Alkuvuoden kuulumiset

Paljonkaan ei olla tässä alkuvuoden aikana tehty, mutta kaikenlaista on silti tapahtunut. Valitettavasti etenkin yhtä jos toista huolta ja murhetta on riittänyt, koirien kanssa ja ilman.

Novan kanssa jätettiin haikeat hyvästit maaliskuussa pian 17 vuotta täytettyään. Vanhan koiran kanssa ymmärtää hyvin, että mikä tahansa päivä voi olla viimeinen ja niinpä syksyllä hieman jännittikin lähteä useaksi viikoksi tuhansien kilometrien päähän reissuun. Huoli osoittautui onneksi turhaksi; kotona oli pärjäilty hyvin ja palatessani mummeli oli ihan ennallaan. Hieman hämminkiä se oli aiheuttanut laajentamalla retkiään reilun parin hehtaarin pihapiiristä läheistä peltoa pitkin soratielle asti ja keräämällä toki siinä samalla mukaansa kiitettävästi mutaa ja heinänsiemeniä. Itsekin sain todeta retkien laajentuneen, kun löysin pihasta kadonneen mummelin soratien toiselta puolelta naapurien hevoslaitumelta jäljestelemästä jäniksenpapanoita ja hevosenlantaa. Onneksi mummeli varttuneella iällä oli niin leppoisa ja loivaliikkeinen, ettei taatusti aiheuttanut mitään todellista harmia kenellekään.

Hevoslaitumelta noudettu ulkoilija syyskuussa

Talvi oli vanhalle koiralle sillä tavalla hankalaa aikaa, että pakkasten vuoksi ulkona saattoi viettää aikaa hyvin rajallisesti. Virkeimmillään mummeli oli hyvin varhain aamulla omaa tahtia herättyään ja iltapäivällä töistä paluun jälkeen. Muulloin nukuttiin paljon ja uni oli niin syvää, että kesken kaiken herätettynä mummeli oli aivan tokkurassa ja raajat hukassa. Voimat ja motoriikka heikkenivät tietysti hiljakseen tasaista tahtiaan, ja lisäksi niihin tuli väliaikaisia notkahduksia vatsataudin, vedon saamisen tai jonkin muun sellaisen vuoksi. Näistä palauduttiin joskus jopa ihmeen lailla ennalleen. Videolta löytyy mummelin kerjuuhengailua tammikuulta.

17-vuotissyntymäpäivän aattona

Kevättalven edetessä kunto notkahteli suuremmin ja useammin ja selvää oli, ettei suunta kokonaisuudessaan tule olemaan enää yhtään parempaan. Edeltävällä viikolla varasin eläinlääkäriajan omien vapaapäivieni alkuun, ja siinä päätöksessä pysyttiin. Noppiksen nukkuessa ikiuneen yksi merkittävä ajanjakso päättyi. Hyvästien jättäminen vanhalle koiralle on haikeaa ja surullista, mutta myös levollista, kun se on saanut elää kokonaisen elämän ja nähdä kaiken. Ehkäpä vanha kolmikko on nyt taas yhdessä.

Nuorison alkuvuoteen kuuluu hieman tottistelua, hieman montsuilua ja hitunen agilitya. Treenihallin kausikorttia ei ole kovin tehokkaasti saatu hyödynnettyä, sillä päivätöissä käyvälle vapaata halliaikaa on aika vähän. Toisena viikonloppupäivänä on kuitenkin pyritty hallilla käymään, ja toisinaan on otettu Vaakkukin mukaan puuhastelemaan jotain pientä. Montsuilu on ollut kokolailla talvitauolla, mutta nyt kevään tullen on muutamat treenit saatu pystytettyä, ja niitä on pidetty pienessä, mutta edullisessa Iin koirahallissa.

Vauhdikkaampaan talviliikuntaan hankittiin kickspark. Sillä ehdittiinkin muutamaan otteeseen viilettää pitkin Letontietä, käydä merenjäällä ja eksyä Salonpäässä. Eivätkä kelkkailukelit toki täysin ohitse olisi vieläkään. Haloo etenkin nauttii vauhdin hurmasta ja saalishulluna saa vielä lisää liekkejä ohi ajavista ja horisonttiin katoavista autoista. Aino pitkäraajaisena pääsee samassa vauhdissa hieman vähemmällä ja muutenkin jättää usein varsinaisen vetämisen siskolleen.

Kevät tuntuu etenevän ennätyshitaasti, sillä lunta ja pakkasta riittää yhä ja maastolajeista voi vain haaveilla. Pienet parkkistottikset on ulkona tehty, mutta kyllä kovasti kaivattaisiin jo kunnon kimppatottiksia häiriöineen Alatemmeksellä. Puhumattakaan kuinka polttelisi päästä metsään treenaamaan jälkeä, hakua ja esineitä.

Varis 25 kg, JK3 HK2 EK1 AGI3 TOKOVOI

Vaakun kanssa tuli keskelle talvea aika pitkä agilitytauko, kun joulukuun kisat jäi väliin oman flunssan takia ja tammikuun sekä helmikuun kisat Vaakun juoksun takia. Tästä tuskastuneena käytiin maaliskuussa ihan Torniossa asti kisoissa - ja saattoi toki ostosreissu Ruotsin puolellekin hieman houkuttaa. Vaakku kulki ihan mukavasti. Ensimmäinen rata levisi loppupuolella ja siitä rytisi kolmelta peräkkäiseltä esteeltä mittava pistesaalis. Toiselta radalta tuli yliaikanolla. Luulin että meillä oli vitonen alla, aijaijai. Kolmas rata olikin oikein tuskien taival. Kunto loppui, jalat hyytyi, silmissä sumeni ja niin Vaakku sitten lopussa putkien välistä lipsahti maaliin.

Hyvillä mielin Tornion radoista startattiin seuraavana viikonloppuna Oulussa. Ensimmäinen rata hyllytettiin puomi-putki-erottelussa, jota ei osata ja mentiin hieman riskillä. Toiselta radalta se sitten tuli, nollavoitto ja menolippu kolmosluokkaan! Nyt kun luokat on vaihdettu (vieläpä melko vähäisillä kisamäärillä ja ihan olemattomalla treenaamisella), niin meidän tavoitteet tässä sivulajissa on saavutettu! Kolmosissa käydään vielä starttaamassa ja sitten voidaan keskittyä meidän ykköslajeihin.

Agilitya harrastin päälajina yli 20 vuotta sitten, ja noista ajoista laji on kehittynyt aivan hurjasti. Tämän päivän agility on hieno laji, mutta harmi kyllä ihmisistä sen parissa ei ole jäänyt aivan niin hyvä kuva. Itselläni ei jää harrastukset harrastamatta tuntemattomien sanojen vuoksi, mutta toivon ettei ainakaan kenenkään aloittelevan harrastajan tarvitsisi lukea edes rivien välistä käänteistä arvostelua koirastaan julkisilta nettisivuilta. Meidän rodun parissa ei harrastajia ole yhtään liikaa.

Varis 7 vuotta

Aika menee hurjan nopeasti, kun tänne muuttaessamme Varis oli vuodenikäinen pentu ja nyt se täytti jo seitsemän! Vaakun nuoruusvuosina tuli jonkun kerran ajateltua, että tästä ei kyllä tule ikinä mitään, mutta niin vaan Vaakusta on tullut vaikka mitä! Ja ennen kaikkea siitä on kasvanut viksu ja luotettava koira, sellainen jonka tuntee kuin omat taskunsa. Tuota saattaa hieman paljon korostaa se, että laumassa pöllöilevät nyt vuorostaan Vaakun vuodenikäiset tyttäret.

Tulevaisuudellekin on vielä toiveita ja tavoitteita, vaikka nuo junnut nyt vievätkin aimo osan ajasta. Ilmoittautuminen palveluskoirien SM:iin Lapualle on tehty, ja syksyn päälle pitäisi koittaa pyydystää viimeistä luvaa agilitysta ja viimeistä käyttövaliotulosta jäljeltä. Toivottavasti Vaakku pysyy vastakin hyvässä kunnossa, kun tekemisenhalua tuntuisi edelleen riittävän.




Nova on syntynyt maaliskuussa, ja siihen vuodenaikaan valo ei ole ollenkaan suotuisa kivojen kuvien ottamiselle. Otettiin siis nyt sopivana kesäisenä poutapäivänä vahinko takaisin ja vanhuksesta hieman palloilukuvia. Ikää on nyt mittarissa 16 vuotta ja 3 kuukautta.

Maaliskuun merkkipäivät

Maaliskuussa 2011 kirjoitin täällä meidän blogissa Novan 11. syntymäpäivään liittyen "Novan kanssa on kyllä keskusteltu aiheesta, että sen pitää touhuilla täällä meidän ilona vielä ainakin viisi vuotta". Keskustelut on otettu ilmeisen tosissaan, sillä tänä vuonna 14. maaliskuuta Nova täytti 16 vuotta! Aikamoista. Briardeja edeltäneen partacollieni porskuteltua 15 vuoden ja 5 kuukauden ikään ajattelin, että eipä tule kohdalleni varmasti koskaan enää osumaan yhtä pitkäikäistä koiraa - vaan osuipa sittenkin.

Mummelin 17. vuosikin on alkanut aivan virkeästi, vaikka ikä on tehnyt tehtävänsä eikä ulkomuoto oikein kestä lähempää tarkastelua. Ruokakuppi tyhjenee kuitenkin edelleen vauhdikkaasti ja pihamaalla käyskennellään, ravataan ja välillä laukotaankin omaan tahtiin. Pariin otteeseen mummeli on aamulla levinnyt äksänä lattialle, mutta pitävälle alustalle nostettuna löytänyt taas jalat alleen. Muutoin se on noussut ihmeenkin hyvin ylös meidän paljailla laminaatti- ja laattalattioilla. Mummeli on siis vielä verrattain virkeä ja hyvin liikkuva, mutta tässä iässä tietysti muutos voi tulla päivänä minä hyvänsä. Porskutellaan siis päivä kerrallaan. Videolla Nova 16 vuotta.

Noppiksen lapsenlapsenlapsilla Ainolla ja Haloolla puolestaan tuli ensimmäinen vuosi täyteen maaliskuun loppupuolella. Vuosi on tietysti ollut mullistava, kun pienistä marsuista on venähtänyt isoja koiria. On tuo tehokaksikko (tai tuhokaksikko) onneksi oppinutkin tässä vuoden varrella yhtä jos toista, vaikka aina ei ihan siltä tunnukaan. Ja edelleen siskokset ovat hauskasti kuin kaksi marjaa: mustikka ja omena! Ainosta on venähtänyt ylärajaa hätyyttelevä (noin 64 cm/28 kg) hoikanmallinen kuikelo ja Haloo on hieman matalampaa ja leveämpää mallia (noin 61 cm/24 kg). Tuoretta yhteiskuvaa ei parivaljakosta ole, mutta aivan itsensä näköisiä ovat kuvassa viiden kuukauden ikäisinä. :)

Uusi vuosi

Uuden vuoden alkajaisiksi palataan vielä hetkeksi viime vuoden tapahtumiin. Silloin vuoden ensimmäisessä postauksessa suunnitelmat oli seuraavat.

Tänä vuonna voisi asettaa ihan tavoitteeksi osallistua briardien pk-rotumestaruuskisoihin. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin asettaa saman tavoitteen, ja näin porukalla kannatetaan rodun omia tapahtumia. Varsinaisista tulostavoitteista voisi sanoa ympäripyöreästi, että ykköstuloksia jäljeltä, HK2, EK2 ja/tai FH1 ihan sen mukaan, miten on kokeita tarjolla ja miten ehditään treenata. Kaikkia noita nyt ei missään nimessä! Parikin tulosta olisi aika hyvin.
Suurimmat ja jännittävimmät tavoitteet on asetettu alkuvuodelle, sillä suunnitelmissa on pentue Varikselle. 

Heti tammikuussa tehtiinkin Variksen kanssa jännittävä road trip Ranskaan tapaamaan E'Bheniä. Riiuureissu oli onnistunut ja alkoi BD-historian kolmannen pentueen odotus. Maaliskuussa täysin yllättäen Ränni sairastui vakavasti. Kasvaimelle maksassa ei ollut mitään tehtävissä ja Ränni lähti heti seuraavana päivänä 11 vuoden ikäisenä ajasta ikuisuuteen. Seuraavana päivänä Nova täytti 15 vuotta, ja pari viikkoa myöhemmin syntyivät Vaakun ja E'Bhenin pennut, seitsemän reipasta BD-ipanaa. Kevät ja kesä kuluivat tiiviisti pentuprojektin merkeissä. Rännin yllättävän poismenon vuoksi aukesi mahdollisuus pitää kaksi sen lapsenlasta, ja kotiin jäivätkin mustat tytöt Haloo ja Aino.

Variksen kanssa palattiin koekentille elokuun alussa suoraan palveluskoiren SM-kisoihin Vantaalle. Siellä ei tulosta tullut, mutta pari viikkoa myöhemmin briardien PK-mestaruuskisoista Lapualta ei tarvinnut palata aivan tyhjin käsin. Mestiksissä urakoitiin niin, että lauantaina kokeiltiin tuloksetta kepillä jäätä erikoisjäljellä ja sunnuntaina putsattiin pöytä omassa leipälajissa metsäjäljellä. Koko päivän ainoalla tuloksella JK3 pistein 285 Varis voitti jäljen rotumestaruuden ja sai toisen kiinnityksen käyttövalionarvoon. Syksyllä ilmoitin Vaakun vielä kahteen jälkikokeeseen, mutta juoksun takia ne jäivät käymättä. 

Tänä vuonna Variksen kanssa tavoitellaan tietysti metsäjäljeltä viimeistä käyttövaliotulosta. Lisäksi olisi kiva osallistua taas SM-kisoihin, jotka järjestetään niinkin lähellä kuin Lapualla (300 km), ja tietysti myös PK-mestiksiin. Muihin palveluskoiralajeihin ei taida aika riittää, mutta nyt kevättalvella yritetään käydä jokunen agilitystartti.

Ainon ja Haloon kanssa on päästy alkuun mondioring-treenailuissa, tottistelussa ja metsäjäljellä. Pennut täyttävät maaliskuun lopulla vuoden, ja kovasti polttelisi saada ne jo syksyksi käyttäytymiskokeeseen ja kuka ties mondioringin brevet-kokeeseen. Tulipa valmista tai ei, niin treenireissu Ranskaan on kuitenkin suunnitelmissa syyskuulle. Haloon kanssa käydään mahdollisesti myös yhdet missikisat. Aino saa jäädä noista ympyröistä vielä neljäksi vuodeksi kotiin kasvamaan  - leveyttä.

Novalla on varmasti nyt meneillään viimeinen vuosi - sen verran vanha ja vaivainen se on. Omin jaloin toki vielä tulee ja menee ja ruoka maistuu. Toivotaan sille vielä leppoisia päiviä ja koitetaan järjestää välillä vähän jotain elämyksiäkin.

Pitkästä aikaa

Neljä ja puoli kuukautta on vierähtänyt viimeisestä blogikirjoituksesta. Ei ollut tarkoitus laittaa tätä blogia ihan kokonaan telakalle pentuprojektin ajaksi, mutta maaliskuussa lyhyen ajan sisällä tapahtui niin paljon kaikkea, ettei ole osannut oikein edes aloittaa. Jospa nyt sitten.

Meidän Ränni-rakas lähti yllättäen tähdeksi taivaalle. Voi miten nopeasti ja arvaamatta kaikki voikin muuttua. Ränni sairastui kirjaimellisesti yhdessä yössä, ja kaikki akuutit, tavallisimmat vaihtoehdot (ei kiertymä, ei kohtutulehdus, ei suolitukos, ei haimatulehdus, veriarvot kunnossa) pois suljettua todennäköiseksi syyksi ultrassa nähtiin kasvainmassa maksassa. Mitään vaihtoehtoja ei tietysti tilanteessa ollut ja Ränni sai nukkua ikiuneen perjantaina 13.3.2015. Tätä on kauhean vaikea hyväksyä, kun ei tähän yhtään ollut osannut varautua.

Ristiriitaisissa tunnelmissa koitti heti seuraavana päivänä Novan 15. syntymäpäivä. Rehellisyyden nimissä olisin ollut niin paljon valmiimpi luopumaan Novasta. Toki ollaan onnellisia jokaisesta uudesta päivästä, mutta Novan osalta sitä luopumista on kuitenkin jo tehty aivan eri tavalla. Ränni 11-vuotiaanakin meni niin täysin vielä viisivuotiaitten pentujensa menossa mukana. Tammikuussa ennen Ranskan reissuun lähtöä otin tämän videon "kaiken varalta" kun koko lauma on vielä koossa...

Novan viidestoista vuosi täyttyi maaliskuussa ihan hyväkuntoisena, mutta kevään ja kesän mittaan sen jaksaminen on selvästi alkanut hiipua. Metsälenkeillä se ei oikein pysy enää mukana, kun voimat jaloista ovat vähenneet ja hengitys käy rasituksessa raskaaksi. Nova lompsiikin nykyään mieluummin lyhyempiä lenkkejä rauhalliseen tahtiin, kuljeskelee tontilla ja makoilee pihamaalla kaluamassa luita. Minna Tikkanen pistäytyi toukokuun alussa katsomassa pentuja ja otti kuvia isomummostakin.

Parisen viikkoa Rännin kuoleman jälkeen Variksen pennut syntyivät. Siinäkin koettiin niin myötä- kuin vastamäkeä, mutta lopputuloksena oli seitsemän terhakkaa briardinpentua. Sukupuolijakauma meni mukavasti: ei tullut seitsemää veljestä vaan neljä tyttöä ja kolme poikaa. Hieman väriäkin saatiin joukkoon, kun heti ensimmäisenä syntyi yksi fawn pentu. Kaikki muutoinkin kiireiseltä keväältä liiennyt aika on siis mennyt pentuprojektin parissa. Kevään kuulumiset ja kuvat löytyvätkin Pentublogista.

Nyt pentuprojekti on siltä osin ohitse, että pennut ovat jo nelikuisia termiittejä ja ovat jo hyvän aikaa aiheuttaneet - hyvässä ja pahassa - sydämentykytyksiä omissa kodeissaan. Ihan hiljaiseksi ei meilläkään meno ole käynyt, sillä kahden pennun oma koti on meillä omassa laumassa. Jatkossa siis täällä kirjoitellaan yhä enemmän myös uusien tulokkaitten Haloon ja Ainon touhuiluja.

Kameran ulkoilutusta

Aurinkoisena päivänä lokakuun lopulla ulkoilutin hieman kameraa lähiseudun lenkkimaastoissa. Kuvat löytyy täältä ja pieni videopätkä Novan menosta ja Rännin touhuista täältä.

Novalla alkaa olla ikävuosia jo lähempänä 15 kuin 14, mutta todella hyväntuulisesti se vielä laittaa tassua toisen eteen ja taivaltaa tasaista tahtiaan ihan reippaita matkoja. Välillä se unohtuu haistelemaan jotain ja ravaa sitten taas muina koirina muun joukon kiinni. Vanha viisaus 'ei matka tapa vaan vauhti' pätee hyvin tällaiseen vanhaan koiraan. Tosin toisinaan pienen hetken vauhtiakin vielä nähdään, kun teräsmummo oikein tosissaan päättää pinkoa nuorempien perässä.

Melko vanha on jo Rännikin, sillä ikää on silläkin lähes 11 vuotta. Ulkoillessa se on kuitenkin selvästi enemmän samaa kaliiberia viisivuotiaan Variksen kuin vanhan Novan kanssa. Varsin hyväkuntoinen ikäisekseen on siis sekin.

Helteitä ja pentuja - muille

Heinäkuu jatkui ja elokuu alkoi ennätyksellisen helteisenä. Mukavana puolena on se, että koirat ovat uineet kesän aikana enemmän kuin koskaan - miltei joka päivä ja parhaimpina kahdesti. Huonona puolena taas on se, että helteillä ei ole huvittanut treenata oikein mitään. Treenikuulumisia ei siis ole tässä välissä ylen määrin päässyt kasautumaan.

Hellekesä on ollut vanhoille koirille Novalle ja Rännille miellyttävä, sillä se on suosiolla vietetty lähes kokonaan vedessä puljaten eikä ole tarvinnut juurikaan kuumissaan ulkoilla. Noppis tuntuu nauttivan kovasti rauhaisasta uiskentelustaan muitten vanavedessä kohdalle osuvia leluja mukaansa poimien. Ränninkin uimisesta välittyy rauhallisuus, mutta siellä tyynen ulkokuoren alla on yhä kova polte, määrätietoisuus ja sisukkuus noutaa leluja ihan loputtomiin. Ränni onkin varsinainen kuntouimari, mutta mikäpä on uidessa, kun sen uima-asento on niin vaaterissa kuin voi olla ja se suorastaan kelluu veden pinnalla.




Palveluskoirien SM-kisat oli ja meni elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Tuusulassa. Variksella olisi ollut tulokset sinne osallistumiseksi, mutta ilmoittautumisen aikaan oli ohjaajalta itseluottamus kadoksissa, että olisi tehnyt mieli niin pitkään reissuun roposensa sijoittaa. Kevään ja kesän pentuhaaveitten tyrmäytymisestä pettyneinä jäätiin suosiolla kotiin. Mitäpä sitä sieltä asti hakemaan taas lisää pettymyksiä, kun ylevämpää on kai olla tekemättä mitään? Kyllähän se kisaviikonloppuna sitten vähän kirpaisi, että ei olla siellä arvokisahulinassa mukana.

Monelle muulle on nyt kesän aikana tullut pentu (tai jopa kokonainen pentue), niin myös siskon perheeseen. Pikaisen pohdinnan jälkeen roduksi valikoitui cavalier ja hetken odottelun jälkeen taloon elokuun alussa asteli Lissu, Jablen Pink Lady. Pentu on tuonut arkeen ihan uudenlaista tohinaa, ja tietysti kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta on koko perheen silmäterälle shoppailtu kuten asiaan kuuluu. Pariin otteeseen on Rännin kanssa käyty tulokasta katsomassa, ja oikein tyypillisen vilkas, ihmisrakas ja leikkisä cavalier tuntuu Lissu olevan! Kuvia pikku loppakorvasta löytyy täältä.

Veteraaniosasto

Luulin jo ettei Nova-vanhus enää tohdi uida ollenkaan, mutta mitä vielä, nyt uintireissulla jäälin montuilla teräsmummo 14v 4kk uiskenteli vaikka kuinka paljon! Taisi pikku uintipulahdustensa myötä huomata, että pelastusliivit yllä ei tarvitsekaan yrittää pysyä pinnalla henkensä edestä, vaan voi uiskennella leppoisasti niin paljon kuin haluaa. Laitettiinkin heti tilaukseen omat pelastusliivit, kun niille näyttää nyt käyttöä löytyvän. Täytynee käydä ostamassa mummolle myös ihan oma vesilelu. Vaikka yllättävän monta kertaa se onnistuikin nuorempien perässä uidessaan viemään toisen lelun Variksen toheloimpana jäädessä ilman. Ränni sai myös uuden "kottaraisen" uimaseurakseen. 



Viime viikonloppuna Ränni kävi pyörähtämässä Oulun kansainvälisessä koiranäyttelyssä Saija Juutilaisen kehässä. Heinäkuussa meillä ei ole kokeita tai kisoja luvassa, joten ilmoitin Rännin nyt sitten lähinäyttelyihin, kun se yli 10-vuotiaana voi osallistua liki ilmaiseksi - mennään kehään asti niistä mihin nyt sitten lopulta satutaan ehtimään. Ränni liikkuu vaivoitta, on saanut pitää turkkinsa ja muutenkin on ihan näyttelykelpoisessa kunnossa, niin kivahan se on tällaista iäkkäämpääkin veteraania käyttää tilaisuuden tullen näytillä ja etenkin siinä samalla viettää mukavaa kesäpäivää ja tavata tuttuja.

"10,5 vuotta. Malliltaan kaunis, hyvin narttumainen kokonaisuus. Narttumainen pää. Hyvä otsapenger ja ilme. Vahva purenta (hammastodistus). Hyvä kaula ja ylälinja. Etukulmaukset saisivat olla paremmat ja kaksoiskannukset vahvemmat. Sujuvat liikkeet, mutta ikä näkyy jo hieman löysyytenä ja voimattomuutena. Hyvä karvanlaatu." VET ERI1, VSP-veteraani

Tuohon liikkeitten löysyyteen olen kiinnittänyt itsekin huomiota. Iän myötä on Rännin lihasjäntevyys hiljakseen alkanut vähentyä. Lihaksia on vielä aivan kiitettävästi, mutta ne tuntuvat käsiin aiempaa pehmeämmiltä. Näyttelykehässä tosin asiaan varmasti vaikutti sekin, että yritettiin olla mahdollisimman tylsistyneitä ja pitää näin häntä nätisti alhaalla - vaihtoehtona olisi ollut taatusti reippaampi liikkuminen, mutta samalla myös se liehuhäntä.

...ja paljon helteitä!

Heinäkuu on tunnetusti lomakuukausi, ja sellaisena se on alkanut myös Vaakulla. On nimittäin pidellyt sellaista hellettä ja samaan aikaan muita kiireitä, ettei ole puuhasteltu yhtään mitään. Ulkoilukaan ei ole kuumuudessa ollut oikein mielekästä, joten liikuntaa ja toimintaa koirat ovat saaneet lähinnä uimalla.

Nova ei oikein enää luota voimiinsa, joten se partioi vain lähinnä rantavedessä vahtimassa muiden uimista. Aivan pieniä uintipulahduksia se saattaa sopivan tilanteen tullen tehdä. Ränni taas uisi omalla äänettömällä ja vähäeleisellä innokkuudellaan juuri niin pitkään kuin sille jaksaa lelua heittää - ja toisinaan silloinkin kun ei heitetä. Edelleen se on luottokoira, joka lähtee ohjauksen mukaan uimalla etsimään ne hukkaan menneetkin lelut. Varis taas ...noh, se on kohtuullisen innostunut tästäkin puuhasta.

Muistikortin tyhjennys

Tyhjensin pokkarin muistikortin sinne kertyneistä videoista, joten laitetaan nyt tähän pari talteen otettua pätkää. Ensimmäisessä on Varista ja Veetiä helmikuun loppupuolella ja jälkimmäisessä Novaa nyt huhtikuulta.

Tokoilua ja Nova 14 vuotta!

Tokoilua on yritetty jatkaa pääsääntöisesti myötämäessä. Olen kiinnittänyt huomiota etenkin siihen, että aloitus tai ensimmäinen yritys tapahtuisi heti oikein ja kunnollisessa vireessä. Turhan usein nimittäin kokeilen liikettä ensin liian kylmiltään ja kun se on tahmea ja huono, niin vasta seuraaviin yrityksiin aletaan järjestää kunnollista suoritusta. Kokeessa kuitenkin tulee aina vain se ensimmäinen kerta, joten se onnistuminen pitäisi järjestää jo siihen.

Luoksetulossa on tehty pääasiassa läpijuoksuja niin hallilla kuin kotipihassa. Eli pysäytyksiä ei siis ole treenattu juuri lainkaan. Ääh. Ruutuun hinkuamista on lietsottu viemällä sinne Vaakun nähden takarajan tuntumaan ruokarasia. Suoraan sinne on helppo pötkiä, mutta aika mainiota asennetta on välähtänyt myös merkin kautta suorittaessa. Silloin turrikin painuu merkillä jalat harallaan vähän väijyyn ja kyylää ihan viulunkielenä lupaa.

Kaukoja on tehty sekä hallilla että aika usein myös kotipihassa. Seisomasta ja istumasta maahanmeno sujuu lankun takana kohtuullisesti, mutta aika paljon Vaakku siihen lankkuun tukeutuu. Ihan yksittäisen kerran olen huomannut, että muutaman sentin verran irti lankusta jätettynä on asennonvaihdossa myös pysynyt irti lankusta. Hallilla kaukot sujuu kaikkineen hieman jähmeämmin kuin pihassa, ja etenkin se ensimmäinen vaihto ei meinaa aina tapahtua yhdellä käskyllä. Viimeisimpinä treeneinä onkin hallilla palkkailtu siitä ensimmäisestä asennonvaihdosta. Tunnarissa saatiin sentään pari treeniä liikkuroituna. Molemmilla kerroilla Vaakku osasi hienosti etsiä oman tunnarin liikkurin käpelöimien seasta. Itsekseen treenatessa erottelu on asteen helpompaa, kun väärät tunnarit on kokonaan blancoja.

Lisäksi on tehty vähän erikoisvoittajaluokan juttuja. Zetan asennot on sujuneet kotipihassa ruokakippopalkalla ja hallillakin aika kivasti, ja paikallaistumisessa se kahden minuutin pönötys on ainakin yksinään sujunut hyvin. Ohjatussa noudossakin kuvio alkaa olla Vaakulle sillä tavalla selvä (ja suoritusvarmuus ei), että jos intoa on reilummin, niin se saattaa yrittää karata kapulalle. Tässä vaiheessa tällaiset innokkuuden vuoksi karkailut on ihan iloinen asia. :)

Nova puolestaan täytti maaliskuun 14. päivänä hurjan huikeat 14 vuotta! Merkkipäivän kunniaksi ulkoilutettiin koiralauman lisäksi vähän kameraakin, jotta saadaan sankarista jokunen tuore kuva. Mummelihan kulkee edelleen verrattain tiitterästi häntä liehuen ja korvat tanassa samat päivittäiset metsälenkit muun lauman kanssa. Poluilta se ei juuri enää poikkea, mutta taivaltaa pitkiä matkoja tasaista tahtiaan. Tavaramerkkinä on reippaan metsälenkin lopussa autoa kohti tultaessa aina aloittaa jätättäminen ja kuuroksi heittäytyminen, kun ei mummo vielä haluaisi lähteä kotiin. Poispäin autolta lähdettäisiin kyllä innokkaasti. :)

Vaikka Noppis ikäisekseen on hyvässä kunnossa, niin on se haikeaa ja surullista, että yhteinen taival alkaa 14-vuotiaan kanssa väistämättä olla loppusuoralla. Onneksi vielä ei kuitenkaan ole tarvinnut edes miettiä, että olisiko aika tehdä päätöksiä. Toivon kovasti, että elämäniloa ja pilkettä riittää mummelissa vielä reilusti tälle alkaneelle 15. vuodellekin!

Menneet ja tulevat

Vuosi vaihtui taas uuteen, ja mikä parasta on tätäkin vuotta aloittamassa koko oma turrikolmikko. Nova on pysynyt kunnossa, Rännikin on voimissaan ja Varikselle on sitten asetettu hieman muitakin tavoitteita. Tällaiset olivat suunnitelmat viime vuodelle:

Ihan ensin toivotaan parempaa onnea koepaikkojen kanssa. :) Jäljen osalta koetetaan siis saada pääsy voittajaluokkaan ja sieltä mielellään ensimmäinen ykköstulos. Tokossa olisi mukava saada ykköstulos avoimesta ja voittajaluokasta, ja sivulajin sivulajissa agilityssa tavoitellaan siirtoa 2-luokkaan.

Ja niinhän siinä kävi, että parempi onni koepaikkojen kanssa toteutui. Heti toukokuussa päästiin jälkikokeeseen kakkosluokkaan ja kolmosluokankin koepaikkoja irtosi helposti. Tosin osallistuimme ainoastaan isoihin kokeisiin, joissa rajoitus oli 13 - 15 kolmosluokan koiraa tai ei rajoitusta lainkaan. Tulipahan samalla kokemusta isoista kisoista.

Jäljen osalta päästiin tavoitteeseen. Kaikkiaan käytiin kuusi jälkikoetta. Niistä saatiin JK2 ja viisi kertaa JK3, joitten joukossa onneksi tuli se ensimmäinen ykköstulos. Aika paljon enemmän tuli koekäyntejä kuin olisin toivonut. Jouduttiin kerta toisensa jälkeen yrittämään sitä ykköstulosta, kun se tuntui suorastaan epäonnisesti aina kaatuvan johonkin. Vaan sinnikkyys lopulta palkittiin.

Tokossa jäätiin hieman tavoitteesta. Maaliskuussa saatiin ykköstulos avoimesta luokasta ja heti seuraavana päivänä kakkostulos voittajaluokasta. Vaan sen enempää ei sitten tokoiltukaan koko vuonna. Agilityn tavoitteet täyttyivät, kun keväällä viidennessä startissa lykästi ja saatiin siirtotulos kakkosluokkaan. Kesällä käytiin kakkosen ratojakin kokeilemassa neljän startin verran ilman sen suurempaa sukseeta. Bonuksena käytiin kahdessa koiranäyttelyssä, joista toisesta Varis yllättäin sai sertin.

Vuonna 2014 tavoitellaan Vaakun kanssa tietysti jälkikokeista niitä kahta puuttuvaa ykköstulosta ja käyttövalionarvoa. Toivotaan, että on pikkuisen parempi onni mukana entä viime vuonna! Lisäksi houkuttaa myös haun ja etsinnän ykkösluokka, mutta katsotaan nyt, miten noilta ensisijaisilta jälkikokeilta ehditään. Tokossa voidaan asettaa sama tavoite kuin viime vuonna eli ykköstulos voittajaluokasta. Agilityssa ilman mitään suuria tavoitteita kokeillaan, sattuisko yhtään luvaa kakkosluokasta tipahtamaan. Siinäpä sitä toimintasuunnitelmaa alkaneelle vuodelle!

Vesipeto ja synttärisankari

Tokokokeitten jälkeen vierähti kokonainen viikko ilman pienintäkään treeniä. Muuta kivaa ohjelmaa oli sentään perjantaina, kun turrien kanssa kävimme parinkymmenen vuoden takaa partacollieajoilta tutun Maissin Koirakylpylä Vesipedossa Kiimingissä.

Ränni ja Varis innostuivat heti ensimmäisen epäilevän veteen pulahtamisen myötä ja uiskentelivat sen jälkeen aivan samaan malliin kuin luonnonvesissäkin. Kivaa näytti olevan, kun pääsi näin talvikaudellakin yllättäen uimaan! Edellispäivänä 13 vuotta täyttänyt Noppis on luonnonvesissäkin lähtenyt uimaan harkiten ja tarvitsi nytkin aika tavalla talutusapua. Viimeisellä pulahduksellaan sentään riitti jo meidän hurja kannustus ja tsemppaaminen. Uimaliivi on varmasti mummelille aivan loistava apu, kun ei tarvitse uida pysyäkseen pinnalla vaan voi uida ihan muuten vaan.

Ränni ja Varis saivat tietysti innokkaampina ja paremmin jaksavina uida enemmän. Ränni pulahteli veteen melko siististi, ja Variskin yritti opetella kas näin. Ja näin. Molemmissa kuvissa kaikki lelut ovat kuivalla maalla, altaassa ei ole yhtään... se uimahyppy tulee vain ihan väkisin. Vedestä käsin taluttamisen taas ajateltiin olevan ehkä vielä tuota hyppäämistä suurempi turvallisuusriski. :-D

Vaakun hyppelystä huolimatta ei saatu porttikieltoa, joten uimaan mennään toistekin. Tämä kerta meni vähän niin kuin hauskanpidon nimiin, mutta ensi kerralla sitten enemmän kuntoilunkin kannalta! Epätarkkuus hieman vaivasi, mutta muutama kuva lisää Vesipeto-käynniltä kuitenkin täällä.

Vaakku: "Mitä tuo puolikas täti tuolla vedessä tekee?"

Vaakku: "Koittakaa nyt saada se mummo johonkin suuntaan, täällä on muitakin jonossa"

Novalla tuli tosiaan uimassa käyntiä edeltävänä päivänä jo 13. vuosi täyteen ja lähti 14. vuosi käyntiin. Ikä sekä näkyy, kuuluu että tuntuu, mutta onneksi mummelilla vielä askel kulkee, häntä heiluu ja silmissäkin on tuttu pilke. Takajalat ovat sen verran lihaksettomat rimpulat, että varsinaiset voimat niistä on aika vähissä. Tasaisella liihotellaan kuitenkin nätisti ja vielä mummeli ihan hyvin nousee laminaatti- ja laattalattialta ylös ja hyppää myös nippa nappa sohvalle, terassille ja autoon.

Noppiksen isoäiti Cussy (Cussy Attid) eleli aikoinaan yli 14 ja puolivuotiaaksi, joten toivotaan että meidän mummo tulisi omaan mummoonsa ja pysyisi toimintakuntoisena pitkään. Tästä linkistä muuten löytyy kuvia Cussyn 12-vuotissynttäreiltä. Siellä menossa on mukana myös Novan tytär, Rännin sisko Ronda neljän kuukauden ikäisenä.

Muita touhuja

Kuluneen kesän ja syksyn treenailut on menneet aivan kokonaan Variksen nimiin. Koko porukalla on sitten harrastettu arkisempia touhuja eli ulkoiltu pitkin Oulunsalon metsiä, käyty uimassa, puuhasteltu pihapiirissä, kyläilty ja saatu meillekin vähän vieraita.

Nova on jaksanut hyvin muiden menossa mukana, vaikka ikä on nyt keikahtanut jo lähemmäs kolmeatoista kuin kahtatoista vuotta. Sellaista omapäisyyttä ja valikoivuutta on tullut, että tylsille edestakaisille postilaatikolla käynneille sitä joutuu toisinaan hieman patistelemaan mukaan. Sen sijaan metsälenkeille mummeli lähtee aina innolla ja reippailee siellä viidestä kymmeneen kilometrin lenkit kepeästi. Paluumatkalla se tapansa mukaan edelleen ovelana johdattaisi auton sijaan ihan muille poluille. Ränni onneksi tunnollisesti ja erehtymättömillä kompassiominaisuuksillaan opastaa meidät metsistä poiskin.

Myös kesän uintitouhuissa Ränni on ollut luottokoira, joka rauhallisen varmasti hakee oman daminsa, sylkäisee sen rantaan ja lähtee hakemaan muiden hukkaamankin damin, mikäli sellainen jossain on kohti varmaa katoamista lipumassa. Toisinaan Ränni onnistuu keräämään mukaansa kaksi damia samalla kertaa, ja  Varis on tänä kesänä onnistunut tekemään saman pariin otteeseen. Kolmea lelua ei sentään kumpikaan ole onnistunut suuhunsa mahduttamaan, vaikka yritystä siihenkin on ollut. Nova on uiskennellut pääasiassa ihan omia sunnuntaikuvioitaan muiden vanavedessä ja toisinaan hakenut vähän damiakin, jos on huomannut sopivan tilaisuuden koittaneen ilman vaaraa nuorempien jalkoihin jäämisestä.

Kesäkuvia (yläkuvassa Ränni)

Piskien kanssa on käyty metsissä keräämässä myös useampi sangollinen herkkutatteja ja jokunen litra mustikoita ja puolukoita. Ränni on tässäkin asiassa ahkerin ja pitkäjänteisin, sillä se syö tauotta mustikoita ja puolukoita juuri niin pitkään kuin minäkin niitä kerään. Nova ja Varis syövät myös aikansa, mutta vaihtavat sitten puutöihin.

Siinä toivossa, että kotipihastakin joskus jotain suuhunpantavaa löytyisi, tuli alkukesästä istutettua mansikantaimia sekä punaherukka-, valkoherukka- ja karviaispensas. Mansikat laitettiin kaukaa viisaasti viljelylaatikoihin pois koirien jaloista, ja ne ovatkin lähteneet lupaavaan kasvuun. Sen sijaan nuo marjapensaat eivät vaikuta oikein virkeiltä. Varis ehti jo keilata rallikisojensa tiimellyksessä toisen herukoista ja yhteisvoimin koirat ovat syöneet karviaisesta paitsi marjat myös aika monta oksaa niistä alkujaankin vähistä.

Yritys ja pyrkimys viherpeukalointiin on kuitenkin kova, ja niinpä syksyn ajan meillä on pihassa vallinnut kasvihuoneilmiö. Isi on käynyt aina ehtiessään kasvihuonetta rakentelemassa, minä olen maalaillut tarvittavia lankkuja, lautoja ja rimoja valmiiksi ja tursakkeet ovat tietysti ahkeroineet omalla tavallaan. Etenkin Novan ja Rännin tavoite tuntuu olevan kuskata kaikki löytämänsä puupulikat ja laudanpätkät pihanurmikolle kulmien pyöristykseen. Ränni pölli myös tikkaitten alla tukena olleen laudanpätkän sekä yhden kiinnittämistä odottaneen, valmiiksi maalatun kasvihuoneen osan ja ehti toki tuhota sen käyttökelvottomaksi. Kävi vain mieletön tuuri ja noita osia olikin yksi ylimääräinen. Joko isi osasi hyvin varautua tai sitten Ränni osasi laskea, että tässä on yksi ylimääräinen... Vaakku on rallikisoiltaan ehtiessään keskittynyt laaduntarkkailuun maalausosastolla, mikäli sen ruskeassa maalissa olevasta parrasta ja tellingeillä kuivumassa olleisiin lautoihin ilmestyneistä tassunjäljistä voi jotain päätellä.

Kesäpuuhia ja syksyn projekteja

Kaksitoista!

Viime viikolla tuli kuluneeksi 12 vuotta siitä, kun Prahan liepeillä Melnikissä syntyi briardipentue, josta kasvattajan toivottiin valitsevan ulkonäköön liiaksi keskittymättä touhukas ja tekevä musta narttupentu Suomeen. Ja sellainen sieltä todellakin tuli! Nova on touhuillut siis jo täydet 12 vuotta, ja kuten vuosi sitten Novan kanssa sovimme, niin edessäkin on vielä ainakin neljä vuotta. ;)

Edellisen syntymäpäivänsä alla Nova siivoili itse kotia kuntoon, mutta tänä vuonna Varis opetteli hoitamaan homman. Olikin kyllä kohtuullisen touhukas oppilas tämä lapsenlapsikin... huhhuh.



Nova onkin sitten siivoilun sijaan keskittynyt muuhun mukavaan kuten lahjapossuunsa, ulkoiluun, aktivointipallon pyörittelyyn (saattaa ottaa sen omin luvin pöydältä ja pyörittelee sitten tyhjänä) ja lastenlasten kanssa hengailuun. Muutaman harmaan hiuksen ja "on tätä joskus jonkun verran koulutettukin" -punastelua mummeli on myös aiheuttanut, kun kuuliaisuus on iän myötä käynyt katoavaiseksi. Enkä nyt tarkoita että kuuloaisti olisi merkittävästi alentunut... Videolla 12-vuotiaan Noppiksen eloa ja oloa. :)

Alkuvuoden aktiviteetit

Alkuvuosi on kulunut välillä aika kovissakin pakkasissa, mutta Variksen kanssa on silti saatu yhtä ja toista tehtyäkin. Tottistreenailussa on mielessä pyörinyt lähinnä tokon alokasluokan kuviot, joista aikalailla nollapisteestä opeteltiin liikkeestä seisominen. Variksen seuraaminen on sen verran takapainoista ja istumiset nopeita, että sellaisesta seuraamisesta seisominen on äkkiseltään aika haastavaa. Aluksi opeteltiin siis seisahtumiskäskyllä nousemaan sivulla perusasennosta seisomaan. Tämän jälkeen se seuraamisesta seisahtuminen (seisomaan nouseminen) valkenikin nopeasti. Pelkkää liikkeestä seisomista tehtiin niin kauan, että se alkoi olla melko varmaa. Sen jälkeen otettiin mukaan vaihtelevasti myös liikkeestä maahanmenoja.

Tammikuussa aloitimme Variksen kanssa agilityn alkeiskurssin yksityisessä koirakoulussa. Kurssia on nyt viisi treenikertaa takana ja yksi jäljellä. Pääasiallisena tavoitteena on totutella ympäristön häiriöihin mukavan lajin parissa. Siinä määrin mukavaa onkin ollut, että täytyy tuossakin hommassa kyllä vielä kisaviivalle päästä!

Treenihallilla oli kisaviikonlopun takia esteet koko hallin laajuudelta valmiiksi levällään, joten kävimme siellä Variksen kanssa illalla vähän hyppimässä. Hieman käsijarru päällä Varis kulkee ja joutuu vielä tottumattomuutta jokaisen esteen suorittamiseen erikseen keskittymään, mutta toisaalta se etenee aika tasaisesti ja tarkasti. Välillä tuli jo ihan lupaavia riehaantumisia ja vapautumisiakin. :-D Alkeiskurssilla on tehty A:ta juoksukontaktein, mutta taidan kuitenkin jatkaa pysäytyksillä. Juoksukontakteihin tarvitsisi niin mahdottoman paljon toistoja - ja ne ohjurit, mitä meillä ei ole.



Novakin pääsi mukaan loikkimaan hieman mummoagilitya. Mummeli täyttää kuukauden kuluttua 12 vuotta.

Saavutuksia, ilonaiheita ja tavoitteita

Onneksi ei tullut tehtyä mitään uuden vuoden lupauksia blogin päivittämistahdista... Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten palataan nyt vuoden ensimmäisessä postauksessa vielä hetkeksi viime harrastusvuoden saavutuksiin ja ilonaiheisiin sekä alkaneen vuoden tavoitteisiin.

Viime vuoden saavutuksista vastasi Ränni, joka osallistui viiteen palveluskoirakokeeseen ja otti niistä nimiinsä neljä uutta koulutustunnusta. Erikoisjälkikokeeseen on yritetty saada paikkaa jo aiemminkin, mutta tänä vuonna heti toukokuussa lykästi ja suorituskin riitti tulokseen FH1. Hakua on treenattu harvakseltaan vuosien varrella sillä ajatuksella, että olisi mukavaa saada tulos ykkösluokasta. Tänä vuonna tuo tulos HK1 saatiin, mutta kun loistavaa treeniseuraa oli tarjolla ja Ränni innostui hommasta oikein tosissaan, niin syksymmällä kilpailukirjaan saatiin merkintä HK2 ja vain pari viikkoa myöhemmin myös HK3 - kaikki ykköstuloksella! Henkilöhaun innostus näkyi positiivisesti myös esineruudun työskentelyssä, ja kokeista kahdessa jälkimmäisessä Ränni viilettikin maastossa huipusti 198 ja 197 pistettä.

Erityisenä ilonaiheena on mainittava Nova, joka on silmin nähden vanha, mutta yhä ihanan virkeä ja ajoittain vauhdikaskin. Mummeli on aiheuttanut toisinaan huvitusta, kun ulkoilulenkin jälkeen muut koirat nukkuvat reporankoina ja tämä tervaskanto hakee lelun, leikiskelee itsekseen ja kuljeskelee lelu suussa ihmettelemässä, miksei kukaan ala. Tavallista ulkoilua ja kesällä uiskentelua on kuulunut pääasiassa Novan vuoteen, mutta on toki vähän opeteltu temppuja, tottisteltu ja jäljestetty.

Ränni vei saavutukset ja Nova ilonaiheet, joten Varikselle taisi sitten jäädä tavoitteet. Viime vuonna ei vielä kokeisiin suoriuduttu, mutta toivottavasti ensi syksynä sitten on ohjelmassa käyttäytymiskoe ja jälkikoe tai tarvittaessa useampi. Yllättävän nopeasti maastotreenikausi aina hupenee, kun maasto-olosuhteet alkaa olla parhaimmillaan vasta kesän lopulla ja syksyllä. Lisäksi vuoden agendaan yritetään Vaakun kanssa sisällyttää tokokoe ja ehkä jopa - yllätys, yllätys - agilitykisat!


Nova, Ränni ja Varis marraskuussa 2011

Veren maku suussa

...tai ainakin haju nenässä. Ostin jo kesällä pullon verta pakastimeen odottamaan verijälki-inspiraatiota. Ajattelin, että mejä voisi olla palveluskoirajäljeltä eläköityneille Novalle ja Rännille sopivaa puuhaa ja uutena lajina itsellekin ihan mielenkiintoista. Kokeetkin ovat avoinna kaikenrotuisille.

Kesä meni helteitä pidellessä ja käärmeitä pelätessä (en tänä vuonna nähnyt yhtään), syksy kului Rännin kanssa hakuillessa ja vasta nyt marraskuussa tuli otettua veripullo esiin. Jos on makkarajäljen tekeminen asiaan vihkiytymättömän silmissä hieman oudohkoa puuhaa, niin ei se verisen sienen taluttaminen metsässä sekään ihan normaalilta toiminnalta tuntunut. Tein samalla reissulla ensin Vaakulle metsäjäljen, ja en sitten jaksanutkaan enää tehdä kuin yhden puolen kisan mittaisen verijäljen. Kulmia eli makauksia, joihin loiskittiin verta vähän enemmän ja piilotettiin pieni palkkarasia, oli kolme. Jälki vanheni vain kuutisen tuntia, jotta ehdittiin ajaa se vielä valoisan aikana. Loppuun kaadoksi kuuluu laittaa hirvieläimen sorkka, mutta meillä ei sellaista (eikä pupun päätäkään) tähän hätään ollut ja laitoin päätepisteeseen sen sijaan raa'an naudan putkiluun.

Ajettiin sama jälki ensin Rännin kanssa ja sitten Novan kanssa. Novalle siihen tuli tietysti tuoreet ihmisen ja koiran jäljetkin, mutta ei se nyt ole meillä niin tarkkaa. Nova on syksyn mittaan ajanut muutaman Vaakun vanhan metsäjäljenkin - ensimmäisellä kerralla etsiäksemme sieltä maahan pudonneen krepin ja sittemmin ihan huvin ja urheilun vuoksi. Ja hyvin jäljesti nytkin Ränni verijäljen ja Nova sitten sen toisen kierroksen. Kiinnostuneena haistelivat alkumakausta, lähtivät siitä sitten liikkeelle ja parin kehun jälkeen oli jo ihan selvää pässinlihaa, että tätä siis seurataan. Loppukaadolla Ränni oli sitä mieltä, että tämä luuhan kalutaan tässä ja nyt. Nova taisi enempikin ihmetellä, että mitä tämä täällä tekee.

Miten se edellä mainittu Variksen metsäjälki sitten meni? Mittaa oli reilut puoli kilsaa, ja uutena juttuna tein pari piikkiä. Neljännelle kepille asti menikin mitä mainioimmin mukaan lukien ensimmäinen piikki. Sitten vitivalkoisessa talviturkissaan jänis loikki jostain parinkymmenen metrin päästä ohi. Varis ei huomannut mitään nenä varvukossa edetessään, mutta kun meidän jälki ylitti jäniksen juuri äsken kulkeman kohdan Vaakku silmin nähden hämmentyi. Samoilla kohdin oli se toinen piikkikin, mutta sen kohdan ohi takelleltuakaan Varis ei kyllä enää palannut oikeaan tilaan. Taisi tulla tuoreista jänön hajusta pikkuisen toisenlaiset assosiaatiot mieleen kuin keskittynyt jäljestäminen.

Pyy pivossa

Marraskuun alkupäivinä tuli nähtyä metsäneläimiä hieman lähempää kuin olisi ollut tarpeen. Lyhyellä ulkoilukierroksella kodin viereisessä metsässä Nova katosi. Huutelin sitä useamman minuutin eikä mummelia näy, ei kuulu. Ehti jo käydä mielessä kaikki tosi todennäköiset vaihtoehdot karhun suuhun joutumisesta alkaen.

Viimein Nova porhalsi paikalle - jäniksen pää suussa. :o Pupulla oli pään jatkona pätkä rankaa, nenä ja toinen korva puuttui. Yyyh. Pupun pää jätettiin metsään, mutta nähtiin se toki vielä seuraavilla ulkoiluilla ainakin Variksen kantamuksena ennen lopullista katoamistaan.



Vain pari päivää myöhemmin oltiin Novan, Rännin ja Vaakun kanssa ulkoilemassa hieman vieraammissa maastoissa. Jossain vaiheessa lenkkiä kuljettiin hakkuuaukean vieressä sammalisessa ja kivilohkareisessa harvassa mäntymetsässä pienen mäen yli. Koirat kulkivat edeltä ja mäen laelta näkivät ennen minua jotain ja spurttasivat lujaa liikkeelle. Tulivat sieltä kutsuttuani hetimmiten takaisin, mutta Variksella oli tullessaan jotain suussaan. Se näytti jo etäämpää siivekkäältä, joten esimmäinen ajatus oli, että liekö löytänyt variksen raadon. Vaan lähemmäs ehätettyään kävi selväksi, että siivet liikkuu, kantamus on elävä ja näyttää joltain kanalinnulta. Vaakku pudotti löytönsä, haavakkopyyn, jalkojen juureen ja syljeskeli höyhenet suustaan. Kiva.

Kanalinnunmetsästys oli päättynyt jo muutamia päiviä aiemmin, mutta metsästävän sukulaismiehen mukaan oli aivan mahdollista, että raanakko vielä vetelisi viimeisiä henkosiaan. Pyypaistia ei tuosta alettu valmistamaan ...mutta täytyy sanoa, että aivan kadehdittavan hyvällä oteella Varis lintua kantoi ja ilmeisen epäröimättä oli sen raanakon kantoonkin ottanut. Varsinainen lintukoira.

Ensin jäniksen pää, sitten haavakkopyy - mitähän seuraavaksi?

Ulkoilun iloa

Ihan parasta koirien kanssa ulkoilu on silloin, kun ei ole mihinkään kiire. Kun ei remmo eteenpäin laput silmillä vain siksi, että tietty aika tai matka tulee täyteen. Kun kuljeskelee silmät avoinna maastojen ja maisemien hienoudelle, hauskoille ja mielenkiintoisille luonnon yksityiskohdille. Kun katselee koirien hullunkurisia touhuja, liikkumisen riemua ja elämäniloa. Kun voi koirien kanssa istua hiekkaharjun törmällä auringon laskiessa ja katsoa kuinka lentokone nousee tai laskee siitä ylitse kuljettaen kiireisiä ihmisiä kohti kiireistä kaupunkia. Alla on kuvia meidän aamu-ulkoilureitiltä.


Varis ei tarvitse puolta sanaakaan, kun se on jo valmiina poseeraamassa.


Rouskis. Novan lempipuuhaa. Variskin ehti vilahtaa kuvaan.


Valo ei enää oikein riitä metsän siimeksessä koirien touhuilujen kuvaamiseen.


Mitä lie sieniä. Keskimmäinen on ehkä korvasieni?


Koti häämöttää. Ränni menee aina edeltä paluumatkalla ja odottaa välillä meitä muita.