Kuin kananlento

Leiriltä kotiuduttua (ja kesäloman lopun lähestyessä) oli kova palo treenata Variksen kanssa. Päätin, että tänä syksynä ei vielä mennä edes käyttäytymiskokeeseen, vaan treenataan nyt tottista ja etenkin jälkeä tosi ahkerasti niin pitkälle kuin mahdollista. Ensi vuonna sitten toivottavasti saadaan suoritettua enempikin kuin ykkösluokka.

Maanantaina ja tiistaina käytiin tottistelemassa Ala-Temmeksellä. Lähinnä otettiin estenoutoja, jotka ainakin nyt noilla tutuilla esteillä menee hyvin. Tosin ensimmäinen esteenkaato saatiin tehtyä eli mennessä ylitettiin pystyeste ja palatessa pituushyppy. Vaakku ei tuollaisista ole moksiskaan, vaan estettä pystyyn nostaessa sitä pitää hätistellä pois tieltä esteen päältä kekkuloimasta.

Keskiviikkona tein Varikselle 500 metrin jäljen, jossa kuusi keppiä ja nami taas joka kymmenennellä askeleella. Tämän kaltaiset jäljet tuntuu nyt jo sujuvan aika hyvällä varmuudella eikä tämä jälki tehnyt poikkeusta. Uutena juttuna annoin nyt enemmän liinaa eli pysyttelin koko jäljen 5 - 10 metrissä. Hyvin meni näinkin. Varis jäljesti jäljesti innokkaasti, keskittyen, piti hyvän huolen jäljestä ja ilmaisi kepit.

Torstain jäljestä tulikin sitten varsinainen katastrofi. Tein 500 metrin jäljen, jossa kuusi merkattua keppiä, mutta ei yhtään nameja. En tiedä johtuiko namittomuudesta vai jostain muusta, mutta alusta asti jäljestys oli hapuilevaa ja empivää. Kepin ohi haahuilemisesta huomauttaminen oli sitten jo liikaa, kun jäljestäminen tuntui muutenkin olevan käsittämättömän vaikeaa. Jotenkin hapuillen ja haparoiden sitten sitkuteltiin jälki loppuun, mutta kyllä oli oikea tuskien taival. Kaiken lisäksi loppupalkkakin tietysti oli unohtunut autoon. Toisaalta ehkä ihan hyvä, joten ei muuta kuin korjaussarjaa heti kehiin. Tein uuden parin sadan askeleen jäljen hieman eri paikkaan, keppejä kaksi ja nami taas joka kymmenennelle askeleelle. Tämä meni onneksi jo huomattavasti paremmin ja hyvillä mielin saattoi loppukepistä antaa palkkaruuan. Täytynee nyt ainakin varalta vähentää nameja vain vähitellen?

Torstaina illalla käytiin vielä Ala-Temmeksellä kimppatreenivuorolla tottistelemassa. Muuten ei taidettu treenata mitään niin ihmeellistä, mutta Variksen kanssa otettiin paikkamakuuta toisen koiran suorittaessa. Paljon ei ole tullut paikallaoloa tuohon tapaan tehtyä, sillä tämä taisi olla jopa toinen kerta. Hyvin se on nämä pari kertaa paikallaan pysynyt.

Perjantaina sitten taas tekemään jälki. Nyt tein 500 metrin jäljen, jonne kuusi keppiä ja nami joka 20. askeleelle. Eli käytännössä sadan askeleen matkalle tulee neljä namia. Ja huh helpotusta, Varis oli super! Jäljestys hyvää, keppien ilmaisut hyvät. Eiköhän tämä taas tästä!

Ja sitten meidän treeniputki päättyikin lyhyeen kuin kananlento. Perjantaina Varis palasi ulkoilureissulta ontuen veriset tassunjäljet perässään; vasemman takajalan sisimmän varpaan anturassa oli ihan kunnon palkeenkieli. Se siitä treeniputkesta sitten. Harmitti aivan vietävästi. Tuollaisen parantelu aivan ennalleen ottaa kuitenkin aikaa useamman viikon. Luvassa siis ahkeran treenaamisen sijaan ahkeraa tassun huuhtomista, putsaamista, sitomista, tossujen pukemista ...ja turhautuneen energiaa pursuavan potilaan viihdytystä.

Pohjoisen syysleiri

Perjantaina koitti lähtö Pohjoisen briardien syysleirille Vaalaan. Leiripaikka oli sama Oulujärven lomakylä kuin viimeksi syysleireillessäni seitsemän vuotta sitten. Aikaa on siis kulunut, mutta lomakylä oli aivan ennallaan eli mukava, pieni leirintäalue kauniilla paikalla ja hyvien maastojen keskellä. Koirissa tuo seitsemän vuotta näkyykin sitten hieman enemmän. Ränni oli viimeksi leireillessä puolivuotias pentu, nyt veteraani-ikää lähestyvä konkari, jolla omaakin jälkikasvua, eli Varis, Eddie ja Bruno, mukana leireilemässä. Novaa en juoksun takia ottanut mukaan, joten se pääsi viikonlopuksi isän sekä siskon perheen mukaan huvilavahdiksi Pesiöjärvelle.



Leirin aloitus oli oikeastaan lauantaiaamuna, mutta me otettiin varaslähtö jo perjantaina, jolloin Taijalla ja Rännin pojalla Eddielläkin oli mahdollisuus käydä päiväseltään. Perjantaina iltapäivällä leiripaikalle saavuttua ehdittiin tehdä jäljet ja esineruutu. Varikselle kävelin jäkäläkankaalle lyhyen 300 metrin jäljen, jonne joka kymmenennelle askeleelle lihapullanpala. Kulmia oli kaksi ja keppejä neljä. Jos nyt oikein muistan, niin viimeisestä kepistä olisi mennyt ohi ellen olisi tiennyt stopata. Muuten aivan mallikkaasti jäljestetty.

Esineruuduksi tallattiin puolikkaan kisaruudun levyinen kaistale. Variksen otin lähetyssivulle odottamaan ja katsomaan, kun mitään puhumatta vein esineen ruudun takaosaan. Tehtiin näin varman päälle, sillä viime kerralla esineruudussa Vaakulla oli vaikeuksia edetä etupuoliskoa pidemmälle. Noh, nyt ei ollut irtoamisessa ongelmia. Vaakku sinkosi matkaan kuin jänis makuulta ja paineli suunnilleen Utajärvelle asti. Piti jo huudella sitä takaisin ja käyttää joku voimasanakin ennen kuin alkoi ruudun mitat riittää. Esine tuli sitten ihan nopsaan, kunhan koiran sai ensin (takaisin) etsintäalueelle. Ränni sai lopuksi käydä siivoamassa ruudun eli hakemassa muitten koirien treenien jäljiltä ruutuun vielä jääneen viimeisen esineen.

Lauantaiaamuna saapuivat loput leireilijät, ja ensitöiksi lähdettiin tekemään jäljet. Muutama sienestäjäkin näytti samoilla hoodeilla kuljeskelevan, mutta he taisivat ottaa toisen suunnan meidän autoretkikunnan kohdattuaan. Tein Varikselle alokasluokan mittaisen jäljen, jossa kuusi keppiä ja lihapullanpala joka kymmenennellä askeleella. Jäljestäminen oli tarkkaa, intensiivistä ja keskittynyttä koko jäljen alusta loppuun ja keppien ilmaisut kunnossa, joten ihan aiheesta voi olla tyytyväinen työskentelyyn. Loppusuoralle sattui vastatuuli tuomaan hajuja kenties edessä olevista nameista tai kepistä, mikä Vaakun keskittymistä pikkuisen hetken ajan häiritsi, ja se tekikin tuolla suoralla yhden aiheettoman ilmaisun jatkaen siitä kuitenkin loppuun taas hyvin.








Jäljet ajettua palattiin leirintäalueelle pitämään ruokatauko ja sen päälle siestaa sekä Pohjois-Suomen paikallisjaoston kokous. Kokouksessa Ränni sai kotiinviemisiksi paikallisjaoston käyttöbriardin kiertopalkinnon viime vuoden menestyksestään. Iltapäivällä oli sitten vuorossa hakutreenit sekä mahdollisuus ottaa esineruutua. Esineet jätin väliin, mutta hakuradalla piipahdettiin Rännin kanssa. Otettiin ihan vain valmiit maalimiehet etukulmiin ja siinä se. Alueen oikea puoli oli aukeaa jäkäläkangasta ja vasen puoli tiheämpää männikköä. Ilmaisut otettiin nyt poikkeuksellisesti kiintorullalla.







Lauantain treenailut olikin sitten sitä myöten pulkassa. Leirintäalueella ilta meni nuotiolla syödessä ja Oulujärven rannalla saunoessa. Viikonlopuksi sattui muutoin loistavan hyvä aurinkoinen sää, mutta aivan hillittömän kova tuuli. Tai oikeammin tuuli puhalsi järven yli suoraan rantatörmän juureen leirintäalueelle ja sieltä ylemmäs "mantereelle" noustua ei tuulesta ollut tietoakaan. Päivän touhuista väsyneet Ränni ja Varis ottivat aina mökkiin päästyä levon kannalta, ja yllättivät minut sillä etteivät päästäneet yhden ensimmäistä haukahdusta kolistelinpa minä mökkiin takaisin mihin aikaan tahansa. Nova-mummeliko se yleisen hälytystilan alullepanija aina onkin?



Sunnuntai aloitettiin paikallisjaoston perinteisellä juoksukilpailulla, jossa kellotetaan aika jokaiselle koiralle noin suunnilleen 100 metrin matkalla. Minun koirat vastasi ensimmäisestä sijasta listan molemmissa päissä, kun Ränni voitti kisan ja Varis jäi jumboksi. Varis tosin hävisi Rännille ajassa sekunnin ja ehti matkan aikana lähdössä vilkaista taakseen ja loppumatkasta jarrata haukkuakseen ajanottajan (voi elämä...) - eli siinä välissä mentiin kai kohtuullisen lujaa.

Ennen leirintäalueelle paluuta tehtiin vielä porukalla täysimittainen esineruutu loivaan ylämäkeen jäkäläkankaalle. Esineet laitettiin takakulmiin ja keskelle aivan ruudun etuosaan. Variksella haetutin valmiista ruudusta yhden esineen, joka taisi nyt ensimmäistä kertaa olla ihan vieras esine ja joku muu kuin hanska tai sukka. Aika näppärästi Vaakku eteni ruudun takaosaaan ja toi vasemmasta takakulmasta lompakon. Ränni pääsi vuorollaan hakemaan kaksi esinettä. Lähetin ensin keskeltä testatakseni, onko nenä auki heti ensimmäisellä lähetyksellä. Ja olihan se. Ränni lähti lujaa, veti liinat kiinni, palasi paikallistamaan etuesineen ja toi hyvin. Toinen esine löytyi aivan yhtä helposti oikeasta takakulmasta.

Ruudun jälkeen palattiin leirintäalueelle syömään ja siivoamaan mökit. Avaimet luovutettua puolenpäivän aikoihin ajeltiin vielä maastoihin treenaamaan. Varikselle en enää viitsinyt enkä jaksanut tehdä jälkeä, mutta Rännin kanssa tekaistiin taas lyhyt ja simppeli hakutreeni. Keskilinja kaartoi hieman oikeaan. Alueen vasen puoli oli alkuosasta tiheämpää ja loppuosasta hakkuuaukeaa ja oikea puoli aukeaa kangasmetsää. Nyt on tunnustettava, että en kyllä yhtään muista, miten tuli maalimiehet ja pistot sijoiteltua. Olisko ukot ollut vasemmassa etukulmassa, oikealla keskellä ja vasemmassa takakulmassa. Ja ei yhtään tyhjää. Noh, ihan normaalisti sujui kuitenkin ilmaisuineen päivineen.

Maastoilujen jälkeen lähdettiin sitten kotimatkalle, ja oli kyllä ihan luksusta ajella leiriltä kotiin, kun matkaa oli vaivaiset sata kilometriä. Ahkerasti tuli viikonlopun aikana puuhasteltua maastoissa, ja mukava oli nähdä Rännin poikien treenejä. Kuvia leiriltä löytyy galleriasta.

Jälkiruokaa

Vaikka muutamia aivan kesäisen aurinkoisia ja lämpimiäkin päiviä on ollut, niin elokuu toi kyllä tullessaan syksyn tuntua. Illat on vilpoisia ja hämärtyviä, yöt jo suorastaan kylmiä ja pimeitä. Treenailut ja ulkoilut puolenyön aikaan valoisissa kesäöissä on tältä vuodelta auttamattomasti ohitse.

Metsäjälki-intoa on syksyn tuntu kuitenkin tuonut tullessaan. Niinpä Varis on nyt kolmeen otteeseen päässyt syömään aamuruokansa metsäjäljen lopusta. Maastopohjaksi olen nyt vielä valinnut mahdollisimman matalaa kasvillisuutta, sammal-jäkälä-kanerva-kangasta, jossa on helpompaa edellyttää tarkkaa työskentelyä. Jäljen alkuun olen laittanut peltojälkipaalun, jota on lähestetty jommalta kummalta puolen sivusta kuin janalla ikään.

Ensimmäisen jäljen tein Papinjärventien varteen. Mittaa oli suunnilleen 300 metriä, kulmia kaksi, nameja joka 5. askeleella ja olisikohan keppejä ollut kolme. En merkannut jälkeä mitenkään, mutta koska jälkeä ajetaan vielä aivan lyhyestä liinasta, niin itse näkee kyllä kepit ja suuren osan nameistakin. Vaakku suoriutui jäljestä keppeineen aivan mallikkaasti.

Asiasta innostuneena riensin heti seuraavana päivänä taas kylvämään lihapullan paloja, tällä kertaa Kisakankaan suuntaan. Namit laitoin edelleen joka 5. askeleelle, mutta jäljelle tein mittaa nyt alokasluokan 500 metrin verran. Kulmia tuli kolme ja keppejä sattui mukaan neljä. En taas jaksanut merkata keppejä saati jälkeä. Hyvin suoriutui Varis tästäkin, vaikka metsäjäljeksi kohtuullisen suurella tarkkuudella ja maltillisella etenemisellä jälkeä tuntui ainakin itsestä riittävän ja riittävän. Yhden muistamani kepin paikan kohdilla Varis maastoutui määrätietoisesti, mutta keppiä ei siitä etujalkojen välistä löytynytkään. Minun kyselyistä Varis sitä itsekin rinnuksensa alta muka etsiskeli, mutta turhaan. Vilkaisin sitten ympärille ja keppi oli ihan samalla kohdalla, mutta ehkä 40 cm päässä vasemmalla puolen. Oho. Taisi Varis tuossa kohtaa mennä pikkusen tuulen alla ja ilmaisi sitten pelkästä hajusta.

Kolmas jälki tehtiin eilen, joten se on sentään vielä aivan tuoreessa muistissa. Tein jäljen samaan paikkaan kuin edelliskeralla. Pituutta sama alokasluokan 500 metriä, mutta nameja nyt vain joka 10. askeleella, kulmia kolme ja keppejä kaikki 6. Kepit merkkasin nyt itselleni. Ja Vaakuhan oli taas tosi pätevä! Mallikkaasti jäljesti alusta loppuun ja kaikki kepitkin tuli ilmaistua. Kepeillä maatessaan Variksesta kyllä näki, että mieli tekis jatkaa jäljestämistä. Sitä huolellisemmin yritettiin sitten touhuta siinä kepillä palkkoihin keskittyen, jotta pysyisi kiusaus keppien ylittämiseen loitolla. Viimeisestä kepistä sai Vaakku sitten tuttuun tapaan aamuruokansa.

Ja pitihän se tämäkin kokeilla piirtää...

Hakua havaintometsässä

Rännin kokeen jälkeen vierähti melkein kokonainen kuukausi ennen kuin suunnattiin taas treenaamaan hakua. Piilosille mentiin minulle ihan uusiin maisemiin Havaintometsään. Sinne tallattiin tasaiselle ja aukealle mäntykankaalle alokasluokan mittainen alue, minne laitoin Rännille kolme valmista maalimiestä irtorullien kanssa. Tarkoitus on pysytellä irtorullissa kunnes eteneminen alueella ja tyhjienkin pistojen juokseminen on sujuvampaa.

Tyhjiä ei tällä kertaa tullut, vaan ensimmäinen maalimies löytyi suoran piston päästä ja toinen ihan mukavasti aluetta etenemällä. Kolmannelle pistolle Ränni lähti ärsyttävästi käsijarru päällä - ja taisipa saada puolivälissä aluetta näköhavainnon, kun lähti yks kaks kuin nato-ohjus suoraan maalimiehen luo. Ilmaisussa oli kummallista sekoilua. Ränni yritti oikaista, eli palasi heti rullan otettuaan maalimiehen luo norkoamaan palkkaa. Maasto oli aukea, joten autoin toki kutsulla heti kun näin, että jotain säätöä Rännillä siellä on.

Pari viikkoa myöhemmin suunnattiin taas samalla porukalla hakuilemaan Havaintometsään, mutta hieman eri kohtaan. Alueen oikea puoli oli meille näillä leveysasteilla kovin tuttua tasaista ja aukeaa kangasmetsää, mutta vasen puoli oli sitten sitäkin mielenkiintoisempi korkeuseroineen ja maastonvaihteluineen. Syvyyssuunnassa alueen takaosa nousi harjun päälle. Etuosa oli alkumatkasta aukeaa ja jatkui sitten tiheänä miehenmittaisena mäntytaimikkona. Rännille piiloutui kolme maalimiestä, joista ensimmäinen oli takalaidalla rinteessä ja viimeinen mäntytaimikkoalueen sisällä takakulmassa.

Ensimmäisellä pistolla vasempaan etukulmaan löytyi ukko rinteestä, toisella pistolla oikeaan etukulmaan Ränni eteni ihan vauhdikkaasti ja löysi ukon keskeltä. Kolmas pisto tehtiin sinne sankkaan mäntytaimikkoon, mihin Ränni upposikin ihan hyvin. Hetken aikaa taimikosta kuului liikkumisen ja etsimisen ääniä ennen kuin kolmaskin ukko löytyi. Ilmaisuissa irtorullilla oli taas samaa ongelmaa kuin viimeksi. Kahdella ensimmäisellä maalimiehellä annoin heti kutsun. Kolmannella en tietysti nähnyt auttaa, mutta sieltä Ränni oli jo lähtenytkin itse ilman jahkailua.

Heinäkuun loppu

Parina viime kesänä olen käynyt heinäkuussa Oulun koiranäyttelyssä turistina, mutta nyt tulin ilmoittaneeksi Rännin kehään lauantaille ja itseni talkoilemaan sunnuntaille. Viikonlopun sää vaihtui äärilaidasta toiseen, sillä Ränni kävi vesisateen keskellä pyörähtämässä kehästä laatuarvosanakseen erinomaisen ja minä sain istuskella toimitsemassa aivan pilvettömässä auringonpaisteessa. Mukava talkoopäivä oli, kiitokset vaan seurasta Sari ja Kaisu!

Heinäkuun loppu menikin lähinnä pihapuuhissa ja koirat sai lähinnä vain hengailla pihalla ja käydä välillä vähän uimassa tai ulkoilemassa. Susannan kanssa käytiin sentään Linnanmaalla jotain pientä tottistelemassa ja Valkiaisjärvellä tehtiin metsäjälki ja esineruutu. Tuo maastotreenipäivä ei vain ollut oikein Variksen päivä, sillä esineruudussa se ei ensialkuun meinannut ymmärtää edetä takaosaan ollenkaan ja jälkikin meni kiukkuisia muurahaisia sätkyillessä. Metsien muurahaisongelman välttääkseni kävin sitten yksi ilta tekemässä Varikselle jäljen pellolle. Nameja oli joka 3.-5. askeleella, pituutta ehkä 400 askelta, kulmia kaksi ja esineitä kolme. Tämä meni onneksi taas ihan hyvin.