Briardien hakuleiri Surkeejärvellä

Kesäkuun toisena viikonloppuna oli briardien hakuleiri Jyväskylän seudulla Surkeejärvellä. Viikonlopuksi luvattiin hellettä, joten turistiturrit jäivät kotiin ja A-luokan reissuun lähdettiin kahdestaan Haloon kanssa. Kouluttajaksi leirille saimme Sari Kärnän, joten tietoa ja taitoa oli taas roppakaupalla jaossa.

Helteinen perjantai-ilta meni Surkeejärven päätaloon asettuessa ja vanhojen sekä uusien briardistituttujen kanssa kuulumisia vaihtaessa. Erityisen kiva oli tietysti nähdä pitkästä aikaa Outia ja Jäynä-kasvattia, jotka ajelivat hakuleirille pitkän matkan takaa Rovaniemeltä. Lauantaina päästiin sitten itse asiaan eli hakuradalle, joka tehtiin vaakasuuntaan rinteeseen. Vasen puoli laski alas aukealle ja oikea puoli nousi kalliolohkareiseen ylämäkeen. Tähän maastoon kun lisätään vielä hellelukemat ja paahtava auringonpaiste, niin melkoisen raskaat oli olosuhteet.

Haloolle oli uudet maalimiehet ja meille aakeisiin tottuneille ennen näkemättömän haastava maasto, joten muilta osin tehtiin vanha tuttu treeni: siirtyvät maalimiehet, neljä pistoa, suorapalkat ja muutoin valmiit maalimiehet ilman apuja, mutta Haloo sai leirissä nähdä maalimiehet ja lähdön etukulmiin. Yksi kiero pisto ylämäkeen taidettiin uusia, mutta muuten sujui suunnitellusti. Potkuakin riitti alusta loppuun asti mukavasti, vaikka selvästi tavallista rankempaa olikin.

Iltasella pahimman helteen hälvettyä tehtiin vielä risteilytreenit läheisellä pellolla. Harjoituksessa kentällä etenee kaksi maalimiestä, joille koiraa lähetellään yliheitoilla. Kohteena oleva maalimies menee kyykyyn ja nousee palkkaamisen päätyttyä.

Haloon kanssa toteutettiin tämä meille tutummin seisovilla maalimiehillä ja haltuunotolla keskilinjalla ennen lähetystä toisella puolelle. Saatiin näin erinomaista harjoitusta vauhdikkaisiin haltuuntuloihin ja palkaksi heti perään uusi maalimies. Varsin sujuvasti tämä jo menikin. Koiran tullessa vauhdikkasti minua kohti voisin alkaa päästää sen yliheitolla toiselle puolelle, mutta ei nyt vielä pidetä kiirettä tämän kanssa. Tällä toivottavasti vältämme holtittoman näköiset yliheitot ja haluttomat luoksetulot keskilinjalla.



Sunnuntaina hakurata tehtiin tasaiseen ihanteelliseen maastoon ja sääkin oli suosiollisempi eli vähemmän lämpöä ja enemmän pilviä. Harjoituksiin otettiin rohkeasti lisää mittaa eli poistuttiin sieltä neljän piston mukavuusalueelta. Haloon kanssa tehtiin ensimmäinen tyhjä pisto ja sen jälkeen liuta suoria pistoja valmiille maalimiehille ilman apuja. Nämä meni kaikki loistavasti! Oli motivaation ja pistojen puolesta ihan koevalmista toimintaa.

Iltapäivällä osa lähti kotimatkalle ja loppu porukka tallasi vielä esineruudun. Vaikka päivä jo omissa punteissa hieman painoikin, jäätiin Haloon kanssa treenaamaan niinsanotusti koko rahan edestä. Saatiinkin hyvä esineruututreeni, jossa kokeenomaisesti oli tuomari ja katsojia paikalla, mutta ruudussa olikin henkilö jättämässä esineet. Haetutin kolme esinettä neljästä, ja ne tulikin ripeästi. Alussa Haloo taisi paahtaa yhdestä takakulman esineestä ohi vauhdin ja innon hurmassa, mutta nopeasti tasaantui niin, että esineet alkoi nousta. Etuesineenkin haistoi edellistä tuodessa ja haki sen sitten uudella lähetyksellä ihan silmänräpäyksessä.



Esineruudun jälkeen päästiin kotimatkalle väsyneinä, mutta tyytyväisinä viikonlopun treeneihin ja antiin. Kotimatkasta tulikin hieman erilainen, kun autorikon vuoksi poimittiin meitä tunti pari edellä lähteneet Outi ja Jäynä kyytiin. Onneksi ei ollut muita koiria mukana, niin mahduttiin hyvin samaan autoon. Haloosta ei tullut otettua leirikuvia, joten kuvituksena tällä kertaa velipoika Jäynä. Kyllä ne tekemisessään ihan ylpeydellä sisaruksiksi tunnistaa! 👍

Hakutreenejä ja Vaakun leikkaus

Maastokausi on alkanut henkilöhaun merkeissä. Haloon kanssa on aloitettu hakuharrastus toden teolla tänä keväänä, ja tähtäimessä on syksyn hakukokeet tai etsintäkokeet. Treenaamaan on päästy useissa eri maastoissa ja mukavan vaihtelevalla kokoonpanolla eli miltei joka kerta on ollut vieraitakin maalimiehiä. Ihan perusasiaa on vahvistettu eli suoraa pistoa siirtyvillä maalimiehillä, suorapalkoilla. Toisinaan olen hakenut Haloon takaisin keskilinjalle, toisinaan kutsunut, jolloin tulee palkittua pistolta sisääntuloa. Haluan, että perusasiat eli lähetys, paluu keskilinjalle ja lähetys uudelle pistolle ovat kunnossa ja motivoituneet ennen kuin aletaan opetella mitään muita hienouksia.

Hienosti Haloo onkin suoriutunut. Sillä on erinomainen keskittyminen ja fokus, joten se lähtee suoraan ja lujaa. Maalimiehet ovat olleet aina takalaidalla 50 metrissä eli puoliväliin jäämistä ei ole missään vaiheessa opetettu. Lähimaalimiehet kuuluvat meillä niihin muihin hienouksiin, sitten kun perusasiat ovat kunnossa. Pari kertaa on metsästä löytynyt mörkö, joka on suht' nopeasti todettu maalimieheksi ja löydetty seuraavilla pistoilla ongelmitta. Ilmaisua on treenattu kotioloissa lähimetsässä. Siihen opetellaan vielä etunakki ja jarrutettuna näytölle meno, ennen kuin aletaan ajaa samaa kuviota sisään varsinaisissa hakutreenissä.

Lauantain treeni

Toukokuun viimeinen viikonloppu vierähti Haloon kanssa Oulun palveluskoirayhdistyksen hakukoulutuksessa, jossa vierailevana kouluttajana oli hakutuomari ja holskukilpailija Marja Uusitalo. Jo Marjan esittelytekstistä etukäteen ajattelin, että hyvin samoilla linjoilla ollaan ja varmasti on osaava ihminen tällaisille Haloon tyyppisillekin hakukoirille. Ja niinhän me viikonloppuna saatiinkin vahvistusta tekemisillemme ja toki myös uusia ajatuksia mukaamme.

Sunnuntain treeni

Sää oli koko viikonlopun kolea ja sateinen, mutta hyvin viihdyttiin metsässä pitkät treenipäivät niin koirat kuin emännät. Haloolle maasto oli uusi ja maalimiehet vieraat, mutta todella hienosti ilman yhtään mörköä se teki lauantaina perus suorapistotreenin ja sunnuntaina joukkoon otettiin pari pitkää L-etenemää. Ostoslistalle laitettiin nyt vihdoin ja viimein simppelit radiopuhelimet ja ehkä täytyy hieman tuunata meidän alueenmerkkauskreppejäkin. 😁

Vaakku kuntoutui hyvin viime marraskuisesta pattien poistosta, mutta tuolloin myös yhden nisän takaa löytyi pieni herne. En oikein osannut päättää, poistaako tuo nisäkasvain vai ei. Yksi pieni siisti herne ei vaikuta kauhean vakavalta, mutta onhan niitä huonostikin päättyneitä tarinoita tiedossa. Päätin siis lopulta poistattaa tuonkin. Pyysin ensin röntgenkuvat etäpesäkkeitten varalta, sillä turhaanhan sitä enää leikkaa, jos niin sanotusti maito on jo maassa. Kuvat olivat kuitenkin täysin puhtaat, joten toukokuun viimeisenä maanantaina Vaakku pääsi taas operoitavaksi. Lopputuloksena oli jälleen aika iso leikkaushaava, mutta jos jotain positiivista niin toipilasaika ja haavanhoito menevät jo vankalla rutiinilla. Toivotaan, että ilman patteja on nyt Vaakulla hyviä terveitä eläkevuosia edessään!

Hakumaastoja odotellessa

Lumien lähtöä ja hakumetsään pääsyä odotellessa on Haloon kanssa käyty muutamissa ilmaisutreeneissä. Me tosin on tehty niissä enimmäkseen suorapalkkatreeniä, kun katsoin paremmaksi vierailla maalimiehillä nyt alkuun vain vahvistaa hinkua mennä ja varmuutta olla maalimiesten luona. Eikä näissä kyllä ongelmaa ollutkaan. Tilipussi kun on Haloolla tiedossa, niin sehän on maalimiehillä kuin takiainen. Tiukassa tahtookin olla saada tuo eläin kutsumalla takaisin keskilinjalle.

Haloo on aika hektinen persoona ja haukkuääni on karmeaa kimitystä, joten kaikkien korvia ja hermoja säästäen siitä tulee rullakoira. Kaiken lisäksi se tykää juosta ja noutaa, joten rulla sopii sille kuin nenä päähän. Vanhoille irtorullille tulee siis taas käyttöä, ja tuunasinkin niihin hieman pitävämmän pinnan uudella teippauksella. Irtorulliin otettiin hieman itse ennakkoon tuntumaa ja sitten hakkuuaukealla mökkikylätreenissä tehtiin parit ensimmäiset ilmaisuketjut. Tästä se lähtee!

Kuvat Outi Santaholma

Vaakulle HK3!

Nälkä tunnetusti kasvaa syödessä. Mestisten jälkeen mietin, pitäisikö vielä Vaakun kanssa yrittää kolmosluokan tulosta myös hakukokeesta. Etsintäkokeitten hakuosuuksista oli jäänyt ihan luottavainen olo, joten ilmoitin Vaakun hakukokeeseen Rovaniemelle, ja varalle jäi vielä kokeet Tassutörmällä ja Haapavedellä.

Päivänvaloa ei riittänyt metsässä treenaamiseen enää arki-iltoina, mutta parit hakutreenit saatiin syyskuun viimeiselle viikonlopulle. Lauantaina käytiin hieman isommalla porukalla Tassutörmällä tallaamassa kokopitkä 300 metrin rata. Halusin käydä läpi koko radan, mutta en juoksuttaa Vaakkua piippuun, joten pistotin melko harvakseltaan. Vaakku teki oikein hyvän treenin, eikä vaikuttanut lopussakaan väsyneeltä, vaikka maasto tuolla radalla onkin monin paikoin raskaskulkuista. Sunnuntaina treenattiin pienemmällä porukalla helpossa kangasmetsämaastossa Salonpäässä. Vaakku porhalsi taas vieraat ukot ylös satasen alueelta hyvässä potkussa. Oikein havahduin, että vieraat ukot hakumetsässä eivät ole enää aikoihin olleet mikään juttu, vaan ne etsitään ja niitten kanssa leikitään hyvällä innolla.

Seuraavana viikonloppuna ajeltiin Vaakun kanssa hakukokeeseen Rovaniemelle. Juuri koeviikonlopuksi saatiin muutaman asteen pakkaset ja maa peittyi hiuksenhienosti kuuraan ja lumeen. Meidän päivä alkoi heti enteilevästi, kun ajoin harhaan Tassuvaarasta, vaikka olen siellä useaan otteeseen aiemminkin käynyt. Onneksi lopulta myöhästyin kokeen avauksesta vain viitisen minuuttia.

Päivä ei jatkunut juuri sen paremmin hakumaastossakaan. Vaakku oli etenkin alussa melko vaisu ja pistot ihan tynkiä, minä epäilin ensimmäistä ilmaisua valeeksi ja rullakin laukesi toisesta päästä ja roikkui läpi suorituksen ruotsalaismalliin. Lopputulemana nousi kaksi ukkoa, radan alusta ja lopusta. Kolmannellakin ukolla Vaakku oli käynyt kahteen kertaan, kenties löydöllä ja näytöllä, mutta tästä kaikesta sekoilusta hämmentyneenä ei käynyt minun luona siinä välissä. Jos jotain positiivista, niin kolmosluokan rata ei tuntunut ollenkaan niin pitkältä, etteikö sellaiselle tohtisi toistekin lähteä.

Eläkeläinen tottisarvostelussa 27.10.2018, kuva K Kylmänen

Ilmoittautuminen laitettiinkin uuteen yritykseen Tassutörmän kokeeseen. Yhdet treenit saatiin koetta edeltävälle viikonlopulle Tassutörmälle, ja taas Vaakku porhalsi komeasti satasen radan. Vieraat maalimiehet nousi umpipiiloista, ja toisaalta Vaakku löysi hienosti ja jätti sujuvasti ilmaisematta kuusen alusen, jossa olin itse ollut piilossa toiselle koiralle. Vaakku onkin ollut koko kauden niin jäätävän varma rullan kanssa, että pitäisi ehkä luottaa siihen?

Talvisen kylmät olosuhteet sattui myös Tassutörmän kokeeseen. Vaakun kanssa päästiin ensimmäisenä radalle, ja nyt meno oli alusta alkaen sitä mitä pitääkin. Vaakku lähti innokkaasti, teki isoja pistoja ja hyvää etsintää ja oli varma rullan kanssa. Ensimmäinen ukko löytyi oikeasta etukulmasta umpparista, toinen vasemmalta suunnillen 150 metristä laajalta hakkuuaukealta ja kolmas oikeasta takakulmasta umpparista. Etsintä oli reipasta loppuun asti, mutta ihan viimeinen näyttö oli selvästi totuttua hitaampi. Mahtoikohan Vaakku huomata, että voi räkä, tähän tämä nyt loppuu.

Henkilöhausta saatiin 167 pistettä eli tulos oli maaston osalta jo palkkarissa ja Vaakun eläkepaperit kansallisista palveluskoiralajeista enää 70 tottispisteen päässä. Tätä ei ehkä olisi pitänyt vielä iloita, sillä siihen ne maastopisteet sitten jäivätkin. Hieman äkkinäisellä valmistautumisella Vaakku toi esineruudusta yhden ainoan esineen. Vaakku ei näyttänyt olevan etsimässäkään ruudusta oikein mitään, kunhan vähän juoksenteli. Helpoksi ruuduksi tuo ei tosin osoittautunut niillekään, jotka oikeasti olivat sieltä esineitä etsimässä.

Pitkän pakkaspäivän päätteeksi piti suorittaa vielä tottelevaisuusosuus, joka meni odotetusti samaan puolivillaiseen tyyliin kuin viime kokeessa. Tottista ei tässä kokeitten välissä alettu enää virpomaan ja treenaamaan, vaan luotin että tulokseen tarvittavat 70 pistettä saadaan tehtyä joka tapauksessa. Kiltillä arvostelulla saatiinkin 85 pistettä ja sitä myötä koulutustunnus HK3 ja luokkavoitto yhteispisteillä 252. Siinä se nyt on, koko suora ylimmän luokan koulareita! Vaakku laittoi siis hieman Ränni-äitiä ja Nova-isoäitiä paremmaksi, eli on se vaan aikamoinen sissi. Mikä mahtavinta, niin Vaakku on edelleen yhdeksän vuotta täyttäneenä loistavassa kunnossa eikä esteet tai voittajaluokan hakurata vielä hidasta sitä yhtään. Nyt voidaankin hyvillä mielin eläköityä kansallisista palveluskoiralajeista ja jatkaa muitten virkistävien aktiviteettien parissa.

FI KVA JK3 EK3 HK3 BH Black Death Varis

Vaakulle EK2

Palveluskoiratouhuja jatkettiin Vaakun kanssa elokuussa etsintäkokeella. Lajin ykkösluokka suoritettiin Kemin yöttömän yön kisoissa neljä vuotta sitten. Nyt kun jälkikokeet saatiin päätökseen, tuli sopiva aika jatkaa tätä sivulajia.

Tulostavoittein, mutta ilman suurempia pisteodotuksia, ilmoitin Vaakun etsintäkokeeseen Raaheen. Laskin että kuudesta osa-alueesta jäljestys, tottelevaisuus ja esineruutu ovat tuttuja juttuja. Pudotetun esineen nouto ja tarkkuusetsintä oli nopeasti kokeiltu, ja nekin Vaakku muisti hyvin. Ehdottomasti arvoituksellisimmaksi osa-alueeksi tiesin henkilöhaun, sillä niin mielijohteesta ja leppoisalla asenteella ilmoittauduttiin kokeeseen, ettei yksissäkään hakutreeneissä ehditty käydä. Edellinen hakutreeni oli lähes vuoden takaa. 😲

Koepäivä aloitettiin maastossa jäljillä. Vaakku teki parhaan janasuorituksen miesmuistiin ja sai porukan ainoana jäljeltä täydet pisteet. Seuraavaksi päästiin hakuradalle, jonka vasen laita laski näkymättömiin ja oikea laita nousi mäen päälle. Radan puolivälissä Vaakku viipyi vasemmalla puolella omituisen pitkään näkymättömissä. Sitten sieltä alamäestä kurkisti Vaakku kysyvän näkäisenä, katosi taas ja hetken kuluttua juoksi lujaa luokse pieni oksanpätkä suussaan. Hyväksyin ilmaisun ja Vaakku vei vauhdikkaasti löydölle. Kiintorulla kaulassa näytti olevan kunnossa, joten ihmettelin, miten Vaakku ei ollut saanut rullaa otettua, vaikka maalimiehen mukaan oli kovasti yrittänyt. Suoritus jatkui ja toinen maalimies löytyi selvästi oikean takakulman tuntumasta mäen päältä. Vaakku tuli hakemaan minut tyhjin suin, mutta selvästi löytäneenä, ja kun aikaakaan ei enää ollut tuhlattavaksi, niin hyväksyin ilmaisun ja Vaakku vei taas vauhdikkaasti löydölle. Molemmat maalimiehet nousi, mutta arvatenkin ja ihan syystä pisteet ilmaisuista ja työskentelystä ropisivat.

Black Death Varis 4.8.2018, kuva Veera Soukka

Esineruutukin meni hieman alakanttiin, sillä kolmea esinettä tietysti haettiin, mutta Vaakku toi viidessä minuutissa vain kaksi. Tarkkuusetsintä ja pudotettu menivät onneksi ihan normisuorituksilla. Tarkalta tuomarilta tuli kuitenkin parin pisteen vähennys tarkkiksen työskentelystä ja pisteen vähennys pudotetussa, kun paluuvauhti ei ollut niin luja kuin menovauhti. Kaikkiaan maastosta saatiin kuin saatiinkin ihan reilusti tulokseen riittävät 170 pistettä.

Tottikset tehtiin Raahessa Käpälämäen kentällä, joka on suurimmaksi osaksi sorapohjainen. Pahimmoilleen tottisten alkaessa alkoi myös auringonpaiste, joten kenttä oli melko kuuma. Vaakku oli kuitenkin yllättävänkin hyvässä potkussa vielä näin päivän päätteeksi ja teki innokkaasti 88 pisteen tottiksen. Selvimpinä virheinä tuli taas liikkeestä istumisessa asentovirhe, hypyssä kosketukset ja eteenmenossa toinen maahan-käsky.

Noudoissa Vaakku hauskasti intoili perusasennossa niin, että istui välillä ihan kurrena molemmat etutassut irti maasta. Paikkamakuussa minä puolestani sekoilin hieman, kun ajattelin, että sääli auringonpaisteessa makaavaa koiraa, mutta ihanaa itse päästä näkösuojan varjoon istumaan hetkeksi ...ja samassa tajusin, että mehän ollaan kakkosluokassa eli se siitä varjopaikasta ja siirryin sujuvasti piilon viereen koiran näkösälle. 😄 Kotiinviemisiksi saatiin siis EK2 pistein 258 ja samalla varmistui, että rotumestiksiin syyskuussa lähdetään tavoittelemaan tulosta etsintäkokeen 3-luokkaan.

Black Death Varis 4.8.2018, kuva Veera Soukka

Esineitä, jälkeä, hakua

Niin paljon kuin lunta tänä talvena olikin, niin nopeasti hanget kevään tullen hupenivat. Haloon kanssa tehtiin Jauholaarinkankaalla esineruutu ensimmäisillä riittävän kokoisilla lumettomilla metsäkaistaleilla, ja siitä onkin päästy taas maastotreenilussa vauhtiin. Ihan huippua on päästä taas pitkästä aikaa treenaamaan maastolajeja! Siinä lähtee päivä reippaasti käyntiin, kun on viikonloppuisin ja muina satunnaisina vapaina ennen kahdeksaa aamun viileydessä metsässä tekemässä jälkeä ja piilottelemassa esineitä. Näissä alkukesän maastopuuhissa on sekin mukava puoli, että vielä ei ole lainkaan hyttysiä.

Tälle vuodelle kansallisten lajien maastosäännöt muuttuivat, ja nyt esineruudussa jokaisessa tasoluokassa pitää etsiä yksi esine enemmän kuin aiemmin. Vaakun pitää siis hakea neljä, Haloon kolme ja Ainon kaksi esinettä. Hyvin kaikki kolme turria ovat tänä keväänä esineruututreeninsä suorittaneet; esineet on kyllä viety näkönä, mutta kahden, kolmen tai neljän esineen hakeminen peräkkäin ei ole ollut ongelma. Haloolla on ollut ensimmäisiä kertoja lähiesineitä ja se on vauhdikkuudestaan huolimatta heti reagoinut niihin säpäkästi - ehkä nosework-harrastus on tehostanut nenän käyttöä tässäkin.

Vaakku kevään ensimmäisellä metsäjäljellä 29. huhtikuutta.

Metsäjäljillä olen merkannut janakohdan ja kepit. Kulmat teen jonkinlaisten maamerkkien kohdalle, jotka sitten muistan jos muistan. Koira ne kulmat kuitenkin saa selvittää. Jälkikeppeihin turrit reagoi pääsääntöisesti hyvin, mutta jos sen ylittää ilmaisematta, niin kutsun takaisin ja jäljestetään se kohta uudelleen. Moittia ei voi, jos koira ei saanutkaan kepistä yhden yhtä hajumolekyyliä nenäänsä. Toisaalta ylikään ei voi päästää, jos koira ei vain syystä tai toisesta piitannut siitä hajumolekyylistä nenässään.

Vaakku on jo vuosien kokemuksella treenijäljillä tasainen työskentelijä. Satavarmasti se nostaa takajäljen 😃 ja yhtä varmasti selvittää koko kuvion loppuun asti. Mielentila voi hieman vaihdella, mutta siinä osansa on perässäkävelijällä. Kun edellyttää asennetta, niin saa asennetta. Jo pelkästään kunnon haukutukset jälkikepeillä lisää mukavasti liekkejä Vaakun jäljestykseen. Tyhjää keppijälkeä piristetään toisinaan myös matkan varrelle jätetyllä palkkapurkilla, narupallolla, lihapullalla tai lopussa odottavalla päivän ruoalla. Koskaan ei Vaakku tiedä, mitä kivaa sieltä jäljeltä löytyykään.

Haloon kanssa jälkiä on takana vielä niin vähän, että en sitä jälkikoirana oikein tunne. Vaikea sanoa, mistä narusta sitä milloinkin pitäisi vetää. Hieman aavistelen, että yllättävän paljon on samaa jälkikoirana kuin on Vaakussa. Tai sitten minä vain teen niistä samanlaisia. 😃

Ainon koetavoitteet ovat syksymmällä, joten se on tehnyt vasta yhden jäljen. Eikä niitä viime vuosilta yhteensäkään järin paljon ole takana. Täytyy senkin kanssa ryhdistäytyä, jotta ollaan valmiita kokeeseen edes sitten syksyllä.

Haloo tarkistelemassa Ainon vanhaa jälkeä 29. huhtikuuta.

Toukokuussa pidettiin briardiporukalla hakutreenipäivä Salonpäässä. Viiden naisen ja seitsemän briardin voimin treenattiin, ja ihan kohtuuajassa selvittiin, kun yksi treenikierros tuntui hellekelissä riittävältä. Satasen alueelle tehtiin kullekin turrille tasonsa mukainen treeni. Aino ja Haloo ovat hakuilleet ehkä pari kolme "pentutreeniä" viime kesänä, joten sillä samalla treenillä mentiin nytkin. Maalimiehet kävelivät näkönä etukulmiin ja siirtyivät sitten seuraaville pistoille aluetta eteenpäin. Haamuapu tehtiin jokaiselle lähetykselle ja maalimies kuljetti koiraa palkkaillen aluetta eteenpäin kunnes kutsuin koiran takaisin keskilinjalle. Viime kesänä Ainoa vielä aavistuksen verran jännitti viimeisillä metreillä maalimiehelle pinkoessaan, mutta nyt sekä Haloo että Aino paineli hippulat vinkuen perille asti ja palkkoja maalimieheltä tavoitellessaanhan kumpikin on ylenpalttisen innokkaita röyhkimyksiä.

Täytyy tänä vuonna järjestää kalenteriin joitakin hakutreenejäkin nyt kun Ainon ja Haloon kanssa aika on tehnyt tehtävänsä ja touhu on selvästi surperkivaa. Pikku hiljaa haamut paremmin ja paremmin piiloon, viivettä ennen lähetystä, valmiita jne. Siitä se lähtee. Näillä näkymin Haloosta kuumakallena kimittäjänä tulee  sitten aikanaan rullakoira ja Ainosta kuuluvaäänisenä ja taloudellisempana liikkujana haukkuilmaisija.

Toukokuussa pidettiin briardien kesken hakutreenipäivä. Haloo vauhdissa, kuva Elina Huikari.

Kesä ja kauheesti kaikkee

Alkuvuoden kuulumisista päästäänkin suoraan kesän kuulumisiin. Kirjoittelutahti on ollut harvahko, kun kiirettä on pitänyt ja tapahtumat, tulokset ja kuvat tulee kuitenkin laitettua ensin facebookiin. Huhtikuussa luulin, että murheellinen kevät oli saavuttanut pohjansa, mutta niin vain jotkut osaavat toimillaan yllättää. Onneksi ympärillä on hyvät ystävät ja nämä koirat, niin mukaviakin kuulumisia on kertynyt.

Pääsiäinen meni pääasiassa kotoillessa. Melko myöhäisestä ajankohdasta huolimatta metsissä oli vielä aika paljon lunta, joten maastolajien treenailu sai vielä olla. Sentään parit mondioringtreenit pääsiäisen huiteilla käytiin, nekin tietysti hallissa. Uutena asiana alettiin opetella maalimiehen kuljetusta ja tottelevaisuusosan kaukokäskyjä. Hieman epätoivoiselta tällä hetkellä tuntuu lajin harrastaminen. Tarvittaisiin paljon osaavaa opetusta ja ryhtiä treeneihin, jotta harrastaminen olisi oikeasti mielekästä ja tavoitteita voisi asettaa. Jokainen tekee varmasti nytkin parhaansa, mutta yksinkertaisesti riittääkö se. Tulevaisuus näyttää, päästäänkö tässä lajissa vielä eteenpäin.

Tavoitteeseen sen sijaan päästiin Variksen kanssa agilityharrastuksessa. Kolmosluokkaan päästyä
ajattelin jonkinlaisen tuloksen sieltä hakea, ja huhtikuun agilitykisoissa käytiinkin kolme rataa. Ne meni paremmin kuin osasin odottaa, sillä Vaakku juoksi kolmet kolmosen kiemurat ilman ratavirheitä. Aikavirhettä tuli meille odotetusti pari kolme sekuntia ja viimeisestä kisasta uskomattomana sattumana 0,01 sekuntia. Siinä meni kolmosluokan nolla niin läheltä kuin se vain voi mennä! Jonkinlainen ympyräkin tässä sulkeutui, kun ihan ensimmäisissä agilitykisoissaan Vaakku niinikään tekaisi kolme ratanollaa. Nyt sitten arkistoidaan agilitykilpailukirja ja tehdään ihan muita juttuja.

Toukokuussa vaihtui hyvin palvellut kulkupeli Yaris Verso hieman tuoreempaan ja tilavampaan Seat Alhambraan. Sopivia, silmää miellyttäviä vaihtoehtoja tuli enempi vähempi tosissaan katseltua jo pitkän aikaa. Kun sitten samaan aikaan mahdollisuus hankkimiseen tuli, Yaris pomppasi katsastuksessa ja kotipaikkakunnalla oli tarjolla oikea auto, oikean värisenä ja kaikki muutkin kriteerit täyttäen, niin mitä sitä epäröimään. Nyt kelpaa taas toivottavasti pitkän aikaa huoletta reissailla töihin, treeneihin, kisoihin ja muuten vaan.

Toukokuun lopulla kurvasinkin tapaamaan pohjoisen briardinomistajia kevätpäivän viettämisen merkeissä. Yksitoista briardia oli kaikkiaan koolla ja kävi kentällä hieman kameran edessä pyörähtämässä. Kaikki briardistit olivat entuudestaan tuttuja, mutta kuulumisia riitti toki vaihdettavaksi kahvitarjoilujen ääressä ja nuotiolla makkaraa paistaessa. Mukava oli tietysti nähdä etenkin Vaakun jälkeläisiä, Haloon ja Ainon sisaruksia Lunaa ja Jäynää omistajineen pitkästä aikaa!

Vaakun kanssa käytiin jo yksi jälkikoe Kalajoella, mutta siitä ei sukseeta syntynyt. Ehkä osansa oli kesän ensimmäisillä helteillä ja maastossa meille osuneella aukealla, rutikuivalla, paahteisella alkumatkalla, mutta joka tapauksessa lisää pitää treenata. Muuten onkin kokeissa tullut käytyä ilman koiraa eli hakukokeen tottiksissa talkoilemassa, mondioringkoetta katsomassa ja tokokokeen kulkua kertailemassa. Ainon kanssa käyttiin touko-kesäkuussa tokon alokasluokan kurssi, joka oli taas hyvää harjoitusta ja oppia sekä ojennusta meille pääasiassa itsekseen treenaaville.



Keskiviikkotottiksissa Alatemmeksellä on treeniseuraa ollut vaihtelevasti. Kanssatreenaajia kovasti kaivataan, jotta riittäisi kaikille kolmelle omalle koiralle vieras koira pariksi ilmoittautumiseen ja paikallaoloon sekä tietysti ihmisiä henkilöryhmään. Tänä kesänä on nuorison kanssa otettu opetteluun estenoudot ja eteenmeno, jotka muodostavatkin aika merkittävän osan koetottiksen pisteistä. Vaakku vanhana kettuna osaa liikkeet niin kuin osaa ja sen kanssa treenaaminen keskittyykin asennepuolelle. Ehdin jo ajatella, että se on tullut vanhaksi tehdäkseen täpäkkää tottista, mutta kun molempien asenne oli kohdallaan, niin sieltä se tuttu Vaakkukin taas paljastui. ♡

Esineruudun harjoittelua on nuorison kanssa lykätty tähän kesään asti. Kolme treeniä on nyt tehty ja eiköhän tuokin tehtävä alokasluokan koesuorituksen tasalle tule tämän kauden aikana. Kaistaleen perälle on ensin viety esine yhdessä ja sitten uusintana etsintälinjalla odottaen. Harjoittelemista toki vielä riittää, että tehtävä sujuu valmiilla esineillä, erilaisilla materiaaleilla, vaikeammassa maastossa ja pitävällä otteella.

Metsäjälkiä on tehty niinikään kolme. Kokeilin jo jättää kaiken ruuan pois jäljeltä ja laittaa pelkät kepit, mutta oli ehkä vielä vähän liian aikaista sille. Muutama nappula siellä täällä auttaa kovasti, kun kepit eivät vielä tunnu koirista niin arvokkailta. Aino on hyvin tarkka ja tunnollinen jäljestäjä, ja pitää hyvin huolen pysyäkseen jäljellä. Haloo sen sijaan on suurpiirteisempi jäljestäjä ja hankalampi luettava, sillä se on saman näköinen touhukas tohelo, onpa se jäljellä tai hukassa. Sen kanssa tuleekin elävästi mieleen ajat Novan jälkiliinan päässä. 😄

Heinäkuu aloitettiin hauskoilla yöttömän yön hakutreeneillä, joissa treenattiin kelloon katsomatta ja syötiin hyvin. Vaakun kanssa ei ole hakuilu käynyt mielessäkään marraskuun hakukokeen jälkeen ja nuoriso on pitänyt lajista taukoa, kun neljän kuukauden ikäisenä löysivät hakumetsästä mörköjä. Vaan ilman muuta me lähdettiin nyt viettämään hakuilun merkeissä hauskaa iltaa ja yötä mukavassa porukassa - ja siinähän se uinunut hakuinnostukin taas heräsi.

Haloo ja Aino saivat näkönä pinkaista syömään makkarat neljältä maalimieheltä, ja aika, kokemus ja tapakasvatus oli tehnyt tehtävänsä ja ukot saivat luokseen ahneita ja innokkaita turreja. Aino tarvitsi hieman maalimieheltä kannustusta matkalle, mutta parin treeniä lisää ja menee Ainokin varmasti yhtään miettimättä. Vaakku viimeisenä koirana sai etsiä ukon etukulmasta, viidestäkympistä ja satkusta suorapalkoilla. Koiran etenemisen maastossa näki hyvin, ja olihan se komean näköistä menoa! Hieman neljän jälkeen auringon jo taas noustua oli kaikki koirat treenattu ja ehkä puolet eväistä jaksettu syödä. Isot kiitokset kaikille treeniseurasta - juuri tällaista koiraharrastus parhaimmillaan on!

HK2 Vaakku

Variksen kanssa oli tarkoitus tänä vuonna jäljestää viimeistä käyttövaliotulosta, mutta monen sattuman summana ei päästy ensimmäiseenkään jälkikokeeseen. Hakukokeisiin pääsee paremmin, ja siitä se ajatus sitten lähti. Kolmen tutun kanssa pystytettiin lokakuun alussa hakutreenit, ja samalla kivalla pikku porukalla treenattiin neljänä seuraavanakin viikonloppuna. Varis oli kahden vuoden hakutauon jälkeen tietysti ihan tohkeissaan, ja hyvä niin. Tarkoitus olikin panostaa näissä vähissä treeneissä motivaatioon. Tärkeintä on maalimiesten löytäminen, ja suorapalkan halusin nyt iskostuvan päällimmäisenä Vaakun mieleen.

Sadan metrin hakurata tuli tehtyä aina samaan paikaan sähkölinjan alle kumpuilevaan mäntymetsään. Ensimmäisellä kerralla otettiin Vaakulle kuusi haamua suorapalkoilla, ja parilla seuraavalla kerralla oli neljä ensimmäistä valmiita. Näissä kaikissa ukot olivat suoran piston päässä alueen takalaidalla.

Kahdella viimeisellä kerralla vahvistettiin sitten myös alueella etenemistä. Ensimmäinen ja viimeinen ukko olivat edelleen suoran piston päässä, mutta siihen välille laitettiin pari ukkoa L:n mallisen, reilusti takalaitaa myöten etenevän piston päähän ja yksi tyhjä. Muut ukot olivat valmiita, mutta viimeinen oli aina haamu loppuhuipennukseksi. Kaikissa treeneissä yhteensä tehtiin vain kaksi rullailmaisua ja suunnilleen 23 suorapalkkausta.

Niin suorat pistot, etenemiset kuin tyhjätkin Vaakku porhalsi oikein pätevästi. Motivaatio päästä radalle oli kohdallaan, ja lähettäessä se vierellä edistikin aina koiranmitan, kun katse ja etukeno olivat jo tiukasti kohti takalaitaa. Pieni hupsista sattui toisen treenin ensimmäisellä pistolla, kun Vaakku liekeissään sai maalimiehestä hajun ja samassa silmänräpäyksessä sieppasi kiintorullan läheiseltä tyhjältä piilolta. :o Hupsista-tilanne korjattiin sitten seuraavalla kerralla, ja lopuista treeneistä jätettiin kaiken varalta tyhjät piilot pois, jotta ei suotta aiheuteta hämmennystä sellaisella, mitä kokeissa ei tule eteen.

Pari kertaa käytiin hakutreenien jälkeen tekemässä myös esineruutu. Nämäkin sujuivat hyvin vanhasta muistista ja sellaisella pitkän tauon jälkeisellä jälleen tekemisen riemulla. Jälkimmäinen ruutu oli sellainen erinomaista parempi supersuoritus, jossa esineet nousi salamavauhtia järjestyksessä lähiesineestä alkaen ilman metrinkään turhaa juoksemista.

Viiden viikonlopun treeniputken jälkeen lähdettiin Vaakun kanssa hakukokeeseen Lapualle. Paikanpäälle ajeltiin edellisenä päivänä ja yötä oltiin Kauhavalla Lentohotellissa. Ihan kokeen alla sää muuttui talvisemmaksi, ja koepäivänä maata peittikin hiuksenhieno kerros lunta ja mittari näytti -10 astetta. Onneksi koe vietiin läpi kahden tuomarin voimin, joten yhdeksästä osallistujasta 3-luokan koirat lähtivät hakuradalle ja alemmat luokat ehtivät tehdä sillä aikaa tottikset ja esineruudun.

Tottis tehtiin kolmen koirakon kiertona, jossa Varis pääsi aloittamaan. Treenaamattomuuttaan meidän liikkeet olivat hieman viimeistelemättömiä ja ääntäkin pääsi, mutta onneksi lähinnä vain noutojen väleissä. Kokonaisuus oli kuitenkin hyvä, kun seuraaminen oli erinomainen, jäävien asennot meni oikein, esteet ylitettiin mennen tullen, eteenmeno tehtiin loppuun asti ja paikallamakuussa ei huomauttamista. Meidän ihan omia virheitä olivat luoksetulon lisäkäsky, hyppynoudon kosketukset ja eteenmenon lisäkäsky. Lisäksi talviset olosuhteet aiheuttivat yllättävän paljon hankaluuksia. Tasamaanoudossa Vaakku ei löytänyt vaaleaa kapulaa lumiselta kentältä (lisäkäsky) ja estenoudossa räpiköi pahoin jäisen esteen ylitse ja teki paluun vasta lisäkäskyllä. Tottispisteet kuitenkin hienosti 90.

Maastossa esineruutu oli melko ryteikköinen ja hankalakulkuinen. Normaalisti kävelytän koiran etsintälinjan kauempaan päähän, jotta koira voi samalla haistella ilmasta esineitten sijaintia kellon vielä käymättä. Nyt jostain käsittämättömästä syystä lähetin Vaakun vain hätäisesti lähimmästä kulmasta. Varis liikuskeli kummallisen pitkään takakulmassa, joten siirryin sillä välin etsintälinjan keskelle ja kutsuin koiraa luo. Samanaikaisesti se olikin saanut esineestä hajun, mutta totteli kutsua ja jätti hajun selvittelyn sikseen. Suopursikon läpi luokse tullessaan Vaakku nappasi siitä matkalta eri esineen mukaansa, ja toinen (kolmas) esine nousi melko nopeasti vasemmasta takakulmasta. Tuosta huonosti ajoitetusta kutsusta ja liiasta kuuliaisuudesta tuli pieni vähennys, pisteitä 29.

Akkujen latausta hotellilla

Hakuradalla keskilinja oli pieni mutkitteleva polku ja maasto melko vaikeakulkuista, mutta mikäpä ei olisi meidän mäntykankaisiin verrattuna. Ilmoittautuessa Vaakku haisteli ilmaa lupaavasti, mutta vasemmalle lähetettynä kävi siellä vain lyhyesti. Oikealle Vaakku lähtikin reippaammin, toi sieltä varman vauhdikkaasti rullan ja näytti ukon umpipiilosta. Etenin 200 metrin aluetta reippaasti ja Vaakku teki pistoja vaihtelevasti. Kerran se otti lyhyeltä pistolta rullankin, mutta lähetin vain uudelle pistolle toiselle puolen, minne taas upposikin paremmin. Suunnilleen sadan metrin kohdilla Vaakku taas upposi hyvin, toi varman oloisesti rullan ja näytti puolipeitetyn maalimiehen. Radan lopusta hienon laajan L-piston päästä löytyi viimeinenkin maalimies umpipiilosta. Olin niin onnellinen ja innoissani radan selvittämisestä ja niin oli kyllä Vaakkukin! Palkkaamattomista maalimiehistä huolimatta suorituksen edetessä Vaakku varmistui ja paransi työskentelyä ihan huimasti. Paras mahdollinen suunta siis, ja antaa uskoa sinne 300 metrin radallekin!

Ilmaisuista Vaakku olisi saanut täydet pisteet, mutta ohjaaja aiheutti hieman pistemenetyksiä miltei samanaikaisella näytölle lähdöllään. Aaargh, olen tehnyt ennenkin saman virheen, enkä yhtään muistanut! Tuloksen kannalta ei onneksi mitään väliä. Ilmaisun (-4) ja työskentelyn (-5) vähennysten jälkeen henkilöhausta Vaakulle 161 pistettä  ja koulutustunnus HK2 1-tuloksella 280. On Vaakku vaan kokonaisuudessaan mainio tapaus ja paranee kuin viini vanhetessaan. Treeneissä se oppii nopeasti, toimii loogisesti ja fokus on hyvä siihen mitä kulloinkin ollaan tekemässä. Ja kaiken lisäksi toimii vielä kokeissakin, niin mikäs on Vaakun kanssa harrastaessa. Tämä vuosi jäi sekä treenaamisen että kokeitten osalta laihanlaiseksi, mutta ensi vuonna touhutaan kyllä enemmän!

Pikkupentutreeniä

Viimeisenkin pennun lähdettyä omaan kotiinsa on hiljakseen yritetty orientoitua treenitouhuihin. Takana on seitsemän kuukauden mittainen totaalinen harrastustauko. Kerrassaan mitään ei ole Variksen kanssa tehty. Nyt koetetaan sitten Variksen kanssa muistella miten ne tottikset, jäljet ja esineet menikään ja aloitellaan alkeista Haloon ja Ainon kanssa.

Mitenkään ahkeraksi treenaajaksi ei ole päässyt kaikkien muitten kiireitten keskellä itseään tuntemaan. Keskiviikkoisin on kuitenkin pentujen kanssa vähän tottisteltu, ehkä kerran kahteen viikkoon tehty nurtsijälki ja kaikkiaan pari kolme kertaa on käyty hakutreeneissä.







Ja tähän videotodisteita kerätessä tuli todettua, että Ainon treeneistä ei ole ensimmäistäkään videota tai kuvaa! :o

Hyvän mielen treenit

Marraskuun alkupuoliskolla tehtiin haussa ja pariin kertaan esineruudussa sellaiset hyvän mielen treenit, että eipä haittaa, vaikka jäisivät tämän vuoden viimeisiksi. Apujahan niissä annettiin vaikka muille jakaa, mutta ei jäänyt lainkaan houkutteluolo, vaan Vaakku oli itsekin liekeissä ja heiteltiin sitten vaan vielä bensaa joukkoon...

Hakuilemassa oltiin Kempeleessä samalla maastonmuutoksiltaan kivalla alueella kuin viimeksi. Sateinen sää taisi hieman karsia osallistujia, mutta kolmestaan saatiin tehtyä treenit sitä nopsemmin. Vaakulle otin kuusi ukkoa, joista se sai nähdä ensimmäisten lähdön, seuraaville tuli ääniapu ja viimeiset oli haamuja. Palkkaruoka oli yksitellen kädestä syötettävää, mikä hiillostaa Vaakkua kivasti. Kolmelta ensimmäiseltä löydöltä kävin hakemassa Vaakun takaisin keskilinjalle, minkä luulen myös tekevän sille hyvää; tulee yhdessä tekemisen fiilistä, kun menen perässä katsomaan mitä sieltä on löytynyt. Samalla tulee myös harjoiteltua takaisin keskilinjalle palaamista ja siinä seuraavaaan ukkoon orientoitumista - mikä tuntuikin kyllä olevan ihan kohdallaan. Alueelle oli ripoteltu myös tyhjiä piiloja, jotka Vaakku ohitti sujuvasti.

Esineruutua on käyty tekemässä pariin otteeseen Peuhuntien varressa sähkölinjan alla Variksen kanssa ihan kaksistaan. Otettiin vuoden viimeisiin ruutuihin teemaksi irrota lujaa, suoraan osoitettuun suuntaan ja 50 metriin asti. Nämä kaikki saatiin toteutumaan helposti kerralla, kun jätin Vaakun odottamaan etsintälinjalle, etenin mutkitellen ja siksakaten 50 metriin, vippasin esineen sinne ja laitoin krepin merkiksi puuhun. Sitten taas mutkitellen takaisin, vähän seuruuta väliin ja sitten lähetys kohti kreppiä. Tehtiin näitä kolme peräjälkeen aina vähän eri kohtaan, ja hienosti Vaakku aina ampaisi osoitettuun suuntaan. Sitten vaan toistoja, josko vaikka jäisi tavaksi.

Suorapalkkaa ja vieraita ukkoja

Kemin kokeen jälkeen sunnuntaina oltiin jo taas treenaamassa hakua. Ja niin oltiin myös maanantaina ja tiistaina. Eli ollaan joko tosi tehokkaita tai sitten ihan vain epätoivoisia. :) Olipa kummin tahansa, niin meidän pitää saada nyt oikeanlaiset ajatukset otsatukan alle ennen talvitaukoa.

Sunnuntaina oltiin uudessa paikassa Peuhuntien varressa ja maanantaina sekä tiistaina vanhalla tutulla paikalla Purnunnokalla. Vaakun kanssa tehtiin kaikilla kerroilla samankaltainen treeni eli suorapalkoilla kuusi ukkoa, joista kaksi viimeistä oli loppuhuipennukseksi haamuja tai pakenevia. Yliheitoille oli oiva tilaisuus, mutta pysäytin aina keskilinjalle, jotta saatiin hyviä toistoja lähetystilanteesta. Palkkaukseen lisättiin vähän riehumista, ja kivaa Vaakulla tuntuikin olevan.

Torstaina treenattiin Kempeleessä laavuradalla vieraalla vähän isommalla porukalla. Vaakulle otin viisi valmista ukkoa suorapalkoilla ja tyhjän etukulmaan. Yllättäin tyhjältä piilolta tultiin kaksi ellei kolme kertaa rullan kanssa ja nelospiston lähetyksessä Vaakku yritti tyssätä, muuten sujui ok.

Ei siis mennyt ihan niin kuin Strömsössä eikä täysin vihkoonkaan, mutta näin vieraan porukan keskellä havahduin siihen, että teen liian vaikeita treenejä vierailla ukoilla. Keväällä pidin paremmin huolen, että vieraitten maalimiesten kanssa treenit on aina kiihdyttäviä ja palkkaus bondaavaa. Hyvin menneen kokeen jälkeen tämä on päässyt unohtumaan. Silmät on siis auenneet suorapalkan ja nyt myös vieraitten maalimiesten suhteen. Tai pitäiskö sanoa, että muisti on palannut pätkittäin, sillä vielä toukokuussahan nämä jutut on olleet ihan selviöitä. Tässäkin lajissa näköjään pyörä pitää aika ajoin keksiä uudelleen...

Omalla porukalla hakuiltiin tiistaina Purnunnokalla tutulla sähkölinjalla. Vaakulle otin kuusi ukkoa, jotka suorapalkaten kuljettivat sitä hieman aluetta eteenpäin. Nostatukseksi ekat ja vikat ukot oli haamuja, joitten näyttäydyttyä käänsin Vaakun hetkeksi pois ennen lähetystä. Keskimmäiset ukot oli valmiita ja niitten väliin tuli yliheitto. Vasemman etukulman ukko haamuili mäen päällä piilolla ja jatkoi siitä syvemmälle notkelmaan. Tällä kertaa ei Vaakku haksahtanut tuohon tyhjään piiloon.

Heti seuraavana päivänä treenattiin taas vieraammalla porukalla Kempeleessä. Otettiin uusi keskilinja laavuradan lähettyviltä ja tälle alueelle tulikin oivasti erittäin selkeitä pitkittäissuuntaisia maastonmuutoksia. Vaakulle otettiin vierailla maalimiehillä kuusi haamua, jotka suorapalkaten kulkivat sen kanssa aluetta eteenpäin. Pari yliheittoa saatiin sujuvasti joukkoon, ja matkan varrella oli myös kolme tyhjää piiloa, jotka ei aiheuttaneet hämminkiä. Hyvä Vaakku!

Lumi on käynyt maassa jo pariin otteeseen, joten saa nähdä, minkä verran vielä ehditään treenata ennen kuin mukavuudenhalu voittaa. Pieni lumimäärähän ei haittaa, mutta pahus kun samalla tuppaa tulla niin kylymä!

Mitä mielessä?

Meidän kalenterissa häämötti vielä yksi hakukoemerkintä tälle syksylle, joten toimintaa Vaakulle on tarjoiltu taas vaihteeksi kuurupiilon merkeissä.

Torstaina hakuiltiin kolmestaan Kempeleessä laavuradalla. Laitoin sataselle vain kaksi ukkoa, jotta joukkoon saadaan tyhjiäkin pistoja. Kokeessa niitä tulee taatusti, kun on kolme ukkoa 200 metrin radalla. Nuolien kohdalta lähettelin, ja Vaakku tekaisi ihan näpsäkät pistot, ilmaisut ja näytöt. Alue tosin on jo niin tuttu, että Vaakku tuntee sen kuin omat taskunsa ja maalimiehetkin on, jos ei nyt ihan sydänystäviä, niin kavereita kuitenkin.


Lauantaina käytiin porukalla tottistelemassa Alatemmeksellä, ja siinä tilaisuuden tullen otettiin Vaakun kanssa pari ilmaisua vierailla maalimiehillä. Ihan näkönä saivat ukot kadota kentänlaitojen vallien taakse pöpelikköön, ja innoissaan Vaakku ne sieltä kävi ilmaisemassa ja näyttämässä.

Seuraavana päivänä hakuiltiin Purnunnokalla. Otettiin uusi keskilinja, jonka ympärillä maasto osoittautuikin mukavan kumpuilevaksi. Vaakulle laitettiin taas ukot satasen alkuun ja loppuun. Alku oli hyvä. Kolmonen jäi matalaksi, mutta en uusinut. Nelosella Vaakku kävi niin kaukana, että päätin tehdä siihen tyhjän. Vaakku vaan oli ihan toista mieltä, kun sattui saamaan hajun takakulman ukosta. Teki sinne reilun etenemän, löysi ja ilmaisi ukon mäen takaa. Ihan hyvä niin.

Tiistaina Kempeleeseen tutulle laavuradalle kokoontui neljä hakutreenaajaa, joista kaksi oli meille ihan vieraita. Vaakulle laitoin taas satasen radalle kaksi ukkoa ja tyhjiä joukkoon sen verran kuin tulee. Noh, niitä ei sitten kauheasti tullut. Heti ensimmäisellä lähetyksellä vasempaan etukulmaan Vaakku lähti kuin kuppa Töölöstä. :o Huudosta piittaamatta se paineli tukka putkella takakulmaan asti ja ilmaisi sieltä ukon. Hupsista. Oli muuten aika pitkä matka juosta liinan päässä näytölle. Pistolla oikeaan etukulmaan nousi tietysti toinen ukko alueen puolivälistä umpparista. Satkun rata tuli siis suoritettua ilman minkäänlaista etenemistä keskilinjalla. Jos jotain positiivista, niin ainakin Vaakulla oli pyrkimys ukkojen löytämiseen ihan kohdallaan.

Torstaina päästiin kuokkimaan vieraaseen maastoon ja porukkaan Koiteliin. Vieraitten elementtien sijaan päällimmäisenä mielessä oli viimekertainen ryöstäytyminen, joten nyt toiveissa oli hyvä tyhjältä poistulo ja palkaksi löytö toiselta puolen. Vaan eipä mennyt ihan niin kuin elokuvissa. Etukulman vieraasta umpparista Vaakku ilmaisi hyvin. Kakkosella paineli pitkäksi, kääntyi väärään suuntaan ja viiletteli siellä kutsuista piittaamatta. Kolmosella kaarsi aina liian aikaisin eteenpäin, joten jouduin ottamaan piston useampaan kertaan ja lopulta Vaakku jo irtaantui sinne sen näköisenä, että tännekkö pitää mennä, etsimättä yhtään mitään. Noh, sattui se haju sitten nenään ja ihan tosissaan sitä pitikin selvittää ennen kuin hyvin pusikkoon kuopan pohjalle maastoutunut ukko paikallistui. Ilmaisu ja näyttö ok. Loppuun otettiin vielä kevennykseksi pakeneva ukko.

Lauantaina oltiinkin sitten kirpeänä pakkasaamuna Kemissä hakukokeessa. Maastolla aloitettiin, ja kuuden kolmosluokan koiran jälkeen koitti meidän vuoro. Mielessäni olin hieman harmitellut, miten pöhkön treenin tein viimeisenä ennen koetta. Kokeessa sitten paljastui karu totuus, että kyllä me on treenattu pöhkösti jo pitkän aikaa! Vaakku nimittäin ensimmäisellä pistolla häipyi sankkaan maastoon, tovin odoteltuani palasi rullan kanssa ja lähdettiin näytölle. Valeilmaisu. Sitten jokaikisellä seuraavalla lähetyksellä se rulla napatiin milloin missäkin kohtaa. Minä olin tietysti täysin hämmentynyt tilanteesta. Mistään tällaisesta ei ole ollut treeneissä tietoakaan.

Mutta mutta... tarkemmin ajatellen. Ennen etsintäkoetta treenattiin yksinomaan suorapalkoilla, koska halusin sen olevan Vaakulla päällimmäisenä mielessä kokeessakin. Etsintäkokeessa henkilöhaku sujuikin aivan superisti! Raision hakukokeeseen treenattiin pääasiassa suorapalkoilla, mutta aivan loppumetreillä ilmaisuilla. Siellä henkilöhaku sujui hyvin, mutta ei ihan niin superisti. Nyt sitten olen hölmöyksissäni treenannut yksinomaan ilmaisuilla, joten ei ehkä sittenkään niin yllättävää, että kokeessa jännän paikan tullen Vaakulla päällimmäisenä mielessä oli rulla. Nyt voi vaan ihmetellä, että miten kummassa olen unohtanut suorapalkkatreenauksen kokonaan, kun keväällä vielä tiesin, että se on Vaakulle enemmän kuin tärkeää. Voi elämä!

...ja lisää hakua

Koe lähenee, treenaaminen tihenee ja ongelmat pahenee, eikö se jotenkin näin ruukaa mennä? Sunnuntaina treenattiin taas vähän pidempää rataa Muuraiskankaalla. Tehtiin alue samaan paikkaan, mutta mutkan sijaan jatkettiin keskilinjaa suoraan. Vaakulle laitoin valmiit ukot etukulmaan, keskelle ja takakulmaan, väliin tyhjiä sen verran kuin sattuu tulemaan.










Etukulman ohi kaarsi liian aikaisin, joten sieltä ukko vasta toisella yrittämällä ylös. Yliheitolla hieno tyhjä vasemmalle. Kolmospistoa jouduttiin hieman jankkaamaan, kun ei irtoo tai jos irtoo, niin ei ainakaan etene. Neloselta löytö, joskin taisi sillä ja vitospistollakin työskennellä ensin taaksepäin. Kutoselle ei meinannut tyhjä luonnistua ollenkaan ja tästä kamalan pauhaamisen ja vääntämisen jälkeen suunnilleen jahtaamalla erävoitto 2 - 0 allekirjoittaneelle. Takakulmasta sitten hieman nihkeällä irtoamisella löytö. Oltiinkohan me jotenkin väsyneitä, kun epätoivon sijaan huumoria ja naurunremakkaa riitti näistä treeneistä vaikka kuinka.

Vaakun neulansilmäpistoista ja jopa taaksepäin työskentelystä sisuuntuneena seuraavana päivänä kätevänä (tai epätoivoisena) tee-se-itse-emäntänä pystytin pienen piilojenkiertotreenin haulikkoradalle. Vaakku sai kiertää piiloja tarkistaen niiden namikippotilannetta ja minä kuljin keskilinjalla kannustaen Vaakkua keskilinjansuuntaisessa etenemisessä. En tiedä oliko hyötyä, mutta ainakin koira sai toimintaa ja emäntä liikuntaa piiloja kanniskellessa.

Perjantaina treenattiin perinteisempään tyyliin maalimiesten kera samaisella haulikkoradalla. Kukaan ei ehkä olisi ikinä osannut arvata, mutta Vaakun treeniteemana oli pistoilla (oikeaan suuntaan) eteneminen. Vaakulle otettiin siis suorapalkoilla neljä haamua, joista ensimmäinen piiloutui suoran piston päähän, ja loput kolme siirtyivät näyttäydyttyään aluetta eteenpäin.



Sunnuntaina treenattiin Salonpäässä alueella, jossa saatiin takakulmaan kannella peitettävä maakuoppa. Vaakulle päivän pääpointtina olikin ilmaisu umpparista ja maakuopasta.

Oikeaan etukulmaan tuli hyvä tyhjä. Vasemmalla umpparin ympärillä Vaakku kuppaili sisäänpääsyä hakien vaikka kuinka pitkään ennen kuin ilmaisi. :o Kolmonen oli haamu suoran piston päässä suorapalkalla. Nelosena oli haamu, joka eteni takakulmaan maakuoppaan ...ja siellä alkoi sama häärääminen kuin umpparilla. Vaakku pyöri innoissaan kuopan laidalla pyrstö pystyssä yrittäen päästä kannen alle ja hirveän hääräämisen jatkoksi alkoi vielä haukkuaräksyttämään. :o Minun voimasanat ei tähän näytökseen tuoneet muutosta, joten kutsuin koiran pois ja kappas, sillähän oli rulla kainalossa. Kuopan reunalla pää alhaalla teutaroidessaan oli siis astunut rullapannan sisään. Uudella lähetyksellä saatiin viimein ilmaisu kuopalta. Loppuun otettiin keskilinjalta karkaava ukko, jolta hyvä ilmaisu.

Seuraavana päivänä pystyteltiin piiloja hakutreeneissä sähkölinjan maastoissa, mutta otettiin ihan uusi keskilinja. Vaakun treenissä suurin mielenkiinto kohdistui tietysti umpipiilojen ilmaisuihin, ja jo vain se yritti ryskiä sisään ensimmäiseen piiloon ihan tosissaan ennen ilmaisua ja seuraavalla piilolla onnistuikin siinä. Oli nimittäin yrittänyt piiloon sisälle, sitten oli tullut hetkeksi hiljaista - ja sitten yks kaks kunnon yllätyshyökkäyksellä rynnisti sisään. Sekunnin verran tuijottivat siinä maalimiehen kanssa silmät lautasina toisiaan, Vaakku sieppasi rullan kaulastaan ja lähti. Voi elämän kevät... mikä ihmeen hinku sillä on nyt tullut nähdä maalimies ennen ilmaisua?

Kisareissuun lähtö häämötti kolmen päivän päässä, joten tiistaina yritettiin vielä Millan kanssa treenata suljetun umpipiilon ilmaisua (rytinää ja ryskettä riitti edelleen) ja torstaina tappion nielleinä otettiin Minnan kanssa vielä hyvät sujuvat ilmaisut hieman raollaan olevasta umpparista.

Hakua...

Hakutreenailussa on aktivoiduttu syyspuolella säiden viilettyä, joten treenikuulumisiakin on nyt päässyt hieman kasaantumaan. Pitää yrittää lyhytsanaisesti ja mutkia oikoen kiriä touhuja ajan tasalle.

Kesällä käytiin vain kahdet hakutreenit, ja niistä ensimmäisissä Haulikkoradalla päästiin Vaakun kanssa vääntämään aiheesta tarviiko mennä osoitettuun suuntaan, ja siitä päästiin sujuvasti aiheeseen otetaanko kiintorullaa turhaan. Ensimmäisestä topiikista taisi jäädä vielä hieman tulkinnan varaa, vaikka 1 - 0 -voiton siitä ihan väkisin otinkin. Jälkimmäisestä aiheesta päästiin vähän paremmin yhteisymmärrykseen.

Toinen treeni tehtiin sähkölinjan alla. Tällä kertaa Vaakulle tuli tottelemisaiheinen dilemma, kun etukulman piilolle lähetettynä se haistoikin radan puolivälissä olleen ukon. Ukko oli niin kaukana, että onneksi ei karannut sinne vaan jäi tilannetta empimään. Uudella lähetyksellä teki piston etukulmaan, löydön toisesta etukulmasta ja sitten pääsi nostamaan dilemmaukon ja lopuksi tekemään löydön vasemmalta. Hieman empien meni sinne dilemmaukolle aprikoiden, saakohan sitä nytkään ilmaista. Toivottavasti me joskus päästään jonkinlaiseen tasapainoon hallitun risteilyn eli järkevien pistojen ja hajujen mukaan menemisen välillä.


Sitten tulikin pitkä, puolentoista kuukauden hakutauko ja asiaan palattiin vasta elokuun lopulla haulikkoradalla. Taas uudeksi orientoivaksi aluksi valettiin uskoa, että ukot löytyy osoitetusta suunnasta. Otettiin simppelisti suorapalkoilla kuusi ukkoa, joista kaksi ensimmäistä haamuja ja loput valmiita. Yliheitoillekin olisi ollut oivallinen tilaisuus, mutta lähetin jokaisen piston viereltä, jotta saadaan palkitsevia toistoja lähetystilanteeseen.

Sunnuntaina treenattiin hieman pidemmän kaavan mukaan Muuraiskankaalla. Variksen kanssa oltiin tuossa maastossa treenaamassa ensimmäistä kertaa ja lisäksi mukana oli uusi maalimies - tällä kertaa vieläpä oikeastikin mieshenkilö eikä aina vain meitä maalinaisia. Radasta tuli noin 250 metriä pitkä ja se teki 90 asteen kulman, mikä hieman aiheutti haasteita tuon kulman pistottamiseen.

Vaakun treenin tekivät kaksi maalimiestä, jotka etenivät alueella. Kaikkiaan tuli parinsadan metrin matkalle Vaakulle etsittäväksi seitsemän valmista ukkoa, jotka suorapalkaten kuljettivat Vaakkua hieman eteenpäin. Tämä oli arvatenkin kiva treeni, jossa päästiin kuin huomaamatta koluamaan läpi vähän pidempi rata - vieraassa maastossa ja vieraan maalimiehen kanssa.

Heti seuraavana aamuna hakuiltiin Kempeleen laavuradalla. Ohjelmassa oli satasen matkalle kolme ukkoa suorapalkoilla ja kolme tyhjää joukkoon. Vaakulla oli taas kovasti vauhtia ja aika paljon vähemmän tottelevaisuutta.

Vasempaan etukulmaan teki laajan tyhjän, oikeasta kulmasta löytö. Kolmospistolla teki minun kutsuista, käskyistä ja huutamisesta piittaamatta kilometrin mittaisen tyhjän, jolla kävi takakulman maalimiehellä. Oli kuulemma pysähtynyt muutaman metrin päähän, katsonut tosi turhautuneen näköisenä että sorry nyt vaan ja lähteny juoksemaan keskilinjalle - ilman rullaa. Vaakun pitäisi tietysti ilmaista löytönsä, mutta nyt se taisi tietää, että kutsua olisi pitänyt oikeasti totella jo kilometri sitten. Oikealle keskelle teki hyvän tyhjän, yliheitolla "löysi" takakulman ukon ja taas yliheitolla löytö toisesta takakulmasta.


Perjantaiaamuna treenattiin laavuradan suunnalla, mutta uudessa kohtaa. Tehtiin kaikille koirille samankaltainen lähes kokeenomainen treeni valmiine ukkoineen, ilmaisuineen ja näyttöineen. Vaakulle vasemmasta kulmasta löytö, ilmaisu, näyttö ja hallinnasta palkka. Näytölle tuli autosta karannut Robi-herrakin kaveriksi, mutta Vaakku ei sitä joutanut noteerata, kun oli hommat pahimmoilleen kesken. Toisestakin kulmasta löytö, ilmaisu, näyttö ja hallinnasta palkka. Kolmas pisto oli loistava tyhjä - taaksepäin. Uusintapisto oli hivenen vajaa, mutta lähti sinne kuitenkin suosiolla. Yliheitolla puolenvaihto, hyvä eteneminen, löytö kulmasta ja suorapalkka.

Vähän treeniä...

Heti koetta seuraavana päivänä päästiin tekemään pieni palauttava treeni Purnunnokalle. Tosin meno oli taas sellaista, että ei siinä kauheasti mitään palauttelua mistään tarvinnut. Varikselle sijoittelin metsään kolme valmista ukkoa, joista ensimmäiseltä ilmaisu ja kahdelta seuraavalta suorapalkka.
Vaakulla tuntui taas olevan niin vauhti päällä, että huhuh. Ensimmäiselle ukolle saapuessa pääsi pari haukahdustakin ihan silkasta riemusta, toiselle pistolle se paineli tukka putkella kulmasta yli jonnekin horisonttiin ennen kuin kaarsi aluetta eteenpäin ja kolmoselle paineli tuulispäänä hienon yliheiton. Hmmh... tarvitseekohan se mielestään minua enää ollenkaan mukaan tuonne radalle?

Täytyy kyllä vielä kiitellä meidän loistavaa hakutreeniporukkaa. Lajin fb-ryhmän keskusteluista on tullut harvinaisen selväksi, että kaikki "gurut" eivät olisi Variksen kaltaista koiraa huolineet treeneihinsä lainkaan eivätkä suostuisi sille sopivalla tavalla ihan periaatteesta edes treenaamaan. Onneksi meillä on mukava porukka, joka on ennakkoluulottomasti ja rohkeasti treenannut Vaakkua - ja Vaakku puolestaan on päässyt näyttämään, että epäsosiaalisuudesta huolimatta muita arvokkaita ominaisuuksia löytyy sitten senkin edestä!

Keskiviikkotottiksissa oltiin Vaakun kanssa ihan keskenämme, kun kentällä ei näkynyt kerrassaan ristin sielua. Tehtiin sitten kolme lyhyttä treeniä ja pidettiin taukoa aina välissä. Kokeessa noutokapula ei saa koirassa aikaan ihan sellaista vireen nousua kuin toivoisin (itseasiassa ei oikein minkäänlaista), joten ajattelin vähän villitä Vaakkua karkuuttamalla kapulaa narusta. Karkaavan kapulan jahtaaminen olikin ihan superhauskaa ja liikkeenomaiseen tilanteeseenkin tuli uutta jännitettä, kun kapula viime hetkellä vielä singahtikin karkuun. Ote kapulastakin lujeni aivan hurjasti. Tätä täytyy tehdä lisää ...ja sen jälkeen ottaa myös remmissä nostotreeniä, sillä kokeessa tuli taas todettua että pelkällä virpomisella ei kyllä paluuvauhti petraannu.

Toisena treeninä tehtiin luoksetuloja eteen haukkumaan. Tämä on vielä ihan harjoitteluasteella, mutta kyllä se haukku alkoi sieltä tulla yhä omatoimisemmin. Toivon mukaan saadaan näin hieman vireennousua, rohkeutta ja röyhkeyttä tuohon eteen tulemiseen. Mieluusti olisin tehnyt näitä avustajan pidätellessä koiraa eikä odottamaan käskettynä, mutta nyt ei ollut avustajaa käytettävissä. Vaakun kanssa ei pienenäkään ole tehty juurikaan apparin pidättelemiä vauhtiluoksetuloja, kun on treenattu lähinnä yksin ja toisaalta olen epäillyt ettei Vaakku uskalla vieraan pitelemänä yhtään intoilla. Mutta eiköhän se siihenkin tottuisi! Kolmannesta treenistä en sitten muistakaan yhtään, että mitä me tehtiin. :o

Viikon treenit

Ilmoitin Vaakun yöttömän yön kisoihin etsintäkokeeseen, joten monenlaista treeniä on taas mahdutettu viimeisen viikon ajalle. Hakua päästiin treenaamaan pariin kertaan, ja molemmilla kerroilla Varis on ollut suorastaan hämmentävän liekeissä. :o Tästähän on kehkeytymässä suorastaan Vaakun lempparijuttu!

Lauantaina 21. päivänä Varis vietti viisivuotistaiteilijajuhlaansa hakutreenien merkeissä. Purnunnokalle satasen radalle sijoittelin neljä valmista ukkoa suorapalkoilla. Vasempaan etukulmaan Varis sinkosi lupaavasti, mutta hetkeä myöhemmin se vilahtikin aluetta eteenpäin jo viidenkympin huiteilla. Ohho. Etukulman ukko oli mäen takana notkelmassa ja arvatenkin Vaakku ei kiireeltään ollut edennyt ihan tarpeeksi pitkälle kulmaan. Jos jotain positiivista, niin saatiin hyvä harjoitus tyhjältä pistolta pois tuloon. Toisella yrittämällä saatiin tuo etukulman ukko haaviin.

Toinen ukko löytyi hienosti oikean etukulman kautta, mutta tälle pistolle Vaakku-possu yritti tehdä omatoimisen yliheiton, vaikka olin ottamassa sen keskilinjalle hallintaan. Kakkoselta kolmoselle tehtiin sitten se yliheitto yhteistuumin ja samoin kolmoselta neloselle. Viimeinen maalimies oli hieman kauempana kuin 50 metrissä ja istui aukealla puun juurella niin, että Vaakku varmasti näki jo usean metrin päästä. Hienosti Varis siitä huolimatta meni perille asti (kiintorullakin oli tyrkyllä kaulassa) tarkistamaan, tulisiko suorapalkka - ja tulihan se!

Tiistai-iltana hakuiltiin haulikkoradalla. Varikselle piiloutui jälleen neljä valmista maalimiestä suorapalkoilla. Tälläkertaa Vaakku oli aika sopivassa vireessä, eli intoa piisasi, mutta malttikin oli mukana. Ensimmäinen ukko nousi suoran piston päästä vasemmasta etukulmasta, toinen pisto kulki etukulman tyhjän piilon kautta toisen ukon luo alueen puoliväliin, yliheitolla suora pisto kolmosukolle ja sitten vielä kohtisuora pisto oikeaan takakulmaan neloselle. Oli oikein näpsäkkä suoritus, joten tämä jätettiin hyvillä mielin viimeiseksi hakutreeniksi ennen koetta.

Tottiksen osalta käytiin kerran oikealla kentällä Haukkukeitaalla ottamassa esteitä. Alatemmeksen tottiksissa (videolla) metrisen esteen ylittäminen oli talven mittaisen tauon jälkeen sen verran varovaista, että käytiin virpomassa virettä ja sitä myötä rohkeutta niin metrisen hyppyesteen kuin vinoesteen ylitykseen. Oli oikein hauska ja nopsa treeni. Kirkon edustalla nurtsialueella käytiin pariin otteeseen riekkumassa muita tottisjuttuja eli kertaamassa täykkäriä, tekemässä liikkeestä istumista ja vauhtiluoksetuloja eteen haukkumaan, hieman hetsailua noutokapulalla ja eteenmeno. Lopulta tulin siihen tulokseen, että turha käyttää kauheasti aikaa muutaman tottispisteen hinkkaamiseen. Sen sijaan tarkkiksessa tai pudotetussa voi äkkiä hukata 20 pistettä kerralla...

Sunnuntaina käytiin Peuhuntien varressa maastoilemassa. Pudotettu sujui hienosti ja kolme tarkkisruutua "ihan kivasti". Ei mitään supersuorituksia, mutta aikansa ruudussa pyöriskeltyään tuo ja luovutus nyt on aina sellainen härdelli, että ihan tuurissaan saanko kopin vai en. Tekaistiin myös ek-jälki, jossa jana sujui taas innokkaasti ja jälkikin nousi oikeaan suuntaan, jihuu! Intoa oli kuitenkin taas maltin ja keskittymisen kustannuksella ja ensimmäisestä kepistä Vaakku porhalsi ylitse. Siitä pieni huomautus ja loput nousi taas säntillisesti. Esineruutua ei alettu tekemään - eiköhän sieltä aina yksi esine nouse.

Tarkkis tuntuu olevan meillä kaikista heikoin lenkki, joten sitä käytiin ottamassa vielä torstaiaamuna ja perjantaiaamuna aamuruoka-annoksen kanssa. Hieman mitäänsanomattoman loivaa, vastamäkeä ja myötämäkeä ennätettiin noissakin treeneissä saada aikaan, joten ...noh, toiveissa oli, että kun nyt vaan aikarajan puitteissa etsisi ja toisi. Mutta tätä juttua pitää kyllä myöhemmin treenata paljon lisää!

Etsintäjuttuja ja tottista

Kesäkuun toisella viikolla oli kalenterissa aika paljon muita menoja, mutta yllättävän monta pientä treenimerkintääkin sinne joukkoon tuli Vaakun kanssa puuhailtua.

Maanantaina illalla maastoiltiin Peuhussa esineruutu, tarkkis ja pudotettu. Muistikuvat itse suorituksista on hatarat, mutta se jäi mieleen, että pudotettu tehtiin kylmiltään umpimetsään, ja ei Vaakku kyllä ihan tarkasti pysynyt raiteella. Esine löytyi kuitenkin melko sujuvasti. Unohtumattoman elämyksen tarjosi myös miljardi hyttystä, joitten motivoimana kotiuduttiin kaupan hyttysmyrkkyhyllyn kautta.

Tiistaina tottisteltiin kotipihassa panoksena aamuruoka. Vaakku tekikin pätevästi täyskäännöstä, liikkeestä istumista ja luoksetuloja. Huvittavaa, miten ruokakupillinen nappuloita on Vaakun mielessä hurjan arvokas palkka ja ohittaa selkeästi makkarat ja lihapullat - jotka nekin ovat arvokkaimmillaan rapisevista pusseista kaivettuina.

Keskiviikkona suunnattiin ensimmäistä kertaa kimppatottiksiin Alatemmekselle. Oli kiva treenata ja tavata tuttuja! Vaakkukin oli liekeissä ja teki täpäkkää seuruuta ja henkilöryhmää yhtäaikaa malinoisuroksen kanssa. Lisäksi tehtiin luoksetulo, jossa vapautus vauhdista jalkojen läpi eteenmenopallolle (myönnän, että videolle tallentuneen törmäilyn jälkeen tämä hieman huimasi minua), hyppynouto ja eteenmeno.

Parin huilipäivän jälkeen lauantaina suoriuduttiin heti aamusta Peuhuun maastoilemaan. Jäljenpätkä jäi vanhenemaan siksi aikaa, kun tehtiin esineruutu ensin. Piilotin kaistaleen takaosaan pienen lituskaisen esineen (peltojälkiesineitä) kannon halkeamaan ja toisen sammalmättään juuressa olevaan koloseen. Kanto oli helposti löydetty, eikä Vaakulla sen mättään kanssakaan kovin kauaa mennyt. Hyvä!

Jäljellä janasuoritus oli jälleen kuin hakunäytölle lähtö ja Vaakku valitsi suunnankin oikein, jipii! Jälkeen reagoiminen saisi kyllä olla tarkempaa. Etenkin alkumatkan Vaakku veti kuin kyntöaura, ja minun itse pitäisi malttaa silloin pidätellä vauhti kurissa. Keppejä nousi 3/4. Kolmannesta kepistä Vaakku porhalsi ylitse ja siitä pääsin sille jyrähtämään, eli saatiin oikeastaan ihan hyvään paikkaan muistutus tästäkin aiheesta. Viimeisen kepin neiti näpsä ilmaisikin sitten taas huolella.

Myös sunnuntaina pakattiin Vaakun aamuruoka rasiaan ja mentiin Peuhuun treenaamaan, ihan uuteen paikkaan maastossa. Tällä kertaa kävin etukäteen merkkaamassa ja kävelemässä pudotetun baanan pitkin umpeenkasvanutta polunpohjaa. Vaakku pysyikin nyt odotetusti hyvin baanalla. Tarkkuusetsinnässä toin Vaakun valmiiseen ruutuun, jolloin se risteili pitkin ruutua nenä varvukon pohjaa halkoen pitkään ja hartaasti. Pari kertaa se meni etsiessä niin läheltä esinettä (pultti), että aivan varmasti tiesi jo pitkän aikaa, missä se on. Mielestään tarpeeksi ruutua tutkittuaan "löysi" ja toi. Tein vielä uuden toiston heti perään ja nyt Vaakku löysi pultin salamnnopeasti. Hmm...

Esinekaistaleelle laitoin Vaakun inhoaman vinkulelun alueen takaosaan kuusenoksien alle ja vaahtomuovipallon hieman lähemmäksi kaatuneen puunrungon alle survottuna. Ensimmäisellä lähetyksellä Vaakun kuono hieman kääntyi puunrungon ohi juostessa, mutta paineli kuitenkin alueen perälle ja toi sieltä vinkulelun. Toisella lähetyksellä jälleen vaahtomuovipallon kohdalla reagoi pienesti, mutta paineli etsimään muualta. Tässä kohden olin ihan varma, että esine oli haistettu ja ohitettu tietoisesti, joten pikku julmistumisen kanssa kutsuin pois. Uudella lähetyksellä Vaakku sitten kävikin suorinta tietä selvittämässä sen vaahtomuovipallosta leijaavan hajun sijainnin. Jahas, jahas...


Tiistaiaamulle saatiin kokoon hakutreenit Purnunnokalle sähkölinjan alle. Räntäsateen kylmettäminä tallattiin vain minialue noin 75 metriä. Vaakulle ohjelmassa oli neljä valmista ukkoa etunakeilla ja kiintorullailmaisuilla ja harjoittelun kohteena näytöt, joille kaikille rymistelin liinan päässä vauhtia jarraten mukana. Ensimmäinen ukko palkkasi Vaakun näytölle tulosta heti. Toisella ukolla otin Vaakun hallintaan, nostatin ukon ja ilman palkkaa pelkkien kehujen kera palattiin takaisin keskilinjalle. Kolmannella ukolla otin taas hallintaan ja maalimies noustuaan palkkasi. Neljännellä ukolla Vaakku sai taas palkan heti näytölle tulostaan. Hyvin meni! Vaakku ei ollut moksiskaan jarruttamisesta tai palkkaamattomasta maalimiehestä.

Illalla innostuttiin vielä tekaisemaan pikku maastoilut Peuhussa. Viimeksi esineruudussa ja tarkkiksessa nähtiin niin mielenkiintoisia vinkeitä, että niitä piti kokeilla uudelleen. Esinekaistaleen  vasempaan reunaan puolivälin tienoille survoin kolmen ristikkäin maassa makaavan puunrangan alle vaahtomuovipallon. En tiedä riittikö viimekertainen muistutukseksi, että ruudussa esinetilanteen kartoittaminen ennen niistä mukavimpien tuomista ei käy, mutta nyt ei noista venkuloinneista ollut tietoakaan! Vaakku lähti lujaa ruudun oikeaa laitaa, veti liinat kiinni puolivälissä, kun haistoi esineen kaistaleen poikki yli kymmenen metrin päästä ja löysi nopeasti hajun lähteelle. Hetken se joutui tonkimaan saadakseen pallon irti runkojen alta. Hyvä Vaakku!

Tarkkiksessakin saatiin hyvä suoritus, kun tein ennen ruutuun menoa toisella esineellä pienen lämmittelyetsinnän. Kehuin myös reilusti heti esineen löytämisestä, mikä toivottavasti alkaa hieman jouduttaa esineen "löytämistä". Sen verran herkkä tehtävä on kyseessä, että tässä en uskalla tarttua ihan samaan lääkkeeseen kuin esineruudussa.

Lissää hakkuu

Leirin jälkeen huilittiin pari päivää, ja keskiviikkoaamuna palattiin taas pienellä porukalla asiaan Kempeleessä. Vaakulle oli tällä kertaa ohjelmassa neljä valmista maalimiestä suorapalkoilla.

Ensimmäinen ukko oli suoran piston päässä oikeassa etukulmassa. Toinen maalimies otti paikkansa keskilinjan kautta, ja ilman tuoretta hajuvanaakin Vaakku teki superin piston etukulmaan, kaarsi sieltä tyhjän piilon kautta aluetta eteenpäin ja teki löydön viidenkympin kohdilta. Seuraava lähetys viidenkympin kohdilta oikealle ja sieltä taas tyhjän laavun ja piilokopperon kautta aluetta eteenpäin ja löytö oikeasta takakulmasta. Sieltä mallikkaalla yliheitolla vauhdista kohti vasempaa takakulmaa ja löytö suoran piston päästä.

Olipahan loistava Vaakku! Itse yritin kyllä kaikin voimin sabotoida kakkospistoa, sillä tuli käsittämätön black out, muistelin piston tyhjäksi ja yritin hullun lailla kutsua koiraa pois. Vaakku ei kuitenkaan totellut (hyvä Vaakku!), kun oli hajulla ja kohta maalimies vaiensikin minut huutamalla takaisin "me syödään täällä..." Hupsista. :)

Mahdollinen ensimmäinen koe lähestyy, joten kovasti on mietiskelty meidän tämänhetkisen hakuilun plussia, miinuksia ja muita huomioita.

+ Pääsääntöisesti ampuu suoraviivaisesti sinne viiteenkymppiin. Siellä ne maalimiehet kokeissakin vaan pääsääntöisesti on. Nostaa kyllä taatusti ukot siitä matkan varreltakin. Aivan lähellä olevaa ukkoa täytyy kokeilla tarkoituksella joskus myöhemmin. Yhtä lähempänä olevaa löytöä kohden tehdään paljon löytöjä viidestä kympistä, jotta pistot pysyy suoraviivaisina ja pitkinä.

+ Käyttää nenäänsä hyvin. Keskilinjalla lähettäessä kohdistaa horisonttiin kuono pitkällä ja nenä väristen. Jäljestyksen ja esineruudun pohjaltakin on pienestä pitäen tottunut käyttämään nenäänsä löytääkseen. Ei bortsujen silmäkoiraongelmia, vaan on jo heti pienenä löytänyt nenän työvälineekseen. Lisäksi kokemus harjaannuttaa: kun on oikeasti kunnollinen motivaatio löytää maalimies, niin aika tyhmä koira saa olla, ettei huomaa sen löytyvän sitä paremmin mitä tehokkaammin nenäänsä käyttää.

+ Rullailmaisu. Rullailmaisuketju tuntuu löytyvän ongelmitta selkäytimestä pitkänkin tauon jälkeen. Voidaankin siis huoletta jatkaa pääsääntöisesti suorapalkoilla, niin tulee palkittua nimenomaan hyvistä pistoista, tyhjistä ja löydöistä. Kiintorullan tuo hyvin perille asti sivulle ja lähtee näytölle halukkaasti. Joskus harvakseltaan saattaa kokeilla oikaista ilmaisussa eli palaa heti rullan otettua maalimiehelle katsomaan, saisiko jo palkan (kokeili tätä leirillä kerran). Tietää kuitenkin, mitä kuuluu tehdä, ja tekee sitten ilmaisun ok, kun maalimiehessä ei mitään elonmerkkejä näy.

- Näytölle meno. Olen toistaiseksi vain kaksi kertaa (viime syksynä) roikkunut näytölle mukana liinasta pidätellen. Hyvin ne meni, mutta ei kaksi kertaa vielä ihan riitä. Hallintaa piilolla tai palkkaamattomia maalimiehiä ei ole otettu kertaakaan. :o

- Tyhjät pistot. Ei ole vielä tarpeeksi harjoiteltu tyhjiä pistoja ja käsitelty mahdollisia eteen tulevia ahdistuksen tunteita (esimerkiksi koetilanne, useita tyhjiä ilman löytöä jne), joissa koiran ratkaisu luonnollisesti saattaisi olla valeilmaisu...

- Vieraat maalimiehet ja maastot. Leirillä Vaakku kahdessa ensimmäisessä treenissä yhteensä kolmella eri pistolla lähti huonosti ja tyssäsi pariin metriin. Lähti uudella lähetyksellä, ja viimeisimmällä kerralla julmistuin vähän eli kävelin perään ja ärähdin, jolloin Vaakku lähti ja teki ok piston ja löydön. Epäilen vahvasti, että tämä "jos en meniskään" -jappasu johtuu juurikin siitä, että Vaakku oli tajunnut vieraassa metsässä lymyilevän vain ihan outoja ukkoja. Vaakku ei oireile asiaa millään huutohaukuilla, mörköilyillä, haluttomuudella löytää, vaan on vieraampien silmään haussa ihan ok ja suorastaan hulluna niitten palkkojen perään. Omissa treeneissä se on joskus lähtenyt pistolle hieman vaisummin - ja oliskohan jopa niin, että silloinkin ollaan oltu vieraassa maastossa tai treenissä on ollut vieras maalimies alla? Mielenkiintoista!

Johtuipa näinkin osaavalla koiralla tuo lähdön jappasu mistä vain, niin lääke kuitenkin on sama. En tiedä, tuliko asia selväksi jo leirillä tuolla pikku julmistumisella (ainakaan lopuissa kahdessa treenissä ei enää noita tyssäämisiä tehnyt - toki maasto ja ukotkin alkoi olla jo tutumpia) vai vieläkö joskus tarvii saada tuosta tyssäämisestä pikku raivarit (toivottavasti tulisi tilanne esiin treeneissä eikä kokeessa...). Tiedän, että silloin Vaakku viivaisi tuon tempun repertuaaristaan yli ihan kiltisti ja palaisi siihen toivotumpaan toimintamalliin. :)

Hakukuvia leiriltä

Alla on muutama hakukuva maastoleiriltä Vaakun ensimmäisestä lauantain treenistä.
Kuvista kiitokset Marita Sotkalle!


Uusien kumisaappaitten säihkeessä lähetys kohti vasenta etukulmaa...

Sieltä se löytyi. Näytä! ja sitten hippulat vinkuen löydölle.






















Tältä pistolta löytyi ensin hieman pienempi kohde, narulelu. Uutta yritystä perille asti.

Tuolla jossain vilahti hieman aikaisemmin haamu.

Haamu oli vaeltanut hyvän matkaa aluetta eteenpäin takakulmaan kuoppaan, mutta Vaakun nenältä ei päässyt piiloon sinnekään.

Lisää tottis- ja hakukuvia leiriltä löytyy osoitteesta http://blackdeath.kuvat.fi/kuvat/2014/Briardileiri/

Briardien maastolajileiri

Toukokuun loppupuoliskolla kävin tottiskentällä, tekemässä jälkeä ja piilottamassa esineitä ilman että oma koira oli edes mukana. Lisäksi parit hakutreenit jäi väliin, joten Vaakulla on ollut treenirintamalla parin viikon ajan hyvin hiljaista. Tilanne korjaantui Helatorstaina, kun aamuyöstä ajettiin Jyväskylään talkoilemaan briardien tokomestaruuskokeeseen ja siirryttiin siitä loppuviikoksi Uuraisille briardien maastolajileirille.

Sääennusteet näyttivät aika masentavilta, mutta kaikeksi onneksi vain Helatorstaina tuli vettä kuin aisaa ja leiri saatiin viettää suorastaan loistavassa säässä. Variksen kanssa käytettiin tilaisuus hyväksi ja treenattiin jäljen sijaan hakua, kun käytettävissä oli erilainen maasto ja paljon vieraita maalimiehiä. Treenialueeksi saatiin puolustusvoimien mailta valmis rata, josta me käytettiin vain ensimmäistä sataa metriä. Maasto oli täysin vastakohta meidän lättänille mäntykankaille, eli satasen matkalle mahtui reilusti korkeuseroja, kymmenittäin maakuoppia ja vasemmalle puolen juuri ennen radan puoltaväliä vetinen suolammikko. Varikselle haastetta on riittämiin vieraissa maalimiehissä ja vieraassa maastossa, joten itse treeneistä koitettiin tehdä melko helppoja ja hauskoja.

Ensimmäisenä treeninä perjantaina oli viisi ukkoa suorapalkoilla, jotta palkan saa heti vieraan maalimiehen löytämisestä. Vaakku sai nähdä kahden ensimmäisen maalimiehen lähdön, kolmas ja neljäs olivat valmiita ja loppukevennykseksi viides lähti taas nähtynä kohti takakulman kuoppaa. Treenejä ei tullut kirjoitettua heti ylös, joten hataran muistini mukaan muutoin sujui mallikkaasti, mutta neloselle Vaakku ei meinannut ensimmäisellä lähetyksellä lähteä. Sinne siis uusi lähetys.

Ensimmäisessä treenissä tuli todettua, että sekä maasto että sää on aika raskas, joten lauantaiaamun treeniin vähennettiin ukkoja neljään. Niistä kaksi ensimmäistä oli valmiita kiintorullailmaisulla, kolmas valmis suorapalkalla ja viimeinen siirtyvä haamu suorapalkalla.

Rullailmaisut sujuivat hienosti, vaikka viimeksi niitä on otettu lähes kuukausi sitten. Suorapalkkakuurin tuloksena etunakit oli nyt maltettu tarkistaa hienosti, jee! Jostain syystä oikean puolen puoliväli oli meille taas kummallinen kompastuskivi. Nyt Vaakku kolmoselle mennessä nosti ja toi toiselta koiralta matkan varrelle jääneen lelun, eikä sen jälkeen meinannut tehdä uutta riittävän syvää pistoa ennen kuin pikku julmistumisen jälkeen. Vimppana oli siirtyvä haamu, minne Vaakku tietysti teki hienon piston ja etenemän.

Lauantai-iltapäivän treeni oli lyhyt ja ytimekäs, muistaakseni kolme maalimiestä suorapalkoilla. Varmaankin ainakin kaksi jälkimmäistä oli haamuja. Nopsa ja hauska treeni siis päivän päätteeksi.

Sunnuntaina ohjelmassa oli Vaakulle neljä maalimiestä, joista kaksi ensimmäistä oli valmiita kiintorullailmaisuilla ja kaksi seuraavaa siirtyviä haamuja suorapalkoilla. Ensimmäinen oli melko lähellä noin 30 metrissä umpipiilossa, ja molemmat ilmaisut oli etunakkeineen hyvät! Kolmonen ja nelonen oli tietysti haamuina helppoja, ja saatiin hienot suorat pistot ja reippaat etenemät aluetta eteenpäin. Kokonaisuudessaan alusta loppuun oikein täpäkkä suoritus!

Muut leireilijät ottivat myös pari kolme kierrosta tottista leiripaikan pihamaalla, mutta Vaakun kanssa jätettiin tottistelut väliin ja keskityttiin vain hakuun. Kaikki leirin hakuilijat oli Vaakulle tuntemattomia, joten oikein roppakaupalla saatiinkin vieraita maalimiehiä ja uutta kokemusta. Meille tämä oli siis varsin hyödyllinen leiri, ja oikein hauskaakin oli briardiseurassa uusien ja vanhojen tuttujen kanssa! Toivottavasti ensi vuonna sitten taas...