Ainolle JK1

Elokuun lopussa pääsimme Ainon kanssa vihdoinkin ensimmäiseen jälkikokeeseen. Ilmoittauduttu on jo kaksi kertaa aiemminkin, mutta vuosi sitten peruttiin osallistuminen osaamattomuuden ja tänä kesänä juoksun vuoksi.

Koepäivä alkoi jäljillä tutuissa maastoissa Sanginjoen Isokankaalla. Siellä maasto on kangasmetsää, jossa paikoitellen on soisempia alueita. Janan Aino suoritti todella hienosti lukuunottamatta yhden pisteen vienyttä pientä koukkua vasemmalle. Muutoin eteneminen oli suora ja jälkeen reagointi erinomainen. Aino nosti jäljen tarkasti oikealle ja pari koiran mittaa jäljestettyään kääntyi ympäri ja lähti jatkamaan vasemmalle, mikä oli oikea suunta.

Maavainuisena tarkkana työskentelijänä Aino ajoi koko jäljen tyylikkäästi ja ilmaisi kaikki kepit. Puolivälin paremmalla puolen jälki kävi kosteamman sammalisen syvänteen pohjalla ja sieltä noustua Aino pysähtyi, katsoi eteensä ja murisi. Muutaman kymmenen metrin päässä näkyi viereisen jäljen koirakko, joka oli menossa samaan suuntaan kuin mekin. Ehdin jo ajatella, ovatkohan meidän jäljet menneet ristiin, mutta Aino jatkoi saman tien jäljestystä ja teki pian hienon kulman oikealle. Jäljet kävivät siis melko lähellä toisiaan, mutta ratamestarin sanoin, hyvä että sattui peltojälkikoirat molemmille jäljille! 😄💪

Maaston osalta paineet oli pois, sillä tulokseen tarvittavat maastopisteet oli jo koossa. Esineruudusta tuli kuitenkin 29 pisteen edestä kermaa kakun päälle, kun Aino toi kaksi esinettä ihan kelvollisella työskentelyllä. Vieraita esineitäkään ei nyt isommin ihmetelty, vaikka niitä ei enempää ehdittykään treenata. Maastosta lähdettiin siis huiput 198 pistettä taskussa kohti Tassutörmän tottiskenttää.

Tottiskoirana Aino valitettavasti on ainakin toistaiseksi sellainen, että 70 pisteen tulosrajan ylitys ei ole ihan itsestäänselvyys. Nytkin suorittaminen oli kovin nihkeää ja ankeaa, mutta Aino kuitenkin sinnitteli liikkeet läpi. Ainoastaan tasamaanoudossa se teki kuolemaa siinä määrin, että siitä ei tainnut isommin pisteitä jäädä jaettavaksi. Hieno eteenmeno onneksi oli varmasti Ainonkin mielestä mukava päätös suoritukselle. Kokoon saatiin enemmän kuin riittävät 80 pistettä, ja näin Ainokin viimein sai JK1-koulutustunnuksen - vieläpä hienosti 1-tuloksella ja luokkavoitolla. 💕

Kuvat Mari Moisala

Koepäivää odotellessa

Pari päivää ennen Ainolle buukattua jälkikoetta pidettiin pienellä porukalla esineruututreenit Salonpäässä. Maasto siellä on helppoa kangasmetsää silmän kantamattomiin, joten ruudun paikaksi valittiin paremman puutteessa mahdollisimman kumpuileva ylämäki.

Ainon kanssa tällainen kokeenomaisempi treeni vierailla esineillä jäi nyt viime tippaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Hieman Aino ihmettelikin löytämäänsä vierasta esinettä, mutta minun kuittauksesta poimi sen heti mukaansa. Tarvittavat kaksi esinettä tuli hyvällä etsimisellä ja vauhdikkaalla suorituksella, joten toivotaan, että tässä tuli nyt tarvittavat viimeiset opit kokeeseen.

Kuvat Outi Santaholma

Kesä(kana)kuulumisia

Olosuhteet haja-asutusalueella mahdollistavat monenmoista, joten pieni parvi kesäkanoja on ollut suunnitelmissa jo pitkään. Tänä kesänä viimeinkin saatiin kesäkanala valmiiksi ja hain Katan kanalasta asukkaiksi neljä tuotannosta poistuvaa kanaa sekä kukon. Tulokkaat osoittautuivat oikein seurallisiksi ja reippaiksi; eivät pelkää koiria tarhansa ympärillä, vapaana ollessaan kipittävät vastaan ja kun eivät pääse perässä tupaan, niin hengailevat sitten terassilla. Munia kanarouvat ovat pyöräytelleet heti tulopäivästään lähtien noin 20 viikossa.

Kauhun hetkiä koettiin, kun haukka verotti pihassa vapaana ollutta parvea yhden kanan verran. Kanaparka löytyi parhaat palat syötyinä ja muut siivekkäät silminnähden järkyttyneinä kuka minnekin piiloutuneena. Lähes viikon kanat ja kukko pysyivät mökkinsä suojissa odotellen, että vaara varmasti on poistunut maisemista.

Pienentyneen parven täydennykseksi hain kolme kananuorikkoa. Tulokkaat kotiutuivat lopulta hyvin, vaikka vanhojen kanarouvien vastaanotto oli ensin hieman äksy.  Kukostakaan ei isommin ollut järjestyksen pitäjäksi; se on sen verran vässykkä (tai viisas), ettei halunnut puuttua akkojen polemiikkeihin millään lailla. 😄

Aino 4.6.2019

Sitten kanoista koiriin. Ainon kanssa metsäjälkikoe jäi viime vuonna haaveeksi, joten tänä vuonna on viimein laitettava treenaamisessa toimeksi ja sitten vain lähdettävä kokeeseen puutteineen kaikkineen. Jäljestys jäi viime syksynä talvitauolle huonossa vaiheessa, mutta tänä vuonna heti keväästä alkaen Aino on porskutellut kaikki jäljet hienosti. Esineruudussakin ollaan taidettu päästä viime vuoden alhon ylitse, sillä Aino on hakenut kahta tai kolmea esinettä ihan vauhdikkaasti. Toisinaan se on ollut superhyväkin, sillä lähtökohtaisesti se on Haloota ja Vaakkua keskittyneempi ja tarkkanenäisempi reagoimaan esineisiin.

Tottelevaisuus on ollut pääasiallinen murheen aihe nyt, kun maasto on kaiken taikinoinnin jälkeen alkanut varmistua. Kesäksi ilmoittauduin Ainon kanssa Oulun koirakerhon tottisryhmään, jotta pääsemme treenaamaan hieman kokeenomaisempaan tilanteeseen. Palkan kanssa Aino osaa tehdä ihan hienoakin työtä, mutta ilman palkkaa nuupahtaminen tapahtuu hyvin nopeasti. Siihen hieman ympäristön ja tilanteen luomaa painetta päälle, niin Aino-raasu on aivan lastalla kaavittavissa kentän pinnasta. 🙈

Haloo sivistymässä "kaupunkikävelyllä" Limingassa 2.8.2019

Vaakun ilmoitin elokuuksi rallykurssille voi-mes-ryhmään. Iltapissatuksen yhteydessä on kesän mittaan sen kanssa tehty viiden minuutin rallytreenejä ja edistymistä on tapahtunut niin, että kiinnosti jo kovasti, miten oikea puoli ja kaikki kuviot sujuisivat ratatreeneissä. Ja selvästi paremminhan ne ovatkin sujuneet kuin viime joulukuussa avo-voi-kurssilla. Toki osaamista ja varmuutta tarvitaan paljon lisää, mutta useimmiten oltaisiin tulokseen ylletty jo nytkin!

Peltojälkeä ja puruja

Pari vuotta sitten briardileirillä Yläneellä olin Ainon kanssa purutreeniryhmässä ja jäi harmittamaan, kun tarjolla samaan aikaan olisi ollut myös erittäin kiinnostava Holger Palomäen peltojälkiryhmä. Tänä kesänä saatiin Ainon kanssa uusi tilaisuus päästä Holgerin oppiin, kun hän tuli heinäkuussa kouluttamaan Oulun palveluskoirayhdistyksen peltojälkiviikonloppuun.

Pohjatiedoksi Ainosta kerroin, että tavoitteet ovat metsäjäljellä, mutta peltojälkeäkin pitäisi jäljestää ainakin A-osakokeen verran. Pääasiassa on jäljestetty metsässä, jonkin verran nurmialueilla ja ainoastaan kerran pellolla. Luontainen jäljestystyyli on rauhallinen ja maavainuinen ja perusteet on tehty peltojälkityylillä, joten pahimmasta päästä metsäjäljestäjiä Aino ei ole. Treenaamme yksin, joten jännittää, kuinka paljon Aino häiriintyy mukana kulkijasta. Esineet Aino ilmaisee maahanmenolla hieman hitaasti, sillä jäljestäminen olisi mieluisampaa. Vastikään olen lääkkeeksi tähän alkanut haukuttaa ilmaisuissa, jotta Aino oppisi pienen vietinnousun esineelle tuloon.

Aino © Sanna Tenhunen

Lauantaina kokoonnuttiin Muhoksella ja soviteltiin kymmenen osallistujan jäljet pelloille. Tein Ainolle tavanomaisen laatikkojäljen, josta se suoriutuikin oikein mallikkaasti. Mittaa oli noin 300 askelta, esineitä kolme ja noin 15 namia satunnaisilla askeleilla. Alkumatkalla Aino kaksi kertaa pysähtyi, katsoi hitaasti Holgeria vieressään ja jatkoi jäljestämistä. 😄 Hotin mukaan pohjatyö on tehty hyvin, koira osoittaa jäljestämisessään tahtoa ja kulmissa hän ei nähnyt ongelmaa. Tuli jopa kehoitus laitella koira syksyksi erikoisjälkikokeeseen, mutta tuo tavoite jätetään kyllä suosiolla myöhemmäksi.

Sunnuntain pelto oli huomattavan kuiva ja harva ja aukealla puhalsi haastava tuuli. Ainolle tein jälkeen nyt enemmän kulmia ja harvaheinäisille vastatuuliosuuksille laitoin hieman useampia nameja. Hyvin työsti Aino tämänkin jäljen, mutta lyhyellä liinalla liinatuella jäljestäessä toki ei valtavia virheitä helposti pääse tulemaankaan.

Aino © Sanna Tenhunen

Hotin ajatuksena oli opettaa koiralle pennusta alkaen äärettömällä kärsivällisyydellä, että vain rauhallisella mielentilalla pääsee pellolle ja jäljestämään. Koiran toivotaan itse hoksaavan ja oppivan asioita; sen tekemiseen ei juuri puututa, vaan ohjaajan tehtävä on pelata ruuan järkevällä sijoittelulla jäljelle. Kulman tai esineen ylityksestä koira otetaan rauhallisesti muutamia metrejä taaksepäin ja se saa jäljestää kohdan uudelleen ja hoksata itse mistä olikaan kyse. Lisäksi käytiin läpi lukemattomat määrät pieniä asioita ja toimintatapoja, joista osa oli uusia ja osa tuttuja juttuja, jotka helposti unohtuvat käytöstä. Ainon kanssa varsinaisten oppien lisäksi saatiin tästä pellolla vietetystä viikonlopusta kovasti kaipaamamme peltojälkikokemusta ja luottoa omaan osaamiseen.

Aino © Tanja Loukusa

Heinäkuulle osui toinenkin iso treeniviikonloppu, kun Juha Korri, Susanna Korri ja Esa Tapio tulivat Ouluun kouluttamaan tottelevaisuutta ja puruja. Ainon kanssa pääsimme Juhan pururyhmään, ja tavoitteena oli saada kokemusta ja kasvatella itsevarmuutta vieraan maalimiehen kanssa.

Kaikkiaan tehtiin neljä pientä treeniä, joissa Juha omalla perääntymisellä vahvisteli Ainoa haukussa. Oleellista oli jättää hiha sivuun, jotta koira voittaa nimenomaan maalimiehen ja saa lisää itsevarmuutta haastaa tätä. Piiskan pauke oli Ainolle uusi tuttavuus, joten siihen tuli nyt samalla rakennettua assosiaatiota oikein ajoitetuilla paukauksilla. Ainolle matalaviettisenä koirana piiska voisi olla hyvä lisä paitsi puruissa niin myös tottiksessa.

Samalla kentällä pyöri sekä Juhan että Esan ryhmä, joten kentänlaidalta ehti nähdä paljon erilaisia koiria ja hyvin perusteltuja, suunniteltuja ja purettuja harjoituksia. Omien harjoitusten lisäksi muitten treeneistä sai hyviä ajatuksia ja näki taas kuinka pieni osanen kerrallaan ja pitkäjänteisesti asioita tulee opetella. Taitavaa työtä!

Aino © Tanja Loukusa

Rallykoe, synttärit ja jälkikoe

Kesäkuun puolivälissä käytiin Ainon kanssa rallytokoilemassa viimeinen alokasluokan tulos Muhoksella. Viimeksi oli rallytokoiltu maaliskuussa, mutta kisapaikalla omaa vuoroa odotellessa ehdittiin hyvin kerrata saksalaiset ja myötäpäivään pyörimiset. Päivä oli aurinkoinen ja sorapohjaisessa kaukalossa rata-alue oli paahtavan kuuma. Aino suoritteli kuviot tapansa mukaan rauhallisesti. Tällä kertaa selvittiin virheittä ja sata pistettä saaneisesta nopeimmalla suoritusajalla, joten Aino sai kuitata koulutustunnuksen RTK1 ison luokan ensimmäiseltä sijalta.

Seuraavan kerran pyöritään kylttien seassa ilman talutinta avoimessa luokassa. Avoimen luokan kyltit on osattu maaliskuussa ihan hyvin, joten seuraavaan kokeeseen mennään sitten kun sellainen sopivasti kohdalle osuu.

Aino 13.6.2019

Varis täytti 21. kesäkuuta kymmenen vuotta! Koirat täyttävät pyöreitä vain kerran elämässään - eivätkä valitettavasti aina sitä kertaakaan. Olemme siis onnellisia tämän rajapyykin ylityksestä ja pidän nöyränä mielessä, että 11 vuottakaan ei ole mikään itsestäänselvyys, 12-vuotias briardi on jo hyvin vanha ja siitä eteenpäin sitten jo todella vanha.

Variksen kymmeneen vuoteen on mahtunut monenmoista. Sen nuoruudessa hetkittäin ajattelin epätoivoisena, että tästä koirasta ei tule yhtään mitään, sen kanssa ei voi mennä ikinä edes käyttäytymiskokeeseen. Epätoivon nielin luopumalla odotuksistani, sillä mikäpä pakko kokeisiin on lähteä, mukava koirahan se on kotona. Pian tuli kuitenkin sisuuntuminen, että onhan tässä koirassa niin paljon ominaisuuksia, että mitä väliä vaikka se joissain asioissa onkin muuta kuin toivoisin. Itseasiassa ne heikkoudetkin oikein valjastettuna ovat kääntyneet voimavaraksi, ja niin vain Vaakusta tulikin kisakentillä yksi kaikkien aikojen briardeista. 💪

Sittemmin nuoruuden vauhti ja vaaralliset tilanteet ovat vaihtuneet vanhan koiran viisaudeksi. Nyt me Vaakun kanssa istutaan terassin laidalla vieretysten ja yhdessä taivastellaan mielessämme vuorostaan Ainon ja Haloon touhuja.

Varis 13.6.2019

Hieman ex tempore ilmoitin Haloon oman seuran iltajälkikokeeseen kesäkuun lopulla. Keväällä tehty ainokainen jälkitreeni meni niin valtavalla jälleenjäljestämisen riemulla, että arvelin sen kantavan hyvin kokeessakin. Esineruutukin meni leirillä hyvin, joten sieltä arvelin pari kolme esinettä nousevan ja tottistakin osataan tulokseen yltämiseen riittävästi. Näillä eväin lähdettiin JK3-koulutustunnusta tavoittelemaan - ja kyllä se sieltä tulikin!

Tottikset suoritettiin Tassutörmällä heti kärkeen. Ihan kokeen alla muistin, että liikkeestä seisomista Haloo ei osaa, joten sen se meni odotetusti maahan. Muuten kaikki liikkeet tuli suoritettua melko oikein ja hyvällä halulla, mutta ei mitenkään superhienosti. Tottelevaisuudesta Juhani Petäjistöltä pisteet 84.

Sanginjoella maastossa jäljestys sen sijaan sujui hurjan hienosti ja vauhdikkaasti alusta loppuun asti - tai siis melkein loppuun asti. Viisi välikeppiä oli taskussa, kun tultiin tielle. Otettiin tuo loppu moneen kertaan uudelleen, mutta joka kerta Haloo tuli vain tielle. Tien toiselle puolellekaan jälki ei tuntunut jatkuvan. Aikamme siinä epäuskoisina pyörittyämme oli pakko luovuttaa viimeisen kepin etsiminen.

Viimeinen keppi on pisteytetty todella arvokkaaksi, joten tulokseen yltämiseksi esineruudusta oli pakko nousta kaikki neljä esinettä. Tuohon en itse oikein uskonut, mutta niin vain Haloo löysi kuin löysikin kaikki esineet, ja maastosta saatiin riittävät 153 pistettä kokoon. Hienosti saatiin siis tulos ja JK3, mitä lähdettiinkin tavoittelemaan - mutta kylläpä nyt jäikin harmittamaan tuo jäljen 40 pisteen arvoinen viimeinen keppi. Se olisi ollut lähellä tietä kääntyneen kulman jälkeen 50 metrin päässä ja sinne jäi siis samalla ykköstulos. Niin lähellä, mutta niin kaukana!

Haloo 13.6.2019

Semmoja ja Ainon rallykisat

Viime aikoina on aktivoiduttu koulutusseminaarien saralla. Kesällä osallistuttiin Haloon kanssa  Janne Laitisen tottisviikonloppuun, nyt tammikuussa oltiin Jenni Ojalan opissa ja maaliskuussa Tuukka Nikolan tottissemmassa.

Jenni Ojalan semmassa katsottiin Haloon seuraamista ja jääviä liikkeitä. Seuraamisessa ei ollut isompaa sanottavaa, mutta palkkauksessa pysytellään lelussa, häivytellään lelua kaulukseen ja rohkeammin pitää haukuttamalla haastaa koiraa. Jäävät liikket Haloo tekee huonolla tekniikalla, ja minä olen ajatellut että tehköön, kun vain ottaisi oikean asennon. Katsottiin kuitenkin, miten parempaa tekniikkaa voi opetella. Sitten pitäisi enää jaksaa tehdä se kaikki työ... Toki samalla tulisi paljon toistoja ja varmuutta oikeisiin asentoihin. Lähes kaikkien muitten koirien treeniaiheet keskittyivät tokoliikkeisiin, ja joitain uusia pointteja niistäkin tarttui treenireppuun, vaikka toko ei meidän laji olekaan.

Paljon ei ennättänyt välissä treenata, kun jo oli Tuukka Nikolan tottissemma. Tuukan tiesin entuudestaan 15 vuoden takaa briardien koulutusleiriltä Ilmajoelta, joten osasin odottaa omaan ajatusmaailmaan osuvaa ideologiaa ja suorasanaista ulosantia. Ja näitä todella saatiin! Jennin semmassa tuli paljon tekniikkaa, ja Tuukan semmassa taas oltiin pitkälti henkimaailman asioissa.

Ilmoittauduin Haloon kanssa sunnuntaille, mutta osallistuinkin Ainon kanssa molempina päivinä. Oli oikeastaan onni onnettomuudessa, että Haloo ontui ja jouduin osallistumaan Ainon kanssa. Se matalaviettisenä ja helposti kuormittuvana koirana vaatisi paljon aktiivisuuden ja vireen rakentamista, ja sitä työtä en ole jaksanut tehdä, kun kotona on kaksi tässä mielessä lahjakkaampaa ja helpompaa koiraa. Nyt saatiin siis pieni aktivointisysäys ohjaajalle tarttua toimeen.

Ainon harjoitusten lisäksi saatiin viikonloppuna muistutusta ohjaajan merkityksestä koiran ja palkan välissä. Jos koira työskentelee palkalle, voi tulla ongelmia koetilanteessa, kun palkkaa ei ole. Koiran tulisi työskennellä ohjaajalle ja miellyttää ohjaajaansa. Pennusta alkaen pitäisikin panostaa myös sosiaaliseen palkkaan ja pitää se viisaasti osana muuta palkkaamista.

Miellyttämisenhalu onkin varmasti iso tekijä, miksi Vaakku on aikoinaan tuntunut helpolta tottiskoiralta. Se on luonnostaan ollut todella miellyttämisenhaluinen ja minä sen koko elämän keskipiste. Vaakun kanssa onkin tässä asiassa saanut kaiken ihan eri tavalla ilmaiseksi kuin tyttäriensä kanssa, jotka eivät niin aktiivisesti pyri miellyttämään ja ole ylitsepursuavan onnellisia minun kehuista. Täytyy siis ehdottomasti sekä Ainon että Haloon kanssa harjoitella ja ottaa enemmän mukaan sosiaalista palkkaamista.

Ilmoitin Ainon maaliskuulle Oulun koirakerhon rallytokokisoihin. Kuin tilauksesta hieman ennen kisoja alkoi heillä rallytokokurssi, jonne Ainon kanssa mahduttiin mukaan ja päästiin näin treenaamaan samaan halliin, jossa kisatkin on. Kurssilla tehtiin kokonaisia ratoja ja treenattiin kylttejä hieman lyhyempinä pätkinä.

Kolmen kurssikerran jälkeen koitti kisapäivä, joka alkoi ensikertalaisilla tietysti kilpailukirjan varmennuksella. Päivän kahdesta kisasta Heli Kelhälä tuomaroi ensimmäisen radan, josta Ainon kanssa suoriuduttiin pistein 98. Toisella radalla onnistuin itse ottamaan heti siitä lähtökyltillä -10 pisteen virheen. Muuta huomautettavaa ei tullut, joten Fiia-Maria Kivioja tuomaroi meille pisteet 90.

Tässä lajissa pisteet eivät kerro muusta kuin teknisestä tekemisestä, ja itselle taas kiinnostavampaa on juuri se muu tekemisen taso. Aino oli ensimmäisellä radalla aika passiivinen, mutta suunta oli sillä tavalla hyvä, että suorituksen edetessä se petrasi ja seuraavalla radalla oli jo selvästi parempi ja alkoi hakea hanakammin seuraamisen kontaktia. Vielä yksi alokasluokan tulos saadaan käydä pyörimässä talutin Ainon henkisenä tukena. Koitetaan katsella kalenterista sopiva kisa keväälle tai kesälle ja tähtäillään syksyllä sitten avoimeen luokkaan.

Kuvat otti Sary ensimmäiseltä kisaradalta

Noseworkia, rallytokoa ja huoltoa

Tammikuu aloitettiin reippaasti Kisman kursseilla. Haloon kanssa käytiin maanantaisin noseworkissa ja Ainon kanssa tiistaisin rallytokossa. Kun perjantaisin oli vielä Ainon purut ja sunnuntaisin kimppatottisvuoro, niin aika monelle illalle siinä jo olikin ohjelmaa.

Noseworkissa tehtiin aina puolen tusinaa harjoitusta joka kerta. Etsintäalueet oli tehty huoneisiin ja ympäri hallia ja etsittävä haju oli saanut vanheta meidän treenien alkuun mennessä jo hyvän aikaa. Koirat odottelivat häkeissä ja kukin vuorollaan kävi suorittamassa pari etsintäaluetta kerrallaan. Oli ihan luksusta päästä valmiiseen pöytään eli etsintäalueet oli valmiina odottamassa, itsellä ei tietoa hajun sijainnista ja Katja juuri lajin tuomariksi valmistuneena katsoi, miten tehtävistä sitten suoriuduttiin.

Haloo oli hyvin orientoitunut ja motivoitunut etsimään. Toisinaan löytö tuli ihan muutamissa sekunneissa, usein piti tietysti etsiä hieman pidempään ja joskus sitten taas tosi pitkään ja hartaasti. Haloo ilmaisee nenäkosketuksella, ja silloin harvoin kun on noseworkia itsekseen treenattu, olen laittanut hajun aina niin, että siihen pääsee nenällä kiinni. Selvästi haasteita ilmaisupaikan valinnassa Haloolle aiheuttikin, kun haju olikin sellaisessa paikassa joko korkeammalla tai jossain takana tai sisällä, ettei siihen pääse nenällä kiinni asti. Tämä näkyy laatikkoetsinnässäkin, eli Haloo työntelee laatikkoa joka suunnasta ennen kuin uskoo, että lähemmäksi hajua ei pääse ja on ilmaistava koko laatikko. Ajattelin muutenkin harjoitella ilmaisua (kesto, häiriöt) erikseen omalla ajalla, joten tämä menee siihen samalle treenilistalle. Nyt kurssilla keskityttiin Haloon kanssa etsimiseen ja palkkasin löydöistä aina nopeasti.

Haloo 21.2.2019

Ainon kanssa opeteltiin rallytokokurssilla alokas- ja avoimen luokan kuvioita. Ainolle tekniikka-asioista uutta oli vain minun ympäri kiertämiset ja pyörähdys seuraamisessa. Tuttuja juttuja seuraamista, istumista, maahanmenoa ja seisomista tehtiin nyt sitten vain erilaisten rallyliikkeitten muodossa. Aino sai hyvää kuuntelu-, keskittymis- ja palkattomuustreeniä, ja itselle palasi taas hieman mieleen, mitä kaikilla erilaisilla kylteillä pitikään tehdä. Sääntömuutoksen myötä tulleet uudet kyltitkin tuli käytyä ihan kunnon opastuskella läpi.

Ajattelin siksikin rallyilla nyt Ainon kanssa, että saamme siitä helposti hieman kisakokemusta. Alokasluokassa koira on kytkettynä, joten Aino ei varmasti heittäydy täysin tekemättömäksi ja toivottavasti huomaisi, että kyllä siitä koetilanteestakin aina selviää, sen kun tekee vaan!

Aino 21.2.2019

Omaan silmään Varis ja Aino ovat aina olleet fysiikaltaan hyvin elastisia joka suuntaan. Sellaisia pantterimaisia, jotka kiihtyvät hieman maltillisemmin, mutta täydessä vauhdissa yhden laukan mitta on melkoinen ja meno huikeaa katsottavaa. Haloo taas. Noh, se on ollut ihan pikkupennusta asti liikkeissään sähäkkä, mutta kropaltaan todella tönkkö. Pyörähtäessä myötäpäivään tai vastapäivään sen runko ei taivu vaan pysyy suorana. Se on nopea ja rämäpäinen liikkeissään, mutta sen laukka on noihin kahteen pantteriin verrattuna lyhyttä tikutusta.

Anniina kävi hieromassa koko sakin elokuun lopulla ja arvatenkin nämä erot tuntuivat myös lihaksistossa. Variksella ja Ainolla ei juuri ollut pahoja jumeja ja nekin vähät antoivat hyvin periksi - suhteellisen huoltovapaan oloinen kaksikko siis! Haloo onkin sitten hieman toista maata ja se pääsi uudelleen käsittelyyn heti pari kolme viikkoa myöhemmin. Nyt tammikuun alussa Haloo kävi myös osteopaattisen hierojan rankakäsittelyssä ja se näyttikin heti käsittelyn jälkeen rungoltaan silminnähden pidemmältä. Nyt helmikuussa Anniina kävi taas hieromassa koko porukan ja huhtikuussa on Haloolle taas tiedossa rankakäsittelyä.

Kiertopalkintojen kautta vuoteen 2019

Alkuvuosi on vuosikokousten aikaa, ja niissä usein jaetaan erilaisia kiertopalkintoja edellisvuoden tulosten perusteella. Briardi on pienilukuinen rotu, joten rotuyhdistyksen kilpailuissa osallistujia on vähän ja joinakin vuosina saattaa yksikin tulos riittää voittoon. Yhtä kaikki se yksikin tulos vaatii treenaamista, koekentällä esiintymisen ja onnistumisen ja on peeärrää rodulle. Kannan mielelläni aina oman pienen korren kekoon osallistumalla rotuyhdistyksen kilpailuihin, vaikka ihan kärkisijoja ei olisikaan odotettavissa. Mukavampi aina voittajille, kun osallistujia on enemmän ja rotuyhdistykselle, kun jäsenistö on aktiivista. Tällä kertaa Varis vei useamman kategorian nimiinsä; se oli viime vuoden paras briardi palveluskoiralajeissa ja rallytokossa, rallytokotulokas ja Berger de Brie, joka on eräänlainen allround-palkinto monipuolisesti menestyneelle briardille.

Edustamassamme paikallisessa palveluskoirayhdistyksessä Varis sijoittui vuoden palveluskoirakisassa hienosti toiseksi ja Haloo voitti Barron malja -kiertopalkinnon parhailla läpimenoluokkien tottelevaisuuspisteillä.

Haloo & Barron malja

Alkaneelle vuodelle on suunnitteilla treeniä, kokeita ja vähän reissujakin. Nuorison (varsinainen nuoriso onkin, kun täyttävät kohta jo neljä vuotta) kanssa pitää työstää parempaa yhteistyötä ja suhdetta. Sen myötä tekeminen ja suoritukset toivottavasti kantavat tuloksiin jäljellä ja kenties muissakin lajeissa. Maakuntamatkailua on suunnitteilla ainakin hakuleirin merkeissä Jyäskylään ja pk-rotumestisten merkeissä Raisioon. Tänä vuonna on tarkoitus tehdä yksi reissu myös Ranskaan. Konkreettisia tulostavoitteita on taas kauhean vaikea asettaa, mutta sanotaan nyt vaikka Vaakulle RTK3, Haloolle JK3 ja RTK1, Ainolle JK1, A-osakoe, RTK1 ja RTK2.

Hyvä vuosi

Vuoden päätteeksi voi todeta, että oli ihan hyvä vuosi. Turrit pysyivät hengissä ja suhteellisen terveinäkin. Päätin jo alkuunsa, että tänä vuonna ei reissata maailmalla, vaan kisataan ja tehdään tuloksia. Tuloksista vastasi lähinnä vain Vaakku, mutta toisaalta nuoremmilla todennäköisesti on enemmän vuosia vielä edessäänkin. Pariin uuteen lajiinkin tuli tutustuttua, joten monenmoista on turrien kanssa vuoden aikana puuhasteltu.

Tavoitteet vuodelle 2018

Vaakku: käyttövaliotulos, RTK1 ja RTK2

Haloo: JK2

Aino: JK1, A-osakoe

...ja miten meni

Vaakku: FI KVA, PIIRM-18, RM-18, 2xJK3, EK2, EK3, HK3, RTK1, RTK2

Haloo: JK2, NW-hajutesti

Aino: Toko AVO2

Vaakun kanssa asetetut tavoitteet ylittyivät roimasti. Päätavoite käyttövalionarvosta täyttyi heti alkukaudesta, joten jatkoimme sitten samoilla tulilla etsintäkoe- ja hakukoehommia. Piirinmestaruus muitten palveluskoirien joukossa tällaisen marginaalirodun kanssa oli hieno kirsikka kakussa. Haloonkin kanssa päästiin tavoitteeseen, mutta Aino-rukka sen sijaan ei päässyt edes yrittämään omiaan. Vaakulla on jo kymmenes ikävuosi pitkällä ja kansallisista palveluskoiralajeista saavutettuna kaikki mitä toivoa voi, joten luonnollisesti Aino ja Haloo saavat nyt enemmän sijaa tuolla saralla.

Jokaiselle joulusukka ansionsa mukaan 😂

Jos metsään haluat mennä nyt

Haloon ja Ainon kanssa käytiin loppusyksyn viikonloppuina metsässä treenaamassa maastolajeja niin ahkerasti kuin suinkin ennätettiin. Säät on tuolloin treenaamiseen parhaat mahdolliset, kunnes talvi sitten tulee ja tekee puolen vuoden treenitauon.

Esineruudussa Aino yllätti. Elokuussa väännettiin kovasti esineitten tuomisesta, mutta asiat olivat loksahtaneet raiteilleen Ainon otsatukan alla ja nyt se kiidätti esineitä minulle ihan into piukassa. Toivotaan että homma jatkuu näin keväälläkin. Haloolla suurin ongelma piillee etsintälinjalla siirtymisissä. Etsintälinjalla se koomaa ruutuun pääsyä ja perusasennon ottaminen saati uuteen lähetyspaikkaan siirtyminen on jähmeää. Korjaussarjaksi tehtiin etsintälinjalla esineen tuomisen jälkeen seuraamista namipalkalla, ja oikein aktiivista seuraamista tehdessä vapautin suoraan ruutuun hakemaan seuraavan esineen. Toivottavasti tällä aikaa päälle saadaan kooma pois ja aktiivisuutta tilalle.

Metsäjäljellä Haloo mennä porhaltaa oikein vimmalla ja selvittää jäljet taitavasti. Ongelmat taitavat liittyä vain tilanteisiin, joissa sen tekemistä ohjaillaan (tai se kokee niin). Ongelma ei ole nyt tullut esiin, mutta toivottavasti näistä syksyn jäljistä on kuitenkin ollut hyötyä oikeanlaisen rutiinin muodostumisessa. Venytellään Haloon ohjailun sietämisen rajoja sitten keväällä vaikkapa ajamalla jälkiä lyhyemmässä liinassa.

Siinä missä Haloon jäljestys oli mukava jättää talvitauolle, niin Ainon kanssa oltaisiin kaivattu muutama lisäviikko. Ainon kanssa jäätiin vähän samanlaiseen vääntöön kuin käytiin esineruudun kanssa. Jäljellä se ensimmäisen puoliskon kyselee "Miksi?" ja jossain vaiheessa se sitten vain lähtee ja ajaa aivan suvereenisti ja hyvällä ilmeellä loppuun asti. Nähdyn esineruutukehityksen jälkeen odotan jännityksellä ensi kevään jälkiä.

Haloon kanssa treenaillessa tuli mieleen, että miksi päälajina tulee aina harrastettua metsäjälkeä? Haloo on innokas tekemään ihan mitä tahansa tehtäviä, joten miksipä ei voisi sen kanssa ottaakin päälajiksi etsintäkoetta. Jälkien vanhetessa onkin nyt hieman laiteltu alulle pudotetun esineen noutoa ja tarkkuusetsintää.

Uuden äärellä: Nosework-koe

Nosework-kokeisiin tuli tutustuttua lokakuun puolivälissä heti kerralla osallistujan roolissa. Haloo pääsi varasijalta mukaan lauantain kokeeseen ja sinne lähdettiin haistelemaan koeilmapiiriä lunkisti ilman kummoisiakaan treenaamisia sitten toukokuisen hajutestin. Pahaksi onneksi sairastuin itse viikonlopun alla, mutta ajattelin lievittää kuumeista oloa lepäämällä koepaikalla kaikki odotusajat peiton alla autossa. Hyvä idea, mutta kyllä päivästä silti tuli kipeänä tosi pitkä ja raskas.

Ensin suoritettiin peräkkäin sisäetsintä ja laatikkoetsintä. Sisätilana oli takkahuone, jossa oli sohva, jääkaappi, vitriinikaappi ja työpöytiä. Haloo lähti heti hyvin etsimään huoneen reunaa myöten ja aika nopeasti jäi etsimään nimenomaan yhden työpöydän ympäristöstä. Se teki todella kovasti töitä tarkentaen hajun lähdettä pöydän alta ja päältä hyppäämällä sitä vasten. Lopulta se paikallisti hajun lähteen työpöydän takana seinässä olevan tussitaulun alareunasta ja teki hyvän ilmaisun siihen (aika 1:27). Tuomarin kommentit "Hieno, pitkä tarkentelu. Täsmälleen kätkölle. Voimakas nenänkäyttäjä. EHK:n arvoinen hajun tarkentelija."

Laatikkoetsinnässä enimmäisaika oli puolitoista minuuttia, ja sen kuluessa ei Haloo ilmaissut yhtään laatikkoa. Se etsi kyllä hienosti, mutta ei vain tehnyt löytöä. Laatikkoetsintä on ollut Haloolle jostain syystä se vaikein, ja toukokuussa hajutestiä varten sitä harjoiteltiinkin aika tavalla. Nyt en hoksannut sitä etukäteen koetta varten treenata.

Ulkoetsintäalue 13.10.2018

Lounastauon jälkeen suoritettiin niinikään peräkkäin ulkoetsintä ja ajoneuvoetsintä. Kuvan ulkoetsintäalueelta Haloo etsi hyvin ja löysi nopeasti kätkön potkulaudasta (aika 0:32). Tuomarin kommentit "Hieno reagointi ja hieno ilmaisu millilleen kätkölle. Hyvät aloitukset."

Ajoneuvoetsinnässä kohteina oli peräkärry ja henkilöauto, mutta kahden minuutin enimmäisajan puitteissa ei kätköä löytynyt. Tämä meni puhtaasti minun piikkiin, sillä kätkö oli auton keulassa rekisterikilven takana ja minä vein Haloota etsimään ihan kaikkialle muualle.

Tällä kertaa saatiin siis pisteet vain sisäetsinnästä ja ulkoetsinnästä, mutta oppia tuli senkin edestä! Laatikot meni treenilistalle ja omaan ohjaamiseen ja toimintaan tuli kovasti uutta oppia. Hajutestistä jäi sellainen mielikuva, että aikaa on reilusti, mutta koeluokissa ei sitä aikaa niin paljon olekaan. Lajin koekäytännöt tuli nyt myös ainakin yhden kokeen osalta tutuksi.

Heti seuraavana päivänä oli Tassutörmällä IPO-koe, johon olin ilmoittanut Ainon peltojäljelle eli A-osakokeeseen. Nosework-päivän mittaan oma olo kävi lepäämistauoista huolimatta niin huonoksi, että toista samanlaista saati kipeämpää päivää ei voinut ajatellakaan. Pakko oli siis jättää koe väliin ja jäädä kotiin nukkumaan.

Koetta edeltävillä viikoilla Aino jäljesteli koetta ajatellen riittävän mittaisia ja ikäisiä jälkiä pitkässä liinassa, selvitti yleensä kulmat ilman kauhean isoja ylityksiä ja ilmaisi esineet melko varmasti. Kuitenkin ihan siinä kokeen alla sujui vaihtelevasti, joten ehkä siinäkin mielessä ei ollut huono sattuma potea kuumeflunssa juuri nyt.

Isojen koirien puuhia

Videossa on pikku Aino isojen koirien puuhissa. ❤ Todellisuudessahan Aino on ihan ponin kokoinen ja videolta sai leikkailla aika tavalla Ainon tuhmailuja pois, että saatiin noin siisti pätkä jäljelle. 😄 Aino on lajista ainakin kovasti innoissaan, ja onhan se toki vuodessa jo oppinutkin yhtä ja toista!




Yksi aurinkoinen ja melkoisen tuulinen lauantaipäivä tuli vietettyä Muhoksella pellon laidalla erikoisjälkikoesuorituksia katsellen. Päivän aikana tuli taas nähtyä lajin haastavuus. Miten se voikin olla niin yksinkertaisen näköistä hommaa ja silti niin vaikeaa? Päivän saldona oli pari tulosta muille ja toivottavasti pientä treenikipinää itselle. Kuvia kokeesta täällä


Elokuun lopulla arki-iltapäivänä oli oman seuran IPO-koe, josta kävin katsomassa kenttäosiot Kiimingissä. Aika paljon oli tällä kertaa tuhmailuitiöitä ilmassa C-osassa, mutta pari koulutustunnusta oli kuitenkin tuloksena järjestäjäporukan, tuomarin ja kilpailijoitten päivän ahkeroinnista. Kuvia kokeesta täällä

Ainokin touhuaa

Aino on viime syksystä alkaen treenannut ipo-hommia. Treenimahdollisuudet montsussa oli huonot, koirassa on kuitenkin ainesta ja meille aukesi paikka osaavasta aktiivisesta ipo-porukasta, joten tehtiin tällainen lajinvaihto. Treenit ovat pyörineet säännöllisesti talvikaudella hallissa kerran viikossa ja kesäkaudella kentällä kahdesti viikossa. Näiden aikaa vievien treenien takia ei Ainon kanssa muita lajeja olekaan isommin puuhasteltu.

Pieni syrjähyppy tehtiin kuitenkin talkoohengessä tokokokeeseen. Limingassa heinäkuussa pidettäviin SM-kisoihin tarvittiin briardijoukkueeseen yksi koira myös avoimeen luokkaan. Tarjouduin tuon kolosen paikkaamaan ja osallistumisen edellytyksenä Aino tarvitsi ennakkoon avoimesta luokasta vähintään 3-tuloksen. Ainon kanssa pikapikaa opeteltiin uusia juttuja sen minkä ehdittiin ja sitten eikun osallistumaan yhteen viimeisistä mahdollisista kokeista ennen joukkueitten ilmoittautumisen päättymistä. Sellainen pikku juttu vain jäi vielä treenaamatta, että mitä Ainon pitää tehdä sitten jos kun alkaa ahdistaa. Aika kauheaa sitkutteluahan se sitten olikin. Kaikista muista liikkeistä saatiin kuitenkin pisteitä paitsi ruutuun lähetyksestä, jossa Aino kohdisti ensin hyvin ruutuun, mutta sitten katse kääntyi asteen verran vasemmalle ruudun takana kehän ulkopuolella maassa liikuskelleeseen lintuun. Ei ollut vaikea arvata, mihin Aino ruutuun-käskyllä pinkaisee. Lähti kyllä komian lujaa - ja vasta käskystä👍 Tulokseksi saatiin joukkueeseen riittävä 2-tulos, mutta kieltämättä ei kyllä harmita, ettei lopulta ylempään luokkaan saatukaan edustajaa ja briardijoukkue kaatui siihen.

Lajin vaihdon myötä mukaan ohjelmaan on otettava myös peltojälki. Juhannuksena käytiinkin isommalla porukalla pellolla jäljestämässä ja Aino ajoi nilkkamittaisessa harvahkossa heinässä ensimmäisen varsinaisen peltojälkensä. Aika varman päälle tuli otettua (melko tiuhaan ruokaa ja lyhyt liina), mutta tästä nyt sitten pitäisi lähteä silläkin saralla etenemään.

Esineitä, jälkeä, hakua

Niin paljon kuin lunta tänä talvena olikin, niin nopeasti hanget kevään tullen hupenivat. Haloon kanssa tehtiin Jauholaarinkankaalla esineruutu ensimmäisillä riittävän kokoisilla lumettomilla metsäkaistaleilla, ja siitä onkin päästy taas maastotreenilussa vauhtiin. Ihan huippua on päästä taas pitkästä aikaa treenaamaan maastolajeja! Siinä lähtee päivä reippaasti käyntiin, kun on viikonloppuisin ja muina satunnaisina vapaina ennen kahdeksaa aamun viileydessä metsässä tekemässä jälkeä ja piilottelemassa esineitä. Näissä alkukesän maastopuuhissa on sekin mukava puoli, että vielä ei ole lainkaan hyttysiä.

Tälle vuodelle kansallisten lajien maastosäännöt muuttuivat, ja nyt esineruudussa jokaisessa tasoluokassa pitää etsiä yksi esine enemmän kuin aiemmin. Vaakun pitää siis hakea neljä, Haloon kolme ja Ainon kaksi esinettä. Hyvin kaikki kolme turria ovat tänä keväänä esineruututreeninsä suorittaneet; esineet on kyllä viety näkönä, mutta kahden, kolmen tai neljän esineen hakeminen peräkkäin ei ole ollut ongelma. Haloolla on ollut ensimmäisiä kertoja lähiesineitä ja se on vauhdikkuudestaan huolimatta heti reagoinut niihin säpäkästi - ehkä nosework-harrastus on tehostanut nenän käyttöä tässäkin.

Vaakku kevään ensimmäisellä metsäjäljellä 29. huhtikuutta.

Metsäjäljillä olen merkannut janakohdan ja kepit. Kulmat teen jonkinlaisten maamerkkien kohdalle, jotka sitten muistan jos muistan. Koira ne kulmat kuitenkin saa selvittää. Jälkikeppeihin turrit reagoi pääsääntöisesti hyvin, mutta jos sen ylittää ilmaisematta, niin kutsun takaisin ja jäljestetään se kohta uudelleen. Moittia ei voi, jos koira ei saanutkaan kepistä yhden yhtä hajumolekyyliä nenäänsä. Toisaalta ylikään ei voi päästää, jos koira ei vain syystä tai toisesta piitannut siitä hajumolekyylistä nenässään.

Vaakku on jo vuosien kokemuksella treenijäljillä tasainen työskentelijä. Satavarmasti se nostaa takajäljen 😃 ja yhtä varmasti selvittää koko kuvion loppuun asti. Mielentila voi hieman vaihdella, mutta siinä osansa on perässäkävelijällä. Kun edellyttää asennetta, niin saa asennetta. Jo pelkästään kunnon haukutukset jälkikepeillä lisää mukavasti liekkejä Vaakun jäljestykseen. Tyhjää keppijälkeä piristetään toisinaan myös matkan varrelle jätetyllä palkkapurkilla, narupallolla, lihapullalla tai lopussa odottavalla päivän ruoalla. Koskaan ei Vaakku tiedä, mitä kivaa sieltä jäljeltä löytyykään.

Haloon kanssa jälkiä on takana vielä niin vähän, että en sitä jälkikoirana oikein tunne. Vaikea sanoa, mistä narusta sitä milloinkin pitäisi vetää. Hieman aavistelen, että yllättävän paljon on samaa jälkikoirana kuin on Vaakussa. Tai sitten minä vain teen niistä samanlaisia. 😃

Ainon koetavoitteet ovat syksymmällä, joten se on tehnyt vasta yhden jäljen. Eikä niitä viime vuosilta yhteensäkään järin paljon ole takana. Täytyy senkin kanssa ryhdistäytyä, jotta ollaan valmiita kokeeseen edes sitten syksyllä.

Haloo tarkistelemassa Ainon vanhaa jälkeä 29. huhtikuuta.

Toukokuussa pidettiin briardiporukalla hakutreenipäivä Salonpäässä. Viiden naisen ja seitsemän briardin voimin treenattiin, ja ihan kohtuuajassa selvittiin, kun yksi treenikierros tuntui hellekelissä riittävältä. Satasen alueelle tehtiin kullekin turrille tasonsa mukainen treeni. Aino ja Haloo ovat hakuilleet ehkä pari kolme "pentutreeniä" viime kesänä, joten sillä samalla treenillä mentiin nytkin. Maalimiehet kävelivät näkönä etukulmiin ja siirtyivät sitten seuraaville pistoille aluetta eteenpäin. Haamuapu tehtiin jokaiselle lähetykselle ja maalimies kuljetti koiraa palkkaillen aluetta eteenpäin kunnes kutsuin koiran takaisin keskilinjalle. Viime kesänä Ainoa vielä aavistuksen verran jännitti viimeisillä metreillä maalimiehelle pinkoessaan, mutta nyt sekä Haloo että Aino paineli hippulat vinkuen perille asti ja palkkoja maalimieheltä tavoitellessaanhan kumpikin on ylenpalttisen innokkaita röyhkimyksiä.

Täytyy tänä vuonna järjestää kalenteriin joitakin hakutreenejäkin nyt kun Ainon ja Haloon kanssa aika on tehnyt tehtävänsä ja touhu on selvästi surperkivaa. Pikku hiljaa haamut paremmin ja paremmin piiloon, viivettä ennen lähetystä, valmiita jne. Siitä se lähtee. Näillä näkymin Haloosta kuumakallena kimittäjänä tulee  sitten aikanaan rullakoira ja Ainosta kuuluvaäänisenä ja taloudellisempana liikkujana haukkuilmaisija.

Toukokuussa pidettiin briardien kesken hakutreenipäivä. Haloo vauhdissa, kuva Elina Huikari.

Kameran ulkoilutusta

Maaliskuun loppupuoliskolla saatiin iloita auringonpaisteesta pilvettömältä taivaalta, hohtavista hangista ja muutamista lomapäivistäkin. Kameraakin tuli ulkoilutettua useampaan otteeseen, kun valoa taas pitkästä aikaa riitti yllin kyllin.

Varis ei enää turhia hötkyile, mutta tilanteen tullen vauhtia löytyy. Oulunsalo 25.3.2018

Ainolla on a i n a häntä vahvasti koukulla - paitsi tietysti tässä kuvassa. Oulunsalo 30.3.2018

Haloo, Varis ja Aino, äitee ja tyttäret. Oulunsalo 16.3.2018

Tavoitteet 2018

Vuoden alkajaisiksi on ollut tapana nimetä jotain suunnitelmia alkaneelle vuodelle ja tietysti ihmetellä, kuinka hitti tai huti vuoden takaiset suunnitelmat olivatkaan, joten...

Tavoitteet 2017

Vaakku: käyttövaliotulos, SM-kisat ehkä / ehkä ei, PK-mestikset, agility 3-lk, ehkä etsintää ja hakua

Nuoriso: tokokoe, ehkä jälkikoe

Viime vuonna käytiin Vaakun kanssa yksi ainoa jälkikoe Kalajoella, eikä saatu siitä tulosta. Näinollen ei saatu käyttövaliotulosta eikä myöskään osallistuttu SM-kisoihin. Briardien PK-mestiksiin ilmoitin Vaakulle syyskuulle juoksua odotellen Haloon, ja kun se joutui loukkaantumisen vuoksi jäämään pois, ei Vaakkua enää huolittu eri luokkaan tilalle. Vaakku oli ilmoitettuna elokuussa jälkikokeeseen ja etsintäkokeeseen sekä marraskuussa hakukokeeseen, mutta nämä kaikki jouduttiin perumaan juoksun ja antibioottikuurin vuoksi. Palveluskoirakokeitten kanssa oli siis taas ihan käsittämättömän huono tuuri. Ainoastaan agilityn osalta tavoitteet pitivät kutinsa - ja ylittyivätkin. Vaakku siirtyi kevättalvella nollavoitolla 3-luokkaan ja tekaisi kolmosen kiemuroistakin vielä kolme sievää ratanollaa pienellä ajanylityksellä.

Nuorison työnjako meni niin, että Aino kävi tokokokeessa ja Haloo jälkikokeessa. Ainolle tokosta ALO1-tulos ja KP, Haloolle palveluskoirakokeesta niinikään ALO1-tulos ja JK1 plakkariin. Näitten osalta voi siis katsoa tavoitteen täyttyneen.

Tavoitteet 2018

Vaakku: käyttövaliotulos, RTK1 ja RTK2

Haloo: JK2

Aino: JK1, A-osakoe

Tänä vuonna yritetään vielä Vaakun kanssa tavoitella sitä viimeistä jälkitulosta. Toivottavasti terveyttä vielä riittää. Eläkelajiksi laitetaan alulle rallytoko, jossa kaksi ensimmäistä luokkaa pitäisi mennä aika perusosaamisella. Haloon kanssa jatketaan siitä mihin viime vuonna jäätiin, eli jäljen 2-luokka on tähtäimessa. Ainon kanssa aletaan treenata kohti ensimmäistä jälkikoetta sekä pellolla että metsässä. Siinäpä ne varsinaiset tulostavoitteet on, mutta muutakin tietysti puuhataan, jos aikaa riittää ja sopiva tilaisuus tulee kohdalle.

Haloo ja Varis tammikuussa 2018

Santa's little helpers

Loppuvuosi

Haloo kävi sterkkaleikkauksessa lokakuun lopulla. Toiveissa on ajan mittaan hieman rennompi elämänasenne ja suhtautuminen lauman muihin koiriin. Niin hieno kuin Haloo harrastuksissa parhaimmillaan onkin, niin se on mielenliikkeiltään turhan adhd ja laumassa hetkittäin ihan katastrofi. Ei siis toivota lisää ihan tällaisia Haloita, vaan ollaan onnellisia tämän Haloon parhaista puolista ja keskitytään niihin.

Leikkaus tehtiin perinteisesti, ja ainakaan päällisin puolin Haloo ei olisi hyötynyt tähystysleikkauksesta paljonkaan. Se ei vaikuttanut missään vaiheessa kipeältä, parani nopeasti eikä leikkaushaava vaivannut ollenkaan. (Haloo lähdössä ulos 12 tuntia leikkauksen jälkeen). Nyt vain toivotaan, että vältytään sterkkanarttujen virtsankarkailuongelmalta. Briardeilla en ole tuosta vaivasta kuullut, mutta maleilla senkin edestä.

Aino ja Haloo

Vaakun kanssa olisi mieluusti käyty loka-marraskuussa viimeistä käyttövalionarvosta puuttuvaa jälkikoetulosta metsästämässä, mutta ei saatu koepaikkaa mistään. Paremman puutteessa ilmoitin sen hakukokeeseen Haapavedelle, mutta kokeen alla kaulanahasta paljastui antibioottikuurin vaativat reiät (Haloo) ja jouduttiin perumaan tuokin osallistuminen. Tosin ennen koepäivää saatiin hakutreenejäkin järjestymään vain yhdet, joten ihan tuurilla oltaisiin kokeessa seilattu. Nyt ei vaan tuuri riittänyt ihan edes sinne kokeeseen asti. Kävin sitten ihan vain turistireissun Haapavedellä katsomassa samaan aikaan pidettyä mandioringkisaa ja hakukoetta.

Marraskuun alkupuolella ehdittiin vielä ennen talvikelien tuloa pitää maastotreenipäivä. Vaikka kahdestaan Outin kanssa treenattiin, niin saatiin viiden koiran kanssa kulumaan koko päivä hämärän tuloon asti - etenkin kun ajoin autonkin tukevasti kannon nokkaan kiinni. Vaakulle, Ainolle ja Haloolle tein kaikille jäljen, ja esineruudussa käytiin pari kolme kierrosta. Aino ei olekaan tänä vuonna juuri päässyt jäljestämään, kun koetavoite oli Haloon kontolla. Hyvin Aino kuitenkin jäljestämisen muisti, ja lähtökohtaisestihan se on ollut näistä kahdesta parempi jäljestäjä.

Outi ja Jäynä

Lumen ja pakkasen tultua siirryttiin maastotreeneistä Dogantin halliin puuhastelemaan. Etenkin Haloota tuli leikkaustoipilasaikana viihdytettyä hallilla tunnistusnoudon (Haloon kolmas tunnaritreeni) ja muitten rauhallisempien - ja pikku hiljaa vauhdikkaampienkin - tehtävien merkeissä. Tokon merkinkierto, ruutu, hyppy, kaukot, tunnari ja ohjattu nouto tuli siinä siis tutuksi, vaikka ei koetavotteita tuossa lajissa olekaan. Haloo on työskentelyinnoltaan kyltymätön ja se kaipaa jatkuvasti uuden oppimista, haasteita ja vaatimuksia. Vaakku ja Aino kun kestävät toimettomuutta ja pelkkää ulkoilua paremmin, niin ne sitten harmi kyllä jäävät treenaamisessa vähemmälle, vaikka tykkäisivätkin tehdä enemmän.

Ranska, osa 3

Vain muutama päivä leirin jälkeen oltiin jälleen Ainon ja Haloon kanssa tien päällä. Tällä kertaa auto oli pakattu hieman pidempää matkaa varten, sillä vuorossa oli kesälomareissu Ranskaan.

Ensimmäinen etappi oli Kyröskoskella briardien pk-mestaruuskisoissa. Haloo oli ilmoitettuna jälkikokeeseen, mutta tassuhaavan takia jouduttiin perumaan osallistumisemme ja pysyttelemään katsomon puolella. Briardiosallistujia oli kolme beussien, bouviereitten ja valkoistenpaimenkoirien joukossa ja katsomossa muutama rotutoveri lisää. Briardit eivät tällä kertaa onnistuneet tuloksen teossa, mutta muutoin oli oiva koiraurheilupäivä, jonka päätteeksi käytiin vielä briardiporukalla syömässä.
KUVIA PK-MESTARUUSKISOISTA

Matkareitti osimoilleen / Haloo ja Aino laivassa

Matka maailmalle taittui taas Ruotsin kautta. Yö nukuttiin laivassa ensin Tukholmaan ja sitten seuraava yö Rostockiin. Siinä välissä Ruotsin läpi ajaessa pistäydyin ostoksilla Jami Hundsportissa Västervikissä ja pikaisesti tuli nähtyä omistajan Stina-briardi, joka on Haloon ja Ainon serkku. Stinalla olikin siellä hulppeat puitteet tarvikevalikoimineen, uima-altaineen ja sisätreenitiloineen.

Rostockiin rantauduttua seuraava etappi oli Belgiassa. Siellä asetuttiin pikaisesti hotelliin ja suunnattiin Ainon ja Haloon kanssa ulkoilulle Niel bij As'iin paikallisen IPO-klubin lähelle. Onni olikin myöten, sillä heti ensimmäisenä klubin pihaan parkkeerasi Ton, joka kilpailee 3-luokassa briardilla Kruif de la Maison Echaruq. Mukavasti Ton ystävineen otti suomalaisen yllätysvierailijan vastaan ja ilta meni heidän seurassaan rattoisasti treenejä katsellen. Kun koirat oli treenattu ja valot treenikentältä sammutettu, porukka jäi vielä ison klubirakennuksen baaritiskille istumaan iltaa ja suorittamaan jälkipuinteja treeneistä ja etenkin kaikesta muusta.
KUVIA KRUIFIN TREENISTÄ 5.9.

Kruif de la Maison Echaruq, Belgia / Neekhos de l'Aubade aux Bergers, Ranska

Seuraavana päivänä oli enää loppusuora määränpäähän Maurepas'han Ranskaan. Tuo olikin oikea tuskien taival, sillä flunssa pyrki päälle ja auton ratissa tunti tunnilta olo vain huononi. Perille hotelliin kuitenkin pääsin ja kunnon levon jälkeen sain aamulla apteekista lääkkeitä taudin taltuttamiseen. Vanhat tutut tuli tavattua cec Maurepas'n kentällä ensimmäisenä treeni-iltana hieman puolikuntoisena, mutta onneksi viikonlopun tullen olokin jo parani.

Etenkin nuorissa koirissa näki selvästi, kuinka ne olivat vuoden aikana menneet eteenpäin. Kolme kertaa viikossa lähes läpi vuoden treenanneina alkoivat viime syksyn pennut olla brevet-kunnossa ja ylempien luokkien liikkeetkin hyvällä alulla. Muutama uusi pentu oli tullut porukkaan sitten viime vierailun. Niistä odotetuin tuttavuus oli tietysti Corinnen nelikuinen briardipentu Neekhos de l'Aubade aux Bergers, joka on E'bhenin siskonpoika eli Ainon ja Haloon serkku.
KUVIA TREENIKENTÄLTÄ 9.9.

E'bhen Noir del Pata Viento / Lounasta treenikentällä

Sunnuntaille osui onneksi aika mukava sää, kun Evelyne tuli Maurepas'han vierailulle. Evelyn on tuttu ABT:n toimihenkilönä ja fb-kaverina, ja nyt tuli tilaisuus tavata oikeastikin. Kolmen briardistin ja parin statistin porukalla katettiin lounas kentän laidalle ja treenattiin kuuden briardin kanssa tottikset. Neekhos ja Jazz treenasivat tietysti ringikisat tähtäimessään, E'bhen teki samoja juttuja enää energianpurkumielessä, Djazzy tokoili mielenvirkistykseksi ja me Ainon ja Haloon kanssa puuhastelimme omia tottiskuvioitamme.
KUVIA BRIARDIEN TREENEISTÄ 10.9.

Evelyne kutsui katsomaan treenejä heidän kotikentälleen, joten tiistaina ajelin noin tunnin matkan Persaniin. Club Canin du Val d'Oise sijaitsi suuren peltoalueen laidassa, ja klubirakennuksen molemmin puolin oli aidatut treenikentät agilitylle ja Ranskan ringille. Evelyne kisaa ringin 1-luokassa briardiuros Jazz dou Casau de Gaian kanssa, ja olikin kiinnostavaa nähdä Jazzin ringityöskentelyä.
KUVIA JAZZIN TREENISTÄ 12.9.

Jazz dou Casau de Gaia / La Serre aux papillons

KUVIA CEC MAUREPAS'N KENTÄLTÄ 14.9.

Corinne piti perjantaina vapaapäivän, joten heti aamusta tottisteltiin Maurepas'ssa ja päivällä vierailtiin La Queue Lez Yvelines'ssa trooppisessa perhospuutarhassa La Serre aux papillons. Siellä liihotteli toinen toistaan kauniimpia perhosia muun muassa Malesiasta, Afrikasta, Filippiineiltä ja ​​Costa Ricasta. Iltapäivällä käytiin vielä Corinnen kanssa kiertämässä heidän lenkkimaastot Grosrouvressa, jotta Aino ja Haloo saivat juoksennella päivän ulkoilunsa. Sopiviin väleihin kun lisättiin Alainin valmistamat lounas ja päivällinen, niin siinä oli riittävästi ohjelmaa sille päivälle. KUVIA PERHOSPUUTARHASTA 15.9.

Viikonloppuna oli ohjelmassa cec Elancourtin jokasyksyiset mondioringkisat. Lauantaina oli 3-luokka ja sunnuntaina alemmat luokat, mutta kuvia otin vain sunnuntaina, jolloin oli parempi sää. Corinne ei ollut kisaamassa, mutta monia muita vuoden takaa tuttuja kasvoja oli taas mukana.
Tunnelma näissä kisoissa on kiva. Ihmiset ovat paitsi kisaamassa myös tapaamassa tuttuja ja viettämässä aikaa. Kisat ylimalkaan järjestetään siinä toivossa, että mahdollisimman moni onnistuisi ja kaikille toivotaan parasta. Lauantaina kisojen jälkeen alueelle pystytettiin taas ruokailua ja illanistumista varten katokset ja pöydät, joille katettiin tällä kertaa grillivartaita, patonkia, juustoja ja suklaakakkua.
KUVIA MONDIORINGKISOISTA 17.9.

Mondioring 17.9.2017 Elancourt

Siinä missä viime vuonna nautittiin ajankohtaan nähden poikkeuksellisesta helleaallosta, niin tällä kertaa säät olivat syksyisen koleat ja sateiset. Yksi sadepäivä menikin mukavasti käymällä vajaan tunnin ajomatkan päässä Montlhéryssa ostoksilla Morin-eläintarvikeliikkeessä. Siellä on laaja valikoima etenkin koiraharrastustykötarpeita, joten katseltavaa riitti ja jotain pientä kotiin vietävääkin toki löytyi.

Ranskassa ajellessa riittää aina maisemissa ihasteltavaa ja liikentessä ihmeteltävää. Pienten kylien kivitalot ovat kauniita, mutta tiet todella kapeita. Kun ajokulttuurikin on aika huoletonta, niin eipä ihme, että kolhuja ja naarmuja näkyi vähän yhdessä jos toisessa autossa. Pariisin kehätien ruuhkissa kätevin kulkupeli on moottoripyörä, jolla huimapäät viilettävät ja sukkuloivat hätävilkut päällä kaistojen välissä autojonojen ohitse. Ihmettelen, jos ei tuossakin touhussa toisinaan niitä skraaduja autojen kylkiin tule.

Tiistaina Corinne lähti oppaakseni ja kuskikseni viettämään turistipäivää Pariisiin. Ja hyvä että lähti, sillä minun matkani olisi mutkistunut jo parkkihallissa Eiffel-tornin lähistöllä. Autot piti peruuttaa osittain isojen betonipylväitten taakse, ja pylväitä oli kahden ruudun välein. Jos vieruskaveri oli parkkeerannut hitusenkin väljemmin tai vinoon, niin kulkuaukko viereiseen ruutuun oli ihan olematon. Ihan senttipelillä meni Corinnen auto hallin ainoaan vapaaseen ruutuun.

Tunnin kestävällä turistiristeilyllä pitkin Seineä pääsi kätevästi edes vilaukselta näkemään monet Pariisin nähtävyyksistä. Audio-opastus oli saatavissa vain paatin sisätiloissa, mutta mehän katseltiin tietysti mieluummin maisemia ulkoilmassa ylimmässä kerroksessa. Corinne osasi hänkin hyvin kertoa, mitä rakennuksia ympärillä näkyi ja hieman historiaakin. Sää oli valitettavan epävakainen, mutta sateelta onneksi vältyttiin.

Seine / Notre Damen katedraali

Paattikierroksen jälkeen otetiin leipomo-kahvilasta "sandwichit" mukaan ja tehtiin pieni turistikierros autolla. Ranskassahan tuo voileipä tarkoittaa rapeaa runsaasti täytettyä patonkia eikä mitään lötköä sämpylää tai kolmioleipää kuten meillä Suomessa. Eväinemme ajeltiin Concorden siltaa Seinen ylitse, kierrettiin ympäri Place de la Concorde -aukio ja sitten ajeltiin Pariisin valtakatua Avenue des Champs-Élysées kahdeksan kilometrin matka Riemukaarelle. Siitä jatkettiin Pariisin messukeskuksen ohitse isommille teille ja takaisin kohti Maurepas'ta. Mukava, että tuli tämä pieni kierros Pariisissa käytyä, vaikka se hieman viime tippaan jäikin. Illalla oli nimittäin tältä erää viimeiset treenit cec Maurepas'n kentällä, hieman grillailua hyvästeiksi ja aamulla alkoi meillä Ainon ja Haloon kanssa pitkä kotimatka.

KUVIA E'BHENISTÄ 19.9.

Avenue des Champs-Élysées

Paluumatkalla ensimmäinen etappi oli vuosi sitten hyväksi havaitussa majapaikassa Rheinessä, Saksassa. Seuraavana päivänä ajettiin taas noin 600 kilometrin matka kauniisiin maalaismaisemiin B&B-paikkaan Morudiin, Tanskaan. Sinne olin lähtöaamuksi varannut ajan paikalliselle eläinlääkäriasemalle, missä Aino ja Haloo saivat ekinokokkoosilääkityksen Suomen rajanylitystä varten. Ennen Suomeen paluuta oli kuitenkin vielä ohjelmassa Hans Verbruggenin (mondio)ringseminaari Ruotsin länsirannikolla Åsassa.

Perjantaina asetuttiin B&B-paikkaan Åsan lähelle, ja lauantaipäivä menikin sitten tiiviisti semmassa treenikentällä. Ketään en entuudestaan tuntenut, mutta hyvin tuli uudessakin porukassa viihdyttyä. Verbruggen oli positiivinen tuttavuus. Mietitytti hieman, kannattaako Ainon kanssa osallistua, mutta kun treeneissä pyrittiin voimakkaisiin puruotteisiin vähillä ärsykkeillä, niin sehän oli juuri sitä mitä pitääkin eikä siinä ole väliä, onko lajina mondioring vai ipo. Aino oli ihan oma itsensä hyvässä ja pahassa. Verbruggen ei ollut aiemmin briardia treenannut, mutta sanoi yllättyneensä miten lujaa Aino puri. Alun perin yksipäiväistä semmaa jatkettiin toisella päivällä, mutta valitettavasti me ei pystytty jäämään, sillä sunnuntaina olimme jo laivamatkalla Tukholmasta Turkuun.

Turusta köröttelin vielä loppusuoran Ouluun nopeusrajoituksia manaillen, Suomen syksyisiä maisemia ihastellen ja jokamiehen oikeuksista nauttien (kantarellit!). Ranskan reissu oli huikea kaikkineen jälleen kerran, turrit oli loistavia matkustajia maalla, merellä ja kaikenlaisissa majapaikoissa ja matka sujui osimoilleen suunnitelmien mukaan. Tämän kokemuksen perusteella uskalletaan edelleen lähteä toistekin!

Potilas Haloo ja muuta heinäkuista

Näköjään ei postausta ilman etteikö jotain draamaa olisi tapahtunut. Tällä kertaa sattui ja tapahtui vieläpä omalle koiralle, mutta edetäänpä kuulumisissa suunnilleen aikajärjestyksessä.

Kesän mittaan turrit ovat päässeet uimaan useampaan otteeseen. Tähän mennessä kaikki omat koirat ovat olleet innokkaita uimareita, mutta Aino viimeisimpänä on ollut toista maata. Se on kahden vuoden ikään mennessä hädin tuskin kastellut jalkojaan; ihan enimmillään vain pyörinyt turhautuneena rantavedessä, kun muut menevät menojaan lelujen perässä. Suunnittelin jo Ainon väkipakolla raahaamista uimasyvyyksiin tuon kummallisen kynnyksen ylittämiseksi, mutta eipä tarvinnutkaan. Tänä kesänä Aino alkoi enemmän viihtyä vedessä siinä rajalla, missä pitäisi alkaa uida, ja pelastusliivi yllään huomasi nopeasti, että kivaa on ja pinnalla pysyy. Parin pelastusliiviuinnin jälkeen Aino painelee nyt muitten mukana uimassa ilmankin. Mukavaa kun Ainokin on nyt uimisesta niin riemuissaan!

Haloo ja Aino Papinjärvellä

Tänä vuonna on tarkoitus Ainon kanssa hieman tokoilla, ja heinäkuussa oli kisadebyytti. Koeillalle sattui melko kuuma sää, mutta onneksi oli pilviverhoa sen verran, ettei kivituhkakentälle aivan suoraan porottanut. Aino suoritti kaikki alokasluokan liikkeet tasaisen varmasti, mutta hieman koetilanne liikkureineen ja tuomareineen söi treeneissä totuttua suoritusripeyttä. Ainoa varsinainen virhe sattui luoksetulossa, kun juuri ennen kutsua Ainon katse ja ajatus seurasi liikkeenohjaajaa ja ensimmäinen kutsu meni ohi Ainon tajunnan. Toinen kutsu viekin sitten heti 9 pistettä tuloksesta. Lisäksi meni muutama pisteenpuolikas Pipan tarkassa tuomaroinnissa, joten Ainolle lopputulemana alokasluokan ykköstulos 184,5 pistettä, kunniapalkinto ja sijoitus luokan toinen. Hienosti Aino siis suoriutui, ja ehkäpä talven tullen mennään vielä hallikokeisiinkin uudelleen alokkaaseen ja/tai avoimeen luokkaan.

Aino

Yöttömässä yössä mukavassa seurassa hakuinnostus virkosi niin, että treenaamassa on käyty muutamaan otteeseen sittemminkin. Haloo ja Aino ovat tehneet yhden samankaltaisen treenin lisää, eli 4-5 seisovaa haamua, ja suoriutuivat siitä hienosti. Haloo tosin kerran palasi puolivälistä takaisin, mutta siinä taisi tulla pieni ristiriita, kun poltteli niin kovin toisellekin puolelle jäänyt maalimies. Variskin on päässyt juoksemaan parit hakutreenit Salonpäässä. Suorapalkoilla on treenattu, mutta ilmaisukin on hyvässä muistissa, sillä Vaakku ehti silmänräpäyksessä ottaa rullan yhdellä suorapalkallakin. Pistot ovat olleet hieman omavalintaisia, joten taidetaan nyt hetki jatkaa paitsi suorapalkoilla myös suorilla pistoilla.

Haloolle ja Varikselle tein Peuhussa jäljet, ja niiden vanhetessa tehtiin koko kolmikon kanssa esineruutu. Haloota tuli edellä kuvailtua toheloksi jäljestäjäksi, mutta nyt se kyllä meni noin alokaluokan mittaisen jäljen niin hienosti, että olisi voinut luulla jälkiliinan päässä olevan Vaakku parhaimmillaan. Kiinnitin nyt itsekin enemmän huomiota omaan ohjaamiseni ja oikean liinatuntuman pitämiseen, ja sekin varmasti näkyi suorituksessa. Varis ajoi oman jälkensä mallikkaasti, mutta terävässä kulmassa tuli sen verran ylimääräistä pyörimistä ja ajan ja energian haaskausta, että piikit täytyy ottaa harjoittelun alle.

Haloo

Toisena ellei molempina päivinä oli tarkoitus ajella Haapavedelle katsomaan mondioringkisoja, mutta Haloo järjestikin sille viikonlopulle hieman muuta ohjelmaa. Se oksensi keskiviikkona iltaruokansa ja yöllä myös sappinesteet. Aamulla ei ruokaa tarjottu, mutta huoli alkoi todenteolla nousta, kun Haloo ei koskenutkaan iltaruokaansa, kävi vaisuksi ja alkoi spontaanisti pulautella sappinestettä. Eläinlääkärissä veriarvoista tai ultrasta ei löytynyt mitään poikkeavaa. Tukihoidoksi annettiin nesteytystä ja kipulääkettä, ja illalla saatiin päivystyksessä röntgenkuvat. Kuvissa ei näkynyt röntgensäteitä läpäisemätöntä vierasesinettä tai tukoskohtaa, joten tilannetta katsottiin vielä mahdollisena vatsaviruksena tiputtamalla nestettä, kipulääkettä ja pahoinvoinninestolääkettä. Niiden ansiosta Haloon vointi petraantuikin ja ruokahalu palasi.

Sappinesteen pulauttelu, kivuliaisuus ja ruokahaluttomuus palasivat kuitenkin pian. Röntgenkuvassa ei edelleenkään näkynyt mitään, mutta nyt vatsaa tunnustelemalla suolistosta löytyi potentiaali tukoskohta. Suoliston sektiossa sisuksista paljastuikin täydeksi yllätykseksi pätkä maissintähkää ja valitettavasti jo 20 cm kuolioitunutta suolta. Leikkaus meni hyvin ja potilas oli heti herättyään mielestään elämänsä kunnossa ja valtavan nälkäinen. Nyt on lääkekuuri loppu, velliruuat syöty ja liikkumisrajoitukset kärsitty. Leikkaushaava on ollut koko ajan todella siisti; kyllä olisi Jaakosta tullut hyvä räätälikin, mutta onneksi alkoi eläinlääkäriksi!

Loppu hyvin, kaikki hyvin siis, mutta kyllä tässä ehti jo todella pelätä pahinta, kun koira vain hiipuu eikä mitään syytä löydy. Huhuh, toivottavasti nämä tällaiset kauhun hetket ovat nyt hetkeksi aikaa tässä.