Piparihaaste

Facebookissa on kiertänyt piparihaaste, jossa ideana on saada koira pitämään suussaan pipari (ilman että se katoaa siinä samalla), ottaa tilanteesta kuva ja julkaista se naamakirjassa. Piparihaastekuvia onkin näkynyt vähän siellä täällä naamiksessa ja blogeissa, ja pitihän meidän Variksen kanssa myös kokeilla, miten se piparien pitely sujuu...

Maastokausi alkoi?

Joulukuussa sää on ollut vaihtelevaa. Olen toivonut sopivia ulkotreenisäitä eli lunta ja pikku pakkasta, mutta enimmäkseen on saatu kaikkea muuta. Parkkipaikat ja piha on olleet niin jäisiä ja liukkaita, että treenitouhut on pakosta jääneet vähiin. Hyvän sään aikana on tehty vain muutamaan otteeseen tokon ruutua ja ihan ensimmäinen kokeilu ohjattua noutoa.

Ruudussa Vaakku on saanut muutaman metrin matkalta juoksennella eestaas ruutuun ja takaisin. Ruudun keskelle seisomisesta heitän sinne namin ja sitten sieltä tullaan kutsun kera kiiruusti tavoittelemaan uutta namia imutuksesta. Tässä tulee samalla treenattua niin ruutuun menoa (sijoittumista) kuin paluutakin. Aiemmin on tullut palkittua melko yksisuuntaisesti vain ruutuun menosta ja ainoastaan liikkeenomaisissa tilanteissa paluista. Tämä eestaas juoksentelu ja molempiin suuntiin palkkaaminen toivottavasti vapauttaa hieman koko touhua. Ainakin se on ollut Vaakusta kovin hauskaa. Ohjatun ensimmäisenä treeninä tehtiin merkiltä kumpaiseenkin suuntaan lelulle vapauttamisia.

Tuli jo kuukausi sitten todettua, että talvikausi alkoi, mutta nyt näyttää enempikin siltä, että maastokausi jälleen alkoi. Jouluaatosta selvittiin vielä suunnilleen talvea muistuttavissa näkymissä, mutta nyt alkaa olla nurtsit ja metsät kokonaan paljaita useamman päivän plussakelien ja vesisateiden jälkeen. Maastotreenailuun ei kuitenkaan enää oikein ole hinkua, vaan odotukset ja ajatukset on jo vuodenvaihteessa ja hallitreeneissä.

Joulukuisiin tapahtumiin kuuluu myös Rännin syntymäpäivä - eikä ihan mikä tahansa syntymäpäivä, vaan Räpsy täytti pyöreät kymmenen vuotta. Ränni kun ei ole koirista vanhin eikä nuorin, niin useimmiten se jää vähän väliinputoajaksi kaikissa syntymäpäivä- ja muissa noteerauksissa. Ja kun ei se yhtään tykkää olla kameran edessä, niin tulipahan taas tähän kuvaa etsiskellessä todettua, että eipä siitä ole oikein paljon kuviakaan. Vaikkei Ränniä juurikaan ole päivityksissä näkynytkään, niin ihan muitten mukana se mennä viilettää oikein kirjaimellisestikin koiralauman kärjessä. Pari vuotta sitten sattuman kauppana havaittiin sydämen toiminnassa poikkeavuutta, ja sen jälkeen en ole uskaltanut Räpsyä kamalasti rasittaa treenien saati kokeitten merkeissä. Lenkkeilykunto sillä on mitä mainioin ja itse "kisailkoot" juuri niin paljon kuin haluaa. Vajaatoimintaa ei onneksi ole vielä kehittynyt, ja toivotaan, että Räpsy pötkiikin hyvissä voimissa vielä pitkään!

Talvikausi alkoi

Meidän treenimaastot vaihtuivat talvisiin maisemiin. Lumesta huolimatta meinattiin pitää hakutreenit viimekertaisella alueella Salonpäässä, mutta vaihdettiin kuitenkin tuo suunnitelma ilmaisutreeneihin suurella parkkialueella. Koiria ja ihmisiä ei yöllä satanut lumimäärä olisi vielä haitannut, mutta auraamattomilla metsäteillä autoilla kahlaaminen olisi saattanut olla turhan jännittävää.

Variksen ilmaisutreeninä oli kahdeksan ukkoa, joista kahdella ensimmäisellä oli irtorulla ja lopuilla käytettiin kiintorullaa. Ihan harjoitellessahan se vielä meni. Minun keskilinjalta kannustamana Vaakku taisi kerran hoksata ottaa rullan melko sujuvasti itse. Kunhan kiintorullan ottaminen alkaa sujua, niin talven aikana ilmaisutreeneissä toivottavasti saadaan kouluteltua se myös yli erilaisista virheistä. Olisi kovin kätevää, kun ei sitten ensimmäisessä tai viidennessäkään koetilanteessa enää tarvitsisi alkaa ihmetellä, kun koira juoksentelee rulla suussa milloin sattuu.

25.11.2013

Hiljalleen on maastotreenien jäätyä talvitauolle aloiteltu tottisjuttuja ja tokokuvioitakin. Kotipihassa on pikkuaskareena opeteltu palkkasanasta ottamaan palkka selän taitse oikeasta kädestä. Perusasennosta tämä sujuu jo hyvin, mutta liikkuessa ei vielä aina muistu mieleen niin sujuvasti. Katsotaan, josko tämä ajan myötä parantaisi hieman perusasennon ja seuraamisen paikkaa ja toki siinä samalla toisi hieman uutta jännitettä.

Muhoksen Häntä ja Panta -halliin päästiin kertaalleen tottistelemaan aivan itseksemme. Siellä peilien välissä olikin hyvä tehdä tuon selän takaa palkkaamisen lisäksi liikkeestä jäävien asentoja. Lisäksi tehtiin luoksetuloja, joissa jättäessä pääsin peilin avulla yllättämään ympärille katselusta murahtamisella ja tarkkaavaisuudesta kutsulla. Lopuksi otettiin vielä hyppynouto metrisellä pressuesteellä, joka ylittyi mennen tullen tosi komeasti. Vaakku oli näissä hallitreenailuissa oikein erityisen vauhdikas ja innokas. :)

Viimeisenä maanantaina tottisteltiin pitkästä aikaa Susannan kanssa. Variksen kanssa tehtiin seuraamisen takakautta palkkailuja ja vauhtinoutoja, joissa paluumatkalla tuli vapautus leluun. Nämä meni yllättävän hyvin, ihan niin kuin olisi vähän jopa kiihdyttänyt leluun. Olikohan vahinko. :)

Sunnuntaina kävin Variksen kanssa katsomassa kuplahallissa tokokokeen ylempiä luokkia. Tuli palauteltua taas mieleen, mitä juttuja sitä pitäisikään opetella ja ehkä hieman heräteltyä koekipinää. Variskin vaikutti pitkästä aikaa vanhaan treenihalliin päästyään olevan heti aivan duunimoodissa.

Marraskuun maastoilut

Marraskuussa maastotreenailu alkaa väistämättä hieman kärsiä päivänvalon vähyydestä ja talventuloa enteilevistä säistä. Tänä vuonna ajattelin kuitenkin olla säitten armoilla vuodenvaihteeseen asti ja aloittaa hallikauden vasta ensi vuoden alusta. Yritetään nyt hyödyntää maastot niin pitkään kuin se ennen lumentuloa on mahdollista.

Viimekertainen hakutreeni ei ollut meiltä ihan loistokkain, sillä Varis tuppasi kaartaa pistoilla aluetta eteenpäin ennen aikojaan. Kiva, että pistot kääntyi oikeaan suuntaan, mutta saisivat ne ensin edetä takalaidalle asti.

Seuraavissa treeneissä Salonpäässä tehtiin satasen alue ja laitoin nyt kuusi valmista ukkoa kohtisuorien lähetysten päähän. Toivotaan, että tämä loi taas uutta uskoa siihen, että suoran piston päästä ukko usein löytyy. Irtorullailmaisut otettiin parilta ensimmäiseltä ukolta ja lopuilta suorapalkka, mikä mukavasti jouduttaa treenejä. Suorapalkalta takaisin kutsuessa viimeiselle maalimiehelle sai samalla hyvän yliheiton.

Viikolla käytiin tekemässä jana-tarkkis-pudotettu-setti Purnunnokalla. Tällä kertaa Varis ajoi ensin takajäljen tielle ja hetken sitä ihmeteltyä otettiin uusinta oikeaan suuntaan. Sieltä löytyi parin sadan metrin matkalta kaksi keppiä ja kulmaa, piikki ja lopusta ruokarasia. Tarkkuusetsintä sujui jälleen loistavasti. Esineenä on ollut pultti, muovinen ja puinen avaimenperä ja kuminen imukuppi - mitä nyt autosta löytyy. Pudotetun esineen noudossa en ole jaksanut etukäteen tallailla ja merkitä reittiä, vaan on suoraan Vaakun kanssa lähdetty kävelemään jotain vanhaa umpeen kasvanutta polunpohjaa. Meidän pudotetun reitti ei siis ole vahvasti tallautunut baana, mutta ihan hienosti Vaakku parit pudotetun esineen noudot näinkin teki.


Viikonloppuna kokoonnuttiin taas hakuilemaan Salonpäähän. Tällä kertaa ajettiin vakiopaikalta pari kilsaa eteenpäin uudelle alueelle. Ja kylläpä vaihtelu virkisti! Tykkäsin todella tästä sadan metrin alueesta, jossa oli valmiita maapiilokuoppia, leveän metsäpolun ylitys, suuri kaatunut puunrunko ja useita suuria töytäreitä ja möykkylöitä.

Varikselle oli taas ohjelmassa valmiitten ukkojen etsimistä suorien pistojen päästä ja loppuhuipennukseksi haamu. Kahdelta ensimmäiseltä löydöltä otettiin irtorullailmaisu ja lopuilta suorapalkka. Hieman epäilin, kuinkahan sujuu etukulma, jossa oli uutena umpipiilona maastokuvioinen korkea piilokoju. Mutta ilman epäröintiä Varis haki sieltä oven rakosesta törröttäneen irtorullan ja vei vauhdilla näytölle. Ensimmäistä kertaa napsautin näytöille pitkän liinan valjaisiin kiinni ja roikuin itse perässä vauhtia tasaisesti jarraten. Hyvin meni!

Maakuoppaan piiloutuneen  maalimiehen Varis paikallisti hienosti. Kuoppa on aika täydellisen mallinen, pienehkö halkaisijaltaan ja syvä, joten se voidaan jossain tulevassa treenissä helposti peittää kannella ja naamioida hyvin. Tuskin maltan odottaa, että tätä päästään kokeilemaan! Oikeaan takakulmaan tarvittiin kaksi pistoa, sillä ensimmäinen lähti kovin vinoon aluetta taaksepäin. En tosin ole aivan varma lähetyksen suoruudestakaan, sillä pimeä pääsi yllättämään meidät viimeisenä vuorossa olleet. Tästä treenistä jäi jokatapauksessa aivan loistofiilikset. Oli useampi uusi juttu Varikselle, ja kaikki ne sujui hienosti!

Viikolla tehtiin taas jana, tarkkista ja pudotettua Purnunnokalla. Janalla Varis ei nostanut jälkeä oikein mihinkään suuntaan vaan maleksi yli, joten jyrähdin siitä ja otettiin uusi yritys. Pysyttelin tällä kertaa liinassa lähempänä ja painostin hieman toistelemalla jälki-käskyä, ja kylläpä Varis nyt tekikin töitä aivan toisella intensiteetillä. Täytyykin jatkossa treenata janat lyhyemmällä liinalla, kun ei paine selvästikään kanna kymmenen metrin liinan päähän, vielä. Tarkkuusetsinnässä Varis oli taas aivan super. Se tuntui nenä pitkällä etsivän ja myös löytävän esineen jo ruudun kulmalla minun sivulla makuulla etsintälupaa odottaessa. Eihän siinä sitten mennyt aina kuin enintään viisi sekuntia, kun esine oli jo tulossa. Aivan ihmeellinen. Pudotetun esineen nouto piti nyt tehdä kolmesti, sillä toisella kerralla Varis paahtoi yli lähtöpisteeseen asti ja toi esineen vasta paluumatkalta.

Viikonloppuna porukkaa oli taas missikisoissa, joten hakutreenien sijaan suunnattiin Variksen kanssa Purnunnokalle tekemään jana, tarkkista ja pudotettua. Jana sujui nyt hyvin, kun pysyttelin siinä perässä luomassa sopivaa painetta. Varis valitsi suunnankin aivan oikein! Tarkkuusruudussa ajattelin viiden sentin kolikon olevan aiempaa haastavampi esine. Vaan eipä senkään löytämisessä Vaakulla kauaa mennyt. Sillä on tähän tehtävään aivan hirmuinen motivaatio ja kuitenkin loistava keskittymiskyky ja toki tehokas nenänkäyttö. Tarkkistreeni päättyi tällä kertaa kahteen toistoon, kun sattui pieni työtapaturma ja Varis viisisenttistä luovuttaessaan nielaisi sen. Ohops. Täytyykin jatkossa muistaa itse pysytellä luovutuksessa kyykyssä ja opettaa pudottamaan esine käsiin. Pudotetun esineen noutoja tehtiin kaksi eli mennen tullen, ja ne sujuivat mallikkaasti.

14.11.2013

Lokakuun loppu

Seuraavana viikonloppuna päästiin taas hakuilemaan. Osa porukasta oli lauantaina missikisoissa, mutta sunnuntaille sovittiin treenit Haulikkoradalle. Silloin meitä olikin paikalla harvinaisen runsaslukuinen joukko, kun tavallisen kolmen tai neljän sijaan oli kuusi treenaajaa.

Variksen treenistä en muista enää mitään, mutta kuva on sentään tullut heti tuoreeltaan askarreltua. Näköjään metsään on laitettu satasen alueelle neljä valmista ukkoa ja loppuhuipennukseksi haamu. Kaikesta päätellen on pyritty avuttomiin (hyviin, ei apuja) pistoihin, joilta kaikkien ärsykkeitten puuttumisesta huolimatta löytyy ukko. Kiintorullan opettelu jätettiin suosiolla talvikaudelle, joten tässä treenissä on otettu jälleen valmiilta ukoilta ilmaisut irtorullilla ja haamulta arvatenkin suorapalkka.


Pitkään ja syvään henkeä vedettyä käytiin seuraavalla viikolla tekemässä janatreeni. Ajattelin tehdä jatkossa aina vain yhden janaharjoituksen kerrallaan ja jäljestä sellaisen 150-200 metriä pitkän. Takajälki ajetaan tielle ja todetaan, että oho, olipa tylsä juttu. Jälki nostetaan janalta uudelleen ja oikeasta suunnasta löytyy melko pian vahvisteeksi ensimmäinen keppi tai purkki ja lisää mielenkiintoista jäljestettävää paljon pidemmästi kuin väärästä suunnasta. Tällä ensimmäisellä kerralla Peuhuntien varressa Varis ajoi ensin takajäljen vasemmalle, toisella nostolla se lähti jäljestämään oikealle ja löysi pian kepin, jäljestys jatkui pari pitkää piikin muodostavaa suoraa ja lopussa oli ruoka kannellisessa rasiassa. Hyvä treeni. Toivottavasti.

Kesäajan päättymistä edeltävänä lauantaipäivänä käytiin jälleen hakuilemassa Salonpäässä. Tehtiin 150 metrin alue, ja tällä kertaa teemana taisi olla videointi ja valokuvaus. :) Kuvaa klikkaamalla löytyy Millan koostama hauska video meidän mainiosta hakuporukasta. Kannattaa antaa videon pyöriä ensin kertaalleen läpi. Toisella katselukerralla sen ei enää pitäisi pätkiä ja tökkiä.

Lokakuun viimeisinä päivinä palattiin taas janojen pariin. Maanantaina tein lentokentän taakse noin 200 metrin jäljen. Se lähti janalta vasemmalle, hetipian tuli ensimmäinen keppi, kulma oikealle, piikki vasemmalle, toinen keppi, kulma oikealle ja lopussa ruokarasia. Tällä kertaa Varis sattui nostamaan jäljen heti oikeaan suuntaan, oho. :) Jotta ei ihan pelkän jäljenpätkän takia metsään tultu, annoin jäljen vanheta sen aikaa, että tehtiin pari tarkkuusetsintää. Jos en nyt aivan väärin muista, niin Variksen kanssa on tehty tarkkisruutua kaksi vuotta sitten, kun oli keksittävä jotain sopivaa aktiviteettia tassuhaavatoipilaalle. Nyt Varis sai katsoa, kun tallasin jäkälikköön alueen ja olin piilottelevinani sinne jotain. Hauska ja helppo tehtävä tuo tuntui olevan, sillä pikkuesine löytyi aina varsin nopeasti.

Heti seuraavana päivänä tehtiin taas jäljenpätkä Peuhuun. Nyt jälki lähti oikealle, nopeasti ensimmäinen keppi, kulma vasemmalle, keppi, piikki ja lopussa ruokarasia. Ja jälleen Variksen valinta osui heti oikeaan suuntaan, jee. :) Taas jäljen vanhetessa tehtiin kiva tarkkistreeni ja sen lisäksi otettiin myös pudotetun esineen noutoa. Siinä pari ensimmäistä toistoa meni vähän hakiessa, mutta kolmannella kerralla Vaakkukin hoksasi, mistä on kyse. Ilman seuruutustahan tätä juttua on toisinaan tehty ulkoilun lomassa.

Uusintana JK3

Sunnuntaiaamu Lieksassa valkeni tuulisena. Variksen kanssa oltiin edellisiltana käyty treenaamassa lyhyesti koekentällä ja sitten majoituttu läheisessä hostellissa. Aamulla oltiin hyvin nukkuneina, mutta hivenen väsyneinä valmiina kauden viimeiseen jälkikokeeseen.

Osallistujia oli vain 16, joten tottiskarsinta käytiin kahdella kentällä. Mielenkiinnolla odotin, miten peräkkäiset koepäivät näkyvät meidän suorituksessa. Ja näkyihän ne. Ei ehkä niinkään yleisilmeessä, sillä arvostelussa koiraa kuvailtiin jopa viettivoimaiseksi sekä energiseksi (nojoo...) ja seuraaminenkin oli erinomainen, mutta virheitä tuli tavallista enemmän. Varis teki jäävissä istumisen ja seisominen maahan ja estenoudossa paluun hypyn kautta, joten liikevirheitä tuli viidentoista pisteen edestä. Hyppynoudossakin sattui ja tapahtui, sillä annoin käskyn vahingossa liian aikaisin samanaikaisesti, kun kapula yllättäin vierikin vielä esteen takaa esiin ja lisäksi Varikselle tuomittiin varaslähtö - josta tosin rohkenen olla hieman erimieltä. Luoksetuloissa ja eteenmenossa oli pientä himmaamista lopussa. Paikallaolo oli hauska ohjelmanumero, kun kentällä kävi suorastaan myrskytuuli eikä piilo meinannut millään pysyä pystyssä. Heikki Törröseltä saatiin tottiksesta 76 pistettä, mikä riitti vielä täpärästi maastopaikkaan.

Kymmenestä maastoon päässeestä puolet lähti esineruutuun ja me toisen puolen mukana aloitimme taas jäljellä. Meidän jana oli metsätien ylitse kulkevan voimalinjan varressa. Varis eteni janalla taas takellellen, nosti jäljen vasemmalle ja hämmästyksekseni päästiin taas liikkeelle ilman takajälkeä. Varis tuntui kuitenkin lähes saman tien harhautuvan takaisin voimalinjan alle eikä patisteluistani huolimatta ollut lainkaan halukas jatkamaan syvemmälle metsään. Kerrassaan omituista. Kokeilimme jatkaa myös hieman epätodennäköiseltä tuntuvaa kuviota voimalinjan toiselle puolen, mutta koira oli täysin ymmällään myös siellä. Useamman kerran nostettiin jälki uudelleen janalta. Varis nosti jäljen välillä myös oikealle, jolloin käskin sen kääntyä, mutta jälkeä ei vain päästy alkua pidemmälle millään. Todella kummallista. Ja aivan valtava pettymys.

Aikaa oli kulunut niin paljon, ettei tulokseen ollut mahdollisuuksia ja oli sama palata autolle. Ajattelin, että jäljestetään nyt se takajälki, sillä se tulee varmaan metsätielle lähelle meidän autoa ja samalla Varis näkee, että siihen suuntaan jälki on umpikuja. Oikealle nostettuna jälki lähtikin lähes janan suuntaisesti takakrepin oikealta puolen mäkeä ylös ja yllättäin tuntuikin jatkuvan ja jatkuvan, ensin tosi pitkän suoran, sitten alkoi tulla kulmia ja vähitellen alkoi nousta myös keppejä. Ei voi olla totta, meidät oli lähetetty jäljelle väärään suuntaan! Ajattelin, että ajetaan jälki loppuun ja jos saadaan tulokseen oikeuttavat kepit ja esineet, niin ehkäpä yliaika voidaan mitätöidä. Puolivälissä jälki ylitti metsätien, jonka varressa meidän auto oli, ja loppu jälkikin tien toisella puolen sujui Variksen johdolla kaikkine kulmineen hienosti. Harmittavasti keppejä kertyi hieman ahdistavan alun jälkeen vain neljä. 

Kerhon majalta lähdettiin miltei saman tien esineruutuun. Hieman sekavissa tunnelmissahan se meni, ja kahdella esineellä saatiin 20 pistettä. Olen kyllä jälleen tyytyväinen Variksen asenteeseen ja työskentelyyn ruudussa. Sille ei tullut mahdollisuutta löytää kolmatta esinettä, kun ensimmäisen löydyttyä oikealta ja toisen keskeltä en sitä enää sille puolen ruutua lähettänyt. Ensi kerralla etsitään sitten viisaammin (ja toivottavasti vähemmän sekavat tunnelmat taustalla) koko ruudun alueelta riippumatta siitä, mistä esineitä on jo löytynyt.

Majalle palattua saatiin nähtäväksi jälkikaavio ja tuomarin jana-arvostelulomake. Jälkikaavio oli yhtä tyhjän kanssa, sillä siihen ei ollut merkitty janakreppejä eikä siitä käynyt lainkaan ilmi, millä tavalla jälki janan leikkasi. Tuomarin paperiin oli piirretty jälki ylittämään jana keskeltä vasemmalle. Tuli jo vähän vastaavan tuomarin asenteesta sellainen olo, että minä olen vaan idiootti ja koira huono (enkä kyllä myöskään pitänyt tavastaan arvostella esineruutu, tottis ihan ok), mutta pyynnöistäni viimein jäljentekijään saatiin yhteys ja varmistui, että kyllä jälki todellakin leikkasi janan oikealle. Tilanne muuttui tietysti täysin, ja meille tarjottiin ilman muuta varajälkeä. Hieman emmin, sillä Vaakun kanssa oltiin molemmat jo aivan uuvuksissa koepäivästä. Mutta varajälki oli valmiina odottamassa, Vaakun painostaminen tyhjään metsään ja ottaminen pois jäljeltä oikeasta suunnasta tuntui ihan musertavalta vääryydeltä sitä kohtaan ja harmitti ajatus, että muitten virheen takia Varis näyttäisi epäonnistuneen ja jääneen ensimmäistä kertaa eläessään ilman tulosta, joten varajäljelle lähdettiin tilannetta korjaamaan. 

Jana sujui taas takellellen ja takajäljen kautta päästiin liikkeelle. Varis jäljesti alkumatkan hieman haparoiden, mutta varmistui silminnähden, kun pääsin sitä ensimmäisestä kepistä täydestä sydämestä kehumaan. Loppu jälki sujuikin sitten ihan pro-tyylillä. Minä kävelin liinasta pidätellen perässä ja Vaakku kiikutti aina välillä keppejä taskuun. Jäljen päätteeksi saatiin palauttaa janalla odotelleille mukaville ja kovin helpottuneille janatuomarille ja ratamestarille kaikki kepit. Näin ollen Varis sai maastosta 184 pistettä ja kaikkiaan kakkostuloksen 260 pisteellä. Vaakku teki aivan valtavan työn, kun eilinen koepäivä pohjalla suoritti tottiksen, janavääryyden jälkeen kokonaisen voittajaluokan jäljen, esineruudun ja sen päälle vielä toisen voittajaluokan jäljen. On se vaan aikamoinen! 

Lieksan kokeissa jälkimaastot olivat juuri niin hyvät ja tunnelma leppoisa kuin muistelinkin viime reissulta neljän vuoden takaa. Sen verran on tullut kokeissa ja kisoissa itsekin talkoiltua, että tiedän että virheitä vain joskus sattuu, ei voi mitään. Sen mukaisestihan sitä kannattaa tietysti epäselvyyksiin suhtautuakin. Lohikukot palkintona olivat mainiot - olkoonkin, että meidän lauantain lohikukon laitoin keiteleläisten mukaan. Kotimatkalla treenit ja koejana mielessä pyörien oli tietysti Vaakun puolesta pala kurkussa, ja sitä koetettiin yhdessä karistaa hyvä ruoka, parempi mieli -menetelmällä. Mä luulen, että Vaakulla ainakin onnistui ihan hyvin. :)

Kello käyntiin!

Koekauden päätteeksi meillä oli kaksi jälkikoetta Lieksassa. Kokeen lähestyessä aika loppuu aina kesken, mutta nyt olo oli janojen osalta aivan epätoivoinen. Onnistuin saamaan ne kokeenalusviikolla niin solmuun, että huono eteneminen ja takajälki oli lähes varmaa. Tottistelut jäivät syyskuussa haun ja esineruudun jalkoihin ja kokeen alla vain pariin mieleenpalauttelutreeniin, joten mitään viime kokeita kummempaa ei voinut siitäkään odottaa. Jäljestämisestä sentään oli luottavainen olo ja esineruudustakin kovasti toiveita.

Tältä pohjalta lähdettiin Variksen kanssa lauantaiaamuna puoli neljältä ajamaan kohti Lieksaa. Aikataulun perusteella osattiin odottaa lauantain tottiskarsintaan suurta osallistujamäärää, ja perillä odottikin listassa 25 koirakkoa, jotka arvottiin kolmelle kentälle. Kentät olivat lähes kiinni toisissaan hiihtokeskuksen nurmipohjaisessa stadionmontussa, joten häiriötä oli kiitettävästi koirien juostessa eteen tai luokse, noutokapuloiden lennellessä ja laukauksien kaikuessa sekaisin milloin milläkin kentällä. Tämä oli uutta useimmille koirille ja taisi näkyä tulostasossakin, sillä yllättävän paljon tapahtui paikallamakuusta nousemisia ja muuta huuhailua.

Variksen kanssa päästiin suorittamaan toisessa parissa pienemmällä numerolla ja tehtiin hyvin samankaltainen suoritus kuin muissakin syksyn kokeissa. Yleisilme on tarkkaavainen ja tekeminen melko korrektia, mutta kyllähän vire on valunut sellaiseen virkamiessuorittamiseen ja mukaan aina mahtuu se vitosen virhe ja muutama pienempi. Tälläkin kertaa seisomisessa tuli asentovirhe ja hypyssä perinteiset kosketukset. Maahanmenossa Varis hieman aavisti käskyä ja viime kokeen tapaan lähti taas vasta toisella kutsulla. Se odottaa kutsua tarkkaavaisena ja tulee reippaalla ilmeellä, mutta lähtee kuitenkin vasta toisesta kutsusta, kun on huomannut, että sellainen aina tulee. Toivottavasti se tekee tämän pian treeneissäkin, niin pääsee huomaamaan, että ei muuten tulekaan. Seuraaminen, istuminen, noudot, eteenmeno ja paikallamakuu sujui isommitta virheittä. Meidän kentällä arvosteli Ilkka Halonen, jolta saimme päivän toiseksi parhaat tottispisteet, 88.

Kymmenestä maastopaikan saaneesta puolet aloitti esineruudulla ja me toisen puolen mukana lähdimme jäljestämään. Jana sujui odotetun takkuisesti, mutta kaikeksi onneksi takajälkeä ei tullut. Tuttuun tapaan jäljestämisen alkuun päästyään Varis teki varmaa työtä, ja minä yritin pitää keskittymistä ja liinatuntumaa yllä pidättämällä etenemisen tasaisessa kävelyvauhdissa. Lopussa jälki tuli tietä kohti, mutta teki vain muutaman metrin päässä tiestä terävän kulman jälkikaavion sisäänpäin jatkuakseen siellä vielä pienen lenkin. Varis otti tuonkin piikin hienosti ja nosti jäljeltä kaikki kepit, yippee!

Viimeisenä meillä oli esineruutu, jota pääsimme treeniprojektimme jälkeen nyt ensimmäistä kertaa kokeilemaan koetilanteessa. Yhtäaikaa oli siis utelias, toiveikas ja jännittynyt olo siitä, kuinka meidän käy. Ja hyvinhän meidän kävi, itseasiassa aivan loistavasti! Kolmella lähetyksellä tuli rivakasti kolme esinettä, vauhti oli kova ja reagointi esineisiin siitä huolimatta säpäkkä. Pieni kauneusvirhe tuli ensimmäisen esineen palautuksessa, jonka Varis teki lähetyslinjaa pitkin eikä suorinta tietä ruudun läpi. Veikkaan, että tässä saattoi koiraa hieman hämätä katsojat, joita kohti Vaakku näytti ensin esinettä palauttavan. Suoritus oli kuitenkin siinä määrin Laura Pitkäsen mieleen, että häneltä saatiin siitä täydet 30 pistettä.

Järjestävän kerhon majalla saatiin päivän päätteeksi vastaanottaa ison kokeen toinen sija ja ennen kaikkea se kovasti toivottu ykköstulos! Pisteitä tuli siis tottiksesta 88, maastosta 195 ja yhteensä 283. Varis on niin ansainnut tuon tuloksen ...ja tietysti kaikki maailman palkkaherkut. Käyttövalionarvoon tarvittavat kolme ykköstulosta tulee olla vähintään kahdelta eri kaudelta, joten aivan mahtavaa, että saatiin ensimmäinen tälle vuodelle ja valiokello käyntiin!

Kasvatustoimintaa ;)

Kasvihuoneilmiö on tältä vuodelta päättynyt, joten tässä pieni katsaus, miten siinä kävi. Kesäkuun alussa näkymä kasvihuoneeseen oli hyvin vaatimaton, kuukautta myöhemmin heinäkuun alussa oltiin jo hyvässä vauhdissa ja elokuun lopulla alkoi olla jo viidakkotunnelma. Kaikki allaolevat kasvihuonekuvat on otettu syyskuun puolivälissä, jolloin ympäröivä luonto näytti jo hyvin syksyiseltä.

Tomaatit alkoivat kypsyä heinäkuun puolivälin jälkeen, ja siitä pitäen niitä riittikin aivan tolkuttomat määrät. Kulhokaupalla sai keräillä niin tavallisia tomaatteja kuin pieniä kirsikkatomaattejakin. Vaakulle koitin jo epätoivoissani opastaa, kuinka sekin voisi vähän auttaa syömällä omatoimisesti alimpia.

Keltainen kesäkurpitsa oli satoisa. Kesäkurpitsa on sellaisenaankin aivan syötävää, mutta meillä ne päätyivät kiekkoina lihan ja tomaattien oheen grillin parilalle. Jostain syystä vihreät kesäkurpitsat lähes poikkeuksetta pilaantuivat aina kasvuvaiheessa. Vain aivan pari vihreää kesäkurpitsaa selvisi grilliin saakka.

Kurkkuja tuli myös aivan omiksi ja välillä muidenkin tarpeiksi. Harmi kun eivät osaa kasvaa tasaista tahtia, vaan hetkittäin meinaa olla ylitarjontaa. Koirat auttoivat välillä myös näiden syömisessä. Kurkuista oli jännä huomata, että ne aika pian keräämisen jälkeen pehmenivät ja lötkistyivät hieman. Minkähän lie säilöntäaineen voimalla kaupan kurkut pysyvät poimintatuoreen tuntuisina iät ja ajat...

Punaisia suippopaprikoita tuli myös runsain määrin. Niiden punertuminen vain kesti pitkälle syksyyn saakka. Suuri osa paprikoista olikin lopulta kerättävä vihreinä pakkasöitten tieltä, mutta ne näyttivät kohtuullisesti jatkavan kypsymistään kerättyinäkin kuten kauden päätteeksi talteen keräämäni raa'at tomaatitkin.

Chileillekin kasvihuonekausi jäi hieman lyhyeksi, mutta ne asuvat nykyään kotona yläkerrassa. Aika kookkaita puskia niistä onkin kasvanut ja erilaisia chilipalkojakin on vaikka kuinka paljon.

Maissitkin olivat aika hitaita kypsymään, mutta joku tähkä ehti sentään valmiiksikin. Niiden käyttö syötäväksi tosin jäi vähän puolitiehen. Viiniköynnös lähti mukavasti kasvuun pitkin pylvästä ja kattoa. Toivottavasti kasvatteli myös juuriaan yhtä ahkerasti ja virkoaa sieltä sitten taas ensi keväänä. Lisäksi kasvihuoneessa viihtyi säänsuojassa kasvamassa ruohosipulia ja paria lajiketta salaattia. Salaatit kasvoivatkin hauskasti korkeiksi pyramideiksi - harmi, ettei niistä tullut otettua kuvaa.

Kasvimaan puolelta syömäkelpoisiksi valmistui herneitä ja porkkanoita. Valitettavasti nauriit ja lantut kelpasivat vähän turhan hyvin toukille. Porkkanat sentään jäivät itselle, vaikka selvästi jänikset olivat käyneet niistä syömässä varret. :)

Kasvattelun lisäksi on tietysti tullut keräiltyä marjoja ja sieniä. Tänä syksynä löysin ensimmäistä kertaa suppilovahveroita - ja paljon! Vaikkei jälkikokeessa sillä kertaa kaikkia keppejä metsästä saatukaan niin hyvä suppisapaja löytyi. Sinne on sitten jälkikäteen suunnattu turrien ja sienikorin kanssa ulkoilemaan.

Esineruutuprojekti

Syyskuun aikana on treenattu esineruutua kuntoon. Viime kokeen alla ilmeni, että Varis ei ruudussa työskennellessään aina reagoi kaikkiin esineisiin. Vaikka koiraa tuli nimitettyä ketkuksi, niin todellisuudessahan se ei aivan tiedä, mitä esineruudussa kuuluu tehdä. Vakavissani luulen, että Varis on joskus juossut esineen hajun lävitse reagoimatta ja huomannut, että minä en puuttunut asiaan lainkaan. Sille on tullut käsitys, että esineen ohittaminen on ihan okei ja esineruutu on kummallinen tehtävä, jossa välillä tuodaan esineitä ja välillä ei.

Pelkkä esineistä palkitseminen ei selvästikään auta - sitä on tehty jo neljä vuotta. Palkitseminen kannustaa tuomaan esineet jossain vaiheessa, mutta ei varsinaisesti poista turhuuksia sieltä välistä. Esineen ohittamiseen ei pysty puuttumaan, sillä en voi tietää, kävikö esineen haju koiran nenässä vai ei. Joten me alettiin luoda tarpeeksi suurta tarvetta, painetta, löytää esineet.

Tätä alettiin treenata vaikeahkossa esineruudussa, jossa oli kolme pientä esinettä. Tämä siinä toivossa, että ainakin viimeisen löytyminen kestäisi niin pitkään, että koiraa alkaa minun painostamana ahdistaa se löytymättömyys. Tarkoitus on alleviivata, että löytymättömyys on ahdistavaa, ei mitään leppoisaa sunnuntaiulkoilua ruudussa, ja niin pitkään on etsittävä painostuksen jatkuessa kunnes löytyy. Silloin esine toimii helpotuksena, jonka koira todella haluaa löytää ja jota se ei todellakaan enää ohita. Muutaman tällaisen tuskanhikisen, mutta lopulta onnistumiseen päättyvän etsimisen jälkeen ahdistus alkaa kääntyä positiiviseksi paineeksi löytää esine. Silloin etsimisessä alkaa olla intensiivisyyttä ja tahtotilaa - ja kaikki esineet, joista pienenkin hajun saa, takuuvarmasti myös nousee.

Ensimmäisellä treenikerralla meidän esineruutu kesti valehtelematta puoli tuntia. Kaksi esinettä tuli helposti, mutta kolmas pieni esine ei meinannut millään löytyä. Saatiin siis todella hyvä tuskanhiki aikaan! Tosi hyvin Vaakku pysyi epätoivoiselta tuntuvaan tilanteeseen ajettunakin aktiivisena. Ei tullut mitään en kykene, kuolen tähän paikkaan -näytelmiä. :)

Seuraavan aamun treeni kesti vartin. Samaan tapaan tuskanhien kanssa etsittiin kolmatta esinettä. Nyt helpotus tilanteeseen löytyi jo hieman nopeammin. Kolmas treenikerta samassa ruudussa ehdittiin tehdä vasta viikon kuluttua. Tällä kertaa homma hoituikin jo aivan aikarajoissa, joten kovin pitkään ei päässyt enää esineen löytymättömyyden ahdistavuutta alleviivaamaan. Vaakulla oli jo selvästi tavoitteellisempi pyrkimys esineitten löytymiseen. Lupaavaa!

Seuraavaksi oli kavereitten kanssa kaistaletreenit lentokentän takana. Hieman jännitti, kuinka meidän rakennusvaiheessa oleva esineruutu tällaisessa tilanteessa sujuu, mutta hyvin sujui. Siirtymiset tehtiin  tottisseuraamisessa, suuntaa osoittaessa Vaakku oli kuin viritetty jousi ja lähti osoitettuun suuntaan lujaa, reagoi esineen hajuun heti ja toi nopeasti. Viimeisellä kaistaleella lähtö oli vino ja sen otin uudestaan. Esineet eivät olleet aivan helpoimmasta päästä, mutta viimeaikaisen koulun käytyä sillä materiaalillakaan ei taida enää olla niin kauheasti väliä. :)

Jatkoimme omaakin treenaamista seuraavana aamuna kaistaleilla. Kolmannella kaistaleella Varis paineli pitkäksi ja joutui taas vaihteeksi tekemään pitkän ja tuskaisan etsintäsession minun painostaessa, ennen kuin helpotus löytyi. Annoin tästä vain välipalkan ja otettiin hetken kuluttua kaikki kolme kaistaletta peräkkäin uudelleen. Nyt suoritus oli kaikilla kaistaleilla tehokas ja tarkka. Seuraavana aamun treeni tehtiin samoilla kaistaleilla. Nyt koko kolmen kaistaleen ja esineen suoritus oli heti laakista erinomainen!

Muutaman päivän kuluttua oli taas kimppatreenit lentokentän takana. Tehtiin kolme kaistaletta ja treenattiin kaksi kierrosta. Tätä ei tarvitse sen enempää kuvailla - molemmilla kierroksilla Vaakku oli SUPER!

Syyskuun päätteeksi tehtiin kimppatreeneissä haulikkoradan tuntumaan kokonainen esineruutu. Laitettiin vasemmalle taakse kuoppaan pieni kenkä, ruudun keskelle lompakko ja oikeaan takakulmaan suopursikkoon käsinemytty. Ja mitä sitä suotta vähättelemään... Vaakun suoritus oli aivan ILMIÖMÄINEN! Esineet nousivat huikean hyvällä asenteella, kaukaa ja lujasta vauhdista napatuista hajuista. Todella päämäärätietoinen suoritus!

Syyskuun hakuilut

Elokuun lopussa meillä oli parin viikon hakutauko, mutta syyskuun puolella jatkettiin taas. Ennen Uuraisten leiriä hakuiltiin kertaalleen haulikkoradalla. Vaakun treeninä oli neljä ukkoa irtorullilla. Päätettiin kokeilla ilman etunakkeja siinä toivossa, että maalimieheltä rullan kanssa lähteminen selkiintyisi. Ja niinhän siinä kävikin. Ilman etunakkia rullan ottamiset ja tuonnit oli nopeat, kun ei tarvinnut jäädä kerjäämään lisää. Jätetään siis jatkossakin etunakki ilmaisusta pois.

Uuraisten leirillä sekä sieltä palattua haulikkoradalla tehdyssä treenissä otettiin neljä ukkoa, joista kahdelta ensimmäiseltä ilmaisu ja kahdelta seuraavalta suorapalkka. Nyt kun etunakki jätettiin rullanhausta pois, niin suorapalkan mahdollisuus ehkä toimii motivaationa etsiä ukot jatkossakin, vaikkei Varis vieraista ihmisistä niin pidäkään. Uuraisten treeni meni hyvin eikä tuo toinenkaan tutulla treeniporukalla sen huonommin.

Rohkeasti sovittiin treenit haulikkoradalle myös perjantaille, joka oli kolmastoista päivä. Minä selvisin aavistuksen heikommin menneellä treenillä - muut hankkivat tullessaan sakkolapun ja parkkeerasivat autonsa kohtalokkain seurauksin kannonnokkaan... Variksen plääni oli valmis ukko vasempaan etukulmaan, tyhjä pisto oikeaan etukulmaan tarkistamaan tyhjä piilo ja kolme haamua, jotka näyttäydyttyään siirtyivät parikymmentä metriä aluetta eteenpäin. Aikomukseni oli ottaa kahdelta ensimmäiseltä löydöltä ilmaisu ja kahdelta seuraavalta suorapalkka, mutta jaoin rullat vahingossa niin, että ilmaisut ja suorapalkat tuli vuorotellen. Suorapalkka keskellä treeniä saattoi ehkä aiheuttaa kuhnailun - eli kerjäämään jäämistä - jälkimmäiseen ilmaisuun. Tarkoitus on ollut aina laittaa suorapalkat vasta treenin loppuun iloisiksi yllätyksiksi.

Seuraavalla viikolla treenattiin Salonpäässä. Varikselle oli ohjelmassa valmis ukko oikeaan etukulmaan, tyhjä pisto vasempaan etukulmaan parin tyhjän piilon kautta, kaksi haamua, jotka näyttäydyttyään siirtyivät umppareihin piiloon ja loppuhuipennukseksi kiva pakeneva ukko, jolta suorapalkka. Meni mallikkaasti! Tyhjä pisto piilojen kautta oli loistava, pistot haamujen näyttäytymispaikkaa kohti suorat ja kääntyivät hienosti oikeaan suuntaan eikä ilmaisuissakaan mitään ylimääräistä.


Viikon kuluttua hakuiltiin jälleen Salonpäässä. Variksen plääni oli valmis ukko oikeaan etukulmaan, tyhjä pisto vasempaan etukulmaan tyhjän piilon kautta, pari valmista oikealle ja pari siirtyvää haamua vasemmalle. Ja jotta saataisiin vähän jännitystä elämään, ajateltiin kokeilla onnistuisiko ilmaisu kiintorullalla. No ei onnistunut! Se kiintorullan ottaminen ja auttaminen osoittautui aika hankalaksi, eli ei päästy ihan niin helpolla kuin Rännin kanssa aikoinaan. Vaakku ei itse yhtään ymmärtänyt kiintorullaa tavoitella ja autettaessa peruutti aina hoo moilasena samaa matkaa kurkottelevan käden kanssa. Vasemman puolen haamu oli vähän vieraampi treenikaveri, ja siellähän alkoi suorastaan jo peljättää moiset ahdisteluyritykset... Otettiin sitten lopuun vielä oikealle puolen hieman tutumpi haamu, jotta kiintorullan auttaminen onnistui hieman sujuvammin. Ei näköjään saatu tätä juttua ihan ilmaiseksi - pakko opetella kiintorullan ottaminen ihan erikseen "kotioloissa".

Kotiläksyjä

Leiriltä kotiuduttua riennettiin tietysti tuota pikaa kentälle jatkamaan harjoituksia. Täyskäännöksiä tehtiin nyt kaikessa rauhassa, ja mielestäni onnistuttiinkin saamaan melko hyvin loppuun asti kääntyviä suorituksia. Kädellä korjaaminen taitaa tässä olla meille se toimivampi konsti - pitää vain itse yrittää muistaa pitää koko ajan rintamasuunta suorassa ja toimia salamannopeasti silloin kun korjaa.

Seuraavaksi tartuttiin murheenkryyniin nimeltä tasamaanouto. Se tehtiin ensin hihnassa metrin ja sitten parin metrin matkalta, jolloin homma sujuukin tosi liukkaasti. Näissä Vaakku oli luovutuksissakin suorastaan ratketa liitoksista ja toki rytmitin edelleen sen kolme sekkaa, irti, kolme sekkaa, vapautus ja sitten nopsasti patukka takataskusta. Patukkapalkkauksessa tehtiin kunnolliset taistelut ja rauhat. Sitten tehtiin nouto pidemmällä matkalla vapaana ja jippii, homma tapahtui edelleen varsin liukkaasti! Selvästi noutoon kerääntyy paljon paremmin paukkuja, kun koko treenin kentälle tulosta alkaen tekee paremmassa hallinnassa. Siinähän ei ole mitään uutta, mutta jotenkin käytäntö ohjaajalta aina aikaa myöten unohtuu.

Hetken autossa huilaamisen jälkeen otettiin toisena kierroksena kahden lelun leikkiä. Ongelma on sellainen, että niin hyvin kuin Varis minun ympäriltä lelua saalistaakin, niin pidemmältä matkalta se ei kiihdytä vauhtia minun pitelemään leluun eikä myöskään heittämääni leluun. Tämä on näkynyt jo nuoresta pitäen ihan tavallisessa pallonheittotilanteessakin, jossa Varis pinkoo kyllä iloisesti hakemaan pallon, mutta ei sillä mikään suin päin kiire ole. Eron huomaa hyvin, kun on myös Rännin kaltainen koira, joka kiihdyttää hyvin minulla olevaan leluun ja syöksyy heitettyyn leluun aivan sumeilematta (minkä seurauksena hammasrivikin on kuin jääkiekkoilijalla). Myönnettävä on, että tätä asiaa ei ole Variksen kanssa aikoinaan tullut edes yritettyä yhtään kehittää ja herätellä. Nyt kypsässä neljän vuoden iässä sitten koetetaan tätä juttua edes aavistuksen verran petrata sillä ajatuksella, että eipä se ota jos ei annakaan. Leluun kiinni kiihdyttämisestä olisi vain niin kovin paljon iloa etenkin luoksetuloissa.

Tällä suunnilleen samalla agendalla tehtiin treeni seuraavana päivänä kotipihassa ja sitä seuraavana päivänä kimppatottiksissa. Ja se tasamaanouto tapahtui näissäkin varsin liukkaasti, jihuu. Kimppatottiksissa otin ensimmäisen kierroksen loppuun vielä eteenmenon valmiiksi viedylle pallolle, ja ylläri pylläri siinäkin vauhti oli ihan eri tavalla luja verrattuna moniin aiempiin treeneihin.

Tottisleiri Uuraisilla

Kunnon asennetta lähdettiinkin etsiskelemään heti seuraavana viikonloppuna Uuraisille. Siellä briardien koulutusleirillä tottiksia valvomassa ja ohjaamassa olivat rottweilerharrastajat Anu Vehviläinen ja Janika Elo. Perjantaina matkattiin Variksen ja Rännin kanssa paikanpäälle ja asettauduttiin viikonlopun tapahtumapaikalle Oikarin tilalle. Siellä majoitustilat olivat mitä parhaat koiraleirille, sillä koirat sai ottaa huoneisiin ja jokaiselle riitti oma huone. Tottiskenttänä toiminut nurmialue oli aikatavalla pienempi kuin kuvista etukäteen oletettiin, mutta kaksi ryhmää siihen kuitenkin saatiin sopimaan.

Lauantaina tehtiin koko porukalla (olisikohan ollut 14 briardia kaikkiaan) ensin yksi kierros ja sitten jaettiin kummallekin kouluttajavieraalle oma ryhmä. Vaakun kanssa jatkettiin Janikan valvonnassa ja tehtiin - yllätys, yllätys - seuraamista. Siinä tarkkaamattomuus tulee hyvin esille ja siihen on helppo puuttua. Ja nyt tuli puututtuakin, kun oli joku tarkkana vahtimassa omia tekemisiä (ja etenkin tekemättömyyksiä). Meillä toinen kierros oli selvästi ensimmäistä parempi. Tiedä sitten johtuiko siitä, että koira ja ohjaaja oli paremmin orientoituneita tottiksen tekemiseen entä aamutuimaan vai siitä, että paikka ja tilanne oli tullut koiralle tutuksi.

Tottisten jälkeen iltapäivällä laitettiin palkat purkkeihin ja suunnattiin maastoon tekemään pikaiset hakutreenit. Melko lähellä olikin oivalliset kangasmetsämaastot, jonne tekaistiin pikku porukalla satasen hakualue. Keskilinja merkittiin ihan vain metsään ja maasto oli mukavan kumpuilevaa ja töytäreistä - toisin kuin meidän aakeilla laakeilla kotipuolessa.

Varikselle otin neljä ukkoa. Ensimmäinen lähti näkönä, mutta vasen etukulma laski voimakkaasti pienen mäen taakse, joten siitä ei nähnyt kuin lähdön. Loput kolme oli haamuja, ja ennen lähetystä käänsin Vaakun aina hetkeksi pois, jotta se hieman joutuisi etsimäänkin. Kaikki ukot maastoutuivat hyvin pressujen alle. Kahdelta ensimmäiseltä otettiin ilmaisu irtorullilla ja seuraavilta suorapalkka. Ehkä sen verran tuikituntemattomat maalimiehet Vaakkuun vaikuttivat, että kun se ei ensimmäisellä maalimiehellä väärältä puolen etsiessä hetipian löytänyt irtorullaa, niin se meinasi luovuttaa ja lähteä minun luo. Kehoituksestani se palasi reippaana etsimään rullaa ja löysikin sitten heti. Muutoin ei ollut kerrassaan mitään huomautettavaa. Täysin keskittyneet haamujen bongaamiset ja vauhdikkaat ja määrätietoiset pistoille lähdöt, rullan tuonnit ja näytöille menot. Hyvä!






















Sunnuntaina treenattiin taas puolikkaissa ryhmissämme pari kierrosta tottista. Variksen kanssa tehtiin ensimmäisellä kierroksella tasamaanoutoa ja hyppynouto, toisella kierroksella seuraamisen täyskäännöstä. Tasamaanouto oli aivan pannukakku (siis voi elämä...), hyppynouto tapahtui harvinaisen puhtailla hypyillä ja täyskäännökseen ei nyt tähän hätään saatu kovasta yrittämisestä huolimatta vielä sitä täysin onnistunutta suoritusta (himpan jäi aina vajaaksi). Täytyy sanoa, että surkean suorituksen esittäminen muille sisuunnuttaa kyllä ihan kaikista parhaiten taas treenaamaan näitä asioita edes jollekin tolalle eikä vain tyytymään tilanteeseen... Vielä me joku päivä noudetaan vauhdilla, peeveli sentään! :)

Näillä touhuin tuli leiri tänä vuonna koettua. Mukava oli taas nähdä isompi joukko muitakin briardeja ihmisineen ja etenkin tietysti Tälliä ja Teaa, jotka olivat leireilemässä lauantaina päiväseltään. Viimeksi oltiinkin nähty kolme vuotta sitten Loviisan leirillä, kun nämä meidän mustat siskokset olivat vuoden ikäisiä. Niin se aika vain rientää!

Variksen tottiskuvista kiitokset Sini Pietarille.

Ihan kiva jälkikoe

Sunnuntaiaamuna jänniteltiin taas koepaikalla, tällä kertaa lähikisoissa Haukkukeitaalla. Koe oli rajoitettu 13:lle voittajaluokan jälkikoiralle, mutta kymmenen meitä lopulta osallistui. Arvontojen jälkeen siirryttiin Sanginjoen maastoihin. Variksen kanssa saatiin nyt oikein kivannäköinen sammalpohjainen ja varvukkoinen metsämaasto ja ihan tavallinen jana. Valitettavasti vain meidän janasuoritus oli siitä huolimatta aivan onneton. Koira ei meinannut edetä mihinkään ja sitten otti vielä taas kerran takajäljen.

Liikkeelle päästiin kuitenkin, ja ensimmäinen keppi löytyi heti 30 metrin päästä. Sitten tuli todella pitkä kepitön osuus, jonne tietysti arvelin meiltä jo ainakin yhden kepin jääneen. Koko jälki oli tuota oikein kivaa maastoa, joskin jonkin verran oli ojia ja sammalen alla kavalaa möykkelikköä ja kivenlohkareita. Nilkkojaan sai siis varoa liinan päässä koiran perässä toikkaroidessa. Vaakku jäljesti pätevästi, mutta hivenen harmittavasti taskuun kertyi vain viisi keppiä. Keppien luovutuspaikalla selvisi, että ensimmäisen kepin jälkeen oli kuin olikin 800 metrin mittainen kepitön osuus, joten se meidän missaama välikeppi jäi sittenkin jonnekin jäljen loppupuoliskolle. Hieman harmistusta liennytti se, että meidän viisi keppiä oli päivän paras saalis jäljeltä.

Hetken huilattua jatkettiin esineruudulla, jonka arvosteli Eeva Äijälä. Kävelytin Vaakun esineruudun kauempaan reunaan, mutta ei se siinä matkalla mitenkään järin kovasti hajuja pyydystellyt. Ehkä siellä reunassa hieman nenä kävi, ja sieltä lähetettyä ensimmäinen esine nousikin takakulman suunnalta nopeasti. Toisen esineen etsiskely ruudun takaosasta kesti pikkuisen pidempään, ja sitä kolmatta haravoitiinkin sitten koko loppu aika. Vaakku liikkui ihan hienosti halkoen muun muassa ruudun etuosan poikittain ja vasemman reunan pitkittäin, mutta niin vain jäi esine parin metrin päähän. Ruudusta saatiin 23 pistettä ja harmittelut, että koira sattui ohittamaan esineen tuulen yläpuolelta eikä saanut hajua. Minä tosin viimeaikaisten ketkuilujen jälkeen epäilen, että olisi tuo oikeasti saattanut saadakin...

Haukkukeitaalle palattiin jatkamaan tottiksilla. Meillä maastosta oli 162 pistettä, joten kakkostulosta oltiin taas enää tavoittelemassa. Vaakun touhusta oli nyt hieman puhti pois, mutta liikkeet tuli kuitenkin tehtyä. Selvimpinä virheinä oli taas kerran asentovirhe seisomisessa, kaksi kutsua ensimmäisessä luoksetulossa, vauhti voisi olla loppuun saakka lujempi ja henkilöryhmässä hieman himmailua. Meidän viimepäivien estetreenien vaikutus näkyi kuitenkin kivasti. Esteille tultaessa Varis selvästi tormistui ja tekaisikin ehkä koeuransa parhaan hyppynoudon. Estenoudossakin tultiin nyt tarkkana kuin porkkana oikean esteen kautta takaisin. Tottissuorituksellamme saatiin Kauko Ruokolaiselta 89 pistettä.

Kakkostuloksella 251 pistettä heltisi kokeen voitto. Olisi vaan taas tarvittu se yksi välikeppi... Sen lisäksi tarvitaan nyt oikeasti kunnollista treeniä janaan, esineruutuun ja tottikseen. Kaikissa on havaittavissa laiskottelua ja valjuutta, enempi tai vähempi. Nyt ei kyllä enää esimerkiksi parin treenijanan jälkeen vielä kuvitella osaavamme yhtään mitään. Pitää tehdä ainakin parikymmentä janaa ja miettiä sitten, onko homma hallussa vai ei! Takaisin treenaamaan siis ja kunnon asentella!

Tottiskuvista kiitokset Kaisa Heikkiselle!

Ketku lottoaa

Tulin ilmoittaneeksi Variksen jälkikokeeseen myös seuraavalle viikonlopulle, joten vain viikon verran oli aikaa treenailla ennen uutta yritystä. Maanantaiaamuna käytiin tekemässä estenoudot ja eteenmeno tulevalla koekentällä Haukkukeitaalla. Illalla tehtiin vielä pienellä porukalla esineruutu Salonpäässä. Etsintäalue tehtiin vanhalle hakkuuaukealle, ja muut saivat sijoitella sinne kolme vierasta esinettä minun tietämättä. Varis löysi esineet takakulmista ja keskeltä aivan etureunasta, mutta aika meni täpärälle. Olisikohan se ilman palkkariekkumisia nipin napin riittänyt, mene ja tiedä.

Tiistaina esineruutuiltiin pikku porukalla kiitoradan päässä. Taas muut saivat päättää esineitten paikat - tosin ruutua tallatessa satuin näkemään pari. Varis haki nyt esineet vasemmalta takakulmasta, keskeltä takaa ja oikealta puolivälistä ihan ajassa, mutta yhtenä esineenä ollut röhköpossu aiheutti hieman kylmiäväreitä. Varis ei oikein ymmärrä vinkulelujen hauskuutta (oikeammin se suorastaan ällöää niitä), ja röhköpossuakin se pähkäili hetken ennen kuin toi sen jostain korvannipukasta roikottaen. Ihan pikkuruinen putoamisen vaara havaittavissa... Ruudun jälkeen tekaistiin Vaakun kanssa vielä jana, jossa nähtiin rauhallinen, mutta oikein siisti suoritus. Kuvia esineruututreeneissä otti Milla Takalahti.

Varis ja possu tulossa

Possu onnellisesti perillä

Keskiviikkona tottisteltiin vakkarivuorolla Ala-Temmeksellä, ja torstaiaamuna käytiin taas koekentällä Haukkukeitaalla. Haukkiksella oli rinnakkain A-este, metrinen hyppyeste ja toinen hieman matalampi hyppyeste, ja esiin saatiin se viimeaikainen paluuesteen lottoamisongelma. Aika monta kertaa Vaakku sai hyppynoudossa osakseen julmistuneen karjaisun valitessaan paluuseen milloin matalan hyppyesteen milloin A:n. (Toivottavasti ohi kulkenut pikkupentu omistajineen ei saanut traumoja :-D ) Pientä paniikkiahan siinä jo Vaakulla pukkasi lototessa, vaan heti kun paluu tapahtui oikean esteen yli minua kohti, niin kylläpä huojensi ja helpotti ja oli ilo ylimmillään. Luulisi, ettei ole ensi kerralla kauhean vaikea valinta. Perjantaiaamuna sitä käytiinkin heti kokeilemassa, ja kyllä vain, hyppynouto ja estenouto sujuivat tarkasti mennen tullen. :)

Vielä kolmannen kerran esineruutuiltiin perjantaina sähkölinjan alla. Taas täysikokoinen ruutu ja kolme esinettä. Varis näytti kyllä liikkuvan ruudussa, mutta viidessä minuutissa oli kuitenkin noussut vain yksi esine. Alkoi lievästi sanottuna nousta savu korvista. Kutsuin Vaakun pois, kerroin aika vihaisesti, että tämmönen touhu EI KÄY! ja lähetin uudelleen. Vaakku pinkaisi suorinta tietä vasempaan takakulmaan, missä oli valtavan iso kuoppa, ja vauhdista, yhtään hidastamatta, nappasi kuopan pohjalta esineen mukaansa ja kiidätti sen minulle kuin partiopoika. Syvä, tyrmistynyt hiljaisuus. :o Seuraavalla lähetyksellä Vaakku nappasi heti hajun etuesineestä. Siis tuo koirahan on ihan ketku. Olen vain kuvitellut, että se ei kai liiku tarpeeksi tehokkaasti, että saisi esineistä hajun muutenkin kuin sattumalta. Höpönhöpön. Sehän tietää tarkalleen, missä ne esineet on, mutta reagoi niihin ja tuo vain satunnaisesti.

Lauantaiaamuna käytiin maastoilemassa Susannan ja Brunon kanssa. Variksen osuudeksi tuli kaksi janaa, jotka meni ok. Tosin paljon sähäkämpiäkin esityksiä on nähty.

Piirinmestaruusjälkikoe

Jäljen ja haun piirinmestaruuksista kisattiin lauantaina Tassutörmällä. Kahdeksan jälkikoiraa aloittivat suoritukset maastossa Kalimenvaarassa ja hakukoirat jäivät kisapaikalle esineruutuun ja tottikseen.

Variksen kanssa saatiin arvonnassa jälki numero kolme, ja janan nähdessäni en tiennyt itkeä vaiko nauraa. Sen kyllä tiesin, että Varis ei tule tajuamaan tuota kivikkoista sähkölinjan alustaa janaksi lainkaan. :-D Takakreppi on siis tuolla sähköpylväässä, oikealla puolen on siistiä tavallista metsää ja vasemmalla puolen ryteikköisempää metsää ja koko komeus menee alamäkeen. Kuten odottaa saattoi Varis ei meinannut edetä janalla mihinkään ja sitten pyrki lähinnä tuonne oikealle metsään, mistä meidät komennettiin takaisin janalle. Autoin sitten kannustamalla janalla etenemisessä ja päästiinkin sujuvammin päätykrepille, jonka edustalta Varis nosti jäljen oikealle - toki se oli tämän janasuorituksen kruunuksi takajälki.

Ja siitä se koettelemus vasta alkoi. Oli nimittäin melkoisen haastava maasto. Ehdottomasti ihan kärkikahinoissa kaikista kokemistani. Oli hankalakulkuista ryteikköä, mutaa, suo-ojia, hakkuuaukeaa, lisää muta-aukeaa ja vesilammikoita, heinikkoa ja taimikkoa aivan hirsitalon nurkilla ja kirsikkana kakussa peltojälkiosuus! :-D Tultiin nimittäin yks kaks ojan yli ja pajukon läpi multapellon laitaan. Variskin katsoi hetken, että ei helv... ja teki uukkarin, kävi tarkistamassa, olisko ennen ojaa ollut kulma, mutta kyllä se jälki vaan tuli siihen pellon laitaan. Tarkemmin katsottuna mullassa menikin jäljentekijän askeleet ja niitä Vaakulle näytettyäni matka taas jatkui ja keskeltä multapeltoa löytyi keppikin. Jäljen niinsanottu loppusuora tultiin tuota janan oikeaa puolta hieman leppoisampaa maastoa, mutta toki jo ihan maitohapoilla ja (perjantain sairastettuani) henki vinkuen ylämäkeen. Olin aivan puolikuollut, sillä toki unohdin ottaa vesipullon jäljelle mukaan. Varis onneksi sai juotua lätäköistä matkan varrella.

Jo heti alkumatkan ryteiköissä ajattelin mielessäni, että tällaisesta maastosta me ei ikimaailmassa saada kaikkia keppejä, hyvä jos edes tulokseen tarvittava määrä. Mutta mitä vielä, kaikki kepit löytyi! Vaikka pari keppiä jäi minun pongaamisen varaan, niin pitää kyllä nostaa Vaakulle hattua tuon jäljen ajamisesta. Ei olla ikinä treenattu likikään tuollaisissa maastoissa, ja tähän mennessä kaikki kokeetkin on käyty Kalajoen aakeilla jäkäläkankailla. Super Varis!

Jotenkin tuon kaoottisen jäljen jälkeen oli ihan tolkuton hätä, että riittikö meidän aika. Vaikka tuntui siltä, että metsässä oli rämmitty varmaan tunti, niin riittihän se toki. Pisteitä saatiin janalta 32 ja kepeistä kaikki 130. Tassutörmälle palattua oli vuorossa esineruutu juurikin siinä samalla hakkuuaukealla, missä oltiin toissapäivänä treenattu. Varmuudella ainakin kahta esinettä lähdettiin hakemaan, mutta niin vain kävi, että Varis toi etsintäajassa yhden ainoan esineen. Voi sanonko mikä! Toisen esineen se poimi ja toi hetipian ajan loputtua. Meidän mahdollisuudet ykköstulokseen jäi tuonne esineruutuun, joten tottiksen suhteen ei enää ollut paineita, kunhan nyt tulokseen oikeuttava suoritus tehdään.

Variksen kanssa pienemmällä numerolla päästiin suorittamaan ensin. Tottis sujui aika tavalliseen tapaan, ei missään huippupotkussa, mutta ihan siedettävästi. Seuruu melko ok, jäävien asennot oikein mutta istuminen vähän hidas, luoksetulot voisi olla lujemmat, noudoissa tulee liian liki, tasamaanoudon paluu voisi olla lujempi, hypyssä kosketukset... mutta tällä kertaa, kun saatiin jäävien asennot oikein, niin otettiin se liikevirhe sitten A-estenoudossa, jossa Vaakku teki paluun hyppyesteen kautta. Tuo vaihtoehto jäikin vielä treeneissä kokeilematta. :-P Loppuun eteenmeno ja paikallaolo ihan ok. Pisteitä päivän jälkituomarilta Juhani Petäjistöltä 87.

Päivän uurastuksesta saatiin siis 2-tulos pistein 259 ja sijoitus 6/8. Päivän plussat oli jälki, kuusi keppiä ja se, että PK-tulosputki jatkuu. Laiskanläksyksi janat erilaisissa maastoissa ja se peevelin esineruutu, joka ei vaan tosipaikan tullen pelitä niin kuin pitäisi!

Tottiskuvista kiitokset Mari Moisalalle!

Lisää elokuun treenailuja

Elokuussa on toki puuhailtu muutakin kuin hakua. Useimmista treeneistä ei vaan muista enää paljonkaan, mutta kirjataan nyt ylös jotain muistiin jääneitä tapauksia.

Esineruutuprojekti kuivui kasaan heti alkuunsa kesäkuussa, mutta nyt sitä on taas pitänyt herätellä henkiin. Pikku porukalla tehtiin Makkaraharjulle vaihtelevaan maastoon kisakokoinen ruutu. Varis haki sieltä etsintäajassa kolme esinettä, mutta työskentelyssä oli hieman sanomista. Ensimmäistä esinettä tuodessaan Varis löysi toisenkin esineen ja jäi siihen tilannetta ihmettelemään esine suussa ja toinen maassa. Oli pakko auttaa, että tuo nyt vaan se yksi ensin. Vaakulla on pahana tapana pitää esinettä suussa tosi huolimattomasti, joten nyt kun yksi esineistä oli todella liukas ja kuolainen, niin se putosi kolme (kolme!) kertaa matkan aikana. Muutoin toiminta onneksi oli ihan reipasta ja ripeää.

Kaksi viikkoa ennen jäljen piirinmestaruuskisoja tuli havahduttua siihen, että viimeksi on jäljestetty kokeessa kaksi kuukautta sitten. Äkkiä se aika vaan menee! Purnunnokalle kävin sitten tekemässä jäljen, ja pitkän tauon jälkeen intoa täynnä Varis teki hienon janan, jäljesti täpinöissään ...ja ilmaisi vain puolet kepeistä. Hupsista. Parin päivän päästä palattiin taas asiaan, ja tällä kertaa merkkasin kepit ja olin valmistautunut saamaan pikku raivarit niitten ylittämisestä. Mutta kävikin niin, että Varis tilasi sen henkisen tukkapöllyn jo heti janalla maleksimalla puolivillaisesti jäljen ylitse. Kiukun kanssa palattiin takaisin tielle ja otettiin janalähtö uudelleen vähän sivumpaa. Ja kas, Vaakku teki mallikkaan etenemisen ja nosti jäljen sähäkästi, jäljesti oikein tarmolla alusta loppuun ja nosti joka ikisen kepin. Justiinsa. Mites mä nyt saisin järjestettyä tommoset pikku palautteet kokeessa ennen janalle lähtöä?

Kokeenalusviikolla käytiin pariinkin otteeseen tottistelemassa koekentällä Tassutörmällä. Saatiin siinä sitten sellainen pieni viime hetken ongelma, että Varis tuli hyppynoudossa A-esteen kautta takaisin. Ja toisen kerran. Ja kolmannen. Ei hemmetti. Sitten piti jo vähän suutahtaa, kun ei tuo enää mikään vahinko ollut, ja alkoihan ne noudot taas kulkea mennen tullen hypyn yli.

Viikonlopun jälkikokeen aikataulusta päätellen esineruutu olisi Tassutörmällä, joten toisella tottistelukerralla tehtiin esineruutu läheiseen metsään. Sieltä löytyikin hakkuuaukealta valmiiksi krepattu ruutu, johon teimme ruututreenimme. Aukealla kävi kova tuuli ja maasto oli todella hankalakulkuista möykkelikköä, kantoja, uria, kuoppia ja kiviä. Esineet laitettiin takakulmiin ja keskelle ruutua, ja ihan näppärästi Varis ne sieltä haki.

Kootut hakuilut

Tarkistuslaskennan jälkeen täytyy ottaa muutama sana takaisin. Työleiriviikolla onkin käyty Vaakun kanssa yhdet tottikset ja kolmet hakutreenit. Kaikkiaan puolentoista kuukauden aikana on käyty ennätykselliset kymmenet hakutreenit. Oho! Aika monet siihen nähden, että meidän laji on jälki. Vaan eipä hakutreenit hukkaan mene. Kyllä me haussakin halutaan sitten joskus kokeisiin päästä, ja ylipäätään tämä laji on hyväksi sosiaaliselle emännälle ja vähemmän sosiaaliselle Vaakulle.


Vuoden toiset hakutreenit heinäkuun alussa pidettiin uudessa paikassa haulikkoradan lähellä, ja alueeseen sisältyi mukavasti mutkaa, kumpua ja muuta maaston muutosta. Variksen plääni oli kaksi valmista ja kolme haamua, mutta niistä tulikin melkein kaikki valmiita. Ennen alueelle tuloa katsottiin maalimiesten lähtö. Alueella eteneminen oli vauhdikasta ja sujuvaa, kun huutelin Vaakun aina suorapalkan jälkeen keskilinjalle ja lähetin taas seuraavalle. Neloselle pinkoessa lipsahti yksi "hau".


Seuraavaksi hakuiltiin vanhalla tutulla paikalla sähkölinjan alla. Varikselle oli suunnitelmana neljä valmista ja viimeiseksi haamu, mutta homma ei mennyt aivan kuin strömsössä. Kolmannelle valmiille Vaakku kaarsi aina liian aikaisin eteen tai taakse. Tästä tuli aivan tahtojen taisto ja lähetyksiä tuli noin sata. Epäilin jo, että Vaakku ei vaan halua löytää... Kuitenkin ukon näyttäydyttyä Vee paineli lujaa perille ja vaikutti siltä, että ei ehkä sittenkään vain edennyt riittävästi? Loput ukot otettiin haamuina.

Viime treenien selkkauksen jälkeen haulikkoradalla koetettiin taas varmistaa suorat pistot ottamalla kaikki ukot haamuina. Toivottavasti päästään näistä haamuista joskus vielä eroonkin... Tällä kertaa parittomalla puolella oli Varikselle uusi maalihenkilö, vaan ei sillä tuntunut olevan väliä, kuka metsässä palkkojen kanssa piileskelee. Treenien jälkeen autojen luona pelailtiin vähän irtorullalla ja ajateltiin ottaa ne treeniin mukaan - siinähän sitä samalla tulee haamuilla suorien pistojen harjoitteluakin.


Seuraavissa viisissä hakutreeneissä maalimiehet laitettiin metsään irtorullien kanssa. Rullan hakemista ja näytölle menoa me on keväällä kokeiltu kolme kertaa ihan muissa yhteyksissä, joten aivan ensimmäistä kertaa ei oltu pappia kyydissä. Vaakun kanssa otettiin käytännöksi, että piilolla maalimies antaa ensin yhden suorapalkkanamin (tätä kutsutaan kuulemma nimellä etunakki :) ja sen jälkeen rullan. Minä kannustan tuomaan rullan, taistellaan sillä vähän jotta rulla pysyy käteen asti suussa, sitten näyttöliina kiinni ja maalimiehen luo näytölle saamaan palkka.

Rullaketju toimi noiden viiden treenin aikana vaihtelevasti. Parhaimmillaan Vaakku hotkaisee etunakin, sieppaa rullan ja lähtee oma-aloitteisesti minun luo keskilinjalle ja sieltä sitten näyttöliina perässä takaisin maalimiehelle. Mutta vielä tulee black outeja, tai liekö ihan suoranaisia oikomisyrityksiä tai malttamattomuuksia, että rullan otettuaan jää tai palaa äkisti maalimiehelle takaisin kärkkymään palkkaa. Vaan eiköhän se siitä hiljakseen kirkastu, että etunakin lisäksi muuta ei tipu ennen kuin käy rullan kanssa hakemassa minut (tai ainakin näyttöliinan peräänsä) keskilinjalta.

Kaikenlaisia hauskoja tilanteitakin aina välillä sattuu. Erään kerran Vaakku hotkaisi etunakin ja sieppasi rullan sen verran kiireellä, että molemmat lensi hetimmiten yskäisyn mukana ulos. Sitten piti tietysti syödä nakki uudelleen, ottaa rulla maasta ja sitten menoksi! Oikomiskokeilussaan se on joskus hylännyt rullan parin metrin päähän maalimiehestä ja palannut takaisin kurkkaamaan maalimiehen olan takaa sen näköisenä että Mä kävin jo... O:)

Kauden kymmenennet hakutreenit tehtiin Salonpäässä. Tällä kertaa tallattiin 200 metrin alue, ja Variksen kanssa hyödynnettiin se yliheittotreenillä. Olikin aivan tervetullutta saada hieman itseään toistavien ja tylsän teknisten rullatreenien väliin jotain ihan muuta! Vasen puoli oli 150 metrin matkalta vanhaa hakkuuaukeaa ja koko rata muutoin hyvin helppokulkuista kangasmetsää. Koko matkalta takalaita laski vasemmalla puolen hieman alaspäin ja oikealla puolen nousi hyvin loivasti ylöspäin.

200 metrin matkalle otettiin vain neljä pistoa puolelleen, eli yhden piston aikana minä etenin keskilinjalla (ja seuraava maalimies maastossa) 50 metriä eteenpäin. Suorapalkan jälkeen kutsuin Vaakun keskilinjalle, ohjasin vauhdista yliheitolla toiselle puolen, missä haamu heilui valmiina ja koiran havaittua heittäytyi maihin. Koko rata saatiin vietyä tosi sujuvasti läpi ja Vaakulla tuntui olevan ihan superhauskaa, kun sai pinkoa oikein sydämensä kyllyydestä. Maalimiehet tosin vähän valittelivat, että maastossa se 50 metrin eteneminen ei ole ihan niin helppoa kuin minulla keskilinjalla... :))

Heti seuraavana päivänä jatkettiin lähes samalla teemalla sähkölinjan alla. Tällä kertaa oli tarjolla vierasta miestä, joka ennakkopelotteluista huolimatta uskaltautui maalimieheksi söpölle ja suloiselle ja maailman kilteimmälle pikku Vaakulle :-D alueen vasemmalle puolen. Siihen suuntaan otin Vaakun aina haltuun keskilinjalla, maalimies-huudon jälkeen haamu, sitten lähetys ja suorapalkka. Oikealla puolen maalimies eteni minun tahdissa ja sinne tehtiin yliheitot.

Työleiri

Heti näyttelyitten jälkeen maanantaina sain Brunon meille hoitoon reilun viikon ajaksi. Tämä peliliike kävi nopeasti, sillä kysyin Susannaa treenaamaan, mutta sainkin koko koiran hänen juuri alkavan lomareissun ajaksi. Vaan tämä sopi paremmin kuin hyvin, sillä onhan se kiva päästä tutustumaan kasvattipoikaan vähän paremmin.

Ihmeen hyvin neljävuotias briardiuros solahti tähän meidän kaikkiaan viiden koiran joukkoon. Bruno tosin on ehkä maailman positiivisin koira ja haluaa välttää kaikenlaisia konflikteja. Varis ja Veeti olivat alkuun hieman nyreitä veljensä tulosta, mutta alusta asti koko porukka on ulkoillut metsälenkit yhdessä ja oleillut sisällä ilman portteja ja torailuja. Viikon edetessä alkoi jo pieniä leikkimuuvejakin löytyä, jopa poikien kesken.

Bruno ei tietysti selvinnyt hoitojaksostaan pelkällä lomailulla, vaan kasvattipoika joutui enempikin työleirille. Useimpina päivinä ajettiin aamuin illoin maastoon tekemään jälkitreeni, ja siinä välissä oli vielä tottistreeni ja metsälenkitys muun lauman kanssa. Jäljestäminen liikahtikin sillä tavalla eteenpäin, että ensimmäisenä päivänä ajettiin makkarajälki ja viikkoa myöhemmin jäljellä oli janalähestyminen ja pelkät kepit. Tottiksessa otettiin projektiksi hyppynouto, joka sujuikin jo muutamalla toistolla 95-senttisellä esteellä. Bruno tuntuu olevan äärimmäisen innokas ja menevän suinpäin ja yhtään epäröimättä yli ihan mistä vain, todella helppo oppilas! Viikon edetessä ja samalla Brunon tokokokeen lähestyessä harjoiteltiin hieman myös seisomista ja tokohyppyä.

Vaikka vapaalla Bruno on jopa rauhallisen oloinen, niin silloin, kun jotain aletaan tehdä se taitaa olla koko pentueen energisin ja aktiivisin. Muistuttaa siis kovasti paitsi edestä katsoen ulkonäöltään myös tuon tarmokkuutensa puolesta Jimi-enoaan. Aivan sama milloin ja montako kertaa päivässä ja kuinka väsyneenä ryhdytään toimeen, niin ihan kaikki on aina pelissä - halusi ohjaaja tai ei! :-D Asettaa kyllä kieltämättä haasteita ohjaamiseen, että tsemppiä vain omistajille! :-D

Vaakun kanssa taidettiin viikon aikana käydä vain yhdet hakutreenit ja tottikset. Muutoin se joutui vain katselemaan tyrmistyneenä auton ikkunasta, kuinka Bruno sai ajaa kaikki sen jäljet. Hoitoviikon päätteeksi Bruno pääsi vielä pesuun, kammattavaksi ja kynsienleikkuuseen ja sitten kasvattipoika oli valmis palautettavaksi. Tervetuloa vaan toistekin! :)

Varis, Bruno, Nova, Veeti ja Ränni ("Jako kahteen ja ykköset suu kiinni")

VIDEO PIHAPIIRISTÄ LÄHTEVÄLTÄ POLULTA
KUVIA BRUNOSTA JA MUISTA

Agilityt ja näyttelyt

Heinäkuun toisella viikolla oli muodossa jos toisessa meidän mukavuusalueen ulkopuolelle sijoittuvaa aktiviteettia. Maanantaina oli oman agilityseuran iltakisat, joissa kakkosluokille oli Anders Virtasen hyppyrata ja perusrata. Variksen kanssa käytiin hyppelemässä molemmat startit, ja vaikka tuloksilla ei juhlittu (hyl ja 10), niin meno oli eka radalla ehkä jopa parasta mitä tähän mennessä on nähty. Kuin eri koira, kuten eräs tuttu kommentoi. Toivotaan, että se eri koira putkahtelis agibaanalla esiin useamminkin!

Viikonloppuna oli Oulun kansainväliset koiranäyttelyt, joihin olin ilmoittanut Variksen molemmille päiville. Heti sen tehtyäni alkoi kaduttaa aivan vietävästi, ja monet kerrat ehdin päivitellä, mitä ihmettä olen taas oikein ajatellut. Eihän me sitä näyttelytulosta tarvita vielä pitkiin aikoihin! Vaan tehty mikä tehty. Parit edeltävät keskiviikkotottikset uhrattiin Variksen osalta näyttelykopeloinnin ja -liikehdinnän harjoitteluun. Ehkä tämä on sitä osastoa, jossa ei tiedä itkeä vai nauraa, mutta kyllä me sit kuitenkin päädyttiin kuollaksemme nauramaan Vaakun esittämille yhdensuuntaisille liikkeille, joissa siis jokaisella raajalla on yksi, keskenään erilainen, suunta...

Lauantaina briardit arvosteli Anca Giura, Romania. Variksen nähdessään hän kyseli hämmästyneenä ja huvittuneena moneen otteeseen, missä tämän koiran turkki on. Eihän siinä auttanut kuin kertoa, että kyllä me kaikki otettiin mukaan ja tässä se kaikki nyt on. Hieman yllättyneeltä hän näytti, kun EH otettiin niin ilahtuneena vastaan, ja saatiin siinä vielä suullinenkin selostus, että rakenne on hyvä, mutta kun turkkia pitäisi olla enemmän.

Correct structure. Beautiful character. Good propotions of the head. Correct bite. Dark eyes. Good topline, underline. Open in the backpart a little bit. Good quality of coat, just little short. KÄY EH, KÄK 1

Lauantaina saatiin jo mitä tarvitaan, joten olin aivan kahden vaiheilla, mennäänkö sunnuntaina enää kehään ollenkaan. Ennen briardeja Bill Walkey, Kanada, arvosteli belgianpaimenkoirat, ja kun hetken kehän seuraamiseni aikana kolme tervuerennarttua, muun muassa edellispäivän VSP, oli käytöksen vuoksi poistunut kehästä ruskean lippulapun saattelemana, niin olin yhä enemmän kahden vaiheilla. Vaan onneksi kuitenkin mentiin kehään. Vaakku käyttäytyi hyvin, ja sai uimapukukierroksellaan ERI:n ja kaiken kukkuraksi SA:n. (Tässä kohtaa kehän laidalla riemu repesi siihen malliin, että tuomariakin ensi kerran oikein hymyilytti - kiitti kaverit ja kanssaesiintyjät treeneistä ja kannustuksesta!) Kun vielä parasta narttua valitessa Varis sijoittui neljänneksi ja edellä oli kokeneita kaunottaria sertikiintiöt täynnä, niin serti siirtyi Vaakulle asti. Ohoh!

Good shoulder and well developed second thigh. Strong topline. Coat waterproof. Head strong and good size. Moves well and confidently. Suhtautuminen tuomariin: rodunomainen lähestyttäessä. KÄY ERI, KÄK1, SA, PN4, SERT

Kuvat Sanna Kärkkäinen

Asennon korjausta 

Oops, mihinkä se häntä notkahti

Wuhuu!

Kesäkuun loppu

Pahat rakit -kokeesta tuli taas muutama huomio mieleen. Tänä vuonna janoilla on oikea suunta löytynyt suorastaan sataprosenttisella varmuudella, mutta kuten ounastelinkin, niin takajälki ei aivan pois pyyhitty ongelma ole. Kaikkien todennäköisyyksien mukaan saadaankin kaikilta kauden lopuilta janoilta takajälki. :) Kokeen tottiksesta sai kivoja kuvia muistoksi, vaan mikä ihme oli se tuulimylly ohjaajan paikalla? Ensi kerralla pitää keskittyä itse liikkumaan hillitysti ja antaa koiran esittää sitä kuuluisaa säteilyä... Jostain syystä tottis jännitti nyt aivan erityisen paljon, ja jo suorituksen aikana tajusin itsekin huutavani käskyjä epätavallisen kovaan ääneen. Siinä se meidän seisominenkin meni mönkään, kun normaali käsky on seisomisessa päinvastoin poikkeuksellisen kevyt. Pahus, kun ei nyt saatu esitettyä sitä seisomista, joka on treeneissä ollut aika hieno. Vaan jospa vielä jossain tulevassa kokeessa. Nyt onkin hieman koetaukoa, sillä seuraavaksi on suuntana piirinmestikset elokuun loppupuolella.

Viime aikoina on treenattu pikkuisen kaikenlaista, mutta ei mitään paljon. Kävin katsomassa noutajien järkkäämää tokokoetta, mutta ei kyllä yhtään poltellut itse päästä kehään. Toivottavasti sitten talvella taas. Todella pitkästä aikaa tuli tehtyä Varikselle nurtsijälki kirkon edustalla olevalle puistoalueelle. Siihen tuli seitsemän suoraa, viisi kulmaa, kaari ja neljä esinettä, eikä ollut Vaakulta ollenkaan pöllömpi suoritus. Toki tuoreeltaan ajettiin ja ruokaakin oli siellä täällä, mutta esimerkiksi esineet tuli ilmaistua korrektisti siitä huolimatta, että metsässä kepit ilmaistaan, otetaan suuhun, tuodaan, haukutaan ja kaikkea mahdollista.

Eräänä iltana viimeinkin käärin hihat ja aloitin pitkän ja kivisen esineruutuprojektin. Tarkoituksena on saada piski oppimaan kokeenomainen suoritus myös niine painostavine tuntemuksineen, kun esinettä ei heti muutamassa sekunnissa alakaan löytyä, eikä siis järjestää sille treeneissä enää vain helppoja varman päälle onnistumisia kapeilla alueilla ja ylimääräisillä esineillä. Eli ei muuta kuin tallaamaan täysikokoinen esineruutu ja sinne vain kolme esinettä, jotka kaikki on etsittävä kesti kuinka kauan kesti. Noh, siinä kesti sitten ehkä jopa minuutin, kun Vaakku tekaisi elämänsä esineruutusuorituken. Se nenä pitkällä hullun lailla paikansi esineitä jo tiellä kävellessä ja haki ne sitten ihan jojona kolmella pistolla. Ei siis "ihan" päästy treenaamaan sitä, mitä ajattelin. Vielä. :)


Kesäkuun viimeisenä päivänä käytiin hakuilemassa ensimmäisen kerran tälle vuotta. Ja kylläpä olikin kivaa! Vaakkukin tuntui heti muistavan, mistä on kyse ja veti innoissaan autolta keskilinjalle kuin hinaaja. Viimeksi on hakuiltu viime vuoden lokakuussa, joten mieleen palautteluksi tehtiin tietysti kiva helppo treeni. Vaakku sai kahdelle ensimmäiselle pistolle katsoa maalimiehen menon metsään ja seuraavat kolme pistoa oli haamuja, suorapalkat ja hain Vaakun aina keskilinjalle takaisin.


Kesäkuun loppupuoliskon tapahtumiin kuuluu tietysti myös Variksen syntymäpäivä. Neljä vuotta tuli Vauhti-Vaakulle ikää mittariin. Kuvassa mummon vieressä kytätään lupaa, joko tästä saisi sännätä liikkeelle...

Kasvihuoneilmiö

Lainaan briardiblogia hieman kasvihuoneen kuulumisille. Syksyllä rakennettu reilun 13 ja puolen neliön kasvihuone sai toukokuussa asukkaat, kun itse esikasvattamat taimet ja jokunen ostotaimi istutettiin paikoilleen. Lähes kaikki taimet on lähteneet mukavasti kasvuun, ja näin ensimmäisenä kesänä riittää ihmettelynaihetta hoitopuuhissa ja kasvun seurailussa. Ensi kesänä voi ehkä jo luottaa paremmin esikasvatuksen onnistumiseen ja kasvattaa moninaisempia lajikkeita eikä "kaiken varalta" kymmentä samanlaista paprikaa ja kymmentä samanlaista tomaattia...

Nyt keskilaatikossa asustaa Zilga-viiniköynnös, joka toivottavasti pysyy hengissä ja valtaa laatikon tulevina vuosina kokonaan. Rypäleitä voi kuulemma alkaa odotella kolmantena vuotena, joten ei kannata pidättää hengitystä niitä odotellessa. Zilgan kaverina keskellä on sokerimaissia, joista kaksi esikasvatettua ruokoa hipoo jo kattoa.

Oikealla puolella takaseinustalla on tomaattia ja nurkassa kurkut, jotka eivät meinaa millään pysyä siellä nurkassaan. Oikealla seinustalla on taaempana paprikat ja niiden edessä samannäköisinä, mutta matalampina erilaisia chilejä. Chilien esikasvatus oli kumman hidasta, mutta kasvihuoneessa ne ovat selvästi reipastuneet.

Vasemmalla puolen takaseinustalla on kirsikkatomaattia ja nurkassa tavallista tomaattia. Vasemmalla seinustalla on lisää tomaattia, kaksi kesäkurpitaa ja oven eteen on rönsyilleet tavalliset kurpitsat, joista toisen jo kärräsin pihalle. Olisi ehkä pitänyt uskoa, että ne pitäisi istuttaa avomaalle... Vasemmalla on myös parit vesimelonin taimet, mutta ne ovat jostain syystä jääneet aika kitukasvuisiksi.




Tomaattiterttuja on ostotaimissa jo paljon, mutta punertuminen näyttää kestävän pitkään. Itse kasvattamani tomaatintaimet tulevat sen verran jälkijunassa, että ovat vastikään ensi kertaa kukkineet ja tekevät nyt pieniä tomaatinalkuja.

Kurkuista vasemmanpuoleisen kuvan yksilö ja sen samanaikainen hieman suorempi kaveri on jo syöty. Ihan kurkulta maistui. :) Ja kuten oikeanpuoleisesta kuvasta näkyy, uusiakin on tulossa.

Siinä vaiheessa kun itse esikasvattamani kesäkurpitsa (vasemmalla) alkoi kasvatella pieniä vihreitä hedelmän alkuja ihmettelin, mitä ihmettä tuo toinen ostotaimi oikeen puuhaa. Nooh, Google paikkasi aukon sivistyksessäni ja kertoi, että kesäkurpitsoja on keltaisiakin... Sattuikin ihan kivasti, että nyt on sekä vihreä että keltainen!

Paprikat ovat selvinneet hengissä maaliskuun puolivälissä aloitetusta esikasvatuksesta tähän päivään ja kukkivat nyt iloisesti ja ovat pukanneet useita paprikan alkuja. Toivottavasti ehtivät ennen kasvihuonekauden päättymistä saada väriäkin.

Kasvimaa tehtiin pariin viljelylaatikkoon, ja vähän ex tempore sinne kipattiin sitä mitä sattui löytymään eli tällä kertaa kahta erilaista hernelajia, naurista, lanttua, porkkanaa ja muutama peruna.