Joulutervehdys

Tuhma vai kiltti, ajatelkaas!

Muistatteko kahden vuoden takaa, joulukuulta 2009, tämän kuvan ja postauksen?



Noh. Varis ei ole pentuiän parin pienen tihutyön (söi fleeceviltistä lautasen kokoisen palan, tokokapulasta toisen laipan, mun käsineen ja kengistä nauhat) jälkeen tehnyt lainkaan mitään tuhoja. PAITSI. Poikkeuksen tekee tuo ihmeellinen projekti Novan takin kauluksen kanssa ajomatkoilla. Kilometrejä autossa kertyi, Variksen tuunaushommat eteni ja takki näytti tältä. Jonkin verran lisää erehdyksiä laittaa Varis samaan häkkiin tai unohduksia ottaa Novalta takki pois ja Vaakku oli syönyt mummolta perperin päältä tähän malliin.

Tänä syksynä sitten ostin Novalle uuden takin. Noh, joko arvaatte?



Saapa nähdä miten Variksen huomenna käy joulupukin ja lahjojen kanssa...

Tunnaria

Ulkona ei ole kauheasti talven merkkejä näkynyt, mutta treenailussa kyllä. Maastotreenit on nimittäin vaihtumassa jo pikku hiljaa tokoaiheisiin juttuihin. Uudet hienot ruutumerkit on ostettu ja kotona on jo jotain pientä harjoiteltu. Vuoden vaihduttua päästään toivottavasti halliin treenaamaan.

Variksen kanssa on tehty ihan ensimmäiset tunnistusnoutotreenit. Tässä aiheessa tunnustaudun vastarannan kiiskeksi nykyoppien ja -metodien suhteen, ja me on Vaakun kanssa (kuten Novan ja Ränninkin) opeteltu oman kapulan tunnistamista ruuan hajun avulla. Olen vähän sitä mieltä, että asiasta tehdään ihan turhaan liian vaikea edellyttämällä, että koiraa pitäisi kiinnostaa heti alusta asti pelkkä omistajan hajuinen kapula. Ruuan avulla haisteleminen ja valitseminen on niin paljon helpompi opettaa, ja sitten tarvii vain hiljakseen vähentää ruuan hajua ja lisätä omistajan hajua. Toiset pelkää, ettei siitä ruuasta jostain syystä enää pääsisi eroon, mutta... kyllä mun kaikki koirat on oppineet jäljestämäänkin, vaikka makkarajäljellä on aloitettu. Tai ehkä ne juuri siksi onkin oppineet. ;)

Alla pätkä Variksen treenistä numero viisi. Tässä on ruuan hajua omassa kapulassa jo selvästi ensimmäisiä treenejä vähemmän. Hieman Vaakku arpoo sivulta lähtemisen kanssa, kun pitää yrittää molempien toimia rauhallisesti jotta työskentely kapuloilla pysyy korrektina. Hiljakseen sitten ruuan hajua vähemmäksi ja virettä lisää.

Normimeininkiä

Laitetaas blogin tunnelman kevennykseksi pari ihan huuhaa-videota lokakuun lopulta ja marraskuun alkupuolelta. Normimeininkiä ulkoilun lomasta siis.

Veren maku suussa

...tai ainakin haju nenässä. Ostin jo kesällä pullon verta pakastimeen odottamaan verijälki-inspiraatiota. Ajattelin, että mejä voisi olla palveluskoirajäljeltä eläköityneille Novalle ja Rännille sopivaa puuhaa ja uutena lajina itsellekin ihan mielenkiintoista. Kokeetkin ovat avoinna kaikenrotuisille.

Kesä meni helteitä pidellessä ja käärmeitä pelätessä (en tänä vuonna nähnyt yhtään), syksy kului Rännin kanssa hakuillessa ja vasta nyt marraskuussa tuli otettua veripullo esiin. Jos on makkarajäljen tekeminen asiaan vihkiytymättömän silmissä hieman oudohkoa puuhaa, niin ei se verisen sienen taluttaminen metsässä sekään ihan normaalilta toiminnalta tuntunut. Tein samalla reissulla ensin Vaakulle metsäjäljen, ja en sitten jaksanutkaan enää tehdä kuin yhden puolen kisan mittaisen verijäljen. Kulmia eli makauksia, joihin loiskittiin verta vähän enemmän ja piilotettiin pieni palkkarasia, oli kolme. Jälki vanheni vain kuutisen tuntia, jotta ehdittiin ajaa se vielä valoisan aikana. Loppuun kaadoksi kuuluu laittaa hirvieläimen sorkka, mutta meillä ei sellaista (eikä pupun päätäkään) tähän hätään ollut ja laitoin päätepisteeseen sen sijaan raa'an naudan putkiluun.

Ajettiin sama jälki ensin Rännin kanssa ja sitten Novan kanssa. Novalle siihen tuli tietysti tuoreet ihmisen ja koiran jäljetkin, mutta ei se nyt ole meillä niin tarkkaa. Nova on syksyn mittaan ajanut muutaman Vaakun vanhan metsäjäljenkin - ensimmäisellä kerralla etsiäksemme sieltä maahan pudonneen krepin ja sittemmin ihan huvin ja urheilun vuoksi. Ja hyvin jäljesti nytkin Ränni verijäljen ja Nova sitten sen toisen kierroksen. Kiinnostuneena haistelivat alkumakausta, lähtivät siitä sitten liikkeelle ja parin kehun jälkeen oli jo ihan selvää pässinlihaa, että tätä siis seurataan. Loppukaadolla Ränni oli sitä mieltä, että tämä luuhan kalutaan tässä ja nyt. Nova taisi enempikin ihmetellä, että mitä tämä täällä tekee.

Miten se edellä mainittu Variksen metsäjälki sitten meni? Mittaa oli reilut puoli kilsaa, ja uutena juttuna tein pari piikkiä. Neljännelle kepille asti menikin mitä mainioimmin mukaan lukien ensimmäinen piikki. Sitten vitivalkoisessa talviturkissaan jänis loikki jostain parinkymmenen metrin päästä ohi. Varis ei huomannut mitään nenä varvukossa edetessään, mutta kun meidän jälki ylitti jäniksen juuri äsken kulkeman kohdan Vaakku silmin nähden hämmentyi. Samoilla kohdin oli se toinen piikkikin, mutta sen kohdan ohi takelleltuakaan Varis ei kyllä enää palannut oikeaan tilaan. Taisi tulla tuoreista jänön hajusta pikkuisen toisenlaiset assosiaatiot mieleen kuin keskittynyt jäljestäminen.

Pyy pivossa

Marraskuun alkupäivinä tuli nähtyä metsäneläimiä hieman lähempää kuin olisi ollut tarpeen. Lyhyellä ulkoilukierroksella kodin viereisessä metsässä Nova katosi. Huutelin sitä useamman minuutin eikä mummelia näy, ei kuulu. Ehti jo käydä mielessä kaikki tosi todennäköiset vaihtoehdot karhun suuhun joutumisesta alkaen.

Viimein Nova porhalsi paikalle - jäniksen pää suussa. :o Pupulla oli pään jatkona pätkä rankaa, nenä ja toinen korva puuttui. Yyyh. Pupun pää jätettiin metsään, mutta nähtiin se toki vielä seuraavilla ulkoiluilla ainakin Variksen kantamuksena ennen lopullista katoamistaan.



Vain pari päivää myöhemmin oltiin Novan, Rännin ja Vaakun kanssa ulkoilemassa hieman vieraammissa maastoissa. Jossain vaiheessa lenkkiä kuljettiin hakkuuaukean vieressä sammalisessa ja kivilohkareisessa harvassa mäntymetsässä pienen mäen yli. Koirat kulkivat edeltä ja mäen laelta näkivät ennen minua jotain ja spurttasivat lujaa liikkeelle. Tulivat sieltä kutsuttuani hetimmiten takaisin, mutta Variksella oli tullessaan jotain suussaan. Se näytti jo etäämpää siivekkäältä, joten esimmäinen ajatus oli, että liekö löytänyt variksen raadon. Vaan lähemmäs ehätettyään kävi selväksi, että siivet liikkuu, kantamus on elävä ja näyttää joltain kanalinnulta. Vaakku pudotti löytönsä, haavakkopyyn, jalkojen juureen ja syljeskeli höyhenet suustaan. Kiva.

Kanalinnunmetsästys oli päättynyt jo muutamia päiviä aiemmin, mutta metsästävän sukulaismiehen mukaan oli aivan mahdollista, että raanakko vielä vetelisi viimeisiä henkosiaan. Pyypaistia ei tuosta alettu valmistamaan ...mutta täytyy sanoa, että aivan kadehdittavan hyvällä oteella Varis lintua kantoi ja ilmeisen epäröimättä oli sen raanakon kantoonkin ottanut. Varsinainen lintukoira.

Ensin jäniksen pää, sitten haavakkopyy - mitähän seuraavaksi?

Jälkijunassa

Blogiin kirjoittelu on ollut pitkän aikaa hakupainotteista, mutta niin on ollut treenaaminenkin. Nyt kuitenkin jälkijunassa Variksen touhuja.

Syyskuun puolivälissä Variksen anturavamma oli parantunut ja pääsimme pitkän tauon jälkeen tekemään pari metsäjälkeä. Sitten hyvistä aikomuksista huolimatta jäljestys jäi Rännin hakutreenailun jalkoihin ja seuraavat jäljet tehtiinkin vasta syyslomalla lokakuun viimeisellä viikolla. Ahkerampikin olisi voinut olla, mutta viisi jälkeä tuli sentään tehtyä lomaviikolla.

Jäljet oli 500 - 700 metrin mittaisia, ja tein ne selvästi aiempaa vaikeampiin maastoihin. On siis ollut suopursikkoa, vitikkoa, ojanylityksiä ja kaikenlaista lampareikkoa. Jäljelle en ole laittanut nameja ollenkaan ja ylipäätään on edetty hieman vapaampaan suuntaan. Pohjia on tehty melko tarkkaan peltojälkityyliin (jos ei määrällisesti paljon, niin pitkällä aikavälillä kuitenkin), joten vauhdin ja vapauden lisääntyessäkin Vaakku pitää ihan hyvän huolen jäljestä. Eron kokeneempiin koiriin huomaa siinä, että ne osaavat hyödyntää hajutunnelia ja edetä siinä suoraviivaisesti kun taas Vaakku sukkuloi paljon pieniä sivusuuntaisia korjauksia takaisin jälkeen.

Näihin vähiinkin jälkiin on mahtunut monenmoisia "vaiheita". Tassuvammatauon jälkeen Vaakulla oli ilo ylimmillään, eikä sitä jäljen sukkulointia häntä hurjasti viuhuen voinut kauhean vakavana itsekään katsella. Siinä samalla Vaakun mielenkiinto jälkeen tuntui saavan lisää pontta - ja vastaavasti kepit olevan entistä enemmän vain hidasteita matkalla. Tuli nähtyä jopa sellainen näytelmä, että keppiä lähestyessä Vaakku haistoi sen jo useamman metrin päästä ja saman tien epätoivoissansa etsi koiranmitan verran kulmaa sekä oikealta että vasemmalta. Kulmaa ei löytynyt, joten Vaakku jäljesti kepille ja ilmaisi sen, mutta olisi todellakin toivonut jäljen jatkuvan mieluummin ihan jonnekin muualle.

Keppien saamiseksi suurempaan suosioon lisättiin hieman vapauksia ja hauskuutta niiden ilmaisuun. Maahanmenosta vapautin heti ja kehotin tuomaan kepin. Sillä sitten leikittiin ja sitä heiteltiin ja sai siitä lopuksi kaiken riehumisen jälkeen sen perinteisen lihapullankin. Tällä keinoin keppien ilmaisu alkoikin päästä entistä parempaan huutoon. Ennen pitkää alkoi uusi omituinen koko jäljestämisen lakkaaminen. Kannustamalla tilanne ei kun paheni, kunnes lopulta tuli karjaistua JÄLKI! ...ja sitten Vaakkua vietiin eli sehän vilahti sukkuloimaan jälkeä kuin kone. Oli tainnut Vaakulle tulla kaiken liinan päästä tulevan kehumisen, keppien minulle tuomisen ja minulla mukana kulkevan loppupalkankin myötä pienoinen ristiriita jäljestää eteenpäin. Vaan tiukemmalla käskyllä ja muutamalla kehulla oikeaan aikaan tuli ristiriita selvitettyä - ja kaiken varalta laitoin seuraaville jäljille loppupalkan jäljen loppuun.

Useimmiten jäljet on vanhentuneet pienen kävelylenkin ajan eli noin kolme tai neljä varttia. Janaa ei ole tullut erikseen harjoiteltua, vaan jäljelle mennessä on yhdessä kuljettu kohti noin kymmenen metrin päässä kulkevaa jälkeä ja Vaakku on sen siitä sitten kohdatessaan nostanut.

Paluulöytöjä

Muutama päivä hakukokeen jälkeen saatiin pikku treenit pystyyn Oulunsaloon. Sadan metrin alueelle sijoitin ensimmäisen maalimiehen oikealle, hieman puoliväliä lähemmäs varvukkoon pitkäkseen. Toinen maalimies sai mennä vasemmalle puoliväliin aluetta ja siirtyä sitten seuraavan tyhjän aikana vielä kolmanneksi maalimieheksi alueen loppuun, mutta jälleen hieman lähemmäs keskilinjaa. Toiveena oli saada tilanteita, joissa Ränni on tulossa minun kutsusta pistolta keskilinjalle ja siinä matkalla löytää maalimiehen.

Toin Rännin alueelle suoraan oikeaan etukulmaan, jätin sinne odottamaan, tulin itse maalimiehen ohitse keskilinjalle ja kutsuin. Ränni tuli hippulat vinkuen ...lähes maalimiehen ylitse reagoimatta mitenkään. Jahas. Lähetin sitten normaalisti pistolle samalle puolen ja hetihän se ukko siitä varvukosta löytyi. Pakko kai Rännin oli jo yli juostessa se huomata? Toinen pisto vasemmalle sujui normaalisti. Tosin tarkoituksenani oli huhuilla Rännia (toivoen, että se ei tottele), kun näen, että se on saanut maalimiehestä hajun, vaan enpä muistanut. Tyhjän jälkeen toiveissa oli vasemmalle pisto, joka menee vähän radan puolivälin jälkeen sisään ja tulee maalimiehen yli (ilmaisun kanssa!) pois. Ihan niin kuin elokuvissa kulman kautta ei pisto edennyt, vaan kaarsi pikkusen ennen aikojaan maalimiehelle. Nyt taisin kuitenkin ehtiä jonku kutsun siihen hajulla olon yhteyteen sanomaan ja Ränni siitä huolimatta etsi ja ilmaisi ok.




Parin päivän päästä oltiin vaihteeksi pienellä briardiporukalla treenaamassa Muuraiskankaalla. Keskilinjaksi otettiin metsätien pätkä, joka kaartoi selvästi vasemmalle. Näin ollen ryteikköinen vasen puoli oli lyhyehkö ja aukeampi oikea puoli pidempi. Sadan metrin rata me siihen yritettiin mittoa. Rännin kanssa jatkoimme samalla teemalla. Kerrankin oli käytettävissä valmis vieras umpipiilo, joten vasempaan etukulmaan sankkaan mäntytaimikkoon sinne ensimmäinen ukko. Toisen ukon sijoitin oikealle 50 metrin kohdille ihan etualalle ja kolmannen vasemmalle alueen loppuun myöskin aivan etualalle.

Taimikkoon Ränni sukelsi suorinta tietä ja umppari paikallistui sieltä sui sait. Toiselle maalimiehelle oli todellisuudessa aika pitkä matka, ja ensimmäinen oikeaa etukulmaa kohti laitettu pisto ei edennytkään ihan tarpeeksi. Sinne siis uusi pisto, joka kääntyi vähän turhan aikaisin eteenpäin ja Ränni tuli maalimiehelle enempikin sivusuunnasta kuin takaa. Enkä taaskaan oikein ehtinyt huhuilla niitä kutsujani oikeaan kohtaan. Vasemmalle puolenkin piti laittaa kaksi pistoa, sillä ensimmäinen oli mallia neulansilmä. Uudella yrittämällä saatiin sitten mallikkaasti ukko osumaan piston paluumatkalle ja siitä hyvä löytyö ja ilmaisu.

Purkka suussa

Viime kokeeseen haun voittajaluokkaan lähdettiin sillä meilin, että jos onnistutaan saamaan koulutustunnus, vaikka sitten täpärämminkin pistein, niin meidän tavoitteet haussa on sitten siinä. Mutta, mutta. Koska kokeesta tulikin ykköstulos, niin pitihän se lähteä samoilla tulilla kokeilemaan, tippuisiko niitä vielä...

Näillä leveysasteilla koekalenteri alkaa olla loppusuoralla, mutta saimme kuitenkin koepaikan Kokkolaan. Aamuhämärissä ajeltiin pelipaikalle, missä päivän valjettua aloitettiin heti henkilöhaulla. Rännin kanssa olimme vuorossa neljäntenä, ja nyt olin asennoitunut kehumaan löydöistä ja pitämään fiilistä yllä viime kokeenkin edestä. Jostain syystä mielessä pyöri myös ajatus, että molemmissa takakulmissa voi olla ukko, joten ei kannata jäädä turhia tupeksimaan matkan varrelle - reippaasti vain eteenpäin! Ja näihin ennakkoaatoksiin se sitten vähän niin kuin kaatuikin. :-D Kävi nimittäin kuin miehillä usein, että purkka pitäisi ottaa pois suusta, jos on tärkeää kuultavaa. Yhtäaikaa ei vaan niinku onnistu. Ja nyt kun oli päättänyt keskittyä fiilikseen ja etenemiseen, niin koiran ja tilanteen lukeminen jäi kokonaan.

Radalla vasen etukulma oli aukeaa heinikkoa ja pian keskilinjana toiminut polku sitten sukelsi kokonaan kumpuilevaan kangasmetsään. Alla on taas hyvin suurpiirteinen kuva radasta, eli kaikki ukot olivat oikealla puolen melko tasaisin välein. Ensimmäinen ukko löytyi oikeaan etukulmaan lähetetyllä pistolla suunnilleen 50 metrin paikkeilta.



Keskimmäinen ukko oli syvyydeltään suunnilleen puolivälissä aluetta, ja kutsuin Rännin pistolta pois niin, että se sattui tulemaan hyvin läheltä maalimiestä. Tullessaan Ränni poukkoili hieman sivusuunnassa ja häntäkin nousi kiihtymyksestä kuten aina, kun se on maalimiehestä hajulla, mutta kun minä sitä fiiliksissäni kutsuin, niin tulihan se sieltä (olihan tätä kuuliaisuutta tottispuolella harjoiteltukin) ja lähti toiselle puolen aluetta pistolle. Noilla main kävi ohikiitävän hetken mielessä sekin, että kylläpä tuomari, ratamestari ja löytynyt maalimies alkoivat jätättää keskilinjalla. Daa, miksiköhän?

Omat ennakkoajatukset syrjäytti kuitenkin nuo kaikki havainnot ja matka jatkui ilman niihin tarttumista kohti takakulmiin sijoittamiani maalimiehiä. Noh, yksihän sieltä sitten enää löytyi. Ränni pisteli radan alusta loppuun taas innolla, mutta hieman oli tekeminen saada pistoista tarpeeksi syviä eikä vain puolivälistä aluetta eteenpäin kaartavia. Kahdella maalimiehellä ja ilmaisulla sekä keskimmäisen maalimiehen töppäämisellä ja muilla kauneusvirheillä pisteitä meille 115. Ai vietävä että harmitti oma hölmöily tuon keskimmäisen maalimiehen kohdalla, argh! Tulokseen kun ei ollut enää maastosta riitävästi pisteitä jaossa, niin ei jääty Rännin kanssa enää esineitä etsimään saati tottistelemaan.

Palauttelu ja virittely

Heti koetta seuraavana maanantaina palattiin porukalla porsainemme koirinemme sorvin ääreen tekemään kurinpalautusta tottista Ala-Temmekselle. Ränni oli taas ihan kelpo vireessä, ja ohjelmassa oli yllättäin liikkeestä istumista ja maahanmenoa. Tehostin ne heti läpsyllä tai tökkäsyllä, ettei jää arvailujen varaan, tarviiko asentoja tehdä vaiko eikö tarvi. Ja hyvin Ränni skarppasikin. Jos oli vire erittäin hyvä alussa, niin treenin myötä se oli jo erinomainen ja ne asennotkin otettiin vikkelästi. Korvia palauteltiin myös eteenmenon maahan-käskylle. Aika monta käskyä ehdin ensimmäisellä kerralla huutaa Rännin perään juosten, ennen kuin rekku meni maihin ja saatoin heittää pallon palkaksi. Jottei itse eteenmeno suotta kärsisi tehtiin toistoja suojelupiilon kiertoon lähettämällä kunnes alkoi ensimmäinen käsky riittää maahanmenoon.

Kello kuudelta ja seitsemältä laitettiin treenit hetkeksi seis ja pidettiin kentänlaidalla koepaikansoittotalkoot. Jälkikoepaikka (ei meille) meni sivu suun, mutta hakukoepaikkoja onnistuttiin saamaan. Jihuu!

Tottistreeneissä käytiin samalla viikolla vielä parina muunakin iltana, mutta viimein lauantaina, viikko kokeen jälkeen, päästiin taas hakuradalle. Oulunsalossa tallattiin sadan metrin alue, jonne suunnittelin Rännille palkkaustreenin. Kahden lyhyellä aikavälillä olleen kokeen jälkeen on hyvä hieman sekoittaa kaavaa, jossa umpipiiloja on lähinnä vain kokeissa (=ei palkkaa) ja toisaalta kokeessa ensimmäisen palkattoman jälkeen ei lopuistakaan tule koskaan palkkaa.

Ensimmäinen pisto oikeaan etukulmaan umpipiilolle, ja sieltä heti näytölle tultua palkka. Toinen pisto vasempaan etukulmaan, ja sieltä näytöllä hallinta, maalimies ylös ja palkka. Kolmannen piston näytöllä hallinta, maalimies ylös, paluu keskilinjalle ja palkka minulta. Neljänneltä maalimieheltä heti näytölle tultua palkka. Oikeasta takakulmasta näytöllä hallinta, maalimies ylös ja palkka. Ja viimeiseltä ukolta heti näytölle tultua palkka.



Tiistaina kokoonnuttiin taas pikku porukalla heti töitten ja koulujen jälkeen tekemään kiireesti treenit ennen pimeää. Tiedossa oli, että tämä oli viimeinen treeni ennen sunnuntaina edessä olevaa hakukoetta, joten tavoitteena oli nostaa kierroksia radalle tuloon ja tehdä yksi hyvä tyhjä, jolla pääsen kehumaan hyvästä alueella etenemisestä.

Otin Rännin katsomaan (kaukaa), kun maalimiehet lähtivät keskilinjalta kutsuja huudellen piiloihinsa. Sitten intoa puhkuvan Räpsyn kanssa radan alkuun. Ensimmäisellä pistolla löytö vasemmasta etukulmasta kompostikehikosta. Toinen pisto etukulmassa olleen tyhjän piilon kautta hieman edempänä olleelle maalimiehelle. Kolmannesta pistosta oli tarkoitus tulla se hyvä tyhjä, mutta siitäpä tuli ihan neulansilmä. Laitoin näin ollen uuden piston samalle puolen. Se olikin sitten kuin suoraan Strömsöstä ja minä huutelin kehuja Rännin viilettäessä takalaitaa eteenpäin. Kutsusta pois kehujen säestämänä ja sitten vielä pisto oikeaan takakulmaan luonnonkuopassa kököttäneelle maalimiehelle. Hyvä, hyvä.

Ei hullummin!

Lauantaina koitti sitten koepäivä. Aamuvarhaisella pakkauduttiin koko mustan turrikolmikon kanssa Yarikseen ja kurvailtiin vajaat pari tuntia koepaikalle Tornioon. Päivä aloitettiin tottelevaisuudella, joka tehtiin harvemmin palveluskoirakokeissa nähdyllä, mutta agilitykilpailijoille tutummalla tekonurmikentällä. Kokeen kaikki osa-alueet tuomaroi Kari Nuutinen.

Ränni aloitti paikallaololla ja jatkoi sitten tekemällä ihan kelpo seuraamisen. Viime kokeen hätäilyseuraamisen jälkeen keskityin nyt itsekin laskemaan rauhassa askelia ja liikkumaan sopivalla, rauhallisella tempolla. Liikkeestä istumisen Ränni ¤%&"# seisoi. Ja liikkeestä maahanmenonkin se ¤%&"# seisoi. Liikkeestä seisomisen se sitten luojan kiitos edelleen seisoi. Noudoissa oli ilmassa aavistuksen verran pelaamista kapulaan tarttuessa. Hyppynoudossa heitto oli vino, mutta en viitsinyt sitä uusia. Ränni iskikin kapulan napattuaan silmänsä A-esteeseen, mutta ehdin antaa lisäkäskyn, jolla Ränni korjasi paluunsa hyppyesteen ylitse. Estenouto oli hieno kuten kaikkien noutojen luovutukset. Eteenmenossa Ränni petrasi viime kokeesta menemällä jo toisesta käskystä maahaan - todennäköisesti vain siksi, että se oli jo siinä vaiheessa kentän päässä pöpelikössä. Huokaus!

Arvostelussa paikkamakuu, seuraaminen, tasamaanouto ja estenouto olivat erinomaisia, loput sitten jotain muuta. Pisteitä meille 83. Tottiksen jälkeen siirryttiin Laivakankaan maastoihin ja parkkeerattiin siellä soramontun pohjalle. Ensin oli vuorossa esineruutu, jossa Ränni ainoana 3-luokan kilpailijana sai kunnian aloittaa.

Ruutu oli hyvin vaihteleva ja ikäänkuin runsas. Siinä oli loivaa ylämäkeä, kuoppia ja kumpareita, kantoja, puita ja koiran liikkumista alueen takaosassa ei aina aivan nähnyt. Ränni toi ensin jostain kaukaa punavalkoisen myssyn tms., jonka kanssa laukkoessaan flippasi johonkin monttuun kuperkeikan. Ote ei kuitenkaan irronnut ja esine tuli perille. Etuesineenä olleen pikku mytyn Ränni poimi, kun kutsuin sen alueelta lähettääkseni uudelleen. Kolmas esine tuli taas jostain takaa, joku kuminen kengänpohja. En nähnyt yhdenkään esineen nostamista kunnolla, joten oli vaikea arvailla, mistä kohtaa Ränni oli jo esineen nostanut ja mihin kohtaa ehkä vielä kannattaisi lähettää. Esineet löytyi kuitenkin tosi näppärästi ja Ränni liikkuikin alueella tosi mainiosti. Pisteitä täydet 30.

Lopuksi päästiin sitten itse asiaan eli hakuradalle. Nyt en edes yritä enää 300 metrin pätkältä muistaa, montako ja millaisia pistoja tuli. Sen muistan, että sekä vasempaan että oikeaan etukulmaan tuli ensin tyhjä. Lähetin sitten vielä vasempaan etukulmaan, josta lähdettiin etenemään reilusti etiäppäin. Sieltä Ränni tekikin jostain 75 metristä löydön. Seuraava ukko löytyi oikealta umpipiilosta 200 metrin kohdilta, ja viimeinen maalimies makoili varvukossa vasemmalla puolen lähellä 300 metrin rajapyykkiä.



Ränni liikkui radalla taas ihan vauhdikkaasti, teki ilmaisut ja näytöt hyvin, eteni pistoilla reippaasti, mutta tällä kertaa se kyllä matkan varrella otti kolme kertaa rullan tyhjälläkin pistolla. Ainakin yhdellä kerralla taisi käydä ottamassa rullan edelliseltä piilolta. Onneksi tällä kertaa onnistuin lukemaan Ränniä kuin avointa kirjaa ja noita rullan ottamisista ei tullut kauneusvirhettä vakavampia seurauksia.

Itse olin nyt hieman jäässä enkä onnistunut olemaan niin aidosti iloinen hyvistä tyhjistä ja maalimiehien löytämisestä kuin olisin halunnut olla. Ei tullut ihan sellaista flow-fiilistä kuin viime kokeessa, vaikka ei tämäkään nyt huonosti mennyt. Aikaa meni koko hoidossa 10 minuuttia, ja tuomarin mukaan olisi siitä jäljelle jääneestä 10 minuutista voinut vaikka käyttää aikaa vähän tiheämpään pistottamiseen. Koiran haku kattoi kuitenkin aika hyvin koko alueen, pistot vain olivat aika laajoja. Parit ihan hyvät yliheitot tuli matkan varrelle ja Ränni työskenteli pääasiassa aivan oikein aluetta eteenpäin. Itse sain huomautuksen siitä, että palasin löydöiltä keskilinjalle edemmäs kuin mistä olin näytölle lähtenyt. Ja aivan totta. En tullut tuota asiaa yhtään ajatelleeksi suorituksen aikana.

Pisteitä tuli täydet löydetyistä maalimiehistä sekä ilmaisuista. Työskentelypisteistä verotettiin kolme pojoa niistä turhista rullan ottamisista. Rännille siis tästä extempore-hakukokeesta maastosta 197 ja tottiksesta 83 pistettä eli HK3 voittajaluokan 1-tuloksella 280 pistettä. Ohhho. Nyt täytyy nöyrästi kiittää treenikavereita yllyttämisestä. Ei se sitten niin hullu ajatus ollutkaan. :-D Kehut lähtee myös kokeen järjestäjille, jotka olivat ensi kertaa asialla ja tosi onnistuneesti.

Yllytyshullu

Kokeenjälkeinen viikko vierähti hakuähkystä palautuessa ja lähinnä kaikenlaisissa muissa kuin koira-aiheisissa riennoissa. Sunnuntaiaamupäivänä palattiin kuitenkin taas hakumetsään - tällä kertaa tuloskakkukahvit mukaan pakattuna.

Huonoksi onneksi meidän sopima treenipaikka Kalimenvaarassa oli hirvimiesten valtaama, joten ennen kuin muut vielä ehtivät paikalle, sovittiin treenipaikanvaihdos Valkiaisjärvelle. Siellä kahvittelun jälkeen sijoiteltiin taas ukot metsään. Rännille tällä kertaa kolme valmista ukkoa sadan metrin pätkälle, ja kylläpä oli Räpsy liekeissä hieman huolellisuudenkin kustannuksella. Vasemmassa etukulmassa kävi vain vilahdus, kun Ränni oli käynyt tempaisemassa rullan maalimiehen kädestä oikein voimalla. Pisto oikeaan etukulmaan eteni hienosti maalimiehelle lähes 50 metriin. Tyhjä pisto vasemmalle olisi saanut olla huomattavasti syvempi. En jaksanut kuitenkaan korjata. Oikeaan takakulmaan nelospisto pitikin sitten tehdä kahteen kertaan ennen kuin Ränni onnistui sieltä suopursuista maalimiehen löytämään.



Seuraaviin treeneihin kokoonnuttiin Oulunsaloon melkoisessa myrskyssä. Tuo myräkkä kaatoi Oulun seudulla puita, heitteli tavaroita pitkin katuja isoista trampoliineista lähtien ja katkoi sähköjä. Sähköt oli poikki meiltäkin, joten eipä silloin suuremmin muuta tekemistä olekaan kuin lähteä treenaamaan! Rännille laitoin sadan metrin pätkälle valmiit maalimiehet etukulmiin ja kolmas ukko kipaisi oikeaan takakulmaan viimeisen tyhjän piston aikana. Tämä plääni toteutuikin aivan mallikkaasti parin yliheiton kera.

Koska jonkin sortin hullu täytyy olla tuossa myräkässä treenatakseen, oli meillä koolla aika kohtalokas kokoonpano. Niinpä yksi keksi, että Ränni pitää ilmoittaa tulevalle lauantaille 3-luokkaan hakukokeeseen, ja toinen otti jo puhelua kisajärjestäjälle tiedustellen, onko meille kokeessa tilaa. Ja minä vielä suostuin.

Flow'ta ja jännitysmomentteja

Lauantaiaamuna huristeltiin hakukokeeseen Raaheen. Itse kokeen lisäksi sai nyt jännittää hieman myös Rännin kynsivammaa, vaikka edeltävän viikon treenit olivatkin menneet myös kynnen osalta aivan hyvin ja kokeeseen uskallettiin näin ollen lähteä.

Päivä aloitettiin henkilöhaulla ja esineruudulla, joten ensitöiksi ajeltiin maastoon soramontun pohjalle ja leiriydyttiin odottamaan omaa suoritusvuoroa. Kokeen kaikki osuudet tuomaroi Mikael Kallio. Kokeessa oli täydet kymmenen koiraa, ja Ränni oli vuorossa viidentenä, ensimmäisenä 2-luokan koirana. Alla on taas omasta hatarasta muistista hahmoteltu kuva radasta ja pistoista.



Ensimmäisellä pistolla etukulmaan tuli löytö noin 50 metrin kohdilta. Toinen etukulma tyhjä. Kolmas pisto jäi syvyydeltään vajaaksi. Neljäs pisto tyhjä. Viidennellä pistolla löytyi ukko vasemmalta noin 150 metristä. Kuudennen piston ajattelin etenevän oikeaan takakulmaan asti, mutta Ränni kaarsi sieltä kuitenkin vielä keskilinjalle. Uusi pisto oikealle ja takakulmasta löytyi kolmas ukko. Kaikki ukot siis ylös, ja mikä parasta, Ränni paineli koko radan vauhdilla eikä rullan kanssa tullut virheen virhettä. Olin niiiin iloinen jokaisesta tyhjästä, kun Ränni tulla viiletti ilman rullaa. Hommassa oli nyt suorastaan sitä kuuluisaa flow'ta. Superia! Keskilinjan katsojiltakin tuli positiivisia kommentteja työskentelystä, tekemisen meiningistä ja vauhdista, jota ei oltu briardilta ennen nähty. :o)

Vaan kyllähän suorituksesta toki huomauttamistakin löytyi. Ilmaisuista tuli täydet, vaikka viimeisen ukon olisi voinut ilmaista nopeammin. Ränni nimittäin häärysti ilahtuneena varvukossa makaavan maalimiehen ympäri ja maaston ollessa tuossa kohden hyvin aukeaa, katsoi minua keskilinjalle vähän sen näköisenä, että "Täällä se pötköttää, näethän sinä, ala tulla sieltä". Noh, otti Ränni sitten kuitenkin rullan ja kävi hakemassa minut keskilinjalta. Pari työskentelypistettä nipistettiin pistoista, ja huomautus ilman vähennyksiä tuli minun liinankäytöstä näytöillä. Liina pitäisi juoksuttaa käsien läpi loppuun saakka ennen koiran perään lähtemistä, kun taas minä lähdin perään 5 metrin liinassa ja liu'utin loput meidän 10 metrin liinasta matkan aikana.

Kevyin mielin 168 maastopistettä jo taskussa mentiin esineruutuun. Sieltä hieman kumpuilevasta kangasmetsämaastosta Ränni haki ongelmitta kaksi esinettä. Pisteitä täydet 30 ja näin ollen maastosta kaikkiaan huipusti 198.

Maastojen jälkeen siirryttiin Käpälämäen kentälle tekemään tottikset. Rännin kynsi ei ollut vaivannut lainkaan maastossa, mutta niin vaan kaikeksi kauhuksi ottaessani koiran autosta ennen omaa tottisvuoroa se ontui. Kiireesti kynnen huuhtelu vedellä, teippi ympärille ja daa - nyt Ränni kevensi enää aivan vähän. Epätietoisin ja sekavin ajatuksin kuitenkin kentälle ilmoittautumaan ja katsomaan, mitä tuleman pitää. Rännin kanssa päästiin ensin suorittamaan, ja ensi kertaa eläissäni en laskenut askelia ollenkaan, kun kyttäsin vain koiraa, että voiei, voiei se ontuu, mitä mä teen, keskeytänkö heti vai kohta vai tekeekö tuomari sen. Seuraamiskaavion J-koukku ulottui nurmikentän puolelle ja siinä Ränni ei oikeastaan enää edes keventänyt askeltaan. Eikä sen jälkeen hiekkakentän puolella tehdyissä muissa liikkeissäkään. Huh helpotusta.

Itse suoritus oli aika tavallista Ränniä. Selvimpinä virheinä taas väärä asento istumisessa, kosketukset hyppynoudossa ja tällä kertaa myös eteenmenon maastoutuminen vasta kolmannella käskyllä aivan kentän päässä pöpelikössä. Pisteitä tällä esityksellä 85 ja sitä myötä HK2 plakkariin komealla 1-tuloksella 283 pistettä! Vaikka päivä tarjoili hieman noita jännitysmomentteja kynnen osalta, niin päällimmäiseksi jäi kyllä mieleen loistavat fiilikset hakuradalta. Homma on toiminut viime aikoina mukavasti treeneissäkin, ja niistä kiitokset Minna, Annu, Katja ja kaikki muutkin, joitten kanssa on metsissä rymytty!

Ulkoilun iloa

Ihan parasta koirien kanssa ulkoilu on silloin, kun ei ole mihinkään kiire. Kun ei remmo eteenpäin laput silmillä vain siksi, että tietty aika tai matka tulee täyteen. Kun kuljeskelee silmät avoinna maastojen ja maisemien hienoudelle, hauskoille ja mielenkiintoisille luonnon yksityiskohdille. Kun katselee koirien hullunkurisia touhuja, liikkumisen riemua ja elämäniloa. Kun voi koirien kanssa istua hiekkaharjun törmällä auringon laskiessa ja katsoa kuinka lentokone nousee tai laskee siitä ylitse kuljettaen kiireisiä ihmisiä kohti kiireistä kaupunkia. Alla on kuvia meidän aamu-ulkoilureitiltä.


Varis ei tarvitse puolta sanaakaan, kun se on jo valmiina poseeraamassa.


Rouskis. Novan lempipuuhaa. Variskin ehti vilahtaa kuvaan.


Valo ei enää oikein riitä metsän siimeksessä koirien touhuilujen kuvaamiseen.


Mitä lie sieniä. Keskimmäinen on ehkä korvasieni?


Koti häämöttää. Ränni menee aina edeltä paluumatkalla ja odottaa välillä meitä muita.

Hyvin rullaa

Rännin kanssa hakutreenit on jatkuneet, ja viime kerran jälkeen suunnattiin taas Havaintometsään. Keskilinjaksi otettiin se sama hiekkatie, jonka vasen puoli nousee harjun päälle ja etualalla oli tiheää taimikkoa. Nyt tehtiin pikkuisen pidempi, 150 metrin alue. Maalimiehet sijoiteltiin oikeaan etukulmaan luonnonkuoppaan, vasemmalle harjun päälle pieneen painaumaan noin sataan metriin ja oikeaan takakulmaan.

Muuten sujui aikalailla suunnitelman mukaan, mutta ensimmäiselle piilolle näytölle tultua Ränni vinkaisi ja piteli etujalkaansa. Hetken ihmettelyn jälkeen vika paikallistui uloimpaan kynteen, jonka Ränni oli kopaissut johonkin halki. Keskilinjalle palatessa askel näytti kuitenkin taas normaalilta, joten jatkettiin rata loppuun. Ränni esitti viime aikojen mainiota intoa ja etenemistä radalla tälläkin kertaa, mutta toki tätä riemua varjosti jatko tuon kynsivaurion kanssa. Pahus sentään.



Seuraavat tottis- ja hakutreenit jätettiin väliin. Kotona ja ulkoillessa kiepautin kynnen ympäri suojaksi kangasteippiä. Näyttikin siltä, ettei kynsi näin vaivaa ollenkaan kovemmassakaan menossa metsälenkeillä, joten mitäpä sitä koiraa kotona makuuttamaan. Ei muuta kun takasin treenaamaan.

Maanantaina kimppatottiksissa Alatemmeksellä tehtiin Rännin kanssa 2-luokan liikkeet estenoutoineen päivineen kokeenomaisin siirtymisin, mutta sopivin kohdin muutamaan otteeseen palkaten. Eikä ollutkaan ollenkaan huono tottis. Ränni oli ihan innokkaana, teki jäävät asennot oikein ja luoksetulon ja eteenmenon vauhdilla.

Keskiviikkona kokoonnuttiin taas piilosille meidän kotikulmille Oulunsaloon. Sadan metrin radalle laitoin tyhjän piilon (kevythäkki) oikeaan etukulmaan ja maalimiehet vasempaan etukulmaan ja molempiin takakulmiin. Ränni kävi ensimmäisellä pistolla piilolla ja jatkoi reippaasti matkaa, kun ei siellä ketään ollut. Jee! Ei siis yrittänyt hamuta lyhyelle viritettyä rullaa kaulastaan tai muutenkaan hämmentynyt. Ukko vasemmasta etukulmasta kummun takaa löytyi vasta uusintapistolla, sillä ensimmäisellä Ränni lähti kaartamaan aluetta eteenpäin liian aikaisin. Tyhjä pisto oikealle puolen oli vauhdikas, mutta hieman neulansilmämäinen ilman isompaa etenemistä. Pisto vasemmalle puolivälistä eteni sen sijaan hyvin takakulmaan asti. Siellä näytöllä otettiin kokeenomaisesti hallinta, ukko ylös ja ruokapalkatta keskilinjalle. Oikeasta takakulmasta sitten maalimieheltä superpalkka.

Toipilastouhut

Kirjoitetaanpa lyhyesti vähän toipilaankin kuulumisia. Uusina aktiviteetteina on siis Variksen kanssa harrastettu tassun suihkuttelua, haavan desinfiointia, pitkiä paikallamakuita kyljellään (kutsutaan myös ilmakylvyiksi) sekä haavan sitomista ja suojaamista moninaisin yrityksin ja virityksin. Potilas on onneksi ollut moitteettoman yhteistyöhaluinen ja omaksunut hyvin hoitorutiinit. Tässä näkyy vamman laatu viiden päivän parantelun jälkeen, kun haava on alkanut jo laidoilta kasvatella uutta nahkaa.

Toiminnantarmo ei valitettavasti katoa mihinkään sairaslomallakaan. Kolmella jalallakin näytti pääsevän aika lujaa - saati sitten, kun muutaman päivän jälkeen käytössä oli taas kaikki neljä. Minä yritin järjestää rauhallista ulkoilua puolukoitten poimimisen ja sienestämisen merkeissä. Vaakku järjesti rallikisoja pitkin metsiä sekä esineruutuharjoituksia hukkaamalla sinne kuratossunsa. Lopputulemana on nyt kuitenkin sienet ja puolukat pakastimessa ja potilaan antura melkolailla kunnossa!

Viikon haut

Variksen jouduttua sairaslomalle on treenattu Rännin kanssa sitten senkin edestä. Vilkaisu syksyn koekalenteriin kertoi, että näillä leveysasteilla etsintäkokeita ei oikein ole tarjolla mutta hakukokeita useampiakin. Eli hakua treenaamaan siis.

Maanantaina mentiin minulle ihan ensimmäistä kertaa Salonpään maastoihin. Itseasiassa se on ihan samoja kangasmetsiä, sorakuoppia ja hiekkaharjuja mitkä alkaa lentokentän takaa ja jatkuu Kisakankaan läpi Salonpäähän. Metsätietä pitkin matkaa ei ole montaakaan kilometriä, parempia teitä kiertäen sitten enemmän. Ensi kertaa tehtiin nyt 150 metrin alue. Rännille laitoin valmiit maalimiehet oikeaan etukulmaan, vasemmalle 100 metriin ja oikeaan takakulmaan.

Ensimmänen pisto vasempaan etukulmaan oli hyvä, toisella pistolla oikeasta etukulmasta löytö. Kolmas pisto vasemmalle 50 metrin kohdilta eteni hyvin maalimiehelle asti ja neljäs pisto oikealle hyvä. Viidennellä pistolla vasemmalle alueen takaosaan Ränni häipyi sitten jonnekin naapuripitäjään asti ja tovin aikaa sitä sai huudella ennen kuin se reissultansa palasi. Kuudennelta pistolta Ränni löysi maalimiehen hyvin, mutta yllättäin ei osannutkaan näytöllä perille. Hetken jo mietin, mistä ihmeestä muualta se on irtorullan löytänyt, mutta oli se sen piilolta hakenut. Toi rullan minulle parisenkymmentä metriä keskilinjaa pitkin, eikä jotenkin ihmeesti enää löytänyt piilon tarkempaa sijaintia siellä metsässä ennen kuin ääniavusta. Eikä se ollut edes kaukana paikasta, johon minut näytölle toi ihmettelemään. Noin muutoin oli positiivista kehitystä nähtävissä. Ränni lähti pistoille lujaa ja eteni ja liikkui alueella innolla.

Keskiviikkona treenattiin pilvisessä ja ajoittain vesisateisessa säässä Havaintometsässä. 100 metrin alueesta vasen puoli oli melko tiheää kangasmetsää ja etualalla aika paljon paikoin hyvin tiheääkin pajukkoa ja kuusikkoa. Oikea puoli oli kokonaan hakkuuaukeaa. Rännille laitoin vain kaksi maalimiestä, jotta saadaan lyhyellekin radalle useampia tyhjiä ja alueella etenemistä.

Ensin pisto vasempaan etukulmaan, toisella pistolla oikeasta etukulmasta hakkuuaukealle hyvin maastoutuneen maalimiehen löytö. Kolmas pisto vasemmalle pajukon läpi. Neljäs pisto oikealle aukealle oli oppikirjamaisen suora ja kääntyi vieläpä aluetta oikeaan suuntaan - jee! Keskilinjalla koiraa pannasta kiinni ja maalimies sai loppuhuipennukseksi karata Rännin nähden metsikköön vasempaan takakulmaan. Rännillä oli ihan super asenne ja loistava vauhti koko ajan alusta loppuun. Siinä paineltiin pusikoitten läpi suorinta tietä eikä käsijarrusta tietoakaan. Hyvä Räpsy!

Lauantaina mentiin taas Havaintometsään. Tällä kertaa tehtiin 100 metrin alue aukeaan kangasmetsään, jossa näkyvyys siis joka puolelle hyvä. Oma vointi ei nyt ollut oikein hyvä, mutta treenit saatiin kuitenkin tehtyä. Rännille taas vain kaksi maalimiestä, jotta saadaan sadan metrin pätkällekin pistoja ja etenemistä. Yliheittoja on helppo tehdä aukeassa maastossa ja niitä tuli tehtyäkin heti kerralla monta. Ja kaikki onnistuneesti.

Ensimmäinen pisto oikeaan etukulmaan, yliheitto ja maalimies ylös vasemmasta etukulmasta. Kolmas pisto oikealle, yliheitto neljännelle pistolle vasemmalle ja yliheitto viidennelle pistolle oikealle. Oletin, että viides pisto olisi edennyt aluetta maalimiehelle asti, mutta kun ei se niin tehnyt, niin ei muuta kuin vielä yksi tyhjä vasempaan takakulmaan, yliheitto ja maalimies ylös oikeasta takakulmasta.

Jälleen Ränni paineli radan alusta loppuun vauhdikkaasti ilman käsijarrua. Pitää ehkä koputtaa puuta, mutta tuntuu, että aivan näitten parin viime treenin aikana Ränni on hoksannut homman. Ettei tarkoitus ole (ainakaan enää) tehdä yksittäisiä pistoja suoraan maalimiehelle (ja kaikki muu on epäonnistumista), vaan alueella oikeasti painetaan menemään etsimässä - maalimies löytyy kun löytyy.

Kuin kananlento

Leiriltä kotiuduttua (ja kesäloman lopun lähestyessä) oli kova palo treenata Variksen kanssa. Päätin, että tänä syksynä ei vielä mennä edes käyttäytymiskokeeseen, vaan treenataan nyt tottista ja etenkin jälkeä tosi ahkerasti niin pitkälle kuin mahdollista. Ensi vuonna sitten toivottavasti saadaan suoritettua enempikin kuin ykkösluokka.

Maanantaina ja tiistaina käytiin tottistelemassa Ala-Temmeksellä. Lähinnä otettiin estenoutoja, jotka ainakin nyt noilla tutuilla esteillä menee hyvin. Tosin ensimmäinen esteenkaato saatiin tehtyä eli mennessä ylitettiin pystyeste ja palatessa pituushyppy. Vaakku ei tuollaisista ole moksiskaan, vaan estettä pystyyn nostaessa sitä pitää hätistellä pois tieltä esteen päältä kekkuloimasta.

Keskiviikkona tein Varikselle 500 metrin jäljen, jossa kuusi keppiä ja nami taas joka kymmenennellä askeleella. Tämän kaltaiset jäljet tuntuu nyt jo sujuvan aika hyvällä varmuudella eikä tämä jälki tehnyt poikkeusta. Uutena juttuna annoin nyt enemmän liinaa eli pysyttelin koko jäljen 5 - 10 metrissä. Hyvin meni näinkin. Varis jäljesti jäljesti innokkaasti, keskittyen, piti hyvän huolen jäljestä ja ilmaisi kepit.

Torstain jäljestä tulikin sitten varsinainen katastrofi. Tein 500 metrin jäljen, jossa kuusi merkattua keppiä, mutta ei yhtään nameja. En tiedä johtuiko namittomuudesta vai jostain muusta, mutta alusta asti jäljestys oli hapuilevaa ja empivää. Kepin ohi haahuilemisesta huomauttaminen oli sitten jo liikaa, kun jäljestäminen tuntui muutenkin olevan käsittämättömän vaikeaa. Jotenkin hapuillen ja haparoiden sitten sitkuteltiin jälki loppuun, mutta kyllä oli oikea tuskien taival. Kaiken lisäksi loppupalkkakin tietysti oli unohtunut autoon. Toisaalta ehkä ihan hyvä, joten ei muuta kuin korjaussarjaa heti kehiin. Tein uuden parin sadan askeleen jäljen hieman eri paikkaan, keppejä kaksi ja nami taas joka kymmenennelle askeleelle. Tämä meni onneksi jo huomattavasti paremmin ja hyvillä mielin saattoi loppukepistä antaa palkkaruuan. Täytynee nyt ainakin varalta vähentää nameja vain vähitellen?

Torstaina illalla käytiin vielä Ala-Temmeksellä kimppatreenivuorolla tottistelemassa. Muuten ei taidettu treenata mitään niin ihmeellistä, mutta Variksen kanssa otettiin paikkamakuuta toisen koiran suorittaessa. Paljon ei ole tullut paikallaoloa tuohon tapaan tehtyä, sillä tämä taisi olla jopa toinen kerta. Hyvin se on nämä pari kertaa paikallaan pysynyt.

Perjantaina sitten taas tekemään jälki. Nyt tein 500 metrin jäljen, jonne kuusi keppiä ja nami joka 20. askeleelle. Eli käytännössä sadan askeleen matkalle tulee neljä namia. Ja huh helpotusta, Varis oli super! Jäljestys hyvää, keppien ilmaisut hyvät. Eiköhän tämä taas tästä!

Ja sitten meidän treeniputki päättyikin lyhyeen kuin kananlento. Perjantaina Varis palasi ulkoilureissulta ontuen veriset tassunjäljet perässään; vasemman takajalan sisimmän varpaan anturassa oli ihan kunnon palkeenkieli. Se siitä treeniputkesta sitten. Harmitti aivan vietävästi. Tuollaisen parantelu aivan ennalleen ottaa kuitenkin aikaa useamman viikon. Luvassa siis ahkeran treenaamisen sijaan ahkeraa tassun huuhtomista, putsaamista, sitomista, tossujen pukemista ...ja turhautuneen energiaa pursuavan potilaan viihdytystä.

Pohjoisen syysleiri

Perjantaina koitti lähtö Pohjoisen briardien syysleirille Vaalaan. Leiripaikka oli sama Oulujärven lomakylä kuin viimeksi syysleireillessäni seitsemän vuotta sitten. Aikaa on siis kulunut, mutta lomakylä oli aivan ennallaan eli mukava, pieni leirintäalue kauniilla paikalla ja hyvien maastojen keskellä. Koirissa tuo seitsemän vuotta näkyykin sitten hieman enemmän. Ränni oli viimeksi leireillessä puolivuotias pentu, nyt veteraani-ikää lähestyvä konkari, jolla omaakin jälkikasvua, eli Varis, Eddie ja Bruno, mukana leireilemässä. Novaa en juoksun takia ottanut mukaan, joten se pääsi viikonlopuksi isän sekä siskon perheen mukaan huvilavahdiksi Pesiöjärvelle.



Leirin aloitus oli oikeastaan lauantaiaamuna, mutta me otettiin varaslähtö jo perjantaina, jolloin Taijalla ja Rännin pojalla Eddielläkin oli mahdollisuus käydä päiväseltään. Perjantaina iltapäivällä leiripaikalle saavuttua ehdittiin tehdä jäljet ja esineruutu. Varikselle kävelin jäkäläkankaalle lyhyen 300 metrin jäljen, jonne joka kymmenennelle askeleelle lihapullanpala. Kulmia oli kaksi ja keppejä neljä. Jos nyt oikein muistan, niin viimeisestä kepistä olisi mennyt ohi ellen olisi tiennyt stopata. Muuten aivan mallikkaasti jäljestetty.

Esineruuduksi tallattiin puolikkaan kisaruudun levyinen kaistale. Variksen otin lähetyssivulle odottamaan ja katsomaan, kun mitään puhumatta vein esineen ruudun takaosaan. Tehtiin näin varman päälle, sillä viime kerralla esineruudussa Vaakulla oli vaikeuksia edetä etupuoliskoa pidemmälle. Noh, nyt ei ollut irtoamisessa ongelmia. Vaakku sinkosi matkaan kuin jänis makuulta ja paineli suunnilleen Utajärvelle asti. Piti jo huudella sitä takaisin ja käyttää joku voimasanakin ennen kuin alkoi ruudun mitat riittää. Esine tuli sitten ihan nopsaan, kunhan koiran sai ensin (takaisin) etsintäalueelle. Ränni sai lopuksi käydä siivoamassa ruudun eli hakemassa muitten koirien treenien jäljiltä ruutuun vielä jääneen viimeisen esineen.

Lauantaiaamuna saapuivat loput leireilijät, ja ensitöiksi lähdettiin tekemään jäljet. Muutama sienestäjäkin näytti samoilla hoodeilla kuljeskelevan, mutta he taisivat ottaa toisen suunnan meidän autoretkikunnan kohdattuaan. Tein Varikselle alokasluokan mittaisen jäljen, jossa kuusi keppiä ja lihapullanpala joka kymmenennellä askeleella. Jäljestäminen oli tarkkaa, intensiivistä ja keskittynyttä koko jäljen alusta loppuun ja keppien ilmaisut kunnossa, joten ihan aiheesta voi olla tyytyväinen työskentelyyn. Loppusuoralle sattui vastatuuli tuomaan hajuja kenties edessä olevista nameista tai kepistä, mikä Vaakun keskittymistä pikkuisen hetken ajan häiritsi, ja se tekikin tuolla suoralla yhden aiheettoman ilmaisun jatkaen siitä kuitenkin loppuun taas hyvin.








Jäljet ajettua palattiin leirintäalueelle pitämään ruokatauko ja sen päälle siestaa sekä Pohjois-Suomen paikallisjaoston kokous. Kokouksessa Ränni sai kotiinviemisiksi paikallisjaoston käyttöbriardin kiertopalkinnon viime vuoden menestyksestään. Iltapäivällä oli sitten vuorossa hakutreenit sekä mahdollisuus ottaa esineruutua. Esineet jätin väliin, mutta hakuradalla piipahdettiin Rännin kanssa. Otettiin ihan vain valmiit maalimiehet etukulmiin ja siinä se. Alueen oikea puoli oli aukeaa jäkäläkangasta ja vasen puoli tiheämpää männikköä. Ilmaisut otettiin nyt poikkeuksellisesti kiintorullalla.







Lauantain treenailut olikin sitten sitä myöten pulkassa. Leirintäalueella ilta meni nuotiolla syödessä ja Oulujärven rannalla saunoessa. Viikonlopuksi sattui muutoin loistavan hyvä aurinkoinen sää, mutta aivan hillittömän kova tuuli. Tai oikeammin tuuli puhalsi järven yli suoraan rantatörmän juureen leirintäalueelle ja sieltä ylemmäs "mantereelle" noustua ei tuulesta ollut tietoakaan. Päivän touhuista väsyneet Ränni ja Varis ottivat aina mökkiin päästyä levon kannalta, ja yllättivät minut sillä etteivät päästäneet yhden ensimmäistä haukahdusta kolistelinpa minä mökkiin takaisin mihin aikaan tahansa. Nova-mummeliko se yleisen hälytystilan alullepanija aina onkin?



Sunnuntai aloitettiin paikallisjaoston perinteisellä juoksukilpailulla, jossa kellotetaan aika jokaiselle koiralle noin suunnilleen 100 metrin matkalla. Minun koirat vastasi ensimmäisestä sijasta listan molemmissa päissä, kun Ränni voitti kisan ja Varis jäi jumboksi. Varis tosin hävisi Rännille ajassa sekunnin ja ehti matkan aikana lähdössä vilkaista taakseen ja loppumatkasta jarrata haukkuakseen ajanottajan (voi elämä...) - eli siinä välissä mentiin kai kohtuullisen lujaa.

Ennen leirintäalueelle paluuta tehtiin vielä porukalla täysimittainen esineruutu loivaan ylämäkeen jäkäläkankaalle. Esineet laitettiin takakulmiin ja keskelle aivan ruudun etuosaan. Variksella haetutin valmiista ruudusta yhden esineen, joka taisi nyt ensimmäistä kertaa olla ihan vieras esine ja joku muu kuin hanska tai sukka. Aika näppärästi Vaakku eteni ruudun takaosaaan ja toi vasemmasta takakulmasta lompakon. Ränni pääsi vuorollaan hakemaan kaksi esinettä. Lähetin ensin keskeltä testatakseni, onko nenä auki heti ensimmäisellä lähetyksellä. Ja olihan se. Ränni lähti lujaa, veti liinat kiinni, palasi paikallistamaan etuesineen ja toi hyvin. Toinen esine löytyi aivan yhtä helposti oikeasta takakulmasta.

Ruudun jälkeen palattiin leirintäalueelle syömään ja siivoamaan mökit. Avaimet luovutettua puolenpäivän aikoihin ajeltiin vielä maastoihin treenaamaan. Varikselle en enää viitsinyt enkä jaksanut tehdä jälkeä, mutta Rännin kanssa tekaistiin taas lyhyt ja simppeli hakutreeni. Keskilinja kaartoi hieman oikeaan. Alueen vasen puoli oli alkuosasta tiheämpää ja loppuosasta hakkuuaukeaa ja oikea puoli aukeaa kangasmetsää. Nyt on tunnustettava, että en kyllä yhtään muista, miten tuli maalimiehet ja pistot sijoiteltua. Olisko ukot ollut vasemmassa etukulmassa, oikealla keskellä ja vasemmassa takakulmassa. Ja ei yhtään tyhjää. Noh, ihan normaalisti sujui kuitenkin ilmaisuineen päivineen.

Maastoilujen jälkeen lähdettiin sitten kotimatkalle, ja oli kyllä ihan luksusta ajella leiriltä kotiin, kun matkaa oli vaivaiset sata kilometriä. Ahkerasti tuli viikonlopun aikana puuhasteltua maastoissa, ja mukava oli nähdä Rännin poikien treenejä. Kuvia leiriltä löytyy galleriasta.

Jälkiruokaa

Vaikka muutamia aivan kesäisen aurinkoisia ja lämpimiäkin päiviä on ollut, niin elokuu toi kyllä tullessaan syksyn tuntua. Illat on vilpoisia ja hämärtyviä, yöt jo suorastaan kylmiä ja pimeitä. Treenailut ja ulkoilut puolenyön aikaan valoisissa kesäöissä on tältä vuodelta auttamattomasti ohitse.

Metsäjälki-intoa on syksyn tuntu kuitenkin tuonut tullessaan. Niinpä Varis on nyt kolmeen otteeseen päässyt syömään aamuruokansa metsäjäljen lopusta. Maastopohjaksi olen nyt vielä valinnut mahdollisimman matalaa kasvillisuutta, sammal-jäkälä-kanerva-kangasta, jossa on helpompaa edellyttää tarkkaa työskentelyä. Jäljen alkuun olen laittanut peltojälkipaalun, jota on lähestetty jommalta kummalta puolen sivusta kuin janalla ikään.

Ensimmäisen jäljen tein Papinjärventien varteen. Mittaa oli suunnilleen 300 metriä, kulmia kaksi, nameja joka 5. askeleella ja olisikohan keppejä ollut kolme. En merkannut jälkeä mitenkään, mutta koska jälkeä ajetaan vielä aivan lyhyestä liinasta, niin itse näkee kyllä kepit ja suuren osan nameistakin. Vaakku suoriutui jäljestä keppeineen aivan mallikkaasti.

Asiasta innostuneena riensin heti seuraavana päivänä taas kylvämään lihapullan paloja, tällä kertaa Kisakankaan suuntaan. Namit laitoin edelleen joka 5. askeleelle, mutta jäljelle tein mittaa nyt alokasluokan 500 metrin verran. Kulmia tuli kolme ja keppejä sattui mukaan neljä. En taas jaksanut merkata keppejä saati jälkeä. Hyvin suoriutui Varis tästäkin, vaikka metsäjäljeksi kohtuullisen suurella tarkkuudella ja maltillisella etenemisellä jälkeä tuntui ainakin itsestä riittävän ja riittävän. Yhden muistamani kepin paikan kohdilla Varis maastoutui määrätietoisesti, mutta keppiä ei siitä etujalkojen välistä löytynytkään. Minun kyselyistä Varis sitä itsekin rinnuksensa alta muka etsiskeli, mutta turhaan. Vilkaisin sitten ympärille ja keppi oli ihan samalla kohdalla, mutta ehkä 40 cm päässä vasemmalla puolen. Oho. Taisi Varis tuossa kohtaa mennä pikkusen tuulen alla ja ilmaisi sitten pelkästä hajusta.

Kolmas jälki tehtiin eilen, joten se on sentään vielä aivan tuoreessa muistissa. Tein jäljen samaan paikkaan kuin edelliskeralla. Pituutta sama alokasluokan 500 metriä, mutta nameja nyt vain joka 10. askeleella, kulmia kolme ja keppejä kaikki 6. Kepit merkkasin nyt itselleni. Ja Vaakuhan oli taas tosi pätevä! Mallikkaasti jäljesti alusta loppuun ja kaikki kepitkin tuli ilmaistua. Kepeillä maatessaan Variksesta kyllä näki, että mieli tekis jatkaa jäljestämistä. Sitä huolellisemmin yritettiin sitten touhuta siinä kepillä palkkoihin keskittyen, jotta pysyisi kiusaus keppien ylittämiseen loitolla. Viimeisestä kepistä sai Vaakku sitten tuttuun tapaan aamuruokansa.

Ja pitihän se tämäkin kokeilla piirtää...

Hakua havaintometsässä

Rännin kokeen jälkeen vierähti melkein kokonainen kuukausi ennen kuin suunnattiin taas treenaamaan hakua. Piilosille mentiin minulle ihan uusiin maisemiin Havaintometsään. Sinne tallattiin tasaiselle ja aukealle mäntykankaalle alokasluokan mittainen alue, minne laitoin Rännille kolme valmista maalimiestä irtorullien kanssa. Tarkoitus on pysytellä irtorullissa kunnes eteneminen alueella ja tyhjienkin pistojen juokseminen on sujuvampaa.

Tyhjiä ei tällä kertaa tullut, vaan ensimmäinen maalimies löytyi suoran piston päästä ja toinen ihan mukavasti aluetta etenemällä. Kolmannelle pistolle Ränni lähti ärsyttävästi käsijarru päällä - ja taisipa saada puolivälissä aluetta näköhavainnon, kun lähti yks kaks kuin nato-ohjus suoraan maalimiehen luo. Ilmaisussa oli kummallista sekoilua. Ränni yritti oikaista, eli palasi heti rullan otettuaan maalimiehen luo norkoamaan palkkaa. Maasto oli aukea, joten autoin toki kutsulla heti kun näin, että jotain säätöä Rännillä siellä on.

Pari viikkoa myöhemmin suunnattiin taas samalla porukalla hakuilemaan Havaintometsään, mutta hieman eri kohtaan. Alueen oikea puoli oli meille näillä leveysasteilla kovin tuttua tasaista ja aukeaa kangasmetsää, mutta vasen puoli oli sitten sitäkin mielenkiintoisempi korkeuseroineen ja maastonvaihteluineen. Syvyyssuunnassa alueen takaosa nousi harjun päälle. Etuosa oli alkumatkasta aukeaa ja jatkui sitten tiheänä miehenmittaisena mäntytaimikkona. Rännille piiloutui kolme maalimiestä, joista ensimmäinen oli takalaidalla rinteessä ja viimeinen mäntytaimikkoalueen sisällä takakulmassa.

Ensimmäisellä pistolla vasempaan etukulmaan löytyi ukko rinteestä, toisella pistolla oikeaan etukulmaan Ränni eteni ihan vauhdikkaasti ja löysi ukon keskeltä. Kolmas pisto tehtiin sinne sankkaan mäntytaimikkoon, mihin Ränni upposikin ihan hyvin. Hetken aikaa taimikosta kuului liikkumisen ja etsimisen ääniä ennen kuin kolmaskin ukko löytyi. Ilmaisuissa irtorullilla oli taas samaa ongelmaa kuin viimeksi. Kahdella ensimmäisellä maalimiehellä annoin heti kutsun. Kolmannella en tietysti nähnyt auttaa, mutta sieltä Ränni oli jo lähtenytkin itse ilman jahkailua.

Heinäkuun loppu

Parina viime kesänä olen käynyt heinäkuussa Oulun koiranäyttelyssä turistina, mutta nyt tulin ilmoittaneeksi Rännin kehään lauantaille ja itseni talkoilemaan sunnuntaille. Viikonlopun sää vaihtui äärilaidasta toiseen, sillä Ränni kävi vesisateen keskellä pyörähtämässä kehästä laatuarvosanakseen erinomaisen ja minä sain istuskella toimitsemassa aivan pilvettömässä auringonpaisteessa. Mukava talkoopäivä oli, kiitokset vaan seurasta Sari ja Kaisu!

Heinäkuun loppu menikin lähinnä pihapuuhissa ja koirat sai lähinnä vain hengailla pihalla ja käydä välillä vähän uimassa tai ulkoilemassa. Susannan kanssa käytiin sentään Linnanmaalla jotain pientä tottistelemassa ja Valkiaisjärvellä tehtiin metsäjälki ja esineruutu. Tuo maastotreenipäivä ei vain ollut oikein Variksen päivä, sillä esineruudussa se ei ensialkuun meinannut ymmärtää edetä takaosaan ollenkaan ja jälkikin meni kiukkuisia muurahaisia sätkyillessä. Metsien muurahaisongelman välttääkseni kävin sitten yksi ilta tekemässä Varikselle jäljen pellolle. Nameja oli joka 3.-5. askeleella, pituutta ehkä 400 askelta, kulmia kaksi ja esineitä kolme. Tämä meni onneksi taas ihan hyvin.

Ensimmäiset jäljet

Kemin kokeen jälkeen saatiin jälleen hellepäiviä, jolloin treenaamisen sijaan tuli suunnattua koirien kanssa uimaan. Tai oikeammin koirat uivat keskenään meressä ja minä kävin kertaalleen uimassa järvessä lauantaipäivän väenpaljoudessa yleisellä uimarannalla. Oli tosiaan muutama muukin siellä hellepäivää viettämässä.

Variskin täytti jo kokonaiset kaksi vuotta kesäkuun puolella, ja sen kunniaksi käytiin synttäripäivänä ostamassa paitsi herkkuja myös se uusi vesilelu. Tosin kolmekaan lelua ei aina meinaa riittää, kun Ränni toisinaan onnistuu keräämään suuhunsa kaksi kerralla. Kolmea ei sentään vielä ole saanut haalittua. Toisinaan käy Rännille niinkin, että joku ennättää sen huomaamatta viemään damin nenän edestä. Silloin se ui paikallaan ympyrää vimmatusti etsien ja kun ei löydä, niin sukeltaa etsimään veden alta. Olen vähän epäillyt, että pyöriessään paikallaan sen jalat hipaisevat toisiaan ja se kuvittelee, että siellä se lelu nyt on. Blondi.

Treenitaajuudelle ei ole oikein vielä säiden taas viilettyäkään päästy, mutta on siellä helteen aikana myöhäisillan viileydessä pari kertaa sentään käväisty. Tein Varikselle vuoden ensimmäisen metsäjäljen. Ja toki sutaisin heti kerralla suunnilleen alokasluokan mittaisen jäljen, jossa nami noin joka kuudennella askeleella, en merkannut mitään ja puolivälissä ja lopussa oli ruokapurkki, kun ei nyt tähän hätään löytynyt valmiita jälkikeppejä mistään. Yllättäin ihan samaan tapaan sutaisten se tuli jäljestettyäkin.

Seuraavana iltana piti sitten käydä nurtsijäljellä kokeilemassa, että osaako Varis vielä jäljestää tarkasti - ja osasihan se. Jäljellä oli nyt kolme kulmaa, neljä peltojälkiesineettä ja joka kolmas askel tyhjä. Aloituksessa Vaakku rynnisti heti ekan namin ylitse, mutta sen yrityksen torpattua nakutti hienosti koko jäljen. Kulmatkin sujui mainiosti ja kaikki esineet ilmaisi maaten korrektisti. Huh, helpotusta.

Veikeä vuohi ja muita eläimiä

Yksi aurinkoinen ja lämmin päivä tuli vietettyä eläinpuisto Escurialissa. Nova, Ränni ja Varis olivat kyllä kovasti lähdössä mukaan, mutta joutuivat tällä kertaa jäämään kotikoiriksi ja saavat nyt vielä sen päälle lainata blogiaan tämän off topic -postauksen verran.

Kyseinen eläinpuisto on toiminut muodossa tai toisessa lähiseudulla jo pitkään, mutta vasta nyt tuli siellä vierailtua. Vuohi oli varsinainen linssilude, alpakat juuri niin hauskan näköisiä kuin kuvissa ja silkkikanat minun ennakkosuosikkeja. Harmi, ettei silkit oikein suostuneet kuvattavaksi tällä kertaa. Vaikuttavan näköiset ja kokoiset sysimustat korpit niin ikään pysyttelivät nyt kameran ulottumattomissa. Isommilla papukaijoilla on aina oma paikkansa minun ei-varmaan-koskaan-toteutuvissa haaveissa, mutta niistä ei saanut nyt kuvan kuvaa hämärissä ja pienissä sisätiloissa. Olisi ollut kiva nähdä nekin ulkotarhassa - varmasti tarkenisivat hyvin lämpiminä kesäpäivinä suojaisassa tarhassa ja nauttisivat auringonvalosta. Alla pari eläinpuiston asukasta ja lisää löytyy galleriasta.

Hakua yöttömässä yössä

Lauantaiaamuna suhattiin puolentoista tunnin ajomatka perinteisiin yöttömän yön kisoihin Kemiin. Kisat pidettiin viime vuodelta tutulla Karihaaran urheilukentällä, missä nurmikentälle oli jälleen pystytetty kolme tottiskehää vierekkäin. Osallistujiakin oli nyt mukavasti lähes puolensataa pitkin poikin Suomea, kun samalla kilpailtiin briardien lisäksi myös collieitten, dobbereitten, bortsujen ja kelpieitten rotumestaruuksista.

Rännin kanssa olimme vuorossa Allanin tottikehässä toisessa parissa vähän ennen puoltapäivää. Seuraaminen sujui tavalliseen tapaan melko korrektisti ja tiiviissä kontaktissa, mutta yhtään ylimääräistä intoilematta. Liikkeestä istumisessa Ränni tekaisi vikkelän maastoutumisen ja tämän jo enteilemänä ravasi koko luoksetulon alusta loppuun. Voi elämä... Noudoissa sitten tapahtui taas paluu elävien kirjoihin eli siistit noudot sekä tasamaalla että esteillä. Hypyssä toki tuli kosketukset ja turhan tiiviistä luovutuksista huomautettiin, mutta ei tullut tällä kertaa vähennyksiä, kun ei varsinaisesti törmää. Eteenmeno oli suora ja vauhdikas, maahan meni ekalla käskyllä ja paikallaolossa ei huomautettavaa. Pisteitä tästä kiltisti 92.

Sitten olikin reilusti aikaa palloilla kisakeskuksessa, kunnes neljän aikoihin lähdimme hakukoiraporukalla maastoon. Aloitimme esineruudulla. Ensin oli kuusi voittajaluokan koiraa, yksi avoimen luokan koira ja kaksi alokasluokan koiraa, joista Ränni se vihonviimeinen. Ruudun tuomaroi Hilkka, josta tietysti oli tiedossa, että ihan pelkällä esineen löytämisellä ei vielä automaattisesti täysiä pisteitä saa. Meidän esineruutu on usein ollut aika tahmea, mutta nytpä Ränni oli ihan super! Lähetin keskeltä aluetta, Ränni lähti lujaa - siis l u j a a :o - ihan suoraan, sai hajun, etsi ja toi vauhdikkaasti. Tästä esityksestä 30 pistettä, ja kuulemma olisi voinut 50 pistettäkin antaa, jos vain säännöt sallisivat. :)

Viimeisenä, iltayhdeksän huiteilla oli sitten edessä kaikista jännittävin osio eli henkilöhaku. Hyvät uutiset ensin, eli Ränni irtosi pistoille hyvin, kaikki maalimiehet nousi ja ilmaisuistakin taisi tulla täydet. Työskentelypisteitä verottavina huonompina uutisina tuli yksi valeilmaisu, toisen maalimiehen takakulmasta ilmaisi kaukaa eli ei ollut käynyt piilolla ja viimeiselle maalimiehelle teetin kaksi ilmaisua kun aikaa varmistamiseen oli ja toiseen valeeseen ei ollut varaa. Haun tuomaroi Kari ja pisteitä tällä suorituksella 158.

Valeilmaisu tuli toisella pistolla etukulmaan. Ränni lähti sinne vauhdikkaasti näytölle, mutta perillä oli tietysti hämmentynyt, kun ei siellä mitään ollut. Mukana tulleen tuomarin hoksatessaan Rännin lamppu syttyi ja se riemastuneena sinkaisi luokse ja hyppäsi vasten "Haa! Tässähän se on!" :-D Oikeasta takakulmasta kaukaa tehdystä ilmaisusta minulla on pieni epäilys, että tekiköhän valeen ja löysi sattumalta näytöllä piilolle ...että aika tuurillakin tuli ehkä taas seilailtua? Kolmas maalimies oli hieman lähempänä alueella maakuopassa, joka oli peitetty vanerilevyllä ja havuilla. Sen Ränni löysi ja ilmaisi pätevästi, vaikka ei tuollaista umpinaista maakuoppaa ole tullut koskaan treenattua. Alla muisteltuna jonkinlainen 'suunnilleen sinnepäin' -kuva radasta ja pistoista.

Maaston jälkeen palattiin kisakeskukseen taas seurustelemaan tuttujen ja tuntemattomien kanssa ja setvimään koesuorituksia. Yöttömän yön koepäivä on tosi pitkä, mutta on siinä oma mukava tunnelmansa, kun mihinkään ei ole kiire. Kun alun pitäen varautuu ja asennoituu niin, että evästä riittää ja iso osa koetta on se sosiaalinen ajanvietto, niin kiva päivähän se on. Puoli yhden aikoihin valoisassa kesäyössä koitti palkintojenjako, jossa Rännille haun alokasluokan voitto 1-tuloksella 280 pistettä ja briardien rotumestaruus. Tulihan se HK1 sieltä! Yippee!

Hakuilua

Rännin kanssa erikoisjälkikoitoksesta toivuttua seuraavana tähtäimessä oli yöttömän yön PK-kisat Kemissä heinäkuun alussa. Jälkimaastot siellä on tunnetusti vaativat eikä meillä lajissa enää tavoitteita ja etsintäkokeessa puolestaan on tähän saumaan liian monta osa-aluetta treenattavaksi, joten Rännin ilmoittautuminen 17.6. lähti hakukokeen alokasluokkaan. Esiin pengottiin siis viime syksyn jäljiltä hakutreenikamppeet.

Viime syksynä hakuilut jäivät aivan vaiheeseen rullaongelman kanssa. Tällaisella aikataululla sille ei ehdi paljonkaan tehdä, joten ajattelin ottaa nyt vain suorapalkkoja ilman ilmaisuja ja näin vahvistaa motivaatiota etsiä ukot ja toivon mukaan siinä samalla saisi rullan nappaamisen edes vähän 'unohtumaan'. Pari ensimmäistä treeniä tehtiin Oulunsalossa ja Kempeleessä, ja molemmissa otettiin kolme pistoa, joilla valmiit ukot ja siis suorapalkat. Helppoa ja hauskaa! Vettä tuli muuten Kempeleen treeneissä ajoittain kuin aisaa. Sadetakki löytyi varustuksesta, mutta sadehousuja ei. Niinpä housut tuota pikaa painoivat niin että olisivat pudonneet, jos eivät olisi liimautuneet niin tiiviisti ihoon. :-D

Seuraavaksi pääsimme kuokkimaan hakutreeneihin Kalimenvaaraan. Siellä jo taas melko helteisissä sääoloissa otettiin kaksi valmista maalimiestä, joista jälkimmäinen oli umpipiilossa roskalaatikossa. Näille hyvät vauhdikkaat pistot. Kolmanneksi tehtiin vielä ihan näkönä pakeneva maalimies, ja kaikilta maalimiehiltä siis suorapalkat.



Seuraavana päivänä suunnattiin taas etsimään ukkoja Kempeleeseen . Tällä kertaa otettiin 100 metrin rata, johon Rännille valmiit maalimiehet suorapalkkoineen etukulmaan, keskelle ja takakulmaan. Väliin tyhjät miten nyt sattuvat tulemaan. Kiintorulla oli kaulassa niin lyhyellä, ettei Ränni sitä olisi saanut, mutta eipä se sitä kyllä näyttänyt yrittävänkään ottaa. Tyhjille pistoille irtosi ok, vaikka ei ne nyt malliltaan ihan oppikirjasta olleet. Loppua kohden liike kävi hieman tahmeammaksi, mutta kokonaisuudessaan Ränni suoriutui aivan hyvin. Oli puhetta, että loppuun voisi kenties järjestää jotain ylläreitä, kuten liikkeelle säntääviä maalimiehiä heti pistolle irtoamisen jälkeen.

Tyrnävällä, meille aivan uusilla hoodeilla, ennätettiin käydä vielä yksi treeni ennen koetta. Päivä oli taas melko lämmin, ja Rännille otin kaksi valmista maalimiestä, joista ensimmäiseltä nyt pitkästä aikaa ilmaisu kiintorullalla. Toisesta etukulmasta sekä näkönä pakenevalta maalimieheltä taas suorapalkat. Näissä ei ongelmaa. Ensimmäisellä maalimiehellä hetken aikaa pyöri maalimiehen ympärillä, mutta kun ei suorapalkkaa alkanut kuulua niin otti rullan ja teki ilmaisun ja näytön ok.

Tottiksen osalta treenaaminen jäi niin ikään vähän hätäiseksi. Muutaman kerran on käyty urheilukentällä tai Ala-Temmeksen treenikentällä tekemässä seuraamista tai estenoutoja ja eteenmeno valmiille palkalle. Kävelystä seisomistakin tuli otettua ennen kuin selvisi, että eihän sitä 1-luokassa olekaan. Kannattaisi varmaan vilkaista sääntökirjaa välillä...

Varis vastaan vanha kettu

Helleviikon jälkeen, säiden hieman viilettyä, alettiin virittäytyä treenitaajuudelle tekemällä vuoden ensimmäiset esineruudut. Iltamyöhään ajettiin lähiseudun maastoihin hieman uudelta suunnalta, mistä löytyikin tarkoitukseen mitä mainiointa metsää.

Tallasin kapean ja syvän kaistaleen, jonne vein yhden esineen. Ensin vuoroon Ränni, joka tuttuun tapaan laukkoi aavistuksen jähmeästi, kävi jäljestämässä takalaidan ja siitä irtauduttuaan löysi esineen ja toi vauhdikkaasti. Seuraavaksi vuoroon Varis, joka sai näin ensimmäisellä kerralla tulla puuhun kiinni katsomaan, kun käyn viemässä esineen takaisin paikalleen. Lähetyksestä Varis paineli tietysti lujaa, sai nopeasti hajun, mutta joutui sitä kokemattomana hetken aikaa paikallistamaan ja löydettyään toi vauhdikkaasti. Kun ruutu nyt kerran oli tallattu, niin veinpä sitten vielä Novallekin esineen. Ja niinhän siinä kävi, että vanha kettu pesi nuorempansa. Vauhti ei ole niin luja kuin Variksella, mutta kokeneempana Nova paikallisti esineen selvästi nopeammin.

Toisena iltana tehtiin sitten samalle suunnalle, mutta eri kohtaan jälleen samankaltainen kaistale. Ränni suoriutui tyylilleen uskollisesti ihan samaan tapaan kuin edelliskerralla. Varikselle vein nyt esineen valmiiksi, ja täysin oli Vaakku kartalla, mitä mennään tekemään. Se onnistui nyt paikallistamaankin esineen viime kertaa paljon nopeammin, joten Nova jäi tällä kertaa esineruutukisassa toiseksi. Aika pitkälle meni muuten tänä vuonna näiden ensimmäisten esineruutujen teko. Saapa nähdä milloin tulee tehtyä vuoden eka metsäjälki...

Deux jolies chiennes

Kesäkuun alkuun saatiin varsinainen helleaalto. Aurinko paahtoi viikon ajan täydeltä terältä ja lämpötila huiteli lähemmäs +30 asteessa. Ilma ulkona oli kuin lehmän henkäys, joten harrastelut jätettiin suosiolla sikseen; liian kuuma oli sekä koirille että itselle treenata mitään järkevää. Sen sijaan piskit pääsivät useaan otteeseen pulikoimaan vilpoisaan meriveteen Vihiluodon pienvenesatamassa. Uimareissujen tuloksena ostoslistalle laitettiin kolmas vesilelu, sillä kahdesta lelusta Ränni sinkoaa aina kyselemättä ensimmäisen perään ja Varis ja Nova joutuvat vuorottelemaan toisen lelun hakemisessa. Ränni pitääkin välillä käskeä rantaan istumaan, jotta muutkin saavat uida vähän enemmän.
Deux jolies chiennes dans un champ de fleurs jaunes, eli viimeinkin tuli helleviikolla otettua kuvia kauniista koirista keltaisella kukkaniityllä. Jo useana kesänä on keltaisena loistavien voikukkamerien ohi ajaessa käynyt mielessä ottaa sellaisella koirista joku kuva, mutta en ole ehtinyt tuumasta toimeen, ennen kuin voikukat ovat jo olleet valkoisina haituvina. Vaan nytpä ehdittiin! Netistä piti vallan tarkistaa, miten se voikukkaseppele oikeaoppisesti sidottiinkaan. Tosin turrien kutreilla se oikeaoppinenkin seppele näytti niin epämääräiseltä, että päädyttiin lopulta ihan vain yhteen kukkaan tukassa. Varikseltakin tallentui juuri oikeassa paikassa kerrankin kaunis seesteinen ilme eikä sellainen isoäidiltä peritty pirunriivaama haukankatse.



Aivan täysin kesälaitumilla ei vielä olla, sillä otin kesäopintoina pari kurssia ranskan alkeita. Olen kyllä muinoin koulussa viisi vuotta ranskaa opiskellut (huonolla menestyksellä) ja kirjoittanutkin sen (opettajan yllättäneellä menestyksellä), mutta nämä tiivistahtiset intensiivikurssit ovat oivaa mieleenpalauttelua. Näillä taidoilla ei vielä paljon säästä kummemmasta puhuta, mutta kovasti polttelisi tänä vuonna viimein suuntia ihmettelemään briardiaiheisia rientoja Ranskan suuntaan.



Kuvia klikkaamalla aukeaa isompi kuva, ja muutama voikukkakuva lisää löytyy galleriasta.

Vilttiketjusta pellolle

Yli kuukausi on taas vilahtanut viimeisimmistä elonmerkeistä blogissa, joten laitetaan pikakelauksella mutkat suoriksi. Varis on saanut koko alkuvuoden paljon peliaikaa kentillä, mutta toukokuun alussa osat vaihtuivat Rännin kanssa. Sain koepaikan erikoisjälkikokeeseen Kalajoelle, joten Ränni pääsi vuorostaan vilttiketjusta harjoittelemaan peltojälkikuvioita.

Teemoittain tein jäljille paljon kulmia, esineitä tai harhoja. Kokeen lähestyessä oli myös lisättävä jäljen ikää (3h) ja venytettävä pituutta koemittoihin (1000 - 1400 askelta) tai ainakin lähelle sitä. Mieluiten toki yli, mutta meidän käyttämillä nurmialueilla ja kapeasarkaisilla pienillä pelloilla jäljet jäivät enempikin vajaiksi. Esineilmaisussa metsäjäljellä annettu vapaus käyttää jälkiesineet suussa jäi onneksi helposti pois, eivätkä harhat tuottaneet isompia hankaluuksia. Kulmissa totesin Rännin kääntyvän aina oikealle, jolloin jäljen jatkuessa vasempaan Ränni tekee silmukan oikean kautta. Tähän hätään asialle ei viitsinyt yrittääkään tehdä mitään. Kokonaisuudessaan treenijäljet sujuivat hieman vaihtelevasti. Useimmiten kuitenkin Rännille tyypilliseen tapaan alkumatkasta hieman epävarmasti ja jäljen edetessä intensiivisyyden koko ajan lisääntyen loppua kohden.

Näillä eväin lähdimme sitten Rännin kanssa toukokuun viimeisenä päivänä iltakokeeseen Kalajoelle. Toisin kuin viime syksyn kaatosateessa, nyt sää suosi. Ennen koetta ripsautti ihan vähän vettä ja sitten koko ilta oli poutaista ja lämmintä, mutta sen verran tuulista ettei päässyt tulemaan kuuma. Arpa antoi meille koko kokeen viimeisen jäljen numerolla kuusi. Kaksi voittajaluokan koiraa ajoivat heti alkuun tuloksen molemmat. Meidän avoin luokka alkoikin sitten hieman takkuisemmin eikä kolmelta ensimmäiseltä jäljeltä tullut tuloksia.

Viimeisenä oli sitten meidän Rännin kanssa vuoro startata paalupaikalta. Ja kylläpä sitä liikkeellelähtöä saikin odotella. Siinä haparoitiin puoli liinanmittaa, palatiin takaisin, hapuiltiin ja seisoskeltiin sen näköisinä, että "Eiku ei kai.. emminä... no ehkä jos... eiku ei sittenkään". Minä tiesin, että Ränni kyllä siitä ennen pitkää aktivoituu ja lähtee, ja tuomarikin armollisesti antoi aikaa puhaltamatta peliä poikki. Ikuisuudelta tuntuneen jahkaamisen jälkeen Ränni sitten poimi jäljen ja lähti sitä hieman haparoiden taivaltamaan. Ensimmäisessä ja seuraavassakin kulmassa nähtiin samankaltaista ongelmaa, mutta tuttuun tapaan koko ajan jäljen edetessä asenne ja intensitetti parani ja joukkoon tuli jo joku liki täydellinenkin kulma (oikealle tottakai). Kaikki esineet Ränni ilmaisi hyvin, joskin viimeisen vinoon ja kaikki vapaavalintaisessa asennossa. Jälkimmäinen toki onkin lajissa aivan sallittua. Loppuun asti viimeiselle esineelle siis päästiin, mutta haparoivan alkupuoliskon takia pisteitä sai hieman jännittää. Sinnikkyys vaikean alun yli ja loppupuoliskon jo aivan erittäin hyvä työskentely palkittiin lopulta 72 pisteellä ja koulutustunnuksella FH1 - Yippee!

Tulosta pisteistä piittaamatta lähdettiin hakemaan, ja iloisia ollaan, että se heti laakista saatiin! Kahdella briardilla on Suomessa entuudestaan FH-tulos; toinen on Rännin emä Nova, jolla FH1, ja toinen Rännin veli Jimi, jolla FH2. Kun Rännin tsekeissä asuvalla isällä Guidollakin on FH2 sekä muutama rodun erikoisjäljen MM-mitali, niin meillä on varsinainen briardien erikoisjälkiperhe.

Tulevia peltojälkikokeita ajatellen tämä koe taas näytti sen, kuinka treenien hyvin lievät oireet näkyvät etenkin tässä lajissa koetilanteessa paalulla potenssiin sata. Nytkin treenatessa jostain syystä vasta koetta edeltävänä iltana tulin tehneeksi eritoten paalulta lähtöjä ja ekaa suoraa. Noita tarvitaan siis paljon, paljon lisää, jotta aloituksen saa varmaksi. Kuvia kokeesta löytyy galleriasta.

Kamikaze-lentäjä

Kuten otsikosta voi ehkä arvata, on Variksen kanssa hieman kokeiltu myös PK-esteitä. Harvemmin tulee käytyä kentillä, joilla on oikeat esteet, joten askartelin lehtikompostielementeistä, pressusta, nippusiteistä ja parista maahan pystyyn polkaistavasta sähköpaimenen tolpasta kevyen, pienessä tilassa autossa mukana kulkevan hyppyesteen. Korkeutta aitaelementillä on 92 cm ja pystytettynä vähintäänkin se metri, kun alas jää hieman rakoa. Sitten ei kun kokeilemaan Bilteman taakse nurtsialueelle.

Este pystyyn, ensimmäinen hyppy ja Varis rysäytti vauhdikkaasti läpi esteestä kuin heiluriovesta. En tiedä kuvitteliko se, että este pitää kiivetä vai mitä ihmettä, mutta nippusiteet vain singahtivat kuin nappi housusta ja Vaakku oli naama loistaen kärttämässä palloa palkaksi. Ensimmäinen ajatus oli tietysti kaiken esteen kyhäämisen jälkeen, että ***kele se hajosi heti ekasta hypystä. Ja heti seuraavaksi alkoi hysteerisesti naurattaa, että ei hemmetti tuo koira on vielä huonompi hyppäämään kuin Nova. :-D

Hieman lisää nippusiteitä ja uutta yritystä putkeen. Ja sieltähän niitä hyppyjä tulikin sitten niin hienoja leiskautuksia kuin vähemmän hienoja rymistelyjä. Varis itse ei tuntunut tekevän paljonkaan eroa sille, millä tyylillä sen esteen ylittää. Hmmh. Tämä taitaa vaatia hieman harjoittelua. Pitäisi kai myös tietää, mitä haluaa. Vauhdittomalla paikaltaan hypyllä välttyisi pahemmilta vahingoilta, mutta toisaalta kunnon vauhdikas ja voimakas hyppy pitkillä välimatkoilla sekä ohjaajaan että heitettyyn kapulaan, olisi lähempänä omaa ihannetta.

Eräänä päivänä poikettiin sitten PK-kentällä ottamassa A-estettä, joka oli ihan koejyrkkyydessä. Varis kiipesi vauhdikkaasti ylös ja ponkaisi suoraan harjalta pituushyppyloikan siihen perään. Ohoh. Ajattelin, että tämä oli vahinko ja uudemmalla kerralla se hoksaisi kiivetä pari askelta alaskinpäin etenkin kun ohjaan nyt tarkemmin ja laitan pallon vaikka ihan esteen juureen odottamaan. Jooeiauta. Vaakku otti taas ylösmenossa vauhdit kuin kiitoradalla ikään, ponkaisi harjalta ilmojen halki ja palasi sitten ihmettelemään, mitä minä oiken kuppailen siellä esteen juuressa pallon kanssa. Aiemmat koirat on luonnostaan ottaneet askeleen pari alastuloa, mutta Vaakulle se täytyy ilmeisesti oikein opettaa. Ensi kerralla siis loivempi A-este ja tuo liidokki remmiin.

Parempi

Blogiin kirjoittaminen on hieman jäänyt, mutta treenaaminen on huvittanut senkin edestä! Melko ahkerasti on treenattu etenkin Variksen seuraamista ja siinä yleistä asennetta ja mielentilaa. Ja kyllä se nopeasti onkin edistynyt.

Ihan aluksi pari treeniä koira oli hieman ihmeissään ja sillä meni hakiessa, millaista reaktiota ja toimintaa siltä ollaan vaatimassa, mutta nopeasti se siitä Varikselle valkeni. Tarkkana vain sai - ja saa tietysti aina - olla koiran viretason lukemisen ja siihen oikealla tavalla reagoimisen kanssa. Että pääsee tietoisesti pois siitä tavallisesta tarinasta, jossa koiran tehdessä normaalia heikommin ohjaaja alkaa kalastella ja kannustaa parempaan. Kehuu ja palkitsee saadakseen koiran tekemään hyvin eikä siksi että koira tekee hyvin.

Ulospäin meidän seuraaminen ei ehkä näytä sen ihmeellisemmältä kuin ennenkään, mutta itse huomaa eron. Kentälle tullessa piski alkaa itse hakeutua työskentelemään, olipa se autosta otettaessa millaisessa tilassa tahansa. Pallo saa olla taskussa ensimmäiseen palkkaukseen asti, ei siis etukäteisvirittelyjä. Itse koiran naamasta näen ja kropasta tunnen, että se tekee seuraamisessa enemmän ja keskittyneemmin töitä pitääkseen paikkansa. Alkaa olla haastavampaa ja haastavampaa saada se hairahtumaan paikaltaan.

Häiriöt ovat myös menettäneet merkitystään. Ajattelin oikean henkilöryhmän tuovan hieman lisähaastetta, mutta se menikin alusta asti hyvin ja Vaakku suorastaan pani parastaan seuruussa. Tuollainen reagointi meidän molempien jännitykseen kelpaisi kyllä vastakin. Miinusmerkkiseen listaan menee edistäminen, johon havahduin aivan vastikään. Pallon siirryttyä kainalosta pois, on Vaakun paikkakin hivuttautunut hieman edemmäs. Ja kyllä se on jo tiukassa. Taitaa jäädäkin siihen.

Huvittamisen todennäköisyys

Joku tovi sitten pistäydyin Raahessa katsomassa purutreenejä, kun Keiteleen sivutoimipisteen väki oli tulossa sinne treenaamaan. Muutama tunti etukäteen tavattiin paikanpäällä, jotta ehdittiin tärkeimmät hommat alta pois eli käydä syömässä ja tekaista turrien kanssa kentällä pikaiset tottikset. Variskin kävi kentällä ottamassa seuraamista. Ja seurasihan se. Bauttiarallaa 90% tehoilla silloin kun sattui huvittaa ja 30% tehoilla muulloin.

Vaan mitäpä muuta voi odottaa, jos joka tapauksessa tarjolla on aina täytekakkua. Noh, tästä löysäilystä sisuuntuneena on sitten alettu lisätä huvittamisen todennäköisyyttä. On jätetty onnistuneitten suoritusten petailua vähemmälle ja ajettu piskiä itse pyrkimään niihin hanakammin. Laiskottelusta on roimaistu Varis ulkokyljen kuvenahkoista enemmän yrittämisen moodiin ja kunnollisesta seuraamisen työskentelystä on sitten tarjoiltu täytekakkua. Ja maistuu muuten taatusti paremmalta kuin aikoihin!

Kaikeksi onneksi (tai eihän tässä pelkkään onneen ole luotettu, vaan on yritetty tehdä myös jalostusvalintaa) kouluttamisen kohtuullisen helpoksi tekee se, että Vaakulla on aika herkässä vastata aktiivisuudella. Toki se kokeilee himmaamistakin tarjota, mutta kun sitäkään ei kelpuuteta, niin on keksittävä tarjota jotain muuta. Nyt ei pidä antaa itseä häiritä, että tekeminen käy hieman epävarman näköisenä. Siitä se varmistuu ja kirkastuu, kun huomaa, että seuraamisessa on olemassa vain yksi oikea vastaus. Ja sitä vastausta kun tarjoilee aikaan, paikkaan, säähän, kesken jääneisiin päiväuniin ja kuun ja tähtien asentoihin katsomatta, niin on tiukasti kiinni täytekakun syrjässä. Eli työtä riittää, mutta eipähän tarvi miettiä, että mitä tehtäis!

Ihmisten ilmoilla

Kevään ensimmäisen palveluskoirien koekalenterin ilmestyminen saa aina aikaan pienen vietinnousun ohjaajassa. Lehden muut jutut saavat odottaa parempaa hetkeä, mutta koekalenteri otetaan esiin heti ja siitä selataan pikakelauksella oman alueen kokeet metsän suorastaan jo tuoksuessa nenässä. Viis siitä että pihalla on vielä puoli metriä lunta eikä maastoihin ole asiaa vielä pitkään aikaan.

Kalenteria selatessa on myös huomattu, että uutta leiriä pukkaa eikä edellisenkään jälkeen ole laitettu rikkaa ristiin koiran edistymiseksi. Säiden lauhduttua onkin täältä korvesta jalkauduttu ihmisten ilmoille treenaamaan pienellä porukalla kuka mitäkin. Saatavilla on ollut henkilöryhmää, liikkeenohjausta ja ylipäätään häiriötä ympärillä yhtäaikaa treenaavista koirakoista. Ränni on päässyt vain pikaisesti pyörähtämään kentällä henkilöryhmässä, ja kenttäaikaa on suosiolla luovutettu tyttärelle. Variksen kanssa ei ole treenattu varsinaista tottista, vaan on harjoiteltu leikkimistä, lelun vaatimista räksyttämällä ja riekkumista häiriöidenkin läheisyydessä. Pitää pian aloittaa varsinainen treenaaminenkin ja alkaa esittää Vaakulle hieman vaatimuksia.

Ihmisten ilmoilla on Variksen kanssa käyty myös ulkoilemassa. Oulunsalon keskustaa on kävelty ympäriinsä Vaakku flexissä ja samalla on tullut itse nähtyä, miltä Oulunsalo nykyään näyttää. Varis on kovasti kiinnostunut hajujen maailmasta ja tutkii mielenkiinnolla tienlaidat, tolpanjuuret ja porttikongit. Hyvä onkin, että tohtii havainnoida ympäristöä koiramaiseen tapaan nenällään eikä silmillään. Kauppakeskuksen edustalla ihmisten tullessa ja mennessä ja nuorisoporukoiden kokoontuessa Varis hengailee suhteellisen rennosti ja tarjoilee toimintaa innostuen, mutta siihen itseensä kohdistuva huomio laittaa jännittämään.

Kertaalleen on käyty iltalenkki myös Oulussa kaupungilla, missä hajuja riittää yli lajirajojen... Torinrannassa Varis jäi flexissä haistelemaan jotain ja silmänräpäyksessä mätkähti siihen selälleen sätkimään. Yyyhh. En halua edes ajatella, mikä haju se oli. Onneksi se ei ollut tarttuvaa sorttia ja vältyttiin pesuoperaatiolta. Ulkoilun lomassa on harvakseltaan nähty muita koiria, ja on tullut pantua merkille, että ne, etenkin haukkuessaan, ovat Varikselle aika kammotus. Täytyneekin Vaakun riemuksi ottaa ekskursiokohteeksi koirapuistot ja muut koiranulkoiluttajien kansoittamat paikat.

Nova sai uuden kokonaisen vuoden mittariin täytettyään viikko sitten 11 vuotta. Ikää alkaa olla mittarissa jo siinä määrin, että kokonaisesta kuukaudestakin saa olla iloinen, puolesta vuodesta todella iloinen ja täydessä vuodessa on aihetta jo suurempaankin juhlaan. Näin siitä huolimatta, että pikku Hippiäinen on ikäisekseen aivan hyvässä kunnossa, ulkoilee reippaana muitten mukana, välillä laittaa kilpajuoksussa suorastaan kampoihin lapsenlapselle, innostuu edelleen kaikenlaisesta puuhastelusta ja ruoka katoaa kupista lähestulkoon ennen kuin sen ehtii lattialle laskea. Kuitenkin makuulta liikkeelle ponkaisu liukkaalta lattialta ei enää tapahdu aivan kuin telineistä ja iän myötä on kaikenlaista pattia ja pahkuraakin ilmaantunut. Novan kanssa on kyllä keskusteltu aiheesta, että sen pitää touhuilla täällä meidän ilona vielä ainakin viisi vuotta. :)

Treeniä ja temppuja

Hirmuisia pakkasia on riittänyt pidemmän aikaa, mutta siitä huolimatta on Susannan ja Brunon kanssa saatu kerran viikossa ulkona pienet perustreenit tekaistua. Briardit ei onneksi ole kylmänarkoja, jos vain vähänkin saa liikettä tai jotain tekemistä on tarjolla. Hommaa rajoittaa lähinnä vain omien sormien ja varpaiden jäätyminen.

Pakkasten ansiosta sisällä on tullut Variksen viihdyttämiseksi treenattua jotain pientä harva se päivä. Varis on vuosi sitten opetellut hieman peruuttamista ja nyt on jatkettu harjoitusia. Peruuttelua on tehty edessä ja nyt uutena asiana seuraamisessa. Hieman ohjaamalla peruuttaminen sujuu aika hyvin nelin jaloin ja istuminenkin sen päätteeksi käy yhä sujuvammin. Ilman ohjausta Varis peruuttelisi mieluusti istuen. Olisi kyllä kivempi, että ottaisi ihan oikeasti askelia taaksepäin, joten jatkamme harjoittelua.

Toisena teemana on opeteltu tokon avoimen luokan kauko-ohjausta. Aluksi siis oikeaa tekniikkaa nousta istumaan takapuolen pysyessä paikoillaan ja sitten on lisätty etäisyyttä. Varis hoksasi tämän kupletin juonen aika nopeasti ja liike alkaa olla aloituksineen ja päättämisineen hallussa. Hieman varovainen saa kuitenkin vielä olla omien käskyjen sävyn kanssa, että tekniikka säilyy vaikka piski hieman lämpenisikin. Videolle otettiin parit peräkkäiset kaukot ja loppuun hieman peruuttelua.

Uusimpana puuhana on aloitettu löytöretki Variksen takajalkojen tuntemattomaan maailmaan. Osaahan se pitää rintamasuunnan takaosaansa myöten vasemmalle kääntymisissä ja peruuttaa ja kaikkea, mutta kyllä ne takajalat silti vaan tulee lähinnä siellä perässä Variksen isommin itse niitä tiedostamatta. Nyt on sitten pääasiassa huvin, mutta toivottavasti myös hieman hyödynkin vuoksi naksuteltu takatassuja Maailman koira-atlaksen päälle.