Haloon ja Ainon kanssa käytiin loppusyksyn viikonloppuina metsässä treenaamassa maastolajeja niin ahkerasti kuin suinkin ennätettiin. Säät on tuolloin treenaamiseen parhaat mahdolliset, kunnes talvi sitten tulee ja tekee puolen vuoden treenitauon.
Esineruudussa Aino yllätti. Elokuussa väännettiin kovasti esineitten tuomisesta, mutta asiat olivat loksahtaneet raiteilleen Ainon otsatukan alla ja nyt se kiidätti esineitä minulle ihan into piukassa. Toivotaan että homma jatkuu näin keväälläkin. Haloolla suurin ongelma piillee etsintälinjalla siirtymisissä. Etsintälinjalla se koomaa ruutuun pääsyä ja perusasennon ottaminen saati uuteen lähetyspaikkaan siirtyminen on jähmeää. Korjaussarjaksi tehtiin etsintälinjalla esineen tuomisen jälkeen seuraamista namipalkalla, ja oikein aktiivista seuraamista tehdessä vapautin suoraan ruutuun hakemaan seuraavan esineen. Toivottavasti tällä aikaa päälle saadaan kooma pois ja aktiivisuutta tilalle.
Metsäjäljellä Haloo mennä porhaltaa oikein vimmalla ja selvittää jäljet taitavasti. Ongelmat taitavat liittyä vain tilanteisiin, joissa sen tekemistä ohjaillaan (tai se kokee niin). Ongelma ei ole nyt tullut esiin, mutta toivottavasti näistä syksyn jäljistä on kuitenkin ollut hyötyä oikeanlaisen rutiinin muodostumisessa. Venytellään Haloon ohjailun sietämisen rajoja sitten keväällä vaikkapa ajamalla jälkiä lyhyemmässä liinassa.
Siinä missä Haloon jäljestys oli mukava jättää talvitauolle, niin Ainon kanssa oltaisiin kaivattu muutama lisäviikko. Ainon kanssa jäätiin vähän samanlaiseen vääntöön kuin käytiin esineruudun kanssa. Jäljellä se ensimmäisen puoliskon kyselee "Miksi?" ja jossain vaiheessa se sitten vain lähtee ja ajaa aivan suvereenisti ja hyvällä ilmeellä loppuun asti. Nähdyn esineruutukehityksen jälkeen odotan jännityksellä ensi kevään jälkiä.
Haloon kanssa treenaillessa tuli mieleen, että miksi päälajina tulee aina harrastettua metsäjälkeä? Haloo on innokas tekemään ihan mitä tahansa tehtäviä, joten miksipä ei voisi sen kanssa ottaakin päälajiksi etsintäkoetta. Jälkien vanhetessa onkin nyt hieman laiteltu alulle pudotetun esineen noutoa ja tarkkuusetsintää.
sunnuntai 4. marraskuuta 2018
keskiviikko 31. lokakuuta 2018
Vaakulle HK3!
Nälkä tunnetusti kasvaa syödessä. Mestisten jälkeen mietin, pitäisikö vielä Vaakun kanssa yrittää kolmosluokan tulosta myös hakukokeesta. Etsintäkokeitten hakuosuuksista oli jäänyt ihan luottavainen olo, joten ilmoitin Vaakun hakukokeeseen Rovaniemelle, ja varalle jäi vielä kokeet Tassutörmällä ja Haapavedellä.
Päivänvaloa ei riittänyt metsässä treenaamiseen enää arki-iltoina, mutta parit hakutreenit saatiin syyskuun viimeiselle viikonlopulle. Lauantaina käytiin hieman isommalla porukalla Tassutörmällä tallaamassa kokopitkä 300 metrin rata. Halusin käydä läpi koko radan, mutta en juoksuttaa Vaakkua piippuun, joten pistotin melko harvakseltaan. Vaakku teki oikein hyvän treenin, eikä vaikuttanut lopussakaan väsyneeltä, vaikka maasto tuolla radalla onkin monin paikoin raskaskulkuista. Sunnuntaina treenattiin pienemmällä porukalla helpossa kangasmetsämaastossa Salonpäässä. Vaakku porhalsi taas vieraat ukot ylös satasen alueelta hyvässä potkussa. Oikein havahduin, että vieraat ukot hakumetsässä eivät ole enää aikoihin olleet mikään juttu, vaan ne etsitään ja niitten kanssa leikitään hyvällä innolla.
Seuraavana viikonloppuna ajeltiin Vaakun kanssa hakukokeeseen Rovaniemelle. Juuri koeviikonlopuksi saatiin muutaman asteen pakkaset ja maa peittyi hiuksenhienosti kuuraan ja lumeen. Meidän päivä alkoi heti enteilevästi, kun ajoin harhaan Tassuvaarasta, vaikka olen siellä useaan otteeseen aiemminkin käynyt. Onneksi lopulta myöhästyin kokeen avauksesta vain viitisen minuuttia.
Päivä ei jatkunut juuri sen paremmin hakumaastossakaan. Vaakku oli etenkin alussa melko vaisu ja pistot ihan tynkiä, minä epäilin ensimmäistä ilmaisua valeeksi ja rullakin laukesi toisesta päästä ja roikkui läpi suorituksen ruotsalaismalliin. Lopputulemana nousi kaksi ukkoa, radan alusta ja lopusta. Kolmannellakin ukolla Vaakku oli käynyt kahteen kertaan, kenties löydöllä ja näytöllä, mutta tästä kaikesta sekoilusta hämmentyneenä ei käynyt minun luona siinä välissä. Jos jotain positiivista, niin kolmosluokan rata ei tuntunut ollenkaan niin pitkältä, etteikö sellaiselle tohtisi toistekin lähteä.
Ilmoittautuminen laitettiinkin uuteen yritykseen Tassutörmän kokeeseen. Yhdet treenit saatiin koetta edeltävälle viikonlopulle Tassutörmälle, ja taas Vaakku porhalsi komeasti satasen radan. Vieraat maalimiehet nousi umpipiiloista, ja toisaalta Vaakku löysi hienosti ja jätti sujuvasti ilmaisematta kuusen alusen, jossa olin itse ollut piilossa toiselle koiralle. Vaakku onkin ollut koko kauden niin jäätävän varma rullan kanssa, että pitäisi ehkä luottaa siihen?
Talvisen kylmät olosuhteet sattui myös Tassutörmän kokeeseen. Vaakun kanssa päästiin ensimmäisenä radalle, ja nyt meno oli alusta alkaen sitä mitä pitääkin. Vaakku lähti innokkaasti, teki isoja pistoja ja hyvää etsintää ja oli varma rullan kanssa. Ensimmäinen ukko löytyi oikeasta etukulmasta umpparista, toinen vasemmalta suunnillen 150 metristä laajalta hakkuuaukealta ja kolmas oikeasta takakulmasta umpparista. Etsintä oli reipasta loppuun asti, mutta ihan viimeinen näyttö oli selvästi totuttua hitaampi. Mahtoikohan Vaakku huomata, että voi räkä, tähän tämä nyt loppuu.
Henkilöhausta saatiin 167 pistettä eli tulos oli maaston osalta jo palkkarissa ja Vaakun eläkepaperit kansallisista palveluskoiralajeista enää 70 tottispisteen päässä. Tätä ei ehkä olisi pitänyt vielä iloita, sillä siihen ne maastopisteet sitten jäivätkin. Hieman äkkinäisellä valmistautumisella Vaakku toi esineruudusta yhden ainoan esineen. Vaakku ei näyttänyt olevan etsimässäkään ruudusta oikein mitään, kunhan vähän juoksenteli. Helpoksi ruuduksi tuo ei tosin osoittautunut niillekään, jotka oikeasti olivat sieltä esineitä etsimässä.
Pitkän pakkaspäivän päätteeksi piti suorittaa vielä tottelevaisuusosuus, joka meni odotetusti samaan puolivillaiseen tyyliin kuin viime kokeessa. Tottista ei tässä kokeitten välissä alettu enää virpomaan ja treenaamaan, vaan luotin että tulokseen tarvittavat 70 pistettä saadaan tehtyä joka tapauksessa. Kiltillä arvostelulla saatiinkin 85 pistettä ja sitä myötä koulutustunnus HK3 ja luokkavoitto yhteispisteillä 252. Siinä se nyt on, koko suora ylimmän luokan koulareita! Vaakku laittoi siis hieman Ränni-äitiä ja Nova-isoäitiä paremmaksi, eli on se vaan aikamoinen sissi. Mikä mahtavinta, niin Vaakku on edelleen yhdeksän vuotta täyttäneenä loistavassa kunnossa eikä esteet tai voittajaluokan hakurata vielä hidasta sitä yhtään. Nyt voidaankin hyvillä mielin eläköityä kansallisista palveluskoiralajeista ja jatkaa muitten virkistävien aktiviteettien parissa.
Päivänvaloa ei riittänyt metsässä treenaamiseen enää arki-iltoina, mutta parit hakutreenit saatiin syyskuun viimeiselle viikonlopulle. Lauantaina käytiin hieman isommalla porukalla Tassutörmällä tallaamassa kokopitkä 300 metrin rata. Halusin käydä läpi koko radan, mutta en juoksuttaa Vaakkua piippuun, joten pistotin melko harvakseltaan. Vaakku teki oikein hyvän treenin, eikä vaikuttanut lopussakaan väsyneeltä, vaikka maasto tuolla radalla onkin monin paikoin raskaskulkuista. Sunnuntaina treenattiin pienemmällä porukalla helpossa kangasmetsämaastossa Salonpäässä. Vaakku porhalsi taas vieraat ukot ylös satasen alueelta hyvässä potkussa. Oikein havahduin, että vieraat ukot hakumetsässä eivät ole enää aikoihin olleet mikään juttu, vaan ne etsitään ja niitten kanssa leikitään hyvällä innolla.
Päivä ei jatkunut juuri sen paremmin hakumaastossakaan. Vaakku oli etenkin alussa melko vaisu ja pistot ihan tynkiä, minä epäilin ensimmäistä ilmaisua valeeksi ja rullakin laukesi toisesta päästä ja roikkui läpi suorituksen ruotsalaismalliin. Lopputulemana nousi kaksi ukkoa, radan alusta ja lopusta. Kolmannellakin ukolla Vaakku oli käynyt kahteen kertaan, kenties löydöllä ja näytöllä, mutta tästä kaikesta sekoilusta hämmentyneenä ei käynyt minun luona siinä välissä. Jos jotain positiivista, niin kolmosluokan rata ei tuntunut ollenkaan niin pitkältä, etteikö sellaiselle tohtisi toistekin lähteä.
 |
| Eläkeläinen tottisarvostelussa 27.10.2018, kuva K Kylmänen |
Talvisen kylmät olosuhteet sattui myös Tassutörmän kokeeseen. Vaakun kanssa päästiin ensimmäisenä radalle, ja nyt meno oli alusta alkaen sitä mitä pitääkin. Vaakku lähti innokkaasti, teki isoja pistoja ja hyvää etsintää ja oli varma rullan kanssa. Ensimmäinen ukko löytyi oikeasta etukulmasta umpparista, toinen vasemmalta suunnillen 150 metristä laajalta hakkuuaukealta ja kolmas oikeasta takakulmasta umpparista. Etsintä oli reipasta loppuun asti, mutta ihan viimeinen näyttö oli selvästi totuttua hitaampi. Mahtoikohan Vaakku huomata, että voi räkä, tähän tämä nyt loppuu.
Henkilöhausta saatiin 167 pistettä eli tulos oli maaston osalta jo palkkarissa ja Vaakun eläkepaperit kansallisista palveluskoiralajeista enää 70 tottispisteen päässä. Tätä ei ehkä olisi pitänyt vielä iloita, sillä siihen ne maastopisteet sitten jäivätkin. Hieman äkkinäisellä valmistautumisella Vaakku toi esineruudusta yhden ainoan esineen. Vaakku ei näyttänyt olevan etsimässäkään ruudusta oikein mitään, kunhan vähän juoksenteli. Helpoksi ruuduksi tuo ei tosin osoittautunut niillekään, jotka oikeasti olivat sieltä esineitä etsimässä.
Pitkän pakkaspäivän päätteeksi piti suorittaa vielä tottelevaisuusosuus, joka meni odotetusti samaan puolivillaiseen tyyliin kuin viime kokeessa. Tottista ei tässä kokeitten välissä alettu enää virpomaan ja treenaamaan, vaan luotin että tulokseen tarvittavat 70 pistettä saadaan tehtyä joka tapauksessa. Kiltillä arvostelulla saatiinkin 85 pistettä ja sitä myötä koulutustunnus HK3 ja luokkavoitto yhteispisteillä 252. Siinä se nyt on, koko suora ylimmän luokan koulareita! Vaakku laittoi siis hieman Ränni-äitiä ja Nova-isoäitiä paremmaksi, eli on se vaan aikamoinen sissi. Mikä mahtavinta, niin Vaakku on edelleen yhdeksän vuotta täyttäneenä loistavassa kunnossa eikä esteet tai voittajaluokan hakurata vielä hidasta sitä yhtään. Nyt voidaankin hyvillä mielin eläköityä kansallisista palveluskoiralajeista ja jatkaa muitten virkistävien aktiviteettien parissa.
 |
| FI KVA JK3 EK3 HK3 BH Black Death Varis |
lauantai 20. lokakuuta 2018
Uuden äärellä: Nosework-koe
Nosework-kokeisiin tuli tutustuttua lokakuun puolivälissä heti kerralla osallistujan roolissa. Haloo pääsi varasijalta mukaan lauantain kokeeseen ja sinne lähdettiin haistelemaan koeilmapiiriä lunkisti ilman kummoisiakaan treenaamisia sitten toukokuisen hajutestin. Pahaksi onneksi sairastuin itse viikonlopun alla, mutta ajattelin lievittää kuumeista oloa lepäämällä koepaikalla kaikki odotusajat peiton alla autossa. Hyvä idea, mutta kyllä päivästä silti tuli kipeänä tosi pitkä ja raskas.
Ensin suoritettiin peräkkäin sisäetsintä ja laatikkoetsintä. Sisätilana oli takkahuone, jossa oli sohva, jääkaappi, vitriinikaappi ja työpöytiä. Haloo lähti heti hyvin etsimään huoneen reunaa myöten ja aika nopeasti jäi etsimään nimenomaan yhden työpöydän ympäristöstä. Se teki todella kovasti töitä tarkentaen hajun lähdettä pöydän alta ja päältä hyppäämällä sitä vasten. Lopulta se paikallisti hajun lähteen työpöydän takana seinässä olevan tussitaulun alareunasta ja teki hyvän ilmaisun siihen (aika 1:27). Tuomarin kommentit "Hieno, pitkä tarkentelu. Täsmälleen kätkölle. Voimakas nenänkäyttäjä. EHK:n arvoinen hajun tarkentelija."
Laatikkoetsinnässä enimmäisaika oli puolitoista minuuttia, ja sen kuluessa ei Haloo ilmaissut yhtään laatikkoa. Se etsi kyllä hienosti, mutta ei vain tehnyt löytöä. Laatikkoetsintä on ollut Haloolle jostain syystä se vaikein, ja toukokuussa hajutestiä varten sitä harjoiteltiinkin aika tavalla. Nyt en hoksannut sitä etukäteen koetta varten treenata.
Lounastauon jälkeen suoritettiin niinikään peräkkäin ulkoetsintä ja ajoneuvoetsintä. Kuvan ulkoetsintäalueelta Haloo etsi hyvin ja löysi nopeasti kätkön potkulaudasta (aika 0:32). Tuomarin kommentit "Hieno reagointi ja hieno ilmaisu millilleen kätkölle. Hyvät aloitukset."
Ajoneuvoetsinnässä kohteina oli peräkärry ja henkilöauto, mutta kahden minuutin enimmäisajan puitteissa ei kätköä löytynyt. Tämä meni puhtaasti minun piikkiin, sillä kätkö oli auton keulassa rekisterikilven takana ja minä vein Haloota etsimään ihan kaikkialle muualle.
Tällä kertaa saatiin siis pisteet vain sisäetsinnästä ja ulkoetsinnästä, mutta oppia tuli senkin edestä! Laatikot meni treenilistalle ja omaan ohjaamiseen ja toimintaan tuli kovasti uutta oppia. Hajutestistä jäi sellainen mielikuva, että aikaa on reilusti, mutta koeluokissa ei sitä aikaa niin paljon olekaan. Lajin koekäytännöt tuli nyt myös ainakin yhden kokeen osalta tutuksi.
Heti seuraavana päivänä oli Tassutörmällä IPO-koe, johon olin ilmoittanut Ainon peltojäljelle eli A-osakokeeseen. Nosework-päivän mittaan oma olo kävi lepäämistauoista huolimatta niin huonoksi, että toista samanlaista saati kipeämpää päivää ei voinut ajatellakaan. Pakko oli siis jättää koe väliin ja jäädä kotiin nukkumaan.
Koetta edeltävillä viikoilla Aino jäljesteli koetta ajatellen riittävän mittaisia ja ikäisiä jälkiä pitkässä liinassa, selvitti yleensä kulmat ilman kauhean isoja ylityksiä ja ilmaisi esineet melko varmasti. Kuitenkin ihan siinä kokeen alla sujui vaihtelevasti, joten ehkä siinäkin mielessä ei ollut huono sattuma potea kuumeflunssa juuri nyt.
Ensin suoritettiin peräkkäin sisäetsintä ja laatikkoetsintä. Sisätilana oli takkahuone, jossa oli sohva, jääkaappi, vitriinikaappi ja työpöytiä. Haloo lähti heti hyvin etsimään huoneen reunaa myöten ja aika nopeasti jäi etsimään nimenomaan yhden työpöydän ympäristöstä. Se teki todella kovasti töitä tarkentaen hajun lähdettä pöydän alta ja päältä hyppäämällä sitä vasten. Lopulta se paikallisti hajun lähteen työpöydän takana seinässä olevan tussitaulun alareunasta ja teki hyvän ilmaisun siihen (aika 1:27). Tuomarin kommentit "Hieno, pitkä tarkentelu. Täsmälleen kätkölle. Voimakas nenänkäyttäjä. EHK:n arvoinen hajun tarkentelija."
Laatikkoetsinnässä enimmäisaika oli puolitoista minuuttia, ja sen kuluessa ei Haloo ilmaissut yhtään laatikkoa. Se etsi kyllä hienosti, mutta ei vain tehnyt löytöä. Laatikkoetsintä on ollut Haloolle jostain syystä se vaikein, ja toukokuussa hajutestiä varten sitä harjoiteltiinkin aika tavalla. Nyt en hoksannut sitä etukäteen koetta varten treenata.
 |
| Ulkoetsintäalue 13.10.2018 |
Lounastauon jälkeen suoritettiin niinikään peräkkäin ulkoetsintä ja ajoneuvoetsintä. Kuvan ulkoetsintäalueelta Haloo etsi hyvin ja löysi nopeasti kätkön potkulaudasta (aika 0:32). Tuomarin kommentit "Hieno reagointi ja hieno ilmaisu millilleen kätkölle. Hyvät aloitukset."
Ajoneuvoetsinnässä kohteina oli peräkärry ja henkilöauto, mutta kahden minuutin enimmäisajan puitteissa ei kätköä löytynyt. Tämä meni puhtaasti minun piikkiin, sillä kätkö oli auton keulassa rekisterikilven takana ja minä vein Haloota etsimään ihan kaikkialle muualle.
Tällä kertaa saatiin siis pisteet vain sisäetsinnästä ja ulkoetsinnästä, mutta oppia tuli senkin edestä! Laatikot meni treenilistalle ja omaan ohjaamiseen ja toimintaan tuli kovasti uutta oppia. Hajutestistä jäi sellainen mielikuva, että aikaa on reilusti, mutta koeluokissa ei sitä aikaa niin paljon olekaan. Lajin koekäytännöt tuli nyt myös ainakin yhden kokeen osalta tutuksi.
Heti seuraavana päivänä oli Tassutörmällä IPO-koe, johon olin ilmoittanut Ainon peltojäljelle eli A-osakokeeseen. Nosework-päivän mittaan oma olo kävi lepäämistauoista huolimatta niin huonoksi, että toista samanlaista saati kipeämpää päivää ei voinut ajatellakaan. Pakko oli siis jättää koe väliin ja jäädä kotiin nukkumaan.
Koetta edeltävillä viikoilla Aino jäljesteli koetta ajatellen riittävän mittaisia ja ikäisiä jälkiä pitkässä liinassa, selvitti yleensä kulmat ilman kauhean isoja ylityksiä ja ilmaisi esineet melko varmasti. Kuitenkin ihan siinä kokeen alla sujui vaihtelevasti, joten ehkä siinäkin mielessä ei ollut huono sattuma potea kuumeflunssa juuri nyt.
tiistai 4. syyskuuta 2018
PK-mestikset
Briardien PK-mestiksiin Kyröskoskelle ilmoitin Vaakun lauantaille etsintäkokeeseen ja Ainon sunnuntaille debytoimaan jälkikokeeseen. Tällä kertaa ei tarvinnut lähteä kokeeseen henkilöhakuun ihan kylmiltään, sillä lomani aikana sain koolle yhdet hakutreenit, ja Vaakku porhalsikin ne tosi huipusti. Muutkin osa-alueet kokeiltiin kerran pari läpi, ja siinäpä Vaakun koevalmistelut olivat.
Ainon tottiksessa ja esineruudussa sen sijaan riittikin työmaata niin paljon, että viikko ennen kisoja oli nostettava kädet pystyyn ja peruttava osallistuminen. Aino on moottoriltaan hieman dieselimpi, eikä se luontaisesti tuo mitään tai tarjoa helposti aktiivisuutta, niin kylläpä niitä hankaluuksia sitten riittikin. Olisi pitänyt alkaa valmistautua huomattavasti aikaisemmin, esimerkiksi pari vuotta sitten. 😆
Vähistä briardiosallistujista poisjäännit ovat aina harmillisia. Kun tuli peruutus myös jäljen 3-luokkaan, ilmoitin että voidaan tulla ex tempore Haloon kanssa sille paikalle - kun nyt joka tapauksessa olen Vaakun kanssa kisoihin tulossa. Haloon kanssa ei ollut tarkoitus osallistua kokeisiin vielä aikoihin, joten koko kesänä ei oltu juurikaan treenattu ja kesäkuisen kokeen jälkeen sitä treenin tarvetta tuntui olevan etenkin jäljellä ja tottiksessa.
Kyröskoskelle ajeltiin Vaakun ja Haloon kanssa hyvissä ajoin jo torstaina, jolloin ehdittiin käydä järjestävän yhdistyksen Kyröskosken käyttökoirien kentällä pari kertaa treenaamassa. Vaakun koepäivä koitti lauantaina, ja aamulla arvontojen jälkeen lähdettiin maastoon. Kisakeskuksen läheltä alkoivat laajat kangasmetsämaastot, joissa mukavan lyhyin siirtymin saatiin suoritettua kaikki etsintäkokeen osa-alueet. Ensimmäisenä suoritettiin jäljet, ja jos viimeksi Vaakun jana oli paras miesmuistiin, niin nyt nähtiin se toinen äärilaita, pisteet 52/60.
Hakurata oli helppokulkuista aukeaa kangasmetsää, mutta maasto kumpuili sen verran, ettei ihan joka kolkkaan aina nähnyt, ja loppua kohden alue nousi hieman ylämäkeen. Hyvin kotoisan näköistä maastoa meille. Vaakku oli mukavan innoissaan, lähti aina halukkaasti, juoksi hienoja pistoja ja tein yhden yliheitonkin. Molemmat maalimiehet löytyi oikealta puolelta: puolipeitetty parikymmentä metriä etukulmasta eteenpäin ja umpipiilossa oleva ihan alueen lopusta ylämäestä. Rullailmaisun kanssa ei ollut nyt ongelmia eikä työskentelyssä muutenkaan juuri moitittavaa, pisteet etsintäkoirien parhaat 69/70.
Esineruudussa oli hyvä näkyvyys loivaan alamäkeen. Neljää esinettä etsittiin, mutta viidessä minuutissa Vaakku toi vain kolme. Vahvasti epäilen, että Vaakku haistoi muutaman metrin päästä sen neljännenkin, mutta kun se oli materiaaliltaan vähän tympeämpi juuriharja tai muu sellainen, niin mokoma jätti sen sujuvasti välistä ja päätti etsiskellä mukavampia esineitä. Pisteitä 24/30.
Pudotetun esineen noudossa Vaakku oli tavallista laiskempi. Yleensä se tekee koko matkan tottisseuraamista ja noutaa lujaa, mutta nyt ei ollut niin hanakassa kontaktissa ja juoksi noudon leppoisampaa laukkaa. Säännöt ei edellytä kuin mukana kulkemista ja 150 metrin noutokin sujui ripeästi tasaisella tempolla mennen tullen, joten pisteitä 20/20.
Maasto-osuudesta viimeisenä tehtiin tarkkusetsintä. Tuomari oli tarkkasilmäinen ja huomasi Vaakun pahan tavan tarkistaa ruutu (kivemman esineen toivossa) kokonaan, vaikka on jo pikkuesineen sijainnin sieltä haistanut. Pisteet 19/20.
Pitkän päivän päätteeksi palattiin kentälle tekemään tottikset. Otin Vaakun autosta valmistautumaan omaan vuoroon aivan liian aikaisin, mutta kyllä jo maastossa tuntui loppua kohti sellaista väsymistä, ettei mitään järin hyvää tottissuoritusta ollut odotettavissa muutenkaan. Seuraaminen oli näennäisesti hyvää ja noudot esteineen suoritettiin varmasti, mutta kunnollista särmää ja motivaatiota olisi kaivattu. Selvimmin väsyminen näkyi jäävissä liikkeissä ja eteenmenossa, joissa tuli hidastelua ja kaksi asentovirhettä. Pienenä valopilkkuna hyppynouto meni vieraskoreasti ilman kosketuksia. Tottispisteet 82. Hienosti kuitenkin 9-vuotiaalle veteraanille tuli ensiyrittämällä EK3 plakkariin 2-tuloksella 266 pistettä. Tällä tuloksella tuli myös beauceron- ja bouvierosallistujien joukosta luokkavoitto ja briardien EK-rotumestaruus!
Sunnuntaina oli Haloon vuoro startata ensimmäistä kertaa jälkikokeen 3-luokassa. Odotukset eivät olleet kauhean korkealla, kun kisamittaista jälkeä ei oltu koskaan ajettu ja kuten toukokuun kokeessa nähtiin, Haloo saattoi heittää hanskat tiskiin jo ennen kilometrin matkaa. Nöyrin mielin lähdettiin kuitenkin yrittämään.
Tällä kertaa jännitysnäytelmä nähtiinkin jo heti janalla. Haloo irtaantui lujaa ja luotisuoraan, reagoi jälkeen säpäkästi ja lähti jäljestämään innokkaasti. Valitettavasti se oli takajälki, ja oikeaan suuntaan käännyttyä Haloo ei halunnut edetä ollenkaan. Jana oli suoritettu, tuomari lähti pois ja siinä me sitten ihmeteltiin. Onneksi tovin kuluttua metsätiellä ohi meni pyöräilijä, sillä se sai Haloon ajatukset taas nitkahtamaan on-asentoon. Haloo kiinnostui taas jäljestä, lähti etenemään yhä kiihtyvällä innostuksella ja yhtään en uskaltanut jarrutella menoa, vaan yritin vain puolijuoksua pysytellä perässä. Yksi välikeppi jäi matkan varrelle, mutta niin vain päästiin loppuun asti kelpo määrä keppejä taskussa! Jälkipisteet 144/170.
Seuraavaksi suoritettiin esineruutu, josta me tarvittiin tulokseen yltääksemme vaivaiset 6 pistettä. Nykysäännöillä se tarkoittaa kahta esinettä, minkä kuvittelinkin toukokuisen kokeen ja treenien perusteella olevan pala kakkua. Mutta, mutta. Kakunpalan sijaan nähtiinkin sama ilmiö kuin janalla. Haloo haki ensimmäisen esineen tosi lujaa mennen tullen - ja sitten se ei enää käytännössä tehnytkään mitään. 😱 Esineruudusta pisteitä 0/30 eli maastopisteitten osalta ei ylletty tulokseen. Tottikseen ei lähdetty pelkän huvin ja urheilun vuoksi, etenkään nyt kun tekeminen oli näin häilyvää.
Ennakkoon arvelin, että tulos saattaa jäädä kiinni jälkikeppien määrästä, mutta sehän menikin sitten ihan toisin. Haloo osaa asiat ja niin halutessaan tekee ne huiman hienolla intensiteetillä ja vauhdilla (jana, jäljestys, ensimmäinen esine), mutta mentaalipuolella tulee nyt melkoisia erroreita. Treenattavaa siis riittää, jotta ensi kaudella voidaan tavoitella kolmosluokan tuloksia.
Ainon tottiksessa ja esineruudussa sen sijaan riittikin työmaata niin paljon, että viikko ennen kisoja oli nostettava kädet pystyyn ja peruttava osallistuminen. Aino on moottoriltaan hieman dieselimpi, eikä se luontaisesti tuo mitään tai tarjoa helposti aktiivisuutta, niin kylläpä niitä hankaluuksia sitten riittikin. Olisi pitänyt alkaa valmistautua huomattavasti aikaisemmin, esimerkiksi pari vuotta sitten. 😆
Vähistä briardiosallistujista poisjäännit ovat aina harmillisia. Kun tuli peruutus myös jäljen 3-luokkaan, ilmoitin että voidaan tulla ex tempore Haloon kanssa sille paikalle - kun nyt joka tapauksessa olen Vaakun kanssa kisoihin tulossa. Haloon kanssa ei ollut tarkoitus osallistua kokeisiin vielä aikoihin, joten koko kesänä ei oltu juurikaan treenattu ja kesäkuisen kokeen jälkeen sitä treenin tarvetta tuntui olevan etenkin jäljellä ja tottiksessa.
 |
| Rotumestiskokeen avaus Kyröskoskella 1.9.2018, kuva Minna Virtanen |
Kyröskoskelle ajeltiin Vaakun ja Haloon kanssa hyvissä ajoin jo torstaina, jolloin ehdittiin käydä järjestävän yhdistyksen Kyröskosken käyttökoirien kentällä pari kertaa treenaamassa. Vaakun koepäivä koitti lauantaina, ja aamulla arvontojen jälkeen lähdettiin maastoon. Kisakeskuksen läheltä alkoivat laajat kangasmetsämaastot, joissa mukavan lyhyin siirtymin saatiin suoritettua kaikki etsintäkokeen osa-alueet. Ensimmäisenä suoritettiin jäljet, ja jos viimeksi Vaakun jana oli paras miesmuistiin, niin nyt nähtiin se toinen äärilaita, pisteet 52/60.
Hakurata oli helppokulkuista aukeaa kangasmetsää, mutta maasto kumpuili sen verran, ettei ihan joka kolkkaan aina nähnyt, ja loppua kohden alue nousi hieman ylämäkeen. Hyvin kotoisan näköistä maastoa meille. Vaakku oli mukavan innoissaan, lähti aina halukkaasti, juoksi hienoja pistoja ja tein yhden yliheitonkin. Molemmat maalimiehet löytyi oikealta puolelta: puolipeitetty parikymmentä metriä etukulmasta eteenpäin ja umpipiilossa oleva ihan alueen lopusta ylämäestä. Rullailmaisun kanssa ei ollut nyt ongelmia eikä työskentelyssä muutenkaan juuri moitittavaa, pisteet etsintäkoirien parhaat 69/70.
Esineruudussa oli hyvä näkyvyys loivaan alamäkeen. Neljää esinettä etsittiin, mutta viidessä minuutissa Vaakku toi vain kolme. Vahvasti epäilen, että Vaakku haistoi muutaman metrin päästä sen neljännenkin, mutta kun se oli materiaaliltaan vähän tympeämpi juuriharja tai muu sellainen, niin mokoma jätti sen sujuvasti välistä ja päätti etsiskellä mukavampia esineitä. Pisteitä 24/30.
 |
| Varis rotumestiksissä Kyröskoskella 1.9.2018, kuva Henna Lindell |
Pudotetun esineen noudossa Vaakku oli tavallista laiskempi. Yleensä se tekee koko matkan tottisseuraamista ja noutaa lujaa, mutta nyt ei ollut niin hanakassa kontaktissa ja juoksi noudon leppoisampaa laukkaa. Säännöt ei edellytä kuin mukana kulkemista ja 150 metrin noutokin sujui ripeästi tasaisella tempolla mennen tullen, joten pisteitä 20/20.
Maasto-osuudesta viimeisenä tehtiin tarkkusetsintä. Tuomari oli tarkkasilmäinen ja huomasi Vaakun pahan tavan tarkistaa ruutu (kivemman esineen toivossa) kokonaan, vaikka on jo pikkuesineen sijainnin sieltä haistanut. Pisteet 19/20.
Pitkän päivän päätteeksi palattiin kentälle tekemään tottikset. Otin Vaakun autosta valmistautumaan omaan vuoroon aivan liian aikaisin, mutta kyllä jo maastossa tuntui loppua kohti sellaista väsymistä, ettei mitään järin hyvää tottissuoritusta ollut odotettavissa muutenkaan. Seuraaminen oli näennäisesti hyvää ja noudot esteineen suoritettiin varmasti, mutta kunnollista särmää ja motivaatiota olisi kaivattu. Selvimmin väsyminen näkyi jäävissä liikkeissä ja eteenmenossa, joissa tuli hidastelua ja kaksi asentovirhettä. Pienenä valopilkkuna hyppynouto meni vieraskoreasti ilman kosketuksia. Tottispisteet 82. Hienosti kuitenkin 9-vuotiaalle veteraanille tuli ensiyrittämällä EK3 plakkariin 2-tuloksella 266 pistettä. Tällä tuloksella tuli myös beauceron- ja bouvierosallistujien joukosta luokkavoitto ja briardien EK-rotumestaruus!
 |
| Etsintäkokeen rotumestari 2018, kuva Henna Lindell |
Sunnuntaina oli Haloon vuoro startata ensimmäistä kertaa jälkikokeen 3-luokassa. Odotukset eivät olleet kauhean korkealla, kun kisamittaista jälkeä ei oltu koskaan ajettu ja kuten toukokuun kokeessa nähtiin, Haloo saattoi heittää hanskat tiskiin jo ennen kilometrin matkaa. Nöyrin mielin lähdettiin kuitenkin yrittämään.
Tällä kertaa jännitysnäytelmä nähtiinkin jo heti janalla. Haloo irtaantui lujaa ja luotisuoraan, reagoi jälkeen säpäkästi ja lähti jäljestämään innokkaasti. Valitettavasti se oli takajälki, ja oikeaan suuntaan käännyttyä Haloo ei halunnut edetä ollenkaan. Jana oli suoritettu, tuomari lähti pois ja siinä me sitten ihmeteltiin. Onneksi tovin kuluttua metsätiellä ohi meni pyöräilijä, sillä se sai Haloon ajatukset taas nitkahtamaan on-asentoon. Haloo kiinnostui taas jäljestä, lähti etenemään yhä kiihtyvällä innostuksella ja yhtään en uskaltanut jarrutella menoa, vaan yritin vain puolijuoksua pysytellä perässä. Yksi välikeppi jäi matkan varrelle, mutta niin vain päästiin loppuun asti kelpo määrä keppejä taskussa! Jälkipisteet 144/170.
Seuraavaksi suoritettiin esineruutu, josta me tarvittiin tulokseen yltääksemme vaivaiset 6 pistettä. Nykysäännöillä se tarkoittaa kahta esinettä, minkä kuvittelinkin toukokuisen kokeen ja treenien perusteella olevan pala kakkua. Mutta, mutta. Kakunpalan sijaan nähtiinkin sama ilmiö kuin janalla. Haloo haki ensimmäisen esineen tosi lujaa mennen tullen - ja sitten se ei enää käytännössä tehnytkään mitään. 😱 Esineruudusta pisteitä 0/30 eli maastopisteitten osalta ei ylletty tulokseen. Tottikseen ei lähdetty pelkän huvin ja urheilun vuoksi, etenkään nyt kun tekeminen oli näin häilyvää.
Ennakkoon arvelin, että tulos saattaa jäädä kiinni jälkikeppien määrästä, mutta sehän menikin sitten ihan toisin. Haloo osaa asiat ja niin halutessaan tekee ne huiman hienolla intensiteetillä ja vauhdilla (jana, jäljestys, ensimmäinen esine), mutta mentaalipuolella tulee nyt melkoisia erroreita. Treenattavaa siis riittää, jotta ensi kaudella voidaan tavoitella kolmosluokan tuloksia.
 |
| Varis rotumestiksissä Kyröskoskella 1.9.2018, kuva Minna Virtanen |
torstai 30. elokuuta 2018
Isojen koirien puuhia
Videossa on pikku Aino isojen koirien puuhissa. ❤ Todellisuudessahan Aino on ihan ponin kokoinen ja videolta sai leikkailla aika tavalla Ainon tuhmailuja pois, että saatiin noin siisti pätkä jäljelle. 😄 Aino on lajista ainakin kovasti innoissaan, ja onhan se toki vuodessa jo oppinutkin yhtä ja toista!
Yksi aurinkoinen ja melkoisen tuulinen lauantaipäivä tuli vietettyä Muhoksella pellon laidalla erikoisjälkikoesuorituksia katsellen. Päivän aikana tuli taas nähtyä lajin haastavuus. Miten se voikin olla niin yksinkertaisen näköistä hommaa ja silti niin vaikeaa? Päivän saldona oli pari tulosta muille ja toivottavasti pientä treenikipinää itselle. Kuvia kokeesta täällä
Elokuun lopulla arki-iltapäivänä oli oman seuran IPO-koe, josta kävin katsomassa kenttäosiot Kiimingissä. Aika paljon oli tällä kertaa tuhmailuitiöitä ilmassa C-osassa, mutta pari koulutustunnusta oli kuitenkin tuloksena järjestäjäporukan, tuomarin ja kilpailijoitten päivän ahkeroinnista. Kuvia kokeesta täällä
Yksi aurinkoinen ja melkoisen tuulinen lauantaipäivä tuli vietettyä Muhoksella pellon laidalla erikoisjälkikoesuorituksia katsellen. Päivän aikana tuli taas nähtyä lajin haastavuus. Miten se voikin olla niin yksinkertaisen näköistä hommaa ja silti niin vaikeaa? Päivän saldona oli pari tulosta muille ja toivottavasti pientä treenikipinää itselle. Kuvia kokeesta täällä
Elokuun lopulla arki-iltapäivänä oli oman seuran IPO-koe, josta kävin katsomassa kenttäosiot Kiimingissä. Aika paljon oli tällä kertaa tuhmailuitiöitä ilmassa C-osassa, mutta pari koulutustunnusta oli kuitenkin tuloksena järjestäjäporukan, tuomarin ja kilpailijoitten päivän ahkeroinnista. Kuvia kokeesta täällä
perjantai 10. elokuuta 2018
Vaakulle EK2
Palveluskoiratouhuja jatkettiin Vaakun kanssa elokuussa etsintäkokeella. Lajin ykkösluokka suoritettiin Kemin yöttömän yön kisoissa neljä vuotta sitten. Nyt kun jälkikokeet saatiin päätökseen, tuli sopiva aika jatkaa tätä sivulajia.
Tulostavoittein, mutta ilman suurempia pisteodotuksia, ilmoitin Vaakun etsintäkokeeseen Raaheen. Laskin että kuudesta osa-alueesta jäljestys, tottelevaisuus ja esineruutu ovat tuttuja juttuja. Pudotetun esineen nouto ja tarkkuusetsintä oli nopeasti kokeiltu, ja nekin Vaakku muisti hyvin. Ehdottomasti arvoituksellisimmaksi osa-alueeksi tiesin henkilöhaun, sillä niin mielijohteesta ja leppoisalla asenteella ilmoittauduttiin kokeeseen, ettei yksissäkään hakutreeneissä ehditty käydä. Edellinen hakutreeni oli lähes vuoden takaa. 😲
Koepäivä aloitettiin maastossa jäljillä. Vaakku teki parhaan janasuorituksen miesmuistiin ja sai porukan ainoana jäljeltä täydet pisteet. Seuraavaksi päästiin hakuradalle, jonka vasen laita laski näkymättömiin ja oikea laita nousi mäen päälle. Radan puolivälissä Vaakku viipyi vasemmalla puolella omituisen pitkään näkymättömissä. Sitten sieltä alamäestä kurkisti Vaakku kysyvän näkäisenä, katosi taas ja hetken kuluttua juoksi lujaa luokse pieni oksanpätkä suussaan. Hyväksyin ilmaisun ja Vaakku vei vauhdikkaasti löydölle. Kiintorulla kaulassa näytti olevan kunnossa, joten ihmettelin, miten Vaakku ei ollut saanut rullaa otettua, vaikka maalimiehen mukaan oli kovasti yrittänyt. Suoritus jatkui ja toinen maalimies löytyi selvästi oikean takakulman tuntumasta mäen päältä. Vaakku tuli hakemaan minut tyhjin suin, mutta selvästi löytäneenä, ja kun aikaakaan ei enää ollut tuhlattavaksi, niin hyväksyin ilmaisun ja Vaakku vei taas vauhdikkaasti löydölle. Molemmat maalimiehet nousi, mutta arvatenkin ja ihan syystä pisteet ilmaisuista ja työskentelystä ropisivat.
Esineruutukin meni hieman alakanttiin, sillä kolmea esinettä tietysti haettiin, mutta Vaakku toi viidessä minuutissa vain kaksi. Tarkkuusetsintä ja pudotettu menivät onneksi ihan normisuorituksilla. Tarkalta tuomarilta tuli kuitenkin parin pisteen vähennys tarkkiksen työskentelystä ja pisteen vähennys pudotetussa, kun paluuvauhti ei ollut niin luja kuin menovauhti. Kaikkiaan maastosta saatiin kuin saatiinkin ihan reilusti tulokseen riittävät 170 pistettä.
Tottikset tehtiin Raahessa Käpälämäen kentällä, joka on suurimmaksi osaksi sorapohjainen. Pahimmoilleen tottisten alkaessa alkoi myös auringonpaiste, joten kenttä oli melko kuuma. Vaakku oli kuitenkin yllättävänkin hyvässä potkussa vielä näin päivän päätteeksi ja teki innokkaasti 88 pisteen tottiksen. Selvimpinä virheinä tuli taas liikkeestä istumisessa asentovirhe, hypyssä kosketukset ja eteenmenossa toinen maahan-käsky.
Noudoissa Vaakku hauskasti intoili perusasennossa niin, että istui välillä ihan kurrena molemmat etutassut irti maasta. Paikkamakuussa minä puolestani sekoilin hieman, kun ajattelin, että sääli auringonpaisteessa makaavaa koiraa, mutta ihanaa itse päästä näkösuojan varjoon istumaan hetkeksi ...ja samassa tajusin, että mehän ollaan kakkosluokassa eli se siitä varjopaikasta ja siirryin sujuvasti piilon viereen koiran näkösälle. 😄 Kotiinviemisiksi saatiin siis EK2 pistein 258 ja samalla varmistui, että rotumestiksiin syyskuussa lähdetään tavoittelemaan tulosta etsintäkokeen 3-luokkaan.
Tulostavoittein, mutta ilman suurempia pisteodotuksia, ilmoitin Vaakun etsintäkokeeseen Raaheen. Laskin että kuudesta osa-alueesta jäljestys, tottelevaisuus ja esineruutu ovat tuttuja juttuja. Pudotetun esineen nouto ja tarkkuusetsintä oli nopeasti kokeiltu, ja nekin Vaakku muisti hyvin. Ehdottomasti arvoituksellisimmaksi osa-alueeksi tiesin henkilöhaun, sillä niin mielijohteesta ja leppoisalla asenteella ilmoittauduttiin kokeeseen, ettei yksissäkään hakutreeneissä ehditty käydä. Edellinen hakutreeni oli lähes vuoden takaa. 😲
Koepäivä aloitettiin maastossa jäljillä. Vaakku teki parhaan janasuorituksen miesmuistiin ja sai porukan ainoana jäljeltä täydet pisteet. Seuraavaksi päästiin hakuradalle, jonka vasen laita laski näkymättömiin ja oikea laita nousi mäen päälle. Radan puolivälissä Vaakku viipyi vasemmalla puolella omituisen pitkään näkymättömissä. Sitten sieltä alamäestä kurkisti Vaakku kysyvän näkäisenä, katosi taas ja hetken kuluttua juoksi lujaa luokse pieni oksanpätkä suussaan. Hyväksyin ilmaisun ja Vaakku vei vauhdikkaasti löydölle. Kiintorulla kaulassa näytti olevan kunnossa, joten ihmettelin, miten Vaakku ei ollut saanut rullaa otettua, vaikka maalimiehen mukaan oli kovasti yrittänyt. Suoritus jatkui ja toinen maalimies löytyi selvästi oikean takakulman tuntumasta mäen päältä. Vaakku tuli hakemaan minut tyhjin suin, mutta selvästi löytäneenä, ja kun aikaakaan ei enää ollut tuhlattavaksi, niin hyväksyin ilmaisun ja Vaakku vei taas vauhdikkaasti löydölle. Molemmat maalimiehet nousi, mutta arvatenkin ja ihan syystä pisteet ilmaisuista ja työskentelystä ropisivat.
 |
| Black Death Varis 4.8.2018, kuva Veera Soukka |
Esineruutukin meni hieman alakanttiin, sillä kolmea esinettä tietysti haettiin, mutta Vaakku toi viidessä minuutissa vain kaksi. Tarkkuusetsintä ja pudotettu menivät onneksi ihan normisuorituksilla. Tarkalta tuomarilta tuli kuitenkin parin pisteen vähennys tarkkiksen työskentelystä ja pisteen vähennys pudotetussa, kun paluuvauhti ei ollut niin luja kuin menovauhti. Kaikkiaan maastosta saatiin kuin saatiinkin ihan reilusti tulokseen riittävät 170 pistettä.
Tottikset tehtiin Raahessa Käpälämäen kentällä, joka on suurimmaksi osaksi sorapohjainen. Pahimmoilleen tottisten alkaessa alkoi myös auringonpaiste, joten kenttä oli melko kuuma. Vaakku oli kuitenkin yllättävänkin hyvässä potkussa vielä näin päivän päätteeksi ja teki innokkaasti 88 pisteen tottiksen. Selvimpinä virheinä tuli taas liikkeestä istumisessa asentovirhe, hypyssä kosketukset ja eteenmenossa toinen maahan-käsky.
Noudoissa Vaakku hauskasti intoili perusasennossa niin, että istui välillä ihan kurrena molemmat etutassut irti maasta. Paikkamakuussa minä puolestani sekoilin hieman, kun ajattelin, että sääli auringonpaisteessa makaavaa koiraa, mutta ihanaa itse päästä näkösuojan varjoon istumaan hetkeksi ...ja samassa tajusin, että mehän ollaan kakkosluokassa eli se siitä varjopaikasta ja siirryin sujuvasti piilon viereen koiran näkösälle. 😄 Kotiinviemisiksi saatiin siis EK2 pistein 258 ja samalla varmistui, että rotumestiksiin syyskuussa lähdetään tavoittelemaan tulosta etsintäkokeen 3-luokkaan.
 |
| Black Death Varis 4.8.2018, kuva Veera Soukka |
sunnuntai 29. heinäkuuta 2018
Huh hellettä ja RTK2
Tänä kesänä aurinko on porottanut hurjia hellelukemia viikkotolkulla. Taivaalta ei ole saatu vettä montaakaan pisaraa, joten kuumuus ja kuivuus ovat koetelleet luontoa monessa mielessä. Heinäkuussa oli yksi lomaviikko, mutta puolta tuntia pidempään kerrallaan ei pystynyt pihalla mitään askaretta tekemään siinä paahteessa. Kotona onneksi on mukavan viileää, joten koirienkaan ei ole tarvinnut sisällä kärsiä kuumuudesta.
Purutreenit pyöri normaalisti helteilläkin, ja lisäksi käytiin Ainon kanssa koirakoulu Kisman tokokurssilla ja Vaakun kanssa rallytokokurssilla. Kurssit alkoivat kesäkuussa sopivasti hieman ennen Ainon tokokoetta ja Vaakulle kaavailemiani rallykisoja. Siellä saatiin siis kaivattuja ryhmäpaikkiksia, liikkurointia, rallyratatreeniä ja sääntöviidakkokertausta. Omat treenailut sen sijaan jäi helteillä vähiin. Muutamaan otteeseen käytiin illemmalla puuhastelemassa pieniä tottisjuttuja kuten jäävien asentoja, perusasentoon nousuja ja heitetyn kapulan koomasta heräämistä.
Heinäkuu on melko hiljainen palveluskoirakoerintamalla, joten silloin oli hyvä aika rallytokokisoille. Vaakun kanssa suoritettiin alokasluokka helmikuussa ja nyt lähdettiin tavoittelemaan kolmea avoimen luokan tulosta. Avoin luokkakin perustuu vielä enimmäkseen muista lajeista saavutettuun perusosaamiseen, joten ihan uutena asiana meille tuli vain pyörähdys seuraamisen aikana.
Ensimmäinen startti käytiin Kiimingissä Heli Kelhälän tuomaroimissa rallytokokisoissa. Sää oli helteinen kuinkas muuten, mutta kylläpä olikin helppoa kisoissa käymistä pyörähtää reilun minuutin suoritus neljän koiran luokassa ja ajella 100 pisteen tulos ja 1. sija taskussa kotiin. Hieman toista on urakoida kahdeksan tunnin päivä yhden tuloksen eteen palveluskoirakokeessa. 😄
Seuraavana viikonloppuna käytiin kaksi avoimen luokan rallykisaa belgianpaimenkoirien rotumestiksissä Oulussa. Päivä oli hurjan helteinen, mikä toista kisaa odotellessa alkoi jo hieman tuntua omassakin jaksamisessa. Ensimmäinen kisa oli hallissa, mutta ilma oli sielläkin seisova. Taru Leskisen tuomaroimana Vaakku sai radalta 97 pistettä ja sillä sijoituttiin kolmanneksi. Hannele Pirttimaan rata oli rakennettu ulos kivituhkakentälle, ja siltä saatiin 96 pistettä, kolmannen tuloksen myötä RTK2 ja niinikään 3. sija.
Molemmilla radoilla oli hieman säätöä pyörähdyksen kanssa, vaikka se treeneissä oli jo sujunutkin hyvin. Lisäksi, arvostelulaji kun on kyseessä, tuli nyt ehkä hieman aiempaa ankarammin vähennyksiä liian liki eteen istumisista ja sellaisista. Joka tapauksessa sujuvasti ja erinomaisen motivoituneilla suorituksilla saatiin avo-luokkakin tekaistua. Rallykurssilla ehdittiin vielä parin treenikerran verran katsoa voittajaluokan kuvioita, ja niiden opettelua jatketaan sitten hallikaudella itsekseen ja ehkä jollain kurssillakin.
Sään salliessa (tai oikeammin estäessä kaiken muun liikkumisen) on koirat uineet paljon. Jäälin montuilla ollaan hurjasta sesongista huolimatta aina melko helposti löydetty sopiva rauhallinen ja riittävä rantapläntti uimiseen. Itse tuli uitua vain kerran, mutta etenkin Aino ja Haloo ovat uineet sitten minunkin edestä. Niillä kasvaa varmasti kohta räpylät tassuihin, kun ne oikein antaumuksella ui ja ui ja ui ja ui ja malttaa käydä rannassa vain hetken verran. Silloinkin, jos kotiinlähtö mainitaan, niin loiskahdus käy saman tien. 😃
Purutreenit pyöri normaalisti helteilläkin, ja lisäksi käytiin Ainon kanssa koirakoulu Kisman tokokurssilla ja Vaakun kanssa rallytokokurssilla. Kurssit alkoivat kesäkuussa sopivasti hieman ennen Ainon tokokoetta ja Vaakulle kaavailemiani rallykisoja. Siellä saatiin siis kaivattuja ryhmäpaikkiksia, liikkurointia, rallyratatreeniä ja sääntöviidakkokertausta. Omat treenailut sen sijaan jäi helteillä vähiin. Muutamaan otteeseen käytiin illemmalla puuhastelemassa pieniä tottisjuttuja kuten jäävien asentoja, perusasentoon nousuja ja heitetyn kapulan koomasta heräämistä.
 |
| Aino 17.7.2018 |
Heinäkuu on melko hiljainen palveluskoirakoerintamalla, joten silloin oli hyvä aika rallytokokisoille. Vaakun kanssa suoritettiin alokasluokka helmikuussa ja nyt lähdettiin tavoittelemaan kolmea avoimen luokan tulosta. Avoin luokkakin perustuu vielä enimmäkseen muista lajeista saavutettuun perusosaamiseen, joten ihan uutena asiana meille tuli vain pyörähdys seuraamisen aikana.
Ensimmäinen startti käytiin Kiimingissä Heli Kelhälän tuomaroimissa rallytokokisoissa. Sää oli helteinen kuinkas muuten, mutta kylläpä olikin helppoa kisoissa käymistä pyörähtää reilun minuutin suoritus neljän koiran luokassa ja ajella 100 pisteen tulos ja 1. sija taskussa kotiin. Hieman toista on urakoida kahdeksan tunnin päivä yhden tuloksen eteen palveluskoirakokeessa. 😄
Seuraavana viikonloppuna käytiin kaksi avoimen luokan rallykisaa belgianpaimenkoirien rotumestiksissä Oulussa. Päivä oli hurjan helteinen, mikä toista kisaa odotellessa alkoi jo hieman tuntua omassakin jaksamisessa. Ensimmäinen kisa oli hallissa, mutta ilma oli sielläkin seisova. Taru Leskisen tuomaroimana Vaakku sai radalta 97 pistettä ja sillä sijoituttiin kolmanneksi. Hannele Pirttimaan rata oli rakennettu ulos kivituhkakentälle, ja siltä saatiin 96 pistettä, kolmannen tuloksen myötä RTK2 ja niinikään 3. sija.
Molemmilla radoilla oli hieman säätöä pyörähdyksen kanssa, vaikka se treeneissä oli jo sujunutkin hyvin. Lisäksi, arvostelulaji kun on kyseessä, tuli nyt ehkä hieman aiempaa ankarammin vähennyksiä liian liki eteen istumisista ja sellaisista. Joka tapauksessa sujuvasti ja erinomaisen motivoituneilla suorituksilla saatiin avo-luokkakin tekaistua. Rallykurssilla ehdittiin vielä parin treenikerran verran katsoa voittajaluokan kuvioita, ja niiden opettelua jatketaan sitten hallikaudella itsekseen ja ehkä jollain kurssillakin.
 |
| Haloo 17.7.2018 |
Sään salliessa (tai oikeammin estäessä kaiken muun liikkumisen) on koirat uineet paljon. Jäälin montuilla ollaan hurjasta sesongista huolimatta aina melko helposti löydetty sopiva rauhallinen ja riittävä rantapläntti uimiseen. Itse tuli uitua vain kerran, mutta etenkin Aino ja Haloo ovat uineet sitten minunkin edestä. Niillä kasvaa varmasti kohta räpylät tassuihin, kun ne oikein antaumuksella ui ja ui ja ui ja ui ja malttaa käydä rannassa vain hetken verran. Silloinkin, jos kotiinlähtö mainitaan, niin loiskahdus käy saman tien. 😃
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)