Briardien hakuleiri Surkeejärvellä

Kesäkuun toisena viikonloppuna oli briardien hakuleiri Jyväskylän seudulla Surkeejärvellä. Viikonlopuksi luvattiin hellettä, joten turistiturrit jäivät kotiin ja A-luokan reissuun lähdettiin kahdestaan Haloon kanssa. Kouluttajaksi leirille saimme Sari Kärnän, joten tietoa ja taitoa oli taas roppakaupalla jaossa.

Helteinen perjantai-ilta meni Surkeejärven päätaloon asettuessa ja vanhojen sekä uusien briardistituttujen kanssa kuulumisia vaihtaessa. Erityisen kiva oli tietysti nähdä pitkästä aikaa Outia ja Jäynä-kasvattia, jotka ajelivat hakuleirille pitkän matkan takaa Rovaniemeltä. Lauantaina päästiin sitten itse asiaan eli hakuradalle, joka tehtiin vaakasuuntaan rinteeseen. Vasen puoli laski alas aukealle ja oikea puoli nousi kalliolohkareiseen ylämäkeen. Tähän maastoon kun lisätään vielä hellelukemat ja paahtava auringonpaiste, niin melkoisen raskaat oli olosuhteet.

Haloolle oli uudet maalimiehet ja meille aakeisiin tottuneille ennen näkemättömän haastava maasto, joten muilta osin tehtiin vanha tuttu treeni: siirtyvät maalimiehet, neljä pistoa, suorapalkat ja muutoin valmiit maalimiehet ilman apuja, mutta Haloo sai leirissä nähdä maalimiehet ja lähdön etukulmiin. Yksi kiero pisto ylämäkeen taidettiin uusia, mutta muuten sujui suunnitellusti. Potkuakin riitti alusta loppuun asti mukavasti, vaikka selvästi tavallista rankempaa olikin.

Iltasella pahimman helteen hälvettyä tehtiin vielä risteilytreenit läheisellä pellolla. Harjoituksessa kentällä etenee kaksi maalimiestä, joille koiraa lähetellään yliheitoilla. Kohteena oleva maalimies menee kyykyyn ja nousee palkkaamisen päätyttyä.

Haloon kanssa toteutettiin tämä meille tutummin seisovilla maalimiehillä ja haltuunotolla keskilinjalla ennen lähetystä toisella puolelle. Saatiin näin erinomaista harjoitusta vauhdikkaisiin haltuuntuloihin ja palkaksi heti perään uusi maalimies. Varsin sujuvasti tämä jo menikin. Koiran tullessa vauhdikkasti minua kohti voisin alkaa päästää sen yliheitolla toiselle puolelle, mutta ei nyt vielä pidetä kiirettä tämän kanssa. Tällä toivottavasti vältämme holtittoman näköiset yliheitot ja haluttomat luoksetulot keskilinjalla.



Sunnuntaina hakurata tehtiin tasaiseen ihanteelliseen maastoon ja sääkin oli suosiollisempi eli vähemmän lämpöä ja enemmän pilviä. Harjoituksiin otettiin rohkeasti lisää mittaa eli poistuttiin sieltä neljän piston mukavuusalueelta. Haloon kanssa tehtiin ensimmäinen tyhjä pisto ja sen jälkeen liuta suoria pistoja valmiille maalimiehille ilman apuja. Nämä meni kaikki loistavasti! Oli motivaation ja pistojen puolesta ihan koevalmista toimintaa.

Iltapäivällä osa lähti kotimatkalle ja loppu porukka tallasi vielä esineruudun. Vaikka päivä jo omissa punteissa hieman painoikin, jäätiin Haloon kanssa treenaamaan niinsanotusti koko rahan edestä. Saatiinkin hyvä esineruututreeni, jossa kokeenomaisesti oli tuomari ja katsojia paikalla, mutta ruudussa olikin henkilö jättämässä esineet. Haetutin kolme esinettä neljästä, ja ne tulikin ripeästi. Alussa Haloo taisi paahtaa yhdestä takakulman esineestä ohi vauhdin ja innon hurmassa, mutta nopeasti tasaantui niin, että esineet alkoi nousta. Etuesineenkin haistoi edellistä tuodessa ja haki sen sitten uudella lähetyksellä ihan silmänräpäyksessä.



Esineruudun jälkeen päästiin kotimatkalle väsyneinä, mutta tyytyväisinä viikonlopun treeneihin ja antiin. Kotimatkasta tulikin hieman erilainen, kun autorikon vuoksi poimittiin meitä tunti pari edellä lähteneet Outi ja Jäynä kyytiin. Onneksi ei ollut muita koiria mukana, niin mahduttiin hyvin samaan autoon. Haloosta ei tullut otettua leirikuvia, joten kuvituksena tällä kertaa velipoika Jäynä. Kyllä ne tekemisessään ihan ylpeydellä sisaruksiksi tunnistaa! 👍

Briardileiri ja muuta elokuista

Elokuussa koekalenteri näytti hetken aikaa lupaavalta, kun Varis oli ilmoitettuna jälkikokeeseen ja etsintäkokeeseen ja lisäksi Haloo jälkikokeeseen rotumestiksiin. Nooh, joko arvaat? Ei sitten lopulta päästy näistä kokeista yhteenkään, sillä Vaakku aloitti juoksun etuajassa ja Haloo sai viiltohaavan anturaansa. Ihan uskomatonta tuuria.

Kokeitten alla tehdyt treenailut eivät tietysti menneet hukkaan, vaikkei kokeisiin päästykään. Vaakku vanhana kettuna tuskin oppi mitään uutta, mutta oli taatusti mielissään saadessaan mielekästä tekemistä. Haloo oppi uusia asioita sitten sitäkin enemmän, kun treenattiin kohti ensimmäistä koetta. Jos ei viime hetkiä olisi ei mitään tulisi tehtyä - eli aina sinne kokeen alle jää aika tavalla treenattavaa. Nyt saatiin siis tällainen ylimääräinen viime hetki.

Haloo paikkamakuussa (ohjaaja samalla valokuvaamassa suorittavaa koiraa :)

— — —

Elokuun viimeisenä viikonloppuna oli briardien syysleiri Yläneellä. Viime vuonna en ollut leirillä, ja jotenkin se jäi harmittamaan niin että tänä vuonna oli ehdottomasti lähdettävä. Ajattelin että Yläneelle on pitkä matka, mutta kyllä sinne oli ihan t o s i pitkä matka. Leiripaikkana Kuralan kartano oli erinomainen; pihamaalla oli agilitykenttä ja treenihalli, ympärillä jälkipellot ja majoittumistilatkin oikein hyvät. Jos jotain moitittavaa niin lähiseudun metsämaastot eivät olleet kansallisten lajien treenaamiseen ihan parhaat mahdolliset. Kantarelleja niistä kyllä löytyi, ja se taas toki tuo extrapisteitä.

Leiri tuli otettua enempi lomailun kannalta, mutta Aino pääsi lauantaina leikkimään Mackenin kanssa, Haloo sunnuntaina metsäjäljelle ja molempien kanssa tehtiin vähän tottista. Jälkikäteen ajatellen olisi ehdottomasti kannattanut osallistua Holger Palomäen peltojälkitreeneihin Ainon nykyistä ipo-harrastusta silmällä pitäen. Toivotaan että uusikin tilaisuus vielä joskus tulee.

Nyt treenaamisen sijaan ehkä se ykkösjuttu oli tavata kaikki uudet ja vanhat tutut ja nähdä iso liuta briardeja, ja ennen kaikkea tietysti leirillä päiväseltään käyneet Tea, Tälli ja Tikru. Ihana Tällikki oli tapansa mukaan hyvä kaikessa ja nuori Tiikeri agiradalla sellainen menijä, että eipä ole ennen nähty. Kuvia otin ennätysvähän, mikä tietysti vähän jälkikäteen harmittaa. Pitää ottaa vahinko takaisin ensi kerralla. Nopeasti se leiriviikonloppu taas vilahti kivassa seurassa. Onneksi sunnuntain pitkä paluumatka keveni mukavasti yhden (yön) pysähdyksen taktiikalla. Siitä lämpimät kiitokset Thölixeille Vaasaan!

Aino saalistaa, kuva Henna Lindell

Hakukuvia leiriltä

Alla on muutama hakukuva maastoleiriltä Vaakun ensimmäisestä lauantain treenistä.
Kuvista kiitokset Marita Sotkalle!


Uusien kumisaappaitten säihkeessä lähetys kohti vasenta etukulmaa...

Sieltä se löytyi. Näytä! ja sitten hippulat vinkuen löydölle.






















Tältä pistolta löytyi ensin hieman pienempi kohde, narulelu. Uutta yritystä perille asti.

Tuolla jossain vilahti hieman aikaisemmin haamu.

Haamu oli vaeltanut hyvän matkaa aluetta eteenpäin takakulmaan kuoppaan, mutta Vaakun nenältä ei päässyt piiloon sinnekään.

Lisää tottis- ja hakukuvia leiriltä löytyy osoitteesta http://blackdeath.kuvat.fi/kuvat/2014/Briardileiri/

Briardien maastolajileiri

Toukokuun loppupuoliskolla kävin tottiskentällä, tekemässä jälkeä ja piilottamassa esineitä ilman että oma koira oli edes mukana. Lisäksi parit hakutreenit jäi väliin, joten Vaakulla on ollut treenirintamalla parin viikon ajan hyvin hiljaista. Tilanne korjaantui Helatorstaina, kun aamuyöstä ajettiin Jyväskylään talkoilemaan briardien tokomestaruuskokeeseen ja siirryttiin siitä loppuviikoksi Uuraisille briardien maastolajileirille.

Sääennusteet näyttivät aika masentavilta, mutta kaikeksi onneksi vain Helatorstaina tuli vettä kuin aisaa ja leiri saatiin viettää suorastaan loistavassa säässä. Variksen kanssa käytettiin tilaisuus hyväksi ja treenattiin jäljen sijaan hakua, kun käytettävissä oli erilainen maasto ja paljon vieraita maalimiehiä. Treenialueeksi saatiin puolustusvoimien mailta valmis rata, josta me käytettiin vain ensimmäistä sataa metriä. Maasto oli täysin vastakohta meidän lättänille mäntykankaille, eli satasen matkalle mahtui reilusti korkeuseroja, kymmenittäin maakuoppia ja vasemmalle puolen juuri ennen radan puoltaväliä vetinen suolammikko. Varikselle haastetta on riittämiin vieraissa maalimiehissä ja vieraassa maastossa, joten itse treeneistä koitettiin tehdä melko helppoja ja hauskoja.

Ensimmäisenä treeninä perjantaina oli viisi ukkoa suorapalkoilla, jotta palkan saa heti vieraan maalimiehen löytämisestä. Vaakku sai nähdä kahden ensimmäisen maalimiehen lähdön, kolmas ja neljäs olivat valmiita ja loppukevennykseksi viides lähti taas nähtynä kohti takakulman kuoppaa. Treenejä ei tullut kirjoitettua heti ylös, joten hataran muistini mukaan muutoin sujui mallikkaasti, mutta neloselle Vaakku ei meinannut ensimmäisellä lähetyksellä lähteä. Sinne siis uusi lähetys.

Ensimmäisessä treenissä tuli todettua, että sekä maasto että sää on aika raskas, joten lauantaiaamun treeniin vähennettiin ukkoja neljään. Niistä kaksi ensimmäistä oli valmiita kiintorullailmaisulla, kolmas valmis suorapalkalla ja viimeinen siirtyvä haamu suorapalkalla.

Rullailmaisut sujuivat hienosti, vaikka viimeksi niitä on otettu lähes kuukausi sitten. Suorapalkkakuurin tuloksena etunakit oli nyt maltettu tarkistaa hienosti, jee! Jostain syystä oikean puolen puoliväli oli meille taas kummallinen kompastuskivi. Nyt Vaakku kolmoselle mennessä nosti ja toi toiselta koiralta matkan varrelle jääneen lelun, eikä sen jälkeen meinannut tehdä uutta riittävän syvää pistoa ennen kuin pikku julmistumisen jälkeen. Vimppana oli siirtyvä haamu, minne Vaakku tietysti teki hienon piston ja etenemän.

Lauantai-iltapäivän treeni oli lyhyt ja ytimekäs, muistaakseni kolme maalimiestä suorapalkoilla. Varmaankin ainakin kaksi jälkimmäistä oli haamuja. Nopsa ja hauska treeni siis päivän päätteeksi.

Sunnuntaina ohjelmassa oli Vaakulle neljä maalimiestä, joista kaksi ensimmäistä oli valmiita kiintorullailmaisuilla ja kaksi seuraavaa siirtyviä haamuja suorapalkoilla. Ensimmäinen oli melko lähellä noin 30 metrissä umpipiilossa, ja molemmat ilmaisut oli etunakkeineen hyvät! Kolmonen ja nelonen oli tietysti haamuina helppoja, ja saatiin hienot suorat pistot ja reippaat etenemät aluetta eteenpäin. Kokonaisuudessaan alusta loppuun oikein täpäkkä suoritus!

Muut leireilijät ottivat myös pari kolme kierrosta tottista leiripaikan pihamaalla, mutta Vaakun kanssa jätettiin tottistelut väliin ja keskityttiin vain hakuun. Kaikki leirin hakuilijat oli Vaakulle tuntemattomia, joten oikein roppakaupalla saatiinkin vieraita maalimiehiä ja uutta kokemusta. Meille tämä oli siis varsin hyödyllinen leiri, ja oikein hauskaakin oli briardiseurassa uusien ja vanhojen tuttujen kanssa! Toivottavasti ensi vuonna sitten taas...

Tottisleiri Uuraisilla

Kunnon asennetta lähdettiinkin etsiskelemään heti seuraavana viikonloppuna Uuraisille. Siellä briardien koulutusleirillä tottiksia valvomassa ja ohjaamassa olivat rottweilerharrastajat Anu Vehviläinen ja Janika Elo. Perjantaina matkattiin Variksen ja Rännin kanssa paikanpäälle ja asettauduttiin viikonlopun tapahtumapaikalle Oikarin tilalle. Siellä majoitustilat olivat mitä parhaat koiraleirille, sillä koirat sai ottaa huoneisiin ja jokaiselle riitti oma huone. Tottiskenttänä toiminut nurmialue oli aikatavalla pienempi kuin kuvista etukäteen oletettiin, mutta kaksi ryhmää siihen kuitenkin saatiin sopimaan.

Lauantaina tehtiin koko porukalla (olisikohan ollut 14 briardia kaikkiaan) ensin yksi kierros ja sitten jaettiin kummallekin kouluttajavieraalle oma ryhmä. Vaakun kanssa jatkettiin Janikan valvonnassa ja tehtiin - yllätys, yllätys - seuraamista. Siinä tarkkaamattomuus tulee hyvin esille ja siihen on helppo puuttua. Ja nyt tuli puututtuakin, kun oli joku tarkkana vahtimassa omia tekemisiä (ja etenkin tekemättömyyksiä). Meillä toinen kierros oli selvästi ensimmäistä parempi. Tiedä sitten johtuiko siitä, että koira ja ohjaaja oli paremmin orientoituneita tottiksen tekemiseen entä aamutuimaan vai siitä, että paikka ja tilanne oli tullut koiralle tutuksi.

Tottisten jälkeen iltapäivällä laitettiin palkat purkkeihin ja suunnattiin maastoon tekemään pikaiset hakutreenit. Melko lähellä olikin oivalliset kangasmetsämaastot, jonne tekaistiin pikku porukalla satasen hakualue. Keskilinja merkittiin ihan vain metsään ja maasto oli mukavan kumpuilevaa ja töytäreistä - toisin kuin meidän aakeilla laakeilla kotipuolessa.

Varikselle otin neljä ukkoa. Ensimmäinen lähti näkönä, mutta vasen etukulma laski voimakkaasti pienen mäen taakse, joten siitä ei nähnyt kuin lähdön. Loput kolme oli haamuja, ja ennen lähetystä käänsin Vaakun aina hetkeksi pois, jotta se hieman joutuisi etsimäänkin. Kaikki ukot maastoutuivat hyvin pressujen alle. Kahdelta ensimmäiseltä otettiin ilmaisu irtorullilla ja seuraavilta suorapalkka. Ehkä sen verran tuikituntemattomat maalimiehet Vaakkuun vaikuttivat, että kun se ei ensimmäisellä maalimiehellä väärältä puolen etsiessä hetipian löytänyt irtorullaa, niin se meinasi luovuttaa ja lähteä minun luo. Kehoituksestani se palasi reippaana etsimään rullaa ja löysikin sitten heti. Muutoin ei ollut kerrassaan mitään huomautettavaa. Täysin keskittyneet haamujen bongaamiset ja vauhdikkaat ja määrätietoiset pistoille lähdöt, rullan tuonnit ja näytöille menot. Hyvä!






















Sunnuntaina treenattiin taas puolikkaissa ryhmissämme pari kierrosta tottista. Variksen kanssa tehtiin ensimmäisellä kierroksella tasamaanoutoa ja hyppynouto, toisella kierroksella seuraamisen täyskäännöstä. Tasamaanouto oli aivan pannukakku (siis voi elämä...), hyppynouto tapahtui harvinaisen puhtailla hypyillä ja täyskäännökseen ei nyt tähän hätään saatu kovasta yrittämisestä huolimatta vielä sitä täysin onnistunutta suoritusta (himpan jäi aina vajaaksi). Täytyy sanoa, että surkean suorituksen esittäminen muille sisuunnuttaa kyllä ihan kaikista parhaiten taas treenaamaan näitä asioita edes jollekin tolalle eikä vain tyytymään tilanteeseen... Vielä me joku päivä noudetaan vauhdilla, peeveli sentään! :)

Näillä touhuin tuli leiri tänä vuonna koettua. Mukava oli taas nähdä isompi joukko muitakin briardeja ihmisineen ja etenkin tietysti Tälliä ja Teaa, jotka olivat leireilemässä lauantaina päiväseltään. Viimeksi oltiinkin nähty kolme vuotta sitten Loviisan leirillä, kun nämä meidän mustat siskokset olivat vuoden ikäisiä. Niin se aika vain rientää!

Variksen tottiskuvista kiitokset Sini Pietarille.

Keuruun leiri

Kesäkuun toisena viikonloppuna koitti briardien koulutusleiri Keuruulla. Leiripaikkana oli Camping Nyyssänniemi kauniilla paikalla Keurusselän rannalla. Briardikansaa kouluttamaan oli saatu Johanna Nivala ja Anu Vehviläinen, jotka antoivat oppia ja ojennusta tottiksen treenaamiseen. Vähän niin kuin kesälomailunkin nimissä suuntasimme Variksen ja seuraneidiksi mukaan lähteneen Rännin kanssa leirintäalueelle jo hyvissä ajoin perjantaina.

Lauantaiaamuna päästiin sitten itse asiaan. Koirat jaettiin kahteen porukkaan, joista Variksen kanssa sijoituimme Johannan ryhmään. Sen verran liki treenattiin, että jonkin verran saattoi kuitenkin seurailla myös naapuriryhmän tapahtumia. Aloitimme esittelykierroksella, jonka jälkeen tehtiin ensimmäisellä kierroksella oma normitreeni ja seuraavalla kierroksella otettiin saatuja ohjeita käyttöön. Variksen kanssa tehtiin ensimmäisessä treenissä seuraamista ja seuraavassa samaa hommaa henkilöryhmässä. Perusasiat olivat melko kunnossa niin koiran tekemisessä kuin omassa ohjaamisessa, mutta hyviä huomioita tuli varsinaisen tekemisen väleihin eli patukkaleikkiin ja haukuttamiseen.

Sunnuntaina ensimmäisellä kierroksella tehtiin Variksen kanssa noutoa lyhyeltä matkalta eli käytännössä kapulan poimimista ja luovutusta. Olen ihan tieten opettanut Vaakun pienestä pitäen törmäämään luovutuksessa (älkää kysykö miksi), ja toki Johannalta tuli tästä sanomista. Tottahan se, ettei kapulan kanssa törmääminen ole korrektia, ja noutoliike toistuu tottiksessa kolmeen kertaan. Täytynee siis alkaa vain kiltisti opetella luovutusta hieman etäämmäs.

Päivän toisessa treenissä minä tein liikkeestä istumisia ja Vaakku teki liikkeestä seisomisia. Tuo seisominenhan on uutena asiana opeteltu tänä keväänä, sitä on tehty paljon ja hartaasti - ja hyvin näyttää oppi menneen perille! Noh, siinä ei sen kummempia kuin että heti tokokokeen jälkeen otetaan taas istumisetkin mukaan ohjelmistoon. Kivaksi lopuksi tehtiin vielä vähän seuruuta.

Illat istuttiin tietysti uusien ja vanhojen briardituttujen (ja Anun) kanssa eväitä grillaten sekä menneitä muistellen ja tulevaa parantaen. Lauantaina lämpesi myös rantasauna ja reippaimmat kävivät uimasillakin. Sää suosi onneksi siinä mielessä, että sunnuntaina uhkaavista pilvistä huolimatta selvittiin vain pikku sateilla. Mukava oli nähdä paljon briardeja treenaamassa, kiitokset kouluttajille ja leireilijöille!

Kuvat Henna Lindell

Pohjoisen syysleiri

Perjantaina koitti lähtö Pohjoisen briardien syysleirille Vaalaan. Leiripaikka oli sama Oulujärven lomakylä kuin viimeksi syysleireillessäni seitsemän vuotta sitten. Aikaa on siis kulunut, mutta lomakylä oli aivan ennallaan eli mukava, pieni leirintäalue kauniilla paikalla ja hyvien maastojen keskellä. Koirissa tuo seitsemän vuotta näkyykin sitten hieman enemmän. Ränni oli viimeksi leireillessä puolivuotias pentu, nyt veteraani-ikää lähestyvä konkari, jolla omaakin jälkikasvua, eli Varis, Eddie ja Bruno, mukana leireilemässä. Novaa en juoksun takia ottanut mukaan, joten se pääsi viikonlopuksi isän sekä siskon perheen mukaan huvilavahdiksi Pesiöjärvelle.



Leirin aloitus oli oikeastaan lauantaiaamuna, mutta me otettiin varaslähtö jo perjantaina, jolloin Taijalla ja Rännin pojalla Eddielläkin oli mahdollisuus käydä päiväseltään. Perjantaina iltapäivällä leiripaikalle saavuttua ehdittiin tehdä jäljet ja esineruutu. Varikselle kävelin jäkäläkankaalle lyhyen 300 metrin jäljen, jonne joka kymmenennelle askeleelle lihapullanpala. Kulmia oli kaksi ja keppejä neljä. Jos nyt oikein muistan, niin viimeisestä kepistä olisi mennyt ohi ellen olisi tiennyt stopata. Muuten aivan mallikkaasti jäljestetty.

Esineruuduksi tallattiin puolikkaan kisaruudun levyinen kaistale. Variksen otin lähetyssivulle odottamaan ja katsomaan, kun mitään puhumatta vein esineen ruudun takaosaan. Tehtiin näin varman päälle, sillä viime kerralla esineruudussa Vaakulla oli vaikeuksia edetä etupuoliskoa pidemmälle. Noh, nyt ei ollut irtoamisessa ongelmia. Vaakku sinkosi matkaan kuin jänis makuulta ja paineli suunnilleen Utajärvelle asti. Piti jo huudella sitä takaisin ja käyttää joku voimasanakin ennen kuin alkoi ruudun mitat riittää. Esine tuli sitten ihan nopsaan, kunhan koiran sai ensin (takaisin) etsintäalueelle. Ränni sai lopuksi käydä siivoamassa ruudun eli hakemassa muitten koirien treenien jäljiltä ruutuun vielä jääneen viimeisen esineen.

Lauantaiaamuna saapuivat loput leireilijät, ja ensitöiksi lähdettiin tekemään jäljet. Muutama sienestäjäkin näytti samoilla hoodeilla kuljeskelevan, mutta he taisivat ottaa toisen suunnan meidän autoretkikunnan kohdattuaan. Tein Varikselle alokasluokan mittaisen jäljen, jossa kuusi keppiä ja lihapullanpala joka kymmenennellä askeleella. Jäljestäminen oli tarkkaa, intensiivistä ja keskittynyttä koko jäljen alusta loppuun ja keppien ilmaisut kunnossa, joten ihan aiheesta voi olla tyytyväinen työskentelyyn. Loppusuoralle sattui vastatuuli tuomaan hajuja kenties edessä olevista nameista tai kepistä, mikä Vaakun keskittymistä pikkuisen hetken ajan häiritsi, ja se tekikin tuolla suoralla yhden aiheettoman ilmaisun jatkaen siitä kuitenkin loppuun taas hyvin.








Jäljet ajettua palattiin leirintäalueelle pitämään ruokatauko ja sen päälle siestaa sekä Pohjois-Suomen paikallisjaoston kokous. Kokouksessa Ränni sai kotiinviemisiksi paikallisjaoston käyttöbriardin kiertopalkinnon viime vuoden menestyksestään. Iltapäivällä oli sitten vuorossa hakutreenit sekä mahdollisuus ottaa esineruutua. Esineet jätin väliin, mutta hakuradalla piipahdettiin Rännin kanssa. Otettiin ihan vain valmiit maalimiehet etukulmiin ja siinä se. Alueen oikea puoli oli aukeaa jäkäläkangasta ja vasen puoli tiheämpää männikköä. Ilmaisut otettiin nyt poikkeuksellisesti kiintorullalla.







Lauantain treenailut olikin sitten sitä myöten pulkassa. Leirintäalueella ilta meni nuotiolla syödessä ja Oulujärven rannalla saunoessa. Viikonlopuksi sattui muutoin loistavan hyvä aurinkoinen sää, mutta aivan hillittömän kova tuuli. Tai oikeammin tuuli puhalsi järven yli suoraan rantatörmän juureen leirintäalueelle ja sieltä ylemmäs "mantereelle" noustua ei tuulesta ollut tietoakaan. Päivän touhuista väsyneet Ränni ja Varis ottivat aina mökkiin päästyä levon kannalta, ja yllättivät minut sillä etteivät päästäneet yhden ensimmäistä haukahdusta kolistelinpa minä mökkiin takaisin mihin aikaan tahansa. Nova-mummeliko se yleisen hälytystilan alullepanija aina onkin?



Sunnuntai aloitettiin paikallisjaoston perinteisellä juoksukilpailulla, jossa kellotetaan aika jokaiselle koiralle noin suunnilleen 100 metrin matkalla. Minun koirat vastasi ensimmäisestä sijasta listan molemmissa päissä, kun Ränni voitti kisan ja Varis jäi jumboksi. Varis tosin hävisi Rännille ajassa sekunnin ja ehti matkan aikana lähdössä vilkaista taakseen ja loppumatkasta jarrata haukkuakseen ajanottajan (voi elämä...) - eli siinä välissä mentiin kai kohtuullisen lujaa.

Ennen leirintäalueelle paluuta tehtiin vielä porukalla täysimittainen esineruutu loivaan ylämäkeen jäkäläkankaalle. Esineet laitettiin takakulmiin ja keskelle aivan ruudun etuosaan. Variksella haetutin valmiista ruudusta yhden esineen, joka taisi nyt ensimmäistä kertaa olla ihan vieras esine ja joku muu kuin hanska tai sukka. Aika näppärästi Vaakku eteni ruudun takaosaaan ja toi vasemmasta takakulmasta lompakon. Ränni pääsi vuorollaan hakemaan kaksi esinettä. Lähetin ensin keskeltä testatakseni, onko nenä auki heti ensimmäisellä lähetyksellä. Ja olihan se. Ränni lähti lujaa, veti liinat kiinni, palasi paikallistamaan etuesineen ja toi hyvin. Toinen esine löytyi aivan yhtä helposti oikeasta takakulmasta.

Ruudun jälkeen palattiin leirintäalueelle syömään ja siivoamaan mökit. Avaimet luovutettua puolenpäivän aikoihin ajeltiin vielä maastoihin treenaamaan. Varikselle en enää viitsinyt enkä jaksanut tehdä jälkeä, mutta Rännin kanssa tekaistiin taas lyhyt ja simppeli hakutreeni. Keskilinja kaartoi hieman oikeaan. Alueen vasen puoli oli alkuosasta tiheämpää ja loppuosasta hakkuuaukeaa ja oikea puoli aukeaa kangasmetsää. Nyt on tunnustettava, että en kyllä yhtään muista, miten tuli maalimiehet ja pistot sijoiteltua. Olisko ukot ollut vasemmassa etukulmassa, oikealla keskellä ja vasemmassa takakulmassa. Ja ei yhtään tyhjää. Noh, ihan normaalisti sujui kuitenkin ilmaisuineen päivineen.

Maastoilujen jälkeen lähdettiin sitten kotimatkalle, ja oli kyllä ihan luksusta ajella leiriltä kotiin, kun matkaa oli vaivaiset sata kilometriä. Ahkerasti tuli viikonlopun aikana puuhasteltua maastoissa, ja mukava oli nähdä Rännin poikien treenejä. Kuvia leiriltä löytyy galleriasta.

Loviisan briardleiri

Miksi tehdä tänään se, minkä voi huomennakin jättää tekemättä? Eli kun blogin kirjoittaminen laahaa, niin se sitten kans laahaa. Sen verran on asiasta jo vienosti huomauteltu, että pakko alkaa kiriä tämä ajantasalle! Palataanpa siis reilun kuukauden takaisiin tapahtumiin...

Heinä-elokuun taitteessa koitti kovasti odotettu briardileiri Loviisassa. Keskiviikkoaamuna ajoin halki helteisen kotimaan kohti parakkikylää Loviisan ydinvoimalan kupeessa ja loppumetreillä poimin vielä kyytiin Veetille ja Lyylille isännän, joka oli työmatkalta hankkiutunut oikeaan maahan ja oikealle paikkakunnalle.

Keskiviikkoiltana aloitettiin Outi Hermiön peltojälkiluennolla, jossa keskityttiin erityisesti pennun kouluttamiseen. Mielenkiintoisia yksityiskohtia olivat askeleitten asento pentujäljellä, tapa opettaa paalun tarkastaminen, askeleitten tietynlainen namitus ja tyhjien ottaminen mukaan sekä kulmien opettaminen hämyjäljellä. Osa asiasta oli tuttua luennon aiemmin kuulleiden kavereiden kertomana, mutta aina parempi, kun pääsee kuulemaan sen kokeneelta peltojälkikouluttajalta itseltään. Leirillä ei ollut mahdollisuutta peltojäljestämiseen, joten opit piti yrittää painaa mieleen ja henkiin herännyt treenikipinä säilyttää tulevaisuuteen.

Torstaiaamuna jatkettiin belgialaisen maalimiehen Marc Adriaensin purutreeneillä. Suurin osa koirista oli nuoria tai laji muutoin tuntematon, joten enimmäkseen leikitettiin koiria rievulla tai patukalla. Marc on treenannut kotimaassaan paljon myös briardeja ja se on ollut hänen oma rotunsa jo 25 vuotta. Rodun vinkeet oli siis tiedossa, ja liikkeelle lähdettiin useimmiten omistajan leikittäessä koiraa itse tai maalimiehen antaen koiralle etäisyyttä leluun kiinnitetyllä liinalla. Treenien aikana lukemattomia kertoja kuultu käsky oli Support the dog! eli ohjaajien piti todella antaa näkyä ja kuulua kannustuksensa ja tukensa koiralle. Treenien edetessä näkyikin jo todellista heittäytymistä koiranohjaamiseen.

Parisenkymmentä takkutukkaa teki kaksi treenikierrosta ja perjantaiaamuna aloitettiin sama urakka uudelleen. Neljän treenin kuluessa koirien edistyminen ja tottuminen tilanteeseen näkyi jo selvästi. Täytyy myöntää, että omien koirien yksittäisistä treeneistä en muista tuon taivaallista, mutta kokonaisuutena ne menivät aivan oikeaan suuntaan. Varista odotetusti huimasi ajatuskin vieraasta ihmisestä, mutta treeni treeniltä se uskalsi hivenen enemmän. Sillä on olemassa hyvä halu leikkiä, mutta ei vielä uskallusta leikkiä vieraan kanssa. 100 tällaista treeniä lisää, niin kyllä se siitä! :-D





Rännin talutin maalimiehen eteen pitkästä aikaa, sillä puruja on muistini mukaan treenattu viimeksi briardileirillä Hauholla kaksi vuotta sitten. Liikkeelle lähdettiin tyynyllä ja siitä sitten vaihdettiin Väinö-vainaan hihaan. Ränni sai oikein tehokuurin purussa leuan alta koskemista, sillä Marc tapasi tehdä sitä paljon ja Ränni puolestaan on kavahtanut sitä aina. Huomattua tuli myös ehdollistuminen piiskan paukahduksiin, ja nyt kun niitä ei tullut, oli Rännillä hieman orientoitumisvaikeuksia. Vieraista maalimiehistä ei ole juurikaan kokemusta ja takana oli pitkä tauko, joten siihen nähden Ränni suoriutui aivan kohtuullisesti sen kanssa tehdyistä kivoista peruspuruista, paoista ja vartioimaan lähetyksistä.

Marcin lähdettyä kotimatkalle treenaamista jatkettiin lauantaina ja sunnuntaina tottelevaisuudella. Minä haalin pennut ja nuoret koirat harjoittelemaan tekniikkaa ruualla imuttamalla ja Marko aloitti muiden kanssa kahden edellispäivän aikana virvotun vietin patoamisen tottelevaisuussuorituksiin. Lauantaina päiväseltään treenaamassa olivat myös Tea ja Variksen sisko Tälli, jota näin ensi kertaa sitten luovutusiän. Pentujen kanssa puuhastellessa esiin nousi ohjaamisen pienet jutut ja suuret vaikutukset, rytmitys toistoilla ja vapautuksella, seuraamisen palkitseminen pysähdyksistä ja aivan se, että ruuan täytyy olla sellaista mitä koira todella tavoittelee voimakkaasti. Vaikka sisäfilettä, jos se takaa superin innon. Lopuksi liityttiin muun joukon seuraan kentän laidalle ja pennutkin kävivät vielä tottiskentällä leikkimässä Markon opastuksella.

Asiaankuuluvalla tavalla leirisauna oli kuuma joka ilta, nuotiolla grilliherkut kärventyivät, Marcilta mielenkiinnolla haastateltiin miten se briardmaailma heidän kotinurkilla makaa ja hauskaa riitti niin uusien kuin vanhojen tuttujen kanssa. Niin, ja saatiinhan siinä ohessa yhteisvoimin synnytettyä briardien oma tulevaisuuden koelaji BRIPO. Pientä hiomista vielä koesääntöihin ja Sini voi alkaa koota treeniryhmää ja laittaa hihan heilumaan! :)) Sanomattakin siis selvää, että hyvin tuli viihdyttyä, ja kovasti Marcille myytiin ajatusta leirin jatko-osasta ensi kesänä...





Lisää leirikuvia löytyy Pian, Annamarin, Pipsan (osa1, osa2) ja omasta kuvagalleriasta.

SPL:n koulutusleirillä

Hämeenlinnasta matka jatkui Lehtimäelle, missä vietimme viikon Saksanpaimenkoiraliiton koulutusleirillä. Rännin kanssa olimme Markon peltojälkiryhmässä, ja Novan ja muiden koirien kanssa käytiin treenaamassa samaa hommaa omalla ajalla, joten pellolla talsittiin päivin ja öin.

Rännin kanssa harjoiteltiin paljon kulmia ja mukaan jäljille otettiin myös esineitä. Tavoilleen uskollisesti Ränni selvitteli jälkensä kulmineen erittäin tarkasti ja ilmaisipa esineetkin aika mukavasti. Itse pitää muistaa palata esineellä koiran luo vaihtelevasti molemmille puolille, jotta lonkka-asento jää pois. Novan suorituksia hieman söi leirillä saatu vatsatauti, joten mitään isompaa ei varsinaisesti yritettykään harjoitella.

Oppia oli tarjolla myös ohjaajille PK-kokeen koetoimitsijakurssin muodossa, joten kortti tuli kätevästi hankittua leireilyn ohessa. Hellettä ja paarmoja piisasi koko viikon. Kiitokset ja terkut treeniryhmäläisille!