Videossa on pikku Aino isojen koirien puuhissa. ❤ Todellisuudessahan Aino on ihan ponin kokoinen ja videolta sai leikkailla aika tavalla Ainon tuhmailuja pois, että saatiin noin siisti pätkä jäljelle. 😄 Aino on lajista ainakin kovasti innoissaan, ja onhan se toki vuodessa jo oppinutkin yhtä ja toista!
Yksi aurinkoinen ja melkoisen tuulinen lauantaipäivä tuli vietettyä Muhoksella pellon laidalla erikoisjälkikoesuorituksia katsellen. Päivän aikana tuli taas nähtyä lajin haastavuus. Miten se voikin olla niin yksinkertaisen näköistä hommaa ja silti niin vaikeaa? Päivän saldona oli pari tulosta muille ja toivottavasti pientä treenikipinää itselle. Kuvia kokeesta täällä
Elokuun lopulla arki-iltapäivänä oli oman seuran IPO-koe, josta kävin katsomassa kenttäosiot Kiimingissä. Aika paljon oli tällä kertaa tuhmailuitiöitä ilmassa C-osassa, mutta pari koulutustunnusta oli kuitenkin tuloksena järjestäjäporukan, tuomarin ja kilpailijoitten päivän ahkeroinnista. Kuvia kokeesta täällä
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Video. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Video. Näytä kaikki tekstit
torstai 30. elokuuta 2018
sunnuntai 29. heinäkuuta 2018
Huh hellettä ja RTK2
Tänä kesänä aurinko on porottanut hurjia hellelukemia viikkotolkulla. Taivaalta ei ole saatu vettä montaakaan pisaraa, joten kuumuus ja kuivuus ovat koetelleet luontoa monessa mielessä. Heinäkuussa oli yksi lomaviikko, mutta puolta tuntia pidempään kerrallaan ei pystynyt pihalla mitään askaretta tekemään siinä paahteessa. Kotona onneksi on mukavan viileää, joten koirienkaan ei ole tarvinnut sisällä kärsiä kuumuudesta.
Purutreenit pyöri normaalisti helteilläkin, ja lisäksi käytiin Ainon kanssa koirakoulu Kisman tokokurssilla ja Vaakun kanssa rallytokokurssilla. Kurssit alkoivat kesäkuussa sopivasti hieman ennen Ainon tokokoetta ja Vaakulle kaavailemiani rallykisoja. Siellä saatiin siis kaivattuja ryhmäpaikkiksia, liikkurointia, rallyratatreeniä ja sääntöviidakkokertausta. Omat treenailut sen sijaan jäi helteillä vähiin. Muutamaan otteeseen käytiin illemmalla puuhastelemassa pieniä tottisjuttuja kuten jäävien asentoja, perusasentoon nousuja ja heitetyn kapulan koomasta heräämistä.
Heinäkuu on melko hiljainen palveluskoirakoerintamalla, joten silloin oli hyvä aika rallytokokisoille. Vaakun kanssa suoritettiin alokasluokka helmikuussa ja nyt lähdettiin tavoittelemaan kolmea avoimen luokan tulosta. Avoin luokkakin perustuu vielä enimmäkseen muista lajeista saavutettuun perusosaamiseen, joten ihan uutena asiana meille tuli vain pyörähdys seuraamisen aikana.
Ensimmäinen startti käytiin Kiimingissä Heli Kelhälän tuomaroimissa rallytokokisoissa. Sää oli helteinen kuinkas muuten, mutta kylläpä olikin helppoa kisoissa käymistä pyörähtää reilun minuutin suoritus neljän koiran luokassa ja ajella 100 pisteen tulos ja 1. sija taskussa kotiin. Hieman toista on urakoida kahdeksan tunnin päivä yhden tuloksen eteen palveluskoirakokeessa. 😄
Seuraavana viikonloppuna käytiin kaksi avoimen luokan rallykisaa belgianpaimenkoirien rotumestiksissä Oulussa. Päivä oli hurjan helteinen, mikä toista kisaa odotellessa alkoi jo hieman tuntua omassakin jaksamisessa. Ensimmäinen kisa oli hallissa, mutta ilma oli sielläkin seisova. Taru Leskisen tuomaroimana Vaakku sai radalta 97 pistettä ja sillä sijoituttiin kolmanneksi. Hannele Pirttimaan rata oli rakennettu ulos kivituhkakentälle, ja siltä saatiin 96 pistettä, kolmannen tuloksen myötä RTK2 ja niinikään 3. sija.
Molemmilla radoilla oli hieman säätöä pyörähdyksen kanssa, vaikka se treeneissä oli jo sujunutkin hyvin. Lisäksi, arvostelulaji kun on kyseessä, tuli nyt ehkä hieman aiempaa ankarammin vähennyksiä liian liki eteen istumisista ja sellaisista. Joka tapauksessa sujuvasti ja erinomaisen motivoituneilla suorituksilla saatiin avo-luokkakin tekaistua. Rallykurssilla ehdittiin vielä parin treenikerran verran katsoa voittajaluokan kuvioita, ja niiden opettelua jatketaan sitten hallikaudella itsekseen ja ehkä jollain kurssillakin.
Sään salliessa (tai oikeammin estäessä kaiken muun liikkumisen) on koirat uineet paljon. Jäälin montuilla ollaan hurjasta sesongista huolimatta aina melko helposti löydetty sopiva rauhallinen ja riittävä rantapläntti uimiseen. Itse tuli uitua vain kerran, mutta etenkin Aino ja Haloo ovat uineet sitten minunkin edestä. Niillä kasvaa varmasti kohta räpylät tassuihin, kun ne oikein antaumuksella ui ja ui ja ui ja ui ja malttaa käydä rannassa vain hetken verran. Silloinkin, jos kotiinlähtö mainitaan, niin loiskahdus käy saman tien. 😃
Purutreenit pyöri normaalisti helteilläkin, ja lisäksi käytiin Ainon kanssa koirakoulu Kisman tokokurssilla ja Vaakun kanssa rallytokokurssilla. Kurssit alkoivat kesäkuussa sopivasti hieman ennen Ainon tokokoetta ja Vaakulle kaavailemiani rallykisoja. Siellä saatiin siis kaivattuja ryhmäpaikkiksia, liikkurointia, rallyratatreeniä ja sääntöviidakkokertausta. Omat treenailut sen sijaan jäi helteillä vähiin. Muutamaan otteeseen käytiin illemmalla puuhastelemassa pieniä tottisjuttuja kuten jäävien asentoja, perusasentoon nousuja ja heitetyn kapulan koomasta heräämistä.
 |
| Aino 17.7.2018 |
Heinäkuu on melko hiljainen palveluskoirakoerintamalla, joten silloin oli hyvä aika rallytokokisoille. Vaakun kanssa suoritettiin alokasluokka helmikuussa ja nyt lähdettiin tavoittelemaan kolmea avoimen luokan tulosta. Avoin luokkakin perustuu vielä enimmäkseen muista lajeista saavutettuun perusosaamiseen, joten ihan uutena asiana meille tuli vain pyörähdys seuraamisen aikana.
Ensimmäinen startti käytiin Kiimingissä Heli Kelhälän tuomaroimissa rallytokokisoissa. Sää oli helteinen kuinkas muuten, mutta kylläpä olikin helppoa kisoissa käymistä pyörähtää reilun minuutin suoritus neljän koiran luokassa ja ajella 100 pisteen tulos ja 1. sija taskussa kotiin. Hieman toista on urakoida kahdeksan tunnin päivä yhden tuloksen eteen palveluskoirakokeessa. 😄
Seuraavana viikonloppuna käytiin kaksi avoimen luokan rallykisaa belgianpaimenkoirien rotumestiksissä Oulussa. Päivä oli hurjan helteinen, mikä toista kisaa odotellessa alkoi jo hieman tuntua omassakin jaksamisessa. Ensimmäinen kisa oli hallissa, mutta ilma oli sielläkin seisova. Taru Leskisen tuomaroimana Vaakku sai radalta 97 pistettä ja sillä sijoituttiin kolmanneksi. Hannele Pirttimaan rata oli rakennettu ulos kivituhkakentälle, ja siltä saatiin 96 pistettä, kolmannen tuloksen myötä RTK2 ja niinikään 3. sija.
Molemmilla radoilla oli hieman säätöä pyörähdyksen kanssa, vaikka se treeneissä oli jo sujunutkin hyvin. Lisäksi, arvostelulaji kun on kyseessä, tuli nyt ehkä hieman aiempaa ankarammin vähennyksiä liian liki eteen istumisista ja sellaisista. Joka tapauksessa sujuvasti ja erinomaisen motivoituneilla suorituksilla saatiin avo-luokkakin tekaistua. Rallykurssilla ehdittiin vielä parin treenikerran verran katsoa voittajaluokan kuvioita, ja niiden opettelua jatketaan sitten hallikaudella itsekseen ja ehkä jollain kurssillakin.
 |
| Haloo 17.7.2018 |
Sään salliessa (tai oikeammin estäessä kaiken muun liikkumisen) on koirat uineet paljon. Jäälin montuilla ollaan hurjasta sesongista huolimatta aina melko helposti löydetty sopiva rauhallinen ja riittävä rantapläntti uimiseen. Itse tuli uitua vain kerran, mutta etenkin Aino ja Haloo ovat uineet sitten minunkin edestä. Niillä kasvaa varmasti kohta räpylät tassuihin, kun ne oikein antaumuksella ui ja ui ja ui ja ui ja malttaa käydä rannassa vain hetken verran. Silloinkin, jos kotiinlähtö mainitaan, niin loiskahdus käy saman tien. 😃
torstai 5. huhtikuuta 2018
Eggition addiction
Haloo sai pääsiäishengessä Eggition-lelun eli munanmuotoisen muovipallon. Arvelinkin, että tässä saattaa nyt syntyä samalla ikiliikkuja - tai hermoromahdus. :)
sunnuntai 24. joulukuuta 2017
sunnuntai 17. joulukuuta 2017
Loppuvuosi
Haloo kävi sterkkaleikkauksessa lokakuun lopulla. Toiveissa on ajan mittaan hieman rennompi elämänasenne ja suhtautuminen lauman muihin koiriin. Niin hieno kuin Haloo harrastuksissa parhaimmillaan onkin, niin se on mielenliikkeiltään turhan adhd ja laumassa hetkittäin ihan katastrofi. Ei siis toivota lisää ihan tällaisia Haloita, vaan ollaan onnellisia tämän Haloon parhaista puolista ja keskitytään niihin.
Leikkaus tehtiin perinteisesti, ja ainakaan päällisin puolin Haloo ei olisi hyötynyt tähystysleikkauksesta paljonkaan. Se ei vaikuttanut missään vaiheessa kipeältä, parani nopeasti eikä leikkaushaava vaivannut ollenkaan. (Haloo lähdössä ulos 12 tuntia leikkauksen jälkeen). Nyt vain toivotaan, että vältytään sterkkanarttujen virtsankarkailuongelmalta. Briardeilla en ole tuosta vaivasta kuullut, mutta maleilla senkin edestä.
Vaakun kanssa olisi mieluusti käyty loka-marraskuussa viimeistä käyttövalionarvosta puuttuvaa jälkikoetulosta metsästämässä, mutta ei saatu koepaikkaa mistään. Paremman puutteessa ilmoitin sen hakukokeeseen Haapavedelle, mutta kokeen alla kaulanahasta paljastui antibioottikuurin vaativat reiät (Haloo) ja jouduttiin perumaan tuokin osallistuminen. Tosin ennen koepäivää saatiin hakutreenejäkin järjestymään vain yhdet, joten ihan tuurilla oltaisiin kokeessa seilattu. Nyt ei vaan tuuri riittänyt ihan edes sinne kokeeseen asti. Kävin sitten ihan vain turistireissun Haapavedellä katsomassa samaan aikaan pidettyä mandioringkisaa ja hakukoetta.
Marraskuun alkupuolella ehdittiin vielä ennen talvikelien tuloa pitää maastotreenipäivä. Vaikka kahdestaan Outin kanssa treenattiin, niin saatiin viiden koiran kanssa kulumaan koko päivä hämärän tuloon asti - etenkin kun ajoin autonkin tukevasti kannon nokkaan kiinni. Vaakulle, Ainolle ja Haloolle tein kaikille jäljen, ja esineruudussa käytiin pari kolme kierrosta. Aino ei olekaan tänä vuonna juuri päässyt jäljestämään, kun koetavoite oli Haloon kontolla. Hyvin Aino kuitenkin jäljestämisen muisti, ja lähtökohtaisestihan se on ollut näistä kahdesta parempi jäljestäjä.
Lumen ja pakkasen tultua siirryttiin maastotreeneistä Dogantin halliin puuhastelemaan. Etenkin Haloota tuli leikkaustoipilasaikana viihdytettyä hallilla tunnistusnoudon (Haloon kolmas tunnaritreeni) ja muitten rauhallisempien - ja pikku hiljaa vauhdikkaampienkin - tehtävien merkeissä. Tokon merkinkierto, ruutu, hyppy, kaukot, tunnari ja ohjattu nouto tuli siinä siis tutuksi, vaikka ei koetavotteita tuossa lajissa olekaan. Haloo on työskentelyinnoltaan kyltymätön ja se kaipaa jatkuvasti uuden oppimista, haasteita ja vaatimuksia. Vaakku ja Aino kun kestävät toimettomuutta ja pelkkää ulkoilua paremmin, niin ne sitten harmi kyllä jäävät treenaamisessa vähemmälle, vaikka tykkäisivätkin tehdä enemmän.
Leikkaus tehtiin perinteisesti, ja ainakaan päällisin puolin Haloo ei olisi hyötynyt tähystysleikkauksesta paljonkaan. Se ei vaikuttanut missään vaiheessa kipeältä, parani nopeasti eikä leikkaushaava vaivannut ollenkaan. (Haloo lähdössä ulos 12 tuntia leikkauksen jälkeen). Nyt vain toivotaan, että vältytään sterkkanarttujen virtsankarkailuongelmalta. Briardeilla en ole tuosta vaivasta kuullut, mutta maleilla senkin edestä.
 |
| Aino ja Haloo |
Vaakun kanssa olisi mieluusti käyty loka-marraskuussa viimeistä käyttövalionarvosta puuttuvaa jälkikoetulosta metsästämässä, mutta ei saatu koepaikkaa mistään. Paremman puutteessa ilmoitin sen hakukokeeseen Haapavedelle, mutta kokeen alla kaulanahasta paljastui antibioottikuurin vaativat reiät (Haloo) ja jouduttiin perumaan tuokin osallistuminen. Tosin ennen koepäivää saatiin hakutreenejäkin järjestymään vain yhdet, joten ihan tuurilla oltaisiin kokeessa seilattu. Nyt ei vaan tuuri riittänyt ihan edes sinne kokeeseen asti. Kävin sitten ihan vain turistireissun Haapavedellä katsomassa samaan aikaan pidettyä mandioringkisaa ja hakukoetta.
Marraskuun alkupuolella ehdittiin vielä ennen talvikelien tuloa pitää maastotreenipäivä. Vaikka kahdestaan Outin kanssa treenattiin, niin saatiin viiden koiran kanssa kulumaan koko päivä hämärän tuloon asti - etenkin kun ajoin autonkin tukevasti kannon nokkaan kiinni. Vaakulle, Ainolle ja Haloolle tein kaikille jäljen, ja esineruudussa käytiin pari kolme kierrosta. Aino ei olekaan tänä vuonna juuri päässyt jäljestämään, kun koetavoite oli Haloon kontolla. Hyvin Aino kuitenkin jäljestämisen muisti, ja lähtökohtaisestihan se on ollut näistä kahdesta parempi jäljestäjä.
 |
| Outi ja Jäynä |
Lumen ja pakkasen tultua siirryttiin maastotreeneistä Dogantin halliin puuhastelemaan. Etenkin Haloota tuli leikkaustoipilasaikana viihdytettyä hallilla tunnistusnoudon (Haloon kolmas tunnaritreeni) ja muitten rauhallisempien - ja pikku hiljaa vauhdikkaampienkin - tehtävien merkeissä. Tokon merkinkierto, ruutu, hyppy, kaukot, tunnari ja ohjattu nouto tuli siinä siis tutuksi, vaikka ei koetavotteita tuossa lajissa olekaan. Haloo on työskentelyinnoltaan kyltymätön ja se kaipaa jatkuvasti uuden oppimista, haasteita ja vaatimuksia. Vaakku ja Aino kun kestävät toimettomuutta ja pelkkää ulkoilua paremmin, niin ne sitten harmi kyllä jäävät treenaamisessa vähemmälle, vaikka tykkäisivätkin tehdä enemmän.
perjantai 30. syyskuuta 2016
Treenireissu Ranskaan
Kahdeksan maata, 26 päivää, 6000 kilometriä, mukana Aino ja Haloo ja kulkupelinä parhaat päivänsä nähnyt Yaris. Tällaisissa raameissa tehtiin tänä syksynä treenireissu Ranskaan. Idea juontaa juurensa viime vuoden tammikuuhun, jolloin kävimme Variksen kanssa riiuureissussa Pariisin lähellä Maurepas'ssa. Siellä tuli tutuksi E'bhenin edustama ringiklubi Club d'Education Canine de Maurepas, jonka toiminnassa omistaja Corinne ja miehensä Alain ovat aktiivisesti mukana. Nyt puolitoista vuotta myöhemmin tuli sopiva hetki käydä esittelemässä viime reissun seuraukset ja hakemassa uusia eväitä treenaamiseen.
VIIKKO 1
Päivät 1-7
Päivä 1, Oulunsalosta Turkuun 650 km
Maanantaina 29. elokuuta ajettiin Oulunsalosta Turkuun ja illalla oltiin laivassa kohti Tukholmaa. Matkalla pidettiin Jämsän jälkeen pidempi tauko, jolla turrit pääsivät metsälenkille ja minä löysin ensimmäiset kantarellini. Ja kylläpä harmitti jättää ne keräämättä! Turussa ennen satamaan menoa koettiin kauhun hetkiä, kun puistossa ulkoillessa saatiin maa-ampiaiset kimppuumme. Minä selvisin yhdellä pistolla, Haloo taisi saada useampia naamaansa ja Ainokin parit selkäänsä. Onneksi allergisia reaktioita ei tullut, vaan selvittiin pelkästään helvetillisen jomotuksen kera laivaan ja hyttiimme toipumaan.
Päivä 2, Tukholmasta Trelleborgiin 650 km
Tiistaiaamuna matka jatkui Tukholmasta. Heti alkumatkasta oli paikallaan käydä aamiaisella Mäkkärillä, jotta samalla sai latailtua puhelimen navigointiohjelmasta puuttuneet Ruotsin kartat. Aikaa tälle etapille oli reilusti, joten matkalla poikettiin sekä Värnamon palveluskoirayhdistyksen tiluksilla että Helsingborgin palveluskoirayhdistyksen kentällä. Illalla Trelleborgissa ajettiin taas laivaan ja hytissä nukuttiin kuin tukit seuraavaan maahan.
Päivä 3, Rostockista Liègeen 700 km
Tällä kertaa ei sinnitelty Rostockista perille asti, vaan yövyttiin suosiolla Belgiassa. Ulkoilu hoidettiin heti aamun viileydessä pohjoisessa Saksassa, missä sopivia metsiä löytyy hyvin reitin varrelta. Euroopassa vallitsi juuri poikkeuksellinen helleaalto, joten oli aika kuuma ajella ilmastoimattomalla Yariksella. Turrit onneksi pärjäsivät kuskia paremmin auton varjoisassa takaosassa. Liègeen saavuttua käytiin katsomassa naapuripitäjän montsuklubin Centre d'éducation canine de Hermalle-Sous-Huy'n kenttä. Tänä syksynä kerholla oli vielä edessään mondioringin maailmanmestaruuskisojen järjestäminen. Heidän omalla kentällään ei nyt ollut ketään, joten turrien kanssa iltaulkoiltiin lähiympäristössä Maas-joen rannalla ja palattiin sitten hotellille syömään ja nukkumaan.
Päivä 4, Liègestä Maurepas'han 400 km
Torstaiaamupäivälle jäi ajettavaksi enää loppusuora tuttuihin maisemiin ja tutulle hotellille Maurepas'han. Heti samana iltana treeneissä CEC Maurepas'n kentällä pääsin tapaamaan myös kaikki vanhat tutut ja muutaman uudenkin. Ranskalaisia poskipusuja muiskuteltiin siis oikein urakalla. Illan päätteeksi Aino ja Haloo tekivät ensimmäisen treenin Alainin kanssa irtohihaan. Vieraasta ympäristöstä, ukosta ja hihasta sekä omista kauhukuvistani huolimatta juniorit olivat onneksi heti kartalla ja liekeissä. Jatkossa treenit sitten pukuun.
Päivät 5-7
Ensimmäiset päivät menivät aloilleen asettuessa, kun oli hankittava paikanpäältä kaikenlaista ja etsiskeltävä sopivia ulkoilumaastoja. Lähestulkoon kaikkea sähkökäyttöisestä kylmälaukusta lähtien löytyi onneksi kävelymatkan päästä. Sen sijaan Ainon ja Haloon ruokamerkillä Golden Eaglella ei ollut jälleenmyyjää koko Île-de-Francen alueella, joten jo ennen reissua tilasin niille verkkokaupasta ruokasäkin Corinnen kotiosoitteeseen.
Trappesissa noin kahdeksan kilometrin päässä hotellilta on laajat ulkoilumetsät, missä käytiin kävelyillä niin Variksen kuin nyt Ainon ja Haloonkin kanssa. Tällaiselle tavalliselle omissa aatoksissaan kulkevalle suomalaiselle tuntui aluksi hassulta ranskalainen tapa tervehtiä kaikki vastaantulevat ulkoilijat. Ei ollut niin hengästynyttä lenkkeilijää, etteikö tämä olisi ohi juostessaan sen bonjour henkäissyt. Niin paljon kuin Trappesissa onkin kauniita pitkiä metsäteitä ja -polkuja kuljettavaksi, niin olematon tai pelkkää piikkiköynnöstä oleva pohjakasvillisuus häviää kyllä puhtaasti kotimetsien jäkäläkankaille ja varvukoille.
CEC Maurepas'n kentällä lauantaisin on arkitottelevaisuustreenit, joissa käy viitisenkymmentä monenkirjavaa koiraa corgista cane corsoon. Neljään eri tasoryhmään jaettuna nämä koirat harjoittelevat koulutusohjaajien johdolla vierellä kulkemista, peruskäskyjä ja tottelevaisuutta ryhmäliikkeinä. Tunnissa tämä arkitottelevaisuusosuus on ohitse ja päivä jatkuu ringikoirien treeneillä. Niissä tehtiin ensin tottistreenit ja sitten jatkettiin puruilla. Tyypillistä on kokonaisten liikkeitten ja kuvioitten harjoittelu alusta alkaen - toki tarpeen mukaan helpotettuna tai avustettuna. Asioita ei niinkään palastella osiin ja opetella tekemään osa kerrallaan hyvällä ilmeellä ja nopeudella kuten meillä on tapana. Täkäläiset tottikset usein näyttävätkin hyvin virkamiesmäisiltä, ja tällä saralla heillä olisikin varmasti paljon opittavaa niinsanotuista IPO-tottiksista.
VIIKKO 2
Päivät 8-14
Toisella viikolla vietettiin Corinnen ja treenikentällä tutuksi tulleen Sylviin kanssa helteinen keskiviikkopäivä Espace Rambouillet'n eläin- ja luonnonpuistossa. Puistossa on neljä reittiä, joista Odyssée verte eli viiden metrin korkeudessa kiertävä luontopolku me jätettiin suosiolla väliin. Forêt des aigles (suomeksi Kotkien metsä) sisälsi reitin, jonka varrella esiteltiin 30 petolintulajia. Kaikkiaan pöllöjä, kotkia, haukkoja, korppeja ja muita petolintuja oli nähtävillä yli 120 yksilöä. Forêt sauvage oli 180 hehtaarin kokoinen metsä, missä kuljeskellessa saattoi törmätä erilaisiin peuroihin vasoineen sekä villisikoihin pahnueineen. Lisäksi oli 1,8 kilometrin mittainen reitti Forêt des cerfs eli hirvieläinten metsä, jossa saattoi pongata ainakin saksanhirviä, metsäkauriita ja kuusipeuroja.
Sorkkaeläimiä ei tällä kertaa kovin paljon ihan läheltä nähty, vaikka ympäri metsää kilometri tolkulla vaellettiinkin. Sen sijaan toinen toistaan vaikuttavampia haukkoja, pöllöjä ja kotkia nähtiin ihan lähietäisyydeltä petolintujen näytöksessä. Pöllöt lensivät ihan viereen penkille ihmettelemään ja kotkat liitelivät niin läheltä, että siipisulat hipoivat käsivarsia ja pään ylitse lentäviä tuli vaistomaisesti kumarreltua. Näytöksessä esiteltiin eri lajien tyypillisiä metsästystapoja eli osa nappasi ruokansa todella taitavasti ilmasta, osa vedestä ja tuo alakuvan kuikelo maasta. Se steppasi ja tamppasi hauskasti pyydystäessään muka käärmettä, joista sen ruokavalio pääasiassa koostuu. Hauska ja hyödyllinen eläin siis. Saisi levittäytyä Suomeenkin. (La Forêt des Aigles - Espace Rambouillet)
Pitkä ja helteinen ulkoilmapäivä vierähti tuolla Espace Rambouillet'ssa, ja iltakin meni oikein rattoisasti, kun Sylviin kanssa saatiin kutsu Corinnen ja Alainin luokse syömään.
Toinen turistipäivä vietettiin Corinnen kanssa sunnuntaina France Miniature -puistossa. Se on kahdeksan hehtaarin alueelle pienoiskokoon rakennettu Ranska nähtävyyksineen, vesistöineen ja suurimpine rautatie- ja maantieväylineen. Puisto on todella kaunis ja yli 2000 mininatyyria kaikkine yksityiskohtineen hienoja. Corinnelta sain kätevästi samalla selostuksen ketä käyttöbriardiharrastajia kullakin alueella asuu tai missä alueilla on järjestetty ABT:n (Amicale du Briard de Travail) treeniviikonloppuja tai muita tapahtumia.
Viikolla tietysti myös treenattiin ahkerasti, sillä tiistai, torstai ja lauantai ovat CEC Maurepas'n treenipäiviä. Tiistaina treeni-iltaa jatketiin vielä grillailulla, ja kun ruokaa jäi ylenmäärin, niin grilli lämpeni myös torstain treeneissä. Tottuneesti katokseen pystytettiin pitkät pöydät ja penkit, Corinne toi mukanaan astiat, jääkaapista löytyi pullo jos toinenkin erilaisia kuplivia, grillissä valmistuivat pihvit ja mausteiset makkarat, kyytipojaksi oli salaatteja, patonkia ja juustoja ja vähintään yhtä tärkeää tuntui olevan jälkiruoka eli juustokakku, luumutorttu ja omenapiirakka. Huh. Onneksi treenattiin ensin.
Ainon ja Haloon treenailut jatkuivat Alainin kanssa. Paljon työstettiin purua tolppaliinassa eli harjoitettiin tähtäämään oikein päin kiinni, koitettiin saada rauhaa ja varmuutta puruun ja totuttaa hiljalleen keppiin. Irrotuksia tulee treenattua siinä samalla, kun tehdään lyhyitä puruja ja paljon toistoja. Treeni aloitettiin ja päätettiin tolppaliinassa ja siinä välissä harjoiteltiin ohjaajan puolustusta. Selvästikin kaksikon kanssa tarvitaan paljon säännöllistä oikeanlaista treeniä peruspuruun. Intoa ja halua on, mutta rauhaa ja varmuutta toivotaan. Ei ihan helppo tavoite - etenkään Haloon tempperamentilla...
Ainon ja Haloon treenailua tuli videoitua iltahämärässä tiistaina 6.9. (videossa väärä päivä) ja päivänvalolla lauantaina 10.9.
Pariin otteeseen käytiin treenailemassa myös naapuriklubin kentällä Elancourtissa. Corinnen koirilla oli siellä edessään mondioring-kisat, joten kentällä käytiin läpi monia vaihtoehtoja, miten kentän rakennelmia tottelevaisuusliikkeitten suorittamisessa mahdollisesti käytetään tai missä etsittävä maalimies mahtaisi lymyillä. CEC Elancourtin kenttä sijaitsi Maurepas'n kansallispuiston laidalla eli kentän nurkalta alkoi 117 hehtaarin alue mukavia ulkoilumaastoja. Hotellille oli matkaa vain 4,5 kilometriä, joten tuosta tuli nopeasti meidän päivittäinen ulkoilupaikka. Tuolla alueella kulki tietysti paljon muitakin ihmisiä koirineen, ja ranskalaisesta koirakulttuurista tulikin pantua merkille lähes järkiään koirien hyvä arkikäytös ulkoillessa ja kuuliaisuus omistajiaan kohtaan. En voi olla miettimättä sen yhteyttä tuolla tapana oleviin arkitottelevaisuustreeneihin, joissa koirat pienestä pitäen ystävällisesti ja päättäväisesti ihan fyysisestikin vain laitetaan tekemään asioita ilman houkuttelua. Ei ehkä ollenkaan huono tapa toimia kotikoirien kanssa.
VIIKKO 3
Päivät 15-21
Reissun kolmannella viikolla oli myös yhtä jos toista ohjelmaa. Helteinen keskiviikkopäivä vietettiin Corinnen kanssa yhdessä Ranskan suosituimmista matkailukohteista Versailles'n palatsissa. Ranskan kuningas Ludvig XIII aloitti palatsin rakennuttamisen vuonna 1624, mutta varsinaiseen loistoonsa se rakentui kuningas Ludvig XIV:n eli Aurinkokuninkaan aikaan. Palatsissa on noin 1300 huonetta ja 100 hehtaarin laajuisessa puutarhassa on puistoja, satoja suihkulähteitä, tuhansia istutuksia, pensaita ja puita sekä pienemmät palatsit Petit Trianon ja Grand Trianon. Nähtävää olisi siis riittänyt pidemmäksikin aikaa, mutta me kierrettiin yhden päivän aikataululla audioesittelykierros tunnetuimmista huoneista, kierreltiin puistossa ja käytiin erillisessä kuninkaallisten hevoskärryjen museossa.
Ja olihan tuo koko paikka ihan käsittämätön loistokkuudessaan ja mahtipontisuudessaan, huhhuh. Kaikki, siis ihan kaikki, pinnat oli täynnä huikeita maalauksia, kultaa, kristallia, marmoria ja uskomattoman hienoja yksityiskohtia. (Histoire du château de Versailles)
Versailles'ssa vietetyn helteisen päivän jälkeen kävi kutsu Grosrouvreen Corinnen ja Alainin luo päivälliselle syömään - poroa! Tuliaisiksi Suomesta olin tuonut heille muun muassa Sompion eräherkkujen porovalmisteita ja puolukkahilloa, ja näitä Alain innokkaana kokkina halusi valmistaa päivälliseksi. Poronliha oli Corinnelle ja Alainille ihan uusi elämys, mutta erittäin hyvin tuntui poro maistuvan ja siitä erikoisuudesta riitti seuraavina päivinä kovasti kertomista kaikille ystävillekin.
Viikon toinen turistipäivä perjantaina vierähti Corinnen kanssa Thoiryn eläinpuistossa. Sää tuntui suorastaan kolealta, kun helteet yhtäkkiä loppuivat ja päivälämpötila oli kymmenen asteen pudotuksen jälkeen enää 16 asteen kieppeillä. Kätevää olikin aloittaa päivä eläinpuistossa Réserve Africainesta eli kahdeksan kilometrin mittaisesta safarista lämpimässä autossa pysytellen. Norsuilla, sarvikuonoilla ja virtahevoilla oli turvallisuussyistä omat maastoon pengerretyt tai muutoin rajatut alueensa, mutta muut eläimet kuljeskelivat safarilla vapaasti. Afrikan safarin jälkeen ajeltiin vielä läpi erillinen karhusafari, ja muutama mustakarhu metsiköstä saatiinkin pongattua.
Varsinaisessa eläintarhassa kierreltiin sitten jalkaisin. Saavuimme hieman liian myöhään aamun ruokintakierrosta ajatellen, joten isot kissapedot näyttivät lojuvan jo ruokalevolla. Niiden tarhoissa meni vieherata trissoineen, eli ilmeisesti ne pääsevät hieman saalistamaan ruokaansa. Ainakin mangustit, tonkeanmakakit ja kauneudessaan minun suosikit vuorisudet vaikuttivat olevan laumoissaan alati aktiivisia. Matelijaosasto kierrettiin myös läpi, ja olihan ne anakondat ihan järkyttävän kokoisia kammotuksia. Niillä vaan ei olosuhteet vankeudessa ole koskaan oikein mistään kotoisin. :( Niinsanottu "pikkueläinosasto" ei äkkiseltään kuulostanut kovin kiinnostavalta, mutta jo vain siellä oli vuoroin hienon ja vuoroin hämmentävän näköisiä sammakoita ja sirkkoja. Eläintarhakierroksen jälkeen käytiin vielä 1500-luvulla rakennetussa Thoiryn linnassa, jonka ympärille sen asukkaat ovat eläintarhan perustaneet. Yleisölle eläintarha on avattu vuonna 1968. Linnasta osa on avoinna kävijöille ja osassa yhä asuu saman suvun jälkipolvi. Hienon renessanssin aikaisen sisustuksen lisäksi linnassa oli nähtävillä myös kiinnostava historiikki ja lehtileikekokoelma eläintarhan vaiheista.
Ainon ja Haloon kanssa harjoitukset jatkuivat tälläkin viikolla. Tolppatreenin yhteyteen otettiin mukaan laukaukset, jotka Alain ampui noin viiden metrin päässä koirasta ja tuli sitten lähemmäs antamaan purun. Tarkoituksena tietysti on saada koiralle positiivinen mielleyhtymä, että laukauksista pääsee puremaan. Kaikkien varsinaisten purutreeniin saatujen oppien ja ojennusten lisäksi kotiläksyksi tuli turreille paljon silittelyä! Vieraitten käsiteltävänä oleminen onkin asia, josta on toki ajatellut, että se tekisi hyvää, mutta mitä ei kuitenkaan ole pitänyt niin tarpeellisena. Kaikista tämän reissun aikana saaduista eväistä voikin sanoa, että voi kun oltaisiin tämä kaikki tiedetty vuosi sitten - tai vielä mieluummin puolitoista vuotta sitten! Toivotaan ettei täysin myöhäistä ole vieläkään.
Viikonloppu pyhitettiin mondioring-kisoille Elancourtissa. Lauantaina oli alemmat luokat ja sunnuntaina kahdeksan 3-luokan koiraa. Osallistujista suurin osa oli malinoiseja, mutta saksanpaimenkoiriakin oli useita ja yllättävän monta hollanninpaimenkoiraa. Lisäksi oli yksi beauceron ja briardi E'Bhen. Kaikkia suorituksia en katsonut, mutta monen tasoisia ja tyylisiä esityksiä tuli silti nähtyä. Paljon oli "vanhanaikaisen näköisiä" tottiksia, joissa koirat olivat innoissaan, mutta katselivat mihin huvitti ja tottelemista varmisteltiin kovilla käskyillä. Joukossa oli myös muutama paremman näköinen "IPO-tottis", jota varmasti ajanoloon alkaa nähdä yhä enemmän myös ringilajien kyläkisoissa. Omaksi suosikikseni osallistujista nousi kolmosluokassa kisannut pieni tehokas malinarttu Fury. Selvisikin, että se on tältä vuodelta Ranskan mestaruuskisojen pronssimitalisti ja nämä olivat sen ensimmäiset kisat pentutauon jälkeen.
Corinne urakoi lauantaina osallistumalla saksanpaimenkoiralla Grim ykkösluokkaan ja E'bhenin kanssa kakkosluokkaan. Grim sijoittui hienosti luokkansa kolmanneksi erinomaisella tuloksella 184/200 pistettä (tulokset). E'bhenin oli ensimmäisessä kakkosen kokeessaan tyytyminen tyydyttävään tulokseen 229,5/300, mutta eväät parempaankin on olemassa. Tällä kertaa tuli helppoja pistemenetyksiä noudon nollaamisesta, lisäkäskyistä kaukoissa ja esteen kiertämisestä keppihyökkäyksessä. Välinehyökkäys oli monille koirille vaikea ja E'bhenkin suoriutui siitä rimaa hipoen - mutta suoriutui kuitenkin!
Lauantaina kisakentän laidalla vartaassa paistui possu, joka illanvietossa sitten koko porukalla syötiin. Päivä oli melko kolea ja illalla ripsi vettäkin, mutta tapahtumaa varten kootut katokset suojasivat syöjät ja notkuvat ruokapöydät. Tunnelmakin oli hyvin lämmin, hauska ja kansainvälinenkin, sillä kisan tuomari oli Portugalista ja maalimiehiä oli Ranskan lisäksi Puolasta ja Venäjältä. Sunnuntaina katseltiin kolmosluokan suoritukset, ja pitkän päivän päätteeksi heitettiin hyvästit Corinnen, Alainin ja muiden paikalla olleiden treenikavereitten kanssa, sillä reissun neljännellä viikolla oli edessä kotimatka.
VIIKKO 4
Tarkoitukseni oli lähteä maanantaina ja olla kotona torstaina, mutta paluumatkan laivat olivatkin yllättävän täynnä tai kokonaan peruttu ja jouduin siirtämään paluuaikataulua yhdellä päivällä. Samalla päätin vaihtelun vuoksi (ja kun Yariskin tuntui ehjänä pysyvän) ajella takaisinpäin Tanskan siltojen kautta, sen sijaan että mentäisiin laivalla Saksasta Ruotsiin.
Päivä 23, Maurepas'ta Rheineen 670 km
Tiistaina pakattiin siis kamppeet kasaan, tehtiin viimeiset ulkoilut ja ajettiin pitkä päivä Belgian ja Hollannin yli Rheineen, Saksaan. Siellä yövyttiin erilaisia konferenssi- ja juhlatiloja sekä majoitusta tarjoavaan paikkaan, joka oli niin kiva, että mielellään menee toistekin. Hotellihuoneet olivat rivitalomallisessa rakennuksessa eli kaikilla oli oma ovi suoraan ulos, ja läheltä löytyi oikein mukavat ulkoilumaastotkin.
Päivä 24, Rheinestä Fredensborgiin 650 km
Majoituksen varaaminen sopivan etapin päästä Tanskasta oli yllättävän haastavaa, joten päädyin Fredensborgiin. Se oli hieman turhan pohjoisessa meidän reitiltä, mutta toisaalta tuli siinä nähtyä kuninkaallinen Fredensborgin linna, jossa kuulemma ainakin osa Tanskan kuningasperheestä oli parastaikaa paikallakin. Suuri, puistoalue linnan ympärillä järven rannalla oli myös kaunis aamu-ulkoilupaikka - olkoonkin, että siellä koirat oli pidettävä hihnan jatkona.
Päivä 25, Fredensborgista Tukholmaan, 700 km
Torstaina matka jatkui siltaa pitkin Ruotsiin. Etelä-Ruotsi on verrattain tylsää ajettavaa, mutta siinähän se meni jo suomenkielistä radio-ohjelmaa kuunnellessa. Tukholmaa lähestyessä pidettiin taas hieman pidempi ulkoilutauko metsässä, jotta Aino ja Haloo jaksaisivat sitten taas oleilla pitkän laivamatkan kellotaulun ympäri. Hurjan hyvin ne kyllä olivatkin koko reissusta suoriutuneet niin autossa, laivassa kuin monissa monituisissa hotelleissa ja ympäristöissä.
Päivä 26, Turusta Oulunsaloon, 650 km
Perjantaiaamuna ajettiin laivasta ulos Turussa, ja sitten olikin enää yhden päivän ajomatka kotiin. Vaan kylläpä tuntuikin kotimaan liikenne verkkaiselta Keski-Euroopassa viilettämisen ja Ruotsinkin hieman korkeampien nopeusrajoitusten jälkeen. Tuntui ettei tuo 650 kilometriä lopu ikinä. Ne menomatkalla löydetyt kantarellit vaivasivat sen verran vielä paluumatkallakin, että pakkohan se oli etsiä sama pysähdyspaikka ja käydä keräämässä kaikki vähänkään syömiskelpoiset yksilöt mukaan.
Tästä huimasta reissusta selvittiin siis aivan mainiosti niin auto, koirat kuin emäntäkin. Ihanaa oli nähdä vanhoja tuttuja, saada uusia ystäviä ja päästä treenaamaan mainiossa CEC Maurepas'n porukassa. Corinnelle kuuluu tietysti suuret kiitokset kaikesta ohjelmasta ja Alainille kestityksestä. Corinnen ansiosta tuli nähtyä ja koettua paljon enemmän kuin osasin odottaakaan. Minä olisin ollut aivan tyytyväinen pelkkään oleiluunkin, mutta ehdottomasti parempi näin! Tuhansien kilometrien ajaminen oli tietysti puuduttavaa, mutta toisaalta kyllä siinä aina näkee ja kokee enemmän kuin lentämällä suoraan kohteeseen. Ja niin huippu reissuhan tämä oli, että toki uudesta seikkailusta jo kovasti haaveillaan. Corinnellakin oli jo monta vierailukohdetta mielessä, joissa ei vielä tällä kertaa ehditty käydä...
VIIKKO 1
Päivät 1-7
Päivä 1, Oulunsalosta Turkuun 650 km
Maanantaina 29. elokuuta ajettiin Oulunsalosta Turkuun ja illalla oltiin laivassa kohti Tukholmaa. Matkalla pidettiin Jämsän jälkeen pidempi tauko, jolla turrit pääsivät metsälenkille ja minä löysin ensimmäiset kantarellini. Ja kylläpä harmitti jättää ne keräämättä! Turussa ennen satamaan menoa koettiin kauhun hetkiä, kun puistossa ulkoillessa saatiin maa-ampiaiset kimppuumme. Minä selvisin yhdellä pistolla, Haloo taisi saada useampia naamaansa ja Ainokin parit selkäänsä. Onneksi allergisia reaktioita ei tullut, vaan selvittiin pelkästään helvetillisen jomotuksen kera laivaan ja hyttiimme toipumaan.
Päivä 2, Tukholmasta Trelleborgiin 650 km
Tiistaiaamuna matka jatkui Tukholmasta. Heti alkumatkasta oli paikallaan käydä aamiaisella Mäkkärillä, jotta samalla sai latailtua puhelimen navigointiohjelmasta puuttuneet Ruotsin kartat. Aikaa tälle etapille oli reilusti, joten matkalla poikettiin sekä Värnamon palveluskoirayhdistyksen tiluksilla että Helsingborgin palveluskoirayhdistyksen kentällä. Illalla Trelleborgissa ajettiin taas laivaan ja hytissä nukuttiin kuin tukit seuraavaan maahan.
Päivä 3, Rostockista Liègeen 700 km
Tällä kertaa ei sinnitelty Rostockista perille asti, vaan yövyttiin suosiolla Belgiassa. Ulkoilu hoidettiin heti aamun viileydessä pohjoisessa Saksassa, missä sopivia metsiä löytyy hyvin reitin varrelta. Euroopassa vallitsi juuri poikkeuksellinen helleaalto, joten oli aika kuuma ajella ilmastoimattomalla Yariksella. Turrit onneksi pärjäsivät kuskia paremmin auton varjoisassa takaosassa. Liègeen saavuttua käytiin katsomassa naapuripitäjän montsuklubin Centre d'éducation canine de Hermalle-Sous-Huy'n kenttä. Tänä syksynä kerholla oli vielä edessään mondioringin maailmanmestaruuskisojen järjestäminen. Heidän omalla kentällään ei nyt ollut ketään, joten turrien kanssa iltaulkoiltiin lähiympäristössä Maas-joen rannalla ja palattiin sitten hotellille syömään ja nukkumaan.
Päivä 4, Liègestä Maurepas'han 400 km
Torstaiaamupäivälle jäi ajettavaksi enää loppusuora tuttuihin maisemiin ja tutulle hotellille Maurepas'han. Heti samana iltana treeneissä CEC Maurepas'n kentällä pääsin tapaamaan myös kaikki vanhat tutut ja muutaman uudenkin. Ranskalaisia poskipusuja muiskuteltiin siis oikein urakalla. Illan päätteeksi Aino ja Haloo tekivät ensimmäisen treenin Alainin kanssa irtohihaan. Vieraasta ympäristöstä, ukosta ja hihasta sekä omista kauhukuvistani huolimatta juniorit olivat onneksi heti kartalla ja liekeissä. Jatkossa treenit sitten pukuun.
 |
| Haloo ja Aino Trappesissa ulkoilun jälkeen |
Päivät 5-7
Ensimmäiset päivät menivät aloilleen asettuessa, kun oli hankittava paikanpäältä kaikenlaista ja etsiskeltävä sopivia ulkoilumaastoja. Lähestulkoon kaikkea sähkökäyttöisestä kylmälaukusta lähtien löytyi onneksi kävelymatkan päästä. Sen sijaan Ainon ja Haloon ruokamerkillä Golden Eaglella ei ollut jälleenmyyjää koko Île-de-Francen alueella, joten jo ennen reissua tilasin niille verkkokaupasta ruokasäkin Corinnen kotiosoitteeseen.
Trappesissa noin kahdeksan kilometrin päässä hotellilta on laajat ulkoilumetsät, missä käytiin kävelyillä niin Variksen kuin nyt Ainon ja Haloonkin kanssa. Tällaiselle tavalliselle omissa aatoksissaan kulkevalle suomalaiselle tuntui aluksi hassulta ranskalainen tapa tervehtiä kaikki vastaantulevat ulkoilijat. Ei ollut niin hengästynyttä lenkkeilijää, etteikö tämä olisi ohi juostessaan sen bonjour henkäissyt. Niin paljon kuin Trappesissa onkin kauniita pitkiä metsäteitä ja -polkuja kuljettavaksi, niin olematon tai pelkkää piikkiköynnöstä oleva pohjakasvillisuus häviää kyllä puhtaasti kotimetsien jäkäläkankaille ja varvukoille.
CEC Maurepas'n kentällä lauantaisin on arkitottelevaisuustreenit, joissa käy viitisenkymmentä monenkirjavaa koiraa corgista cane corsoon. Neljään eri tasoryhmään jaettuna nämä koirat harjoittelevat koulutusohjaajien johdolla vierellä kulkemista, peruskäskyjä ja tottelevaisuutta ryhmäliikkeinä. Tunnissa tämä arkitottelevaisuusosuus on ohitse ja päivä jatkuu ringikoirien treeneillä. Niissä tehtiin ensin tottistreenit ja sitten jatkettiin puruilla. Tyypillistä on kokonaisten liikkeitten ja kuvioitten harjoittelu alusta alkaen - toki tarpeen mukaan helpotettuna tai avustettuna. Asioita ei niinkään palastella osiin ja opetella tekemään osa kerrallaan hyvällä ilmeellä ja nopeudella kuten meillä on tapana. Täkäläiset tottikset usein näyttävätkin hyvin virkamiesmäisiltä, ja tällä saralla heillä olisikin varmasti paljon opittavaa niinsanotuista IPO-tottiksista.
VIIKKO 2
Päivät 8-14
Toisella viikolla vietettiin Corinnen ja treenikentällä tutuksi tulleen Sylviin kanssa helteinen keskiviikkopäivä Espace Rambouillet'n eläin- ja luonnonpuistossa. Puistossa on neljä reittiä, joista Odyssée verte eli viiden metrin korkeudessa kiertävä luontopolku me jätettiin suosiolla väliin. Forêt des aigles (suomeksi Kotkien metsä) sisälsi reitin, jonka varrella esiteltiin 30 petolintulajia. Kaikkiaan pöllöjä, kotkia, haukkoja, korppeja ja muita petolintuja oli nähtävillä yli 120 yksilöä. Forêt sauvage oli 180 hehtaarin kokoinen metsä, missä kuljeskellessa saattoi törmätä erilaisiin peuroihin vasoineen sekä villisikoihin pahnueineen. Lisäksi oli 1,8 kilometrin mittainen reitti Forêt des cerfs eli hirvieläinten metsä, jossa saattoi pongata ainakin saksanhirviä, metsäkauriita ja kuusipeuroja.
Sorkkaeläimiä ei tällä kertaa kovin paljon ihan läheltä nähty, vaikka ympäri metsää kilometri tolkulla vaellettiinkin. Sen sijaan toinen toistaan vaikuttavampia haukkoja, pöllöjä ja kotkia nähtiin ihan lähietäisyydeltä petolintujen näytöksessä. Pöllöt lensivät ihan viereen penkille ihmettelemään ja kotkat liitelivät niin läheltä, että siipisulat hipoivat käsivarsia ja pään ylitse lentäviä tuli vaistomaisesti kumarreltua. Näytöksessä esiteltiin eri lajien tyypillisiä metsästystapoja eli osa nappasi ruokansa todella taitavasti ilmasta, osa vedestä ja tuo alakuvan kuikelo maasta. Se steppasi ja tamppasi hauskasti pyydystäessään muka käärmettä, joista sen ruokavalio pääasiassa koostuu. Hauska ja hyödyllinen eläin siis. Saisi levittäytyä Suomeenkin. (La Forêt des Aigles - Espace Rambouillet)
Pitkä ja helteinen ulkoilmapäivä vierähti tuolla Espace Rambouillet'ssa, ja iltakin meni oikein rattoisasti, kun Sylviin kanssa saatiin kutsu Corinnen ja Alainin luokse syömään.
 |
| “Africa's marching eagle” eli Secretary bird, suomeksi sihteeri |
Toinen turistipäivä vietettiin Corinnen kanssa sunnuntaina France Miniature -puistossa. Se on kahdeksan hehtaarin alueelle pienoiskokoon rakennettu Ranska nähtävyyksineen, vesistöineen ja suurimpine rautatie- ja maantieväylineen. Puisto on todella kaunis ja yli 2000 mininatyyria kaikkine yksityiskohtineen hienoja. Corinnelta sain kätevästi samalla selostuksen ketä käyttöbriardiharrastajia kullakin alueella asuu tai missä alueilla on järjestetty ABT:n (Amicale du Briard de Travail) treeniviikonloppuja tai muita tapahtumia.
 |
| Arc de Triomphe eli Riemukaari minikoossa |
Viikolla tietysti myös treenattiin ahkerasti, sillä tiistai, torstai ja lauantai ovat CEC Maurepas'n treenipäiviä. Tiistaina treeni-iltaa jatketiin vielä grillailulla, ja kun ruokaa jäi ylenmäärin, niin grilli lämpeni myös torstain treeneissä. Tottuneesti katokseen pystytettiin pitkät pöydät ja penkit, Corinne toi mukanaan astiat, jääkaapista löytyi pullo jos toinenkin erilaisia kuplivia, grillissä valmistuivat pihvit ja mausteiset makkarat, kyytipojaksi oli salaatteja, patonkia ja juustoja ja vähintään yhtä tärkeää tuntui olevan jälkiruoka eli juustokakku, luumutorttu ja omenapiirakka. Huh. Onneksi treenattiin ensin.
 |
| CEC Maurepas'n kenttä iltavalaistuksessa |
 |
| Treeniporukkaa :) |
Ainon ja Haloon treenailut jatkuivat Alainin kanssa. Paljon työstettiin purua tolppaliinassa eli harjoitettiin tähtäämään oikein päin kiinni, koitettiin saada rauhaa ja varmuutta puruun ja totuttaa hiljalleen keppiin. Irrotuksia tulee treenattua siinä samalla, kun tehdään lyhyitä puruja ja paljon toistoja. Treeni aloitettiin ja päätettiin tolppaliinassa ja siinä välissä harjoiteltiin ohjaajan puolustusta. Selvästikin kaksikon kanssa tarvitaan paljon säännöllistä oikeanlaista treeniä peruspuruun. Intoa ja halua on, mutta rauhaa ja varmuutta toivotaan. Ei ihan helppo tavoite - etenkään Haloon tempperamentilla...
Ainon ja Haloon treenailua tuli videoitua iltahämärässä tiistaina 6.9. (videossa väärä päivä) ja päivänvalolla lauantaina 10.9.
 |
| Ainon ohjaajan puolustus |
Pariin otteeseen käytiin treenailemassa myös naapuriklubin kentällä Elancourtissa. Corinnen koirilla oli siellä edessään mondioring-kisat, joten kentällä käytiin läpi monia vaihtoehtoja, miten kentän rakennelmia tottelevaisuusliikkeitten suorittamisessa mahdollisesti käytetään tai missä etsittävä maalimies mahtaisi lymyillä. CEC Elancourtin kenttä sijaitsi Maurepas'n kansallispuiston laidalla eli kentän nurkalta alkoi 117 hehtaarin alue mukavia ulkoilumaastoja. Hotellille oli matkaa vain 4,5 kilometriä, joten tuosta tuli nopeasti meidän päivittäinen ulkoilupaikka. Tuolla alueella kulki tietysti paljon muitakin ihmisiä koirineen, ja ranskalaisesta koirakulttuurista tulikin pantua merkille lähes järkiään koirien hyvä arkikäytös ulkoillessa ja kuuliaisuus omistajiaan kohtaan. En voi olla miettimättä sen yhteyttä tuolla tapana oleviin arkitottelevaisuustreeneihin, joissa koirat pienestä pitäen ystävällisesti ja päättäväisesti ihan fyysisestikin vain laitetaan tekemään asioita ilman houkuttelua. Ei ehkä ollenkaan huono tapa toimia kotikoirien kanssa.
VIIKKO 3
Päivät 15-21
Reissun kolmannella viikolla oli myös yhtä jos toista ohjelmaa. Helteinen keskiviikkopäivä vietettiin Corinnen kanssa yhdessä Ranskan suosituimmista matkailukohteista Versailles'n palatsissa. Ranskan kuningas Ludvig XIII aloitti palatsin rakennuttamisen vuonna 1624, mutta varsinaiseen loistoonsa se rakentui kuningas Ludvig XIV:n eli Aurinkokuninkaan aikaan. Palatsissa on noin 1300 huonetta ja 100 hehtaarin laajuisessa puutarhassa on puistoja, satoja suihkulähteitä, tuhansia istutuksia, pensaita ja puita sekä pienemmät palatsit Petit Trianon ja Grand Trianon. Nähtävää olisi siis riittänyt pidemmäksikin aikaa, mutta me kierrettiin yhden päivän aikataululla audioesittelykierros tunnetuimmista huoneista, kierreltiin puistossa ja käytiin erillisessä kuninkaallisten hevoskärryjen museossa.
Ja olihan tuo koko paikka ihan käsittämätön loistokkuudessaan ja mahtipontisuudessaan, huhhuh. Kaikki, siis ihan kaikki, pinnat oli täynnä huikeita maalauksia, kultaa, kristallia, marmoria ja uskomattoman hienoja yksityiskohtia. (Histoire du château de Versailles)
 |
| Yksi nurkka Versailles'n palatsin 1300 huoneesta |
 |
| Näkymää Versailles'n palatsin puistoon |
Versailles'ssa vietetyn helteisen päivän jälkeen kävi kutsu Grosrouvreen Corinnen ja Alainin luo päivälliselle syömään - poroa! Tuliaisiksi Suomesta olin tuonut heille muun muassa Sompion eräherkkujen porovalmisteita ja puolukkahilloa, ja näitä Alain innokkaana kokkina halusi valmistaa päivälliseksi. Poronliha oli Corinnelle ja Alainille ihan uusi elämys, mutta erittäin hyvin tuntui poro maistuvan ja siitä erikoisuudesta riitti seuraavina päivinä kovasti kertomista kaikille ystävillekin.
Viikon toinen turistipäivä perjantaina vierähti Corinnen kanssa Thoiryn eläinpuistossa. Sää tuntui suorastaan kolealta, kun helteet yhtäkkiä loppuivat ja päivälämpötila oli kymmenen asteen pudotuksen jälkeen enää 16 asteen kieppeillä. Kätevää olikin aloittaa päivä eläinpuistossa Réserve Africainesta eli kahdeksan kilometrin mittaisesta safarista lämpimässä autossa pysytellen. Norsuilla, sarvikuonoilla ja virtahevoilla oli turvallisuussyistä omat maastoon pengerretyt tai muutoin rajatut alueensa, mutta muut eläimet kuljeskelivat safarilla vapaasti. Afrikan safarin jälkeen ajeltiin vielä läpi erillinen karhusafari, ja muutama mustakarhu metsiköstä saatiinkin pongattua.
Varsinaisessa eläintarhassa kierreltiin sitten jalkaisin. Saavuimme hieman liian myöhään aamun ruokintakierrosta ajatellen, joten isot kissapedot näyttivät lojuvan jo ruokalevolla. Niiden tarhoissa meni vieherata trissoineen, eli ilmeisesti ne pääsevät hieman saalistamaan ruokaansa. Ainakin mangustit, tonkeanmakakit ja kauneudessaan minun suosikit vuorisudet vaikuttivat olevan laumoissaan alati aktiivisia. Matelijaosasto kierrettiin myös läpi, ja olihan ne anakondat ihan järkyttävän kokoisia kammotuksia. Niillä vaan ei olosuhteet vankeudessa ole koskaan oikein mistään kotoisin. :( Niinsanottu "pikkueläinosasto" ei äkkiseltään kuulostanut kovin kiinnostavalta, mutta jo vain siellä oli vuoroin hienon ja vuoroin hämmentävän näköisiä sammakoita ja sirkkoja. Eläintarhakierroksen jälkeen käytiin vielä 1500-luvulla rakennetussa Thoiryn linnassa, jonka ympärille sen asukkaat ovat eläintarhan perustaneet. Yleisölle eläintarha on avattu vuonna 1968. Linnasta osa on avoinna kävijöille ja osassa yhä asuu saman suvun jälkipolvi. Hienon renessanssin aikaisen sisustuksen lisäksi linnassa oli nähtävillä myös kiinnostava historiikki ja lehtileikekokoelma eläintarhan vaiheista.
 |
| Kirahveja ja seeproja Thoiryn eläinpuiston safarilla |
Ainon ja Haloon kanssa harjoitukset jatkuivat tälläkin viikolla. Tolppatreenin yhteyteen otettiin mukaan laukaukset, jotka Alain ampui noin viiden metrin päässä koirasta ja tuli sitten lähemmäs antamaan purun. Tarkoituksena tietysti on saada koiralle positiivinen mielleyhtymä, että laukauksista pääsee puremaan. Kaikkien varsinaisten purutreeniin saatujen oppien ja ojennusten lisäksi kotiläksyksi tuli turreille paljon silittelyä! Vieraitten käsiteltävänä oleminen onkin asia, josta on toki ajatellut, että se tekisi hyvää, mutta mitä ei kuitenkaan ole pitänyt niin tarpeellisena. Kaikista tämän reissun aikana saaduista eväistä voikin sanoa, että voi kun oltaisiin tämä kaikki tiedetty vuosi sitten - tai vielä mieluummin puolitoista vuotta sitten! Toivotaan ettei täysin myöhäistä ole vieläkään.
Viikonloppu pyhitettiin mondioring-kisoille Elancourtissa. Lauantaina oli alemmat luokat ja sunnuntaina kahdeksan 3-luokan koiraa. Osallistujista suurin osa oli malinoiseja, mutta saksanpaimenkoiriakin oli useita ja yllättävän monta hollanninpaimenkoiraa. Lisäksi oli yksi beauceron ja briardi E'Bhen. Kaikkia suorituksia en katsonut, mutta monen tasoisia ja tyylisiä esityksiä tuli silti nähtyä. Paljon oli "vanhanaikaisen näköisiä" tottiksia, joissa koirat olivat innoissaan, mutta katselivat mihin huvitti ja tottelemista varmisteltiin kovilla käskyillä. Joukossa oli myös muutama paremman näköinen "IPO-tottis", jota varmasti ajanoloon alkaa nähdä yhä enemmän myös ringilajien kyläkisoissa. Omaksi suosikikseni osallistujista nousi kolmosluokassa kisannut pieni tehokas malinarttu Fury. Selvisikin, että se on tältä vuodelta Ranskan mestaruuskisojen pronssimitalisti ja nämä olivat sen ensimmäiset kisat pentutauon jälkeen.
 |
| Mondioring 2 E'bhen |
Corinne urakoi lauantaina osallistumalla saksanpaimenkoiralla Grim ykkösluokkaan ja E'bhenin kanssa kakkosluokkaan. Grim sijoittui hienosti luokkansa kolmanneksi erinomaisella tuloksella 184/200 pistettä (tulokset). E'bhenin oli ensimmäisessä kakkosen kokeessaan tyytyminen tyydyttävään tulokseen 229,5/300, mutta eväät parempaankin on olemassa. Tällä kertaa tuli helppoja pistemenetyksiä noudon nollaamisesta, lisäkäskyistä kaukoissa ja esteen kiertämisestä keppihyökkäyksessä. Välinehyökkäys oli monille koirille vaikea ja E'bhenkin suoriutui siitä rimaa hipoen - mutta suoriutui kuitenkin!
Lauantaina kisakentän laidalla vartaassa paistui possu, joka illanvietossa sitten koko porukalla syötiin. Päivä oli melko kolea ja illalla ripsi vettäkin, mutta tapahtumaa varten kootut katokset suojasivat syöjät ja notkuvat ruokapöydät. Tunnelmakin oli hyvin lämmin, hauska ja kansainvälinenkin, sillä kisan tuomari oli Portugalista ja maalimiehiä oli Ranskan lisäksi Puolasta ja Venäjältä. Sunnuntaina katseltiin kolmosluokan suoritukset, ja pitkän päivän päätteeksi heitettiin hyvästit Corinnen, Alainin ja muiden paikalla olleiden treenikavereitten kanssa, sillä reissun neljännellä viikolla oli edessä kotimatka.
 |
| Mongioring-kisoissa Elancourtissa possu valmistui illanviettoon |
VIIKKO 4
Tarkoitukseni oli lähteä maanantaina ja olla kotona torstaina, mutta paluumatkan laivat olivatkin yllättävän täynnä tai kokonaan peruttu ja jouduin siirtämään paluuaikataulua yhdellä päivällä. Samalla päätin vaihtelun vuoksi (ja kun Yariskin tuntui ehjänä pysyvän) ajella takaisinpäin Tanskan siltojen kautta, sen sijaan että mentäisiin laivalla Saksasta Ruotsiin.
Päivä 23, Maurepas'ta Rheineen 670 km
Tiistaina pakattiin siis kamppeet kasaan, tehtiin viimeiset ulkoilut ja ajettiin pitkä päivä Belgian ja Hollannin yli Rheineen, Saksaan. Siellä yövyttiin erilaisia konferenssi- ja juhlatiloja sekä majoitusta tarjoavaan paikkaan, joka oli niin kiva, että mielellään menee toistekin. Hotellihuoneet olivat rivitalomallisessa rakennuksessa eli kaikilla oli oma ovi suoraan ulos, ja läheltä löytyi oikein mukavat ulkoilumaastotkin.
Päivä 24, Rheinestä Fredensborgiin 650 km
Majoituksen varaaminen sopivan etapin päästä Tanskasta oli yllättävän haastavaa, joten päädyin Fredensborgiin. Se oli hieman turhan pohjoisessa meidän reitiltä, mutta toisaalta tuli siinä nähtyä kuninkaallinen Fredensborgin linna, jossa kuulemma ainakin osa Tanskan kuningasperheestä oli parastaikaa paikallakin. Suuri, puistoalue linnan ympärillä järven rannalla oli myös kaunis aamu-ulkoilupaikka - olkoonkin, että siellä koirat oli pidettävä hihnan jatkona.
Päivä 25, Fredensborgista Tukholmaan, 700 km
Torstaina matka jatkui siltaa pitkin Ruotsiin. Etelä-Ruotsi on verrattain tylsää ajettavaa, mutta siinähän se meni jo suomenkielistä radio-ohjelmaa kuunnellessa. Tukholmaa lähestyessä pidettiin taas hieman pidempi ulkoilutauko metsässä, jotta Aino ja Haloo jaksaisivat sitten taas oleilla pitkän laivamatkan kellotaulun ympäri. Hurjan hyvin ne kyllä olivatkin koko reissusta suoriutuneet niin autossa, laivassa kuin monissa monituisissa hotelleissa ja ympäristöissä.
Päivä 26, Turusta Oulunsaloon, 650 km
Perjantaiaamuna ajettiin laivasta ulos Turussa, ja sitten olikin enää yhden päivän ajomatka kotiin. Vaan kylläpä tuntuikin kotimaan liikenne verkkaiselta Keski-Euroopassa viilettämisen ja Ruotsinkin hieman korkeampien nopeusrajoitusten jälkeen. Tuntui ettei tuo 650 kilometriä lopu ikinä. Ne menomatkalla löydetyt kantarellit vaivasivat sen verran vielä paluumatkallakin, että pakkohan se oli etsiä sama pysähdyspaikka ja käydä keräämässä kaikki vähänkään syömiskelpoiset yksilöt mukaan.
Tästä huimasta reissusta selvittiin siis aivan mainiosti niin auto, koirat kuin emäntäkin. Ihanaa oli nähdä vanhoja tuttuja, saada uusia ystäviä ja päästä treenaamaan mainiossa CEC Maurepas'n porukassa. Corinnelle kuuluu tietysti suuret kiitokset kaikesta ohjelmasta ja Alainille kestityksestä. Corinnen ansiosta tuli nähtyä ja koettua paljon enemmän kuin osasin odottaakaan. Minä olisin ollut aivan tyytyväinen pelkkään oleiluunkin, mutta ehdottomasti parempi näin! Tuhansien kilometrien ajaminen oli tietysti puuduttavaa, mutta toisaalta kyllä siinä aina näkee ja kokee enemmän kuin lentämällä suoraan kohteeseen. Ja niin huippu reissuhan tämä oli, että toki uudesta seikkailusta jo kovasti haaveillaan. Corinnellakin oli jo monta vierailukohdetta mielessä, joissa ei vielä tällä kertaa ehditty käydä...
sunnuntai 1. toukokuuta 2016
Montsua ja ensimmäiset jäljet
Huhtikuun toinen viikonloppu vierähti kuunteluoppilaana Putkan järjestämässä Mondioring-seminaarissa Limingassa. Osallistujia saapui Suhteellisen Jussin oppiin treenaamaan ja maalimiestyöskentelyä harjoittelemaan lähestulkoon maan kauimmasta kolkasta asti. Osallistujakirjo oli taas tuttu kaikki maleja ja parilla vähän pidemmät villat, mutta eritasoisia koiria oli mukavasti nuorista koirista aina kolmosluokan kilpailijoihin saakka.
Oppia treenaamiseen sai odotetusti, kun itse on lajissa ihan aloittelija. Erilaiset koiratyypit ja niitten mahdollinen rakentelun tarve tuli esiin ja on mielenkiintoista, kun itselläkin on kaksi keskenään hieman erityyppistä nuorta koiraa. Sain myös hyvään ajankohtaan päätöksen sille, että me purraan jatkossakin ohjaajan puolustuksessa käteen vaikka muissa liikkeissä pääsääntöisesti jalkaan. Mielenkiintoista oli myös nähdä maalimiestyöskentelyä. Kokeissa koeliikkeitten suorittamisessa on arvatenkin taidollisia eroja, mutta taatusti vielä suurempia taitoerot ovat koirien treenaamisessa ja rakentelussa. Ei ole helppoa hommaa koiran edessä, jos ei aina liinan toisessa päässäkään.
Omat montsutreenit on nyt muutaman kerran pidetty Iin koirahallissa nurtsikenttien kuivumista odotellessa. Treenitahti on toistaiseksi ollut harva, mutta silti on yritetty liikautella asioita eteenpäin. Hyökkäyksiä on kokeiltu ensimmäiset kerrat ilman liinatukea ja ohjaajan puolustuksessa on otettu enemmän pyörimisiä, kättelyitä, tuolilla istumista ja muuta. Varmasti ihan peruspohjatyötä tyynyllä pitäisi tehdä enemmän, mutta tiedä sitten päästäisiinkö gurumpien mittapuun mukaan koskaan siitä eteenpäin. Koitetaan nyt siis edetä hitaasti kiiruhtaen ja palataan sitten takaisinpäin, jos seinä näyttää tulevan vastaan.
Tänä kesänä Mondioring on prioriteetti numero yksi, mutta toki metsäjälkeäkin treenataan harvakseltaan kohti koetasoa. Vuoden ensimmäset jäljet tehtiin huhtikuun viimeisenä päivänä, ja erinomaisesti oli Ainolla ja Haloolla jäljestäminen muistissa. Hauskasti kumpikin alkumatkan jälkeen on parhaimmillaan: Aino vireen noustua ja Haloo vireen laskettua hieman. Keskittyminen ja halu on molemmilla kohdallaan alusta loppuun, joten helppoja treenattavia ovat tähän lajiin molemmat.
Oppia treenaamiseen sai odotetusti, kun itse on lajissa ihan aloittelija. Erilaiset koiratyypit ja niitten mahdollinen rakentelun tarve tuli esiin ja on mielenkiintoista, kun itselläkin on kaksi keskenään hieman erityyppistä nuorta koiraa. Sain myös hyvään ajankohtaan päätöksen sille, että me purraan jatkossakin ohjaajan puolustuksessa käteen vaikka muissa liikkeissä pääsääntöisesti jalkaan. Mielenkiintoista oli myös nähdä maalimiestyöskentelyä. Kokeissa koeliikkeitten suorittamisessa on arvatenkin taidollisia eroja, mutta taatusti vielä suurempia taitoerot ovat koirien treenaamisessa ja rakentelussa. Ei ole helppoa hommaa koiran edessä, jos ei aina liinan toisessa päässäkään.
Omat montsutreenit on nyt muutaman kerran pidetty Iin koirahallissa nurtsikenttien kuivumista odotellessa. Treenitahti on toistaiseksi ollut harva, mutta silti on yritetty liikautella asioita eteenpäin. Hyökkäyksiä on kokeiltu ensimmäiset kerrat ilman liinatukea ja ohjaajan puolustuksessa on otettu enemmän pyörimisiä, kättelyitä, tuolilla istumista ja muuta. Varmasti ihan peruspohjatyötä tyynyllä pitäisi tehdä enemmän, mutta tiedä sitten päästäisiinkö gurumpien mittapuun mukaan koskaan siitä eteenpäin. Koitetaan nyt siis edetä hitaasti kiiruhtaen ja palataan sitten takaisinpäin, jos seinä näyttää tulevan vastaan.
Tänä kesänä Mondioring on prioriteetti numero yksi, mutta toki metsäjälkeäkin treenataan harvakseltaan kohti koetasoa. Vuoden ensimmäset jäljet tehtiin huhtikuun viimeisenä päivänä, ja erinomaisesti oli Ainolla ja Haloolla jäljestäminen muistissa. Hauskasti kumpikin alkumatkan jälkeen on parhaimmillaan: Aino vireen noustua ja Haloo vireen laskettua hieman. Keskittyminen ja halu on molemmilla kohdallaan alusta loppuun, joten helppoja treenattavia ovat tähän lajiin molemmat.
torstai 31. maaliskuuta 2016
Agikisat ja tottista
Variksen kanssa on maaliskuussa jatkettu agilityharrastusta eli käyty hieman kisailemassa. Oulun koirakerhon kisoissa Allan Mattsonin agilityradoilta saatiin vitonen ja kymppi. Ensimmäisellä radalla luva ei taas ollut kauhean kaukana, kun puomin ylösmenolta napsahti tuo vitonen. Toisella radalla tuli niinikään puomin ylösmenolta virhe ja lisäksi Vaakku loppusuoralla räjäytti okserin.
Oulun seudun KAS:n kisoissa kävimme meille tuntemattomassa hallissa. Vieras paikka näkyi Vaakun tekemisessä melkoisena hysteerisyytenä, joten Tomas Berglundin radoilta saaliina epätoivoinen hyl ja 1,65. Hylätyllä radalla Vaakku säntäili ympäriinsä ja yritti pongailla loppusuoraa selvitäkseen äkkiä pois radalta. Toisella radalla areena umpiaitojen sisäpuolella oli jo nähty, valmistautua osattiin paremmin ja yritin pitää hysteerikon huolella lapasessa, joten ratavirheittä selvittiin mutta aikaa paloi. Seuraavan kerran on Vaakun kanssa agikisoja luvassa toukokuussa, ja silloin ollaankin jo ulkokentillä.
Pääsiäisen pyhinä käytiin Outin ja Jäynän kanssa tottistelemassa Dogantti-areenassa. Seuruuta, istu-maahan-seiso, sivulletuloa ja noutoa eli ihan sitä perushuttua tehtiin. Outin kuvaamana sain nyt Haloostakin hieman videota:
Oulun seudun KAS:n kisoissa kävimme meille tuntemattomassa hallissa. Vieras paikka näkyi Vaakun tekemisessä melkoisena hysteerisyytenä, joten Tomas Berglundin radoilta saaliina epätoivoinen hyl ja 1,65. Hylätyllä radalla Vaakku säntäili ympäriinsä ja yritti pongailla loppusuoraa selvitäkseen äkkiä pois radalta. Toisella radalla areena umpiaitojen sisäpuolella oli jo nähty, valmistautua osattiin paremmin ja yritin pitää hysteerikon huolella lapasessa, joten ratavirheittä selvittiin mutta aikaa paloi. Seuraavan kerran on Vaakun kanssa agikisoja luvassa toukokuussa, ja silloin ollaankin jo ulkokentillä.
Pääsiäisen pyhinä käytiin Outin ja Jäynän kanssa tottistelemassa Dogantti-areenassa. Seuruuta, istu-maahan-seiso, sivulletuloa ja noutoa eli ihan sitä perushuttua tehtiin. Outin kuvaamana sain nyt Haloostakin hieman videota:
maanantai 2. marraskuuta 2015
Vielä on maastokautta jäljellä
Haloon ja Ainon kanssa jäljestelyt ovat jatkuneet tuttuun harvaan tahtiinsa. Eikä kyllä ole ollut tarvettakaan millekään hinkkaamiselle, sillä homma on sujunut aina varsin laadukkaasti. Suunnilleen samoissa jäljissä mennään nyt 8 kuukauden ikäisten pentujen kanssa kuin Varis aikoinaan reilun vuoden iässä. Huomioiden tähän väliin tuleva talvitauko ollaan siis edetty melko tasatahtia.
Syksyn tullen on siirrytty nurmikoilta metsään. Matalassa kasvillisuudessa metsässä mennään nyt 150-200 metrin mittaisia jälkiä, joissa on askeleilla ruokanappula ja joukossa 1-10 askeleen tyhjiä pätkiä. Jälkikeppien ilmaisua on harjoiteltu pariin kertaan kotona. Enemmissä määrin jätettiin se kuitenkin talven puuhasteluksi. Jäljestysseuraa on saatu Luna-siskosta ja Jäynä-veljestä emäntineen. Yhtäaikaa ei tosin ole vielä aikataulut osuneet yksiin, mutta eiköhän ensi vuonna pystytetä yhteinen jälkitreenipäiväkin. Videolla jäljestää Aino 7 kuukautta - Outille kiitokset kuvaamisesta!
Syksyn tullen on siirrytty nurmikoilta metsään. Matalassa kasvillisuudessa metsässä mennään nyt 150-200 metrin mittaisia jälkiä, joissa on askeleilla ruokanappula ja joukossa 1-10 askeleen tyhjiä pätkiä. Jälkikeppien ilmaisua on harjoiteltu pariin kertaan kotona. Enemmissä määrin jätettiin se kuitenkin talven puuhasteluksi. Jäljestysseuraa on saatu Luna-siskosta ja Jäynä-veljestä emäntineen. Yhtäaikaa ei tosin ole vielä aikataulut osuneet yksiin, mutta eiköhän ensi vuonna pystytetä yhteinen jälkitreenipäiväkin. Videolla jäljestää Aino 7 kuukautta - Outille kiitokset kuvaamisesta!
tiistai 25. marraskuuta 2014
Raision tottisvideo
Raision rotumestisten kenttäosuudet videoitiin, joten tilasinpa itselle videon meidän tottiksesta. Harmittavasti suorituksesta on nauhalla loppujen lopuksi aika pieni osa, kun paikallaoloa ei tietysti ole ollenkaan ja kaikki siirtymävaiheet liikkeitten välistä oli jätetty tai leikattu pois. Siirtymät liikkeen päätöspaikalta seuraavan liikkeen aloituspaikalle ovat iso osa kokonaisuutta ja vaikuttavat arvosteluun. Variksen kohdalla niissä vieläpä parhaiten näkyy, millaisissa tiloissa se on ja mitä se pidättelee vai pidätteleekö mitään, kun itse duuniosat se tekee niin pokalla.
Sen verran reilusti tuo pätkä kustansi, että lupaan pyhästi jatkossa videoida meidän koesuorituksia ihan "itse", kun kerran niin arvokkaita esityksiä ovat. Videoituna ei ole yhtäkään aiempaa Variksen koetottista - ja tarkemmin ajateltuna ei myöskään Rännin tai Novan. Eikä taida olla yhtäkään tokokoettakaan. Näin jälkikäteen oikeasti ihan harmittaa. Niin kamalaa kuin omaa tekemistä onkin katsoa, niin koirieni suorituksia haluaisin mielelläni nähdä. Ja kyllähän niin omaa ohjaamista kuin koiran suorituksia tietää ihan eri tavalla myös petrata, kun omin silmin niitä videota näkee.
Tosin agilityssa se toiminta ei näytä petraantuvan, vaikka joka kerta joutuukin videoita kauhistelemaan. Variksen agilitykisoja on tullut videoitua Tälli-siskon omistajan lempeästä painostuksesta, ja myös viime kisat saatiin videolle Arin toimesta. Lisäsin linkit myös edelliseen postaukseen. Ensimmäisessä startissa mentiin jopa kohtuullisen sujuvasti, kunnes näköjään ihan itse hortoilin sinne putken väärän pään suuntaan. Toisessa startissa sitten kontrollifriikkinä tuollainen orastava innokkuus piti heti ottaa tiukasti hallintaan ja jähmeällä menolla hylky sitten sieltä toiseksi viimeiseltä esteeltä. Aina mä päätän, että ensi kerralla juoksen sujuvasti ja lujaa ilman töksähtelyjä, vien kontaktit reippaasti varmistelematta ja niin edespäin, mutta miten ihmeessä vidolle tallentuu aina tuollaisia suorituksia kuin tallentuu, en tajua. :-D
Sen verran reilusti tuo pätkä kustansi, että lupaan pyhästi jatkossa videoida meidän koesuorituksia ihan "itse", kun kerran niin arvokkaita esityksiä ovat. Videoituna ei ole yhtäkään aiempaa Variksen koetottista - ja tarkemmin ajateltuna ei myöskään Rännin tai Novan. Eikä taida olla yhtäkään tokokoettakaan. Näin jälkikäteen oikeasti ihan harmittaa. Niin kamalaa kuin omaa tekemistä onkin katsoa, niin koirieni suorituksia haluaisin mielelläni nähdä. Ja kyllähän niin omaa ohjaamista kuin koiran suorituksia tietää ihan eri tavalla myös petrata, kun omin silmin niitä videota näkee.
Tosin agilityssa se toiminta ei näytä petraantuvan, vaikka joka kerta joutuukin videoita kauhistelemaan. Variksen agilitykisoja on tullut videoitua Tälli-siskon omistajan lempeästä painostuksesta, ja myös viime kisat saatiin videolle Arin toimesta. Lisäsin linkit myös edelliseen postaukseen. Ensimmäisessä startissa mentiin jopa kohtuullisen sujuvasti, kunnes näköjään ihan itse hortoilin sinne putken väärän pään suuntaan. Toisessa startissa sitten kontrollifriikkinä tuollainen orastava innokkuus piti heti ottaa tiukasti hallintaan ja jähmeällä menolla hylky sitten sieltä toiseksi viimeiseltä esteeltä. Aina mä päätän, että ensi kerralla juoksen sujuvasti ja lujaa ilman töksähtelyjä, vien kontaktit reippaasti varmistelematta ja niin edespäin, mutta miten ihmeessä vidolle tallentuu aina tuollaisia suorituksia kuin tallentuu, en tajua. :-D
maanantai 24. marraskuuta 2014
Hyllytavaraa
Uusi, valoisa ja avara Animagi Areena käytiin katsastamassa agiepisten merkeissä. Agilityesteitä ei olla nähty sitten viime elokuun kisojen, mutta siihen tyyliin me on lajia tähänkin asti harrastettu.
Tutustuminen mölliluokan rataan oli jo mennyt, mutta radan laidalta katselun pohjalta käytiin heittämässä siellä yksi kierros. Meille tottumattomille hankalaksi osoittautui tiiviillä ja syvällä mutkalla oleva tummansininen U-putki, johon koira lähetettiin mutkan suunnasta. Toinenkin putkikielto saatiin vielä ihan tavalliselta mutkaputkelta, eli nyt ei kirjaimellisesti mennyt putkeen.
Kilpailevien rata oli noin kakkosluokan tasoinen, ja siellä käytiin lajia harjoittelemassa kahden kierroksen verran. Sen verran harvoin Varis pääsee agilityesteitä näkemään, että vähän mietin, mahtaako se muistaa vaikkapa nyt pussia, pituutta tai muuria ollenkaan. Ensimmäisestä kierroksesta taidettiin kuitenkin selvitä virheittä ja toisellakin tökkäsi vain pujottelun aloituksessa, johon koetettiin tulla vähän avoimemmasta kulmasta kuin ensimmäisellä kerralla. Hyvää fiilistä ja sujuvuutta lähdettiin ensisijaisesti tavoittelemaan, ja onnistuttiinkin ainakin siinä mielessä, että elokuisia haahuiluja ei tullut ollenkaan.
Vakaa aikomus oli episten jälkeen viikolla varata edes yksi treenikerta Dogantti Areenalta ennen sunnuntain agikisoja, mutta toisin kävi. Tuli aivan kamala flunssa, joka päivä kerrallaan eteni kurkkukivusta lämpöilyn kautta räkävaiheeseen. Ei ollut toivoakaan päästä treenaamaan, ja viisaampi olisi varmasti jättänyt kisatkin väliin. Me käytiin kuitenkin särkylääkkein ja nenäliinoin varustautuneena toikkaroimassa Timo Vertasen agilityradat. Ensimmäisellä radalla Varis lipsahti väärään päähän mutkaputkea, mikä taisi johtua enemmän toipilaan ohjaajan hitaudesta kuin koiran varsinaisesta nopeudesta. Toisella radalla päätin sitten pitää koiran lapasessa ja hitto vie ehtiä minne olen aikonutkin, vaikka sitten tuupertumisen uhalla. Tämä toimikin melko hyvin ja maalissa iloitsin ratanollasta ...paitsi, että kuumetaudin jälkihuurujen aiheuttamassa toistaitoisessa tilassani olin ohjannut toiseksi viimeisen hypyn väärin päin. Niinpä tosiaan! :-D Tutustuin rataan ihan oikein, mutta kuten alemmasta Saryn kuvasta näkee, niin kohtuullisen selvin sävelin mä sitten radalla väärään suuntaan ohjasin... Näistä kisoista siis mulle parit hyllyt ja Vaakulle moraalinen nolla.
Tutustuminen mölliluokan rataan oli jo mennyt, mutta radan laidalta katselun pohjalta käytiin heittämässä siellä yksi kierros. Meille tottumattomille hankalaksi osoittautui tiiviillä ja syvällä mutkalla oleva tummansininen U-putki, johon koira lähetettiin mutkan suunnasta. Toinenkin putkikielto saatiin vielä ihan tavalliselta mutkaputkelta, eli nyt ei kirjaimellisesti mennyt putkeen.
Kilpailevien rata oli noin kakkosluokan tasoinen, ja siellä käytiin lajia harjoittelemassa kahden kierroksen verran. Sen verran harvoin Varis pääsee agilityesteitä näkemään, että vähän mietin, mahtaako se muistaa vaikkapa nyt pussia, pituutta tai muuria ollenkaan. Ensimmäisestä kierroksesta taidettiin kuitenkin selvitä virheittä ja toisellakin tökkäsi vain pujottelun aloituksessa, johon koetettiin tulla vähän avoimemmasta kulmasta kuin ensimmäisellä kerralla. Hyvää fiilistä ja sujuvuutta lähdettiin ensisijaisesti tavoittelemaan, ja onnistuttiinkin ainakin siinä mielessä, että elokuisia haahuiluja ei tullut ollenkaan.
Vakaa aikomus oli episten jälkeen viikolla varata edes yksi treenikerta Dogantti Areenalta ennen sunnuntain agikisoja, mutta toisin kävi. Tuli aivan kamala flunssa, joka päivä kerrallaan eteni kurkkukivusta lämpöilyn kautta räkävaiheeseen. Ei ollut toivoakaan päästä treenaamaan, ja viisaampi olisi varmasti jättänyt kisatkin väliin. Me käytiin kuitenkin särkylääkkein ja nenäliinoin varustautuneena toikkaroimassa Timo Vertasen agilityradat. Ensimmäisellä radalla Varis lipsahti väärään päähän mutkaputkea, mikä taisi johtua enemmän toipilaan ohjaajan hitaudesta kuin koiran varsinaisesta nopeudesta. Toisella radalla päätin sitten pitää koiran lapasessa ja hitto vie ehtiä minne olen aikonutkin, vaikka sitten tuupertumisen uhalla. Tämä toimikin melko hyvin ja maalissa iloitsin ratanollasta ...paitsi, että kuumetaudin jälkihuurujen aiheuttamassa toistaitoisessa tilassani olin ohjannut toiseksi viimeisen hypyn väärin päin. Niinpä tosiaan! :-D Tutustuin rataan ihan oikein, mutta kuten alemmasta Saryn kuvasta näkee, niin kohtuullisen selvin sävelin mä sitten radalla väärään suuntaan ohjasin... Näistä kisoista siis mulle parit hyllyt ja Vaakulle moraalinen nolla.
lauantai 1. marraskuuta 2014
Kameran ulkoilutusta
Aurinkoisena päivänä lokakuun lopulla ulkoilutin hieman kameraa lähiseudun lenkkimaastoissa. Kuvat löytyy täältä ja pieni videopätkä Novan menosta ja Rännin touhuista täältä.
Novalla alkaa olla ikävuosia jo lähempänä 15 kuin 14, mutta todella hyväntuulisesti se vielä laittaa tassua toisen eteen ja taivaltaa tasaista tahtiaan ihan reippaita matkoja. Välillä se unohtuu haistelemaan jotain ja ravaa sitten taas muina koirina muun joukon kiinni. Vanha viisaus 'ei matka tapa vaan vauhti' pätee hyvin tällaiseen vanhaan koiraan. Tosin toisinaan pienen hetken vauhtiakin vielä nähdään, kun teräsmummo oikein tosissaan päättää pinkoa nuorempien perässä.
Melko vanha on jo Rännikin, sillä ikää on silläkin lähes 11 vuotta. Ulkoillessa se on kuitenkin selvästi enemmän samaa kaliiberia viisivuotiaan Variksen kuin vanhan Novan kanssa. Varsin hyväkuntoinen ikäisekseen on siis sekin.
Novalla alkaa olla ikävuosia jo lähempänä 15 kuin 14, mutta todella hyväntuulisesti se vielä laittaa tassua toisen eteen ja taivaltaa tasaista tahtiaan ihan reippaita matkoja. Välillä se unohtuu haistelemaan jotain ja ravaa sitten taas muina koirina muun joukon kiinni. Vanha viisaus 'ei matka tapa vaan vauhti' pätee hyvin tällaiseen vanhaan koiraan. Tosin toisinaan pienen hetken vauhtiakin vielä nähdään, kun teräsmummo oikein tosissaan päättää pinkoa nuorempien perässä.
Melko vanha on jo Rännikin, sillä ikää on silläkin lähes 11 vuotta. Ulkoillessa se on kuitenkin selvästi enemmän samaa kaliiberia viisivuotiaan Variksen kuin vanhan Novan kanssa. Varsin hyväkuntoinen ikäisekseen on siis sekin.
perjantai 3. lokakuuta 2014
Vaakun vinkit
On me vähän muutakin puuhasteltu kuin noita koejuttuja. Tässä Vaakun vinkit, kuinka saada laiska emäntä ylös sohvalta. ;)
maanantai 18. elokuuta 2014
Aksaa pitkästä aikaa!
Hellekesän aikana kaikki treenirutiini ja -motivaatio ehti kaikota tyystin. Ei huvittanut ihan yhtään. Ajattelin sitten pyristellä itseni taas kentille hankkimalla sittenkin tälle vuodelle vielä kisalisenssin ja ilmoittamalla Variksen agilitykisoihin.
Muutamana aamuna tai iltana käytiin Haukkukeitaalla itsekseen agilityesteitä veivaamassa. Aika paljon tehtiin ihan vain yhtä estettä kerrallaan etupalkalla ja yritettiin näin parantaa suoritusnopeutta, saada fokusta eteenpäin ja rentouttaa mielentilaa. Itsekseen treenatessa nämä olivatkin jo ihan mukavat, mutta selvästi mikä tahansa häiriö ympärillä vie kaiken keskittymisen ja rentouden. Pitäisi selvästi päästä treenaamaan johonkin ryhmään, mutta ei meillä kyllä oikein ole sellaiseen aikaa ja halua sitoutua.
Ilmoittauduin Virpiniemen kisoihin lauantain startteihin, ja sopivasti edeltävänä keskiviikkona oli lähiseudulla tarjolla epikset. Siellä päästiin siis kokeilemaan kisatilannetta ja tekemään kokonaista rataa. Molemmat luokat eli möllit ja kilpailevat käytiin juoksemassa, ja Vaakku kulki jopa yllättävän vauhdilla ja innokkaasti tilavasti rajatulla radalla. Ensimmäisellä radalla tummassa painavapressuisessa pussissa tuli Vaakulle epäusko ja siitä mentiin läpi asti vasta uusintayrityksellä ja toisella radalla pujottelun lopusta tuli virhe. En nähnyt tuloslistaa, mutta osimoilleen näin.
Lauantaina startattiin sitten Timo Teilerin radoilla Virpiniemen loistavalla tekonurmikentällä. Agilityradalta tuli kielto ja aikavirhettä, jota hankittiin aika tavalla myös yhdessä mutkassa haahuilemalla. Kieltovirheen kohta oli (meidän olemattomalla treenaamisella) vaikea, suunnittelin siihen kolme eri versiota ja valitsin selvästikin väärän. Hyppyradalla yritettiinkin sitten pitää keskittyminen tiukasti hallinnassa, ettei jää sijaa haahuilulle. Heti lähdössä Varis alkaa katsella sivuilleen, mutta kun kiellän, niin sen katse kiinnittyy eteenpäin, suu menee kiinni ja näyttää keskittyneeltä. Ilman isompia haahuiluja ja muita virheitä selvittiin, ja Vaakulle tältä radalta nollalla sijoitus 2/12 ja ensimmäinen kakkosluokan luva kilpailukirjaan!
Tuo kilpailukirja aiheuttikin hieman tuskanhikeä kisapaikalle saavuttua. En nimittäin muistanut ottaa mukaan koko läpyskää! Sovittiin sitten, että kisaan ensin ja käyn sen jälkeen hakemassa kilpailukirjan kotoa. Onneksi tuli tuo nolla, niin ei ihan turhan takia tarvinnut lähteä hakemaan sitä näytille. Ari otti ystävällisesti meidän radat videolle, kiitos Ari! Suosittelen lämpimästi laittamaan äänet pois ja pitämään katseen tiukasti koirassa omituisesti hypähtelevän ja kumartelevan ohjaajan sijaan...
Muutamana aamuna tai iltana käytiin Haukkukeitaalla itsekseen agilityesteitä veivaamassa. Aika paljon tehtiin ihan vain yhtä estettä kerrallaan etupalkalla ja yritettiin näin parantaa suoritusnopeutta, saada fokusta eteenpäin ja rentouttaa mielentilaa. Itsekseen treenatessa nämä olivatkin jo ihan mukavat, mutta selvästi mikä tahansa häiriö ympärillä vie kaiken keskittymisen ja rentouden. Pitäisi selvästi päästä treenaamaan johonkin ryhmään, mutta ei meillä kyllä oikein ole sellaiseen aikaa ja halua sitoutua.
Ilmoittauduin Virpiniemen kisoihin lauantain startteihin, ja sopivasti edeltävänä keskiviikkona oli lähiseudulla tarjolla epikset. Siellä päästiin siis kokeilemaan kisatilannetta ja tekemään kokonaista rataa. Molemmat luokat eli möllit ja kilpailevat käytiin juoksemassa, ja Vaakku kulki jopa yllättävän vauhdilla ja innokkaasti tilavasti rajatulla radalla. Ensimmäisellä radalla tummassa painavapressuisessa pussissa tuli Vaakulle epäusko ja siitä mentiin läpi asti vasta uusintayrityksellä ja toisella radalla pujottelun lopusta tuli virhe. En nähnyt tuloslistaa, mutta osimoilleen näin.
Lauantaina startattiin sitten Timo Teilerin radoilla Virpiniemen loistavalla tekonurmikentällä. Agilityradalta tuli kielto ja aikavirhettä, jota hankittiin aika tavalla myös yhdessä mutkassa haahuilemalla. Kieltovirheen kohta oli (meidän olemattomalla treenaamisella) vaikea, suunnittelin siihen kolme eri versiota ja valitsin selvästikin väärän. Hyppyradalla yritettiinkin sitten pitää keskittyminen tiukasti hallinnassa, ettei jää sijaa haahuilulle. Heti lähdössä Varis alkaa katsella sivuilleen, mutta kun kiellän, niin sen katse kiinnittyy eteenpäin, suu menee kiinni ja näyttää keskittyneeltä. Ilman isompia haahuiluja ja muita virheitä selvittiin, ja Vaakulle tältä radalta nollalla sijoitus 2/12 ja ensimmäinen kakkosluokan luva kilpailukirjaan!
Tuo kilpailukirja aiheuttikin hieman tuskanhikeä kisapaikalle saavuttua. En nimittäin muistanut ottaa mukaan koko läpyskää! Sovittiin sitten, että kisaan ensin ja käyn sen jälkeen hakemassa kilpailukirjan kotoa. Onneksi tuli tuo nolla, niin ei ihan turhan takia tarvinnut lähteä hakemaan sitä näytille. Ari otti ystävällisesti meidän radat videolle, kiitos Ari! Suosittelen lämpimästi laittamaan äänet pois ja pitämään katseen tiukasti koirassa omituisesti hypähtelevän ja kumartelevan ohjaajan sijaan...
lauantai 16. elokuuta 2014
Helteitä ja pentuja - muille
Heinäkuu jatkui ja elokuu alkoi ennätyksellisen helteisenä. Mukavana puolena on se, että koirat ovat uineet kesän aikana enemmän kuin koskaan - miltei joka päivä ja parhaimpina kahdesti. Huonona puolena taas on se, että helteillä ei ole huvittanut treenata oikein mitään. Treenikuulumisia ei siis ole tässä välissä ylen määrin päässyt kasautumaan.
Hellekesä on ollut vanhoille koirille Novalle ja Rännille miellyttävä, sillä se on suosiolla vietetty lähes kokonaan vedessä puljaten eikä ole tarvinnut juurikaan kuumissaan ulkoilla. Noppis tuntuu nauttivan kovasti rauhaisasta uiskentelustaan muitten vanavedessä kohdalle osuvia leluja mukaansa poimien. Ränninkin uimisesta välittyy rauhallisuus, mutta siellä tyynen ulkokuoren alla on yhä kova polte, määrätietoisuus ja sisukkuus noutaa leluja ihan loputtomiin. Ränni onkin varsinainen kuntouimari, mutta mikäpä on uidessa, kun sen uima-asento on niin vaaterissa kuin voi olla ja se suorastaan kelluu veden pinnalla.
Palveluskoirien SM-kisat oli ja meni elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Tuusulassa. Variksella olisi ollut tulokset sinne osallistumiseksi, mutta ilmoittautumisen aikaan oli ohjaajalta itseluottamus kadoksissa, että olisi tehnyt mieli niin pitkään reissuun roposensa sijoittaa. Kevään ja kesän pentuhaaveitten tyrmäytymisestä pettyneinä jäätiin suosiolla kotiin. Mitäpä sitä sieltä asti hakemaan taas lisää pettymyksiä, kun ylevämpää on kai olla tekemättä mitään? Kyllähän se kisaviikonloppuna sitten vähän kirpaisi, että ei olla siellä arvokisahulinassa mukana.
Monelle muulle on nyt kesän aikana tullut pentu (tai jopa kokonainen pentue), niin myös siskon perheeseen. Pikaisen pohdinnan jälkeen roduksi valikoitui cavalier ja hetken odottelun jälkeen taloon elokuun alussa asteli Lissu, Jablen Pink Lady. Pentu on tuonut arkeen ihan uudenlaista tohinaa, ja tietysti kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta on koko perheen silmäterälle shoppailtu kuten asiaan kuuluu. Pariin otteeseen on Rännin kanssa käyty tulokasta katsomassa, ja oikein tyypillisen vilkas, ihmisrakas ja leikkisä cavalier tuntuu Lissu olevan! Kuvia pikku loppakorvasta löytyy täältä.
Hellekesä on ollut vanhoille koirille Novalle ja Rännille miellyttävä, sillä se on suosiolla vietetty lähes kokonaan vedessä puljaten eikä ole tarvinnut juurikaan kuumissaan ulkoilla. Noppis tuntuu nauttivan kovasti rauhaisasta uiskentelustaan muitten vanavedessä kohdalle osuvia leluja mukaansa poimien. Ränninkin uimisesta välittyy rauhallisuus, mutta siellä tyynen ulkokuoren alla on yhä kova polte, määrätietoisuus ja sisukkuus noutaa leluja ihan loputtomiin. Ränni onkin varsinainen kuntouimari, mutta mikäpä on uidessa, kun sen uima-asento on niin vaaterissa kuin voi olla ja se suorastaan kelluu veden pinnalla.
Palveluskoirien SM-kisat oli ja meni elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Tuusulassa. Variksella olisi ollut tulokset sinne osallistumiseksi, mutta ilmoittautumisen aikaan oli ohjaajalta itseluottamus kadoksissa, että olisi tehnyt mieli niin pitkään reissuun roposensa sijoittaa. Kevään ja kesän pentuhaaveitten tyrmäytymisestä pettyneinä jäätiin suosiolla kotiin. Mitäpä sitä sieltä asti hakemaan taas lisää pettymyksiä, kun ylevämpää on kai olla tekemättä mitään? Kyllähän se kisaviikonloppuna sitten vähän kirpaisi, että ei olla siellä arvokisahulinassa mukana.
Monelle muulle on nyt kesän aikana tullut pentu (tai jopa kokonainen pentue), niin myös siskon perheeseen. Pikaisen pohdinnan jälkeen roduksi valikoitui cavalier ja hetken odottelun jälkeen taloon elokuun alussa asteli Lissu, Jablen Pink Lady. Pentu on tuonut arkeen ihan uudenlaista tohinaa, ja tietysti kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta on koko perheen silmäterälle shoppailtu kuten asiaan kuuluu. Pariin otteeseen on Rännin kanssa käyty tulokasta katsomassa, ja oikein tyypillisen vilkas, ihmisrakas ja leikkisä cavalier tuntuu Lissu olevan! Kuvia pikku loppakorvasta löytyy täältä.
perjantai 18. heinäkuuta 2014
Veteraaniosasto
Luulin jo ettei Nova-vanhus enää tohdi uida ollenkaan, mutta mitä vielä, nyt uintireissulla jäälin montuilla teräsmummo 14v 4kk uiskenteli vaikka kuinka paljon! Taisi pikku uintipulahdustensa myötä huomata, että pelastusliivit yllä ei tarvitsekaan yrittää pysyä pinnalla henkensä edestä, vaan voi uiskennella leppoisasti niin paljon kuin haluaa. Laitettiinkin heti tilaukseen omat pelastusliivit, kun niille näyttää nyt käyttöä löytyvän. Täytynee käydä ostamassa mummolle myös ihan oma vesilelu. Vaikka yllättävän monta kertaa se onnistuikin nuorempien perässä uidessaan viemään toisen lelun Variksen toheloimpana jäädessä ilman. Ränni sai myös uuden "kottaraisen" uimaseurakseen.
Viime viikonloppuna Ränni kävi pyörähtämässä Oulun kansainvälisessä koiranäyttelyssä Saija Juutilaisen kehässä. Heinäkuussa meillä ei ole kokeita tai kisoja luvassa, joten ilmoitin Rännin nyt sitten lähinäyttelyihin, kun se yli 10-vuotiaana voi osallistua liki ilmaiseksi - mennään kehään asti niistä mihin nyt sitten lopulta satutaan ehtimään. Ränni liikkuu vaivoitta, on saanut pitää turkkinsa ja muutenkin on ihan näyttelykelpoisessa kunnossa, niin kivahan se on tällaista iäkkäämpääkin veteraania käyttää tilaisuuden tullen näytillä ja etenkin siinä samalla viettää mukavaa kesäpäivää ja tavata tuttuja.
"10,5 vuotta. Malliltaan kaunis, hyvin narttumainen kokonaisuus. Narttumainen pää. Hyvä otsapenger ja ilme. Vahva purenta (hammastodistus). Hyvä kaula ja ylälinja. Etukulmaukset saisivat olla paremmat ja kaksoiskannukset vahvemmat. Sujuvat liikkeet, mutta ikä näkyy jo hieman löysyytenä ja voimattomuutena. Hyvä karvanlaatu." VET ERI1, VSP-veteraani
Tuohon liikkeitten löysyyteen olen kiinnittänyt itsekin huomiota. Iän myötä on Rännin lihasjäntevyys hiljakseen alkanut vähentyä. Lihaksia on vielä aivan kiitettävästi, mutta ne tuntuvat käsiin aiempaa pehmeämmiltä. Näyttelykehässä tosin asiaan varmasti vaikutti sekin, että yritettiin olla mahdollisimman tylsistyneitä ja pitää näin häntä nätisti alhaalla - vaihtoehtona olisi ollut taatusti reippaampi liikkuminen, mutta samalla myös se liehuhäntä.
Viime viikonloppuna Ränni kävi pyörähtämässä Oulun kansainvälisessä koiranäyttelyssä Saija Juutilaisen kehässä. Heinäkuussa meillä ei ole kokeita tai kisoja luvassa, joten ilmoitin Rännin nyt sitten lähinäyttelyihin, kun se yli 10-vuotiaana voi osallistua liki ilmaiseksi - mennään kehään asti niistä mihin nyt sitten lopulta satutaan ehtimään. Ränni liikkuu vaivoitta, on saanut pitää turkkinsa ja muutenkin on ihan näyttelykelpoisessa kunnossa, niin kivahan se on tällaista iäkkäämpääkin veteraania käyttää tilaisuuden tullen näytillä ja etenkin siinä samalla viettää mukavaa kesäpäivää ja tavata tuttuja.
"10,5 vuotta. Malliltaan kaunis, hyvin narttumainen kokonaisuus. Narttumainen pää. Hyvä otsapenger ja ilme. Vahva purenta (hammastodistus). Hyvä kaula ja ylälinja. Etukulmaukset saisivat olla paremmat ja kaksoiskannukset vahvemmat. Sujuvat liikkeet, mutta ikä näkyy jo hieman löysyytenä ja voimattomuutena. Hyvä karvanlaatu." VET ERI1, VSP-veteraani
Tuohon liikkeitten löysyyteen olen kiinnittänyt itsekin huomiota. Iän myötä on Rännin lihasjäntevyys hiljakseen alkanut vähentyä. Lihaksia on vielä aivan kiitettävästi, mutta ne tuntuvat käsiin aiempaa pehmeämmiltä. Näyttelykehässä tosin asiaan varmasti vaikutti sekin, että yritettiin olla mahdollisimman tylsistyneitä ja pitää näin häntä nätisti alhaalla - vaihtoehtona olisi ollut taatusti reippaampi liikkuminen, mutta samalla myös se liehuhäntä.
torstai 19. kesäkuuta 2014
Tottisvideo
Keskiviikon kimppatreeneissä Alatemmeksellä otettiin videota Variksen tottistelusta. Pitkää pätkää ei näytettäväksi jäänyt, kun leikkelin kaikki epäonnistuneet istumiset, banaaniluoksetulot ja huonot hypyt pois. Suuresta sensuroinnin tarpeesta huolimatta ei tullut masennus, vaan tuli paljon ihan uusia ideoita ja inspiraatiota treenaamiseen! Videoinnista kiitokset Minna B.
torstai 15. toukokuuta 2014
Huippu Vaakku
Tänä keväänä hakutreeneissä on jo käyty ahkerasti, mutta vasta nyt saatiin aikaiseksi vuoden ensimmäinen metsäjälki. Kauheasti ei olisi nytkään huvittanut, mutta kylläpä kannatti vääntäytyä aamuvarhaisella metsään, sillä autosta löytyi joka hommaan ihan huippuinnokas ja -taitava Vaakku!
Jäljen vanhetessa tehtiin ensin pudotetun esineen noutoa ja tarkkuusetsintää. Pudotetussa Vaakku tekaisi taas hienot noudot mennen tullen. Homma tuntuu niin helpolta, että kai me tämä sitten kokeessa onnistutaan jotenkin tyrimään? Mahdollisia kauhuskenaarioita pohdiskeltua täytynee vielä joku kerta järjestää häiriöhenkilö pönöttämään baanan sivuun. Tokossa kun on ollut selvää taipumusta viedä noudoissa kamat suoraan tuomarille...
Tarkkiksessa meillä oli taustalla muutama päivä aiemmin kotipihassa tehty huonoakin huonompi treeni, jossa Vaakku-paran mahaan livahti ainakin kolme viiden sentin kolikkoa ja yksi kymmenen sentin kolikko. Hieman jännitti, miten nyt sujuu, mutta onneksi Vaakku ei tuntunut muistavan tuosta episodista mitään, vaan oli ihan huippu tarkkisruudussakin! Jälleen se jo ruudun kulmalla nenä pitkällä tutkasi pikkuesineen sijaintia ja löysikin sen sitten nopeasti. Esineenä oli tällä kertaa hivenen epätodennäköisemmin mahaan asti lipsahtava avain.
Sokerina hyvän treeniaamun pohjalla oli kilometrin mittainen jälki, jonka Vaakku ajoi taattuun tyyliinsä ja nosti kaikki kepit. Suurin hurraamisen aihe oli kuitenkin jana, johon on nyt keväällä yritetty pariin otteeseen hetsailla parempaa motivaatiota. En uskokaan, että asia olisi vielä kokonaan uudelleen ohjelmoitu, mutta ainakin tällä kertaa suoritus oli mallia oksat pois ja pala latvaa. Muistutti siis erehdyttävästi henkilöhaun näytölle menoa, ja ihan kirsikaksi kakussa Vaakku nosti jäljen oikeaan suuntaan, jihuu!
Viikonloppuna hakuiltiin taas Haulikkoradan viereisessä maastossa, ja treenikin oli lähes samanlainen kuin viimeksi. Vaakulle siis kuusi valmista, joilta suorapalkka ja ruualla kuljettaminen aluetta eteenpäin. Kutsu keskilinjalle ja yliheitolla toiselle puolen etsimään seuraavaa suoran piston päähän maastoutunutta ukkoa. Tämä osoittautui paitsi hauskaksi myös tosi näppäräksi harjoitukseksi, kun samalla kertaa tulee harjoitettua suoria pistoja, etsintää, bondausta maalimiehiin, kutsusta luokse tuloja ja yliheittoja. Taidetaan tehdä tämän tyylistä suorapalkkausta nyt vielä treeni tai kaksi ja kokeilla sitten taas, vieläkö se ilmaisu muistuu mieleen.
Vaakku valmiina palvelukseen! Kuvaa klikkaamalla löytyy Vaakun törmäilyä Youtubesta (pahoittelen kielenkäyttöä).
Jäljen vanhetessa tehtiin ensin pudotetun esineen noutoa ja tarkkuusetsintää. Pudotetussa Vaakku tekaisi taas hienot noudot mennen tullen. Homma tuntuu niin helpolta, että kai me tämä sitten kokeessa onnistutaan jotenkin tyrimään? Mahdollisia kauhuskenaarioita pohdiskeltua täytynee vielä joku kerta järjestää häiriöhenkilö pönöttämään baanan sivuun. Tokossa kun on ollut selvää taipumusta viedä noudoissa kamat suoraan tuomarille...
Tarkkiksessa meillä oli taustalla muutama päivä aiemmin kotipihassa tehty huonoakin huonompi treeni, jossa Vaakku-paran mahaan livahti ainakin kolme viiden sentin kolikkoa ja yksi kymmenen sentin kolikko. Hieman jännitti, miten nyt sujuu, mutta onneksi Vaakku ei tuntunut muistavan tuosta episodista mitään, vaan oli ihan huippu tarkkisruudussakin! Jälleen se jo ruudun kulmalla nenä pitkällä tutkasi pikkuesineen sijaintia ja löysikin sen sitten nopeasti. Esineenä oli tällä kertaa hivenen epätodennäköisemmin mahaan asti lipsahtava avain.
Sokerina hyvän treeniaamun pohjalla oli kilometrin mittainen jälki, jonka Vaakku ajoi taattuun tyyliinsä ja nosti kaikki kepit. Suurin hurraamisen aihe oli kuitenkin jana, johon on nyt keväällä yritetty pariin otteeseen hetsailla parempaa motivaatiota. En uskokaan, että asia olisi vielä kokonaan uudelleen ohjelmoitu, mutta ainakin tällä kertaa suoritus oli mallia oksat pois ja pala latvaa. Muistutti siis erehdyttävästi henkilöhaun näytölle menoa, ja ihan kirsikaksi kakussa Vaakku nosti jäljen oikeaan suuntaan, jihuu!
Vaakku valmiina palvelukseen! Kuvaa klikkaamalla löytyy Vaakun törmäilyä Youtubesta (pahoittelen kielenkäyttöä).
maanantai 14. huhtikuuta 2014
Muistikortin tyhjennys
Tyhjensin pokkarin muistikortin sinne kertyneistä videoista, joten laitetaan nyt tähän pari talteen otettua pätkää. Ensimmäisessä on Varista ja Veetiä helmikuun loppupuolella ja jälkimmäisessä Novaa nyt huhtikuulta.
sunnuntai 9. maaliskuuta 2014
Hiihtoloman maastoilut
Hiihtolomaviikolla päästiin avaamaan maastotreenikausi! Ajatuskin siitä tuntui uskomattomalta, sillä näillä leveysasteilla yleensä maaliskuun alussa kahlataan lumessa tai suotuisien säänvaihteluitten tuloksena nautitaan hankikannosta auringonpaisteessa. Tänä talvena sateet ovat tulleet lähinnä vetenä, joten talvi on ollut molemmista päistä lyhyt ja siitä välistäkin vähäluminen. Tilanne oli hieman toisenlainen vuosi sitten:
Nyt metsät ovat siis monin paikoin kokonaan lumettomat. Purnunnokan loiva etelärinne on aina ensimmäisenä kokonaan lumeton ja kuiva, joten siellä tehtiin Variksen kanssa keskiviikkona vuoden ensimmäiset tarkkis, pudotettu ja jana. Hyvin Varis tuntui tutut rutiinit viime marraskuulta muistavan, ja intoa oli tarkkuusetsintään vähän liiankin kanssa. Pikkuesineenä oli 10 sentin kolikko, joka löytyi aina melko nopeasti, mutta olisi varmasti hieman maltillisemmin etsien löytynyt vieläkin nopeammin. Eniten Vaakun pursuileva riemu vaivasi luovutuksessa, jossa meinasi sinkoilla ennen aikojaan niin kolikko kuin koira.
Pudotetun esineen noudossa pääsee enemmän liikkeelle ja vauhtiin, joten pursuileva into näkyi siinä ainoastaan niin, että tavallisestikin erinomainen suoritus oli aivan megahieno. Seuraaminen oli aloituskäskystä loppuun saakka hanakkaa tottisseuraamista, nouto oli määrätietoinen ja nopea ja luovutus kunnossa. Tämä oli juurikin sellainen suoritus, jossa maksimipisteet loppuvat ikäänkuin kesken... Täydet pisteet saa huomattavasti laimeammallakin esityksellä.
Valitettavasti janarutiinit eivät saa Variksessa aikaan samanlaista riemua. Kontrasti tuli etenkin näin tauon jälkeisessä maastoilussa niin selvästi esiin, että laittoi kyllä miettimään kunnollisen motivaation rakentamista janalle. Tämä jana suoritettiin varman päälle lyhyessä liinassa kannustusten saattelemana. Takajäljelle Vaakku olisi taas lähtenyt, mutta stoppasin viiteen metriin ja odottelin, että itse vaihtaa oikeaan suuntaan.
Perjantaina käytiin sitten Peuhussa tekemässä motivaatiotreeniä janalle. Tehtiin sitä yksinkertaisesti niin, että janan alussa pidin pannasta kiinni, heitin pallon mahdollisimman pitkälle eteen ja liu'utin Variksen sitten liinasta perään sen etsimään. Tehtiin puolentusinaa toistoa aina vähän eri kohdasta metsätien varresta ja joo, tällaisessa vedossa ja etukenossa sen jäljelle lähtemisen soisi tapahtuvan!
Ei ehkä äkkiseltään tulisi mieleen, että allaolevissa kuvissa on laskiaissunnuntain viettoa 2. maaliskuuta.
Hiihtolomaviikon päätteeksi lauantaina ja sunnuntaina tehtiin vielä takapihalla haun ilmaisutreeni. Neljästä piilosta ja parista maakasasta muodostui nyt hökkelikylä, josta Varis sai isäntää etsiä ja ilmaista. Etsiminen ei tietysti ole näissä harjoituksissa ihan parasta mahdollista, mutta se varsinainen treenin aihe eli ilmaisu kiintorullalla sujui jo oikein hienosti! Ensimmäiseltä treenikerralta löytyy vähän videota. Kuten näkyy, niin treenisää oli oikein mukava - sinivalkoinen taivas ja sillä tavalla.
Nyt metsät ovat siis monin paikoin kokonaan lumettomat. Purnunnokan loiva etelärinne on aina ensimmäisenä kokonaan lumeton ja kuiva, joten siellä tehtiin Variksen kanssa keskiviikkona vuoden ensimmäiset tarkkis, pudotettu ja jana. Hyvin Varis tuntui tutut rutiinit viime marraskuulta muistavan, ja intoa oli tarkkuusetsintään vähän liiankin kanssa. Pikkuesineenä oli 10 sentin kolikko, joka löytyi aina melko nopeasti, mutta olisi varmasti hieman maltillisemmin etsien löytynyt vieläkin nopeammin. Eniten Vaakun pursuileva riemu vaivasi luovutuksessa, jossa meinasi sinkoilla ennen aikojaan niin kolikko kuin koira.
Pudotetun esineen noudossa pääsee enemmän liikkeelle ja vauhtiin, joten pursuileva into näkyi siinä ainoastaan niin, että tavallisestikin erinomainen suoritus oli aivan megahieno. Seuraaminen oli aloituskäskystä loppuun saakka hanakkaa tottisseuraamista, nouto oli määrätietoinen ja nopea ja luovutus kunnossa. Tämä oli juurikin sellainen suoritus, jossa maksimipisteet loppuvat ikäänkuin kesken... Täydet pisteet saa huomattavasti laimeammallakin esityksellä.
Valitettavasti janarutiinit eivät saa Variksessa aikaan samanlaista riemua. Kontrasti tuli etenkin näin tauon jälkeisessä maastoilussa niin selvästi esiin, että laittoi kyllä miettimään kunnollisen motivaation rakentamista janalle. Tämä jana suoritettiin varman päälle lyhyessä liinassa kannustusten saattelemana. Takajäljelle Vaakku olisi taas lähtenyt, mutta stoppasin viiteen metriin ja odottelin, että itse vaihtaa oikeaan suuntaan.
Perjantaina käytiin sitten Peuhussa tekemässä motivaatiotreeniä janalle. Tehtiin sitä yksinkertaisesti niin, että janan alussa pidin pannasta kiinni, heitin pallon mahdollisimman pitkälle eteen ja liu'utin Variksen sitten liinasta perään sen etsimään. Tehtiin puolentusinaa toistoa aina vähän eri kohdasta metsätien varresta ja joo, tällaisessa vedossa ja etukenossa sen jäljelle lähtemisen soisi tapahtuvan!
Ei ehkä äkkiseltään tulisi mieleen, että allaolevissa kuvissa on laskiaissunnuntain viettoa 2. maaliskuuta.
Hiihtolomaviikon päätteeksi lauantaina ja sunnuntaina tehtiin vielä takapihalla haun ilmaisutreeni. Neljästä piilosta ja parista maakasasta muodostui nyt hökkelikylä, josta Varis sai isäntää etsiä ja ilmaista. Etsiminen ei tietysti ole näissä harjoituksissa ihan parasta mahdollista, mutta se varsinainen treenin aihe eli ilmaisu kiintorullalla sujui jo oikein hienosti! Ensimmäiseltä treenikerralta löytyy vähän videota. Kuten näkyy, niin treenisää oli oikein mukava - sinivalkoinen taivas ja sillä tavalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)