Peltojälkeä

Sain Rännille kuukauden päivät sitten koepaikan erikoisjälkikokeeseen, joten viime viikot on jäljestelty ahkerasti pelloilla ja nurmialueilla. Ränni jäljestää aivan kiitettävällä tyylillä, mutta kulmissa sillä ei ole sellaista tekniikkaa ja suoritusvarmuutta kuin toivoisi. Varmaankin olosuhteista riippuen osan kulmista se ajaa moitteetta ja osan ylittää hieman ja pyörähtää. Esineisiin reagointi voisi olla varmempaa ja nopeampaa, ja ilmaistessa niitä ei tietysti tarvitsisi tuuppia nenällä... Kokonaisuudessaan kuitenkin paalulta lähtö on halukas, jäljestystyyli oikea, halu selvittää jälki loppuun hyvä ja suurin osa esineistä tulee ilmaistua hyväksyttävästi, joten aivan toiveikkain mielin odottelin koetta.

Kokeen piti olla tänään, mutta valtaisaksi pettymykseksi parin viime päivän aikana satoi reilusti lunta ja aamulla tuli järjestäjien vahvistus, että koe joudutaan perumaan. Todella harmillista! Toivotaan, että treeniputkesta jäi kuitenkin jotain Rännin otsatukan alle ensi vuotta varten, ja tulihan tässä samalla toki tehtyä Variksellekin jälkiä ahkerammin kuin ehkä muuten olisi tullut tehtyä.

Näissä kuvissa jäljestellään viikkoa ennen koetta, eikä lumesta vielä tietoakaan.

Pentutreenit

Tänään kokoonnuimme kolmen V-pentueen ipanan kanssa treenaamaan Virpiniemeen. Vuorotellen Varis, Veeti ja Bruno kävivät kentällä ensin treenaamassa leikkimistä ja sitten ruualla tottiksen peruskuvioita. Pojat tekivät lopuksi vielä nurtsijäljen. Tässä kuvasatoa taitavien ja innokkaiden pikkupoikien touhuista, ikää pennuilla 11 päivää vajaat 4kk. Lisää kuvia löytyy kuvagalleriasta.

Veeti (BD Velvel)







Bruno (BD Voyou)

Tulihan se sieltä!

Koska lähiseudulla jälkikokeet ovat alkaneet käydä vähiin ja koepaikat ovat kiven alla, ilmoitin Novan viime viikonlopulle kokeeseen Lieksaan, missä 10 koiraa pääsee tottelevaisuuden perusteella maastoon. Koepäivää edeltävänä iltana puolenyön aikaan aloin sitten tutkailla karttapalvelusta, missä se Lieksa oikein onkaan ja moneltako pitäisi lähteä ajamaan. Ja kas, matkaa 350 km ja herätys näinollen kolmen ja puolen tunnin kuluttua.

Ei ehkä olisi pitänyt nukkua lainkaan, sillä kolmessa tunnissa ehtii juuri vaipua syvään uneen ja kun siitä joutuu miltei samantien pyristelemään tajuihinsa, niin olo on kuin pyörtymisen rajamailla. Matkasta tulikin melkoinen taistelu. Jo puolen tunnin matkanteon jälkeen harkitsin vakavasti, että ajan auton tien sivuun, nukun siinä väsymyksestä heikottavan olon pois ja ajan sitten takaisin kotiin. Mutta kun matkan päässä odotti meidän ainoa jälkikoepaikka, niin piti vain ottaa kaikki epätoivoisetkin keinot käyttöön: radio huutamaan, ikkuna auki, luokattomat määrät energiajuomaa ja muutamaan otteeseen viiden minuutin unet tien sivussa. Näillä keinoin päästiinkin perille, mutta kaikin puolin huonovointisena. Tuntui siltä, että perille pääsy oli jo sellainen saavutus, että aivan sama miten itse koe menee.

Tottiskarsinta 21 osallistujan kesken suoritettiin kahdella vierekkäisellä kentällä Lieksan raviradalla. Novan kanssa olimme viimeisessä parissa, joten ehdin ennen omaa vuoroa torkkua pari tuntia autossa suojassa kylmältä sateelta ja tuulelta. Tottissuorituksemme lähti käyntiin ehkä kaikkien aikojen huonoimmalla seuraamisella. Kaikeksi onneksi Nova teki jäävät asennot oikein ja heräsi luoksetuloissa sen verran, että lopuissa liikkeissä oltiin jo samalla kartalla. Tottispisteillä 89 pääsimme jatkamaan maastoon.
Maastopaikan saaneista puolet lähtivät jäljestämään ja me toisen puolen mukana aloitimme esineruudulla. Nova löysi ruudusta kaksi esinettä ja saimme suorituksellamme 21 pistettä. Tässä vaiheessa laskeskelin, että 1-tulokseen tarvittaisiin jäljeltä kaikki kepit ja sellainen "vahinkohan" meidän koeuralla on tapahtunut niinkin usein kuin ehkä pari kertaa.

Jälkien lähtö oli aikataulutettu tiiviisti, joten oman janan vieressä metsätien laidassa ei tarvinnut kauaa odotella. Liikkeelle päästiin ilman takajälkeä, mutta janalla tuli siinä määrin ylimääräisiä kuvioita, että pisteitä tästä 36. Aiemmista kokeista viisastuneena kehuin Novaa tasaisin väliajoin koko jäljestämisen ajan, ja se oli kuin bensaa koiran työskentelylle. Nova jäljesti innolla, otti kulmat tarkasti ja nosti kepit niin varmasti, että kun viidennessäkään ei ollut viimeisen kepin merkintää, niin heräsi jälkiliinan toisessa päässäkin jo varovainen riemu. Sama meno jatkui loppuun asti ja saimme luovuttaa toimitsijalle kaikki kuusi keppiä.

Päivän päätteeksi papereihin ynnättiin tottiksen 89, esineruudun 21, janan 36 ja keppien 130 pistettä ja tuloksena oli 1-tulos 276 pistettä. Se kauan kaivattu käyttövalionarvoon tarvittava kolmas 1-tulos oli siis viimein totta! Aivan epätodellinen olo! Tulos oli katkolla jo viidettä vuotta, joihin mahtui kaksi astutusmatkaa ulkomailla, pari vuotta joina käytiin vain yksi ainoa jälkikoe ja puuhastelua myös muiden lajien parissa. Mahtavaa, että tulos kuitenkin tuli vielä vanhoilla päivillä ja että kevättalvella 10 vuotta täyttävä pikku vauhtimummo on edelleen toimintakunnossa!