ABT:n treenileirillä Ranskassa

Amicale du Briard de Travail -yhdistys (ABT) järjestää vuosittain pääsiäisenä treeniviikonlopun jossain päin Ranskaa. Yleensä en töiden vuoksi pääse osallistumaan, mutta tänä vuonna sain lomaa pääsiäisen ylitse ja lähdin tietysti reissuun ottamaan pienen varaslähdön kesään. Viikonlopulle oli löytynyt tällä kertaa järjestäjä Bretagnen alueelta, Atlantin valtameren rannikolta Lorientista. Siellä treenipuitteista ja ruokahuollosta vastasi paikallinen koirakerho, Club Lorient Quéven Sport Canin.

Ensisijaisesti kiinnosti nähdä mahdollisimman paljon muita briardeja, mutta otin kuitenkin Haloon mukaan kokemusta kartuttamaan. Matka tehtiin lentäen Oulusta Helsingin kautta Pariisiin, ja Charles de Gaullen lentokentältä jatkettiin vuokra-autolla reilut 500 kilometriä Lorientiin. Perillä hotellilla oltiin alkuillasta.

Ennen viikonlopun ohjelmaa minulla oli koko torstaipäivä vapaata. Aamulla käytiin ulkoilemassa Kerrousseaun luonnonsuojelualueella, joka olikin hyvä lenkkipaikka koko reissun ajaksi. Helteisen päivän Haloo vietti siestaa ja minä kiertelin paikallisessa Pont Scorffin eläintarhassa. Vaikka en eläintarhoja varsinaisesti kannatakaan, niin aina voi jättää palautetta, mitkä eläimet näyttivät viihtyvän ja mitä olisi mukava nähdä enemmän. Pont Scorffissa pisteet keräsivät Afrikan savannien vauhdikkaat seeprat ja juovagnuut sekä suurella metsäaukiolla vapaana lentävät arat.

Perjantaina hoidettiin Kerpontin eläinlääkäriasemalla alta pois Haloon Suomeen paluuseen tarvittava ekinokokkoosilääkitys. Eläinääkäri laski hämmentyneenä suomalaisessa passissa olevan 20 sivua tilaa yksinomaa ekinokokkoosimerkinnöille - ei ole kuulemma koskaan nähnyt vastaavaa. 😃

Lorient Quévenin koirakerhon kentällä leiriohjelma alkoi iltapäivällä Michel Jegardin luennolla Ranskan kansallisesta jälkikokeesta. Lajissa jäljestetään pellolla, mutta FH-jälkeä vauhdikkaammin joko jälkiliinassa tai vapaana, jolloin ohjaaja odottaa pellon laidassa. Jäljen lopussa koiran tulee tunnistaa ja ilmaista jäljen tehnyt henkilö. Fläppitaululle piirtyi monelaisia harhajälkiharjoituksia ja ne ovat ilmeisesti oleellinen osa lajia.

Illalla päästiin sitten ajan kanssa seurustelemaan vanhojen ystävien ja lukuisten uusien tuttavuuksien kanssa illallisen äärellä. Näin leiriolosuhteissakin menussa oli aina alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka ja siihen vielä hotelliaamiaiset joukkoon, niin laihtumaan ei kyllä päässyt tämänkään viikonlopun aikana.

Lauantai ja sunnuntai olivat täysiä treenipäiviä. Jälkikoirakot lähtivät Michelin johdolla pellolle, tokoilijat pääsivät Babeth Le Gacin oppiin ja purulajien harrastajat treenasivat keskenään. Keskellä päivää syötiin lounas ja pitkä päivä päättyi illalliseen ja illanviettoon. Lauantaina oli lisäksi Corinne Forgerien shiatsuluento ja ABT:n vuosikokous.

Mukavuudenhaluisesti vietin molemmat päivät helteisten ja varjottomien jälkipeltojen sijaan kentän laidalla seuraten toko- ja purutreenejä. Suurin osa viikonlopun briardeista tulikin kentällä nähtyä, mutta jälkikäteen ajatellen olisi ehkä voinut sunnuntaina käydä myös jälkipellolla. Mikään viikonlopun kolmesta lajista ei ole Haloon laji, mutta teimme kuitenkin mielenvirkistykseksi pari purutreeniä ja omaksi (ja muutaman muun 😄) iloksi vähän tottista.

Haloon ja Ainon sukulaisiakin oli paikalla. E'bhen-isä oli tieysti Corinnella mukana vaikka eläkeläinen jo onkin. E'bhenin uudesta pentueesta oli kolme 10-viikkoista sisaruspuolta tutustumassa harrastuksiin. Myös kolme serkkua oli paikalla Etsabe-tädin viimeisimmästä pentueesta, ja hieman kaukaisempina sukulaisina Veedoch-isoisän jälkeläisiä oli kolme muutakin isän ja tädin lisäksi.

Viikonloppuun osallistui noin 30 koirakkoa, joitten joukossa oli minun ja Haloon lisäksi pari muutakin Ranskan rajojen ulkopuolelta. Yksi pariskunta matkustaa leirille joka vuosi Belgiasta ja minun tavoin ensimmäistä kertaa oli mukana sometuttu Susanne Saksasta. Hänen kanssaan juttu luistikin hyvin englanniksi niin kielen kuin ajatusmaailman puolesta. Ranskalaiset puhuvat englantia hyvin vaihtelevasti, mutta hyvin juttua silti riitti minun huonolla ranskalla ja heidän huonolla englannilla - ja tarpeen tullen kiikutettiin sitten kielitaitoisempaa yksilöä apuun. 😄

Sunnuntaina illallisen ja illanvieton jälkeen heitettiin hyvästit ja toivoteltiin hyvät kotimatkat. Haloon kanssa ajeltiin maanantaina kaikessa rauhassa Maurepas'han vanhaan tuttuun hotelliin, ja tiistaiaamuna oli enää reilun 50 kilometrin matka CDG:n lentokentälle. Hieman alkoi aamuruuhkassa madellessa jännittää, miten ehditään ajoissa perille palauttamaan auto ja jättämään Haloo ruumaan vietäväksi, mutta aikaa oli varattu riittävästi ja hyvin ehdittiin.

Haloo selvisi uudesta matkustuskokemuksestaan hyvin. Paluumatkalla välilaskun aikana Helsingissä ruumaa purettaessa ei tosin jäänyt kenellekään epäselväksi, että koirakin on ollut kyydissä, kun Haloo haukkua kilkatti ruumaan tunkeutuille täysin palkein. Lennot se matkusti kaikessa rauhassa ja terminaaliin kärrätessä istui boksissaan reippaana ja kiltisti suu supussa. Voidaan siis tarvittaessa lähteä toistekin!

Ranska, osa 3

Vain muutama päivä leirin jälkeen oltiin jälleen Ainon ja Haloon kanssa tien päällä. Tällä kertaa auto oli pakattu hieman pidempää matkaa varten, sillä vuorossa oli kesälomareissu Ranskaan.

Ensimmäinen etappi oli Kyröskoskella briardien pk-mestaruuskisoissa. Haloo oli ilmoitettuna jälkikokeeseen, mutta tassuhaavan takia jouduttiin perumaan osallistumisemme ja pysyttelemään katsomon puolella. Briardiosallistujia oli kolme beussien, bouviereitten ja valkoistenpaimenkoirien joukossa ja katsomossa muutama rotutoveri lisää. Briardit eivät tällä kertaa onnistuneet tuloksen teossa, mutta muutoin oli oiva koiraurheilupäivä, jonka päätteeksi käytiin vielä briardiporukalla syömässä.
KUVIA PK-MESTARUUSKISOISTA

Matkareitti osimoilleen / Haloo ja Aino laivassa

Matka maailmalle taittui taas Ruotsin kautta. Yö nukuttiin laivassa ensin Tukholmaan ja sitten seuraava yö Rostockiin. Siinä välissä Ruotsin läpi ajaessa pistäydyin ostoksilla Jami Hundsportissa Västervikissä ja pikaisesti tuli nähtyä omistajan Stina-briardi, joka on Haloon ja Ainon serkku. Stinalla olikin siellä hulppeat puitteet tarvikevalikoimineen, uima-altaineen ja sisätreenitiloineen.

Rostockiin rantauduttua seuraava etappi oli Belgiassa. Siellä asetuttiin pikaisesti hotelliin ja suunnattiin Ainon ja Haloon kanssa ulkoilulle Niel bij As'iin paikallisen IPO-klubin lähelle. Onni olikin myöten, sillä heti ensimmäisenä klubin pihaan parkkeerasi Ton, joka kilpailee 3-luokassa briardilla Kruif de la Maison Echaruq. Mukavasti Ton ystävineen otti suomalaisen yllätysvierailijan vastaan ja ilta meni heidän seurassaan rattoisasti treenejä katsellen. Kun koirat oli treenattu ja valot treenikentältä sammutettu, porukka jäi vielä ison klubirakennuksen baaritiskille istumaan iltaa ja suorittamaan jälkipuinteja treeneistä ja etenkin kaikesta muusta.
KUVIA KRUIFIN TREENISTÄ 5.9.

Kruif de la Maison Echaruq, Belgia / Neekhos de l'Aubade aux Bergers, Ranska

Seuraavana päivänä oli enää loppusuora määränpäähän Maurepas'han Ranskaan. Tuo olikin oikea tuskien taival, sillä flunssa pyrki päälle ja auton ratissa tunti tunnilta olo vain huononi. Perille hotelliin kuitenkin pääsin ja kunnon levon jälkeen sain aamulla apteekista lääkkeitä taudin taltuttamiseen. Vanhat tutut tuli tavattua cec Maurepas'n kentällä ensimmäisenä treeni-iltana hieman puolikuntoisena, mutta onneksi viikonlopun tullen olokin jo parani.

Etenkin nuorissa koirissa näki selvästi, kuinka ne olivat vuoden aikana menneet eteenpäin. Kolme kertaa viikossa lähes läpi vuoden treenanneina alkoivat viime syksyn pennut olla brevet-kunnossa ja ylempien luokkien liikkeetkin hyvällä alulla. Muutama uusi pentu oli tullut porukkaan sitten viime vierailun. Niistä odotetuin tuttavuus oli tietysti Corinnen nelikuinen briardipentu Neekhos de l'Aubade aux Bergers, joka on E'bhenin siskonpoika eli Ainon ja Haloon serkku.
KUVIA TREENIKENTÄLTÄ 9.9.

E'bhen Noir del Pata Viento / Lounasta treenikentällä

Sunnuntaille osui onneksi aika mukava sää, kun Evelyne tuli Maurepas'han vierailulle. Evelyn on tuttu ABT:n toimihenkilönä ja fb-kaverina, ja nyt tuli tilaisuus tavata oikeastikin. Kolmen briardistin ja parin statistin porukalla katettiin lounas kentän laidalle ja treenattiin kuuden briardin kanssa tottikset. Neekhos ja Jazz treenasivat tietysti ringikisat tähtäimessään, E'bhen teki samoja juttuja enää energianpurkumielessä, Djazzy tokoili mielenvirkistykseksi ja me Ainon ja Haloon kanssa puuhastelimme omia tottiskuvioitamme.
KUVIA BRIARDIEN TREENEISTÄ 10.9.

Evelyne kutsui katsomaan treenejä heidän kotikentälleen, joten tiistaina ajelin noin tunnin matkan Persaniin. Club Canin du Val d'Oise sijaitsi suuren peltoalueen laidassa, ja klubirakennuksen molemmin puolin oli aidatut treenikentät agilitylle ja Ranskan ringille. Evelyne kisaa ringin 1-luokassa briardiuros Jazz dou Casau de Gaian kanssa, ja olikin kiinnostavaa nähdä Jazzin ringityöskentelyä.
KUVIA JAZZIN TREENISTÄ 12.9.

Jazz dou Casau de Gaia / La Serre aux papillons

KUVIA CEC MAUREPAS'N KENTÄLTÄ 14.9.

Corinne piti perjantaina vapaapäivän, joten heti aamusta tottisteltiin Maurepas'ssa ja päivällä vierailtiin La Queue Lez Yvelines'ssa trooppisessa perhospuutarhassa La Serre aux papillons. Siellä liihotteli toinen toistaan kauniimpia perhosia muun muassa Malesiasta, Afrikasta, Filippiineiltä ja ​​Costa Ricasta. Iltapäivällä käytiin vielä Corinnen kanssa kiertämässä heidän lenkkimaastot Grosrouvressa, jotta Aino ja Haloo saivat juoksennella päivän ulkoilunsa. Sopiviin väleihin kun lisättiin Alainin valmistamat lounas ja päivällinen, niin siinä oli riittävästi ohjelmaa sille päivälle. KUVIA PERHOSPUUTARHASTA 15.9.

Viikonloppuna oli ohjelmassa cec Elancourtin jokasyksyiset mondioringkisat. Lauantaina oli 3-luokka ja sunnuntaina alemmat luokat, mutta kuvia otin vain sunnuntaina, jolloin oli parempi sää. Corinne ei ollut kisaamassa, mutta monia muita vuoden takaa tuttuja kasvoja oli taas mukana.
Tunnelma näissä kisoissa on kiva. Ihmiset ovat paitsi kisaamassa myös tapaamassa tuttuja ja viettämässä aikaa. Kisat ylimalkaan järjestetään siinä toivossa, että mahdollisimman moni onnistuisi ja kaikille toivotaan parasta. Lauantaina kisojen jälkeen alueelle pystytettiin taas ruokailua ja illanistumista varten katokset ja pöydät, joille katettiin tällä kertaa grillivartaita, patonkia, juustoja ja suklaakakkua.
KUVIA MONDIORINGKISOISTA 17.9.

Mondioring 17.9.2017 Elancourt

Siinä missä viime vuonna nautittiin ajankohtaan nähden poikkeuksellisesta helleaallosta, niin tällä kertaa säät olivat syksyisen koleat ja sateiset. Yksi sadepäivä menikin mukavasti käymällä vajaan tunnin ajomatkan päässä Montlhéryssa ostoksilla Morin-eläintarvikeliikkeessä. Siellä on laaja valikoima etenkin koiraharrastustykötarpeita, joten katseltavaa riitti ja jotain pientä kotiin vietävääkin toki löytyi.

Ranskassa ajellessa riittää aina maisemissa ihasteltavaa ja liikentessä ihmeteltävää. Pienten kylien kivitalot ovat kauniita, mutta tiet todella kapeita. Kun ajokulttuurikin on aika huoletonta, niin eipä ihme, että kolhuja ja naarmuja näkyi vähän yhdessä jos toisessa autossa. Pariisin kehätien ruuhkissa kätevin kulkupeli on moottoripyörä, jolla huimapäät viilettävät ja sukkuloivat hätävilkut päällä kaistojen välissä autojonojen ohitse. Ihmettelen, jos ei tuossakin touhussa toisinaan niitä skraaduja autojen kylkiin tule.

Tiistaina Corinne lähti oppaakseni ja kuskikseni viettämään turistipäivää Pariisiin. Ja hyvä että lähti, sillä minun matkani olisi mutkistunut jo parkkihallissa Eiffel-tornin lähistöllä. Autot piti peruuttaa osittain isojen betonipylväitten taakse, ja pylväitä oli kahden ruudun välein. Jos vieruskaveri oli parkkeerannut hitusenkin väljemmin tai vinoon, niin kulkuaukko viereiseen ruutuun oli ihan olematon. Ihan senttipelillä meni Corinnen auto hallin ainoaan vapaaseen ruutuun.

Tunnin kestävällä turistiristeilyllä pitkin Seineä pääsi kätevästi edes vilaukselta näkemään monet Pariisin nähtävyyksistä. Audio-opastus oli saatavissa vain paatin sisätiloissa, mutta mehän katseltiin tietysti mieluummin maisemia ulkoilmassa ylimmässä kerroksessa. Corinne osasi hänkin hyvin kertoa, mitä rakennuksia ympärillä näkyi ja hieman historiaakin. Sää oli valitettavan epävakainen, mutta sateelta onneksi vältyttiin.

Seine / Notre Damen katedraali

Paattikierroksen jälkeen otetiin leipomo-kahvilasta "sandwichit" mukaan ja tehtiin pieni turistikierros autolla. Ranskassahan tuo voileipä tarkoittaa rapeaa runsaasti täytettyä patonkia eikä mitään lötköä sämpylää tai kolmioleipää kuten meillä Suomessa. Eväinemme ajeltiin Concorden siltaa Seinen ylitse, kierrettiin ympäri Place de la Concorde -aukio ja sitten ajeltiin Pariisin valtakatua Avenue des Champs-Élysées kahdeksan kilometrin matka Riemukaarelle. Siitä jatkettiin Pariisin messukeskuksen ohitse isommille teille ja takaisin kohti Maurepas'ta. Mukava, että tuli tämä pieni kierros Pariisissa käytyä, vaikka se hieman viime tippaan jäikin. Illalla oli nimittäin tältä erää viimeiset treenit cec Maurepas'n kentällä, hieman grillailua hyvästeiksi ja aamulla alkoi meillä Ainon ja Haloon kanssa pitkä kotimatka.

KUVIA E'BHENISTÄ 19.9.

Avenue des Champs-Élysées

Paluumatkalla ensimmäinen etappi oli vuosi sitten hyväksi havaitussa majapaikassa Rheinessä, Saksassa. Seuraavana päivänä ajettiin taas noin 600 kilometrin matka kauniisiin maalaismaisemiin B&B-paikkaan Morudiin, Tanskaan. Sinne olin lähtöaamuksi varannut ajan paikalliselle eläinlääkäriasemalle, missä Aino ja Haloo saivat ekinokokkoosilääkityksen Suomen rajanylitystä varten. Ennen Suomeen paluuta oli kuitenkin vielä ohjelmassa Hans Verbruggenin (mondio)ringseminaari Ruotsin länsirannikolla Åsassa.

Perjantaina asetuttiin B&B-paikkaan Åsan lähelle, ja lauantaipäivä menikin sitten tiiviisti semmassa treenikentällä. Ketään en entuudestaan tuntenut, mutta hyvin tuli uudessakin porukassa viihdyttyä. Verbruggen oli positiivinen tuttavuus. Mietitytti hieman, kannattaako Ainon kanssa osallistua, mutta kun treeneissä pyrittiin voimakkaisiin puruotteisiin vähillä ärsykkeillä, niin sehän oli juuri sitä mitä pitääkin eikä siinä ole väliä, onko lajina mondioring vai ipo. Aino oli ihan oma itsensä hyvässä ja pahassa. Verbruggen ei ollut aiemmin briardia treenannut, mutta sanoi yllättyneensä miten lujaa Aino puri. Alun perin yksipäiväistä semmaa jatkettiin toisella päivällä, mutta valitettavasti me ei pystytty jäämään, sillä sunnuntaina olimme jo laivamatkalla Tukholmasta Turkuun.

Turusta köröttelin vielä loppusuoran Ouluun nopeusrajoituksia manaillen, Suomen syksyisiä maisemia ihastellen ja jokamiehen oikeuksista nauttien (kantarellit!). Ranskan reissu oli huikea kaikkineen jälleen kerran, turrit oli loistavia matkustajia maalla, merellä ja kaikenlaisissa majapaikoissa ja matka sujui osimoilleen suunnitelmien mukaan. Tämän kokemuksen perusteella uskalletaan edelleen lähteä toistekin!

Treenireissu Ranskaan

Kahdeksan maata, 26 päivää, 6000 kilometriä, mukana Aino ja Haloo ja kulkupelinä parhaat päivänsä nähnyt Yaris. Tällaisissa raameissa tehtiin tänä syksynä treenireissu Ranskaan. Idea juontaa juurensa viime vuoden tammikuuhun, jolloin kävimme Variksen kanssa riiuureissussa Pariisin lähellä Maurepas'ssa. Siellä tuli tutuksi E'bhenin edustama ringiklubi Club d'Education Canine de Maurepas, jonka toiminnassa omistaja Corinne ja miehensä Alain ovat aktiivisesti mukana. Nyt puolitoista vuotta myöhemmin tuli sopiva hetki käydä esittelemässä viime reissun seuraukset ja hakemassa uusia eväitä treenaamiseen.



VIIKKO 1
Päivät 1-7

Päivä 1, Oulunsalosta Turkuun 650 km
Maanantaina 29. elokuuta ajettiin Oulunsalosta Turkuun ja illalla oltiin laivassa kohti Tukholmaa. Matkalla pidettiin Jämsän jälkeen pidempi tauko, jolla turrit pääsivät metsälenkille ja minä löysin ensimmäiset kantarellini. Ja kylläpä harmitti jättää ne keräämättä! Turussa ennen satamaan menoa koettiin kauhun hetkiä, kun puistossa ulkoillessa saatiin maa-ampiaiset kimppuumme. Minä selvisin yhdellä pistolla, Haloo taisi saada useampia naamaansa ja Ainokin parit selkäänsä. Onneksi allergisia reaktioita ei tullut, vaan selvittiin pelkästään helvetillisen jomotuksen kera laivaan ja hyttiimme toipumaan.

Päivä 2, Tukholmasta Trelleborgiin 650 km
Tiistaiaamuna matka jatkui Tukholmasta. Heti alkumatkasta oli paikallaan käydä aamiaisella Mäkkärillä, jotta samalla sai latailtua puhelimen navigointiohjelmasta puuttuneet Ruotsin kartat. Aikaa tälle etapille oli reilusti, joten matkalla poikettiin sekä Värnamon palveluskoirayhdistyksen tiluksilla että Helsingborgin palveluskoirayhdistyksen kentällä. Illalla Trelleborgissa ajettiin taas laivaan ja hytissä nukuttiin kuin tukit seuraavaan maahan.

Päivä 3, Rostockista Liègeen 700 km
Tällä kertaa ei sinnitelty Rostockista perille asti, vaan yövyttiin suosiolla Belgiassa. Ulkoilu hoidettiin heti aamun viileydessä pohjoisessa Saksassa, missä sopivia metsiä löytyy hyvin reitin varrelta. Euroopassa vallitsi juuri poikkeuksellinen helleaalto, joten oli aika kuuma ajella ilmastoimattomalla Yariksella. Turrit onneksi pärjäsivät kuskia paremmin auton varjoisassa takaosassa. Liègeen saavuttua käytiin katsomassa naapuripitäjän montsuklubin Centre d'éducation canine de Hermalle-Sous-Huy'n kenttä. Tänä syksynä kerholla oli vielä edessään mondioringin maailmanmestaruuskisojen järjestäminen. Heidän omalla kentällään ei nyt ollut ketään, joten turrien kanssa iltaulkoiltiin lähiympäristössä Maas-joen rannalla ja palattiin sitten hotellille syömään ja nukkumaan.

Päivä 4, Liègestä Maurepas'han 400 km
Torstaiaamupäivälle jäi ajettavaksi enää loppusuora tuttuihin maisemiin ja tutulle hotellille Maurepas'han. Heti samana iltana treeneissä CEC Maurepas'n kentällä pääsin tapaamaan myös kaikki vanhat tutut ja muutaman uudenkin. Ranskalaisia poskipusuja muiskuteltiin siis oikein urakalla. Illan päätteeksi Aino ja Haloo tekivät ensimmäisen treenin Alainin kanssa irtohihaan. Vieraasta ympäristöstä, ukosta ja hihasta sekä omista kauhukuvistani huolimatta juniorit olivat onneksi heti kartalla ja liekeissä. Jatkossa treenit sitten pukuun.

Haloo ja Aino Trappesissa ulkoilun jälkeen

Päivät 5-7
Ensimmäiset päivät menivät aloilleen asettuessa, kun oli hankittava paikanpäältä kaikenlaista ja etsiskeltävä sopivia ulkoilumaastoja. Lähestulkoon kaikkea sähkökäyttöisestä kylmälaukusta lähtien löytyi onneksi kävelymatkan päästä. Sen sijaan Ainon ja Haloon ruokamerkillä Golden Eaglella ei ollut jälleenmyyjää koko Île-de-Francen alueella, joten jo ennen reissua tilasin niille verkkokaupasta ruokasäkin Corinnen kotiosoitteeseen.

Trappesissa noin kahdeksan kilometrin päässä hotellilta on laajat ulkoilumetsät, missä käytiin kävelyillä niin Variksen kuin nyt Ainon ja Haloonkin kanssa. Tällaiselle tavalliselle omissa aatoksissaan kulkevalle suomalaiselle tuntui aluksi hassulta ranskalainen tapa tervehtiä kaikki vastaantulevat ulkoilijat. Ei ollut niin hengästynyttä lenkkeilijää, etteikö tämä olisi ohi juostessaan sen bonjour henkäissyt. Niin paljon kuin Trappesissa onkin kauniita pitkiä metsäteitä ja -polkuja kuljettavaksi, niin olematon tai pelkkää piikkiköynnöstä oleva pohjakasvillisuus häviää kyllä puhtaasti kotimetsien jäkäläkankaille ja varvukoille.

CEC Maurepas'n kentällä lauantaisin on arkitottelevaisuustreenit, joissa käy viitisenkymmentä monenkirjavaa koiraa corgista cane corsoon. Neljään eri tasoryhmään jaettuna nämä koirat harjoittelevat koulutusohjaajien johdolla vierellä kulkemista, peruskäskyjä ja tottelevaisuutta ryhmäliikkeinä. Tunnissa tämä arkitottelevaisuusosuus on ohitse ja päivä jatkuu ringikoirien treeneillä. Niissä tehtiin ensin tottistreenit ja sitten jatkettiin puruilla. Tyypillistä on kokonaisten liikkeitten ja kuvioitten harjoittelu alusta alkaen - toki tarpeen mukaan helpotettuna tai avustettuna. Asioita ei niinkään palastella osiin ja opetella tekemään osa kerrallaan hyvällä ilmeellä ja nopeudella kuten meillä on tapana. Täkäläiset tottikset usein näyttävätkin hyvin virkamiesmäisiltä, ja tällä saralla heillä olisikin varmasti paljon opittavaa niinsanotuista IPO-tottiksista.

VIIKKO 2
Päivät 8-14

Toisella viikolla vietettiin Corinnen ja treenikentällä tutuksi tulleen Sylviin kanssa helteinen keskiviikkopäivä  Espace Rambouillet'n eläin- ja luonnonpuistossa. Puistossa on neljä reittiä, joista Odyssée verte eli viiden metrin korkeudessa kiertävä luontopolku me jätettiin suosiolla väliin. Forêt des aigles (suomeksi Kotkien metsä) sisälsi reitin, jonka varrella esiteltiin 30 petolintulajia. Kaikkiaan pöllöjä, kotkia, haukkoja, korppeja ja muita petolintuja oli nähtävillä yli 120 yksilöä. Forêt sauvage oli 180 hehtaarin kokoinen metsä, missä kuljeskellessa saattoi törmätä erilaisiin peuroihin vasoineen sekä villisikoihin pahnueineen. Lisäksi oli 1,8 kilometrin mittainen reitti Forêt des cerfs eli hirvieläinten metsä, jossa saattoi pongata ainakin saksanhirviä, metsäkauriita ja kuusipeuroja.

Sorkkaeläimiä ei tällä kertaa kovin paljon ihan läheltä nähty, vaikka ympäri metsää kilometri tolkulla vaellettiinkin. Sen sijaan toinen toistaan vaikuttavampia haukkoja, pöllöjä ja kotkia nähtiin ihan lähietäisyydeltä petolintujen näytöksessä. Pöllöt lensivät ihan viereen penkille ihmettelemään ja kotkat liitelivät niin läheltä, että siipisulat hipoivat käsivarsia ja pään ylitse lentäviä tuli vaistomaisesti kumarreltua. Näytöksessä esiteltiin eri lajien tyypillisiä metsästystapoja eli osa nappasi ruokansa todella taitavasti ilmasta, osa vedestä ja tuo alakuvan kuikelo maasta. Se steppasi ja tamppasi hauskasti pyydystäessään muka käärmettä, joista sen ruokavalio pääasiassa koostuu. Hauska ja hyödyllinen eläin siis. Saisi levittäytyä Suomeenkin. (La Forêt des Aigles - Espace Rambouillet)

Pitkä ja helteinen ulkoilmapäivä vierähti tuolla Espace Rambouillet'ssa, ja iltakin meni oikein rattoisasti, kun Sylviin kanssa saatiin kutsu Corinnen ja Alainin luokse syömään.

“Africa's marching eagle” eli Secretary bird, suomeksi sihteeri

Toinen turistipäivä vietettiin Corinnen kanssa sunnuntaina France Miniature -puistossa. Se on kahdeksan hehtaarin alueelle pienoiskokoon rakennettu Ranska nähtävyyksineen, vesistöineen ja suurimpine rautatie- ja maantieväylineen. Puisto on todella kaunis ja yli 2000 mininatyyria kaikkine yksityiskohtineen hienoja. Corinnelta sain kätevästi samalla selostuksen ketä käyttöbriardiharrastajia kullakin alueella asuu tai missä alueilla on järjestetty ABT:n (Amicale du Briard de Travail) treeniviikonloppuja tai muita tapahtumia.

Arc de Triomphe eli Riemukaari minikoossa

Viikolla tietysti myös treenattiin ahkerasti, sillä tiistai, torstai ja lauantai ovat CEC Maurepas'n treenipäiviä. Tiistaina treeni-iltaa jatketiin vielä grillailulla, ja kun ruokaa jäi ylenmäärin, niin grilli lämpeni myös torstain treeneissä. Tottuneesti katokseen pystytettiin pitkät pöydät ja penkit, Corinne toi mukanaan astiat, jääkaapista löytyi pullo jos toinenkin erilaisia kuplivia, grillissä valmistuivat pihvit ja mausteiset makkarat, kyytipojaksi oli salaatteja, patonkia ja juustoja ja vähintään yhtä tärkeää tuntui olevan jälkiruoka eli juustokakku, luumutorttu ja omenapiirakka. Huh. Onneksi treenattiin ensin.

CEC Maurepas'n kenttä iltavalaistuksessa

Treeniporukkaa :)

Ainon ja Haloon treenailut jatkuivat Alainin kanssa. Paljon työstettiin purua tolppaliinassa eli harjoitettiin tähtäämään oikein päin kiinni, koitettiin saada rauhaa ja varmuutta puruun ja totuttaa hiljalleen keppiin. Irrotuksia tulee treenattua siinä samalla, kun tehdään lyhyitä puruja ja paljon toistoja. Treeni aloitettiin ja päätettiin tolppaliinassa ja siinä välissä harjoiteltiin ohjaajan puolustusta. Selvästikin kaksikon kanssa tarvitaan paljon säännöllistä oikeanlaista treeniä peruspuruun. Intoa ja halua on, mutta rauhaa ja varmuutta toivotaan. Ei ihan helppo tavoite - etenkään Haloon tempperamentilla...

Ainon ja Haloon treenailua tuli videoitua iltahämärässä tiistaina 6.9. (videossa väärä päivä) ja päivänvalolla lauantaina 10.9.

Ainon ohjaajan puolustus

Pariin otteeseen käytiin treenailemassa myös naapuriklubin kentällä Elancourtissa. Corinnen koirilla oli siellä edessään mondioring-kisat, joten kentällä käytiin läpi monia vaihtoehtoja, miten kentän rakennelmia tottelevaisuusliikkeitten suorittamisessa mahdollisesti käytetään tai missä etsittävä maalimies mahtaisi lymyillä. CEC Elancourtin kenttä sijaitsi Maurepas'n kansallispuiston laidalla eli kentän nurkalta alkoi 117 hehtaarin alue mukavia ulkoilumaastoja. Hotellille oli matkaa vain 4,5 kilometriä, joten tuosta tuli nopeasti meidän päivittäinen ulkoilupaikka. Tuolla alueella kulki tietysti paljon muitakin ihmisiä koirineen, ja ranskalaisesta koirakulttuurista tulikin pantua merkille lähes järkiään koirien hyvä arkikäytös ulkoillessa ja kuuliaisuus omistajiaan kohtaan. En voi olla miettimättä sen yhteyttä tuolla tapana oleviin arkitottelevaisuustreeneihin, joissa koirat pienestä pitäen ystävällisesti ja päättäväisesti ihan fyysisestikin vain laitetaan tekemään asioita ilman houkuttelua. Ei ehkä ollenkaan huono tapa toimia kotikoirien kanssa.

VIIKKO 3
Päivät 15-21

Reissun kolmannella viikolla oli myös yhtä jos toista ohjelmaa. Helteinen keskiviikkopäivä vietettiin Corinnen kanssa yhdessä Ranskan suosituimmista matkailukohteista Versailles'n palatsissa. Ranskan kuningas Ludvig XIII aloitti palatsin rakennuttamisen vuonna 1624, mutta varsinaiseen loistoonsa se rakentui kuningas Ludvig XIV:n eli Aurinkokuninkaan aikaan. Palatsissa on noin 1300 huonetta ja 100 hehtaarin laajuisessa puutarhassa on puistoja, satoja suihkulähteitä, tuhansia istutuksia, pensaita ja puita sekä pienemmät palatsit Petit Trianon ja Grand Trianon. Nähtävää olisi siis riittänyt pidemmäksikin aikaa, mutta me kierrettiin yhden päivän aikataululla audioesittelykierros tunnetuimmista huoneista, kierreltiin puistossa ja käytiin erillisessä kuninkaallisten hevoskärryjen museossa.

Ja olihan tuo koko paikka ihan käsittämätön loistokkuudessaan ja mahtipontisuudessaan, huhhuh. Kaikki, siis ihan kaikki, pinnat oli täynnä huikeita maalauksia, kultaa, kristallia, marmoria ja uskomattoman hienoja yksityiskohtia. (Histoire du château de Versailles)

Yksi nurkka Versailles'n palatsin 1300 huoneesta

Näkymää Versailles'n palatsin puistoon

Versailles'ssa vietetyn helteisen päivän jälkeen kävi kutsu Grosrouvreen Corinnen ja Alainin luo päivälliselle syömään - poroa! Tuliaisiksi Suomesta olin tuonut heille muun muassa Sompion eräherkkujen porovalmisteita ja puolukkahilloa, ja näitä Alain innokkaana kokkina halusi valmistaa päivälliseksi. Poronliha oli Corinnelle ja Alainille ihan uusi elämys, mutta erittäin hyvin tuntui poro maistuvan ja siitä erikoisuudesta riitti seuraavina päivinä kovasti kertomista kaikille ystävillekin.

Viikon toinen turistipäivä perjantaina vierähti Corinnen kanssa Thoiryn eläinpuistossa. Sää tuntui suorastaan kolealta, kun helteet yhtäkkiä loppuivat ja päivälämpötila oli kymmenen asteen pudotuksen jälkeen enää 16 asteen kieppeillä. Kätevää olikin aloittaa päivä eläinpuistossa Réserve Africainesta eli kahdeksan kilometrin mittaisesta safarista lämpimässä autossa pysytellen. Norsuilla, sarvikuonoilla ja virtahevoilla oli turvallisuussyistä omat maastoon pengerretyt tai muutoin rajatut alueensa, mutta muut eläimet kuljeskelivat safarilla vapaasti. Afrikan safarin jälkeen ajeltiin vielä läpi erillinen karhusafari, ja muutama mustakarhu metsiköstä saatiinkin pongattua.

Varsinaisessa eläintarhassa kierreltiin sitten jalkaisin. Saavuimme hieman liian myöhään aamun ruokintakierrosta ajatellen, joten isot kissapedot näyttivät lojuvan jo ruokalevolla. Niiden tarhoissa meni vieherata trissoineen, eli ilmeisesti ne pääsevät hieman saalistamaan ruokaansa. Ainakin mangustit, tonkeanmakakit ja kauneudessaan minun suosikit vuorisudet vaikuttivat olevan laumoissaan alati aktiivisia. Matelijaosasto kierrettiin myös läpi, ja olihan ne anakondat ihan järkyttävän kokoisia kammotuksia. Niillä vaan ei olosuhteet vankeudessa ole koskaan oikein mistään kotoisin. :( Niinsanottu "pikkueläinosasto" ei äkkiseltään kuulostanut kovin kiinnostavalta, mutta jo vain siellä oli vuoroin hienon ja vuoroin hämmentävän näköisiä sammakoita ja sirkkoja. Eläintarhakierroksen jälkeen käytiin vielä 1500-luvulla rakennetussa Thoiryn linnassa, jonka ympärille sen asukkaat ovat eläintarhan perustaneet. Yleisölle eläintarha on avattu vuonna 1968. Linnasta osa on avoinna kävijöille ja osassa yhä asuu saman suvun jälkipolvi. Hienon renessanssin aikaisen sisustuksen lisäksi linnassa oli nähtävillä myös kiinnostava historiikki ja lehtileikekokoelma eläintarhan vaiheista.

Kirahveja ja seeproja Thoiryn eläinpuiston safarilla

Ainon ja Haloon kanssa harjoitukset jatkuivat tälläkin viikolla. Tolppatreenin yhteyteen otettiin mukaan laukaukset, jotka Alain ampui noin viiden metrin päässä koirasta ja tuli sitten lähemmäs antamaan purun. Tarkoituksena tietysti on saada koiralle positiivinen mielleyhtymä, että laukauksista pääsee puremaan. Kaikkien varsinaisten purutreeniin saatujen oppien ja ojennusten lisäksi kotiläksyksi tuli turreille paljon silittelyä! Vieraitten käsiteltävänä oleminen onkin asia, josta on toki ajatellut, että se tekisi hyvää, mutta mitä ei kuitenkaan ole pitänyt niin tarpeellisena. Kaikista tämän reissun aikana saaduista eväistä voikin sanoa, että voi kun oltaisiin tämä kaikki tiedetty vuosi sitten - tai vielä mieluummin puolitoista vuotta sitten! Toivotaan ettei täysin myöhäistä ole vieläkään.

Viikonloppu pyhitettiin mondioring-kisoille Elancourtissa. Lauantaina oli alemmat luokat ja sunnuntaina kahdeksan 3-luokan koiraa. Osallistujista suurin osa oli malinoiseja, mutta saksanpaimenkoiriakin oli useita ja yllättävän monta hollanninpaimenkoiraa. Lisäksi oli yksi beauceron ja briardi E'Bhen. Kaikkia suorituksia en katsonut, mutta monen tasoisia ja tyylisiä esityksiä tuli silti nähtyä. Paljon oli "vanhanaikaisen näköisiä" tottiksia, joissa koirat olivat innoissaan, mutta katselivat mihin huvitti ja tottelemista varmisteltiin kovilla käskyillä. Joukossa oli myös muutama paremman näköinen "IPO-tottis", jota varmasti ajanoloon alkaa nähdä yhä enemmän myös ringilajien kyläkisoissa. Omaksi suosikikseni osallistujista nousi kolmosluokassa kisannut pieni  tehokas malinarttu Fury. Selvisikin, että se on tältä vuodelta Ranskan mestaruuskisojen pronssimitalisti ja nämä olivat sen ensimmäiset kisat pentutauon jälkeen.

Mondioring 2 E'bhen

Corinne urakoi lauantaina osallistumalla saksanpaimenkoiralla Grim ykkösluokkaan ja E'bhenin kanssa kakkosluokkaan. Grim sijoittui hienosti luokkansa kolmanneksi erinomaisella tuloksella 184/200 pistettä (tulokset). E'bhenin oli ensimmäisessä kakkosen kokeessaan tyytyminen tyydyttävään tulokseen 229,5/300, mutta eväät parempaankin on olemassa. Tällä kertaa tuli helppoja pistemenetyksiä noudon nollaamisesta, lisäkäskyistä kaukoissa ja esteen kiertämisestä keppihyökkäyksessä. Välinehyökkäys oli monille koirille vaikea ja E'bhenkin suoriutui siitä rimaa hipoen - mutta suoriutui kuitenkin!

Lauantaina kisakentän laidalla vartaassa paistui possu, joka illanvietossa sitten koko porukalla syötiin. Päivä oli melko kolea ja illalla ripsi vettäkin, mutta tapahtumaa varten kootut katokset suojasivat syöjät ja notkuvat ruokapöydät. Tunnelmakin oli hyvin lämmin, hauska ja kansainvälinenkin, sillä kisan tuomari oli Portugalista ja maalimiehiä oli Ranskan lisäksi Puolasta ja Venäjältä. Sunnuntaina katseltiin kolmosluokan suoritukset, ja pitkän päivän päätteeksi heitettiin hyvästit Corinnen, Alainin ja muiden paikalla olleiden treenikavereitten kanssa, sillä reissun neljännellä viikolla oli edessä kotimatka.

Mongioring-kisoissa Elancourtissa possu valmistui illanviettoon

VIIKKO 4

Tarkoitukseni oli lähteä maanantaina ja olla kotona torstaina, mutta paluumatkan laivat olivatkin yllättävän täynnä tai kokonaan peruttu ja jouduin siirtämään paluuaikataulua yhdellä päivällä. Samalla päätin vaihtelun vuoksi (ja kun Yariskin tuntui ehjänä pysyvän) ajella takaisinpäin Tanskan siltojen kautta, sen sijaan että mentäisiin laivalla Saksasta Ruotsiin.

Päivä 23, Maurepas'ta Rheineen 670 km
Tiistaina pakattiin siis kamppeet kasaan, tehtiin viimeiset ulkoilut ja ajettiin pitkä päivä Belgian ja Hollannin yli Rheineen, Saksaan. Siellä yövyttiin erilaisia konferenssi- ja juhlatiloja sekä majoitusta tarjoavaan paikkaan, joka oli niin kiva, että mielellään menee toistekin. Hotellihuoneet olivat rivitalomallisessa rakennuksessa eli kaikilla oli oma ovi suoraan ulos, ja läheltä löytyi oikein mukavat ulkoilumaastotkin.

Päivä 24, Rheinestä Fredensborgiin 650 km
Majoituksen varaaminen sopivan etapin päästä Tanskasta oli yllättävän haastavaa, joten päädyin Fredensborgiin. Se oli hieman turhan pohjoisessa meidän reitiltä, mutta toisaalta tuli siinä nähtyä kuninkaallinen Fredensborgin linna, jossa kuulemma ainakin osa Tanskan kuningasperheestä oli parastaikaa paikallakin. Suuri, puistoalue linnan ympärillä järven rannalla oli myös kaunis aamu-ulkoilupaikka - olkoonkin, että siellä koirat oli pidettävä hihnan jatkona.

Päivä 25, Fredensborgista Tukholmaan, 700 km
Torstaina matka jatkui siltaa pitkin Ruotsiin. Etelä-Ruotsi on verrattain tylsää ajettavaa, mutta siinähän se meni jo suomenkielistä radio-ohjelmaa kuunnellessa. Tukholmaa lähestyessä pidettiin taas hieman pidempi ulkoilutauko metsässä, jotta Aino ja Haloo jaksaisivat sitten taas oleilla pitkän laivamatkan kellotaulun ympäri. Hurjan hyvin ne kyllä olivatkin koko reissusta suoriutuneet niin autossa, laivassa kuin monissa monituisissa hotelleissa ja ympäristöissä.

Päivä 26, Turusta Oulunsaloon, 650 km
Perjantaiaamuna ajettiin laivasta ulos Turussa, ja sitten olikin enää yhden päivän ajomatka kotiin. Vaan kylläpä tuntuikin kotimaan liikenne verkkaiselta Keski-Euroopassa viilettämisen ja Ruotsinkin hieman korkeampien nopeusrajoitusten jälkeen. Tuntui ettei tuo 650 kilometriä lopu ikinä. Ne menomatkalla löydetyt kantarellit vaivasivat sen verran vielä paluumatkallakin, että pakkohan se oli etsiä sama pysähdyspaikka ja käydä keräämässä kaikki vähänkään syömiskelpoiset yksilöt mukaan.

Tästä huimasta reissusta selvittiin siis aivan mainiosti niin auto, koirat kuin emäntäkin. Ihanaa oli nähdä vanhoja tuttuja, saada uusia ystäviä ja päästä treenaamaan mainiossa CEC Maurepas'n porukassa. Corinnelle kuuluu tietysti suuret kiitokset kaikesta ohjelmasta ja Alainille kestityksestä. Corinnen ansiosta tuli nähtyä ja koettua paljon enemmän kuin osasin odottaakaan. Minä olisin ollut aivan tyytyväinen pelkkään oleiluunkin, mutta ehdottomasti parempi näin! Tuhansien kilometrien ajaminen oli tietysti puuduttavaa, mutta toisaalta kyllä siinä aina näkee ja kokee enemmän kuin lentämällä suoraan kohteeseen. Ja niin huippu reissuhan tämä oli, että toki uudesta seikkailusta jo kovasti haaveillaan. Corinnellakin oli jo monta vierailukohdetta mielessä, joissa ei vielä tällä kertaa ehditty käydä...

Ranskan reissu

Variksen juoksu alkoi 7. tammikuuta, joten matka Ranskan Maurepas'han ajoittui tammikuun loppupuoliskolle. Talvi ei ole ihan ykkösajankohta tuhansien kilometrien autoilulle, mutta näissä asioissa ei ole oikein valinnan varaa. Pennut tulisi tässä tapauksessa kuitenkin mainiosti kesää vasten. Ennen reissua laitettiin passit kuntoon niin emännälle kuin koiralle, varmistettiin apu tienpäälle liittymällä Autoliittoon ja vaihdettiin autoon kitkat alle. Isä sponsoroi uudet renkaat, joten siihen suuntaan tuhannet kiitokset! Luurin navigaattoriin asentelin tarvittavat kartat ja tallentelin kohteet, ja lähtöajan täsmennyttyä varasin tietysti menomatkan laivat.

Lauantaiaamuna 17. tammikuuta lähdettiin Variksen kanssa liikenteeseen Oulunsalosta, ajettiin Turkuun ja illalla oltiin laivassa kohti Tukholmaa. Sunnuntaiaamuna herättiin Tukholmassa ja matka jatkui Ruotsin eteläkärkeen Trelleborgiin. Siellä oli reilusti aikaa ulkoilla, ruokailla ja hengailla, kunnes myöhään illalla lähdettiin laivalla kohti Saksaa. Maanantaiaamuna herättiin Rostockissa, ja tehtiin pitkä 1100 kilometrin ajomatka määränpäähän Ranskan Maurepas'han. Talvi tuntui jäävän Suomeen, sillä Tukholmasta eteenpäin oli käytännössä kesäkelit. Sää vaihteli eteläisen Ruotsin auringonpaisteesta Belgian ankeaan vesisateeseen.

Matka taittui sujuvasti, ja Pariisin liepeillä kävin myös tutustumassa kaupungin vilskeeseen ja joutessani tankkaamassa... (eli eksyin reitiltä ja pyörin väsyneenä parku kurkussa kaupungin ruuhkassa tankki tyhjillään) Kaupunkiseikkailun ahdingossakin nauratti ajatus, että on muuten pikkuisen erilaista kuin kotipitäjässä, missä ei ole edes liikennevaloja. Noin kymmenennellä reittiehdotuksella selvittiin väljemmille vesille ja iltakin muuttui siitä sitten erinomaiseksi, kun päästiin hotellille ja vastaan tullut ranskalainen herrasmies oitis tunnisti Variksen briardiksi!

Ranskaan tulimme tapaamaan E'Bheniä, jonka omistaa Corinne Betrom-Liorit. Corinne oli ottanut tiistain vapaaksi, joten aamulla tapasimme heidän treeniklubillaan ja sieltä siirryimme jatkamaan juttua lounaan ääreen. Iltapäivällä eläinklinikalla oli E'Bhenin rokotusaika ja samalla otettiin Variksen progearvo. Tulos oli 3,4 eli ei mitään kiirettä vielä, kuten Variskin antoi ymmärtää tuikeilla hymyillään. Corinne ei ollut yhtään liioitellut kuvaillessaan koiraansa erittäin energiseksi ja urheilulliseksi. E'Bhen oli keskikokoinen ja kevytrakenteinen (noin 30 kiloa), oikein tarmokas päästessään tekemään ja liikkumisessaan nopea, voimakas ja määrätietoinen. Luonnekin oli täysin huoleton kaikissa tilanteissa, joten vaikutti siis kaikkineen oikein hyvältä valinnalta.

Corinne toimii aktiivisesti paikallisessa ringiin keskittyneessä seurassa (cec Maurepas), joten tiistaina ja torstaina illat vietettiin tiiviisti klubilla ringitreenien merkeissä. Porukassa on tavoitteellisesti lajia treenaavia maleja, sakemanneja ja tietysti Corinnen briardi. E'bhen valmistautuu mondioringin kakkosluokkaan ja treenasi tiistain tottelevaisuus- ja hyppytreeneissä, mutta purut jäivät nyt sattumien summana väliin. Porukka klubilla oli oikein mukavaa, ja ihmisiä tietysti hämmästytti hullun suomalaisen yksin tekemä pitkä matka, Oulussa vallinnut 20 asteen pakkanen ja muu sen sellainen. Aika kylmät tosin olivat Maurepas'nkin pimeät illat valaistun kentän äärellä, mutta hyvin siellä viihdyttiin hauskassa seurassa skumppatyyppistä ranskalaista siideriä maistellen ja teetä lämmikkeeksi juoden.

Myös lauantaipäivän seuran aktiivit viettivät klubilla, sillä silloin pidettiin tavallisille koiranomistajille arkitottelevaisuustreenit. Kolmeen ryhmään jaettuna niihin osallistuikin iso liuta kaikenrotuisia koiria, ja koulutus toteutettiin perinteiseen rivitottistyyliin ilman sen suurempaa koirien motivointia. Näiden velvollisuuksien jälkeen ringiporukka jatkoi omilla purutreeneillään, joita kiinnostuneet saattoivat jäädä katsomaan.

Miten meidän lomaromanssin sitten kävi? Kuten progearvosta saattoi päätellä, Varis alkoi torstaista eteenpäin olla sitä mieltä, että olisi aika villeille lemmenleikeille. Niinsanottu nuoripari, eli tässä tapauksessa viisivuotiaat ensikertalaiset olivat oikein innokkaita ja yritteliäitä, mutta kyllähän kokemuksen puuttuessa homma meni ihan huolestuttavan monta kertaa kirjaimellisesti reisille. Sunnuntaihin mennessä saatiin onneksi tavaraa oikeaankin osoitteeseen, ja todettiin että olisipa pitänyt vaan heti jättää koirat kokonaan keskenään ja häipyä kahville. Sunnuntaina Corinnen luona voitiin kuitenkin ihan voittajafiiliksissä kippistellä ja nauttia aviomies Alainin valmistamasta ateriasta. Olisi muuten taatusti ollut hyvää myös ilman takana ollutta puuduttavaa mäkkäri-pizza-kebab-kuuria!

Sitten oli hyvästien aika. Maanantaiaamuna haettiin eläinlääkäriasemalta heisimatolääkitys ja lähdettiin kotimatkalle. Hieman huolta aiheutti autosta vasemalle kurvatessa kuuluva tasainen klonkse. Ohjaus tuntui kuitenkin vakaalta, joten kieli keskellä suuta ilman kurvailuja ajeltiin varaamaani hotelliin Bremeniin. Aamulla jatkettiin loppumatka Rostockiin, mistä tehtiin laivamatka Trelleborgiin Ruotsiin. Ruotsissa ajettiin yötä vasten niin, että keskiviikkoaamuna kukonlaulun aikaan oltiin Tukholmassa laivassa kohti Turkua. Suomessa vastassa oli taas todella huono keli, joten aikani pimeässä räntäsateessa ajettua jäätiin suosiolla parkkiin torkkumaan ja ajettiin loppusuora kotiin torstaiaamuna.

Ranskan reissusta selvittiin siis kunnialla, ja olihan se hieno ja hauska lähes kahden viikon seikkailu!
Corinnelle perheineen kuuluu suuri kiitos vieraanvaraisuudesta ja kaikesta vaivannäöstä. Oli ilo tutustua, tavata Corinnen nykyiset briardit ja nähdä kuvia sekä kuulla tarinoita historiankirjoihin jääneistä briardeistaan. Variksellekin on annettava täydet pisteet reissusta, sillä se oli todella reipas reissaaja ja helppo matkakaveri. Nyt toivotaan vain, että kaikki reissun jatkoseuraamuksetkin sujuvat yhtä mukavasti...

Astutus- ja turistiturnee Tsekkeihin ja Saksaan

Vauhdikkaat kolme viikkoa (ja nyt jo yksi palautumisviikkokin) on takana. Rännin kovasti odotettu juoksu alkoi 6. päivä huhtikuuta, eli aikalailla myöhemmin kuin olin odottanut. Ajoitus oli kuitenkin siinä mielessä mitä mainioin, että minulla oli nyt mahdollisuus, ja vuoden yhtäjaksoisen työnteon jälkeen aikalailla jo intoakin, reissata ja lomailla oikein ajan kanssa.

Juoksun alettua piti hoitaa kiireesti matkajärjestelyt: auton katsastus, kesärenkaiden ja öljyjen vaihto, autoliiton jäsenmaksu, green card, laivaliput, digikamera, videokamera ja navigaattori lainaan, viimeiset mailinvaihdot ja toinen koira hoitoon. Maanantaina 13. huhtikuuta kaikki kahden ja puolen viikon reissulla tarpeelliseksi kuvittelemani oli pakattu autoon, ajoimme Rännin kanssa Helsinkiin ja illalla olimme laivassa matkalla kohti Rostockia.

Laiva oli perillä tiistaiyönä, joten otin lähimmän ison huoltoaseman parkkipaikalla autossa muutaman tunnin unet ja aloitin varsinaisen matkanteon aamulla päivän valjettua. Mukava olikin päivänvalossa ihmetellä kuinka pitkällä kesä Saksassa olikaan. Kaikkialla oli ihanan vehreää ja ensimmäinen päivä oli varmasti yksi lämpimimmistä koko matkan aikana.

Keskiviikkona matkamme kävi Rostockista Tsekkeihin, lähellä Itävallan rajaa sijaitsevaan Chvalkoviceen, kennel Bar-Bar Beskydyyn. Barbora oli ystävällisesti tarjonnut talostaan käyttöömme pienen vinttihuoneiston ja voisimme viipyä hänen luonaan niin pitkään kuin tarve vaatii. Iraus oli tullut edellisviikonlopun kisoista Baran mukana odottelemaan Ränniä. Aika pitkään Iraus saikin odotella, sillä olimme kaiken varalta tulleet hyvissä ajoin, ja ensimmäisinä iltoina Ränni teki varsin selväksi, että lähempään tuttavuuteen ei ole vielä asiaa.

Baran tilalla maalaismaisemissa touhusivat hevonen, poni, vuohet, kanat, ankat, kissat, kanit, undulaatit ja peipot, kahdeksan briardia ja Didi-villakoira. Perjantaihin asti Baran luona kylässä seuranani oli myös viime elokuun Slavetinin leiriltä tutuksi tullut Karim, jonka minä muistan hyvin Pamba Jesedin ohjaajana. Oli mukavaa pitkästä aikaa tavata niin Bara kuin Karimkin!



Karimilla oli viikonloppuna edessä Moravian IPO-karsintakisat Hlohovecissa nuoren saksanpaimenkoiransa kanssa. Hlohoveciin oli vain parin tunnin ajomatka, joten lauantaina kävin päiväseltään katsomassa kisoja. Erityisen mielenkiintoista oli tietysti nähdä 45 kilpailijan joukossa briardosallistuja Jessica Vini Boramo Sole. Jessica suoritti lauantaina kenttäosiot, joista tottelevaisuudesta tuli 77 pistettä ja suojeluosa lupaavasta alusta huolimatta jouduttiin valitettavasti keskeyttämään pitkässä liikkeessä. Maalimiestyöskentely oli sellaista mihin Suomessakin on totuttu, eli liikkeet suoritettiin ja koiria kuormitettiin koeohjeen mukaisesti. Videot

Päivisin tuli tutustuttua Chvalkovicen lähiseudun kyliin ja kaupunkeihin kuten Telčiin, Mutišovissa sijaitsevaan Montserratiin sekä Vranov nad Dyjíin. Baran mukana kävin katsomassa hänen peltojäljen treenaamista sekä purutreenejä parillakin eri kentällä. Toisella kentällä hihaa heilutteli Martin Pejša, joka on Tsekkien moninkertainen WUSV-edustaja ja FCI:n IPO-maailmanmestaruuskisojen hopeamitalisti parin vuoden takaa saksanpaimenkoirallaan Lord z Lipin. Treenit olivat varsin rento sosiaalinen tapahtuma, jossa vaihdettiin kuulumiset klubin myymiä virvokkeita nauttien. Kullekin koiralle tehtiin pari treeniä ja lopuksi maalimiehelle maksettiin hieman vaivanpalkkaa.




Sunnuntaina 19. huhtikuuta, Rännin juoksun 14. päivänä, päästiin sitten vihdoin itse asiaan. Rännin tiukka ei sulhasen kosiskeluille oli vaihtunut kuin taikaiskusta kyllä, kyllä, kyllään. Ja kyllä teki pieni koira kaikin keinoin selväksi että NYT! Maanantaina ja tiistaina Ränni ei tehnyt niin kovasti itseään tykö, mutta oli hyvin suostuvainen edelleen. Niinpä Baran puutarhassa istuttiin molempina iltoina jalat puuduksissa Rännin ja Irauksen lemmenleikkien jälkimainingeissa.

Keskiviikkona Ränni vastasi taas tiukoilla vastalauseilla Irauksen lähestymisyrityksiin, joten lomaromanssi oli kolmien treffien jälkeen ohitse ja niin me kuin Irauskin olimme valmiit kotimatkalle. Lukáš tuli hakemaan Irauksen kotiin, ja torstaiaamuna Ränni ja minä jätimme taaksemme Chvalkovicen maalaismaisemat.




Seuraavaksi kohteeksi navigaattorista otettiin Lenkan ja Rondan koti aivan Tsekin läntisessä kärjessä, Ašissa. Bara suositteli ajamaan moottoritietä pitkin Prahan kautta, sillä reitti olisi pidempi, mutta nopeampi ja parempi ajaa. Halusin kuitenkin välttämättä ajaa pienempiä teitä, jotka halkovat mukavia maisemia ja kulkevat läpi kaikkien pienienkin kylien ja kaupunkien. Nautin yli kaiken päästessäni näkemään edes pienen hetken siitä kaikesta aivan erilaisesta paikallisesta elämänmenosta. Ja aikaahan minulla oli kyllä.

Ašissa vastassa oli tuttu iloinen Ronda, joka nyt hengaili raksakoirana, kun viereiselle tontille oli noussut perheen tulevan kodin seinät ja katto. Näissä ja muissa kiireissä Ronda oli jäänyt vähälle liikunnalle ja ruokinnasta ovat päivisin vastanneet mies ja lapset varsin avokätisesti, joten pikku briard oli päässyt melkoisen tuhtiin kuntoon. Ilta vierähti nauraessa Lenkan kanssa tulevia ja menneitä pizzan ja valokuvien äärellä. Seuraavana aamuna käytiin vielä pieni metsälenkki "kahden Rondan" (kuten perheen pienimmäinen Rännistä ja Rondasta oli mieltä) kanssa ja pistäydyttiin ostoksilla eläintarvikeliikkeessä. Kotiväen kanssa hyvästeinä sovittiin, että viimeistään seuraavan kerran poiketessani on koira laiha - ja talo valmis!





Ašista on Saksan rajalle vain kuusi kilometriä ja suunnaksi otin nyt Hofgeismarin, joka sijaitsee reilut 20 km Kasselista pohjoiseen. Viikonlopun ohjelmassa oli BCD Siegerprüfung eli Saksan briardyhdistyksen mestaruuskisat, lajeina IPO, Fpr ja BH. Perjantai-iltana SV OG-Hofgeismarin kentälle alkoi hiljakseen kerääntyä seuraavan päivän briardkilpailijoita treenaamaan koeliikkeitä, opettelemaan BH-kaaviota ja istumaan iltaa. Suomen rekkareissa oleva auto tietysti noteerattiin kentänlaidalta ja jokunen taisi minun tunnustauduttua omistajaksi muistaakin, että tuo sama hullu oli katsomassa näitä bileitä viime vuonnakin Mühlackerissa.

Perjantai-illaksi ja lauantaiksi sain ilokseni suomalaisseuraa, kun Jaana ja isoihin saappaisiin astunut reipas Hula-pentu tulivat myös seuraamaan kisoja. Perjantai-ilta venyikin pitkälle yöhön hotellilla kuulumisia vaihtaessa, ja lauantaina puolestaan riitti keskusteltavaa kentänlaidalla tottelevaisuus- ja suojelusuorituksia katsellessa. Keski-Eurooppalaiseen tapaan aikataulun kanssa ei ollut niin nokonnuukaa ja päivän mittaan klubilla syötiin, juotiin ja seurusteltiin hyvin. Mukava oli myös nähdä pitkästä aikaa Norbert, joka oli kisaamassa Mascon ja Marionin nuoren kasvatin Rösleinin kanssa.





Kisaan oli ilmoittautunut 12 briardia BH-kokeeseen, kaksi Fpr1-jälkikokeeseen, yksi Fpr3-jälkikokeeseen ja harmikseni ainoastaan kolme koiraa IPO3-kokeeseen. Olisi ollut kiva nähdä enemmän briardien suojelusuorituksia ja vaikka jotain uusiakin nimiä. IPO-mestaruus meni Idefix von der Wanderschäfereille tuloksella 280 (96-94-90), ja toiseksi yhden pisteen erolla tuli Masco de la Cruche d'Argile 279 (96-87-96). Kolmas osallistuja oli belgialainen Baccara du Pont de la Sambre, joka sai tottiksesta 70 ja suojelusta 98 pistettä, mutta ei valitettavasti sunnuntaina selvittänyt jälkeä. Fpr-osallistujista tuloksen saivat 1-luokassa Röslein de la Cruche d'Argile 98 pistettä ja 3-luokassa Incenca von der Wanderschäferei 90 pistettä. Kuvat ja videot

Kisojen maalimiestyöskentelystä ja tuomaroinnista on jälleen kerran todettava, että maassa maan tavalla. Mutta siitä ehkä joskus myöhemmin lisää ihan oman otsikon alla. Mukava oli kuitenkin päästä taas katsomaan kisoja ja tavata uusia tuttavuuksia. Puolin ja toisin kasvot aina kirkastuivat koiran nimen tai kennelnimen myötä, kun hoksasi, että tämän henkilön kotisivuilla onkin tullut vierailtua.




Kisaviikonlopun jälkeen maanantaina 27. huhtikuuta lähdettiin Rännin kanssa kotimatkalle, eli suunnaksi otettiin nyt Travemünde, josta laiva lähti klo 3 tiistain puolella. Paikanpäälle ajeltiin päivänvalolla ja Travemündessa oli hyvää aikaa syödä, chillailla ja tehdä vielä vähän ostoksia. Hauskaa oli illalla laivaan mennessä autojonossa lähtöselvityksessä, kun virkailija kysyi, mihin olen vanhempani jättänyt. Vastasin, että ehkä tässä iässä voi jo vähän itsekseenkin autoilla, ja virkailjaa tietysti hieman huvitti todettuaan passista, ettei tässä tosiaan nyt enää ihan teinejä ollakaan.

Laiva oli perillä Helsingissä varhain keskiviikkoaamuna. Tosin hieman myöhässä rantauduttiin ja autokansien purkaminen tuntui kestävän pienen ikuisuuden. Ihana oli olla reissun loppusuoralla ja päästä vihdoin kotiin, mutta hieman masentavaahan se vastassa ollut harmaus, pölyisyys ja kylmyys oli Keski-Euroopan vehreyden ja lämmön jälkeen. Kotipihassa oltiin iltapäivällä, kun takana lähes kaksi ja puoli viikkoa ja karkeasti arvioiden 3500 km. Kivaa oli ja hyvin meni - pitää ottaa joskus uusiksi!

Kiitokset avusta MinnaT:lle ja tuhannet kiitokset avusta Markolle! Nyt voi vain toivoa parasta ja pelätä pahinta Rännin ultraa odotellessa.

Lisää kuvia galleriassa

Astutusmatka Saksaan

Novan pentusuunnitelmat pyörähtivät todenteolla käyntiin, kun teimme elokuun alussa astutusmatkan Saksaan. Urokseksi oli valittuna Haagin perheen omistama ja kasvattama Masco, jota lähdimme tapaamaan Lounais-Saksaan Hombergin kaupunkiin. Matka tehtiin autolla Baltian kautta, mikä oli tuttu reitti Novan neljän vuoden takaiselta astutusmatkalta Tsekkeihin.

Matka Oulusta Helsinkiin, autolautalla Tallinnaan, läpi Viron, Latvian ja Liettuan sujui joutuisasti. Puolassa matka eteni hitaammin rekkaruuhkien ja teiden huonon kunnon vuoksi. Erityistä hilpeyttä aiheuttivat 'puolalaiset ohitukset', joissa vastuu oli kaikilla muilla paitsi ohittajalla itsellään. Tottuneesti ohitettava ja vastaantulijat siirtyivät tien laidoille, jolloin keskelle aukeni ikäänkuin kolmas kaista ohittajalle. Kätevää.


Saksan autobaanoilla sai vihdoin purkaa Puolan rekkajonoissa syntyneitä turhaumia ajamalla niin lujaa kuin autolla pääsi. Opelin mittari näytti parhaimmillaan 211 km/h. Määränpään lähestyessä Baltian tasaiset ja ankeahkot näkymät vaihtuivat Saksan upeisiin vuoristomaisemiin ja monikaistaiset autobaanat pieniin mutkitteleviin vuoristoteihin. Säät suosivat koko Saksassa vietetyn ajan hieman turhankin kuumalla auringonpaisteella elohopean huidellessa lähellä 30 astetta.


Mascon luona Hombergissa vierailimme viitenä iltana päivän hieman viilettyä. Komeissa maisemissa isossa lammashaassa koirat tapasivat toivotulla lopputuloksella kolmena peräkkäisenä iltana. Koirien heilasteltua siirryttiin istumaan iltaa Marionin ja Norbertin tarjoilujen, saksalaisten ruokien ja juomien, ääreen. Briardmaailman eroista ja yhtäläisyyksistä Suomessa ja Saksassa sekä Haagien kokemuksista 25 vuoden briardkasvatuksen ajalta riitti puheenaiheita.

Yhden helteisistä päivistä 'ulkoilimme' koirien kanssa Luxenburgissa, jonne Hombergista on vain 130 km ajomatka. Pientä päänvaivaa Hombergin seudulla aiheutti ulkoilumaastojen puute. Metsiköt olivat jyrkissä rinteissä ja kasvillisuuskin piikkiköynnöksineen hankalaa. Ei ihme, ettei Keski-Euroopassa tunneta pohjoismaisia maastolajeja.


Kotimatkalla poikkesimme tapaamaan Novan tytärtä, Rännin siskoa Rondaa, joka asuu aivan Tsekin tasavallan länsikärjessä, Saksan rajan ympäröimänä. Ronda lähti meiltä pikkupentuna maailmalle ja nyt pääsin ensikertaa tapaamaan sitä ja omistajaansa Lenkaa, joka on myös Novan äidin, Afra Black Suzanin, kasvattaja. Ronda tuntui olevan oikein avoin ja touhukas pikku briard, joka mielellään haasteli vieraita kepin vetoon. Perheen pojanviikareiden kanssa Ronda oli mitä parhaat kaverit, ja joukon jatkona arvokkaammin tallusteli vanha briardherra Verdih.


Rajanylitykset sujuivat koko matkan ajan näppärästi ilman jonotteluja, ja hieman villistä liikennekulttuuristakin selvittiin ilman kolhuja. Reissussa oltiin 11 päivää 31.7. - 10.8. ja matkamittariin kertyi 6700 kilometriä. Matkakuvat kuvagalleriassa.

Riiuureissu Tsekkeihin 15.-29. lokakuuta

Novan juoksu alkoi hieman odotettua aiemmin, joten nopeasti teimme matkajärjestelyt parin viikon astutus- ja turistiturneelle Tsekin tasavaltaan. Novan kanssa matkustimme Oulusta Helsinkiin junalla, ja siitä jatkoimme Tapion ja Aimon kanssa autokyydillä Via Balticaa kohti määränpäätä.

Lokakuussa säät olivat jo aika koleat, mutta onneksi lämpötila pysyi pääasiassa nollan paremmalla puolella, ettei tarvinnut Baltian teillä pahemmin liukastella. Majapaikaksi valittiin aina se, mikä sattui osumaan kohdalle, missä oli vapaata ja minne sai ottaa koirat mukaan. Toisinaan sai siis ajella pilkkopimeässä Via Balticaa pitkälle yöhön ennen kuin lykästi.

Novan sulhaseksi olin valinnut nuoren, fawnin briarduroksen Guidon, jonka koti sijaitsi Privratissa, Ceska Trebovassa. Määränpäässä meidät tervetulleeksi toivottivat Guido ja juuri ajokortin saanut 18-vuotias omistajansa Lenka Lodrová sekä hänen vanhempansa. Matkaa omalta kotiovelta Lodrován perheen kotiovelle kertyi reilut 2200 km.

Erittäin sydämellisen ja vieraanvaraisen Lodrován perheen luona vietimme lähes kokonaisen viikon. Kävimme katsomassa Lenkan ja Guidon oman treeniklubin kentällä järjestettyä koetta ja vierailimme myös hieman kauempana Moravia Trebovassa seuraamassa Guidon ja muiden briardien treenejä. Päiväseltään kävimme tapaamassa Aimon kasvattajaa opiskelupaikkakunnallaan Brnossa.

Guidon luota matkamme jatkui Melnikiin Novan kasvattajan Alena Retychovin luokse. Tekstiä Alenalta tuli melkoisella tempperamentilla höystettynä, mutta kaikki tsekiksi, joten iltaa kanssamme istumaan oli kutsuttu tulkkaustaitoisia rodun harrastaja-ystäviä. Kyläilimme myös Aimon kasvattajan luona ja kävimme tapaamassa Novan isää Oscaria ja omistajaansa Jitka Tylovaa. Ei tarvinnut arvailla, mistä on Nova saanut pienen kokonsa ja iloisen luonteensa.

Prahassa kun oltiin, oli käytävä katsomassa Vanhankaupungin pakolliset nähtävyydet kuten raatihuoneen tähtitieteellinen kello ja Kaarlensilta, mutta suurimman mielenkiinnon kohteena oli Prahan liepeillä käydyt Briard Cup -mestaruuskisat. Kisat käytiin epävirallisina ja osallistujia oli luokissa IPO1 ja 3, BH ja SchHA. Erityisellä mielenkiinnolla seurasin IPO3-luokassa Guidoa ja isäänsä Amadeoa. Guido voitti luokan ja palkittiin parhaasta jäljestä ja kisan parhaasta suorituksesta, vaikka virallisiin tuloksiin pisteet eivät olisi riittäneetkään.

Nova ja pikku Aimo ottivat muutaman tuhannen kilometrin automatkansa ja kyläilyt ja yöpymiset kaikenlaisissa majapaikoissa rennosti. Oma kotimatka taittui toiveikkain mielin siitä, että mukaan tuli nyt lauma pikkuisia Tsekin tuliaisia. Jos hyvin kävi, niin joulun alla odotamme syntyväksi lauman pikkuisia mustia ja fawneja mustasurma-tuholaisia.