Ainolle JK1

Elokuun lopussa pääsimme Ainon kanssa vihdoinkin ensimmäiseen jälkikokeeseen. Ilmoittauduttu on jo kaksi kertaa aiemminkin, mutta vuosi sitten peruttiin osallistuminen osaamattomuuden ja tänä kesänä juoksun vuoksi.

Koepäivä alkoi jäljillä tutuissa maastoissa Sanginjoen Isokankaalla. Siellä maasto on kangasmetsää, jossa paikoitellen on soisempia alueita. Janan Aino suoritti todella hienosti lukuunottamatta yhden pisteen vienyttä pientä koukkua vasemmalle. Muutoin eteneminen oli suora ja jälkeen reagointi erinomainen. Aino nosti jäljen tarkasti oikealle ja pari koiran mittaa jäljestettyään kääntyi ympäri ja lähti jatkamaan vasemmalle, mikä oli oikea suunta.

Maavainuisena tarkkana työskentelijänä Aino ajoi koko jäljen tyylikkäästi ja ilmaisi kaikki kepit. Puolivälin paremmalla puolen jälki kävi kosteamman sammalisen syvänteen pohjalla ja sieltä noustua Aino pysähtyi, katsoi eteensä ja murisi. Muutaman kymmenen metrin päässä näkyi viereisen jäljen koirakko, joka oli menossa samaan suuntaan kuin mekin. Ehdin jo ajatella, ovatkohan meidän jäljet menneet ristiin, mutta Aino jatkoi saman tien jäljestystä ja teki pian hienon kulman oikealle. Jäljet kävivät siis melko lähellä toisiaan, mutta ratamestarin sanoin, hyvä että sattui peltojälkikoirat molemmille jäljille! 😄💪

Maaston osalta paineet oli pois, sillä tulokseen tarvittavat maastopisteet oli jo koossa. Esineruudusta tuli kuitenkin 29 pisteen edestä kermaa kakun päälle, kun Aino toi kaksi esinettä ihan kelvollisella työskentelyllä. Vieraita esineitäkään ei nyt isommin ihmetelty, vaikka niitä ei enempää ehdittykään treenata. Maastosta lähdettiin siis huiput 198 pistettä taskussa kohti Tassutörmän tottiskenttää.

Tottiskoirana Aino valitettavasti on ainakin toistaiseksi sellainen, että 70 pisteen tulosrajan ylitys ei ole ihan itsestäänselvyys. Nytkin suorittaminen oli kovin nihkeää ja ankeaa, mutta Aino kuitenkin sinnitteli liikkeet läpi. Ainoastaan tasamaanoudossa se teki kuolemaa siinä määrin, että siitä ei tainnut isommin pisteitä jäädä jaettavaksi. Hieno eteenmeno onneksi oli varmasti Ainonkin mielestä mukava päätös suoritukselle. Kokoon saatiin enemmän kuin riittävät 80 pistettä, ja näin Ainokin viimein sai JK1-koulutustunnuksen - vieläpä hienosti 1-tuloksella ja luokkavoitolla. 💕

Kuvat Mari Moisala

Koepäivää odotellessa

Pari päivää ennen Ainolle buukattua jälkikoetta pidettiin pienellä porukalla esineruututreenit Salonpäässä. Maasto siellä on helppoa kangasmetsää silmän kantamattomiin, joten ruudun paikaksi valittiin paremman puutteessa mahdollisimman kumpuileva ylämäki.

Ainon kanssa tällainen kokeenomaisempi treeni vierailla esineillä jäi nyt viime tippaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Hieman Aino ihmettelikin löytämäänsä vierasta esinettä, mutta minun kuittauksesta poimi sen heti mukaansa. Tarvittavat kaksi esinettä tuli hyvällä etsimisellä ja vauhdikkaalla suorituksella, joten toivotaan, että tässä tuli nyt tarvittavat viimeiset opit kokeeseen.

Kuvat Outi Santaholma

Kesä(kana)kuulumisia

Olosuhteet haja-asutusalueella mahdollistavat monenmoista, joten pieni parvi kesäkanoja on ollut suunnitelmissa jo pitkään. Tänä kesänä viimeinkin saatiin kesäkanala valmiiksi ja hain Katan kanalasta asukkaiksi neljä tuotannosta poistuvaa kanaa sekä kukon. Tulokkaat osoittautuivat oikein seurallisiksi ja reippaiksi; eivät pelkää koiria tarhansa ympärillä, vapaana ollessaan kipittävät vastaan ja kun eivät pääse perässä tupaan, niin hengailevat sitten terassilla. Munia kanarouvat ovat pyöräytelleet heti tulopäivästään lähtien noin 20 viikossa.

Kauhun hetkiä koettiin, kun haukka verotti pihassa vapaana ollutta parvea yhden kanan verran. Kanaparka löytyi parhaat palat syötyinä ja muut siivekkäät silminnähden järkyttyneinä kuka minnekin piiloutuneena. Lähes viikon kanat ja kukko pysyivät mökkinsä suojissa odotellen, että vaara varmasti on poistunut maisemista.

Pienentyneen parven täydennykseksi hain kolme kananuorikkoa. Tulokkaat kotiutuivat lopulta hyvin, vaikka vanhojen kanarouvien vastaanotto oli ensin hieman äksy.  Kukostakaan ei isommin ollut järjestyksen pitäjäksi; se on sen verran vässykkä (tai viisas), ettei halunnut puuttua akkojen polemiikkeihin millään lailla. 😄

Aino 4.6.2019

Sitten kanoista koiriin. Ainon kanssa metsäjälkikoe jäi viime vuonna haaveeksi, joten tänä vuonna on viimein laitettava treenaamisessa toimeksi ja sitten vain lähdettävä kokeeseen puutteineen kaikkineen. Jäljestys jäi viime syksynä talvitauolle huonossa vaiheessa, mutta tänä vuonna heti keväästä alkaen Aino on porskutellut kaikki jäljet hienosti. Esineruudussakin ollaan taidettu päästä viime vuoden alhon ylitse, sillä Aino on hakenut kahta tai kolmea esinettä ihan vauhdikkaasti. Toisinaan se on ollut superhyväkin, sillä lähtökohtaisesti se on Haloota ja Vaakkua keskittyneempi ja tarkkanenäisempi reagoimaan esineisiin.

Tottelevaisuus on ollut pääasiallinen murheen aihe nyt, kun maasto on kaiken taikinoinnin jälkeen alkanut varmistua. Kesäksi ilmoittauduin Ainon kanssa Oulun koirakerhon tottisryhmään, jotta pääsemme treenaamaan hieman kokeenomaisempaan tilanteeseen. Palkan kanssa Aino osaa tehdä ihan hienoakin työtä, mutta ilman palkkaa nuupahtaminen tapahtuu hyvin nopeasti. Siihen hieman ympäristön ja tilanteen luomaa painetta päälle, niin Aino-raasu on aivan lastalla kaavittavissa kentän pinnasta. 🙈

Haloo sivistymässä "kaupunkikävelyllä" Limingassa 2.8.2019

Vaakun ilmoitin elokuuksi rallykurssille voi-mes-ryhmään. Iltapissatuksen yhteydessä on kesän mittaan sen kanssa tehty viiden minuutin rallytreenejä ja edistymistä on tapahtunut niin, että kiinnosti jo kovasti, miten oikea puoli ja kaikki kuviot sujuisivat ratatreeneissä. Ja selvästi paremminhan ne ovatkin sujuneet kuin viime joulukuussa avo-voi-kurssilla. Toki osaamista ja varmuutta tarvitaan paljon lisää, mutta useimmiten oltaisiin tulokseen ylletty jo nytkin!

Peltojälkeä ja puruja

Pari vuotta sitten briardileirillä Yläneellä olin Ainon kanssa purutreeniryhmässä ja jäi harmittamaan, kun tarjolla samaan aikaan olisi ollut myös erittäin kiinnostava Holger Palomäen peltojälkiryhmä. Tänä kesänä saatiin Ainon kanssa uusi tilaisuus päästä Holgerin oppiin, kun hän tuli heinäkuussa kouluttamaan Oulun palveluskoirayhdistyksen peltojälkiviikonloppuun.

Pohjatiedoksi Ainosta kerroin, että tavoitteet ovat metsäjäljellä, mutta peltojälkeäkin pitäisi jäljestää ainakin A-osakokeen verran. Pääasiassa on jäljestetty metsässä, jonkin verran nurmialueilla ja ainoastaan kerran pellolla. Luontainen jäljestystyyli on rauhallinen ja maavainuinen ja perusteet on tehty peltojälkityylillä, joten pahimmasta päästä metsäjäljestäjiä Aino ei ole. Treenaamme yksin, joten jännittää, kuinka paljon Aino häiriintyy mukana kulkijasta. Esineet Aino ilmaisee maahanmenolla hieman hitaasti, sillä jäljestäminen olisi mieluisampaa. Vastikään olen lääkkeeksi tähän alkanut haukuttaa ilmaisuissa, jotta Aino oppisi pienen vietinnousun esineelle tuloon.

Aino © Sanna Tenhunen

Lauantaina kokoonnuttiin Muhoksella ja soviteltiin kymmenen osallistujan jäljet pelloille. Tein Ainolle tavanomaisen laatikkojäljen, josta se suoriutuikin oikein mallikkaasti. Mittaa oli noin 300 askelta, esineitä kolme ja noin 15 namia satunnaisilla askeleilla. Alkumatkalla Aino kaksi kertaa pysähtyi, katsoi hitaasti Holgeria vieressään ja jatkoi jäljestämistä. 😄 Hotin mukaan pohjatyö on tehty hyvin, koira osoittaa jäljestämisessään tahtoa ja kulmissa hän ei nähnyt ongelmaa. Tuli jopa kehoitus laitella koira syksyksi erikoisjälkikokeeseen, mutta tuo tavoite jätetään kyllä suosiolla myöhemmäksi.

Sunnuntain pelto oli huomattavan kuiva ja harva ja aukealla puhalsi haastava tuuli. Ainolle tein jälkeen nyt enemmän kulmia ja harvaheinäisille vastatuuliosuuksille laitoin hieman useampia nameja. Hyvin työsti Aino tämänkin jäljen, mutta lyhyellä liinalla liinatuella jäljestäessä toki ei valtavia virheitä helposti pääse tulemaankaan.

Aino © Sanna Tenhunen

Hotin ajatuksena oli opettaa koiralle pennusta alkaen äärettömällä kärsivällisyydellä, että vain rauhallisella mielentilalla pääsee pellolle ja jäljestämään. Koiran toivotaan itse hoksaavan ja oppivan asioita; sen tekemiseen ei juuri puututa, vaan ohjaajan tehtävä on pelata ruuan järkevällä sijoittelulla jäljelle. Kulman tai esineen ylityksestä koira otetaan rauhallisesti muutamia metrejä taaksepäin ja se saa jäljestää kohdan uudelleen ja hoksata itse mistä olikaan kyse. Lisäksi käytiin läpi lukemattomat määrät pieniä asioita ja toimintatapoja, joista osa oli uusia ja osa tuttuja juttuja, jotka helposti unohtuvat käytöstä. Ainon kanssa varsinaisten oppien lisäksi saatiin tästä pellolla vietetystä viikonlopusta kovasti kaipaamamme peltojälkikokemusta ja luottoa omaan osaamiseen.

Aino © Tanja Loukusa

Heinäkuulle osui toinenkin iso treeniviikonloppu, kun Juha Korri, Susanna Korri ja Esa Tapio tulivat Ouluun kouluttamaan tottelevaisuutta ja puruja. Ainon kanssa pääsimme Juhan pururyhmään, ja tavoitteena oli saada kokemusta ja kasvatella itsevarmuutta vieraan maalimiehen kanssa.

Kaikkiaan tehtiin neljä pientä treeniä, joissa Juha omalla perääntymisellä vahvisteli Ainoa haukussa. Oleellista oli jättää hiha sivuun, jotta koira voittaa nimenomaan maalimiehen ja saa lisää itsevarmuutta haastaa tätä. Piiskan pauke oli Ainolle uusi tuttavuus, joten siihen tuli nyt samalla rakennettua assosiaatiota oikein ajoitetuilla paukauksilla. Ainolle matalaviettisenä koirana piiska voisi olla hyvä lisä paitsi puruissa niin myös tottiksessa.

Samalla kentällä pyöri sekä Juhan että Esan ryhmä, joten kentänlaidalta ehti nähdä paljon erilaisia koiria ja hyvin perusteltuja, suunniteltuja ja purettuja harjoituksia. Omien harjoitusten lisäksi muitten treeneistä sai hyviä ajatuksia ja näki taas kuinka pieni osanen kerrallaan ja pitkäjänteisesti asioita tulee opetella. Taitavaa työtä!

Aino © Tanja Loukusa

Rallykoe, synttärit ja jälkikoe

Kesäkuun puolivälissä käytiin Ainon kanssa rallytokoilemassa viimeinen alokasluokan tulos Muhoksella. Viimeksi oli rallytokoiltu maaliskuussa, mutta kisapaikalla omaa vuoroa odotellessa ehdittiin hyvin kerrata saksalaiset ja myötäpäivään pyörimiset. Päivä oli aurinkoinen ja sorapohjaisessa kaukalossa rata-alue oli paahtavan kuuma. Aino suoritteli kuviot tapansa mukaan rauhallisesti. Tällä kertaa selvittiin virheittä ja sata pistettä saaneisesta nopeimmalla suoritusajalla, joten Aino sai kuitata koulutustunnuksen RTK1 ison luokan ensimmäiseltä sijalta.

Seuraavan kerran pyöritään kylttien seassa ilman talutinta avoimessa luokassa. Avoimen luokan kyltit on osattu maaliskuussa ihan hyvin, joten seuraavaan kokeeseen mennään sitten kun sellainen sopivasti kohdalle osuu.

Aino 13.6.2019

Varis täytti 21. kesäkuuta kymmenen vuotta! Koirat täyttävät pyöreitä vain kerran elämässään - eivätkä valitettavasti aina sitä kertaakaan. Olemme siis onnellisia tämän rajapyykin ylityksestä ja pidän nöyränä mielessä, että 11 vuottakaan ei ole mikään itsestäänselvyys, 12-vuotias briardi on jo hyvin vanha ja siitä eteenpäin sitten jo todella vanha.

Variksen kymmeneen vuoteen on mahtunut monenmoista. Sen nuoruudessa hetkittäin ajattelin epätoivoisena, että tästä koirasta ei tule yhtään mitään, sen kanssa ei voi mennä ikinä edes käyttäytymiskokeeseen. Epätoivon nielin luopumalla odotuksistani, sillä mikäpä pakko kokeisiin on lähteä, mukava koirahan se on kotona. Pian tuli kuitenkin sisuuntuminen, että onhan tässä koirassa niin paljon ominaisuuksia, että mitä väliä vaikka se joissain asioissa onkin muuta kuin toivoisin. Itseasiassa ne heikkoudetkin oikein valjastettuna ovat kääntyneet voimavaraksi, ja niin vain Vaakusta tulikin kisakentillä yksi kaikkien aikojen briardeista. 💪

Sittemmin nuoruuden vauhti ja vaaralliset tilanteet ovat vaihtuneet vanhan koiran viisaudeksi. Nyt me Vaakun kanssa istutaan terassin laidalla vieretysten ja yhdessä taivastellaan mielessämme vuorostaan Ainon ja Haloon touhuja.

Varis 13.6.2019

Hieman ex tempore ilmoitin Haloon oman seuran iltajälkikokeeseen kesäkuun lopulla. Keväällä tehty ainokainen jälkitreeni meni niin valtavalla jälleenjäljestämisen riemulla, että arvelin sen kantavan hyvin kokeessakin. Esineruutukin meni leirillä hyvin, joten sieltä arvelin pari kolme esinettä nousevan ja tottistakin osataan tulokseen yltämiseen riittävästi. Näillä eväin lähdettiin JK3-koulutustunnusta tavoittelemaan - ja kyllä se sieltä tulikin!

Tottikset suoritettiin Tassutörmällä heti kärkeen. Ihan kokeen alla muistin, että liikkeestä seisomista Haloo ei osaa, joten sen se meni odotetusti maahan. Muuten kaikki liikkeet tuli suoritettua melko oikein ja hyvällä halulla, mutta ei mitenkään superhienosti. Tottelevaisuudesta Juhani Petäjistöltä pisteet 84.

Sanginjoella maastossa jäljestys sen sijaan sujui hurjan hienosti ja vauhdikkaasti alusta loppuun asti - tai siis melkein loppuun asti. Viisi välikeppiä oli taskussa, kun tultiin tielle. Otettiin tuo loppu moneen kertaan uudelleen, mutta joka kerta Haloo tuli vain tielle. Tien toiselle puolellekaan jälki ei tuntunut jatkuvan. Aikamme siinä epäuskoisina pyörittyämme oli pakko luovuttaa viimeisen kepin etsiminen.

Viimeinen keppi on pisteytetty todella arvokkaaksi, joten tulokseen yltämiseksi esineruudusta oli pakko nousta kaikki neljä esinettä. Tuohon en itse oikein uskonut, mutta niin vain Haloo löysi kuin löysikin kaikki esineet, ja maastosta saatiin riittävät 153 pistettä kokoon. Hienosti saatiin siis tulos ja JK3, mitä lähdettiinkin tavoittelemaan - mutta kylläpä nyt jäikin harmittamaan tuo jäljen 40 pisteen arvoinen viimeinen keppi. Se olisi ollut lähellä tietä kääntyneen kulman jälkeen 50 metrin päässä ja sinne jäi siis samalla ykköstulos. Niin lähellä, mutta niin kaukana!

Haloo 13.6.2019

Kasvattitapaaminen

Hakuleiriltä palattua seuraavana torstai-iltana pidettiin kasvattitapaaminen Oulun seudulla, Juurussuon kylätalolla. Outi ja Jäynä eivät ymmärrettävästi lähteneet heti uuteen reissuun, samoin Priscalle ja Äitschille matkaa Sveitsistä on hieman liikaa, mutta hienosti yhdestätoista kasvatista kaikki muut yhdeksän omistajineen olivat paikalla. Mikä parasta, 21. kesäkuuta pyöreät 10 vuotta täyttävä V-pentue koko viiden koiran vahvuudessaan oli juhlimassa tulevaa merkkipäivää. 💕

Varsinaista ohjelmaa ei buukattu, vaan ilta kului rattoisasti kuulumisia vaihtaessa, menneitä (50 vuodelta!) muistellessa ja koiria leikittäessä. Siinä sivussa kun grillattiin, juotiin kakkukahvit ja kippisteltiin kuplivat niin aika meni kuin siivillä. Sääkin suosi meidän illanviettoa, kun oli poutaista ja lämmintä. Vähemmilläkin hyttysillä olisi kyllä pärjätty.

Eddie (Black Death Voodoo) lähti aikoinaan pentueesta ensimmäisenä Taijan ja Tomin matkassa kohti Kajaania. Kotona odottivat agilitya harrastavat bichonipojat, joista ikänestori Rasmus yhä on arjessa mukana. Sittemmin perhe on kasvanut kahdella lapsella ja Eddie on omaksunut hienosti lapsiperheen elämänmenon ja ottanut oman ison paikkansa lasten unen turvaajana, leikkien keskipisteenä, lukukoirana jne.

Tälli (Black Death Voici) matkasi luovutusikäisenä Tean lapsi- ja koiraperheeseen Lahden seudulle. Kevyt ja vikkelä Tälli pääsi lagotto Nirpun tassunjälkiin agilitykoiran vauhdikkaalle uralle. Nyt lähes kymmenen vuotta myöhemmin lapset ovatkin jo teinejä ja Tälli on ehtinyt tehdä vaikutuksen lukuisiin katsojiin agilityareenoilla - eikä vähiten Teaan, sillä lauma on kasvanut toisella briardilla, Tällin siskontyttö Tikrulla.

Bruno (Black Death Voyou) odotti omaa kotia hieman pidempään ja löysi sen 12-viikkoisena palveluskoirakokeesta. Talkoilemassa ollut Susanna kertoi haaveilleensa briardista, ja niin Bruno päätyi hänelle kotiin, jossa ihmisperheenjäsenten lisäksi odotti saksanpaimenkoira Eros. Nyt Bruno elelee ainoana koirana ja on tainnut kietaista niin emännän kuin isännän karvaisen briardintassunsa ympärille.

Tikru (Black Death Hirondelle) edustaa 4-vuotiasta nuorempaa polvea ja tuo taas hieman uudenlaisia haasteita Tean koiraharrastukseen. Tälli-tädin jalanjäljissä pieni ja vikkelä Tikru on keskittynyt (😃) agilityuraan, jossa innosta ja nopeudesta ei ainakaan jää eteneminen kiinni. Keskittymisestä ehkä välillä. Hieman. 

Luna (Black Death Hibou) on myös nuorempaa polvea ja palautti Kristiinan muutaman koirattoman vuoden jälkeen jälleen briardinomistajien joukkoon. Lunan arkeen kuuluu muun muassa keltaisella kuplavolkkarilla ajelua ja vetohiihtoa (kovalla vauhdilla ja hienolla fokuksella!) - tietysti sen mitä aktiiviselta lapsiperheen pyöritykseltä ehtii!

Siinä määrin tästä tapaamisesta innostuttiin, että kovasti viriteltiin jo uutta miittiä ensi kesälle - viikonlopun mittaisena tietysti. Pitkät välimatkat ja aikataulujen sovitteleminen tuo aina omat haasteensa, mutta kyllä miniloma samanhenkisessä ihanien "kohtalotoverien" seurassa on aina sen arvoista! Tea voi siis alkaa jo huoletta pläräämään kalenterista sopivaa viikonloppua seuraavalle Pohjoisen turneelleen. 😄

Briardien hakuleiri Surkeejärvellä

Kesäkuun toisena viikonloppuna oli briardien hakuleiri Jyväskylän seudulla Surkeejärvellä. Viikonlopuksi luvattiin hellettä, joten turistiturrit jäivät kotiin ja A-luokan reissuun lähdettiin kahdestaan Haloon kanssa. Kouluttajaksi leirille saimme Sari Kärnän, joten tietoa ja taitoa oli taas roppakaupalla jaossa.

Helteinen perjantai-ilta meni Surkeejärven päätaloon asettuessa ja vanhojen sekä uusien briardistituttujen kanssa kuulumisia vaihtaessa. Erityisen kiva oli tietysti nähdä pitkästä aikaa Outia ja Jäynä-kasvattia, jotka ajelivat hakuleirille pitkän matkan takaa Rovaniemeltä. Lauantaina päästiin sitten itse asiaan eli hakuradalle, joka tehtiin vaakasuuntaan rinteeseen. Vasen puoli laski alas aukealle ja oikea puoli nousi kalliolohkareiseen ylämäkeen. Tähän maastoon kun lisätään vielä hellelukemat ja paahtava auringonpaiste, niin melkoisen raskaat oli olosuhteet.

Haloolle oli uudet maalimiehet ja meille aakeisiin tottuneille ennen näkemättömän haastava maasto, joten muilta osin tehtiin vanha tuttu treeni: siirtyvät maalimiehet, neljä pistoa, suorapalkat ja muutoin valmiit maalimiehet ilman apuja, mutta Haloo sai leirissä nähdä maalimiehet ja lähdön etukulmiin. Yksi kiero pisto ylämäkeen taidettiin uusia, mutta muuten sujui suunnitellusti. Potkuakin riitti alusta loppuun asti mukavasti, vaikka selvästi tavallista rankempaa olikin.

Iltasella pahimman helteen hälvettyä tehtiin vielä risteilytreenit läheisellä pellolla. Harjoituksessa kentällä etenee kaksi maalimiestä, joille koiraa lähetellään yliheitoilla. Kohteena oleva maalimies menee kyykyyn ja nousee palkkaamisen päätyttyä.

Haloon kanssa toteutettiin tämä meille tutummin seisovilla maalimiehillä ja haltuunotolla keskilinjalla ennen lähetystä toisella puolelle. Saatiin näin erinomaista harjoitusta vauhdikkaisiin haltuuntuloihin ja palkaksi heti perään uusi maalimies. Varsin sujuvasti tämä jo menikin. Koiran tullessa vauhdikkasti minua kohti voisin alkaa päästää sen yliheitolla toiselle puolelle, mutta ei nyt vielä pidetä kiirettä tämän kanssa. Tällä toivottavasti vältämme holtittoman näköiset yliheitot ja haluttomat luoksetulot keskilinjalla.



Sunnuntaina hakurata tehtiin tasaiseen ihanteelliseen maastoon ja sääkin oli suosiollisempi eli vähemmän lämpöä ja enemmän pilviä. Harjoituksiin otettiin rohkeasti lisää mittaa eli poistuttiin sieltä neljän piston mukavuusalueelta. Haloon kanssa tehtiin ensimmäinen tyhjä pisto ja sen jälkeen liuta suoria pistoja valmiille maalimiehille ilman apuja. Nämä meni kaikki loistavasti! Oli motivaation ja pistojen puolesta ihan koevalmista toimintaa.

Iltapäivällä osa lähti kotimatkalle ja loppu porukka tallasi vielä esineruudun. Vaikka päivä jo omissa punteissa hieman painoikin, jäätiin Haloon kanssa treenaamaan niinsanotusti koko rahan edestä. Saatiinkin hyvä esineruututreeni, jossa kokeenomaisesti oli tuomari ja katsojia paikalla, mutta ruudussa olikin henkilö jättämässä esineet. Haetutin kolme esinettä neljästä, ja ne tulikin ripeästi. Alussa Haloo taisi paahtaa yhdestä takakulman esineestä ohi vauhdin ja innon hurmassa, mutta nopeasti tasaantui niin, että esineet alkoi nousta. Etuesineenkin haistoi edellistä tuodessa ja haki sen sitten uudella lähetyksellä ihan silmänräpäyksessä.



Esineruudun jälkeen päästiin kotimatkalle väsyneinä, mutta tyytyväisinä viikonlopun treeneihin ja antiin. Kotimatkasta tulikin hieman erilainen, kun autorikon vuoksi poimittiin meitä tunti pari edellä lähteneet Outi ja Jäynä kyytiin. Onneksi ei ollut muita koiria mukana, niin mahduttiin hyvin samaan autoon. Haloosta ei tullut otettua leirikuvia, joten kuvituksena tällä kertaa velipoika Jäynä. Kyllä ne tekemisessään ihan ylpeydellä sisaruksiksi tunnistaa! 👍

Hakutreenejä ja Vaakun leikkaus

Maastokausi on alkanut henkilöhaun merkeissä. Haloon kanssa on aloitettu hakuharrastus toden teolla tänä keväänä, ja tähtäimessä on syksyn hakukokeet tai etsintäkokeet. Treenaamaan on päästy useissa eri maastoissa ja mukavan vaihtelevalla kokoonpanolla eli miltei joka kerta on ollut vieraitakin maalimiehiä. Ihan perusasiaa on vahvistettu eli suoraa pistoa siirtyvillä maalimiehillä, suorapalkoilla. Toisinaan olen hakenut Haloon takaisin keskilinjalle, toisinaan kutsunut, jolloin tulee palkittua pistolta sisääntuloa. Haluan, että perusasiat eli lähetys, paluu keskilinjalle ja lähetys uudelle pistolle ovat kunnossa ja motivoituneet ennen kuin aletaan opetella mitään muita hienouksia.

Hienosti Haloo onkin suoriutunut. Sillä on erinomainen keskittyminen ja fokus, joten se lähtee suoraan ja lujaa. Maalimiehet ovat olleet aina takalaidalla 50 metrissä eli puoliväliin jäämistä ei ole missään vaiheessa opetettu. Lähimaalimiehet kuuluvat meillä niihin muihin hienouksiin, sitten kun perusasiat ovat kunnossa. Pari kertaa on metsästä löytynyt mörkö, joka on suht' nopeasti todettu maalimieheksi ja löydetty seuraavilla pistoilla ongelmitta. Ilmaisua on treenattu kotioloissa lähimetsässä. Siihen opetellaan vielä etunakki ja jarrutettuna näytölle meno, ennen kuin aletaan ajaa samaa kuviota sisään varsinaisissa hakutreenissä.

Lauantain treeni

Toukokuun viimeinen viikonloppu vierähti Haloon kanssa Oulun palveluskoirayhdistyksen hakukoulutuksessa, jossa vierailevana kouluttajana oli hakutuomari ja holskukilpailija Marja Uusitalo. Jo Marjan esittelytekstistä etukäteen ajattelin, että hyvin samoilla linjoilla ollaan ja varmasti on osaava ihminen tällaisille Haloon tyyppisillekin hakukoirille. Ja niinhän me viikonloppuna saatiinkin vahvistusta tekemisillemme ja toki myös uusia ajatuksia mukaamme.

Sunnuntain treeni

Sää oli koko viikonlopun kolea ja sateinen, mutta hyvin viihdyttiin metsässä pitkät treenipäivät niin koirat kuin emännät. Haloolle maasto oli uusi ja maalimiehet vieraat, mutta todella hienosti ilman yhtään mörköä se teki lauantaina perus suorapistotreenin ja sunnuntaina joukkoon otettiin pari pitkää L-etenemää. Ostoslistalle laitettiin nyt vihdoin ja viimein simppelit radiopuhelimet ja ehkä täytyy hieman tuunata meidän alueenmerkkauskreppejäkin. 😁

Vaakku kuntoutui hyvin viime marraskuisesta pattien poistosta, mutta tuolloin myös yhden nisän takaa löytyi pieni herne. En oikein osannut päättää, poistaako tuo nisäkasvain vai ei. Yksi pieni siisti herne ei vaikuta kauhean vakavalta, mutta onhan niitä huonostikin päättyneitä tarinoita tiedossa. Päätin siis lopulta poistattaa tuonkin. Pyysin ensin röntgenkuvat etäpesäkkeitten varalta, sillä turhaanhan sitä enää leikkaa, jos niin sanotusti maito on jo maassa. Kuvat olivat kuitenkin täysin puhtaat, joten toukokuun viimeisenä maanantaina Vaakku pääsi taas operoitavaksi. Lopputuloksena oli jälleen aika iso leikkaushaava, mutta jos jotain positiivista niin toipilasaika ja haavanhoito menevät jo vankalla rutiinilla. Toivotaan, että ilman patteja on nyt Vaakulla hyviä terveitä eläkevuosia edessään!

Noseworkia

Heti Ranskasta palattua oli edessä nosework-koeviikonloppu. Haloolle oli luvassa osallistuminen lauantaina ja minulle talkoilua sunnuntaina. Treenaaminen koitosta varten hoidettiin osallistumalla koirakoulu Kisman huhtikuun nosework-kurssille, jossa tehtiin puolenkymmentä harjoitusta kerran viikossa.

Toisella treenikerralla pyysin Katjaa videoimaan meidän suorituksia. Ensimmäisessä harjoituksessa Haloo löytää hajun jo yhdeksän sekunnin kohdalla, mutta ei halua ilmaista sitä vielä. Se on vasta 46 sekunnin kohdilla mielestään tutkinut tarpeeksi, ravistaa turkkinsa ja menee suorinta tietä tarkentamaan ja ilmaisemaan löydön. Tämän huomasi helposti jo livenä, mutta videoilta tuli todettua, että kyllähän se mokoma tekee saman myös toisessa ja kolmannessa harjoituksessa.

Toisessa videossa Haloo ohittaa hajupilven useaan kertaan ennen kuin on tutkaillut mielestään riittävästi ja on sopiva aika tarkentaa ja ilmaista löytö. Keittiöetsinnässä se iloisesti tutkii paikkoja kunnes 42 sekunnin kohdalla annan painokkaasti uuden etsintäkäskyn ja Haloo meneekin suorinta tietä pöydän alle ja tarkentaa ja ilmaisee löydön tuolin alta. Se on siis jos kahdeksan sekunnin kohdalla tuolin ohi mennessään haistanut, että siellä se on. Onpahan viheliäinen tapa!

Neljännessä videossa Haloo saa hajun jo ennen aloitusta ja siinä se sentään tarkentaa ja ilmaisee heti ilman koko huoneen etsimistä ensin. Ehkä illan viimeiseeen harjoitukseen mennessä oli jo saanut etsiä ja tutkailla tarpeeksi. Tällainen toimintamalli on siis diagnosoitu, mutta ennen koetta siihen ei tietysti viitsinyt alkaa mitään lääkkeitä kokeilemaan. Kun nyt vaan etsisi ja ilmaisisi parin kolmen minuutin etsintäajassa.










Koeaamuna ajettiin kaikkien aikojen lyhyin (noin 4 km) siirtymä koepaikalle Kisakankaalle. Kyseessä oli kahden tuomarin koe, joten osallistujat arvottiin kahteen 10 kilpailijan ryhmään ja toinen ryhmä aloitti sisätiloissa laatikkoetsinnällä ja sisäetsinnällä, toinen ryhmä pihalla ulkoetsinnällä ja ajoneuvoetsinnällä.

Haloon kanssa aloitettiin sisällä ja molemmat etsinnät menivät hyvin. Laatikkoetsinnässä se etsi hyvin ja löysi helposti. Sisätilaetsintä oli kaakeloidussa pesuhuoneessa ja siellä Haloo teki tuon tutun kuvionsa eli löysi heti, mutta tutki koko alueen ennen kuin ilmaisi löydön.

Ulkoetsintään se sitten kaatui. Päivän mittaan virinnyt tuuli painoi tuolin alle piilotetun hajun muutaman metrin päähän rakennuksen seinään ja sen seinän tutkimiseen Haloo jäi kiinni. Tuolin lähellä käydessämme Haloo ei reagoinut lainkaan vaan vaikutti enemmänkin saavan hajua vähän matkan päässä olleesta ajoneuvoetsintäaueesta. Vielä siinäkään vaiheessa kun etsintäaika oli päättynyt ja tiesin ohjata Haloon tuolin luokse se ei edelleenkään millään meinannut havaita hajua tuolista. Tämä olisi siis jäänyt meiltä löytämättä, vaikka olisin hoksannutkin, että haju tulee seinään tuulen mukana muualta.

Ajoneuvoetsinnästä tuli taas löytö, joten kolme neljästä tehtävästä selvitettiin. Kaikki neljä löytöä pitäisi kuitenkin tehdä, mutta tiukassa se tuntuu olevan. Toki näin keväällä ulkoetsintöjä ei juurikaan ollut alla, joten ne olisi varmasti syytä laittaa treenilistalle ennen kuin seuraavan kerran kokeillaan.

ABT:n treenileirillä Ranskassa

Amicale du Briard de Travail -yhdistys (ABT) järjestää vuosittain pääsiäisenä treeniviikonlopun jossain päin Ranskaa. Yleensä en töiden vuoksi pääse osallistumaan, mutta tänä vuonna sain lomaa pääsiäisen ylitse ja lähdin tietysti reissuun ottamaan pienen varaslähdön kesään. Viikonlopulle oli löytynyt tällä kertaa järjestäjä Bretagnen alueelta, Atlantin valtameren rannikolta Lorientista. Siellä treenipuitteista ja ruokahuollosta vastasi paikallinen koirakerho, Club Lorient Quéven Sport Canin.

Ensisijaisesti kiinnosti nähdä mahdollisimman paljon muita briardeja, mutta otin kuitenkin Haloon mukaan kokemusta kartuttamaan. Matka tehtiin lentäen Oulusta Helsingin kautta Pariisiin, ja Charles de Gaullen lentokentältä jatkettiin vuokra-autolla reilut 500 kilometriä Lorientiin. Perillä hotellilla oltiin alkuillasta.

Ennen viikonlopun ohjelmaa minulla oli koko torstaipäivä vapaata. Aamulla käytiin ulkoilemassa Kerrousseaun luonnonsuojelualueella, joka olikin hyvä lenkkipaikka koko reissun ajaksi. Helteisen päivän Haloo vietti siestaa ja minä kiertelin paikallisessa Pont Scorffin eläintarhassa. Vaikka en eläintarhoja varsinaisesti kannatakaan, niin aina voi jättää palautetta, mitkä eläimet näyttivät viihtyvän ja mitä olisi mukava nähdä enemmän. Pont Scorffissa pisteet keräsivät Afrikan savannien vauhdikkaat seeprat ja juovagnuut sekä suurella metsäaukiolla vapaana lentävät arat.

Perjantaina hoidettiin Kerpontin eläinlääkäriasemalla alta pois Haloon Suomeen paluuseen tarvittava ekinokokkoosilääkitys. Eläinääkäri laski hämmentyneenä suomalaisessa passissa olevan 20 sivua tilaa yksinomaa ekinokokkoosimerkinnöille - ei ole kuulemma koskaan nähnyt vastaavaa. 😃

Lorient Quévenin koirakerhon kentällä leiriohjelma alkoi iltapäivällä Michel Jegardin luennolla Ranskan kansallisesta jälkikokeesta. Lajissa jäljestetään pellolla, mutta FH-jälkeä vauhdikkaammin joko jälkiliinassa tai vapaana, jolloin ohjaaja odottaa pellon laidassa. Jäljen lopussa koiran tulee tunnistaa ja ilmaista jäljen tehnyt henkilö. Fläppitaululle piirtyi monelaisia harhajälkiharjoituksia ja ne ovat ilmeisesti oleellinen osa lajia.

Illalla päästiin sitten ajan kanssa seurustelemaan vanhojen ystävien ja lukuisten uusien tuttavuuksien kanssa illallisen äärellä. Näin leiriolosuhteissakin menussa oli aina alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka ja siihen vielä hotelliaamiaiset joukkoon, niin laihtumaan ei kyllä päässyt tämänkään viikonlopun aikana.

Lauantai ja sunnuntai olivat täysiä treenipäiviä. Jälkikoirakot lähtivät Michelin johdolla pellolle, tokoilijat pääsivät Babeth Le Gacin oppiin ja purulajien harrastajat treenasivat keskenään. Keskellä päivää syötiin lounas ja pitkä päivä päättyi illalliseen ja illanviettoon. Lauantaina oli lisäksi Corinne Forgerien shiatsuluento ja ABT:n vuosikokous.

Mukavuudenhaluisesti vietin molemmat päivät helteisten ja varjottomien jälkipeltojen sijaan kentän laidalla seuraten toko- ja purutreenejä. Suurin osa viikonlopun briardeista tulikin kentällä nähtyä, mutta jälkikäteen ajatellen olisi ehkä voinut sunnuntaina käydä myös jälkipellolla. Mikään viikonlopun kolmesta lajista ei ole Haloon laji, mutta teimme kuitenkin mielenvirkistykseksi pari purutreeniä ja omaksi (ja muutaman muun 😄) iloksi vähän tottista.

Haloon ja Ainon sukulaisiakin oli paikalla. E'bhen-isä oli tieysti Corinnella mukana vaikka eläkeläinen jo onkin. E'bhenin uudesta pentueesta oli kolme 10-viikkoista sisaruspuolta tutustumassa harrastuksiin. Myös kolme serkkua oli paikalla Etsabe-tädin viimeisimmästä pentueesta, ja hieman kaukaisempina sukulaisina Veedoch-isoisän jälkeläisiä oli kolme muutakin isän ja tädin lisäksi.

Viikonloppuun osallistui noin 30 koirakkoa, joitten joukossa oli minun ja Haloon lisäksi pari muutakin Ranskan rajojen ulkopuolelta. Yksi pariskunta matkustaa leirille joka vuosi Belgiasta ja minun tavoin ensimmäistä kertaa oli mukana sometuttu Susanne Saksasta. Hänen kanssaan juttu luistikin hyvin englanniksi niin kielen kuin ajatusmaailman puolesta. Ranskalaiset puhuvat englantia hyvin vaihtelevasti, mutta hyvin juttua silti riitti minun huonolla ranskalla ja heidän huonolla englannilla - ja tarpeen tullen kiikutettiin sitten kielitaitoisempaa yksilöä apuun. 😄

Sunnuntaina illallisen ja illanvieton jälkeen heitettiin hyvästit ja toivoteltiin hyvät kotimatkat. Haloon kanssa ajeltiin maanantaina kaikessa rauhassa Maurepas'han vanhaan tuttuun hotelliin, ja tiistaiaamuna oli enää reilun 50 kilometrin matka CDG:n lentokentälle. Hieman alkoi aamuruuhkassa madellessa jännittää, miten ehditään ajoissa perille palauttamaan auto ja jättämään Haloo ruumaan vietäväksi, mutta aikaa oli varattu riittävästi ja hyvin ehdittiin.

Haloo selvisi uudesta matkustuskokemuksestaan hyvin. Paluumatkalla välilaskun aikana Helsingissä ruumaa purettaessa ei tosin jäänyt kenellekään epäselväksi, että koirakin on ollut kyydissä, kun Haloo haukkua kilkatti ruumaan tunkeutuille täysin palkein. Lennot se matkusti kaikessa rauhassa ja terminaaliin kärrätessä istui boksissaan reippaana ja kiltisti suu supussa. Voidaan siis tarvittaessa lähteä toistekin!

Hakumaastoja odotellessa

Lumien lähtöä ja hakumetsään pääsyä odotellessa on Haloon kanssa käyty muutamissa ilmaisutreeneissä. Me tosin on tehty niissä enimmäkseen suorapalkkatreeniä, kun katsoin paremmaksi vierailla maalimiehillä nyt alkuun vain vahvistaa hinkua mennä ja varmuutta olla maalimiesten luona. Eikä näissä kyllä ongelmaa ollutkaan. Tilipussi kun on Haloolla tiedossa, niin sehän on maalimiehillä kuin takiainen. Tiukassa tahtookin olla saada tuo eläin kutsumalla takaisin keskilinjalle.

Haloo on aika hektinen persoona ja haukkuääni on karmeaa kimitystä, joten kaikkien korvia ja hermoja säästäen siitä tulee rullakoira. Kaiken lisäksi se tykää juosta ja noutaa, joten rulla sopii sille kuin nenä päähän. Vanhoille irtorullille tulee siis taas käyttöä, ja tuunasinkin niihin hieman pitävämmän pinnan uudella teippauksella. Irtorulliin otettiin hieman itse ennakkoon tuntumaa ja sitten hakkuuaukealla mökkikylätreenissä tehtiin parit ensimmäiset ilmaisuketjut. Tästä se lähtee!

Kuvat Outi Santaholma

Semmoja ja Ainon rallykisat

Viime aikoina on aktivoiduttu koulutusseminaarien saralla. Kesällä osallistuttiin Haloon kanssa  Janne Laitisen tottisviikonloppuun, nyt tammikuussa oltiin Jenni Ojalan opissa ja maaliskuussa Tuukka Nikolan tottissemmassa.

Jenni Ojalan semmassa katsottiin Haloon seuraamista ja jääviä liikkeitä. Seuraamisessa ei ollut isompaa sanottavaa, mutta palkkauksessa pysytellään lelussa, häivytellään lelua kaulukseen ja rohkeammin pitää haukuttamalla haastaa koiraa. Jäävät liikket Haloo tekee huonolla tekniikalla, ja minä olen ajatellut että tehköön, kun vain ottaisi oikean asennon. Katsottiin kuitenkin, miten parempaa tekniikkaa voi opetella. Sitten pitäisi enää jaksaa tehdä se kaikki työ... Toki samalla tulisi paljon toistoja ja varmuutta oikeisiin asentoihin. Lähes kaikkien muitten koirien treeniaiheet keskittyivät tokoliikkeisiin, ja joitain uusia pointteja niistäkin tarttui treenireppuun, vaikka toko ei meidän laji olekaan.

Paljon ei ennättänyt välissä treenata, kun jo oli Tuukka Nikolan tottissemma. Tuukan tiesin entuudestaan 15 vuoden takaa briardien koulutusleiriltä Ilmajoelta, joten osasin odottaa omaan ajatusmaailmaan osuvaa ideologiaa ja suorasanaista ulosantia. Ja näitä todella saatiin! Jennin semmassa tuli paljon tekniikkaa, ja Tuukan semmassa taas oltiin pitkälti henkimaailman asioissa.

Ilmoittauduin Haloon kanssa sunnuntaille, mutta osallistuinkin Ainon kanssa molempina päivinä. Oli oikeastaan onni onnettomuudessa, että Haloo ontui ja jouduin osallistumaan Ainon kanssa. Se matalaviettisenä ja helposti kuormittuvana koirana vaatisi paljon aktiivisuuden ja vireen rakentamista, ja sitä työtä en ole jaksanut tehdä, kun kotona on kaksi tässä mielessä lahjakkaampaa ja helpompaa koiraa. Nyt saatiin siis pieni aktivointisysäys ohjaajalle tarttua toimeen.

Ainon harjoitusten lisäksi saatiin viikonloppuna muistutusta ohjaajan merkityksestä koiran ja palkan välissä. Jos koira työskentelee palkalle, voi tulla ongelmia koetilanteessa, kun palkkaa ei ole. Koiran tulisi työskennellä ohjaajalle ja miellyttää ohjaajaansa. Pennusta alkaen pitäisikin panostaa myös sosiaaliseen palkkaan ja pitää se viisaasti osana muuta palkkaamista.

Miellyttämisenhalu onkin varmasti iso tekijä, miksi Vaakku on aikoinaan tuntunut helpolta tottiskoiralta. Se on luonnostaan ollut todella miellyttämisenhaluinen ja minä sen koko elämän keskipiste. Vaakun kanssa onkin tässä asiassa saanut kaiken ihan eri tavalla ilmaiseksi kuin tyttäriensä kanssa, jotka eivät niin aktiivisesti pyri miellyttämään ja ole ylitsepursuavan onnellisia minun kehuista. Täytyy siis ehdottomasti sekä Ainon että Haloon kanssa harjoitella ja ottaa enemmän mukaan sosiaalista palkkaamista.

Ilmoitin Ainon maaliskuulle Oulun koirakerhon rallytokokisoihin. Kuin tilauksesta hieman ennen kisoja alkoi heillä rallytokokurssi, jonne Ainon kanssa mahduttiin mukaan ja päästiin näin treenaamaan samaan halliin, jossa kisatkin on. Kurssilla tehtiin kokonaisia ratoja ja treenattiin kylttejä hieman lyhyempinä pätkinä.

Kolmen kurssikerran jälkeen koitti kisapäivä, joka alkoi ensikertalaisilla tietysti kilpailukirjan varmennuksella. Päivän kahdesta kisasta Heli Kelhälä tuomaroi ensimmäisen radan, josta Ainon kanssa suoriuduttiin pistein 98. Toisella radalla onnistuin itse ottamaan heti siitä lähtökyltillä -10 pisteen virheen. Muuta huomautettavaa ei tullut, joten Fiia-Maria Kivioja tuomaroi meille pisteet 90.

Tässä lajissa pisteet eivät kerro muusta kuin teknisestä tekemisestä, ja itselle taas kiinnostavampaa on juuri se muu tekemisen taso. Aino oli ensimmäisellä radalla aika passiivinen, mutta suunta oli sillä tavalla hyvä, että suorituksen edetessä se petrasi ja seuraavalla radalla oli jo selvästi parempi ja alkoi hakea hanakammin seuraamisen kontaktia. Vielä yksi alokasluokan tulos saadaan käydä pyörimässä talutin Ainon henkisenä tukena. Koitetaan katsella kalenterista sopiva kisa keväälle tai kesälle ja tähtäillään syksyllä sitten avoimeen luokkaan.

Kuvat otti Sary ensimmäiseltä kisaradalta

Noseworkia, rallytokoa ja huoltoa

Tammikuu aloitettiin reippaasti Kisman kursseilla. Haloon kanssa käytiin maanantaisin noseworkissa ja Ainon kanssa tiistaisin rallytokossa. Kun perjantaisin oli vielä Ainon purut ja sunnuntaisin kimppatottisvuoro, niin aika monelle illalle siinä jo olikin ohjelmaa.

Noseworkissa tehtiin aina puolen tusinaa harjoitusta joka kerta. Etsintäalueet oli tehty huoneisiin ja ympäri hallia ja etsittävä haju oli saanut vanheta meidän treenien alkuun mennessä jo hyvän aikaa. Koirat odottelivat häkeissä ja kukin vuorollaan kävi suorittamassa pari etsintäaluetta kerrallaan. Oli ihan luksusta päästä valmiiseen pöytään eli etsintäalueet oli valmiina odottamassa, itsellä ei tietoa hajun sijainnista ja Katja juuri lajin tuomariksi valmistuneena katsoi, miten tehtävistä sitten suoriuduttiin.

Haloo oli hyvin orientoitunut ja motivoitunut etsimään. Toisinaan löytö tuli ihan muutamissa sekunneissa, usein piti tietysti etsiä hieman pidempään ja joskus sitten taas tosi pitkään ja hartaasti. Haloo ilmaisee nenäkosketuksella, ja silloin harvoin kun on noseworkia itsekseen treenattu, olen laittanut hajun aina niin, että siihen pääsee nenällä kiinni. Selvästi haasteita ilmaisupaikan valinnassa Haloolle aiheuttikin, kun haju olikin sellaisessa paikassa joko korkeammalla tai jossain takana tai sisällä, ettei siihen pääse nenällä kiinni asti. Tämä näkyy laatikkoetsinnässäkin, eli Haloo työntelee laatikkoa joka suunnasta ennen kuin uskoo, että lähemmäksi hajua ei pääse ja on ilmaistava koko laatikko. Ajattelin muutenkin harjoitella ilmaisua (kesto, häiriöt) erikseen omalla ajalla, joten tämä menee siihen samalle treenilistalle. Nyt kurssilla keskityttiin Haloon kanssa etsimiseen ja palkkasin löydöistä aina nopeasti.

Haloo 21.2.2019

Ainon kanssa opeteltiin rallytokokurssilla alokas- ja avoimen luokan kuvioita. Ainolle tekniikka-asioista uutta oli vain minun ympäri kiertämiset ja pyörähdys seuraamisessa. Tuttuja juttuja seuraamista, istumista, maahanmenoa ja seisomista tehtiin nyt sitten vain erilaisten rallyliikkeitten muodossa. Aino sai hyvää kuuntelu-, keskittymis- ja palkattomuustreeniä, ja itselle palasi taas hieman mieleen, mitä kaikilla erilaisilla kylteillä pitikään tehdä. Sääntömuutoksen myötä tulleet uudet kyltitkin tuli käytyä ihan kunnon opastuskella läpi.

Ajattelin siksikin rallyilla nyt Ainon kanssa, että saamme siitä helposti hieman kisakokemusta. Alokasluokassa koira on kytkettynä, joten Aino ei varmasti heittäydy täysin tekemättömäksi ja toivottavasti huomaisi, että kyllä siitä koetilanteestakin aina selviää, sen kun tekee vaan!

Aino 21.2.2019

Omaan silmään Varis ja Aino ovat aina olleet fysiikaltaan hyvin elastisia joka suuntaan. Sellaisia pantterimaisia, jotka kiihtyvät hieman maltillisemmin, mutta täydessä vauhdissa yhden laukan mitta on melkoinen ja meno huikeaa katsottavaa. Haloo taas. Noh, se on ollut ihan pikkupennusta asti liikkeissään sähäkkä, mutta kropaltaan todella tönkkö. Pyörähtäessä myötäpäivään tai vastapäivään sen runko ei taivu vaan pysyy suorana. Se on nopea ja rämäpäinen liikkeissään, mutta sen laukka on noihin kahteen pantteriin verrattuna lyhyttä tikutusta.

Anniina kävi hieromassa koko sakin elokuun lopulla ja arvatenkin nämä erot tuntuivat myös lihaksistossa. Variksella ja Ainolla ei juuri ollut pahoja jumeja ja nekin vähät antoivat hyvin periksi - suhteellisen huoltovapaan oloinen kaksikko siis! Haloo onkin sitten hieman toista maata ja se pääsi uudelleen käsittelyyn heti pari kolme viikkoa myöhemmin. Nyt tammikuun alussa Haloo kävi myös osteopaattisen hierojan rankakäsittelyssä ja se näyttikin heti käsittelyn jälkeen rungoltaan silminnähden pidemmältä. Nyt helmikuussa Anniina kävi taas hieromassa koko porukan ja huhtikuussa on Haloolle taas tiedossa rankakäsittelyä.

Kiertopalkintojen kautta vuoteen 2019

Alkuvuosi on vuosikokousten aikaa, ja niissä usein jaetaan erilaisia kiertopalkintoja edellisvuoden tulosten perusteella. Briardi on pienilukuinen rotu, joten rotuyhdistyksen kilpailuissa osallistujia on vähän ja joinakin vuosina saattaa yksikin tulos riittää voittoon. Yhtä kaikki se yksikin tulos vaatii treenaamista, koekentällä esiintymisen ja onnistumisen ja on peeärrää rodulle. Kannan mielelläni aina oman pienen korren kekoon osallistumalla rotuyhdistyksen kilpailuihin, vaikka ihan kärkisijoja ei olisikaan odotettavissa. Mukavampi aina voittajille, kun osallistujia on enemmän ja rotuyhdistykselle, kun jäsenistö on aktiivista. Tällä kertaa Varis vei useamman kategorian nimiinsä; se oli viime vuoden paras briardi palveluskoiralajeissa ja rallytokossa, rallytokotulokas ja Berger de Brie, joka on eräänlainen allround-palkinto monipuolisesti menestyneelle briardille.

Edustamassamme paikallisessa palveluskoirayhdistyksessä Varis sijoittui vuoden palveluskoirakisassa hienosti toiseksi ja Haloo voitti Barron malja -kiertopalkinnon parhailla läpimenoluokkien tottelevaisuuspisteillä.

Haloo & Barron malja

Alkaneelle vuodelle on suunnitteilla treeniä, kokeita ja vähän reissujakin. Nuorison (varsinainen nuoriso onkin, kun täyttävät kohta jo neljä vuotta) kanssa pitää työstää parempaa yhteistyötä ja suhdetta. Sen myötä tekeminen ja suoritukset toivottavasti kantavat tuloksiin jäljellä ja kenties muissakin lajeissa. Maakuntamatkailua on suunnitteilla ainakin hakuleirin merkeissä Jyäskylään ja pk-rotumestisten merkeissä Raisioon. Tänä vuonna on tarkoitus tehdä yksi reissu myös Ranskaan. Konkreettisia tulostavoitteita on taas kauhean vaikea asettaa, mutta sanotaan nyt vaikka Vaakulle RTK3, Haloolle JK3 ja RTK1, Ainolle JK1, A-osakoe, RTK1 ja RTK2.