Kiertopalkintojen kautta vuoteen 2019

Alkuvuosi on vuosikokousten aikaa, ja niissä usein jaetaan erilaisia kiertopalkintoja edellisvuoden tulosten perusteella. Briardi on pienilukuinen rotu, joten rotuyhdistyksen kilpailuissa osallistujia on vähän ja joinakin vuosina saattaa yksikin tulos riittää voittoon. Yhtä kaikki se yksikin tulos vaatii treenaamista, koekentällä esiintymisen ja onnistumisen ja on peeärrää rodulle. Kannan mielelläni aina oman pienen korren kekoon osallistumalla rotuyhdistyksen kilpailuihin, vaikka ihan kärkisijoja ei olisikaan odotettavissa. Mukavampi aina voittajille, kun osallistujia on enemmän ja rotuyhdistykselle, kun jäsenistö on aktiivista. Tällä kertaa Varis vei useamman kategorian nimiinsä; se oli viime vuoden paras briardi palveluskoiralajeissa ja rallytokossa, rallytokotulokas ja Berger de Brie, joka on eräänlainen allround-palkinto monipuolisesti menestyneelle briardille.

Edustamassamme paikallisessa palveluskoirayhdistyksessä Varis sijoittui vuoden palveluskoirakisassa hienosti toiseksi ja Haloo voitti Barron malja -kiertopalkinnon parhailla läpimenoluokkien tottelevaisuuspisteillä.

Haloo & Barron malja

Alkaneelle vuodelle on suunnitteilla treeniä, kokeita ja vähän reissujakin. Nuorison (varsinainen nuoriso onkin, kun täyttävät kohta jo neljä vuotta) kanssa pitää työstää parempaa yhteistyötä ja suhdetta. Sen myötä tekeminen ja suoritukset toivottavasti kantavat tuloksiin jäljellä ja kenties muissakin lajeissa. Maakuntamatkailua on suunnitteilla ainakin hakuleirin merkeissä Jyäskylään ja pk-rotumestisten merkeissä Raisioon. Tänä vuonna on tarkoitus tehdä yksi reissu myös Ranskaan. Konkreettisia tulostavoitteita on taas kauhean vaikea asettaa, mutta sanotaan nyt vaikka Vaakulle RTK3, Haloolle JK3 ja RTK1, Ainolle JK1, A-osakoe, RTK1 ja RTK2.

Hyvä vuosi

Vuoden päätteeksi voi todeta, että oli ihan hyvä vuosi. Turrit pysyivät hengissä ja suhteellisen terveinäkin. Päätin jo alkuunsa, että tänä vuonna ei reissata maailmalla, vaan kisataan ja tehdään tuloksia. Tuloksista vastasi lähinnä vain Vaakku, mutta toisaalta nuoremmilla todennäköisesti on enemmän vuosia vielä edessäänkin. Pariin uuteen lajiinkin tuli tutustuttua, joten monenmoista on turrien kanssa vuoden aikana puuhasteltu.

Tavoitteet vuodelle 2018

Vaakku: käyttövaliotulos, RTK1 ja RTK2

Haloo: JK2

Aino: JK1, A-osakoe

...ja miten meni

Vaakku: FI KVA, PIIRM-18, RM-18, 2xJK3, EK2, EK3, HK3, RTK1, RTK2

Haloo: JK2, NW-hajutesti

Aino: Toko AVO2

Vaakun kanssa asetetut tavoitteet ylittyivät roimasti. Päätavoite käyttövalionarvosta täyttyi heti alkukaudesta, joten jatkoimme sitten samoilla tulilla etsintäkoe- ja hakukoehommia. Piirinmestaruus muitten palveluskoirien joukossa tällaisen marginaalirodun kanssa oli hieno kirsikka kakussa. Haloonkin kanssa päästiin tavoitteeseen, mutta Aino-rukka sen sijaan ei päässyt edes yrittämään omiaan. Vaakulla on jo kymmenes ikävuosi pitkällä ja kansallisista palveluskoiralajeista saavutettuna kaikki mitä toivoa voi, joten luonnollisesti Aino ja Haloo saavat nyt enemmän sijaa tuolla saralla.

Jokaiselle joulusukka ansionsa mukaan 😂

Haavanhoitoa ja rallytokoa

Marraskuun alussa Varikselta poistettiin kaksi ihokasvainta, joiden leikkaus meni oikein hyvin, mutta leikkaushaavoja paranneltiin pitkään. Vaakun lavasta poistettiin talipatti, jonka tilalle tuli siisti kahdentoista ompeleen vetoketju. Toinen irtonainen, mutta kiinteämmän tuntuinen kasvain leikattiin etujalasta. Tämä oli haastavampi ommeltava, kun jalassa ylimääräistä nahkaa ei isommin ole. Palkeenkielen avulla nahkaa sai hieman venytettyä sulkemisen avuksi, mutta keskelle jäi vielä pieni avohaavakohta.

Hienosti parantuneesta lavasta poistin ompeleet kymmenen päivän jälkeen, mutta niin vain seuraavana päivänä haava poksahti kolmen sentin matkalta auki. Tuohon kohtaan muodostui istuessa ihopoimu, ja sen kohdalta haava antoi periksi. Suihkutteluhoitoa siis jatkettiin ja haava umpeutuikin itsekseen nopeasti.

Jalan haava parani hitaammin ja siinä pidettiin ompeleet pidempään. Kävin näyttämässä jalkaa eläinlääkärissäkin, kun paraneminen ei tuntunut edistyvän. Kotiin palattiin kuitenkin luvalla ottaa ompeleet pois ja kehoituksella jatkaa vain edelleen suihkutteluhoitoa, kun ei tulehduksen merkkejä ollut. Ja kyllähän jalan haavakin sitten lopulta parani ilman mitään lääkekuureja.

Ilmoitin Vaakun marras-joulukuulle rallytokokurssille opettelemaan voittajaluokan kuvioita. Ensimmäinen kurssikerta jäi pitkittyneen leikkaushaavan parantelun ja kennelyskän varoajan vuoksi väliin. Loput neljä kurssikertaa käytiin pitkän toipilasajan jälkeen innokkaina opettelemassa uusia kylttejä ja tekemässä ratatreeniä. Ensimmäisellä treenikerralla ei saatu radasta tehtyä kunnolla juuri mitään, kun meidän oikealla puolella seuraaminen oli täysin alkutekijöissä. Seuraavaksi kerraksi ehdittiin asiaa itse hieman harjoittelemaan ja sitten päästiin jo radallakin hyvään alkuun.

Vaakku on yhdeksän vuotta seurannut vasemmalla puolen todella hanakasti ja kaikenlaisiin häiriöihin ja harhautusyrityksin lankeamatta, joten oikealla puolella seuraamisen opettelu on vähän kuin itse joutuisi opettelemaan vasenkätiseksi. Oikeanpuoleisesta perusasennosta ja yhden askeleen seuraamisesta opettelu kuitenkin lähti etenemään - kuten aikoineen vasemmalla puolellakin. Kepillä on kätevä muodostaa koiralle oikealle lokero ja auttaa pysymään suorassa myös asennonvaihdoissa. Näissä oikeanpuolisissa kuvioissa ja kaikissa uusissa käännöksissä ja pyörityksissä meillä riittääkin työsarkaa pitkäksi aikaa ja tähtäin on näillä näkymin ensi kesän rallykokeissa.

Agilityjatkot

Alkutalven aktiviteettina jatkettiin Haloon kanssa agilityopintoja. Alkeiskurssi käytiin kaksi vuotta sitten, ja nyt loikattiin suoraan jatkokurssi 2:lle. Hieman omatoimitreeniä pohjalle ja kotiläksyjä (ja oheiset videot) omalla hallilla, niin mehän solahdettiin tasoltamme ihan hyvin kakkoskurssilaisten joukkoon.

Kurssilla tehtiin ratoja muutaman esteen pätkissä, ja enemmän harjoittelua vaativia esteitä treenattiin erikseen. Viimeisellä seitsemästä kurssikerrasta mentiin pidempi yli 20 esteen rata. Valitettavasti meillä sairastettiin kennelyskä marraskuun alkupuolella, joten kaksi treenikertaa meni meillä ohi varoajan täyttymistä odotellessa.

Tämä agilityspurtti kursseineen ja omatoimitreeneineen oli ihan mukava, mutta ei agility koiraharrastuksista kyllä ihan omalle mukavuusalueelleni osu. Haloossa kuitenkin on potentiaalia ja se kaipaa joka tapauksessa tekemistä, niin kyllä sitä aina yhden kurssin verran voi itsekin venyä. Haloo tuntuu tykkäävän vauhdikkaasta menosta, vaikka sillä onkin taipumusta oman suoritusvuoronsa alussa orientoitumisvaikeuksiin ja väärälle esteelle ennätettyään herkkähipiäisyyteen. Onneksi palkkapatukka toimii aina orientoitumisessa silmänräpäyksessä, ja ehkä tästä on hyötyä myös palveluskoiralajien mielenailahteluihin.



Miten ne aksailut sitten menivät? Meidän vähäisetkin irtoamis- ja etupalkkatreenit olivat jääneet Haloolle hyvin mieleen, ja kurssillakin sillä oli fokus oikein hienosti eteenpäin. Haloo ei kääntyile esteitten jälkeen kyselemään, vaan se porhaltaa mielellään täyttä höyryä eteenpäin. Jääräpäinen fokus eteenpäin on mukava asia suorilla, mutta ei silloin kun pitäisi ohjautua jonnekin muualle. Aika usein sainkin tuskailla, että ei varmasti käänny, en varmasti ehdi tai meni jo!



Renkaan ajattelin olevan hankala, kun se on kurssilla hieman eri näköinen ja osana vauhdikasta ratapätkää. Väärässäpä olin. Haloo haki vauhdissakin kurssimaneesin mustan renkaan hienosti, vaikka kokemusta erinäköisistä renkaista tai radalla etenemisestä ei vielä paljon olekaan. Ylipäätään vieraat esteet eivät tuntuneet olevan mikään juttu.



Omatoimitreeneissämme Haloo on pujotellut kuutta keppiä ohjureilla. Kurssilla tehtiin täyspitkää pujottelua verkoilla, joita jätettiin vähän kerrallaan pois. Haloo meni yllättävän hienosti! Se selvästi osasi helposta lähestymiskulmasta hakea itse oikeaan väliin ja suoritti puhtaasti, vaikkei pujottelussa viimeisellä treenikerralla ollut enää montaakaan verkkoa.



Kontaktiesteistä A:lla meillä on juoksukontaktit ja puomilla sekä keinulla pysäytykset. Pysähtymiset on tarkoitus opettaa seisaalleen, mutta se asento on vielä opettelematta ja niinpä Haloo pyrkii vielä menemään maahan. Kontaktiesteitten omatoimiharjoittelua hankaloittaa suuresti se, että esteet pitäisi omin voimin siirtää ja koota kentälle.



Nyt agilityaiheisen alkutalven jälkeen taidetaan vaihtaa taas tottislinjalle. Jatketaan agilityhommia sitten taas kun siltä tuntuu - ja ehkäpä kisaradalle sitten 2020?

Jos metsään haluat mennä nyt

Haloon ja Ainon kanssa käytiin loppusyksyn viikonloppuina metsässä treenaamassa maastolajeja niin ahkerasti kuin suinkin ennätettiin. Säät on tuolloin treenaamiseen parhaat mahdolliset, kunnes talvi sitten tulee ja tekee puolen vuoden treenitauon.

Esineruudussa Aino yllätti. Elokuussa väännettiin kovasti esineitten tuomisesta, mutta asiat olivat loksahtaneet raiteilleen Ainon otsatukan alla ja nyt se kiidätti esineitä minulle ihan into piukassa. Toivotaan että homma jatkuu näin keväälläkin. Haloolla suurin ongelma piillee etsintälinjalla siirtymisissä. Etsintälinjalla se koomaa ruutuun pääsyä ja perusasennon ottaminen saati uuteen lähetyspaikkaan siirtyminen on jähmeää. Korjaussarjaksi tehtiin etsintälinjalla esineen tuomisen jälkeen seuraamista namipalkalla, ja oikein aktiivista seuraamista tehdessä vapautin suoraan ruutuun hakemaan seuraavan esineen. Toivottavasti tällä aikaa päälle saadaan kooma pois ja aktiivisuutta tilalle.

Metsäjäljellä Haloo mennä porhaltaa oikein vimmalla ja selvittää jäljet taitavasti. Ongelmat taitavat liittyä vain tilanteisiin, joissa sen tekemistä ohjaillaan (tai se kokee niin). Ongelma ei ole nyt tullut esiin, mutta toivottavasti näistä syksyn jäljistä on kuitenkin ollut hyötyä oikeanlaisen rutiinin muodostumisessa. Venytellään Haloon ohjailun sietämisen rajoja sitten keväällä vaikkapa ajamalla jälkiä lyhyemmässä liinassa.

Siinä missä Haloon jäljestys oli mukava jättää talvitauolle, niin Ainon kanssa oltaisiin kaivattu muutama lisäviikko. Ainon kanssa jäätiin vähän samanlaiseen vääntöön kuin käytiin esineruudun kanssa. Jäljellä se ensimmäisen puoliskon kyselee "Miksi?" ja jossain vaiheessa se sitten vain lähtee ja ajaa aivan suvereenisti ja hyvällä ilmeellä loppuun asti. Nähdyn esineruutukehityksen jälkeen odotan jännityksellä ensi kevään jälkiä.

Haloon kanssa treenaillessa tuli mieleen, että miksi päälajina tulee aina harrastettua metsäjälkeä? Haloo on innokas tekemään ihan mitä tahansa tehtäviä, joten miksipä ei voisi sen kanssa ottaakin päälajiksi etsintäkoetta. Jälkien vanhetessa onkin nyt hieman laiteltu alulle pudotetun esineen noutoa ja tarkkuusetsintää.

Vaakulle HK3!

Nälkä tunnetusti kasvaa syödessä. Mestisten jälkeen mietin, pitäisikö vielä Vaakun kanssa yrittää kolmosluokan tulosta myös hakukokeesta. Etsintäkokeitten hakuosuuksista oli jäänyt ihan luottavainen olo, joten ilmoitin Vaakun hakukokeeseen Rovaniemelle, ja varalle jäi vielä kokeet Tassutörmällä ja Haapavedellä.

Päivänvaloa ei riittänyt metsässä treenaamiseen enää arki-iltoina, mutta parit hakutreenit saatiin syyskuun viimeiselle viikonlopulle. Lauantaina käytiin hieman isommalla porukalla Tassutörmällä tallaamassa kokopitkä 300 metrin rata. Halusin käydä läpi koko radan, mutta en juoksuttaa Vaakkua piippuun, joten pistotin melko harvakseltaan. Vaakku teki oikein hyvän treenin, eikä vaikuttanut lopussakaan väsyneeltä, vaikka maasto tuolla radalla onkin monin paikoin raskaskulkuista. Sunnuntaina treenattiin pienemmällä porukalla helpossa kangasmetsämaastossa Salonpäässä. Vaakku porhalsi taas vieraat ukot ylös satasen alueelta hyvässä potkussa. Oikein havahduin, että vieraat ukot hakumetsässä eivät ole enää aikoihin olleet mikään juttu, vaan ne etsitään ja niitten kanssa leikitään hyvällä innolla.

Seuraavana viikonloppuna ajeltiin Vaakun kanssa hakukokeeseen Rovaniemelle. Juuri koeviikonlopuksi saatiin muutaman asteen pakkaset ja maa peittyi hiuksenhienosti kuuraan ja lumeen. Meidän päivä alkoi heti enteilevästi, kun ajoin harhaan Tassuvaarasta, vaikka olen siellä useaan otteeseen aiemminkin käynyt. Onneksi lopulta myöhästyin kokeen avauksesta vain viitisen minuuttia.

Päivä ei jatkunut juuri sen paremmin hakumaastossakaan. Vaakku oli etenkin alussa melko vaisu ja pistot ihan tynkiä, minä epäilin ensimmäistä ilmaisua valeeksi ja rullakin laukesi toisesta päästä ja roikkui läpi suorituksen ruotsalaismalliin. Lopputulemana nousi kaksi ukkoa, radan alusta ja lopusta. Kolmannellakin ukolla Vaakku oli käynyt kahteen kertaan, kenties löydöllä ja näytöllä, mutta tästä kaikesta sekoilusta hämmentyneenä ei käynyt minun luona siinä välissä. Jos jotain positiivista, niin kolmosluokan rata ei tuntunut ollenkaan niin pitkältä, etteikö sellaiselle tohtisi toistekin lähteä.

Eläkeläinen tottisarvostelussa 27.10.2018, kuva K Kylmänen

Ilmoittautuminen laitettiinkin uuteen yritykseen Tassutörmän kokeeseen. Yhdet treenit saatiin koetta edeltävälle viikonlopulle Tassutörmälle, ja taas Vaakku porhalsi komeasti satasen radan. Vieraat maalimiehet nousi umpipiiloista, ja toisaalta Vaakku löysi hienosti ja jätti sujuvasti ilmaisematta kuusen alusen, jossa olin itse ollut piilossa toiselle koiralle. Vaakku onkin ollut koko kauden niin jäätävän varma rullan kanssa, että pitäisi ehkä luottaa siihen?

Talvisen kylmät olosuhteet sattui myös Tassutörmän kokeeseen. Vaakun kanssa päästiin ensimmäisenä radalle, ja nyt meno oli alusta alkaen sitä mitä pitääkin. Vaakku lähti innokkaasti, teki isoja pistoja ja hyvää etsintää ja oli varma rullan kanssa. Ensimmäinen ukko löytyi oikeasta etukulmasta umpparista, toinen vasemmalta suunnillen 150 metristä laajalta hakkuuaukealta ja kolmas oikeasta takakulmasta umpparista. Etsintä oli reipasta loppuun asti, mutta ihan viimeinen näyttö oli selvästi totuttua hitaampi. Mahtoikohan Vaakku huomata, että voi räkä, tähän tämä nyt loppuu.

Henkilöhausta saatiin 167 pistettä eli tulos oli maaston osalta jo palkkarissa ja Vaakun eläkepaperit kansallisista palveluskoiralajeista enää 70 tottispisteen päässä. Tätä ei ehkä olisi pitänyt vielä iloita, sillä siihen ne maastopisteet sitten jäivätkin. Hieman äkkinäisellä valmistautumisella Vaakku toi esineruudusta yhden ainoan esineen. Vaakku ei näyttänyt olevan etsimässäkään ruudusta oikein mitään, kunhan vähän juoksenteli. Helpoksi ruuduksi tuo ei tosin osoittautunut niillekään, jotka oikeasti olivat sieltä esineitä etsimässä.

Pitkän pakkaspäivän päätteeksi piti suorittaa vielä tottelevaisuusosuus, joka meni odotetusti samaan puolivillaiseen tyyliin kuin viime kokeessa. Tottista ei tässä kokeitten välissä alettu enää virpomaan ja treenaamaan, vaan luotin että tulokseen tarvittavat 70 pistettä saadaan tehtyä joka tapauksessa. Kiltillä arvostelulla saatiinkin 85 pistettä ja sitä myötä koulutustunnus HK3 ja luokkavoitto yhteispisteillä 252. Siinä se nyt on, koko suora ylimmän luokan koulareita! Vaakku laittoi siis hieman Ränni-äitiä ja Nova-isoäitiä paremmaksi, eli on se vaan aikamoinen sissi. Mikä mahtavinta, niin Vaakku on edelleen yhdeksän vuotta täyttäneenä loistavassa kunnossa eikä esteet tai voittajaluokan hakurata vielä hidasta sitä yhtään. Nyt voidaankin hyvillä mielin eläköityä kansallisista palveluskoiralajeista ja jatkaa muitten virkistävien aktiviteettien parissa.

FI KVA JK3 EK3 HK3 BH Black Death Varis

Uuden äärellä: Nosework-koe

Nosework-kokeisiin tuli tutustuttua lokakuun puolivälissä heti kerralla osallistujan roolissa. Haloo pääsi varasijalta mukaan lauantain kokeeseen ja sinne lähdettiin haistelemaan koeilmapiiriä lunkisti ilman kummoisiakaan treenaamisia sitten toukokuisen hajutestin. Pahaksi onneksi sairastuin itse viikonlopun alla, mutta ajattelin lievittää kuumeista oloa lepäämällä koepaikalla kaikki odotusajat peiton alla autossa. Hyvä idea, mutta kyllä päivästä silti tuli kipeänä tosi pitkä ja raskas.

Ensin suoritettiin peräkkäin sisäetsintä ja laatikkoetsintä. Sisätilana oli takkahuone, jossa oli sohva, jääkaappi, vitriinikaappi ja työpöytiä. Haloo lähti heti hyvin etsimään huoneen reunaa myöten ja aika nopeasti jäi etsimään nimenomaan yhden työpöydän ympäristöstä. Se teki todella kovasti töitä tarkentaen hajun lähdettä pöydän alta ja päältä hyppäämällä sitä vasten. Lopulta se paikallisti hajun lähteen työpöydän takana seinässä olevan tussitaulun alareunasta ja teki hyvän ilmaisun siihen (aika 1:27). Tuomarin kommentit "Hieno, pitkä tarkentelu. Täsmälleen kätkölle. Voimakas nenänkäyttäjä. EHK:n arvoinen hajun tarkentelija."

Laatikkoetsinnässä enimmäisaika oli puolitoista minuuttia, ja sen kuluessa ei Haloo ilmaissut yhtään laatikkoa. Se etsi kyllä hienosti, mutta ei vain tehnyt löytöä. Laatikkoetsintä on ollut Haloolle jostain syystä se vaikein, ja toukokuussa hajutestiä varten sitä harjoiteltiinkin aika tavalla. Nyt en hoksannut sitä etukäteen koetta varten treenata.

Ulkoetsintäalue 13.10.2018

Lounastauon jälkeen suoritettiin niinikään peräkkäin ulkoetsintä ja ajoneuvoetsintä. Kuvan ulkoetsintäalueelta Haloo etsi hyvin ja löysi nopeasti kätkön potkulaudasta (aika 0:32). Tuomarin kommentit "Hieno reagointi ja hieno ilmaisu millilleen kätkölle. Hyvät aloitukset."

Ajoneuvoetsinnässä kohteina oli peräkärry ja henkilöauto, mutta kahden minuutin enimmäisajan puitteissa ei kätköä löytynyt. Tämä meni puhtaasti minun piikkiin, sillä kätkö oli auton keulassa rekisterikilven takana ja minä vein Haloota etsimään ihan kaikkialle muualle.

Tällä kertaa saatiin siis pisteet vain sisäetsinnästä ja ulkoetsinnästä, mutta oppia tuli senkin edestä! Laatikot meni treenilistalle ja omaan ohjaamiseen ja toimintaan tuli kovasti uutta oppia. Hajutestistä jäi sellainen mielikuva, että aikaa on reilusti, mutta koeluokissa ei sitä aikaa niin paljon olekaan. Lajin koekäytännöt tuli nyt myös ainakin yhden kokeen osalta tutuksi.

Heti seuraavana päivänä oli Tassutörmällä IPO-koe, johon olin ilmoittanut Ainon peltojäljelle eli A-osakokeeseen. Nosework-päivän mittaan oma olo kävi lepäämistauoista huolimatta niin huonoksi, että toista samanlaista saati kipeämpää päivää ei voinut ajatellakaan. Pakko oli siis jättää koe väliin ja jäädä kotiin nukkumaan.

Koetta edeltävillä viikoilla Aino jäljesteli koetta ajatellen riittävän mittaisia ja ikäisiä jälkiä pitkässä liinassa, selvitti yleensä kulmat ilman kauhean isoja ylityksiä ja ilmaisi esineet melko varmasti. Kuitenkin ihan siinä kokeen alla sujui vaihtelevasti, joten ehkä siinäkin mielessä ei ollut huono sattuma potea kuumeflunssa juuri nyt.