Valkeata joulua

Harmaita päiviä, pilkkopimeitä iltoja ja sateisia säitä riitti hyvän aikaa, mutta nyt tänne on tulla tupsahtanut talvi! Kerralla tulikin heti parikymmentä senttiä lunta, ja tänä aamuna mittarissakin on kirpakat parikymmentä pakkasastetta. Tulipahan kerrankin todella talventuntuinen, valkoinen joulu!

Raision tottisvideo

Raision rotumestisten kenttäosuudet videoitiin, joten tilasinpa itselle videon meidän tottiksesta. Harmittavasti suorituksesta on nauhalla loppujen lopuksi aika pieni osa, kun paikallaoloa ei tietysti ole ollenkaan ja kaikki siirtymävaiheet liikkeitten välistä oli jätetty tai leikattu pois. Siirtymät liikkeen päätöspaikalta seuraavan liikkeen aloituspaikalle ovat iso osa kokonaisuutta ja vaikuttavat arvosteluun. Variksen kohdalla niissä vieläpä parhaiten näkyy, millaisissa tiloissa se on ja mitä se pidättelee vai pidätteleekö mitään, kun itse duuniosat se tekee niin pokalla.



Sen verran reilusti tuo pätkä kustansi, että lupaan pyhästi jatkossa videoida meidän koesuorituksia ihan "itse", kun kerran niin arvokkaita esityksiä ovat. Videoituna ei ole yhtäkään aiempaa Variksen koetottista - ja tarkemmin ajateltuna ei myöskään Rännin tai Novan. Eikä taida olla yhtäkään tokokoettakaan. Näin jälkikäteen oikeasti ihan harmittaa. Niin kamalaa kuin omaa tekemistä onkin katsoa, niin koirieni suorituksia haluaisin mielelläni nähdä. Ja kyllähän niin omaa ohjaamista kuin koiran suorituksia tietää ihan eri tavalla myös petrata, kun omin silmin niitä videota näkee.

Tosin agilityssa se toiminta ei näytä petraantuvan, vaikka joka kerta joutuukin videoita kauhistelemaan. Variksen agilitykisoja on tullut videoitua Tälli-siskon omistajan lempeästä painostuksesta, ja myös viime kisat saatiin videolle Arin toimesta. Lisäsin linkit myös edelliseen postaukseen. Ensimmäisessä startissa mentiin jopa kohtuullisen sujuvasti, kunnes näköjään ihan itse hortoilin sinne putken väärän pään suuntaan. Toisessa startissa sitten kontrollifriikkinä tuollainen orastava innokkuus piti heti ottaa tiukasti hallintaan ja jähmeällä menolla hylky sitten sieltä toiseksi viimeiseltä esteeltä. Aina mä päätän, että ensi kerralla juoksen sujuvasti ja lujaa ilman töksähtelyjä, vien kontaktit reippaasti varmistelematta ja niin edespäin, mutta miten ihmeessä vidolle tallentuu aina tuollaisia suorituksia kuin tallentuu, en tajua. :-D

Hyllytavaraa

Uusi, valoisa ja avara Animagi Areena käytiin katsastamassa agiepisten merkeissä. Agilityesteitä ei olla nähty sitten viime elokuun kisojen, mutta siihen tyyliin me on lajia tähänkin asti harrastettu.

Tutustuminen mölliluokan rataan oli jo mennyt, mutta radan laidalta katselun pohjalta käytiin heittämässä siellä yksi kierros. Meille tottumattomille hankalaksi osoittautui tiiviillä ja syvällä mutkalla oleva tummansininen U-putki, johon koira lähetettiin mutkan suunnasta. Toinenkin putkikielto saatiin vielä ihan tavalliselta mutkaputkelta, eli nyt ei kirjaimellisesti mennyt putkeen.

Kilpailevien rata oli noin kakkosluokan tasoinen, ja siellä käytiin lajia harjoittelemassa kahden kierroksen verran. Sen verran harvoin Varis pääsee agilityesteitä näkemään, että vähän mietin, mahtaako se muistaa vaikkapa nyt pussia, pituutta tai muuria ollenkaan. Ensimmäisestä kierroksesta taidettiin kuitenkin selvitä virheittä ja toisellakin tökkäsi vain pujottelun aloituksessa, johon koetettiin tulla vähän avoimemmasta kulmasta kuin ensimmäisellä kerralla. Hyvää fiilistä ja sujuvuutta lähdettiin ensisijaisesti tavoittelemaan, ja onnistuttiinkin ainakin siinä mielessä, että elokuisia haahuiluja ei tullut ollenkaan.

Vakaa aikomus oli episten jälkeen viikolla varata edes yksi treenikerta Dogantti Areenalta ennen sunnuntain agikisoja, mutta toisin kävi. Tuli aivan kamala flunssa, joka päivä kerrallaan eteni kurkkukivusta lämpöilyn kautta räkävaiheeseen. Ei ollut toivoakaan päästä treenaamaan, ja viisaampi olisi varmasti jättänyt kisatkin väliin. Me käytiin kuitenkin särkylääkkein ja nenäliinoin varustautuneena toikkaroimassa Timo Vertasen agilityradat. Ensimmäisellä radalla Varis lipsahti väärään päähän mutkaputkea, mikä taisi johtua enemmän toipilaan ohjaajan hitaudesta kuin koiran varsinaisesta nopeudesta. Toisella radalla päätin sitten pitää koiran lapasessa ja hitto vie ehtiä minne olen aikonutkin, vaikka sitten tuupertumisen uhalla. Tämä toimikin melko hyvin ja maalissa iloitsin ratanollasta ...paitsi, että kuumetaudin jälkihuurujen aiheuttamassa toistaitoisessa tilassani olin ohjannut toiseksi viimeisen hypyn väärin päin. Niinpä tosiaan! :-D Tutustuin rataan ihan oikein, mutta kuten alemmasta Saryn kuvasta näkee, niin kohtuullisen selvin sävelin mä sitten radalla väärään suuntaan ohjasin... Näistä kisoista siis mulle parit hyllyt ja Vaakulle moraalinen nolla.

Hyvän mielen treenit

Marraskuun alkupuoliskolla tehtiin haussa ja pariin kertaan esineruudussa sellaiset hyvän mielen treenit, että eipä haittaa, vaikka jäisivät tämän vuoden viimeisiksi. Apujahan niissä annettiin vaikka muille jakaa, mutta ei jäänyt lainkaan houkutteluolo, vaan Vaakku oli itsekin liekeissä ja heiteltiin sitten vaan vielä bensaa joukkoon...

Hakuilemassa oltiin Kempeleessä samalla maastonmuutoksiltaan kivalla alueella kuin viimeksi. Sateinen sää taisi hieman karsia osallistujia, mutta kolmestaan saatiin tehtyä treenit sitä nopsemmin. Vaakulle otin kuusi ukkoa, joista se sai nähdä ensimmäisten lähdön, seuraaville tuli ääniapu ja viimeiset oli haamuja. Palkkaruoka oli yksitellen kädestä syötettävää, mikä hiillostaa Vaakkua kivasti. Kolmelta ensimmäiseltä löydöltä kävin hakemassa Vaakun takaisin keskilinjalle, minkä luulen myös tekevän sille hyvää; tulee yhdessä tekemisen fiilistä, kun menen perässä katsomaan mitä sieltä on löytynyt. Samalla tulee myös harjoiteltua takaisin keskilinjalle palaamista ja siinä seuraavaaan ukkoon orientoitumista - mikä tuntuikin kyllä olevan ihan kohdallaan. Alueelle oli ripoteltu myös tyhjiä piiloja, jotka Vaakku ohitti sujuvasti.

Esineruutua on käyty tekemässä pariin otteeseen Peuhuntien varressa sähkölinjan alla Variksen kanssa ihan kaksistaan. Otettiin vuoden viimeisiin ruutuihin teemaksi irrota lujaa, suoraan osoitettuun suuntaan ja 50 metriin asti. Nämä kaikki saatiin toteutumaan helposti kerralla, kun jätin Vaakun odottamaan etsintälinjalle, etenin mutkitellen ja siksakaten 50 metriin, vippasin esineen sinne ja laitoin krepin merkiksi puuhun. Sitten taas mutkitellen takaisin, vähän seuruuta väliin ja sitten lähetys kohti kreppiä. Tehtiin näitä kolme peräjälkeen aina vähän eri kohtaan, ja hienosti Vaakku aina ampaisi osoitettuun suuntaan. Sitten vaan toistoja, josko vaikka jäisi tavaksi.

Kameran ulkoilutusta

Aurinkoisena päivänä lokakuun lopulla ulkoilutin hieman kameraa lähiseudun lenkkimaastoissa. Kuvat löytyy täältä ja pieni videopätkä Novan menosta ja Rännin touhuista täältä.

Novalla alkaa olla ikävuosia jo lähempänä 15 kuin 14, mutta todella hyväntuulisesti se vielä laittaa tassua toisen eteen ja taivaltaa tasaista tahtiaan ihan reippaita matkoja. Välillä se unohtuu haistelemaan jotain ja ravaa sitten taas muina koirina muun joukon kiinni. Vanha viisaus 'ei matka tapa vaan vauhti' pätee hyvin tällaiseen vanhaan koiraan. Tosin toisinaan pienen hetken vauhtiakin vielä nähdään, kun teräsmummo oikein tosissaan päättää pinkoa nuorempien perässä.

Melko vanha on jo Rännikin, sillä ikää on silläkin lähes 11 vuotta. Ulkoillessa se on kuitenkin selvästi enemmän samaa kaliiberia viisivuotiaan Variksen kuin vanhan Novan kanssa. Varsin hyväkuntoinen ikäisekseen on siis sekin.

Jälkeilyä

Hakutreenien lomassa on käyty jäljestämässä peräti kahdesti. Ensimmäinen oli nurtsijälki, kun elättelin toiveita erikoisjälkikoepaikasta ja piti nopsasti kokeilla, miten tuollainen tarkempi jäljestäminen sujuu pitkästä aikaa. Kulmia tuli kiitettävästi, kun taiteilin nurtsialueelle niin pitkän jäljen kuin mahdollista, esineitä oli neljä ja nameja siellä täällä. Lyhyessä liinassa ajaen homma pysyi tietysti ihan hyvin koossa ja raiteella alusta loppuun, mutta huh miten vire vain nousi koko ajan. Oli täysi työ kävellä liinassa sen näköisenä niin kuin selkä kaarella kyntävä koira ei muka yhtään vetäisi. Esineilläkin vire näkyi niin, että ensimmäisen Varis ilmaisi korrektisti maahan ja kaikki loput se täysin spontaanisti ja salamannopeasti toi. Ehkä ihan onni, ettei koepaikkaa irronnut, niin ei tarvinnut yrittää parissa viikossa taikoa tätä koekuntoon. Kaiken lisäksi koe vielä loppujen lopuksi peruttiin lumentulon takia. Olisi saattanut kaiken vaivannäön jälkeen hieman harmittaa.

Toisen kerran käytiin metsäjäljellä Salonpäässä, missä ei ollakaan jäljestelty pitkiin aikoihin. Puolentoista kilometrin jäljelle tein kaikkien tavallisempien kuvioitten lisäksi silmukan. Ja ihan tarkoituksella tein enkä onnettomien suunnitustaitojen seurauksena. Ajattelin kokeilla, mitä Vaakku tuollaisesta saman jäljentekijän risteävästä jäljestä sanoo. Noh Vaakkuhan ei sanonut yhtään mitään, vaan taituroi hienosti koko jäljen silmukoineen päivineen. :)

Pikkuisen on kuitenkin nillitettävä kepeistä, joita nousi taas perinteisesti 5/6. Jonnekin jäljen puoliväliin se yksi jäi. En oikein tiedä mitä tehdä, että se kuusi keppiä alkaisi olla enempi sääntö kuin poikkeus. Ehkä jäljestämisen vaan pitäisi olla tarkempaa ja intensiivisempää, ihan joka hetkellä. Taidankin ensi vuonna kokeilla ajaa jonkun koejäljen lyhyemmässä liinassa kuten tuolla nurtsijäljellä.

Suorapalkkaa ja vieraita ukkoja

Kemin kokeen jälkeen sunnuntaina oltiin jo taas treenaamassa hakua. Ja niin oltiin myös maanantaina ja tiistaina. Eli ollaan joko tosi tehokkaita tai sitten ihan vain epätoivoisia. :) Olipa kummin tahansa, niin meidän pitää saada nyt oikeanlaiset ajatukset otsatukan alle ennen talvitaukoa.

Sunnuntaina oltiin uudessa paikassa Peuhuntien varressa ja maanantaina sekä tiistaina vanhalla tutulla paikalla Purnunnokalla. Vaakun kanssa tehtiin kaikilla kerroilla samankaltainen treeni eli suorapalkoilla kuusi ukkoa, joista kaksi viimeistä oli loppuhuipennukseksi haamuja tai pakenevia. Yliheitoille oli oiva tilaisuus, mutta pysäytin aina keskilinjalle, jotta saatiin hyviä toistoja lähetystilanteesta. Palkkaukseen lisättiin vähän riehumista, ja kivaa Vaakulla tuntuikin olevan.

Torstaina treenattiin Kempeleessä laavuradalla vieraalla vähän isommalla porukalla. Vaakulle otin viisi valmista ukkoa suorapalkoilla ja tyhjän etukulmaan. Yllättäin tyhjältä piilolta tultiin kaksi ellei kolme kertaa rullan kanssa ja nelospiston lähetyksessä Vaakku yritti tyssätä, muuten sujui ok.

Ei siis mennyt ihan niin kuin Strömsössä eikä täysin vihkoonkaan, mutta näin vieraan porukan keskellä havahduin siihen, että teen liian vaikeita treenejä vierailla ukoilla. Keväällä pidin paremmin huolen, että vieraitten maalimiesten kanssa treenit on aina kiihdyttäviä ja palkkaus bondaavaa. Hyvin menneen kokeen jälkeen tämä on päässyt unohtumaan. Silmät on siis auenneet suorapalkan ja nyt myös vieraitten maalimiesten suhteen. Tai pitäiskö sanoa, että muisti on palannut pätkittäin, sillä vielä toukokuussahan nämä jutut on olleet ihan selviöitä. Tässäkin lajissa näköjään pyörä pitää aika ajoin keksiä uudelleen...

Omalla porukalla hakuiltiin tiistaina Purnunnokalla tutulla sähkölinjalla. Vaakulle otin kuusi ukkoa, jotka suorapalkaten kuljettivat sitä hieman aluetta eteenpäin. Nostatukseksi ekat ja vikat ukot oli haamuja, joitten näyttäydyttyä käänsin Vaakun hetkeksi pois ennen lähetystä. Keskimmäiset ukot oli valmiita ja niitten väliin tuli yliheitto. Vasemman etukulman ukko haamuili mäen päällä piilolla ja jatkoi siitä syvemmälle notkelmaan. Tällä kertaa ei Vaakku haksahtanut tuohon tyhjään piiloon.

Heti seuraavana päivänä treenattiin taas vieraammalla porukalla Kempeleessä. Otettiin uusi keskilinja laavuradan lähettyviltä ja tälle alueelle tulikin oivasti erittäin selkeitä pitkittäissuuntaisia maastonmuutoksia. Vaakulle otettiin vierailla maalimiehillä kuusi haamua, jotka suorapalkaten kulkivat sen kanssa aluetta eteenpäin. Pari yliheittoa saatiin sujuvasti joukkoon, ja matkan varrella oli myös kolme tyhjää piiloa, jotka ei aiheuttaneet hämminkiä. Hyvä Vaakku!

Lumi on käynyt maassa jo pariin otteeseen, joten saa nähdä, minkä verran vielä ehditään treenata ennen kuin mukavuudenhalu voittaa. Pieni lumimäärähän ei haittaa, mutta pahus kun samalla tuppaa tulla niin kylymä!

Mitä mielessä?

Meidän kalenterissa häämötti vielä yksi hakukoemerkintä tälle syksylle, joten toimintaa Vaakulle on tarjoiltu taas vaihteeksi kuurupiilon merkeissä.

Torstaina hakuiltiin kolmestaan Kempeleessä laavuradalla. Laitoin sataselle vain kaksi ukkoa, jotta joukkoon saadaan tyhjiäkin pistoja. Kokeessa niitä tulee taatusti, kun on kolme ukkoa 200 metrin radalla. Nuolien kohdalta lähettelin, ja Vaakku tekaisi ihan näpsäkät pistot, ilmaisut ja näytöt. Alue tosin on jo niin tuttu, että Vaakku tuntee sen kuin omat taskunsa ja maalimiehetkin on, jos ei nyt ihan sydänystäviä, niin kavereita kuitenkin.


Lauantaina käytiin porukalla tottistelemassa Alatemmeksellä, ja siinä tilaisuuden tullen otettiin Vaakun kanssa pari ilmaisua vierailla maalimiehillä. Ihan näkönä saivat ukot kadota kentänlaitojen vallien taakse pöpelikköön, ja innoissaan Vaakku ne sieltä kävi ilmaisemassa ja näyttämässä.

Seuraavana päivänä hakuiltiin Purnunnokalla. Otettiin uusi keskilinja, jonka ympärillä maasto osoittautuikin mukavan kumpuilevaksi. Vaakulle laitettiin taas ukot satasen alkuun ja loppuun. Alku oli hyvä. Kolmonen jäi matalaksi, mutta en uusinut. Nelosella Vaakku kävi niin kaukana, että päätin tehdä siihen tyhjän. Vaakku vaan oli ihan toista mieltä, kun sattui saamaan hajun takakulman ukosta. Teki sinne reilun etenemän, löysi ja ilmaisi ukon mäen takaa. Ihan hyvä niin.

Tiistaina Kempeleeseen tutulle laavuradalle kokoontui neljä hakutreenaajaa, joista kaksi oli meille ihan vieraita. Vaakulle laitoin taas satasen radalle kaksi ukkoa ja tyhjiä joukkoon sen verran kuin tulee. Noh, niitä ei sitten kauheasti tullut. Heti ensimmäisellä lähetyksellä vasempaan etukulmaan Vaakku lähti kuin kuppa Töölöstä. :o Huudosta piittaamatta se paineli tukka putkella takakulmaan asti ja ilmaisi sieltä ukon. Hupsista. Oli muuten aika pitkä matka juosta liinan päässä näytölle. Pistolla oikeaan etukulmaan nousi tietysti toinen ukko alueen puolivälistä umpparista. Satkun rata tuli siis suoritettua ilman minkäänlaista etenemistä keskilinjalla. Jos jotain positiivista, niin ainakin Vaakulla oli pyrkimys ukkojen löytämiseen ihan kohdallaan.

Torstaina päästiin kuokkimaan vieraaseen maastoon ja porukkaan Koiteliin. Vieraitten elementtien sijaan päällimmäisenä mielessä oli viimekertainen ryöstäytyminen, joten nyt toiveissa oli hyvä tyhjältä poistulo ja palkaksi löytö toiselta puolen. Vaan eipä mennyt ihan niin kuin elokuvissa. Etukulman vieraasta umpparista Vaakku ilmaisi hyvin. Kakkosella paineli pitkäksi, kääntyi väärään suuntaan ja viiletteli siellä kutsuista piittaamatta. Kolmosella kaarsi aina liian aikaisin eteenpäin, joten jouduin ottamaan piston useampaan kertaan ja lopulta Vaakku jo irtaantui sinne sen näköisenä, että tännekkö pitää mennä, etsimättä yhtään mitään. Noh, sattui se haju sitten nenään ja ihan tosissaan sitä pitikin selvittää ennen kuin hyvin pusikkoon kuopan pohjalle maastoutunut ukko paikallistui. Ilmaisu ja näyttö ok. Loppuun otettiin vielä kevennykseksi pakeneva ukko.

Lauantaina oltiinkin sitten kirpeänä pakkasaamuna Kemissä hakukokeessa. Maastolla aloitettiin, ja kuuden kolmosluokan koiran jälkeen koitti meidän vuoro. Mielessäni olin hieman harmitellut, miten pöhkön treenin tein viimeisenä ennen koetta. Kokeessa sitten paljastui karu totuus, että kyllä me on treenattu pöhkösti jo pitkän aikaa! Vaakku nimittäin ensimmäisellä pistolla häipyi sankkaan maastoon, tovin odoteltuani palasi rullan kanssa ja lähdettiin näytölle. Valeilmaisu. Sitten jokaikisellä seuraavalla lähetyksellä se rulla napatiin milloin missäkin kohtaa. Minä olin tietysti täysin hämmentynyt tilanteesta. Mistään tällaisesta ei ole ollut treeneissä tietoakaan.

Mutta mutta... tarkemmin ajatellen. Ennen etsintäkoetta treenattiin yksinomaan suorapalkoilla, koska halusin sen olevan Vaakulla päällimmäisenä mielessä kokeessakin. Etsintäkokeessa henkilöhaku sujuikin aivan superisti! Raision hakukokeeseen treenattiin pääasiassa suorapalkoilla, mutta aivan loppumetreillä ilmaisuilla. Siellä henkilöhaku sujui hyvin, mutta ei ihan niin superisti. Nyt sitten olen hölmöyksissäni treenannut yksinomaan ilmaisuilla, joten ei ehkä sittenkään niin yllättävää, että kokeessa jännän paikan tullen Vaakulla päällimmäisenä mielessä oli rulla. Nyt voi vaan ihmetellä, että miten kummassa olen unohtanut suorapalkkatreenauksen kokonaan, kun keväällä vielä tiesin, että se on Vaakulle enemmän kuin tärkeää. Voi elämä!

Lieksan jälkikoeviikonloppu

Tänä vuonna meillä jäi jälkikokeet vähiin, joten kauden jo uhkaavasti lähestyessä loppuaan otettiin suunnaksi Lieksan kokeet. Siellä samana viikonloppuna on kaksi tottiskarsintakoetta, joten sen takia voi jo vähän pidemmästi ajellakin. Neljän jälkeen lauantaiaamuna lähdettiin Variksen kanssa reissuun, ja heti alkumatkasta väistelty hirvi karisti hyvin unihiekat silmistä.

Perillä Timitran hiihtokeskuksessa tottiskarsinnat suoritettiin stadionmontussa kahdella kentällä. Vaakku oli tottiksessa taas mukavan aktiivinen ja hyvässä vireessä. Isoimmat virheet olivat toinen kutsu luoksetulossa, väärä asento toisessa luoksetulossa ja eteenmenossa meni ennen tuomarin lupaa maahan. Se mitä oli treenattu meni hyvin eli ei kosketuksia hypyissä, jihuu! Pisteitä tuli meidän tottiksesta 85 Laura Pitkäseltä, jolla oli varsin tarkka arvostelulinja. Toiselta kentältä tuli niin korkeita tottispisteitä, että karsintaraja nousi ennennäkemättömän korkeaksi, 82 pisteeseen. Meidänkin kentältä sentään muutama pääsi kuitenkin maastoon.

Vaakun kanssa aloitettiin jäljellä. Janalla selvittiin hieman haparoiden, mutta ilman takajälkeä liikkeelle. Maasto oli aika haastavaa. Ei ollut lainkaan ryteikköistä, mutta möykkelöä, kumpua ja notkelmaa, suota ja suopursua. Raskaskulkuista maastoa siis ja aika kaukana Kalajoen tasaisista jäkäläkankaista, joille mä olisin niin toivonut tänäkin vuonna pääseväni kokeeseen. Vaakku jäljesti taas hyvin koko kuvion, mutta harmittavasti yksi välikeppi jäi todennäköisesti jonnekin jäljen keskivaiheille. Pisteitä jäljeltä 148.

Lopuksi käytiin vielä esineruudussa, jossa Vaakku työskenteli hienosti, reagoi esineisiin säpäkästi ja toi ihan hyvässä ajassa kaikki kolme esinettä. Jipiii, tähän olin niin tyytyväinen! Pisteitä Lauralta 29. Vaakku sai tästä viikonlopun ensimmäisestä koitoksesta siis JK3 hyvällä kakkostuloksella 262 pistettä. Taas se jäi siitä yhdestä välikepistä kiinni, voi kehveli! :)

Pizzaa, kaupassa käyntiä, tottistreeniä, saunomista, ulkoilua ja hyvin nukuttua yötä myöhemmin oltiin sunnuntaiaamuna taas valmiina uuteen päivään. Tottisarvonnassa päästiin nyt sinne toiselle kentälle, jossa Vaakku teki hommia jälleen hyvässä vireessä. Isoimpina virheinä oli toinen kutsu luoksetulossa, paluuhypyn kosketus ja eteenmenossa meni maahan asti vasta toisella käskyllä. Hypyissä Vaakku teki taas parhaansa, mutta paluuhyppy meni ihan minun lyhyen ja vinon heiton piikkiin. Pisteitä tästä tottiksesta Heikki Törröseltä 95.

Maastossa aloitettiin Vaakun kanssa Törrösen esineruudussa, josta meille pitkällisen niinsanotun etsimisen jälkeen yksi ainokainen esine. Tuomarin mukaan koira työskenteli hyvin :o ja arvostelu keskittyikin lähinnä ohjaajan haukkumiseen (koiranlukutaidoton ja puuttuu turhaan työskentelyyn), pisteitä 9. Pakko avautua sen verran, että soisin tuomareitten pysyttelevän arvosteluissaan hyvin pitkälti tuotujen esineitten määrässä ja koiran työskentelyn silmämääräisessä arvioinnissa. Muu menee helposti ihan metsään... Näin koirastani, että se on vain työskentelevinään. Silloin on jossain vaiheessa jo pakko puuttua tilanteeseen kutsumalla pois ja lähettämällä uudelleen - muutoin se kyllä käyttää vaikka koko sen viisiminuuttiseen yhtäjaksoiseen "hyvään työskentelyyn" tuomatta yhtään esinettä. Vaakun oikeasti hyvä työskentely on ihan erinäköistä toimintaa. Tällainen suoritus siis tällä kertaa sen enempää syitä itsekään arvailematta.

Hämmentävän esineruudun jälkeen lähdettiin jäljestämään. Sieltäkään ei ihan täysosumaa tullut, sillä takajäljen kautta päästiin liikkeelle ja yksi välikeppi jäi ihan ensimmäiselle 500 metriä pitkälle suoralle. Pisteitä jäljeltä 142.

Nyt ei ykköstulos ollut edes lähellä, mutta tämänkin päivän uurastuksesta oli kuitenkin tuloksena JK3 pistein 246. Vaakku näyttää selvittävän jäljet ihan hienosti, mutta jotenkin aina tuppaa vähintäänkin se yksi välikeppi jäädä. Pitää varmaan kokeeksi lisätä treenijäljillekin keppien määrää, ja toisinaan voisi ajaa koemittaisenkin jäljen, ettei sitten kokeessa ainakaan ottaisi voimille.

Vaakku relaa

Tietulli, suoritetaan rapsuttamalla :)

Vaakun vinkit

On me vähän muutakin puuhasteltu kuin noita koejuttuja. Tässä Vaakun vinkit, kuinka saada laiska emäntä ylös sohvalta. ;)

Parin viikon puuhastelut

Raision reissusta toivuttua on parin viikon aikana puuhasteltu esineruutua, tottista ja jälkeä. Esineruudussa Variksella on tosi tiukassa taipumus tarkentaa työskentelyä jäljestämiseen, jos ei esinettä ala löytyä. Rännillä oli aikoinaan ihan samaa vaivaa, mutta siitä kehkeytyi kuitenkin lopulta tosi hyvä esineruutukoira. Toivottavasti se aika Variksenkin kanssa vielä koittaa.

Jäljen innostuin tekemään hirveässä syysmyrskyn tuiverruksessa Purnunnokalle. Tavoitteena oli tehdä haastava jälki, jossa on paljon maastonmuutoksia eli suopursualueita, suota, vesiojia, metsäkoneen runnomaa hakkuuaukeaa ja toki sitä tavallista kangasmetsääkin. Joko haasteet jäi vieläkin vähiin tai Varis on oikeasti pätevä, sillä se ajoi jäljen (1,2 km) oikein hyvin hakkuuaukealle tehtyjä kulmia myöten ja nosti kepit 4/4.

Toinen jälki tehtiin seuraavalla viikolla helpossa kangasmetsämaastossa, mutta pientä mutkaa matkaan saatiin piikeillä ja metsätien ylityksillä. Varis selvitti hyvin tämänkin 800 metrin pätkän ja nosti kepit 4/4.

Tottiksessa on tartuttu hyppynoudon kosketuksiin, jotka kieltämättä jäivät hieman jäytämään Raision reissusta. Aiemminkin olen harkinnut pressu- ja rimavirityksiä oikeanlaisen hypyn aikaansaamiseksi, mutta tulin kuitenkin tulokseen, että pitäisiköhän Varikselle ensimmäistä kertaa koskaan ihan vaan kertoa, että kosketushypyt on nou nou. Olen palkannut kosketuksista siinä missä oikeanlaisistakin hypyistä, joten eihän se yksinkertaisesti voi tietää!

Alatemmeksellä keskiviikkotottiksissa ja kertaalleen Tassutörmällä on käyty hyppyä treenaamassa. Aluksi Vaakku tietysti hämmentyneenä vallan lässähti, kun ei hypyt tuntuneet enää kelpaavan millään. Mutta sen kerran, kun este ylittyi ilman kosketusta ja siitä suuresti ilahduttiin, niin Vaakku tuntui heti hoksaavan, mistä se kiikasti ja hyppäsi sen jälkeen puhtaasti. Nokkela Varis! Vire pompsahti siinä samalla sellaisiin korkeuksiin, että Tassutörmällä A-estenouto siihen perään sujui aivan supersähäkästi ja -kevyesti! :)

Ennen seuraavia kokeita ei ehditty hyppyä tuon enempää harjoitella, joten hieman jäi jännittämään, miten käy koetilanteessa. Etenkin, jos sattuukin tulemaan huono hyppy, jonka Vaakku nyt tietää olevan nou nou. Muutoin tottistelussa yritettiin panostaa vain hyvään vireeseen seuraamisessa, sillä yleensä silloin ne asennotkin menee oikein.

Lisää kuvia

Rotumestiksistä löytyi katsojien kameroista mukavasti kuvia, joten tässä edellisen postauksen Hannele Enqvistin kuvien lisäksi vielä Minna Virtasen otoksia. Mä toki jo kriiseilin sitä, kun tottiskuvissa Varis näyttää niin kovin reppanalta. Ja sitten taas haluttomasti, mutta häntä pystyssä raahustelevat koirat näyttää kuvissa helposti tosi reippailta. Ei mene nallekarkit taas ihan tasan! :)

Raision rotumestikset

Briardien PK-mestaruuksista kilpailtiin Raisiossa yhdessä beauceronien, bouviereitten, mudien ja valkoisten paimenkoirien kanssa. Päätin tänä vuonna osallistua, vaikka matkaa täältä pohjoisesta melkoisesti onkin - olkoon samalla vähän niin kuin A-luokan lomareissu Variksen kanssa. :) Lajeista tarjolla oli jälki, haku, suojelu ja erikoisjälki kaikissa tasoluokissa, ja meidän ilmoittautuminen meni hakukokeen ykkösluokkaan.

Perjantaina taitettiin Vaakun kanssa kahdeksan tunnin ajomatka Raisioon, ja hyvissä ajoin oltiin Haunisissa odottamassa vuoroa tutustua kenttään. Vuorollamme otettiin seuraamista, estenoudot ja eteenmeno pallolle. Toivoin, että Varis olisi tullut noudoissa väärän esteen kautta takaisin ja oltaisiin saatu aikaan hieman draamaa ja seuraavaksi päiväksi tuoreeseen muistiin pieni vireennousu siihen kohdin. Draamaa ei nyt saatu, mutta yritin kyllä seuruussa oikeasti treenata enkä vain fiilistellä...

Lauantaiaamuna palattiin pelipaikalle odottamaan rotutovereita, ilmoittautumaan ja tarkastamaan koira. Muutamien poisjääntien myötä kisaan osallistui kymmenen valkkaria, kymmenen beussia, kahdeksan bouvieria, viisi mudia ja viisi briardia eli kaikkiaan 38 koiraa.

Meidän kisapäivä alkoi aamun neljännessä parissa tottiksella. Vaakku oli ihan mukavassa potkussa ja saatiin aikaan ehjä suoritus ilman vitosen liikevirheitä. Voimaton tasamaanouto ja hypyn kosketukset olivat suurimmat notkahdukset. Noutojen päättämiset ja eteenmeno oli omasta mielestä erityisen hienot. Itseäni nauratti, kun Vaakku luoksetulossa edessä sanoi hau hau ja noudoissa irrotuskäskystä tiukkasi vähän otetta ennen irroitusta. Näitä molempia on muutamassa treenissä tehty ja suureksi yllätyksekseni Vaakku reippaana esitteli uudet taidot kokeessakin. Tottiksesta meille pisteitä 94.

Seuraavaksi päästiin hakuradalle, joka oli profiililtaan hyvin erilainen, mihin me Pohjois-Pohjanmaan lakeuksilla on totuttu. Radan vasen puoli nousi koko matkalta korkealle kallion päälle ja oikea puoli oli loivasti laskevaa mäntymetsää. Vaakku tuntui alkupuheitten aikana hieman lässähtävän, ja niinpä se vasemmalle lähetettynä mitään etsimättä jäi sinne kallion päälle luuraamaan, että joko täältä saa tulla pois. :o Onneksi oikeaan etukulmaan lähti hyvin, teki ison piston ja löysi noin 25 metriä aluetta eteenpäin maakuopasta ukon. Ilmaisu ja näyttö ok.

Sitten tein käsittämättömän kämmin, ja en laittanut Vaakkua uudelleen sinne vasempaan etukulmaan vaan lähdettiin etenemään aluetta. Ehkä alitajunta oli sitä mieltä, että ykkösluokassa kaksi maalimiestä ei voi olla laitettu noin alkuun aluetta. Toki silti kulmaan pitäisi tehdä pisto edes muodon vuoksi. Radan keskelle ja loppuun Vaakku teki ihan kelvolliset tyhjät, kunnes tuli kallion päältä vasemmasta takakulmasta rullan kanssa. Näyttö ok.

Löydetyistä maalimiehistä ja ilmaisuista tuli täydet pisteet, mutta työskentelypisteitä verotti reippaasti se tosiasia, että vasempaan etukulmaan jäi umppariukko. Vanhoilla säännöillä tai kakkosen radalta ei siis olisi saatu tulosta, aijaijai. Tiedä sitten, olisiko kulma tullut otettua tarkemmin, jos kaikki kolme ukkoa olisi ollut pakko löytää... Koiraa tuntemattoman silmään työskentely näytti varmaankin innokkaalta ja energiseltä, mutta todellisuudessa ei ollut nyt kyllä lähellekään sellaista oksat pois ja pala latvaa -meininkiä kuten etsintäkokeessa. Pisteitä henkilöhausta 158.

Lopuksi mentiin koko kokeen ihan viimeisenä koirakkona esineruutuun. Lähetin oikeaa reunaa myöten ja tuota pikaa Vaakku toi takakulmasta esineen. Aikaa meni 25 sekuntia. Kovasti siinä vitsailtiin, että tällaista suoritusta tässä onkin odoteltu ja tällaiseenhan se on päivä hyvä päättää. Esineruudusta 30 pistettä.

Kisakeskuksessa olikin meidän palattua tulokset jo hyvin pitkälti selvillä. Vaakku sai sen HK1:n mitä lähdettiin hakemaan pisteillä 282 ja sijoittui luokassaan toiseksi. Muita briardeja ei hakukokeessa startannut, joten Vaakusta tuli briardien hakukokeen rotumestari. Briardeissa päästiin jakamaan mestaruus myös jälkikokeessa Peipolle tuloksella JK1 ja suojelukokeessa Aapolle tuloksella IP2. Palkintojenjakoseremoniaa riittikin päivän päätteeksi pitkäksi aikaa, kun jaettiin palkinnot kaikissa lajeissa ja luokissa ja vielä kaikkien viiden rodun mestaruudet. Jälkikäteen selvisi vielä, että briardit voittivat leikkimielisen joukkuekilpailun - hyvä briardit!

Variksen kanssa jäätiin suosiolla vielä toiseksikin yöksi Raisioon ja tehtiin pitkä kotimatka sunnuntaina päivänvalolla. Kiitokset kaikille briardiosallistujille ja -katsojille kivasta päivästä - mukava oli nähdä uusia ja vanhoja tuttuja ja muutenkin oli oikein kiva reissu Variksen kanssa!

...ja lisää hakua

Koe lähenee, treenaaminen tihenee ja ongelmat pahenee, eikö se jotenkin näin ruukaa mennä? Sunnuntaina treenattiin taas vähän pidempää rataa Muuraiskankaalla. Tehtiin alue samaan paikkaan, mutta mutkan sijaan jatkettiin keskilinjaa suoraan. Vaakulle laitoin valmiit ukot etukulmaan, keskelle ja takakulmaan, väliin tyhjiä sen verran kuin sattuu tulemaan.










Etukulman ohi kaarsi liian aikaisin, joten sieltä ukko vasta toisella yrittämällä ylös. Yliheitolla hieno tyhjä vasemmalle. Kolmospistoa jouduttiin hieman jankkaamaan, kun ei irtoo tai jos irtoo, niin ei ainakaan etene. Neloselta löytö, joskin taisi sillä ja vitospistollakin työskennellä ensin taaksepäin. Kutoselle ei meinannut tyhjä luonnistua ollenkaan ja tästä kamalan pauhaamisen ja vääntämisen jälkeen suunnilleen jahtaamalla erävoitto 2 - 0 allekirjoittaneelle. Takakulmasta sitten hieman nihkeällä irtoamisella löytö. Oltiinkohan me jotenkin väsyneitä, kun epätoivon sijaan huumoria ja naurunremakkaa riitti näistä treeneistä vaikka kuinka.

Vaakun neulansilmäpistoista ja jopa taaksepäin työskentelystä sisuuntuneena seuraavana päivänä kätevänä (tai epätoivoisena) tee-se-itse-emäntänä pystytin pienen piilojenkiertotreenin haulikkoradalle. Vaakku sai kiertää piiloja tarkistaen niiden namikippotilannetta ja minä kuljin keskilinjalla kannustaen Vaakkua keskilinjansuuntaisessa etenemisessä. En tiedä oliko hyötyä, mutta ainakin koira sai toimintaa ja emäntä liikuntaa piiloja kanniskellessa.

Perjantaina treenattiin perinteisempään tyyliin maalimiesten kera samaisella haulikkoradalla. Kukaan ei ehkä olisi ikinä osannut arvata, mutta Vaakun treeniteemana oli pistoilla (oikeaan suuntaan) eteneminen. Vaakulle otettiin siis suorapalkoilla neljä haamua, joista ensimmäinen piiloutui suoran piston päähän, ja loput kolme siirtyivät näyttäydyttyään aluetta eteenpäin.



Sunnuntaina treenattiin Salonpäässä alueella, jossa saatiin takakulmaan kannella peitettävä maakuoppa. Vaakulle päivän pääpointtina olikin ilmaisu umpparista ja maakuopasta.

Oikeaan etukulmaan tuli hyvä tyhjä. Vasemmalla umpparin ympärillä Vaakku kuppaili sisäänpääsyä hakien vaikka kuinka pitkään ennen kuin ilmaisi. :o Kolmonen oli haamu suoran piston päässä suorapalkalla. Nelosena oli haamu, joka eteni takakulmaan maakuoppaan ...ja siellä alkoi sama häärääminen kuin umpparilla. Vaakku pyöri innoissaan kuopan laidalla pyrstö pystyssä yrittäen päästä kannen alle ja hirveän hääräämisen jatkoksi alkoi vielä haukkuaräksyttämään. :o Minun voimasanat ei tähän näytökseen tuoneet muutosta, joten kutsuin koiran pois ja kappas, sillähän oli rulla kainalossa. Kuopan reunalla pää alhaalla teutaroidessaan oli siis astunut rullapannan sisään. Uudella lähetyksellä saatiin viimein ilmaisu kuopalta. Loppuun otettiin keskilinjalta karkaava ukko, jolta hyvä ilmaisu.

Seuraavana päivänä pystyteltiin piiloja hakutreeneissä sähkölinjan maastoissa, mutta otettiin ihan uusi keskilinja. Vaakun treenissä suurin mielenkiinto kohdistui tietysti umpipiilojen ilmaisuihin, ja jo vain se yritti ryskiä sisään ensimmäiseen piiloon ihan tosissaan ennen ilmaisua ja seuraavalla piilolla onnistuikin siinä. Oli nimittäin yrittänyt piiloon sisälle, sitten oli tullut hetkeksi hiljaista - ja sitten yks kaks kunnon yllätyshyökkäyksellä rynnisti sisään. Sekunnin verran tuijottivat siinä maalimiehen kanssa silmät lautasina toisiaan, Vaakku sieppasi rullan kaulastaan ja lähti. Voi elämän kevät... mikä ihmeen hinku sillä on nyt tullut nähdä maalimies ennen ilmaisua?

Kisareissuun lähtö häämötti kolmen päivän päässä, joten tiistaina yritettiin vielä Millan kanssa treenata suljetun umpipiilon ilmaisua (rytinää ja ryskettä riitti edelleen) ja torstaina tappion nielleinä otettiin Minnan kanssa vielä hyvät sujuvat ilmaisut hieman raollaan olevasta umpparista.

Hakua...

Hakutreenailussa on aktivoiduttu syyspuolella säiden viilettyä, joten treenikuulumisiakin on nyt päässyt hieman kasaantumaan. Pitää yrittää lyhytsanaisesti ja mutkia oikoen kiriä touhuja ajan tasalle.

Kesällä käytiin vain kahdet hakutreenit, ja niistä ensimmäisissä Haulikkoradalla päästiin Vaakun kanssa vääntämään aiheesta tarviiko mennä osoitettuun suuntaan, ja siitä päästiin sujuvasti aiheeseen otetaanko kiintorullaa turhaan. Ensimmäisestä topiikista taisi jäädä vielä hieman tulkinnan varaa, vaikka 1 - 0 -voiton siitä ihan väkisin otinkin. Jälkimmäisestä aiheesta päästiin vähän paremmin yhteisymmärrykseen.

Toinen treeni tehtiin sähkölinjan alla. Tällä kertaa Vaakulle tuli tottelemisaiheinen dilemma, kun etukulman piilolle lähetettynä se haistoikin radan puolivälissä olleen ukon. Ukko oli niin kaukana, että onneksi ei karannut sinne vaan jäi tilannetta empimään. Uudella lähetyksellä teki piston etukulmaan, löydön toisesta etukulmasta ja sitten pääsi nostamaan dilemmaukon ja lopuksi tekemään löydön vasemmalta. Hieman empien meni sinne dilemmaukolle aprikoiden, saakohan sitä nytkään ilmaista. Toivottavasti me joskus päästään jonkinlaiseen tasapainoon hallitun risteilyn eli järkevien pistojen ja hajujen mukaan menemisen välillä.


Sitten tulikin pitkä, puolentoista kuukauden hakutauko ja asiaan palattiin vasta elokuun lopulla haulikkoradalla. Taas uudeksi orientoivaksi aluksi valettiin uskoa, että ukot löytyy osoitetusta suunnasta. Otettiin simppelisti suorapalkoilla kuusi ukkoa, joista kaksi ensimmäistä haamuja ja loput valmiita. Yliheitoillekin olisi ollut oivallinen tilaisuus, mutta lähetin jokaisen piston viereltä, jotta saadaan palkitsevia toistoja lähetystilanteeseen.

Sunnuntaina treenattiin hieman pidemmän kaavan mukaan Muuraiskankaalla. Variksen kanssa oltiin tuossa maastossa treenaamassa ensimmäistä kertaa ja lisäksi mukana oli uusi maalimies - tällä kertaa vieläpä oikeastikin mieshenkilö eikä aina vain meitä maalinaisia. Radasta tuli noin 250 metriä pitkä ja se teki 90 asteen kulman, mikä hieman aiheutti haasteita tuon kulman pistottamiseen.

Vaakun treenin tekivät kaksi maalimiestä, jotka etenivät alueella. Kaikkiaan tuli parinsadan metrin matkalle Vaakulle etsittäväksi seitsemän valmista ukkoa, jotka suorapalkaten kuljettivat Vaakkua hieman eteenpäin. Tämä oli arvatenkin kiva treeni, jossa päästiin kuin huomaamatta koluamaan läpi vähän pidempi rata - vieraassa maastossa ja vieraan maalimiehen kanssa.

Heti seuraavana aamuna hakuiltiin Kempeleen laavuradalla. Ohjelmassa oli satasen matkalle kolme ukkoa suorapalkoilla ja kolme tyhjää joukkoon. Vaakulla oli taas kovasti vauhtia ja aika paljon vähemmän tottelevaisuutta.

Vasempaan etukulmaan teki laajan tyhjän, oikeasta kulmasta löytö. Kolmospistolla teki minun kutsuista, käskyistä ja huutamisesta piittaamatta kilometrin mittaisen tyhjän, jolla kävi takakulman maalimiehellä. Oli kuulemma pysähtynyt muutaman metrin päähän, katsonut tosi turhautuneen näköisenä että sorry nyt vaan ja lähteny juoksemaan keskilinjalle - ilman rullaa. Vaakun pitäisi tietysti ilmaista löytönsä, mutta nyt se taisi tietää, että kutsua olisi pitänyt oikeasti totella jo kilometri sitten. Oikealle keskelle teki hyvän tyhjän, yliheitolla "löysi" takakulman ukon ja taas yliheitolla löytö toisesta takakulmasta.


Perjantaiaamuna treenattiin laavuradan suunnalla, mutta uudessa kohtaa. Tehtiin kaikille koirille samankaltainen lähes kokeenomainen treeni valmiine ukkoineen, ilmaisuineen ja näyttöineen. Vaakulle vasemmasta kulmasta löytö, ilmaisu, näyttö ja hallinnasta palkka. Näytölle tuli autosta karannut Robi-herrakin kaveriksi, mutta Vaakku ei sitä joutanut noteerata, kun oli hommat pahimmoilleen kesken. Toisestakin kulmasta löytö, ilmaisu, näyttö ja hallinnasta palkka. Kolmas pisto oli loistava tyhjä - taaksepäin. Uusintapisto oli hivenen vajaa, mutta lähti sinne kuitenkin suosiolla. Yliheitolla puolenvaihto, hyvä eteneminen, löytö kulmasta ja suorapalkka.

Jälkiviisautta

Meidän piti tällä kaudella tavoitella täydellä tohinalla jäljen käyttövaliotuloksia, mutta eipä ole mennyt aivan kuten strömsössä on tapana. Kesäkuussa missasin Kalajoen jälkikokeen ja heti perään unohdin Iisalmen iltakokeen soittoajan.

Jäljen treenaaminen ei ole oikein kiinnostanut, mutta elokuun alkupuolella kävin viimein tekemässä Peuhuun reilun kilometrin mittaisen jäljen. Sports tracker tallensi sekä jäljen teon että ajamisen, ja kahdesta samanlaisesta kuviosta päätellen meni oikein hyvin. Todellisuudessa suoritus oli ihan surkea, sillä Varis lompsi kuin sunnuntaikävelyllä nenä ylhäällä. Asennetta ei ollut minkäänlaista, ja pari keppiäkin olisi Vaakulta jäänyt nostamatta.

Jostain käsittämättömästä syystä en juurikaan päätäni vaivannut tuolla suoriutumisella, vaan luotin vain, että osaahan se jäljestää ja on varsin suoritusvarmakin - kertaakaan ei ole ilman tulosta jääty. Noniin, joko arvaatte...

Pari viikkoa myöhemmin oli edessä meidän kesän ainokainen jälkikoe, piirinmestaruuskisat. En ollut kauhean innoissani tuosta kokeesta, mutta valinnan varaa ei oikein ollut. Kokeen lähestyessä treenattiin lähinnä esineruutua, sillä viime syksynä saavutettu asenne tuntui jääneen sinne viime syksyyn ja nyt yritettiin nopealla aikataululla pitää pieni kertauskurssi. Jäljen osalta tehtiin vain janoja, jotka sujuivat alun pikku neuvotteluiden jälkeen suorastaan mallikkaasti.

Koeaamuna piirinmestaruuksien ratkominen aloitettiin vähäisen osallistujamäärän vuoksi tottelevaisuuskarsinnan sijaan jäljillä Sanginjoella. Sää oli jälkikoetarkoitukseen vähän turhan hyvä, joten aika moni kilpailija sai jäljelle seurakseen sienestäjiä ja marjastajia. Vaakun kanssa päästiin ensimmäisenä maastoon ja säästyttiin enimmiltä häiriöiltä, mutta oltiin huonoja sitten muutoin.

Janasuoritus oli hieman hapuileva, mutta ilman takajälkeä päästiin liikkeelle. Ensimmäinen keppi nousi hetimmiten janalta lähdettyä, ja siitä jatkettua Vaakku teki suoran kulman hieman omituiseen suuntaan takaisin kohti tietä, jonka varresta juuri oli lähdetty. Vaakku jäljesti tielle asti, kääntyi siellä ympäri, jäljesti samaa reittiä takaisin ja päätyi suurelle männylle, jonka runkoon oli sidottu talipötkö. Eiiiih... Pötkö oli aivan koskematon, joten joku oli sen käynyt ripustamassa ihan vastikään.

Tuon harhajäljen tarkastettuaan Vaakku poimi taas oman jäljen ja matka jatkui, joskin ihan yhtä surkealla sunnuntaikävelyasenteella kuin se ainokainen treenijälkikin. Vaakku seuraili jälkeä kaikkine kulmineen, mutta mitään kiirettä ei tuntunut olevan ja loput kepit se jätti tyystin minun bongaamisen varaan. Puolentoista kilometrin sunnuntaikävelymme lähestyessä tietä ja jäljen loppua oli ainoastaan kolme keppiä taskussa. Kutoskeppikin jäi löytymättä, sillä aivan tien lähellä olevien loppukulmien sijaan Vaakku talutti minut suoraan tielle, minne samaan aikaan parkkeerasi autollinen pumeja. Pumit jatkoivat ulkoilemaan hieman kauemmaksi, mutta Vaakkua ei kutoskepin etsiminen edelleenkään kiinnostanut - ja noinkohan olisi aikakaan riittänyt, epäilen suuresti. Me siirrytiin siis kolmen keppimme kanssa ilman tulosta katsomon puolelle.

Maanantaina porhalsin tästä jälkimaleksimisesta sisuuntuneena tekemään jäljen Purnunnokalle. Savu korvista sauhuten päätin, että nyt loppuu lässyily jälkiliinan molemmissa päissä. Samalla oli hyvä hetki tehdä asennemuutos ja alkaa treenata hankalammissakin maastoissa ja suorastaan toivoa marjastajia tekemään harhajälkiä. Eipähän tarvise sitten kokeissa niitä tuskailla vaan kuuluvat ikäänkuin asiaan.

Tein siis ryteikköä, suopursuja, suo-ojia ja tien varteen parkkeerattuja marjastajien autoja välttelemättä 850 metrin jäljen, joka vanheni parisen tuntia. Ja niinhän siinä kävi, että muutaman alkumatkasta oikein tunteella jyrähdetyn jälki-käskyn mukana Vaakun sunnuntaikävelyasenne rapisi ja tilalle kirkastui taas se tuttu jälkeä tehokkaasti syvällä nenällä sukkuloiva työmyyrä. Sanomattakin selvää, että kepitkin nousi pikkuisen eri asenteella kuin pitkiin aikoihin. Tulipahan taas sellainen nykäsen sanoin bon voyage -tunne, että tältähän jälkiliinan päässä kävelemisen pitikin tuntua, oli päässyt jo unohtumaan. Vaakku peilaa niin minun asennetta, että jos itse liinan päässä löysäilen, niin saan kyllä Vaakun siihenkin hommaan kaverikseni. Tämän kun olisi taas tajunnut treenijäljellä ennen koetta...

Aksaa pitkästä aikaa!

Hellekesän aikana kaikki treenirutiini ja -motivaatio ehti kaikota tyystin. Ei huvittanut ihan yhtään. Ajattelin sitten pyristellä itseni taas kentille hankkimalla sittenkin tälle vuodelle vielä kisalisenssin ja ilmoittamalla Variksen agilitykisoihin.

Muutamana aamuna tai iltana käytiin Haukkukeitaalla itsekseen agilityesteitä veivaamassa. Aika paljon tehtiin ihan vain yhtä estettä kerrallaan etupalkalla ja yritettiin näin parantaa suoritusnopeutta, saada fokusta eteenpäin ja rentouttaa mielentilaa. Itsekseen treenatessa nämä olivatkin jo ihan mukavat, mutta selvästi mikä tahansa häiriö ympärillä vie kaiken keskittymisen ja rentouden. Pitäisi selvästi päästä treenaamaan johonkin ryhmään, mutta ei meillä kyllä oikein ole sellaiseen aikaa ja halua sitoutua.

Ilmoittauduin Virpiniemen kisoihin lauantain startteihin, ja sopivasti edeltävänä keskiviikkona oli lähiseudulla tarjolla epikset. Siellä päästiin siis kokeilemaan kisatilannetta ja tekemään kokonaista rataa. Molemmat luokat eli möllit ja kilpailevat käytiin juoksemassa, ja Vaakku kulki jopa yllättävän vauhdilla ja innokkaasti tilavasti rajatulla radalla. Ensimmäisellä radalla tummassa painavapressuisessa pussissa tuli Vaakulle epäusko ja siitä mentiin läpi asti vasta uusintayrityksellä ja toisella radalla pujottelun lopusta tuli virhe. En nähnyt tuloslistaa, mutta osimoilleen näin.

Lauantaina startattiin sitten Timo Teilerin radoilla Virpiniemen loistavalla tekonurmikentällä. Agilityradalta tuli kielto ja aikavirhettä, jota hankittiin aika tavalla myös yhdessä mutkassa haahuilemalla. Kieltovirheen kohta oli (meidän olemattomalla treenaamisella) vaikea, suunnittelin siihen kolme eri versiota ja valitsin selvästikin väärän. Hyppyradalla yritettiinkin sitten pitää keskittyminen tiukasti hallinnassa, ettei jää sijaa haahuilulle. Heti lähdössä Varis alkaa katsella sivuilleen, mutta kun kiellän, niin sen katse kiinnittyy eteenpäin, suu menee kiinni ja näyttää keskittyneeltä. Ilman isompia haahuiluja ja muita virheitä selvittiin, ja Vaakulle tältä radalta nollalla sijoitus 2/12 ja ensimmäinen kakkosluokan luva kilpailukirjaan!

Tuo kilpailukirja aiheuttikin hieman tuskanhikeä kisapaikalle saavuttua. En nimittäin muistanut ottaa mukaan koko läpyskää! Sovittiin sitten, että kisaan ensin ja käyn sen jälkeen hakemassa kilpailukirjan kotoa. Onneksi tuli tuo nolla, niin ei ihan turhan takia tarvinnut lähteä hakemaan sitä näytille. Ari otti ystävällisesti meidän radat videolle, kiitos Ari! Suosittelen lämpimästi laittamaan äänet pois ja pitämään katseen tiukasti koirassa omituisesti hypähtelevän ja kumartelevan ohjaajan sijaan...

Helteitä ja pentuja - muille

Heinäkuu jatkui ja elokuu alkoi ennätyksellisen helteisenä. Mukavana puolena on se, että koirat ovat uineet kesän aikana enemmän kuin koskaan - miltei joka päivä ja parhaimpina kahdesti. Huonona puolena taas on se, että helteillä ei ole huvittanut treenata oikein mitään. Treenikuulumisia ei siis ole tässä välissä ylen määrin päässyt kasautumaan.

Hellekesä on ollut vanhoille koirille Novalle ja Rännille miellyttävä, sillä se on suosiolla vietetty lähes kokonaan vedessä puljaten eikä ole tarvinnut juurikaan kuumissaan ulkoilla. Noppis tuntuu nauttivan kovasti rauhaisasta uiskentelustaan muitten vanavedessä kohdalle osuvia leluja mukaansa poimien. Ränninkin uimisesta välittyy rauhallisuus, mutta siellä tyynen ulkokuoren alla on yhä kova polte, määrätietoisuus ja sisukkuus noutaa leluja ihan loputtomiin. Ränni onkin varsinainen kuntouimari, mutta mikäpä on uidessa, kun sen uima-asento on niin vaaterissa kuin voi olla ja se suorastaan kelluu veden pinnalla.




Palveluskoirien SM-kisat oli ja meni elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Tuusulassa. Variksella olisi ollut tulokset sinne osallistumiseksi, mutta ilmoittautumisen aikaan oli ohjaajalta itseluottamus kadoksissa, että olisi tehnyt mieli niin pitkään reissuun roposensa sijoittaa. Kevään ja kesän pentuhaaveitten tyrmäytymisestä pettyneinä jäätiin suosiolla kotiin. Mitäpä sitä sieltä asti hakemaan taas lisää pettymyksiä, kun ylevämpää on kai olla tekemättä mitään? Kyllähän se kisaviikonloppuna sitten vähän kirpaisi, että ei olla siellä arvokisahulinassa mukana.

Monelle muulle on nyt kesän aikana tullut pentu (tai jopa kokonainen pentue), niin myös siskon perheeseen. Pikaisen pohdinnan jälkeen roduksi valikoitui cavalier ja hetken odottelun jälkeen taloon elokuun alussa asteli Lissu, Jablen Pink Lady. Pentu on tuonut arkeen ihan uudenlaista tohinaa, ja tietysti kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta on koko perheen silmäterälle shoppailtu kuten asiaan kuuluu. Pariin otteeseen on Rännin kanssa käyty tulokasta katsomassa, ja oikein tyypillisen vilkas, ihmisrakas ja leikkisä cavalier tuntuu Lissu olevan! Kuvia pikku loppakorvasta löytyy täältä.

Veteraaniosasto

Luulin jo ettei Nova-vanhus enää tohdi uida ollenkaan, mutta mitä vielä, nyt uintireissulla jäälin montuilla teräsmummo 14v 4kk uiskenteli vaikka kuinka paljon! Taisi pikku uintipulahdustensa myötä huomata, että pelastusliivit yllä ei tarvitsekaan yrittää pysyä pinnalla henkensä edestä, vaan voi uiskennella leppoisasti niin paljon kuin haluaa. Laitettiinkin heti tilaukseen omat pelastusliivit, kun niille näyttää nyt käyttöä löytyvän. Täytynee käydä ostamassa mummolle myös ihan oma vesilelu. Vaikka yllättävän monta kertaa se onnistuikin nuorempien perässä uidessaan viemään toisen lelun Variksen toheloimpana jäädessä ilman. Ränni sai myös uuden "kottaraisen" uimaseurakseen. 



Viime viikonloppuna Ränni kävi pyörähtämässä Oulun kansainvälisessä koiranäyttelyssä Saija Juutilaisen kehässä. Heinäkuussa meillä ei ole kokeita tai kisoja luvassa, joten ilmoitin Rännin nyt sitten lähinäyttelyihin, kun se yli 10-vuotiaana voi osallistua liki ilmaiseksi - mennään kehään asti niistä mihin nyt sitten lopulta satutaan ehtimään. Ränni liikkuu vaivoitta, on saanut pitää turkkinsa ja muutenkin on ihan näyttelykelpoisessa kunnossa, niin kivahan se on tällaista iäkkäämpääkin veteraania käyttää tilaisuuden tullen näytillä ja etenkin siinä samalla viettää mukavaa kesäpäivää ja tavata tuttuja.

"10,5 vuotta. Malliltaan kaunis, hyvin narttumainen kokonaisuus. Narttumainen pää. Hyvä otsapenger ja ilme. Vahva purenta (hammastodistus). Hyvä kaula ja ylälinja. Etukulmaukset saisivat olla paremmat ja kaksoiskannukset vahvemmat. Sujuvat liikkeet, mutta ikä näkyy jo hieman löysyytenä ja voimattomuutena. Hyvä karvanlaatu." VET ERI1, VSP-veteraani

Tuohon liikkeitten löysyyteen olen kiinnittänyt itsekin huomiota. Iän myötä on Rännin lihasjäntevyys hiljakseen alkanut vähentyä. Lihaksia on vielä aivan kiitettävästi, mutta ne tuntuvat käsiin aiempaa pehmeämmiltä. Näyttelykehässä tosin asiaan varmasti vaikutti sekin, että yritettiin olla mahdollisimman tylsistyneitä ja pitää näin häntä nätisti alhaalla - vaihtoehtona olisi ollut taatusti reippaampi liikkuminen, mutta samalla myös se liehuhäntä.

...ja paljon helteitä!

Heinäkuu on tunnetusti lomakuukausi, ja sellaisena se on alkanut myös Vaakulla. On nimittäin pidellyt sellaista hellettä ja samaan aikaan muita kiireitä, ettei ole puuhasteltu yhtään mitään. Ulkoilukaan ei ole kuumuudessa ollut oikein mielekästä, joten liikuntaa ja toimintaa koirat ovat saaneet lähinnä uimalla.

Nova ei oikein enää luota voimiinsa, joten se partioi vain lähinnä rantavedessä vahtimassa muiden uimista. Aivan pieniä uintipulahduksia se saattaa sopivan tilanteen tullen tehdä. Ränni taas uisi omalla äänettömällä ja vähäeleisellä innokkuudellaan juuri niin pitkään kuin sille jaksaa lelua heittää - ja toisinaan silloinkin kun ei heitetä. Edelleen se on luottokoira, joka lähtee ohjauksen mukaan uimalla etsimään ne hukkaan menneetkin lelut. Varis taas ...noh, se on kohtuullisen innostunut tästäkin puuhasta.

Vähän treeniä...

Heti koetta seuraavana päivänä päästiin tekemään pieni palauttava treeni Purnunnokalle. Tosin meno oli taas sellaista, että ei siinä kauheasti mitään palauttelua mistään tarvinnut. Varikselle sijoittelin metsään kolme valmista ukkoa, joista ensimmäiseltä ilmaisu ja kahdelta seuraavalta suorapalkka.
Vaakulla tuntui taas olevan niin vauhti päällä, että huhuh. Ensimmäiselle ukolle saapuessa pääsi pari haukahdustakin ihan silkasta riemusta, toiselle pistolle se paineli tukka putkella kulmasta yli jonnekin horisonttiin ennen kuin kaarsi aluetta eteenpäin ja kolmoselle paineli tuulispäänä hienon yliheiton. Hmmh... tarvitseekohan se mielestään minua enää ollenkaan mukaan tuonne radalle?

Täytyy kyllä vielä kiitellä meidän loistavaa hakutreeniporukkaa. Lajin fb-ryhmän keskusteluista on tullut harvinaisen selväksi, että kaikki "gurut" eivät olisi Variksen kaltaista koiraa huolineet treeneihinsä lainkaan eivätkä suostuisi sille sopivalla tavalla ihan periaatteesta edes treenaamaan. Onneksi meillä on mukava porukka, joka on ennakkoluulottomasti ja rohkeasti treenannut Vaakkua - ja Vaakku puolestaan on päässyt näyttämään, että epäsosiaalisuudesta huolimatta muita arvokkaita ominaisuuksia löytyy sitten senkin edestä!

Keskiviikkotottiksissa oltiin Vaakun kanssa ihan keskenämme, kun kentällä ei näkynyt kerrassaan ristin sielua. Tehtiin sitten kolme lyhyttä treeniä ja pidettiin taukoa aina välissä. Kokeessa noutokapula ei saa koirassa aikaan ihan sellaista vireen nousua kuin toivoisin (itseasiassa ei oikein minkäänlaista), joten ajattelin vähän villitä Vaakkua karkuuttamalla kapulaa narusta. Karkaavan kapulan jahtaaminen olikin ihan superhauskaa ja liikkeenomaiseen tilanteeseenkin tuli uutta jännitettä, kun kapula viime hetkellä vielä singahtikin karkuun. Ote kapulastakin lujeni aivan hurjasti. Tätä täytyy tehdä lisää ...ja sen jälkeen ottaa myös remmissä nostotreeniä, sillä kokeessa tuli taas todettua että pelkällä virpomisella ei kyllä paluuvauhti petraannu.

Toisena treeninä tehtiin luoksetuloja eteen haukkumaan. Tämä on vielä ihan harjoitteluasteella, mutta kyllä se haukku alkoi sieltä tulla yhä omatoimisemmin. Toivon mukaan saadaan näin hieman vireennousua, rohkeutta ja röyhkeyttä tuohon eteen tulemiseen. Mieluusti olisin tehnyt näitä avustajan pidätellessä koiraa eikä odottamaan käskettynä, mutta nyt ei ollut avustajaa käytettävissä. Vaakun kanssa ei pienenäkään ole tehty juurikaan apparin pidättelemiä vauhtiluoksetuloja, kun on treenattu lähinnä yksin ja toisaalta olen epäillyt ettei Vaakku uskalla vieraan pitelemänä yhtään intoilla. Mutta eiköhän se siihenkin tottuisi! Kolmannesta treenistä en sitten muistakaan yhtään, että mitä me tehtiin. :o

Yöttömästä yöstä EK1

Variksen kanssa avasimme pk-koekauden Kemin yöttömän yön kisoissa. Meidän p i t ä i s i tavoitella jäljeltä ykköstuloksia, mutta päätin nyt kuitenkin osallistua ihan muuhun lajiin. Kemin jälkimaastot ovat tunnetusti haastavat, ja toisaalta oli jo kova hinku päästä kokeilemaan henkilöhakua. Varsinaiseen hakukokeeseen mennään vasta syksyllä, joten nyt startattiin etsintäkokeessa.

Yöttömässä yössä osallistujia oli kaikkiaan 27, niistä etsintäkokeessa yhdeksän ja meitä ykkösluokkalaisia kaksi. Aiempina vuosina on ensin tehty kaikki tottikset kahdella tai kolmella kentällä ja iltapäivällä lähdetty maastoon, mutta tällä kertaa osa lajeista, myös etsintäkoe, alkoi maastolla.

Ensimmäisenä päästiin jäljestämään. Hyvistä treenijanoista huolimatta nähtiin taas meidän perinteinen koejana: suora rauhallinen eteneminen, takajälki ja sitten hieman haparoiden liikkeelle. Heti janalta poistuttua yritin taas jäljestää itsekin, mutta tovin paikallaan tupeksimisen jälkeen oli uskottava, että jälki todella jatkuu lähes janan suuntaisesti, minne Varis hapuilikin. Varis nosti kaikki kepit ja onneksi se jäljestäminenkin varmistui ensimmäisen kepin jälkeen. Pisteet 57/60.

Seuraavaksi oli vuorossa haku ja sen jälkeen esineruutu. Hakuvuoroa odotellessa me yllättäin päästiinkin käymään esineruudussa ensin. Pikaisella valmistautumisella lähetin Vaakun vasemmasta etukulmasta ruutuun ja tuota pikaa se toikin sieltä esineen. En tiedä, jäikö Vaakulle vähän epäselväksi, mitä se on menossa etsimään, sillä se toi esineen oudon epäilevän oloisena. Pisteitä kuitenkin täydet 30.

Haku oli suuri jännityksen aihe - mutta turhaan. Tuttuun tapaan Varis intoili radalle pääsyä ja tuomarin esitellessä aluetta tsuumaili nenä pitkällä jo kohti etukulmia. Ja aika haipakkaa homma sitten hoidettiinkin!

Ensimmäisellä pistolla löytyi ukko vasemmasta etukulmasta, oikealle puolelle tyhjä ja kolmannella lähetyksellä löytyi ukko vasemmalta jälkimmäisen viidenkympin alueen keskeltä. Vaakku lähti sekä pistoille että näytöille kuin nato-ohjus. Saatiin ilman ennakkoon annettuja ohjeita mennä niin lujaa kuin halutaan, ja mehän sitten kans mentiin! Ilmaisuista täydet, neljä pistettä lähti vähistä pistoista ja tutkimattomasta alueesta ja kahdesta pisteestä en tiedä, mistä ne meni. Tästä siis 64/70.

Pudotetun suoritusvuoroa odottaessa tuli hihiteltyä kanssakilpailijan aivoituksille, että lukihäiriöisenä ei välttämättä saisi selvää radalla olevasta "pudota"-kyltistä. Kuten arvata saattaa, niin eipä oma suoritukseni siitä sitten kauaksi jäänyt. En nimittäin huomannut koko kylttiä! :D Keskityin kulkemaan merkittyä rataa, ja olen tainnut treenata hieman pidemmillä välimatkoilla, joten havahduin tuomarin huutoon "Pudota!" :D Pelkäsin jo muutenkin, että Vaakku pidempään matkaan tottuneena porhaltaa esineestä ylitse ja nyt meidän noutomatka lyheni jonkun metrin. Hienosti Varis kuitenkin suoriutui omasta osuudestaan. Seuraaminen lopussa hieman herpaantui, mutta nouto ja esineeseen reagointi oli säpäkät. Pisteistä täydet 20.

Tarkkikseen mennessä maastopisteitä oli jo tulokseen tarvittava määrä, joten sen puolesta ei enää ollut hätää. Yritin lämmitellä Vaakkua omalla tarkkisesineellä, ja hyvin tuntui lämpenevän. Ruudun kulmalla supatin "Tarkka, tarkka..." ja käskyn saatua Vaakkuhan lähti kuin nato-ohjus, jonka sain parkaisullani pysäytettyä jostain viiden metrin tuolta puolen. Voi elämä... :D No hetken ruudussa pyöriskelyn ja jappasun jälkeen esine löytyi vasemman takakulman paalun juuresta. Hasardi-luovutuksessa ei ollut onni tai kopparin taidot mukana vaan tuli vielä kirsikaksi kakkuun pudotuskin. Pisteitä tästä 17/20.

Päivän maastoilujen jälkeen palattiin iltasella kisakeskukseen tekemään kokeen viimeiset tottikset. Variksen kanssa oltiin kolmen kierrossa ja päästiin heti aloittamaan liikkeillä. Vaakku oli suorastaan mukavassa potkussa, asennot meni oikein, esteet meni oikein, hypyssä ei kosketuksia. Luoksetulo ja tasamaanoudon paluu olisi pitänyt olla lujemmat. Pisteitä Petri Tsokkiselta 94.

Jälkikoirien palattua illan mittaan maastosta saatiin koe päätökseen. Varis sai koulutustunnuksen EK1 ja luokkavoiton pistein 282. Lisäksi Vaakku palkittiin etsintäkokeen suurimman pistemäärän tehneenä koirana. Hyvä Vaakku! :)

Viikon treenit

Ilmoitin Vaakun yöttömän yön kisoihin etsintäkokeeseen, joten monenlaista treeniä on taas mahdutettu viimeisen viikon ajalle. Hakua päästiin treenaamaan pariin kertaan, ja molemmilla kerroilla Varis on ollut suorastaan hämmentävän liekeissä. :o Tästähän on kehkeytymässä suorastaan Vaakun lempparijuttu!

Lauantaina 21. päivänä Varis vietti viisivuotistaiteilijajuhlaansa hakutreenien merkeissä. Purnunnokalle satasen radalle sijoittelin neljä valmista ukkoa suorapalkoilla. Vasempaan etukulmaan Varis sinkosi lupaavasti, mutta hetkeä myöhemmin se vilahtikin aluetta eteenpäin jo viidenkympin huiteilla. Ohho. Etukulman ukko oli mäen takana notkelmassa ja arvatenkin Vaakku ei kiireeltään ollut edennyt ihan tarpeeksi pitkälle kulmaan. Jos jotain positiivista, niin saatiin hyvä harjoitus tyhjältä pistolta pois tuloon. Toisella yrittämällä saatiin tuo etukulman ukko haaviin.

Toinen ukko löytyi hienosti oikean etukulman kautta, mutta tälle pistolle Vaakku-possu yritti tehdä omatoimisen yliheiton, vaikka olin ottamassa sen keskilinjalle hallintaan. Kakkoselta kolmoselle tehtiin sitten se yliheitto yhteistuumin ja samoin kolmoselta neloselle. Viimeinen maalimies oli hieman kauempana kuin 50 metrissä ja istui aukealla puun juurella niin, että Vaakku varmasti näki jo usean metrin päästä. Hienosti Varis siitä huolimatta meni perille asti (kiintorullakin oli tyrkyllä kaulassa) tarkistamaan, tulisiko suorapalkka - ja tulihan se!

Tiistai-iltana hakuiltiin haulikkoradalla. Varikselle piiloutui jälleen neljä valmista maalimiestä suorapalkoilla. Tälläkertaa Vaakku oli aika sopivassa vireessä, eli intoa piisasi, mutta malttikin oli mukana. Ensimmäinen ukko nousi suoran piston päästä vasemmasta etukulmasta, toinen pisto kulki etukulman tyhjän piilon kautta toisen ukon luo alueen puoliväliin, yliheitolla suora pisto kolmosukolle ja sitten vielä kohtisuora pisto oikeaan takakulmaan neloselle. Oli oikein näpsäkkä suoritus, joten tämä jätettiin hyvillä mielin viimeiseksi hakutreeniksi ennen koetta.

Tottiksen osalta käytiin kerran oikealla kentällä Haukkukeitaalla ottamassa esteitä. Alatemmeksen tottiksissa (videolla) metrisen esteen ylittäminen oli talven mittaisen tauon jälkeen sen verran varovaista, että käytiin virpomassa virettä ja sitä myötä rohkeutta niin metrisen hyppyesteen kuin vinoesteen ylitykseen. Oli oikein hauska ja nopsa treeni. Kirkon edustalla nurtsialueella käytiin pariin otteeseen riekkumassa muita tottisjuttuja eli kertaamassa täykkäriä, tekemässä liikkeestä istumista ja vauhtiluoksetuloja eteen haukkumaan, hieman hetsailua noutokapulalla ja eteenmeno. Lopulta tulin siihen tulokseen, että turha käyttää kauheasti aikaa muutaman tottispisteen hinkkaamiseen. Sen sijaan tarkkiksessa tai pudotetussa voi äkkiä hukata 20 pistettä kerralla...

Sunnuntaina käytiin Peuhuntien varressa maastoilemassa. Pudotettu sujui hienosti ja kolme tarkkisruutua "ihan kivasti". Ei mitään supersuorituksia, mutta aikansa ruudussa pyöriskeltyään tuo ja luovutus nyt on aina sellainen härdelli, että ihan tuurissaan saanko kopin vai en. Tekaistiin myös ek-jälki, jossa jana sujui taas innokkaasti ja jälkikin nousi oikeaan suuntaan, jihuu! Intoa oli kuitenkin taas maltin ja keskittymisen kustannuksella ja ensimmäisestä kepistä Vaakku porhalsi ylitse. Siitä pieni huomautus ja loput nousi taas säntillisesti. Esineruutua ei alettu tekemään - eiköhän sieltä aina yksi esine nouse.

Tarkkis tuntuu olevan meillä kaikista heikoin lenkki, joten sitä käytiin ottamassa vielä torstaiaamuna ja perjantaiaamuna aamuruoka-annoksen kanssa. Hieman mitäänsanomattoman loivaa, vastamäkeä ja myötämäkeä ennätettiin noissakin treeneissä saada aikaan, joten ...noh, toiveissa oli, että kun nyt vaan aikarajan puitteissa etsisi ja toisi. Mutta tätä juttua pitää kyllä myöhemmin treenata paljon lisää!

Tottisvideo

Keskiviikon kimppatreeneissä Alatemmeksellä otettiin videota Variksen tottistelusta. Pitkää pätkää ei näytettäväksi jäänyt, kun leikkelin kaikki epäonnistuneet istumiset, banaaniluoksetulot ja huonot hypyt pois. Suuresta sensuroinnin tarpeesta huolimatta ei tullut masennus, vaan tuli paljon ihan uusia ideoita ja inspiraatiota treenaamiseen! Videoinnista kiitokset Minna B.

Etsintäjuttuja ja tottista

Kesäkuun toisella viikolla oli kalenterissa aika paljon muita menoja, mutta yllättävän monta pientä treenimerkintääkin sinne joukkoon tuli Vaakun kanssa puuhailtua.

Maanantaina illalla maastoiltiin Peuhussa esineruutu, tarkkis ja pudotettu. Muistikuvat itse suorituksista on hatarat, mutta se jäi mieleen, että pudotettu tehtiin kylmiltään umpimetsään, ja ei Vaakku kyllä ihan tarkasti pysynyt raiteella. Esine löytyi kuitenkin melko sujuvasti. Unohtumattoman elämyksen tarjosi myös miljardi hyttystä, joitten motivoimana kotiuduttiin kaupan hyttysmyrkkyhyllyn kautta.

Tiistaina tottisteltiin kotipihassa panoksena aamuruoka. Vaakku tekikin pätevästi täyskäännöstä, liikkeestä istumista ja luoksetuloja. Huvittavaa, miten ruokakupillinen nappuloita on Vaakun mielessä hurjan arvokas palkka ja ohittaa selkeästi makkarat ja lihapullat - jotka nekin ovat arvokkaimmillaan rapisevista pusseista kaivettuina.

Keskiviikkona suunnattiin ensimmäistä kertaa kimppatottiksiin Alatemmekselle. Oli kiva treenata ja tavata tuttuja! Vaakkukin oli liekeissä ja teki täpäkkää seuruuta ja henkilöryhmää yhtäaikaa malinoisuroksen kanssa. Lisäksi tehtiin luoksetulo, jossa vapautus vauhdista jalkojen läpi eteenmenopallolle (myönnän, että videolle tallentuneen törmäilyn jälkeen tämä hieman huimasi minua), hyppynouto ja eteenmeno.

Parin huilipäivän jälkeen lauantaina suoriuduttiin heti aamusta Peuhuun maastoilemaan. Jäljenpätkä jäi vanhenemaan siksi aikaa, kun tehtiin esineruutu ensin. Piilotin kaistaleen takaosaan pienen lituskaisen esineen (peltojälkiesineitä) kannon halkeamaan ja toisen sammalmättään juuressa olevaan koloseen. Kanto oli helposti löydetty, eikä Vaakulla sen mättään kanssakaan kovin kauaa mennyt. Hyvä!

Jäljellä janasuoritus oli jälleen kuin hakunäytölle lähtö ja Vaakku valitsi suunnankin oikein, jipii! Jälkeen reagoiminen saisi kyllä olla tarkempaa. Etenkin alkumatkan Vaakku veti kuin kyntöaura, ja minun itse pitäisi malttaa silloin pidätellä vauhti kurissa. Keppejä nousi 3/4. Kolmannesta kepistä Vaakku porhalsi ylitse ja siitä pääsin sille jyrähtämään, eli saatiin oikeastaan ihan hyvään paikkaan muistutus tästäkin aiheesta. Viimeisen kepin neiti näpsä ilmaisikin sitten taas huolella.

Myös sunnuntaina pakattiin Vaakun aamuruoka rasiaan ja mentiin Peuhuun treenaamaan, ihan uuteen paikkaan maastossa. Tällä kertaa kävin etukäteen merkkaamassa ja kävelemässä pudotetun baanan pitkin umpeenkasvanutta polunpohjaa. Vaakku pysyikin nyt odotetusti hyvin baanalla. Tarkkuusetsinnässä toin Vaakun valmiiseen ruutuun, jolloin se risteili pitkin ruutua nenä varvukon pohjaa halkoen pitkään ja hartaasti. Pari kertaa se meni etsiessä niin läheltä esinettä (pultti), että aivan varmasti tiesi jo pitkän aikaa, missä se on. Mielestään tarpeeksi ruutua tutkittuaan "löysi" ja toi. Tein vielä uuden toiston heti perään ja nyt Vaakku löysi pultin salamnnopeasti. Hmm...

Esinekaistaleelle laitoin Vaakun inhoaman vinkulelun alueen takaosaan kuusenoksien alle ja vaahtomuovipallon hieman lähemmäksi kaatuneen puunrungon alle survottuna. Ensimmäisellä lähetyksellä Vaakun kuono hieman kääntyi puunrungon ohi juostessa, mutta paineli kuitenkin alueen perälle ja toi sieltä vinkulelun. Toisella lähetyksellä jälleen vaahtomuovipallon kohdalla reagoi pienesti, mutta paineli etsimään muualta. Tässä kohden olin ihan varma, että esine oli haistettu ja ohitettu tietoisesti, joten pikku julmistumisen kanssa kutsuin pois. Uudella lähetyksellä Vaakku sitten kävikin suorinta tietä selvittämässä sen vaahtomuovipallosta leijaavan hajun sijainnin. Jahas, jahas...


Tiistaiaamulle saatiin kokoon hakutreenit Purnunnokalle sähkölinjan alle. Räntäsateen kylmettäminä tallattiin vain minialue noin 75 metriä. Vaakulle ohjelmassa oli neljä valmista ukkoa etunakeilla ja kiintorullailmaisuilla ja harjoittelun kohteena näytöt, joille kaikille rymistelin liinan päässä vauhtia jarraten mukana. Ensimmäinen ukko palkkasi Vaakun näytölle tulosta heti. Toisella ukolla otin Vaakun hallintaan, nostatin ukon ja ilman palkkaa pelkkien kehujen kera palattiin takaisin keskilinjalle. Kolmannella ukolla otin taas hallintaan ja maalimies noustuaan palkkasi. Neljännellä ukolla Vaakku sai taas palkan heti näytölle tulostaan. Hyvin meni! Vaakku ei ollut moksiskaan jarruttamisesta tai palkkaamattomasta maalimiehestä.

Illalla innostuttiin vielä tekaisemaan pikku maastoilut Peuhussa. Viimeksi esineruudussa ja tarkkiksessa nähtiin niin mielenkiintoisia vinkeitä, että niitä piti kokeilla uudelleen. Esinekaistaleen  vasempaan reunaan puolivälin tienoille survoin kolmen ristikkäin maassa makaavan puunrangan alle vaahtomuovipallon. En tiedä riittikö viimekertainen muistutukseksi, että ruudussa esinetilanteen kartoittaminen ennen niistä mukavimpien tuomista ei käy, mutta nyt ei noista venkuloinneista ollut tietoakaan! Vaakku lähti lujaa ruudun oikeaa laitaa, veti liinat kiinni puolivälissä, kun haistoi esineen kaistaleen poikki yli kymmenen metrin päästä ja löysi nopeasti hajun lähteelle. Hetken se joutui tonkimaan saadakseen pallon irti runkojen alta. Hyvä Vaakku!

Tarkkiksessakin saatiin hyvä suoritus, kun tein ennen ruutuun menoa toisella esineellä pienen lämmittelyetsinnän. Kehuin myös reilusti heti esineen löytämisestä, mikä toivottavasti alkaa hieman jouduttaa esineen "löytämistä". Sen verran herkkä tehtävä on kyseessä, että tässä en uskalla tarttua ihan samaan lääkkeeseen kuin esineruudussa.

Lissää hakkuu

Leirin jälkeen huilittiin pari päivää, ja keskiviikkoaamuna palattiin taas pienellä porukalla asiaan Kempeleessä. Vaakulle oli tällä kertaa ohjelmassa neljä valmista maalimiestä suorapalkoilla.

Ensimmäinen ukko oli suoran piston päässä oikeassa etukulmassa. Toinen maalimies otti paikkansa keskilinjan kautta, ja ilman tuoretta hajuvanaakin Vaakku teki superin piston etukulmaan, kaarsi sieltä tyhjän piilon kautta aluetta eteenpäin ja teki löydön viidenkympin kohdilta. Seuraava lähetys viidenkympin kohdilta oikealle ja sieltä taas tyhjän laavun ja piilokopperon kautta aluetta eteenpäin ja löytö oikeasta takakulmasta. Sieltä mallikkaalla yliheitolla vauhdista kohti vasempaa takakulmaa ja löytö suoran piston päästä.

Olipahan loistava Vaakku! Itse yritin kyllä kaikin voimin sabotoida kakkospistoa, sillä tuli käsittämätön black out, muistelin piston tyhjäksi ja yritin hullun lailla kutsua koiraa pois. Vaakku ei kuitenkaan totellut (hyvä Vaakku!), kun oli hajulla ja kohta maalimies vaiensikin minut huutamalla takaisin "me syödään täällä..." Hupsista. :)

Mahdollinen ensimmäinen koe lähestyy, joten kovasti on mietiskelty meidän tämänhetkisen hakuilun plussia, miinuksia ja muita huomioita.

+ Pääsääntöisesti ampuu suoraviivaisesti sinne viiteenkymppiin. Siellä ne maalimiehet kokeissakin vaan pääsääntöisesti on. Nostaa kyllä taatusti ukot siitä matkan varreltakin. Aivan lähellä olevaa ukkoa täytyy kokeilla tarkoituksella joskus myöhemmin. Yhtä lähempänä olevaa löytöä kohden tehdään paljon löytöjä viidestä kympistä, jotta pistot pysyy suoraviivaisina ja pitkinä.

+ Käyttää nenäänsä hyvin. Keskilinjalla lähettäessä kohdistaa horisonttiin kuono pitkällä ja nenä väristen. Jäljestyksen ja esineruudun pohjaltakin on pienestä pitäen tottunut käyttämään nenäänsä löytääkseen. Ei bortsujen silmäkoiraongelmia, vaan on jo heti pienenä löytänyt nenän työvälineekseen. Lisäksi kokemus harjaannuttaa: kun on oikeasti kunnollinen motivaatio löytää maalimies, niin aika tyhmä koira saa olla, ettei huomaa sen löytyvän sitä paremmin mitä tehokkaammin nenäänsä käyttää.

+ Rullailmaisu. Rullailmaisuketju tuntuu löytyvän ongelmitta selkäytimestä pitkänkin tauon jälkeen. Voidaankin siis huoletta jatkaa pääsääntöisesti suorapalkoilla, niin tulee palkittua nimenomaan hyvistä pistoista, tyhjistä ja löydöistä. Kiintorullan tuo hyvin perille asti sivulle ja lähtee näytölle halukkaasti. Joskus harvakseltaan saattaa kokeilla oikaista ilmaisussa eli palaa heti rullan otettua maalimiehelle katsomaan, saisiko jo palkan (kokeili tätä leirillä kerran). Tietää kuitenkin, mitä kuuluu tehdä, ja tekee sitten ilmaisun ok, kun maalimiehessä ei mitään elonmerkkejä näy.

- Näytölle meno. Olen toistaiseksi vain kaksi kertaa (viime syksynä) roikkunut näytölle mukana liinasta pidätellen. Hyvin ne meni, mutta ei kaksi kertaa vielä ihan riitä. Hallintaa piilolla tai palkkaamattomia maalimiehiä ei ole otettu kertaakaan. :o

- Tyhjät pistot. Ei ole vielä tarpeeksi harjoiteltu tyhjiä pistoja ja käsitelty mahdollisia eteen tulevia ahdistuksen tunteita (esimerkiksi koetilanne, useita tyhjiä ilman löytöä jne), joissa koiran ratkaisu luonnollisesti saattaisi olla valeilmaisu...

- Vieraat maalimiehet ja maastot. Leirillä Vaakku kahdessa ensimmäisessä treenissä yhteensä kolmella eri pistolla lähti huonosti ja tyssäsi pariin metriin. Lähti uudella lähetyksellä, ja viimeisimmällä kerralla julmistuin vähän eli kävelin perään ja ärähdin, jolloin Vaakku lähti ja teki ok piston ja löydön. Epäilen vahvasti, että tämä "jos en meniskään" -jappasu johtuu juurikin siitä, että Vaakku oli tajunnut vieraassa metsässä lymyilevän vain ihan outoja ukkoja. Vaakku ei oireile asiaa millään huutohaukuilla, mörköilyillä, haluttomuudella löytää, vaan on vieraampien silmään haussa ihan ok ja suorastaan hulluna niitten palkkojen perään. Omissa treeneissä se on joskus lähtenyt pistolle hieman vaisummin - ja oliskohan jopa niin, että silloinkin ollaan oltu vieraassa maastossa tai treenissä on ollut vieras maalimies alla? Mielenkiintoista!

Johtuipa näinkin osaavalla koiralla tuo lähdön jappasu mistä vain, niin lääke kuitenkin on sama. En tiedä, tuliko asia selväksi jo leirillä tuolla pikku julmistumisella (ainakaan lopuissa kahdessa treenissä ei enää noita tyssäämisiä tehnyt - toki maasto ja ukotkin alkoi olla jo tutumpia) vai vieläkö joskus tarvii saada tuosta tyssäämisestä pikku raivarit (toivottavasti tulisi tilanne esiin treeneissä eikä kokeessa...). Tiedän, että silloin Vaakku viivaisi tuon tempun repertuaaristaan yli ihan kiltisti ja palaisi siihen toivotumpaan toimintamalliin. :)

Hakukuvia leiriltä

Alla on muutama hakukuva maastoleiriltä Vaakun ensimmäisestä lauantain treenistä.
Kuvista kiitokset Marita Sotkalle!


Uusien kumisaappaitten säihkeessä lähetys kohti vasenta etukulmaa...

Sieltä se löytyi. Näytä! ja sitten hippulat vinkuen löydölle.






















Tältä pistolta löytyi ensin hieman pienempi kohde, narulelu. Uutta yritystä perille asti.

Tuolla jossain vilahti hieman aikaisemmin haamu.

Haamu oli vaeltanut hyvän matkaa aluetta eteenpäin takakulmaan kuoppaan, mutta Vaakun nenältä ei päässyt piiloon sinnekään.

Lisää tottis- ja hakukuvia leiriltä löytyy osoitteesta http://blackdeath.kuvat.fi/kuvat/2014/Briardileiri/