Tokotreenit

Agilitykisoja edeltävänä viikonloppuna käytiin hallilla tokoilemassa kelpieseurassa. Eläinkunta olikin aika laajasti edustettuna, sillä treenaamassa oli Rotta, Repo ja Varis. :o) Meidän tokoilut on olleet aika vähissä, mutta tunnaria on sentään pariin otteeseen kotioloissa kokeiltu. Hyvin se onkin sujunut, mutta treeniseura ja liikkurointiapu olikin jo tarpeen, jotta päästään asiassa eteenpäin.

Varis osaa kotitreenien tuloksena etsiä ja tuoda rivistä ja kellotaulusta oman tunnarin puhtaitten tunnareitten joukosta. Nyt tehtiin ensimmäistä kertaa harjoitus, jossa oma tunnari oli liikkeenohjaajan käsittelemien tunnareitten joukossa. Odotetusti Varis yritti tuoda heti ensimmäisen haistamansa väärän tunnarin, "ei, etsi vielä", Varis yritti tuoda heti seuraavan haistamansa väärän tunnarin, "ei, etsi vielä". Kolmas Variksen haistama tunnari sattui olemaan se oma, ja saattoi suorastaan nähdä, kuinka lamppu Vaakun pään päällä syttyi. Uudella yrittämällä se sitten jo etsikin hienosti oman tunnarin sieltä liikkurin käsittelemien joukosta.

Toisena aiheena meillä oli ruutu, johon liikkeenohjaaja laittoi aina uutta lelua odottamaan. Tässä ei ollut mitään ihmeellistä, hauskaa ja helppoa ruutuun juoksentelua. Mietin tosin, että pitäisikö sittenkin kokeilla opettaa kosketusalustalla. Oppisikohan silloin varmemmin hahmottamaan ne ruutumerkit ja hakeutumaan keskelle?

Ihan alussa tehtiin vähän seuraamista liikkeenohjaajan kuljeskellessa siinä lähellä mukana. Yksi pikku vilkaisu tuli, mutta muuten ihan hyvin. Paikallamakuu otettiin myös, eli laitettiin kaikki kolme kepietä ja Varis riviin ja poistuttiin näkösuojaan hetkeksi. Loppuun tuli kokeiltua aivan kylmiltään vielä avoimen luokan hyppyliikettä, jossa ne treenin aiheet näyttäisi olevan paitsi etäisyys esteeseen siellä esteen takana niin myös istuminen. On nimittäin aika hyvin opittu se esteen takana seisominen.

Agilitykisat

Tiistain treenailut meni jo hieman puolikuntoisena, ja siitähän se tauti sitten yltyi. Päänsärkyä, kuumeilua ja toipilasoloa riitti kisaviikonloppuun asti. Onneksi lauantaina aloin olla jo kunnossa. Silloin oli kolmosluokkien kisapäivä, ja Variksen kanssa pistäydyttiin paikanpäällä sirun tarkistuksessa ja allekirjoituttamassa kilpailukirja jo valmiiksi. Iltamyöhällä käytiin vielä hallilla, kun kisapäivän jäljiltä oli esteet koko kentän laajuudella levällään. En tiedä olisiko kannattanut, sillä meno oli vähän vaisua ja tuli tehtyä tähän tilanteeseen turhan mutkikkaita pätkiä.

Sunnuntaiaamuna sitten urheasti kisapaikalle. Olin ilmoittanut Variksen kaikkiin kolmeen starttiin, joista kaksi oli agilityratoja ja viimeisenä hyppyrata. Kaikesta etukäteiskauhistelustani huolimatta luokkamme ensimmäisenä starttaaminen sujui aivan hyvin. Tilanahtaudesta huolimatta hallista löytyi rauhallinen soppi, johon jättää Varis rataantutustumisen ajaksi. Omasta rataantutustumisesta saattoi lähteä ajoissa valmistautumaan, sillä minien ja medien suorituksia katsomalla rata oli jo jäänyt hyvin mieleen. Oman suorituksen jälkeen käytiin pieni ulkoilulenkki, jonka jälkeen Varis sai odotella autossa seuraavaa rataantutustumista.

Itse suoritukset sujui niin kuin odottaa saattoi eli tarkasti ja rauhalliseen tahtiin. Kun rimanpudotuksia tai muitakaan hämmennyksiä ei tullut, oli tuloksena kaikilta radoilta nolla. Ihanneaikaan päästiin ensimmäisellä radalla nipin napin, kolmannella vähän reilummin ja keskimmäisestä startista tuli pari sekkaa aikavirhettä. Saatiin siis kilpailukirjaan heti kaksi luokanvaihtotulosta! Tuo aikavirhekään ei kauheasti harmita: kolmea luvaa ei olisi voitu saada kuitenkaan, sillä ne täytyy olla vähintään kahdelta eri tuomarilta.

Alkuperäisiä ratapiirustuksia ei ole saatavilla ja itsellä ei ole oikeen minkäänlaista muistikuvaa radoista, mutta yritin muitten osallistujien videoiden perusteella kyhätä ratapiirrokset. Todennäköisesti siis tuomari ja muut kilpailijat eivät tunnistaisi näitä edes samoiksi radoiksi... :o) Ekasta D-radasta ei löytynyt edes videotallennetta, joten siitä ei ole piirrostakaan.

Oulu 11/2012 E1 agilityrata, Kari Jalonen

Oulu 11/2012 F1 hyppyrata, Kari Jalonen

Agilitykuvioita

Agilitykisojen lähestyessä on treenailut arvatenkin olleet aksapainotteisia. Kovasti on yritetty googletella tulevien agilitykisojen tuomarin (ja vähän muittenkin tuomareitten) ykkösluokkien ratapiirustuksia ja katsella youtubesta videoita ja poimia sieltä vinkkiä, mitä kaikkea juttuja sitä kannattaisikaan treenata.

Maanantaina levittelin kentälle putkia ja hyppyjä, joilla sitten tehtiin kutsuhyppyjä muutaman esteen takaa ja suoran putken jälkeen takaisin päin kääntymisiä. Lopuksi otettiin vielä pujottelun aloituksia. Keskiviikkona tehtiin lähtösuora, jossa oli hyppyjä myös pitkittäin. Lisäksi harjoiteltiin pujotteluun menoja ja sen jälkeen erinäisiin suuntiin jatkamisia. Perjantaina käytiin taas hallilla, kun siellä on vapaata illallakin jo puoli yhdeksän aikoihin. Tällä kertaa treenattiin ohjauksia A-esteelle ja sen alta menevään putkeen. Lisäksi tehtiin takaakiertoja muurille, mikä esteen jykevyydestä huolimatta pitäis muistaa hypätä huolella irtopalikoitten putoamatta. Loppuun vielä "loppusuoraa", jossa L-putken ulostulosta niistäen koira suoran viimesille hypyille. Tiistain oleellisimmat asiat oli mutkaputki puomin alla ja jälleen muuri sijoitettuna nurkkaan niin, että sille mentiin takaakiertona tai suoraan, mutta heti perään U-käännös. Lisäksi oli käytössä pituushyppy ja pujottelu, johon mentiin avokulmasta.

Noin yleensä ottaen Varis on valtavan kuuliainen, kiltti ja tarkka, mutta ongelmana on sitten turha nöyryys, varovaisuus ja hitaus. Etenkin aluksi meno on kohmeista ja pikkuisen parempaa innostumista alkaa tulla pintaan sitten vasta treenin edetessä. Ratatreenissä tämä näkyikin selvästi, kun eka rata oli kamala ja toinen sitten huomattavasti parempi.

Ratatreeni

Niiden parin talvisen pikkupakkaspäivän jälkeen on taas saatu lampsia tuttuun tapaan sateessa ja pimeydessä. Toisaalta edelleen on siis ollut oivat maastotreeniolosuhteet, mutta oma jäljestysinnostus vain on tipotiessään. Sen verran viitseliäisyyttä kuitenkin löytyi, että tein vielä yhden janan ja esineruudun, joitten jälkeen voi hyvillä mielin jäädä noista puuhista talvitauolle.

Kaikeksi onneksi vuoden viimeisessä treenissä Varis nosti jäljen heti oikeaan suuntaan ja keppikin ilmaistiin varmasti. Täytyy sanoa, että vaikka suunnan valinta on ollut vähän niin ja näin, niin tässä samalla muu eteneminen janalla on sentään harjaantunut aika mallikkaaksi. Esineruutukaistaleelle laitoin kolme esinettä takalaidan tuntumaan ja haetutin niistä kaksi. Ennen lähetystä kannustin Vaakkua irtaantumaan kunnolla, ja se etenikin molemmilla pistoilla heti suoraviivaisesti ruudun perille asti ja toi esineet sukkelasti. Huh. Nyt saa sitten meidän puolesta jäljet ja esineruudut olla. Palataan asiaan taas ensi keväänä.

Treenihallilla ei tänä syksynä ollut epävirallisia agilitykisoja, vaan sen sijaan oli kokeilussa ratatreenipäivä. Silloin halliin tehtiin täysimittainen numeroitu rata, jota sai käydä omaan tahtiinsa suorittamassa. Variksen kanssa käytiin tekemässä rata ensin alkuperäiseen suuntaansa ja sitten vastapäivään käännettynä. Ensimmäinen kierros tehtiin pikaisella tutustumisella heti halliin saapumisen jälkeen (muut paikalla olleet olivat juuri aikeissa kääntää radan), ja voi hyvän tähden, että Varis kulki kuin täi tervassa. Pituushyppyynkään ei meinattu millään saada hyväksyttävää suoritusta, kun se vain tepsuteltiin läpi kuten muukin rata. Onneksi se nurin päin suoritettu ratakierros oli sitten jo toista maata. Siltä Varis tekaisi ripeän nollan ja minä hylyn. Itsellä ei nimittäin aivot taipuneet kääntämään rataa nurinpäin ilman numerointia, ja niinpä huomasin suorituksen jälkeen tutustuneeni ja ohjanneeni yhteen mutkaputkeen väärästä päästä.

Tavallisesti halli on jaettuna aidalla kahtia, joten nyt päästiin eka kertaa tekemään täysimittainen rata täysimittaisella kentällä. Tervetullutta vaihtelua tällaisille omalla ajalla itsekseen treenaajille oli myös se, että hallissa on paikalla muitakin koiria ja ihmisiä. Vaikkei tämä kourallinen porukkaa nyt vielä ollut lähelläkään kisatilannetta, jossa halli on tupaten täynnä ja meteli korvia huumaava. Siinä mielessä ne epiksetkin olisi kyllä erityisen hyvää treeniä.

Talvilajien aloittelua

Variksen kanssa käytiin alkuvuonna agilityn alkeiskurssi. Sittemmin homma jäikin hyvin nopeasti muiden lajien jalkoihin. Kesällä käytiin ulkokentällä peräti kahdesti esteillä. Toisella kerralla tuli samalla kokeiltua vähän Ränninkin kanssa, ja yllätyksekseni se osasikin aika paljon. Kävi jo mielessä, miksen mä sen kanssa ole koskaan aksaillut?

Tea on käyttänyt positiivista painostusta kyselemällä aina ajoittain Variksen agilitykuulumisia, joita ei siis ole ollut. Lisäksi kun yhteen laskee vielä tosiasiat, että jälkikoepaikkoja ei ole, maastotreeniväsymystä on ilmassa, talvi on vääjäämättä tulossa, tammikuussa on tullut tälle vuodelle asetettua tavoitteeksi agilitykisat ja meidän treenihallilla olisi tälle vuotta vielä yhdet kisat edessä, niin kiireestihän se oli vain alettava treenata.

Olen yrittänyt aina ennen hallille menoa päättää pari jotain tiettyä juttua, jota sillä kertaa treenataan. Hommaa hieman rajoittaa se, että esteet on kentän laidassa ja itsekseen treenatessa isoimpia ei yksinään voi siirrellä ja pienempiäkin jaksaa raahailla vain rajallisesti. Lokakuun puolivälissä ekalla treenikerralla teemana oli takaa kiertoja ja välistävetoja, suoraan putkeen lähetyksiä putken vierestä kuolleesta kulmasta ja pujottelua. Pari päivää myöhemmin käytiin ottamassa pujottelun aloituksia erilaisista kulmista niin, että yksi ohjuri on molemmissa päissä paikallaan. Samalla viikolla käytiin vielä treenaamassa mutkaputken lähempään ja kauempaan päähän menoja sivusta lähestyessä. Loppu lokakuu oli vähän laiskempi agilityn osalta. Tuli tehtyä yksi pujotteluaiheinen treeni sekä toinen treeni, johon sisällytettiin vinohyppyä ja puomin kontaktia.

Toinenkin talvilaji, toko, on hiljakseen hiipimässä kuvioihin. Käytännössä ei ole tehty paria kotitunnaria enempää, mutta kunhan noista kiireemmistä agilityistä päästään ohi, niin sitten. Hallilla kävin asioikseni katsomassa tokokoetta, jotta muistuu mieleen, mitä sitä avoimessa ja voittajaluokassa pitäisikään osata, ja samalla reissulla löytyi taas treeniseuraakin talvelle, kivaa!