Montsuilua

Marraskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna oli vielä täällä pohjoisessakin mondioring-koe Haapavedellä. Matkaa sinne on vain reipas sata kilometriä, joten tottahan lauantaina oli käväistävä koekuvioita katsomassa. Edellisyönä tuprutti tolkuton määrä lunta, joten koekin sai siinä samalla luonnon järjestämänä talviteeman. Aamulla auraamattomilla teillä ajokeli oli niin hankala, että oikein hyvin olisi kyllä kelvannut vielä syysteemakin.

Kokeen alusta ja lopusta jäi joku suoritus näkemättä, mutta oli oikein valaisevaa päästä katselemaan sekä 1-luokan että 2-luokan suorituksia. Ylimmässä luokassa ei ollut yhtään osallistujaa. Harppaus luokkien välissä näytti suurelta, joten ei ihme, että samassa luokassa usein kisataan pitkään. Osallistujien rotukirjo oli odotettu eli kentälle asteli malikka toisensa jälkeen. Yksi tervutukkainen oli  niiden joukossa. Mutkat suoriksi -tyyppisenä yleistyshavaina todettakoon, että purut sujuivat järkiään paremmin entä tottelevaisuusosuus. Tottelevaisuudessa arvostelukriteerit olivat paikoin hieman erilaiset kuin pk-tottiksen tai tokon samankaltaisissa liikkeissä. Mielenkiintoista oli nähdä lajin henkeä ja tasoa. Eikä onneksi tullut hirmuinen rimakauhu. Päinvastoin olisipa hienoa päästä joskus turrin kanssa kehään!

Siinä toivossa onkin jatkettu treenailuja. Ja kuten kuvista näkyy, niin viikko kokeen jälkeen meillä oli taas sateiset, syksyiset treenikelit.

Tonin kevätjuhlaliikkeet. Ainolla taitaa olla jalka valittuna... (Kuva Lyydia Halme)

Haloo (Kuva Lyydia Halme)

E'bhenin jalanjäljissä

Ainon ja Haloon Ranskassa asuva isä E'bhen kilpailee hyvällä menestyksellä Ranskan ringin 2-luokassa ja mondioringin 1-luokassa. Mondioring kansainvälisenä lajina sai Suomessa virallisen koemuodon statuksen 1.1.2015 alkaen. Suomalaiseen palveluskoirakoejärjestelmään tulon myötä laji alkoi hieman kiinnostaa, mutta se samantien myös hautautui ajatukseen, että malikoitten valtaamassa pienessä lajissa tuskin on suuria toiveita päästä treenaamaan briardin kanssa.

E'Bhen

Kuinka ollakkaan sattumalta erään syyskuisen match shown yhteydessä näkemäni mondioring-näytöksen myötä olemme kuin olemmekin päässeet hieman montsuilemaan! Syksyn treeneissä pennut aika nopeasti etenivät patukan, tyynyn ja käsipatin kautta jalkapattiin. Into treenata onkin pennuilla ollut ihan satavarmaa ja hirveä hinku on aina kentälle. Kahden lyhyen treenin taktiikalla on menty, sillä aika nopeasti pennut vielä väsähtävät, kun niin tosissaan ja innolla vääntävät.

Ainon ja Haloon lisäksi emäntäkin on viihtynyt uuden lajin parissa. Mitään en lajista tiedä - muut kyllä selvästi enemmän - mutta se mitä kokemuksessa ja guruudessa hävitään, niin innokkuudessa ja ennakkoluulottomuudessa taatusti voitetaan. Loistojuttu on ollut päästä noitten takkutukkavintiöiden kanssa treenaamaan!

Haloo (Kuva Katja Warppe)

Vielä on maastokautta jäljellä

Haloon ja Ainon kanssa jäljestelyt ovat jatkuneet tuttuun harvaan tahtiinsa. Eikä kyllä ole ollut tarvettakaan millekään hinkkaamiselle, sillä homma on sujunut aina varsin laadukkaasti. Suunnilleen samoissa jäljissä mennään nyt 8 kuukauden ikäisten pentujen kanssa kuin Varis aikoinaan reilun vuoden iässä. Huomioiden tähän väliin tuleva talvitauko ollaan siis edetty melko tasatahtia.

Syksyn tullen on siirrytty nurmikoilta metsään. Matalassa kasvillisuudessa metsässä mennään nyt 150-200 metrin mittaisia jälkiä, joissa on askeleilla ruokanappula ja joukossa 1-10 askeleen tyhjiä pätkiä. Jälkikeppien ilmaisua on harjoiteltu pariin kertaan kotona. Enemmissä määrin jätettiin se kuitenkin talven puuhasteluksi. Jäljestysseuraa on saatu Luna-siskosta ja Jäynä-veljestä emäntineen. Yhtäaikaa ei tosin ole vielä aikataulut osuneet yksiin, mutta eiköhän ensi vuonna pystytetä yhteinen jälkitreenipäiväkin. Videolla jäljestää Aino 7 kuukautta - Outille kiitokset kuvaamisesta!

Treeniviikonloppu

Syyskuun alussa pidettiin pienellä briardiporukalla treeniviikonloppu Ala-Temmeksen kentällä. Tiina tuli lauantaina päiväseltään ohjeistamaan tottiksia ja Macken maalimiehen ominaisuudessa leikitti pennut ja treenasi vähän pidemmällä olevat koirat. Idea kokonaisesta treeniviikonlopusta sai alkunsa heinäkuussa, kun näyttelyitten lomassa käytiin pitkänmatkalaisten kanssa Ala-Temmeksen kentällä yhdessä treenaamassa. Sama piti tietysti ottaa uudestaan hieman pidemmän kaavan mukaan!

Treeniviikonloppuun mustasurmia osallistui Varis sekä sen viiden kuukauden ikäiset pennut Jäynä, Luna, Aino ja Haloo. Jäynälle ja Lunalle nämä olivat ihan ensimmäiset leikit maalimiehen kanssa, ja  Ainolla ja Haloolla oli takanaan ne parit heinäkuiset leikit. Lauantaina aloitettiin heti aamusta ja tehtiin pari kierrosta tottista ja puruja. Pitkän treenipäivän päätteeksi käytiin syömässä, ja sunnuntaina uurastettiin taas toinen samanmoinen treenipäivä.

Nuo omat pennut ovat juuri niin erilaisia kuin miltä näyttävätkin. Ilahduttavasti yhteisinä piirteinä molemmat ovat tekemisenhaluisia, taistelutahtoisia ja ahneita. Haloo on tempperamentiltaan erittäin vilkas ja tosi innoissaan kaikesta ympärillään olevasta ja tapahtuvasta. Leikkimisessä Haloolle THE juttu on saalistaminen. Kuolleen saaliin se tuota pikaa sylkäisee pois ja jää silmä tarkkana väijymään, lähtisikö saalis taas liikkeelle. Minkäänlaista haukahdusta siltä ei ole leikin lomassa kuultu. Se vain saalistaa vimmatusti. Haloon tempperamentilla ja saalisvietin määrällä sen reaktiot ovat nopeudessaan varsin näyttävät. Ja onhan tuo toki fyysisestikin varsin pieni ja ketterä taskuraketti.

Aino puolestaan on tempperamentiltaan rauhallisempi, eikä se ole niin ulospäinsuuntautunut. Leikkimisessä se yllättäin on siitä huolimatta ollut siskoaan varmempi. Aino onkin osoittanut sillä tavalla vankkumatonta asennetta, että se tekee vietinvaihtoja kuin isot koirat, tykkää purra lujalla ja rauhallisella otteella ja saaliin voitettuaan haluaa omistaa sen ihan itse. Lelun palauttaminen ja tyrkyttäminen takaisin ei tulekaan Ainolta sillä tavalla luonnostaan ja ilmaiseksi kuin monella muulla. Tempperamentiltaan hieman rauhallisempana ja isotekoisempana Ainon vahvuudet siskoonsa verrattuan piilevät enempi keskittymisen saralla.

Kuvia treeniviikonlopun lauantaipäivältä löytyy täältä, ja videolle tuli Ainon ja Haloon leikit sunnuntain ensimmäiseltä kierrokselta. Variskin pääsi pelaamaan maalimiehen kanssa, ja videolle taisi tulla Vaakun elämän ensimmäinen hihareeni - eikä niitä patukka- ja tyynyreenejäkään niin valtavasti ole elämän polulla kertynyt. Kamalasti Vaakkua hirvittää alkuun, mutta siitä se treenin edetessä hieman hellittää ja pari viimeistä purua ovat jo ihan kelpoja.

Kiitokset hauskasta ja hyödyllisestä treeniviikonlopusta lähtevät Vaasaan, Keiteleelle, kaimalle ja kasvatinomistajille. Hieman epävakaisiin ennusteisiin nähden sää suosi, tarjoilut maistuivat ja kivaa oli nähdä iso joukko briardeja (ja yksi malikkakin) touhuamassa. Ensi vuonna uudestaan?

PK-rotumestikset

Elokuussa oli ohjelmassa myös briardien PK-mestaruuskisat Lapualla. Mestaruuksia ratkottiin yhdessä beauceronien, bouviereitten, mudien ja valkoistenpaimenkoirien kanssa, ja lajit oli tällä kertaa jaettu kahdelle päivälle omiksi kokeikseen. Variksen ilmoitin optimistisesti lauantaille erikoisjälkikokeeseen ja sunnuntaille jälkikokeeseen.

Tällä kertaa otin pennutkin reissuun mukaan näytille ja sivistymään, joten Yaris tupaten täyteen pakattuna ajelin perjantaina Lapualle. Siellä meillä oli yhdessä muiden briardiosallistujien kanssa raunioradalta varattuna tarkoitukseen sopiva puoli-ilmainen parakkimajoitus. Tuuri oli taas kohdallaan, kun saatiin myös tälle kisaviikonlopulle paahtavan kuuma hellekeli keskelle muutoin varsin viileää kesää.

Lauantaina aamupäivällä ehdittiin katsella kisakeskuksessa hakukoirien tottikset, ennen kuin erikoisjälkikokeen ykkösluokkalaisten oli aika siirtyä pellolle. Variksen kanssa oltiin vuorossa heti ensimmäisenä, ja eipä siitä suorituksesta jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Matka eteni paahtavan kuumalla ja harvaheinäisellä kuivalla pellolla etanavauhtia epävarmasti ja päättämättömästi edestakaisin tarkistellen. Lähes koko jäljestysaika 30 minuuttia oli kulunut taukoamatta jälkeä selvitellessä ja matka oli edennyt vasta suunnilleen puoliväliin, kun Varis lopulta heitti hanskat tiskiin. Pisteitä 30 ja tuomari otti hattua päästä koiran osoittaman sinnikkyyden edessä. Rehellisyyden nimissä olisihan se jonkin sortin vääryys ollut, jos meidän olemattomalla peltojälkitreenimäärällä olisi tulos noin vain tekaistu. :)

Koepäivän päätyttyä tehtiin pienet tottikset pentujen kanssa ja saatiin Tiinalta tarkkasilmäiset kommentit, miltä touhu näyttää. Ajankuluhan siinä unohtui, mutta onnekkaasti ehdittiin kauppaan saunajuomien ostoon juuri ennen yhdeksää ja pizzerian kautta suunnattiin majapaikkaan syömään, seurustelemaan ja saunomaan. Mukava olikin taas päästä turisemaan briardistituttujen kanssa, kiitos vain kaikille seurasta!

Sunnuntaina oli päivä uusi ja Variksen kanssa edessä kansallinen jälkikoe. Aamulla aloitettiin maastossa jäljellä, ja tuttuun tapaan lähdettiin liikkeelle takajäljen kautta. Keppejäkin alkoi nousta, mutta melko alussa oli sen verran pitkä kepitön matka, että arvelin sinne yhden jo jääneen. Iloiseksi yllätykseksi viiden kepin jälkeen matka kuitenkin vielä jatkui. Tuo viimeinen etappi olikin jännittävä, kun Varis jostain syystä harhautui ja pian olimme omalla janallamme. Onneksi osattiin palata takaisin ja halkoa alue niiltä main, mihin jäljen saattoi olettaa päättyvän - ja sieltä se kutoskeppi löytyi!

Esineruudussa saatiin ennen aloitusta tuomarilta jana-arvostelu. Arvostelua kuunnellessa Varis jo täyttä päätä nenä pitkällä skannasi esineitten sijaintia ruudussa, joten arvasin että kohtuullisen säpäkkää toimintaa on luvassa. Esineet nousikin vauhdikkaasti, mutta yhtä esinettä Varis ei malttanut paikallistaa loppuun saakka, vaan kävi muutaman sekunnin kaarroksen muualla ja palasi sitten etsimään esineen. Siitä piste pois.

Kisakeskukseen palattiin tekemään vielä päivän päätteeksi tottikset. Paahtavasta helteestä huolimatta Varis teki hommia innokkaasti, jäävien asennot meni oikein, noudotkin tapahtuivat oikeitten esteitten ylitse eikä muitakaan isompia kämmejä tapahtunut. Selvimpinä virheinä taisivat olla kosketus hyppynoudossa ja eteenmenossa maahan tarvittiin kaksi käskyä (ensimmäisellä kyllä pysähtyi, mutta jäi seisomaan). Tuomari tuntui tykkäävän Vaakun esityksestä, kehui kuinka on kaunista katsella ja palkitsi 94 pisteellä.

Varis vastasi komealla 1-tuloksellaan 285 pistettä koko päivän ainoasta jälkituloksesta ja pääsi luonnollisesti pokkaamaan luokkavoiton ja jälkikokeen rotumestaruuden. Samalla tuli toinen kiinnitys käyttövalionarvoon, yippee!

Palveluskoirien SM-kisat

Variksen kanssa vuoden ensimmäiseksi kokeeksi buukattiin vaatimattomasti palveluskoirien SM-kisat Vantaalla. Viime vuonna jäi harmittamaan, kun ei osallistuttu, joten nyt oli päästävä mukaan hinnalla millä hyvänsä. Parit pienet tottistelut, yksi jälki, jana ja yksi esineruutu sai riittää valmistautumiseksi ja sitten lähdettiin Variksen kanssa reissuun.

Perjantaina taitettiin menomatka niin, että päivällä yhden aikoihin oltiin kisapaikalla Vantaalla. Tarkastuksessa ja eläinlääkärin syynissä käytyä oli vähän kahden jälkeen meidän vuoro tutustua kenttään. Otettiin lyhyesti ja ytimekkäästi vain vähän seuraamista ja eteenmeno pallolle.

Kolean kesän jälkeen Vantaalle osui kisaviikonlopulle ihan tuskallinen helle. Vaakkuun se ei isommin vaikuttanut, vaan lauantai-iltapäivänä jälkikoirien tottiskarsinnassa tehtiin vireen puolesta melko normaali suoritus. Virheitä vain tuli joukkoon aika tavalla enemmän kuin yleensä.

Seuraamisessa etenkin ensimmäisellä suoralla Varis edisti reilusti. Siellä se tuntui menevän niskat
kenossa jossain edellä - olisikohan tarvinnut minua mukaan ollenkaan? Ensimmäisessä luoksetulossa putkahti esiin viime syksyn vinkeet, kun Varis edessä alkoi pahaenteisesti hypähdellä ja suu napsaten tapailla haukkua. Tuosta tilasta sivulle siirtyminen oli kehno. Liikkeestä seisomisessa lipsahti tavallista kovempi käsky ja sen Varis meni yhtään empimättä maahan. Argh!

Kahdessa ensimmäisessä noudossa Variksella oli aavistuksenomaisesti liimaa hampaissa ja niinhän se sitten estenoudossa ei enää irrottanut ensimmäisellä käskyllä. Yritin käskyn jälkeen hetken odottaa ja hieman työntääkin kapulaa, mutta ei auttanut. Vaakku istui edessä kuin tatti ja piti kapulasta kiinni kunnes käskin toistamiseen irti. Hyppynoudossa pressueste ylittyi mennen tullen koskematta, vaikka kuvasta sitä ei ehkä arvaisi. Luulen, että Vaakulla tuon hyppynoudon kohdalla ohikiitäväksi hetkeksi palasi mieleen sellainen pikku juttu kuin kuri. Se teki edellistreeneissä kaadon ja asiasta hieman keskusteltiin (ja teki silloin perään ihan superhienot hypyt). Nyt se vaikutti taituroivan koskematta yli tuollaisen vähän huonomminkin onnistuneen hypyn.

Kaikista virheistä hämmentyneenä en tullut oikein normaaliin tapaan viritelleeksi eteenmenoa. Olisi varmaankin pitänyt, sillä Varis meni sen omin päin maahan jossain 25 metrissä ja vilkuili sitten vuoroin minua ja vuoroin mahdollista palloa kentän päässä. Oivoi! Tällä esityksellä tuloksena oli 77 pistettä, jolla jäätiin harmittavasti puolen pisteen päähän karsintarajasta, sijalle 21.

Olisihan se ollut kiva esittää hieman onnistuneempi tottis ja päästä maastoon, mutta ei
tunnu katastrofilta, vaikka karsiuduttiinkin. Takana on kuitenkin pentujentäyteinen kiireinen ajanjakso tosi vähällä treenaamisella. Hienoa oli olla näissä hulinoissa mukana ja ainoana briardiosallistujana muistuttamassa, että tällainenkin vaihtoehto on palveluskoirarotujen joukossa.

Sunnuntaina metsässä uurastamisen sijaan Vaakku vietti päivän hotellin viileydessä ja minä rotukavereitten kanssa IPO-koirien kisakatsomossa. Illaksikin saatiin kivaa ohjelmaa, kun käytiin Pian ja Pätkiksen kanssa heidän kotikulmillaan peltojäljellä. Varis sai pitkästä aikaa jäljestellä ihan oikealla pellolla viisi kulmaa, muutaman esineen ja neljä harhajäljen ylitystä. Ihanhan homma tuli suoritettua - toki tyyli ei joka hetki ole ihan niin justiinsa.

Maanantai oli varattu kotimatkaa varten, ja sekin saatiin taittaa helteisessä lomasäässä. Aikamoinen tuuri, kun käytin kaikki kaksi kertynyttä lomapäivääni Vantaan reissuun ja juuri tälle viikonlopulle sattui kolean kesän jälkeen tällaiset helteet. Lomailun kannalta ei siis hullumpi reissu. :)
Kuvia Vantaan reissusta.

Pikkupentutreeniä

Viimeisenkin pennun lähdettyä omaan kotiinsa on hiljakseen yritetty orientoitua treenitouhuihin. Takana on seitsemän kuukauden mittainen totaalinen harrastustauko. Kerrassaan mitään ei ole Variksen kanssa tehty. Nyt koetetaan sitten Variksen kanssa muistella miten ne tottikset, jäljet ja esineet menikään ja aloitellaan alkeista Haloon ja Ainon kanssa.

Mitenkään ahkeraksi treenaajaksi ei ole päässyt kaikkien muitten kiireitten keskellä itseään tuntemaan. Keskiviikkoisin on kuitenkin pentujen kanssa vähän tottisteltu, ehkä kerran kahteen viikkoon tehty nurtsijälki ja kaikkiaan pari kolme kertaa on käyty hakutreeneissä.







Ja tähän videotodisteita kerätessä tuli todettua, että Ainon treeneistä ei ole ensimmäistäkään videota tai kuvaa! :o

Läpivalaisua ja hammasvammoja

Rännin sairastumista selvitettiin maaliskuussa eläinlääkärissä. Silloin koiraa kaikkialta tutkittaessa pyysin ottamaan samalla röntgenkuvan selästä ja lannerangasta. Briardien selistä oli juuri virinnyt keskustelua, kun koiria on alettu tutkia ja joitain tapauksia synnynnäisiä muutoksia ja spondyloosimuutoksia on todettu.

Rännin selkäkuvat näyttivät kokonaisuudessaan hyvältä. Lanneranka oli normaali, nikamia oikea määrä ja ristiluun keskiharjanne yhtenäinen, joten virallinen tulos olisi ollut LTV0. Nikamien epämuotoisuuden arvostelusta en tiedä mitään, mutta siltä osin kun kuvissa näkyy, näytti samalta kuin tältä osin normaaleilla koirilla. Spondyloosimuutos Ränniltä sen sijaan löytyi yhdestä nikamavälistä L7-S1. Muutoin ranka näytti ihan siistiltä. Tietysti ei voi tietää, missä iässä tuo muutos on tullut, mutta ihan tyytyväinen voi olla tästä selästä 11-vuotiaalla koiralla.

Lonkkia ei varta vasten kuvattu, mutta siinähän ne näkyivät selällään otetuissa lannerankakuvissa. Lonkat näyttivät olevan mallikkaasti maljoissaan, mutta niihin oli  kehittynyt rikkohöttöä kauloihin ja vähän maljan laidoillekin. Hetken jo mietin, miten voi A-lonkkainen Ränni näyttää nyt tältä. Mutta taitaa se ikä tehdä tehtävänsä, ja tarkoitus on, etteivät lonkat näytä tuolta jo vuoden ikäisenä. Joillakin näyttävät!

Varis on vuosien varrella törmäillyt milloin mihinkin niin, että muutama etuhammas on hieman katkennut. Kesäkuussa yksi alaetuhammaskin oli ottanut osuman ja katkennut aivan ikenen tasalle, joten tuli aika poistaa Varikselta nuo kaikki murtuneet etuhampaat. Samalla nukutuksella otettiin viralliset selkäkuvat, ja viikon kuluttua saatiin yhtä hyvät tulokset LTV0, VA0 ja SP0 kuin miltä kuvat omaan silmään näyttivätkin. Variksella on siis lanneranka ja nikamat normaalit ja se on spondyloosin osalta yhä 6-vuotiaanakin terve!

Poistettujen yläetuhampaitten paikalla oli pitkän aikaa hurjan näköinen monttu. Ompeleet pysyivät ikenen riekaleissa ehkä pari päivää ja katosivat sitten taivaan tuuliin. Hiljakseen kuoppa on täyttynyt ja nyt Variksen ikenet näytävät jo melko siistiltä. Meillä nämä etuhammastapaturmat ovat olleet varsin verrannollisia vietin määrään, sillä Variksen lisäksi Rännillä (kuva ennen etuhampaitten poistoa) ja partacollie Malilla hammasrivi oli kuin jääkiekkoilijalla tai vanhalla venäläismummolla. Nova on aina ollut kyllä vauhdikas, mutta voimaltaan hieman himpulampi menijä ja sillä onkin yhä 15-vuotiaana kaikki etuhampaat ehjiä ja tallella.

Pitkästä aikaa

Neljä ja puoli kuukautta on vierähtänyt viimeisestä blogikirjoituksesta. Ei ollut tarkoitus laittaa tätä blogia ihan kokonaan telakalle pentuprojektin ajaksi, mutta maaliskuussa lyhyen ajan sisällä tapahtui niin paljon kaikkea, ettei ole osannut oikein edes aloittaa. Jospa nyt sitten.

Meidän Ränni-rakas lähti yllättäen tähdeksi taivaalle. Voi miten nopeasti ja arvaamatta kaikki voikin muuttua. Ränni sairastui kirjaimellisesti yhdessä yössä, ja kaikki akuutit, tavallisimmat vaihtoehdot (ei kiertymä, ei kohtutulehdus, ei suolitukos, ei haimatulehdus, veriarvot kunnossa) pois suljettua todennäköiseksi syyksi ultrassa nähtiin kasvainmassa maksassa. Mitään vaihtoehtoja ei tietysti tilanteessa ollut ja Ränni sai nukkua ikiuneen perjantaina 13.3.2015. Tätä on kauhean vaikea hyväksyä, kun ei tähän yhtään ollut osannut varautua.

Ristiriitaisissa tunnelmissa koitti heti seuraavana päivänä Novan 15. syntymäpäivä. Rehellisyyden nimissä olisin ollut niin paljon valmiimpi luopumaan Novasta. Toki ollaan onnellisia jokaisesta uudesta päivästä, mutta Novan osalta sitä luopumista on kuitenkin jo tehty aivan eri tavalla. Ränni 11-vuotiaanakin meni niin täysin vielä viisivuotiaitten pentujensa menossa mukana. Tammikuussa ennen Ranskan reissuun lähtöä otin tämän videon "kaiken varalta" kun koko lauma on vielä koossa...

Novan viidestoista vuosi täyttyi maaliskuussa ihan hyväkuntoisena, mutta kevään ja kesän mittaan sen jaksaminen on selvästi alkanut hiipua. Metsälenkeillä se ei oikein pysy enää mukana, kun voimat jaloista ovat vähenneet ja hengitys käy rasituksessa raskaaksi. Nova lompsiikin nykyään mieluummin lyhyempiä lenkkejä rauhalliseen tahtiin, kuljeskelee tontilla ja makoilee pihamaalla kaluamassa luita. Minna Tikkanen pistäytyi toukokuun alussa katsomassa pentuja ja otti kuvia isomummostakin.

Parisen viikkoa Rännin kuoleman jälkeen Variksen pennut syntyivät. Siinäkin koettiin niin myötä- kuin vastamäkeä, mutta lopputuloksena oli seitsemän terhakkaa briardinpentua. Sukupuolijakauma meni mukavasti: ei tullut seitsemää veljestä vaan neljä tyttöä ja kolme poikaa. Hieman väriäkin saatiin joukkoon, kun heti ensimmäisenä syntyi yksi fawn pentu. Kaikki muutoinkin kiireiseltä keväältä liiennyt aika on siis mennyt pentuprojektin parissa. Kevään kuulumiset ja kuvat löytyvätkin Pentublogista.

Nyt pentuprojekti on siltä osin ohitse, että pennut ovat jo nelikuisia termiittejä ja ovat jo hyvän aikaa aiheuttaneet - hyvässä ja pahassa - sydämentykytyksiä omissa kodeissaan. Ihan hiljaiseksi ei meilläkään meno ole käynyt, sillä kahden pennun oma koti on meillä omassa laumassa. Jatkossa siis täällä kirjoitellaan yhä enemmän myös uusien tulokkaitten Haloon ja Ainon touhuiluja.

Pentuja odotellaan!

Tarpeeksi pitkään kun lykkää matkakertomusta, niin pääsee näin heti perään kertomaan, että pentuja on todellakin tulossa! Pieniä Variksen poikasia! Jippii!

Maltoin kuin maltoinkin olla viemättä Varista ultraan, vaikka aika paljon vähemmällä arvailulla siinä olisi päässyt. Monia merkkejä tiineydestä on ollut, mutta eihän niihin tietysti uskaltanut ilman pientä epäuskoa luottaa. Aika varma aloin olla kolmen ja puolen viikon jälkeen, ja nyt 34 vuorokauden jälkeen Vaakku Varis on jo hyvässä vauhdissa muodonmuutoksessa Vaakku Valaskalaksi. Tuota mahaa ei enää selitetä toiveajattelulla, juuri syödyllä ruualla tai millään. :-D

Onnellisina ja innokkaina (ja vähän kauhissaankin etenkin määrän ja sukupuolijakauman osalta) odotellaankin E'bhenin ja Variksen pentujen syntyvän maaliskuun viimeisellä kokonaisella viikolla.  Lähiaikoina herätellään pentublogi henkiin ja kirjoitellaan jatkossa pentuetta koskevat kuulumiset sinne.

Ranskan reissu

Variksen juoksu alkoi 7. tammikuuta, joten matka Ranskan Maurepas'han ajoittui tammikuun loppupuoliskolle. Talvi ei ole ihan ykkösajankohta tuhansien kilometrien autoilulle, mutta näissä asioissa ei ole oikein valinnan varaa. Pennut tulisi tässä tapauksessa kuitenkin mainiosti kesää vasten. Ennen reissua laitettiin passit kuntoon niin emännälle kuin koiralle, varmistettiin apu tienpäälle liittymällä Autoliittoon ja vaihdettiin autoon kitkat alle. Isä sponsoroi uudet renkaat, joten siihen suuntaan tuhannet kiitokset! Luurin navigaattoriin asentelin tarvittavat kartat ja tallentelin kohteet, ja lähtöajan täsmennyttyä varasin tietysti menomatkan laivat.

Lauantaiaamuna 17. tammikuuta lähdettiin Variksen kanssa liikenteeseen Oulunsalosta, ajettiin Turkuun ja illalla oltiin laivassa kohti Tukholmaa. Sunnuntaiaamuna herättiin Tukholmassa ja matka jatkui Ruotsin eteläkärkeen Trelleborgiin. Siellä oli reilusti aikaa ulkoilla, ruokailla ja hengailla, kunnes myöhään illalla lähdettiin laivalla kohti Saksaa. Maanantaiaamuna herättiin Rostockissa, ja tehtiin pitkä 1100 kilometrin ajomatka määränpäähän Ranskan Maurepas'han. Talvi tuntui jäävän Suomeen, sillä Tukholmasta eteenpäin oli käytännössä kesäkelit. Sää vaihteli eteläisen Ruotsin auringonpaisteesta Belgian ankeaan vesisateeseen.

Matka taittui sujuvasti, ja Pariisin liepeillä kävin myös tutustumassa kaupungin vilskeeseen ja joutessani tankkaamassa... (eli eksyin reitiltä ja pyörin väsyneenä parku kurkussa kaupungin ruuhkassa tankki tyhjillään) Kaupunkiseikkailun ahdingossakin nauratti ajatus, että on muuten pikkuisen erilaista kuin kotipitäjässä, missä ei ole edes liikennevaloja. Noin kymmenennellä reittiehdotuksella selvittiin väljemmille vesille ja iltakin muuttui siitä sitten erinomaiseksi, kun päästiin hotellille ja vastaan tullut ranskalainen herrasmies oitis tunnisti Variksen briardiksi!

Ranskaan tulimme tapaamaan E'Bheniä, jonka omistaa Corinne Betrom-Liorit. Corinne oli ottanut tiistain vapaaksi, joten aamulla tapasimme heidän treeniklubillaan ja sieltä siirryimme jatkamaan juttua lounaan ääreen. Iltapäivällä eläinklinikalla oli E'Bhenin rokotusaika ja samalla otettiin Variksen progearvo. Tulos oli 3,4 eli ei mitään kiirettä vielä, kuten Variskin antoi ymmärtää tuikeilla hymyillään. Corinne ei ollut yhtään liioitellut kuvaillessaan koiraansa erittäin energiseksi ja urheilulliseksi. E'Bhen oli keskikokoinen ja kevytrakenteinen (noin 30 kiloa), oikein tarmokas päästessään tekemään ja liikkumisessaan nopea, voimakas ja määrätietoinen. Luonnekin oli täysin huoleton kaikissa tilanteissa, joten vaikutti siis kaikkineen oikein hyvältä valinnalta.

Corinne toimii aktiivisesti paikallisessa ringiin keskittyneessä seurassa (cec Maurepas), joten tiistaina ja torstaina illat vietettiin tiiviisti klubilla ringitreenien merkeissä. Porukassa on tavoitteellisesti lajia treenaavia maleja, sakemanneja ja tietysti Corinnen briardi. E'bhen valmistautuu mondioringin kakkosluokkaan ja treenasi tiistain tottelevaisuus- ja hyppytreeneissä, mutta purut jäivät nyt sattumien summana väliin. Porukka klubilla oli oikein mukavaa, ja ihmisiä tietysti hämmästytti hullun suomalaisen yksin tekemä pitkä matka, Oulussa vallinnut 20 asteen pakkanen ja muu sen sellainen. Aika kylmät tosin olivat Maurepas'nkin pimeät illat valaistun kentän äärellä, mutta hyvin siellä viihdyttiin hauskassa seurassa skumppatyyppistä ranskalaista siideriä maistellen ja teetä lämmikkeeksi juoden.

Myös lauantaipäivän seuran aktiivit viettivät klubilla, sillä silloin pidettiin tavallisille koiranomistajille arkitottelevaisuustreenit. Kolmeen ryhmään jaettuna niihin osallistuikin iso liuta kaikenrotuisia koiria, ja koulutus toteutettiin perinteiseen rivitottistyyliin ilman sen suurempaa koirien motivointia. Näiden velvollisuuksien jälkeen ringiporukka jatkoi omilla purutreeneillään, joita kiinnostuneet saattoivat jäädä katsomaan.

Miten meidän lomaromanssin sitten kävi? Kuten progearvosta saattoi päätellä, Varis alkoi torstaista eteenpäin olla sitä mieltä, että olisi aika villeille lemmenleikeille. Niinsanottu nuoripari, eli tässä tapauksessa viisivuotiaat ensikertalaiset olivat oikein innokkaita ja yritteliäitä, mutta kyllähän kokemuksen puuttuessa homma meni ihan huolestuttavan monta kertaa kirjaimellisesti reisille. Sunnuntaihin mennessä saatiin onneksi tavaraa oikeaankin osoitteeseen, ja todettiin että olisipa pitänyt vaan heti jättää koirat kokonaan keskenään ja häipyä kahville. Sunnuntaina Corinnen luona voitiin kuitenkin ihan voittajafiiliksissä kippistellä ja nauttia aviomies Alainin valmistamasta ateriasta. Olisi muuten taatusti ollut hyvää myös ilman takana ollutta puuduttavaa mäkkäri-pizza-kebab-kuuria!

Sitten oli hyvästien aika. Maanantaiaamuna haettiin eläinlääkäriasemalta heisimatolääkitys ja lähdettiin kotimatkalle. Hieman huolta aiheutti autosta vasemalle kurvatessa kuuluva tasainen klonkse. Ohjaus tuntui kuitenkin vakaalta, joten kieli keskellä suuta ilman kurvailuja ajeltiin varaamaani hotelliin Bremeniin. Aamulla jatkettiin loppumatka Rostockiin, mistä tehtiin laivamatka Trelleborgiin Ruotsiin. Ruotsissa ajettiin yötä vasten niin, että keskiviikkoaamuna kukonlaulun aikaan oltiin Tukholmassa laivassa kohti Turkua. Suomessa vastassa oli taas todella huono keli, joten aikani pimeässä räntäsateessa ajettua jäätiin suosiolla parkkiin torkkumaan ja ajettiin loppusuora kotiin torstaiaamuna.

Ranskan reissusta selvittiin siis kunnialla, ja olihan se hieno ja hauska lähes kahden viikon seikkailu!
Corinnelle perheineen kuuluu suuri kiitos vieraanvaraisuudesta ja kaikesta vaivannäöstä. Oli ilo tutustua, tavata Corinnen nykyiset briardit ja nähdä kuvia sekä kuulla tarinoita historiankirjoihin jääneistä briardeistaan. Variksellekin on annettava täydet pisteet reissusta, sillä se oli todella reipas reissaaja ja helppo matkakaveri. Nyt toivotaan vain, että kaikki reissun jatkoseuraamuksetkin sujuvat yhtä mukavasti...

Tavoitteet vuodelle 2015

Tammikuu on edennyt jo pitkälle, joten on korkea aika päivittää myös blogi uuteen vuoteen. Viime vuonna touhuttiin kaikenlaista, mutta enimmäkseen vähän muuta kuin mitä oli suunnitelmissa.

Vuonna 2014 tavoitellaan Vaakun kanssa tietysti jälkikokeista niitä kahta puuttuvaa ykköstulosta ja käyttövalionarvoa. Toivotaan, että on pikkuisen parempi onni mukana entä viime vuonna! Lisäksi houkuttaa myös haun ja etsinnän ykkösluokka, mutta katsotaan nyt, miten noilta ensisijaisilta jälkikokeilta ehditään. Tokossa voidaan asettaa sama tavoite kuin viime vuonna eli ykköstulos voittajaluokasta. Agilityssa ilman mitään suuria tavoitteita kokeillaan, sattuisko yhtään luvaa kakkosluokasta tipahtamaan. Siinäpä sitä toimintasuunnitelmaa alkaneelle vuodelle!

Jälkikokeet ja ykköstulosten tavoittelu jäi enempikin toissijaiseksi, vaikka kolmeen kokeeseen osallistuttiinkin. Kokeista ensimmäinen kämmättiin ja kahdesta seuraavasta saatiin kakkostuloksella koulutustunnus JK3. Innostus kohdistui enemmän haun treenaamiseen, ja sieltä ne merkittävimmät tuloksetkin tulivat. Kemin yöttömän yön tapahtumasta saatiin EK1 ja syksymmällä Raisiossa briardien mestaruuskokeesta HK1, molemmat ykköstuloksella 282 pistettä. Lisäksi Kemissä oltiin lajin parhaita ja Raisiossa lajin rotumestareita. Lokakuussa käytiin vielä tuloksetta toisessa hakukokeessa.

Palveluskoirakokeiden tottikset sujuivat tällä kaudella paremmin. Edeltävältä vuodelta jäi tottiksista puurtamisen maku, mutta nyt virettä ja aktiivisuutta oli ihan eritavalla ja siinä samalla virheitä tuli vähemmän. Niinpä kauden kahdesta ykkösluokan ja kahdesta kolmosluokan kokeesta tottispisteitä tuli mukavasti 94, 94, 85, 95.

Tokokokeita käytiin kaksi heti keväällä, ja niistä saaliina oli kakkostulos ja kolmostulos. Sen enempään tokoa ei sitten harrastettukaan, enkä oikein tiedä, mahdetaanko harrastaa jatkossakaan. Yhtään kun ei jaksaisi panostaa lajiin. Agilityssa osallistuttiin neljään starttiin ja saatiin niiden joukossa ensimmäinen luvatulos kakkosluokasta. Vuoden kaikkein parhaimpana asiana koirat pysyivät kunnossa ja terveinä. Ränni vietti juuri loistokuntoisena 11. syntymäpäiväänsä ja Novakin taivaltaa tasaista tahtiaan kohti maaliskuista 15. syntymäpäiväänsä.

Tänä vuonna voisi asettaa ihan tavoitteeksi osallistua briardien pk-rotumestaruuskisoihin. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin asettaa saman tavoitteen, ja näin porukalla kannatetaan rodun omia tapahtumia. Varsinaisista tulostavoitteista voisi sanoa ympäripyöreästi, että ykköstuloksia jäljeltä, HK2, EK2 ja/tai FH1 ihan sen mukaan, miten on kokeita tarjolla ja miten ehditään treenata. Kaikkia noita nyt ei missään nimessä! Parikin tulosta olisi aika hyvin.

Suurimmat ja jännittävimmät tavoitteet on asetettu alkuvuodelle, sillä suunnitelmissa on pentue Varikselle. Astutusreissu suuntautuu tällä kertaa länsipuolelle Eurooppaa, ja uros on tuttuun tapaan vähän käytetty ja sekä yksilönä että suvultaan käyttöorientoitunut. Mikäli mustasurma-ipanoitten the Third Team saadaan aikaan, niin pennut syntyvät maaliskuun lopulla ja ovat luovutusikäisiä sopivasti kesän kynnyksellä. Jännittävää vuotta tästä siis odotellaan, ja nähtäväksi jää, millaiseksi se sitten käytännössä muotoutuu!