Keuruun leiri

Kesäkuun toisena viikonloppuna koitti briardien koulutusleiri Keuruulla. Leiripaikkana oli Camping Nyyssänniemi kauniilla paikalla Keurusselän rannalla. Briardikansaa kouluttamaan oli saatu Johanna Nivala ja Anu Vehviläinen, jotka antoivat oppia ja ojennusta tottiksen treenaamiseen. Vähän niin kuin kesälomailunkin nimissä suuntasimme Variksen ja seuraneidiksi mukaan lähteneen Rännin kanssa leirintäalueelle jo hyvissä ajoin perjantaina.

Lauantaiaamuna päästiin sitten itse asiaan. Koirat jaettiin kahteen porukkaan, joista Variksen kanssa sijoituimme Johannan ryhmään. Sen verran liki treenattiin, että jonkin verran saattoi kuitenkin seurailla myös naapuriryhmän tapahtumia. Aloitimme esittelykierroksella, jonka jälkeen tehtiin ensimmäisellä kierroksella oma normitreeni ja seuraavalla kierroksella otettiin saatuja ohjeita käyttöön. Variksen kanssa tehtiin ensimmäisessä treenissä seuraamista ja seuraavassa samaa hommaa henkilöryhmässä. Perusasiat olivat melko kunnossa niin koiran tekemisessä kuin omassa ohjaamisessa, mutta hyviä huomioita tuli varsinaisen tekemisen väleihin eli patukkaleikkiin ja haukuttamiseen.

Sunnuntaina ensimmäisellä kierroksella tehtiin Variksen kanssa noutoa lyhyeltä matkalta eli käytännössä kapulan poimimista ja luovutusta. Olen ihan tieten opettanut Vaakun pienestä pitäen törmäämään luovutuksessa (älkää kysykö miksi), ja toki Johannalta tuli tästä sanomista. Tottahan se, ettei kapulan kanssa törmääminen ole korrektia, ja noutoliike toistuu tottiksessa kolmeen kertaan. Täytynee siis alkaa vain kiltisti opetella luovutusta hieman etäämmäs.

Päivän toisessa treenissä minä tein liikkeestä istumisia ja Vaakku teki liikkeestä seisomisia. Tuo seisominenhan on uutena asiana opeteltu tänä keväänä, sitä on tehty paljon ja hartaasti - ja hyvin näyttää oppi menneen perille! Noh, siinä ei sen kummempia kuin että heti tokokokeen jälkeen otetaan taas istumisetkin mukaan ohjelmistoon. Kivaksi lopuksi tehtiin vielä vähän seuruuta.

Illat istuttiin tietysti uusien ja vanhojen briardituttujen (ja Anun) kanssa eväitä grillaten sekä menneitä muistellen ja tulevaa parantaen. Lauantaina lämpesi myös rantasauna ja reippaimmat kävivät uimasillakin. Sää suosi onneksi siinä mielessä, että sunnuntaina uhkaavista pilvistä huolimatta selvittiin vain pikku sateilla. Mukava oli nähdä paljon briardeja treenaamassa, kiitokset kouluttajille ja leireilijöille!

Kuvat Henna Lindell

Multapellolla

Rännin peltojälkitreenit ovat jatkuneet. Vaikka ei sitä ehkä treenaamiseksi voi oikein sanoa, kun on käyty jäljellä vain katsomassa, miten sattuu menemään. Oikealla pellolla ei ole käyty kertaakaan, vaan on jäljestetty metsässä, pihanurmella ja puolivillillä puistoalueella. Tutuksi tulleeseen tapaan paalulta lähdetään hitaasti, tahti ja intensiteetti paranee jäljen edetessä, kulmat selvitellään vaihtelevilla askelmäärillä ja esineet ilmaistaan kiitettävällä todennäköisyydellä, mutta hitaasti.

Näillä eväin lähdettiin kesäkuun alussa kokeilemaan erikoisjälkikokeen 2-luokkaan Paavolaan. Pilvisessä ja tuulisessa säässä kokoonnuttiin huoltoaseman pihassa ja siitä jatkettiin 2-luokan peltojen ohitse ensimmäisille jäljille. Tapanani ei ole luovuttaa jo ennen suoritusta, mutta täytyy myöntää, että nyt se oli hyvin lähellä. Lamaannuttava tosiasia oli nimittäin se, että kakkosluokan suorituspaikan ympärillä oli vain multapeltoa. Ja toki Rännin kanssa on jäljestetty mullalla ainoastaan kerran. Tämä tapahtui noin vuosi sitten, ja homma meni niin täydellisesti reisille, että toivoin vain, ettei koira ymmärtänyt sen multapellolla riehumiseni liittyvän peltojäljestämiseen millään lailla.

Muutama muukin oli luottanut tuuriin ja sivuuttanut multapellolla treenaamisen (lähes) kokonaan. Niinpä osallistujat yksi toisensa jälkeen palasivat paalulta ilman tulosta. Olosuhteet olivat kokonaisuudessaan varsin haastavat. Pellot eivät olleet mitään muhevaa mustaa multaa, vaan aika hiekkapitoista ainesta. Lisäksi tavallisen aukeilla käyvän tuulenvireen sijaan kävi melkoisen kova tuuli, joka ajoittain puhalsi hiekkapilviä pitkin peltojen pintaa.

Kokeen viimeisenä oli meidän vuoro eikä siitä sen suurempaa sukseeta syntynyt. Ränni takelteli monen kehoituksen voimin hyvin hitaasti ja haluttomasti pari liinanmittaa kunnes totesin, että ei tästä taida tämän kummempaa tulla. Keskeyttämisen jälkeen jatkoimme harjoitusmielessä. Lyhyemmässä liinassa tukien taaplattiin ensimmäinen suora kaariosuuksineen, ja ensimmäisen esineen jälkeen Ränni alkoi edetä omin voimin myös liinanmitan päässä. Suorat se jäljesti kovassa sivutuulessakin tarkalleen jäljen päällä, mutta vaikea alku näkyi selvästi kulmissa. Tuttuun tapaan kulmiin tullessa Ränni ei ollut tarkkana, mutta nyt tavallisesta poiketen se ei myöskään kyennyt olla niin itsenäinen niitä selvittämään. Esineistä yhden missasi Ränni ja yhden missasin minä, kun luulin koiran pysähtyvän muuten vaan. Muut esineet Ränni ilmaisi yllättävänkin korrektisti - jopa multaan peittyneen nahkaliuskan, jonka äärellä itse ensin ajattelin että eihän täällä mitään ole.

Kokemus on sitä mitä saa, silloin kun ei saa mitä haluaa. Tulosta ei siis saatu, mutta saatiin harvinaisen hyvä harjoitus. Ränni sai huomata - ja minunkin oli pakko myöntää - että mullallakin voi jäljestää, pääsin kokeenomaisessa tilanteessa palkkaamaan esineilmaisuista ja pelottavan pitkäksi kuvittelemani jälki ei sitten tuntunutkaan niin kamalan pitkältä. Oma taistelutahtokin hieman nosti päätään, ja kovasti tekee mieli yrittää uudemmankin kerran. Sitä ennen pitää vain laittaa tuon aloituksen ja kulmien treenisuunnitelmat aivan uusiksi. Sotasuunnitelmakin on jo mielessä, kunhan ehdittäisiin sitä syksymmällä toteuttamaan.