Novan kanssa jätettiin haikeat hyvästit maaliskuussa pian 17 vuotta täytettyään. Vanhan koiran kanssa ymmärtää hyvin, että mikä tahansa päivä voi olla viimeinen ja niinpä syksyllä hieman jännittikin lähteä useaksi viikoksi tuhansien kilometrien päähän reissuun. Huoli osoittautui onneksi turhaksi; kotona oli pärjäilty hyvin ja palatessani mummeli oli ihan ennallaan. Hieman hämminkiä se oli aiheuttanut laajentamalla retkiään reilun parin hehtaarin pihapiiristä läheistä peltoa pitkin soratielle asti ja keräämällä toki siinä samalla mukaansa kiitettävästi mutaa ja heinänsiemeniä. Itsekin sain todeta retkien laajentuneen, kun löysin pihasta kadonneen mummelin soratien toiselta puolelta naapurien hevoslaitumelta jäljestelemästä jäniksenpapanoita ja hevosenlantaa. Onneksi mummeli varttuneella iällä oli niin leppoisa ja loivaliikkeinen, ettei taatusti aiheuttanut mitään todellista harmia kenellekään.
 |
| Hevoslaitumelta noudettu ulkoilija syyskuussa |
Talvi oli vanhalle koiralle sillä tavalla hankalaa aikaa, että pakkasten vuoksi ulkona saattoi viettää aikaa hyvin rajallisesti. Virkeimmillään mummeli oli hyvin varhain aamulla omaa tahtia herättyään ja iltapäivällä töistä paluun jälkeen. Muulloin nukuttiin paljon ja uni oli niin syvää, että kesken kaiken herätettynä mummeli oli aivan tokkurassa ja raajat hukassa. Voimat ja motoriikka heikkenivät tietysti hiljakseen tasaista tahtiaan, ja lisäksi niihin tuli väliaikaisia notkahduksia vatsataudin, vedon saamisen tai jonkin muun sellaisen vuoksi. Näistä palauduttiin joskus jopa ihmeen lailla ennalleen. Videolta löytyy mummelin kerjuuhengailua tammikuulta.
 |
| 17-vuotissyntymäpäivän aattona |
Kevättalven edetessä kunto notkahteli suuremmin ja useammin ja selvää oli, ettei suunta kokonaisuudessaan tule olemaan enää yhtään parempaan. Edeltävällä viikolla varasin eläinlääkäriajan omien vapaapäivieni alkuun, ja siinä päätöksessä pysyttiin. Noppiksen nukkuessa ikiuneen yksi merkittävä ajanjakso päättyi. Hyvästien jättäminen vanhalle koiralle on haikeaa ja surullista, mutta myös levollista, kun se on saanut elää kokonaisen elämän ja nähdä kaiken. Ehkäpä vanha kolmikko on nyt taas yhdessä.
Nuorison alkuvuoteen kuuluu hieman tottistelua, hieman montsuilua ja hitunen agilitya. Treenihallin kausikorttia ei ole kovin tehokkaasti saatu hyödynnettyä, sillä päivätöissä käyvälle vapaata halliaikaa on aika vähän. Toisena viikonloppupäivänä on kuitenkin pyritty hallilla käymään, ja toisinaan on otettu Vaakkukin mukaan puuhastelemaan jotain pientä. Montsuilu on ollut kokolailla talvitauolla, mutta nyt kevään tullen on muutamat treenit saatu pystytettyä, ja niitä on pidetty pienessä, mutta edullisessa Iin koirahallissa.
Vauhdikkaampaan talviliikuntaan hankittiin kickspark. Sillä ehdittiinkin muutamaan otteeseen viilettää pitkin Letontietä, käydä merenjäällä ja eksyä Salonpäässä. Eivätkä kelkkailukelit toki täysin ohitse olisi vieläkään. Haloo etenkin nauttii vauhdin hurmasta ja saalishulluna saa vielä lisää liekkejä ohi ajavista ja horisonttiin katoavista autoista. Aino pitkäraajaisena pääsee samassa vauhdissa hieman vähemmällä ja muutenkin jättää usein varsinaisen vetämisen siskolleen.
Kevät tuntuu etenevän ennätyshitaasti, sillä lunta ja pakkasta riittää yhä ja maastolajeista voi vain haaveilla. Pienet parkkistottikset on ulkona tehty, mutta kyllä kovasti kaivattaisiin jo kunnon kimppatottiksia häiriöineen Alatemmeksellä. Puhumattakaan kuinka polttelisi päästä metsään treenaamaan jälkeä, hakua ja esineitä.
 |
| Varis 25 kg, JK3 HK2 EK1 AGI3 TOKOVOI |
Vaakun kanssa tuli keskelle talvea aika pitkä agilitytauko, kun joulukuun kisat jäi väliin oman flunssan takia ja tammikuun sekä helmikuun kisat Vaakun juoksun takia. Tästä tuskastuneena käytiin maaliskuussa ihan Torniossa asti kisoissa - ja saattoi toki ostosreissu Ruotsin puolellekin hieman houkuttaa. Vaakku kulki ihan mukavasti. Ensimmäinen rata levisi loppupuolella ja siitä rytisi kolmelta peräkkäiseltä esteeltä mittava pistesaalis. Toiselta radalta tuli yliaikanolla. Luulin että meillä oli vitonen alla, aijaijai. Kolmas rata olikin oikein tuskien taival. Kunto loppui, jalat hyytyi, silmissä sumeni ja niin Vaakku sitten lopussa putkien välistä lipsahti maaliin.
Hyvillä mielin Tornion radoista startattiin seuraavana viikonloppuna Oulussa. Ensimmäinen rata hyllytettiin puomi-putki-erottelussa, jota ei osata ja mentiin hieman riskillä. Toiselta radalta se sitten tuli, nollavoitto ja menolippu kolmosluokkaan! Nyt kun luokat on vaihdettu (vieläpä melko vähäisillä kisamäärillä ja ihan olemattomalla treenaamisella), niin meidän tavoitteet tässä sivulajissa on saavutettu! Kolmosissa käydään vielä starttaamassa ja sitten voidaan keskittyä meidän ykköslajeihin.
Agilitya harrastin päälajina yli 20 vuotta sitten, ja noista ajoista laji on kehittynyt aivan hurjasti. Tämän päivän agility on hieno laji, mutta harmi kyllä ihmisistä sen parissa ei ole jäänyt aivan niin hyvä kuva. Itselläni ei jää harrastukset harrastamatta tuntemattomien sanojen vuoksi, mutta toivon ettei ainakaan kenenkään aloittelevan harrastajan tarvitsisi lukea edes rivien välistä käänteistä arvostelua koirastaan julkisilta nettisivuilta. Meidän rodun parissa ei harrastajia ole yhtään liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti