Kuten otsikosta voi ehkä arvata, on Variksen kanssa hieman kokeiltu myös PK-esteitä. Harvemmin tulee käytyä kentillä, joilla on oikeat esteet, joten askartelin lehtikompostielementeistä, pressusta, nippusiteistä ja parista maahan pystyyn polkaistavasta sähköpaimenen tolpasta kevyen, pienessä tilassa autossa mukana kulkevan hyppyesteen. Korkeutta aitaelementillä on 92 cm ja pystytettynä vähintäänkin se metri, kun alas jää hieman rakoa. Sitten ei kun kokeilemaan Bilteman taakse nurtsialueelle.
Este pystyyn, ensimmäinen hyppy ja Varis rysäytti vauhdikkaasti läpi esteestä kuin heiluriovesta. En tiedä kuvitteliko se, että este pitää kiivetä vai mitä ihmettä, mutta nippusiteet vain singahtivat kuin nappi housusta ja Vaakku oli naama loistaen kärttämässä palloa palkaksi. Ensimmäinen ajatus oli tietysti kaiken esteen kyhäämisen jälkeen, että ***kele se hajosi heti ekasta hypystä. Ja heti seuraavaksi alkoi hysteerisesti naurattaa, että ei hemmetti tuo koira on vielä huonompi hyppäämään kuin Nova. :-D
Hieman lisää nippusiteitä ja uutta yritystä putkeen. Ja sieltähän niitä hyppyjä tulikin sitten niin hienoja leiskautuksia kuin vähemmän hienoja rymistelyjä. Varis itse ei tuntunut tekevän paljonkaan eroa sille, millä tyylillä sen esteen ylittää. Hmmh. Tämä taitaa vaatia hieman harjoittelua. Pitäisi kai myös tietää, mitä haluaa. Vauhdittomalla paikaltaan hypyllä välttyisi pahemmilta vahingoilta, mutta toisaalta kunnon vauhdikas ja voimakas hyppy pitkillä välimatkoilla sekä ohjaajaan että heitettyyn kapulaan, olisi lähempänä omaa ihannetta.
Eräänä päivänä poikettiin sitten PK-kentällä ottamassa A-estettä, joka oli ihan koejyrkkyydessä. Varis kiipesi vauhdikkaasti ylös ja ponkaisi suoraan harjalta pituushyppyloikan siihen perään. Ohoh. Ajattelin, että tämä oli vahinko ja uudemmalla kerralla se hoksaisi kiivetä pari askelta alaskinpäin etenkin kun ohjaan nyt tarkemmin ja laitan pallon vaikka ihan esteen juureen odottamaan. Jooeiauta. Vaakku otti taas ylösmenossa vauhdit kuin kiitoradalla ikään, ponkaisi harjalta ilmojen halki ja palasi sitten ihmettelemään, mitä minä oiken kuppailen siellä esteen juuressa pallon kanssa. Aiemmat koirat on luonnostaan ottaneet askeleen pari alastuloa, mutta Vaakulle se täytyy ilmeisesti oikein opettaa. Ensi kerralla siis loivempi A-este ja tuo liidokki remmiin.
perjantai 6. toukokuuta 2011
torstai 5. toukokuuta 2011
Parempi
Blogiin kirjoittaminen on hieman jäänyt, mutta treenaaminen on huvittanut senkin edestä! Melko ahkerasti on treenattu etenkin Variksen seuraamista ja siinä yleistä asennetta ja mielentilaa. Ja kyllä se nopeasti onkin edistynyt.
Ihan aluksi pari treeniä koira oli hieman ihmeissään ja sillä meni hakiessa, millaista reaktiota ja toimintaa siltä ollaan vaatimassa, mutta nopeasti se siitä Varikselle valkeni. Tarkkana vain sai - ja saa tietysti aina - olla koiran viretason lukemisen ja siihen oikealla tavalla reagoimisen kanssa. Että pääsee tietoisesti pois siitä tavallisesta tarinasta, jossa koiran tehdessä normaalia heikommin ohjaaja alkaa kalastella ja kannustaa parempaan. Kehuu ja palkitsee saadakseen koiran tekemään hyvin eikä siksi että koira tekee hyvin.
Ulospäin meidän seuraaminen ei ehkä näytä sen ihmeellisemmältä kuin ennenkään, mutta itse huomaa eron. Kentälle tullessa piski alkaa itse hakeutua työskentelemään, olipa se autosta otettaessa millaisessa tilassa tahansa. Pallo saa olla taskussa ensimmäiseen palkkaukseen asti, ei siis etukäteisvirittelyjä. Itse koiran naamasta näen ja kropasta tunnen, että se tekee seuraamisessa enemmän ja keskittyneemmin töitä pitääkseen paikkansa. Alkaa olla haastavampaa ja haastavampaa saada se hairahtumaan paikaltaan.
Häiriöt ovat myös menettäneet merkitystään. Ajattelin oikean henkilöryhmän tuovan hieman lisähaastetta, mutta se menikin alusta asti hyvin ja Vaakku suorastaan pani parastaan seuruussa. Tuollainen reagointi meidän molempien jännitykseen kelpaisi kyllä vastakin. Miinusmerkkiseen listaan menee edistäminen, johon havahduin aivan vastikään. Pallon siirryttyä kainalosta pois, on Vaakun paikkakin hivuttautunut hieman edemmäs. Ja kyllä se on jo tiukassa. Taitaa jäädäkin siihen.
Ihan aluksi pari treeniä koira oli hieman ihmeissään ja sillä meni hakiessa, millaista reaktiota ja toimintaa siltä ollaan vaatimassa, mutta nopeasti se siitä Varikselle valkeni. Tarkkana vain sai - ja saa tietysti aina - olla koiran viretason lukemisen ja siihen oikealla tavalla reagoimisen kanssa. Että pääsee tietoisesti pois siitä tavallisesta tarinasta, jossa koiran tehdessä normaalia heikommin ohjaaja alkaa kalastella ja kannustaa parempaan. Kehuu ja palkitsee saadakseen koiran tekemään hyvin eikä siksi että koira tekee hyvin.
Ulospäin meidän seuraaminen ei ehkä näytä sen ihmeellisemmältä kuin ennenkään, mutta itse huomaa eron. Kentälle tullessa piski alkaa itse hakeutua työskentelemään, olipa se autosta otettaessa millaisessa tilassa tahansa. Pallo saa olla taskussa ensimmäiseen palkkaukseen asti, ei siis etukäteisvirittelyjä. Itse koiran naamasta näen ja kropasta tunnen, että se tekee seuraamisessa enemmän ja keskittyneemmin töitä pitääkseen paikkansa. Alkaa olla haastavampaa ja haastavampaa saada se hairahtumaan paikaltaan.
Häiriöt ovat myös menettäneet merkitystään. Ajattelin oikean henkilöryhmän tuovan hieman lisähaastetta, mutta se menikin alusta asti hyvin ja Vaakku suorastaan pani parastaan seuruussa. Tuollainen reagointi meidän molempien jännitykseen kelpaisi kyllä vastakin. Miinusmerkkiseen listaan menee edistäminen, johon havahduin aivan vastikään. Pallon siirryttyä kainalosta pois, on Vaakun paikkakin hivuttautunut hieman edemmäs. Ja kyllä se on jo tiukassa. Taitaa jäädäkin siihen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)