Agilityjatkot

Alkutalven aktiviteettina jatkettiin Haloon kanssa agilityopintoja. Alkeiskurssi käytiin kaksi vuotta sitten, ja nyt loikattiin suoraan jatkokurssi 2:lle. Hieman omatoimitreeniä pohjalle ja kotiläksyjä (ja oheiset videot) omalla hallilla, niin mehän solahdettiin tasoltamme ihan hyvin kakkoskurssilaisten joukkoon.

Kurssilla tehtiin ratoja muutaman esteen pätkissä, ja enemmän harjoittelua vaativia esteitä treenattiin erikseen. Viimeisellä seitsemästä kurssikerrasta mentiin pidempi yli 20 esteen rata. Valitettavasti meillä sairastettiin kennelyskä marraskuun alkupuolella, joten kaksi treenikertaa meni meillä ohi varoajan täyttymistä odotellessa.

Tämä agilityspurtti kursseineen ja omatoimitreeneineen oli ihan mukava, mutta ei agility koiraharrastuksista kyllä ihan omalle mukavuusalueelleni osu. Haloossa kuitenkin on potentiaalia ja se kaipaa joka tapauksessa tekemistä, niin kyllä sitä aina yhden kurssin verran voi itsekin venyä. Haloo tuntuu tykkäävän vauhdikkaasta menosta, vaikka sillä onkin taipumusta oman suoritusvuoronsa alussa orientoitumisvaikeuksiin ja väärälle esteelle ennätettyään herkkähipiäisyyteen. Onneksi palkkapatukka toimii aina orientoitumisessa silmänräpäyksessä, ja ehkä tästä on hyötyä myös palveluskoiralajien mielenailahteluihin.



Miten ne aksailut sitten menivät? Meidän vähäisetkin irtoamis- ja etupalkkatreenit olivat jääneet Haloolle hyvin mieleen, ja kurssillakin sillä oli fokus oikein hienosti eteenpäin. Haloo ei kääntyile esteitten jälkeen kyselemään, vaan se porhaltaa mielellään täyttä höyryä eteenpäin. Jääräpäinen fokus eteenpäin on mukava asia suorilla, mutta ei silloin kun pitäisi ohjautua jonnekin muualle. Aika usein sainkin tuskailla, että ei varmasti käänny, en varmasti ehdi tai meni jo!



Renkaan ajattelin olevan hankala, kun se on kurssilla hieman eri näköinen ja osana vauhdikasta ratapätkää. Väärässäpä olin. Haloo haki vauhdissakin kurssimaneesin mustan renkaan hienosti, vaikka kokemusta erinäköisistä renkaista tai radalla etenemisestä ei vielä paljon olekaan. Ylipäätään vieraat esteet eivät tuntuneet olevan mikään juttu.



Omatoimitreeneissämme Haloo on pujotellut kuutta keppiä ohjureilla. Kurssilla tehtiin täyspitkää pujottelua verkoilla, joita jätettiin vähän kerrallaan pois. Haloo meni yllättävän hienosti! Se selvästi osasi helposta lähestymiskulmasta hakea itse oikeaan väliin ja suoritti puhtaasti, vaikkei pujottelussa viimeisellä treenikerralla ollut enää montaakaan verkkoa.



Kontaktiesteistä A:lla meillä on juoksukontaktit ja puomilla sekä keinulla pysäytykset. Pysähtymiset on tarkoitus opettaa seisaalleen, mutta se asento on vielä opettelematta ja niinpä Haloo pyrkii vielä menemään maahan. Kontaktiesteitten omatoimiharjoittelua hankaloittaa suuresti se, että esteet pitäisi omin voimin siirtää ja koota kentälle.



Nyt agilityaiheisen alkutalven jälkeen taidetaan vaihtaa taas tottislinjalle. Jatketaan agilityhommia sitten taas kun siltä tuntuu - ja ehkäpä kisaradalle sitten 2020?

Talvihorroksen torjumiseksi

Talvihorroksen torjumiseksi osallistuttiin nuorison kanssa marras-joulukuussa kurssimuotoisiin koulutuksiin. Haloo kävi agilityn alkeiskurssin Minnan koirakoulussa ja Aino puolestaan tokon ALO/AVO-kurssin Koirakoulu Kismassa. Molemmat kurssit sisälsivät seitsemän treenikertaa, joista yksi meillä jäi flunssaa sairastaessani väliin.

Haloon kanssa agilitykurssilla tehtiin ensin etupalkkaa namilla ja lelulla, opeteltiin esteistä hyppy sekä putki ja sitten alettiin heti harjoitella ohjauslinja-asioita. Siinä ohessa käytiin läpi loput esteet. Haloo oli esteitten opettelussa oikein mutkaton oppilas eli kaikki mentiin innokkaasti ja mitään miettimättä. Putken kanssa tuli välillä ihmeellinen tenkkapoo, mutta siitä päästiin, kun käytiin hallilla kerran itsekseen kertaamassa putken läpi juoksemista etupalkalla. Ohjaustreenit sujuivat hyvin, jos ehti tottistelulla tai leikillä riittävästi viritellä Haloota omalla suoritusvuorolla. Suoraan häkistä otettuna ajatukset oli ihan muualla ja se näkyi esteiden ohi haahuiluna. Parhaimmillaan saatiin aikaan oikein hienojakin pätkiä, joissa Haloo jo luki rataa ja fokus oli hyvä.

Ainon tokokurssilla harjoiteltiin alokasluokan ja avoimen luokan asioita. Sääntömuutoksen jälkeen en ole tokoa harrastanut, joten samalla tuli päivitettyä alempien luokkien sisältö. Perusasiat (seuraaminen, paikallaolo, luoksetulo, hyppy, asennot ja noutokapula) oli Ainolle entuudestaan tuttuja juttuja palveluskoirapuolelta, mutta näitä tehtiin nyt tokoliikkeinä. Pääasiassa itsekseen treenaavina saatiin kullanarvoista harjoitusta ryhmäliikkeisiin ja häiriöihin. Paikallaoloja maahanmenoineen ja istumaan nousuineen tehtiinkin onneksi ihan joka kerta. Aino oli oikein helppo ryhmätuntioppilas. Odotellessamme se katseli mielenkiinnolla muitten koirien suorituksia, mutta oli aina heti valmis tekemään oman vuoronsa koittaessa. Kontakti ja keskittyminen oli tehdessä hyvää, mutta täytyy toki alkaa haastaa siinäkin suuremmilla häiriöillä ja edellyttää samaa myös pidempään perusasennossa istuessa.

Tokoilua ja aksailua jatketaan nyt omatoimitreenaillen Evidensia Areenalla. Vaikka Haloo tuli valittua agilitykurssille ja Aino tokoon, niin kummankin kanssa touhuillaan näin talvikaudella molempia lajeja. Vaakun kanssa ei taideta enää tokoa jaksaa, mutta sen kanssa yritetään vähän aksailla ja viilailla tottista kohti tulevaa kautta. Marraskuussa käytiin Vaakun kanssa Ikea-reissullani kolme agistarttia Torniossa ja joulukuussa kaksi Oulussa, mutta vailla suurempaa sukseeta. Torniossa olisi kaivattu sitä tarkemmin sormennokassa pysyvää Vaakkua, ja Oulussa sijoituttiin toiseksi tuloksella neljä ja risat vain yhden koiran päästessä nippa nappa alle ihanneajan. Vaan kun ei tässä talvikaudella muutakaan ohjelmaa ole, niin uutta matoa on taas laitettu koukkuun eli hankittu kisalisenssi ja ilmoittauduttu pariin starttiin.

Nova 16 vuotta 8 kuukautta

Hyllytavaraa

Uusi, valoisa ja avara Animagi Areena käytiin katsastamassa agiepisten merkeissä. Agilityesteitä ei olla nähty sitten viime elokuun kisojen, mutta siihen tyyliin me on lajia tähänkin asti harrastettu.

Tutustuminen mölliluokan rataan oli jo mennyt, mutta radan laidalta katselun pohjalta käytiin heittämässä siellä yksi kierros. Meille tottumattomille hankalaksi osoittautui tiiviillä ja syvällä mutkalla oleva tummansininen U-putki, johon koira lähetettiin mutkan suunnasta. Toinenkin putkikielto saatiin vielä ihan tavalliselta mutkaputkelta, eli nyt ei kirjaimellisesti mennyt putkeen.

Kilpailevien rata oli noin kakkosluokan tasoinen, ja siellä käytiin lajia harjoittelemassa kahden kierroksen verran. Sen verran harvoin Varis pääsee agilityesteitä näkemään, että vähän mietin, mahtaako se muistaa vaikkapa nyt pussia, pituutta tai muuria ollenkaan. Ensimmäisestä kierroksesta taidettiin kuitenkin selvitä virheittä ja toisellakin tökkäsi vain pujottelun aloituksessa, johon koetettiin tulla vähän avoimemmasta kulmasta kuin ensimmäisellä kerralla. Hyvää fiilistä ja sujuvuutta lähdettiin ensisijaisesti tavoittelemaan, ja onnistuttiinkin ainakin siinä mielessä, että elokuisia haahuiluja ei tullut ollenkaan.

Vakaa aikomus oli episten jälkeen viikolla varata edes yksi treenikerta Dogantti Areenalta ennen sunnuntain agikisoja, mutta toisin kävi. Tuli aivan kamala flunssa, joka päivä kerrallaan eteni kurkkukivusta lämpöilyn kautta räkävaiheeseen. Ei ollut toivoakaan päästä treenaamaan, ja viisaampi olisi varmasti jättänyt kisatkin väliin. Me käytiin kuitenkin särkylääkkein ja nenäliinoin varustautuneena toikkaroimassa Timo Vertasen agilityradat. Ensimmäisellä radalla Varis lipsahti väärään päähän mutkaputkea, mikä taisi johtua enemmän toipilaan ohjaajan hitaudesta kuin koiran varsinaisesta nopeudesta. Toisella radalla päätin sitten pitää koiran lapasessa ja hitto vie ehtiä minne olen aikonutkin, vaikka sitten tuupertumisen uhalla. Tämä toimikin melko hyvin ja maalissa iloitsin ratanollasta ...paitsi, että kuumetaudin jälkihuurujen aiheuttamassa toistaitoisessa tilassani olin ohjannut toiseksi viimeisen hypyn väärin päin. Niinpä tosiaan! :-D Tutustuin rataan ihan oikein, mutta kuten alemmasta Saryn kuvasta näkee, niin kohtuullisen selvin sävelin mä sitten radalla väärään suuntaan ohjasin... Näistä kisoista siis mulle parit hyllyt ja Vaakulle moraalinen nolla.

Aksaa pitkästä aikaa!

Hellekesän aikana kaikki treenirutiini ja -motivaatio ehti kaikota tyystin. Ei huvittanut ihan yhtään. Ajattelin sitten pyristellä itseni taas kentille hankkimalla sittenkin tälle vuodelle vielä kisalisenssin ja ilmoittamalla Variksen agilitykisoihin.

Muutamana aamuna tai iltana käytiin Haukkukeitaalla itsekseen agilityesteitä veivaamassa. Aika paljon tehtiin ihan vain yhtä estettä kerrallaan etupalkalla ja yritettiin näin parantaa suoritusnopeutta, saada fokusta eteenpäin ja rentouttaa mielentilaa. Itsekseen treenatessa nämä olivatkin jo ihan mukavat, mutta selvästi mikä tahansa häiriö ympärillä vie kaiken keskittymisen ja rentouden. Pitäisi selvästi päästä treenaamaan johonkin ryhmään, mutta ei meillä kyllä oikein ole sellaiseen aikaa ja halua sitoutua.

Ilmoittauduin Virpiniemen kisoihin lauantain startteihin, ja sopivasti edeltävänä keskiviikkona oli lähiseudulla tarjolla epikset. Siellä päästiin siis kokeilemaan kisatilannetta ja tekemään kokonaista rataa. Molemmat luokat eli möllit ja kilpailevat käytiin juoksemassa, ja Vaakku kulki jopa yllättävän vauhdilla ja innokkaasti tilavasti rajatulla radalla. Ensimmäisellä radalla tummassa painavapressuisessa pussissa tuli Vaakulle epäusko ja siitä mentiin läpi asti vasta uusintayrityksellä ja toisella radalla pujottelun lopusta tuli virhe. En nähnyt tuloslistaa, mutta osimoilleen näin.

Lauantaina startattiin sitten Timo Teilerin radoilla Virpiniemen loistavalla tekonurmikentällä. Agilityradalta tuli kielto ja aikavirhettä, jota hankittiin aika tavalla myös yhdessä mutkassa haahuilemalla. Kieltovirheen kohta oli (meidän olemattomalla treenaamisella) vaikea, suunnittelin siihen kolme eri versiota ja valitsin selvästikin väärän. Hyppyradalla yritettiinkin sitten pitää keskittyminen tiukasti hallinnassa, ettei jää sijaa haahuilulle. Heti lähdössä Varis alkaa katsella sivuilleen, mutta kun kiellän, niin sen katse kiinnittyy eteenpäin, suu menee kiinni ja näyttää keskittyneeltä. Ilman isompia haahuiluja ja muita virheitä selvittiin, ja Vaakulle tältä radalta nollalla sijoitus 2/12 ja ensimmäinen kakkosluokan luva kilpailukirjaan!

Tuo kilpailukirja aiheuttikin hieman tuskanhikeä kisapaikalle saavuttua. En nimittäin muistanut ottaa mukaan koko läpyskää! Sovittiin sitten, että kisaan ensin ja käyn sen jälkeen hakemassa kilpailukirjan kotoa. Onneksi tuli tuo nolla, niin ei ihan turhan takia tarvinnut lähteä hakemaan sitä näytille. Ari otti ystävällisesti meidän radat videolle, kiitos Ari! Suosittelen lämpimästi laittamaan äänet pois ja pitämään katseen tiukasti koirassa omituisesti hypähtelevän ja kumartelevan ohjaajan sijaan...

Puolikuntoista treeniä

Hengitystiet ja ääni on vieläkin huonona, joten säästöliekillä on niitten rasituksen kanssa pitänyt olla. Vähän on toki treenailtukin, vaikka hengästymistä ja äänenkäyttöä pitääkin yrittää vältellä.

Viime treeneissä innostuttiin namipurkeista ja heti sunnuntaina riennettiin niitten kanssa taas hallille. Seuraamisessa petrailtiin viimekertaisia sivuaskeleita ja täyskäännöstä vasempaan. Luoksetuloa tehtiin tuttuun tapaan kohdetta kiertämällä, ja paikalla istumisessa aikaa venytettiin 15-25-30 sekuntiin. Ohjatun harjoittelua jatkettiin kahdessa osassa (merkki ja nouto). Aika paljon tuli kävelyä, kun kävin joka välissä näyttämässä tai viemässä kapulat. Jäljelle jääneet namit Vaakku sai tienata lyhyillä luoksetuloilla ja sivulle siirtymisillä.

Maanantaina käytiin treffaamassa Susannaa ja Brunoa maneesitreeneissä. Variksen kanssa tehtiin seuraamista ja lyhyeltä matkalta luoksetuloja ja sivulle siirtymisiä. Keskittyminen ja ilme oli nyt hyvät, vaikka ympärillä olikin kovasti muitakin koiria treenaamassa.

Sitten huilattiinkin perjantaihin eli ystävänpäivään saakka. Omalla hallilla aloitettiin seuraamisella ja jatkettiin zetalla. Paikalla istumista tehtiin 20 ja 60 sekuntia. Saatiin siis ensimmäinen minuutti täyteen. Tokoilut jätettiin tähän ja jatkettiin agilitylla. Puomi ja pujottelu oli sopivasti käytettävissä ja lisäksi kanniskelin muutamia hyppyesteitä. Omia hengitysteitä säästääkseni Vaakku sai harjoitella irtoamista. Yllättävän innolla se kulkikin taas ja palkkapallon saatuaan viiletteli itsekseenkin hyppyjä ja puomia. :)

Vaakun hakuilmaisutreenit käynnistettiin sunnuntaina ihan omin toimin. Piilo pystytettiin näköetäisyydelle, M meni sinne maalimieheksi suojaan Vaakun riemuhepuleilta ja sitten alettiin treenata. Ensimmäinen ilmaisu irtorullalla sujui normaaliin tapaan ja seuraavat kiintorullalla sitten odotetun vaihtelevasti. Monen monituisen toiston jälkeen rulla alkoi kuitenkin löytyä Vaakun rintakarvojen seasta jo kohtuullisen sujuvasti. Tästä se lähtee!

Maanantaina laitoin halliin valmiiksi kolme merkkiä, joitten taakse pallot, ja hain Variksen vasta sitten. Yllättävän hyvin Vaakku vihjesanasta kohdisti katseen ja irtosi merkille. Zetassa seisomiset ja maahanmenot onnistuivat, mutta vaihteeksi pari istumista meni seisomiseksi. Väärien asentojen korjaaminen meinaa alkaa näkyä koko liikkeen ilmeessä, joten pitää kiinnittää huomiota myös liikkeellelähtöihin ja seuraamisiin. Paikalla istumista tehtiin ensin puoli minuuttia ja sitten jo puolitoista minuuttia. Luoksetuloa tehtiin sekä kiertämällä että jätöstä. Pallopalkka ei meillä näissä selvästikään toimi, menee ihan kyttäämiseksi, mutta ruokarasia ohjaajalta saatuna toimii hyvin. Superhyviä pysäytyksiä on vaikea näin saada aikaan, mutta ehkä kuitenkin parempi, että lähtee ensimmäisillä käskyillä ja halukkaasti. Agilitya otettiin loppuun spurttailemalla puomia ja hyppyä.

Tiistaina otettiin uusi askel eteenpäin ohjatussa noudossa. Tehtiin pitkältä matkalta merkille menoja niin, että ennen jokaista lähetystä vein kaikki kolme kapulaa paikoilleen. :) Loppuosan noutoa harjoitellessa vein vain laitimmaiset kapulat ja nekin lähes samaan linjaan merkin kanssa. Luoksetuloa tehtiin nyt pelkästään jätöistä. Sujui pysäytyksineen mukavalla ilmeellä. Paikalla istumisessa tuli ensimmäinen virhe eli Vaakku kävi maahan. Ihan opettavainen virhe. Sen jälkeen tehtiin muutama lyhyt onnistunut istuminen ja lopuksi puolentoista minuutin istuminen, josta yllätykseksi vapautin ja heitin pallon palkaksi piilosta käsin. Seuraamisesta tehtiin kaikilla nopeuksilla, siirtymisillä ja käännöksillä ja koetin palkata mahdollisimman yllätyksellisissä paikoissa. Zeta tehtiin nyt vain kerran läpi siten, että seuraamaan lähdöistä tuli aina yllätyspalkka. Kaikki asennot meni oikein!

Viime viikkojen säistä kertoo hyvin tämä kuva. Hieman on erinäköistä kuin yleensä helmikuun puolivälissä. :o

Paha yskä - ja yhä paranee

Onneksi ei koirilla vaan emännällä! Koirat on toistaiseksi välttyneet kennelyskältä, mutta itsellä meni kuun taitteessa kokonainen viikko flunssan kourissa. Vieläkin vähän yskittää, mutta treenaamista se ei sentään enää estä. Ennen sairasteluviikkoa ehdittiin käydä pariin otteeseen hallilla.

Perjantai-iltapäivänä tehtiin vaihteluksi pelkkää agilitya. Pystytin muitten blogeista pongatun harjoituksen, jota mentiin ensin kahdessa pätkässä ja sitten kokonaisena. Vaakku oli oikein innokkaana ja pötki rataa virheittä ja ihan ripeää vauhtia. Rimat tosin pidin vain 45 sentissä. Vaakku kulki nyt niin mukavasti, että harjoituksen suurimmat haasteet olivat ohjaajan muisti ja kunto.




Sunnuntaina sitten taas tokoiltiin. Mielessä oli videoinnin jälkeen, että harjoituksissa pitää muistaa ja uskaltaa edetä, jos mielii saada liikkeitä valmiiksi. Ruutua otettiinkin nyt ensimmäiset kerrat merkin kautta. Vaihtelevasti tuli tietysti palkkaa jo merkiltä tai vasta ruudusta. Väliin otettiin zetaa, jossa seisomiset odotetusti oli se epävarmin asento. Maahanmenot ja istumiset oli nopeat ja seuraamiseen mukaan lähtemiset hyvät. Asentoihin tarvitaan paljon lisää varmuutta. Loppuun otettiin vielä lisää ruutua.

Sairastellessa jumpattiin kotona pariin kertaan kaukoja. Keskityttiin asennonvaihtoihin s-i sekä s-m, jotka pitäisi oppia tekemään taaksepäin. Helpommin sanottu kuin tehty. Kaksi treenikertaa eivät vielä aivan hoitaneet hommaa. Kotitreeninä tehtiin myös kerran pihassa ohjattua noutoa. Kyllä siitä lopulta ihan treeni tuli, mutta jotenkin kotipihassa orientoituminen on aluksi vaikeaa. Ensimmäistä kertaa käytettiin ohjatussa laippakapuloita.

Keskiviikkona päästiin vihdoin taas hallille. Aloitettiin ohjatulla noudolla, jossa harjoiteltiin ensin merkkiä, eli vein kokeenomaisesti laitimmaiset kapulat paikoilleen ja palkkasin merkille menosta. Loppuosaa harjoitellessa laitoin kapulat lähes samaan linjaan merkin kanssa, jotta Vaakun kääntyminen kapuloille hieman loivenisi. Luoksetulossa tehtiin läpijuoksuja ja pysäytyksiä kiertämällä hypyn siivekettä kentän toisessa päässä. Loppuun tuli jätettyä yksi meidän vaikeista liikkeistä, zeta. Seisomisissa tuli odotetusti virheitä. Ensimmäisenä asentona se onnistuu todennäköisemmin, mutta istumisen tai maahanmenon jälkeen Varis enempiä kuuntelematta tekee helposti saman asennon uudelleen. Kuuntelu- ja keskittymistreeniä tarvitaan!

Lauantaina jatkettiin harjoituksia. Pääasiassa on tullut palkattua palloilla, mutta nyt otin kokeeksi koiranmakkarakuutioita pieneen rasiaan. Tykättiin Vaakun kanssa molemmat! Mielentila ja keskittyminen minun suuntaan liikkeitten välillä oli hyvät. Aloitettiin seuraamisella. Paikka on hieman turhan edessä koko ajan, sivuaskelissa on vähän epävarmuutta ja täyskäännöksissä vasempaan takapuoli tuppaa aina vaan mennä maahan, mutta muutoin ihan ok toimintaa. Paikalla istumisen harjoittelua olen yrittänyt vältellä tehokkaasti, mutta nyt vihdoin aloitettiin järkevästi. Tehtiin kolme toistoa, joissa olin piilossa 5 - 10 - 15 sekuntia. :)) Pienestä se on aloitettava, kun tiedän, että tässä meillä tapahtuu lässähtäminen niin helposti. Näissä istuttiin kuitenkin lähdöstä paluuseen asti oikein hyvässä ryhdissä ja hyvällä ilmeellä. Luoksetuloa tehtiin taas hypyn siivekettä kiertämällä. Palkkasin nyt taas niin läpijuoksut kuin pysäytyksetkin eteenpäin. Loppuun tuli jo aika kiva luoksari molempien pysäytysten kanssa! Loppuun otettiin vielä ohjattua noutoa viime kertaiseen tapaan eli kapuloitten vienteineen erikseen merkkiä ja erikseen kapuloille lähtöä.

Hyvä alku

Variksen kanssa aloitettiin hallikausi pian vuodenvaihteen jälkeen. Ja innokkaasti aloitettiinkin, sillä heti ensimmäisen viikon aikana käytiin hallilla touhuilemassa neljään otteeseen. Variskin tuntui olevan suorastaan riemuissaan vanhan treenihallin ja kaiken sen sisällä olevan roinan jälleennäkemisestä. Odotin vähän näkeväni vuoden takaisia tunnetilavaivoja jos ei ensimmäisessä niin jossain seuraavista treeneistä, mutta eipä niitä ole toistaiseksi näkynyt. Varis on ollut oikein yllättävän innokas ja rento. Toivotaan, että jatkuukin näin.

Ensimmäisellä kerralla perjantaina tehtiin pihatreenistä tuttua ruutuun eestaas juoksentelua. Pieni nami ei kovin monen metrin päästä ruutuun lennä, joten lopuksi otettiin pidempi matka pallopalkalla. Aloitettiin luoksetulotkin helpoilla: ensin läpijuoksu ja toisessa seisautus väliin. Molemmat tuli oikein hyvällä vauhdilla. Ajattelin toistaiseksi palkata pysäytyksetkin aina eteenpäin. Toivon mukaan se pitää vähän himmaamisongelmaa loitolla. Lopuksi aksattiin ihan vain A, hyppy, hyppy -suoraa. Tehdään nyt tovi tällaisia vauhtijuttuja rimat matalalla.

Taukopäivän jälkeen käytiin taas sunnuntaina hallilla. Aloitettiin merkille lähetyksillä, joita tehtiin eestaas kentän toisessa päässä olevalta merkiltä toisessa päässä olevalle merkille. Ensimmäisellä laitoin Vaakun nähden merkin taakse pallon ja seuraavilla kerroilla laitoin toisen pallon aina Vaakun näkemättä valmiiksi. Toivotaan, että nämä lisäävät varmuutta ja vauhtia merkille lähtöön. Ohjattua noutoa opeteltiin nyt toista kertaa. Ohjasin Vaakun merkin taakse ja vapautin siitä oikean tai vasemman käden heilautuksella ja käskyllä oikealle tai vasemmalle pallolle. Agilityn osalta tehtiin vauhdikasta putkirallia.

Maanantaina saatiin vähän toivottua häiriötäkin, kun hallissa oli toisella kentällä tottistreenaaja. Vaakkua ei kyllä yhtään häirinnyt, vaan se touhuili yhtä innolla ja rennosti kuin edelliskerroillakin. Taas tehtiin merkille lähetyksiä kahden merkin välillä. Uuden pallon laitoin aina Vaakun huomaamatta merkin taakse valmiiksi. Ohjatussa tehtiin taas merkiltä oikealle tai vasemmalle pallolle vapautuksia. Ihan tarkkana Vaakku jo odottaa, kummankohan puoleinen käsi nousee lähtöluvaksi. Ruutuun eestaas juoksentelua tehtiin nyt niin, että vein namin ruudun takaosaan valmiiksi. Näin saatiin tehtyä lähetys pitkältä matkalta ja sen perään myös kutsu takaisin seuraamiseen.

Torstainakin aloitettiin merkille lähetyksillä. Taas oli kaksi merkkiä ja pallo aina valmiina merkin takana. Omat merkkikartiot jäi kotiin, joten hyväksi vaihteluksi lainattiin agilityn numerokylttejä. Tunnari tehtiin nyt todella, todella pitkästä aikaa. Tehtiin yksi nouto rivistä ja yksi kellotaulusta. Molemmat oli tosi hienot ja vauhdikkaat, jipii! Kaukokäskyjä kokeiltiin lyhyeltä matkalta pari pientä erää. Pallon jätin taakse, joten hieman pyrki vinottamaan. Näissä muut vaihdot on siedettävät, mutta seiso-maahan on kamala. Ei vaan millään jaksaisi yrittääkään opettaa siihen parempaa tekniikkaa. Agilityesteistä pujottelu oli melko hollilla, joten tehtiin pujottelu, hyppy -suoraa. Vaakku oli tässäkin oikein vauhdikas. Loppuun otettiin vielä luoksetuloa, jossa tehtiin läpijuoksu, seisautus ja läpijuoksu - kaikki oikein loistavalla vauhdilla.

Hellettä ja agilitya

Seuraavana koitoksena oli agilityn iltakisat kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Jälkikokeen ja agilitykisojen väliin saatiin lähes kolmen viikon hellejakso, jolloin ei ihmisten aikoihin viitsinyt treenata yhtään mitään. Iltamyöhällä ilman viilettyä käytiin jonkun kerran Vaakun kanssa agilitykentällä puuhastelemassa. Tehtiin lähtösuoraa, erilaisia ohjauksia parilla hyppyesteellä, putkeen irtoamista ja vauhtia kontaktiesteisiin.

Torstai-illan kisat alkoivat Vesa Sivosen agilityradalla. Vaakku oli tavalliseen agikisatapaansa radalla jähmeä ja lisäksi aikaa vei lähtöaluetta kohti haikailu pituushypyn jälkeen, töllistely puomin alastulossa ja loppusuoralla oma vähemmän sujuva ohjailuni. Meille radalta yksi rimanpudotus ja tulokseksi vitonen ajalla -0,90. Ja tällä radalla jäi tietenkin yksi luva jakamatta, kun ei nollan tehneitä ottajia sille ollut...

Illan toinen startti oli Katariina Virkkalan hyppyrata. Nyt Vaakku oli ehkä hivenen reippaampi, mutta jopa hieman keskittymättömämpi kuin ensimmäisellä radalla. Meille jälleen yksi rimanpudotus, mutta sitä ei tarvinnut nyt sen enempiä harmitella, sillä aikakin oli +2,79.

Hivenen turhauttavaa, kun meno on kisaradalla niin kovin keskittymätöntä ja jähmeää. Jos ei se treenaillessakaan mitään hurjastelua ole, niin tasaisen reipasta ja itse asiaan keskittynyttä kuitenkin. Itsekin kontrollifiikkinä pitäisi opetella luottamaan enemmän, lakata turhat etenemistä torppaavat edessä leikkailut ja hidastavat sivusuuntaiset vekit. Kisapaikallakin tulee aina sellainen olo, että miksi ihmeessä me ollaan tänne tultu ja ollaan kyllä niin väärässä paikassa ...ja siltä se radallakin tuppaa näyttää.
VIDEO: AGILITYRATA, VIDEO: HYPPYRATA

Voihan tunneoppiminen

Pääsiäistä edeltävänä viikonloppuna, lauantaiaamuna, pidettiin turrien sukukokous tottistreenien merkeissä Häntä & Panta -hallissa. Koolla oli Nova, Ränni, Varis, Eddie, Bruno, Jimi ja lisäksi Riia ja Vallu. Hallista varattu aika osoittautui heti kättelyssä aivan liian lyhyeksi, mutta sisätiloissa ehdittiin kuitenkin treenata alun toista kierrosta. Tovin aikaa jatkettiin vielä ulkokentällä häikäisevän aurinkoisissa ja hivenen liukkaissa olosuhteissa.

Variksen kanssa koettiin taas jokakeväinen talviunilta herääminen aiheessa kunnollinen vire ja kentälle tulo. Miten homma aina talvella lipuukin yksinään hallissa tokokuvioita pakertaessa niin löperöksi? Varis kun ei ole sellainen koira, joka antaisi tulla täydellä höyryllä kaiken mitä löytyy, piittaamatta lainkaan ohjaajasta tai tilanteesta, niin se lipuu kyllä minun mukana siihen puolivillaiseen puuhasteluun. Onneksi, vaikka Vaakku tuossa asiassa hieman ärsykkeitä tarvitseekin, se kuitenkin vireessä ollessaan siellä aika hyvin pysyy, ja tehdessään myös tuottaa virettä eikä pelkästään kuluta sitä. Pitää kenttäkauden päästyä käyntiin oikein tarkkailla näitä juttuja - silläkin uhalla, että joutuu heräämään ja avaamaan silmänsä. :)

Toivottavasti muutkin saivat pikaisesta treenitapaamisesta inspiraatiota tottistreenailuihin, ja toki tämä täytyy ottaa uudelleen paremmalla ajalla - maastojen kanssa! Videolla pieni (todellakin lyhyt, vain 48 sekuntia) vilaus aamupäivän tottisteluihin.

Sitten laitettiin tottistelut vielä hetkeksi syrjään ja palattiin Variksen kanssa sivulajin sivulajin, agilityn, pariin. Hämmentävien viime kisojen jälkeen ajattelin kuitenkin ilmoittautua huhtikuun alun kisoihin, nyt kun ei muuta ohjelmaa vielä kauheasti ole. Netistä poimin valmiita treenejä ja radanpätkiä, joita on käyty Vaakun kanssa hallilla tekemässä. Alastulokontakteilla on palattu taas 2on2off-käytäntöön, mutta näin parin treenin jälkeen niissä ollaan tietysti vielä ihan alkutekijöissä. Takaaleikkauksia on alettu harjoitella vasta nyt. Olen ajatellut, ettei niitä oikein voi tämäntyyppisen koiran kanssa tehdä, mutta eihän se tietysti voi oppiakaan, jos ei niitä tee. Tealle otin videolle Vaakun agilitya heti toiselta treenikerraltamme, ja alla siitä pätkä. Tasaista, hallittua ja hillittyä on eteneminen, mutta samalla yleensä myös aika tarkkaa.

 

Yhdellä treenikerralla näin vilauksen sitä samaa Vaakkua kuin viime agilitykisoissa, ja tajusin viimein mistä siinä lienee kyse. Olen jossain kohden treeneissä päästänyt Vaakun hieman epämukavasta tilanteesta ja tunnetilasta huilivuorolle hallin laidalle, missä se on kokenut saavansa puhallella rauhassa. Nyt se sitten pyrkii sinne, jos alkaa hivenen hermostuttaa. Tai vähintäänkin haluaisi hakea lelun tilanteen keventämiseksi ja hermostumisensa purkamiseksi. Agilitykisoissa se näkyy kummallisena kiihdyttämisenä ja ohijuoksuina, kun rata kääntyy lähtö- tai maalialuetta kohti ja tokokokeessa huomasin tämän livistämistarpeen myös, vaikkei se ehkä muille näkynytkään. Ylipäätään olen varmasti turhan vapaasti antanut Vaakun aina mennä treenin jälkeen edeltä hallin laidalle omalle treenikorille. Samoin agilitykisoissa on heti oman suorituksen jälkeen porhallettu suorinta tietä ulos. Nyt olen yrittänyt olla tarkkana ja panostaa siihen, että rauha koetaan aina yhdessä minun kanssa kentällä, ja kentänlaidalle tai autoon mennään vain yhtä matkaa minun kanssa ja vasta sitten, kun mielentila on jo neutraali.

Agilitykisat

Tokoilun keskelle tuli buukattua agilitykisat, ja tätä varten käytiin toki oikein kolme kertaa treenaamassakin kisoja edeltävällä viikolla. Ensimmäiset treenit meni vanhaan taattuun ja tasaiseen tyyliin rauhallisesti ja varmasti. Toisella treenikerralla sitten tapahtui jotain ihan kummallista. Tässä lajissa aina sormennokassa kulkenut koira olikin ottanut pari uutta isompaa vaihdetta käyttöön. Se oli totuttuun verrattuna yllättävän nopeasti joka paikassa - ellei sitten ollut siellä jopa valmiiksi, piskin silmät paloi kontakteille pysäyttäessä pahaenteisesti ja niin edelleen. Kolmansien treenien jälkeen kirjoitin toisaalla näin:

"Hyvät uutiset ensin. Vaakku aksaili tänäänkin ihan liekeissä. Jee! Ja sitten huonot uutiset. Mä olen ihan pulassa tämän uuden agi-Vaakun kanssa! Ja tosi huonot uutiset. Mä en yhtään tiedä, onko mulla sunnuntaina kisoissa lähtöviivalla se vanha Vaakku vai tää uus Vaakku..."

Eipä ollut sitten kumpikaan, vaan oli hyvin hämmentävä ja hysteerinen sekoitus molempia. Samalle radalle mahtui niin vanhaa himmailua kuin uusia yhtäkkisiä vauhdinottoja, joissa piskillä tuntui olevan orastavaa halua, mutta ei varmuutta ja taitoa edetä radalla. Kaikkinaiseen radan lukemiseen ja irtoamiseen tottumattomana Vaakku jättikin viime hetkellä esteitä lukitsematta ja teki yllättäviä ohijuoksuja. Sormennokassa kulkijassa ei ole kontakteillekaan juuri ollut pysäytettävää, joten nyt Vaakku yllätti myös A:n alastuloroiskaisullaan. Ohjaajan toiminta oli tietysti yhtä hataraa, sillä suunnitelmia on kauhean vaikea tehdä - ja varsinkin toteuttaa - kun ei yhtään tiedä, miten koira kulkee tai on kulkematta.

Kolme starttia käytiin siis tätä menoa itsekin ihmettelemässä, ja tuloksena 5, hyl ja hyl. Vitonen tuli hyppyradalta mutkaputken kieltovirheestä. Agilityratojen hylsyt sisälsivätkin sitten niin virheitä, kieltoja kuin väärän radankin (mutkaputken väärä pää). Huhhuh. Toisaalta nyt tässä viimein vasta pääsisi treenaamaan jotain muutakin kuin oman sormen kuljettamista radalla mahdollisimman vikkelästi. Vaan katsotaan nyt, jatketaanko tälle kevättä vai annetaanko agilitypiirien olla ja suunnataan seuraavaksi me aika erilaiset ja huomattavasti raskasrakenteisemmat pk-lajien pariin.

Kuva Mika Juntunen

Kuva Mika Juntunen

Agilitykisat

Tiistain treenailut meni jo hieman puolikuntoisena, ja siitähän se tauti sitten yltyi. Päänsärkyä, kuumeilua ja toipilasoloa riitti kisaviikonloppuun asti. Onneksi lauantaina aloin olla jo kunnossa. Silloin oli kolmosluokkien kisapäivä, ja Variksen kanssa pistäydyttiin paikanpäällä sirun tarkistuksessa ja allekirjoituttamassa kilpailukirja jo valmiiksi. Iltamyöhällä käytiin vielä hallilla, kun kisapäivän jäljiltä oli esteet koko kentän laajuudella levällään. En tiedä olisiko kannattanut, sillä meno oli vähän vaisua ja tuli tehtyä tähän tilanteeseen turhan mutkikkaita pätkiä.

Sunnuntaiaamuna sitten urheasti kisapaikalle. Olin ilmoittanut Variksen kaikkiin kolmeen starttiin, joista kaksi oli agilityratoja ja viimeisenä hyppyrata. Kaikesta etukäteiskauhistelustani huolimatta luokkamme ensimmäisenä starttaaminen sujui aivan hyvin. Tilanahtaudesta huolimatta hallista löytyi rauhallinen soppi, johon jättää Varis rataantutustumisen ajaksi. Omasta rataantutustumisesta saattoi lähteä ajoissa valmistautumaan, sillä minien ja medien suorituksia katsomalla rata oli jo jäänyt hyvin mieleen. Oman suorituksen jälkeen käytiin pieni ulkoilulenkki, jonka jälkeen Varis sai odotella autossa seuraavaa rataantutustumista.

Itse suoritukset sujui niin kuin odottaa saattoi eli tarkasti ja rauhalliseen tahtiin. Kun rimanpudotuksia tai muitakaan hämmennyksiä ei tullut, oli tuloksena kaikilta radoilta nolla. Ihanneaikaan päästiin ensimmäisellä radalla nipin napin, kolmannella vähän reilummin ja keskimmäisestä startista tuli pari sekkaa aikavirhettä. Saatiin siis kilpailukirjaan heti kaksi luokanvaihtotulosta! Tuo aikavirhekään ei kauheasti harmita: kolmea luvaa ei olisi voitu saada kuitenkaan, sillä ne täytyy olla vähintään kahdelta eri tuomarilta.

Alkuperäisiä ratapiirustuksia ei ole saatavilla ja itsellä ei ole oikeen minkäänlaista muistikuvaa radoista, mutta yritin muitten osallistujien videoiden perusteella kyhätä ratapiirrokset. Todennäköisesti siis tuomari ja muut kilpailijat eivät tunnistaisi näitä edes samoiksi radoiksi... :o) Ekasta D-radasta ei löytynyt edes videotallennetta, joten siitä ei ole piirrostakaan.

Oulu 11/2012 E1 agilityrata, Kari Jalonen

Oulu 11/2012 F1 hyppyrata, Kari Jalonen

Agilitykuvioita

Agilitykisojen lähestyessä on treenailut arvatenkin olleet aksapainotteisia. Kovasti on yritetty googletella tulevien agilitykisojen tuomarin (ja vähän muittenkin tuomareitten) ykkösluokkien ratapiirustuksia ja katsella youtubesta videoita ja poimia sieltä vinkkiä, mitä kaikkea juttuja sitä kannattaisikaan treenata.

Maanantaina levittelin kentälle putkia ja hyppyjä, joilla sitten tehtiin kutsuhyppyjä muutaman esteen takaa ja suoran putken jälkeen takaisin päin kääntymisiä. Lopuksi otettiin vielä pujottelun aloituksia. Keskiviikkona tehtiin lähtösuora, jossa oli hyppyjä myös pitkittäin. Lisäksi harjoiteltiin pujotteluun menoja ja sen jälkeen erinäisiin suuntiin jatkamisia. Perjantaina käytiin taas hallilla, kun siellä on vapaata illallakin jo puoli yhdeksän aikoihin. Tällä kertaa treenattiin ohjauksia A-esteelle ja sen alta menevään putkeen. Lisäksi tehtiin takaakiertoja muurille, mikä esteen jykevyydestä huolimatta pitäis muistaa hypätä huolella irtopalikoitten putoamatta. Loppuun vielä "loppusuoraa", jossa L-putken ulostulosta niistäen koira suoran viimesille hypyille. Tiistain oleellisimmat asiat oli mutkaputki puomin alla ja jälleen muuri sijoitettuna nurkkaan niin, että sille mentiin takaakiertona tai suoraan, mutta heti perään U-käännös. Lisäksi oli käytössä pituushyppy ja pujottelu, johon mentiin avokulmasta.

Noin yleensä ottaen Varis on valtavan kuuliainen, kiltti ja tarkka, mutta ongelmana on sitten turha nöyryys, varovaisuus ja hitaus. Etenkin aluksi meno on kohmeista ja pikkuisen parempaa innostumista alkaa tulla pintaan sitten vasta treenin edetessä. Ratatreenissä tämä näkyikin selvästi, kun eka rata oli kamala ja toinen sitten huomattavasti parempi.

Ratatreeni

Niiden parin talvisen pikkupakkaspäivän jälkeen on taas saatu lampsia tuttuun tapaan sateessa ja pimeydessä. Toisaalta edelleen on siis ollut oivat maastotreeniolosuhteet, mutta oma jäljestysinnostus vain on tipotiessään. Sen verran viitseliäisyyttä kuitenkin löytyi, että tein vielä yhden janan ja esineruudun, joitten jälkeen voi hyvillä mielin jäädä noista puuhista talvitauolle.

Kaikeksi onneksi vuoden viimeisessä treenissä Varis nosti jäljen heti oikeaan suuntaan ja keppikin ilmaistiin varmasti. Täytyy sanoa, että vaikka suunnan valinta on ollut vähän niin ja näin, niin tässä samalla muu eteneminen janalla on sentään harjaantunut aika mallikkaaksi. Esineruutukaistaleelle laitoin kolme esinettä takalaidan tuntumaan ja haetutin niistä kaksi. Ennen lähetystä kannustin Vaakkua irtaantumaan kunnolla, ja se etenikin molemmilla pistoilla heti suoraviivaisesti ruudun perille asti ja toi esineet sukkelasti. Huh. Nyt saa sitten meidän puolesta jäljet ja esineruudut olla. Palataan asiaan taas ensi keväänä.

Treenihallilla ei tänä syksynä ollut epävirallisia agilitykisoja, vaan sen sijaan oli kokeilussa ratatreenipäivä. Silloin halliin tehtiin täysimittainen numeroitu rata, jota sai käydä omaan tahtiinsa suorittamassa. Variksen kanssa käytiin tekemässä rata ensin alkuperäiseen suuntaansa ja sitten vastapäivään käännettynä. Ensimmäinen kierros tehtiin pikaisella tutustumisella heti halliin saapumisen jälkeen (muut paikalla olleet olivat juuri aikeissa kääntää radan), ja voi hyvän tähden, että Varis kulki kuin täi tervassa. Pituushyppyynkään ei meinattu millään saada hyväksyttävää suoritusta, kun se vain tepsuteltiin läpi kuten muukin rata. Onneksi se nurin päin suoritettu ratakierros oli sitten jo toista maata. Siltä Varis tekaisi ripeän nollan ja minä hylyn. Itsellä ei nimittäin aivot taipuneet kääntämään rataa nurinpäin ilman numerointia, ja niinpä huomasin suorituksen jälkeen tutustuneeni ja ohjanneeni yhteen mutkaputkeen väärästä päästä.

Tavallisesti halli on jaettuna aidalla kahtia, joten nyt päästiin eka kertaa tekemään täysimittainen rata täysimittaisella kentällä. Tervetullutta vaihtelua tällaisille omalla ajalla itsekseen treenaajille oli myös se, että hallissa on paikalla muitakin koiria ja ihmisiä. Vaikkei tämä kourallinen porukkaa nyt vielä ollut lähelläkään kisatilannetta, jossa halli on tupaten täynnä ja meteli korvia huumaava. Siinä mielessä ne epiksetkin olisi kyllä erityisen hyvää treeniä.

Talvilajien aloittelua

Variksen kanssa käytiin alkuvuonna agilityn alkeiskurssi. Sittemmin homma jäikin hyvin nopeasti muiden lajien jalkoihin. Kesällä käytiin ulkokentällä peräti kahdesti esteillä. Toisella kerralla tuli samalla kokeiltua vähän Ränninkin kanssa, ja yllätyksekseni se osasikin aika paljon. Kävi jo mielessä, miksen mä sen kanssa ole koskaan aksaillut?

Tea on käyttänyt positiivista painostusta kyselemällä aina ajoittain Variksen agilitykuulumisia, joita ei siis ole ollut. Lisäksi kun yhteen laskee vielä tosiasiat, että jälkikoepaikkoja ei ole, maastotreeniväsymystä on ilmassa, talvi on vääjäämättä tulossa, tammikuussa on tullut tälle vuodelle asetettua tavoitteeksi agilitykisat ja meidän treenihallilla olisi tälle vuotta vielä yhdet kisat edessä, niin kiireestihän se oli vain alettava treenata.

Olen yrittänyt aina ennen hallille menoa päättää pari jotain tiettyä juttua, jota sillä kertaa treenataan. Hommaa hieman rajoittaa se, että esteet on kentän laidassa ja itsekseen treenatessa isoimpia ei yksinään voi siirrellä ja pienempiäkin jaksaa raahailla vain rajallisesti. Lokakuun puolivälissä ekalla treenikerralla teemana oli takaa kiertoja ja välistävetoja, suoraan putkeen lähetyksiä putken vierestä kuolleesta kulmasta ja pujottelua. Pari päivää myöhemmin käytiin ottamassa pujottelun aloituksia erilaisista kulmista niin, että yksi ohjuri on molemmissa päissä paikallaan. Samalla viikolla käytiin vielä treenaamassa mutkaputken lähempään ja kauempaan päähän menoja sivusta lähestyessä. Loppu lokakuu oli vähän laiskempi agilityn osalta. Tuli tehtyä yksi pujotteluaiheinen treeni sekä toinen treeni, johon sisällytettiin vinohyppyä ja puomin kontaktia.

Toinenkin talvilaji, toko, on hiljakseen hiipimässä kuvioihin. Käytännössä ei ole tehty paria kotitunnaria enempää, mutta kunhan noista kiireemmistä agilityistä päästään ohi, niin sitten. Hallilla kävin asioikseni katsomassa tokokoetta, jotta muistuu mieleen, mitä sitä avoimessa ja voittajaluokassa pitäisikään osata, ja samalla reissulla löytyi taas treeniseuraakin talvelle, kivaa!

Alkuvuoden aktiviteetit

Alkuvuosi on kulunut välillä aika kovissakin pakkasissa, mutta Variksen kanssa on silti saatu yhtä ja toista tehtyäkin. Tottistreenailussa on mielessä pyörinyt lähinnä tokon alokasluokan kuviot, joista aikalailla nollapisteestä opeteltiin liikkeestä seisominen. Variksen seuraaminen on sen verran takapainoista ja istumiset nopeita, että sellaisesta seuraamisesta seisominen on äkkiseltään aika haastavaa. Aluksi opeteltiin siis seisahtumiskäskyllä nousemaan sivulla perusasennosta seisomaan. Tämän jälkeen se seuraamisesta seisahtuminen (seisomaan nouseminen) valkenikin nopeasti. Pelkkää liikkeestä seisomista tehtiin niin kauan, että se alkoi olla melko varmaa. Sen jälkeen otettiin mukaan vaihtelevasti myös liikkeestä maahanmenoja.

Tammikuussa aloitimme Variksen kanssa agilityn alkeiskurssin yksityisessä koirakoulussa. Kurssia on nyt viisi treenikertaa takana ja yksi jäljellä. Pääasiallisena tavoitteena on totutella ympäristön häiriöihin mukavan lajin parissa. Siinä määrin mukavaa onkin ollut, että täytyy tuossakin hommassa kyllä vielä kisaviivalle päästä!

Treenihallilla oli kisaviikonlopun takia esteet koko hallin laajuudelta valmiiksi levällään, joten kävimme siellä Variksen kanssa illalla vähän hyppimässä. Hieman käsijarru päällä Varis kulkee ja joutuu vielä tottumattomuutta jokaisen esteen suorittamiseen erikseen keskittymään, mutta toisaalta se etenee aika tasaisesti ja tarkasti. Välillä tuli jo ihan lupaavia riehaantumisia ja vapautumisiakin. :-D Alkeiskurssilla on tehty A:ta juoksukontaktein, mutta taidan kuitenkin jatkaa pysäytyksillä. Juoksukontakteihin tarvitsisi niin mahdottoman paljon toistoja - ja ne ohjurit, mitä meillä ei ole.



Novakin pääsi mukaan loikkimaan hieman mummoagilitya. Mummeli täyttää kuukauden kuluttua 12 vuotta.

Treenailut

Viime treenikuulumisista on kuukausi, joten hatarasta muistista saa taas palautella mieleen viimeaikaisia puuhasteluita.

Pariin kertaan olen illalla ajellut Linnanmaalle ja hyödyntänyt yliopiston aurattuja ja valaistuja parkkialueita. Rännin kanssa on tehty ohjatun, neliökävelyn ja ruudun pieniä osasia. Varis on opetellut leikkimään narupallolla ja tekemään sivulletuloa, perusasentoa ja maahanmenoja narupallopalkalla. Nova on vuorollaan humputellut merkkiä ja ruutua lähinnä energianpurkamisen nimissä. Samalla reissulla on ollut kätevä poiketa Variksen kanssa remmikävelylle Kaijonharjun pienelle ostarille. Niin ikään on pari kertaa käyty treenaamassa iltamyöhällä kotikylän kaupan parkkipaikalla. Aurattua ja valaistua kenttää on siinäkin, mutta paikoin pahuksen liukkaaksi tallautuneena.

Kotona on treenattu vain Variksen kanssa ja ohjelmassa on ollut vasemman käden laskeminen alas. Variksen pää jää minun ja käden väliin, mikä näyttää ja tuntuu hieman oudolta. Vanhemmat koirat ovat edistäneet niin perusasennossa kuin seuraamisessa, joten käsikin on ollut lähinnä koiran sä'än tai selän yllä. Namia olen pitänyt joskus oikeassa ja useimmiten vasemmassa kädessä, mistä huolimatta Varis osaa hyvin pitää kontaktin ylhäällä ja vasta palkkasanasta saa palkan kädestä.

Viime perjantaina ja lauantaina käytiin treenaamassa hallissa ja saatiin liikkeenohjaajantekelekin mukaan. Rännin kanssa tehtiin tietysti vain liikkurointia vaativia liikkeitä ja niistä tunnaria ja ohjattua. Tunnaria ei ole tehty miesmuistiin ja se näkyi ensimmäisessä kerrassa, kun riepu ei ollut löytävinään tikkuja ollenkaan. Toihan se lopulta oman ja siitä palkkaamaan päästyä seuraavat toistot sujuivat jo hyvin. Lauantain treeneissä sitten sujui ensimmäinen tunnarikin heti kohtuullisesti, mutta kyllä noita ensimmäisiä kertoja tarvitaan paljon lisää. Ohjatussa perjantaina päästin merkiltä kapulalle ja palkkasin vauhtinoudosta. Merkille meno vain alkaa tosi helposti jäätyä, vaikka sitä seuraava kapulalle pääsy onkin hirmuisen hauskaa. Lauantaina tehtiinkin sitten ohjatun liikkisrituaalit, mutta palkkaa vain merkille menosta, ja alkoihan se kooma siitä hälvetä.

Variksen kanssa tehtiin perusasentoa, sivulletuloa ja maahanmenoa pallopalkalla ja tapailtiin muutaman askeleen seuraamisia käsi alhaalla. Tarkkana saa olla, että saa ipanan pysymään oikealla paikalla ja oikeassa asennossa ilman tuttia. Hyppy oli jäänyt hyvin mieleen. Varis paineli halukkaasti esteen yli, joten joukkoon ujutin pari kertaa, jolloin en heti heittänyt palloa vaan Varis hypättyään seisahtui kuulostelemaan mihin pallo lentää, annoin seisahtumiskäskyn ja heitin pallon palkaksi. Lauantaina hallissa oli poikkeuksellisesti agilityesteet levällään kentällä, joten toki tilaisuus käytettiin hyväksi ja niin Rännin kuin Variksen kanssa otettiin ihan hauskanpidon nimissä muutama este. Reippaasti Varis paineli uusina esteinä korkean renkaan, täyden pujottelun ja pussin. Ennestään tuttuina juttuina otettiin mutkaputki, puomi ja A-este.