Hyvä vuosi

Vuoden päätteeksi voi todeta, että oli ihan hyvä vuosi. Turrit pysyivät hengissä ja suhteellisen terveinäkin. Päätin jo alkuunsa, että tänä vuonna ei reissata maailmalla, vaan kisataan ja tehdään tuloksia. Tuloksista vastasi lähinnä vain Vaakku, mutta toisaalta nuoremmilla todennäköisesti on enemmän vuosia vielä edessäänkin. Pariin uuteen lajiinkin tuli tutustuttua, joten monenmoista on turrien kanssa vuoden aikana puuhasteltu.

Tavoitteet vuodelle 2018

Vaakku: käyttövaliotulos, RTK1 ja RTK2

Haloo: JK2

Aino: JK1, A-osakoe

...ja miten meni

Vaakku: FI KVA, PIIRM-18, RM-18, 2xJK3, EK2, EK3, HK3, RTK1, RTK2

Haloo: JK2, NW-hajutesti

Aino: Toko AVO2

Vaakun kanssa asetetut tavoitteet ylittyivät roimasti. Päätavoite käyttövalionarvosta täyttyi heti alkukaudesta, joten jatkoimme sitten samoilla tulilla etsintäkoe- ja hakukoehommia. Piirinmestaruus muitten palveluskoirien joukossa tällaisen marginaalirodun kanssa oli hieno kirsikka kakussa. Haloonkin kanssa päästiin tavoitteeseen, mutta Aino-rukka sen sijaan ei päässyt edes yrittämään omiaan. Vaakulla on jo kymmenes ikävuosi pitkällä ja kansallisista palveluskoiralajeista saavutettuna kaikki mitä toivoa voi, joten luonnollisesti Aino ja Haloo saavat nyt enemmän sijaa tuolla saralla.

Jokaiselle joulusukka ansionsa mukaan 😂

Haavanhoitoa ja rallytokoa

Marraskuun alussa Varikselta poistettiin kaksi ihokasvainta, joiden leikkaus meni oikein hyvin, mutta leikkaushaavoja paranneltiin pitkään. Vaakun lavasta poistettiin talipatti, jonka tilalle tuli siisti kahdentoista ompeleen vetoketju. Toinen irtonainen, mutta kiinteämmän tuntuinen kasvain leikattiin etujalasta. Tämä oli haastavampi ommeltava, kun jalassa ylimääräistä nahkaa ei isommin ole. Palkeenkielen avulla nahkaa sai hieman venytettyä sulkemisen avuksi, mutta keskelle jäi vielä pieni avohaavakohta.

Hienosti parantuneesta lavasta poistin ompeleet kymmenen päivän jälkeen, mutta niin vain seuraavana päivänä haava poksahti kolmen sentin matkalta auki. Tuohon kohtaan muodostui istuessa ihopoimu, ja sen kohdalta haava antoi periksi. Suihkutteluhoitoa siis jatkettiin ja haava umpeutuikin itsekseen nopeasti.

Jalan haava parani hitaammin ja siinä pidettiin ompeleet pidempään. Kävin näyttämässä jalkaa eläinlääkärissäkin, kun paraneminen ei tuntunut edistyvän. Kotiin palattiin kuitenkin luvalla ottaa ompeleet pois ja kehoituksella jatkaa vain edelleen suihkutteluhoitoa, kun ei tulehduksen merkkejä ollut. Ja kyllähän jalan haavakin sitten lopulta parani ilman mitään lääkekuureja.

Ilmoitin Vaakun marras-joulukuulle rallytokokurssille opettelemaan voittajaluokan kuvioita. Ensimmäinen kurssikerta jäi pitkittyneen leikkaushaavan parantelun ja kennelyskän varoajan vuoksi väliin. Loput neljä kurssikertaa käytiin pitkän toipilasajan jälkeen innokkaina opettelemassa uusia kylttejä ja tekemässä ratatreeniä. Ensimmäisellä treenikerralla ei saatu radasta tehtyä kunnolla juuri mitään, kun meidän oikealla puolella seuraaminen oli täysin alkutekijöissä. Seuraavaksi kerraksi ehdittiin asiaa itse hieman harjoittelemaan ja sitten päästiin jo radallakin hyvään alkuun.

Vaakku on yhdeksän vuotta seurannut vasemmalla puolen todella hanakasti ja kaikenlaisiin häiriöihin ja harhautusyrityksin lankeamatta, joten oikealla puolella seuraamisen opettelu on vähän kuin itse joutuisi opettelemaan vasenkätiseksi. Oikeanpuoleisesta perusasennosta ja yhden askeleen seuraamisesta opettelu kuitenkin lähti etenemään - kuten aikoineen vasemmalla puolellakin. Kepillä on kätevä muodostaa koiralle oikealle lokero ja auttaa pysymään suorassa myös asennonvaihdoissa. Näissä oikeanpuolisissa kuvioissa ja kaikissa uusissa käännöksissä ja pyörityksissä meillä riittääkin työsarkaa pitkäksi aikaa ja tähtäin on näillä näkymin ensi kesän rallykokeissa.

Agilityjatkot

Alkutalven aktiviteettina jatkettiin Haloon kanssa agilityopintoja. Alkeiskurssi käytiin kaksi vuotta sitten, ja nyt loikattiin suoraan jatkokurssi 2:lle. Hieman omatoimitreeniä pohjalle ja kotiläksyjä (ja oheiset videot) omalla hallilla, niin mehän solahdettiin tasoltamme ihan hyvin kakkoskurssilaisten joukkoon.

Kurssilla tehtiin ratoja muutaman esteen pätkissä, ja enemmän harjoittelua vaativia esteitä treenattiin erikseen. Viimeisellä seitsemästä kurssikerrasta mentiin pidempi yli 20 esteen rata. Valitettavasti meillä sairastettiin kennelyskä marraskuun alkupuolella, joten kaksi treenikertaa meni meillä ohi varoajan täyttymistä odotellessa.

Tämä agilityspurtti kursseineen ja omatoimitreeneineen oli ihan mukava, mutta ei agility koiraharrastuksista kyllä ihan omalle mukavuusalueelleni osu. Haloossa kuitenkin on potentiaalia ja se kaipaa joka tapauksessa tekemistä, niin kyllä sitä aina yhden kurssin verran voi itsekin venyä. Haloo tuntuu tykkäävän vauhdikkaasta menosta, vaikka sillä onkin taipumusta oman suoritusvuoronsa alussa orientoitumisvaikeuksiin ja väärälle esteelle ennätettyään herkkähipiäisyyteen. Onneksi palkkapatukka toimii aina orientoitumisessa silmänräpäyksessä, ja ehkä tästä on hyötyä myös palveluskoiralajien mielenailahteluihin.



Miten ne aksailut sitten menivät? Meidän vähäisetkin irtoamis- ja etupalkkatreenit olivat jääneet Haloolle hyvin mieleen, ja kurssillakin sillä oli fokus oikein hienosti eteenpäin. Haloo ei kääntyile esteitten jälkeen kyselemään, vaan se porhaltaa mielellään täyttä höyryä eteenpäin. Jääräpäinen fokus eteenpäin on mukava asia suorilla, mutta ei silloin kun pitäisi ohjautua jonnekin muualle. Aika usein sainkin tuskailla, että ei varmasti käänny, en varmasti ehdi tai meni jo!



Renkaan ajattelin olevan hankala, kun se on kurssilla hieman eri näköinen ja osana vauhdikasta ratapätkää. Väärässäpä olin. Haloo haki vauhdissakin kurssimaneesin mustan renkaan hienosti, vaikka kokemusta erinäköisistä renkaista tai radalla etenemisestä ei vielä paljon olekaan. Ylipäätään vieraat esteet eivät tuntuneet olevan mikään juttu.



Omatoimitreeneissämme Haloo on pujotellut kuutta keppiä ohjureilla. Kurssilla tehtiin täyspitkää pujottelua verkoilla, joita jätettiin vähän kerrallaan pois. Haloo meni yllättävän hienosti! Se selvästi osasi helposta lähestymiskulmasta hakea itse oikeaan väliin ja suoritti puhtaasti, vaikkei pujottelussa viimeisellä treenikerralla ollut enää montaakaan verkkoa.



Kontaktiesteistä A:lla meillä on juoksukontaktit ja puomilla sekä keinulla pysäytykset. Pysähtymiset on tarkoitus opettaa seisaalleen, mutta se asento on vielä opettelematta ja niinpä Haloo pyrkii vielä menemään maahan. Kontaktiesteitten omatoimiharjoittelua hankaloittaa suuresti se, että esteet pitäisi omin voimin siirtää ja koota kentälle.



Nyt agilityaiheisen alkutalven jälkeen taidetaan vaihtaa taas tottislinjalle. Jatketaan agilityhommia sitten taas kun siltä tuntuu - ja ehkäpä kisaradalle sitten 2020?

Jos metsään haluat mennä nyt

Haloon ja Ainon kanssa käytiin loppusyksyn viikonloppuina metsässä treenaamassa maastolajeja niin ahkerasti kuin suinkin ennätettiin. Säät on tuolloin treenaamiseen parhaat mahdolliset, kunnes talvi sitten tulee ja tekee puolen vuoden treenitauon.

Esineruudussa Aino yllätti. Elokuussa väännettiin kovasti esineitten tuomisesta, mutta asiat olivat loksahtaneet raiteilleen Ainon otsatukan alla ja nyt se kiidätti esineitä minulle ihan into piukassa. Toivotaan että homma jatkuu näin keväälläkin. Haloolla suurin ongelma piillee etsintälinjalla siirtymisissä. Etsintälinjalla se koomaa ruutuun pääsyä ja perusasennon ottaminen saati uuteen lähetyspaikkaan siirtyminen on jähmeää. Korjaussarjaksi tehtiin etsintälinjalla esineen tuomisen jälkeen seuraamista namipalkalla, ja oikein aktiivista seuraamista tehdessä vapautin suoraan ruutuun hakemaan seuraavan esineen. Toivottavasti tällä aikaa päälle saadaan kooma pois ja aktiivisuutta tilalle.

Metsäjäljellä Haloo mennä porhaltaa oikein vimmalla ja selvittää jäljet taitavasti. Ongelmat taitavat liittyä vain tilanteisiin, joissa sen tekemistä ohjaillaan (tai se kokee niin). Ongelma ei ole nyt tullut esiin, mutta toivottavasti näistä syksyn jäljistä on kuitenkin ollut hyötyä oikeanlaisen rutiinin muodostumisessa. Venytellään Haloon ohjailun sietämisen rajoja sitten keväällä vaikkapa ajamalla jälkiä lyhyemmässä liinassa.

Siinä missä Haloon jäljestys oli mukava jättää talvitauolle, niin Ainon kanssa oltaisiin kaivattu muutama lisäviikko. Ainon kanssa jäätiin vähän samanlaiseen vääntöön kuin käytiin esineruudun kanssa. Jäljellä se ensimmäisen puoliskon kyselee "Miksi?" ja jossain vaiheessa se sitten vain lähtee ja ajaa aivan suvereenisti ja hyvällä ilmeellä loppuun asti. Nähdyn esineruutukehityksen jälkeen odotan jännityksellä ensi kevään jälkiä.

Haloon kanssa treenaillessa tuli mieleen, että miksi päälajina tulee aina harrastettua metsäjälkeä? Haloo on innokas tekemään ihan mitä tahansa tehtäviä, joten miksipä ei voisi sen kanssa ottaakin päälajiksi etsintäkoetta. Jälkien vanhetessa onkin nyt hieman laiteltu alulle pudotetun esineen noutoa ja tarkkuusetsintää.

Vaakulle HK3!

Nälkä tunnetusti kasvaa syödessä. Mestisten jälkeen mietin, pitäisikö vielä Vaakun kanssa yrittää kolmosluokan tulosta myös hakukokeesta. Etsintäkokeitten hakuosuuksista oli jäänyt ihan luottavainen olo, joten ilmoitin Vaakun hakukokeeseen Rovaniemelle, ja varalle jäi vielä kokeet Tassutörmällä ja Haapavedellä.

Päivänvaloa ei riittänyt metsässä treenaamiseen enää arki-iltoina, mutta parit hakutreenit saatiin syyskuun viimeiselle viikonlopulle. Lauantaina käytiin hieman isommalla porukalla Tassutörmällä tallaamassa kokopitkä 300 metrin rata. Halusin käydä läpi koko radan, mutta en juoksuttaa Vaakkua piippuun, joten pistotin melko harvakseltaan. Vaakku teki oikein hyvän treenin, eikä vaikuttanut lopussakaan väsyneeltä, vaikka maasto tuolla radalla onkin monin paikoin raskaskulkuista. Sunnuntaina treenattiin pienemmällä porukalla helpossa kangasmetsämaastossa Salonpäässä. Vaakku porhalsi taas vieraat ukot ylös satasen alueelta hyvässä potkussa. Oikein havahduin, että vieraat ukot hakumetsässä eivät ole enää aikoihin olleet mikään juttu, vaan ne etsitään ja niitten kanssa leikitään hyvällä innolla.

Seuraavana viikonloppuna ajeltiin Vaakun kanssa hakukokeeseen Rovaniemelle. Juuri koeviikonlopuksi saatiin muutaman asteen pakkaset ja maa peittyi hiuksenhienosti kuuraan ja lumeen. Meidän päivä alkoi heti enteilevästi, kun ajoin harhaan Tassuvaarasta, vaikka olen siellä useaan otteeseen aiemminkin käynyt. Onneksi lopulta myöhästyin kokeen avauksesta vain viitisen minuuttia.

Päivä ei jatkunut juuri sen paremmin hakumaastossakaan. Vaakku oli etenkin alussa melko vaisu ja pistot ihan tynkiä, minä epäilin ensimmäistä ilmaisua valeeksi ja rullakin laukesi toisesta päästä ja roikkui läpi suorituksen ruotsalaismalliin. Lopputulemana nousi kaksi ukkoa, radan alusta ja lopusta. Kolmannellakin ukolla Vaakku oli käynyt kahteen kertaan, kenties löydöllä ja näytöllä, mutta tästä kaikesta sekoilusta hämmentyneenä ei käynyt minun luona siinä välissä. Jos jotain positiivista, niin kolmosluokan rata ei tuntunut ollenkaan niin pitkältä, etteikö sellaiselle tohtisi toistekin lähteä.

Eläkeläinen tottisarvostelussa 27.10.2018, kuva K Kylmänen

Ilmoittautuminen laitettiinkin uuteen yritykseen Tassutörmän kokeeseen. Yhdet treenit saatiin koetta edeltävälle viikonlopulle Tassutörmälle, ja taas Vaakku porhalsi komeasti satasen radan. Vieraat maalimiehet nousi umpipiiloista, ja toisaalta Vaakku löysi hienosti ja jätti sujuvasti ilmaisematta kuusen alusen, jossa olin itse ollut piilossa toiselle koiralle. Vaakku onkin ollut koko kauden niin jäätävän varma rullan kanssa, että pitäisi ehkä luottaa siihen?

Talvisen kylmät olosuhteet sattui myös Tassutörmän kokeeseen. Vaakun kanssa päästiin ensimmäisenä radalle, ja nyt meno oli alusta alkaen sitä mitä pitääkin. Vaakku lähti innokkaasti, teki isoja pistoja ja hyvää etsintää ja oli varma rullan kanssa. Ensimmäinen ukko löytyi oikeasta etukulmasta umpparista, toinen vasemmalta suunnillen 150 metristä laajalta hakkuuaukealta ja kolmas oikeasta takakulmasta umpparista. Etsintä oli reipasta loppuun asti, mutta ihan viimeinen näyttö oli selvästi totuttua hitaampi. Mahtoikohan Vaakku huomata, että voi räkä, tähän tämä nyt loppuu.

Henkilöhausta saatiin 167 pistettä eli tulos oli maaston osalta jo palkkarissa ja Vaakun eläkepaperit kansallisista palveluskoiralajeista enää 70 tottispisteen päässä. Tätä ei ehkä olisi pitänyt vielä iloita, sillä siihen ne maastopisteet sitten jäivätkin. Hieman äkkinäisellä valmistautumisella Vaakku toi esineruudusta yhden ainoan esineen. Vaakku ei näyttänyt olevan etsimässäkään ruudusta oikein mitään, kunhan vähän juoksenteli. Helpoksi ruuduksi tuo ei tosin osoittautunut niillekään, jotka oikeasti olivat sieltä esineitä etsimässä.

Pitkän pakkaspäivän päätteeksi piti suorittaa vielä tottelevaisuusosuus, joka meni odotetusti samaan puolivillaiseen tyyliin kuin viime kokeessa. Tottista ei tässä kokeitten välissä alettu enää virpomaan ja treenaamaan, vaan luotin että tulokseen tarvittavat 70 pistettä saadaan tehtyä joka tapauksessa. Kiltillä arvostelulla saatiinkin 85 pistettä ja sitä myötä koulutustunnus HK3 ja luokkavoitto yhteispisteillä 252. Siinä se nyt on, koko suora ylimmän luokan koulareita! Vaakku laittoi siis hieman Ränni-äitiä ja Nova-isoäitiä paremmaksi, eli on se vaan aikamoinen sissi. Mikä mahtavinta, niin Vaakku on edelleen yhdeksän vuotta täyttäneenä loistavassa kunnossa eikä esteet tai voittajaluokan hakurata vielä hidasta sitä yhtään. Nyt voidaankin hyvillä mielin eläköityä kansallisista palveluskoiralajeista ja jatkaa muitten virkistävien aktiviteettien parissa.

FI KVA JK3 EK3 HK3 BH Black Death Varis

Uuden äärellä: Nosework-koe

Nosework-kokeisiin tuli tutustuttua lokakuun puolivälissä heti kerralla osallistujan roolissa. Haloo pääsi varasijalta mukaan lauantain kokeeseen ja sinne lähdettiin haistelemaan koeilmapiiriä lunkisti ilman kummoisiakaan treenaamisia sitten toukokuisen hajutestin. Pahaksi onneksi sairastuin itse viikonlopun alla, mutta ajattelin lievittää kuumeista oloa lepäämällä koepaikalla kaikki odotusajat peiton alla autossa. Hyvä idea, mutta kyllä päivästä silti tuli kipeänä tosi pitkä ja raskas.

Ensin suoritettiin peräkkäin sisäetsintä ja laatikkoetsintä. Sisätilana oli takkahuone, jossa oli sohva, jääkaappi, vitriinikaappi ja työpöytiä. Haloo lähti heti hyvin etsimään huoneen reunaa myöten ja aika nopeasti jäi etsimään nimenomaan yhden työpöydän ympäristöstä. Se teki todella kovasti töitä tarkentaen hajun lähdettä pöydän alta ja päältä hyppäämällä sitä vasten. Lopulta se paikallisti hajun lähteen työpöydän takana seinässä olevan tussitaulun alareunasta ja teki hyvän ilmaisun siihen (aika 1:27). Tuomarin kommentit "Hieno, pitkä tarkentelu. Täsmälleen kätkölle. Voimakas nenänkäyttäjä. EHK:n arvoinen hajun tarkentelija."

Laatikkoetsinnässä enimmäisaika oli puolitoista minuuttia, ja sen kuluessa ei Haloo ilmaissut yhtään laatikkoa. Se etsi kyllä hienosti, mutta ei vain tehnyt löytöä. Laatikkoetsintä on ollut Haloolle jostain syystä se vaikein, ja toukokuussa hajutestiä varten sitä harjoiteltiinkin aika tavalla. Nyt en hoksannut sitä etukäteen koetta varten treenata.

Ulkoetsintäalue 13.10.2018

Lounastauon jälkeen suoritettiin niinikään peräkkäin ulkoetsintä ja ajoneuvoetsintä. Kuvan ulkoetsintäalueelta Haloo etsi hyvin ja löysi nopeasti kätkön potkulaudasta (aika 0:32). Tuomarin kommentit "Hieno reagointi ja hieno ilmaisu millilleen kätkölle. Hyvät aloitukset."

Ajoneuvoetsinnässä kohteina oli peräkärry ja henkilöauto, mutta kahden minuutin enimmäisajan puitteissa ei kätköä löytynyt. Tämä meni puhtaasti minun piikkiin, sillä kätkö oli auton keulassa rekisterikilven takana ja minä vein Haloota etsimään ihan kaikkialle muualle.

Tällä kertaa saatiin siis pisteet vain sisäetsinnästä ja ulkoetsinnästä, mutta oppia tuli senkin edestä! Laatikot meni treenilistalle ja omaan ohjaamiseen ja toimintaan tuli kovasti uutta oppia. Hajutestistä jäi sellainen mielikuva, että aikaa on reilusti, mutta koeluokissa ei sitä aikaa niin paljon olekaan. Lajin koekäytännöt tuli nyt myös ainakin yhden kokeen osalta tutuksi.

Heti seuraavana päivänä oli Tassutörmällä IPO-koe, johon olin ilmoittanut Ainon peltojäljelle eli A-osakokeeseen. Nosework-päivän mittaan oma olo kävi lepäämistauoista huolimatta niin huonoksi, että toista samanlaista saati kipeämpää päivää ei voinut ajatellakaan. Pakko oli siis jättää koe väliin ja jäädä kotiin nukkumaan.

Koetta edeltävillä viikoilla Aino jäljesteli koetta ajatellen riittävän mittaisia ja ikäisiä jälkiä pitkässä liinassa, selvitti yleensä kulmat ilman kauhean isoja ylityksiä ja ilmaisi esineet melko varmasti. Kuitenkin ihan siinä kokeen alla sujui vaihtelevasti, joten ehkä siinäkin mielessä ei ollut huono sattuma potea kuumeflunssa juuri nyt.

PK-mestikset

Briardien PK-mestiksiin Kyröskoskelle ilmoitin Vaakun lauantaille etsintäkokeeseen ja Ainon sunnuntaille debytoimaan jälkikokeeseen. Tällä kertaa ei tarvinnut lähteä kokeeseen henkilöhakuun ihan kylmiltään, sillä lomani aikana sain koolle yhdet hakutreenit, ja Vaakku porhalsikin ne tosi huipusti. Muutkin osa-alueet kokeiltiin kerran pari läpi, ja siinäpä Vaakun koevalmistelut olivat.

Ainon tottiksessa ja esineruudussa sen sijaan riittikin työmaata niin paljon, että viikko ennen kisoja oli nostettava kädet pystyyn ja peruttava osallistuminen. Aino on moottoriltaan hieman dieselimpi, eikä se luontaisesti tuo mitään tai tarjoa helposti aktiivisuutta, niin kylläpä niitä hankaluuksia sitten riittikin. Olisi pitänyt alkaa valmistautua huomattavasti aikaisemmin, esimerkiksi pari vuotta sitten. 😆

Vähistä briardiosallistujista poisjäännit ovat aina harmillisia. Kun tuli peruutus myös jäljen 3-luokkaan, ilmoitin että voidaan tulla ex tempore Haloon kanssa sille paikalle - kun nyt joka tapauksessa olen Vaakun kanssa kisoihin tulossa. Haloon kanssa ei ollut tarkoitus osallistua kokeisiin vielä aikoihin, joten koko kesänä ei oltu juurikaan treenattu ja kesäkuisen kokeen jälkeen sitä treenin tarvetta tuntui olevan etenkin jäljellä ja tottiksessa.

Rotumestiskokeen avaus Kyröskoskella 1.9.2018, kuva Minna Virtanen

Kyröskoskelle ajeltiin Vaakun ja Haloon kanssa hyvissä ajoin jo torstaina, jolloin ehdittiin käydä järjestävän yhdistyksen Kyröskosken käyttökoirien kentällä pari kertaa treenaamassa. Vaakun koepäivä koitti lauantaina, ja aamulla arvontojen jälkeen lähdettiin maastoon. Kisakeskuksen läheltä alkoivat laajat kangasmetsämaastot, joissa mukavan lyhyin siirtymin saatiin suoritettua kaikki etsintäkokeen osa-alueet. Ensimmäisenä suoritettiin jäljet, ja jos viimeksi Vaakun jana oli paras miesmuistiin, niin nyt nähtiin se toinen äärilaita, pisteet 52/60.

Hakurata oli helppokulkuista aukeaa kangasmetsää, mutta maasto kumpuili sen verran, ettei ihan joka kolkkaan aina nähnyt, ja loppua kohden alue nousi hieman ylämäkeen. Hyvin kotoisan näköistä maastoa meille. Vaakku oli mukavan innoissaan, lähti aina halukkaasti, juoksi hienoja pistoja ja tein yhden yliheitonkin. Molemmat maalimiehet löytyi oikealta puolelta: puolipeitetty parikymmentä metriä etukulmasta eteenpäin ja umpipiilossa oleva ihan alueen lopusta ylämäestä. Rullailmaisun kanssa ei ollut nyt ongelmia eikä työskentelyssä muutenkaan juuri moitittavaa, pisteet etsintäkoirien parhaat 69/70.

Esineruudussa oli hyvä näkyvyys loivaan alamäkeen. Neljää esinettä etsittiin, mutta viidessä minuutissa Vaakku toi vain kolme. Vahvasti epäilen, että Vaakku haistoi muutaman metrin päästä sen neljännenkin, mutta kun se oli materiaaliltaan vähän tympeämpi juuriharja tai muu sellainen, niin mokoma jätti sen sujuvasti välistä ja päätti etsiskellä mukavampia esineitä. Pisteitä 24/30.

Varis rotumestiksissä Kyröskoskella 1.9.2018, kuva Henna Lindell

Pudotetun esineen noudossa Vaakku oli tavallista laiskempi. Yleensä se tekee koko matkan tottisseuraamista ja noutaa lujaa, mutta nyt ei ollut niin hanakassa kontaktissa ja juoksi noudon leppoisampaa laukkaa. Säännöt ei edellytä kuin mukana kulkemista ja 150 metrin noutokin sujui ripeästi tasaisella tempolla mennen tullen, joten pisteitä 20/20.

Maasto-osuudesta viimeisenä tehtiin tarkkusetsintä. Tuomari oli tarkkasilmäinen ja huomasi Vaakun pahan tavan tarkistaa ruutu (kivemman esineen toivossa) kokonaan, vaikka on jo pikkuesineen sijainnin sieltä haistanut. Pisteet 19/20.

Pitkän päivän päätteeksi palattiin kentälle tekemään tottikset. Otin Vaakun autosta valmistautumaan omaan vuoroon aivan liian aikaisin, mutta kyllä jo maastossa tuntui loppua kohti sellaista väsymistä, ettei mitään järin hyvää tottissuoritusta ollut odotettavissa muutenkaan. Seuraaminen oli näennäisesti hyvää ja noudot esteineen suoritettiin varmasti, mutta kunnollista särmää ja motivaatiota olisi kaivattu. Selvimmin väsyminen näkyi jäävissä liikkeissä ja eteenmenossa, joissa tuli hidastelua ja kaksi asentovirhettä. Pienenä valopilkkuna hyppynouto meni vieraskoreasti ilman kosketuksia. Tottispisteet 82. Hienosti kuitenkin 9-vuotiaalle veteraanille tuli ensiyrittämällä EK3 plakkariin 2-tuloksella 266 pistettä. Tällä tuloksella tuli myös beauceron- ja bouvierosallistujien joukosta luokkavoitto ja briardien EK-rotumestaruus!

Etsintäkokeen rotumestari 2018, kuva Henna Lindell

Sunnuntaina oli Haloon vuoro startata ensimmäistä kertaa jälkikokeen 3-luokassa. Odotukset eivät olleet kauhean korkealla, kun kisamittaista jälkeä ei oltu koskaan ajettu ja kuten toukokuun kokeessa nähtiin, Haloo saattoi heittää hanskat tiskiin jo ennen kilometrin matkaa. Nöyrin mielin lähdettiin kuitenkin yrittämään.

Tällä kertaa jännitysnäytelmä nähtiinkin jo heti janalla. Haloo irtaantui lujaa ja luotisuoraan, reagoi jälkeen säpäkästi ja lähti jäljestämään innokkaasti. Valitettavasti se oli takajälki, ja oikeaan suuntaan käännyttyä Haloo ei halunnut edetä ollenkaan. Jana oli suoritettu, tuomari lähti pois ja siinä me sitten ihmeteltiin. Onneksi tovin kuluttua metsätiellä ohi meni pyöräilijä, sillä se sai Haloon ajatukset taas nitkahtamaan on-asentoon. Haloo kiinnostui taas jäljestä, lähti etenemään yhä kiihtyvällä innostuksella ja yhtään en uskaltanut jarrutella menoa, vaan yritin vain puolijuoksua pysytellä perässä. Yksi välikeppi jäi matkan varrelle, mutta niin vain päästiin loppuun asti kelpo määrä keppejä taskussa! Jälkipisteet 144/170.

Seuraavaksi suoritettiin esineruutu, josta me tarvittiin tulokseen yltääksemme vaivaiset 6 pistettä. Nykysäännöillä se tarkoittaa kahta esinettä, minkä kuvittelinkin toukokuisen kokeen ja treenien perusteella olevan pala kakkua. Mutta, mutta. Kakunpalan sijaan nähtiinkin sama ilmiö kuin janalla. Haloo haki ensimmäisen esineen tosi lujaa mennen tullen - ja sitten se ei enää käytännössä tehnytkään mitään. 😱 Esineruudusta pisteitä 0/30 eli maastopisteitten osalta ei ylletty tulokseen. Tottikseen ei lähdetty pelkän huvin ja urheilun vuoksi, etenkään nyt kun tekeminen oli näin häilyvää.

Ennakkoon arvelin, että tulos saattaa jäädä kiinni jälkikeppien määrästä, mutta sehän menikin sitten ihan toisin. Haloo osaa asiat ja niin halutessaan tekee ne huiman hienolla intensiteetillä ja vauhdilla (jana, jäljestys, ensimmäinen esine), mutta mentaalipuolella tulee nyt melkoisia erroreita. Treenattavaa siis riittää, jotta ensi kaudella voidaan tavoitella kolmosluokan tuloksia.

Varis rotumestiksissä Kyröskoskella 1.9.2018, kuva Minna Virtanen

Isojen koirien puuhia

Videossa on pikku Aino isojen koirien puuhissa. ❤ Todellisuudessahan Aino on ihan ponin kokoinen ja videolta sai leikkailla aika tavalla Ainon tuhmailuja pois, että saatiin noin siisti pätkä jäljelle. 😄 Aino on lajista ainakin kovasti innoissaan, ja onhan se toki vuodessa jo oppinutkin yhtä ja toista!




Yksi aurinkoinen ja melkoisen tuulinen lauantaipäivä tuli vietettyä Muhoksella pellon laidalla erikoisjälkikoesuorituksia katsellen. Päivän aikana tuli taas nähtyä lajin haastavuus. Miten se voikin olla niin yksinkertaisen näköistä hommaa ja silti niin vaikeaa? Päivän saldona oli pari tulosta muille ja toivottavasti pientä treenikipinää itselle. Kuvia kokeesta täällä


Elokuun lopulla arki-iltapäivänä oli oman seuran IPO-koe, josta kävin katsomassa kenttäosiot Kiimingissä. Aika paljon oli tällä kertaa tuhmailuitiöitä ilmassa C-osassa, mutta pari koulutustunnusta oli kuitenkin tuloksena järjestäjäporukan, tuomarin ja kilpailijoitten päivän ahkeroinnista. Kuvia kokeesta täällä

Vaakulle EK2

Palveluskoiratouhuja jatkettiin Vaakun kanssa elokuussa etsintäkokeella. Lajin ykkösluokka suoritettiin Kemin yöttömän yön kisoissa neljä vuotta sitten. Nyt kun jälkikokeet saatiin päätökseen, tuli sopiva aika jatkaa tätä sivulajia.

Tulostavoittein, mutta ilman suurempia pisteodotuksia, ilmoitin Vaakun etsintäkokeeseen Raaheen. Laskin että kuudesta osa-alueesta jäljestys, tottelevaisuus ja esineruutu ovat tuttuja juttuja. Pudotetun esineen nouto ja tarkkuusetsintä oli nopeasti kokeiltu, ja nekin Vaakku muisti hyvin. Ehdottomasti arvoituksellisimmaksi osa-alueeksi tiesin henkilöhaun, sillä niin mielijohteesta ja leppoisalla asenteella ilmoittauduttiin kokeeseen, ettei yksissäkään hakutreeneissä ehditty käydä. Edellinen hakutreeni oli lähes vuoden takaa. 😲

Koepäivä aloitettiin maastossa jäljillä. Vaakku teki parhaan janasuorituksen miesmuistiin ja sai porukan ainoana jäljeltä täydet pisteet. Seuraavaksi päästiin hakuradalle, jonka vasen laita laski näkymättömiin ja oikea laita nousi mäen päälle. Radan puolivälissä Vaakku viipyi vasemmalla puolella omituisen pitkään näkymättömissä. Sitten sieltä alamäestä kurkisti Vaakku kysyvän näkäisenä, katosi taas ja hetken kuluttua juoksi lujaa luokse pieni oksanpätkä suussaan. Hyväksyin ilmaisun ja Vaakku vei vauhdikkaasti löydölle. Kiintorulla kaulassa näytti olevan kunnossa, joten ihmettelin, miten Vaakku ei ollut saanut rullaa otettua, vaikka maalimiehen mukaan oli kovasti yrittänyt. Suoritus jatkui ja toinen maalimies löytyi selvästi oikean takakulman tuntumasta mäen päältä. Vaakku tuli hakemaan minut tyhjin suin, mutta selvästi löytäneenä, ja kun aikaakaan ei enää ollut tuhlattavaksi, niin hyväksyin ilmaisun ja Vaakku vei taas vauhdikkaasti löydölle. Molemmat maalimiehet nousi, mutta arvatenkin ja ihan syystä pisteet ilmaisuista ja työskentelystä ropisivat.

Black Death Varis 4.8.2018, kuva Veera Soukka

Esineruutukin meni hieman alakanttiin, sillä kolmea esinettä tietysti haettiin, mutta Vaakku toi viidessä minuutissa vain kaksi. Tarkkuusetsintä ja pudotettu menivät onneksi ihan normisuorituksilla. Tarkalta tuomarilta tuli kuitenkin parin pisteen vähennys tarkkiksen työskentelystä ja pisteen vähennys pudotetussa, kun paluuvauhti ei ollut niin luja kuin menovauhti. Kaikkiaan maastosta saatiin kuin saatiinkin ihan reilusti tulokseen riittävät 170 pistettä.

Tottikset tehtiin Raahessa Käpälämäen kentällä, joka on suurimmaksi osaksi sorapohjainen. Pahimmoilleen tottisten alkaessa alkoi myös auringonpaiste, joten kenttä oli melko kuuma. Vaakku oli kuitenkin yllättävänkin hyvässä potkussa vielä näin päivän päätteeksi ja teki innokkaasti 88 pisteen tottiksen. Selvimpinä virheinä tuli taas liikkeestä istumisessa asentovirhe, hypyssä kosketukset ja eteenmenossa toinen maahan-käsky.

Noudoissa Vaakku hauskasti intoili perusasennossa niin, että istui välillä ihan kurrena molemmat etutassut irti maasta. Paikkamakuussa minä puolestani sekoilin hieman, kun ajattelin, että sääli auringonpaisteessa makaavaa koiraa, mutta ihanaa itse päästä näkösuojan varjoon istumaan hetkeksi ...ja samassa tajusin, että mehän ollaan kakkosluokassa eli se siitä varjopaikasta ja siirryin sujuvasti piilon viereen koiran näkösälle. 😄 Kotiinviemisiksi saatiin siis EK2 pistein 258 ja samalla varmistui, että rotumestiksiin syyskuussa lähdetään tavoittelemaan tulosta etsintäkokeen 3-luokkaan.

Black Death Varis 4.8.2018, kuva Veera Soukka

Huh hellettä ja RTK2

Tänä kesänä aurinko on porottanut hurjia hellelukemia viikkotolkulla. Taivaalta ei ole saatu vettä montaakaan pisaraa, joten kuumuus ja kuivuus ovat koetelleet luontoa monessa mielessä. Heinäkuussa oli yksi lomaviikko, mutta puolta tuntia pidempään kerrallaan ei pystynyt pihalla mitään askaretta tekemään siinä paahteessa. Kotona onneksi on mukavan viileää, joten koirienkaan ei ole tarvinnut sisällä kärsiä kuumuudesta.

Purutreenit pyöri normaalisti helteilläkin, ja lisäksi käytiin Ainon kanssa koirakoulu Kisman tokokurssilla ja Vaakun kanssa rallytokokurssilla. Kurssit alkoivat kesäkuussa sopivasti hieman ennen Ainon tokokoetta ja Vaakulle kaavailemiani rallykisoja. Siellä saatiin siis kaivattuja ryhmäpaikkiksia, liikkurointia, rallyratatreeniä ja sääntöviidakkokertausta. Omat treenailut sen sijaan jäi helteillä vähiin. Muutamaan otteeseen käytiin illemmalla puuhastelemassa pieniä tottisjuttuja kuten jäävien asentoja, perusasentoon nousuja ja heitetyn kapulan koomasta heräämistä.

Aino 17.7.2018

Heinäkuu on melko hiljainen palveluskoirakoerintamalla, joten silloin oli hyvä aika rallytokokisoille. Vaakun kanssa suoritettiin alokasluokka helmikuussa ja nyt lähdettiin tavoittelemaan kolmea avoimen luokan tulosta. Avoin luokkakin perustuu vielä enimmäkseen muista lajeista saavutettuun perusosaamiseen, joten ihan uutena asiana meille tuli vain pyörähdys seuraamisen aikana.

Ensimmäinen startti käytiin Kiimingissä Heli Kelhälän tuomaroimissa rallytokokisoissa. Sää oli helteinen kuinkas muuten, mutta kylläpä olikin helppoa kisoissa käymistä pyörähtää reilun minuutin suoritus neljän koiran luokassa ja ajella 100 pisteen tulos ja 1. sija taskussa kotiin. Hieman toista on urakoida kahdeksan tunnin päivä yhden tuloksen eteen palveluskoirakokeessa. 😄

Seuraavana viikonloppuna käytiin kaksi avoimen luokan rallykisaa belgianpaimenkoirien rotumestiksissä Oulussa. Päivä oli hurjan helteinen, mikä toista kisaa odotellessa alkoi jo hieman tuntua omassakin jaksamisessa. Ensimmäinen kisa oli hallissa, mutta ilma oli sielläkin seisova. Taru Leskisen tuomaroimana Vaakku sai radalta 97 pistettä ja sillä sijoituttiin kolmanneksi. Hannele Pirttimaan rata oli rakennettu ulos kivituhkakentälle, ja siltä saatiin 96 pistettä, kolmannen tuloksen myötä RTK2 ja niinikään 3. sija.

Molemmilla radoilla oli hieman säätöä pyörähdyksen kanssa, vaikka se treeneissä oli jo sujunutkin hyvin. Lisäksi, arvostelulaji kun on kyseessä, tuli nyt ehkä hieman aiempaa ankarammin vähennyksiä liian liki eteen istumisista ja sellaisista. Joka tapauksessa sujuvasti ja erinomaisen motivoituneilla suorituksilla saatiin avo-luokkakin tekaistua. Rallykurssilla ehdittiin vielä parin treenikerran verran katsoa voittajaluokan kuvioita, ja niiden opettelua jatketaan sitten hallikaudella itsekseen ja ehkä jollain kurssillakin.

Haloo 17.7.2018

Sään salliessa (tai oikeammin estäessä kaiken muun liikkumisen) on koirat uineet paljon. Jäälin montuilla ollaan hurjasta sesongista huolimatta aina melko helposti löydetty sopiva rauhallinen ja riittävä rantapläntti uimiseen. Itse tuli uitua vain kerran, mutta etenkin Aino ja Haloo ovat uineet sitten minunkin edestä. Niillä kasvaa varmasti kohta räpylät tassuihin, kun ne oikein antaumuksella ui ja ui ja ui ja ui ja malttaa käydä rannassa vain hetken verran. Silloinkin, jos kotiinlähtö mainitaan, niin loiskahdus käy saman tien. 😃

Ainokin touhuaa

Aino on viime syksystä alkaen treenannut ipo-hommia. Treenimahdollisuudet montsussa oli huonot, koirassa on kuitenkin ainesta ja meille aukesi paikka osaavasta aktiivisesta ipo-porukasta, joten tehtiin tällainen lajinvaihto. Treenit ovat pyörineet säännöllisesti talvikaudella hallissa kerran viikossa ja kesäkaudella kentällä kahdesti viikossa. Näiden aikaa vievien treenien takia ei Ainon kanssa muita lajeja olekaan isommin puuhasteltu.

Pieni syrjähyppy tehtiin kuitenkin talkoohengessä tokokokeeseen. Limingassa heinäkuussa pidettäviin SM-kisoihin tarvittiin briardijoukkueeseen yksi koira myös avoimeen luokkaan. Tarjouduin tuon kolosen paikkaamaan ja osallistumisen edellytyksenä Aino tarvitsi ennakkoon avoimesta luokasta vähintään 3-tuloksen. Ainon kanssa pikapikaa opeteltiin uusia juttuja sen minkä ehdittiin ja sitten eikun osallistumaan yhteen viimeisistä mahdollisista kokeista ennen joukkueitten ilmoittautumisen päättymistä. Sellainen pikku juttu vain jäi vielä treenaamatta, että mitä Ainon pitää tehdä sitten jos kun alkaa ahdistaa. Aika kauheaa sitkutteluahan se sitten olikin. Kaikista muista liikkeistä saatiin kuitenkin pisteitä paitsi ruutuun lähetyksestä, jossa Aino kohdisti ensin hyvin ruutuun, mutta sitten katse kääntyi asteen verran vasemmalle ruudun takana kehän ulkopuolella maassa liikuskelleeseen lintuun. Ei ollut vaikea arvata, mihin Aino ruutuun-käskyllä pinkaisee. Lähti kyllä komian lujaa - ja vasta käskystä👍 Tulokseksi saatiin joukkueeseen riittävä 2-tulos, mutta kieltämättä ei kyllä harmita, ettei lopulta ylempään luokkaan saatukaan edustajaa ja briardijoukkue kaatui siihen.

Lajin vaihdon myötä mukaan ohjelmaan on otettava myös peltojälki. Juhannuksena käytiinkin isommalla porukalla pellolla jäljestämässä ja Aino ajoi nilkkamittaisessa harvahkossa heinässä ensimmäisen varsinaisen peltojälkensä. Aika varman päälle tuli otettua (melko tiuhaan ruokaa ja lyhyt liina), mutta tästä nyt sitten pitäisi lähteä silläkin saralla etenemään.

Haloon hommailuja - JK2!

Ilmoitin Haloon jälkikokeeseen kesäkuulle, ja sitä ajatellen on hyödynnetty kaikki tilaisuudet treenata tottelevaisuutta ihmisten ilmoilla. Aino sai parin treenikerran jälkeen luovuttaa siskolleen paikkansa pk-tottiskurssilla, ja Haloo kävi kuokkimassa myös Ainon pururyhmän tottiksissa. Kuin tilauksesta tuli toukokuulle myös SPL-maalimies Janne Laitisen tottiskoulutus Kiimingissä. Toivoin häiriötreeniä seuraamiseen ja arvasinkin, että täältä saadaan juuri sitä mitä tarvitaan. Selvästikin aina aika ajoin on jonkun ravisteltava ohjaaja pois mukavuusalueelta. Itse vajun aina hiljalleen löysäilyyn, vaikka teoriassa tietäisinkin, mitä pitäisi tehdä. Haloo teki hienosti hommia ja sai kehut, että on kivan ja hyvän oloinen koira!




Seuraavalla viikolla toukokuisena torstai-iltana ajeltiin Haloon kanssa noseworkin 1-luokan hajutestiin Paltamoon. Kilpailukirja saatiin ilman merkintöjä jo kuukausi aiemmin, kun tunaroitiin ensimmäinen yritys Kempeleessä. Siellä Haloo huiteli vauhdikkaasti 12 laatikon radan läpi, toisella kierroksella tökkäsi kokeiluksi nenänsä johonkin laatikkoon ja minä samantien hyväksyin sen löydöksi. Ohoh. Eipä auttanut kuin treenailla lisää ja odotella uutta testiä.

Paltamossa testi oli sisätiloissa liikuntahallissa. Halli oli sen verran hämärä ja kolkko paikka, että poikkeuksellisesti jokainen koira sai käväistä tutustumassa halliin ennen testin aloitusta. Haloota ei halli kummeksuttanut yhtään ja leikittiin siinä vain hetki narupallolla. Omalla vuorollamme päästiin suorittamaan, ja heti ensimmäisen jonon kolmannen laatikon Haloo ilmaisi ilman mitään epäilystä. Vahingosta viisastuneena tehtiin kuitenkin tarkistuskierros, ja kun toisenkin kerran Haloo ilmaisi erittäin pontevasti saman laatikon, niin hyväksyin löydön. Laatikko oli oikea ja tällä kertaa saatiin kilpailukirjaan ensimmäinen merkintä.

Jälkikokeen kakkosluokkaa lähdettiin Haloon kanssa suorittamaan Opky:n 1- ja 2-luokan iltajälkikokeeseen. Koe avattiin ja koirat tarkastettiin Sanginjoella ja siitä siirryttiin jäljille. Janalla Haloo lähti vauhdikkaasti ja suhaili vähän sinne tänne ennen kuin oikea suunta löytyi. Jäljeltä saatiin kuin saatiinkin kaikki kepit taskuun, vaikka 700 metrin jäljestämisen ja neljän kepin jälkeen Haloo oli sitä mieltä, että kyllä tämä tältä erää riittää ja minäkin tulin siihen tulokseen, että eipä auta kuin lähteä autolle. Palatessamme Haloo kuitenkin pongasi jäljen uudelleen ja nosti loputkin kaksi keppiä.

Esineruudussa viime syksyn kokeessa Haloo luuli olevansa henkilöhaussa, mutta nyt se selvästi oli omastakin mielestään tullut esineruutuun. Varsin nopeasti kolmella lähetyksellä se toi kolme esinettä. Viimeinen oli oikeassa etukulmassa ja satuin lähettämään siitä lähes kohdalta. Haloo lähti lujaa ja saman tien pyörähti ympäri ja sinnikkäästi etsi esineen, vaikka hetken aikaa joutui sitä siitä paikallistamaan. Hieno suoritus. Ensimmäinen esine Haloolla kävi lyhyesti maassa, mutta kiltillä arvostelulla ei siitä vähennyksiä. Maastosta pisteitä yhteensä 191.

Tottiksiin siirryttiin Tassutörmälle, missä meidän pari kysyi, onko mun koira uros vai narttu. Tuo kysymys enteilee aina huonoa, sillä mitä ihmeen väliä sillä on, jos oma koira on hallinnassa. Haloo aloitti paikallamakuulla ja suoritti sen normaalisti parin ravaillessa noutoliikkeissä kapula suussa ympäri esteitä ja yleisöä kun sitä samalla yritettiin lukuisin tänne-käskyin saada hallintaan. Paikallamakuussa se onneksi pysyi hyvin meidän suorittaessa vuorollamme kenttäliikkeet. Liikkeestä istumisessa annoin Haloolle reilun avun, jotta varmasti istuu. Hyppynoudossa uusin ensimmäisen heiton, mutta pahaksi onneksi toinenkin heitto kimposi vasemmalle vinoon. Uusintaheitto oli Haloolle saalishulluna hieman liikaa ja se karkasi ennen käskyä - onneksi kuitenkin hypyn kautta. Paluuhyppy tuli niin vinosti, että siinä tuli hassu kosketus. Eteenmenon loppuistumiseen tarvittiin toinen käsky. Muutoin liikkeet olivat erinomaisia, ja pisteitä koko esityksestä 94. Eteenmeno oli hauska, kun Haloo lähti niin lujaa, että maa vain pölähti. Totteli hyvin maahan-käskyä, mutta liikkeen päättämisen jälkeen kun kehaisin, niin otti taas kolmen metrin syöksyn kentän päätyä kohti, kun oli taas täysin vakuuttunut, että siellä on pallo. 😄

Näillä kuvioin saatiin JK2 suoritettua komealla ykköstuloksella 285 pistettä, ja seuraavaksi tavoitellaankin jo käyttövaliokiinnityksiä 3-luokassa! Tosin tällä jäljestämisellä ei kyllä tarvitse ihan heti voittajaluokan puolentoista kilometrin jäljille lähteä. Vaihtelevan mittaisia treenijälkiä ja kestävyyttä tarvitaan paljon lisää. Tottiksessakin hyvistä pisteistä huolimatta tuli mieleen monta treenin aihetta tulevia koitoksia ajatellen.

Käyttövalio ja piirinmestari!

Vaakun kanssa uusi mato laitettiin koukkuun heti seuraavana viikonloppuna jäljen piirinmestaruuskisoissa. Hieman arvelutti näin peräkkäiset kokeet, kun ei välissä ehdi treenata yhtään mitään. Etenkin tottis kärsii, kun kokeita on liikaa suhteessa treenimäärään. Osallistuttiin kuitenkin siitä huolimatta, kun ei muitakaan kolmosluokan jälkikokeita näköpiirissä ole ja yrittämättä ei tulosta ainakaan tule.

Piirinmestaruuskokeessa oli kymmenen koiran tottelevaisuuskarsinta, mutta koska osallistujia oli vain yhdeksän, niin aloitettiin heti maastolla Sanginjoella. Sadetta ei oltu saatu edelleenkään, joten jälleen lähdettiin jäljestämään kuivuuttaan pöliseville kankaille. Janalla Vaakku eteni luotisuoraan ja taas takajäljen kautta päästiin liikkeelle. Takuuvarmaan rauhalliseen tyyliinsä Vaakku jäljesti tosi pitkältä tuntuneen jäljen loppuun asti ja minun suureksi riemuksi nosti kaikki kepit. Kutoskepiltä ei autoa näkynyt ja sen verran monta kulmaa oli matkan varrella kääntyilty, että piti puhelimen karttasovelluksesta tarkistaa, kummasta suunnasta auto löytyy. Jäljestysaika meni sen verran tiukille, ettei yhtään ollut vara eksyillä.

Esineruudusta onnistuttiin tällä kertaa löytämään kaikki neljä ensinettä. Kauheasti ei ylimääräistä aikaa jäänyt, sillä viimeisenä Vaakku löysi oikealta etuesineen ja muutamia sekunteja sen luovuttamisen jälkeen päättyi etsintäaika. Maastosta saatiin kaikkiaan huiput 192 pistettä, joten varovaisen voitonriemuisin mielin lähdettiin Tassutörmälle suorittamaan tottiksia. Ykköstulokseen tarvittaisiin tottiksesta 78 pistettä ja kaiken järjen mukaan sen pitäisi olla meille aika varma.

Yhdeksästä osallistujasta kuusi jatkoi tottelevaisuuteen, ja rotukirjokin oli mukava, kun mukana oli mali, grotsku, rotikka, bortsu, valkkari ja briardi. Vaakun kanssa oltiin viimeisessä parissa ja pienemmällä numerolla suoritettiin liikkeet ensin. Meidän tottis oli aikalailla toisinto edelliskokeesta liikkeestä istumisen asentovirhettä myöten. Lisäksi nyt tuli hypyssä kosketus mennen tullen ja eteenmenossa tarvittiin kaksi käskyä maahanmenoon. Pisteitä saatiin Markku Piipon tuomaroimana 83, ja niinpä yhteispistein 275 Vaakku sai käyttövalionarvoon tarvittavan kolmannen ykköstuloksen! Aivan huippua! Meidän rodussa edellinen käyttövalionarvo on tullut vuonna 2011 eikä niitä kautta aikainkaan ole entuudestaan kuin kuusi. Tuossa joukossa on Vaakun emä Ränni ja mummo Nova, joten Vaakku on nyt kolmannen polven käyttövalio. Ihan superhienoa!

Eikä siinä vielä kaikki. Valionarvotulosta lähdettiin tavoittelemaan, mutta samalla tuli myös ensimmäinen sija eli jälkikokeen piirinmestaruus. Ohoh. Tuota en aamulla kokeeseen startatessa osannut edes toivoa. Onpahan mulla aikamoinen Vaakku ja olipahan sen kanssa aikamoinen päivä!

Vaakku JK3 Kalajoella

Helatorstaina laitoin sakset viuhumaan ja leikkelin Vaakulle kesätukan. Nyt se oli tehtävä, jos siitä meinaa jotain hyötyä saada. Vaakku täyttää kesäkuussa jo yhdeksän vuotta eli tämä on todennäköisesti meidän viimeinen kansallisten lajien pk-kisakausi. Helteitäkin on ollut toukokuussa ihmeen paljon, joten toivottavasti tuulevire nyt pääsee paremmin iholle ja edistää hieman jaksamista ja palautumista.

Uutta tukkaa testattiin tositoimissa jälkikokeessa Kalajoella. Kyseessä oli iltakoe perjantaina ja silloin sattui aurinkoinen mutta onneksi hieman viileämpi ja tuulisempi sää. Kalajoen ABC:lla kokoonnuttiin, tarkistettiin koirat ja siitä siirryttiin tuttuihin kangasmetsämaastoihin.

Kuumaa kesäsäätä oli pidellyt koko toukokuun ilman pisaraakaan vettä, joten maasto oli rutikuivaa. Vaakun kanssa janalla tuli liuta ylimääräisiä kuvioita ennen kuin päästiin oikealle jäljelle ja oikeaan suuntaan, pisteet 25/30. Jäljentekijän askeleet näkyivät rutikuivassa jäkälässä ja sammaleessa, ja olikin mukava katsella, miten hienosti ja tarkasti Vaakku jäljesti. Yksi välikeppi meillä jäi juuri siinä main, missä Vaakku pysähtyikin sitä selvästi etsimään. Itsekin Vaakun kaverina sitä siinä etsin, mutta ei vaan kerta kaikkiaan löytynyt. Omituista. Tämä sama on käynyt meille joskus aiemminkin Kalajoen maastoissa. Kepeistä pisteet 120/140.

Esineruudulle oli löydetty korkeuseroiltaan mukavan vaihteleva maasto. Se laski hieman alamäkeen ja nousi taas takalaitaan mentäessä ylös eli näkyvyys oli kuitenkin hyvä. Koko alueen poikki matalimmassa kohdassa meni syvempi uoma, jonka yli koirat loikkasivat. Oikeassa takaneljänneksessä oli vielä pitkittäinenkin uoma. Nyt ensimmäistä kertaa maastosääntömuutoksen jälkeen etsittiin neljää esinettä, mutta eipä löytynyt Vaakun etsimisellä viidessä minuutissa kuin se vanha määrä kolme esinettä. Työskentely oli hieman virkamiesmäistä, ja ylimalkaan yhden esineen missaamisesta rokotettiin muiltakin aika paljon työskentelypisteitä. Meille kolmella esineellä 19/30 pistettä. Muitten blogeja lueskeltua tässä taitaa olla tuomareilla pisteytyksessä melko suurta hajontaa.

Illan viilettyä jo suorastaan kylmäksi siirryttiin vanhan raviradan paikoitusalueelle tottelevaisuusosuuteen. Vaakku tekaisi kokonaisuudessaan ihan siistin näköisen suorituksen. Enimmät pisteet menivät liikkestä istumisen väärästä asennosta, luoksetulojen virkamiesvauhdista ja eteenmenossa Vaakku myös hieman odotteli maahanmenoa vaikka koko ajan virkamiesmäisesti laukkoikin eteenpäin. Hyppy meni tällä kertaa puhtaasti mennen tullen. Pisteitä Sami Isopahkalalta tottelevaisuudesta 86/100 ja koko kokeesta kakkostuloksen verran, 250.

Mukava oli taas pitkästä aikaa päästä takaisin tuloskantaan, mutta jälleen olisi se yksi penteleen välikeppi tarvittu ykköstulokseen yltämiseksi. Perustekeminen on Vaakulla melko varmaa, joten hyvillä mielin laitetaan uutta matoa taas koukkuun!

Ennen kotimatkaa vielä pikaisesti kuvamuisto Kalajoen Hiekkasärkiltä. Kuva Katja Sulkala

Esineitä, jälkeä, hakua

Niin paljon kuin lunta tänä talvena olikin, niin nopeasti hanget kevään tullen hupenivat. Haloon kanssa tehtiin Jauholaarinkankaalla esineruutu ensimmäisillä riittävän kokoisilla lumettomilla metsäkaistaleilla, ja siitä onkin päästy taas maastotreenilussa vauhtiin. Ihan huippua on päästä taas pitkästä aikaa treenaamaan maastolajeja! Siinä lähtee päivä reippaasti käyntiin, kun on viikonloppuisin ja muina satunnaisina vapaina ennen kahdeksaa aamun viileydessä metsässä tekemässä jälkeä ja piilottelemassa esineitä. Näissä alkukesän maastopuuhissa on sekin mukava puoli, että vielä ei ole lainkaan hyttysiä.

Tälle vuodelle kansallisten lajien maastosäännöt muuttuivat, ja nyt esineruudussa jokaisessa tasoluokassa pitää etsiä yksi esine enemmän kuin aiemmin. Vaakun pitää siis hakea neljä, Haloon kolme ja Ainon kaksi esinettä. Hyvin kaikki kolme turria ovat tänä keväänä esineruututreeninsä suorittaneet; esineet on kyllä viety näkönä, mutta kahden, kolmen tai neljän esineen hakeminen peräkkäin ei ole ollut ongelma. Haloolla on ollut ensimmäisiä kertoja lähiesineitä ja se on vauhdikkuudestaan huolimatta heti reagoinut niihin säpäkästi - ehkä nosework-harrastus on tehostanut nenän käyttöä tässäkin.

Vaakku kevään ensimmäisellä metsäjäljellä 29. huhtikuutta.

Metsäjäljillä olen merkannut janakohdan ja kepit. Kulmat teen jonkinlaisten maamerkkien kohdalle, jotka sitten muistan jos muistan. Koira ne kulmat kuitenkin saa selvittää. Jälkikeppeihin turrit reagoi pääsääntöisesti hyvin, mutta jos sen ylittää ilmaisematta, niin kutsun takaisin ja jäljestetään se kohta uudelleen. Moittia ei voi, jos koira ei saanutkaan kepistä yhden yhtä hajumolekyyliä nenäänsä. Toisaalta ylikään ei voi päästää, jos koira ei vain syystä tai toisesta piitannut siitä hajumolekyylistä nenässään.

Vaakku on jo vuosien kokemuksella treenijäljillä tasainen työskentelijä. Satavarmasti se nostaa takajäljen 😃 ja yhtä varmasti selvittää koko kuvion loppuun asti. Mielentila voi hieman vaihdella, mutta siinä osansa on perässäkävelijällä. Kun edellyttää asennetta, niin saa asennetta. Jo pelkästään kunnon haukutukset jälkikepeillä lisää mukavasti liekkejä Vaakun jäljestykseen. Tyhjää keppijälkeä piristetään toisinaan myös matkan varrelle jätetyllä palkkapurkilla, narupallolla, lihapullalla tai lopussa odottavalla päivän ruoalla. Koskaan ei Vaakku tiedä, mitä kivaa sieltä jäljeltä löytyykään.

Haloon kanssa jälkiä on takana vielä niin vähän, että en sitä jälkikoirana oikein tunne. Vaikea sanoa, mistä narusta sitä milloinkin pitäisi vetää. Hieman aavistelen, että yllättävän paljon on samaa jälkikoirana kuin on Vaakussa. Tai sitten minä vain teen niistä samanlaisia. 😃

Ainon koetavoitteet ovat syksymmällä, joten se on tehnyt vasta yhden jäljen. Eikä niitä viime vuosilta yhteensäkään järin paljon ole takana. Täytyy senkin kanssa ryhdistäytyä, jotta ollaan valmiita kokeeseen edes sitten syksyllä.

Haloo tarkistelemassa Ainon vanhaa jälkeä 29. huhtikuuta.

Toukokuussa pidettiin briardiporukalla hakutreenipäivä Salonpäässä. Viiden naisen ja seitsemän briardin voimin treenattiin, ja ihan kohtuuajassa selvittiin, kun yksi treenikierros tuntui hellekelissä riittävältä. Satasen alueelle tehtiin kullekin turrille tasonsa mukainen treeni. Aino ja Haloo ovat hakuilleet ehkä pari kolme "pentutreeniä" viime kesänä, joten sillä samalla treenillä mentiin nytkin. Maalimiehet kävelivät näkönä etukulmiin ja siirtyivät sitten seuraaville pistoille aluetta eteenpäin. Haamuapu tehtiin jokaiselle lähetykselle ja maalimies kuljetti koiraa palkkaillen aluetta eteenpäin kunnes kutsuin koiran takaisin keskilinjalle. Viime kesänä Ainoa vielä aavistuksen verran jännitti viimeisillä metreillä maalimiehelle pinkoessaan, mutta nyt sekä Haloo että Aino paineli hippulat vinkuen perille asti ja palkkoja maalimieheltä tavoitellessaanhan kumpikin on ylenpalttisen innokkaita röyhkimyksiä.

Täytyy tänä vuonna järjestää kalenteriin joitakin hakutreenejäkin nyt kun Ainon ja Haloon kanssa aika on tehnyt tehtävänsä ja touhu on selvästi surperkivaa. Pikku hiljaa haamut paremmin ja paremmin piiloon, viivettä ennen lähetystä, valmiita jne. Siitä se lähtee. Näillä näkymin Haloosta kuumakallena kimittäjänä tulee  sitten aikanaan rullakoira ja Ainosta kuuluvaäänisenä ja taloudellisempana liikkujana haukkuilmaisija.

Toukokuussa pidettiin briardien kesken hakutreenipäivä. Haloo vauhdissa, kuva Elina Huikari.

Nosework jatkuu

Haloon kanssa päästiin alkeiskurssin jälkeen jatkamaan nosework-touhua Ida Jokelan koulutusviikonlopussa Evidensia-areenassa. Osallistuimme sunnuntaina edenneitten harrastajien ryhmään, ja Haloo meni siellä pidempään harrastaneitten joukossa kyllä ihan täysin.

Jokaiselle ryhmän koiralle oli varattu treeniaikaa noin 20 minuuttia, mutta päädyttiin ottamaan kaikki koirat halliin ja tekemään sama etsintätehtävä vuoronperään. Näin ehdittiinkin saada reilusti toistakymmentä hyvää harjoitusta jokaiselle. Monenmoista harjoitusta tehtiin alkaen ihan yhden laatikon hyvästä virheettömästä ilmaisusta. Etsintää tehtiin kartioista, laatikoista ja eniten sisäetsintätyyliin agilityesteitten tai muitten tavaroitten joukosta. Kokeenomainen hajutestin laatikkoetsintä tehtiin myös ja Haloo selvitti sen hienosti. Yhden harjoituksen kokeilin palkata ruualla, mutta kyllä pallopalkka on paras. Haloo etsii hyvin motivoituneesti ja ilmaisut on tosi vahvat selin minuun (suorastaan työntää nenällä hajua) siitä huolimatta että palkkaan heittämällä pallon ihan päinvastaiseen suuntaan. Luopuminen on siis erinomaisesti hallussa.

Haloo ajoneuvoetsintä 15.4.2018, kuva Marjatta Savolainen

Koirakoulu Kisma järjesti seuraavana viikonloppuna treenihallillaan epäviralliset nosework 1-luokan kokeet. Jotenkin tulin ylipuhutuksi sinne mukaan, vaikka ulkoetsintöjä ei oltu koskaan edes kokeiltu. Nosework-koe koostuu sisätilaetsinnästä, laatikkoetsinnästä, ulkoetsinnästä ja ajoneuvoetsinnästä. Maksimipisteet on 100, enimmäisajan puitteissa täytyy löytää, virhepisteitä voi tulla esimerkiksi tavaroiden käpälöimisestä ja tasapisteissä suoritusaika ratkaisee.

Ensin suoritettiin sisällä hallissa sisätilaetsintä ja laatikkoetsintä peräkkäin. Virhepisteitä ei tullut ja aikaa sisätilaetsinnässä meni 1,05 ja laatikkoetsinnässä 0,38. Sisätilaetsinnässä ajasta olisi jäänyt ainakin kolmannes pois, jos olisin heti luottanut Haloon ilmaisuun työmaatikkaitten jalasta. Tein kuitenkin pienen varmistusetsintäkierroksen ja kun ilmaisi taas saman kohdan, niin ilmoitin löydön.

Hallin takapihalla suoritettiin ajoneuvoetsintä ja ulkoetsintä peräkkäin. Ulkoympäristö ei ainakaan tällä kertaa vaikuttanut Haloon työskentelyyn mitenkään; jälleen etsittiin hajut virheittä ja aika molemmissa tehtävissä hieno 0,20 ja 0,17. Haloolle siis näistä nosework-epiksistä täydet pisteet ihan näppärillä suoritusajoilla. Oikeissa kokeissa luokanousuun tarvitaan vähintään 97 pisteen suoritus kolmesta eri kokeesta. Sitä ennen pitää myös suorittaa hyväksytysti 1-luokan hajutesti.

Haloo ajoneuvoetsintä 15.4.2018, kuva Marjatta Savolainen

Eggition addiction

Haloo sai pääsiäishengessä Eggition-lelun eli munanmuotoisen muovipallon. Arvelinkin, että tässä saattaa nyt syntyä samalla ikiliikkuja - tai hermoromahdus. :)

Kameran ulkoilutusta

Maaliskuun loppupuoliskolla saatiin iloita auringonpaisteesta pilvettömältä taivaalta, hohtavista hangista ja muutamista lomapäivistäkin. Kameraakin tuli ulkoilutettua useampaan otteeseen, kun valoa taas pitkästä aikaa riitti yllin kyllin.

Varis ei enää turhia hötkyile, mutta tilanteen tullen vauhtia löytyy. Oulunsalo 25.3.2018

Ainolla on a i n a häntä vahvasti koukulla - paitsi tietysti tässä kuvassa. Oulunsalo 30.3.2018

Haloo, Varis ja Aino, äitee ja tyttäret. Oulunsalo 16.3.2018

Noseworkin alkeita

Varis pääsi rallypuuhiin, Ainolla on purutreeninsä ja Haloolle piti myös etsiskellä jokin kurssi. Hieman myöhässä olin liikkeellä, mutta onneksi lähiseudulta löytyi meille paikka noseworkin alkeiskurssilta. Taas tuli siis tutkittua netistä itselle uuden lajin sääntöjä. Nosework kisaluokkineen vaikuttaa kivalta, mutta isompaa innostumista salpaa kyllä se, että laji ei ole Kennelliiton alla.

Haloo osasi entuudestaan nenäkosketuksen ja tunnistusnoudon, joten nopeasti päästiin hyvään alkuun. Parilla treenillä jo ennen kurssin alkua Haloo osasi ilmaista nenäkosketuksella eukalyptuksen hajun sisältävää lasipurkkia ja sitten etsiä ja ilmaista sen muitten lasipurkkien joukosta. Suurimmat toiveet kurssista olikin päästä treenaamaan häiriössä vieraassa hallissa muitten koirien ja ihmisten kanssa. Haloo suoriutui hienosti tässäkin mielessä. Harjoitellessa se oli innokas ja keskittynyt, luppoajat katseli muita rennosti tai mönki sylissä selällään ja vain pari kertaa se ennätti vähän ajatella pahuuksia ja irvistää jollekin yli-innokkaalle kanssakurssilaiselle.

Kurssilla tehtiin koiralle eukalyptuksen haju tutuksi, opeteltiin ilmaisua, harjoiteltiin etsintää purkeista, koreista ja laatikoista, kokeiltiin häiriöhajuja ja niin edelleen. Lisäksi tietysti harjoiteltiin etsintää kotona ja agilityesteitten rakenteista hallilla. Laatikkoetsintää tehtiin myös, sillä se on tehtävänä hajutestissä, joka täytyy suorittaa ennen varsinaisia kilpailuluokkia.

Viimeisellä kurssikerralla tehtiin yksitellen erilaisia etsintätehtäviä, ja oikeastaan vasta tässä (onneksi ensimmäisen tehtävän kohdalla) tajusin miten paljon paremmin Haloo työskentelee pallopalkalla. Taskuun varattiin siis namien sijaan pallo ja etsintätehtävät menikin oikein hienosti. Ainoastaan hajun paikallistaminen ilmassa roikkuvista teepalloista oli meille uutena juttuna hankalampi rasti. Nyt alkeiskurssin jälkeen jatketaan treenailua kohti 1. luokan hajutestiä.

Vaakulle RTK1

Tammikuulle ilmaantui kuin tilauksesta rallytokon kylttikurssi, jonne Vaakun kanssa ilmoittauduttiin. Laji vaikuttaa näin palveluskoiraharrastajasta sanalla sanoen omituiselta, mutta koetetaan kuitenkin jollain tasolla pysyä kiinni näissä koiraharrastuskentän uudemmissakin tuulissa. Vaakulle tämä on joka tapauksessa sopivaa talvipuuhastelua ja ehkäpä hieman myöhemmin näpsäkkä eläkelaji.

Kurssi kesti viisi treenikertaa, joilla käytiin läpi alokasluokan kyltit ja iso nippu kisakäytäntöjä ja sääntöjä. Vaakulle ainoat uudet asiat olivat saksalainen täyskäännös ja takakautta sivulle siirtyminen. Muutamissa muissa kylteissä meillä on vaarana Vaakun liian hanakka pyrkiminen perusasentoon. Tuollainen pyllähdys vasemmalle pyörimisissä, hitaassa kävelyssä tai sivulle siirtymisessä vie tuloksesta heti kymmenen pistettä. Arvosteluperusteet tuntuvatkin hämmentäviltä. Taannoin rallykisoissa talkoillessani ajattelin jostain suorituksesta, että oivoi, nyt ei ole kyllä tämän kilpailijan päivä, kun koira hyvin haluttomasti ja vastentahtoisesti valui ikuisuudelta tuntuvan ajan radan läpi kuin räkä. Tulostaulua katsellessa oli sitten todettava, että en ymmärrä tästä lajista yhtään mitään, sillä suorituksella sijoituttiin pitkästi yli 90 pisteellä kolmen parhaan joukkoon. Tässäkin - ja etenkin tässä - lajissa on siis nähtävä omin silmin, ennen kuin voi päätellä koirasta ja suorituksesta mitään.

Kurssilla tuli harjoiteltua kylttien suoritustapaa, ohjaamista, käskyttämistä ja ajoitusta eli ohjaajan toimintaa, minkä ajattelinkin olevan se haastavin osuus lajissa. Vaakku kaikkeen tekemiseen motivoituneena pitää kyllä sataprosenttisessa kontaktissa huolen omasta osuudestaan. Ensimmäisen treenikerran jälkeen ilmoitin Vaakun kolmeen rallykisaan, joista ensimmäinen oli jo ennen kurssin päättymistä. Ratatreeniä ei ennätetty kurssilla paljonkaan tehdä, mutta sen sijaan ihmettelin ratapiirustuksia netistä ja katselin kisasuorituksia Youtubesta.

Ensimmäisessä rallykisassa Oulussa oltiin suoritusvuorossa ihan viimeisten joukossa isossa 20 koiran alokasluokassa. Siinä ehti hyvin oppia radan ja nähdä vähän mahdollisia sudenkuoppiakin. Omalla vuorollamme käytiin Vaakun kanssa pyörimässä rata läpi ja sitten jännityksellä odotettiin tuloksia. Yhden pisteen virheellä selvittiin, ja se tuli takakautta sivulle siirtymisessä. Jostain syystä annoin siinä sivulle istumiseen erillisen käskyn ja sen verran ajoissa, että Vaakku tottelevaisesti istui hieman selkäni taakse vinoon. Kun olisin vain ollut hiljaa, niin Vaakku olisi tehnyt tuon itse ihan oikein. Kovatasoisessa kisassa sijoituttiin 99 pistellä viidenneksi, mutta kotiinviemisiksi tuli hienosti luokan tuomaripalkinto.

Viikon kuluttua ajeltiin talvisessa kelissä Tornioon, missä oli kaksi Rallykisaa. Ensimmäinen startti oli puolenpäivän aikoihin ja seuraava vasta illalla, joten väliin jäi reilusti aikaa käydä Haaparannassa ostoksilla ja syömässä. Vaakun kanssa pyörittiin taas radat eksymättä läpi, ja nyt en itsekään mokannut mitään, joten tuloksena molemmista kisoista 100 pistettä. Ensimmäinen kisa voitettiin ja toisessa tultiin toiseksi ja saatiin tuomaripalkinto ja kolmannen tuloksen myötä koulutustunnus RTK1. Vaakku sai taas kovasti kehuja kontaktista, teknisestä osaamisesta ja huikeasta asenteesta, jolla se tehtävät tekee. Eikä voi moittia sitä radan ulkopuolellakaan. Tosi lunkisti se hengaili kisapäivät ja kävi mittaukset sun muut, varsinainen luottokoira siis näissä nykyään. Vaakku myös vanhana kettuna tietää, milloin kisasuoritus alkaa ja ryhdistää silloin perusasentoa entisestään ja tekee  todellakin kaikkensa.

Tavoitteet 2018

Vuoden alkajaisiksi on ollut tapana nimetä jotain suunnitelmia alkaneelle vuodelle ja tietysti ihmetellä, kuinka hitti tai huti vuoden takaiset suunnitelmat olivatkaan, joten...

Tavoitteet 2017

Vaakku: käyttövaliotulos, SM-kisat ehkä / ehkä ei, PK-mestikset, agility 3-lk, ehkä etsintää ja hakua

Nuoriso: tokokoe, ehkä jälkikoe

Viime vuonna käytiin Vaakun kanssa yksi ainoa jälkikoe Kalajoella, eikä saatu siitä tulosta. Näinollen ei saatu käyttövaliotulosta eikä myöskään osallistuttu SM-kisoihin. Briardien PK-mestiksiin ilmoitin Vaakulle syyskuulle juoksua odotellen Haloon, ja kun se joutui loukkaantumisen vuoksi jäämään pois, ei Vaakkua enää huolittu eri luokkaan tilalle. Vaakku oli ilmoitettuna elokuussa jälkikokeeseen ja etsintäkokeeseen sekä marraskuussa hakukokeeseen, mutta nämä kaikki jouduttiin perumaan juoksun ja antibioottikuurin vuoksi. Palveluskoirakokeitten kanssa oli siis taas ihan käsittämättömän huono tuuri. Ainoastaan agilityn osalta tavoitteet pitivät kutinsa - ja ylittyivätkin. Vaakku siirtyi kevättalvella nollavoitolla 3-luokkaan ja tekaisi kolmosen kiemuroistakin vielä kolme sievää ratanollaa pienellä ajanylityksellä.

Nuorison työnjako meni niin, että Aino kävi tokokokeessa ja Haloo jälkikokeessa. Ainolle tokosta ALO1-tulos ja KP, Haloolle palveluskoirakokeesta niinikään ALO1-tulos ja JK1 plakkariin. Näitten osalta voi siis katsoa tavoitteen täyttyneen.

Tavoitteet 2018

Vaakku: käyttövaliotulos, RTK1 ja RTK2

Haloo: JK2

Aino: JK1, A-osakoe

Tänä vuonna yritetään vielä Vaakun kanssa tavoitella sitä viimeistä jälkitulosta. Toivottavasti terveyttä vielä riittää. Eläkelajiksi laitetaan alulle rallytoko, jossa kaksi ensimmäistä luokkaa pitäisi mennä aika perusosaamisella. Haloon kanssa jatketaan siitä mihin viime vuonna jäätiin, eli jäljen 2-luokka on tähtäimessa. Ainon kanssa aletaan treenata kohti ensimmäistä jälkikoetta sekä pellolla että metsässä. Siinäpä ne varsinaiset tulostavoitteet on, mutta muutakin tietysti puuhataan, jos aikaa riittää ja sopiva tilaisuus tulee kohdalle.

Haloo ja Varis tammikuussa 2018