Ainolle JK1

Elokuun lopussa pääsimme Ainon kanssa vihdoinkin ensimmäiseen jälkikokeeseen. Ilmoittauduttu on jo kaksi kertaa aiemminkin, mutta vuosi sitten peruttiin osallistuminen osaamattomuuden ja tänä kesänä juoksun vuoksi.

Koepäivä alkoi jäljillä tutuissa maastoissa Sanginjoen Isokankaalla. Siellä maasto on kangasmetsää, jossa paikoitellen on soisempia alueita. Janan Aino suoritti todella hienosti lukuunottamatta yhden pisteen vienyttä pientä koukkua vasemmalle. Muutoin eteneminen oli suora ja jälkeen reagointi erinomainen. Aino nosti jäljen tarkasti oikealle ja pari koiran mittaa jäljestettyään kääntyi ympäri ja lähti jatkamaan vasemmalle, mikä oli oikea suunta.

Maavainuisena tarkkana työskentelijänä Aino ajoi koko jäljen tyylikkäästi ja ilmaisi kaikki kepit. Puolivälin paremmalla puolen jälki kävi kosteamman sammalisen syvänteen pohjalla ja sieltä noustua Aino pysähtyi, katsoi eteensä ja murisi. Muutaman kymmenen metrin päässä näkyi viereisen jäljen koirakko, joka oli menossa samaan suuntaan kuin mekin. Ehdin jo ajatella, ovatkohan meidän jäljet menneet ristiin, mutta Aino jatkoi saman tien jäljestystä ja teki pian hienon kulman oikealle. Jäljet kävivät siis melko lähellä toisiaan, mutta ratamestarin sanoin, hyvä että sattui peltojälkikoirat molemmille jäljille! 😄💪

Maaston osalta paineet oli pois, sillä tulokseen tarvittavat maastopisteet oli jo koossa. Esineruudusta tuli kuitenkin 29 pisteen edestä kermaa kakun päälle, kun Aino toi kaksi esinettä ihan kelvollisella työskentelyllä. Vieraita esineitäkään ei nyt isommin ihmetelty, vaikka niitä ei enempää ehdittykään treenata. Maastosta lähdettiin siis huiput 198 pistettä taskussa kohti Tassutörmän tottiskenttää.

Tottiskoirana Aino valitettavasti on ainakin toistaiseksi sellainen, että 70 pisteen tulosrajan ylitys ei ole ihan itsestäänselvyys. Nytkin suorittaminen oli kovin nihkeää ja ankeaa, mutta Aino kuitenkin sinnitteli liikkeet läpi. Ainoastaan tasamaanoudossa se teki kuolemaa siinä määrin, että siitä ei tainnut isommin pisteitä jäädä jaettavaksi. Hieno eteenmeno onneksi oli varmasti Ainonkin mielestä mukava päätös suoritukselle. Kokoon saatiin enemmän kuin riittävät 80 pistettä, ja näin Ainokin viimein sai JK1-koulutustunnuksen - vieläpä hienosti 1-tuloksella ja luokkavoitolla. 💕

Kuvat Mari Moisala

Rallykoe, synttärit ja jälkikoe

Kesäkuun puolivälissä käytiin Ainon kanssa rallytokoilemassa viimeinen alokasluokan tulos Muhoksella. Viimeksi oli rallytokoiltu maaliskuussa, mutta kisapaikalla omaa vuoroa odotellessa ehdittiin hyvin kerrata saksalaiset ja myötäpäivään pyörimiset. Päivä oli aurinkoinen ja sorapohjaisessa kaukalossa rata-alue oli paahtavan kuuma. Aino suoritteli kuviot tapansa mukaan rauhallisesti. Tällä kertaa selvittiin virheittä ja sata pistettä saaneisesta nopeimmalla suoritusajalla, joten Aino sai kuitata koulutustunnuksen RTK1 ison luokan ensimmäiseltä sijalta.

Seuraavan kerran pyöritään kylttien seassa ilman talutinta avoimessa luokassa. Avoimen luokan kyltit on osattu maaliskuussa ihan hyvin, joten seuraavaan kokeeseen mennään sitten kun sellainen sopivasti kohdalle osuu.

Aino 13.6.2019

Varis täytti 21. kesäkuuta kymmenen vuotta! Koirat täyttävät pyöreitä vain kerran elämässään - eivätkä valitettavasti aina sitä kertaakaan. Olemme siis onnellisia tämän rajapyykin ylityksestä ja pidän nöyränä mielessä, että 11 vuottakaan ei ole mikään itsestäänselvyys, 12-vuotias briardi on jo hyvin vanha ja siitä eteenpäin sitten jo todella vanha.

Variksen kymmeneen vuoteen on mahtunut monenmoista. Sen nuoruudessa hetkittäin ajattelin epätoivoisena, että tästä koirasta ei tule yhtään mitään, sen kanssa ei voi mennä ikinä edes käyttäytymiskokeeseen. Epätoivon nielin luopumalla odotuksistani, sillä mikäpä pakko kokeisiin on lähteä, mukava koirahan se on kotona. Pian tuli kuitenkin sisuuntuminen, että onhan tässä koirassa niin paljon ominaisuuksia, että mitä väliä vaikka se joissain asioissa onkin muuta kuin toivoisin. Itseasiassa ne heikkoudetkin oikein valjastettuna ovat kääntyneet voimavaraksi, ja niin vain Vaakusta tulikin kisakentillä yksi kaikkien aikojen briardeista. 💪

Sittemmin nuoruuden vauhti ja vaaralliset tilanteet ovat vaihtuneet vanhan koiran viisaudeksi. Nyt me Vaakun kanssa istutaan terassin laidalla vieretysten ja yhdessä taivastellaan mielessämme vuorostaan Ainon ja Haloon touhuja.

Varis 13.6.2019

Hieman ex tempore ilmoitin Haloon oman seuran iltajälkikokeeseen kesäkuun lopulla. Keväällä tehty ainokainen jälkitreeni meni niin valtavalla jälleenjäljestämisen riemulla, että arvelin sen kantavan hyvin kokeessakin. Esineruutukin meni leirillä hyvin, joten sieltä arvelin pari kolme esinettä nousevan ja tottistakin osataan tulokseen yltämiseen riittävästi. Näillä eväin lähdettiin JK3-koulutustunnusta tavoittelemaan - ja kyllä se sieltä tulikin!

Tottikset suoritettiin Tassutörmällä heti kärkeen. Ihan kokeen alla muistin, että liikkeestä seisomista Haloo ei osaa, joten sen se meni odotetusti maahan. Muuten kaikki liikkeet tuli suoritettua melko oikein ja hyvällä halulla, mutta ei mitenkään superhienosti. Tottelevaisuudesta Juhani Petäjistöltä pisteet 84.

Sanginjoella maastossa jäljestys sen sijaan sujui hurjan hienosti ja vauhdikkaasti alusta loppuun asti - tai siis melkein loppuun asti. Viisi välikeppiä oli taskussa, kun tultiin tielle. Otettiin tuo loppu moneen kertaan uudelleen, mutta joka kerta Haloo tuli vain tielle. Tien toiselle puolellekaan jälki ei tuntunut jatkuvan. Aikamme siinä epäuskoisina pyörittyämme oli pakko luovuttaa viimeisen kepin etsiminen.

Viimeinen keppi on pisteytetty todella arvokkaaksi, joten tulokseen yltämiseksi esineruudusta oli pakko nousta kaikki neljä esinettä. Tuohon en itse oikein uskonut, mutta niin vain Haloo löysi kuin löysikin kaikki esineet, ja maastosta saatiin riittävät 153 pistettä kokoon. Hienosti saatiin siis tulos ja JK3, mitä lähdettiinkin tavoittelemaan - mutta kylläpä nyt jäikin harmittamaan tuo jäljen 40 pisteen arvoinen viimeinen keppi. Se olisi ollut lähellä tietä kääntyneen kulman jälkeen 50 metrin päässä ja sinne jäi siis samalla ykköstulos. Niin lähellä, mutta niin kaukana!

Haloo 13.6.2019

PK-mestikset

Briardien PK-mestiksiin Kyröskoskelle ilmoitin Vaakun lauantaille etsintäkokeeseen ja Ainon sunnuntaille debytoimaan jälkikokeeseen. Tällä kertaa ei tarvinnut lähteä kokeeseen henkilöhakuun ihan kylmiltään, sillä lomani aikana sain koolle yhdet hakutreenit, ja Vaakku porhalsikin ne tosi huipusti. Muutkin osa-alueet kokeiltiin kerran pari läpi, ja siinäpä Vaakun koevalmistelut olivat.

Ainon tottiksessa ja esineruudussa sen sijaan riittikin työmaata niin paljon, että viikko ennen kisoja oli nostettava kädet pystyyn ja peruttava osallistuminen. Aino on moottoriltaan hieman dieselimpi, eikä se luontaisesti tuo mitään tai tarjoa helposti aktiivisuutta, niin kylläpä niitä hankaluuksia sitten riittikin. Olisi pitänyt alkaa valmistautua huomattavasti aikaisemmin, esimerkiksi pari vuotta sitten. 😆

Vähistä briardiosallistujista poisjäännit ovat aina harmillisia. Kun tuli peruutus myös jäljen 3-luokkaan, ilmoitin että voidaan tulla ex tempore Haloon kanssa sille paikalle - kun nyt joka tapauksessa olen Vaakun kanssa kisoihin tulossa. Haloon kanssa ei ollut tarkoitus osallistua kokeisiin vielä aikoihin, joten koko kesänä ei oltu juurikaan treenattu ja kesäkuisen kokeen jälkeen sitä treenin tarvetta tuntui olevan etenkin jäljellä ja tottiksessa.

Rotumestiskokeen avaus Kyröskoskella 1.9.2018, kuva Minna Virtanen

Kyröskoskelle ajeltiin Vaakun ja Haloon kanssa hyvissä ajoin jo torstaina, jolloin ehdittiin käydä järjestävän yhdistyksen Kyröskosken käyttökoirien kentällä pari kertaa treenaamassa. Vaakun koepäivä koitti lauantaina, ja aamulla arvontojen jälkeen lähdettiin maastoon. Kisakeskuksen läheltä alkoivat laajat kangasmetsämaastot, joissa mukavan lyhyin siirtymin saatiin suoritettua kaikki etsintäkokeen osa-alueet. Ensimmäisenä suoritettiin jäljet, ja jos viimeksi Vaakun jana oli paras miesmuistiin, niin nyt nähtiin se toinen äärilaita, pisteet 52/60.

Hakurata oli helppokulkuista aukeaa kangasmetsää, mutta maasto kumpuili sen verran, ettei ihan joka kolkkaan aina nähnyt, ja loppua kohden alue nousi hieman ylämäkeen. Hyvin kotoisan näköistä maastoa meille. Vaakku oli mukavan innoissaan, lähti aina halukkaasti, juoksi hienoja pistoja ja tein yhden yliheitonkin. Molemmat maalimiehet löytyi oikealta puolelta: puolipeitetty parikymmentä metriä etukulmasta eteenpäin ja umpipiilossa oleva ihan alueen lopusta ylämäestä. Rullailmaisun kanssa ei ollut nyt ongelmia eikä työskentelyssä muutenkaan juuri moitittavaa, pisteet etsintäkoirien parhaat 69/70.

Esineruudussa oli hyvä näkyvyys loivaan alamäkeen. Neljää esinettä etsittiin, mutta viidessä minuutissa Vaakku toi vain kolme. Vahvasti epäilen, että Vaakku haistoi muutaman metrin päästä sen neljännenkin, mutta kun se oli materiaaliltaan vähän tympeämpi juuriharja tai muu sellainen, niin mokoma jätti sen sujuvasti välistä ja päätti etsiskellä mukavampia esineitä. Pisteitä 24/30.

Varis rotumestiksissä Kyröskoskella 1.9.2018, kuva Henna Lindell

Pudotetun esineen noudossa Vaakku oli tavallista laiskempi. Yleensä se tekee koko matkan tottisseuraamista ja noutaa lujaa, mutta nyt ei ollut niin hanakassa kontaktissa ja juoksi noudon leppoisampaa laukkaa. Säännöt ei edellytä kuin mukana kulkemista ja 150 metrin noutokin sujui ripeästi tasaisella tempolla mennen tullen, joten pisteitä 20/20.

Maasto-osuudesta viimeisenä tehtiin tarkkusetsintä. Tuomari oli tarkkasilmäinen ja huomasi Vaakun pahan tavan tarkistaa ruutu (kivemman esineen toivossa) kokonaan, vaikka on jo pikkuesineen sijainnin sieltä haistanut. Pisteet 19/20.

Pitkän päivän päätteeksi palattiin kentälle tekemään tottikset. Otin Vaakun autosta valmistautumaan omaan vuoroon aivan liian aikaisin, mutta kyllä jo maastossa tuntui loppua kohti sellaista väsymistä, ettei mitään järin hyvää tottissuoritusta ollut odotettavissa muutenkaan. Seuraaminen oli näennäisesti hyvää ja noudot esteineen suoritettiin varmasti, mutta kunnollista särmää ja motivaatiota olisi kaivattu. Selvimmin väsyminen näkyi jäävissä liikkeissä ja eteenmenossa, joissa tuli hidastelua ja kaksi asentovirhettä. Pienenä valopilkkuna hyppynouto meni vieraskoreasti ilman kosketuksia. Tottispisteet 82. Hienosti kuitenkin 9-vuotiaalle veteraanille tuli ensiyrittämällä EK3 plakkariin 2-tuloksella 266 pistettä. Tällä tuloksella tuli myös beauceron- ja bouvierosallistujien joukosta luokkavoitto ja briardien EK-rotumestaruus!

Etsintäkokeen rotumestari 2018, kuva Henna Lindell

Sunnuntaina oli Haloon vuoro startata ensimmäistä kertaa jälkikokeen 3-luokassa. Odotukset eivät olleet kauhean korkealla, kun kisamittaista jälkeä ei oltu koskaan ajettu ja kuten toukokuun kokeessa nähtiin, Haloo saattoi heittää hanskat tiskiin jo ennen kilometrin matkaa. Nöyrin mielin lähdettiin kuitenkin yrittämään.

Tällä kertaa jännitysnäytelmä nähtiinkin jo heti janalla. Haloo irtaantui lujaa ja luotisuoraan, reagoi jälkeen säpäkästi ja lähti jäljestämään innokkaasti. Valitettavasti se oli takajälki, ja oikeaan suuntaan käännyttyä Haloo ei halunnut edetä ollenkaan. Jana oli suoritettu, tuomari lähti pois ja siinä me sitten ihmeteltiin. Onneksi tovin kuluttua metsätiellä ohi meni pyöräilijä, sillä se sai Haloon ajatukset taas nitkahtamaan on-asentoon. Haloo kiinnostui taas jäljestä, lähti etenemään yhä kiihtyvällä innostuksella ja yhtään en uskaltanut jarrutella menoa, vaan yritin vain puolijuoksua pysytellä perässä. Yksi välikeppi jäi matkan varrelle, mutta niin vain päästiin loppuun asti kelpo määrä keppejä taskussa! Jälkipisteet 144/170.

Seuraavaksi suoritettiin esineruutu, josta me tarvittiin tulokseen yltääksemme vaivaiset 6 pistettä. Nykysäännöillä se tarkoittaa kahta esinettä, minkä kuvittelinkin toukokuisen kokeen ja treenien perusteella olevan pala kakkua. Mutta, mutta. Kakunpalan sijaan nähtiinkin sama ilmiö kuin janalla. Haloo haki ensimmäisen esineen tosi lujaa mennen tullen - ja sitten se ei enää käytännössä tehnytkään mitään. 😱 Esineruudusta pisteitä 0/30 eli maastopisteitten osalta ei ylletty tulokseen. Tottikseen ei lähdetty pelkän huvin ja urheilun vuoksi, etenkään nyt kun tekeminen oli näin häilyvää.

Ennakkoon arvelin, että tulos saattaa jäädä kiinni jälkikeppien määrästä, mutta sehän menikin sitten ihan toisin. Haloo osaa asiat ja niin halutessaan tekee ne huiman hienolla intensiteetillä ja vauhdilla (jana, jäljestys, ensimmäinen esine), mutta mentaalipuolella tulee nyt melkoisia erroreita. Treenattavaa siis riittää, jotta ensi kaudella voidaan tavoitella kolmosluokan tuloksia.

Varis rotumestiksissä Kyröskoskella 1.9.2018, kuva Minna Virtanen

Haloon hommailuja - JK2!

Ilmoitin Haloon jälkikokeeseen kesäkuulle, ja sitä ajatellen on hyödynnetty kaikki tilaisuudet treenata tottelevaisuutta ihmisten ilmoilla. Aino sai parin treenikerran jälkeen luovuttaa siskolleen paikkansa pk-tottiskurssilla, ja Haloo kävi kuokkimassa myös Ainon pururyhmän tottiksissa. Kuin tilauksesta tuli toukokuulle myös SPL-maalimies Janne Laitisen tottiskoulutus Kiimingissä. Toivoin häiriötreeniä seuraamiseen ja arvasinkin, että täältä saadaan juuri sitä mitä tarvitaan. Selvästikin aina aika ajoin on jonkun ravisteltava ohjaaja pois mukavuusalueelta. Itse vajun aina hiljalleen löysäilyyn, vaikka teoriassa tietäisinkin, mitä pitäisi tehdä. Haloo teki hienosti hommia ja sai kehut, että on kivan ja hyvän oloinen koira!




Seuraavalla viikolla toukokuisena torstai-iltana ajeltiin Haloon kanssa noseworkin 1-luokan hajutestiin Paltamoon. Kilpailukirja saatiin ilman merkintöjä jo kuukausi aiemmin, kun tunaroitiin ensimmäinen yritys Kempeleessä. Siellä Haloo huiteli vauhdikkaasti 12 laatikon radan läpi, toisella kierroksella tökkäsi kokeiluksi nenänsä johonkin laatikkoon ja minä samantien hyväksyin sen löydöksi. Ohoh. Eipä auttanut kuin treenailla lisää ja odotella uutta testiä.

Paltamossa testi oli sisätiloissa liikuntahallissa. Halli oli sen verran hämärä ja kolkko paikka, että poikkeuksellisesti jokainen koira sai käväistä tutustumassa halliin ennen testin aloitusta. Haloota ei halli kummeksuttanut yhtään ja leikittiin siinä vain hetki narupallolla. Omalla vuorollamme päästiin suorittamaan, ja heti ensimmäisen jonon kolmannen laatikon Haloo ilmaisi ilman mitään epäilystä. Vahingosta viisastuneena tehtiin kuitenkin tarkistuskierros, ja kun toisenkin kerran Haloo ilmaisi erittäin pontevasti saman laatikon, niin hyväksyin löydön. Laatikko oli oikea ja tällä kertaa saatiin kilpailukirjaan ensimmäinen merkintä.

Jälkikokeen kakkosluokkaa lähdettiin Haloon kanssa suorittamaan Opky:n 1- ja 2-luokan iltajälkikokeeseen. Koe avattiin ja koirat tarkastettiin Sanginjoella ja siitä siirryttiin jäljille. Janalla Haloo lähti vauhdikkaasti ja suhaili vähän sinne tänne ennen kuin oikea suunta löytyi. Jäljeltä saatiin kuin saatiinkin kaikki kepit taskuun, vaikka 700 metrin jäljestämisen ja neljän kepin jälkeen Haloo oli sitä mieltä, että kyllä tämä tältä erää riittää ja minäkin tulin siihen tulokseen, että eipä auta kuin lähteä autolle. Palatessamme Haloo kuitenkin pongasi jäljen uudelleen ja nosti loputkin kaksi keppiä.

Esineruudussa viime syksyn kokeessa Haloo luuli olevansa henkilöhaussa, mutta nyt se selvästi oli omastakin mielestään tullut esineruutuun. Varsin nopeasti kolmella lähetyksellä se toi kolme esinettä. Viimeinen oli oikeassa etukulmassa ja satuin lähettämään siitä lähes kohdalta. Haloo lähti lujaa ja saman tien pyörähti ympäri ja sinnikkäästi etsi esineen, vaikka hetken aikaa joutui sitä siitä paikallistamaan. Hieno suoritus. Ensimmäinen esine Haloolla kävi lyhyesti maassa, mutta kiltillä arvostelulla ei siitä vähennyksiä. Maastosta pisteitä yhteensä 191.

Tottiksiin siirryttiin Tassutörmälle, missä meidän pari kysyi, onko mun koira uros vai narttu. Tuo kysymys enteilee aina huonoa, sillä mitä ihmeen väliä sillä on, jos oma koira on hallinnassa. Haloo aloitti paikallamakuulla ja suoritti sen normaalisti parin ravaillessa noutoliikkeissä kapula suussa ympäri esteitä ja yleisöä kun sitä samalla yritettiin lukuisin tänne-käskyin saada hallintaan. Paikallamakuussa se onneksi pysyi hyvin meidän suorittaessa vuorollamme kenttäliikkeet. Liikkeestä istumisessa annoin Haloolle reilun avun, jotta varmasti istuu. Hyppynoudossa uusin ensimmäisen heiton, mutta pahaksi onneksi toinenkin heitto kimposi vasemmalle vinoon. Uusintaheitto oli Haloolle saalishulluna hieman liikaa ja se karkasi ennen käskyä - onneksi kuitenkin hypyn kautta. Paluuhyppy tuli niin vinosti, että siinä tuli hassu kosketus. Eteenmenon loppuistumiseen tarvittiin toinen käsky. Muutoin liikkeet olivat erinomaisia, ja pisteitä koko esityksestä 94. Eteenmeno oli hauska, kun Haloo lähti niin lujaa, että maa vain pölähti. Totteli hyvin maahan-käskyä, mutta liikkeen päättämisen jälkeen kun kehaisin, niin otti taas kolmen metrin syöksyn kentän päätyä kohti, kun oli taas täysin vakuuttunut, että siellä on pallo. 😄

Näillä kuvioin saatiin JK2 suoritettua komealla ykköstuloksella 285 pistettä, ja seuraavaksi tavoitellaankin jo käyttövaliokiinnityksiä 3-luokassa! Tosin tällä jäljestämisellä ei kyllä tarvitse ihan heti voittajaluokan puolentoista kilometrin jäljille lähteä. Vaihtelevan mittaisia treenijälkiä ja kestävyyttä tarvitaan paljon lisää. Tottiksessakin hyvistä pisteistä huolimatta tuli mieleen monta treenin aihetta tulevia koitoksia ajatellen.

Käyttövalio ja piirinmestari!

Vaakun kanssa uusi mato laitettiin koukkuun heti seuraavana viikonloppuna jäljen piirinmestaruuskisoissa. Hieman arvelutti näin peräkkäiset kokeet, kun ei välissä ehdi treenata yhtään mitään. Etenkin tottis kärsii, kun kokeita on liikaa suhteessa treenimäärään. Osallistuttiin kuitenkin siitä huolimatta, kun ei muitakaan kolmosluokan jälkikokeita näköpiirissä ole ja yrittämättä ei tulosta ainakaan tule.

Piirinmestaruuskokeessa oli kymmenen koiran tottelevaisuuskarsinta, mutta koska osallistujia oli vain yhdeksän, niin aloitettiin heti maastolla Sanginjoella. Sadetta ei oltu saatu edelleenkään, joten jälleen lähdettiin jäljestämään kuivuuttaan pöliseville kankaille. Janalla Vaakku eteni luotisuoraan ja taas takajäljen kautta päästiin liikkeelle. Takuuvarmaan rauhalliseen tyyliinsä Vaakku jäljesti tosi pitkältä tuntuneen jäljen loppuun asti ja minun suureksi riemuksi nosti kaikki kepit. Kutoskepiltä ei autoa näkynyt ja sen verran monta kulmaa oli matkan varrella kääntyilty, että piti puhelimen karttasovelluksesta tarkistaa, kummasta suunnasta auto löytyy. Jäljestysaika meni sen verran tiukille, ettei yhtään ollut vara eksyillä.

Esineruudusta onnistuttiin tällä kertaa löytämään kaikki neljä ensinettä. Kauheasti ei ylimääräistä aikaa jäänyt, sillä viimeisenä Vaakku löysi oikealta etuesineen ja muutamia sekunteja sen luovuttamisen jälkeen päättyi etsintäaika. Maastosta saatiin kaikkiaan huiput 192 pistettä, joten varovaisen voitonriemuisin mielin lähdettiin Tassutörmälle suorittamaan tottiksia. Ykköstulokseen tarvittaisiin tottiksesta 78 pistettä ja kaiken järjen mukaan sen pitäisi olla meille aika varma.

Yhdeksästä osallistujasta kuusi jatkoi tottelevaisuuteen, ja rotukirjokin oli mukava, kun mukana oli mali, grotsku, rotikka, bortsu, valkkari ja briardi. Vaakun kanssa oltiin viimeisessä parissa ja pienemmällä numerolla suoritettiin liikkeet ensin. Meidän tottis oli aikalailla toisinto edelliskokeesta liikkeestä istumisen asentovirhettä myöten. Lisäksi nyt tuli hypyssä kosketus mennen tullen ja eteenmenossa tarvittiin kaksi käskyä maahanmenoon. Pisteitä saatiin Markku Piipon tuomaroimana 83, ja niinpä yhteispistein 275 Vaakku sai käyttövalionarvoon tarvittavan kolmannen ykköstuloksen! Aivan huippua! Meidän rodussa edellinen käyttövalionarvo on tullut vuonna 2011 eikä niitä kautta aikainkaan ole entuudestaan kuin kuusi. Tuossa joukossa on Vaakun emä Ränni ja mummo Nova, joten Vaakku on nyt kolmannen polven käyttövalio. Ihan superhienoa!

Eikä siinä vielä kaikki. Valionarvotulosta lähdettiin tavoittelemaan, mutta samalla tuli myös ensimmäinen sija eli jälkikokeen piirinmestaruus. Ohoh. Tuota en aamulla kokeeseen startatessa osannut edes toivoa. Onpahan mulla aikamoinen Vaakku ja olipahan sen kanssa aikamoinen päivä!

Vaakku JK3 Kalajoella

Helatorstaina laitoin sakset viuhumaan ja leikkelin Vaakulle kesätukan. Nyt se oli tehtävä, jos siitä meinaa jotain hyötyä saada. Vaakku täyttää kesäkuussa jo yhdeksän vuotta eli tämä on todennäköisesti meidän viimeinen kansallisten lajien pk-kisakausi. Helteitäkin on ollut toukokuussa ihmeen paljon, joten toivottavasti tuulevire nyt pääsee paremmin iholle ja edistää hieman jaksamista ja palautumista.

Uutta tukkaa testattiin tositoimissa jälkikokeessa Kalajoella. Kyseessä oli iltakoe perjantaina ja silloin sattui aurinkoinen mutta onneksi hieman viileämpi ja tuulisempi sää. Kalajoen ABC:lla kokoonnuttiin, tarkistettiin koirat ja siitä siirryttiin tuttuihin kangasmetsämaastoihin.

Kuumaa kesäsäätä oli pidellyt koko toukokuun ilman pisaraakaan vettä, joten maasto oli rutikuivaa. Vaakun kanssa janalla tuli liuta ylimääräisiä kuvioita ennen kuin päästiin oikealle jäljelle ja oikeaan suuntaan, pisteet 25/30. Jäljentekijän askeleet näkyivät rutikuivassa jäkälässä ja sammaleessa, ja olikin mukava katsella, miten hienosti ja tarkasti Vaakku jäljesti. Yksi välikeppi meillä jäi juuri siinä main, missä Vaakku pysähtyikin sitä selvästi etsimään. Itsekin Vaakun kaverina sitä siinä etsin, mutta ei vaan kerta kaikkiaan löytynyt. Omituista. Tämä sama on käynyt meille joskus aiemminkin Kalajoen maastoissa. Kepeistä pisteet 120/140.

Esineruudulle oli löydetty korkeuseroiltaan mukavan vaihteleva maasto. Se laski hieman alamäkeen ja nousi taas takalaitaan mentäessä ylös eli näkyvyys oli kuitenkin hyvä. Koko alueen poikki matalimmassa kohdassa meni syvempi uoma, jonka yli koirat loikkasivat. Oikeassa takaneljänneksessä oli vielä pitkittäinenkin uoma. Nyt ensimmäistä kertaa maastosääntömuutoksen jälkeen etsittiin neljää esinettä, mutta eipä löytynyt Vaakun etsimisellä viidessä minuutissa kuin se vanha määrä kolme esinettä. Työskentely oli hieman virkamiesmäistä, ja ylimalkaan yhden esineen missaamisesta rokotettiin muiltakin aika paljon työskentelypisteitä. Meille kolmella esineellä 19/30 pistettä. Muitten blogeja lueskeltua tässä taitaa olla tuomareilla pisteytyksessä melko suurta hajontaa.

Illan viilettyä jo suorastaan kylmäksi siirryttiin vanhan raviradan paikoitusalueelle tottelevaisuusosuuteen. Vaakku tekaisi kokonaisuudessaan ihan siistin näköisen suorituksen. Enimmät pisteet menivät liikkestä istumisen väärästä asennosta, luoksetulojen virkamiesvauhdista ja eteenmenossa Vaakku myös hieman odotteli maahanmenoa vaikka koko ajan virkamiesmäisesti laukkoikin eteenpäin. Hyppy meni tällä kertaa puhtaasti mennen tullen. Pisteitä Sami Isopahkalalta tottelevaisuudesta 86/100 ja koko kokeesta kakkostuloksen verran, 250.

Mukava oli taas pitkästä aikaa päästä takaisin tuloskantaan, mutta jälleen olisi se yksi penteleen välikeppi tarvittu ykköstulokseen yltämiseksi. Perustekeminen on Vaakulla melko varmaa, joten hyvillä mielin laitetaan uutta matoa taas koukkuun!

Ennen kotimatkaa vielä pikaisesti kuvamuisto Kalajoen Hiekkasärkiltä. Kuva Katja Sulkala

Haloo JK1

Lokakuun ensimmäisenä lauantaina oltiin Haloon kanssa jälkikokeessa Rovaniemellä. Tassuvaaraan saavuttiin hyvissä ajoin, ja onneksi heti aamusta oli kunnialla ohi kokeen jännittävin osuus eli koiran tarkastus.

Maastoon siirryttiin isojen hiekkakuoppien ympäristöön, missä ei onneksi poroja tuona päivänä näkynyt. Meidän jäljellä maasto oli aukeaa ja kasvillisuus maantasaista todella niukkaa hiekkaharjun päällystää. Janalla Haloo kävi päätymerkillä kääntymässä ja palatessa otti takajäljen. Jäljellä se eteni innokkaasti, ei noteerannut ensimmäiseltä suoralta keppiä, kulman jälkeen seuraavalla kepillä pysähtyi ja katsoi sen näköisenä, että "täällä on taas tämmönen keppi, mutta kun tämäkään ei ole meidän". Vaan kun se sai tietää, että noita juuri etsitään, niin loput ilmaisi normaalisti. Kutoskepin jälkeen käytiin vielä nostamassa se ensimmäiselle suoralle jäänyt keppi. Janalta saatiin 28/40 ja jäljeltä 130/130 pistettä. Tuohon suoritukseen täytyy kyllä olla tyytyväinen. Tehtynä oli nimittäin yksi ainoa perheenjäsenen eli jonkun muun kuin minun tekemä jälki. Yhtäkään vieraan tekemää jälkeä ei oltu koskaan ajettu.

Esineruutuun saatiin mennä rennoin mielin, sillä tulokseen tarvittavat maastopisteet oli jo koossa. Haloo innostui aivan yltiöpäisesti, kun meidät huudettiin vuorollamme ruutuun. Taisin joutua jopa lähettämään kaksi pistoa, kun vauhtia oli paljon ja etsiminen tapahtui varsin laajasti ja harvalla haravalla. Esineen löytäessään Haloo lähti sitä vähän arvellen tuomaan, mutta pudotti ja joutui hakemaan uudelleen. Tällä esityksellä tuli pisteitä 28/30. Tyytyväinen täytyy olla tähänkin. Me ollaan treenattu esineruutua aina yksin, joten koetilanne muistutti enemmän hakutreenejä ja Haloo vaikutti hieman hämmentyneeltä löytäessään maalimiehen sijaan pelkän kämäsen esineen. Vieraalla esineellä treenattiin yhden kerran pari päivää aiemmin, joten se sentään oli tuttu juttu...

Tassuvaaraan palattiin tekemään tottelevaisuudet. Haloon kanssa oltiin toisessa parissa ja päästiin suorittamaan ensin liikkeet. Seuraamisessa Haloo oli hyvin mukana, eikä tullut varsinaisia virheitä. Liikkeestä istumisen Haloo seisoi, mikä ei ollut suuri yllätys. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo oli vauhdikas, joskin edessä inasen verran vino. Tasamaanoudossa ei huomauttamista. Hyppynouto nopea ja ilmava, mutta pieni huomion herpaantuminen ja viive istumisessa. Estenouto tapahtui tutun sähäkästi ja siinä samalla paluu vahingossa viereisen mondioringesteen yli. Haloon mielestä suorituksessa ei tainnut olla mitään outoa, vaan tuli siitä säpäkästi luovuttamaan. Eteenmenossa lähti niin lujaa kuin pääsee ja meni ensimmäisestä käskystä kyynärpäitä myöten maahan. Hieno! Paikallamakuussa ei huomauttamista. Pari viiden pisteen virhettä tuli, joten muista liikkeistä ei vähennyksiä. Pisteet 90/100. Hieman tuomarin lähelle tuleminen ahdisti jonkin liikkeen alussa ennen kuin pääsi siitä suorittamaan. Sivulle siirtymisissä tuli myös liikettä ylöspäin, mistä itse en tykkää, ja ennen eteenmenon suorituslupaa Haloo teki parin metrin syöksyn, kun olisi jo kovin ollut eteen menossa. Aika suloisen vakuuttunut se oli siitä että meidän eteenmenopallo on kentän päässä, sillä puolet arvostelustakin se vielä selkä yleisöön päin tähyili kentän päätyä, että meidän pallo jäi nyt kyllä tuonne.

Koulutustunnusta lähdettiin hakemaan ja sellainen saatiin ykköstuloksella 276, joten hyvillä mielin saatiin lähteä kotimatkalle. Oli jännittävä päivä ensikertalaisen Haloon kanssa, ja se vaikuttaa kyllä edelleen sellaiselta koiralta, ettei sen kanssa pääse tylsää tulemaan. Aina sattuu ja tapahtuu - eikä koira itse tunnu sitä vauhdin hurmassaan huomaavankaan.

Kesä ja kauheesti kaikkee

Alkuvuoden kuulumisista päästäänkin suoraan kesän kuulumisiin. Kirjoittelutahti on ollut harvahko, kun kiirettä on pitänyt ja tapahtumat, tulokset ja kuvat tulee kuitenkin laitettua ensin facebookiin. Huhtikuussa luulin, että murheellinen kevät oli saavuttanut pohjansa, mutta niin vain jotkut osaavat toimillaan yllättää. Onneksi ympärillä on hyvät ystävät ja nämä koirat, niin mukaviakin kuulumisia on kertynyt.

Pääsiäinen meni pääasiassa kotoillessa. Melko myöhäisestä ajankohdasta huolimatta metsissä oli vielä aika paljon lunta, joten maastolajien treenailu sai vielä olla. Sentään parit mondioringtreenit pääsiäisen huiteilla käytiin, nekin tietysti hallissa. Uutena asiana alettiin opetella maalimiehen kuljetusta ja tottelevaisuusosan kaukokäskyjä. Hieman epätoivoiselta tällä hetkellä tuntuu lajin harrastaminen. Tarvittaisiin paljon osaavaa opetusta ja ryhtiä treeneihin, jotta harrastaminen olisi oikeasti mielekästä ja tavoitteita voisi asettaa. Jokainen tekee varmasti nytkin parhaansa, mutta yksinkertaisesti riittääkö se. Tulevaisuus näyttää, päästäänkö tässä lajissa vielä eteenpäin.

Tavoitteeseen sen sijaan päästiin Variksen kanssa agilityharrastuksessa. Kolmosluokkaan päästyä
ajattelin jonkinlaisen tuloksen sieltä hakea, ja huhtikuun agilitykisoissa käytiinkin kolme rataa. Ne meni paremmin kuin osasin odottaa, sillä Vaakku juoksi kolmet kolmosen kiemurat ilman ratavirheitä. Aikavirhettä tuli meille odotetusti pari kolme sekuntia ja viimeisestä kisasta uskomattomana sattumana 0,01 sekuntia. Siinä meni kolmosluokan nolla niin läheltä kuin se vain voi mennä! Jonkinlainen ympyräkin tässä sulkeutui, kun ihan ensimmäisissä agilitykisoissaan Vaakku niinikään tekaisi kolme ratanollaa. Nyt sitten arkistoidaan agilitykilpailukirja ja tehdään ihan muita juttuja.

Toukokuussa vaihtui hyvin palvellut kulkupeli Yaris Verso hieman tuoreempaan ja tilavampaan Seat Alhambraan. Sopivia, silmää miellyttäviä vaihtoehtoja tuli enempi vähempi tosissaan katseltua jo pitkän aikaa. Kun sitten samaan aikaan mahdollisuus hankkimiseen tuli, Yaris pomppasi katsastuksessa ja kotipaikkakunnalla oli tarjolla oikea auto, oikean värisenä ja kaikki muutkin kriteerit täyttäen, niin mitä sitä epäröimään. Nyt kelpaa taas toivottavasti pitkän aikaa huoletta reissailla töihin, treeneihin, kisoihin ja muuten vaan.

Toukokuun lopulla kurvasinkin tapaamaan pohjoisen briardinomistajia kevätpäivän viettämisen merkeissä. Yksitoista briardia oli kaikkiaan koolla ja kävi kentällä hieman kameran edessä pyörähtämässä. Kaikki briardistit olivat entuudestaan tuttuja, mutta kuulumisia riitti toki vaihdettavaksi kahvitarjoilujen ääressä ja nuotiolla makkaraa paistaessa. Mukava oli tietysti nähdä etenkin Vaakun jälkeläisiä, Haloon ja Ainon sisaruksia Lunaa ja Jäynää omistajineen pitkästä aikaa!

Vaakun kanssa käytiin jo yksi jälkikoe Kalajoella, mutta siitä ei sukseeta syntynyt. Ehkä osansa oli kesän ensimmäisillä helteillä ja maastossa meille osuneella aukealla, rutikuivalla, paahteisella alkumatkalla, mutta joka tapauksessa lisää pitää treenata. Muuten onkin kokeissa tullut käytyä ilman koiraa eli hakukokeen tottiksissa talkoilemassa, mondioringkoetta katsomassa ja tokokokeen kulkua kertailemassa. Ainon kanssa käyttiin touko-kesäkuussa tokon alokasluokan kurssi, joka oli taas hyvää harjoitusta ja oppia sekä ojennusta meille pääasiassa itsekseen treenaaville.



Keskiviikkotottiksissa Alatemmeksellä on treeniseuraa ollut vaihtelevasti. Kanssatreenaajia kovasti kaivataan, jotta riittäisi kaikille kolmelle omalle koiralle vieras koira pariksi ilmoittautumiseen ja paikallaoloon sekä tietysti ihmisiä henkilöryhmään. Tänä kesänä on nuorison kanssa otettu opetteluun estenoudot ja eteenmeno, jotka muodostavatkin aika merkittävän osan koetottiksen pisteistä. Vaakku vanhana kettuna osaa liikkeet niin kuin osaa ja sen kanssa treenaaminen keskittyykin asennepuolelle. Ehdin jo ajatella, että se on tullut vanhaksi tehdäkseen täpäkkää tottista, mutta kun molempien asenne oli kohdallaan, niin sieltä se tuttu Vaakkukin taas paljastui. ♡

Esineruudun harjoittelua on nuorison kanssa lykätty tähän kesään asti. Kolme treeniä on nyt tehty ja eiköhän tuokin tehtävä alokasluokan koesuorituksen tasalle tule tämän kauden aikana. Kaistaleen perälle on ensin viety esine yhdessä ja sitten uusintana etsintälinjalla odottaen. Harjoittelemista toki vielä riittää, että tehtävä sujuu valmiilla esineillä, erilaisilla materiaaleilla, vaikeammassa maastossa ja pitävällä otteella.

Metsäjälkiä on tehty niinikään kolme. Kokeilin jo jättää kaiken ruuan pois jäljeltä ja laittaa pelkät kepit, mutta oli ehkä vielä vähän liian aikaista sille. Muutama nappula siellä täällä auttaa kovasti, kun kepit eivät vielä tunnu koirista niin arvokkailta. Aino on hyvin tarkka ja tunnollinen jäljestäjä, ja pitää hyvin huolen pysyäkseen jäljellä. Haloo sen sijaan on suurpiirteisempi jäljestäjä ja hankalampi luettava, sillä se on saman näköinen touhukas tohelo, onpa se jäljellä tai hukassa. Sen kanssa tuleekin elävästi mieleen ajat Novan jälkiliinan päässä. 😄

Heinäkuu aloitettiin hauskoilla yöttömän yön hakutreeneillä, joissa treenattiin kelloon katsomatta ja syötiin hyvin. Vaakun kanssa ei ole hakuilu käynyt mielessäkään marraskuun hakukokeen jälkeen ja nuoriso on pitänyt lajista taukoa, kun neljän kuukauden ikäisenä löysivät hakumetsästä mörköjä. Vaan ilman muuta me lähdettiin nyt viettämään hakuilun merkeissä hauskaa iltaa ja yötä mukavassa porukassa - ja siinähän se uinunut hakuinnostukin taas heräsi.

Haloo ja Aino saivat näkönä pinkaista syömään makkarat neljältä maalimieheltä, ja aika, kokemus ja tapakasvatus oli tehnyt tehtävänsä ja ukot saivat luokseen ahneita ja innokkaita turreja. Aino tarvitsi hieman maalimieheltä kannustusta matkalle, mutta parin treeniä lisää ja menee Ainokin varmasti yhtään miettimättä. Vaakku viimeisenä koirana sai etsiä ukon etukulmasta, viidestäkympistä ja satkusta suorapalkoilla. Koiran etenemisen maastossa näki hyvin, ja olihan se komean näköistä menoa! Hieman neljän jälkeen auringon jo taas noustua oli kaikki koirat treenattu ja ehkä puolet eväistä jaksettu syödä. Isot kiitokset kaikille treeniseurasta - juuri tällaista koiraharrastus parhaimmillaan on!

PK-rotumestikset

Elokuussa oli ohjelmassa myös briardien PK-mestaruuskisat Lapualla. Mestaruuksia ratkottiin yhdessä beauceronien, bouviereitten, mudien ja valkoistenpaimenkoirien kanssa, ja lajit oli tällä kertaa jaettu kahdelle päivälle omiksi kokeikseen. Variksen ilmoitin optimistisesti lauantaille erikoisjälkikokeeseen ja sunnuntaille jälkikokeeseen.

Tällä kertaa otin pennutkin reissuun mukaan näytille ja sivistymään, joten Yaris tupaten täyteen pakattuna ajelin perjantaina Lapualle. Siellä meillä oli yhdessä muiden briardiosallistujien kanssa raunioradalta varattuna tarkoitukseen sopiva puoli-ilmainen parakkimajoitus. Tuuri oli taas kohdallaan, kun saatiin myös tälle kisaviikonlopulle paahtavan kuuma hellekeli keskelle muutoin varsin viileää kesää.

Lauantaina aamupäivällä ehdittiin katsella kisakeskuksessa hakukoirien tottikset, ennen kuin erikoisjälkikokeen ykkösluokkalaisten oli aika siirtyä pellolle. Variksen kanssa oltiin vuorossa heti ensimmäisenä, ja eipä siitä suorituksesta jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Matka eteni paahtavan kuumalla ja harvaheinäisellä kuivalla pellolla etanavauhtia epävarmasti ja päättämättömästi edestakaisin tarkistellen. Lähes koko jäljestysaika 30 minuuttia oli kulunut taukoamatta jälkeä selvitellessä ja matka oli edennyt vasta suunnilleen puoliväliin, kun Varis lopulta heitti hanskat tiskiin. Pisteitä 30 ja tuomari otti hattua päästä koiran osoittaman sinnikkyyden edessä. Rehellisyyden nimissä olisihan se jonkin sortin vääryys ollut, jos meidän olemattomalla peltojälkitreenimäärällä olisi tulos noin vain tekaistu. :)

Koepäivän päätyttyä tehtiin pienet tottikset pentujen kanssa ja saatiin Tiinalta tarkkasilmäiset kommentit, miltä touhu näyttää. Ajankuluhan siinä unohtui, mutta onnekkaasti ehdittiin kauppaan saunajuomien ostoon juuri ennen yhdeksää ja pizzerian kautta suunnattiin majapaikkaan syömään, seurustelemaan ja saunomaan. Mukava olikin taas päästä turisemaan briardistituttujen kanssa, kiitos vain kaikille seurasta!

Sunnuntaina oli päivä uusi ja Variksen kanssa edessä kansallinen jälkikoe. Aamulla aloitettiin maastossa jäljellä, ja tuttuun tapaan lähdettiin liikkeelle takajäljen kautta. Keppejäkin alkoi nousta, mutta melko alussa oli sen verran pitkä kepitön matka, että arvelin sinne yhden jo jääneen. Iloiseksi yllätykseksi viiden kepin jälkeen matka kuitenkin vielä jatkui. Tuo viimeinen etappi olikin jännittävä, kun Varis jostain syystä harhautui ja pian olimme omalla janallamme. Onneksi osattiin palata takaisin ja halkoa alue niiltä main, mihin jäljen saattoi olettaa päättyvän - ja sieltä se kutoskeppi löytyi!

Esineruudussa saatiin ennen aloitusta tuomarilta jana-arvostelu. Arvostelua kuunnellessa Varis jo täyttä päätä nenä pitkällä skannasi esineitten sijaintia ruudussa, joten arvasin että kohtuullisen säpäkkää toimintaa on luvassa. Esineet nousikin vauhdikkaasti, mutta yhtä esinettä Varis ei malttanut paikallistaa loppuun saakka, vaan kävi muutaman sekunnin kaarroksen muualla ja palasi sitten etsimään esineen. Siitä piste pois.

Kisakeskukseen palattiin tekemään vielä päivän päätteeksi tottikset. Paahtavasta helteestä huolimatta Varis teki hommia innokkaasti, jäävien asennot meni oikein, noudotkin tapahtuivat oikeitten esteitten ylitse eikä muitakaan isompia kämmejä tapahtunut. Selvimpinä virheinä taisivat olla kosketus hyppynoudossa ja eteenmenossa maahan tarvittiin kaksi käskyä (ensimmäisellä kyllä pysähtyi, mutta jäi seisomaan). Tuomari tuntui tykkäävän Vaakun esityksestä, kehui kuinka on kaunista katsella ja palkitsi 94 pisteellä.

Varis vastasi komealla 1-tuloksellaan 285 pistettä koko päivän ainoasta jälkituloksesta ja pääsi luonnollisesti pokkaamaan luokkavoiton ja jälkikokeen rotumestaruuden. Samalla tuli toinen kiinnitys käyttövalionarvoon, yippee!

Palveluskoirien SM-kisat

Variksen kanssa vuoden ensimmäiseksi kokeeksi buukattiin vaatimattomasti palveluskoirien SM-kisat Vantaalla. Viime vuonna jäi harmittamaan, kun ei osallistuttu, joten nyt oli päästävä mukaan hinnalla millä hyvänsä. Parit pienet tottistelut, yksi jälki, jana ja yksi esineruutu sai riittää valmistautumiseksi ja sitten lähdettiin Variksen kanssa reissuun.

Perjantaina taitettiin menomatka niin, että päivällä yhden aikoihin oltiin kisapaikalla Vantaalla. Tarkastuksessa ja eläinlääkärin syynissä käytyä oli vähän kahden jälkeen meidän vuoro tutustua kenttään. Otettiin lyhyesti ja ytimekkäästi vain vähän seuraamista ja eteenmeno pallolle.

Kolean kesän jälkeen Vantaalle osui kisaviikonlopulle ihan tuskallinen helle. Vaakkuun se ei isommin vaikuttanut, vaan lauantai-iltapäivänä jälkikoirien tottiskarsinnassa tehtiin vireen puolesta melko normaali suoritus. Virheitä vain tuli joukkoon aika tavalla enemmän kuin yleensä.

Seuraamisessa etenkin ensimmäisellä suoralla Varis edisti reilusti. Siellä se tuntui menevän niskat
kenossa jossain edellä - olisikohan tarvinnut minua mukaan ollenkaan? Ensimmäisessä luoksetulossa putkahti esiin viime syksyn vinkeet, kun Varis edessä alkoi pahaenteisesti hypähdellä ja suu napsaten tapailla haukkua. Tuosta tilasta sivulle siirtyminen oli kehno. Liikkeestä seisomisessa lipsahti tavallista kovempi käsky ja sen Varis meni yhtään empimättä maahan. Argh!

Kahdessa ensimmäisessä noudossa Variksella oli aavistuksenomaisesti liimaa hampaissa ja niinhän se sitten estenoudossa ei enää irrottanut ensimmäisellä käskyllä. Yritin käskyn jälkeen hetken odottaa ja hieman työntääkin kapulaa, mutta ei auttanut. Vaakku istui edessä kuin tatti ja piti kapulasta kiinni kunnes käskin toistamiseen irti. Hyppynoudossa pressueste ylittyi mennen tullen koskematta, vaikka kuvasta sitä ei ehkä arvaisi. Luulen, että Vaakulla tuon hyppynoudon kohdalla ohikiitäväksi hetkeksi palasi mieleen sellainen pikku juttu kuin kuri. Se teki edellistreeneissä kaadon ja asiasta hieman keskusteltiin (ja teki silloin perään ihan superhienot hypyt). Nyt se vaikutti taituroivan koskematta yli tuollaisen vähän huonomminkin onnistuneen hypyn.

Kaikista virheistä hämmentyneenä en tullut oikein normaaliin tapaan viritelleeksi eteenmenoa. Olisi varmaankin pitänyt, sillä Varis meni sen omin päin maahan jossain 25 metrissä ja vilkuili sitten vuoroin minua ja vuoroin mahdollista palloa kentän päässä. Oivoi! Tällä esityksellä tuloksena oli 77 pistettä, jolla jäätiin harmittavasti puolen pisteen päähän karsintarajasta, sijalle 21.

Olisihan se ollut kiva esittää hieman onnistuneempi tottis ja päästä maastoon, mutta ei
tunnu katastrofilta, vaikka karsiuduttiinkin. Takana on kuitenkin pentujentäyteinen kiireinen ajanjakso tosi vähällä treenaamisella. Hienoa oli olla näissä hulinoissa mukana ja ainoana briardiosallistujana muistuttamassa, että tällainenkin vaihtoehto on palveluskoirarotujen joukossa.

Sunnuntaina metsässä uurastamisen sijaan Vaakku vietti päivän hotellin viileydessä ja minä rotukavereitten kanssa IPO-koirien kisakatsomossa. Illaksikin saatiin kivaa ohjelmaa, kun käytiin Pian ja Pätkiksen kanssa heidän kotikulmillaan peltojäljellä. Varis sai pitkästä aikaa jäljestellä ihan oikealla pellolla viisi kulmaa, muutaman esineen ja neljä harhajäljen ylitystä. Ihanhan homma tuli suoritettua - toki tyyli ei joka hetki ole ihan niin justiinsa.

Maanantai oli varattu kotimatkaa varten, ja sekin saatiin taittaa helteisessä lomasäässä. Aikamoinen tuuri, kun käytin kaikki kaksi kertynyttä lomapäivääni Vantaan reissuun ja juuri tälle viikonlopulle sattui kolean kesän jälkeen tällaiset helteet. Lomailun kannalta ei siis hullumpi reissu. :)
Kuvia Vantaan reissusta.

Lieksan jälkikoeviikonloppu

Tänä vuonna meillä jäi jälkikokeet vähiin, joten kauden jo uhkaavasti lähestyessä loppuaan otettiin suunnaksi Lieksan kokeet. Siellä samana viikonloppuna on kaksi tottiskarsintakoetta, joten sen takia voi jo vähän pidemmästi ajellakin. Neljän jälkeen lauantaiaamuna lähdettiin Variksen kanssa reissuun, ja heti alkumatkasta väistelty hirvi karisti hyvin unihiekat silmistä.

Perillä Timitran hiihtokeskuksessa tottiskarsinnat suoritettiin stadionmontussa kahdella kentällä. Vaakku oli tottiksessa taas mukavan aktiivinen ja hyvässä vireessä. Isoimmat virheet olivat toinen kutsu luoksetulossa, väärä asento toisessa luoksetulossa ja eteenmenossa meni ennen tuomarin lupaa maahan. Se mitä oli treenattu meni hyvin eli ei kosketuksia hypyissä, jihuu! Pisteitä tuli meidän tottiksesta 85 Laura Pitkäseltä, jolla oli varsin tarkka arvostelulinja. Toiselta kentältä tuli niin korkeita tottispisteitä, että karsintaraja nousi ennennäkemättömän korkeaksi, 82 pisteeseen. Meidänkin kentältä sentään muutama pääsi kuitenkin maastoon.

Vaakun kanssa aloitettiin jäljellä. Janalla selvittiin hieman haparoiden, mutta ilman takajälkeä liikkeelle. Maasto oli aika haastavaa. Ei ollut lainkaan ryteikköistä, mutta möykkelöä, kumpua ja notkelmaa, suota ja suopursua. Raskaskulkuista maastoa siis ja aika kaukana Kalajoen tasaisista jäkäläkankaista, joille mä olisin niin toivonut tänäkin vuonna pääseväni kokeeseen. Vaakku jäljesti taas hyvin koko kuvion, mutta harmittavasti yksi välikeppi jäi todennäköisesti jonnekin jäljen keskivaiheille. Pisteitä jäljeltä 148.

Lopuksi käytiin vielä esineruudussa, jossa Vaakku työskenteli hienosti, reagoi esineisiin säpäkästi ja toi ihan hyvässä ajassa kaikki kolme esinettä. Jipiii, tähän olin niin tyytyväinen! Pisteitä Lauralta 29. Vaakku sai tästä viikonlopun ensimmäisestä koitoksesta siis JK3 hyvällä kakkostuloksella 262 pistettä. Taas se jäi siitä yhdestä välikepistä kiinni, voi kehveli! :)

Pizzaa, kaupassa käyntiä, tottistreeniä, saunomista, ulkoilua ja hyvin nukuttua yötä myöhemmin oltiin sunnuntaiaamuna taas valmiina uuteen päivään. Tottisarvonnassa päästiin nyt sinne toiselle kentälle, jossa Vaakku teki hommia jälleen hyvässä vireessä. Isoimpina virheinä oli toinen kutsu luoksetulossa, paluuhypyn kosketus ja eteenmenossa meni maahan asti vasta toisella käskyllä. Hypyissä Vaakku teki taas parhaansa, mutta paluuhyppy meni ihan minun lyhyen ja vinon heiton piikkiin. Pisteitä tästä tottiksesta Heikki Törröseltä 95.

Maastossa aloitettiin Vaakun kanssa Törrösen esineruudussa, josta meille pitkällisen niinsanotun etsimisen jälkeen yksi ainokainen esine. Tuomarin mukaan koira työskenteli hyvin :o ja arvostelu keskittyikin lähinnä ohjaajan haukkumiseen (koiranlukutaidoton ja puuttuu turhaan työskentelyyn), pisteitä 9. Pakko avautua sen verran, että soisin tuomareitten pysyttelevän arvosteluissaan hyvin pitkälti tuotujen esineitten määrässä ja koiran työskentelyn silmämääräisessä arvioinnissa. Muu menee helposti ihan metsään... Näin koirastani, että se on vain työskentelevinään. Silloin on jossain vaiheessa jo pakko puuttua tilanteeseen kutsumalla pois ja lähettämällä uudelleen - muutoin se kyllä käyttää vaikka koko sen viisiminuuttiseen yhtäjaksoiseen "hyvään työskentelyyn" tuomatta yhtään esinettä. Vaakun oikeasti hyvä työskentely on ihan erinäköistä toimintaa. Tällainen suoritus siis tällä kertaa sen enempää syitä itsekään arvailematta.

Hämmentävän esineruudun jälkeen lähdettiin jäljestämään. Sieltäkään ei ihan täysosumaa tullut, sillä takajäljen kautta päästiin liikkeelle ja yksi välikeppi jäi ihan ensimmäiselle 500 metriä pitkälle suoralle. Pisteitä jäljeltä 142.

Nyt ei ykköstulos ollut edes lähellä, mutta tämänkin päivän uurastuksesta oli kuitenkin tuloksena JK3 pistein 246. Vaakku näyttää selvittävän jäljet ihan hienosti, mutta jotenkin aina tuppaa vähintäänkin se yksi välikeppi jäädä. Pitää varmaan kokeeksi lisätä treenijäljillekin keppien määrää, ja toisinaan voisi ajaa koemittaisenkin jäljen, ettei sitten kokeessa ainakaan ottaisi voimille.

Vaakku relaa

Tietulli, suoritetaan rapsuttamalla :)

Jälkiviisautta

Meidän piti tällä kaudella tavoitella täydellä tohinalla jäljen käyttövaliotuloksia, mutta eipä ole mennyt aivan kuten strömsössä on tapana. Kesäkuussa missasin Kalajoen jälkikokeen ja heti perään unohdin Iisalmen iltakokeen soittoajan.

Jäljen treenaaminen ei ole oikein kiinnostanut, mutta elokuun alkupuolella kävin viimein tekemässä Peuhuun reilun kilometrin mittaisen jäljen. Sports tracker tallensi sekä jäljen teon että ajamisen, ja kahdesta samanlaisesta kuviosta päätellen meni oikein hyvin. Todellisuudessa suoritus oli ihan surkea, sillä Varis lompsi kuin sunnuntaikävelyllä nenä ylhäällä. Asennetta ei ollut minkäänlaista, ja pari keppiäkin olisi Vaakulta jäänyt nostamatta.

Jostain käsittämättömästä syystä en juurikaan päätäni vaivannut tuolla suoriutumisella, vaan luotin vain, että osaahan se jäljestää ja on varsin suoritusvarmakin - kertaakaan ei ole ilman tulosta jääty. Noniin, joko arvaatte...

Pari viikkoa myöhemmin oli edessä meidän kesän ainokainen jälkikoe, piirinmestaruuskisat. En ollut kauhean innoissani tuosta kokeesta, mutta valinnan varaa ei oikein ollut. Kokeen lähestyessä treenattiin lähinnä esineruutua, sillä viime syksynä saavutettu asenne tuntui jääneen sinne viime syksyyn ja nyt yritettiin nopealla aikataululla pitää pieni kertauskurssi. Jäljen osalta tehtiin vain janoja, jotka sujuivat alun pikku neuvotteluiden jälkeen suorastaan mallikkaasti.

Koeaamuna piirinmestaruuksien ratkominen aloitettiin vähäisen osallistujamäärän vuoksi tottelevaisuuskarsinnan sijaan jäljillä Sanginjoella. Sää oli jälkikoetarkoitukseen vähän turhan hyvä, joten aika moni kilpailija sai jäljelle seurakseen sienestäjiä ja marjastajia. Vaakun kanssa päästiin ensimmäisenä maastoon ja säästyttiin enimmiltä häiriöiltä, mutta oltiin huonoja sitten muutoin.

Janasuoritus oli hieman hapuileva, mutta ilman takajälkeä päästiin liikkeelle. Ensimmäinen keppi nousi hetimmiten janalta lähdettyä, ja siitä jatkettua Vaakku teki suoran kulman hieman omituiseen suuntaan takaisin kohti tietä, jonka varresta juuri oli lähdetty. Vaakku jäljesti tielle asti, kääntyi siellä ympäri, jäljesti samaa reittiä takaisin ja päätyi suurelle männylle, jonka runkoon oli sidottu talipötkö. Eiiiih... Pötkö oli aivan koskematon, joten joku oli sen käynyt ripustamassa ihan vastikään.

Tuon harhajäljen tarkastettuaan Vaakku poimi taas oman jäljen ja matka jatkui, joskin ihan yhtä surkealla sunnuntaikävelyasenteella kuin se ainokainen treenijälkikin. Vaakku seuraili jälkeä kaikkine kulmineen, mutta mitään kiirettä ei tuntunut olevan ja loput kepit se jätti tyystin minun bongaamisen varaan. Puolentoista kilometrin sunnuntaikävelymme lähestyessä tietä ja jäljen loppua oli ainoastaan kolme keppiä taskussa. Kutoskeppikin jäi löytymättä, sillä aivan tien lähellä olevien loppukulmien sijaan Vaakku talutti minut suoraan tielle, minne samaan aikaan parkkeerasi autollinen pumeja. Pumit jatkoivat ulkoilemaan hieman kauemmaksi, mutta Vaakkua ei kutoskepin etsiminen edelleenkään kiinnostanut - ja noinkohan olisi aikakaan riittänyt, epäilen suuresti. Me siirrytiin siis kolmen keppimme kanssa ilman tulosta katsomon puolelle.

Maanantaina porhalsin tästä jälkimaleksimisesta sisuuntuneena tekemään jäljen Purnunnokalle. Savu korvista sauhuten päätin, että nyt loppuu lässyily jälkiliinan molemmissa päissä. Samalla oli hyvä hetki tehdä asennemuutos ja alkaa treenata hankalammissakin maastoissa ja suorastaan toivoa marjastajia tekemään harhajälkiä. Eipähän tarvise sitten kokeissa niitä tuskailla vaan kuuluvat ikäänkuin asiaan.

Tein siis ryteikköä, suopursuja, suo-ojia ja tien varteen parkkeerattuja marjastajien autoja välttelemättä 850 metrin jäljen, joka vanheni parisen tuntia. Ja niinhän siinä kävi, että muutaman alkumatkasta oikein tunteella jyrähdetyn jälki-käskyn mukana Vaakun sunnuntaikävelyasenne rapisi ja tilalle kirkastui taas se tuttu jälkeä tehokkaasti syvällä nenällä sukkuloiva työmyyrä. Sanomattakin selvää, että kepitkin nousi pikkuisen eri asenteella kuin pitkiin aikoihin. Tulipahan taas sellainen nykäsen sanoin bon voyage -tunne, että tältähän jälkiliinan päässä kävelemisen pitikin tuntua, oli päässyt jo unohtumaan. Vaakku peilaa niin minun asennetta, että jos itse liinan päässä löysäilen, niin saan kyllä Vaakun siihenkin hommaan kaverikseni. Tämän kun olisi taas tajunnut treenijäljellä ennen koetta...

Uusintana JK3

Sunnuntaiaamu Lieksassa valkeni tuulisena. Variksen kanssa oltiin edellisiltana käyty treenaamassa lyhyesti koekentällä ja sitten majoituttu läheisessä hostellissa. Aamulla oltiin hyvin nukkuneina, mutta hivenen väsyneinä valmiina kauden viimeiseen jälkikokeeseen.

Osallistujia oli vain 16, joten tottiskarsinta käytiin kahdella kentällä. Mielenkiinnolla odotin, miten peräkkäiset koepäivät näkyvät meidän suorituksessa. Ja näkyihän ne. Ei ehkä niinkään yleisilmeessä, sillä arvostelussa koiraa kuvailtiin jopa viettivoimaiseksi sekä energiseksi (nojoo...) ja seuraaminenkin oli erinomainen, mutta virheitä tuli tavallista enemmän. Varis teki jäävissä istumisen ja seisominen maahan ja estenoudossa paluun hypyn kautta, joten liikevirheitä tuli viidentoista pisteen edestä. Hyppynoudossakin sattui ja tapahtui, sillä annoin käskyn vahingossa liian aikaisin samanaikaisesti, kun kapula yllättäin vierikin vielä esteen takaa esiin ja lisäksi Varikselle tuomittiin varaslähtö - josta tosin rohkenen olla hieman erimieltä. Luoksetuloissa ja eteenmenossa oli pientä himmaamista lopussa. Paikallaolo oli hauska ohjelmanumero, kun kentällä kävi suorastaan myrskytuuli eikä piilo meinannut millään pysyä pystyssä. Heikki Törröseltä saatiin tottiksesta 76 pistettä, mikä riitti vielä täpärästi maastopaikkaan.

Kymmenestä maastoon päässeestä puolet lähti esineruutuun ja me toisen puolen mukana aloitimme taas jäljellä. Meidän jana oli metsätien ylitse kulkevan voimalinjan varressa. Varis eteni janalla taas takellellen, nosti jäljen vasemmalle ja hämmästyksekseni päästiin taas liikkeelle ilman takajälkeä. Varis tuntui kuitenkin lähes saman tien harhautuvan takaisin voimalinjan alle eikä patisteluistani huolimatta ollut lainkaan halukas jatkamaan syvemmälle metsään. Kerrassaan omituista. Kokeilimme jatkaa myös hieman epätodennäköiseltä tuntuvaa kuviota voimalinjan toiselle puolen, mutta koira oli täysin ymmällään myös siellä. Useamman kerran nostettiin jälki uudelleen janalta. Varis nosti jäljen välillä myös oikealle, jolloin käskin sen kääntyä, mutta jälkeä ei vain päästy alkua pidemmälle millään. Todella kummallista. Ja aivan valtava pettymys.

Aikaa oli kulunut niin paljon, ettei tulokseen ollut mahdollisuuksia ja oli sama palata autolle. Ajattelin, että jäljestetään nyt se takajälki, sillä se tulee varmaan metsätielle lähelle meidän autoa ja samalla Varis näkee, että siihen suuntaan jälki on umpikuja. Oikealle nostettuna jälki lähtikin lähes janan suuntaisesti takakrepin oikealta puolen mäkeä ylös ja yllättäin tuntuikin jatkuvan ja jatkuvan, ensin tosi pitkän suoran, sitten alkoi tulla kulmia ja vähitellen alkoi nousta myös keppejä. Ei voi olla totta, meidät oli lähetetty jäljelle väärään suuntaan! Ajattelin, että ajetaan jälki loppuun ja jos saadaan tulokseen oikeuttavat kepit ja esineet, niin ehkäpä yliaika voidaan mitätöidä. Puolivälissä jälki ylitti metsätien, jonka varressa meidän auto oli, ja loppu jälkikin tien toisella puolen sujui Variksen johdolla kaikkine kulmineen hienosti. Harmittavasti keppejä kertyi hieman ahdistavan alun jälkeen vain neljä. 

Kerhon majalta lähdettiin miltei saman tien esineruutuun. Hieman sekavissa tunnelmissahan se meni, ja kahdella esineellä saatiin 20 pistettä. Olen kyllä jälleen tyytyväinen Variksen asenteeseen ja työskentelyyn ruudussa. Sille ei tullut mahdollisuutta löytää kolmatta esinettä, kun ensimmäisen löydyttyä oikealta ja toisen keskeltä en sitä enää sille puolen ruutua lähettänyt. Ensi kerralla etsitään sitten viisaammin (ja toivottavasti vähemmän sekavat tunnelmat taustalla) koko ruudun alueelta riippumatta siitä, mistä esineitä on jo löytynyt.

Majalle palattua saatiin nähtäväksi jälkikaavio ja tuomarin jana-arvostelulomake. Jälkikaavio oli yhtä tyhjän kanssa, sillä siihen ei ollut merkitty janakreppejä eikä siitä käynyt lainkaan ilmi, millä tavalla jälki janan leikkasi. Tuomarin paperiin oli piirretty jälki ylittämään jana keskeltä vasemmalle. Tuli jo vähän vastaavan tuomarin asenteesta sellainen olo, että minä olen vaan idiootti ja koira huono (enkä kyllä myöskään pitänyt tavastaan arvostella esineruutu, tottis ihan ok), mutta pyynnöistäni viimein jäljentekijään saatiin yhteys ja varmistui, että kyllä jälki todellakin leikkasi janan oikealle. Tilanne muuttui tietysti täysin, ja meille tarjottiin ilman muuta varajälkeä. Hieman emmin, sillä Vaakun kanssa oltiin molemmat jo aivan uuvuksissa koepäivästä. Mutta varajälki oli valmiina odottamassa, Vaakun painostaminen tyhjään metsään ja ottaminen pois jäljeltä oikeasta suunnasta tuntui ihan musertavalta vääryydeltä sitä kohtaan ja harmitti ajatus, että muitten virheen takia Varis näyttäisi epäonnistuneen ja jääneen ensimmäistä kertaa eläessään ilman tulosta, joten varajäljelle lähdettiin tilannetta korjaamaan. 

Jana sujui taas takellellen ja takajäljen kautta päästiin liikkeelle. Varis jäljesti alkumatkan hieman haparoiden, mutta varmistui silminnähden, kun pääsin sitä ensimmäisestä kepistä täydestä sydämestä kehumaan. Loppu jälki sujuikin sitten ihan pro-tyylillä. Minä kävelin liinasta pidätellen perässä ja Vaakku kiikutti aina välillä keppejä taskuun. Jäljen päätteeksi saatiin palauttaa janalla odotelleille mukaville ja kovin helpottuneille janatuomarille ja ratamestarille kaikki kepit. Näin ollen Varis sai maastosta 184 pistettä ja kaikkiaan kakkostuloksen 260 pisteellä. Vaakku teki aivan valtavan työn, kun eilinen koepäivä pohjalla suoritti tottiksen, janavääryyden jälkeen kokonaisen voittajaluokan jäljen, esineruudun ja sen päälle vielä toisen voittajaluokan jäljen. On se vaan aikamoinen! 

Lieksan kokeissa jälkimaastot olivat juuri niin hyvät ja tunnelma leppoisa kuin muistelinkin viime reissulta neljän vuoden takaa. Sen verran on tullut kokeissa ja kisoissa itsekin talkoiltua, että tiedän että virheitä vain joskus sattuu, ei voi mitään. Sen mukaisestihan sitä kannattaa tietysti epäselvyyksiin suhtautuakin. Lohikukot palkintona olivat mainiot - olkoonkin, että meidän lauantain lohikukon laitoin keiteleläisten mukaan. Kotimatkalla treenit ja koejana mielessä pyörien oli tietysti Vaakun puolesta pala kurkussa, ja sitä koetettiin yhdessä karistaa hyvä ruoka, parempi mieli -menetelmällä. Mä luulen, että Vaakulla ainakin onnistui ihan hyvin. :)

Kello käyntiin!

Koekauden päätteeksi meillä oli kaksi jälkikoetta Lieksassa. Kokeen lähestyessä aika loppuu aina kesken, mutta nyt olo oli janojen osalta aivan epätoivoinen. Onnistuin saamaan ne kokeenalusviikolla niin solmuun, että huono eteneminen ja takajälki oli lähes varmaa. Tottistelut jäivät syyskuussa haun ja esineruudun jalkoihin ja kokeen alla vain pariin mieleenpalauttelutreeniin, joten mitään viime kokeita kummempaa ei voinut siitäkään odottaa. Jäljestämisestä sentään oli luottavainen olo ja esineruudustakin kovasti toiveita.

Tältä pohjalta lähdettiin Variksen kanssa lauantaiaamuna puoli neljältä ajamaan kohti Lieksaa. Aikataulun perusteella osattiin odottaa lauantain tottiskarsintaan suurta osallistujamäärää, ja perillä odottikin listassa 25 koirakkoa, jotka arvottiin kolmelle kentälle. Kentät olivat lähes kiinni toisissaan hiihtokeskuksen nurmipohjaisessa stadionmontussa, joten häiriötä oli kiitettävästi koirien juostessa eteen tai luokse, noutokapuloiden lennellessä ja laukauksien kaikuessa sekaisin milloin milläkin kentällä. Tämä oli uutta useimmille koirille ja taisi näkyä tulostasossakin, sillä yllättävän paljon tapahtui paikallamakuusta nousemisia ja muuta huuhailua.

Variksen kanssa päästiin suorittamaan toisessa parissa pienemmällä numerolla ja tehtiin hyvin samankaltainen suoritus kuin muissakin syksyn kokeissa. Yleisilme on tarkkaavainen ja tekeminen melko korrektia, mutta kyllähän vire on valunut sellaiseen virkamiessuorittamiseen ja mukaan aina mahtuu se vitosen virhe ja muutama pienempi. Tälläkin kertaa seisomisessa tuli asentovirhe ja hypyssä perinteiset kosketukset. Maahanmenossa Varis hieman aavisti käskyä ja viime kokeen tapaan lähti taas vasta toisella kutsulla. Se odottaa kutsua tarkkaavaisena ja tulee reippaalla ilmeellä, mutta lähtee kuitenkin vasta toisesta kutsusta, kun on huomannut, että sellainen aina tulee. Toivottavasti se tekee tämän pian treeneissäkin, niin pääsee huomaamaan, että ei muuten tulekaan. Seuraaminen, istuminen, noudot, eteenmeno ja paikallamakuu sujui isommitta virheittä. Meidän kentällä arvosteli Ilkka Halonen, jolta saimme päivän toiseksi parhaat tottispisteet, 88.

Kymmenestä maastopaikan saaneesta puolet aloitti esineruudulla ja me toisen puolen mukana lähdimme jäljestämään. Jana sujui odotetun takkuisesti, mutta kaikeksi onneksi takajälkeä ei tullut. Tuttuun tapaan jäljestämisen alkuun päästyään Varis teki varmaa työtä, ja minä yritin pitää keskittymistä ja liinatuntumaa yllä pidättämällä etenemisen tasaisessa kävelyvauhdissa. Lopussa jälki tuli tietä kohti, mutta teki vain muutaman metrin päässä tiestä terävän kulman jälkikaavion sisäänpäin jatkuakseen siellä vielä pienen lenkin. Varis otti tuonkin piikin hienosti ja nosti jäljeltä kaikki kepit, yippee!

Viimeisenä meillä oli esineruutu, jota pääsimme treeniprojektimme jälkeen nyt ensimmäistä kertaa kokeilemaan koetilanteessa. Yhtäaikaa oli siis utelias, toiveikas ja jännittynyt olo siitä, kuinka meidän käy. Ja hyvinhän meidän kävi, itseasiassa aivan loistavasti! Kolmella lähetyksellä tuli rivakasti kolme esinettä, vauhti oli kova ja reagointi esineisiin siitä huolimatta säpäkkä. Pieni kauneusvirhe tuli ensimmäisen esineen palautuksessa, jonka Varis teki lähetyslinjaa pitkin eikä suorinta tietä ruudun läpi. Veikkaan, että tässä saattoi koiraa hieman hämätä katsojat, joita kohti Vaakku näytti ensin esinettä palauttavan. Suoritus oli kuitenkin siinä määrin Laura Pitkäsen mieleen, että häneltä saatiin siitä täydet 30 pistettä.

Järjestävän kerhon majalla saatiin päivän päätteeksi vastaanottaa ison kokeen toinen sija ja ennen kaikkea se kovasti toivottu ykköstulos! Pisteitä tuli siis tottiksesta 88, maastosta 195 ja yhteensä 283. Varis on niin ansainnut tuon tuloksen ...ja tietysti kaikki maailman palkkaherkut. Käyttövalionarvoon tarvittavat kolme ykköstulosta tulee olla vähintään kahdelta eri kaudelta, joten aivan mahtavaa, että saatiin ensimmäinen tälle vuodelle ja valiokello käyntiin!

Ihan kiva jälkikoe

Sunnuntaiaamuna jänniteltiin taas koepaikalla, tällä kertaa lähikisoissa Haukkukeitaalla. Koe oli rajoitettu 13:lle voittajaluokan jälkikoiralle, mutta kymmenen meitä lopulta osallistui. Arvontojen jälkeen siirryttiin Sanginjoen maastoihin. Variksen kanssa saatiin nyt oikein kivannäköinen sammalpohjainen ja varvukkoinen metsämaasto ja ihan tavallinen jana. Valitettavasti vain meidän janasuoritus oli siitä huolimatta aivan onneton. Koira ei meinannut edetä mihinkään ja sitten otti vielä taas kerran takajäljen.

Liikkeelle päästiin kuitenkin, ja ensimmäinen keppi löytyi heti 30 metrin päästä. Sitten tuli todella pitkä kepitön osuus, jonne tietysti arvelin meiltä jo ainakin yhden kepin jääneen. Koko jälki oli tuota oikein kivaa maastoa, joskin jonkin verran oli ojia ja sammalen alla kavalaa möykkelikköä ja kivenlohkareita. Nilkkojaan sai siis varoa liinan päässä koiran perässä toikkaroidessa. Vaakku jäljesti pätevästi, mutta hivenen harmittavasti taskuun kertyi vain viisi keppiä. Keppien luovutuspaikalla selvisi, että ensimmäisen kepin jälkeen oli kuin olikin 800 metrin mittainen kepitön osuus, joten se meidän missaama välikeppi jäi sittenkin jonnekin jäljen loppupuoliskolle. Hieman harmistusta liennytti se, että meidän viisi keppiä oli päivän paras saalis jäljeltä.

Hetken huilattua jatkettiin esineruudulla, jonka arvosteli Eeva Äijälä. Kävelytin Vaakun esineruudun kauempaan reunaan, mutta ei se siinä matkalla mitenkään järin kovasti hajuja pyydystellyt. Ehkä siellä reunassa hieman nenä kävi, ja sieltä lähetettyä ensimmäinen esine nousikin takakulman suunnalta nopeasti. Toisen esineen etsiskely ruudun takaosasta kesti pikkuisen pidempään, ja sitä kolmatta haravoitiinkin sitten koko loppu aika. Vaakku liikkui ihan hienosti halkoen muun muassa ruudun etuosan poikittain ja vasemman reunan pitkittäin, mutta niin vain jäi esine parin metrin päähän. Ruudusta saatiin 23 pistettä ja harmittelut, että koira sattui ohittamaan esineen tuulen yläpuolelta eikä saanut hajua. Minä tosin viimeaikaisten ketkuilujen jälkeen epäilen, että olisi tuo oikeasti saattanut saadakin...

Haukkukeitaalle palattiin jatkamaan tottiksilla. Meillä maastosta oli 162 pistettä, joten kakkostulosta oltiin taas enää tavoittelemassa. Vaakun touhusta oli nyt hieman puhti pois, mutta liikkeet tuli kuitenkin tehtyä. Selvimpinä virheinä oli taas kerran asentovirhe seisomisessa, kaksi kutsua ensimmäisessä luoksetulossa, vauhti voisi olla loppuun saakka lujempi ja henkilöryhmässä hieman himmailua. Meidän viimepäivien estetreenien vaikutus näkyi kuitenkin kivasti. Esteille tultaessa Varis selvästi tormistui ja tekaisikin ehkä koeuransa parhaan hyppynoudon. Estenoudossakin tultiin nyt tarkkana kuin porkkana oikean esteen kautta takaisin. Tottissuorituksellamme saatiin Kauko Ruokolaiselta 89 pistettä.

Kakkostuloksella 251 pistettä heltisi kokeen voitto. Olisi vaan taas tarvittu se yksi välikeppi... Sen lisäksi tarvitaan nyt oikeasti kunnollista treeniä janaan, esineruutuun ja tottikseen. Kaikissa on havaittavissa laiskottelua ja valjuutta, enempi tai vähempi. Nyt ei kyllä enää esimerkiksi parin treenijanan jälkeen vielä kuvitella osaavamme yhtään mitään. Pitää tehdä ainakin parikymmentä janaa ja miettiä sitten, onko homma hallussa vai ei! Takaisin treenaamaan siis ja kunnon asentella!

Tottiskuvista kiitokset Kaisa Heikkiselle!

Piirinmestaruusjälkikoe

Jäljen ja haun piirinmestaruuksista kisattiin lauantaina Tassutörmällä. Kahdeksan jälkikoiraa aloittivat suoritukset maastossa Kalimenvaarassa ja hakukoirat jäivät kisapaikalle esineruutuun ja tottikseen.

Variksen kanssa saatiin arvonnassa jälki numero kolme, ja janan nähdessäni en tiennyt itkeä vaiko nauraa. Sen kyllä tiesin, että Varis ei tule tajuamaan tuota kivikkoista sähkölinjan alustaa janaksi lainkaan. :-D Takakreppi on siis tuolla sähköpylväässä, oikealla puolen on siistiä tavallista metsää ja vasemmalla puolen ryteikköisempää metsää ja koko komeus menee alamäkeen. Kuten odottaa saattoi Varis ei meinannut edetä janalla mihinkään ja sitten pyrki lähinnä tuonne oikealle metsään, mistä meidät komennettiin takaisin janalle. Autoin sitten kannustamalla janalla etenemisessä ja päästiinkin sujuvammin päätykrepille, jonka edustalta Varis nosti jäljen oikealle - toki se oli tämän janasuorituksen kruunuksi takajälki.

Ja siitä se koettelemus vasta alkoi. Oli nimittäin melkoisen haastava maasto. Ehdottomasti ihan kärkikahinoissa kaikista kokemistani. Oli hankalakulkuista ryteikköä, mutaa, suo-ojia, hakkuuaukeaa, lisää muta-aukeaa ja vesilammikoita, heinikkoa ja taimikkoa aivan hirsitalon nurkilla ja kirsikkana kakussa peltojälkiosuus! :-D Tultiin nimittäin yks kaks ojan yli ja pajukon läpi multapellon laitaan. Variskin katsoi hetken, että ei helv... ja teki uukkarin, kävi tarkistamassa, olisko ennen ojaa ollut kulma, mutta kyllä se jälki vaan tuli siihen pellon laitaan. Tarkemmin katsottuna mullassa menikin jäljentekijän askeleet ja niitä Vaakulle näytettyäni matka taas jatkui ja keskeltä multapeltoa löytyi keppikin. Jäljen niinsanottu loppusuora tultiin tuota janan oikeaa puolta hieman leppoisampaa maastoa, mutta toki jo ihan maitohapoilla ja (perjantain sairastettuani) henki vinkuen ylämäkeen. Olin aivan puolikuollut, sillä toki unohdin ottaa vesipullon jäljelle mukaan. Varis onneksi sai juotua lätäköistä matkan varrella.

Jo heti alkumatkan ryteiköissä ajattelin mielessäni, että tällaisesta maastosta me ei ikimaailmassa saada kaikkia keppejä, hyvä jos edes tulokseen tarvittava määrä. Mutta mitä vielä, kaikki kepit löytyi! Vaikka pari keppiä jäi minun pongaamisen varaan, niin pitää kyllä nostaa Vaakulle hattua tuon jäljen ajamisesta. Ei olla ikinä treenattu likikään tuollaisissa maastoissa, ja tähän mennessä kaikki kokeetkin on käyty Kalajoen aakeilla jäkäläkankailla. Super Varis!

Jotenkin tuon kaoottisen jäljen jälkeen oli ihan tolkuton hätä, että riittikö meidän aika. Vaikka tuntui siltä, että metsässä oli rämmitty varmaan tunti, niin riittihän se toki. Pisteitä saatiin janalta 32 ja kepeistä kaikki 130. Tassutörmälle palattua oli vuorossa esineruutu juurikin siinä samalla hakkuuaukealla, missä oltiin toissapäivänä treenattu. Varmuudella ainakin kahta esinettä lähdettiin hakemaan, mutta niin vain kävi, että Varis toi etsintäajassa yhden ainoan esineen. Voi sanonko mikä! Toisen esineen se poimi ja toi hetipian ajan loputtua. Meidän mahdollisuudet ykköstulokseen jäi tuonne esineruutuun, joten tottiksen suhteen ei enää ollut paineita, kunhan nyt tulokseen oikeuttava suoritus tehdään.

Variksen kanssa pienemmällä numerolla päästiin suorittamaan ensin. Tottis sujui aika tavalliseen tapaan, ei missään huippupotkussa, mutta ihan siedettävästi. Seuruu melko ok, jäävien asennot oikein mutta istuminen vähän hidas, luoksetulot voisi olla lujemmat, noudoissa tulee liian liki, tasamaanoudon paluu voisi olla lujempi, hypyssä kosketukset... mutta tällä kertaa, kun saatiin jäävien asennot oikein, niin otettiin se liikevirhe sitten A-estenoudossa, jossa Vaakku teki paluun hyppyesteen kautta. Tuo vaihtoehto jäikin vielä treeneissä kokeilematta. :-P Loppuun eteenmeno ja paikallaolo ihan ok. Pisteitä päivän jälkituomarilta Juhani Petäjistöltä 87.

Päivän uurastuksesta saatiin siis 2-tulos pistein 259 ja sijoitus 6/8. Päivän plussat oli jälki, kuusi keppiä ja se, että PK-tulosputki jatkuu. Laiskanläksyksi janat erilaisissa maastoissa ja se peevelin esineruutu, joka ei vaan tosipaikan tullen pelitä niin kuin pitäisi!

Tottiskuvista kiitokset Mari Moisalalle!

Pahat rakit - JK3

Viime vuonna oli suuria vaikeuksia saada koepaikkoja jälkikokeisiin, mutta tämä kausi on onneksi lähtenyt paremmin käyntiin. Toukokuussa päästiin heti kokeeseen kakkosluokkaan, ja siellä "kaupattiin" paikkoja kesäkuiseen kolmosluokan kokeeseen, jossa vielä oli tilaa. Niinpä kesäkuisena lauantaiaamuna oltiin taas Variksen kanssa matkalla kohti Kalajokea.

Lohtajan Pahat ja Rannikon Rakit järjestivät yhteistyössä kokeen 20 kolmosluokan koiralle, mutta lopulta koeaamuna 15 kilpailijaa oli koolla kisakeskuksessa Raumankarin koululla. Arvonnassa Variksen kanssa pääsimme Kalajoen maastoryhmään, joka aloitti tottiksilla koulun kentällä. Toisessa parissa pienemmällä numerolla päästiin aloittamaan liikkeillä ja päättämään paikallaololla. Kuviot sujui muuten ihan hyvin, mutta seisomisessa tuli asentovirhe ja hypyssä mennen tullen selvä kosketus. Arvostelussa Markku Piippo onnitteli erinomaisesta ohjaamisesta ja totesi koiran olevan korkealle tasolle koulutettu (*sniiif*). Arvosanat taisi olla noita selviä virheliikkeitä lukuunottamatta lähinnä erinomaisia joistain pienistä huomautuksista huolimatta. Tottiksesta meille 91 pistettä ja harmittelut asentovirheestä, jota ilman olisikin ollut kovat pisteet. Parina meillä oli tosi hieno dobberi, joka tekaisi 95 pistettä. Aika mukava olikin, kun tottiksen jälkeen tuli joku setä kertomaan, että itsellään on metsästyskoiria ja hän ei ymmärrä tästä lajista mitään "vaan se on sanottava, että on teillä mahdottoman tottelevaiset ja hyvin koulutetut koirat!" No niin on! :)

Jälkien arvonnan jälkeen siirryttiin jo tuttuihin maastoihin Kalajoelle. Itseasiassa todella tuttuihin, sillä onnistuin arpomaan meille tismalleen saman jälkipaikan kuin oli toukokuun kokeessa. Jana oli ehkä viisi metriä sivummassa kuin viimeksi. Tällä kertaa Varis eteni janalla suoraan, mutta nyt tuli takajälki ja Sami Isopahkalalta myös huomautus, että jälkeen reagointi voisi olla intensiivisempää. Pisteitä 34.

Ensimmäinen keppi nousi ekalta suoralta, ja Vaakun perässä kiltisti kulkien niitä nousi vielä kaksi seuraavaakin. Tosin tuossa välissä piti jo taas yrittää hieman itsekin jäljestää. Vaakun selvittäessä kulmaa näin selvät askeleet vasemmalla puolella ja ajattelin, että siinä on hemmetin terävä kulma vasemmalle. Koetin vähän vinkata Vaakulle tuota suuntaa, mutta ei se ollut ollenkaan samaa mieltä vaan suunnisti päinvastoin ysikymppisen kulman oikealle (miltä suoralta nosti sitten kolmoskepin). Taidettiin siis tulla kulmaan sen verran jäljen sivussa, että ne mun näkemät askeleet olikin tulojälki...

Sitten sattuikin erikoinen juttu, kun Varis ilmaisi kepin, jota ei kuitenkaan löytynyt. Se siis ilahtui kepin löytymisestä niin kuin aina, häntä heilui, pyöri paikallaan ja etsi, meni maahan ja samalla etsi koko ajan, missä tässä se keppi on. Vaan ei sitä keppiä löytynyt, vaikka minäkin sitä siitä jäkälien alta etsin. Tooosi outoa. Noh, ajattelin, että ehkä tähän on vaan jäänyt jostain syystä vähän enemmän hajua jälkeä tehdessä, jatketaan matkaa, ehkä loput kolme keppiä on vielä edessä. Pian tuon paikan jälkeen tuli piikki ja lopuilta suorilta löytyi enää yksi keppi ja viimeinen kutoskeppi.

Keppien luovutuspaikalla oli siis palauttaa vain viisi keppiä. Jälkikaavion mukaan ennen piikkiä tosiaan piti kuin pitikin olla keppi juurikin niillä main, missä Vaakkukin sellaisen luuli löytäneensä! Olisi varmaankin kannattanut palata 15 metriä takaisin päin ja etsiä keppiä siitä väliltä? En tosin ymmärrä, miten Vaakku olisi niin varmasti ja ilahtuneesti, hyvin tarkalleen pienestä pisteestä ilmaissut kepin metritolkulla myöhässä. Kerrassaan omituista. Todennäköisimpänä selityksenä pidänkin sitä, että Kalajoella on jälkikeppejä varasteleva rusakko, sillä myös toukokuun kokeessa eräälle kilpailijalle kävi tismalleen samanlainen tapaus. :))

Meiltä ykköstulos oli jo mennyt, joten esineruutuun lähdettiin hakemaan tulokseen tarvittavia kahta esinettä, joka totuuden nimissä meidän tämänhetkisellä tasolla onkin esineruudusta se todennäköisin saalis. Ja se kaksi esinettä me sieltä Sirpa Haaparannalle löydettiin ja vastineeksi saatiin 20 pistettä.

Kisakeskuksessa ynnäiltiin pisteet tulostauluun, ja meille Vaakun kanssa siis tottiksesta 91, maastosta 164 ja yhteensä 255 pistettä. Hienosti siis koulutustunnus JK3 heti ekasta kokeesta! :) Toki hieman jäi harmittamaan tuo hämärä välikeppi. Ja ehkä ihan vähän se tottiksen asentovirhekin. Vaan mukava päivä oli kuitenkin: kivaa seuraa, hienot kisat ja hyvät järjestelyt. Sääkin oli lopulta mitä mainioin, vaikka ennusteet vähän muuta uhkaili. Tottiskuvista kiitokset Tiina Kankaanpäälle.

Jälkikoeavaus - JK2

Lauantaina oltiin Variksen kanssa jälkikokeessa Kalajoella. Viikonloppua kohden saatiin pohjoiseen ensimmäiset kunnon helteet, ja kauhulla tuli seurailtua sääennusteita. Onneksi Kalajoella selvittiin vielä kohtuullisissa olosuhteissa, kun aurinko porotti pilvettömältä taivaalta vain +22 asteen edestä ja pienen pieni tuulenvirekin aina välillä leyhähteli.

Koepäivä aloitettiin jäljillä, jotka tottiksen tavoin tuomaroi Sirpa Haaparanta. Janalla Vaakku teki  loivan banaanin vasemmalle ja nosti jäljen oikealle. Olin toki etukäteen tähyillyt maastoa, että oikeallehan se jälki nyt ei taatusti lähde, kun siellä on vain aukeaa. Mutta kas, suunta oli aivan oikea ja Vaakku tienasi täydet 40 pistettä.

Jälki kulki pitkän pätkän siellä puuttomalla aukealla, missä tietysti lämmintä riitti. Tällä kertaa olisi ehkä emännänkin jäljestystaidoilla saattanut pärjätä lähes puoliväliin asti, sillä rutikuivassa jäkälikössä jäljentekijän askeleet näkyivät selvästi. Jäljen edetessä päästiin takaisin metsän varjoon, välillä oli vähän enemmän varvukkoa ja muuta aluskasvillisuutta, sitten taas jäkäläisempää maastoa. Variksen jäljestystaidoilla matka taittui siististi alusta loppuun ja matkan varrelta Vaakku nosti kaikki kepitkin ihan itse.

Esineruutu oli keppienluovutuspaikan lähellä samassa kohtaa kuin viime syksyn kokeessa. Kaksi esinettä tuli juuri etsintäajan puitteissa, mutta mokailtiin Variksen kanssa molemmat, joten pisteitä Sami Isopahkalalta 27. Varis huolimattomuuttaan pudotti ensimmäisen esineen sitä tuodessaan. Alueella se liikkui hyvin, mutta kovin paljon myös kaukana ruudun ulkopuolella sekä sivussa että takana, missä kävi myös hädillään. Minä puolestani unohdin tyystin ulkoiluttaa koiran ennen ruutuun menoa, luin koiran reagointia esineisiin huonosti ja ohjasin huonosti. Paljon tämän enempää ei voi *KOPKOPKOP* sekoilla, joten ensi kerralla sitten paremmin.

Maastosta siirryttiin yhden pysähdyksen taktiikalla tottiskentälle, joka oli nyt pystytetty eri paikkaan kuin viime vuonna. Juuri kun minäkin olisin eksymättä osannut sinne vanhalle paikalle! Kakkosluokan koirat suorittivat kolmen kiertona, mikä olikin oikein mukavaa, kun silloin kaikki saivat mennä tekemään liikkeet varjossa huilaamisen ja virittäytymisen jälkeen. Varis suurimmalla numerolla suoritti ensin paikallamakuun, sitten kävi huilaamassa ja suoritti viimeisenä muut liikkeet.

Etukäteen vähän pelkäsin, miten Vaakku jaksaa siinä kuumuudessa päivän päätteeksi tottistella, mutta hyvinhän se jaksoi edistää niskat kenossa ja kieli poskella ihan loppuun asti. Liikevirheitä ei tullut ja pienemmistä virheistä rokoteltiin vähän sieltä täältä niin, että lopputulemana oli 95 pistettä. Vikalistassa oli ainakin liikkeestä istumisen hitaus, luoksetulovauhdin hidastaminen lopussa, tasamaanoudon paluuvauhti, hyppynoudon kevyt kosketus paluussa ja noutojen luovutusten törmäys ja vinous.

Näillä suorituksin saatiin siis kokonaisuudessaan 1-tulos 292 pistettä (maasto 197, tottis 95) ja koulutustunnus JK2! Ei voi olla kuin tyytyväinen siitä kuinka innokas, iloinen, keskittynyt, työmoraaliltaan loistava, sisukas, fiksu, päämäärähakuinen, ketterä, aktiivinen, uskollinen ja hauska Vaakku mulla onkaan! ...muistinkohan nyt varmasti kaikki ylistyssanat? :-D

Ainiin nro 1. Kesän ensimmäiset kyyt tuli nähtyä tuolla kokeessa tottiskentällä. Ensimmäisen näköhavainto tuli hyvin kaukaa, kun Vaakun kanssa olimme huilivuorolla ja toinen sitten lähempää, kun viimeisten suoritusten arvostelun alkamista odoteltiin. Eikö ne tämän vuoden havainnot voisi nyt ollakin tässä? Viime vuonna en nähnyt yhtäkään.

Ainiin nro 2. Kalajoelta mukaan lähti koulutustunnuksen lisäksi koepaikka heidän seuraavaan kokeeseen, jipii! Olin jotenkin onnistunut missaamaan kalenterista tuon koko kokeen, mutta kaikeksi onneksi siinä oli vielä tilaa.