Helleviikon jälkeen, säiden hieman viilettyä, alettiin virittäytyä treenitaajuudelle tekemällä vuoden ensimmäiset esineruudut. Iltamyöhään ajettiin lähiseudun maastoihin hieman uudelta suunnalta, mistä löytyikin tarkoitukseen mitä mainiointa metsää.
Tallasin kapean ja syvän kaistaleen, jonne vein yhden esineen. Ensin vuoroon Ränni, joka tuttuun tapaan laukkoi aavistuksen jähmeästi, kävi jäljestämässä takalaidan ja siitä irtauduttuaan löysi esineen ja toi vauhdikkaasti. Seuraavaksi vuoroon Varis, joka sai näin ensimmäisellä kerralla tulla puuhun kiinni katsomaan, kun käyn viemässä esineen takaisin paikalleen. Lähetyksestä Varis paineli tietysti lujaa, sai nopeasti hajun, mutta joutui sitä kokemattomana hetken aikaa paikallistamaan ja löydettyään toi vauhdikkaasti. Kun ruutu nyt kerran oli tallattu, niin veinpä sitten vielä Novallekin esineen. Ja niinhän siinä kävi, että vanha kettu pesi nuorempansa. Vauhti ei ole niin luja kuin Variksella, mutta kokeneempana Nova paikallisti esineen selvästi nopeammin.
Toisena iltana tehtiin sitten samalle suunnalle, mutta eri kohtaan jälleen samankaltainen kaistale. Ränni suoriutui tyylilleen uskollisesti ihan samaan tapaan kuin edelliskerralla. Varikselle vein nyt esineen valmiiksi, ja täysin oli Vaakku kartalla, mitä mennään tekemään. Se onnistui nyt paikallistamaankin esineen viime kertaa paljon nopeammin, joten Nova jäi tällä kertaa esineruutukisassa toiseksi. Aika pitkälle meni muuten tänä vuonna näiden ensimmäisten esineruutujen teko. Saapa nähdä milloin tulee tehtyä vuoden eka metsäjälki...
sunnuntai 19. kesäkuuta 2011
perjantai 17. kesäkuuta 2011
Deux jolies chiennes
Kesäkuun alkuun saatiin varsinainen helleaalto. Aurinko paahtoi viikon ajan täydeltä terältä ja lämpötila huiteli lähemmäs +30 asteessa. Ilma ulkona oli kuin lehmän henkäys, joten harrastelut jätettiin suosiolla sikseen; liian kuuma oli sekä koirille että itselle treenata mitään järkevää. Sen sijaan piskit pääsivät useaan otteeseen pulikoimaan vilpoisaan meriveteen Vihiluodon pienvenesatamassa. Uimareissujen tuloksena ostoslistalle laitettiin kolmas vesilelu, sillä kahdesta lelusta Ränni sinkoaa aina kyselemättä ensimmäisen perään ja Varis ja Nova joutuvat vuorottelemaan toisen lelun hakemisessa. Ränni pitääkin välillä käskeä rantaan istumaan, jotta muutkin saavat uida vähän enemmän.
Deux jolies chiennes dans un champ de fleurs jaunes, eli viimeinkin tuli helleviikolla otettua kuvia kauniista koirista keltaisella kukkaniityllä. Jo useana kesänä on keltaisena loistavien voikukkamerien ohi ajaessa käynyt mielessä ottaa sellaisella koirista joku kuva, mutta en ole ehtinyt tuumasta toimeen, ennen kuin voikukat ovat jo olleet valkoisina haituvina. Vaan nytpä ehdittiin! Netistä piti vallan tarkistaa, miten se voikukkaseppele oikeaoppisesti sidottiinkaan. Tosin turrien kutreilla se oikeaoppinenkin seppele näytti niin epämääräiseltä, että päädyttiin lopulta ihan vain yhteen kukkaan tukassa. Varikseltakin tallentui juuri oikeassa paikassa kerrankin kaunis seesteinen ilme eikä sellainen isoäidiltä peritty pirunriivaama haukankatse.
Aivan täysin kesälaitumilla ei vielä olla, sillä otin kesäopintoina pari kurssia ranskan alkeita. Olen kyllä muinoin koulussa viisi vuotta ranskaa opiskellut (huonolla menestyksellä) ja kirjoittanutkin sen (opettajan yllättäneellä menestyksellä), mutta nämä tiivistahtiset intensiivikurssit ovat oivaa mieleenpalauttelua. Näillä taidoilla ei vielä paljon säästä kummemmasta puhuta, mutta kovasti polttelisi tänä vuonna viimein suuntia ihmettelemään briardiaiheisia rientoja Ranskan suuntaan.
Kuvia klikkaamalla aukeaa isompi kuva, ja muutama voikukkakuva lisää löytyy galleriasta.
Deux jolies chiennes dans un champ de fleurs jaunes, eli viimeinkin tuli helleviikolla otettua kuvia kauniista koirista keltaisella kukkaniityllä. Jo useana kesänä on keltaisena loistavien voikukkamerien ohi ajaessa käynyt mielessä ottaa sellaisella koirista joku kuva, mutta en ole ehtinyt tuumasta toimeen, ennen kuin voikukat ovat jo olleet valkoisina haituvina. Vaan nytpä ehdittiin! Netistä piti vallan tarkistaa, miten se voikukkaseppele oikeaoppisesti sidottiinkaan. Tosin turrien kutreilla se oikeaoppinenkin seppele näytti niin epämääräiseltä, että päädyttiin lopulta ihan vain yhteen kukkaan tukassa. Varikseltakin tallentui juuri oikeassa paikassa kerrankin kaunis seesteinen ilme eikä sellainen isoäidiltä peritty pirunriivaama haukankatse.
Aivan täysin kesälaitumilla ei vielä olla, sillä otin kesäopintoina pari kurssia ranskan alkeita. Olen kyllä muinoin koulussa viisi vuotta ranskaa opiskellut (huonolla menestyksellä) ja kirjoittanutkin sen (opettajan yllättäneellä menestyksellä), mutta nämä tiivistahtiset intensiivikurssit ovat oivaa mieleenpalauttelua. Näillä taidoilla ei vielä paljon säästä kummemmasta puhuta, mutta kovasti polttelisi tänä vuonna viimein suuntia ihmettelemään briardiaiheisia rientoja Ranskan suuntaan.
Kuvia klikkaamalla aukeaa isompi kuva, ja muutama voikukkakuva lisää löytyy galleriasta.
tiistai 14. kesäkuuta 2011
Vilttiketjusta pellolle
Yli kuukausi on taas vilahtanut viimeisimmistä elonmerkeistä blogissa, joten laitetaan pikakelauksella mutkat suoriksi. Varis on saanut koko alkuvuoden paljon peliaikaa kentillä, mutta toukokuun alussa osat vaihtuivat Rännin kanssa. Sain koepaikan erikoisjälkikokeeseen Kalajoelle, joten Ränni pääsi vuorostaan vilttiketjusta harjoittelemaan peltojälkikuvioita.
Teemoittain tein jäljille paljon kulmia, esineitä tai harhoja. Kokeen lähestyessä oli myös lisättävä jäljen ikää (3h) ja venytettävä pituutta koemittoihin (1000 - 1400 askelta) tai ainakin lähelle sitä. Mieluiten toki yli, mutta meidän käyttämillä nurmialueilla ja kapeasarkaisilla pienillä pelloilla jäljet jäivät enempikin vajaiksi. Esineilmaisussa metsäjäljellä annettu vapaus käyttää jälkiesineet suussa jäi onneksi helposti pois, eivätkä harhat tuottaneet isompia hankaluuksia. Kulmissa totesin Rännin kääntyvän aina oikealle, jolloin jäljen jatkuessa vasempaan Ränni tekee silmukan oikean kautta. Tähän hätään asialle ei viitsinyt yrittääkään tehdä mitään. Kokonaisuudessaan treenijäljet sujuivat hieman vaihtelevasti. Useimmiten kuitenkin Rännille tyypilliseen tapaan alkumatkasta hieman epävarmasti ja jäljen edetessä intensiivisyyden koko ajan lisääntyen loppua kohden.
Näillä eväin lähdimme sitten Rännin kanssa toukokuun viimeisenä päivänä iltakokeeseen Kalajoelle. Toisin kuin viime syksyn kaatosateessa, nyt sää suosi. Ennen koetta ripsautti ihan vähän vettä ja sitten koko ilta oli poutaista ja lämmintä, mutta sen verran tuulista ettei päässyt tulemaan kuuma. Arpa antoi meille koko kokeen viimeisen jäljen numerolla kuusi. Kaksi voittajaluokan koiraa ajoivat heti alkuun tuloksen molemmat. Meidän avoin luokka alkoikin sitten hieman takkuisemmin eikä kolmelta ensimmäiseltä jäljeltä tullut tuloksia.
Viimeisenä oli sitten meidän Rännin kanssa vuoro startata paalupaikalta. Ja kylläpä sitä liikkeellelähtöä saikin odotella. Siinä haparoitiin puoli liinanmittaa, palatiin takaisin, hapuiltiin ja seisoskeltiin sen näköisinä, että "Eiku ei kai.. emminä... no ehkä jos... eiku ei sittenkään". Minä tiesin, että Ränni kyllä siitä ennen pitkää aktivoituu ja lähtee, ja tuomarikin armollisesti antoi aikaa puhaltamatta peliä poikki. Ikuisuudelta tuntuneen jahkaamisen jälkeen Ränni sitten poimi jäljen ja lähti sitä hieman haparoiden taivaltamaan. Ensimmäisessä ja seuraavassakin kulmassa nähtiin samankaltaista ongelmaa, mutta tuttuun tapaan koko ajan jäljen edetessä asenne ja intensitetti parani ja joukkoon tuli jo joku liki täydellinenkin kulma (oikealle tottakai). Kaikki esineet Ränni ilmaisi hyvin, joskin viimeisen vinoon ja kaikki vapaavalintaisessa asennossa. Jälkimmäinen toki onkin lajissa aivan sallittua. Loppuun asti viimeiselle esineelle siis päästiin, mutta haparoivan alkupuoliskon takia pisteitä sai hieman jännittää. Sinnikkyys vaikean alun yli ja loppupuoliskon jo aivan erittäin hyvä työskentely palkittiin lopulta 72 pisteellä ja koulutustunnuksella FH1 - Yippee!
Tulosta pisteistä piittaamatta lähdettiin hakemaan, ja iloisia ollaan, että se heti laakista saatiin! Kahdella briardilla on Suomessa entuudestaan FH-tulos; toinen on Rännin emä Nova, jolla FH1, ja toinen Rännin veli Jimi, jolla FH2. Kun Rännin tsekeissä asuvalla isällä Guidollakin on FH2 sekä muutama rodun erikoisjäljen MM-mitali, niin meillä on varsinainen briardien erikoisjälkiperhe.
Tulevia peltojälkikokeita ajatellen tämä koe taas näytti sen, kuinka treenien hyvin lievät oireet näkyvät etenkin tässä lajissa koetilanteessa paalulla potenssiin sata. Nytkin treenatessa jostain syystä vasta koetta edeltävänä iltana tulin tehneeksi eritoten paalulta lähtöjä ja ekaa suoraa. Noita tarvitaan siis paljon, paljon lisää, jotta aloituksen saa varmaksi. Kuvia kokeesta löytyy galleriasta.
Teemoittain tein jäljille paljon kulmia, esineitä tai harhoja. Kokeen lähestyessä oli myös lisättävä jäljen ikää (3h) ja venytettävä pituutta koemittoihin (1000 - 1400 askelta) tai ainakin lähelle sitä. Mieluiten toki yli, mutta meidän käyttämillä nurmialueilla ja kapeasarkaisilla pienillä pelloilla jäljet jäivät enempikin vajaiksi. Esineilmaisussa metsäjäljellä annettu vapaus käyttää jälkiesineet suussa jäi onneksi helposti pois, eivätkä harhat tuottaneet isompia hankaluuksia. Kulmissa totesin Rännin kääntyvän aina oikealle, jolloin jäljen jatkuessa vasempaan Ränni tekee silmukan oikean kautta. Tähän hätään asialle ei viitsinyt yrittääkään tehdä mitään. Kokonaisuudessaan treenijäljet sujuivat hieman vaihtelevasti. Useimmiten kuitenkin Rännille tyypilliseen tapaan alkumatkasta hieman epävarmasti ja jäljen edetessä intensiivisyyden koko ajan lisääntyen loppua kohden.
Näillä eväin lähdimme sitten Rännin kanssa toukokuun viimeisenä päivänä iltakokeeseen Kalajoelle. Toisin kuin viime syksyn kaatosateessa, nyt sää suosi. Ennen koetta ripsautti ihan vähän vettä ja sitten koko ilta oli poutaista ja lämmintä, mutta sen verran tuulista ettei päässyt tulemaan kuuma. Arpa antoi meille koko kokeen viimeisen jäljen numerolla kuusi. Kaksi voittajaluokan koiraa ajoivat heti alkuun tuloksen molemmat. Meidän avoin luokka alkoikin sitten hieman takkuisemmin eikä kolmelta ensimmäiseltä jäljeltä tullut tuloksia.
Viimeisenä oli sitten meidän Rännin kanssa vuoro startata paalupaikalta. Ja kylläpä sitä liikkeellelähtöä saikin odotella. Siinä haparoitiin puoli liinanmittaa, palatiin takaisin, hapuiltiin ja seisoskeltiin sen näköisinä, että "Eiku ei kai.. emminä... no ehkä jos... eiku ei sittenkään". Minä tiesin, että Ränni kyllä siitä ennen pitkää aktivoituu ja lähtee, ja tuomarikin armollisesti antoi aikaa puhaltamatta peliä poikki. Ikuisuudelta tuntuneen jahkaamisen jälkeen Ränni sitten poimi jäljen ja lähti sitä hieman haparoiden taivaltamaan. Ensimmäisessä ja seuraavassakin kulmassa nähtiin samankaltaista ongelmaa, mutta tuttuun tapaan koko ajan jäljen edetessä asenne ja intensitetti parani ja joukkoon tuli jo joku liki täydellinenkin kulma (oikealle tottakai). Kaikki esineet Ränni ilmaisi hyvin, joskin viimeisen vinoon ja kaikki vapaavalintaisessa asennossa. Jälkimmäinen toki onkin lajissa aivan sallittua. Loppuun asti viimeiselle esineelle siis päästiin, mutta haparoivan alkupuoliskon takia pisteitä sai hieman jännittää. Sinnikkyys vaikean alun yli ja loppupuoliskon jo aivan erittäin hyvä työskentely palkittiin lopulta 72 pisteellä ja koulutustunnuksella FH1 - Yippee!
Tulosta pisteistä piittaamatta lähdettiin hakemaan, ja iloisia ollaan, että se heti laakista saatiin! Kahdella briardilla on Suomessa entuudestaan FH-tulos; toinen on Rännin emä Nova, jolla FH1, ja toinen Rännin veli Jimi, jolla FH2. Kun Rännin tsekeissä asuvalla isällä Guidollakin on FH2 sekä muutama rodun erikoisjäljen MM-mitali, niin meillä on varsinainen briardien erikoisjälkiperhe.
Tulevia peltojälkikokeita ajatellen tämä koe taas näytti sen, kuinka treenien hyvin lievät oireet näkyvät etenkin tässä lajissa koetilanteessa paalulla potenssiin sata. Nytkin treenatessa jostain syystä vasta koetta edeltävänä iltana tulin tehneeksi eritoten paalulta lähtöjä ja ekaa suoraa. Noita tarvitaan siis paljon, paljon lisää, jotta aloituksen saa varmaksi. Kuvia kokeesta löytyy galleriasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)