Kesäkuun loppu

Pahat rakit -kokeesta tuli taas muutama huomio mieleen. Tänä vuonna janoilla on oikea suunta löytynyt suorastaan sataprosenttisella varmuudella, mutta kuten ounastelinkin, niin takajälki ei aivan pois pyyhitty ongelma ole. Kaikkien todennäköisyyksien mukaan saadaankin kaikilta kauden lopuilta janoilta takajälki. :) Kokeen tottiksesta sai kivoja kuvia muistoksi, vaan mikä ihme oli se tuulimylly ohjaajan paikalla? Ensi kerralla pitää keskittyä itse liikkumaan hillitysti ja antaa koiran esittää sitä kuuluisaa säteilyä... Jostain syystä tottis jännitti nyt aivan erityisen paljon, ja jo suorituksen aikana tajusin itsekin huutavani käskyjä epätavallisen kovaan ääneen. Siinä se meidän seisominenkin meni mönkään, kun normaali käsky on seisomisessa päinvastoin poikkeuksellisen kevyt. Pahus, kun ei nyt saatu esitettyä sitä seisomista, joka on treeneissä ollut aika hieno. Vaan jospa vielä jossain tulevassa kokeessa. Nyt onkin hieman koetaukoa, sillä seuraavaksi on suuntana piirinmestikset elokuun loppupuolella.

Viime aikoina on treenattu pikkuisen kaikenlaista, mutta ei mitään paljon. Kävin katsomassa noutajien järkkäämää tokokoetta, mutta ei kyllä yhtään poltellut itse päästä kehään. Toivottavasti sitten talvella taas. Todella pitkästä aikaa tuli tehtyä Varikselle nurtsijälki kirkon edustalla olevalle puistoalueelle. Siihen tuli seitsemän suoraa, viisi kulmaa, kaari ja neljä esinettä, eikä ollut Vaakulta ollenkaan pöllömpi suoritus. Toki tuoreeltaan ajettiin ja ruokaakin oli siellä täällä, mutta esimerkiksi esineet tuli ilmaistua korrektisti siitä huolimatta, että metsässä kepit ilmaistaan, otetaan suuhun, tuodaan, haukutaan ja kaikkea mahdollista.

Eräänä iltana viimeinkin käärin hihat ja aloitin pitkän ja kivisen esineruutuprojektin. Tarkoituksena on saada piski oppimaan kokeenomainen suoritus myös niine painostavine tuntemuksineen, kun esinettä ei heti muutamassa sekunnissa alakaan löytyä, eikä siis järjestää sille treeneissä enää vain helppoja varman päälle onnistumisia kapeilla alueilla ja ylimääräisillä esineillä. Eli ei muuta kuin tallaamaan täysikokoinen esineruutu ja sinne vain kolme esinettä, jotka kaikki on etsittävä kesti kuinka kauan kesti. Noh, siinä kesti sitten ehkä jopa minuutin, kun Vaakku tekaisi elämänsä esineruutusuorituken. Se nenä pitkällä hullun lailla paikansi esineitä jo tiellä kävellessä ja haki ne sitten ihan jojona kolmella pistolla. Ei siis "ihan" päästy treenaamaan sitä, mitä ajattelin. Vielä. :)


Kesäkuun viimeisenä päivänä käytiin hakuilemassa ensimmäisen kerran tälle vuotta. Ja kylläpä olikin kivaa! Vaakkukin tuntui heti muistavan, mistä on kyse ja veti innoissaan autolta keskilinjalle kuin hinaaja. Viimeksi on hakuiltu viime vuoden lokakuussa, joten mieleen palautteluksi tehtiin tietysti kiva helppo treeni. Vaakku sai kahdelle ensimmäiselle pistolle katsoa maalimiehen menon metsään ja seuraavat kolme pistoa oli haamuja, suorapalkat ja hain Vaakun aina keskilinjalle takaisin.


Kesäkuun loppupuoliskon tapahtumiin kuuluu tietysti myös Variksen syntymäpäivä. Neljä vuotta tuli Vauhti-Vaakulle ikää mittariin. Kuvassa mummon vieressä kytätään lupaa, joko tästä saisi sännätä liikkeelle...

Kasvihuoneilmiö

Lainaan briardiblogia hieman kasvihuoneen kuulumisille. Syksyllä rakennettu reilun 13 ja puolen neliön kasvihuone sai toukokuussa asukkaat, kun itse esikasvattamat taimet ja jokunen ostotaimi istutettiin paikoilleen. Lähes kaikki taimet on lähteneet mukavasti kasvuun, ja näin ensimmäisenä kesänä riittää ihmettelynaihetta hoitopuuhissa ja kasvun seurailussa. Ensi kesänä voi ehkä jo luottaa paremmin esikasvatuksen onnistumiseen ja kasvattaa moninaisempia lajikkeita eikä "kaiken varalta" kymmentä samanlaista paprikaa ja kymmentä samanlaista tomaattia...

Nyt keskilaatikossa asustaa Zilga-viiniköynnös, joka toivottavasti pysyy hengissä ja valtaa laatikon tulevina vuosina kokonaan. Rypäleitä voi kuulemma alkaa odotella kolmantena vuotena, joten ei kannata pidättää hengitystä niitä odotellessa. Zilgan kaverina keskellä on sokerimaissia, joista kaksi esikasvatettua ruokoa hipoo jo kattoa.

Oikealla puolella takaseinustalla on tomaattia ja nurkassa kurkut, jotka eivät meinaa millään pysyä siellä nurkassaan. Oikealla seinustalla on taaempana paprikat ja niiden edessä samannäköisinä, mutta matalampina erilaisia chilejä. Chilien esikasvatus oli kumman hidasta, mutta kasvihuoneessa ne ovat selvästi reipastuneet.

Vasemmalla puolen takaseinustalla on kirsikkatomaattia ja nurkassa tavallista tomaattia. Vasemmalla seinustalla on lisää tomaattia, kaksi kesäkurpitaa ja oven eteen on rönsyilleet tavalliset kurpitsat, joista toisen jo kärräsin pihalle. Olisi ehkä pitänyt uskoa, että ne pitäisi istuttaa avomaalle... Vasemmalla on myös parit vesimelonin taimet, mutta ne ovat jostain syystä jääneet aika kitukasvuisiksi.




Tomaattiterttuja on ostotaimissa jo paljon, mutta punertuminen näyttää kestävän pitkään. Itse kasvattamani tomaatintaimet tulevat sen verran jälkijunassa, että ovat vastikään ensi kertaa kukkineet ja tekevät nyt pieniä tomaatinalkuja.

Kurkuista vasemmanpuoleisen kuvan yksilö ja sen samanaikainen hieman suorempi kaveri on jo syöty. Ihan kurkulta maistui. :) Ja kuten oikeanpuoleisesta kuvasta näkyy, uusiakin on tulossa.

Siinä vaiheessa kun itse esikasvattamani kesäkurpitsa (vasemmalla) alkoi kasvatella pieniä vihreitä hedelmän alkuja ihmettelin, mitä ihmettä tuo toinen ostotaimi oikeen puuhaa. Nooh, Google paikkasi aukon sivistyksessäni ja kertoi, että kesäkurpitsoja on keltaisiakin... Sattuikin ihan kivasti, että nyt on sekä vihreä että keltainen!

Paprikat ovat selvinneet hengissä maaliskuun puolivälissä aloitetusta esikasvatuksesta tähän päivään ja kukkivat nyt iloisesti ja ovat pukanneet useita paprikan alkuja. Toivottavasti ehtivät ennen kasvihuonekauden päättymistä saada väriäkin.

Kasvimaa tehtiin pariin viljelylaatikkoon, ja vähän ex tempore sinne kipattiin sitä mitä sattui löytymään eli tällä kertaa kahta erilaista hernelajia, naurista, lanttua, porkkanaa ja muutama peruna.

Pahat rakit - JK3

Viime vuonna oli suuria vaikeuksia saada koepaikkoja jälkikokeisiin, mutta tämä kausi on onneksi lähtenyt paremmin käyntiin. Toukokuussa päästiin heti kokeeseen kakkosluokkaan, ja siellä "kaupattiin" paikkoja kesäkuiseen kolmosluokan kokeeseen, jossa vielä oli tilaa. Niinpä kesäkuisena lauantaiaamuna oltiin taas Variksen kanssa matkalla kohti Kalajokea.

Lohtajan Pahat ja Rannikon Rakit järjestivät yhteistyössä kokeen 20 kolmosluokan koiralle, mutta lopulta koeaamuna 15 kilpailijaa oli koolla kisakeskuksessa Raumankarin koululla. Arvonnassa Variksen kanssa pääsimme Kalajoen maastoryhmään, joka aloitti tottiksilla koulun kentällä. Toisessa parissa pienemmällä numerolla päästiin aloittamaan liikkeillä ja päättämään paikallaololla. Kuviot sujui muuten ihan hyvin, mutta seisomisessa tuli asentovirhe ja hypyssä mennen tullen selvä kosketus. Arvostelussa Markku Piippo onnitteli erinomaisesta ohjaamisesta ja totesi koiran olevan korkealle tasolle koulutettu (*sniiif*). Arvosanat taisi olla noita selviä virheliikkeitä lukuunottamatta lähinnä erinomaisia joistain pienistä huomautuksista huolimatta. Tottiksesta meille 91 pistettä ja harmittelut asentovirheestä, jota ilman olisikin ollut kovat pisteet. Parina meillä oli tosi hieno dobberi, joka tekaisi 95 pistettä. Aika mukava olikin, kun tottiksen jälkeen tuli joku setä kertomaan, että itsellään on metsästyskoiria ja hän ei ymmärrä tästä lajista mitään "vaan se on sanottava, että on teillä mahdottoman tottelevaiset ja hyvin koulutetut koirat!" No niin on! :)

Jälkien arvonnan jälkeen siirryttiin jo tuttuihin maastoihin Kalajoelle. Itseasiassa todella tuttuihin, sillä onnistuin arpomaan meille tismalleen saman jälkipaikan kuin oli toukokuun kokeessa. Jana oli ehkä viisi metriä sivummassa kuin viimeksi. Tällä kertaa Varis eteni janalla suoraan, mutta nyt tuli takajälki ja Sami Isopahkalalta myös huomautus, että jälkeen reagointi voisi olla intensiivisempää. Pisteitä 34.

Ensimmäinen keppi nousi ekalta suoralta, ja Vaakun perässä kiltisti kulkien niitä nousi vielä kaksi seuraavaakin. Tosin tuossa välissä piti jo taas yrittää hieman itsekin jäljestää. Vaakun selvittäessä kulmaa näin selvät askeleet vasemmalla puolella ja ajattelin, että siinä on hemmetin terävä kulma vasemmalle. Koetin vähän vinkata Vaakulle tuota suuntaa, mutta ei se ollut ollenkaan samaa mieltä vaan suunnisti päinvastoin ysikymppisen kulman oikealle (miltä suoralta nosti sitten kolmoskepin). Taidettiin siis tulla kulmaan sen verran jäljen sivussa, että ne mun näkemät askeleet olikin tulojälki...

Sitten sattuikin erikoinen juttu, kun Varis ilmaisi kepin, jota ei kuitenkaan löytynyt. Se siis ilahtui kepin löytymisestä niin kuin aina, häntä heilui, pyöri paikallaan ja etsi, meni maahan ja samalla etsi koko ajan, missä tässä se keppi on. Vaan ei sitä keppiä löytynyt, vaikka minäkin sitä siitä jäkälien alta etsin. Tooosi outoa. Noh, ajattelin, että ehkä tähän on vaan jäänyt jostain syystä vähän enemmän hajua jälkeä tehdessä, jatketaan matkaa, ehkä loput kolme keppiä on vielä edessä. Pian tuon paikan jälkeen tuli piikki ja lopuilta suorilta löytyi enää yksi keppi ja viimeinen kutoskeppi.

Keppien luovutuspaikalla oli siis palauttaa vain viisi keppiä. Jälkikaavion mukaan ennen piikkiä tosiaan piti kuin pitikin olla keppi juurikin niillä main, missä Vaakkukin sellaisen luuli löytäneensä! Olisi varmaankin kannattanut palata 15 metriä takaisin päin ja etsiä keppiä siitä väliltä? En tosin ymmärrä, miten Vaakku olisi niin varmasti ja ilahtuneesti, hyvin tarkalleen pienestä pisteestä ilmaissut kepin metritolkulla myöhässä. Kerrassaan omituista. Todennäköisimpänä selityksenä pidänkin sitä, että Kalajoella on jälkikeppejä varasteleva rusakko, sillä myös toukokuun kokeessa eräälle kilpailijalle kävi tismalleen samanlainen tapaus. :))

Meiltä ykköstulos oli jo mennyt, joten esineruutuun lähdettiin hakemaan tulokseen tarvittavia kahta esinettä, joka totuuden nimissä meidän tämänhetkisellä tasolla onkin esineruudusta se todennäköisin saalis. Ja se kaksi esinettä me sieltä Sirpa Haaparannalle löydettiin ja vastineeksi saatiin 20 pistettä.

Kisakeskuksessa ynnäiltiin pisteet tulostauluun, ja meille Vaakun kanssa siis tottiksesta 91, maastosta 164 ja yhteensä 255 pistettä. Hienosti siis koulutustunnus JK3 heti ekasta kokeesta! :) Toki hieman jäi harmittamaan tuo hämärä välikeppi. Ja ehkä ihan vähän se tottiksen asentovirhekin. Vaan mukava päivä oli kuitenkin: kivaa seuraa, hienot kisat ja hyvät järjestelyt. Sääkin oli lopulta mitä mainioin, vaikka ennusteet vähän muuta uhkaili. Tottiskuvista kiitokset Tiina Kankaanpäälle.

Hellettä ja agilitya

Seuraavana koitoksena oli agilityn iltakisat kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Jälkikokeen ja agilitykisojen väliin saatiin lähes kolmen viikon hellejakso, jolloin ei ihmisten aikoihin viitsinyt treenata yhtään mitään. Iltamyöhällä ilman viilettyä käytiin jonkun kerran Vaakun kanssa agilitykentällä puuhastelemassa. Tehtiin lähtösuoraa, erilaisia ohjauksia parilla hyppyesteellä, putkeen irtoamista ja vauhtia kontaktiesteisiin.

Torstai-illan kisat alkoivat Vesa Sivosen agilityradalla. Vaakku oli tavalliseen agikisatapaansa radalla jähmeä ja lisäksi aikaa vei lähtöaluetta kohti haikailu pituushypyn jälkeen, töllistely puomin alastulossa ja loppusuoralla oma vähemmän sujuva ohjailuni. Meille radalta yksi rimanpudotus ja tulokseksi vitonen ajalla -0,90. Ja tällä radalla jäi tietenkin yksi luva jakamatta, kun ei nollan tehneitä ottajia sille ollut...

Illan toinen startti oli Katariina Virkkalan hyppyrata. Nyt Vaakku oli ehkä hivenen reippaampi, mutta jopa hieman keskittymättömämpi kuin ensimmäisellä radalla. Meille jälleen yksi rimanpudotus, mutta sitä ei tarvinnut nyt sen enempiä harmitella, sillä aikakin oli +2,79.

Hivenen turhauttavaa, kun meno on kisaradalla niin kovin keskittymätöntä ja jähmeää. Jos ei se treenaillessakaan mitään hurjastelua ole, niin tasaisen reipasta ja itse asiaan keskittynyttä kuitenkin. Itsekin kontrollifiikkinä pitäisi opetella luottamaan enemmän, lakata turhat etenemistä torppaavat edessä leikkailut ja hidastavat sivusuuntaiset vekit. Kisapaikallakin tulee aina sellainen olo, että miksi ihmeessä me ollaan tänne tultu ja ollaan kyllä niin väärässä paikassa ...ja siltä se radallakin tuppaa näyttää.
VIDEO: AGILITYRATA, VIDEO: HYPPYRATA