Kesä ja kauheesti kaikkee

Alkuvuoden kuulumisista päästäänkin suoraan kesän kuulumisiin. Kirjoittelutahti on ollut harvahko, kun kiirettä on pitänyt ja tapahtumat, tulokset ja kuvat tulee kuitenkin laitettua ensin facebookiin. Huhtikuussa luulin, että murheellinen kevät oli saavuttanut pohjansa, mutta niin vain jotkut osaavat toimillaan yllättää. Onneksi ympärillä on hyvät ystävät ja nämä koirat, niin mukaviakin kuulumisia on kertynyt.

Pääsiäinen meni pääasiassa kotoillessa. Melko myöhäisestä ajankohdasta huolimatta metsissä oli vielä aika paljon lunta, joten maastolajien treenailu sai vielä olla. Sentään parit mondioringtreenit pääsiäisen huiteilla käytiin, nekin tietysti hallissa. Uutena asiana alettiin opetella maalimiehen kuljetusta ja tottelevaisuusosan kaukokäskyjä. Hieman epätoivoiselta tällä hetkellä tuntuu lajin harrastaminen. Tarvittaisiin paljon osaavaa opetusta ja ryhtiä treeneihin, jotta harrastaminen olisi oikeasti mielekästä ja tavoitteita voisi asettaa. Jokainen tekee varmasti nytkin parhaansa, mutta yksinkertaisesti riittääkö se. Tulevaisuus näyttää, päästäänkö tässä lajissa vielä eteenpäin.

Tavoitteeseen sen sijaan päästiin Variksen kanssa agilityharrastuksessa. Kolmosluokkaan päästyä
ajattelin jonkinlaisen tuloksen sieltä hakea, ja huhtikuun agilitykisoissa käytiinkin kolme rataa. Ne meni paremmin kuin osasin odottaa, sillä Vaakku juoksi kolmet kolmosen kiemurat ilman ratavirheitä. Aikavirhettä tuli meille odotetusti pari kolme sekuntia ja viimeisestä kisasta uskomattomana sattumana 0,01 sekuntia. Siinä meni kolmosluokan nolla niin läheltä kuin se vain voi mennä! Jonkinlainen ympyräkin tässä sulkeutui, kun ihan ensimmäisissä agilitykisoissaan Vaakku niinikään tekaisi kolme ratanollaa. Nyt sitten arkistoidaan agilitykilpailukirja ja tehdään ihan muita juttuja.

Toukokuussa vaihtui hyvin palvellut kulkupeli Yaris Verso hieman tuoreempaan ja tilavampaan Seat Alhambraan. Sopivia, silmää miellyttäviä vaihtoehtoja tuli enempi vähempi tosissaan katseltua jo pitkän aikaa. Kun sitten samaan aikaan mahdollisuus hankkimiseen tuli, Yaris pomppasi katsastuksessa ja kotipaikkakunnalla oli tarjolla oikea auto, oikean värisenä ja kaikki muutkin kriteerit täyttäen, niin mitä sitä epäröimään. Nyt kelpaa taas toivottavasti pitkän aikaa huoletta reissailla töihin, treeneihin, kisoihin ja muuten vaan.

Toukokuun lopulla kurvasinkin tapaamaan pohjoisen briardinomistajia kevätpäivän viettämisen merkeissä. Yksitoista briardia oli kaikkiaan koolla ja kävi kentällä hieman kameran edessä pyörähtämässä. Kaikki briardistit olivat entuudestaan tuttuja, mutta kuulumisia riitti toki vaihdettavaksi kahvitarjoilujen ääressä ja nuotiolla makkaraa paistaessa. Mukava oli tietysti nähdä etenkin Vaakun jälkeläisiä, Haloon ja Ainon sisaruksia Lunaa ja Jäynää omistajineen pitkästä aikaa!

Vaakun kanssa käytiin jo yksi jälkikoe Kalajoella, mutta siitä ei sukseeta syntynyt. Ehkä osansa oli kesän ensimmäisillä helteillä ja maastossa meille osuneella aukealla, rutikuivalla, paahteisella alkumatkalla, mutta joka tapauksessa lisää pitää treenata. Muuten onkin kokeissa tullut käytyä ilman koiraa eli hakukokeen tottiksissa talkoilemassa, mondioringkoetta katsomassa ja tokokokeen kulkua kertailemassa. Ainon kanssa käyttiin touko-kesäkuussa tokon alokasluokan kurssi, joka oli taas hyvää harjoitusta ja oppia sekä ojennusta meille pääasiassa itsekseen treenaaville.



Keskiviikkotottiksissa Alatemmeksellä on treeniseuraa ollut vaihtelevasti. Kanssatreenaajia kovasti kaivataan, jotta riittäisi kaikille kolmelle omalle koiralle vieras koira pariksi ilmoittautumiseen ja paikallaoloon sekä tietysti ihmisiä henkilöryhmään. Tänä kesänä on nuorison kanssa otettu opetteluun estenoudot ja eteenmeno, jotka muodostavatkin aika merkittävän osan koetottiksen pisteistä. Vaakku vanhana kettuna osaa liikkeet niin kuin osaa ja sen kanssa treenaaminen keskittyykin asennepuolelle. Ehdin jo ajatella, että se on tullut vanhaksi tehdäkseen täpäkkää tottista, mutta kun molempien asenne oli kohdallaan, niin sieltä se tuttu Vaakkukin taas paljastui. ♡

Esineruudun harjoittelua on nuorison kanssa lykätty tähän kesään asti. Kolme treeniä on nyt tehty ja eiköhän tuokin tehtävä alokasluokan koesuorituksen tasalle tule tämän kauden aikana. Kaistaleen perälle on ensin viety esine yhdessä ja sitten uusintana etsintälinjalla odottaen. Harjoittelemista toki vielä riittää, että tehtävä sujuu valmiilla esineillä, erilaisilla materiaaleilla, vaikeammassa maastossa ja pitävällä otteella.

Metsäjälkiä on tehty niinikään kolme. Kokeilin jo jättää kaiken ruuan pois jäljeltä ja laittaa pelkät kepit, mutta oli ehkä vielä vähän liian aikaista sille. Muutama nappula siellä täällä auttaa kovasti, kun kepit eivät vielä tunnu koirista niin arvokkailta. Aino on hyvin tarkka ja tunnollinen jäljestäjä, ja pitää hyvin huolen pysyäkseen jäljellä. Haloo sen sijaan on suurpiirteisempi jäljestäjä ja hankalampi luettava, sillä se on saman näköinen touhukas tohelo, onpa se jäljellä tai hukassa. Sen kanssa tuleekin elävästi mieleen ajat Novan jälkiliinan päässä. 😄

Heinäkuu aloitettiin hauskoilla yöttömän yön hakutreeneillä, joissa treenattiin kelloon katsomatta ja syötiin hyvin. Vaakun kanssa ei ole hakuilu käynyt mielessäkään marraskuun hakukokeen jälkeen ja nuoriso on pitänyt lajista taukoa, kun neljän kuukauden ikäisenä löysivät hakumetsästä mörköjä. Vaan ilman muuta me lähdettiin nyt viettämään hakuilun merkeissä hauskaa iltaa ja yötä mukavassa porukassa - ja siinähän se uinunut hakuinnostukin taas heräsi.

Haloo ja Aino saivat näkönä pinkaista syömään makkarat neljältä maalimieheltä, ja aika, kokemus ja tapakasvatus oli tehnyt tehtävänsä ja ukot saivat luokseen ahneita ja innokkaita turreja. Aino tarvitsi hieman maalimieheltä kannustusta matkalle, mutta parin treeniä lisää ja menee Ainokin varmasti yhtään miettimättä. Vaakku viimeisenä koirana sai etsiä ukon etukulmasta, viidestäkympistä ja satkusta suorapalkoilla. Koiran etenemisen maastossa näki hyvin, ja olihan se komean näköistä menoa! Hieman neljän jälkeen auringon jo taas noustua oli kaikki koirat treenattu ja ehkä puolet eväistä jaksettu syödä. Isot kiitokset kaikille treeniseurasta - juuri tällaista koiraharrastus parhaimmillaan on!

Alkuvuoden kuulumiset

Paljonkaan ei olla tässä alkuvuoden aikana tehty, mutta kaikenlaista on silti tapahtunut. Valitettavasti etenkin yhtä jos toista huolta ja murhetta on riittänyt, koirien kanssa ja ilman.

Novan kanssa jätettiin haikeat hyvästit maaliskuussa pian 17 vuotta täytettyään. Vanhan koiran kanssa ymmärtää hyvin, että mikä tahansa päivä voi olla viimeinen ja niinpä syksyllä hieman jännittikin lähteä useaksi viikoksi tuhansien kilometrien päähän reissuun. Huoli osoittautui onneksi turhaksi; kotona oli pärjäilty hyvin ja palatessani mummeli oli ihan ennallaan. Hieman hämminkiä se oli aiheuttanut laajentamalla retkiään reilun parin hehtaarin pihapiiristä läheistä peltoa pitkin soratielle asti ja keräämällä toki siinä samalla mukaansa kiitettävästi mutaa ja heinänsiemeniä. Itsekin sain todeta retkien laajentuneen, kun löysin pihasta kadonneen mummelin soratien toiselta puolelta naapurien hevoslaitumelta jäljestelemästä jäniksenpapanoita ja hevosenlantaa. Onneksi mummeli varttuneella iällä oli niin leppoisa ja loivaliikkeinen, ettei taatusti aiheuttanut mitään todellista harmia kenellekään.

Hevoslaitumelta noudettu ulkoilija syyskuussa

Talvi oli vanhalle koiralle sillä tavalla hankalaa aikaa, että pakkasten vuoksi ulkona saattoi viettää aikaa hyvin rajallisesti. Virkeimmillään mummeli oli hyvin varhain aamulla omaa tahtia herättyään ja iltapäivällä töistä paluun jälkeen. Muulloin nukuttiin paljon ja uni oli niin syvää, että kesken kaiken herätettynä mummeli oli aivan tokkurassa ja raajat hukassa. Voimat ja motoriikka heikkenivät tietysti hiljakseen tasaista tahtiaan, ja lisäksi niihin tuli väliaikaisia notkahduksia vatsataudin, vedon saamisen tai jonkin muun sellaisen vuoksi. Näistä palauduttiin joskus jopa ihmeen lailla ennalleen. Videolta löytyy mummelin kerjuuhengailua tammikuulta.

17-vuotissyntymäpäivän aattona

Kevättalven edetessä kunto notkahteli suuremmin ja useammin ja selvää oli, ettei suunta kokonaisuudessaan tule olemaan enää yhtään parempaan. Edeltävällä viikolla varasin eläinlääkäriajan omien vapaapäivieni alkuun, ja siinä päätöksessä pysyttiin. Noppiksen nukkuessa ikiuneen yksi merkittävä ajanjakso päättyi. Hyvästien jättäminen vanhalle koiralle on haikeaa ja surullista, mutta myös levollista, kun se on saanut elää kokonaisen elämän ja nähdä kaiken. Ehkäpä vanha kolmikko on nyt taas yhdessä.

Nuorison alkuvuoteen kuuluu hieman tottistelua, hieman montsuilua ja hitunen agilitya. Treenihallin kausikorttia ei ole kovin tehokkaasti saatu hyödynnettyä, sillä päivätöissä käyvälle vapaata halliaikaa on aika vähän. Toisena viikonloppupäivänä on kuitenkin pyritty hallilla käymään, ja toisinaan on otettu Vaakkukin mukaan puuhastelemaan jotain pientä. Montsuilu on ollut kokolailla talvitauolla, mutta nyt kevään tullen on muutamat treenit saatu pystytettyä, ja niitä on pidetty pienessä, mutta edullisessa Iin koirahallissa.

Vauhdikkaampaan talviliikuntaan hankittiin kickspark. Sillä ehdittiinkin muutamaan otteeseen viilettää pitkin Letontietä, käydä merenjäällä ja eksyä Salonpäässä. Eivätkä kelkkailukelit toki täysin ohitse olisi vieläkään. Haloo etenkin nauttii vauhdin hurmasta ja saalishulluna saa vielä lisää liekkejä ohi ajavista ja horisonttiin katoavista autoista. Aino pitkäraajaisena pääsee samassa vauhdissa hieman vähemmällä ja muutenkin jättää usein varsinaisen vetämisen siskolleen.

Kevät tuntuu etenevän ennätyshitaasti, sillä lunta ja pakkasta riittää yhä ja maastolajeista voi vain haaveilla. Pienet parkkistottikset on ulkona tehty, mutta kyllä kovasti kaivattaisiin jo kunnon kimppatottiksia häiriöineen Alatemmeksellä. Puhumattakaan kuinka polttelisi päästä metsään treenaamaan jälkeä, hakua ja esineitä.

Varis 25 kg, JK3 HK2 EK1 AGI3 TOKOVOI

Vaakun kanssa tuli keskelle talvea aika pitkä agilitytauko, kun joulukuun kisat jäi väliin oman flunssan takia ja tammikuun sekä helmikuun kisat Vaakun juoksun takia. Tästä tuskastuneena käytiin maaliskuussa ihan Torniossa asti kisoissa - ja saattoi toki ostosreissu Ruotsin puolellekin hieman houkuttaa. Vaakku kulki ihan mukavasti. Ensimmäinen rata levisi loppupuolella ja siitä rytisi kolmelta peräkkäiseltä esteeltä mittava pistesaalis. Toiselta radalta tuli yliaikanolla. Luulin että meillä oli vitonen alla, aijaijai. Kolmas rata olikin oikein tuskien taival. Kunto loppui, jalat hyytyi, silmissä sumeni ja niin Vaakku sitten lopussa putkien välistä lipsahti maaliin.

Hyvillä mielin Tornion radoista startattiin seuraavana viikonloppuna Oulussa. Ensimmäinen rata hyllytettiin puomi-putki-erottelussa, jota ei osata ja mentiin hieman riskillä. Toiselta radalta se sitten tuli, nollavoitto ja menolippu kolmosluokkaan! Nyt kun luokat on vaihdettu (vieläpä melko vähäisillä kisamäärillä ja ihan olemattomalla treenaamisella), niin meidän tavoitteet tässä sivulajissa on saavutettu! Kolmosissa käydään vielä starttaamassa ja sitten voidaan keskittyä meidän ykköslajeihin.

Agilitya harrastin päälajina yli 20 vuotta sitten, ja noista ajoista laji on kehittynyt aivan hurjasti. Tämän päivän agility on hieno laji, mutta harmi kyllä ihmisistä sen parissa ei ole jäänyt aivan niin hyvä kuva. Itselläni ei jää harrastukset harrastamatta tuntemattomien sanojen vuoksi, mutta toivon ettei ainakaan kenenkään aloittelevan harrastajan tarvitsisi lukea edes rivien välistä käänteistä arvostelua koirastaan julkisilta nettisivuilta. Meidän rodun parissa ei harrastajia ole yhtään liikaa.

Talvihorroksen torjumiseksi

Talvihorroksen torjumiseksi osallistuttiin nuorison kanssa marras-joulukuussa kurssimuotoisiin koulutuksiin. Haloo kävi agilityn alkeiskurssin Minnan koirakoulussa ja Aino puolestaan tokon ALO/AVO-kurssin Koirakoulu Kismassa. Molemmat kurssit sisälsivät seitsemän treenikertaa, joista yksi meillä jäi flunssaa sairastaessani väliin.

Haloon kanssa agilitykurssilla tehtiin ensin etupalkkaa namilla ja lelulla, opeteltiin esteistä hyppy sekä putki ja sitten alettiin heti harjoitella ohjauslinja-asioita. Siinä ohessa käytiin läpi loput esteet. Haloo oli esteitten opettelussa oikein mutkaton oppilas eli kaikki mentiin innokkaasti ja mitään miettimättä. Putken kanssa tuli välillä ihmeellinen tenkkapoo, mutta siitä päästiin, kun käytiin hallilla kerran itsekseen kertaamassa putken läpi juoksemista etupalkalla. Ohjaustreenit sujuivat hyvin, jos ehti tottistelulla tai leikillä riittävästi viritellä Haloota omalla suoritusvuorolla. Suoraan häkistä otettuna ajatukset oli ihan muualla ja se näkyi esteiden ohi haahuiluna. Parhaimmillaan saatiin aikaan oikein hienojakin pätkiä, joissa Haloo jo luki rataa ja fokus oli hyvä.

Ainon tokokurssilla harjoiteltiin alokasluokan ja avoimen luokan asioita. Sääntömuutoksen jälkeen en ole tokoa harrastanut, joten samalla tuli päivitettyä alempien luokkien sisältö. Perusasiat (seuraaminen, paikallaolo, luoksetulo, hyppy, asennot ja noutokapula) oli Ainolle entuudestaan tuttuja juttuja palveluskoirapuolelta, mutta näitä tehtiin nyt tokoliikkeinä. Pääasiassa itsekseen treenaavina saatiin kullanarvoista harjoitusta ryhmäliikkeisiin ja häiriöihin. Paikallaoloja maahanmenoineen ja istumaan nousuineen tehtiinkin onneksi ihan joka kerta. Aino oli oikein helppo ryhmätuntioppilas. Odotellessamme se katseli mielenkiinnolla muitten koirien suorituksia, mutta oli aina heti valmis tekemään oman vuoronsa koittaessa. Kontakti ja keskittyminen oli tehdessä hyvää, mutta täytyy toki alkaa haastaa siinäkin suuremmilla häiriöillä ja edellyttää samaa myös pidempään perusasennossa istuessa.

Tokoilua ja aksailua jatketaan nyt omatoimitreenaillen Evidensia Areenalla. Vaikka Haloo tuli valittua agilitykurssille ja Aino tokoon, niin kummankin kanssa touhuillaan näin talvikaudella molempia lajeja. Vaakun kanssa ei taideta enää tokoa jaksaa, mutta sen kanssa yritetään vähän aksailla ja viilailla tottista kohti tulevaa kautta. Marraskuussa käytiin Vaakun kanssa Ikea-reissullani kolme agistarttia Torniossa ja joulukuussa kaksi Oulussa, mutta vailla suurempaa sukseeta. Torniossa olisi kaivattu sitä tarkemmin sormennokassa pysyvää Vaakkua, ja Oulussa sijoituttiin toiseksi tuloksella neljä ja risat vain yhden koiran päästessä nippa nappa alle ihanneajan. Vaan kun ei tässä talvikaudella muutakaan ohjelmaa ole, niin uutta matoa on taas laitettu koukkuun eli hankittu kisalisenssi ja ilmoittauduttu pariin starttiin.

Nova 16 vuotta 8 kuukautta

Luva!

Varis sai toukokuun agilitykisoissa toisen luva-tuloksensa ja on nyt enää yhden luvan päässä kolmosluokasta! Huhtikuun kisat meidän oli jätettävä väliin mondioring-seminaarin vuoksi ja toukokuun kahdesta startista osallistuimme ainoastaan agilityradalle, mutta sieltä se luva sitten tuli. Salme Mujunen oli suunnitellut tyypilliseen tapaansa sujuvan ja selkeän radan - mikä olikin huojentavaa edelliskisojen Berglundin ahtaitten syheröitten jälkeen.

Toukokuun lopullekin oli luvassa yksi agilitystartti, mutta harmittavasti Varis aloitti juoksun ja se kisa jäi käymättä. Toisaalta juoksun myötä ei harmittanut enää yhtään, että unohdin ilmoittaa Vaakun jälkikokeeseen Kalajoelle. Oltaisiin jouduttu jättämään väliin sekin. Seuraavat agikisat onkin sitten heinäkuun loppupuoliskolla Raahessa, mikäli "sinne asti" innostutaan lähtemään. Jälkikoepaikkakin pitäisi yrittää saada. Jotenkin olen onnistunut hukkaamaan siltä osin koko kevään!

Agikisat ja tottista

Variksen kanssa on maaliskuussa jatkettu agilityharrastusta eli käyty hieman kisailemassa. Oulun koirakerhon kisoissa Allan Mattsonin agilityradoilta saatiin vitonen ja kymppi. Ensimmäisellä radalla luva ei taas ollut kauhean kaukana, kun puomin ylösmenolta napsahti tuo vitonen. Toisella radalla tuli niinikään puomin ylösmenolta virhe ja lisäksi Vaakku loppusuoralla räjäytti okserin.

Oulun seudun KAS:n kisoissa kävimme meille tuntemattomassa hallissa. Vieras paikka näkyi Vaakun tekemisessä melkoisena hysteerisyytenä, joten Tomas Berglundin radoilta saaliina epätoivoinen hyl ja 1,65. Hylätyllä radalla Vaakku säntäili ympäriinsä ja yritti pongailla loppusuoraa selvitäkseen äkkiä pois radalta. Toisella radalla areena umpiaitojen sisäpuolella oli jo nähty, valmistautua osattiin paremmin ja yritin pitää hysteerikon huolella lapasessa, joten ratavirheittä selvittiin mutta aikaa paloi. Seuraavan kerran on Vaakun kanssa agikisoja luvassa toukokuussa, ja silloin ollaankin jo ulkokentillä.

Pääsiäisen pyhinä käytiin Outin ja Jäynän kanssa tottistelemassa Dogantti-areenassa. Seuruuta, istu-maahan-seiso, sivulletuloa ja noutoa eli ihan sitä perushuttua tehtiin. Outin kuvaamana sain nyt Haloostakin hieman videota:

Agilitykisat ex tempore

Varis on jäänyt kaikessa treenaamisessa täysin paitsioon, joten ajattelin järjestää sille ohjelmaa edes agilitykisojen merkeissä. Treenaamaan ei toki ehitty kuin kertaalleen kisoja edeltävänä päivänä, mutta hyvinhän tuo tuntui esteet muistavan. Varsinaisesti mitään muutahan se ei tässä lajissa osaakaan. Pari Anders Virtasen agilityrataa käytiin OKK:n helmikuun kisoissa siis hyppelemässä, eivätkä ne nyt ihan hullummin menneet treenimäärään nähden.

Ensimmäisellä radalla Vaakku räpiköi heti alussa yhden riman alas. Loppu meni hyvin ja tuolla vitosella heltisi luokkavoitto 1/11. Toisella radalla Vaakku oikaisi pujottelun lopussa (olisi pitänyt sittenkin viedä meille varmempaa puolta...) ja sen korjailun myötä vitonen ja sekka pari yliaikaa. Ihan saavutettavissa oli luva molemmilla radoilla, mutta sinne yhden harmittavan kämmin päähän ne jäi. Jospa ne sieltä vielä tulee!

Raision tottisvideo

Raision rotumestisten kenttäosuudet videoitiin, joten tilasinpa itselle videon meidän tottiksesta. Harmittavasti suorituksesta on nauhalla loppujen lopuksi aika pieni osa, kun paikallaoloa ei tietysti ole ollenkaan ja kaikki siirtymävaiheet liikkeitten välistä oli jätetty tai leikattu pois. Siirtymät liikkeen päätöspaikalta seuraavan liikkeen aloituspaikalle ovat iso osa kokonaisuutta ja vaikuttavat arvosteluun. Variksen kohdalla niissä vieläpä parhaiten näkyy, millaisissa tiloissa se on ja mitä se pidättelee vai pidätteleekö mitään, kun itse duuniosat se tekee niin pokalla.



Sen verran reilusti tuo pätkä kustansi, että lupaan pyhästi jatkossa videoida meidän koesuorituksia ihan "itse", kun kerran niin arvokkaita esityksiä ovat. Videoituna ei ole yhtäkään aiempaa Variksen koetottista - ja tarkemmin ajateltuna ei myöskään Rännin tai Novan. Eikä taida olla yhtäkään tokokoettakaan. Näin jälkikäteen oikeasti ihan harmittaa. Niin kamalaa kuin omaa tekemistä onkin katsoa, niin koirieni suorituksia haluaisin mielelläni nähdä. Ja kyllähän niin omaa ohjaamista kuin koiran suorituksia tietää ihan eri tavalla myös petrata, kun omin silmin niitä videota näkee.

Tosin agilityssa se toiminta ei näytä petraantuvan, vaikka joka kerta joutuukin videoita kauhistelemaan. Variksen agilitykisoja on tullut videoitua Tälli-siskon omistajan lempeästä painostuksesta, ja myös viime kisat saatiin videolle Arin toimesta. Lisäsin linkit myös edelliseen postaukseen. Ensimmäisessä startissa mentiin jopa kohtuullisen sujuvasti, kunnes näköjään ihan itse hortoilin sinne putken väärän pään suuntaan. Toisessa startissa sitten kontrollifriikkinä tuollainen orastava innokkuus piti heti ottaa tiukasti hallintaan ja jähmeällä menolla hylky sitten sieltä toiseksi viimeiseltä esteeltä. Aina mä päätän, että ensi kerralla juoksen sujuvasti ja lujaa ilman töksähtelyjä, vien kontaktit reippaasti varmistelematta ja niin edespäin, mutta miten ihmeessä vidolle tallentuu aina tuollaisia suorituksia kuin tallentuu, en tajua. :-D

Hyllytavaraa

Uusi, valoisa ja avara Animagi Areena käytiin katsastamassa agiepisten merkeissä. Agilityesteitä ei olla nähty sitten viime elokuun kisojen, mutta siihen tyyliin me on lajia tähänkin asti harrastettu.

Tutustuminen mölliluokan rataan oli jo mennyt, mutta radan laidalta katselun pohjalta käytiin heittämässä siellä yksi kierros. Meille tottumattomille hankalaksi osoittautui tiiviillä ja syvällä mutkalla oleva tummansininen U-putki, johon koira lähetettiin mutkan suunnasta. Toinenkin putkikielto saatiin vielä ihan tavalliselta mutkaputkelta, eli nyt ei kirjaimellisesti mennyt putkeen.

Kilpailevien rata oli noin kakkosluokan tasoinen, ja siellä käytiin lajia harjoittelemassa kahden kierroksen verran. Sen verran harvoin Varis pääsee agilityesteitä näkemään, että vähän mietin, mahtaako se muistaa vaikkapa nyt pussia, pituutta tai muuria ollenkaan. Ensimmäisestä kierroksesta taidettiin kuitenkin selvitä virheittä ja toisellakin tökkäsi vain pujottelun aloituksessa, johon koetettiin tulla vähän avoimemmasta kulmasta kuin ensimmäisellä kerralla. Hyvää fiilistä ja sujuvuutta lähdettiin ensisijaisesti tavoittelemaan, ja onnistuttiinkin ainakin siinä mielessä, että elokuisia haahuiluja ei tullut ollenkaan.

Vakaa aikomus oli episten jälkeen viikolla varata edes yksi treenikerta Dogantti Areenalta ennen sunnuntain agikisoja, mutta toisin kävi. Tuli aivan kamala flunssa, joka päivä kerrallaan eteni kurkkukivusta lämpöilyn kautta räkävaiheeseen. Ei ollut toivoakaan päästä treenaamaan, ja viisaampi olisi varmasti jättänyt kisatkin väliin. Me käytiin kuitenkin särkylääkkein ja nenäliinoin varustautuneena toikkaroimassa Timo Vertasen agilityradat. Ensimmäisellä radalla Varis lipsahti väärään päähän mutkaputkea, mikä taisi johtua enemmän toipilaan ohjaajan hitaudesta kuin koiran varsinaisesta nopeudesta. Toisella radalla päätin sitten pitää koiran lapasessa ja hitto vie ehtiä minne olen aikonutkin, vaikka sitten tuupertumisen uhalla. Tämä toimikin melko hyvin ja maalissa iloitsin ratanollasta ...paitsi, että kuumetaudin jälkihuurujen aiheuttamassa toistaitoisessa tilassani olin ohjannut toiseksi viimeisen hypyn väärin päin. Niinpä tosiaan! :-D Tutustuin rataan ihan oikein, mutta kuten alemmasta Saryn kuvasta näkee, niin kohtuullisen selvin sävelin mä sitten radalla väärään suuntaan ohjasin... Näistä kisoista siis mulle parit hyllyt ja Vaakulle moraalinen nolla.

Aksaa pitkästä aikaa!

Hellekesän aikana kaikki treenirutiini ja -motivaatio ehti kaikota tyystin. Ei huvittanut ihan yhtään. Ajattelin sitten pyristellä itseni taas kentille hankkimalla sittenkin tälle vuodelle vielä kisalisenssin ja ilmoittamalla Variksen agilitykisoihin.

Muutamana aamuna tai iltana käytiin Haukkukeitaalla itsekseen agilityesteitä veivaamassa. Aika paljon tehtiin ihan vain yhtä estettä kerrallaan etupalkalla ja yritettiin näin parantaa suoritusnopeutta, saada fokusta eteenpäin ja rentouttaa mielentilaa. Itsekseen treenatessa nämä olivatkin jo ihan mukavat, mutta selvästi mikä tahansa häiriö ympärillä vie kaiken keskittymisen ja rentouden. Pitäisi selvästi päästä treenaamaan johonkin ryhmään, mutta ei meillä kyllä oikein ole sellaiseen aikaa ja halua sitoutua.

Ilmoittauduin Virpiniemen kisoihin lauantain startteihin, ja sopivasti edeltävänä keskiviikkona oli lähiseudulla tarjolla epikset. Siellä päästiin siis kokeilemaan kisatilannetta ja tekemään kokonaista rataa. Molemmat luokat eli möllit ja kilpailevat käytiin juoksemassa, ja Vaakku kulki jopa yllättävän vauhdilla ja innokkaasti tilavasti rajatulla radalla. Ensimmäisellä radalla tummassa painavapressuisessa pussissa tuli Vaakulle epäusko ja siitä mentiin läpi asti vasta uusintayrityksellä ja toisella radalla pujottelun lopusta tuli virhe. En nähnyt tuloslistaa, mutta osimoilleen näin.

Lauantaina startattiin sitten Timo Teilerin radoilla Virpiniemen loistavalla tekonurmikentällä. Agilityradalta tuli kielto ja aikavirhettä, jota hankittiin aika tavalla myös yhdessä mutkassa haahuilemalla. Kieltovirheen kohta oli (meidän olemattomalla treenaamisella) vaikea, suunnittelin siihen kolme eri versiota ja valitsin selvästikin väärän. Hyppyradalla yritettiinkin sitten pitää keskittyminen tiukasti hallinnassa, ettei jää sijaa haahuilulle. Heti lähdössä Varis alkaa katsella sivuilleen, mutta kun kiellän, niin sen katse kiinnittyy eteenpäin, suu menee kiinni ja näyttää keskittyneeltä. Ilman isompia haahuiluja ja muita virheitä selvittiin, ja Vaakulle tältä radalta nollalla sijoitus 2/12 ja ensimmäinen kakkosluokan luva kilpailukirjaan!

Tuo kilpailukirja aiheuttikin hieman tuskanhikeä kisapaikalle saavuttua. En nimittäin muistanut ottaa mukaan koko läpyskää! Sovittiin sitten, että kisaan ensin ja käyn sen jälkeen hakemassa kilpailukirjan kotoa. Onneksi tuli tuo nolla, niin ei ihan turhan takia tarvinnut lähteä hakemaan sitä näytille. Ari otti ystävällisesti meidän radat videolle, kiitos Ari! Suosittelen lämpimästi laittamaan äänet pois ja pitämään katseen tiukasti koirassa omituisesti hypähtelevän ja kumartelevan ohjaajan sijaan...

Agilityt ja näyttelyt

Heinäkuun toisella viikolla oli muodossa jos toisessa meidän mukavuusalueen ulkopuolelle sijoittuvaa aktiviteettia. Maanantaina oli oman agilityseuran iltakisat, joissa kakkosluokille oli Anders Virtasen hyppyrata ja perusrata. Variksen kanssa käytiin hyppelemässä molemmat startit, ja vaikka tuloksilla ei juhlittu (hyl ja 10), niin meno oli eka radalla ehkä jopa parasta mitä tähän mennessä on nähty. Kuin eri koira, kuten eräs tuttu kommentoi. Toivotaan, että se eri koira putkahtelis agibaanalla esiin useamminkin!

Viikonloppuna oli Oulun kansainväliset koiranäyttelyt, joihin olin ilmoittanut Variksen molemmille päiville. Heti sen tehtyäni alkoi kaduttaa aivan vietävästi, ja monet kerrat ehdin päivitellä, mitä ihmettä olen taas oikein ajatellut. Eihän me sitä näyttelytulosta tarvita vielä pitkiin aikoihin! Vaan tehty mikä tehty. Parit edeltävät keskiviikkotottikset uhrattiin Variksen osalta näyttelykopeloinnin ja -liikehdinnän harjoitteluun. Ehkä tämä on sitä osastoa, jossa ei tiedä itkeä vai nauraa, mutta kyllä me sit kuitenkin päädyttiin kuollaksemme nauramaan Vaakun esittämille yhdensuuntaisille liikkeille, joissa siis jokaisella raajalla on yksi, keskenään erilainen, suunta...

Lauantaina briardit arvosteli Anca Giura, Romania. Variksen nähdessään hän kyseli hämmästyneenä ja huvittuneena moneen otteeseen, missä tämän koiran turkki on. Eihän siinä auttanut kuin kertoa, että kyllä me kaikki otettiin mukaan ja tässä se kaikki nyt on. Hieman yllättyneeltä hän näytti, kun EH otettiin niin ilahtuneena vastaan, ja saatiin siinä vielä suullinenkin selostus, että rakenne on hyvä, mutta kun turkkia pitäisi olla enemmän.

Correct structure. Beautiful character. Good propotions of the head. Correct bite. Dark eyes. Good topline, underline. Open in the backpart a little bit. Good quality of coat, just little short. KÄY EH, KÄK 1

Lauantaina saatiin jo mitä tarvitaan, joten olin aivan kahden vaiheilla, mennäänkö sunnuntaina enää kehään ollenkaan. Ennen briardeja Bill Walkey, Kanada, arvosteli belgianpaimenkoirat, ja kun hetken kehän seuraamiseni aikana kolme tervuerennarttua, muun muassa edellispäivän VSP, oli käytöksen vuoksi poistunut kehästä ruskean lippulapun saattelemana, niin olin yhä enemmän kahden vaiheilla. Vaan onneksi kuitenkin mentiin kehään. Vaakku käyttäytyi hyvin, ja sai uimapukukierroksellaan ERI:n ja kaiken kukkuraksi SA:n. (Tässä kohtaa kehän laidalla riemu repesi siihen malliin, että tuomariakin ensi kerran oikein hymyilytti - kiitti kaverit ja kanssaesiintyjät treeneistä ja kannustuksesta!) Kun vielä parasta narttua valitessa Varis sijoittui neljänneksi ja edellä oli kokeneita kaunottaria sertikiintiöt täynnä, niin serti siirtyi Vaakulle asti. Ohoh!

Good shoulder and well developed second thigh. Strong topline. Coat waterproof. Head strong and good size. Moves well and confidently. Suhtautuminen tuomariin: rodunomainen lähestyttäessä. KÄY ERI, KÄK1, SA, PN4, SERT

Kuvat Sanna Kärkkäinen

Asennon korjausta 

Oops, mihinkä se häntä notkahti

Wuhuu!

Hellettä ja agilitya

Seuraavana koitoksena oli agilityn iltakisat kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Jälkikokeen ja agilitykisojen väliin saatiin lähes kolmen viikon hellejakso, jolloin ei ihmisten aikoihin viitsinyt treenata yhtään mitään. Iltamyöhällä ilman viilettyä käytiin jonkun kerran Vaakun kanssa agilitykentällä puuhastelemassa. Tehtiin lähtösuoraa, erilaisia ohjauksia parilla hyppyesteellä, putkeen irtoamista ja vauhtia kontaktiesteisiin.

Torstai-illan kisat alkoivat Vesa Sivosen agilityradalla. Vaakku oli tavalliseen agikisatapaansa radalla jähmeä ja lisäksi aikaa vei lähtöaluetta kohti haikailu pituushypyn jälkeen, töllistely puomin alastulossa ja loppusuoralla oma vähemmän sujuva ohjailuni. Meille radalta yksi rimanpudotus ja tulokseksi vitonen ajalla -0,90. Ja tällä radalla jäi tietenkin yksi luva jakamatta, kun ei nollan tehneitä ottajia sille ollut...

Illan toinen startti oli Katariina Virkkalan hyppyrata. Nyt Vaakku oli ehkä hivenen reippaampi, mutta jopa hieman keskittymättömämpi kuin ensimmäisellä radalla. Meille jälleen yksi rimanpudotus, mutta sitä ei tarvinnut nyt sen enempiä harmitella, sillä aikakin oli +2,79.

Hivenen turhauttavaa, kun meno on kisaradalla niin kovin keskittymätöntä ja jähmeää. Jos ei se treenaillessakaan mitään hurjastelua ole, niin tasaisen reipasta ja itse asiaan keskittynyttä kuitenkin. Itsekin kontrollifiikkinä pitäisi opetella luottamaan enemmän, lakata turhat etenemistä torppaavat edessä leikkailut ja hidastavat sivusuuntaiset vekit. Kisapaikallakin tulee aina sellainen olo, että miksi ihmeessä me ollaan tänne tultu ja ollaan kyllä niin väärässä paikassa ...ja siltä se radallakin tuppaa näyttää.
VIDEO: AGILITYRATA, VIDEO: HYPPYRATA

Agilitykisat

Puolen tusinaa kertaa ehdittiin kaikkiaan käydä esteillä, ja sitten ei kun kisoihin. Tällä kertaa jätettiin aamun hyppyrata väliin ja osallistuttiin molemmille agilityradoille. Risto "Rusetti" Ojanperä oli suunnitellut ihan lempinimen mukaiset kuviot ollakseen ykkösluokan ratoja. Alla taas hyvin suurpiirteiset omatekoiset piirustukset radoista.

Ensimmäiseltä radalta meille tulokseksi vitonen pujottelun aloituksesta. Virhe lähti syntymään jo pari estettä aiemmin keinulla, kun Vaakku hoksasi tilaisuuden pinkaista loppusuora maaliin eli tässä tapauksessa lähtöön. Se tekaisi viittä vaille lentokeinun ja suunti kohti kakkoshyppyä ja lähtöä. Aivan kakkoshypyn edustalta se palasi kuitenkin vielä kuulolle. Suunnittelematon linja kakkosen edustalta kympin kautta pujotteluun ja oma sijoittuminen oli sen verran pielessä, että pujottelun aloituksesta virhe. Aika oli -0,26 ja aikaa tuhlaantui kakkosesteen edustalla, pujottelun aloituksen korjaamisessa ja A:n alastulossa.

Oulu 6.4.2013 Maksi1-luokka, Agilityrata, B-kisa / Risto Ojanperä

Toiselta radalta saatiin sitten se kaivattu nousunolla ajalla -8,36. Aivan sujuvasti ei tälläkään kertaa mennyt, sillä nyt Varis haikaili lähtöalueelle kutosputken jälkeen. Siinä tuli siis ylimääräinen himmailumutka. Keinu meni nyt niin kuin pitää ja A:n alastulo oli vähän ripeämpi kuin ensimmäisellä radalla. Hivenen mutkaisesta loppusuorasta huolimatta Vaakku haki viimeisetkin hypyt hyvin päästessään viimeinkin luvan kanssa esittämään loppusuorabravuurinsa. Viimeaikaisista livistämistaipumuksista johtuen jätin näissä kisoissa kaikki kamppeet autoon ja lähdössä laitoin remmin taskuun. Mitään ei siis ollut Vaakulla radan laidalla odottamassa, mutta kyllä se vaan maalissa vielä hullunlailla yritti joka puolelta etsiä remmiä suuhunsa. Hallissa vietettiin vielä tovi oman suorituksen jälkeen hyvissä fiiliksissä ja pidettiin nyt huoli, että paikalta poistutaan sopivissa tiloissa ja yksissä tuumin.

Oulu 6.4.2013 Maksi1-luokka, Agilityrata, A-kisa / Risto Ojanperä

Se oli Vaakun kolmas nousunolla, joten seuraavaksi kisataankin sitten kakkosluokassa. Periaatteessa tämä hupihyppely on meille talvilaji ilman suuren suurta panostusta tai suuren suuria tavoitteita, mutta katsotaan nyt, pitäisikö kesäkisakenttäkin käydä kuitenkin kokeilemassa.

Agilitykisat

Tokoilun keskelle tuli buukattua agilitykisat, ja tätä varten käytiin toki oikein kolme kertaa treenaamassakin kisoja edeltävällä viikolla. Ensimmäiset treenit meni vanhaan taattuun ja tasaiseen tyyliin rauhallisesti ja varmasti. Toisella treenikerralla sitten tapahtui jotain ihan kummallista. Tässä lajissa aina sormennokassa kulkenut koira olikin ottanut pari uutta isompaa vaihdetta käyttöön. Se oli totuttuun verrattuna yllättävän nopeasti joka paikassa - ellei sitten ollut siellä jopa valmiiksi, piskin silmät paloi kontakteille pysäyttäessä pahaenteisesti ja niin edelleen. Kolmansien treenien jälkeen kirjoitin toisaalla näin:

"Hyvät uutiset ensin. Vaakku aksaili tänäänkin ihan liekeissä. Jee! Ja sitten huonot uutiset. Mä olen ihan pulassa tämän uuden agi-Vaakun kanssa! Ja tosi huonot uutiset. Mä en yhtään tiedä, onko mulla sunnuntaina kisoissa lähtöviivalla se vanha Vaakku vai tää uus Vaakku..."

Eipä ollut sitten kumpikaan, vaan oli hyvin hämmentävä ja hysteerinen sekoitus molempia. Samalle radalle mahtui niin vanhaa himmailua kuin uusia yhtäkkisiä vauhdinottoja, joissa piskillä tuntui olevan orastavaa halua, mutta ei varmuutta ja taitoa edetä radalla. Kaikkinaiseen radan lukemiseen ja irtoamiseen tottumattomana Vaakku jättikin viime hetkellä esteitä lukitsematta ja teki yllättäviä ohijuoksuja. Sormennokassa kulkijassa ei ole kontakteillekaan juuri ollut pysäytettävää, joten nyt Vaakku yllätti myös A:n alastuloroiskaisullaan. Ohjaajan toiminta oli tietysti yhtä hataraa, sillä suunnitelmia on kauhean vaikea tehdä - ja varsinkin toteuttaa - kun ei yhtään tiedä, miten koira kulkee tai on kulkematta.

Kolme starttia käytiin siis tätä menoa itsekin ihmettelemässä, ja tuloksena 5, hyl ja hyl. Vitonen tuli hyppyradalta mutkaputken kieltovirheestä. Agilityratojen hylsyt sisälsivätkin sitten niin virheitä, kieltoja kuin väärän radankin (mutkaputken väärä pää). Huhhuh. Toisaalta nyt tässä viimein vasta pääsisi treenaamaan jotain muutakin kuin oman sormen kuljettamista radalla mahdollisimman vikkelästi. Vaan katsotaan nyt, jatketaanko tälle kevättä vai annetaanko agilitypiirien olla ja suunnataan seuraavaksi me aika erilaiset ja huomattavasti raskasrakenteisemmat pk-lajien pariin.

Kuva Mika Juntunen

Kuva Mika Juntunen

Agilitykisat

Tiistain treenailut meni jo hieman puolikuntoisena, ja siitähän se tauti sitten yltyi. Päänsärkyä, kuumeilua ja toipilasoloa riitti kisaviikonloppuun asti. Onneksi lauantaina aloin olla jo kunnossa. Silloin oli kolmosluokkien kisapäivä, ja Variksen kanssa pistäydyttiin paikanpäällä sirun tarkistuksessa ja allekirjoituttamassa kilpailukirja jo valmiiksi. Iltamyöhällä käytiin vielä hallilla, kun kisapäivän jäljiltä oli esteet koko kentän laajuudella levällään. En tiedä olisiko kannattanut, sillä meno oli vähän vaisua ja tuli tehtyä tähän tilanteeseen turhan mutkikkaita pätkiä.

Sunnuntaiaamuna sitten urheasti kisapaikalle. Olin ilmoittanut Variksen kaikkiin kolmeen starttiin, joista kaksi oli agilityratoja ja viimeisenä hyppyrata. Kaikesta etukäteiskauhistelustani huolimatta luokkamme ensimmäisenä starttaaminen sujui aivan hyvin. Tilanahtaudesta huolimatta hallista löytyi rauhallinen soppi, johon jättää Varis rataantutustumisen ajaksi. Omasta rataantutustumisesta saattoi lähteä ajoissa valmistautumaan, sillä minien ja medien suorituksia katsomalla rata oli jo jäänyt hyvin mieleen. Oman suorituksen jälkeen käytiin pieni ulkoilulenkki, jonka jälkeen Varis sai odotella autossa seuraavaa rataantutustumista.

Itse suoritukset sujui niin kuin odottaa saattoi eli tarkasti ja rauhalliseen tahtiin. Kun rimanpudotuksia tai muitakaan hämmennyksiä ei tullut, oli tuloksena kaikilta radoilta nolla. Ihanneaikaan päästiin ensimmäisellä radalla nipin napin, kolmannella vähän reilummin ja keskimmäisestä startista tuli pari sekkaa aikavirhettä. Saatiin siis kilpailukirjaan heti kaksi luokanvaihtotulosta! Tuo aikavirhekään ei kauheasti harmita: kolmea luvaa ei olisi voitu saada kuitenkaan, sillä ne täytyy olla vähintään kahdelta eri tuomarilta.

Alkuperäisiä ratapiirustuksia ei ole saatavilla ja itsellä ei ole oikeen minkäänlaista muistikuvaa radoista, mutta yritin muitten osallistujien videoiden perusteella kyhätä ratapiirrokset. Todennäköisesti siis tuomari ja muut kilpailijat eivät tunnistaisi näitä edes samoiksi radoiksi... :o) Ekasta D-radasta ei löytynyt edes videotallennetta, joten siitä ei ole piirrostakaan.

Oulu 11/2012 E1 agilityrata, Kari Jalonen

Oulu 11/2012 F1 hyppyrata, Kari Jalonen