Rallykoe, synttärit ja jälkikoe

Kesäkuun puolivälissä käytiin Ainon kanssa rallytokoilemassa viimeinen alokasluokan tulos Muhoksella. Viimeksi oli rallytokoiltu maaliskuussa, mutta kisapaikalla omaa vuoroa odotellessa ehdittiin hyvin kerrata saksalaiset ja myötäpäivään pyörimiset. Päivä oli aurinkoinen ja sorapohjaisessa kaukalossa rata-alue oli paahtavan kuuma. Aino suoritteli kuviot tapansa mukaan rauhallisesti. Tällä kertaa selvittiin virheittä ja sata pistettä saaneisesta nopeimmalla suoritusajalla, joten Aino sai kuitata koulutustunnuksen RTK1 ison luokan ensimmäiseltä sijalta.

Seuraavan kerran pyöritään kylttien seassa ilman talutinta avoimessa luokassa. Avoimen luokan kyltit on osattu maaliskuussa ihan hyvin, joten seuraavaan kokeeseen mennään sitten kun sellainen sopivasti kohdalle osuu.

Aino 13.6.2019

Varis täytti 21. kesäkuuta kymmenen vuotta! Koirat täyttävät pyöreitä vain kerran elämässään - eivätkä valitettavasti aina sitä kertaakaan. Olemme siis onnellisia tämän rajapyykin ylityksestä ja pidän nöyränä mielessä, että 11 vuottakaan ei ole mikään itsestäänselvyys, 12-vuotias briardi on jo hyvin vanha ja siitä eteenpäin sitten jo todella vanha.

Variksen kymmeneen vuoteen on mahtunut monenmoista. Sen nuoruudessa hetkittäin ajattelin epätoivoisena, että tästä koirasta ei tule yhtään mitään, sen kanssa ei voi mennä ikinä edes käyttäytymiskokeeseen. Epätoivon nielin luopumalla odotuksistani, sillä mikäpä pakko kokeisiin on lähteä, mukava koirahan se on kotona. Pian tuli kuitenkin sisuuntuminen, että onhan tässä koirassa niin paljon ominaisuuksia, että mitä väliä vaikka se joissain asioissa onkin muuta kuin toivoisin. Itseasiassa ne heikkoudetkin oikein valjastettuna ovat kääntyneet voimavaraksi, ja niin vain Vaakusta tulikin kisakentillä yksi kaikkien aikojen briardeista. 💪

Sittemmin nuoruuden vauhti ja vaaralliset tilanteet ovat vaihtuneet vanhan koiran viisaudeksi. Nyt me Vaakun kanssa istutaan terassin laidalla vieretysten ja yhdessä taivastellaan mielessämme vuorostaan Ainon ja Haloon touhuja.

Varis 13.6.2019

Hieman ex tempore ilmoitin Haloon oman seuran iltajälkikokeeseen kesäkuun lopulla. Keväällä tehty ainokainen jälkitreeni meni niin valtavalla jälleenjäljestämisen riemulla, että arvelin sen kantavan hyvin kokeessakin. Esineruutukin meni leirillä hyvin, joten sieltä arvelin pari kolme esinettä nousevan ja tottistakin osataan tulokseen yltämiseen riittävästi. Näillä eväin lähdettiin JK3-koulutustunnusta tavoittelemaan - ja kyllä se sieltä tulikin!

Tottikset suoritettiin Tassutörmällä heti kärkeen. Ihan kokeen alla muistin, että liikkeestä seisomista Haloo ei osaa, joten sen se meni odotetusti maahan. Muuten kaikki liikkeet tuli suoritettua melko oikein ja hyvällä halulla, mutta ei mitenkään superhienosti. Tottelevaisuudesta Juhani Petäjistöltä pisteet 84.

Sanginjoella maastossa jäljestys sen sijaan sujui hurjan hienosti ja vauhdikkaasti alusta loppuun asti - tai siis melkein loppuun asti. Viisi välikeppiä oli taskussa, kun tultiin tielle. Otettiin tuo loppu moneen kertaan uudelleen, mutta joka kerta Haloo tuli vain tielle. Tien toiselle puolellekaan jälki ei tuntunut jatkuvan. Aikamme siinä epäuskoisina pyörittyämme oli pakko luovuttaa viimeisen kepin etsiminen.

Viimeinen keppi on pisteytetty todella arvokkaaksi, joten tulokseen yltämiseksi esineruudusta oli pakko nousta kaikki neljä esinettä. Tuohon en itse oikein uskonut, mutta niin vain Haloo löysi kuin löysikin kaikki esineet, ja maastosta saatiin riittävät 153 pistettä kokoon. Hienosti saatiin siis tulos ja JK3, mitä lähdettiinkin tavoittelemaan - mutta kylläpä nyt jäikin harmittamaan tuo jäljen 40 pisteen arvoinen viimeinen keppi. Se olisi ollut lähellä tietä kääntyneen kulman jälkeen 50 metrin päässä ja sinne jäi siis samalla ykköstulos. Niin lähellä, mutta niin kaukana!

Haloo 13.6.2019

Briardien hakuleiri Surkeejärvellä

Kesäkuun toisena viikonloppuna oli briardien hakuleiri Jyväskylän seudulla Surkeejärvellä. Viikonlopuksi luvattiin hellettä, joten turistiturrit jäivät kotiin ja A-luokan reissuun lähdettiin kahdestaan Haloon kanssa. Kouluttajaksi leirille saimme Sari Kärnän, joten tietoa ja taitoa oli taas roppakaupalla jaossa.

Helteinen perjantai-ilta meni Surkeejärven päätaloon asettuessa ja vanhojen sekä uusien briardistituttujen kanssa kuulumisia vaihtaessa. Erityisen kiva oli tietysti nähdä pitkästä aikaa Outia ja Jäynä-kasvattia, jotka ajelivat hakuleirille pitkän matkan takaa Rovaniemeltä. Lauantaina päästiin sitten itse asiaan eli hakuradalle, joka tehtiin vaakasuuntaan rinteeseen. Vasen puoli laski alas aukealle ja oikea puoli nousi kalliolohkareiseen ylämäkeen. Tähän maastoon kun lisätään vielä hellelukemat ja paahtava auringonpaiste, niin melkoisen raskaat oli olosuhteet.

Haloolle oli uudet maalimiehet ja meille aakeisiin tottuneille ennen näkemättömän haastava maasto, joten muilta osin tehtiin vanha tuttu treeni: siirtyvät maalimiehet, neljä pistoa, suorapalkat ja muutoin valmiit maalimiehet ilman apuja, mutta Haloo sai leirissä nähdä maalimiehet ja lähdön etukulmiin. Yksi kiero pisto ylämäkeen taidettiin uusia, mutta muuten sujui suunnitellusti. Potkuakin riitti alusta loppuun asti mukavasti, vaikka selvästi tavallista rankempaa olikin.

Iltasella pahimman helteen hälvettyä tehtiin vielä risteilytreenit läheisellä pellolla. Harjoituksessa kentällä etenee kaksi maalimiestä, joille koiraa lähetellään yliheitoilla. Kohteena oleva maalimies menee kyykyyn ja nousee palkkaamisen päätyttyä.

Haloon kanssa toteutettiin tämä meille tutummin seisovilla maalimiehillä ja haltuunotolla keskilinjalla ennen lähetystä toisella puolelle. Saatiin näin erinomaista harjoitusta vauhdikkaisiin haltuuntuloihin ja palkaksi heti perään uusi maalimies. Varsin sujuvasti tämä jo menikin. Koiran tullessa vauhdikkasti minua kohti voisin alkaa päästää sen yliheitolla toiselle puolelle, mutta ei nyt vielä pidetä kiirettä tämän kanssa. Tällä toivottavasti vältämme holtittoman näköiset yliheitot ja haluttomat luoksetulot keskilinjalla.



Sunnuntaina hakurata tehtiin tasaiseen ihanteelliseen maastoon ja sääkin oli suosiollisempi eli vähemmän lämpöä ja enemmän pilviä. Harjoituksiin otettiin rohkeasti lisää mittaa eli poistuttiin sieltä neljän piston mukavuusalueelta. Haloon kanssa tehtiin ensimmäinen tyhjä pisto ja sen jälkeen liuta suoria pistoja valmiille maalimiehille ilman apuja. Nämä meni kaikki loistavasti! Oli motivaation ja pistojen puolesta ihan koevalmista toimintaa.

Iltapäivällä osa lähti kotimatkalle ja loppu porukka tallasi vielä esineruudun. Vaikka päivä jo omissa punteissa hieman painoikin, jäätiin Haloon kanssa treenaamaan niinsanotusti koko rahan edestä. Saatiinkin hyvä esineruututreeni, jossa kokeenomaisesti oli tuomari ja katsojia paikalla, mutta ruudussa olikin henkilö jättämässä esineet. Haetutin kolme esinettä neljästä, ja ne tulikin ripeästi. Alussa Haloo taisi paahtaa yhdestä takakulman esineestä ohi vauhdin ja innon hurmassa, mutta nopeasti tasaantui niin, että esineet alkoi nousta. Etuesineenkin haistoi edellistä tuodessa ja haki sen sitten uudella lähetyksellä ihan silmänräpäyksessä.



Esineruudun jälkeen päästiin kotimatkalle väsyneinä, mutta tyytyväisinä viikonlopun treeneihin ja antiin. Kotimatkasta tulikin hieman erilainen, kun autorikon vuoksi poimittiin meitä tunti pari edellä lähteneet Outi ja Jäynä kyytiin. Onneksi ei ollut muita koiria mukana, niin mahduttiin hyvin samaan autoon. Haloosta ei tullut otettua leirikuvia, joten kuvituksena tällä kertaa velipoika Jäynä. Kyllä ne tekemisessään ihan ylpeydellä sisaruksiksi tunnistaa! 👍

Hakutreenejä ja Vaakun leikkaus

Maastokausi on alkanut henkilöhaun merkeissä. Haloon kanssa on aloitettu hakuharrastus toden teolla tänä keväänä, ja tähtäimessä on syksyn hakukokeet tai etsintäkokeet. Treenaamaan on päästy useissa eri maastoissa ja mukavan vaihtelevalla kokoonpanolla eli miltei joka kerta on ollut vieraitakin maalimiehiä. Ihan perusasiaa on vahvistettu eli suoraa pistoa siirtyvillä maalimiehillä, suorapalkoilla. Toisinaan olen hakenut Haloon takaisin keskilinjalle, toisinaan kutsunut, jolloin tulee palkittua pistolta sisääntuloa. Haluan, että perusasiat eli lähetys, paluu keskilinjalle ja lähetys uudelle pistolle ovat kunnossa ja motivoituneet ennen kuin aletaan opetella mitään muita hienouksia.

Hienosti Haloo onkin suoriutunut. Sillä on erinomainen keskittyminen ja fokus, joten se lähtee suoraan ja lujaa. Maalimiehet ovat olleet aina takalaidalla 50 metrissä eli puoliväliin jäämistä ei ole missään vaiheessa opetettu. Lähimaalimiehet kuuluvat meillä niihin muihin hienouksiin, sitten kun perusasiat ovat kunnossa. Pari kertaa on metsästä löytynyt mörkö, joka on suht' nopeasti todettu maalimieheksi ja löydetty seuraavilla pistoilla ongelmitta. Ilmaisua on treenattu kotioloissa lähimetsässä. Siihen opetellaan vielä etunakki ja jarrutettuna näytölle meno, ennen kuin aletaan ajaa samaa kuviota sisään varsinaisissa hakutreenissä.

Lauantain treeni

Toukokuun viimeinen viikonloppu vierähti Haloon kanssa Oulun palveluskoirayhdistyksen hakukoulutuksessa, jossa vierailevana kouluttajana oli hakutuomari ja holskukilpailija Marja Uusitalo. Jo Marjan esittelytekstistä etukäteen ajattelin, että hyvin samoilla linjoilla ollaan ja varmasti on osaava ihminen tällaisille Haloon tyyppisillekin hakukoirille. Ja niinhän me viikonloppuna saatiinkin vahvistusta tekemisillemme ja toki myös uusia ajatuksia mukaamme.

Sunnuntain treeni

Sää oli koko viikonlopun kolea ja sateinen, mutta hyvin viihdyttiin metsässä pitkät treenipäivät niin koirat kuin emännät. Haloolle maasto oli uusi ja maalimiehet vieraat, mutta todella hienosti ilman yhtään mörköä se teki lauantaina perus suorapistotreenin ja sunnuntaina joukkoon otettiin pari pitkää L-etenemää. Ostoslistalle laitettiin nyt vihdoin ja viimein simppelit radiopuhelimet ja ehkä täytyy hieman tuunata meidän alueenmerkkauskreppejäkin. 😁

Vaakku kuntoutui hyvin viime marraskuisesta pattien poistosta, mutta tuolloin myös yhden nisän takaa löytyi pieni herne. En oikein osannut päättää, poistaako tuo nisäkasvain vai ei. Yksi pieni siisti herne ei vaikuta kauhean vakavalta, mutta onhan niitä huonostikin päättyneitä tarinoita tiedossa. Päätin siis lopulta poistattaa tuonkin. Pyysin ensin röntgenkuvat etäpesäkkeitten varalta, sillä turhaanhan sitä enää leikkaa, jos niin sanotusti maito on jo maassa. Kuvat olivat kuitenkin täysin puhtaat, joten toukokuun viimeisenä maanantaina Vaakku pääsi taas operoitavaksi. Lopputuloksena oli jälleen aika iso leikkaushaava, mutta jos jotain positiivista niin toipilasaika ja haavanhoito menevät jo vankalla rutiinilla. Toivotaan, että ilman patteja on nyt Vaakulla hyviä terveitä eläkevuosia edessään!

Noseworkia

Heti Ranskasta palattua oli edessä nosework-koeviikonloppu. Haloolle oli luvassa osallistuminen lauantaina ja minulle talkoilua sunnuntaina. Treenaaminen koitosta varten hoidettiin osallistumalla koirakoulu Kisman huhtikuun nosework-kurssille, jossa tehtiin puolenkymmentä harjoitusta kerran viikossa.

Toisella treenikerralla pyysin Katjaa videoimaan meidän suorituksia. Ensimmäisessä harjoituksessa Haloo löytää hajun jo yhdeksän sekunnin kohdalla, mutta ei halua ilmaista sitä vielä. Se on vasta 46 sekunnin kohdilla mielestään tutkinut tarpeeksi, ravistaa turkkinsa ja menee suorinta tietä tarkentamaan ja ilmaisemaan löydön. Tämän huomasi helposti jo livenä, mutta videoilta tuli todettua, että kyllähän se mokoma tekee saman myös toisessa ja kolmannessa harjoituksessa.

Toisessa videossa Haloo ohittaa hajupilven useaan kertaan ennen kuin on tutkaillut mielestään riittävästi ja on sopiva aika tarkentaa ja ilmaista löytö. Keittiöetsinnässä se iloisesti tutkii paikkoja kunnes 42 sekunnin kohdalla annan painokkaasti uuden etsintäkäskyn ja Haloo meneekin suorinta tietä pöydän alle ja tarkentaa ja ilmaisee löydön tuolin alta. Se on siis jos kahdeksan sekunnin kohdalla tuolin ohi mennessään haistanut, että siellä se on. Onpahan viheliäinen tapa!

Neljännessä videossa Haloo saa hajun jo ennen aloitusta ja siinä se sentään tarkentaa ja ilmaisee heti ilman koko huoneen etsimistä ensin. Ehkä illan viimeiseeen harjoitukseen mennessä oli jo saanut etsiä ja tutkailla tarpeeksi. Tällainen toimintamalli on siis diagnosoitu, mutta ennen koetta siihen ei tietysti viitsinyt alkaa mitään lääkkeitä kokeilemaan. Kun nyt vaan etsisi ja ilmaisisi parin kolmen minuutin etsintäajassa.










Koeaamuna ajettiin kaikkien aikojen lyhyin (noin 4 km) siirtymä koepaikalle Kisakankaalle. Kyseessä oli kahden tuomarin koe, joten osallistujat arvottiin kahteen 10 kilpailijan ryhmään ja toinen ryhmä aloitti sisätiloissa laatikkoetsinnällä ja sisäetsinnällä, toinen ryhmä pihalla ulkoetsinnällä ja ajoneuvoetsinnällä.

Haloon kanssa aloitettiin sisällä ja molemmat etsinnät menivät hyvin. Laatikkoetsinnässä se etsi hyvin ja löysi helposti. Sisätilaetsintä oli kaakeloidussa pesuhuoneessa ja siellä Haloo teki tuon tutun kuvionsa eli löysi heti, mutta tutki koko alueen ennen kuin ilmaisi löydön.

Ulkoetsintään se sitten kaatui. Päivän mittaan virinnyt tuuli painoi tuolin alle piilotetun hajun muutaman metrin päähän rakennuksen seinään ja sen seinän tutkimiseen Haloo jäi kiinni. Tuolin lähellä käydessämme Haloo ei reagoinut lainkaan vaan vaikutti enemmänkin saavan hajua vähän matkan päässä olleesta ajoneuvoetsintäaueesta. Vielä siinäkään vaiheessa kun etsintäaika oli päättynyt ja tiesin ohjata Haloon tuolin luokse se ei edelleenkään millään meinannut havaita hajua tuolista. Tämä olisi siis jäänyt meiltä löytämättä, vaikka olisin hoksannutkin, että haju tulee seinään tuulen mukana muualta.

Ajoneuvoetsinnästä tuli taas löytö, joten kolme neljästä tehtävästä selvitettiin. Kaikki neljä löytöä pitäisi kuitenkin tehdä, mutta tiukassa se tuntuu olevan. Toki näin keväällä ulkoetsintöjä ei juurikaan ollut alla, joten ne olisi varmasti syytä laittaa treenilistalle ennen kuin seuraavan kerran kokeillaan.

ABT:n treenileirillä Ranskassa

Amicale du Briard de Travail -yhdistys (ABT) järjestää vuosittain pääsiäisenä treeniviikonlopun jossain päin Ranskaa. Yleensä en töiden vuoksi pääse osallistumaan, mutta tänä vuonna sain lomaa pääsiäisen ylitse ja lähdin tietysti reissuun ottamaan pienen varaslähdön kesään. Viikonlopulle oli löytynyt tällä kertaa järjestäjä Bretagnen alueelta, Atlantin valtameren rannikolta Lorientista. Siellä treenipuitteista ja ruokahuollosta vastasi paikallinen koirakerho, Club Lorient Quéven Sport Canin.

Ensisijaisesti kiinnosti nähdä mahdollisimman paljon muita briardeja, mutta otin kuitenkin Haloon mukaan kokemusta kartuttamaan. Matka tehtiin lentäen Oulusta Helsingin kautta Pariisiin, ja Charles de Gaullen lentokentältä jatkettiin vuokra-autolla reilut 500 kilometriä Lorientiin. Perillä hotellilla oltiin alkuillasta.

Ennen viikonlopun ohjelmaa minulla oli koko torstaipäivä vapaata. Aamulla käytiin ulkoilemassa Kerrousseaun luonnonsuojelualueella, joka olikin hyvä lenkkipaikka koko reissun ajaksi. Helteisen päivän Haloo vietti siestaa ja minä kiertelin paikallisessa Pont Scorffin eläintarhassa. Vaikka en eläintarhoja varsinaisesti kannatakaan, niin aina voi jättää palautetta, mitkä eläimet näyttivät viihtyvän ja mitä olisi mukava nähdä enemmän. Pont Scorffissa pisteet keräsivät Afrikan savannien vauhdikkaat seeprat ja juovagnuut sekä suurella metsäaukiolla vapaana lentävät arat.

Perjantaina hoidettiin Kerpontin eläinlääkäriasemalla alta pois Haloon Suomeen paluuseen tarvittava ekinokokkoosilääkitys. Eläinääkäri laski hämmentyneenä suomalaisessa passissa olevan 20 sivua tilaa yksinomaa ekinokokkoosimerkinnöille - ei ole kuulemma koskaan nähnyt vastaavaa. 😃

Lorient Quévenin koirakerhon kentällä leiriohjelma alkoi iltapäivällä Michel Jegardin luennolla Ranskan kansallisesta jälkikokeesta. Lajissa jäljestetään pellolla, mutta FH-jälkeä vauhdikkaammin joko jälkiliinassa tai vapaana, jolloin ohjaaja odottaa pellon laidassa. Jäljen lopussa koiran tulee tunnistaa ja ilmaista jäljen tehnyt henkilö. Fläppitaululle piirtyi monelaisia harhajälkiharjoituksia ja ne ovat ilmeisesti oleellinen osa lajia.

Illalla päästiin sitten ajan kanssa seurustelemaan vanhojen ystävien ja lukuisten uusien tuttavuuksien kanssa illallisen äärellä. Näin leiriolosuhteissakin menussa oli aina alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka ja siihen vielä hotelliaamiaiset joukkoon, niin laihtumaan ei kyllä päässyt tämänkään viikonlopun aikana.

Lauantai ja sunnuntai olivat täysiä treenipäiviä. Jälkikoirakot lähtivät Michelin johdolla pellolle, tokoilijat pääsivät Babeth Le Gacin oppiin ja purulajien harrastajat treenasivat keskenään. Keskellä päivää syötiin lounas ja pitkä päivä päättyi illalliseen ja illanviettoon. Lauantaina oli lisäksi Corinne Forgerien shiatsuluento ja ABT:n vuosikokous.

Mukavuudenhaluisesti vietin molemmat päivät helteisten ja varjottomien jälkipeltojen sijaan kentän laidalla seuraten toko- ja purutreenejä. Suurin osa viikonlopun briardeista tulikin kentällä nähtyä, mutta jälkikäteen ajatellen olisi ehkä voinut sunnuntaina käydä myös jälkipellolla. Mikään viikonlopun kolmesta lajista ei ole Haloon laji, mutta teimme kuitenkin mielenvirkistykseksi pari purutreeniä ja omaksi (ja muutaman muun 😄) iloksi vähän tottista.

Haloon ja Ainon sukulaisiakin oli paikalla. E'bhen-isä oli tieysti Corinnella mukana vaikka eläkeläinen jo onkin. E'bhenin uudesta pentueesta oli kolme 10-viikkoista sisaruspuolta tutustumassa harrastuksiin. Myös kolme serkkua oli paikalla Etsabe-tädin viimeisimmästä pentueesta, ja hieman kaukaisempina sukulaisina Veedoch-isoisän jälkeläisiä oli kolme muutakin isän ja tädin lisäksi.

Viikonloppuun osallistui noin 30 koirakkoa, joitten joukossa oli minun ja Haloon lisäksi pari muutakin Ranskan rajojen ulkopuolelta. Yksi pariskunta matkustaa leirille joka vuosi Belgiasta ja minun tavoin ensimmäistä kertaa oli mukana sometuttu Susanne Saksasta. Hänen kanssaan juttu luistikin hyvin englanniksi niin kielen kuin ajatusmaailman puolesta. Ranskalaiset puhuvat englantia hyvin vaihtelevasti, mutta hyvin juttua silti riitti minun huonolla ranskalla ja heidän huonolla englannilla - ja tarpeen tullen kiikutettiin sitten kielitaitoisempaa yksilöä apuun. 😄

Sunnuntaina illallisen ja illanvieton jälkeen heitettiin hyvästit ja toivoteltiin hyvät kotimatkat. Haloon kanssa ajeltiin maanantaina kaikessa rauhassa Maurepas'han vanhaan tuttuun hotelliin, ja tiistaiaamuna oli enää reilun 50 kilometrin matka CDG:n lentokentälle. Hieman alkoi aamuruuhkassa madellessa jännittää, miten ehditään ajoissa perille palauttamaan auto ja jättämään Haloo ruumaan vietäväksi, mutta aikaa oli varattu riittävästi ja hyvin ehdittiin.

Haloo selvisi uudesta matkustuskokemuksestaan hyvin. Paluumatkalla välilaskun aikana Helsingissä ruumaa purettaessa ei tosin jäänyt kenellekään epäselväksi, että koirakin on ollut kyydissä, kun Haloo haukkua kilkatti ruumaan tunkeutuille täysin palkein. Lennot se matkusti kaikessa rauhassa ja terminaaliin kärrätessä istui boksissaan reippaana ja kiltisti suu supussa. Voidaan siis tarvittaessa lähteä toistekin!

Hakumaastoja odotellessa

Lumien lähtöä ja hakumetsään pääsyä odotellessa on Haloon kanssa käyty muutamissa ilmaisutreeneissä. Me tosin on tehty niissä enimmäkseen suorapalkkatreeniä, kun katsoin paremmaksi vierailla maalimiehillä nyt alkuun vain vahvistaa hinkua mennä ja varmuutta olla maalimiesten luona. Eikä näissä kyllä ongelmaa ollutkaan. Tilipussi kun on Haloolla tiedossa, niin sehän on maalimiehillä kuin takiainen. Tiukassa tahtookin olla saada tuo eläin kutsumalla takaisin keskilinjalle.

Haloo on aika hektinen persoona ja haukkuääni on karmeaa kimitystä, joten kaikkien korvia ja hermoja säästäen siitä tulee rullakoira. Kaiken lisäksi se tykää juosta ja noutaa, joten rulla sopii sille kuin nenä päähän. Vanhoille irtorullille tulee siis taas käyttöä, ja tuunasinkin niihin hieman pitävämmän pinnan uudella teippauksella. Irtorulliin otettiin hieman itse ennakkoon tuntumaa ja sitten hakkuuaukealla mökkikylätreenissä tehtiin parit ensimmäiset ilmaisuketjut. Tästä se lähtee!

Kuvat Outi Santaholma

Semmoja ja Ainon rallykisat

Viime aikoina on aktivoiduttu koulutusseminaarien saralla. Kesällä osallistuttiin Haloon kanssa  Janne Laitisen tottisviikonloppuun, nyt tammikuussa oltiin Jenni Ojalan opissa ja maaliskuussa Tuukka Nikolan tottissemmassa.

Jenni Ojalan semmassa katsottiin Haloon seuraamista ja jääviä liikkeitä. Seuraamisessa ei ollut isompaa sanottavaa, mutta palkkauksessa pysytellään lelussa, häivytellään lelua kaulukseen ja rohkeammin pitää haukuttamalla haastaa koiraa. Jäävät liikket Haloo tekee huonolla tekniikalla, ja minä olen ajatellut että tehköön, kun vain ottaisi oikean asennon. Katsottiin kuitenkin, miten parempaa tekniikkaa voi opetella. Sitten pitäisi enää jaksaa tehdä se kaikki työ... Toki samalla tulisi paljon toistoja ja varmuutta oikeisiin asentoihin. Lähes kaikkien muitten koirien treeniaiheet keskittyivät tokoliikkeisiin, ja joitain uusia pointteja niistäkin tarttui treenireppuun, vaikka toko ei meidän laji olekaan.

Paljon ei ennättänyt välissä treenata, kun jo oli Tuukka Nikolan tottissemma. Tuukan tiesin entuudestaan 15 vuoden takaa briardien koulutusleiriltä Ilmajoelta, joten osasin odottaa omaan ajatusmaailmaan osuvaa ideologiaa ja suorasanaista ulosantia. Ja näitä todella saatiin! Jennin semmassa tuli paljon tekniikkaa, ja Tuukan semmassa taas oltiin pitkälti henkimaailman asioissa.

Ilmoittauduin Haloon kanssa sunnuntaille, mutta osallistuinkin Ainon kanssa molempina päivinä. Oli oikeastaan onni onnettomuudessa, että Haloo ontui ja jouduin osallistumaan Ainon kanssa. Se matalaviettisenä ja helposti kuormittuvana koirana vaatisi paljon aktiivisuuden ja vireen rakentamista, ja sitä työtä en ole jaksanut tehdä, kun kotona on kaksi tässä mielessä lahjakkaampaa ja helpompaa koiraa. Nyt saatiin siis pieni aktivointisysäys ohjaajalle tarttua toimeen.

Ainon harjoitusten lisäksi saatiin viikonloppuna muistutusta ohjaajan merkityksestä koiran ja palkan välissä. Jos koira työskentelee palkalle, voi tulla ongelmia koetilanteessa, kun palkkaa ei ole. Koiran tulisi työskennellä ohjaajalle ja miellyttää ohjaajaansa. Pennusta alkaen pitäisikin panostaa myös sosiaaliseen palkkaan ja pitää se viisaasti osana muuta palkkaamista.

Miellyttämisenhalu onkin varmasti iso tekijä, miksi Vaakku on aikoinaan tuntunut helpolta tottiskoiralta. Se on luonnostaan ollut todella miellyttämisenhaluinen ja minä sen koko elämän keskipiste. Vaakun kanssa onkin tässä asiassa saanut kaiken ihan eri tavalla ilmaiseksi kuin tyttäriensä kanssa, jotka eivät niin aktiivisesti pyri miellyttämään ja ole ylitsepursuavan onnellisia minun kehuista. Täytyy siis ehdottomasti sekä Ainon että Haloon kanssa harjoitella ja ottaa enemmän mukaan sosiaalista palkkaamista.

Ilmoitin Ainon maaliskuulle Oulun koirakerhon rallytokokisoihin. Kuin tilauksesta hieman ennen kisoja alkoi heillä rallytokokurssi, jonne Ainon kanssa mahduttiin mukaan ja päästiin näin treenaamaan samaan halliin, jossa kisatkin on. Kurssilla tehtiin kokonaisia ratoja ja treenattiin kylttejä hieman lyhyempinä pätkinä.

Kolmen kurssikerran jälkeen koitti kisapäivä, joka alkoi ensikertalaisilla tietysti kilpailukirjan varmennuksella. Päivän kahdesta kisasta Heli Kelhälä tuomaroi ensimmäisen radan, josta Ainon kanssa suoriuduttiin pistein 98. Toisella radalla onnistuin itse ottamaan heti siitä lähtökyltillä -10 pisteen virheen. Muuta huomautettavaa ei tullut, joten Fiia-Maria Kivioja tuomaroi meille pisteet 90.

Tässä lajissa pisteet eivät kerro muusta kuin teknisestä tekemisestä, ja itselle taas kiinnostavampaa on juuri se muu tekemisen taso. Aino oli ensimmäisellä radalla aika passiivinen, mutta suunta oli sillä tavalla hyvä, että suorituksen edetessä se petrasi ja seuraavalla radalla oli jo selvästi parempi ja alkoi hakea hanakammin seuraamisen kontaktia. Vielä yksi alokasluokan tulos saadaan käydä pyörimässä talutin Ainon henkisenä tukena. Koitetaan katsella kalenterista sopiva kisa keväälle tai kesälle ja tähtäillään syksyllä sitten avoimeen luokkaan.

Kuvat otti Sary ensimmäiseltä kisaradalta

Noseworkia, rallytokoa ja huoltoa

Tammikuu aloitettiin reippaasti Kisman kursseilla. Haloon kanssa käytiin maanantaisin noseworkissa ja Ainon kanssa tiistaisin rallytokossa. Kun perjantaisin oli vielä Ainon purut ja sunnuntaisin kimppatottisvuoro, niin aika monelle illalle siinä jo olikin ohjelmaa.

Noseworkissa tehtiin aina puolen tusinaa harjoitusta joka kerta. Etsintäalueet oli tehty huoneisiin ja ympäri hallia ja etsittävä haju oli saanut vanheta meidän treenien alkuun mennessä jo hyvän aikaa. Koirat odottelivat häkeissä ja kukin vuorollaan kävi suorittamassa pari etsintäaluetta kerrallaan. Oli ihan luksusta päästä valmiiseen pöytään eli etsintäalueet oli valmiina odottamassa, itsellä ei tietoa hajun sijainnista ja Katja juuri lajin tuomariksi valmistuneena katsoi, miten tehtävistä sitten suoriuduttiin.

Haloo oli hyvin orientoitunut ja motivoitunut etsimään. Toisinaan löytö tuli ihan muutamissa sekunneissa, usein piti tietysti etsiä hieman pidempään ja joskus sitten taas tosi pitkään ja hartaasti. Haloo ilmaisee nenäkosketuksella, ja silloin harvoin kun on noseworkia itsekseen treenattu, olen laittanut hajun aina niin, että siihen pääsee nenällä kiinni. Selvästi haasteita ilmaisupaikan valinnassa Haloolle aiheuttikin, kun haju olikin sellaisessa paikassa joko korkeammalla tai jossain takana tai sisällä, ettei siihen pääse nenällä kiinni asti. Tämä näkyy laatikkoetsinnässäkin, eli Haloo työntelee laatikkoa joka suunnasta ennen kuin uskoo, että lähemmäksi hajua ei pääse ja on ilmaistava koko laatikko. Ajattelin muutenkin harjoitella ilmaisua (kesto, häiriöt) erikseen omalla ajalla, joten tämä menee siihen samalle treenilistalle. Nyt kurssilla keskityttiin Haloon kanssa etsimiseen ja palkkasin löydöistä aina nopeasti.

Haloo 21.2.2019

Ainon kanssa opeteltiin rallytokokurssilla alokas- ja avoimen luokan kuvioita. Ainolle tekniikka-asioista uutta oli vain minun ympäri kiertämiset ja pyörähdys seuraamisessa. Tuttuja juttuja seuraamista, istumista, maahanmenoa ja seisomista tehtiin nyt sitten vain erilaisten rallyliikkeitten muodossa. Aino sai hyvää kuuntelu-, keskittymis- ja palkattomuustreeniä, ja itselle palasi taas hieman mieleen, mitä kaikilla erilaisilla kylteillä pitikään tehdä. Sääntömuutoksen myötä tulleet uudet kyltitkin tuli käytyä ihan kunnon opastuskella läpi.

Ajattelin siksikin rallyilla nyt Ainon kanssa, että saamme siitä helposti hieman kisakokemusta. Alokasluokassa koira on kytkettynä, joten Aino ei varmasti heittäydy täysin tekemättömäksi ja toivottavasti huomaisi, että kyllä siitä koetilanteestakin aina selviää, sen kun tekee vaan!

Aino 21.2.2019

Omaan silmään Varis ja Aino ovat aina olleet fysiikaltaan hyvin elastisia joka suuntaan. Sellaisia pantterimaisia, jotka kiihtyvät hieman maltillisemmin, mutta täydessä vauhdissa yhden laukan mitta on melkoinen ja meno huikeaa katsottavaa. Haloo taas. Noh, se on ollut ihan pikkupennusta asti liikkeissään sähäkkä, mutta kropaltaan todella tönkkö. Pyörähtäessä myötäpäivään tai vastapäivään sen runko ei taivu vaan pysyy suorana. Se on nopea ja rämäpäinen liikkeissään, mutta sen laukka on noihin kahteen pantteriin verrattuna lyhyttä tikutusta.

Anniina kävi hieromassa koko sakin elokuun lopulla ja arvatenkin nämä erot tuntuivat myös lihaksistossa. Variksella ja Ainolla ei juuri ollut pahoja jumeja ja nekin vähät antoivat hyvin periksi - suhteellisen huoltovapaan oloinen kaksikko siis! Haloo onkin sitten hieman toista maata ja se pääsi uudelleen käsittelyyn heti pari kolme viikkoa myöhemmin. Nyt tammikuun alussa Haloo kävi myös osteopaattisen hierojan rankakäsittelyssä ja se näyttikin heti käsittelyn jälkeen rungoltaan silminnähden pidemmältä. Nyt helmikuussa Anniina kävi taas hieromassa koko porukan ja huhtikuussa on Haloolle taas tiedossa rankakäsittelyä.

Kiertopalkintojen kautta vuoteen 2019

Alkuvuosi on vuosikokousten aikaa, ja niissä usein jaetaan erilaisia kiertopalkintoja edellisvuoden tulosten perusteella. Briardi on pienilukuinen rotu, joten rotuyhdistyksen kilpailuissa osallistujia on vähän ja joinakin vuosina saattaa yksikin tulos riittää voittoon. Yhtä kaikki se yksikin tulos vaatii treenaamista, koekentällä esiintymisen ja onnistumisen ja on peeärrää rodulle. Kannan mielelläni aina oman pienen korren kekoon osallistumalla rotuyhdistyksen kilpailuihin, vaikka ihan kärkisijoja ei olisikaan odotettavissa. Mukavampi aina voittajille, kun osallistujia on enemmän ja rotuyhdistykselle, kun jäsenistö on aktiivista. Tällä kertaa Varis vei useamman kategorian nimiinsä; se oli viime vuoden paras briardi palveluskoiralajeissa ja rallytokossa, rallytokotulokas ja Berger de Brie, joka on eräänlainen allround-palkinto monipuolisesti menestyneelle briardille.

Edustamassamme paikallisessa palveluskoirayhdistyksessä Varis sijoittui vuoden palveluskoirakisassa hienosti toiseksi ja Haloo voitti Barron malja -kiertopalkinnon parhailla läpimenoluokkien tottelevaisuuspisteillä.

Haloo & Barron malja

Alkaneelle vuodelle on suunnitteilla treeniä, kokeita ja vähän reissujakin. Nuorison (varsinainen nuoriso onkin, kun täyttävät kohta jo neljä vuotta) kanssa pitää työstää parempaa yhteistyötä ja suhdetta. Sen myötä tekeminen ja suoritukset toivottavasti kantavat tuloksiin jäljellä ja kenties muissakin lajeissa. Maakuntamatkailua on suunnitteilla ainakin hakuleirin merkeissä Jyäskylään ja pk-rotumestisten merkeissä Raisioon. Tänä vuonna on tarkoitus tehdä yksi reissu myös Ranskaan. Konkreettisia tulostavoitteita on taas kauhean vaikea asettaa, mutta sanotaan nyt vaikka Vaakulle RTK3, Haloolle JK3 ja RTK1, Ainolle JK1, A-osakoe, RTK1 ja RTK2.

Hyvä vuosi

Vuoden päätteeksi voi todeta, että oli ihan hyvä vuosi. Turrit pysyivät hengissä ja suhteellisen terveinäkin. Päätin jo alkuunsa, että tänä vuonna ei reissata maailmalla, vaan kisataan ja tehdään tuloksia. Tuloksista vastasi lähinnä vain Vaakku, mutta toisaalta nuoremmilla todennäköisesti on enemmän vuosia vielä edessäänkin. Pariin uuteen lajiinkin tuli tutustuttua, joten monenmoista on turrien kanssa vuoden aikana puuhasteltu.

Tavoitteet vuodelle 2018

Vaakku: käyttövaliotulos, RTK1 ja RTK2

Haloo: JK2

Aino: JK1, A-osakoe

...ja miten meni

Vaakku: FI KVA, PIIRM-18, RM-18, 2xJK3, EK2, EK3, HK3, RTK1, RTK2

Haloo: JK2, NW-hajutesti

Aino: Toko AVO2

Vaakun kanssa asetetut tavoitteet ylittyivät roimasti. Päätavoite käyttövalionarvosta täyttyi heti alkukaudesta, joten jatkoimme sitten samoilla tulilla etsintäkoe- ja hakukoehommia. Piirinmestaruus muitten palveluskoirien joukossa tällaisen marginaalirodun kanssa oli hieno kirsikka kakussa. Haloonkin kanssa päästiin tavoitteeseen, mutta Aino-rukka sen sijaan ei päässyt edes yrittämään omiaan. Vaakulla on jo kymmenes ikävuosi pitkällä ja kansallisista palveluskoiralajeista saavutettuna kaikki mitä toivoa voi, joten luonnollisesti Aino ja Haloo saavat nyt enemmän sijaa tuolla saralla.

Jokaiselle joulusukka ansionsa mukaan 😂

Agilityjatkot

Alkutalven aktiviteettina jatkettiin Haloon kanssa agilityopintoja. Alkeiskurssi käytiin kaksi vuotta sitten, ja nyt loikattiin suoraan jatkokurssi 2:lle. Hieman omatoimitreeniä pohjalle ja kotiläksyjä (ja oheiset videot) omalla hallilla, niin mehän solahdettiin tasoltamme ihan hyvin kakkoskurssilaisten joukkoon.

Kurssilla tehtiin ratoja muutaman esteen pätkissä, ja enemmän harjoittelua vaativia esteitä treenattiin erikseen. Viimeisellä seitsemästä kurssikerrasta mentiin pidempi yli 20 esteen rata. Valitettavasti meillä sairastettiin kennelyskä marraskuun alkupuolella, joten kaksi treenikertaa meni meillä ohi varoajan täyttymistä odotellessa.

Tämä agilityspurtti kursseineen ja omatoimitreeneineen oli ihan mukava, mutta ei agility koiraharrastuksista kyllä ihan omalle mukavuusalueelleni osu. Haloossa kuitenkin on potentiaalia ja se kaipaa joka tapauksessa tekemistä, niin kyllä sitä aina yhden kurssin verran voi itsekin venyä. Haloo tuntuu tykkäävän vauhdikkaasta menosta, vaikka sillä onkin taipumusta oman suoritusvuoronsa alussa orientoitumisvaikeuksiin ja väärälle esteelle ennätettyään herkkähipiäisyyteen. Onneksi palkkapatukka toimii aina orientoitumisessa silmänräpäyksessä, ja ehkä tästä on hyötyä myös palveluskoiralajien mielenailahteluihin.



Miten ne aksailut sitten menivät? Meidän vähäisetkin irtoamis- ja etupalkkatreenit olivat jääneet Haloolle hyvin mieleen, ja kurssillakin sillä oli fokus oikein hienosti eteenpäin. Haloo ei kääntyile esteitten jälkeen kyselemään, vaan se porhaltaa mielellään täyttä höyryä eteenpäin. Jääräpäinen fokus eteenpäin on mukava asia suorilla, mutta ei silloin kun pitäisi ohjautua jonnekin muualle. Aika usein sainkin tuskailla, että ei varmasti käänny, en varmasti ehdi tai meni jo!



Renkaan ajattelin olevan hankala, kun se on kurssilla hieman eri näköinen ja osana vauhdikasta ratapätkää. Väärässäpä olin. Haloo haki vauhdissakin kurssimaneesin mustan renkaan hienosti, vaikka kokemusta erinäköisistä renkaista tai radalla etenemisestä ei vielä paljon olekaan. Ylipäätään vieraat esteet eivät tuntuneet olevan mikään juttu.



Omatoimitreeneissämme Haloo on pujotellut kuutta keppiä ohjureilla. Kurssilla tehtiin täyspitkää pujottelua verkoilla, joita jätettiin vähän kerrallaan pois. Haloo meni yllättävän hienosti! Se selvästi osasi helposta lähestymiskulmasta hakea itse oikeaan väliin ja suoritti puhtaasti, vaikkei pujottelussa viimeisellä treenikerralla ollut enää montaakaan verkkoa.



Kontaktiesteistä A:lla meillä on juoksukontaktit ja puomilla sekä keinulla pysäytykset. Pysähtymiset on tarkoitus opettaa seisaalleen, mutta se asento on vielä opettelematta ja niinpä Haloo pyrkii vielä menemään maahan. Kontaktiesteitten omatoimiharjoittelua hankaloittaa suuresti se, että esteet pitäisi omin voimin siirtää ja koota kentälle.



Nyt agilityaiheisen alkutalven jälkeen taidetaan vaihtaa taas tottislinjalle. Jatketaan agilityhommia sitten taas kun siltä tuntuu - ja ehkäpä kisaradalle sitten 2020?

Jos metsään haluat mennä nyt

Haloon ja Ainon kanssa käytiin loppusyksyn viikonloppuina metsässä treenaamassa maastolajeja niin ahkerasti kuin suinkin ennätettiin. Säät on tuolloin treenaamiseen parhaat mahdolliset, kunnes talvi sitten tulee ja tekee puolen vuoden treenitauon.

Esineruudussa Aino yllätti. Elokuussa väännettiin kovasti esineitten tuomisesta, mutta asiat olivat loksahtaneet raiteilleen Ainon otsatukan alla ja nyt se kiidätti esineitä minulle ihan into piukassa. Toivotaan että homma jatkuu näin keväälläkin. Haloolla suurin ongelma piillee etsintälinjalla siirtymisissä. Etsintälinjalla se koomaa ruutuun pääsyä ja perusasennon ottaminen saati uuteen lähetyspaikkaan siirtyminen on jähmeää. Korjaussarjaksi tehtiin etsintälinjalla esineen tuomisen jälkeen seuraamista namipalkalla, ja oikein aktiivista seuraamista tehdessä vapautin suoraan ruutuun hakemaan seuraavan esineen. Toivottavasti tällä aikaa päälle saadaan kooma pois ja aktiivisuutta tilalle.

Metsäjäljellä Haloo mennä porhaltaa oikein vimmalla ja selvittää jäljet taitavasti. Ongelmat taitavat liittyä vain tilanteisiin, joissa sen tekemistä ohjaillaan (tai se kokee niin). Ongelma ei ole nyt tullut esiin, mutta toivottavasti näistä syksyn jäljistä on kuitenkin ollut hyötyä oikeanlaisen rutiinin muodostumisessa. Venytellään Haloon ohjailun sietämisen rajoja sitten keväällä vaikkapa ajamalla jälkiä lyhyemmässä liinassa.

Siinä missä Haloon jäljestys oli mukava jättää talvitauolle, niin Ainon kanssa oltaisiin kaivattu muutama lisäviikko. Ainon kanssa jäätiin vähän samanlaiseen vääntöön kuin käytiin esineruudun kanssa. Jäljellä se ensimmäisen puoliskon kyselee "Miksi?" ja jossain vaiheessa se sitten vain lähtee ja ajaa aivan suvereenisti ja hyvällä ilmeellä loppuun asti. Nähdyn esineruutukehityksen jälkeen odotan jännityksellä ensi kevään jälkiä.

Haloon kanssa treenaillessa tuli mieleen, että miksi päälajina tulee aina harrastettua metsäjälkeä? Haloo on innokas tekemään ihan mitä tahansa tehtäviä, joten miksipä ei voisi sen kanssa ottaakin päälajiksi etsintäkoetta. Jälkien vanhetessa onkin nyt hieman laiteltu alulle pudotetun esineen noutoa ja tarkkuusetsintää.

Uuden äärellä: Nosework-koe

Nosework-kokeisiin tuli tutustuttua lokakuun puolivälissä heti kerralla osallistujan roolissa. Haloo pääsi varasijalta mukaan lauantain kokeeseen ja sinne lähdettiin haistelemaan koeilmapiiriä lunkisti ilman kummoisiakaan treenaamisia sitten toukokuisen hajutestin. Pahaksi onneksi sairastuin itse viikonlopun alla, mutta ajattelin lievittää kuumeista oloa lepäämällä koepaikalla kaikki odotusajat peiton alla autossa. Hyvä idea, mutta kyllä päivästä silti tuli kipeänä tosi pitkä ja raskas.

Ensin suoritettiin peräkkäin sisäetsintä ja laatikkoetsintä. Sisätilana oli takkahuone, jossa oli sohva, jääkaappi, vitriinikaappi ja työpöytiä. Haloo lähti heti hyvin etsimään huoneen reunaa myöten ja aika nopeasti jäi etsimään nimenomaan yhden työpöydän ympäristöstä. Se teki todella kovasti töitä tarkentaen hajun lähdettä pöydän alta ja päältä hyppäämällä sitä vasten. Lopulta se paikallisti hajun lähteen työpöydän takana seinässä olevan tussitaulun alareunasta ja teki hyvän ilmaisun siihen (aika 1:27). Tuomarin kommentit "Hieno, pitkä tarkentelu. Täsmälleen kätkölle. Voimakas nenänkäyttäjä. EHK:n arvoinen hajun tarkentelija."

Laatikkoetsinnässä enimmäisaika oli puolitoista minuuttia, ja sen kuluessa ei Haloo ilmaissut yhtään laatikkoa. Se etsi kyllä hienosti, mutta ei vain tehnyt löytöä. Laatikkoetsintä on ollut Haloolle jostain syystä se vaikein, ja toukokuussa hajutestiä varten sitä harjoiteltiinkin aika tavalla. Nyt en hoksannut sitä etukäteen koetta varten treenata.

Ulkoetsintäalue 13.10.2018

Lounastauon jälkeen suoritettiin niinikään peräkkäin ulkoetsintä ja ajoneuvoetsintä. Kuvan ulkoetsintäalueelta Haloo etsi hyvin ja löysi nopeasti kätkön potkulaudasta (aika 0:32). Tuomarin kommentit "Hieno reagointi ja hieno ilmaisu millilleen kätkölle. Hyvät aloitukset."

Ajoneuvoetsinnässä kohteina oli peräkärry ja henkilöauto, mutta kahden minuutin enimmäisajan puitteissa ei kätköä löytynyt. Tämä meni puhtaasti minun piikkiin, sillä kätkö oli auton keulassa rekisterikilven takana ja minä vein Haloota etsimään ihan kaikkialle muualle.

Tällä kertaa saatiin siis pisteet vain sisäetsinnästä ja ulkoetsinnästä, mutta oppia tuli senkin edestä! Laatikot meni treenilistalle ja omaan ohjaamiseen ja toimintaan tuli kovasti uutta oppia. Hajutestistä jäi sellainen mielikuva, että aikaa on reilusti, mutta koeluokissa ei sitä aikaa niin paljon olekaan. Lajin koekäytännöt tuli nyt myös ainakin yhden kokeen osalta tutuksi.

Heti seuraavana päivänä oli Tassutörmällä IPO-koe, johon olin ilmoittanut Ainon peltojäljelle eli A-osakokeeseen. Nosework-päivän mittaan oma olo kävi lepäämistauoista huolimatta niin huonoksi, että toista samanlaista saati kipeämpää päivää ei voinut ajatellakaan. Pakko oli siis jättää koe väliin ja jäädä kotiin nukkumaan.

Koetta edeltävillä viikoilla Aino jäljesteli koetta ajatellen riittävän mittaisia ja ikäisiä jälkiä pitkässä liinassa, selvitti yleensä kulmat ilman kauhean isoja ylityksiä ja ilmaisi esineet melko varmasti. Kuitenkin ihan siinä kokeen alla sujui vaihtelevasti, joten ehkä siinäkin mielessä ei ollut huono sattuma potea kuumeflunssa juuri nyt.

PK-mestikset

Briardien PK-mestiksiin Kyröskoskelle ilmoitin Vaakun lauantaille etsintäkokeeseen ja Ainon sunnuntaille debytoimaan jälkikokeeseen. Tällä kertaa ei tarvinnut lähteä kokeeseen henkilöhakuun ihan kylmiltään, sillä lomani aikana sain koolle yhdet hakutreenit, ja Vaakku porhalsikin ne tosi huipusti. Muutkin osa-alueet kokeiltiin kerran pari läpi, ja siinäpä Vaakun koevalmistelut olivat.

Ainon tottiksessa ja esineruudussa sen sijaan riittikin työmaata niin paljon, että viikko ennen kisoja oli nostettava kädet pystyyn ja peruttava osallistuminen. Aino on moottoriltaan hieman dieselimpi, eikä se luontaisesti tuo mitään tai tarjoa helposti aktiivisuutta, niin kylläpä niitä hankaluuksia sitten riittikin. Olisi pitänyt alkaa valmistautua huomattavasti aikaisemmin, esimerkiksi pari vuotta sitten. 😆

Vähistä briardiosallistujista poisjäännit ovat aina harmillisia. Kun tuli peruutus myös jäljen 3-luokkaan, ilmoitin että voidaan tulla ex tempore Haloon kanssa sille paikalle - kun nyt joka tapauksessa olen Vaakun kanssa kisoihin tulossa. Haloon kanssa ei ollut tarkoitus osallistua kokeisiin vielä aikoihin, joten koko kesänä ei oltu juurikaan treenattu ja kesäkuisen kokeen jälkeen sitä treenin tarvetta tuntui olevan etenkin jäljellä ja tottiksessa.

Rotumestiskokeen avaus Kyröskoskella 1.9.2018, kuva Minna Virtanen

Kyröskoskelle ajeltiin Vaakun ja Haloon kanssa hyvissä ajoin jo torstaina, jolloin ehdittiin käydä järjestävän yhdistyksen Kyröskosken käyttökoirien kentällä pari kertaa treenaamassa. Vaakun koepäivä koitti lauantaina, ja aamulla arvontojen jälkeen lähdettiin maastoon. Kisakeskuksen läheltä alkoivat laajat kangasmetsämaastot, joissa mukavan lyhyin siirtymin saatiin suoritettua kaikki etsintäkokeen osa-alueet. Ensimmäisenä suoritettiin jäljet, ja jos viimeksi Vaakun jana oli paras miesmuistiin, niin nyt nähtiin se toinen äärilaita, pisteet 52/60.

Hakurata oli helppokulkuista aukeaa kangasmetsää, mutta maasto kumpuili sen verran, ettei ihan joka kolkkaan aina nähnyt, ja loppua kohden alue nousi hieman ylämäkeen. Hyvin kotoisan näköistä maastoa meille. Vaakku oli mukavan innoissaan, lähti aina halukkaasti, juoksi hienoja pistoja ja tein yhden yliheitonkin. Molemmat maalimiehet löytyi oikealta puolelta: puolipeitetty parikymmentä metriä etukulmasta eteenpäin ja umpipiilossa oleva ihan alueen lopusta ylämäestä. Rullailmaisun kanssa ei ollut nyt ongelmia eikä työskentelyssä muutenkaan juuri moitittavaa, pisteet etsintäkoirien parhaat 69/70.

Esineruudussa oli hyvä näkyvyys loivaan alamäkeen. Neljää esinettä etsittiin, mutta viidessä minuutissa Vaakku toi vain kolme. Vahvasti epäilen, että Vaakku haistoi muutaman metrin päästä sen neljännenkin, mutta kun se oli materiaaliltaan vähän tympeämpi juuriharja tai muu sellainen, niin mokoma jätti sen sujuvasti välistä ja päätti etsiskellä mukavampia esineitä. Pisteitä 24/30.

Varis rotumestiksissä Kyröskoskella 1.9.2018, kuva Henna Lindell

Pudotetun esineen noudossa Vaakku oli tavallista laiskempi. Yleensä se tekee koko matkan tottisseuraamista ja noutaa lujaa, mutta nyt ei ollut niin hanakassa kontaktissa ja juoksi noudon leppoisampaa laukkaa. Säännöt ei edellytä kuin mukana kulkemista ja 150 metrin noutokin sujui ripeästi tasaisella tempolla mennen tullen, joten pisteitä 20/20.

Maasto-osuudesta viimeisenä tehtiin tarkkusetsintä. Tuomari oli tarkkasilmäinen ja huomasi Vaakun pahan tavan tarkistaa ruutu (kivemman esineen toivossa) kokonaan, vaikka on jo pikkuesineen sijainnin sieltä haistanut. Pisteet 19/20.

Pitkän päivän päätteeksi palattiin kentälle tekemään tottikset. Otin Vaakun autosta valmistautumaan omaan vuoroon aivan liian aikaisin, mutta kyllä jo maastossa tuntui loppua kohti sellaista väsymistä, ettei mitään järin hyvää tottissuoritusta ollut odotettavissa muutenkaan. Seuraaminen oli näennäisesti hyvää ja noudot esteineen suoritettiin varmasti, mutta kunnollista särmää ja motivaatiota olisi kaivattu. Selvimmin väsyminen näkyi jäävissä liikkeissä ja eteenmenossa, joissa tuli hidastelua ja kaksi asentovirhettä. Pienenä valopilkkuna hyppynouto meni vieraskoreasti ilman kosketuksia. Tottispisteet 82. Hienosti kuitenkin 9-vuotiaalle veteraanille tuli ensiyrittämällä EK3 plakkariin 2-tuloksella 266 pistettä. Tällä tuloksella tuli myös beauceron- ja bouvierosallistujien joukosta luokkavoitto ja briardien EK-rotumestaruus!

Etsintäkokeen rotumestari 2018, kuva Henna Lindell

Sunnuntaina oli Haloon vuoro startata ensimmäistä kertaa jälkikokeen 3-luokassa. Odotukset eivät olleet kauhean korkealla, kun kisamittaista jälkeä ei oltu koskaan ajettu ja kuten toukokuun kokeessa nähtiin, Haloo saattoi heittää hanskat tiskiin jo ennen kilometrin matkaa. Nöyrin mielin lähdettiin kuitenkin yrittämään.

Tällä kertaa jännitysnäytelmä nähtiinkin jo heti janalla. Haloo irtaantui lujaa ja luotisuoraan, reagoi jälkeen säpäkästi ja lähti jäljestämään innokkaasti. Valitettavasti se oli takajälki, ja oikeaan suuntaan käännyttyä Haloo ei halunnut edetä ollenkaan. Jana oli suoritettu, tuomari lähti pois ja siinä me sitten ihmeteltiin. Onneksi tovin kuluttua metsätiellä ohi meni pyöräilijä, sillä se sai Haloon ajatukset taas nitkahtamaan on-asentoon. Haloo kiinnostui taas jäljestä, lähti etenemään yhä kiihtyvällä innostuksella ja yhtään en uskaltanut jarrutella menoa, vaan yritin vain puolijuoksua pysytellä perässä. Yksi välikeppi jäi matkan varrelle, mutta niin vain päästiin loppuun asti kelpo määrä keppejä taskussa! Jälkipisteet 144/170.

Seuraavaksi suoritettiin esineruutu, josta me tarvittiin tulokseen yltääksemme vaivaiset 6 pistettä. Nykysäännöillä se tarkoittaa kahta esinettä, minkä kuvittelinkin toukokuisen kokeen ja treenien perusteella olevan pala kakkua. Mutta, mutta. Kakunpalan sijaan nähtiinkin sama ilmiö kuin janalla. Haloo haki ensimmäisen esineen tosi lujaa mennen tullen - ja sitten se ei enää käytännössä tehnytkään mitään. 😱 Esineruudusta pisteitä 0/30 eli maastopisteitten osalta ei ylletty tulokseen. Tottikseen ei lähdetty pelkän huvin ja urheilun vuoksi, etenkään nyt kun tekeminen oli näin häilyvää.

Ennakkoon arvelin, että tulos saattaa jäädä kiinni jälkikeppien määrästä, mutta sehän menikin sitten ihan toisin. Haloo osaa asiat ja niin halutessaan tekee ne huiman hienolla intensiteetillä ja vauhdilla (jana, jäljestys, ensimmäinen esine), mutta mentaalipuolella tulee nyt melkoisia erroreita. Treenattavaa siis riittää, jotta ensi kaudella voidaan tavoitella kolmosluokan tuloksia.

Varis rotumestiksissä Kyröskoskella 1.9.2018, kuva Minna Virtanen

Haloon hommailuja - JK2!

Ilmoitin Haloon jälkikokeeseen kesäkuulle, ja sitä ajatellen on hyödynnetty kaikki tilaisuudet treenata tottelevaisuutta ihmisten ilmoilla. Aino sai parin treenikerran jälkeen luovuttaa siskolleen paikkansa pk-tottiskurssilla, ja Haloo kävi kuokkimassa myös Ainon pururyhmän tottiksissa. Kuin tilauksesta tuli toukokuulle myös SPL-maalimies Janne Laitisen tottiskoulutus Kiimingissä. Toivoin häiriötreeniä seuraamiseen ja arvasinkin, että täältä saadaan juuri sitä mitä tarvitaan. Selvästikin aina aika ajoin on jonkun ravisteltava ohjaaja pois mukavuusalueelta. Itse vajun aina hiljalleen löysäilyyn, vaikka teoriassa tietäisinkin, mitä pitäisi tehdä. Haloo teki hienosti hommia ja sai kehut, että on kivan ja hyvän oloinen koira!




Seuraavalla viikolla toukokuisena torstai-iltana ajeltiin Haloon kanssa noseworkin 1-luokan hajutestiin Paltamoon. Kilpailukirja saatiin ilman merkintöjä jo kuukausi aiemmin, kun tunaroitiin ensimmäinen yritys Kempeleessä. Siellä Haloo huiteli vauhdikkaasti 12 laatikon radan läpi, toisella kierroksella tökkäsi kokeiluksi nenänsä johonkin laatikkoon ja minä samantien hyväksyin sen löydöksi. Ohoh. Eipä auttanut kuin treenailla lisää ja odotella uutta testiä.

Paltamossa testi oli sisätiloissa liikuntahallissa. Halli oli sen verran hämärä ja kolkko paikka, että poikkeuksellisesti jokainen koira sai käväistä tutustumassa halliin ennen testin aloitusta. Haloota ei halli kummeksuttanut yhtään ja leikittiin siinä vain hetki narupallolla. Omalla vuorollamme päästiin suorittamaan, ja heti ensimmäisen jonon kolmannen laatikon Haloo ilmaisi ilman mitään epäilystä. Vahingosta viisastuneena tehtiin kuitenkin tarkistuskierros, ja kun toisenkin kerran Haloo ilmaisi erittäin pontevasti saman laatikon, niin hyväksyin löydön. Laatikko oli oikea ja tällä kertaa saatiin kilpailukirjaan ensimmäinen merkintä.

Jälkikokeen kakkosluokkaa lähdettiin Haloon kanssa suorittamaan Opky:n 1- ja 2-luokan iltajälkikokeeseen. Koe avattiin ja koirat tarkastettiin Sanginjoella ja siitä siirryttiin jäljille. Janalla Haloo lähti vauhdikkaasti ja suhaili vähän sinne tänne ennen kuin oikea suunta löytyi. Jäljeltä saatiin kuin saatiinkin kaikki kepit taskuun, vaikka 700 metrin jäljestämisen ja neljän kepin jälkeen Haloo oli sitä mieltä, että kyllä tämä tältä erää riittää ja minäkin tulin siihen tulokseen, että eipä auta kuin lähteä autolle. Palatessamme Haloo kuitenkin pongasi jäljen uudelleen ja nosti loputkin kaksi keppiä.

Esineruudussa viime syksyn kokeessa Haloo luuli olevansa henkilöhaussa, mutta nyt se selvästi oli omastakin mielestään tullut esineruutuun. Varsin nopeasti kolmella lähetyksellä se toi kolme esinettä. Viimeinen oli oikeassa etukulmassa ja satuin lähettämään siitä lähes kohdalta. Haloo lähti lujaa ja saman tien pyörähti ympäri ja sinnikkäästi etsi esineen, vaikka hetken aikaa joutui sitä siitä paikallistamaan. Hieno suoritus. Ensimmäinen esine Haloolla kävi lyhyesti maassa, mutta kiltillä arvostelulla ei siitä vähennyksiä. Maastosta pisteitä yhteensä 191.

Tottiksiin siirryttiin Tassutörmälle, missä meidän pari kysyi, onko mun koira uros vai narttu. Tuo kysymys enteilee aina huonoa, sillä mitä ihmeen väliä sillä on, jos oma koira on hallinnassa. Haloo aloitti paikallamakuulla ja suoritti sen normaalisti parin ravaillessa noutoliikkeissä kapula suussa ympäri esteitä ja yleisöä kun sitä samalla yritettiin lukuisin tänne-käskyin saada hallintaan. Paikallamakuussa se onneksi pysyi hyvin meidän suorittaessa vuorollamme kenttäliikkeet. Liikkeestä istumisessa annoin Haloolle reilun avun, jotta varmasti istuu. Hyppynoudossa uusin ensimmäisen heiton, mutta pahaksi onneksi toinenkin heitto kimposi vasemmalle vinoon. Uusintaheitto oli Haloolle saalishulluna hieman liikaa ja se karkasi ennen käskyä - onneksi kuitenkin hypyn kautta. Paluuhyppy tuli niin vinosti, että siinä tuli hassu kosketus. Eteenmenon loppuistumiseen tarvittiin toinen käsky. Muutoin liikkeet olivat erinomaisia, ja pisteitä koko esityksestä 94. Eteenmeno oli hauska, kun Haloo lähti niin lujaa, että maa vain pölähti. Totteli hyvin maahan-käskyä, mutta liikkeen päättämisen jälkeen kun kehaisin, niin otti taas kolmen metrin syöksyn kentän päätyä kohti, kun oli taas täysin vakuuttunut, että siellä on pallo. 😄

Näillä kuvioin saatiin JK2 suoritettua komealla ykköstuloksella 285 pistettä, ja seuraavaksi tavoitellaankin jo käyttövaliokiinnityksiä 3-luokassa! Tosin tällä jäljestämisellä ei kyllä tarvitse ihan heti voittajaluokan puolentoista kilometrin jäljille lähteä. Vaihtelevan mittaisia treenijälkiä ja kestävyyttä tarvitaan paljon lisää. Tottiksessakin hyvistä pisteistä huolimatta tuli mieleen monta treenin aihetta tulevia koitoksia ajatellen.

Esineitä, jälkeä, hakua

Niin paljon kuin lunta tänä talvena olikin, niin nopeasti hanget kevään tullen hupenivat. Haloon kanssa tehtiin Jauholaarinkankaalla esineruutu ensimmäisillä riittävän kokoisilla lumettomilla metsäkaistaleilla, ja siitä onkin päästy taas maastotreenilussa vauhtiin. Ihan huippua on päästä taas pitkästä aikaa treenaamaan maastolajeja! Siinä lähtee päivä reippaasti käyntiin, kun on viikonloppuisin ja muina satunnaisina vapaina ennen kahdeksaa aamun viileydessä metsässä tekemässä jälkeä ja piilottelemassa esineitä. Näissä alkukesän maastopuuhissa on sekin mukava puoli, että vielä ei ole lainkaan hyttysiä.

Tälle vuodelle kansallisten lajien maastosäännöt muuttuivat, ja nyt esineruudussa jokaisessa tasoluokassa pitää etsiä yksi esine enemmän kuin aiemmin. Vaakun pitää siis hakea neljä, Haloon kolme ja Ainon kaksi esinettä. Hyvin kaikki kolme turria ovat tänä keväänä esineruututreeninsä suorittaneet; esineet on kyllä viety näkönä, mutta kahden, kolmen tai neljän esineen hakeminen peräkkäin ei ole ollut ongelma. Haloolla on ollut ensimmäisiä kertoja lähiesineitä ja se on vauhdikkuudestaan huolimatta heti reagoinut niihin säpäkästi - ehkä nosework-harrastus on tehostanut nenän käyttöä tässäkin.

Vaakku kevään ensimmäisellä metsäjäljellä 29. huhtikuutta.

Metsäjäljillä olen merkannut janakohdan ja kepit. Kulmat teen jonkinlaisten maamerkkien kohdalle, jotka sitten muistan jos muistan. Koira ne kulmat kuitenkin saa selvittää. Jälkikeppeihin turrit reagoi pääsääntöisesti hyvin, mutta jos sen ylittää ilmaisematta, niin kutsun takaisin ja jäljestetään se kohta uudelleen. Moittia ei voi, jos koira ei saanutkaan kepistä yhden yhtä hajumolekyyliä nenäänsä. Toisaalta ylikään ei voi päästää, jos koira ei vain syystä tai toisesta piitannut siitä hajumolekyylistä nenässään.

Vaakku on jo vuosien kokemuksella treenijäljillä tasainen työskentelijä. Satavarmasti se nostaa takajäljen 😃 ja yhtä varmasti selvittää koko kuvion loppuun asti. Mielentila voi hieman vaihdella, mutta siinä osansa on perässäkävelijällä. Kun edellyttää asennetta, niin saa asennetta. Jo pelkästään kunnon haukutukset jälkikepeillä lisää mukavasti liekkejä Vaakun jäljestykseen. Tyhjää keppijälkeä piristetään toisinaan myös matkan varrelle jätetyllä palkkapurkilla, narupallolla, lihapullalla tai lopussa odottavalla päivän ruoalla. Koskaan ei Vaakku tiedä, mitä kivaa sieltä jäljeltä löytyykään.

Haloon kanssa jälkiä on takana vielä niin vähän, että en sitä jälkikoirana oikein tunne. Vaikea sanoa, mistä narusta sitä milloinkin pitäisi vetää. Hieman aavistelen, että yllättävän paljon on samaa jälkikoirana kuin on Vaakussa. Tai sitten minä vain teen niistä samanlaisia. 😃

Ainon koetavoitteet ovat syksymmällä, joten se on tehnyt vasta yhden jäljen. Eikä niitä viime vuosilta yhteensäkään järin paljon ole takana. Täytyy senkin kanssa ryhdistäytyä, jotta ollaan valmiita kokeeseen edes sitten syksyllä.

Haloo tarkistelemassa Ainon vanhaa jälkeä 29. huhtikuuta.

Toukokuussa pidettiin briardiporukalla hakutreenipäivä Salonpäässä. Viiden naisen ja seitsemän briardin voimin treenattiin, ja ihan kohtuuajassa selvittiin, kun yksi treenikierros tuntui hellekelissä riittävältä. Satasen alueelle tehtiin kullekin turrille tasonsa mukainen treeni. Aino ja Haloo ovat hakuilleet ehkä pari kolme "pentutreeniä" viime kesänä, joten sillä samalla treenillä mentiin nytkin. Maalimiehet kävelivät näkönä etukulmiin ja siirtyivät sitten seuraaville pistoille aluetta eteenpäin. Haamuapu tehtiin jokaiselle lähetykselle ja maalimies kuljetti koiraa palkkaillen aluetta eteenpäin kunnes kutsuin koiran takaisin keskilinjalle. Viime kesänä Ainoa vielä aavistuksen verran jännitti viimeisillä metreillä maalimiehelle pinkoessaan, mutta nyt sekä Haloo että Aino paineli hippulat vinkuen perille asti ja palkkoja maalimieheltä tavoitellessaanhan kumpikin on ylenpalttisen innokkaita röyhkimyksiä.

Täytyy tänä vuonna järjestää kalenteriin joitakin hakutreenejäkin nyt kun Ainon ja Haloon kanssa aika on tehnyt tehtävänsä ja touhu on selvästi surperkivaa. Pikku hiljaa haamut paremmin ja paremmin piiloon, viivettä ennen lähetystä, valmiita jne. Siitä se lähtee. Näillä näkymin Haloosta kuumakallena kimittäjänä tulee  sitten aikanaan rullakoira ja Ainosta kuuluvaäänisenä ja taloudellisempana liikkujana haukkuilmaisija.

Toukokuussa pidettiin briardien kesken hakutreenipäivä. Haloo vauhdissa, kuva Elina Huikari.

Nosework jatkuu

Haloon kanssa päästiin alkeiskurssin jälkeen jatkamaan nosework-touhua Ida Jokelan koulutusviikonlopussa Evidensia-areenassa. Osallistuimme sunnuntaina edenneitten harrastajien ryhmään, ja Haloo meni siellä pidempään harrastaneitten joukossa kyllä ihan täysin.

Jokaiselle ryhmän koiralle oli varattu treeniaikaa noin 20 minuuttia, mutta päädyttiin ottamaan kaikki koirat halliin ja tekemään sama etsintätehtävä vuoronperään. Näin ehdittiinkin saada reilusti toistakymmentä hyvää harjoitusta jokaiselle. Monenmoista harjoitusta tehtiin alkaen ihan yhden laatikon hyvästä virheettömästä ilmaisusta. Etsintää tehtiin kartioista, laatikoista ja eniten sisäetsintätyyliin agilityesteitten tai muitten tavaroitten joukosta. Kokeenomainen hajutestin laatikkoetsintä tehtiin myös ja Haloo selvitti sen hienosti. Yhden harjoituksen kokeilin palkata ruualla, mutta kyllä pallopalkka on paras. Haloo etsii hyvin motivoituneesti ja ilmaisut on tosi vahvat selin minuun (suorastaan työntää nenällä hajua) siitä huolimatta että palkkaan heittämällä pallon ihan päinvastaiseen suuntaan. Luopuminen on siis erinomaisesti hallussa.

Haloo ajoneuvoetsintä 15.4.2018, kuva Marjatta Savolainen

Koirakoulu Kisma järjesti seuraavana viikonloppuna treenihallillaan epäviralliset nosework 1-luokan kokeet. Jotenkin tulin ylipuhutuksi sinne mukaan, vaikka ulkoetsintöjä ei oltu koskaan edes kokeiltu. Nosework-koe koostuu sisätilaetsinnästä, laatikkoetsinnästä, ulkoetsinnästä ja ajoneuvoetsinnästä. Maksimipisteet on 100, enimmäisajan puitteissa täytyy löytää, virhepisteitä voi tulla esimerkiksi tavaroiden käpälöimisestä ja tasapisteissä suoritusaika ratkaisee.

Ensin suoritettiin sisällä hallissa sisätilaetsintä ja laatikkoetsintä peräkkäin. Virhepisteitä ei tullut ja aikaa sisätilaetsinnässä meni 1,05 ja laatikkoetsinnässä 0,38. Sisätilaetsinnässä ajasta olisi jäänyt ainakin kolmannes pois, jos olisin heti luottanut Haloon ilmaisuun työmaatikkaitten jalasta. Tein kuitenkin pienen varmistusetsintäkierroksen ja kun ilmaisi taas saman kohdan, niin ilmoitin löydön.

Hallin takapihalla suoritettiin ajoneuvoetsintä ja ulkoetsintä peräkkäin. Ulkoympäristö ei ainakaan tällä kertaa vaikuttanut Haloon työskentelyyn mitenkään; jälleen etsittiin hajut virheittä ja aika molemmissa tehtävissä hieno 0,20 ja 0,17. Haloolle siis näistä nosework-epiksistä täydet pisteet ihan näppärillä suoritusajoilla. Oikeissa kokeissa luokanousuun tarvitaan vähintään 97 pisteen suoritus kolmesta eri kokeesta. Sitä ennen pitää myös suorittaa hyväksytysti 1-luokan hajutesti.

Haloo ajoneuvoetsintä 15.4.2018, kuva Marjatta Savolainen

Eggition addiction

Haloo sai pääsiäishengessä Eggition-lelun eli munanmuotoisen muovipallon. Arvelinkin, että tässä saattaa nyt syntyä samalla ikiliikkuja - tai hermoromahdus. :)

Kameran ulkoilutusta

Maaliskuun loppupuoliskolla saatiin iloita auringonpaisteesta pilvettömältä taivaalta, hohtavista hangista ja muutamista lomapäivistäkin. Kameraakin tuli ulkoilutettua useampaan otteeseen, kun valoa taas pitkästä aikaa riitti yllin kyllin.

Varis ei enää turhia hötkyile, mutta tilanteen tullen vauhtia löytyy. Oulunsalo 25.3.2018

Ainolla on a i n a häntä vahvasti koukulla - paitsi tietysti tässä kuvassa. Oulunsalo 30.3.2018

Haloo, Varis ja Aino, äitee ja tyttäret. Oulunsalo 16.3.2018

Noseworkin alkeita

Varis pääsi rallypuuhiin, Ainolla on purutreeninsä ja Haloolle piti myös etsiskellä jokin kurssi. Hieman myöhässä olin liikkeellä, mutta onneksi lähiseudulta löytyi meille paikka noseworkin alkeiskurssilta. Taas tuli siis tutkittua netistä itselle uuden lajin sääntöjä. Nosework kisaluokkineen vaikuttaa kivalta, mutta isompaa innostumista salpaa kyllä se, että laji ei ole Kennelliiton alla.

Haloo osasi entuudestaan nenäkosketuksen ja tunnistusnoudon, joten nopeasti päästiin hyvään alkuun. Parilla treenillä jo ennen kurssin alkua Haloo osasi ilmaista nenäkosketuksella eukalyptuksen hajun sisältävää lasipurkkia ja sitten etsiä ja ilmaista sen muitten lasipurkkien joukosta. Suurimmat toiveet kurssista olikin päästä treenaamaan häiriössä vieraassa hallissa muitten koirien ja ihmisten kanssa. Haloo suoriutui hienosti tässäkin mielessä. Harjoitellessa se oli innokas ja keskittynyt, luppoajat katseli muita rennosti tai mönki sylissä selällään ja vain pari kertaa se ennätti vähän ajatella pahuuksia ja irvistää jollekin yli-innokkaalle kanssakurssilaiselle.

Kurssilla tehtiin koiralle eukalyptuksen haju tutuksi, opeteltiin ilmaisua, harjoiteltiin etsintää purkeista, koreista ja laatikoista, kokeiltiin häiriöhajuja ja niin edelleen. Lisäksi tietysti harjoiteltiin etsintää kotona ja agilityesteitten rakenteista hallilla. Laatikkoetsintää tehtiin myös, sillä se on tehtävänä hajutestissä, joka täytyy suorittaa ennen varsinaisia kilpailuluokkia.

Viimeisellä kurssikerralla tehtiin yksitellen erilaisia etsintätehtäviä, ja oikeastaan vasta tässä (onneksi ensimmäisen tehtävän kohdalla) tajusin miten paljon paremmin Haloo työskentelee pallopalkalla. Taskuun varattiin siis namien sijaan pallo ja etsintätehtävät menikin oikein hienosti. Ainoastaan hajun paikallistaminen ilmassa roikkuvista teepalloista oli meille uutena juttuna hankalampi rasti. Nyt alkeiskurssin jälkeen jatketaan treenailua kohti 1. luokan hajutestiä.