Ketku lottoaa

Tulin ilmoittaneeksi Variksen jälkikokeeseen myös seuraavalle viikonlopulle, joten vain viikon verran oli aikaa treenailla ennen uutta yritystä. Maanantaiaamuna käytiin tekemässä estenoudot ja eteenmeno tulevalla koekentällä Haukkukeitaalla. Illalla tehtiin vielä pienellä porukalla esineruutu Salonpäässä. Etsintäalue tehtiin vanhalle hakkuuaukealle, ja muut saivat sijoitella sinne kolme vierasta esinettä minun tietämättä. Varis löysi esineet takakulmista ja keskeltä aivan etureunasta, mutta aika meni täpärälle. Olisikohan se ilman palkkariekkumisia nipin napin riittänyt, mene ja tiedä.

Tiistaina esineruutuiltiin pikku porukalla kiitoradan päässä. Taas muut saivat päättää esineitten paikat - tosin ruutua tallatessa satuin näkemään pari. Varis haki nyt esineet vasemmalta takakulmasta, keskeltä takaa ja oikealta puolivälistä ihan ajassa, mutta yhtenä esineenä ollut röhköpossu aiheutti hieman kylmiäväreitä. Varis ei oikein ymmärrä vinkulelujen hauskuutta (oikeammin se suorastaan ällöää niitä), ja röhköpossuakin se pähkäili hetken ennen kuin toi sen jostain korvannipukasta roikottaen. Ihan pikkuruinen putoamisen vaara havaittavissa... Ruudun jälkeen tekaistiin Vaakun kanssa vielä jana, jossa nähtiin rauhallinen, mutta oikein siisti suoritus. Kuvia esineruututreeneissä otti Milla Takalahti.

Varis ja possu tulossa

Possu onnellisesti perillä

Keskiviikkona tottisteltiin vakkarivuorolla Ala-Temmeksellä, ja torstaiaamuna käytiin taas koekentällä Haukkukeitaalla. Haukkiksella oli rinnakkain A-este, metrinen hyppyeste ja toinen hieman matalampi hyppyeste, ja esiin saatiin se viimeaikainen paluuesteen lottoamisongelma. Aika monta kertaa Vaakku sai hyppynoudossa osakseen julmistuneen karjaisun valitessaan paluuseen milloin matalan hyppyesteen milloin A:n. (Toivottavasti ohi kulkenut pikkupentu omistajineen ei saanut traumoja :-D ) Pientä paniikkiahan siinä jo Vaakulla pukkasi lototessa, vaan heti kun paluu tapahtui oikean esteen yli minua kohti, niin kylläpä huojensi ja helpotti ja oli ilo ylimmillään. Luulisi, ettei ole ensi kerralla kauhean vaikea valinta. Perjantaiaamuna sitä käytiinkin heti kokeilemassa, ja kyllä vain, hyppynouto ja estenouto sujuivat tarkasti mennen tullen. :)

Vielä kolmannen kerran esineruutuiltiin perjantaina sähkölinjan alla. Taas täysikokoinen ruutu ja kolme esinettä. Varis näytti kyllä liikkuvan ruudussa, mutta viidessä minuutissa oli kuitenkin noussut vain yksi esine. Alkoi lievästi sanottuna nousta savu korvista. Kutsuin Vaakun pois, kerroin aika vihaisesti, että tämmönen touhu EI KÄY! ja lähetin uudelleen. Vaakku pinkaisi suorinta tietä vasempaan takakulmaan, missä oli valtavan iso kuoppa, ja vauhdista, yhtään hidastamatta, nappasi kuopan pohjalta esineen mukaansa ja kiidätti sen minulle kuin partiopoika. Syvä, tyrmistynyt hiljaisuus. :o Seuraavalla lähetyksellä Vaakku nappasi heti hajun etuesineestä. Siis tuo koirahan on ihan ketku. Olen vain kuvitellut, että se ei kai liiku tarpeeksi tehokkaasti, että saisi esineistä hajun muutenkin kuin sattumalta. Höpönhöpön. Sehän tietää tarkalleen, missä ne esineet on, mutta reagoi niihin ja tuo vain satunnaisesti.

Lauantaiaamuna käytiin maastoilemassa Susannan ja Brunon kanssa. Variksen osuudeksi tuli kaksi janaa, jotka meni ok. Tosin paljon sähäkämpiäkin esityksiä on nähty.

Piirinmestaruusjälkikoe

Jäljen ja haun piirinmestaruuksista kisattiin lauantaina Tassutörmällä. Kahdeksan jälkikoiraa aloittivat suoritukset maastossa Kalimenvaarassa ja hakukoirat jäivät kisapaikalle esineruutuun ja tottikseen.

Variksen kanssa saatiin arvonnassa jälki numero kolme, ja janan nähdessäni en tiennyt itkeä vaiko nauraa. Sen kyllä tiesin, että Varis ei tule tajuamaan tuota kivikkoista sähkölinjan alustaa janaksi lainkaan. :-D Takakreppi on siis tuolla sähköpylväässä, oikealla puolen on siistiä tavallista metsää ja vasemmalla puolen ryteikköisempää metsää ja koko komeus menee alamäkeen. Kuten odottaa saattoi Varis ei meinannut edetä janalla mihinkään ja sitten pyrki lähinnä tuonne oikealle metsään, mistä meidät komennettiin takaisin janalle. Autoin sitten kannustamalla janalla etenemisessä ja päästiinkin sujuvammin päätykrepille, jonka edustalta Varis nosti jäljen oikealle - toki se oli tämän janasuorituksen kruunuksi takajälki.

Ja siitä se koettelemus vasta alkoi. Oli nimittäin melkoisen haastava maasto. Ehdottomasti ihan kärkikahinoissa kaikista kokemistani. Oli hankalakulkuista ryteikköä, mutaa, suo-ojia, hakkuuaukeaa, lisää muta-aukeaa ja vesilammikoita, heinikkoa ja taimikkoa aivan hirsitalon nurkilla ja kirsikkana kakussa peltojälkiosuus! :-D Tultiin nimittäin yks kaks ojan yli ja pajukon läpi multapellon laitaan. Variskin katsoi hetken, että ei helv... ja teki uukkarin, kävi tarkistamassa, olisko ennen ojaa ollut kulma, mutta kyllä se jälki vaan tuli siihen pellon laitaan. Tarkemmin katsottuna mullassa menikin jäljentekijän askeleet ja niitä Vaakulle näytettyäni matka taas jatkui ja keskeltä multapeltoa löytyi keppikin. Jäljen niinsanottu loppusuora tultiin tuota janan oikeaa puolta hieman leppoisampaa maastoa, mutta toki jo ihan maitohapoilla ja (perjantain sairastettuani) henki vinkuen ylämäkeen. Olin aivan puolikuollut, sillä toki unohdin ottaa vesipullon jäljelle mukaan. Varis onneksi sai juotua lätäköistä matkan varrella.

Jo heti alkumatkan ryteiköissä ajattelin mielessäni, että tällaisesta maastosta me ei ikimaailmassa saada kaikkia keppejä, hyvä jos edes tulokseen tarvittava määrä. Mutta mitä vielä, kaikki kepit löytyi! Vaikka pari keppiä jäi minun pongaamisen varaan, niin pitää kyllä nostaa Vaakulle hattua tuon jäljen ajamisesta. Ei olla ikinä treenattu likikään tuollaisissa maastoissa, ja tähän mennessä kaikki kokeetkin on käyty Kalajoen aakeilla jäkäläkankailla. Super Varis!

Jotenkin tuon kaoottisen jäljen jälkeen oli ihan tolkuton hätä, että riittikö meidän aika. Vaikka tuntui siltä, että metsässä oli rämmitty varmaan tunti, niin riittihän se toki. Pisteitä saatiin janalta 32 ja kepeistä kaikki 130. Tassutörmälle palattua oli vuorossa esineruutu juurikin siinä samalla hakkuuaukealla, missä oltiin toissapäivänä treenattu. Varmuudella ainakin kahta esinettä lähdettiin hakemaan, mutta niin vain kävi, että Varis toi etsintäajassa yhden ainoan esineen. Voi sanonko mikä! Toisen esineen se poimi ja toi hetipian ajan loputtua. Meidän mahdollisuudet ykköstulokseen jäi tuonne esineruutuun, joten tottiksen suhteen ei enää ollut paineita, kunhan nyt tulokseen oikeuttava suoritus tehdään.

Variksen kanssa pienemmällä numerolla päästiin suorittamaan ensin. Tottis sujui aika tavalliseen tapaan, ei missään huippupotkussa, mutta ihan siedettävästi. Seuruu melko ok, jäävien asennot oikein mutta istuminen vähän hidas, luoksetulot voisi olla lujemmat, noudoissa tulee liian liki, tasamaanoudon paluu voisi olla lujempi, hypyssä kosketukset... mutta tällä kertaa, kun saatiin jäävien asennot oikein, niin otettiin se liikevirhe sitten A-estenoudossa, jossa Vaakku teki paluun hyppyesteen kautta. Tuo vaihtoehto jäikin vielä treeneissä kokeilematta. :-P Loppuun eteenmeno ja paikallaolo ihan ok. Pisteitä päivän jälkituomarilta Juhani Petäjistöltä 87.

Päivän uurastuksesta saatiin siis 2-tulos pistein 259 ja sijoitus 6/8. Päivän plussat oli jälki, kuusi keppiä ja se, että PK-tulosputki jatkuu. Laiskanläksyksi janat erilaisissa maastoissa ja se peevelin esineruutu, joka ei vaan tosipaikan tullen pelitä niin kuin pitäisi!

Tottiskuvista kiitokset Mari Moisalalle!

Lisää elokuun treenailuja

Elokuussa on toki puuhailtu muutakin kuin hakua. Useimmista treeneistä ei vaan muista enää paljonkaan, mutta kirjataan nyt ylös jotain muistiin jääneitä tapauksia.

Esineruutuprojekti kuivui kasaan heti alkuunsa kesäkuussa, mutta nyt sitä on taas pitänyt herätellä henkiin. Pikku porukalla tehtiin Makkaraharjulle vaihtelevaan maastoon kisakokoinen ruutu. Varis haki sieltä etsintäajassa kolme esinettä, mutta työskentelyssä oli hieman sanomista. Ensimmäistä esinettä tuodessaan Varis löysi toisenkin esineen ja jäi siihen tilannetta ihmettelemään esine suussa ja toinen maassa. Oli pakko auttaa, että tuo nyt vaan se yksi ensin. Vaakulla on pahana tapana pitää esinettä suussa tosi huolimattomasti, joten nyt kun yksi esineistä oli todella liukas ja kuolainen, niin se putosi kolme (kolme!) kertaa matkan aikana. Muutoin toiminta onneksi oli ihan reipasta ja ripeää.

Kaksi viikkoa ennen jäljen piirinmestaruuskisoja tuli havahduttua siihen, että viimeksi on jäljestetty kokeessa kaksi kuukautta sitten. Äkkiä se aika vaan menee! Purnunnokalle kävin sitten tekemässä jäljen, ja pitkän tauon jälkeen intoa täynnä Varis teki hienon janan, jäljesti täpinöissään ...ja ilmaisi vain puolet kepeistä. Hupsista. Parin päivän päästä palattiin taas asiaan, ja tällä kertaa merkkasin kepit ja olin valmistautunut saamaan pikku raivarit niitten ylittämisestä. Mutta kävikin niin, että Varis tilasi sen henkisen tukkapöllyn jo heti janalla maleksimalla puolivillaisesti jäljen ylitse. Kiukun kanssa palattiin takaisin tielle ja otettiin janalähtö uudelleen vähän sivumpaa. Ja kas, Vaakku teki mallikkaan etenemisen ja nosti jäljen sähäkästi, jäljesti oikein tarmolla alusta loppuun ja nosti joka ikisen kepin. Justiinsa. Mites mä nyt saisin järjestettyä tommoset pikku palautteet kokeessa ennen janalle lähtöä?

Kokeenalusviikolla käytiin pariinkin otteeseen tottistelemassa koekentällä Tassutörmällä. Saatiin siinä sitten sellainen pieni viime hetken ongelma, että Varis tuli hyppynoudossa A-esteen kautta takaisin. Ja toisen kerran. Ja kolmannen. Ei hemmetti. Sitten piti jo vähän suutahtaa, kun ei tuo enää mikään vahinko ollut, ja alkoihan ne noudot taas kulkea mennen tullen hypyn yli.

Viikonlopun jälkikokeen aikataulusta päätellen esineruutu olisi Tassutörmällä, joten toisella tottistelukerralla tehtiin esineruutu läheiseen metsään. Sieltä löytyikin hakkuuaukealta valmiiksi krepattu ruutu, johon teimme ruututreenimme. Aukealla kävi kova tuuli ja maasto oli todella hankalakulkuista möykkelikköä, kantoja, uria, kuoppia ja kiviä. Esineet laitettiin takakulmiin ja keskelle ruutua, ja ihan näppärästi Varis ne sieltä haki.

Kootut hakuilut

Tarkistuslaskennan jälkeen täytyy ottaa muutama sana takaisin. Työleiriviikolla onkin käyty Vaakun kanssa yhdet tottikset ja kolmet hakutreenit. Kaikkiaan puolentoista kuukauden aikana on käyty ennätykselliset kymmenet hakutreenit. Oho! Aika monet siihen nähden, että meidän laji on jälki. Vaan eipä hakutreenit hukkaan mene. Kyllä me haussakin halutaan sitten joskus kokeisiin päästä, ja ylipäätään tämä laji on hyväksi sosiaaliselle emännälle ja vähemmän sosiaaliselle Vaakulle.


Vuoden toiset hakutreenit heinäkuun alussa pidettiin uudessa paikassa haulikkoradan lähellä, ja alueeseen sisältyi mukavasti mutkaa, kumpua ja muuta maaston muutosta. Variksen plääni oli kaksi valmista ja kolme haamua, mutta niistä tulikin melkein kaikki valmiita. Ennen alueelle tuloa katsottiin maalimiesten lähtö. Alueella eteneminen oli vauhdikasta ja sujuvaa, kun huutelin Vaakun aina suorapalkan jälkeen keskilinjalle ja lähetin taas seuraavalle. Neloselle pinkoessa lipsahti yksi "hau".


Seuraavaksi hakuiltiin vanhalla tutulla paikalla sähkölinjan alla. Varikselle oli suunnitelmana neljä valmista ja viimeiseksi haamu, mutta homma ei mennyt aivan kuin strömsössä. Kolmannelle valmiille Vaakku kaarsi aina liian aikaisin eteen tai taakse. Tästä tuli aivan tahtojen taisto ja lähetyksiä tuli noin sata. Epäilin jo, että Vaakku ei vaan halua löytää... Kuitenkin ukon näyttäydyttyä Vee paineli lujaa perille ja vaikutti siltä, että ei ehkä sittenkään vain edennyt riittävästi? Loput ukot otettiin haamuina.

Viime treenien selkkauksen jälkeen haulikkoradalla koetettiin taas varmistaa suorat pistot ottamalla kaikki ukot haamuina. Toivottavasti päästään näistä haamuista joskus vielä eroonkin... Tällä kertaa parittomalla puolella oli Varikselle uusi maalihenkilö, vaan ei sillä tuntunut olevan väliä, kuka metsässä palkkojen kanssa piileskelee. Treenien jälkeen autojen luona pelailtiin vähän irtorullalla ja ajateltiin ottaa ne treeniin mukaan - siinähän sitä samalla tulee haamuilla suorien pistojen harjoitteluakin.


Seuraavissa viisissä hakutreeneissä maalimiehet laitettiin metsään irtorullien kanssa. Rullan hakemista ja näytölle menoa me on keväällä kokeiltu kolme kertaa ihan muissa yhteyksissä, joten aivan ensimmäistä kertaa ei oltu pappia kyydissä. Vaakun kanssa otettiin käytännöksi, että piilolla maalimies antaa ensin yhden suorapalkkanamin (tätä kutsutaan kuulemma nimellä etunakki :) ja sen jälkeen rullan. Minä kannustan tuomaan rullan, taistellaan sillä vähän jotta rulla pysyy käteen asti suussa, sitten näyttöliina kiinni ja maalimiehen luo näytölle saamaan palkka.

Rullaketju toimi noiden viiden treenin aikana vaihtelevasti. Parhaimmillaan Vaakku hotkaisee etunakin, sieppaa rullan ja lähtee oma-aloitteisesti minun luo keskilinjalle ja sieltä sitten näyttöliina perässä takaisin maalimiehelle. Mutta vielä tulee black outeja, tai liekö ihan suoranaisia oikomisyrityksiä tai malttamattomuuksia, että rullan otettuaan jää tai palaa äkisti maalimiehelle takaisin kärkkymään palkkaa. Vaan eiköhän se siitä hiljakseen kirkastu, että etunakin lisäksi muuta ei tipu ennen kuin käy rullan kanssa hakemassa minut (tai ainakin näyttöliinan peräänsä) keskilinjalta.

Kaikenlaisia hauskoja tilanteitakin aina välillä sattuu. Erään kerran Vaakku hotkaisi etunakin ja sieppasi rullan sen verran kiireellä, että molemmat lensi hetimmiten yskäisyn mukana ulos. Sitten piti tietysti syödä nakki uudelleen, ottaa rulla maasta ja sitten menoksi! Oikomiskokeilussaan se on joskus hylännyt rullan parin metrin päähän maalimiehestä ja palannut takaisin kurkkaamaan maalimiehen olan takaa sen näköisenä että Mä kävin jo... O:)

Kauden kymmenennet hakutreenit tehtiin Salonpäässä. Tällä kertaa tallattiin 200 metrin alue, ja Variksen kanssa hyödynnettiin se yliheittotreenillä. Olikin aivan tervetullutta saada hieman itseään toistavien ja tylsän teknisten rullatreenien väliin jotain ihan muuta! Vasen puoli oli 150 metrin matkalta vanhaa hakkuuaukeaa ja koko rata muutoin hyvin helppokulkuista kangasmetsää. Koko matkalta takalaita laski vasemmalla puolen hieman alaspäin ja oikealla puolen nousi hyvin loivasti ylöspäin.

200 metrin matkalle otettiin vain neljä pistoa puolelleen, eli yhden piston aikana minä etenin keskilinjalla (ja seuraava maalimies maastossa) 50 metriä eteenpäin. Suorapalkan jälkeen kutsuin Vaakun keskilinjalle, ohjasin vauhdista yliheitolla toiselle puolen, missä haamu heilui valmiina ja koiran havaittua heittäytyi maihin. Koko rata saatiin vietyä tosi sujuvasti läpi ja Vaakulla tuntui olevan ihan superhauskaa, kun sai pinkoa oikein sydämensä kyllyydestä. Maalimiehet tosin vähän valittelivat, että maastossa se 50 metrin eteneminen ei ole ihan niin helppoa kuin minulla keskilinjalla... :))

Heti seuraavana päivänä jatkettiin lähes samalla teemalla sähkölinjan alla. Tällä kertaa oli tarjolla vierasta miestä, joka ennakkopelotteluista huolimatta uskaltautui maalimieheksi söpölle ja suloiselle ja maailman kilteimmälle pikku Vaakulle :-D alueen vasemmalle puolen. Siihen suuntaan otin Vaakun aina haltuun keskilinjalla, maalimies-huudon jälkeen haamu, sitten lähetys ja suorapalkka. Oikealla puolen maalimies eteni minun tahdissa ja sinne tehtiin yliheitot.