Kesä(kana)kuulumisia

Olosuhteet haja-asutusalueella mahdollistavat monenmoista, joten pieni parvi kesäkanoja on ollut suunnitelmissa jo pitkään. Tänä kesänä viimeinkin saatiin kesäkanala valmiiksi ja hain Katan kanalasta asukkaiksi neljä tuotannosta poistuvaa kanaa sekä kukon. Tulokkaat osoittautuivat oikein seurallisiksi ja reippaiksi; eivät pelkää koiria tarhansa ympärillä, vapaana ollessaan kipittävät vastaan ja kun eivät pääse perässä tupaan, niin hengailevat sitten terassilla. Munia kanarouvat ovat pyöräytelleet heti tulopäivästään lähtien noin 20 viikossa.

Kauhun hetkiä koettiin, kun haukka verotti pihassa vapaana ollutta parvea yhden kanan verran. Kanaparka löytyi parhaat palat syötyinä ja muut siivekkäät silminnähden järkyttyneinä kuka minnekin piiloutuneena. Lähes viikon kanat ja kukko pysyivät mökkinsä suojissa odotellen, että vaara varmasti on poistunut maisemista.

Pienentyneen parven täydennykseksi hain kolme kananuorikkoa. Tulokkaat kotiutuivat lopulta hyvin, vaikka vanhojen kanarouvien vastaanotto oli ensin hieman äksy.  Kukostakaan ei isommin ollut järjestyksen pitäjäksi; se on sen verran vässykkä (tai viisas), ettei halunnut puuttua akkojen polemiikkeihin millään lailla. 😄

Aino 4.6.2019

Sitten kanoista koiriin. Ainon kanssa metsäjälkikoe jäi viime vuonna haaveeksi, joten tänä vuonna on viimein laitettava treenaamisessa toimeksi ja sitten vain lähdettävä kokeeseen puutteineen kaikkineen. Jäljestys jäi viime syksynä talvitauolle huonossa vaiheessa, mutta tänä vuonna heti keväästä alkaen Aino on porskutellut kaikki jäljet hienosti. Esineruudussakin ollaan taidettu päästä viime vuoden alhon ylitse, sillä Aino on hakenut kahta tai kolmea esinettä ihan vauhdikkaasti. Toisinaan se on ollut superhyväkin, sillä lähtökohtaisesti se on Haloota ja Vaakkua keskittyneempi ja tarkkanenäisempi reagoimaan esineisiin.

Tottelevaisuus on ollut pääasiallinen murheen aihe nyt, kun maasto on kaiken taikinoinnin jälkeen alkanut varmistua. Kesäksi ilmoittauduin Ainon kanssa Oulun koirakerhon tottisryhmään, jotta pääsemme treenaamaan hieman kokeenomaisempaan tilanteeseen. Palkan kanssa Aino osaa tehdä ihan hienoakin työtä, mutta ilman palkkaa nuupahtaminen tapahtuu hyvin nopeasti. Siihen hieman ympäristön ja tilanteen luomaa painetta päälle, niin Aino-raasu on aivan lastalla kaavittavissa kentän pinnasta. 🙈

Haloo sivistymässä "kaupunkikävelyllä" Limingassa 2.8.2019

Vaakun ilmoitin elokuuksi rallykurssille voi-mes-ryhmään. Iltapissatuksen yhteydessä on kesän mittaan sen kanssa tehty viiden minuutin rallytreenejä ja edistymistä on tapahtunut niin, että kiinnosti jo kovasti, miten oikea puoli ja kaikki kuviot sujuisivat ratatreeneissä. Ja selvästi paremminhan ne ovatkin sujuneet kuin viime joulukuussa avo-voi-kurssilla. Toki osaamista ja varmuutta tarvitaan paljon lisää, mutta useimmiten oltaisiin tulokseen ylletty jo nytkin!

Rallykoe, synttärit ja jälkikoe

Kesäkuun puolivälissä käytiin Ainon kanssa rallytokoilemassa viimeinen alokasluokan tulos Muhoksella. Viimeksi oli rallytokoiltu maaliskuussa, mutta kisapaikalla omaa vuoroa odotellessa ehdittiin hyvin kerrata saksalaiset ja myötäpäivään pyörimiset. Päivä oli aurinkoinen ja sorapohjaisessa kaukalossa rata-alue oli paahtavan kuuma. Aino suoritteli kuviot tapansa mukaan rauhallisesti. Tällä kertaa selvittiin virheittä ja sata pistettä saaneisesta nopeimmalla suoritusajalla, joten Aino sai kuitata koulutustunnuksen RTK1 ison luokan ensimmäiseltä sijalta.

Seuraavan kerran pyöritään kylttien seassa ilman talutinta avoimessa luokassa. Avoimen luokan kyltit on osattu maaliskuussa ihan hyvin, joten seuraavaan kokeeseen mennään sitten kun sellainen sopivasti kohdalle osuu.

Aino 13.6.2019

Varis täytti 21. kesäkuuta kymmenen vuotta! Koirat täyttävät pyöreitä vain kerran elämässään - eivätkä valitettavasti aina sitä kertaakaan. Olemme siis onnellisia tämän rajapyykin ylityksestä ja pidän nöyränä mielessä, että 11 vuottakaan ei ole mikään itsestäänselvyys, 12-vuotias briardi on jo hyvin vanha ja siitä eteenpäin sitten jo todella vanha.

Variksen kymmeneen vuoteen on mahtunut monenmoista. Sen nuoruudessa hetkittäin ajattelin epätoivoisena, että tästä koirasta ei tule yhtään mitään, sen kanssa ei voi mennä ikinä edes käyttäytymiskokeeseen. Epätoivon nielin luopumalla odotuksistani, sillä mikäpä pakko kokeisiin on lähteä, mukava koirahan se on kotona. Pian tuli kuitenkin sisuuntuminen, että onhan tässä koirassa niin paljon ominaisuuksia, että mitä väliä vaikka se joissain asioissa onkin muuta kuin toivoisin. Itseasiassa ne heikkoudetkin oikein valjastettuna ovat kääntyneet voimavaraksi, ja niin vain Vaakusta tulikin kisakentillä yksi kaikkien aikojen briardeista. 💪

Sittemmin nuoruuden vauhti ja vaaralliset tilanteet ovat vaihtuneet vanhan koiran viisaudeksi. Nyt me Vaakun kanssa istutaan terassin laidalla vieretysten ja yhdessä taivastellaan mielessämme vuorostaan Ainon ja Haloon touhuja.

Varis 13.6.2019

Hieman ex tempore ilmoitin Haloon oman seuran iltajälkikokeeseen kesäkuun lopulla. Keväällä tehty ainokainen jälkitreeni meni niin valtavalla jälleenjäljestämisen riemulla, että arvelin sen kantavan hyvin kokeessakin. Esineruutukin meni leirillä hyvin, joten sieltä arvelin pari kolme esinettä nousevan ja tottistakin osataan tulokseen yltämiseen riittävästi. Näillä eväin lähdettiin JK3-koulutustunnusta tavoittelemaan - ja kyllä se sieltä tulikin!

Tottikset suoritettiin Tassutörmällä heti kärkeen. Ihan kokeen alla muistin, että liikkeestä seisomista Haloo ei osaa, joten sen se meni odotetusti maahan. Muuten kaikki liikkeet tuli suoritettua melko oikein ja hyvällä halulla, mutta ei mitenkään superhienosti. Tottelevaisuudesta Juhani Petäjistöltä pisteet 84.

Sanginjoella maastossa jäljestys sen sijaan sujui hurjan hienosti ja vauhdikkaasti alusta loppuun asti - tai siis melkein loppuun asti. Viisi välikeppiä oli taskussa, kun tultiin tielle. Otettiin tuo loppu moneen kertaan uudelleen, mutta joka kerta Haloo tuli vain tielle. Tien toiselle puolellekaan jälki ei tuntunut jatkuvan. Aikamme siinä epäuskoisina pyörittyämme oli pakko luovuttaa viimeisen kepin etsiminen.

Viimeinen keppi on pisteytetty todella arvokkaaksi, joten tulokseen yltämiseksi esineruudusta oli pakko nousta kaikki neljä esinettä. Tuohon en itse oikein uskonut, mutta niin vain Haloo löysi kuin löysikin kaikki esineet, ja maastosta saatiin riittävät 153 pistettä kokoon. Hienosti saatiin siis tulos ja JK3, mitä lähdettiinkin tavoittelemaan - mutta kylläpä nyt jäikin harmittamaan tuo jäljen 40 pisteen arvoinen viimeinen keppi. Se olisi ollut lähellä tietä kääntyneen kulman jälkeen 50 metrin päässä ja sinne jäi siis samalla ykköstulos. Niin lähellä, mutta niin kaukana!

Haloo 13.6.2019

Hakutreenejä ja Vaakun leikkaus

Maastokausi on alkanut henkilöhaun merkeissä. Haloon kanssa on aloitettu hakuharrastus toden teolla tänä keväänä, ja tähtäimessä on syksyn hakukokeet tai etsintäkokeet. Treenaamaan on päästy useissa eri maastoissa ja mukavan vaihtelevalla kokoonpanolla eli miltei joka kerta on ollut vieraitakin maalimiehiä. Ihan perusasiaa on vahvistettu eli suoraa pistoa siirtyvillä maalimiehillä, suorapalkoilla. Toisinaan olen hakenut Haloon takaisin keskilinjalle, toisinaan kutsunut, jolloin tulee palkittua pistolta sisääntuloa. Haluan, että perusasiat eli lähetys, paluu keskilinjalle ja lähetys uudelle pistolle ovat kunnossa ja motivoituneet ennen kuin aletaan opetella mitään muita hienouksia.

Hienosti Haloo onkin suoriutunut. Sillä on erinomainen keskittyminen ja fokus, joten se lähtee suoraan ja lujaa. Maalimiehet ovat olleet aina takalaidalla 50 metrissä eli puoliväliin jäämistä ei ole missään vaiheessa opetettu. Lähimaalimiehet kuuluvat meillä niihin muihin hienouksiin, sitten kun perusasiat ovat kunnossa. Pari kertaa on metsästä löytynyt mörkö, joka on suht' nopeasti todettu maalimieheksi ja löydetty seuraavilla pistoilla ongelmitta. Ilmaisua on treenattu kotioloissa lähimetsässä. Siihen opetellaan vielä etunakki ja jarrutettuna näytölle meno, ennen kuin aletaan ajaa samaa kuviota sisään varsinaisissa hakutreenissä.

Lauantain treeni

Toukokuun viimeinen viikonloppu vierähti Haloon kanssa Oulun palveluskoirayhdistyksen hakukoulutuksessa, jossa vierailevana kouluttajana oli hakutuomari ja holskukilpailija Marja Uusitalo. Jo Marjan esittelytekstistä etukäteen ajattelin, että hyvin samoilla linjoilla ollaan ja varmasti on osaava ihminen tällaisille Haloon tyyppisillekin hakukoirille. Ja niinhän me viikonloppuna saatiinkin vahvistusta tekemisillemme ja toki myös uusia ajatuksia mukaamme.

Sunnuntain treeni

Sää oli koko viikonlopun kolea ja sateinen, mutta hyvin viihdyttiin metsässä pitkät treenipäivät niin koirat kuin emännät. Haloolle maasto oli uusi ja maalimiehet vieraat, mutta todella hienosti ilman yhtään mörköä se teki lauantaina perus suorapistotreenin ja sunnuntaina joukkoon otettiin pari pitkää L-etenemää. Ostoslistalle laitettiin nyt vihdoin ja viimein simppelit radiopuhelimet ja ehkä täytyy hieman tuunata meidän alueenmerkkauskreppejäkin. 😁

Vaakku kuntoutui hyvin viime marraskuisesta pattien poistosta, mutta tuolloin myös yhden nisän takaa löytyi pieni herne. En oikein osannut päättää, poistaako tuo nisäkasvain vai ei. Yksi pieni siisti herne ei vaikuta kauhean vakavalta, mutta onhan niitä huonostikin päättyneitä tarinoita tiedossa. Päätin siis lopulta poistattaa tuonkin. Pyysin ensin röntgenkuvat etäpesäkkeitten varalta, sillä turhaanhan sitä enää leikkaa, jos niin sanotusti maito on jo maassa. Kuvat olivat kuitenkin täysin puhtaat, joten toukokuun viimeisenä maanantaina Vaakku pääsi taas operoitavaksi. Lopputuloksena oli jälleen aika iso leikkaushaava, mutta jos jotain positiivista niin toipilasaika ja haavanhoito menevät jo vankalla rutiinilla. Toivotaan, että ilman patteja on nyt Vaakulla hyviä terveitä eläkevuosia edessään!

Noseworkia, rallytokoa ja huoltoa

Tammikuu aloitettiin reippaasti Kisman kursseilla. Haloon kanssa käytiin maanantaisin noseworkissa ja Ainon kanssa tiistaisin rallytokossa. Kun perjantaisin oli vielä Ainon purut ja sunnuntaisin kimppatottisvuoro, niin aika monelle illalle siinä jo olikin ohjelmaa.

Noseworkissa tehtiin aina puolen tusinaa harjoitusta joka kerta. Etsintäalueet oli tehty huoneisiin ja ympäri hallia ja etsittävä haju oli saanut vanheta meidän treenien alkuun mennessä jo hyvän aikaa. Koirat odottelivat häkeissä ja kukin vuorollaan kävi suorittamassa pari etsintäaluetta kerrallaan. Oli ihan luksusta päästä valmiiseen pöytään eli etsintäalueet oli valmiina odottamassa, itsellä ei tietoa hajun sijainnista ja Katja juuri lajin tuomariksi valmistuneena katsoi, miten tehtävistä sitten suoriuduttiin.

Haloo oli hyvin orientoitunut ja motivoitunut etsimään. Toisinaan löytö tuli ihan muutamissa sekunneissa, usein piti tietysti etsiä hieman pidempään ja joskus sitten taas tosi pitkään ja hartaasti. Haloo ilmaisee nenäkosketuksella, ja silloin harvoin kun on noseworkia itsekseen treenattu, olen laittanut hajun aina niin, että siihen pääsee nenällä kiinni. Selvästi haasteita ilmaisupaikan valinnassa Haloolle aiheuttikin, kun haju olikin sellaisessa paikassa joko korkeammalla tai jossain takana tai sisällä, ettei siihen pääse nenällä kiinni asti. Tämä näkyy laatikkoetsinnässäkin, eli Haloo työntelee laatikkoa joka suunnasta ennen kuin uskoo, että lähemmäksi hajua ei pääse ja on ilmaistava koko laatikko. Ajattelin muutenkin harjoitella ilmaisua (kesto, häiriöt) erikseen omalla ajalla, joten tämä menee siihen samalle treenilistalle. Nyt kurssilla keskityttiin Haloon kanssa etsimiseen ja palkkasin löydöistä aina nopeasti.

Haloo 21.2.2019

Ainon kanssa opeteltiin rallytokokurssilla alokas- ja avoimen luokan kuvioita. Ainolle tekniikka-asioista uutta oli vain minun ympäri kiertämiset ja pyörähdys seuraamisessa. Tuttuja juttuja seuraamista, istumista, maahanmenoa ja seisomista tehtiin nyt sitten vain erilaisten rallyliikkeitten muodossa. Aino sai hyvää kuuntelu-, keskittymis- ja palkattomuustreeniä, ja itselle palasi taas hieman mieleen, mitä kaikilla erilaisilla kylteillä pitikään tehdä. Sääntömuutoksen myötä tulleet uudet kyltitkin tuli käytyä ihan kunnon opastuskella läpi.

Ajattelin siksikin rallyilla nyt Ainon kanssa, että saamme siitä helposti hieman kisakokemusta. Alokasluokassa koira on kytkettynä, joten Aino ei varmasti heittäydy täysin tekemättömäksi ja toivottavasti huomaisi, että kyllä siitä koetilanteestakin aina selviää, sen kun tekee vaan!

Aino 21.2.2019

Omaan silmään Varis ja Aino ovat aina olleet fysiikaltaan hyvin elastisia joka suuntaan. Sellaisia pantterimaisia, jotka kiihtyvät hieman maltillisemmin, mutta täydessä vauhdissa yhden laukan mitta on melkoinen ja meno huikeaa katsottavaa. Haloo taas. Noh, se on ollut ihan pikkupennusta asti liikkeissään sähäkkä, mutta kropaltaan todella tönkkö. Pyörähtäessä myötäpäivään tai vastapäivään sen runko ei taivu vaan pysyy suorana. Se on nopea ja rämäpäinen liikkeissään, mutta sen laukka on noihin kahteen pantteriin verrattuna lyhyttä tikutusta.

Anniina kävi hieromassa koko sakin elokuun lopulla ja arvatenkin nämä erot tuntuivat myös lihaksistossa. Variksella ja Ainolla ei juuri ollut pahoja jumeja ja nekin vähät antoivat hyvin periksi - suhteellisen huoltovapaan oloinen kaksikko siis! Haloo onkin sitten hieman toista maata ja se pääsi uudelleen käsittelyyn heti pari kolme viikkoa myöhemmin. Nyt tammikuun alussa Haloo kävi myös osteopaattisen hierojan rankakäsittelyssä ja se näyttikin heti käsittelyn jälkeen rungoltaan silminnähden pidemmältä. Nyt helmikuussa Anniina kävi taas hieromassa koko porukan ja huhtikuussa on Haloolle taas tiedossa rankakäsittelyä.

Kiertopalkintojen kautta vuoteen 2019

Alkuvuosi on vuosikokousten aikaa, ja niissä usein jaetaan erilaisia kiertopalkintoja edellisvuoden tulosten perusteella. Briardi on pienilukuinen rotu, joten rotuyhdistyksen kilpailuissa osallistujia on vähän ja joinakin vuosina saattaa yksikin tulos riittää voittoon. Yhtä kaikki se yksikin tulos vaatii treenaamista, koekentällä esiintymisen ja onnistumisen ja on peeärrää rodulle. Kannan mielelläni aina oman pienen korren kekoon osallistumalla rotuyhdistyksen kilpailuihin, vaikka ihan kärkisijoja ei olisikaan odotettavissa. Mukavampi aina voittajille, kun osallistujia on enemmän ja rotuyhdistykselle, kun jäsenistö on aktiivista. Tällä kertaa Varis vei useamman kategorian nimiinsä; se oli viime vuoden paras briardi palveluskoiralajeissa ja rallytokossa, rallytokotulokas ja Berger de Brie, joka on eräänlainen allround-palkinto monipuolisesti menestyneelle briardille.

Edustamassamme paikallisessa palveluskoirayhdistyksessä Varis sijoittui vuoden palveluskoirakisassa hienosti toiseksi ja Haloo voitti Barron malja -kiertopalkinnon parhailla läpimenoluokkien tottelevaisuuspisteillä.

Haloo & Barron malja

Alkaneelle vuodelle on suunnitteilla treeniä, kokeita ja vähän reissujakin. Nuorison (varsinainen nuoriso onkin, kun täyttävät kohta jo neljä vuotta) kanssa pitää työstää parempaa yhteistyötä ja suhdetta. Sen myötä tekeminen ja suoritukset toivottavasti kantavat tuloksiin jäljellä ja kenties muissakin lajeissa. Maakuntamatkailua on suunnitteilla ainakin hakuleirin merkeissä Jyäskylään ja pk-rotumestisten merkeissä Raisioon. Tänä vuonna on tarkoitus tehdä yksi reissu myös Ranskaan. Konkreettisia tulostavoitteita on taas kauhean vaikea asettaa, mutta sanotaan nyt vaikka Vaakulle RTK3, Haloolle JK3 ja RTK1, Ainolle JK1, A-osakoe, RTK1 ja RTK2.

Hyvä vuosi

Vuoden päätteeksi voi todeta, että oli ihan hyvä vuosi. Turrit pysyivät hengissä ja suhteellisen terveinäkin. Päätin jo alkuunsa, että tänä vuonna ei reissata maailmalla, vaan kisataan ja tehdään tuloksia. Tuloksista vastasi lähinnä vain Vaakku, mutta toisaalta nuoremmilla todennäköisesti on enemmän vuosia vielä edessäänkin. Pariin uuteen lajiinkin tuli tutustuttua, joten monenmoista on turrien kanssa vuoden aikana puuhasteltu.

Tavoitteet vuodelle 2018

Vaakku: käyttövaliotulos, RTK1 ja RTK2

Haloo: JK2

Aino: JK1, A-osakoe

...ja miten meni

Vaakku: FI KVA, PIIRM-18, RM-18, 2xJK3, EK2, EK3, HK3, RTK1, RTK2

Haloo: JK2, NW-hajutesti

Aino: Toko AVO2

Vaakun kanssa asetetut tavoitteet ylittyivät roimasti. Päätavoite käyttövalionarvosta täyttyi heti alkukaudesta, joten jatkoimme sitten samoilla tulilla etsintäkoe- ja hakukoehommia. Piirinmestaruus muitten palveluskoirien joukossa tällaisen marginaalirodun kanssa oli hieno kirsikka kakussa. Haloonkin kanssa päästiin tavoitteeseen, mutta Aino-rukka sen sijaan ei päässyt edes yrittämään omiaan. Vaakulla on jo kymmenes ikävuosi pitkällä ja kansallisista palveluskoiralajeista saavutettuna kaikki mitä toivoa voi, joten luonnollisesti Aino ja Haloo saavat nyt enemmän sijaa tuolla saralla.

Jokaiselle joulusukka ansionsa mukaan 😂

Haavanhoitoa ja rallytokoa

Marraskuun alussa Varikselta poistettiin kaksi ihokasvainta, joiden leikkaus meni oikein hyvin, mutta leikkaushaavoja paranneltiin pitkään. Vaakun lavasta poistettiin talipatti, jonka tilalle tuli siisti kahdentoista ompeleen vetoketju. Toinen irtonainen, mutta kiinteämmän tuntuinen kasvain leikattiin etujalasta. Tämä oli haastavampi ommeltava, kun jalassa ylimääräistä nahkaa ei isommin ole. Palkeenkielen avulla nahkaa sai hieman venytettyä sulkemisen avuksi, mutta keskelle jäi vielä pieni avohaavakohta.

Hienosti parantuneesta lavasta poistin ompeleet kymmenen päivän jälkeen, mutta niin vain seuraavana päivänä haava poksahti kolmen sentin matkalta auki. Tuohon kohtaan muodostui istuessa ihopoimu, ja sen kohdalta haava antoi periksi. Suihkutteluhoitoa siis jatkettiin ja haava umpeutuikin itsekseen nopeasti.

Jalan haava parani hitaammin ja siinä pidettiin ompeleet pidempään. Kävin näyttämässä jalkaa eläinlääkärissäkin, kun paraneminen ei tuntunut edistyvän. Kotiin palattiin kuitenkin luvalla ottaa ompeleet pois ja kehoituksella jatkaa vain edelleen suihkutteluhoitoa, kun ei tulehduksen merkkejä ollut. Ja kyllähän jalan haavakin sitten lopulta parani ilman mitään lääkekuureja.

Ilmoitin Vaakun marras-joulukuulle rallytokokurssille opettelemaan voittajaluokan kuvioita. Ensimmäinen kurssikerta jäi pitkittyneen leikkaushaavan parantelun ja kennelyskän varoajan vuoksi väliin. Loput neljä kurssikertaa käytiin pitkän toipilasajan jälkeen innokkaina opettelemassa uusia kylttejä ja tekemässä ratatreeniä. Ensimmäisellä treenikerralla ei saatu radasta tehtyä kunnolla juuri mitään, kun meidän oikealla puolella seuraaminen oli täysin alkutekijöissä. Seuraavaksi kerraksi ehdittiin asiaa itse hieman harjoittelemaan ja sitten päästiin jo radallakin hyvään alkuun.

Vaakku on yhdeksän vuotta seurannut vasemmalla puolen todella hanakasti ja kaikenlaisiin häiriöihin ja harhautusyrityksin lankeamatta, joten oikealla puolella seuraamisen opettelu on vähän kuin itse joutuisi opettelemaan vasenkätiseksi. Oikeanpuoleisesta perusasennosta ja yhden askeleen seuraamisesta opettelu kuitenkin lähti etenemään - kuten aikoineen vasemmalla puolellakin. Kepillä on kätevä muodostaa koiralle oikealle lokero ja auttaa pysymään suorassa myös asennonvaihdoissa. Näissä oikeanpuolisissa kuvioissa ja kaikissa uusissa käännöksissä ja pyörityksissä meillä riittääkin työsarkaa pitkäksi aikaa ja tähtäin on näillä näkymin ensi kesän rallykokeissa.

Vaakulle HK3!

Nälkä tunnetusti kasvaa syödessä. Mestisten jälkeen mietin, pitäisikö vielä Vaakun kanssa yrittää kolmosluokan tulosta myös hakukokeesta. Etsintäkokeitten hakuosuuksista oli jäänyt ihan luottavainen olo, joten ilmoitin Vaakun hakukokeeseen Rovaniemelle, ja varalle jäi vielä kokeet Tassutörmällä ja Haapavedellä.

Päivänvaloa ei riittänyt metsässä treenaamiseen enää arki-iltoina, mutta parit hakutreenit saatiin syyskuun viimeiselle viikonlopulle. Lauantaina käytiin hieman isommalla porukalla Tassutörmällä tallaamassa kokopitkä 300 metrin rata. Halusin käydä läpi koko radan, mutta en juoksuttaa Vaakkua piippuun, joten pistotin melko harvakseltaan. Vaakku teki oikein hyvän treenin, eikä vaikuttanut lopussakaan väsyneeltä, vaikka maasto tuolla radalla onkin monin paikoin raskaskulkuista. Sunnuntaina treenattiin pienemmällä porukalla helpossa kangasmetsämaastossa Salonpäässä. Vaakku porhalsi taas vieraat ukot ylös satasen alueelta hyvässä potkussa. Oikein havahduin, että vieraat ukot hakumetsässä eivät ole enää aikoihin olleet mikään juttu, vaan ne etsitään ja niitten kanssa leikitään hyvällä innolla.

Seuraavana viikonloppuna ajeltiin Vaakun kanssa hakukokeeseen Rovaniemelle. Juuri koeviikonlopuksi saatiin muutaman asteen pakkaset ja maa peittyi hiuksenhienosti kuuraan ja lumeen. Meidän päivä alkoi heti enteilevästi, kun ajoin harhaan Tassuvaarasta, vaikka olen siellä useaan otteeseen aiemminkin käynyt. Onneksi lopulta myöhästyin kokeen avauksesta vain viitisen minuuttia.

Päivä ei jatkunut juuri sen paremmin hakumaastossakaan. Vaakku oli etenkin alussa melko vaisu ja pistot ihan tynkiä, minä epäilin ensimmäistä ilmaisua valeeksi ja rullakin laukesi toisesta päästä ja roikkui läpi suorituksen ruotsalaismalliin. Lopputulemana nousi kaksi ukkoa, radan alusta ja lopusta. Kolmannellakin ukolla Vaakku oli käynyt kahteen kertaan, kenties löydöllä ja näytöllä, mutta tästä kaikesta sekoilusta hämmentyneenä ei käynyt minun luona siinä välissä. Jos jotain positiivista, niin kolmosluokan rata ei tuntunut ollenkaan niin pitkältä, etteikö sellaiselle tohtisi toistekin lähteä.

Eläkeläinen tottisarvostelussa 27.10.2018, kuva K Kylmänen

Ilmoittautuminen laitettiinkin uuteen yritykseen Tassutörmän kokeeseen. Yhdet treenit saatiin koetta edeltävälle viikonlopulle Tassutörmälle, ja taas Vaakku porhalsi komeasti satasen radan. Vieraat maalimiehet nousi umpipiiloista, ja toisaalta Vaakku löysi hienosti ja jätti sujuvasti ilmaisematta kuusen alusen, jossa olin itse ollut piilossa toiselle koiralle. Vaakku onkin ollut koko kauden niin jäätävän varma rullan kanssa, että pitäisi ehkä luottaa siihen?

Talvisen kylmät olosuhteet sattui myös Tassutörmän kokeeseen. Vaakun kanssa päästiin ensimmäisenä radalle, ja nyt meno oli alusta alkaen sitä mitä pitääkin. Vaakku lähti innokkaasti, teki isoja pistoja ja hyvää etsintää ja oli varma rullan kanssa. Ensimmäinen ukko löytyi oikeasta etukulmasta umpparista, toinen vasemmalta suunnillen 150 metristä laajalta hakkuuaukealta ja kolmas oikeasta takakulmasta umpparista. Etsintä oli reipasta loppuun asti, mutta ihan viimeinen näyttö oli selvästi totuttua hitaampi. Mahtoikohan Vaakku huomata, että voi räkä, tähän tämä nyt loppuu.

Henkilöhausta saatiin 167 pistettä eli tulos oli maaston osalta jo palkkarissa ja Vaakun eläkepaperit kansallisista palveluskoiralajeista enää 70 tottispisteen päässä. Tätä ei ehkä olisi pitänyt vielä iloita, sillä siihen ne maastopisteet sitten jäivätkin. Hieman äkkinäisellä valmistautumisella Vaakku toi esineruudusta yhden ainoan esineen. Vaakku ei näyttänyt olevan etsimässäkään ruudusta oikein mitään, kunhan vähän juoksenteli. Helpoksi ruuduksi tuo ei tosin osoittautunut niillekään, jotka oikeasti olivat sieltä esineitä etsimässä.

Pitkän pakkaspäivän päätteeksi piti suorittaa vielä tottelevaisuusosuus, joka meni odotetusti samaan puolivillaiseen tyyliin kuin viime kokeessa. Tottista ei tässä kokeitten välissä alettu enää virpomaan ja treenaamaan, vaan luotin että tulokseen tarvittavat 70 pistettä saadaan tehtyä joka tapauksessa. Kiltillä arvostelulla saatiinkin 85 pistettä ja sitä myötä koulutustunnus HK3 ja luokkavoitto yhteispisteillä 252. Siinä se nyt on, koko suora ylimmän luokan koulareita! Vaakku laittoi siis hieman Ränni-äitiä ja Nova-isoäitiä paremmaksi, eli on se vaan aikamoinen sissi. Mikä mahtavinta, niin Vaakku on edelleen yhdeksän vuotta täyttäneenä loistavassa kunnossa eikä esteet tai voittajaluokan hakurata vielä hidasta sitä yhtään. Nyt voidaankin hyvillä mielin eläköityä kansallisista palveluskoiralajeista ja jatkaa muitten virkistävien aktiviteettien parissa.

FI KVA JK3 EK3 HK3 BH Black Death Varis

PK-mestikset

Briardien PK-mestiksiin Kyröskoskelle ilmoitin Vaakun lauantaille etsintäkokeeseen ja Ainon sunnuntaille debytoimaan jälkikokeeseen. Tällä kertaa ei tarvinnut lähteä kokeeseen henkilöhakuun ihan kylmiltään, sillä lomani aikana sain koolle yhdet hakutreenit, ja Vaakku porhalsikin ne tosi huipusti. Muutkin osa-alueet kokeiltiin kerran pari läpi, ja siinäpä Vaakun koevalmistelut olivat.

Ainon tottiksessa ja esineruudussa sen sijaan riittikin työmaata niin paljon, että viikko ennen kisoja oli nostettava kädet pystyyn ja peruttava osallistuminen. Aino on moottoriltaan hieman dieselimpi, eikä se luontaisesti tuo mitään tai tarjoa helposti aktiivisuutta, niin kylläpä niitä hankaluuksia sitten riittikin. Olisi pitänyt alkaa valmistautua huomattavasti aikaisemmin, esimerkiksi pari vuotta sitten. 😆

Vähistä briardiosallistujista poisjäännit ovat aina harmillisia. Kun tuli peruutus myös jäljen 3-luokkaan, ilmoitin että voidaan tulla ex tempore Haloon kanssa sille paikalle - kun nyt joka tapauksessa olen Vaakun kanssa kisoihin tulossa. Haloon kanssa ei ollut tarkoitus osallistua kokeisiin vielä aikoihin, joten koko kesänä ei oltu juurikaan treenattu ja kesäkuisen kokeen jälkeen sitä treenin tarvetta tuntui olevan etenkin jäljellä ja tottiksessa.

Rotumestiskokeen avaus Kyröskoskella 1.9.2018, kuva Minna Virtanen

Kyröskoskelle ajeltiin Vaakun ja Haloon kanssa hyvissä ajoin jo torstaina, jolloin ehdittiin käydä järjestävän yhdistyksen Kyröskosken käyttökoirien kentällä pari kertaa treenaamassa. Vaakun koepäivä koitti lauantaina, ja aamulla arvontojen jälkeen lähdettiin maastoon. Kisakeskuksen läheltä alkoivat laajat kangasmetsämaastot, joissa mukavan lyhyin siirtymin saatiin suoritettua kaikki etsintäkokeen osa-alueet. Ensimmäisenä suoritettiin jäljet, ja jos viimeksi Vaakun jana oli paras miesmuistiin, niin nyt nähtiin se toinen äärilaita, pisteet 52/60.

Hakurata oli helppokulkuista aukeaa kangasmetsää, mutta maasto kumpuili sen verran, ettei ihan joka kolkkaan aina nähnyt, ja loppua kohden alue nousi hieman ylämäkeen. Hyvin kotoisan näköistä maastoa meille. Vaakku oli mukavan innoissaan, lähti aina halukkaasti, juoksi hienoja pistoja ja tein yhden yliheitonkin. Molemmat maalimiehet löytyi oikealta puolelta: puolipeitetty parikymmentä metriä etukulmasta eteenpäin ja umpipiilossa oleva ihan alueen lopusta ylämäestä. Rullailmaisun kanssa ei ollut nyt ongelmia eikä työskentelyssä muutenkaan juuri moitittavaa, pisteet etsintäkoirien parhaat 69/70.

Esineruudussa oli hyvä näkyvyys loivaan alamäkeen. Neljää esinettä etsittiin, mutta viidessä minuutissa Vaakku toi vain kolme. Vahvasti epäilen, että Vaakku haistoi muutaman metrin päästä sen neljännenkin, mutta kun se oli materiaaliltaan vähän tympeämpi juuriharja tai muu sellainen, niin mokoma jätti sen sujuvasti välistä ja päätti etsiskellä mukavampia esineitä. Pisteitä 24/30.

Varis rotumestiksissä Kyröskoskella 1.9.2018, kuva Henna Lindell

Pudotetun esineen noudossa Vaakku oli tavallista laiskempi. Yleensä se tekee koko matkan tottisseuraamista ja noutaa lujaa, mutta nyt ei ollut niin hanakassa kontaktissa ja juoksi noudon leppoisampaa laukkaa. Säännöt ei edellytä kuin mukana kulkemista ja 150 metrin noutokin sujui ripeästi tasaisella tempolla mennen tullen, joten pisteitä 20/20.

Maasto-osuudesta viimeisenä tehtiin tarkkusetsintä. Tuomari oli tarkkasilmäinen ja huomasi Vaakun pahan tavan tarkistaa ruutu (kivemman esineen toivossa) kokonaan, vaikka on jo pikkuesineen sijainnin sieltä haistanut. Pisteet 19/20.

Pitkän päivän päätteeksi palattiin kentälle tekemään tottikset. Otin Vaakun autosta valmistautumaan omaan vuoroon aivan liian aikaisin, mutta kyllä jo maastossa tuntui loppua kohti sellaista väsymistä, ettei mitään järin hyvää tottissuoritusta ollut odotettavissa muutenkaan. Seuraaminen oli näennäisesti hyvää ja noudot esteineen suoritettiin varmasti, mutta kunnollista särmää ja motivaatiota olisi kaivattu. Selvimmin väsyminen näkyi jäävissä liikkeissä ja eteenmenossa, joissa tuli hidastelua ja kaksi asentovirhettä. Pienenä valopilkkuna hyppynouto meni vieraskoreasti ilman kosketuksia. Tottispisteet 82. Hienosti kuitenkin 9-vuotiaalle veteraanille tuli ensiyrittämällä EK3 plakkariin 2-tuloksella 266 pistettä. Tällä tuloksella tuli myös beauceron- ja bouvierosallistujien joukosta luokkavoitto ja briardien EK-rotumestaruus!

Etsintäkokeen rotumestari 2018, kuva Henna Lindell

Sunnuntaina oli Haloon vuoro startata ensimmäistä kertaa jälkikokeen 3-luokassa. Odotukset eivät olleet kauhean korkealla, kun kisamittaista jälkeä ei oltu koskaan ajettu ja kuten toukokuun kokeessa nähtiin, Haloo saattoi heittää hanskat tiskiin jo ennen kilometrin matkaa. Nöyrin mielin lähdettiin kuitenkin yrittämään.

Tällä kertaa jännitysnäytelmä nähtiinkin jo heti janalla. Haloo irtaantui lujaa ja luotisuoraan, reagoi jälkeen säpäkästi ja lähti jäljestämään innokkaasti. Valitettavasti se oli takajälki, ja oikeaan suuntaan käännyttyä Haloo ei halunnut edetä ollenkaan. Jana oli suoritettu, tuomari lähti pois ja siinä me sitten ihmeteltiin. Onneksi tovin kuluttua metsätiellä ohi meni pyöräilijä, sillä se sai Haloon ajatukset taas nitkahtamaan on-asentoon. Haloo kiinnostui taas jäljestä, lähti etenemään yhä kiihtyvällä innostuksella ja yhtään en uskaltanut jarrutella menoa, vaan yritin vain puolijuoksua pysytellä perässä. Yksi välikeppi jäi matkan varrelle, mutta niin vain päästiin loppuun asti kelpo määrä keppejä taskussa! Jälkipisteet 144/170.

Seuraavaksi suoritettiin esineruutu, josta me tarvittiin tulokseen yltääksemme vaivaiset 6 pistettä. Nykysäännöillä se tarkoittaa kahta esinettä, minkä kuvittelinkin toukokuisen kokeen ja treenien perusteella olevan pala kakkua. Mutta, mutta. Kakunpalan sijaan nähtiinkin sama ilmiö kuin janalla. Haloo haki ensimmäisen esineen tosi lujaa mennen tullen - ja sitten se ei enää käytännössä tehnytkään mitään. 😱 Esineruudusta pisteitä 0/30 eli maastopisteitten osalta ei ylletty tulokseen. Tottikseen ei lähdetty pelkän huvin ja urheilun vuoksi, etenkään nyt kun tekeminen oli näin häilyvää.

Ennakkoon arvelin, että tulos saattaa jäädä kiinni jälkikeppien määrästä, mutta sehän menikin sitten ihan toisin. Haloo osaa asiat ja niin halutessaan tekee ne huiman hienolla intensiteetillä ja vauhdilla (jana, jäljestys, ensimmäinen esine), mutta mentaalipuolella tulee nyt melkoisia erroreita. Treenattavaa siis riittää, jotta ensi kaudella voidaan tavoitella kolmosluokan tuloksia.

Varis rotumestiksissä Kyröskoskella 1.9.2018, kuva Minna Virtanen

Vaakulle EK2

Palveluskoiratouhuja jatkettiin Vaakun kanssa elokuussa etsintäkokeella. Lajin ykkösluokka suoritettiin Kemin yöttömän yön kisoissa neljä vuotta sitten. Nyt kun jälkikokeet saatiin päätökseen, tuli sopiva aika jatkaa tätä sivulajia.

Tulostavoittein, mutta ilman suurempia pisteodotuksia, ilmoitin Vaakun etsintäkokeeseen Raaheen. Laskin että kuudesta osa-alueesta jäljestys, tottelevaisuus ja esineruutu ovat tuttuja juttuja. Pudotetun esineen nouto ja tarkkuusetsintä oli nopeasti kokeiltu, ja nekin Vaakku muisti hyvin. Ehdottomasti arvoituksellisimmaksi osa-alueeksi tiesin henkilöhaun, sillä niin mielijohteesta ja leppoisalla asenteella ilmoittauduttiin kokeeseen, ettei yksissäkään hakutreeneissä ehditty käydä. Edellinen hakutreeni oli lähes vuoden takaa. 😲

Koepäivä aloitettiin maastossa jäljillä. Vaakku teki parhaan janasuorituksen miesmuistiin ja sai porukan ainoana jäljeltä täydet pisteet. Seuraavaksi päästiin hakuradalle, jonka vasen laita laski näkymättömiin ja oikea laita nousi mäen päälle. Radan puolivälissä Vaakku viipyi vasemmalla puolella omituisen pitkään näkymättömissä. Sitten sieltä alamäestä kurkisti Vaakku kysyvän näkäisenä, katosi taas ja hetken kuluttua juoksi lujaa luokse pieni oksanpätkä suussaan. Hyväksyin ilmaisun ja Vaakku vei vauhdikkaasti löydölle. Kiintorulla kaulassa näytti olevan kunnossa, joten ihmettelin, miten Vaakku ei ollut saanut rullaa otettua, vaikka maalimiehen mukaan oli kovasti yrittänyt. Suoritus jatkui ja toinen maalimies löytyi selvästi oikean takakulman tuntumasta mäen päältä. Vaakku tuli hakemaan minut tyhjin suin, mutta selvästi löytäneenä, ja kun aikaakaan ei enää ollut tuhlattavaksi, niin hyväksyin ilmaisun ja Vaakku vei taas vauhdikkaasti löydölle. Molemmat maalimiehet nousi, mutta arvatenkin ja ihan syystä pisteet ilmaisuista ja työskentelystä ropisivat.

Black Death Varis 4.8.2018, kuva Veera Soukka

Esineruutukin meni hieman alakanttiin, sillä kolmea esinettä tietysti haettiin, mutta Vaakku toi viidessä minuutissa vain kaksi. Tarkkuusetsintä ja pudotettu menivät onneksi ihan normisuorituksilla. Tarkalta tuomarilta tuli kuitenkin parin pisteen vähennys tarkkiksen työskentelystä ja pisteen vähennys pudotetussa, kun paluuvauhti ei ollut niin luja kuin menovauhti. Kaikkiaan maastosta saatiin kuin saatiinkin ihan reilusti tulokseen riittävät 170 pistettä.

Tottikset tehtiin Raahessa Käpälämäen kentällä, joka on suurimmaksi osaksi sorapohjainen. Pahimmoilleen tottisten alkaessa alkoi myös auringonpaiste, joten kenttä oli melko kuuma. Vaakku oli kuitenkin yllättävänkin hyvässä potkussa vielä näin päivän päätteeksi ja teki innokkaasti 88 pisteen tottiksen. Selvimpinä virheinä tuli taas liikkeestä istumisessa asentovirhe, hypyssä kosketukset ja eteenmenossa toinen maahan-käsky.

Noudoissa Vaakku hauskasti intoili perusasennossa niin, että istui välillä ihan kurrena molemmat etutassut irti maasta. Paikkamakuussa minä puolestani sekoilin hieman, kun ajattelin, että sääli auringonpaisteessa makaavaa koiraa, mutta ihanaa itse päästä näkösuojan varjoon istumaan hetkeksi ...ja samassa tajusin, että mehän ollaan kakkosluokassa eli se siitä varjopaikasta ja siirryin sujuvasti piilon viereen koiran näkösälle. 😄 Kotiinviemisiksi saatiin siis EK2 pistein 258 ja samalla varmistui, että rotumestiksiin syyskuussa lähdetään tavoittelemaan tulosta etsintäkokeen 3-luokkaan.

Black Death Varis 4.8.2018, kuva Veera Soukka

Huh hellettä ja RTK2

Tänä kesänä aurinko on porottanut hurjia hellelukemia viikkotolkulla. Taivaalta ei ole saatu vettä montaakaan pisaraa, joten kuumuus ja kuivuus ovat koetelleet luontoa monessa mielessä. Heinäkuussa oli yksi lomaviikko, mutta puolta tuntia pidempään kerrallaan ei pystynyt pihalla mitään askaretta tekemään siinä paahteessa. Kotona onneksi on mukavan viileää, joten koirienkaan ei ole tarvinnut sisällä kärsiä kuumuudesta.

Purutreenit pyöri normaalisti helteilläkin, ja lisäksi käytiin Ainon kanssa koirakoulu Kisman tokokurssilla ja Vaakun kanssa rallytokokurssilla. Kurssit alkoivat kesäkuussa sopivasti hieman ennen Ainon tokokoetta ja Vaakulle kaavailemiani rallykisoja. Siellä saatiin siis kaivattuja ryhmäpaikkiksia, liikkurointia, rallyratatreeniä ja sääntöviidakkokertausta. Omat treenailut sen sijaan jäi helteillä vähiin. Muutamaan otteeseen käytiin illemmalla puuhastelemassa pieniä tottisjuttuja kuten jäävien asentoja, perusasentoon nousuja ja heitetyn kapulan koomasta heräämistä.

Aino 17.7.2018

Heinäkuu on melko hiljainen palveluskoirakoerintamalla, joten silloin oli hyvä aika rallytokokisoille. Vaakun kanssa suoritettiin alokasluokka helmikuussa ja nyt lähdettiin tavoittelemaan kolmea avoimen luokan tulosta. Avoin luokkakin perustuu vielä enimmäkseen muista lajeista saavutettuun perusosaamiseen, joten ihan uutena asiana meille tuli vain pyörähdys seuraamisen aikana.

Ensimmäinen startti käytiin Kiimingissä Heli Kelhälän tuomaroimissa rallytokokisoissa. Sää oli helteinen kuinkas muuten, mutta kylläpä olikin helppoa kisoissa käymistä pyörähtää reilun minuutin suoritus neljän koiran luokassa ja ajella 100 pisteen tulos ja 1. sija taskussa kotiin. Hieman toista on urakoida kahdeksan tunnin päivä yhden tuloksen eteen palveluskoirakokeessa. 😄

Seuraavana viikonloppuna käytiin kaksi avoimen luokan rallykisaa belgianpaimenkoirien rotumestiksissä Oulussa. Päivä oli hurjan helteinen, mikä toista kisaa odotellessa alkoi jo hieman tuntua omassakin jaksamisessa. Ensimmäinen kisa oli hallissa, mutta ilma oli sielläkin seisova. Taru Leskisen tuomaroimana Vaakku sai radalta 97 pistettä ja sillä sijoituttiin kolmanneksi. Hannele Pirttimaan rata oli rakennettu ulos kivituhkakentälle, ja siltä saatiin 96 pistettä, kolmannen tuloksen myötä RTK2 ja niinikään 3. sija.

Molemmilla radoilla oli hieman säätöä pyörähdyksen kanssa, vaikka se treeneissä oli jo sujunutkin hyvin. Lisäksi, arvostelulaji kun on kyseessä, tuli nyt ehkä hieman aiempaa ankarammin vähennyksiä liian liki eteen istumisista ja sellaisista. Joka tapauksessa sujuvasti ja erinomaisen motivoituneilla suorituksilla saatiin avo-luokkakin tekaistua. Rallykurssilla ehdittiin vielä parin treenikerran verran katsoa voittajaluokan kuvioita, ja niiden opettelua jatketaan sitten hallikaudella itsekseen ja ehkä jollain kurssillakin.

Haloo 17.7.2018

Sään salliessa (tai oikeammin estäessä kaiken muun liikkumisen) on koirat uineet paljon. Jäälin montuilla ollaan hurjasta sesongista huolimatta aina melko helposti löydetty sopiva rauhallinen ja riittävä rantapläntti uimiseen. Itse tuli uitua vain kerran, mutta etenkin Aino ja Haloo ovat uineet sitten minunkin edestä. Niillä kasvaa varmasti kohta räpylät tassuihin, kun ne oikein antaumuksella ui ja ui ja ui ja ui ja malttaa käydä rannassa vain hetken verran. Silloinkin, jos kotiinlähtö mainitaan, niin loiskahdus käy saman tien. 😃

Käyttövalio ja piirinmestari!

Vaakun kanssa uusi mato laitettiin koukkuun heti seuraavana viikonloppuna jäljen piirinmestaruuskisoissa. Hieman arvelutti näin peräkkäiset kokeet, kun ei välissä ehdi treenata yhtään mitään. Etenkin tottis kärsii, kun kokeita on liikaa suhteessa treenimäärään. Osallistuttiin kuitenkin siitä huolimatta, kun ei muitakaan kolmosluokan jälkikokeita näköpiirissä ole ja yrittämättä ei tulosta ainakaan tule.

Piirinmestaruuskokeessa oli kymmenen koiran tottelevaisuuskarsinta, mutta koska osallistujia oli vain yhdeksän, niin aloitettiin heti maastolla Sanginjoella. Sadetta ei oltu saatu edelleenkään, joten jälleen lähdettiin jäljestämään kuivuuttaan pöliseville kankaille. Janalla Vaakku eteni luotisuoraan ja taas takajäljen kautta päästiin liikkeelle. Takuuvarmaan rauhalliseen tyyliinsä Vaakku jäljesti tosi pitkältä tuntuneen jäljen loppuun asti ja minun suureksi riemuksi nosti kaikki kepit. Kutoskepiltä ei autoa näkynyt ja sen verran monta kulmaa oli matkan varrella kääntyilty, että piti puhelimen karttasovelluksesta tarkistaa, kummasta suunnasta auto löytyy. Jäljestysaika meni sen verran tiukille, ettei yhtään ollut vara eksyillä.

Esineruudusta onnistuttiin tällä kertaa löytämään kaikki neljä ensinettä. Kauheasti ei ylimääräistä aikaa jäänyt, sillä viimeisenä Vaakku löysi oikealta etuesineen ja muutamia sekunteja sen luovuttamisen jälkeen päättyi etsintäaika. Maastosta saatiin kaikkiaan huiput 192 pistettä, joten varovaisen voitonriemuisin mielin lähdettiin Tassutörmälle suorittamaan tottiksia. Ykköstulokseen tarvittaisiin tottiksesta 78 pistettä ja kaiken järjen mukaan sen pitäisi olla meille aika varma.

Yhdeksästä osallistujasta kuusi jatkoi tottelevaisuuteen, ja rotukirjokin oli mukava, kun mukana oli mali, grotsku, rotikka, bortsu, valkkari ja briardi. Vaakun kanssa oltiin viimeisessä parissa ja pienemmällä numerolla suoritettiin liikkeet ensin. Meidän tottis oli aikalailla toisinto edelliskokeesta liikkeestä istumisen asentovirhettä myöten. Lisäksi nyt tuli hypyssä kosketus mennen tullen ja eteenmenossa tarvittiin kaksi käskyä maahanmenoon. Pisteitä saatiin Markku Piipon tuomaroimana 83, ja niinpä yhteispistein 275 Vaakku sai käyttövalionarvoon tarvittavan kolmannen ykköstuloksen! Aivan huippua! Meidän rodussa edellinen käyttövalionarvo on tullut vuonna 2011 eikä niitä kautta aikainkaan ole entuudestaan kuin kuusi. Tuossa joukossa on Vaakun emä Ränni ja mummo Nova, joten Vaakku on nyt kolmannen polven käyttövalio. Ihan superhienoa!

Eikä siinä vielä kaikki. Valionarvotulosta lähdettiin tavoittelemaan, mutta samalla tuli myös ensimmäinen sija eli jälkikokeen piirinmestaruus. Ohoh. Tuota en aamulla kokeeseen startatessa osannut edes toivoa. Onpahan mulla aikamoinen Vaakku ja olipahan sen kanssa aikamoinen päivä!

Vaakku JK3 Kalajoella

Helatorstaina laitoin sakset viuhumaan ja leikkelin Vaakulle kesätukan. Nyt se oli tehtävä, jos siitä meinaa jotain hyötyä saada. Vaakku täyttää kesäkuussa jo yhdeksän vuotta eli tämä on todennäköisesti meidän viimeinen kansallisten lajien pk-kisakausi. Helteitäkin on ollut toukokuussa ihmeen paljon, joten toivottavasti tuulevire nyt pääsee paremmin iholle ja edistää hieman jaksamista ja palautumista.

Uutta tukkaa testattiin tositoimissa jälkikokeessa Kalajoella. Kyseessä oli iltakoe perjantaina ja silloin sattui aurinkoinen mutta onneksi hieman viileämpi ja tuulisempi sää. Kalajoen ABC:lla kokoonnuttiin, tarkistettiin koirat ja siitä siirryttiin tuttuihin kangasmetsämaastoihin.

Kuumaa kesäsäätä oli pidellyt koko toukokuun ilman pisaraakaan vettä, joten maasto oli rutikuivaa. Vaakun kanssa janalla tuli liuta ylimääräisiä kuvioita ennen kuin päästiin oikealle jäljelle ja oikeaan suuntaan, pisteet 25/30. Jäljentekijän askeleet näkyivät rutikuivassa jäkälässä ja sammaleessa, ja olikin mukava katsella, miten hienosti ja tarkasti Vaakku jäljesti. Yksi välikeppi meillä jäi juuri siinä main, missä Vaakku pysähtyikin sitä selvästi etsimään. Itsekin Vaakun kaverina sitä siinä etsin, mutta ei vaan kerta kaikkiaan löytynyt. Omituista. Tämä sama on käynyt meille joskus aiemminkin Kalajoen maastoissa. Kepeistä pisteet 120/140.

Esineruudulle oli löydetty korkeuseroiltaan mukavan vaihteleva maasto. Se laski hieman alamäkeen ja nousi taas takalaitaan mentäessä ylös eli näkyvyys oli kuitenkin hyvä. Koko alueen poikki matalimmassa kohdassa meni syvempi uoma, jonka yli koirat loikkasivat. Oikeassa takaneljänneksessä oli vielä pitkittäinenkin uoma. Nyt ensimmäistä kertaa maastosääntömuutoksen jälkeen etsittiin neljää esinettä, mutta eipä löytynyt Vaakun etsimisellä viidessä minuutissa kuin se vanha määrä kolme esinettä. Työskentely oli hieman virkamiesmäistä, ja ylimalkaan yhden esineen missaamisesta rokotettiin muiltakin aika paljon työskentelypisteitä. Meille kolmella esineellä 19/30 pistettä. Muitten blogeja lueskeltua tässä taitaa olla tuomareilla pisteytyksessä melko suurta hajontaa.

Illan viilettyä jo suorastaan kylmäksi siirryttiin vanhan raviradan paikoitusalueelle tottelevaisuusosuuteen. Vaakku tekaisi kokonaisuudessaan ihan siistin näköisen suorituksen. Enimmät pisteet menivät liikkestä istumisen väärästä asennosta, luoksetulojen virkamiesvauhdista ja eteenmenossa Vaakku myös hieman odotteli maahanmenoa vaikka koko ajan virkamiesmäisesti laukkoikin eteenpäin. Hyppy meni tällä kertaa puhtaasti mennen tullen. Pisteitä Sami Isopahkalalta tottelevaisuudesta 86/100 ja koko kokeesta kakkostuloksen verran, 250.

Mukava oli taas pitkästä aikaa päästä takaisin tuloskantaan, mutta jälleen olisi se yksi penteleen välikeppi tarvittu ykköstulokseen yltämiseksi. Perustekeminen on Vaakulla melko varmaa, joten hyvillä mielin laitetaan uutta matoa taas koukkuun!

Ennen kotimatkaa vielä pikaisesti kuvamuisto Kalajoen Hiekkasärkiltä. Kuva Katja Sulkala

Esineitä, jälkeä, hakua

Niin paljon kuin lunta tänä talvena olikin, niin nopeasti hanget kevään tullen hupenivat. Haloon kanssa tehtiin Jauholaarinkankaalla esineruutu ensimmäisillä riittävän kokoisilla lumettomilla metsäkaistaleilla, ja siitä onkin päästy taas maastotreenilussa vauhtiin. Ihan huippua on päästä taas pitkästä aikaa treenaamaan maastolajeja! Siinä lähtee päivä reippaasti käyntiin, kun on viikonloppuisin ja muina satunnaisina vapaina ennen kahdeksaa aamun viileydessä metsässä tekemässä jälkeä ja piilottelemassa esineitä. Näissä alkukesän maastopuuhissa on sekin mukava puoli, että vielä ei ole lainkaan hyttysiä.

Tälle vuodelle kansallisten lajien maastosäännöt muuttuivat, ja nyt esineruudussa jokaisessa tasoluokassa pitää etsiä yksi esine enemmän kuin aiemmin. Vaakun pitää siis hakea neljä, Haloon kolme ja Ainon kaksi esinettä. Hyvin kaikki kolme turria ovat tänä keväänä esineruututreeninsä suorittaneet; esineet on kyllä viety näkönä, mutta kahden, kolmen tai neljän esineen hakeminen peräkkäin ei ole ollut ongelma. Haloolla on ollut ensimmäisiä kertoja lähiesineitä ja se on vauhdikkuudestaan huolimatta heti reagoinut niihin säpäkästi - ehkä nosework-harrastus on tehostanut nenän käyttöä tässäkin.

Vaakku kevään ensimmäisellä metsäjäljellä 29. huhtikuutta.

Metsäjäljillä olen merkannut janakohdan ja kepit. Kulmat teen jonkinlaisten maamerkkien kohdalle, jotka sitten muistan jos muistan. Koira ne kulmat kuitenkin saa selvittää. Jälkikeppeihin turrit reagoi pääsääntöisesti hyvin, mutta jos sen ylittää ilmaisematta, niin kutsun takaisin ja jäljestetään se kohta uudelleen. Moittia ei voi, jos koira ei saanutkaan kepistä yhden yhtä hajumolekyyliä nenäänsä. Toisaalta ylikään ei voi päästää, jos koira ei vain syystä tai toisesta piitannut siitä hajumolekyylistä nenässään.

Vaakku on jo vuosien kokemuksella treenijäljillä tasainen työskentelijä. Satavarmasti se nostaa takajäljen 😃 ja yhtä varmasti selvittää koko kuvion loppuun asti. Mielentila voi hieman vaihdella, mutta siinä osansa on perässäkävelijällä. Kun edellyttää asennetta, niin saa asennetta. Jo pelkästään kunnon haukutukset jälkikepeillä lisää mukavasti liekkejä Vaakun jäljestykseen. Tyhjää keppijälkeä piristetään toisinaan myös matkan varrelle jätetyllä palkkapurkilla, narupallolla, lihapullalla tai lopussa odottavalla päivän ruoalla. Koskaan ei Vaakku tiedä, mitä kivaa sieltä jäljeltä löytyykään.

Haloon kanssa jälkiä on takana vielä niin vähän, että en sitä jälkikoirana oikein tunne. Vaikea sanoa, mistä narusta sitä milloinkin pitäisi vetää. Hieman aavistelen, että yllättävän paljon on samaa jälkikoirana kuin on Vaakussa. Tai sitten minä vain teen niistä samanlaisia. 😃

Ainon koetavoitteet ovat syksymmällä, joten se on tehnyt vasta yhden jäljen. Eikä niitä viime vuosilta yhteensäkään järin paljon ole takana. Täytyy senkin kanssa ryhdistäytyä, jotta ollaan valmiita kokeeseen edes sitten syksyllä.

Haloo tarkistelemassa Ainon vanhaa jälkeä 29. huhtikuuta.

Toukokuussa pidettiin briardiporukalla hakutreenipäivä Salonpäässä. Viiden naisen ja seitsemän briardin voimin treenattiin, ja ihan kohtuuajassa selvittiin, kun yksi treenikierros tuntui hellekelissä riittävältä. Satasen alueelle tehtiin kullekin turrille tasonsa mukainen treeni. Aino ja Haloo ovat hakuilleet ehkä pari kolme "pentutreeniä" viime kesänä, joten sillä samalla treenillä mentiin nytkin. Maalimiehet kävelivät näkönä etukulmiin ja siirtyivät sitten seuraaville pistoille aluetta eteenpäin. Haamuapu tehtiin jokaiselle lähetykselle ja maalimies kuljetti koiraa palkkaillen aluetta eteenpäin kunnes kutsuin koiran takaisin keskilinjalle. Viime kesänä Ainoa vielä aavistuksen verran jännitti viimeisillä metreillä maalimiehelle pinkoessaan, mutta nyt sekä Haloo että Aino paineli hippulat vinkuen perille asti ja palkkoja maalimieheltä tavoitellessaanhan kumpikin on ylenpalttisen innokkaita röyhkimyksiä.

Täytyy tänä vuonna järjestää kalenteriin joitakin hakutreenejäkin nyt kun Ainon ja Haloon kanssa aika on tehnyt tehtävänsä ja touhu on selvästi surperkivaa. Pikku hiljaa haamut paremmin ja paremmin piiloon, viivettä ennen lähetystä, valmiita jne. Siitä se lähtee. Näillä näkymin Haloosta kuumakallena kimittäjänä tulee  sitten aikanaan rullakoira ja Ainosta kuuluvaäänisenä ja taloudellisempana liikkujana haukkuilmaisija.

Toukokuussa pidettiin briardien kesken hakutreenipäivä. Haloo vauhdissa, kuva Elina Huikari.

Kameran ulkoilutusta

Maaliskuun loppupuoliskolla saatiin iloita auringonpaisteesta pilvettömältä taivaalta, hohtavista hangista ja muutamista lomapäivistäkin. Kameraakin tuli ulkoilutettua useampaan otteeseen, kun valoa taas pitkästä aikaa riitti yllin kyllin.

Varis ei enää turhia hötkyile, mutta tilanteen tullen vauhtia löytyy. Oulunsalo 25.3.2018

Ainolla on a i n a häntä vahvasti koukulla - paitsi tietysti tässä kuvassa. Oulunsalo 30.3.2018

Haloo, Varis ja Aino, äitee ja tyttäret. Oulunsalo 16.3.2018

Vaakulle RTK1

Tammikuulle ilmaantui kuin tilauksesta rallytokon kylttikurssi, jonne Vaakun kanssa ilmoittauduttiin. Laji vaikuttaa näin palveluskoiraharrastajasta sanalla sanoen omituiselta, mutta koetetaan kuitenkin jollain tasolla pysyä kiinni näissä koiraharrastuskentän uudemmissakin tuulissa. Vaakulle tämä on joka tapauksessa sopivaa talvipuuhastelua ja ehkäpä hieman myöhemmin näpsäkkä eläkelaji.

Kurssi kesti viisi treenikertaa, joilla käytiin läpi alokasluokan kyltit ja iso nippu kisakäytäntöjä ja sääntöjä. Vaakulle ainoat uudet asiat olivat saksalainen täyskäännös ja takakautta sivulle siirtyminen. Muutamissa muissa kylteissä meillä on vaarana Vaakun liian hanakka pyrkiminen perusasentoon. Tuollainen pyllähdys vasemmalle pyörimisissä, hitaassa kävelyssä tai sivulle siirtymisessä vie tuloksesta heti kymmenen pistettä. Arvosteluperusteet tuntuvatkin hämmentäviltä. Taannoin rallykisoissa talkoillessani ajattelin jostain suorituksesta, että oivoi, nyt ei ole kyllä tämän kilpailijan päivä, kun koira hyvin haluttomasti ja vastentahtoisesti valui ikuisuudelta tuntuvan ajan radan läpi kuin räkä. Tulostaulua katsellessa oli sitten todettava, että en ymmärrä tästä lajista yhtään mitään, sillä suorituksella sijoituttiin pitkästi yli 90 pisteellä kolmen parhaan joukkoon. Tässäkin - ja etenkin tässä - lajissa on siis nähtävä omin silmin, ennen kuin voi päätellä koirasta ja suorituksesta mitään.

Kurssilla tuli harjoiteltua kylttien suoritustapaa, ohjaamista, käskyttämistä ja ajoitusta eli ohjaajan toimintaa, minkä ajattelinkin olevan se haastavin osuus lajissa. Vaakku kaikkeen tekemiseen motivoituneena pitää kyllä sataprosenttisessa kontaktissa huolen omasta osuudestaan. Ensimmäisen treenikerran jälkeen ilmoitin Vaakun kolmeen rallykisaan, joista ensimmäinen oli jo ennen kurssin päättymistä. Ratatreeniä ei ennätetty kurssilla paljonkaan tehdä, mutta sen sijaan ihmettelin ratapiirustuksia netistä ja katselin kisasuorituksia Youtubesta.

Ensimmäisessä rallykisassa Oulussa oltiin suoritusvuorossa ihan viimeisten joukossa isossa 20 koiran alokasluokassa. Siinä ehti hyvin oppia radan ja nähdä vähän mahdollisia sudenkuoppiakin. Omalla vuorollamme käytiin Vaakun kanssa pyörimässä rata läpi ja sitten jännityksellä odotettiin tuloksia. Yhden pisteen virheellä selvittiin, ja se tuli takakautta sivulle siirtymisessä. Jostain syystä annoin siinä sivulle istumiseen erillisen käskyn ja sen verran ajoissa, että Vaakku tottelevaisesti istui hieman selkäni taakse vinoon. Kun olisin vain ollut hiljaa, niin Vaakku olisi tehnyt tuon itse ihan oikein. Kovatasoisessa kisassa sijoituttiin 99 pistellä viidenneksi, mutta kotiinviemisiksi tuli hienosti luokan tuomaripalkinto.

Viikon kuluttua ajeltiin talvisessa kelissä Tornioon, missä oli kaksi Rallykisaa. Ensimmäinen startti oli puolenpäivän aikoihin ja seuraava vasta illalla, joten väliin jäi reilusti aikaa käydä Haaparannassa ostoksilla ja syömässä. Vaakun kanssa pyörittiin taas radat eksymättä läpi, ja nyt en itsekään mokannut mitään, joten tuloksena molemmista kisoista 100 pistettä. Ensimmäinen kisa voitettiin ja toisessa tultiin toiseksi ja saatiin tuomaripalkinto ja kolmannen tuloksen myötä koulutustunnus RTK1. Vaakku sai taas kovasti kehuja kontaktista, teknisestä osaamisesta ja huikeasta asenteesta, jolla se tehtävät tekee. Eikä voi moittia sitä radan ulkopuolellakaan. Tosi lunkisti se hengaili kisapäivät ja kävi mittaukset sun muut, varsinainen luottokoira siis näissä nykyään. Vaakku myös vanhana kettuna tietää, milloin kisasuoritus alkaa ja ryhdistää silloin perusasentoa entisestään ja tekee  todellakin kaikkensa.

Tavoitteet 2018

Vuoden alkajaisiksi on ollut tapana nimetä jotain suunnitelmia alkaneelle vuodelle ja tietysti ihmetellä, kuinka hitti tai huti vuoden takaiset suunnitelmat olivatkaan, joten...

Tavoitteet 2017

Vaakku: käyttövaliotulos, SM-kisat ehkä / ehkä ei, PK-mestikset, agility 3-lk, ehkä etsintää ja hakua

Nuoriso: tokokoe, ehkä jälkikoe

Viime vuonna käytiin Vaakun kanssa yksi ainoa jälkikoe Kalajoella, eikä saatu siitä tulosta. Näinollen ei saatu käyttövaliotulosta eikä myöskään osallistuttu SM-kisoihin. Briardien PK-mestiksiin ilmoitin Vaakulle syyskuulle juoksua odotellen Haloon, ja kun se joutui loukkaantumisen vuoksi jäämään pois, ei Vaakkua enää huolittu eri luokkaan tilalle. Vaakku oli ilmoitettuna elokuussa jälkikokeeseen ja etsintäkokeeseen sekä marraskuussa hakukokeeseen, mutta nämä kaikki jouduttiin perumaan juoksun ja antibioottikuurin vuoksi. Palveluskoirakokeitten kanssa oli siis taas ihan käsittämättömän huono tuuri. Ainoastaan agilityn osalta tavoitteet pitivät kutinsa - ja ylittyivätkin. Vaakku siirtyi kevättalvella nollavoitolla 3-luokkaan ja tekaisi kolmosen kiemuroistakin vielä kolme sievää ratanollaa pienellä ajanylityksellä.

Nuorison työnjako meni niin, että Aino kävi tokokokeessa ja Haloo jälkikokeessa. Ainolle tokosta ALO1-tulos ja KP, Haloolle palveluskoirakokeesta niinikään ALO1-tulos ja JK1 plakkariin. Näitten osalta voi siis katsoa tavoitteen täyttyneen.

Tavoitteet 2018

Vaakku: käyttövaliotulos, RTK1 ja RTK2

Haloo: JK2

Aino: JK1, A-osakoe

Tänä vuonna yritetään vielä Vaakun kanssa tavoitella sitä viimeistä jälkitulosta. Toivottavasti terveyttä vielä riittää. Eläkelajiksi laitetaan alulle rallytoko, jossa kaksi ensimmäistä luokkaa pitäisi mennä aika perusosaamisella. Haloon kanssa jatketaan siitä mihin viime vuonna jäätiin, eli jäljen 2-luokka on tähtäimessa. Ainon kanssa aletaan treenata kohti ensimmäistä jälkikoetta sekä pellolla että metsässä. Siinäpä ne varsinaiset tulostavoitteet on, mutta muutakin tietysti puuhataan, jos aikaa riittää ja sopiva tilaisuus tulee kohdalle.

Haloo ja Varis tammikuussa 2018

Santa's little helpers

Loppuvuosi

Haloo kävi sterkkaleikkauksessa lokakuun lopulla. Toiveissa on ajan mittaan hieman rennompi elämänasenne ja suhtautuminen lauman muihin koiriin. Niin hieno kuin Haloo harrastuksissa parhaimmillaan onkin, niin se on mielenliikkeiltään turhan adhd ja laumassa hetkittäin ihan katastrofi. Ei siis toivota lisää ihan tällaisia Haloita, vaan ollaan onnellisia tämän Haloon parhaista puolista ja keskitytään niihin.

Leikkaus tehtiin perinteisesti, ja ainakaan päällisin puolin Haloo ei olisi hyötynyt tähystysleikkauksesta paljonkaan. Se ei vaikuttanut missään vaiheessa kipeältä, parani nopeasti eikä leikkaushaava vaivannut ollenkaan. (Haloo lähdössä ulos 12 tuntia leikkauksen jälkeen). Nyt vain toivotaan, että vältytään sterkkanarttujen virtsankarkailuongelmalta. Briardeilla en ole tuosta vaivasta kuullut, mutta maleilla senkin edestä.

Aino ja Haloo

Vaakun kanssa olisi mieluusti käyty loka-marraskuussa viimeistä käyttövalionarvosta puuttuvaa jälkikoetulosta metsästämässä, mutta ei saatu koepaikkaa mistään. Paremman puutteessa ilmoitin sen hakukokeeseen Haapavedelle, mutta kokeen alla kaulanahasta paljastui antibioottikuurin vaativat reiät (Haloo) ja jouduttiin perumaan tuokin osallistuminen. Tosin ennen koepäivää saatiin hakutreenejäkin järjestymään vain yhdet, joten ihan tuurilla oltaisiin kokeessa seilattu. Nyt ei vaan tuuri riittänyt ihan edes sinne kokeeseen asti. Kävin sitten ihan vain turistireissun Haapavedellä katsomassa samaan aikaan pidettyä mandioringkisaa ja hakukoetta.

Marraskuun alkupuolella ehdittiin vielä ennen talvikelien tuloa pitää maastotreenipäivä. Vaikka kahdestaan Outin kanssa treenattiin, niin saatiin viiden koiran kanssa kulumaan koko päivä hämärän tuloon asti - etenkin kun ajoin autonkin tukevasti kannon nokkaan kiinni. Vaakulle, Ainolle ja Haloolle tein kaikille jäljen, ja esineruudussa käytiin pari kolme kierrosta. Aino ei olekaan tänä vuonna juuri päässyt jäljestämään, kun koetavoite oli Haloon kontolla. Hyvin Aino kuitenkin jäljestämisen muisti, ja lähtökohtaisestihan se on ollut näistä kahdesta parempi jäljestäjä.

Outi ja Jäynä

Lumen ja pakkasen tultua siirryttiin maastotreeneistä Dogantin halliin puuhastelemaan. Etenkin Haloota tuli leikkaustoipilasaikana viihdytettyä hallilla tunnistusnoudon (Haloon kolmas tunnaritreeni) ja muitten rauhallisempien - ja pikku hiljaa vauhdikkaampienkin - tehtävien merkeissä. Tokon merkinkierto, ruutu, hyppy, kaukot, tunnari ja ohjattu nouto tuli siinä siis tutuksi, vaikka ei koetavotteita tuossa lajissa olekaan. Haloo on työskentelyinnoltaan kyltymätön ja se kaipaa jatkuvasti uuden oppimista, haasteita ja vaatimuksia. Vaakku ja Aino kun kestävät toimettomuutta ja pelkkää ulkoilua paremmin, niin ne sitten harmi kyllä jäävät treenaamisessa vähemmälle, vaikka tykkäisivätkin tehdä enemmän.

Kesä ja kauheesti kaikkee

Alkuvuoden kuulumisista päästäänkin suoraan kesän kuulumisiin. Kirjoittelutahti on ollut harvahko, kun kiirettä on pitänyt ja tapahtumat, tulokset ja kuvat tulee kuitenkin laitettua ensin facebookiin. Huhtikuussa luulin, että murheellinen kevät oli saavuttanut pohjansa, mutta niin vain jotkut osaavat toimillaan yllättää. Onneksi ympärillä on hyvät ystävät ja nämä koirat, niin mukaviakin kuulumisia on kertynyt.

Pääsiäinen meni pääasiassa kotoillessa. Melko myöhäisestä ajankohdasta huolimatta metsissä oli vielä aika paljon lunta, joten maastolajien treenailu sai vielä olla. Sentään parit mondioringtreenit pääsiäisen huiteilla käytiin, nekin tietysti hallissa. Uutena asiana alettiin opetella maalimiehen kuljetusta ja tottelevaisuusosan kaukokäskyjä. Hieman epätoivoiselta tällä hetkellä tuntuu lajin harrastaminen. Tarvittaisiin paljon osaavaa opetusta ja ryhtiä treeneihin, jotta harrastaminen olisi oikeasti mielekästä ja tavoitteita voisi asettaa. Jokainen tekee varmasti nytkin parhaansa, mutta yksinkertaisesti riittääkö se. Tulevaisuus näyttää, päästäänkö tässä lajissa vielä eteenpäin.

Tavoitteeseen sen sijaan päästiin Variksen kanssa agilityharrastuksessa. Kolmosluokkaan päästyä
ajattelin jonkinlaisen tuloksen sieltä hakea, ja huhtikuun agilitykisoissa käytiinkin kolme rataa. Ne meni paremmin kuin osasin odottaa, sillä Vaakku juoksi kolmet kolmosen kiemurat ilman ratavirheitä. Aikavirhettä tuli meille odotetusti pari kolme sekuntia ja viimeisestä kisasta uskomattomana sattumana 0,01 sekuntia. Siinä meni kolmosluokan nolla niin läheltä kuin se vain voi mennä! Jonkinlainen ympyräkin tässä sulkeutui, kun ihan ensimmäisissä agilitykisoissaan Vaakku niinikään tekaisi kolme ratanollaa. Nyt sitten arkistoidaan agilitykilpailukirja ja tehdään ihan muita juttuja.

Toukokuussa vaihtui hyvin palvellut kulkupeli Yaris Verso hieman tuoreempaan ja tilavampaan Seat Alhambraan. Sopivia, silmää miellyttäviä vaihtoehtoja tuli enempi vähempi tosissaan katseltua jo pitkän aikaa. Kun sitten samaan aikaan mahdollisuus hankkimiseen tuli, Yaris pomppasi katsastuksessa ja kotipaikkakunnalla oli tarjolla oikea auto, oikean värisenä ja kaikki muutkin kriteerit täyttäen, niin mitä sitä epäröimään. Nyt kelpaa taas toivottavasti pitkän aikaa huoletta reissailla töihin, treeneihin, kisoihin ja muuten vaan.

Toukokuun lopulla kurvasinkin tapaamaan pohjoisen briardinomistajia kevätpäivän viettämisen merkeissä. Yksitoista briardia oli kaikkiaan koolla ja kävi kentällä hieman kameran edessä pyörähtämässä. Kaikki briardistit olivat entuudestaan tuttuja, mutta kuulumisia riitti toki vaihdettavaksi kahvitarjoilujen ääressä ja nuotiolla makkaraa paistaessa. Mukava oli tietysti nähdä etenkin Vaakun jälkeläisiä, Haloon ja Ainon sisaruksia Lunaa ja Jäynää omistajineen pitkästä aikaa!

Vaakun kanssa käytiin jo yksi jälkikoe Kalajoella, mutta siitä ei sukseeta syntynyt. Ehkä osansa oli kesän ensimmäisillä helteillä ja maastossa meille osuneella aukealla, rutikuivalla, paahteisella alkumatkalla, mutta joka tapauksessa lisää pitää treenata. Muuten onkin kokeissa tullut käytyä ilman koiraa eli hakukokeen tottiksissa talkoilemassa, mondioringkoetta katsomassa ja tokokokeen kulkua kertailemassa. Ainon kanssa käyttiin touko-kesäkuussa tokon alokasluokan kurssi, joka oli taas hyvää harjoitusta ja oppia sekä ojennusta meille pääasiassa itsekseen treenaaville.



Keskiviikkotottiksissa Alatemmeksellä on treeniseuraa ollut vaihtelevasti. Kanssatreenaajia kovasti kaivataan, jotta riittäisi kaikille kolmelle omalle koiralle vieras koira pariksi ilmoittautumiseen ja paikallaoloon sekä tietysti ihmisiä henkilöryhmään. Tänä kesänä on nuorison kanssa otettu opetteluun estenoudot ja eteenmeno, jotka muodostavatkin aika merkittävän osan koetottiksen pisteistä. Vaakku vanhana kettuna osaa liikkeet niin kuin osaa ja sen kanssa treenaaminen keskittyykin asennepuolelle. Ehdin jo ajatella, että se on tullut vanhaksi tehdäkseen täpäkkää tottista, mutta kun molempien asenne oli kohdallaan, niin sieltä se tuttu Vaakkukin taas paljastui. ♡

Esineruudun harjoittelua on nuorison kanssa lykätty tähän kesään asti. Kolme treeniä on nyt tehty ja eiköhän tuokin tehtävä alokasluokan koesuorituksen tasalle tule tämän kauden aikana. Kaistaleen perälle on ensin viety esine yhdessä ja sitten uusintana etsintälinjalla odottaen. Harjoittelemista toki vielä riittää, että tehtävä sujuu valmiilla esineillä, erilaisilla materiaaleilla, vaikeammassa maastossa ja pitävällä otteella.

Metsäjälkiä on tehty niinikään kolme. Kokeilin jo jättää kaiken ruuan pois jäljeltä ja laittaa pelkät kepit, mutta oli ehkä vielä vähän liian aikaista sille. Muutama nappula siellä täällä auttaa kovasti, kun kepit eivät vielä tunnu koirista niin arvokkailta. Aino on hyvin tarkka ja tunnollinen jäljestäjä, ja pitää hyvin huolen pysyäkseen jäljellä. Haloo sen sijaan on suurpiirteisempi jäljestäjä ja hankalampi luettava, sillä se on saman näköinen touhukas tohelo, onpa se jäljellä tai hukassa. Sen kanssa tuleekin elävästi mieleen ajat Novan jälkiliinan päässä. 😄

Heinäkuu aloitettiin hauskoilla yöttömän yön hakutreeneillä, joissa treenattiin kelloon katsomatta ja syötiin hyvin. Vaakun kanssa ei ole hakuilu käynyt mielessäkään marraskuun hakukokeen jälkeen ja nuoriso on pitänyt lajista taukoa, kun neljän kuukauden ikäisenä löysivät hakumetsästä mörköjä. Vaan ilman muuta me lähdettiin nyt viettämään hakuilun merkeissä hauskaa iltaa ja yötä mukavassa porukassa - ja siinähän se uinunut hakuinnostukin taas heräsi.

Haloo ja Aino saivat näkönä pinkaista syömään makkarat neljältä maalimieheltä, ja aika, kokemus ja tapakasvatus oli tehnyt tehtävänsä ja ukot saivat luokseen ahneita ja innokkaita turreja. Aino tarvitsi hieman maalimieheltä kannustusta matkalle, mutta parin treeniä lisää ja menee Ainokin varmasti yhtään miettimättä. Vaakku viimeisenä koirana sai etsiä ukon etukulmasta, viidestäkympistä ja satkusta suorapalkoilla. Koiran etenemisen maastossa näki hyvin, ja olihan se komean näköistä menoa! Hieman neljän jälkeen auringon jo taas noustua oli kaikki koirat treenattu ja ehkä puolet eväistä jaksettu syödä. Isot kiitokset kaikille treeniseurasta - juuri tällaista koiraharrastus parhaimmillaan on!