Ranska, osa 3

Vain muutama päivä leirin jälkeen oltiin jälleen Ainon ja Haloon kanssa tien päällä. Tällä kertaa auto oli pakattu hieman pidempää matkaa varten, sillä vuorossa oli kesälomareissu Ranskaan.

Ensimmäinen etappi oli Kyröskoskella briardien pk-mestaruuskisoissa. Haloo oli ilmoitettuna jälkikokeeseen, mutta tassuhaavan takia jouduttiin perumaan osallistumisemme ja pysyttelemään katsomon puolella. Briardiosallistujia oli kolme beussien, bouviereitten ja valkoistenpaimenkoirien joukossa ja katsomossa muutama rotutoveri lisää. Briardit eivät tällä kertaa onnistuneet tuloksen teossa, mutta muutoin oli oiva koiraurheilupäivä, jonka päätteeksi käytiin vielä briardiporukalla syömässä.
KUVIA PK-MESTARUUSKISOISTA

Matkareitti osimoilleen / Haloo ja Aino laivassa

Matka maailmalle taittui taas Ruotsin kautta. Yö nukuttiin laivassa ensin Tukholmaan ja sitten seuraava yö Rostockiin. Siinä välissä Ruotsin läpi ajaessa pistäydyin ostoksilla Jami Hundsportissa Västervikissä ja pikaisesti tuli nähtyä omistajan Stina-briardi, joka on Haloon ja Ainon serkku. Stinalla olikin siellä hulppeat puitteet tarvikevalikoimineen, uima-altaineen ja sisätreenitiloineen.

Rostockiin rantauduttua seuraava etappi oli Belgiassa. Siellä asetuttiin pikaisesti hotelliin ja suunnattiin Ainon ja Haloon kanssa ulkoilulle Niel bij As'iin paikallisen IPO-klubin lähelle. Onni olikin myöten, sillä heti ensimmäisenä klubin pihaan parkkeerasi Ton, joka kilpailee 3-luokassa briardilla Kruif de la Maison Echaruq. Mukavasti Ton ystävineen otti suomalaisen yllätysvierailijan vastaan ja ilta meni heidän seurassaan rattoisasti treenejä katsellen. Kun koirat oli treenattu ja valot treenikentältä sammutettu, porukka jäi vielä ison klubirakennuksen baaritiskille istumaan iltaa ja suorittamaan jälkipuinteja treeneistä ja etenkin kaikesta muusta.
KUVIA KRUIFIN TREENISTÄ 5.9.

Kruif de la Maison Echaruq, Belgia / Neekhos de l'Aubade aux Bergers, Ranska

Seuraavana päivänä oli enää loppusuora määränpäähän Maurepas'han Ranskaan. Tuo olikin oikea tuskien taival, sillä flunssa pyrki päälle ja auton ratissa tunti tunnilta olo vain huononi. Perille hotelliin kuitenkin pääsin ja kunnon levon jälkeen sain aamulla apteekista lääkkeitä taudin taltuttamiseen. Vanhat tutut tuli tavattua cec Maurepas'n kentällä ensimmäisenä treeni-iltana hieman puolikuntoisena, mutta onneksi viikonlopun tullen olokin jo parani.

Etenkin nuorissa koirissa näki selvästi, kuinka ne olivat vuoden aikana menneet eteenpäin. Kolme kertaa viikossa lähes läpi vuoden treenanneina alkoivat viime syksyn pennut olla brevet-kunnossa ja ylempien luokkien liikkeetkin hyvällä alulla. Muutama uusi pentu oli tullut porukkaan sitten viime vierailun. Niistä odotetuin tuttavuus oli tietysti Corinnen nelikuinen briardipentu Neekhos de l'Aubade aux Bergers, joka on E'bhenin siskonpoika eli Ainon ja Haloon serkku.
KUVIA TREENIKENTÄLTÄ 9.9.

E'bhen Noir del Pata Viento / Lounasta treenikentällä

Sunnuntaille osui onneksi aika mukava sää, kun Evelyne tuli Maurepas'han vierailulle. Evelyn on tuttu ABT:n toimihenkilönä ja fb-kaverina, ja nyt tuli tilaisuus tavata oikeastikin. Kolmen briardistin ja parin statistin porukalla katettiin lounas kentän laidalle ja treenattiin kuuden briardin kanssa tottikset. Neekhos ja Jazz treenasivat tietysti ringikisat tähtäimessään, E'bhen teki samoja juttuja enää energianpurkumielessä, Djazzy tokoili mielenvirkistykseksi ja me Ainon ja Haloon kanssa puuhastelimme omia tottiskuvioitamme.
KUVIA BRIARDIEN TREENEISTÄ 10.9.

Evelyne kutsui katsomaan treenejä heidän kotikentälleen, joten tiistaina ajelin noin tunnin matkan Persaniin. Club Canin du Val d'Oise sijaitsi suuren peltoalueen laidassa, ja klubirakennuksen molemmin puolin oli aidatut treenikentät agilitylle ja Ranskan ringille. Evelyne kisaa ringin 1-luokassa briardiuros Jazz dou Casau de Gaian kanssa, ja olikin kiinnostavaa nähdä Jazzin ringityöskentelyä.
KUVIA JAZZIN TREENISTÄ 12.9.

Jazz dou Casau de Gaia / La Serre aux papillons

KUVIA CEC MAUREPAS'N KENTÄLTÄ 14.9.

Corinne piti perjantaina vapaapäivän, joten heti aamusta tottisteltiin Maurepas'ssa ja päivällä vierailtiin La Queue Lez Yvelines'ssa trooppisessa perhospuutarhassa La Serre aux papillons. Siellä liihotteli toinen toistaan kauniimpia perhosia muun muassa Malesiasta, Afrikasta, Filippiineiltä ja ​​Costa Ricasta. Iltapäivällä käytiin vielä Corinnen kanssa kiertämässä heidän lenkkimaastot Grosrouvressa, jotta Aino ja Haloo saivat juoksennella päivän ulkoilunsa. Sopiviin väleihin kun lisättiin Alainin valmistamat lounas ja päivällinen, niin siinä oli riittävästi ohjelmaa sille päivälle. KUVIA PERHOSPUUTARHASTA 15.9.

Viikonloppuna oli ohjelmassa cec Elancourtin jokasyksyiset mondioringkisat. Lauantaina oli 3-luokka ja sunnuntaina alemmat luokat, mutta kuvia otin vain sunnuntaina, jolloin oli parempi sää. Corinne ei ollut kisaamassa, mutta monia muita vuoden takaa tuttuja kasvoja oli taas mukana.
Tunnelma näissä kisoissa on kiva. Ihmiset ovat paitsi kisaamassa myös tapaamassa tuttuja ja viettämässä aikaa. Kisat ylimalkaan järjestetään siinä toivossa, että mahdollisimman moni onnistuisi ja kaikille toivotaan parasta. Lauantaina kisojen jälkeen alueelle pystytettiin taas ruokailua ja illanistumista varten katokset ja pöydät, joille katettiin tällä kertaa grillivartaita, patonkia, juustoja ja suklaakakkua.
KUVIA MONDIORINGKISOISTA 17.9.

Mondioring 17.9.2017 Elancourt

Siinä missä viime vuonna nautittiin ajankohtaan nähden poikkeuksellisesta helleaallosta, niin tällä kertaa säät olivat syksyisen koleat ja sateiset. Yksi sadepäivä menikin mukavasti käymällä vajaan tunnin ajomatkan päässä Montlhéryssa ostoksilla Morin-eläintarvikeliikkeessä. Siellä on laaja valikoima etenkin koiraharrastustykötarpeita, joten katseltavaa riitti ja jotain pientä kotiin vietävääkin toki löytyi.

Ranskassa ajellessa riittää aina maisemissa ihasteltavaa ja liikentessä ihmeteltävää. Pienten kylien kivitalot ovat kauniita, mutta tiet todella kapeita. Kun ajokulttuurikin on aika huoletonta, niin eipä ihme, että kolhuja ja naarmuja näkyi vähän yhdessä jos toisessa autossa. Pariisin kehätien ruuhkissa kätevin kulkupeli on moottoripyörä, jolla huimapäät viilettävät ja sukkuloivat hätävilkut päällä kaistojen välissä autojonojen ohitse. Ihmettelen, jos ei tuossakin touhussa toisinaan niitä skraaduja autojen kylkiin tule.

Tiistaina Corinne lähti oppaakseni ja kuskikseni viettämään turistipäivää Pariisiin. Ja hyvä että lähti, sillä minun matkani olisi mutkistunut jo parkkihallissa Eiffel-tornin lähistöllä. Autot piti peruuttaa osittain isojen betonipylväitten taakse, ja pylväitä oli kahden ruudun välein. Jos vieruskaveri oli parkkeerannut hitusenkin väljemmin tai vinoon, niin kulkuaukko viereiseen ruutuun oli ihan olematon. Ihan senttipelillä meni Corinnen auto hallin ainoaan vapaaseen ruutuun.

Tunnin kestävällä turistiristeilyllä pitkin Seineä pääsi kätevästi edes vilaukselta näkemään monet Pariisin nähtävyyksistä. Audio-opastus oli saatavissa vain paatin sisätiloissa, mutta mehän katseltiin tietysti mieluummin maisemia ulkoilmassa ylimmässä kerroksessa. Corinne osasi hänkin hyvin kertoa, mitä rakennuksia ympärillä näkyi ja hieman historiaakin. Sää oli valitettavan epävakainen, mutta sateelta onneksi vältyttiin.

Seine / Notre Damen katedraali

Paattikierroksen jälkeen otetiin leipomo-kahvilasta "sandwichit" mukaan ja tehtiin pieni turistikierros autolla. Ranskassahan tuo voileipä tarkoittaa rapeaa runsaasti täytettyä patonkia eikä mitään lötköä sämpylää tai kolmioleipää kuten meillä Suomessa. Eväinemme ajeltiin Concorden siltaa Seinen ylitse, kierrettiin ympäri Place de la Concorde -aukio ja sitten ajeltiin Pariisin valtakatua Avenue des Champs-Élysées kahdeksan kilometrin matka Riemukaarelle. Siitä jatkettiin Pariisin messukeskuksen ohitse isommille teille ja takaisin kohti Maurepas'ta. Mukava, että tuli tämä pieni kierros Pariisissa käytyä, vaikka se hieman viime tippaan jäikin. Illalla oli nimittäin tältä erää viimeiset treenit cec Maurepas'n kentällä, hieman grillailua hyvästeiksi ja aamulla alkoi meillä Ainon ja Haloon kanssa pitkä kotimatka.

KUVIA E'BHENISTÄ 19.9.

Avenue des Champs-Élysées

Paluumatkalla ensimmäinen etappi oli vuosi sitten hyväksi havaitussa majapaikassa Rheinessä, Saksassa. Seuraavana päivänä ajettiin taas noin 600 kilometrin matka kauniisiin maalaismaisemiin B&B-paikkaan Morudiin, Tanskaan. Sinne olin lähtöaamuksi varannut ajan paikalliselle eläinlääkäriasemalle, missä Aino ja Haloo saivat ekinokokkoosilääkityksen Suomen rajanylitystä varten. Ennen Suomeen paluuta oli kuitenkin vielä ohjelmassa Hans Verbruggenin (mondio)ringseminaari Ruotsin länsirannikolla Åsassa.

Perjantaina asetuttiin B&B-paikkaan Åsan lähelle, ja lauantaipäivä menikin sitten tiiviisti semmassa treenikentällä. Ketään en entuudestaan tuntenut, mutta hyvin tuli uudessakin porukassa viihdyttyä. Verbruggen oli positiivinen tuttavuus. Mietitytti hieman, kannattaako Ainon kanssa osallistua, mutta kun treeneissä pyrittiin voimakkaisiin puruotteisiin vähillä ärsykkeillä, niin sehän oli juuri sitä mitä pitääkin eikä siinä ole väliä, onko lajina mondioring vai ipo. Aino oli ihan oma itsensä hyvässä ja pahassa. Verbruggen ei ollut aiemmin briardia treenannut, mutta sanoi yllättyneensä miten lujaa Aino puri. Alun perin yksipäiväistä semmaa jatkettiin toisella päivällä, mutta valitettavasti me ei pystytty jäämään, sillä sunnuntaina olimme jo laivamatkalla Tukholmasta Turkuun.

Turusta köröttelin vielä loppusuoran Ouluun nopeusrajoituksia manaillen, Suomen syksyisiä maisemia ihastellen ja jokamiehen oikeuksista nauttien (kantarellit!). Ranskan reissu oli huikea kaikkineen jälleen kerran, turrit oli loistavia matkustajia maalla, merellä ja kaikenlaisissa majapaikoissa ja matka sujui osimoilleen suunnitelmien mukaan. Tämän kokemuksen perusteella uskalletaan edelleen lähteä toistekin!

Kesä ja kauheesti kaikkee

Alkuvuoden kuulumisista päästäänkin suoraan kesän kuulumisiin. Kirjoittelutahti on ollut harvahko, kun kiirettä on pitänyt ja tapahtumat, tulokset ja kuvat tulee kuitenkin laitettua ensin facebookiin. Huhtikuussa luulin, että murheellinen kevät oli saavuttanut pohjansa, mutta niin vain jotkut osaavat toimillaan yllättää. Onneksi ympärillä on hyvät ystävät ja nämä koirat, niin mukaviakin kuulumisia on kertynyt.

Pääsiäinen meni pääasiassa kotoillessa. Melko myöhäisestä ajankohdasta huolimatta metsissä oli vielä aika paljon lunta, joten maastolajien treenailu sai vielä olla. Sentään parit mondioringtreenit pääsiäisen huiteilla käytiin, nekin tietysti hallissa. Uutena asiana alettiin opetella maalimiehen kuljetusta ja tottelevaisuusosan kaukokäskyjä. Hieman epätoivoiselta tällä hetkellä tuntuu lajin harrastaminen. Tarvittaisiin paljon osaavaa opetusta ja ryhtiä treeneihin, jotta harrastaminen olisi oikeasti mielekästä ja tavoitteita voisi asettaa. Jokainen tekee varmasti nytkin parhaansa, mutta yksinkertaisesti riittääkö se. Tulevaisuus näyttää, päästäänkö tässä lajissa vielä eteenpäin.

Tavoitteeseen sen sijaan päästiin Variksen kanssa agilityharrastuksessa. Kolmosluokkaan päästyä
ajattelin jonkinlaisen tuloksen sieltä hakea, ja huhtikuun agilitykisoissa käytiinkin kolme rataa. Ne meni paremmin kuin osasin odottaa, sillä Vaakku juoksi kolmet kolmosen kiemurat ilman ratavirheitä. Aikavirhettä tuli meille odotetusti pari kolme sekuntia ja viimeisestä kisasta uskomattomana sattumana 0,01 sekuntia. Siinä meni kolmosluokan nolla niin läheltä kuin se vain voi mennä! Jonkinlainen ympyräkin tässä sulkeutui, kun ihan ensimmäisissä agilitykisoissaan Vaakku niinikään tekaisi kolme ratanollaa. Nyt sitten arkistoidaan agilitykilpailukirja ja tehdään ihan muita juttuja.

Toukokuussa vaihtui hyvin palvellut kulkupeli Yaris Verso hieman tuoreempaan ja tilavampaan Seat Alhambraan. Sopivia, silmää miellyttäviä vaihtoehtoja tuli enempi vähempi tosissaan katseltua jo pitkän aikaa. Kun sitten samaan aikaan mahdollisuus hankkimiseen tuli, Yaris pomppasi katsastuksessa ja kotipaikkakunnalla oli tarjolla oikea auto, oikean värisenä ja kaikki muutkin kriteerit täyttäen, niin mitä sitä epäröimään. Nyt kelpaa taas toivottavasti pitkän aikaa huoletta reissailla töihin, treeneihin, kisoihin ja muuten vaan.

Toukokuun lopulla kurvasinkin tapaamaan pohjoisen briardinomistajia kevätpäivän viettämisen merkeissä. Yksitoista briardia oli kaikkiaan koolla ja kävi kentällä hieman kameran edessä pyörähtämässä. Kaikki briardistit olivat entuudestaan tuttuja, mutta kuulumisia riitti toki vaihdettavaksi kahvitarjoilujen ääressä ja nuotiolla makkaraa paistaessa. Mukava oli tietysti nähdä etenkin Vaakun jälkeläisiä, Haloon ja Ainon sisaruksia Lunaa ja Jäynää omistajineen pitkästä aikaa!

Vaakun kanssa käytiin jo yksi jälkikoe Kalajoella, mutta siitä ei sukseeta syntynyt. Ehkä osansa oli kesän ensimmäisillä helteillä ja maastossa meille osuneella aukealla, rutikuivalla, paahteisella alkumatkalla, mutta joka tapauksessa lisää pitää treenata. Muuten onkin kokeissa tullut käytyä ilman koiraa eli hakukokeen tottiksissa talkoilemassa, mondioringkoetta katsomassa ja tokokokeen kulkua kertailemassa. Ainon kanssa käyttiin touko-kesäkuussa tokon alokasluokan kurssi, joka oli taas hyvää harjoitusta ja oppia sekä ojennusta meille pääasiassa itsekseen treenaaville.



Keskiviikkotottiksissa Alatemmeksellä on treeniseuraa ollut vaihtelevasti. Kanssatreenaajia kovasti kaivataan, jotta riittäisi kaikille kolmelle omalle koiralle vieras koira pariksi ilmoittautumiseen ja paikallaoloon sekä tietysti ihmisiä henkilöryhmään. Tänä kesänä on nuorison kanssa otettu opetteluun estenoudot ja eteenmeno, jotka muodostavatkin aika merkittävän osan koetottiksen pisteistä. Vaakku vanhana kettuna osaa liikkeet niin kuin osaa ja sen kanssa treenaaminen keskittyykin asennepuolelle. Ehdin jo ajatella, että se on tullut vanhaksi tehdäkseen täpäkkää tottista, mutta kun molempien asenne oli kohdallaan, niin sieltä se tuttu Vaakkukin taas paljastui. ♡

Esineruudun harjoittelua on nuorison kanssa lykätty tähän kesään asti. Kolme treeniä on nyt tehty ja eiköhän tuokin tehtävä alokasluokan koesuorituksen tasalle tule tämän kauden aikana. Kaistaleen perälle on ensin viety esine yhdessä ja sitten uusintana etsintälinjalla odottaen. Harjoittelemista toki vielä riittää, että tehtävä sujuu valmiilla esineillä, erilaisilla materiaaleilla, vaikeammassa maastossa ja pitävällä otteella.

Metsäjälkiä on tehty niinikään kolme. Kokeilin jo jättää kaiken ruuan pois jäljeltä ja laittaa pelkät kepit, mutta oli ehkä vielä vähän liian aikaista sille. Muutama nappula siellä täällä auttaa kovasti, kun kepit eivät vielä tunnu koirista niin arvokkailta. Aino on hyvin tarkka ja tunnollinen jäljestäjä, ja pitää hyvin huolen pysyäkseen jäljellä. Haloo sen sijaan on suurpiirteisempi jäljestäjä ja hankalampi luettava, sillä se on saman näköinen touhukas tohelo, onpa se jäljellä tai hukassa. Sen kanssa tuleekin elävästi mieleen ajat Novan jälkiliinan päässä. 😄

Heinäkuu aloitettiin hauskoilla yöttömän yön hakutreeneillä, joissa treenattiin kelloon katsomatta ja syötiin hyvin. Vaakun kanssa ei ole hakuilu käynyt mielessäkään marraskuun hakukokeen jälkeen ja nuoriso on pitänyt lajista taukoa, kun neljän kuukauden ikäisenä löysivät hakumetsästä mörköjä. Vaan ilman muuta me lähdettiin nyt viettämään hakuilun merkeissä hauskaa iltaa ja yötä mukavassa porukassa - ja siinähän se uinunut hakuinnostukin taas heräsi.

Haloo ja Aino saivat näkönä pinkaista syömään makkarat neljältä maalimieheltä, ja aika, kokemus ja tapakasvatus oli tehnyt tehtävänsä ja ukot saivat luokseen ahneita ja innokkaita turreja. Aino tarvitsi hieman maalimieheltä kannustusta matkalle, mutta parin treeniä lisää ja menee Ainokin varmasti yhtään miettimättä. Vaakku viimeisenä koirana sai etsiä ukon etukulmasta, viidestäkympistä ja satkusta suorapalkoilla. Koiran etenemisen maastossa näki hyvin, ja olihan se komean näköistä menoa! Hieman neljän jälkeen auringon jo taas noustua oli kaikki koirat treenattu ja ehkä puolet eväistä jaksettu syödä. Isot kiitokset kaikille treeniseurasta - juuri tällaista koiraharrastus parhaimmillaan on!

Treenireissu Ranskaan

Kahdeksan maata, 26 päivää, 6000 kilometriä, mukana Aino ja Haloo ja kulkupelinä parhaat päivänsä nähnyt Yaris. Tällaisissa raameissa tehtiin tänä syksynä treenireissu Ranskaan. Idea juontaa juurensa viime vuoden tammikuuhun, jolloin kävimme Variksen kanssa riiuureissussa Pariisin lähellä Maurepas'ssa. Siellä tuli tutuksi E'bhenin edustama ringiklubi Club d'Education Canine de Maurepas, jonka toiminnassa omistaja Corinne ja miehensä Alain ovat aktiivisesti mukana. Nyt puolitoista vuotta myöhemmin tuli sopiva hetki käydä esittelemässä viime reissun seuraukset ja hakemassa uusia eväitä treenaamiseen.



VIIKKO 1
Päivät 1-7

Päivä 1, Oulunsalosta Turkuun 650 km
Maanantaina 29. elokuuta ajettiin Oulunsalosta Turkuun ja illalla oltiin laivassa kohti Tukholmaa. Matkalla pidettiin Jämsän jälkeen pidempi tauko, jolla turrit pääsivät metsälenkille ja minä löysin ensimmäiset kantarellini. Ja kylläpä harmitti jättää ne keräämättä! Turussa ennen satamaan menoa koettiin kauhun hetkiä, kun puistossa ulkoillessa saatiin maa-ampiaiset kimppuumme. Minä selvisin yhdellä pistolla, Haloo taisi saada useampia naamaansa ja Ainokin parit selkäänsä. Onneksi allergisia reaktioita ei tullut, vaan selvittiin pelkästään helvetillisen jomotuksen kera laivaan ja hyttiimme toipumaan.

Päivä 2, Tukholmasta Trelleborgiin 650 km
Tiistaiaamuna matka jatkui Tukholmasta. Heti alkumatkasta oli paikallaan käydä aamiaisella Mäkkärillä, jotta samalla sai latailtua puhelimen navigointiohjelmasta puuttuneet Ruotsin kartat. Aikaa tälle etapille oli reilusti, joten matkalla poikettiin sekä Värnamon palveluskoirayhdistyksen tiluksilla että Helsingborgin palveluskoirayhdistyksen kentällä. Illalla Trelleborgissa ajettiin taas laivaan ja hytissä nukuttiin kuin tukit seuraavaan maahan.

Päivä 3, Rostockista Liègeen 700 km
Tällä kertaa ei sinnitelty Rostockista perille asti, vaan yövyttiin suosiolla Belgiassa. Ulkoilu hoidettiin heti aamun viileydessä pohjoisessa Saksassa, missä sopivia metsiä löytyy hyvin reitin varrelta. Euroopassa vallitsi juuri poikkeuksellinen helleaalto, joten oli aika kuuma ajella ilmastoimattomalla Yariksella. Turrit onneksi pärjäsivät kuskia paremmin auton varjoisassa takaosassa. Liègeen saavuttua käytiin katsomassa naapuripitäjän montsuklubin Centre d'éducation canine de Hermalle-Sous-Huy'n kenttä. Tänä syksynä kerholla oli vielä edessään mondioringin maailmanmestaruuskisojen järjestäminen. Heidän omalla kentällään ei nyt ollut ketään, joten turrien kanssa iltaulkoiltiin lähiympäristössä Maas-joen rannalla ja palattiin sitten hotellille syömään ja nukkumaan.

Päivä 4, Liègestä Maurepas'han 400 km
Torstaiaamupäivälle jäi ajettavaksi enää loppusuora tuttuihin maisemiin ja tutulle hotellille Maurepas'han. Heti samana iltana treeneissä CEC Maurepas'n kentällä pääsin tapaamaan myös kaikki vanhat tutut ja muutaman uudenkin. Ranskalaisia poskipusuja muiskuteltiin siis oikein urakalla. Illan päätteeksi Aino ja Haloo tekivät ensimmäisen treenin Alainin kanssa irtohihaan. Vieraasta ympäristöstä, ukosta ja hihasta sekä omista kauhukuvistani huolimatta juniorit olivat onneksi heti kartalla ja liekeissä. Jatkossa treenit sitten pukuun.

Haloo ja Aino Trappesissa ulkoilun jälkeen

Päivät 5-7
Ensimmäiset päivät menivät aloilleen asettuessa, kun oli hankittava paikanpäältä kaikenlaista ja etsiskeltävä sopivia ulkoilumaastoja. Lähestulkoon kaikkea sähkökäyttöisestä kylmälaukusta lähtien löytyi onneksi kävelymatkan päästä. Sen sijaan Ainon ja Haloon ruokamerkillä Golden Eaglella ei ollut jälleenmyyjää koko Île-de-Francen alueella, joten jo ennen reissua tilasin niille verkkokaupasta ruokasäkin Corinnen kotiosoitteeseen.

Trappesissa noin kahdeksan kilometrin päässä hotellilta on laajat ulkoilumetsät, missä käytiin kävelyillä niin Variksen kuin nyt Ainon ja Haloonkin kanssa. Tällaiselle tavalliselle omissa aatoksissaan kulkevalle suomalaiselle tuntui aluksi hassulta ranskalainen tapa tervehtiä kaikki vastaantulevat ulkoilijat. Ei ollut niin hengästynyttä lenkkeilijää, etteikö tämä olisi ohi juostessaan sen bonjour henkäissyt. Niin paljon kuin Trappesissa onkin kauniita pitkiä metsäteitä ja -polkuja kuljettavaksi, niin olematon tai pelkkää piikkiköynnöstä oleva pohjakasvillisuus häviää kyllä puhtaasti kotimetsien jäkäläkankaille ja varvukoille.

CEC Maurepas'n kentällä lauantaisin on arkitottelevaisuustreenit, joissa käy viitisenkymmentä monenkirjavaa koiraa corgista cane corsoon. Neljään eri tasoryhmään jaettuna nämä koirat harjoittelevat koulutusohjaajien johdolla vierellä kulkemista, peruskäskyjä ja tottelevaisuutta ryhmäliikkeinä. Tunnissa tämä arkitottelevaisuusosuus on ohitse ja päivä jatkuu ringikoirien treeneillä. Niissä tehtiin ensin tottistreenit ja sitten jatkettiin puruilla. Tyypillistä on kokonaisten liikkeitten ja kuvioitten harjoittelu alusta alkaen - toki tarpeen mukaan helpotettuna tai avustettuna. Asioita ei niinkään palastella osiin ja opetella tekemään osa kerrallaan hyvällä ilmeellä ja nopeudella kuten meillä on tapana. Täkäläiset tottikset usein näyttävätkin hyvin virkamiesmäisiltä, ja tällä saralla heillä olisikin varmasti paljon opittavaa niinsanotuista IPO-tottiksista.

VIIKKO 2
Päivät 8-14

Toisella viikolla vietettiin Corinnen ja treenikentällä tutuksi tulleen Sylviin kanssa helteinen keskiviikkopäivä  Espace Rambouillet'n eläin- ja luonnonpuistossa. Puistossa on neljä reittiä, joista Odyssée verte eli viiden metrin korkeudessa kiertävä luontopolku me jätettiin suosiolla väliin. Forêt des aigles (suomeksi Kotkien metsä) sisälsi reitin, jonka varrella esiteltiin 30 petolintulajia. Kaikkiaan pöllöjä, kotkia, haukkoja, korppeja ja muita petolintuja oli nähtävillä yli 120 yksilöä. Forêt sauvage oli 180 hehtaarin kokoinen metsä, missä kuljeskellessa saattoi törmätä erilaisiin peuroihin vasoineen sekä villisikoihin pahnueineen. Lisäksi oli 1,8 kilometrin mittainen reitti Forêt des cerfs eli hirvieläinten metsä, jossa saattoi pongata ainakin saksanhirviä, metsäkauriita ja kuusipeuroja.

Sorkkaeläimiä ei tällä kertaa kovin paljon ihan läheltä nähty, vaikka ympäri metsää kilometri tolkulla vaellettiinkin. Sen sijaan toinen toistaan vaikuttavampia haukkoja, pöllöjä ja kotkia nähtiin ihan lähietäisyydeltä petolintujen näytöksessä. Pöllöt lensivät ihan viereen penkille ihmettelemään ja kotkat liitelivät niin läheltä, että siipisulat hipoivat käsivarsia ja pään ylitse lentäviä tuli vaistomaisesti kumarreltua. Näytöksessä esiteltiin eri lajien tyypillisiä metsästystapoja eli osa nappasi ruokansa todella taitavasti ilmasta, osa vedestä ja tuo alakuvan kuikelo maasta. Se steppasi ja tamppasi hauskasti pyydystäessään muka käärmettä, joista sen ruokavalio pääasiassa koostuu. Hauska ja hyödyllinen eläin siis. Saisi levittäytyä Suomeenkin. (La Forêt des Aigles - Espace Rambouillet)

Pitkä ja helteinen ulkoilmapäivä vierähti tuolla Espace Rambouillet'ssa, ja iltakin meni oikein rattoisasti, kun Sylviin kanssa saatiin kutsu Corinnen ja Alainin luokse syömään.

“Africa's marching eagle” eli Secretary bird, suomeksi sihteeri

Toinen turistipäivä vietettiin Corinnen kanssa sunnuntaina France Miniature -puistossa. Se on kahdeksan hehtaarin alueelle pienoiskokoon rakennettu Ranska nähtävyyksineen, vesistöineen ja suurimpine rautatie- ja maantieväylineen. Puisto on todella kaunis ja yli 2000 mininatyyria kaikkine yksityiskohtineen hienoja. Corinnelta sain kätevästi samalla selostuksen ketä käyttöbriardiharrastajia kullakin alueella asuu tai missä alueilla on järjestetty ABT:n (Amicale du Briard de Travail) treeniviikonloppuja tai muita tapahtumia.

Arc de Triomphe eli Riemukaari minikoossa

Viikolla tietysti myös treenattiin ahkerasti, sillä tiistai, torstai ja lauantai ovat CEC Maurepas'n treenipäiviä. Tiistaina treeni-iltaa jatketiin vielä grillailulla, ja kun ruokaa jäi ylenmäärin, niin grilli lämpeni myös torstain treeneissä. Tottuneesti katokseen pystytettiin pitkät pöydät ja penkit, Corinne toi mukanaan astiat, jääkaapista löytyi pullo jos toinenkin erilaisia kuplivia, grillissä valmistuivat pihvit ja mausteiset makkarat, kyytipojaksi oli salaatteja, patonkia ja juustoja ja vähintään yhtä tärkeää tuntui olevan jälkiruoka eli juustokakku, luumutorttu ja omenapiirakka. Huh. Onneksi treenattiin ensin.

CEC Maurepas'n kenttä iltavalaistuksessa

Treeniporukkaa :)

Ainon ja Haloon treenailut jatkuivat Alainin kanssa. Paljon työstettiin purua tolppaliinassa eli harjoitettiin tähtäämään oikein päin kiinni, koitettiin saada rauhaa ja varmuutta puruun ja totuttaa hiljalleen keppiin. Irrotuksia tulee treenattua siinä samalla, kun tehdään lyhyitä puruja ja paljon toistoja. Treeni aloitettiin ja päätettiin tolppaliinassa ja siinä välissä harjoiteltiin ohjaajan puolustusta. Selvästikin kaksikon kanssa tarvitaan paljon säännöllistä oikeanlaista treeniä peruspuruun. Intoa ja halua on, mutta rauhaa ja varmuutta toivotaan. Ei ihan helppo tavoite - etenkään Haloon tempperamentilla...

Ainon ja Haloon treenailua tuli videoitua iltahämärässä tiistaina 6.9. (videossa väärä päivä) ja päivänvalolla lauantaina 10.9.

Ainon ohjaajan puolustus

Pariin otteeseen käytiin treenailemassa myös naapuriklubin kentällä Elancourtissa. Corinnen koirilla oli siellä edessään mondioring-kisat, joten kentällä käytiin läpi monia vaihtoehtoja, miten kentän rakennelmia tottelevaisuusliikkeitten suorittamisessa mahdollisesti käytetään tai missä etsittävä maalimies mahtaisi lymyillä. CEC Elancourtin kenttä sijaitsi Maurepas'n kansallispuiston laidalla eli kentän nurkalta alkoi 117 hehtaarin alue mukavia ulkoilumaastoja. Hotellille oli matkaa vain 4,5 kilometriä, joten tuosta tuli nopeasti meidän päivittäinen ulkoilupaikka. Tuolla alueella kulki tietysti paljon muitakin ihmisiä koirineen, ja ranskalaisesta koirakulttuurista tulikin pantua merkille lähes järkiään koirien hyvä arkikäytös ulkoillessa ja kuuliaisuus omistajiaan kohtaan. En voi olla miettimättä sen yhteyttä tuolla tapana oleviin arkitottelevaisuustreeneihin, joissa koirat pienestä pitäen ystävällisesti ja päättäväisesti ihan fyysisestikin vain laitetaan tekemään asioita ilman houkuttelua. Ei ehkä ollenkaan huono tapa toimia kotikoirien kanssa.

VIIKKO 3
Päivät 15-21

Reissun kolmannella viikolla oli myös yhtä jos toista ohjelmaa. Helteinen keskiviikkopäivä vietettiin Corinnen kanssa yhdessä Ranskan suosituimmista matkailukohteista Versailles'n palatsissa. Ranskan kuningas Ludvig XIII aloitti palatsin rakennuttamisen vuonna 1624, mutta varsinaiseen loistoonsa se rakentui kuningas Ludvig XIV:n eli Aurinkokuninkaan aikaan. Palatsissa on noin 1300 huonetta ja 100 hehtaarin laajuisessa puutarhassa on puistoja, satoja suihkulähteitä, tuhansia istutuksia, pensaita ja puita sekä pienemmät palatsit Petit Trianon ja Grand Trianon. Nähtävää olisi siis riittänyt pidemmäksikin aikaa, mutta me kierrettiin yhden päivän aikataululla audioesittelykierros tunnetuimmista huoneista, kierreltiin puistossa ja käytiin erillisessä kuninkaallisten hevoskärryjen museossa.

Ja olihan tuo koko paikka ihan käsittämätön loistokkuudessaan ja mahtipontisuudessaan, huhhuh. Kaikki, siis ihan kaikki, pinnat oli täynnä huikeita maalauksia, kultaa, kristallia, marmoria ja uskomattoman hienoja yksityiskohtia. (Histoire du château de Versailles)

Yksi nurkka Versailles'n palatsin 1300 huoneesta

Näkymää Versailles'n palatsin puistoon

Versailles'ssa vietetyn helteisen päivän jälkeen kävi kutsu Grosrouvreen Corinnen ja Alainin luo päivälliselle syömään - poroa! Tuliaisiksi Suomesta olin tuonut heille muun muassa Sompion eräherkkujen porovalmisteita ja puolukkahilloa, ja näitä Alain innokkaana kokkina halusi valmistaa päivälliseksi. Poronliha oli Corinnelle ja Alainille ihan uusi elämys, mutta erittäin hyvin tuntui poro maistuvan ja siitä erikoisuudesta riitti seuraavina päivinä kovasti kertomista kaikille ystävillekin.

Viikon toinen turistipäivä perjantaina vierähti Corinnen kanssa Thoiryn eläinpuistossa. Sää tuntui suorastaan kolealta, kun helteet yhtäkkiä loppuivat ja päivälämpötila oli kymmenen asteen pudotuksen jälkeen enää 16 asteen kieppeillä. Kätevää olikin aloittaa päivä eläinpuistossa Réserve Africainesta eli kahdeksan kilometrin mittaisesta safarista lämpimässä autossa pysytellen. Norsuilla, sarvikuonoilla ja virtahevoilla oli turvallisuussyistä omat maastoon pengerretyt tai muutoin rajatut alueensa, mutta muut eläimet kuljeskelivat safarilla vapaasti. Afrikan safarin jälkeen ajeltiin vielä läpi erillinen karhusafari, ja muutama mustakarhu metsiköstä saatiinkin pongattua.

Varsinaisessa eläintarhassa kierreltiin sitten jalkaisin. Saavuimme hieman liian myöhään aamun ruokintakierrosta ajatellen, joten isot kissapedot näyttivät lojuvan jo ruokalevolla. Niiden tarhoissa meni vieherata trissoineen, eli ilmeisesti ne pääsevät hieman saalistamaan ruokaansa. Ainakin mangustit, tonkeanmakakit ja kauneudessaan minun suosikit vuorisudet vaikuttivat olevan laumoissaan alati aktiivisia. Matelijaosasto kierrettiin myös läpi, ja olihan ne anakondat ihan järkyttävän kokoisia kammotuksia. Niillä vaan ei olosuhteet vankeudessa ole koskaan oikein mistään kotoisin. :( Niinsanottu "pikkueläinosasto" ei äkkiseltään kuulostanut kovin kiinnostavalta, mutta jo vain siellä oli vuoroin hienon ja vuoroin hämmentävän näköisiä sammakoita ja sirkkoja. Eläintarhakierroksen jälkeen käytiin vielä 1500-luvulla rakennetussa Thoiryn linnassa, jonka ympärille sen asukkaat ovat eläintarhan perustaneet. Yleisölle eläintarha on avattu vuonna 1968. Linnasta osa on avoinna kävijöille ja osassa yhä asuu saman suvun jälkipolvi. Hienon renessanssin aikaisen sisustuksen lisäksi linnassa oli nähtävillä myös kiinnostava historiikki ja lehtileikekokoelma eläintarhan vaiheista.

Kirahveja ja seeproja Thoiryn eläinpuiston safarilla

Ainon ja Haloon kanssa harjoitukset jatkuivat tälläkin viikolla. Tolppatreenin yhteyteen otettiin mukaan laukaukset, jotka Alain ampui noin viiden metrin päässä koirasta ja tuli sitten lähemmäs antamaan purun. Tarkoituksena tietysti on saada koiralle positiivinen mielleyhtymä, että laukauksista pääsee puremaan. Kaikkien varsinaisten purutreeniin saatujen oppien ja ojennusten lisäksi kotiläksyksi tuli turreille paljon silittelyä! Vieraitten käsiteltävänä oleminen onkin asia, josta on toki ajatellut, että se tekisi hyvää, mutta mitä ei kuitenkaan ole pitänyt niin tarpeellisena. Kaikista tämän reissun aikana saaduista eväistä voikin sanoa, että voi kun oltaisiin tämä kaikki tiedetty vuosi sitten - tai vielä mieluummin puolitoista vuotta sitten! Toivotaan ettei täysin myöhäistä ole vieläkään.

Viikonloppu pyhitettiin mondioring-kisoille Elancourtissa. Lauantaina oli alemmat luokat ja sunnuntaina kahdeksan 3-luokan koiraa. Osallistujista suurin osa oli malinoiseja, mutta saksanpaimenkoiriakin oli useita ja yllättävän monta hollanninpaimenkoiraa. Lisäksi oli yksi beauceron ja briardi E'Bhen. Kaikkia suorituksia en katsonut, mutta monen tasoisia ja tyylisiä esityksiä tuli silti nähtyä. Paljon oli "vanhanaikaisen näköisiä" tottiksia, joissa koirat olivat innoissaan, mutta katselivat mihin huvitti ja tottelemista varmisteltiin kovilla käskyillä. Joukossa oli myös muutama paremman näköinen "IPO-tottis", jota varmasti ajanoloon alkaa nähdä yhä enemmän myös ringilajien kyläkisoissa. Omaksi suosikikseni osallistujista nousi kolmosluokassa kisannut pieni  tehokas malinarttu Fury. Selvisikin, että se on tältä vuodelta Ranskan mestaruuskisojen pronssimitalisti ja nämä olivat sen ensimmäiset kisat pentutauon jälkeen.

Mondioring 2 E'bhen

Corinne urakoi lauantaina osallistumalla saksanpaimenkoiralla Grim ykkösluokkaan ja E'bhenin kanssa kakkosluokkaan. Grim sijoittui hienosti luokkansa kolmanneksi erinomaisella tuloksella 184/200 pistettä (tulokset). E'bhenin oli ensimmäisessä kakkosen kokeessaan tyytyminen tyydyttävään tulokseen 229,5/300, mutta eväät parempaankin on olemassa. Tällä kertaa tuli helppoja pistemenetyksiä noudon nollaamisesta, lisäkäskyistä kaukoissa ja esteen kiertämisestä keppihyökkäyksessä. Välinehyökkäys oli monille koirille vaikea ja E'bhenkin suoriutui siitä rimaa hipoen - mutta suoriutui kuitenkin!

Lauantaina kisakentän laidalla vartaassa paistui possu, joka illanvietossa sitten koko porukalla syötiin. Päivä oli melko kolea ja illalla ripsi vettäkin, mutta tapahtumaa varten kootut katokset suojasivat syöjät ja notkuvat ruokapöydät. Tunnelmakin oli hyvin lämmin, hauska ja kansainvälinenkin, sillä kisan tuomari oli Portugalista ja maalimiehiä oli Ranskan lisäksi Puolasta ja Venäjältä. Sunnuntaina katseltiin kolmosluokan suoritukset, ja pitkän päivän päätteeksi heitettiin hyvästit Corinnen, Alainin ja muiden paikalla olleiden treenikavereitten kanssa, sillä reissun neljännellä viikolla oli edessä kotimatka.

Mongioring-kisoissa Elancourtissa possu valmistui illanviettoon

VIIKKO 4

Tarkoitukseni oli lähteä maanantaina ja olla kotona torstaina, mutta paluumatkan laivat olivatkin yllättävän täynnä tai kokonaan peruttu ja jouduin siirtämään paluuaikataulua yhdellä päivällä. Samalla päätin vaihtelun vuoksi (ja kun Yariskin tuntui ehjänä pysyvän) ajella takaisinpäin Tanskan siltojen kautta, sen sijaan että mentäisiin laivalla Saksasta Ruotsiin.

Päivä 23, Maurepas'ta Rheineen 670 km
Tiistaina pakattiin siis kamppeet kasaan, tehtiin viimeiset ulkoilut ja ajettiin pitkä päivä Belgian ja Hollannin yli Rheineen, Saksaan. Siellä yövyttiin erilaisia konferenssi- ja juhlatiloja sekä majoitusta tarjoavaan paikkaan, joka oli niin kiva, että mielellään menee toistekin. Hotellihuoneet olivat rivitalomallisessa rakennuksessa eli kaikilla oli oma ovi suoraan ulos, ja läheltä löytyi oikein mukavat ulkoilumaastotkin.

Päivä 24, Rheinestä Fredensborgiin 650 km
Majoituksen varaaminen sopivan etapin päästä Tanskasta oli yllättävän haastavaa, joten päädyin Fredensborgiin. Se oli hieman turhan pohjoisessa meidän reitiltä, mutta toisaalta tuli siinä nähtyä kuninkaallinen Fredensborgin linna, jossa kuulemma ainakin osa Tanskan kuningasperheestä oli parastaikaa paikallakin. Suuri, puistoalue linnan ympärillä järven rannalla oli myös kaunis aamu-ulkoilupaikka - olkoonkin, että siellä koirat oli pidettävä hihnan jatkona.

Päivä 25, Fredensborgista Tukholmaan, 700 km
Torstaina matka jatkui siltaa pitkin Ruotsiin. Etelä-Ruotsi on verrattain tylsää ajettavaa, mutta siinähän se meni jo suomenkielistä radio-ohjelmaa kuunnellessa. Tukholmaa lähestyessä pidettiin taas hieman pidempi ulkoilutauko metsässä, jotta Aino ja Haloo jaksaisivat sitten taas oleilla pitkän laivamatkan kellotaulun ympäri. Hurjan hyvin ne kyllä olivatkin koko reissusta suoriutuneet niin autossa, laivassa kuin monissa monituisissa hotelleissa ja ympäristöissä.

Päivä 26, Turusta Oulunsaloon, 650 km
Perjantaiaamuna ajettiin laivasta ulos Turussa, ja sitten olikin enää yhden päivän ajomatka kotiin. Vaan kylläpä tuntuikin kotimaan liikenne verkkaiselta Keski-Euroopassa viilettämisen ja Ruotsinkin hieman korkeampien nopeusrajoitusten jälkeen. Tuntui ettei tuo 650 kilometriä lopu ikinä. Ne menomatkalla löydetyt kantarellit vaivasivat sen verran vielä paluumatkallakin, että pakkohan se oli etsiä sama pysähdyspaikka ja käydä keräämässä kaikki vähänkään syömiskelpoiset yksilöt mukaan.

Tästä huimasta reissusta selvittiin siis aivan mainiosti niin auto, koirat kuin emäntäkin. Ihanaa oli nähdä vanhoja tuttuja, saada uusia ystäviä ja päästä treenaamaan mainiossa CEC Maurepas'n porukassa. Corinnelle kuuluu tietysti suuret kiitokset kaikesta ohjelmasta ja Alainille kestityksestä. Corinnen ansiosta tuli nähtyä ja koettua paljon enemmän kuin osasin odottaakaan. Minä olisin ollut aivan tyytyväinen pelkkään oleiluunkin, mutta ehdottomasti parempi näin! Tuhansien kilometrien ajaminen oli tietysti puuduttavaa, mutta toisaalta kyllä siinä aina näkee ja kokee enemmän kuin lentämällä suoraan kohteeseen. Ja niin huippu reissuhan tämä oli, että toki uudesta seikkailusta jo kovasti haaveillaan. Corinnellakin oli jo monta vierailukohdetta mielessä, joissa ei vielä tällä kertaa ehditty käydä...

2 x BH

Heinäkuun lopulla oli Variksen hampaan poisto Oulunportin Evidensiassa. Aamulla töihin mennessä vein koiran operoitavaksi ja lounastauolla kävin hakemassa sen loppupäiväksi autoon lepäilemään viileään ja hämärään parkkihalliin (ulkona kauhea helle). Iltapäivällä kotipihassa autosta ulos tuli jo ihan virkeä Vaakku. Toimenpide meni siis näppärästi ja Vaakku oli täyden kympin potilas. Ennen poistoa ammottavaa hammasta piti aamuin illoin huuhtoa, kaivaa sisältä roskia pois ja laittaa geeliä tilalle. Vaakulle tämä ei ollut mikään ongelma, mutta emäntä joutui hieman haukkomaan henkeään.

Elokuussa on treenattu Ainon ja Haloon kanssa tottelevaisuutta ja mondioringiä niin ahkerasti kuin on kyetty. Keskiviikkotottiksissa Alatemmeksellä on ollut mukavasti porukkaa, joten kahdellekin koiralle on saanut hyvin henkilöryhmää ja paikallamakuuta häirittynä. Muutamana perjantaina käytiin myös Kiimingissä Tassutörmällä kimppatottiksissa. Sinne porukkaa sattui vaihtelevasti, mutta pääasiassa tarkoituksena olikin tutustua hieman tulevaan koekenttään. Montsuiltu on milloin missäkin, ja kertaalleen käytiin niissä merkeissä myös Haapavedellä Putkan kentällä.

Elokuun lopulla koitti sitten Ainon ja Haloon käyttäytymiskoe Kiimingissä Tassutörmällä. Täpötäysi kymmenen koiran koe vietiin läpi Rauli-myrskyn tuiverruksessa, ja muutama meitä epäonnisempi sai kuin kaatamalla vettä niskaansa. Haloo suoritti ensimmäisessä parissa ja Aino ensimmäisen juoksunsa aloittaneena viimeisessä parissa. Seuraamiset oli kummallakin suurimmaksi osaksi jotain muuta kuin meidän oikeaa koeseuraamista, mutta varsinaisina virheinä Haloo tarvitsi paikkiksen maahanmenossa kolme käskyä ja Aino luoksetulossa kaksi. Varsin kiireellä kokeeseen mentiin, mutta keskeneräisyydestään huolimatta kumpikin suoritti tottisliikkeet, käyttäytyi liikenteessä ongelmitta ja ansaitsi hyväksytyn tuloksen ja BH-merkinnän kilpailukirjaan.

Perinteitäkin tuli kunnioitettua, sillä myös ensimmäisestä pentueesta pitämäni siskokset Ränni ja Nappi suorittivat yhtä aikaa käyttäytymiskokeen samanikäisinä (1v 5kk). Näiden parivaljakkojen välissä Varis kävi oman käyttäytymiskokeensa vasta kypsässä kolmen vuoden iässä, ja olihan sen viimeisen päälle valmis tottis hieman toista luokkaa kuin tällaisilla junioreilla.

Sinnittelin käyttäytymiskokeen hieman toipilaana, mutta seuraavan päivän turistireissun Haapavedelle belgien mondioringmestiksiin jätin suosiolla väliin. Maanantaina oli nimittäin oltava matkantekokunnossa...

Treeniviikonloppu

Heinäkuussa pidettiin Ala-Temmeksellä pieni treeniviikonloppu vaasalaisten ystäviemme kanssa. Viikonlopulle osui kamala helle, mutta hyvin jaksettiin treenata, kun varattiin mukaan paljon kylmää juotavaa ja tehtiin useita lyhyitä treenikierroksia. Lauantaina aloitettiin puolenpäivän aikoihin mondioringillä, kun saatiin malinois Ira ja Toni paikalle. Macken sai pikaperehdytyksen mondioring-maalimieheksi, puvun päällensä ja sitten ei kun menoksi! Ratkiriemukasta oli ainakin Iralla ja yleisöllä, ja oikein hienosti sujui Mackenilla hyökkäykset, ohjaajan puolustus ja pako. Pikkuisen kyllä valitteli, että koira puree puvusta läpi - mutta se vaan kuuluu lajin luonteeseen! :-D

Aino ja Haloo pääsivät myös montsuilemaan pari kierrosta. Hyökkäyksissä ei ollut juuri kehumista, sillä niissä ollaan nyt ison kynnyksen äärellä, kun on siirrytty puremaan housuihin. Eipä auta siihen kuin treeniä, treeniä, treeniä lyhyeltä matkalta ja liinatuella. Toisella kierroksella tehtiin ohjaajan puolustusta, jossa esitettiin sitten ihan normisuoritukset ok otteilla.

Tottis- ja purutreenien täyteisen päivän jälkeen ehtikin vain pikaisesti jättää omat koirat kotiin ja jatkaa matkaa Varjakan venesatamaan. Varjakan saaressa meitä odotti nimittäin rantasauna, jonne matka taitettiin kapulalossilla. Mackenin ja Minnan veivattua lossimme vaijeria pitkin perille päästiin grillaamaan, saunomaan ja pulahtamaan mereen. Tähän ohjelmaosuuteen päivän sää oli täydellinen - ei olisi voinut upeampaa kesäiltaa olla! Illan päätteeksi Jannan kanssa vuorostamme veivasimme lossin takaisinpäin. Ihan hetkisen joutuivat muut venekunnat odottamaan lossilinjan ylitystä meidän veivatessa. Lossin nokassa juoma kädessä maisemista nautiskeleva Macken saikin veneilijöiltä huvittuneen kommentin "laitoit sitten akat töihin". :-D

Sisko ja sen veli  (Black Death Haloo & Hardi)

Sunnuntaina jatkettiin uusin voimin harjoituksia Ala-Temmeksellä. Aino ja Haloo pääsivät Mackenin leikitettäväksi pari kierrosta, ja eipä kyllä haittaisi vaikka pääsisivät näin tavalliseen tapaan leikkimään vieraitten kanssa useamminkin. Aika jännittävää tuntui nimittäin olevan, vaikka intoa toki olikin kovasti! Tottiksessa treenailtiin etenkin ilmoittautumista ja henkilöryhmää. Paljon on treenattavaa, mutta ei auta kuin ottaa vaan rohkeasti askeleita eteenpäin.

Pitkän ja kuuman treenipäivän päätteeksi käytiin vielä syömässä ja sitä myötä alkoikin olla viikonloppu pulkassa. Niin kiva viikonloppu oli, että uusia suunnitelmia jo vähän kaavailtiin. Mukava on näitä treenijuttuja aina yhdessä pähkäillä ja tuskailla - ja myös nähdä miten koirat ovatkin edistyneet!

Toinen sisko (Black Death Hulotte)

Sukukokoukset

Kesäkuussa pidettiin pienimuotoinen sukukokous, kun Tea pysähtyi kesälomareissullaan Oulussa. Jäynä, Tikru, Haloo ja Aino sekä tätikoira Tälli olivat paikalla ja pyörähtivät vuorollaan hieman treenaamassa, touhuamassa ja näytillä kameran edessä. Hyvin monennäköisiä turreja kuviin ikuistuikin, mikä on tervetullutta ja tervettä vaihtelua tässä rotukoirien maailmassa, jossa yleensä tähdätään samaan pieneen muottiin ja toistensa klooneihin. Tean harrastuskaverit olivat ennakkoon epäilleet, miten erottavat Tikrun tulon myötä kaksi mustaa briardia toisistaan, mutta ei taida olla mitään ongelmaa. :-D

Linnanmaalla kun treffattiin, niin vain parin kilometrin siirtymällä päästiin seuraamaan meidän pienen mondioringporukan treenejä. Aino ja Haloo pääsivätkin vielä illan päätteeksi näyttämään, mitä ovat mondioringin saralla sitten viime syksyn oppineet.

Sukukokouksen kakkososa pidettiin Tean paluumatkalla viikkoa myöhemmin. Samalla turriperheen kokoonpanolla treffattiin, mutta tällä kertaa Ala-Temmeksen kentällä keskiviikkotottisten merkeissä. Siinä seurustelun lomassa tuli turrit rapsuteltua ja jokainen kävi kentällä tekemässä oman treeninsä - Tälli muun muassa aloitti uusien tokoliikkeitten opettelun. :) Mukava oli nähdä näitä H-pentueen junioreita sekä tätikoira Tällikkiä omistajineen. Toivottavasti joskus saadaan otettua uusiksi pidemmän kaavan mukaan!




Videolla Ainon ja Haloon hauskanpitoa kotipihalla hedelmäpuitten istuttamisurakan päätteeksi. :)

Tottista ja puruja - hulluna hommia!

Haloon kanssa pyörähdettiin toukokuun alussa ryhmänäyttelyssä Posiolla erittäin hyvällä tuloksella EH1. Juniori esiintyi ja liikkui kehässä juuri niin hienosti ja tehokkaasti kuin mitä itse arvostan, hieno Haloo! Elena Ruskovaaran mieleen massaa puuttui niin naamasta kuin etujalkojen välistä, mikä nykyihanteen tietäen on käyttöharrastajalle erittäin positiivinen lausunto. Ihan oikeana virheenä käyttökoirarodulle Haloolla on aivan liian pehmeä turkinlaatu, mutta sitä ei sitten noteerattu millään lailla.

Ja sitten oikeitten asioitten äärelle. :) Parisen kertaa viikossa on Ainon ja Haloon kanssa käyty Alatempalla tottistelemassa. Harmi vaan, että varsinaiset kimppatreenit on vielä jääneet vähiin. Nyt kun nuo jo osaavat paikallamakuuta, seuruuta ja muuta, niin tarvittaisiin siihen oheen muita häiriöksi, henkilöryhmää, laukauksia, ilmoittautumista ja sen sellaista. Vaan jospa tuleville keskiviikkoilloille saataisiin muutakin kuin sadetta, niin aletaan varmasti osua samaan aikaan kentälle vähän isommalla porukalla.

Paikkamakuuta on tehty nyt noin yhden minuutin pätkää piilossa, joten käyttäytymiskoetta ajatellen tarvitaan paljon pidennystä aikaan ja lisää häiriötä. Noudosta on talvella opeteltu luovutus ja nyt tehty vauhtinoutoa kentällä. Vielä pitäisi liinassa tehdä kuri siihen kapulan ottamishetkeen, jotta se paluu olisi paitsi kivaa niin myös satavarma. Montsutottiksen hyppykuviota on tehty pääasiassa ruualla, ja silloinkin tuppaa hyppy joskus kiireessä jäädä hätäisen laakaksi. Pitkään en uskaltanut tehdä lelulla ollenkaan Haloon roikaistua patukan perässä laakana päin estettä, mutta nyt on tehty suhteellisen turvallisesti myös pallopalkalla. Hyppykorkeus on ollut nyt korkeimmillaan 85 cm. Esteen toiselle puolelle tulevaa maahanmenoa on tehty pääasiassa ihan erikseen tasamaalla pallonheitolla. Seuraamista osataan tehdä pikku pätkiä hienosti, mutta nyt on alettu esittää aiheessa hieman vaatimuksiakin. Pitää nyt yrittää käydä tämä koulu läpi ajoissa, että loppukesästä oltaisiin sitten jo samaa mieltä aiheesta, olipa häiriöitä miten paljon tai kaavio kuinka pitkä tahansa.

Haloo treenaa irrotusta, kuvaaja Sari Manninen

Purutreenejä on ollut nyt kivasti aikalailla pari kertaa viikossa. Pääasiassa on keskitytty brevet-liikkeisiin eli keppihyökkäykseen ja ohjaajanpuolustukseen. Keppihyökkäyksiä on siis tehty pidemmiltä matkoilta ja uutena asiana on opeteltu nyt irrotuksia, jotta voitaisiin pian sitten purra kokopukuunkin. Ja niinhän se aina tämmösten tursakkeitten kanssa menee, että silloin kun pitää purra, niin saa jännittää, että pysyykö kiinni ja sillon kun pitäisi irrottaa, niin eivät tietenkään irrota. :) Lisäksi on nyt otettu mukaan valmistelevia osia ja pureskeltu vieraampiakin heppuja. Välillä menee vähän paremmin ja välillä vähän huonommin - intoa on kuitenkin piisannut ja hauskaa ollut!

Ja Ainollakin irrotustreeni (ja puree väärin päin), kuvaaja Sari Manninen

Montsua ja ensimmäiset jäljet

Huhtikuun toinen viikonloppu vierähti kuunteluoppilaana Putkan järjestämässä Mondioring-seminaarissa Limingassa. Osallistujia saapui Suhteellisen Jussin oppiin treenaamaan ja maalimiestyöskentelyä harjoittelemaan lähestulkoon maan kauimmasta kolkasta asti. Osallistujakirjo oli taas tuttu kaikki maleja ja parilla vähän pidemmät villat, mutta eritasoisia koiria oli mukavasti nuorista koirista aina kolmosluokan kilpailijoihin saakka.

Oppia treenaamiseen sai odotetusti, kun itse on lajissa ihan aloittelija. Erilaiset koiratyypit ja niitten mahdollinen rakentelun tarve tuli esiin ja on mielenkiintoista, kun itselläkin on kaksi keskenään hieman erityyppistä nuorta koiraa. Sain myös hyvään ajankohtaan päätöksen sille, että me purraan jatkossakin ohjaajan puolustuksessa käteen vaikka muissa liikkeissä pääsääntöisesti jalkaan. Mielenkiintoista oli myös nähdä maalimiestyöskentelyä. Kokeissa koeliikkeitten suorittamisessa on arvatenkin taidollisia eroja, mutta taatusti vielä suurempia taitoerot ovat koirien treenaamisessa ja rakentelussa. Ei ole helppoa hommaa koiran edessä, jos ei aina liinan toisessa päässäkään.

Omat montsutreenit on nyt muutaman kerran pidetty Iin koirahallissa nurtsikenttien kuivumista odotellessa. Treenitahti on toistaiseksi ollut harva, mutta silti on yritetty liikautella asioita eteenpäin. Hyökkäyksiä on kokeiltu ensimmäiset kerrat ilman liinatukea ja ohjaajan puolustuksessa on otettu enemmän pyörimisiä, kättelyitä, tuolilla istumista ja muuta. Varmasti ihan peruspohjatyötä tyynyllä pitäisi tehdä enemmän, mutta tiedä sitten päästäisiinkö gurumpien mittapuun mukaan koskaan siitä eteenpäin. Koitetaan nyt siis edetä hitaasti kiiruhtaen ja palataan sitten takaisinpäin, jos seinä näyttää tulevan vastaan.

Tänä kesänä Mondioring on prioriteetti numero yksi, mutta toki metsäjälkeäkin treenataan harvakseltaan kohti koetasoa. Vuoden ensimmäset jäljet tehtiin huhtikuun viimeisenä päivänä, ja erinomaisesti oli Ainolla ja Haloolla jäljestäminen muistissa. Hauskasti kumpikin alkumatkan jälkeen on parhaimmillaan: Aino vireen noustua ja Haloo vireen laskettua hieman. Keskittyminen ja halu on molemmilla kohdallaan alusta loppuun, joten helppoja treenattavia ovat tähän lajiin molemmat.

Haloon ja Ainon touhuja

Talvikaudella on pentujen kanssa koetettu liikautella tottishommia eteenpäin. Vuorotellen ne ovat käyneet yhteistreeneissä Limingan hallilla Luna-siskon kanssa ja Animagi-areenalla palveluskoirayhdistyksen vuorolla. Kotona on tietysti asioita ensin opeteltu ja läksyjä tehty. Mitään ei osata kokonaan ja huipusti, mutta osataan kuitenkin kaikenlaisia pikkujuttuja, joista toivottavasti jonain päiväna vielä kokonaisuus rakentuu.

Ollaan tehty seuraamista, jossa ollaan siinä hermoja raastavassa vaiheessa, kun pähkäillään ja tuskaillaan namikädestä irtaantumista ja lelupalkkaan siirtymistä. Ollaan tehty sivulle kiepsahtamisia ja sivulla perusasennosta maahanmenoja ja maasta perusasentoon nousuja. Ollaan tehty ohjaajan edessä istu-seiso-maahan-vaihtoja. Ollaan tehty paikallaoloa ja pillillä luoksetuloa. Ollaan tehty hyppyä edestakaisin ja ollaan tehty noutokapulan pitämistä ja luovuttamista.

Ihan viimeisen päälle suunnitellusti ei ole tullut tottista kummaltakaan taltioitua, mutta alla Lunan jälkeen pieni pätkä Ainoa helmikuulta. Ja Ainosta löytyy myös toinen pieni pätkä.



Remmilenkillä on käyty sivistyksen parissa silloin tällöin. Onneksi mitään suurempaa ongelmaa ei tunnu olevan, mutta toki maalaiskoirilla mielenkiintoista katseltavaa riittää. Vastikään remmilenkkeiltiin Haloon kanssa Kempeleessä ostoskeskuksen suunnalla ja käytiin välillä leikkimässä ja tottistelemassa koulun pihamaalla. Oli kivaa, ja Haloo oli varsin päteväkin - täytyy harrastaa tuota parkkiksilla ihmisten ilmoilla leikkimistä ja touhuamista enemmänkin! Tuli huomattua, että lelu oli selvästi huipumpi juttu palkkana entä namit.

Mondioring-treenailut ovat talvikaudella jääneet odotetusti vähiin. Nelisen kertaa on taidettu käydä treenaamassa hallissa ja kolme kertaa säitten armoilla pihalla. Treenataan tätä hommaa sitten ahkerammin kevään tullen ja lumien lähdettyä. Alla Haloon montsuilua parin päivän takaa.

Montsuilua

Marraskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna oli vielä täällä pohjoisessakin mondioring-koe Haapavedellä. Matkaa sinne on vain reipas sata kilometriä, joten tottahan lauantaina oli käväistävä koekuvioita katsomassa. Edellisyönä tuprutti tolkuton määrä lunta, joten koekin sai siinä samalla luonnon järjestämänä talviteeman. Aamulla auraamattomilla teillä ajokeli oli niin hankala, että oikein hyvin olisi kyllä kelvannut vielä syysteemakin.

Kokeen alusta ja lopusta jäi joku suoritus näkemättä, mutta oli oikein valaisevaa päästä katselemaan sekä 1-luokan että 2-luokan suorituksia. Ylimmässä luokassa ei ollut yhtään osallistujaa. Harppaus luokkien välissä näytti suurelta, joten ei ihme, että samassa luokassa usein kisataan pitkään. Osallistujien rotukirjo oli odotettu eli kentälle asteli malikka toisensa jälkeen. Yksi tervutukkainen oli  niiden joukossa. Mutkat suoriksi -tyyppisenä yleistyshavaina todettakoon, että purut sujuivat järkiään paremmin entä tottelevaisuusosuus. Tottelevaisuudessa arvostelukriteerit olivat paikoin hieman erilaiset kuin pk-tottiksen tai tokon samankaltaisissa liikkeissä. Mielenkiintoista oli nähdä lajin henkeä ja tasoa. Eikä onneksi tullut hirmuinen rimakauhu. Päinvastoin olisipa hienoa päästä joskus turrin kanssa kehään!

Siinä toivossa onkin jatkettu treenailuja. Ja kuten kuvista näkyy, niin viikko kokeen jälkeen meillä oli taas sateiset, syksyiset treenikelit.

Tonin kevätjuhlaliikkeet. Ainolla taitaa olla jalka valittuna... (Kuva Lyydia Halme)

Haloo (Kuva Lyydia Halme)

E'bhenin jalanjäljissä

Ainon ja Haloon Ranskassa asuva isä E'bhen kilpailee hyvällä menestyksellä Ranskan ringin 2-luokassa ja mondioringin 1-luokassa. Mondioring kansainvälisenä lajina sai Suomessa virallisen koemuodon statuksen 1.1.2015 alkaen. Suomalaiseen palveluskoirakoejärjestelmään tulon myötä laji alkoi hieman kiinnostaa, mutta se samantien myös hautautui ajatukseen, että malikoitten valtaamassa pienessä lajissa tuskin on suuria toiveita päästä treenaamaan briardin kanssa.

E'Bhen

Kuinka ollakkaan sattumalta erään syyskuisen match shown yhteydessä näkemäni mondioring-näytöksen myötä olemme kuin olemmekin päässeet hieman montsuilemaan! Syksyn treeneissä pennut aika nopeasti etenivät patukan, tyynyn ja käsipatin kautta jalkapattiin. Into treenata onkin pennuilla ollut ihan satavarmaa ja hirveä hinku on aina kentälle. Kahden lyhyen treenin taktiikalla on menty, sillä aika nopeasti pennut vielä väsähtävät, kun niin tosissaan ja innolla vääntävät.

Ainon ja Haloon lisäksi emäntäkin on viihtynyt uuden lajin parissa. Mitään en lajista tiedä - muut kyllä selvästi enemmän - mutta se mitä kokemuksessa ja guruudessa hävitään, niin innokkuudessa ja ennakkoluulottomuudessa taatusti voitetaan. Loistojuttu on ollut päästä noitten takkutukkavintiöiden kanssa treenaamaan!

Haloo (Kuva Katja Warppe)