Kesä(kana)kuulumisia

Olosuhteet haja-asutusalueella mahdollistavat monenmoista, joten pieni parvi kesäkanoja on ollut suunnitelmissa jo pitkään. Tänä kesänä viimeinkin saatiin kesäkanala valmiiksi ja hain Katan kanalasta asukkaiksi neljä tuotannosta poistuvaa kanaa sekä kukon. Tulokkaat osoittautuivat oikein seurallisiksi ja reippaiksi; eivät pelkää koiria tarhansa ympärillä, vapaana ollessaan kipittävät vastaan ja kun eivät pääse perässä tupaan, niin hengailevat sitten terassilla. Munia kanarouvat ovat pyöräytelleet heti tulopäivästään lähtien noin 20 viikossa.

Kauhun hetkiä koettiin, kun haukka verotti pihassa vapaana ollutta parvea yhden kanan verran. Kanaparka löytyi parhaat palat syötyinä ja muut siivekkäät silminnähden järkyttyneinä kuka minnekin piiloutuneena. Lähes viikon kanat ja kukko pysyivät mökkinsä suojissa odotellen, että vaara varmasti on poistunut maisemista.

Pienentyneen parven täydennykseksi hain kolme kananuorikkoa. Tulokkaat kotiutuivat lopulta hyvin, vaikka vanhojen kanarouvien vastaanotto oli ensin hieman äksy.  Kukostakaan ei isommin ollut järjestyksen pitäjäksi; se on sen verran vässykkä (tai viisas), ettei halunnut puuttua akkojen polemiikkeihin millään lailla. 😄

Aino 4.6.2019

Sitten kanoista koiriin. Ainon kanssa metsäjälkikoe jäi viime vuonna haaveeksi, joten tänä vuonna on viimein laitettava treenaamisessa toimeksi ja sitten vain lähdettävä kokeeseen puutteineen kaikkineen. Jäljestys jäi viime syksynä talvitauolle huonossa vaiheessa, mutta tänä vuonna heti keväästä alkaen Aino on porskutellut kaikki jäljet hienosti. Esineruudussakin ollaan taidettu päästä viime vuoden alhon ylitse, sillä Aino on hakenut kahta tai kolmea esinettä ihan vauhdikkaasti. Toisinaan se on ollut superhyväkin, sillä lähtökohtaisesti se on Haloota ja Vaakkua keskittyneempi ja tarkkanenäisempi reagoimaan esineisiin.

Tottelevaisuus on ollut pääasiallinen murheen aihe nyt, kun maasto on kaiken taikinoinnin jälkeen alkanut varmistua. Kesäksi ilmoittauduin Ainon kanssa Oulun koirakerhon tottisryhmään, jotta pääsemme treenaamaan hieman kokeenomaisempaan tilanteeseen. Palkan kanssa Aino osaa tehdä ihan hienoakin työtä, mutta ilman palkkaa nuupahtaminen tapahtuu hyvin nopeasti. Siihen hieman ympäristön ja tilanteen luomaa painetta päälle, niin Aino-raasu on aivan lastalla kaavittavissa kentän pinnasta. 🙈

Haloo sivistymässä "kaupunkikävelyllä" Limingassa 2.8.2019

Vaakun ilmoitin elokuuksi rallykurssille voi-mes-ryhmään. Iltapissatuksen yhteydessä on kesän mittaan sen kanssa tehty viiden minuutin rallytreenejä ja edistymistä on tapahtunut niin, että kiinnosti jo kovasti, miten oikea puoli ja kaikki kuviot sujuisivat ratatreeneissä. Ja selvästi paremminhan ne ovatkin sujuneet kuin viime joulukuussa avo-voi-kurssilla. Toki osaamista ja varmuutta tarvitaan paljon lisää, mutta useimmiten oltaisiin tulokseen ylletty jo nytkin!

Kasvattitapaaminen

Hakuleiriltä palattua seuraavana torstai-iltana pidettiin kasvattitapaaminen Oulun seudulla, Juurussuon kylätalolla. Outi ja Jäynä eivät ymmärrettävästi lähteneet heti uuteen reissuun, samoin Priscalle ja Äitschille matkaa Sveitsistä on hieman liikaa, mutta hienosti yhdestätoista kasvatista kaikki muut yhdeksän omistajineen olivat paikalla. Mikä parasta, 21. kesäkuuta pyöreät 10 vuotta täyttävä V-pentue koko viiden koiran vahvuudessaan oli juhlimassa tulevaa merkkipäivää. 💕

Varsinaista ohjelmaa ei buukattu, vaan ilta kului rattoisasti kuulumisia vaihtaessa, menneitä (50 vuodelta!) muistellessa ja koiria leikittäessä. Siinä sivussa kun grillattiin, juotiin kakkukahvit ja kippisteltiin kuplivat niin aika meni kuin siivillä. Sääkin suosi meidän illanviettoa, kun oli poutaista ja lämmintä. Vähemmilläkin hyttysillä olisi kyllä pärjätty.

Eddie (Black Death Voodoo) lähti aikoinaan pentueesta ensimmäisenä Taijan ja Tomin matkassa kohti Kajaania. Kotona odottivat agilitya harrastavat bichonipojat, joista ikänestori Rasmus yhä on arjessa mukana. Sittemmin perhe on kasvanut kahdella lapsella ja Eddie on omaksunut hienosti lapsiperheen elämänmenon ja ottanut oman ison paikkansa lasten unen turvaajana, leikkien keskipisteenä, lukukoirana jne.

Tälli (Black Death Voici) matkasi luovutusikäisenä Tean lapsi- ja koiraperheeseen Lahden seudulle. Kevyt ja vikkelä Tälli pääsi lagotto Nirpun tassunjälkiin agilitykoiran vauhdikkaalle uralle. Nyt lähes kymmenen vuotta myöhemmin lapset ovatkin jo teinejä ja Tälli on ehtinyt tehdä vaikutuksen lukuisiin katsojiin agilityareenoilla - eikä vähiten Teaan, sillä lauma on kasvanut toisella briardilla, Tällin siskontyttö Tikrulla.

Bruno (Black Death Voyou) odotti omaa kotia hieman pidempään ja löysi sen 12-viikkoisena palveluskoirakokeesta. Talkoilemassa ollut Susanna kertoi haaveilleensa briardista, ja niin Bruno päätyi hänelle kotiin, jossa ihmisperheenjäsenten lisäksi odotti saksanpaimenkoira Eros. Nyt Bruno elelee ainoana koirana ja on tainnut kietaista niin emännän kuin isännän karvaisen briardintassunsa ympärille.

Tikru (Black Death Hirondelle) edustaa 4-vuotiasta nuorempaa polvea ja tuo taas hieman uudenlaisia haasteita Tean koiraharrastukseen. Tälli-tädin jalanjäljissä pieni ja vikkelä Tikru on keskittynyt (😃) agilityuraan, jossa innosta ja nopeudesta ei ainakaan jää eteneminen kiinni. Keskittymisestä ehkä välillä. Hieman. 

Luna (Black Death Hibou) on myös nuorempaa polvea ja palautti Kristiinan muutaman koirattoman vuoden jälkeen jälleen briardinomistajien joukkoon. Lunan arkeen kuuluu muun muassa keltaisella kuplavolkkarilla ajelua ja vetohiihtoa (kovalla vauhdilla ja hienolla fokuksella!) - tietysti sen mitä aktiiviselta lapsiperheen pyöritykseltä ehtii!

Siinä määrin tästä tapaamisesta innostuttiin, että kovasti viriteltiin jo uutta miittiä ensi kesälle - viikonlopun mittaisena tietysti. Pitkät välimatkat ja aikataulujen sovitteleminen tuo aina omat haasteensa, mutta kyllä miniloma samanhenkisessä ihanien "kohtalotoverien" seurassa on aina sen arvoista! Tea voi siis alkaa jo huoletta pläräämään kalenterista sopivaa viikonloppua seuraavalle Pohjoisen turneelleen. 😄

Haavanhoitoa ja rallytokoa

Marraskuun alussa Varikselta poistettiin kaksi ihokasvainta, joiden leikkaus meni oikein hyvin, mutta leikkaushaavoja paranneltiin pitkään. Vaakun lavasta poistettiin talipatti, jonka tilalle tuli siisti kahdentoista ompeleen vetoketju. Toinen irtonainen, mutta kiinteämmän tuntuinen kasvain leikattiin etujalasta. Tämä oli haastavampi ommeltava, kun jalassa ylimääräistä nahkaa ei isommin ole. Palkeenkielen avulla nahkaa sai hieman venytettyä sulkemisen avuksi, mutta keskelle jäi vielä pieni avohaavakohta.

Hienosti parantuneesta lavasta poistin ompeleet kymmenen päivän jälkeen, mutta niin vain seuraavana päivänä haava poksahti kolmen sentin matkalta auki. Tuohon kohtaan muodostui istuessa ihopoimu, ja sen kohdalta haava antoi periksi. Suihkutteluhoitoa siis jatkettiin ja haava umpeutuikin itsekseen nopeasti.

Jalan haava parani hitaammin ja siinä pidettiin ompeleet pidempään. Kävin näyttämässä jalkaa eläinlääkärissäkin, kun paraneminen ei tuntunut edistyvän. Kotiin palattiin kuitenkin luvalla ottaa ompeleet pois ja kehoituksella jatkaa vain edelleen suihkutteluhoitoa, kun ei tulehduksen merkkejä ollut. Ja kyllähän jalan haavakin sitten lopulta parani ilman mitään lääkekuureja.

Ilmoitin Vaakun marras-joulukuulle rallytokokurssille opettelemaan voittajaluokan kuvioita. Ensimmäinen kurssikerta jäi pitkittyneen leikkaushaavan parantelun ja kennelyskän varoajan vuoksi väliin. Loput neljä kurssikertaa käytiin pitkän toipilasajan jälkeen innokkaina opettelemassa uusia kylttejä ja tekemässä ratatreeniä. Ensimmäisellä treenikerralla ei saatu radasta tehtyä kunnolla juuri mitään, kun meidän oikealla puolella seuraaminen oli täysin alkutekijöissä. Seuraavaksi kerraksi ehdittiin asiaa itse hieman harjoittelemaan ja sitten päästiin jo radallakin hyvään alkuun.

Vaakku on yhdeksän vuotta seurannut vasemmalla puolen todella hanakasti ja kaikenlaisiin häiriöihin ja harhautusyrityksin lankeamatta, joten oikealla puolella seuraamisen opettelu on vähän kuin itse joutuisi opettelemaan vasenkätiseksi. Oikeanpuoleisesta perusasennosta ja yhden askeleen seuraamisesta opettelu kuitenkin lähti etenemään - kuten aikoineen vasemmalla puolellakin. Kepillä on kätevä muodostaa koiralle oikealle lokero ja auttaa pysymään suorassa myös asennonvaihdoissa. Näissä oikeanpuolisissa kuvioissa ja kaikissa uusissa käännöksissä ja pyörityksissä meillä riittääkin työsarkaa pitkäksi aikaa ja tähtäin on näillä näkymin ensi kesän rallykokeissa.

Ranska, osa 3

Vain muutama päivä leirin jälkeen oltiin jälleen Ainon ja Haloon kanssa tien päällä. Tällä kertaa auto oli pakattu hieman pidempää matkaa varten, sillä vuorossa oli kesälomareissu Ranskaan.

Ensimmäinen etappi oli Kyröskoskella briardien pk-mestaruuskisoissa. Haloo oli ilmoitettuna jälkikokeeseen, mutta tassuhaavan takia jouduttiin perumaan osallistumisemme ja pysyttelemään katsomon puolella. Briardiosallistujia oli kolme beussien, bouviereitten ja valkoistenpaimenkoirien joukossa ja katsomossa muutama rotutoveri lisää. Briardit eivät tällä kertaa onnistuneet tuloksen teossa, mutta muutoin oli oiva koiraurheilupäivä, jonka päätteeksi käytiin vielä briardiporukalla syömässä.
KUVIA PK-MESTARUUSKISOISTA

Matkareitti osimoilleen / Haloo ja Aino laivassa

Matka maailmalle taittui taas Ruotsin kautta. Yö nukuttiin laivassa ensin Tukholmaan ja sitten seuraava yö Rostockiin. Siinä välissä Ruotsin läpi ajaessa pistäydyin ostoksilla Jami Hundsportissa Västervikissä ja pikaisesti tuli nähtyä omistajan Stina-briardi, joka on Haloon ja Ainon serkku. Stinalla olikin siellä hulppeat puitteet tarvikevalikoimineen, uima-altaineen ja sisätreenitiloineen.

Rostockiin rantauduttua seuraava etappi oli Belgiassa. Siellä asetuttiin pikaisesti hotelliin ja suunnattiin Ainon ja Haloon kanssa ulkoilulle Niel bij As'iin paikallisen IPO-klubin lähelle. Onni olikin myöten, sillä heti ensimmäisenä klubin pihaan parkkeerasi Ton, joka kilpailee 3-luokassa briardilla Kruif de la Maison Echaruq. Mukavasti Ton ystävineen otti suomalaisen yllätysvierailijan vastaan ja ilta meni heidän seurassaan rattoisasti treenejä katsellen. Kun koirat oli treenattu ja valot treenikentältä sammutettu, porukka jäi vielä ison klubirakennuksen baaritiskille istumaan iltaa ja suorittamaan jälkipuinteja treeneistä ja etenkin kaikesta muusta.
KUVIA KRUIFIN TREENISTÄ 5.9.

Kruif de la Maison Echaruq, Belgia / Neekhos de l'Aubade aux Bergers, Ranska

Seuraavana päivänä oli enää loppusuora määränpäähän Maurepas'han Ranskaan. Tuo olikin oikea tuskien taival, sillä flunssa pyrki päälle ja auton ratissa tunti tunnilta olo vain huononi. Perille hotelliin kuitenkin pääsin ja kunnon levon jälkeen sain aamulla apteekista lääkkeitä taudin taltuttamiseen. Vanhat tutut tuli tavattua cec Maurepas'n kentällä ensimmäisenä treeni-iltana hieman puolikuntoisena, mutta onneksi viikonlopun tullen olokin jo parani.

Etenkin nuorissa koirissa näki selvästi, kuinka ne olivat vuoden aikana menneet eteenpäin. Kolme kertaa viikossa lähes läpi vuoden treenanneina alkoivat viime syksyn pennut olla brevet-kunnossa ja ylempien luokkien liikkeetkin hyvällä alulla. Muutama uusi pentu oli tullut porukkaan sitten viime vierailun. Niistä odotetuin tuttavuus oli tietysti Corinnen nelikuinen briardipentu Neekhos de l'Aubade aux Bergers, joka on E'bhenin siskonpoika eli Ainon ja Haloon serkku.
KUVIA TREENIKENTÄLTÄ 9.9.

E'bhen Noir del Pata Viento / Lounasta treenikentällä

Sunnuntaille osui onneksi aika mukava sää, kun Evelyne tuli Maurepas'han vierailulle. Evelyn on tuttu ABT:n toimihenkilönä ja fb-kaverina, ja nyt tuli tilaisuus tavata oikeastikin. Kolmen briardistin ja parin statistin porukalla katettiin lounas kentän laidalle ja treenattiin kuuden briardin kanssa tottikset. Neekhos ja Jazz treenasivat tietysti ringikisat tähtäimessään, E'bhen teki samoja juttuja enää energianpurkumielessä, Djazzy tokoili mielenvirkistykseksi ja me Ainon ja Haloon kanssa puuhastelimme omia tottiskuvioitamme.
KUVIA BRIARDIEN TREENEISTÄ 10.9.

Evelyne kutsui katsomaan treenejä heidän kotikentälleen, joten tiistaina ajelin noin tunnin matkan Persaniin. Club Canin du Val d'Oise sijaitsi suuren peltoalueen laidassa, ja klubirakennuksen molemmin puolin oli aidatut treenikentät agilitylle ja Ranskan ringille. Evelyne kisaa ringin 1-luokassa briardiuros Jazz dou Casau de Gaian kanssa, ja olikin kiinnostavaa nähdä Jazzin ringityöskentelyä.
KUVIA JAZZIN TREENISTÄ 12.9.

Jazz dou Casau de Gaia / La Serre aux papillons

KUVIA CEC MAUREPAS'N KENTÄLTÄ 14.9.

Corinne piti perjantaina vapaapäivän, joten heti aamusta tottisteltiin Maurepas'ssa ja päivällä vierailtiin La Queue Lez Yvelines'ssa trooppisessa perhospuutarhassa La Serre aux papillons. Siellä liihotteli toinen toistaan kauniimpia perhosia muun muassa Malesiasta, Afrikasta, Filippiineiltä ja ​​Costa Ricasta. Iltapäivällä käytiin vielä Corinnen kanssa kiertämässä heidän lenkkimaastot Grosrouvressa, jotta Aino ja Haloo saivat juoksennella päivän ulkoilunsa. Sopiviin väleihin kun lisättiin Alainin valmistamat lounas ja päivällinen, niin siinä oli riittävästi ohjelmaa sille päivälle. KUVIA PERHOSPUUTARHASTA 15.9.

Viikonloppuna oli ohjelmassa cec Elancourtin jokasyksyiset mondioringkisat. Lauantaina oli 3-luokka ja sunnuntaina alemmat luokat, mutta kuvia otin vain sunnuntaina, jolloin oli parempi sää. Corinne ei ollut kisaamassa, mutta monia muita vuoden takaa tuttuja kasvoja oli taas mukana.
Tunnelma näissä kisoissa on kiva. Ihmiset ovat paitsi kisaamassa myös tapaamassa tuttuja ja viettämässä aikaa. Kisat ylimalkaan järjestetään siinä toivossa, että mahdollisimman moni onnistuisi ja kaikille toivotaan parasta. Lauantaina kisojen jälkeen alueelle pystytettiin taas ruokailua ja illanistumista varten katokset ja pöydät, joille katettiin tällä kertaa grillivartaita, patonkia, juustoja ja suklaakakkua.
KUVIA MONDIORINGKISOISTA 17.9.

Mondioring 17.9.2017 Elancourt

Siinä missä viime vuonna nautittiin ajankohtaan nähden poikkeuksellisesta helleaallosta, niin tällä kertaa säät olivat syksyisen koleat ja sateiset. Yksi sadepäivä menikin mukavasti käymällä vajaan tunnin ajomatkan päässä Montlhéryssa ostoksilla Morin-eläintarvikeliikkeessä. Siellä on laaja valikoima etenkin koiraharrastustykötarpeita, joten katseltavaa riitti ja jotain pientä kotiin vietävääkin toki löytyi.

Ranskassa ajellessa riittää aina maisemissa ihasteltavaa ja liikentessä ihmeteltävää. Pienten kylien kivitalot ovat kauniita, mutta tiet todella kapeita. Kun ajokulttuurikin on aika huoletonta, niin eipä ihme, että kolhuja ja naarmuja näkyi vähän yhdessä jos toisessa autossa. Pariisin kehätien ruuhkissa kätevin kulkupeli on moottoripyörä, jolla huimapäät viilettävät ja sukkuloivat hätävilkut päällä kaistojen välissä autojonojen ohitse. Ihmettelen, jos ei tuossakin touhussa toisinaan niitä skraaduja autojen kylkiin tule.

Tiistaina Corinne lähti oppaakseni ja kuskikseni viettämään turistipäivää Pariisiin. Ja hyvä että lähti, sillä minun matkani olisi mutkistunut jo parkkihallissa Eiffel-tornin lähistöllä. Autot piti peruuttaa osittain isojen betonipylväitten taakse, ja pylväitä oli kahden ruudun välein. Jos vieruskaveri oli parkkeerannut hitusenkin väljemmin tai vinoon, niin kulkuaukko viereiseen ruutuun oli ihan olematon. Ihan senttipelillä meni Corinnen auto hallin ainoaan vapaaseen ruutuun.

Tunnin kestävällä turistiristeilyllä pitkin Seineä pääsi kätevästi edes vilaukselta näkemään monet Pariisin nähtävyyksistä. Audio-opastus oli saatavissa vain paatin sisätiloissa, mutta mehän katseltiin tietysti mieluummin maisemia ulkoilmassa ylimmässä kerroksessa. Corinne osasi hänkin hyvin kertoa, mitä rakennuksia ympärillä näkyi ja hieman historiaakin. Sää oli valitettavan epävakainen, mutta sateelta onneksi vältyttiin.

Seine / Notre Damen katedraali

Paattikierroksen jälkeen otetiin leipomo-kahvilasta "sandwichit" mukaan ja tehtiin pieni turistikierros autolla. Ranskassahan tuo voileipä tarkoittaa rapeaa runsaasti täytettyä patonkia eikä mitään lötköä sämpylää tai kolmioleipää kuten meillä Suomessa. Eväinemme ajeltiin Concorden siltaa Seinen ylitse, kierrettiin ympäri Place de la Concorde -aukio ja sitten ajeltiin Pariisin valtakatua Avenue des Champs-Élysées kahdeksan kilometrin matka Riemukaarelle. Siitä jatkettiin Pariisin messukeskuksen ohitse isommille teille ja takaisin kohti Maurepas'ta. Mukava, että tuli tämä pieni kierros Pariisissa käytyä, vaikka se hieman viime tippaan jäikin. Illalla oli nimittäin tältä erää viimeiset treenit cec Maurepas'n kentällä, hieman grillailua hyvästeiksi ja aamulla alkoi meillä Ainon ja Haloon kanssa pitkä kotimatka.

KUVIA E'BHENISTÄ 19.9.

Avenue des Champs-Élysées

Paluumatkalla ensimmäinen etappi oli vuosi sitten hyväksi havaitussa majapaikassa Rheinessä, Saksassa. Seuraavana päivänä ajettiin taas noin 600 kilometrin matka kauniisiin maalaismaisemiin B&B-paikkaan Morudiin, Tanskaan. Sinne olin lähtöaamuksi varannut ajan paikalliselle eläinlääkäriasemalle, missä Aino ja Haloo saivat ekinokokkoosilääkityksen Suomen rajanylitystä varten. Ennen Suomeen paluuta oli kuitenkin vielä ohjelmassa Hans Verbruggenin (mondio)ringseminaari Ruotsin länsirannikolla Åsassa.

Perjantaina asetuttiin B&B-paikkaan Åsan lähelle, ja lauantaipäivä menikin sitten tiiviisti semmassa treenikentällä. Ketään en entuudestaan tuntenut, mutta hyvin tuli uudessakin porukassa viihdyttyä. Verbruggen oli positiivinen tuttavuus. Mietitytti hieman, kannattaako Ainon kanssa osallistua, mutta kun treeneissä pyrittiin voimakkaisiin puruotteisiin vähillä ärsykkeillä, niin sehän oli juuri sitä mitä pitääkin eikä siinä ole väliä, onko lajina mondioring vai ipo. Aino oli ihan oma itsensä hyvässä ja pahassa. Verbruggen ei ollut aiemmin briardia treenannut, mutta sanoi yllättyneensä miten lujaa Aino puri. Alun perin yksipäiväistä semmaa jatkettiin toisella päivällä, mutta valitettavasti me ei pystytty jäämään, sillä sunnuntaina olimme jo laivamatkalla Tukholmasta Turkuun.

Turusta köröttelin vielä loppusuoran Ouluun nopeusrajoituksia manaillen, Suomen syksyisiä maisemia ihastellen ja jokamiehen oikeuksista nauttien (kantarellit!). Ranskan reissu oli huikea kaikkineen jälleen kerran, turrit oli loistavia matkustajia maalla, merellä ja kaikenlaisissa majapaikoissa ja matka sujui osimoilleen suunnitelmien mukaan. Tämän kokemuksen perusteella uskalletaan edelleen lähteä toistekin!

Potilas Haloo ja muuta heinäkuista

Näköjään ei postausta ilman etteikö jotain draamaa olisi tapahtunut. Tällä kertaa sattui ja tapahtui vieläpä omalle koiralle, mutta edetäänpä kuulumisissa suunnilleen aikajärjestyksessä.

Kesän mittaan turrit ovat päässeet uimaan useampaan otteeseen. Tähän mennessä kaikki omat koirat ovat olleet innokkaita uimareita, mutta Aino viimeisimpänä on ollut toista maata. Se on kahden vuoden ikään mennessä hädin tuskin kastellut jalkojaan; ihan enimmillään vain pyörinyt turhautuneena rantavedessä, kun muut menevät menojaan lelujen perässä. Suunnittelin jo Ainon väkipakolla raahaamista uimasyvyyksiin tuon kummallisen kynnyksen ylittämiseksi, mutta eipä tarvinnutkaan. Tänä kesänä Aino alkoi enemmän viihtyä vedessä siinä rajalla, missä pitäisi alkaa uida, ja pelastusliivi yllään huomasi nopeasti, että kivaa on ja pinnalla pysyy. Parin pelastusliiviuinnin jälkeen Aino painelee nyt muitten mukana uimassa ilmankin. Mukavaa kun Ainokin on nyt uimisesta niin riemuissaan!

Haloo ja Aino Papinjärvellä

Tänä vuonna on tarkoitus Ainon kanssa hieman tokoilla, ja heinäkuussa oli kisadebyytti. Koeillalle sattui melko kuuma sää, mutta onneksi oli pilviverhoa sen verran, ettei kivituhkakentälle aivan suoraan porottanut. Aino suoritti kaikki alokasluokan liikkeet tasaisen varmasti, mutta hieman koetilanne liikkureineen ja tuomareineen söi treeneissä totuttua suoritusripeyttä. Ainoa varsinainen virhe sattui luoksetulossa, kun juuri ennen kutsua Ainon katse ja ajatus seurasi liikkeenohjaajaa ja ensimmäinen kutsu meni ohi Ainon tajunnan. Toinen kutsu viekin sitten heti 9 pistettä tuloksesta. Lisäksi meni muutama pisteenpuolikas Pipan tarkassa tuomaroinnissa, joten Ainolle lopputulemana alokasluokan ykköstulos 184,5 pistettä, kunniapalkinto ja sijoitus luokan toinen. Hienosti Aino siis suoriutui, ja ehkäpä talven tullen mennään vielä hallikokeisiinkin uudelleen alokkaaseen ja/tai avoimeen luokkaan.

Aino

Yöttömässä yössä mukavassa seurassa hakuinnostus virkosi niin, että treenaamassa on käyty muutamaan otteeseen sittemminkin. Haloo ja Aino ovat tehneet yhden samankaltaisen treenin lisää, eli 4-5 seisovaa haamua, ja suoriutuivat siitä hienosti. Haloo tosin kerran palasi puolivälistä takaisin, mutta siinä taisi tulla pieni ristiriita, kun poltteli niin kovin toisellekin puolelle jäänyt maalimies. Variskin on päässyt juoksemaan parit hakutreenit Salonpäässä. Suorapalkoilla on treenattu, mutta ilmaisukin on hyvässä muistissa, sillä Vaakku ehti silmänräpäyksessä ottaa rullan yhdellä suorapalkallakin. Pistot ovat olleet hieman omavalintaisia, joten taidetaan nyt hetki jatkaa paitsi suorapalkoilla myös suorilla pistoilla.

Haloolle ja Varikselle tein Peuhussa jäljet, ja niiden vanhetessa tehtiin koko kolmikon kanssa esineruutu. Haloota tuli edellä kuvailtua toheloksi jäljestäjäksi, mutta nyt se kyllä meni noin alokaluokan mittaisen jäljen niin hienosti, että olisi voinut luulla jälkiliinan päässä olevan Vaakku parhaimmillaan. Kiinnitin nyt itsekin enemmän huomiota omaan ohjaamiseni ja oikean liinatuntuman pitämiseen, ja sekin varmasti näkyi suorituksessa. Varis ajoi oman jälkensä mallikkaasti, mutta terävässä kulmassa tuli sen verran ylimääräistä pyörimistä ja ajan ja energian haaskausta, että piikit täytyy ottaa harjoittelun alle.

Haloo

Toisena ellei molempina päivinä oli tarkoitus ajella Haapavedelle katsomaan mondioringkisoja, mutta Haloo järjestikin sille viikonlopulle hieman muuta ohjelmaa. Se oksensi keskiviikkona iltaruokansa ja yöllä myös sappinesteet. Aamulla ei ruokaa tarjottu, mutta huoli alkoi todenteolla nousta, kun Haloo ei koskenutkaan iltaruokaansa, kävi vaisuksi ja alkoi spontaanisti pulautella sappinestettä. Eläinlääkärissä veriarvoista tai ultrasta ei löytynyt mitään poikkeavaa. Tukihoidoksi annettiin nesteytystä ja kipulääkettä, ja illalla saatiin päivystyksessä röntgenkuvat. Kuvissa ei näkynyt röntgensäteitä läpäisemätöntä vierasesinettä tai tukoskohtaa, joten tilannetta katsottiin vielä mahdollisena vatsaviruksena tiputtamalla nestettä, kipulääkettä ja pahoinvoinninestolääkettä. Niiden ansiosta Haloon vointi petraantuikin ja ruokahalu palasi.

Sappinesteen pulauttelu, kivuliaisuus ja ruokahaluttomuus palasivat kuitenkin pian. Röntgenkuvassa ei edelleenkään näkynyt mitään, mutta nyt vatsaa tunnustelemalla suolistosta löytyi potentiaali tukoskohta. Suoliston sektiossa sisuksista paljastuikin täydeksi yllätykseksi pätkä maissintähkää ja valitettavasti jo 20 cm kuolioitunutta suolta. Leikkaus meni hyvin ja potilas oli heti herättyään mielestään elämänsä kunnossa ja valtavan nälkäinen. Nyt on lääkekuuri loppu, velliruuat syöty ja liikkumisrajoitukset kärsitty. Leikkaushaava on ollut koko ajan todella siisti; kyllä olisi Jaakosta tullut hyvä räätälikin, mutta onneksi alkoi eläinlääkäriksi!

Loppu hyvin, kaikki hyvin siis, mutta kyllä tässä ehti jo todella pelätä pahinta, kun koira vain hiipuu eikä mitään syytä löydy. Huhuh, toivottavasti nämä tällaiset kauhun hetket ovat nyt hetkeksi aikaa tässä.

Miten meni ja mitä meinataan?

Vuosi on taas pulkassa, ja kylläpä siitä tulikin melko erilainen kuin ajattelin. Vaakun kanssa oli tarkoitus metsästää puuttuvaa käyttövaliotulosta ja osallistua palveluskoirien SM-kisoihin sekä briardien rotumestiksiin. Lisäksi arvelin, että aikaa muihin palveluskoiralajeihin ei jää, mutta muutama agilitystartti käydään. Noh, miten sitten kävikään. Yhtään jälkikoetta ei käyty, SM-kisat jäi tapaturman takia väliin, rotumestiksiä ei järjestetty ja vuoden päätteeksi lähdettiin sittenkin hakuilemaan. Eli vain agilityn osalta suunnitelmat osuivat suunnilleen kohdalleen.

Ihan tuloksetta ei jääty, sillä kilpailukirjaan tuli Ainolle BH, Haloolle BH ja Vaakulle HK2. Niistä agilityräpistelyistäkin saatiin yksi LUVA ja kaksi muuta palkintosijaa. Kisailujen sijaan eniten muisteltavaa kuitenkin jäi ehdottomasti syksyllä tehdystä treenireissusta Ranskaan. Siinä tuli taas neljän viikon aikana nähtyä ja koettua Eurooppaa, koiraharrastusta ja ystäviä, tuhansien kilometrien edestä liikennekulttuuria ja nähtävyyksiäkin. Siis lomailua ja matkailua parhaimmillaan! Lisäksi viime vuonna saatiin sellaisia loistotuloksia, mitä ei kilpailukirjaan merkitä eli nuorisolle terveen paperit.

Mitäpä sitä sitten tänä vuonna? Kehtaakohan enää mainitakaan siitä käyttövaliotuloksesta, sillä se on nyt meillä Vaakun kanssa tavoitteena varmasti jo kolmatta vuotta. Palveluskoirien SM-kisat on tänä vuonna mahdollisimman kaukaisessa kolkassa Suomen kartalla, joten en tiedä osallistutaanko. Varis täyttää kesällä jo kahdeksan, joten nyt olisi osallistuttava jos enää koskaan, mutta harkitaan sitä sitten lähempänä. Briardien PK-mestikset järjestyi tänä vuonna Kyröskoskelle, ja sinne lähdetään ilman muuta. Laskeskelin kyllä, että Vaakun ei paranisi yhtään aikaistaa juoksua, jos meinataan syyskuun alussa siellä osallistua. Agilityssa yritetään saada vielä menolippu kolmosluokkaan ja jos treenit, kisat ja aikataulut suo, niin mikä ettei voisi hieman etsintää ja hakuakin touhuta.

Nuorison kanssa jatketaan harjoituksia. Joku tokokoe on tarkoitus käydä, mutta palveluskoirakokeet jäänee vielä ensi vuoteen. Ellei sitten loppukaudesta ala olla valmista jälkikokeeseen. Treenivuodelta tämä kuitenkin hyvin pitkälti näyttää nuorison kohdalla.

Loppukiri jäljellä ja terveystarkit

Reissusta palattua tuli kiire ottaa loppukiri Ainon ja Haloon metsäjälkien kanssa. Huhtikuun alussa tehtiin ensimmäinen jälki, ja siinäpä ne jäljet tähän mennessä sitten olivatkin. Nyt lokakuussa illat pimenivät jo niin nopeasti, että jäljestäminen jäi aina jompaan kumpaan viikonloppupäivään. Näin olleen saatiin lokakuun aikana tehtyä kolme jälkeä, joissa reippaasti otettiin taas uusia askelia eteenpäin. Turrijuniorit olivat taattuun tyyliinsä ihan yhtä motivoituneita sekä hyvä- ja syvänenäisiä kuin aiemminkin. Ehkä ei siis ihan mahdottomasti jääty jälkeen :) vaikka toistoja tälle kaudelle tulikin näin vähän.

Jäljillä on ollut nyt mittaa 300-400 metriä, siellä on ysikymppisiä kulmia, kolme jälkikeppiä ja nameja on keskimäärin 10-15 askeleen välein, mutta kuitenkin satunnaisuus säilyttäen. Ennen keppiä on aina hieman pidempi namiton pätkä ja kulmasta uuteen suuntaan muutama tiheämmin. Viimeisellä jäljellä tein aloitussuoran metsätien suuntaisesti, joten saatiin ensimmäinen oikeanmallinen jana-aloitus. Yritän nyt välttää turhaa hallintaa (pysäyttämistä ja suunnan osoittelua) janalle mennessä, joten turrit saavat nenä pitkällä vetää tieltä metsään. Toiveena on, että oppivat lähtemään janalle voimakkaammin kuin aiemmat koirani, joista on aina tupannut tulla enempikin janalle käskettäviä ja se varsinainen syttyminen on tapahtunut vasta jäljestyksen alkuun päästyä.

Jälkikeppien ilmaisu on vielä ihan vaiheessa, vaikka ne jäljelle on otettukin. Ilmaisuna on ainakin toistaiseksi maahanmeno ja nenän tökkääminen kiinni keppiin. Muittenkin koirien kanssa tosin olen maahanmenosta ennemmin tai myöhemmin luopunut ja ilmaisu on vaihtunut tuomiseen, joten saa nähdä. Haloolle keppien ilmaisu jäljellä on selvästi helpompaa. Vaikka se jäljestääkin keskittyneesti ja motivoituneesti, niin sille ei ole ongelma vaihtaa jäljestäminen silmänräpäyksessä kepin ilmaisuun. Ainolla taas on selvästi nihkeämpää luopua jäljestämisestä ja vaihtaa ajatukset kepin ilmaisemiseen.

Lokakuussa vietettiin nuorison kanssa myös jännittävä ilta läpivalaisun merkeissä. Pitkällisen jappasun jälkeen ei lähdetty ajelemaan kauemmaksi vaan käytiin kuvauttamassa lonkat, kyynärät ja selkä ihan meidän lähiklinikalla Oulunportin Evidensiassa. Eläinlääkärin silmin kaikki näytti hyvältä ja meidän molempien silmin Ainon lonkat hieman paremmalta. Näillä tuloksin lausunnot saapuivat kahdessa päivässä myös Kennelliitosta eli molemmilla priimat kyynärät, lanneranka ja nikamat, lonkat Ainolla A:t ja Haloolla B:t. Loistavaa!

Spondyloosinkin osalta selät olivat priimat, mutta niistä ei anneta lausuntoja alle kaksivuotiaille. Kaksivuotiaaksi taas koko kuvauksia ei lähdetty vetkuttamaan, sillä terveen paperit spondyloosista kaksivuotiaalla koiralla on ..noh, yhtä tyhjän kanssa, kun kyseessä on rappeumasairaus. Käydään siis kuvaamassa spondyloositilanne sitten 3-4 vuoden iässä, jolloin sairaudella on hieman enemmän aikaa tulla esiin ja iän tuomia muutoksia ei vielä pitäisi olla (ja koira on vielä lisääntymisikäinen :). Kuvauskeikan otokset löytyvät täältä.

Sukukokoukset

Kesäkuussa pidettiin pienimuotoinen sukukokous, kun Tea pysähtyi kesälomareissullaan Oulussa. Jäynä, Tikru, Haloo ja Aino sekä tätikoira Tälli olivat paikalla ja pyörähtivät vuorollaan hieman treenaamassa, touhuamassa ja näytillä kameran edessä. Hyvin monennäköisiä turreja kuviin ikuistuikin, mikä on tervetullutta ja tervettä vaihtelua tässä rotukoirien maailmassa, jossa yleensä tähdätään samaan pieneen muottiin ja toistensa klooneihin. Tean harrastuskaverit olivat ennakkoon epäilleet, miten erottavat Tikrun tulon myötä kaksi mustaa briardia toisistaan, mutta ei taida olla mitään ongelmaa. :-D

Linnanmaalla kun treffattiin, niin vain parin kilometrin siirtymällä päästiin seuraamaan meidän pienen mondioringporukan treenejä. Aino ja Haloo pääsivätkin vielä illan päätteeksi näyttämään, mitä ovat mondioringin saralla sitten viime syksyn oppineet.

Sukukokouksen kakkososa pidettiin Tean paluumatkalla viikkoa myöhemmin. Samalla turriperheen kokoonpanolla treffattiin, mutta tällä kertaa Ala-Temmeksen kentällä keskiviikkotottisten merkeissä. Siinä seurustelun lomassa tuli turrit rapsuteltua ja jokainen kävi kentällä tekemässä oman treeninsä - Tälli muun muassa aloitti uusien tokoliikkeitten opettelun. :) Mukava oli nähdä näitä H-pentueen junioreita sekä tätikoira Tällikkiä omistajineen. Toivottavasti joskus saadaan otettua uusiksi pidemmän kaavan mukaan!




Videolla Ainon ja Haloon hauskanpitoa kotipihalla hedelmäpuitten istuttamisurakan päätteeksi. :)

Tavoitteet vuodelle 2015

Tammikuu on edennyt jo pitkälle, joten on korkea aika päivittää myös blogi uuteen vuoteen. Viime vuonna touhuttiin kaikenlaista, mutta enimmäkseen vähän muuta kuin mitä oli suunnitelmissa.

Vuonna 2014 tavoitellaan Vaakun kanssa tietysti jälkikokeista niitä kahta puuttuvaa ykköstulosta ja käyttövalionarvoa. Toivotaan, että on pikkuisen parempi onni mukana entä viime vuonna! Lisäksi houkuttaa myös haun ja etsinnän ykkösluokka, mutta katsotaan nyt, miten noilta ensisijaisilta jälkikokeilta ehditään. Tokossa voidaan asettaa sama tavoite kuin viime vuonna eli ykköstulos voittajaluokasta. Agilityssa ilman mitään suuria tavoitteita kokeillaan, sattuisko yhtään luvaa kakkosluokasta tipahtamaan. Siinäpä sitä toimintasuunnitelmaa alkaneelle vuodelle!

Jälkikokeet ja ykköstulosten tavoittelu jäi enempikin toissijaiseksi, vaikka kolmeen kokeeseen osallistuttiinkin. Kokeista ensimmäinen kämmättiin ja kahdesta seuraavasta saatiin kakkostuloksella koulutustunnus JK3. Innostus kohdistui enemmän haun treenaamiseen, ja sieltä ne merkittävimmät tuloksetkin tulivat. Kemin yöttömän yön tapahtumasta saatiin EK1 ja syksymmällä Raisiossa briardien mestaruuskokeesta HK1, molemmat ykköstuloksella 282 pistettä. Lisäksi Kemissä oltiin lajin parhaita ja Raisiossa lajin rotumestareita. Lokakuussa käytiin vielä tuloksetta toisessa hakukokeessa.

Palveluskoirakokeiden tottikset sujuivat tällä kaudella paremmin. Edeltävältä vuodelta jäi tottiksista puurtamisen maku, mutta nyt virettä ja aktiivisuutta oli ihan eritavalla ja siinä samalla virheitä tuli vähemmän. Niinpä kauden kahdesta ykkösluokan ja kahdesta kolmosluokan kokeesta tottispisteitä tuli mukavasti 94, 94, 85, 95.

Tokokokeita käytiin kaksi heti keväällä, ja niistä saaliina oli kakkostulos ja kolmostulos. Sen enempään tokoa ei sitten harrastettukaan, enkä oikein tiedä, mahdetaanko harrastaa jatkossakaan. Yhtään kun ei jaksaisi panostaa lajiin. Agilityssa osallistuttiin neljään starttiin ja saatiin niiden joukossa ensimmäinen luvatulos kakkosluokasta. Vuoden kaikkein parhaimpana asiana koirat pysyivät kunnossa ja terveinä. Ränni vietti juuri loistokuntoisena 11. syntymäpäiväänsä ja Novakin taivaltaa tasaista tahtiaan kohti maaliskuista 15. syntymäpäiväänsä.

Tänä vuonna voisi asettaa ihan tavoitteeksi osallistua briardien pk-rotumestaruuskisoihin. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin asettaa saman tavoitteen, ja näin porukalla kannatetaan rodun omia tapahtumia. Varsinaisista tulostavoitteista voisi sanoa ympäripyöreästi, että ykköstuloksia jäljeltä, HK2, EK2 ja/tai FH1 ihan sen mukaan, miten on kokeita tarjolla ja miten ehditään treenata. Kaikkia noita nyt ei missään nimessä! Parikin tulosta olisi aika hyvin.

Suurimmat ja jännittävimmät tavoitteet on asetettu alkuvuodelle, sillä suunnitelmissa on pentue Varikselle. Astutusreissu suuntautuu tällä kertaa länsipuolelle Eurooppaa, ja uros on tuttuun tapaan vähän käytetty ja sekä yksilönä että suvultaan käyttöorientoitunut. Mikäli mustasurma-ipanoitten the Third Team saadaan aikaan, niin pennut syntyvät maaliskuun lopulla ja ovat luovutusikäisiä sopivasti kesän kynnyksellä. Jännittävää vuotta tästä siis odotellaan, ja nähtäväksi jää, millaiseksi se sitten käytännössä muotoutuu!

Valkeata joulua

Harmaita päiviä, pilkkopimeitä iltoja ja sateisia säitä riitti hyvän aikaa, mutta nyt tänne on tulla tupsahtanut talvi! Kerralla tulikin heti parikymmentä senttiä lunta, ja tänä aamuna mittarissakin on kirpakat parikymmentä pakkasastetta. Tulipahan kerrankin todella talventuntuinen, valkoinen joulu!

Kameran ulkoilutusta

Aurinkoisena päivänä lokakuun lopulla ulkoilutin hieman kameraa lähiseudun lenkkimaastoissa. Kuvat löytyy täältä ja pieni videopätkä Novan menosta ja Rännin touhuista täältä.

Novalla alkaa olla ikävuosia jo lähempänä 15 kuin 14, mutta todella hyväntuulisesti se vielä laittaa tassua toisen eteen ja taivaltaa tasaista tahtiaan ihan reippaita matkoja. Välillä se unohtuu haistelemaan jotain ja ravaa sitten taas muina koirina muun joukon kiinni. Vanha viisaus 'ei matka tapa vaan vauhti' pätee hyvin tällaiseen vanhaan koiraan. Tosin toisinaan pienen hetken vauhtiakin vielä nähdään, kun teräsmummo oikein tosissaan päättää pinkoa nuorempien perässä.

Melko vanha on jo Rännikin, sillä ikää on silläkin lähes 11 vuotta. Ulkoillessa se on kuitenkin selvästi enemmän samaa kaliiberia viisivuotiaan Variksen kuin vanhan Novan kanssa. Varsin hyväkuntoinen ikäisekseen on siis sekin.

Vaakun vinkit

On me vähän muutakin puuhasteltu kuin noita koejuttuja. Tässä Vaakun vinkit, kuinka saada laiska emäntä ylös sohvalta. ;)

Helteitä ja pentuja - muille

Heinäkuu jatkui ja elokuu alkoi ennätyksellisen helteisenä. Mukavana puolena on se, että koirat ovat uineet kesän aikana enemmän kuin koskaan - miltei joka päivä ja parhaimpina kahdesti. Huonona puolena taas on se, että helteillä ei ole huvittanut treenata oikein mitään. Treenikuulumisia ei siis ole tässä välissä ylen määrin päässyt kasautumaan.

Hellekesä on ollut vanhoille koirille Novalle ja Rännille miellyttävä, sillä se on suosiolla vietetty lähes kokonaan vedessä puljaten eikä ole tarvinnut juurikaan kuumissaan ulkoilla. Noppis tuntuu nauttivan kovasti rauhaisasta uiskentelustaan muitten vanavedessä kohdalle osuvia leluja mukaansa poimien. Ränninkin uimisesta välittyy rauhallisuus, mutta siellä tyynen ulkokuoren alla on yhä kova polte, määrätietoisuus ja sisukkuus noutaa leluja ihan loputtomiin. Ränni onkin varsinainen kuntouimari, mutta mikäpä on uidessa, kun sen uima-asento on niin vaaterissa kuin voi olla ja se suorastaan kelluu veden pinnalla.




Palveluskoirien SM-kisat oli ja meni elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Tuusulassa. Variksella olisi ollut tulokset sinne osallistumiseksi, mutta ilmoittautumisen aikaan oli ohjaajalta itseluottamus kadoksissa, että olisi tehnyt mieli niin pitkään reissuun roposensa sijoittaa. Kevään ja kesän pentuhaaveitten tyrmäytymisestä pettyneinä jäätiin suosiolla kotiin. Mitäpä sitä sieltä asti hakemaan taas lisää pettymyksiä, kun ylevämpää on kai olla tekemättä mitään? Kyllähän se kisaviikonloppuna sitten vähän kirpaisi, että ei olla siellä arvokisahulinassa mukana.

Monelle muulle on nyt kesän aikana tullut pentu (tai jopa kokonainen pentue), niin myös siskon perheeseen. Pikaisen pohdinnan jälkeen roduksi valikoitui cavalier ja hetken odottelun jälkeen taloon elokuun alussa asteli Lissu, Jablen Pink Lady. Pentu on tuonut arkeen ihan uudenlaista tohinaa, ja tietysti kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta on koko perheen silmäterälle shoppailtu kuten asiaan kuuluu. Pariin otteeseen on Rännin kanssa käyty tulokasta katsomassa, ja oikein tyypillisen vilkas, ihmisrakas ja leikkisä cavalier tuntuu Lissu olevan! Kuvia pikku loppakorvasta löytyy täältä.

Veteraaniosasto

Luulin jo ettei Nova-vanhus enää tohdi uida ollenkaan, mutta mitä vielä, nyt uintireissulla jäälin montuilla teräsmummo 14v 4kk uiskenteli vaikka kuinka paljon! Taisi pikku uintipulahdustensa myötä huomata, että pelastusliivit yllä ei tarvitsekaan yrittää pysyä pinnalla henkensä edestä, vaan voi uiskennella leppoisasti niin paljon kuin haluaa. Laitettiinkin heti tilaukseen omat pelastusliivit, kun niille näyttää nyt käyttöä löytyvän. Täytynee käydä ostamassa mummolle myös ihan oma vesilelu. Vaikka yllättävän monta kertaa se onnistuikin nuorempien perässä uidessaan viemään toisen lelun Variksen toheloimpana jäädessä ilman. Ränni sai myös uuden "kottaraisen" uimaseurakseen. 



Viime viikonloppuna Ränni kävi pyörähtämässä Oulun kansainvälisessä koiranäyttelyssä Saija Juutilaisen kehässä. Heinäkuussa meillä ei ole kokeita tai kisoja luvassa, joten ilmoitin Rännin nyt sitten lähinäyttelyihin, kun se yli 10-vuotiaana voi osallistua liki ilmaiseksi - mennään kehään asti niistä mihin nyt sitten lopulta satutaan ehtimään. Ränni liikkuu vaivoitta, on saanut pitää turkkinsa ja muutenkin on ihan näyttelykelpoisessa kunnossa, niin kivahan se on tällaista iäkkäämpääkin veteraania käyttää tilaisuuden tullen näytillä ja etenkin siinä samalla viettää mukavaa kesäpäivää ja tavata tuttuja.

"10,5 vuotta. Malliltaan kaunis, hyvin narttumainen kokonaisuus. Narttumainen pää. Hyvä otsapenger ja ilme. Vahva purenta (hammastodistus). Hyvä kaula ja ylälinja. Etukulmaukset saisivat olla paremmat ja kaksoiskannukset vahvemmat. Sujuvat liikkeet, mutta ikä näkyy jo hieman löysyytenä ja voimattomuutena. Hyvä karvanlaatu." VET ERI1, VSP-veteraani

Tuohon liikkeitten löysyyteen olen kiinnittänyt itsekin huomiota. Iän myötä on Rännin lihasjäntevyys hiljakseen alkanut vähentyä. Lihaksia on vielä aivan kiitettävästi, mutta ne tuntuvat käsiin aiempaa pehmeämmiltä. Näyttelykehässä tosin asiaan varmasti vaikutti sekin, että yritettiin olla mahdollisimman tylsistyneitä ja pitää näin häntä nätisti alhaalla - vaihtoehtona olisi ollut taatusti reippaampi liikkuminen, mutta samalla myös se liehuhäntä.

...ja paljon helteitä!

Heinäkuu on tunnetusti lomakuukausi, ja sellaisena se on alkanut myös Vaakulla. On nimittäin pidellyt sellaista hellettä ja samaan aikaan muita kiireitä, ettei ole puuhasteltu yhtään mitään. Ulkoilukaan ei ole kuumuudessa ollut oikein mielekästä, joten liikuntaa ja toimintaa koirat ovat saaneet lähinnä uimalla.

Nova ei oikein enää luota voimiinsa, joten se partioi vain lähinnä rantavedessä vahtimassa muiden uimista. Aivan pieniä uintipulahduksia se saattaa sopivan tilanteen tullen tehdä. Ränni taas uisi omalla äänettömällä ja vähäeleisellä innokkuudellaan juuri niin pitkään kuin sille jaksaa lelua heittää - ja toisinaan silloinkin kun ei heitetä. Edelleen se on luottokoira, joka lähtee ohjauksen mukaan uimalla etsimään ne hukkaan menneetkin lelut. Varis taas ...noh, se on kohtuullisen innostunut tästäkin puuhasta.

Muistikortin tyhjennys

Tyhjensin pokkarin muistikortin sinne kertyneistä videoista, joten laitetaan nyt tähän pari talteen otettua pätkää. Ensimmäisessä on Varista ja Veetiä helmikuun loppupuolella ja jälkimmäisessä Novaa nyt huhtikuulta.

Menneet ja tulevat

Vuosi vaihtui taas uuteen, ja mikä parasta on tätäkin vuotta aloittamassa koko oma turrikolmikko. Nova on pysynyt kunnossa, Rännikin on voimissaan ja Varikselle on sitten asetettu hieman muitakin tavoitteita. Tällaiset olivat suunnitelmat viime vuodelle:

Ihan ensin toivotaan parempaa onnea koepaikkojen kanssa. :) Jäljen osalta koetetaan siis saada pääsy voittajaluokkaan ja sieltä mielellään ensimmäinen ykköstulos. Tokossa olisi mukava saada ykköstulos avoimesta ja voittajaluokasta, ja sivulajin sivulajissa agilityssa tavoitellaan siirtoa 2-luokkaan.

Ja niinhän siinä kävi, että parempi onni koepaikkojen kanssa toteutui. Heti toukokuussa päästiin jälkikokeeseen kakkosluokkaan ja kolmosluokankin koepaikkoja irtosi helposti. Tosin osallistuimme ainoastaan isoihin kokeisiin, joissa rajoitus oli 13 - 15 kolmosluokan koiraa tai ei rajoitusta lainkaan. Tulipahan samalla kokemusta isoista kisoista.

Jäljen osalta päästiin tavoitteeseen. Kaikkiaan käytiin kuusi jälkikoetta. Niistä saatiin JK2 ja viisi kertaa JK3, joitten joukossa onneksi tuli se ensimmäinen ykköstulos. Aika paljon enemmän tuli koekäyntejä kuin olisin toivonut. Jouduttiin kerta toisensa jälkeen yrittämään sitä ykköstulosta, kun se tuntui suorastaan epäonnisesti aina kaatuvan johonkin. Vaan sinnikkyys lopulta palkittiin.

Tokossa jäätiin hieman tavoitteesta. Maaliskuussa saatiin ykköstulos avoimesta luokasta ja heti seuraavana päivänä kakkostulos voittajaluokasta. Vaan sen enempää ei sitten tokoiltukaan koko vuonna. Agilityn tavoitteet täyttyivät, kun keväällä viidennessä startissa lykästi ja saatiin siirtotulos kakkosluokkaan. Kesällä käytiin kakkosen ratojakin kokeilemassa neljän startin verran ilman sen suurempaa sukseeta. Bonuksena käytiin kahdessa koiranäyttelyssä, joista toisesta Varis yllättäin sai sertin.

Vuonna 2014 tavoitellaan Vaakun kanssa tietysti jälkikokeista niitä kahta puuttuvaa ykköstulosta ja käyttövalionarvoa. Toivotaan, että on pikkuisen parempi onni mukana entä viime vuonna! Lisäksi houkuttaa myös haun ja etsinnän ykkösluokka, mutta katsotaan nyt, miten noilta ensisijaisilta jälkikokeilta ehditään. Tokossa voidaan asettaa sama tavoite kuin viime vuonna eli ykköstulos voittajaluokasta. Agilityssa ilman mitään suuria tavoitteita kokeillaan, sattuisko yhtään luvaa kakkosluokasta tipahtamaan. Siinäpä sitä toimintasuunnitelmaa alkaneelle vuodelle!

Piparihaaste

Facebookissa on kiertänyt piparihaaste, jossa ideana on saada koira pitämään suussaan pipari (ilman että se katoaa siinä samalla), ottaa tilanteesta kuva ja julkaista se naamakirjassa. Piparihaastekuvia onkin näkynyt vähän siellä täällä naamiksessa ja blogeissa, ja pitihän meidän Variksen kanssa myös kokeilla, miten se piparien pitely sujuu...

Työleiri

Heti näyttelyitten jälkeen maanantaina sain Brunon meille hoitoon reilun viikon ajaksi. Tämä peliliike kävi nopeasti, sillä kysyin Susannaa treenaamaan, mutta sainkin koko koiran hänen juuri alkavan lomareissun ajaksi. Vaan tämä sopi paremmin kuin hyvin, sillä onhan se kiva päästä tutustumaan kasvattipoikaan vähän paremmin.

Ihmeen hyvin neljävuotias briardiuros solahti tähän meidän kaikkiaan viiden koiran joukkoon. Bruno tosin on ehkä maailman positiivisin koira ja haluaa välttää kaikenlaisia konflikteja. Varis ja Veeti olivat alkuun hieman nyreitä veljensä tulosta, mutta alusta asti koko porukka on ulkoillut metsälenkit yhdessä ja oleillut sisällä ilman portteja ja torailuja. Viikon edetessä alkoi jo pieniä leikkimuuvejakin löytyä, jopa poikien kesken.

Bruno ei tietysti selvinnyt hoitojaksostaan pelkällä lomailulla, vaan kasvattipoika joutui enempikin työleirille. Useimpina päivinä ajettiin aamuin illoin maastoon tekemään jälkitreeni, ja siinä välissä oli vielä tottistreeni ja metsälenkitys muun lauman kanssa. Jäljestäminen liikahtikin sillä tavalla eteenpäin, että ensimmäisenä päivänä ajettiin makkarajälki ja viikkoa myöhemmin jäljellä oli janalähestyminen ja pelkät kepit. Tottiksessa otettiin projektiksi hyppynouto, joka sujuikin jo muutamalla toistolla 95-senttisellä esteellä. Bruno tuntuu olevan äärimmäisen innokas ja menevän suinpäin ja yhtään epäröimättä yli ihan mistä vain, todella helppo oppilas! Viikon edetessä ja samalla Brunon tokokokeen lähestyessä harjoiteltiin hieman myös seisomista ja tokohyppyä.

Vaikka vapaalla Bruno on jopa rauhallisen oloinen, niin silloin, kun jotain aletaan tehdä se taitaa olla koko pentueen energisin ja aktiivisin. Muistuttaa siis kovasti paitsi edestä katsoen ulkonäöltään myös tuon tarmokkuutensa puolesta Jimi-enoaan. Aivan sama milloin ja montako kertaa päivässä ja kuinka väsyneenä ryhdytään toimeen, niin ihan kaikki on aina pelissä - halusi ohjaaja tai ei! :-D Asettaa kyllä kieltämättä haasteita ohjaamiseen, että tsemppiä vain omistajille! :-D

Vaakun kanssa taidettiin viikon aikana käydä vain yhdet hakutreenit ja tottikset. Muutoin se joutui vain katselemaan tyrmistyneenä auton ikkunasta, kuinka Bruno sai ajaa kaikki sen jäljet. Hoitoviikon päätteeksi Bruno pääsi vielä pesuun, kammattavaksi ja kynsienleikkuuseen ja sitten kasvattipoika oli valmis palautettavaksi. Tervetuloa vaan toistekin! :)

Varis, Bruno, Nova, Veeti ja Ränni ("Jako kahteen ja ykköset suu kiinni")

VIDEO PIHAPIIRISTÄ LÄHTEVÄLTÄ POLULTA
KUVIA BRUNOSTA JA MUISTA

Vesipeto ja synttärisankari

Tokokokeitten jälkeen vierähti kokonainen viikko ilman pienintäkään treeniä. Muuta kivaa ohjelmaa oli sentään perjantaina, kun turrien kanssa kävimme parinkymmenen vuoden takaa partacollieajoilta tutun Maissin Koirakylpylä Vesipedossa Kiimingissä.

Ränni ja Varis innostuivat heti ensimmäisen epäilevän veteen pulahtamisen myötä ja uiskentelivat sen jälkeen aivan samaan malliin kuin luonnonvesissäkin. Kivaa näytti olevan, kun pääsi näin talvikaudellakin yllättäen uimaan! Edellispäivänä 13 vuotta täyttänyt Noppis on luonnonvesissäkin lähtenyt uimaan harkiten ja tarvitsi nytkin aika tavalla talutusapua. Viimeisellä pulahduksellaan sentään riitti jo meidän hurja kannustus ja tsemppaaminen. Uimaliivi on varmasti mummelille aivan loistava apu, kun ei tarvitse uida pysyäkseen pinnalla vaan voi uida ihan muuten vaan.

Ränni ja Varis saivat tietysti innokkaampina ja paremmin jaksavina uida enemmän. Ränni pulahteli veteen melko siististi, ja Variskin yritti opetella kas näin. Ja näin. Molemmissa kuvissa kaikki lelut ovat kuivalla maalla, altaassa ei ole yhtään... se uimahyppy tulee vain ihan väkisin. Vedestä käsin taluttamisen taas ajateltiin olevan ehkä vielä tuota hyppäämistä suurempi turvallisuusriski. :-D

Vaakun hyppelystä huolimatta ei saatu porttikieltoa, joten uimaan mennään toistekin. Tämä kerta meni vähän niin kuin hauskanpidon nimiin, mutta ensi kerralla sitten enemmän kuntoilunkin kannalta! Epätarkkuus hieman vaivasi, mutta muutama kuva lisää Vesipeto-käynniltä kuitenkin täällä.

Vaakku: "Mitä tuo puolikas täti tuolla vedessä tekee?"

Vaakku: "Koittakaa nyt saada se mummo johonkin suuntaan, täällä on muitakin jonossa"

Novalla tuli tosiaan uimassa käyntiä edeltävänä päivänä jo 13. vuosi täyteen ja lähti 14. vuosi käyntiin. Ikä sekä näkyy, kuuluu että tuntuu, mutta onneksi mummelilla vielä askel kulkee, häntä heiluu ja silmissäkin on tuttu pilke. Takajalat ovat sen verran lihaksettomat rimpulat, että varsinaiset voimat niistä on aika vähissä. Tasaisella liihotellaan kuitenkin nätisti ja vielä mummeli ihan hyvin nousee laminaatti- ja laattalattialta ylös ja hyppää myös nippa nappa sohvalle, terassille ja autoon.

Noppiksen isoäiti Cussy (Cussy Attid) eleli aikoinaan yli 14 ja puolivuotiaaksi, joten toivotaan että meidän mummo tulisi omaan mummoonsa ja pysyisi toimintakuntoisena pitkään. Tästä linkistä muuten löytyy kuvia Cussyn 12-vuotissynttäreiltä. Siellä menossa on mukana myös Novan tytär, Rännin sisko Ronda neljän kuukauden ikäisenä.