Lokakuun loppu

Seuraavana viikonloppuna päästiin taas hakuilemaan. Osa porukasta oli lauantaina missikisoissa, mutta sunnuntaille sovittiin treenit Haulikkoradalle. Silloin meitä olikin paikalla harvinaisen runsaslukuinen joukko, kun tavallisen kolmen tai neljän sijaan oli kuusi treenaajaa.

Variksen treenistä en muista enää mitään, mutta kuva on sentään tullut heti tuoreeltaan askarreltua. Näköjään metsään on laitettu satasen alueelle neljä valmista ukkoa ja loppuhuipennukseksi haamu. Kaikesta päätellen on pyritty avuttomiin (hyviin, ei apuja) pistoihin, joilta kaikkien ärsykkeitten puuttumisesta huolimatta löytyy ukko. Kiintorullan opettelu jätettiin suosiolla talvikaudelle, joten tässä treenissä on otettu jälleen valmiilta ukoilta ilmaisut irtorullilla ja haamulta arvatenkin suorapalkka.


Pitkään ja syvään henkeä vedettyä käytiin seuraavalla viikolla tekemässä janatreeni. Ajattelin tehdä jatkossa aina vain yhden janaharjoituksen kerrallaan ja jäljestä sellaisen 150-200 metriä pitkän. Takajälki ajetaan tielle ja todetaan, että oho, olipa tylsä juttu. Jälki nostetaan janalta uudelleen ja oikeasta suunnasta löytyy melko pian vahvisteeksi ensimmäinen keppi tai purkki ja lisää mielenkiintoista jäljestettävää paljon pidemmästi kuin väärästä suunnasta. Tällä ensimmäisellä kerralla Peuhuntien varressa Varis ajoi ensin takajäljen vasemmalle, toisella nostolla se lähti jäljestämään oikealle ja löysi pian kepin, jäljestys jatkui pari pitkää piikin muodostavaa suoraa ja lopussa oli ruoka kannellisessa rasiassa. Hyvä treeni. Toivottavasti.

Kesäajan päättymistä edeltävänä lauantaipäivänä käytiin jälleen hakuilemassa Salonpäässä. Tehtiin 150 metrin alue, ja tällä kertaa teemana taisi olla videointi ja valokuvaus. :) Kuvaa klikkaamalla löytyy Millan koostama hauska video meidän mainiosta hakuporukasta. Kannattaa antaa videon pyöriä ensin kertaalleen läpi. Toisella katselukerralla sen ei enää pitäisi pätkiä ja tökkiä.

Lokakuun viimeisinä päivinä palattiin taas janojen pariin. Maanantaina tein lentokentän taakse noin 200 metrin jäljen. Se lähti janalta vasemmalle, hetipian tuli ensimmäinen keppi, kulma oikealle, piikki vasemmalle, toinen keppi, kulma oikealle ja lopussa ruokarasia. Tällä kertaa Varis sattui nostamaan jäljen heti oikeaan suuntaan, oho. :) Jotta ei ihan pelkän jäljenpätkän takia metsään tultu, annoin jäljen vanheta sen aikaa, että tehtiin pari tarkkuusetsintää. Jos en nyt aivan väärin muista, niin Variksen kanssa on tehty tarkkisruutua kaksi vuotta sitten, kun oli keksittävä jotain sopivaa aktiviteettia tassuhaavatoipilaalle. Nyt Varis sai katsoa, kun tallasin jäkälikköön alueen ja olin piilottelevinani sinne jotain. Hauska ja helppo tehtävä tuo tuntui olevan, sillä pikkuesine löytyi aina varsin nopeasti.

Heti seuraavana päivänä tehtiin taas jäljenpätkä Peuhuun. Nyt jälki lähti oikealle, nopeasti ensimmäinen keppi, kulma vasemmalle, keppi, piikki ja lopussa ruokarasia. Ja jälleen Variksen valinta osui heti oikeaan suuntaan, jee. :) Taas jäljen vanhetessa tehtiin kiva tarkkistreeni ja sen lisäksi otettiin myös pudotetun esineen noutoa. Siinä pari ensimmäistä toistoa meni vähän hakiessa, mutta kolmannella kerralla Vaakkukin hoksasi, mistä on kyse. Ilman seuruutustahan tätä juttua on toisinaan tehty ulkoilun lomassa.

Uusintana JK3

Sunnuntaiaamu Lieksassa valkeni tuulisena. Variksen kanssa oltiin edellisiltana käyty treenaamassa lyhyesti koekentällä ja sitten majoituttu läheisessä hostellissa. Aamulla oltiin hyvin nukkuneina, mutta hivenen väsyneinä valmiina kauden viimeiseen jälkikokeeseen.

Osallistujia oli vain 16, joten tottiskarsinta käytiin kahdella kentällä. Mielenkiinnolla odotin, miten peräkkäiset koepäivät näkyvät meidän suorituksessa. Ja näkyihän ne. Ei ehkä niinkään yleisilmeessä, sillä arvostelussa koiraa kuvailtiin jopa viettivoimaiseksi sekä energiseksi (nojoo...) ja seuraaminenkin oli erinomainen, mutta virheitä tuli tavallista enemmän. Varis teki jäävissä istumisen ja seisominen maahan ja estenoudossa paluun hypyn kautta, joten liikevirheitä tuli viidentoista pisteen edestä. Hyppynoudossakin sattui ja tapahtui, sillä annoin käskyn vahingossa liian aikaisin samanaikaisesti, kun kapula yllättäin vierikin vielä esteen takaa esiin ja lisäksi Varikselle tuomittiin varaslähtö - josta tosin rohkenen olla hieman erimieltä. Luoksetuloissa ja eteenmenossa oli pientä himmaamista lopussa. Paikallaolo oli hauska ohjelmanumero, kun kentällä kävi suorastaan myrskytuuli eikä piilo meinannut millään pysyä pystyssä. Heikki Törröseltä saatiin tottiksesta 76 pistettä, mikä riitti vielä täpärästi maastopaikkaan.

Kymmenestä maastoon päässeestä puolet lähti esineruutuun ja me toisen puolen mukana aloitimme taas jäljellä. Meidän jana oli metsätien ylitse kulkevan voimalinjan varressa. Varis eteni janalla taas takellellen, nosti jäljen vasemmalle ja hämmästyksekseni päästiin taas liikkeelle ilman takajälkeä. Varis tuntui kuitenkin lähes saman tien harhautuvan takaisin voimalinjan alle eikä patisteluistani huolimatta ollut lainkaan halukas jatkamaan syvemmälle metsään. Kerrassaan omituista. Kokeilimme jatkaa myös hieman epätodennäköiseltä tuntuvaa kuviota voimalinjan toiselle puolen, mutta koira oli täysin ymmällään myös siellä. Useamman kerran nostettiin jälki uudelleen janalta. Varis nosti jäljen välillä myös oikealle, jolloin käskin sen kääntyä, mutta jälkeä ei vain päästy alkua pidemmälle millään. Todella kummallista. Ja aivan valtava pettymys.

Aikaa oli kulunut niin paljon, ettei tulokseen ollut mahdollisuuksia ja oli sama palata autolle. Ajattelin, että jäljestetään nyt se takajälki, sillä se tulee varmaan metsätielle lähelle meidän autoa ja samalla Varis näkee, että siihen suuntaan jälki on umpikuja. Oikealle nostettuna jälki lähtikin lähes janan suuntaisesti takakrepin oikealta puolen mäkeä ylös ja yllättäin tuntuikin jatkuvan ja jatkuvan, ensin tosi pitkän suoran, sitten alkoi tulla kulmia ja vähitellen alkoi nousta myös keppejä. Ei voi olla totta, meidät oli lähetetty jäljelle väärään suuntaan! Ajattelin, että ajetaan jälki loppuun ja jos saadaan tulokseen oikeuttavat kepit ja esineet, niin ehkäpä yliaika voidaan mitätöidä. Puolivälissä jälki ylitti metsätien, jonka varressa meidän auto oli, ja loppu jälkikin tien toisella puolen sujui Variksen johdolla kaikkine kulmineen hienosti. Harmittavasti keppejä kertyi hieman ahdistavan alun jälkeen vain neljä. 

Kerhon majalta lähdettiin miltei saman tien esineruutuun. Hieman sekavissa tunnelmissahan se meni, ja kahdella esineellä saatiin 20 pistettä. Olen kyllä jälleen tyytyväinen Variksen asenteeseen ja työskentelyyn ruudussa. Sille ei tullut mahdollisuutta löytää kolmatta esinettä, kun ensimmäisen löydyttyä oikealta ja toisen keskeltä en sitä enää sille puolen ruutua lähettänyt. Ensi kerralla etsitään sitten viisaammin (ja toivottavasti vähemmän sekavat tunnelmat taustalla) koko ruudun alueelta riippumatta siitä, mistä esineitä on jo löytynyt.

Majalle palattua saatiin nähtäväksi jälkikaavio ja tuomarin jana-arvostelulomake. Jälkikaavio oli yhtä tyhjän kanssa, sillä siihen ei ollut merkitty janakreppejä eikä siitä käynyt lainkaan ilmi, millä tavalla jälki janan leikkasi. Tuomarin paperiin oli piirretty jälki ylittämään jana keskeltä vasemmalle. Tuli jo vähän vastaavan tuomarin asenteesta sellainen olo, että minä olen vaan idiootti ja koira huono (enkä kyllä myöskään pitänyt tavastaan arvostella esineruutu, tottis ihan ok), mutta pyynnöistäni viimein jäljentekijään saatiin yhteys ja varmistui, että kyllä jälki todellakin leikkasi janan oikealle. Tilanne muuttui tietysti täysin, ja meille tarjottiin ilman muuta varajälkeä. Hieman emmin, sillä Vaakun kanssa oltiin molemmat jo aivan uuvuksissa koepäivästä. Mutta varajälki oli valmiina odottamassa, Vaakun painostaminen tyhjään metsään ja ottaminen pois jäljeltä oikeasta suunnasta tuntui ihan musertavalta vääryydeltä sitä kohtaan ja harmitti ajatus, että muitten virheen takia Varis näyttäisi epäonnistuneen ja jääneen ensimmäistä kertaa eläessään ilman tulosta, joten varajäljelle lähdettiin tilannetta korjaamaan. 

Jana sujui taas takellellen ja takajäljen kautta päästiin liikkeelle. Varis jäljesti alkumatkan hieman haparoiden, mutta varmistui silminnähden, kun pääsin sitä ensimmäisestä kepistä täydestä sydämestä kehumaan. Loppu jälki sujuikin sitten ihan pro-tyylillä. Minä kävelin liinasta pidätellen perässä ja Vaakku kiikutti aina välillä keppejä taskuun. Jäljen päätteeksi saatiin palauttaa janalla odotelleille mukaville ja kovin helpottuneille janatuomarille ja ratamestarille kaikki kepit. Näin ollen Varis sai maastosta 184 pistettä ja kaikkiaan kakkostuloksen 260 pisteellä. Vaakku teki aivan valtavan työn, kun eilinen koepäivä pohjalla suoritti tottiksen, janavääryyden jälkeen kokonaisen voittajaluokan jäljen, esineruudun ja sen päälle vielä toisen voittajaluokan jäljen. On se vaan aikamoinen! 

Lieksan kokeissa jälkimaastot olivat juuri niin hyvät ja tunnelma leppoisa kuin muistelinkin viime reissulta neljän vuoden takaa. Sen verran on tullut kokeissa ja kisoissa itsekin talkoiltua, että tiedän että virheitä vain joskus sattuu, ei voi mitään. Sen mukaisestihan sitä kannattaa tietysti epäselvyyksiin suhtautuakin. Lohikukot palkintona olivat mainiot - olkoonkin, että meidän lauantain lohikukon laitoin keiteleläisten mukaan. Kotimatkalla treenit ja koejana mielessä pyörien oli tietysti Vaakun puolesta pala kurkussa, ja sitä koetettiin yhdessä karistaa hyvä ruoka, parempi mieli -menetelmällä. Mä luulen, että Vaakulla ainakin onnistui ihan hyvin. :)

Kello käyntiin!

Koekauden päätteeksi meillä oli kaksi jälkikoetta Lieksassa. Kokeen lähestyessä aika loppuu aina kesken, mutta nyt olo oli janojen osalta aivan epätoivoinen. Onnistuin saamaan ne kokeenalusviikolla niin solmuun, että huono eteneminen ja takajälki oli lähes varmaa. Tottistelut jäivät syyskuussa haun ja esineruudun jalkoihin ja kokeen alla vain pariin mieleenpalauttelutreeniin, joten mitään viime kokeita kummempaa ei voinut siitäkään odottaa. Jäljestämisestä sentään oli luottavainen olo ja esineruudustakin kovasti toiveita.

Tältä pohjalta lähdettiin Variksen kanssa lauantaiaamuna puoli neljältä ajamaan kohti Lieksaa. Aikataulun perusteella osattiin odottaa lauantain tottiskarsintaan suurta osallistujamäärää, ja perillä odottikin listassa 25 koirakkoa, jotka arvottiin kolmelle kentälle. Kentät olivat lähes kiinni toisissaan hiihtokeskuksen nurmipohjaisessa stadionmontussa, joten häiriötä oli kiitettävästi koirien juostessa eteen tai luokse, noutokapuloiden lennellessä ja laukauksien kaikuessa sekaisin milloin milläkin kentällä. Tämä oli uutta useimmille koirille ja taisi näkyä tulostasossakin, sillä yllättävän paljon tapahtui paikallamakuusta nousemisia ja muuta huuhailua.

Variksen kanssa päästiin suorittamaan toisessa parissa pienemmällä numerolla ja tehtiin hyvin samankaltainen suoritus kuin muissakin syksyn kokeissa. Yleisilme on tarkkaavainen ja tekeminen melko korrektia, mutta kyllähän vire on valunut sellaiseen virkamiessuorittamiseen ja mukaan aina mahtuu se vitosen virhe ja muutama pienempi. Tälläkin kertaa seisomisessa tuli asentovirhe ja hypyssä perinteiset kosketukset. Maahanmenossa Varis hieman aavisti käskyä ja viime kokeen tapaan lähti taas vasta toisella kutsulla. Se odottaa kutsua tarkkaavaisena ja tulee reippaalla ilmeellä, mutta lähtee kuitenkin vasta toisesta kutsusta, kun on huomannut, että sellainen aina tulee. Toivottavasti se tekee tämän pian treeneissäkin, niin pääsee huomaamaan, että ei muuten tulekaan. Seuraaminen, istuminen, noudot, eteenmeno ja paikallamakuu sujui isommitta virheittä. Meidän kentällä arvosteli Ilkka Halonen, jolta saimme päivän toiseksi parhaat tottispisteet, 88.

Kymmenestä maastopaikan saaneesta puolet aloitti esineruudulla ja me toisen puolen mukana lähdimme jäljestämään. Jana sujui odotetun takkuisesti, mutta kaikeksi onneksi takajälkeä ei tullut. Tuttuun tapaan jäljestämisen alkuun päästyään Varis teki varmaa työtä, ja minä yritin pitää keskittymistä ja liinatuntumaa yllä pidättämällä etenemisen tasaisessa kävelyvauhdissa. Lopussa jälki tuli tietä kohti, mutta teki vain muutaman metrin päässä tiestä terävän kulman jälkikaavion sisäänpäin jatkuakseen siellä vielä pienen lenkin. Varis otti tuonkin piikin hienosti ja nosti jäljeltä kaikki kepit, yippee!

Viimeisenä meillä oli esineruutu, jota pääsimme treeniprojektimme jälkeen nyt ensimmäistä kertaa kokeilemaan koetilanteessa. Yhtäaikaa oli siis utelias, toiveikas ja jännittynyt olo siitä, kuinka meidän käy. Ja hyvinhän meidän kävi, itseasiassa aivan loistavasti! Kolmella lähetyksellä tuli rivakasti kolme esinettä, vauhti oli kova ja reagointi esineisiin siitä huolimatta säpäkkä. Pieni kauneusvirhe tuli ensimmäisen esineen palautuksessa, jonka Varis teki lähetyslinjaa pitkin eikä suorinta tietä ruudun läpi. Veikkaan, että tässä saattoi koiraa hieman hämätä katsojat, joita kohti Vaakku näytti ensin esinettä palauttavan. Suoritus oli kuitenkin siinä määrin Laura Pitkäsen mieleen, että häneltä saatiin siitä täydet 30 pistettä.

Järjestävän kerhon majalla saatiin päivän päätteeksi vastaanottaa ison kokeen toinen sija ja ennen kaikkea se kovasti toivottu ykköstulos! Pisteitä tuli siis tottiksesta 88, maastosta 195 ja yhteensä 283. Varis on niin ansainnut tuon tuloksen ...ja tietysti kaikki maailman palkkaherkut. Käyttövalionarvoon tarvittavat kolme ykköstulosta tulee olla vähintään kahdelta eri kaudelta, joten aivan mahtavaa, että saatiin ensimmäinen tälle vuodelle ja valiokello käyntiin!

Kasvatustoimintaa ;)

Kasvihuoneilmiö on tältä vuodelta päättynyt, joten tässä pieni katsaus, miten siinä kävi. Kesäkuun alussa näkymä kasvihuoneeseen oli hyvin vaatimaton, kuukautta myöhemmin heinäkuun alussa oltiin jo hyvässä vauhdissa ja elokuun lopulla alkoi olla jo viidakkotunnelma. Kaikki allaolevat kasvihuonekuvat on otettu syyskuun puolivälissä, jolloin ympäröivä luonto näytti jo hyvin syksyiseltä.

Tomaatit alkoivat kypsyä heinäkuun puolivälin jälkeen, ja siitä pitäen niitä riittikin aivan tolkuttomat määrät. Kulhokaupalla sai keräillä niin tavallisia tomaatteja kuin pieniä kirsikkatomaattejakin. Vaakulle koitin jo epätoivoissani opastaa, kuinka sekin voisi vähän auttaa syömällä omatoimisesti alimpia.

Keltainen kesäkurpitsa oli satoisa. Kesäkurpitsa on sellaisenaankin aivan syötävää, mutta meillä ne päätyivät kiekkoina lihan ja tomaattien oheen grillin parilalle. Jostain syystä vihreät kesäkurpitsat lähes poikkeuksetta pilaantuivat aina kasvuvaiheessa. Vain aivan pari vihreää kesäkurpitsaa selvisi grilliin saakka.

Kurkkuja tuli myös aivan omiksi ja välillä muidenkin tarpeiksi. Harmi kun eivät osaa kasvaa tasaista tahtia, vaan hetkittäin meinaa olla ylitarjontaa. Koirat auttoivat välillä myös näiden syömisessä. Kurkuista oli jännä huomata, että ne aika pian keräämisen jälkeen pehmenivät ja lötkistyivät hieman. Minkähän lie säilöntäaineen voimalla kaupan kurkut pysyvät poimintatuoreen tuntuisina iät ja ajat...

Punaisia suippopaprikoita tuli myös runsain määrin. Niiden punertuminen vain kesti pitkälle syksyyn saakka. Suuri osa paprikoista olikin lopulta kerättävä vihreinä pakkasöitten tieltä, mutta ne näyttivät kohtuullisesti jatkavan kypsymistään kerättyinäkin kuten kauden päätteeksi talteen keräämäni raa'at tomaatitkin.

Chileillekin kasvihuonekausi jäi hieman lyhyeksi, mutta ne asuvat nykyään kotona yläkerrassa. Aika kookkaita puskia niistä onkin kasvanut ja erilaisia chilipalkojakin on vaikka kuinka paljon.

Maissitkin olivat aika hitaita kypsymään, mutta joku tähkä ehti sentään valmiiksikin. Niiden käyttö syötäväksi tosin jäi vähän puolitiehen. Viiniköynnös lähti mukavasti kasvuun pitkin pylvästä ja kattoa. Toivottavasti kasvatteli myös juuriaan yhtä ahkerasti ja virkoaa sieltä sitten taas ensi keväänä. Lisäksi kasvihuoneessa viihtyi säänsuojassa kasvamassa ruohosipulia ja paria lajiketta salaattia. Salaatit kasvoivatkin hauskasti korkeiksi pyramideiksi - harmi, ettei niistä tullut otettua kuvaa.

Kasvimaan puolelta syömäkelpoisiksi valmistui herneitä ja porkkanoita. Valitettavasti nauriit ja lantut kelpasivat vähän turhan hyvin toukille. Porkkanat sentään jäivät itselle, vaikka selvästi jänikset olivat käyneet niistä syömässä varret. :)

Kasvattelun lisäksi on tietysti tullut keräiltyä marjoja ja sieniä. Tänä syksynä löysin ensimmäistä kertaa suppilovahveroita - ja paljon! Vaikkei jälkikokeessa sillä kertaa kaikkia keppejä metsästä saatukaan niin hyvä suppisapaja löytyi. Sinne on sitten jälkikäteen suunnattu turrien ja sienikorin kanssa ulkoilemaan.