Peltojälkeä ja puruja

Pari vuotta sitten briardileirillä Yläneellä olin Ainon kanssa purutreeniryhmässä ja jäi harmittamaan, kun tarjolla samaan aikaan olisi ollut myös erittäin kiinnostava Holger Palomäen peltojälkiryhmä. Tänä kesänä saatiin Ainon kanssa uusi tilaisuus päästä Holgerin oppiin, kun hän tuli heinäkuussa kouluttamaan Oulun palveluskoirayhdistyksen peltojälkiviikonloppuun.

Pohjatiedoksi Ainosta kerroin, että tavoitteet ovat metsäjäljellä, mutta peltojälkeäkin pitäisi jäljestää ainakin A-osakokeen verran. Pääasiassa on jäljestetty metsässä, jonkin verran nurmialueilla ja ainoastaan kerran pellolla. Luontainen jäljestystyyli on rauhallinen ja maavainuinen ja perusteet on tehty peltojälkityylillä, joten pahimmasta päästä metsäjäljestäjiä Aino ei ole. Treenaamme yksin, joten jännittää, kuinka paljon Aino häiriintyy mukana kulkijasta. Esineet Aino ilmaisee maahanmenolla hieman hitaasti, sillä jäljestäminen olisi mieluisampaa. Vastikään olen lääkkeeksi tähän alkanut haukuttaa ilmaisuissa, jotta Aino oppisi pienen vietinnousun esineelle tuloon.

Aino © Sanna Tenhunen

Lauantaina kokoonnuttiin Muhoksella ja soviteltiin kymmenen osallistujan jäljet pelloille. Tein Ainolle tavanomaisen laatikkojäljen, josta se suoriutuikin oikein mallikkaasti. Mittaa oli noin 300 askelta, esineitä kolme ja noin 15 namia satunnaisilla askeleilla. Alkumatkalla Aino kaksi kertaa pysähtyi, katsoi hitaasti Holgeria vieressään ja jatkoi jäljestämistä. 😄 Hotin mukaan pohjatyö on tehty hyvin, koira osoittaa jäljestämisessään tahtoa ja kulmissa hän ei nähnyt ongelmaa. Tuli jopa kehoitus laitella koira syksyksi erikoisjälkikokeeseen, mutta tuo tavoite jätetään kyllä suosiolla myöhemmäksi.

Sunnuntain pelto oli huomattavan kuiva ja harva ja aukealla puhalsi haastava tuuli. Ainolle tein jälkeen nyt enemmän kulmia ja harvaheinäisille vastatuuliosuuksille laitoin hieman useampia nameja. Hyvin työsti Aino tämänkin jäljen, mutta lyhyellä liinalla liinatuella jäljestäessä toki ei valtavia virheitä helposti pääse tulemaankaan.

Aino © Sanna Tenhunen

Hotin ajatuksena oli opettaa koiralle pennusta alkaen äärettömällä kärsivällisyydellä, että vain rauhallisella mielentilalla pääsee pellolle ja jäljestämään. Koiran toivotaan itse hoksaavan ja oppivan asioita; sen tekemiseen ei juuri puututa, vaan ohjaajan tehtävä on pelata ruuan järkevällä sijoittelulla jäljelle. Kulman tai esineen ylityksestä koira otetaan rauhallisesti muutamia metrejä taaksepäin ja se saa jäljestää kohdan uudelleen ja hoksata itse mistä olikaan kyse. Lisäksi käytiin läpi lukemattomat määrät pieniä asioita ja toimintatapoja, joista osa oli uusia ja osa tuttuja juttuja, jotka helposti unohtuvat käytöstä. Ainon kanssa varsinaisten oppien lisäksi saatiin tästä pellolla vietetystä viikonlopusta kovasti kaipaamamme peltojälkikokemusta ja luottoa omaan osaamiseen.

Aino © Tanja Loukusa

Heinäkuulle osui toinenkin iso treeniviikonloppu, kun Juha Korri, Susanna Korri ja Esa Tapio tulivat Ouluun kouluttamaan tottelevaisuutta ja puruja. Ainon kanssa pääsimme Juhan pururyhmään, ja tavoitteena oli saada kokemusta ja kasvatella itsevarmuutta vieraan maalimiehen kanssa.

Kaikkiaan tehtiin neljä pientä treeniä, joissa Juha omalla perääntymisellä vahvisteli Ainoa haukussa. Oleellista oli jättää hiha sivuun, jotta koira voittaa nimenomaan maalimiehen ja saa lisää itsevarmuutta haastaa tätä. Piiskan pauke oli Ainolle uusi tuttavuus, joten siihen tuli nyt samalla rakennettua assosiaatiota oikein ajoitetuilla paukauksilla. Ainolle matalaviettisenä koirana piiska voisi olla hyvä lisä paitsi puruissa niin myös tottiksessa.

Samalla kentällä pyöri sekä Juhan että Esan ryhmä, joten kentänlaidalta ehti nähdä paljon erilaisia koiria ja hyvin perusteltuja, suunniteltuja ja purettuja harjoituksia. Omien harjoitusten lisäksi muitten treeneistä sai hyviä ajatuksia ja näki taas kuinka pieni osanen kerrallaan ja pitkäjänteisesti asioita tulee opetella. Taitavaa työtä!

Aino © Tanja Loukusa

Uuden äärellä: Nosework-koe

Nosework-kokeisiin tuli tutustuttua lokakuun puolivälissä heti kerralla osallistujan roolissa. Haloo pääsi varasijalta mukaan lauantain kokeeseen ja sinne lähdettiin haistelemaan koeilmapiiriä lunkisti ilman kummoisiakaan treenaamisia sitten toukokuisen hajutestin. Pahaksi onneksi sairastuin itse viikonlopun alla, mutta ajattelin lievittää kuumeista oloa lepäämällä koepaikalla kaikki odotusajat peiton alla autossa. Hyvä idea, mutta kyllä päivästä silti tuli kipeänä tosi pitkä ja raskas.

Ensin suoritettiin peräkkäin sisäetsintä ja laatikkoetsintä. Sisätilana oli takkahuone, jossa oli sohva, jääkaappi, vitriinikaappi ja työpöytiä. Haloo lähti heti hyvin etsimään huoneen reunaa myöten ja aika nopeasti jäi etsimään nimenomaan yhden työpöydän ympäristöstä. Se teki todella kovasti töitä tarkentaen hajun lähdettä pöydän alta ja päältä hyppäämällä sitä vasten. Lopulta se paikallisti hajun lähteen työpöydän takana seinässä olevan tussitaulun alareunasta ja teki hyvän ilmaisun siihen (aika 1:27). Tuomarin kommentit "Hieno, pitkä tarkentelu. Täsmälleen kätkölle. Voimakas nenänkäyttäjä. EHK:n arvoinen hajun tarkentelija."

Laatikkoetsinnässä enimmäisaika oli puolitoista minuuttia, ja sen kuluessa ei Haloo ilmaissut yhtään laatikkoa. Se etsi kyllä hienosti, mutta ei vain tehnyt löytöä. Laatikkoetsintä on ollut Haloolle jostain syystä se vaikein, ja toukokuussa hajutestiä varten sitä harjoiteltiinkin aika tavalla. Nyt en hoksannut sitä etukäteen koetta varten treenata.

Ulkoetsintäalue 13.10.2018

Lounastauon jälkeen suoritettiin niinikään peräkkäin ulkoetsintä ja ajoneuvoetsintä. Kuvan ulkoetsintäalueelta Haloo etsi hyvin ja löysi nopeasti kätkön potkulaudasta (aika 0:32). Tuomarin kommentit "Hieno reagointi ja hieno ilmaisu millilleen kätkölle. Hyvät aloitukset."

Ajoneuvoetsinnässä kohteina oli peräkärry ja henkilöauto, mutta kahden minuutin enimmäisajan puitteissa ei kätköä löytynyt. Tämä meni puhtaasti minun piikkiin, sillä kätkö oli auton keulassa rekisterikilven takana ja minä vein Haloota etsimään ihan kaikkialle muualle.

Tällä kertaa saatiin siis pisteet vain sisäetsinnästä ja ulkoetsinnästä, mutta oppia tuli senkin edestä! Laatikot meni treenilistalle ja omaan ohjaamiseen ja toimintaan tuli kovasti uutta oppia. Hajutestistä jäi sellainen mielikuva, että aikaa on reilusti, mutta koeluokissa ei sitä aikaa niin paljon olekaan. Lajin koekäytännöt tuli nyt myös ainakin yhden kokeen osalta tutuksi.

Heti seuraavana päivänä oli Tassutörmällä IPO-koe, johon olin ilmoittanut Ainon peltojäljelle eli A-osakokeeseen. Nosework-päivän mittaan oma olo kävi lepäämistauoista huolimatta niin huonoksi, että toista samanlaista saati kipeämpää päivää ei voinut ajatellakaan. Pakko oli siis jättää koe väliin ja jäädä kotiin nukkumaan.

Koetta edeltävillä viikoilla Aino jäljesteli koetta ajatellen riittävän mittaisia ja ikäisiä jälkiä pitkässä liinassa, selvitti yleensä kulmat ilman kauhean isoja ylityksiä ja ilmaisi esineet melko varmasti. Kuitenkin ihan siinä kokeen alla sujui vaihtelevasti, joten ehkä siinäkin mielessä ei ollut huono sattuma potea kuumeflunssa juuri nyt.

Ainokin touhuaa

Aino on viime syksystä alkaen treenannut ipo-hommia. Treenimahdollisuudet montsussa oli huonot, koirassa on kuitenkin ainesta ja meille aukesi paikka osaavasta aktiivisesta ipo-porukasta, joten tehtiin tällainen lajinvaihto. Treenit ovat pyörineet säännöllisesti talvikaudella hallissa kerran viikossa ja kesäkaudella kentällä kahdesti viikossa. Näiden aikaa vievien treenien takia ei Ainon kanssa muita lajeja olekaan isommin puuhasteltu.

Pieni syrjähyppy tehtiin kuitenkin talkoohengessä tokokokeeseen. Limingassa heinäkuussa pidettäviin SM-kisoihin tarvittiin briardijoukkueeseen yksi koira myös avoimeen luokkaan. Tarjouduin tuon kolosen paikkaamaan ja osallistumisen edellytyksenä Aino tarvitsi ennakkoon avoimesta luokasta vähintään 3-tuloksen. Ainon kanssa pikapikaa opeteltiin uusia juttuja sen minkä ehdittiin ja sitten eikun osallistumaan yhteen viimeisistä mahdollisista kokeista ennen joukkueitten ilmoittautumisen päättymistä. Sellainen pikku juttu vain jäi vielä treenaamatta, että mitä Ainon pitää tehdä sitten jos kun alkaa ahdistaa. Aika kauheaa sitkutteluahan se sitten olikin. Kaikista muista liikkeistä saatiin kuitenkin pisteitä paitsi ruutuun lähetyksestä, jossa Aino kohdisti ensin hyvin ruutuun, mutta sitten katse kääntyi asteen verran vasemmalle ruudun takana kehän ulkopuolella maassa liikuskelleeseen lintuun. Ei ollut vaikea arvata, mihin Aino ruutuun-käskyllä pinkaisee. Lähti kyllä komian lujaa - ja vasta käskystä👍 Tulokseksi saatiin joukkueeseen riittävä 2-tulos, mutta kieltämättä ei kyllä harmita, ettei lopulta ylempään luokkaan saatukaan edustajaa ja briardijoukkue kaatui siihen.

Lajin vaihdon myötä mukaan ohjelmaan on otettava myös peltojälki. Juhannuksena käytiinkin isommalla porukalla pellolla jäljestämässä ja Aino ajoi nilkkamittaisessa harvahkossa heinässä ensimmäisen varsinaisen peltojälkensä. Aika varman päälle tuli otettua (melko tiuhaan ruokaa ja lyhyt liina), mutta tästä nyt sitten pitäisi lähteä silläkin saralla etenemään.

Kesäkuun loppu

Pahat rakit -kokeesta tuli taas muutama huomio mieleen. Tänä vuonna janoilla on oikea suunta löytynyt suorastaan sataprosenttisella varmuudella, mutta kuten ounastelinkin, niin takajälki ei aivan pois pyyhitty ongelma ole. Kaikkien todennäköisyyksien mukaan saadaankin kaikilta kauden lopuilta janoilta takajälki. :) Kokeen tottiksesta sai kivoja kuvia muistoksi, vaan mikä ihme oli se tuulimylly ohjaajan paikalla? Ensi kerralla pitää keskittyä itse liikkumaan hillitysti ja antaa koiran esittää sitä kuuluisaa säteilyä... Jostain syystä tottis jännitti nyt aivan erityisen paljon, ja jo suorituksen aikana tajusin itsekin huutavani käskyjä epätavallisen kovaan ääneen. Siinä se meidän seisominenkin meni mönkään, kun normaali käsky on seisomisessa päinvastoin poikkeuksellisen kevyt. Pahus, kun ei nyt saatu esitettyä sitä seisomista, joka on treeneissä ollut aika hieno. Vaan jospa vielä jossain tulevassa kokeessa. Nyt onkin hieman koetaukoa, sillä seuraavaksi on suuntana piirinmestikset elokuun loppupuolella.

Viime aikoina on treenattu pikkuisen kaikenlaista, mutta ei mitään paljon. Kävin katsomassa noutajien järkkäämää tokokoetta, mutta ei kyllä yhtään poltellut itse päästä kehään. Toivottavasti sitten talvella taas. Todella pitkästä aikaa tuli tehtyä Varikselle nurtsijälki kirkon edustalla olevalle puistoalueelle. Siihen tuli seitsemän suoraa, viisi kulmaa, kaari ja neljä esinettä, eikä ollut Vaakulta ollenkaan pöllömpi suoritus. Toki tuoreeltaan ajettiin ja ruokaakin oli siellä täällä, mutta esimerkiksi esineet tuli ilmaistua korrektisti siitä huolimatta, että metsässä kepit ilmaistaan, otetaan suuhun, tuodaan, haukutaan ja kaikkea mahdollista.

Eräänä iltana viimeinkin käärin hihat ja aloitin pitkän ja kivisen esineruutuprojektin. Tarkoituksena on saada piski oppimaan kokeenomainen suoritus myös niine painostavine tuntemuksineen, kun esinettä ei heti muutamassa sekunnissa alakaan löytyä, eikä siis järjestää sille treeneissä enää vain helppoja varman päälle onnistumisia kapeilla alueilla ja ylimääräisillä esineillä. Eli ei muuta kuin tallaamaan täysikokoinen esineruutu ja sinne vain kolme esinettä, jotka kaikki on etsittävä kesti kuinka kauan kesti. Noh, siinä kesti sitten ehkä jopa minuutin, kun Vaakku tekaisi elämänsä esineruutusuorituken. Se nenä pitkällä hullun lailla paikansi esineitä jo tiellä kävellessä ja haki ne sitten ihan jojona kolmella pistolla. Ei siis "ihan" päästy treenaamaan sitä, mitä ajattelin. Vielä. :)


Kesäkuun viimeisenä päivänä käytiin hakuilemassa ensimmäisen kerran tälle vuotta. Ja kylläpä olikin kivaa! Vaakkukin tuntui heti muistavan, mistä on kyse ja veti innoissaan autolta keskilinjalle kuin hinaaja. Viimeksi on hakuiltu viime vuoden lokakuussa, joten mieleen palautteluksi tehtiin tietysti kiva helppo treeni. Vaakku sai kahdelle ensimmäiselle pistolle katsoa maalimiehen menon metsään ja seuraavat kolme pistoa oli haamuja, suorapalkat ja hain Vaakun aina keskilinjalle takaisin.


Kesäkuun loppupuoliskon tapahtumiin kuuluu tietysti myös Variksen syntymäpäivä. Neljä vuotta tuli Vauhti-Vaakulle ikää mittariin. Kuvassa mummon vieressä kytätään lupaa, joko tästä saisi sännätä liikkeelle...

Multapellolla

Rännin peltojälkitreenit ovat jatkuneet. Vaikka ei sitä ehkä treenaamiseksi voi oikein sanoa, kun on käyty jäljellä vain katsomassa, miten sattuu menemään. Oikealla pellolla ei ole käyty kertaakaan, vaan on jäljestetty metsässä, pihanurmella ja puolivillillä puistoalueella. Tutuksi tulleeseen tapaan paalulta lähdetään hitaasti, tahti ja intensiteetti paranee jäljen edetessä, kulmat selvitellään vaihtelevilla askelmäärillä ja esineet ilmaistaan kiitettävällä todennäköisyydellä, mutta hitaasti.

Näillä eväin lähdettiin kesäkuun alussa kokeilemaan erikoisjälkikokeen 2-luokkaan Paavolaan. Pilvisessä ja tuulisessa säässä kokoonnuttiin huoltoaseman pihassa ja siitä jatkettiin 2-luokan peltojen ohitse ensimmäisille jäljille. Tapanani ei ole luovuttaa jo ennen suoritusta, mutta täytyy myöntää, että nyt se oli hyvin lähellä. Lamaannuttava tosiasia oli nimittäin se, että kakkosluokan suorituspaikan ympärillä oli vain multapeltoa. Ja toki Rännin kanssa on jäljestetty mullalla ainoastaan kerran. Tämä tapahtui noin vuosi sitten, ja homma meni niin täydellisesti reisille, että toivoin vain, ettei koira ymmärtänyt sen multapellolla riehumiseni liittyvän peltojäljestämiseen millään lailla.

Muutama muukin oli luottanut tuuriin ja sivuuttanut multapellolla treenaamisen (lähes) kokonaan. Niinpä osallistujat yksi toisensa jälkeen palasivat paalulta ilman tulosta. Olosuhteet olivat kokonaisuudessaan varsin haastavat. Pellot eivät olleet mitään muhevaa mustaa multaa, vaan aika hiekkapitoista ainesta. Lisäksi tavallisen aukeilla käyvän tuulenvireen sijaan kävi melkoisen kova tuuli, joka ajoittain puhalsi hiekkapilviä pitkin peltojen pintaa.

Kokeen viimeisenä oli meidän vuoro eikä siitä sen suurempaa sukseeta syntynyt. Ränni takelteli monen kehoituksen voimin hyvin hitaasti ja haluttomasti pari liinanmittaa kunnes totesin, että ei tästä taida tämän kummempaa tulla. Keskeyttämisen jälkeen jatkoimme harjoitusmielessä. Lyhyemmässä liinassa tukien taaplattiin ensimmäinen suora kaariosuuksineen, ja ensimmäisen esineen jälkeen Ränni alkoi edetä omin voimin myös liinanmitan päässä. Suorat se jäljesti kovassa sivutuulessakin tarkalleen jäljen päällä, mutta vaikea alku näkyi selvästi kulmissa. Tuttuun tapaan kulmiin tullessa Ränni ei ollut tarkkana, mutta nyt tavallisesta poiketen se ei myöskään kyennyt olla niin itsenäinen niitä selvittämään. Esineistä yhden missasi Ränni ja yhden missasin minä, kun luulin koiran pysähtyvän muuten vaan. Muut esineet Ränni ilmaisi yllättävänkin korrektisti - jopa multaan peittyneen nahkaliuskan, jonka äärellä itse ensin ajattelin että eihän täällä mitään ole.

Kokemus on sitä mitä saa, silloin kun ei saa mitä haluaa. Tulosta ei siis saatu, mutta saatiin harvinaisen hyvä harjoitus. Ränni sai huomata - ja minunkin oli pakko myöntää - että mullallakin voi jäljestää, pääsin kokeenomaisessa tilanteessa palkkaamaan esineilmaisuista ja pelottavan pitkäksi kuvittelemani jälki ei sitten tuntunutkaan niin kamalan pitkältä. Oma taistelutahtokin hieman nosti päätään, ja kovasti tekee mieli yrittää uudemmankin kerran. Sitä ennen pitää vain laittaa tuon aloituksen ja kulmien treenisuunnitelmat aivan uusiksi. Sotasuunnitelmakin on jo mielessä, kunhan ehdittäisiin sitä syksymmällä toteuttamaan.

Tekniikkaa ja sen puutetta

Fontti vaihtui nyt kesken kaiken, kun Bloggerin hallintasivun uudistumisen myötä en löytänyt enää samaa vanhaa kirjasinta ja kokoa. Muutenkin tekniikan kanssa on ollut ongelmia, kun ensin jumiintui tietokone ja sitten syttyi autossa kattava valikoima erilaisia merkkivaloja. Autossa oli onneksi vain vaaraton vaiva ja se tuli nopeasti kuntoon. Tietokoneen kanssa kävi huonommin, kun tilattu uusi kovalevy ei aivan ehtinyt perille ennen vanhan kuolemaa. Siinä meni sitten vinot pinot kuvia, videoita ja sen sellaista. Jonkin verran saatiin tiedostoja hitaasti ja epävarmasti heruteltua talteen, ja pitää vielä ajan kanssa yrittää pakastaa ja vasaralla naputella siitä tavaraa ulos uudemmankin kerran. Jokohan sitä oppisi ajoissa ottamaan niitä varmuuskopioita?

Vaan sitten tekniikasta vapaamuotoisempiin kuvioihin eli Rännin peltojäljestämiseen. Pellot on olleet vielä aika onnettomassa kunnossa, joten tein Rännille "peltojäljen" metsään sammal- ja jäkäläkankaalle. Lähtö tietysti paalulta, nameja oli aina yksi siellä, toinen täällä, ysikymppisiä kulmia muutama, teräviä kulmia kolme, askelia kaikkiaan reilu 1000. Esineitä oli matkan varrella vain yksi, sillä ne unohtui autoon ja taskusta löytyi tarkoitukseen vain yksi avaimenperä. Jäljen lopussa oli rasiassa Rännin aamuruoka. Ikää jäljelle ei tullut nyt mitään, kun ajettiin se heti samon tein. Ihan kelvollisesti Ränni tästä vuoden ekasta jäljestä suoriutui. Toki se voisi olla kulmissa selvästi tarkempi ja varmempi, sillä niissä se saattaa tehdä metrin tai parin säteellä omia kuvioita ja tarkisteluita...

Seuraavan jäljen tein Vihiluotoon mille lie viheralueelle, puolivillille pellolle tai tontin pohjalle. Tein jäljen menomatkalla tottistreeneihin ja 2½ tunnin kuluttua paluumatkalla se Rännin kanssa ajettiin. Askelia en tullut laskeneeksi ollenkaan, mutta mahtui siihen jokunen ysikymppinen kulma, pari piikkiä ja kaariosuus sekä kaksi esinettä ja lopussa taas ruokarasia. Nyt oli Rännillä selvästi enemmän haastetta ja se aika paljon pyöri ja selvitteli ja paikoin tarkisteli ihan suorallakin. Maltoin mieleni etten puuttunut asiaan, sillä tuo paikka todella on sellainen, että siellä on voinut jäljen vanhetessa kulkea muitakin vaikka kuinka paljon joko läpikulkumatkalla tai ihmettelemässä, mitä minä sinne oikein piilottelin (taloja lähellä). Ränni kuitenkin koko ajan teki töitä ja halusi selvittää jäljen ja tekikin sen alusta loppuun. Tyylipisteitä vain ei olisi kauheasti tällaisesta peltojäljestämisestä herunut, mutta meidän on tyytyminen priorisoimaan itsenäisesti loppuun asti työskenteleminen moitteettoman tekniikan edelle.

Ensimmäiset jäljet

Kemin kokeen jälkeen saatiin jälleen hellepäiviä, jolloin treenaamisen sijaan tuli suunnattua koirien kanssa uimaan. Tai oikeammin koirat uivat keskenään meressä ja minä kävin kertaalleen uimassa järvessä lauantaipäivän väenpaljoudessa yleisellä uimarannalla. Oli tosiaan muutama muukin siellä hellepäivää viettämässä.

Variskin täytti jo kokonaiset kaksi vuotta kesäkuun puolella, ja sen kunniaksi käytiin synttäripäivänä ostamassa paitsi herkkuja myös se uusi vesilelu. Tosin kolmekaan lelua ei aina meinaa riittää, kun Ränni toisinaan onnistuu keräämään suuhunsa kaksi kerralla. Kolmea ei sentään vielä ole saanut haalittua. Toisinaan käy Rännille niinkin, että joku ennättää sen huomaamatta viemään damin nenän edestä. Silloin se ui paikallaan ympyrää vimmatusti etsien ja kun ei löydä, niin sukeltaa etsimään veden alta. Olen vähän epäillyt, että pyöriessään paikallaan sen jalat hipaisevat toisiaan ja se kuvittelee, että siellä se lelu nyt on. Blondi.

Treenitaajuudelle ei ole oikein vielä säiden taas viilettyäkään päästy, mutta on siellä helteen aikana myöhäisillan viileydessä pari kertaa sentään käväisty. Tein Varikselle vuoden ensimmäisen metsäjäljen. Ja toki sutaisin heti kerralla suunnilleen alokasluokan mittaisen jäljen, jossa nami noin joka kuudennella askeleella, en merkannut mitään ja puolivälissä ja lopussa oli ruokapurkki, kun ei nyt tähän hätään löytynyt valmiita jälkikeppejä mistään. Yllättäin ihan samaan tapaan sutaisten se tuli jäljestettyäkin.

Seuraavana iltana piti sitten käydä nurtsijäljellä kokeilemassa, että osaako Varis vielä jäljestää tarkasti - ja osasihan se. Jäljellä oli nyt kolme kulmaa, neljä peltojälkiesineettä ja joka kolmas askel tyhjä. Aloituksessa Vaakku rynnisti heti ekan namin ylitse, mutta sen yrityksen torpattua nakutti hienosti koko jäljen. Kulmatkin sujui mainiosti ja kaikki esineet ilmaisi maaten korrektisti. Huh, helpotusta.

Vilttiketjusta pellolle

Yli kuukausi on taas vilahtanut viimeisimmistä elonmerkeistä blogissa, joten laitetaan pikakelauksella mutkat suoriksi. Varis on saanut koko alkuvuoden paljon peliaikaa kentillä, mutta toukokuun alussa osat vaihtuivat Rännin kanssa. Sain koepaikan erikoisjälkikokeeseen Kalajoelle, joten Ränni pääsi vuorostaan vilttiketjusta harjoittelemaan peltojälkikuvioita.

Teemoittain tein jäljille paljon kulmia, esineitä tai harhoja. Kokeen lähestyessä oli myös lisättävä jäljen ikää (3h) ja venytettävä pituutta koemittoihin (1000 - 1400 askelta) tai ainakin lähelle sitä. Mieluiten toki yli, mutta meidän käyttämillä nurmialueilla ja kapeasarkaisilla pienillä pelloilla jäljet jäivät enempikin vajaiksi. Esineilmaisussa metsäjäljellä annettu vapaus käyttää jälkiesineet suussa jäi onneksi helposti pois, eivätkä harhat tuottaneet isompia hankaluuksia. Kulmissa totesin Rännin kääntyvän aina oikealle, jolloin jäljen jatkuessa vasempaan Ränni tekee silmukan oikean kautta. Tähän hätään asialle ei viitsinyt yrittääkään tehdä mitään. Kokonaisuudessaan treenijäljet sujuivat hieman vaihtelevasti. Useimmiten kuitenkin Rännille tyypilliseen tapaan alkumatkasta hieman epävarmasti ja jäljen edetessä intensiivisyyden koko ajan lisääntyen loppua kohden.

Näillä eväin lähdimme sitten Rännin kanssa toukokuun viimeisenä päivänä iltakokeeseen Kalajoelle. Toisin kuin viime syksyn kaatosateessa, nyt sää suosi. Ennen koetta ripsautti ihan vähän vettä ja sitten koko ilta oli poutaista ja lämmintä, mutta sen verran tuulista ettei päässyt tulemaan kuuma. Arpa antoi meille koko kokeen viimeisen jäljen numerolla kuusi. Kaksi voittajaluokan koiraa ajoivat heti alkuun tuloksen molemmat. Meidän avoin luokka alkoikin sitten hieman takkuisemmin eikä kolmelta ensimmäiseltä jäljeltä tullut tuloksia.

Viimeisenä oli sitten meidän Rännin kanssa vuoro startata paalupaikalta. Ja kylläpä sitä liikkeellelähtöä saikin odotella. Siinä haparoitiin puoli liinanmittaa, palatiin takaisin, hapuiltiin ja seisoskeltiin sen näköisinä, että "Eiku ei kai.. emminä... no ehkä jos... eiku ei sittenkään". Minä tiesin, että Ränni kyllä siitä ennen pitkää aktivoituu ja lähtee, ja tuomarikin armollisesti antoi aikaa puhaltamatta peliä poikki. Ikuisuudelta tuntuneen jahkaamisen jälkeen Ränni sitten poimi jäljen ja lähti sitä hieman haparoiden taivaltamaan. Ensimmäisessä ja seuraavassakin kulmassa nähtiin samankaltaista ongelmaa, mutta tuttuun tapaan koko ajan jäljen edetessä asenne ja intensitetti parani ja joukkoon tuli jo joku liki täydellinenkin kulma (oikealle tottakai). Kaikki esineet Ränni ilmaisi hyvin, joskin viimeisen vinoon ja kaikki vapaavalintaisessa asennossa. Jälkimmäinen toki onkin lajissa aivan sallittua. Loppuun asti viimeiselle esineelle siis päästiin, mutta haparoivan alkupuoliskon takia pisteitä sai hieman jännittää. Sinnikkyys vaikean alun yli ja loppupuoliskon jo aivan erittäin hyvä työskentely palkittiin lopulta 72 pisteellä ja koulutustunnuksella FH1 - Yippee!

Tulosta pisteistä piittaamatta lähdettiin hakemaan, ja iloisia ollaan, että se heti laakista saatiin! Kahdella briardilla on Suomessa entuudestaan FH-tulos; toinen on Rännin emä Nova, jolla FH1, ja toinen Rännin veli Jimi, jolla FH2. Kun Rännin tsekeissä asuvalla isällä Guidollakin on FH2 sekä muutama rodun erikoisjäljen MM-mitali, niin meillä on varsinainen briardien erikoisjälkiperhe.

Tulevia peltojälkikokeita ajatellen tämä koe taas näytti sen, kuinka treenien hyvin lievät oireet näkyvät etenkin tässä lajissa koetilanteessa paalulla potenssiin sata. Nytkin treenatessa jostain syystä vasta koetta edeltävänä iltana tulin tehneeksi eritoten paalulta lähtöjä ja ekaa suoraa. Noita tarvitaan siis paljon, paljon lisää, jotta aloituksen saa varmaksi. Kuvia kokeesta löytyy galleriasta.

Loviisan briardleiri

Miksi tehdä tänään se, minkä voi huomennakin jättää tekemättä? Eli kun blogin kirjoittaminen laahaa, niin se sitten kans laahaa. Sen verran on asiasta jo vienosti huomauteltu, että pakko alkaa kiriä tämä ajantasalle! Palataanpa siis reilun kuukauden takaisiin tapahtumiin...

Heinä-elokuun taitteessa koitti kovasti odotettu briardileiri Loviisassa. Keskiviikkoaamuna ajoin halki helteisen kotimaan kohti parakkikylää Loviisan ydinvoimalan kupeessa ja loppumetreillä poimin vielä kyytiin Veetille ja Lyylille isännän, joka oli työmatkalta hankkiutunut oikeaan maahan ja oikealle paikkakunnalle.

Keskiviikkoiltana aloitettiin Outi Hermiön peltojälkiluennolla, jossa keskityttiin erityisesti pennun kouluttamiseen. Mielenkiintoisia yksityiskohtia olivat askeleitten asento pentujäljellä, tapa opettaa paalun tarkastaminen, askeleitten tietynlainen namitus ja tyhjien ottaminen mukaan sekä kulmien opettaminen hämyjäljellä. Osa asiasta oli tuttua luennon aiemmin kuulleiden kavereiden kertomana, mutta aina parempi, kun pääsee kuulemaan sen kokeneelta peltojälkikouluttajalta itseltään. Leirillä ei ollut mahdollisuutta peltojäljestämiseen, joten opit piti yrittää painaa mieleen ja henkiin herännyt treenikipinä säilyttää tulevaisuuteen.

Torstaiaamuna jatkettiin belgialaisen maalimiehen Marc Adriaensin purutreeneillä. Suurin osa koirista oli nuoria tai laji muutoin tuntematon, joten enimmäkseen leikitettiin koiria rievulla tai patukalla. Marc on treenannut kotimaassaan paljon myös briardeja ja se on ollut hänen oma rotunsa jo 25 vuotta. Rodun vinkeet oli siis tiedossa, ja liikkeelle lähdettiin useimmiten omistajan leikittäessä koiraa itse tai maalimiehen antaen koiralle etäisyyttä leluun kiinnitetyllä liinalla. Treenien aikana lukemattomia kertoja kuultu käsky oli Support the dog! eli ohjaajien piti todella antaa näkyä ja kuulua kannustuksensa ja tukensa koiralle. Treenien edetessä näkyikin jo todellista heittäytymistä koiranohjaamiseen.

Parisenkymmentä takkutukkaa teki kaksi treenikierrosta ja perjantaiaamuna aloitettiin sama urakka uudelleen. Neljän treenin kuluessa koirien edistyminen ja tottuminen tilanteeseen näkyi jo selvästi. Täytyy myöntää, että omien koirien yksittäisistä treeneistä en muista tuon taivaallista, mutta kokonaisuutena ne menivät aivan oikeaan suuntaan. Varista odotetusti huimasi ajatuskin vieraasta ihmisestä, mutta treeni treeniltä se uskalsi hivenen enemmän. Sillä on olemassa hyvä halu leikkiä, mutta ei vielä uskallusta leikkiä vieraan kanssa. 100 tällaista treeniä lisää, niin kyllä se siitä! :-D





Rännin talutin maalimiehen eteen pitkästä aikaa, sillä puruja on muistini mukaan treenattu viimeksi briardileirillä Hauholla kaksi vuotta sitten. Liikkeelle lähdettiin tyynyllä ja siitä sitten vaihdettiin Väinö-vainaan hihaan. Ränni sai oikein tehokuurin purussa leuan alta koskemista, sillä Marc tapasi tehdä sitä paljon ja Ränni puolestaan on kavahtanut sitä aina. Huomattua tuli myös ehdollistuminen piiskan paukahduksiin, ja nyt kun niitä ei tullut, oli Rännillä hieman orientoitumisvaikeuksia. Vieraista maalimiehistä ei ole juurikaan kokemusta ja takana oli pitkä tauko, joten siihen nähden Ränni suoriutui aivan kohtuullisesti sen kanssa tehdyistä kivoista peruspuruista, paoista ja vartioimaan lähetyksistä.

Marcin lähdettyä kotimatkalle treenaamista jatkettiin lauantaina ja sunnuntaina tottelevaisuudella. Minä haalin pennut ja nuoret koirat harjoittelemaan tekniikkaa ruualla imuttamalla ja Marko aloitti muiden kanssa kahden edellispäivän aikana virvotun vietin patoamisen tottelevaisuussuorituksiin. Lauantaina päiväseltään treenaamassa olivat myös Tea ja Variksen sisko Tälli, jota näin ensi kertaa sitten luovutusiän. Pentujen kanssa puuhastellessa esiin nousi ohjaamisen pienet jutut ja suuret vaikutukset, rytmitys toistoilla ja vapautuksella, seuraamisen palkitseminen pysähdyksistä ja aivan se, että ruuan täytyy olla sellaista mitä koira todella tavoittelee voimakkaasti. Vaikka sisäfilettä, jos se takaa superin innon. Lopuksi liityttiin muun joukon seuraan kentän laidalle ja pennutkin kävivät vielä tottiskentällä leikkimässä Markon opastuksella.

Asiaankuuluvalla tavalla leirisauna oli kuuma joka ilta, nuotiolla grilliherkut kärventyivät, Marcilta mielenkiinnolla haastateltiin miten se briardmaailma heidän kotinurkilla makaa ja hauskaa riitti niin uusien kuin vanhojen tuttujen kanssa. Niin, ja saatiinhan siinä ohessa yhteisvoimin synnytettyä briardien oma tulevaisuuden koelaji BRIPO. Pientä hiomista vielä koesääntöihin ja Sini voi alkaa koota treeniryhmää ja laittaa hihan heilumaan! :)) Sanomattakin siis selvää, että hyvin tuli viihdyttyä, ja kovasti Marcille myytiin ajatusta leirin jatko-osasta ensi kesänä...





Lisää leirikuvia löytyy Pian, Annamarin, Pipsan (osa1, osa2) ja omasta kuvagalleriasta.

Peltojälkeä

Sain Rännille kuukauden päivät sitten koepaikan erikoisjälkikokeeseen, joten viime viikot on jäljestelty ahkerasti pelloilla ja nurmialueilla. Ränni jäljestää aivan kiitettävällä tyylillä, mutta kulmissa sillä ei ole sellaista tekniikkaa ja suoritusvarmuutta kuin toivoisi. Varmaankin olosuhteista riippuen osan kulmista se ajaa moitteetta ja osan ylittää hieman ja pyörähtää. Esineisiin reagointi voisi olla varmempaa ja nopeampaa, ja ilmaistessa niitä ei tietysti tarvitsisi tuuppia nenällä... Kokonaisuudessaan kuitenkin paalulta lähtö on halukas, jäljestystyyli oikea, halu selvittää jälki loppuun hyvä ja suurin osa esineistä tulee ilmaistua hyväksyttävästi, joten aivan toiveikkain mielin odottelin koetta.

Kokeen piti olla tänään, mutta valtaisaksi pettymykseksi parin viime päivän aikana satoi reilusti lunta ja aamulla tuli järjestäjien vahvistus, että koe joudutaan perumaan. Todella harmillista! Toivotaan, että treeniputkesta jäi kuitenkin jotain Rännin otsatukan alle ensi vuotta varten, ja tulihan tässä samalla toki tehtyä Variksellekin jälkiä ahkerammin kuin ehkä muuten olisi tullut tehtyä.

Näissä kuvissa jäljestellään viikkoa ennen koetta, eikä lumesta vielä tietoakaan.

Pentutreenit

Tänään kokoonnuimme kolmen V-pentueen ipanan kanssa treenaamaan Virpiniemeen. Vuorotellen Varis, Veeti ja Bruno kävivät kentällä ensin treenaamassa leikkimistä ja sitten ruualla tottiksen peruskuvioita. Pojat tekivät lopuksi vielä nurtsijäljen. Tässä kuvasatoa taitavien ja innokkaiden pikkupoikien touhuista, ikää pennuilla 11 päivää vajaat 4kk. Lisää kuvia löytyy kuvagalleriasta.

Veeti (BD Velvel)







Bruno (BD Voyou)

Sitä sun tätä

Viime aikoina on puuhasteltu kirjaimellisesti vähän sitä sun tätä. Viikonloput kalenterissa alkavat uhkaavasti täyttyä milloin minkäkin lajin riennoista.

Muutaman viestitreenin teimme heti edellisen viestiputken jatkoksi. Matkojen pidentämisessä edettiin aimo harppauksin 700 askeleeseen, mikä odotetusti alkoi näkyä häilyvyytenä koirien juoksuvarmuudessa: kukin koira jollain treenikerralla kokeili palata taipaleelta takaisin. Pohjatreeniä lyhyemmillä matkoilla pitäisi tehdä huomattavasti enemmän, mutta katsotaan nyt miten jatketaan sitten, kun aikaa viestin treenaamiseen taas löytyy. Hauska laji on kyllä tämäkin! Ihan oma jännityksensä on keskellä metsää odotella, alkaako horisontista lähestyä tuttu musta hahmo ...vai tuleeko radiopuhelimella ilmoitus 'palasi takaisin'.

Monen lajin välillä sukkuloidessa pitkäjänteisestä treenaamisesta ei näin alkukauden koesumassa ole tietoakaan. Kulloinkin edessä olevaan kokeeseen ehtii vain palautella lajia mieleen tehden yksittäisiä mahdollisimman selkeitä ja onnistuneita harjoituksia. Niinpä Nova on touhunnut metsäjäljellä, tämä viikko menee pääosin etsintähommissa ja ensi viikolla on vuorossa peltojälkeä - pikku matami itse on onneksi aivan yhtä innostunut kaikista aktiviteeteista.

Rännillä ei ole kokeita vielä tiedossa, mutta tasaista tahtia on käyty treenaamassa suojelua ja metsäjälkeä. Tottiksessa on tehty etenkin noutoja ja eteenmenoa, ja onpa viimein muistettu toisinaan ammuskellakin kentällä. Novan siivellä Ränni on (ohjaajan) ajan ja energian mukaan saanut osallistua tarkkuusetsintään ja henkilöhakuun. Saapa nähdä koska saadaan jotain koekuntoon asti ...ja milloin tulee eteen koe, johon ei ole aivan pakko päästä Novan kanssa.

Kotona koirilla on ollut päivisin ihmeteltävää, kun taloyhtiömme vesiputkiremontin merkeissä asunnossa on yleisavaimilla vieraillut työmies jos toinenkin. Porttien takaa olohuoneen ja keittiön puolelta koirat kommentoivat tulijoita muutamalla haukahduksella ja mutinalla, kunnes tapojensa mukaan Nova hakee lelun tyrkylle, josko se jollekin kelpaisi vaikkapa rapsutuksia vastaan, ja Ränni epäileväisenä asettuu loitommalle tarkkailemaan tilannetta.

SPL:n koulutusleirillä

Hämeenlinnasta matka jatkui Lehtimäelle, missä vietimme viikon Saksanpaimenkoiraliiton koulutusleirillä. Rännin kanssa olimme Markon peltojälkiryhmässä, ja Novan ja muiden koirien kanssa käytiin treenaamassa samaa hommaa omalla ajalla, joten pellolla talsittiin päivin ja öin.

Rännin kanssa harjoiteltiin paljon kulmia ja mukaan jäljille otettiin myös esineitä. Tavoilleen uskollisesti Ränni selvitteli jälkensä kulmineen erittäin tarkasti ja ilmaisipa esineetkin aika mukavasti. Itse pitää muistaa palata esineellä koiran luo vaihtelevasti molemmille puolille, jotta lonkka-asento jää pois. Novan suorituksia hieman söi leirillä saatu vatsatauti, joten mitään isompaa ei varsinaisesti yritettykään harjoitella.

Oppia oli tarjolla myös ohjaajille PK-kokeen koetoimitsijakurssin muodossa, joten kortti tuli kätevästi hankittua leireilyn ohessa. Hellettä ja paarmoja piisasi koko viikon. Kiitokset ja terkut treeniryhmäläisille!