Vuoden päätteeksi voi todeta, että oli ihan hyvä vuosi. Turrit pysyivät hengissä ja suhteellisen terveinäkin. Päätin jo alkuunsa, että tänä vuonna ei reissata maailmalla, vaan kisataan ja tehdään tuloksia. Tuloksista vastasi lähinnä vain Vaakku, mutta toisaalta nuoremmilla todennäköisesti on enemmän vuosia vielä edessäänkin. Pariin uuteen lajiinkin tuli tutustuttua, joten monenmoista on turrien kanssa vuoden aikana puuhasteltu.
Vaakun kanssa asetetut tavoitteet ylittyivät roimasti. Päätavoite käyttövalionarvosta täyttyi heti alkukaudesta, joten jatkoimme sitten samoilla tulilla etsintäkoe- ja hakukoehommia. Piirinmestaruus muitten palveluskoirien joukossa tällaisen marginaalirodun kanssa oli hieno kirsikka kakussa. Haloonkin kanssa päästiin tavoitteeseen, mutta Aino-rukka sen sijaan ei päässyt edes yrittämään omiaan. Vaakulla on jo kymmenes ikävuosi pitkällä ja kansallisista palveluskoiralajeista saavutettuna kaikki mitä toivoa voi, joten luonnollisesti Aino ja Haloo saavat nyt enemmän sijaa tuolla saralla.
Marraskuun alussa Varikselta poistettiin kaksi ihokasvainta, joiden leikkaus meni oikein hyvin, mutta leikkaushaavoja paranneltiin pitkään. Vaakun lavasta poistettiin talipatti, jonka tilalle tuli siisti kahdentoista ompeleen vetoketju. Toinen irtonainen, mutta kiinteämmän tuntuinen kasvain leikattiin etujalasta. Tämä oli haastavampi ommeltava, kun jalassa ylimääräistä nahkaa ei isommin ole. Palkeenkielen avulla nahkaa sai hieman venytettyä sulkemisen avuksi, mutta keskelle jäi vielä pieni avohaavakohta.
Hienosti parantuneesta lavasta poistin ompeleet kymmenen päivän jälkeen, mutta niin vain seuraavana päivänä haava poksahti kolmen sentin matkalta auki. Tuohon kohtaan muodostui istuessa ihopoimu, ja sen kohdalta haava antoi periksi. Suihkutteluhoitoa siis jatkettiin ja haava umpeutuikin itsekseen nopeasti.
Jalan haava parani hitaammin ja siinä pidettiin ompeleet pidempään. Kävin näyttämässä jalkaa eläinlääkärissäkin, kun paraneminen ei tuntunut edistyvän. Kotiin palattiin kuitenkin luvalla ottaa ompeleet pois ja kehoituksella jatkaa vain edelleen suihkutteluhoitoa, kun ei tulehduksen merkkejä ollut. Ja kyllähän jalan haavakin sitten lopulta parani ilman mitään lääkekuureja.
Ilmoitin Vaakun marras-joulukuulle rallytokokurssille opettelemaan voittajaluokan kuvioita. Ensimmäinen kurssikerta jäi pitkittyneen leikkaushaavan parantelun ja kennelyskän varoajan vuoksi väliin. Loput neljä kurssikertaa käytiin pitkän toipilasajan jälkeen innokkaina opettelemassa uusia kylttejä ja tekemässä ratatreeniä. Ensimmäisellä treenikerralla ei saatu radasta tehtyä kunnolla juuri mitään, kun meidän oikealla puolella seuraaminen oli täysin alkutekijöissä. Seuraavaksi kerraksi ehdittiin asiaa itse hieman harjoittelemaan ja sitten päästiin jo radallakin hyvään alkuun.
Vaakku on yhdeksän vuotta seurannut vasemmalla puolen todella hanakasti ja kaikenlaisiin häiriöihin ja harhautusyrityksin lankeamatta, joten oikealla puolella seuraamisen opettelu on vähän kuin itse joutuisi opettelemaan vasenkätiseksi. Oikeanpuoleisesta perusasennosta ja yhden askeleen seuraamisesta opettelu kuitenkin lähti etenemään - kuten aikoineen vasemmalla puolellakin. Kepillä on kätevä muodostaa koiralle oikealle lokero ja auttaa pysymään suorassa myös asennonvaihdoissa. Näissä oikeanpuolisissa kuvioissa ja kaikissa uusissa käännöksissä ja pyörityksissä meillä riittääkin työsarkaa pitkäksi aikaa ja tähtäin on näillä näkymin ensi kesän rallykokeissa.
Alkutalven aktiviteettina jatkettiin Haloon kanssa agilityopintoja. Alkeiskurssi käytiin kaksi vuotta sitten, ja nyt loikattiin suoraan jatkokurssi 2:lle. Hieman omatoimitreeniä pohjalle ja kotiläksyjä (ja oheiset videot) omalla hallilla, niin mehän solahdettiin tasoltamme ihan hyvin kakkoskurssilaisten joukkoon.
Kurssilla tehtiin ratoja muutaman esteen pätkissä, ja enemmän harjoittelua vaativia esteitä treenattiin erikseen. Viimeisellä seitsemästä kurssikerrasta mentiin pidempi yli 20 esteen rata. Valitettavasti meillä sairastettiin kennelyskä marraskuun alkupuolella, joten kaksi treenikertaa meni meillä ohi varoajan täyttymistä odotellessa.
Tämä agilityspurtti kursseineen ja omatoimitreeneineen oli ihan mukava, mutta ei agility koiraharrastuksista kyllä ihan omalle mukavuusalueelleni osu. Haloossa kuitenkin on potentiaalia ja se kaipaa joka tapauksessa tekemistä, niin kyllä sitä aina yhden kurssin verran voi itsekin venyä. Haloo tuntuu tykkäävän vauhdikkaasta menosta, vaikka sillä onkin taipumusta oman suoritusvuoronsa alussa orientoitumisvaikeuksiin ja väärälle esteelle ennätettyään herkkähipiäisyyteen. Onneksi palkkapatukka toimii aina orientoitumisessa silmänräpäyksessä, ja ehkä tästä on hyötyä myös palveluskoiralajien mielenailahteluihin.
Miten ne aksailut sitten menivät? Meidän vähäisetkin irtoamis- ja etupalkkatreenit olivat jääneet Haloolle hyvin mieleen, ja kurssillakin sillä oli fokus oikein hienosti eteenpäin. Haloo ei kääntyile esteitten jälkeen kyselemään, vaan se porhaltaa mielellään täyttä höyryä eteenpäin. Jääräpäinen fokus eteenpäin on mukava asia suorilla, mutta ei silloin kun pitäisi ohjautua jonnekin muualle. Aika usein sainkin tuskailla, että ei varmasti käänny, en varmasti ehdi tai meni jo!
Renkaan ajattelin olevan hankala, kun se on kurssilla hieman eri näköinen ja osana vauhdikasta ratapätkää. Väärässäpä olin. Haloo haki vauhdissakin kurssimaneesin mustan renkaan hienosti, vaikka kokemusta erinäköisistä renkaista tai radalla etenemisestä ei vielä paljon olekaan. Ylipäätään vieraat esteet eivät tuntuneet olevan mikään juttu.
Omatoimitreeneissämme Haloo on pujotellut kuutta keppiä ohjureilla. Kurssilla tehtiin täyspitkää pujottelua verkoilla, joita jätettiin vähän kerrallaan pois. Haloo meni yllättävän hienosti! Se selvästi osasi helposta lähestymiskulmasta hakea itse oikeaan väliin ja suoritti puhtaasti, vaikkei pujottelussa viimeisellä treenikerralla ollut enää montaakaan verkkoa.
Kontaktiesteistä A:lla meillä on juoksukontaktit ja puomilla sekä keinulla pysäytykset. Pysähtymiset on tarkoitus opettaa seisaalleen, mutta se asento on vielä opettelematta ja niinpä Haloo pyrkii vielä menemään maahan. Kontaktiesteitten omatoimiharjoittelua hankaloittaa suuresti se, että esteet pitäisi omin voimin siirtää ja koota kentälle.
Nyt agilityaiheisen alkutalven jälkeen taidetaan vaihtaa taas tottislinjalle. Jatketaan agilityhommia sitten taas kun siltä tuntuu - ja ehkäpä kisaradalle sitten 2020?
