Jälkiviisautta

Meidän piti tällä kaudella tavoitella täydellä tohinalla jäljen käyttövaliotuloksia, mutta eipä ole mennyt aivan kuten strömsössä on tapana. Kesäkuussa missasin Kalajoen jälkikokeen ja heti perään unohdin Iisalmen iltakokeen soittoajan.

Jäljen treenaaminen ei ole oikein kiinnostanut, mutta elokuun alkupuolella kävin viimein tekemässä Peuhuun reilun kilometrin mittaisen jäljen. Sports tracker tallensi sekä jäljen teon että ajamisen, ja kahdesta samanlaisesta kuviosta päätellen meni oikein hyvin. Todellisuudessa suoritus oli ihan surkea, sillä Varis lompsi kuin sunnuntaikävelyllä nenä ylhäällä. Asennetta ei ollut minkäänlaista, ja pari keppiäkin olisi Vaakulta jäänyt nostamatta.

Jostain käsittämättömästä syystä en juurikaan päätäni vaivannut tuolla suoriutumisella, vaan luotin vain, että osaahan se jäljestää ja on varsin suoritusvarmakin - kertaakaan ei ole ilman tulosta jääty. Noniin, joko arvaatte...

Pari viikkoa myöhemmin oli edessä meidän kesän ainokainen jälkikoe, piirinmestaruuskisat. En ollut kauhean innoissani tuosta kokeesta, mutta valinnan varaa ei oikein ollut. Kokeen lähestyessä treenattiin lähinnä esineruutua, sillä viime syksynä saavutettu asenne tuntui jääneen sinne viime syksyyn ja nyt yritettiin nopealla aikataululla pitää pieni kertauskurssi. Jäljen osalta tehtiin vain janoja, jotka sujuivat alun pikku neuvotteluiden jälkeen suorastaan mallikkaasti.

Koeaamuna piirinmestaruuksien ratkominen aloitettiin vähäisen osallistujamäärän vuoksi tottelevaisuuskarsinnan sijaan jäljillä Sanginjoella. Sää oli jälkikoetarkoitukseen vähän turhan hyvä, joten aika moni kilpailija sai jäljelle seurakseen sienestäjiä ja marjastajia. Vaakun kanssa päästiin ensimmäisenä maastoon ja säästyttiin enimmiltä häiriöiltä, mutta oltiin huonoja sitten muutoin.

Janasuoritus oli hieman hapuileva, mutta ilman takajälkeä päästiin liikkeelle. Ensimmäinen keppi nousi hetimmiten janalta lähdettyä, ja siitä jatkettua Vaakku teki suoran kulman hieman omituiseen suuntaan takaisin kohti tietä, jonka varresta juuri oli lähdetty. Vaakku jäljesti tielle asti, kääntyi siellä ympäri, jäljesti samaa reittiä takaisin ja päätyi suurelle männylle, jonka runkoon oli sidottu talipötkö. Eiiiih... Pötkö oli aivan koskematon, joten joku oli sen käynyt ripustamassa ihan vastikään.

Tuon harhajäljen tarkastettuaan Vaakku poimi taas oman jäljen ja matka jatkui, joskin ihan yhtä surkealla sunnuntaikävelyasenteella kuin se ainokainen treenijälkikin. Vaakku seuraili jälkeä kaikkine kulmineen, mutta mitään kiirettä ei tuntunut olevan ja loput kepit se jätti tyystin minun bongaamisen varaan. Puolentoista kilometrin sunnuntaikävelymme lähestyessä tietä ja jäljen loppua oli ainoastaan kolme keppiä taskussa. Kutoskeppikin jäi löytymättä, sillä aivan tien lähellä olevien loppukulmien sijaan Vaakku talutti minut suoraan tielle, minne samaan aikaan parkkeerasi autollinen pumeja. Pumit jatkoivat ulkoilemaan hieman kauemmaksi, mutta Vaakkua ei kutoskepin etsiminen edelleenkään kiinnostanut - ja noinkohan olisi aikakaan riittänyt, epäilen suuresti. Me siirrytiin siis kolmen keppimme kanssa ilman tulosta katsomon puolelle.

Maanantaina porhalsin tästä jälkimaleksimisesta sisuuntuneena tekemään jäljen Purnunnokalle. Savu korvista sauhuten päätin, että nyt loppuu lässyily jälkiliinan molemmissa päissä. Samalla oli hyvä hetki tehdä asennemuutos ja alkaa treenata hankalammissakin maastoissa ja suorastaan toivoa marjastajia tekemään harhajälkiä. Eipähän tarvise sitten kokeissa niitä tuskailla vaan kuuluvat ikäänkuin asiaan.

Tein siis ryteikköä, suopursuja, suo-ojia ja tien varteen parkkeerattuja marjastajien autoja välttelemättä 850 metrin jäljen, joka vanheni parisen tuntia. Ja niinhän siinä kävi, että muutaman alkumatkasta oikein tunteella jyrähdetyn jälki-käskyn mukana Vaakun sunnuntaikävelyasenne rapisi ja tilalle kirkastui taas se tuttu jälkeä tehokkaasti syvällä nenällä sukkuloiva työmyyrä. Sanomattakin selvää, että kepitkin nousi pikkuisen eri asenteella kuin pitkiin aikoihin. Tulipahan taas sellainen nykäsen sanoin bon voyage -tunne, että tältähän jälkiliinan päässä kävelemisen pitikin tuntua, oli päässyt jo unohtumaan. Vaakku peilaa niin minun asennetta, että jos itse liinan päässä löysäilen, niin saan kyllä Vaakun siihenkin hommaan kaverikseni. Tämän kun olisi taas tajunnut treenijäljellä ennen koetta...

Aksaa pitkästä aikaa!

Hellekesän aikana kaikki treenirutiini ja -motivaatio ehti kaikota tyystin. Ei huvittanut ihan yhtään. Ajattelin sitten pyristellä itseni taas kentille hankkimalla sittenkin tälle vuodelle vielä kisalisenssin ja ilmoittamalla Variksen agilitykisoihin.

Muutamana aamuna tai iltana käytiin Haukkukeitaalla itsekseen agilityesteitä veivaamassa. Aika paljon tehtiin ihan vain yhtä estettä kerrallaan etupalkalla ja yritettiin näin parantaa suoritusnopeutta, saada fokusta eteenpäin ja rentouttaa mielentilaa. Itsekseen treenatessa nämä olivatkin jo ihan mukavat, mutta selvästi mikä tahansa häiriö ympärillä vie kaiken keskittymisen ja rentouden. Pitäisi selvästi päästä treenaamaan johonkin ryhmään, mutta ei meillä kyllä oikein ole sellaiseen aikaa ja halua sitoutua.

Ilmoittauduin Virpiniemen kisoihin lauantain startteihin, ja sopivasti edeltävänä keskiviikkona oli lähiseudulla tarjolla epikset. Siellä päästiin siis kokeilemaan kisatilannetta ja tekemään kokonaista rataa. Molemmat luokat eli möllit ja kilpailevat käytiin juoksemassa, ja Vaakku kulki jopa yllättävän vauhdilla ja innokkaasti tilavasti rajatulla radalla. Ensimmäisellä radalla tummassa painavapressuisessa pussissa tuli Vaakulle epäusko ja siitä mentiin läpi asti vasta uusintayrityksellä ja toisella radalla pujottelun lopusta tuli virhe. En nähnyt tuloslistaa, mutta osimoilleen näin.

Lauantaina startattiin sitten Timo Teilerin radoilla Virpiniemen loistavalla tekonurmikentällä. Agilityradalta tuli kielto ja aikavirhettä, jota hankittiin aika tavalla myös yhdessä mutkassa haahuilemalla. Kieltovirheen kohta oli (meidän olemattomalla treenaamisella) vaikea, suunnittelin siihen kolme eri versiota ja valitsin selvästikin väärän. Hyppyradalla yritettiinkin sitten pitää keskittyminen tiukasti hallinnassa, ettei jää sijaa haahuilulle. Heti lähdössä Varis alkaa katsella sivuilleen, mutta kun kiellän, niin sen katse kiinnittyy eteenpäin, suu menee kiinni ja näyttää keskittyneeltä. Ilman isompia haahuiluja ja muita virheitä selvittiin, ja Vaakulle tältä radalta nollalla sijoitus 2/12 ja ensimmäinen kakkosluokan luva kilpailukirjaan!

Tuo kilpailukirja aiheuttikin hieman tuskanhikeä kisapaikalle saavuttua. En nimittäin muistanut ottaa mukaan koko läpyskää! Sovittiin sitten, että kisaan ensin ja käyn sen jälkeen hakemassa kilpailukirjan kotoa. Onneksi tuli tuo nolla, niin ei ihan turhan takia tarvinnut lähteä hakemaan sitä näytille. Ari otti ystävällisesti meidän radat videolle, kiitos Ari! Suosittelen lämpimästi laittamaan äänet pois ja pitämään katseen tiukasti koirassa omituisesti hypähtelevän ja kumartelevan ohjaajan sijaan...

Helteitä ja pentuja - muille

Heinäkuu jatkui ja elokuu alkoi ennätyksellisen helteisenä. Mukavana puolena on se, että koirat ovat uineet kesän aikana enemmän kuin koskaan - miltei joka päivä ja parhaimpina kahdesti. Huonona puolena taas on se, että helteillä ei ole huvittanut treenata oikein mitään. Treenikuulumisia ei siis ole tässä välissä ylen määrin päässyt kasautumaan.

Hellekesä on ollut vanhoille koirille Novalle ja Rännille miellyttävä, sillä se on suosiolla vietetty lähes kokonaan vedessä puljaten eikä ole tarvinnut juurikaan kuumissaan ulkoilla. Noppis tuntuu nauttivan kovasti rauhaisasta uiskentelustaan muitten vanavedessä kohdalle osuvia leluja mukaansa poimien. Ränninkin uimisesta välittyy rauhallisuus, mutta siellä tyynen ulkokuoren alla on yhä kova polte, määrätietoisuus ja sisukkuus noutaa leluja ihan loputtomiin. Ränni onkin varsinainen kuntouimari, mutta mikäpä on uidessa, kun sen uima-asento on niin vaaterissa kuin voi olla ja se suorastaan kelluu veden pinnalla.




Palveluskoirien SM-kisat oli ja meni elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Tuusulassa. Variksella olisi ollut tulokset sinne osallistumiseksi, mutta ilmoittautumisen aikaan oli ohjaajalta itseluottamus kadoksissa, että olisi tehnyt mieli niin pitkään reissuun roposensa sijoittaa. Kevään ja kesän pentuhaaveitten tyrmäytymisestä pettyneinä jäätiin suosiolla kotiin. Mitäpä sitä sieltä asti hakemaan taas lisää pettymyksiä, kun ylevämpää on kai olla tekemättä mitään? Kyllähän se kisaviikonloppuna sitten vähän kirpaisi, että ei olla siellä arvokisahulinassa mukana.

Monelle muulle on nyt kesän aikana tullut pentu (tai jopa kokonainen pentue), niin myös siskon perheeseen. Pikaisen pohdinnan jälkeen roduksi valikoitui cavalier ja hetken odottelun jälkeen taloon elokuun alussa asteli Lissu, Jablen Pink Lady. Pentu on tuonut arkeen ihan uudenlaista tohinaa, ja tietysti kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta on koko perheen silmäterälle shoppailtu kuten asiaan kuuluu. Pariin otteeseen on Rännin kanssa käyty tulokasta katsomassa, ja oikein tyypillisen vilkas, ihmisrakas ja leikkisä cavalier tuntuu Lissu olevan! Kuvia pikku loppakorvasta löytyy täältä.

Veteraaniosasto

Luulin jo ettei Nova-vanhus enää tohdi uida ollenkaan, mutta mitä vielä, nyt uintireissulla jäälin montuilla teräsmummo 14v 4kk uiskenteli vaikka kuinka paljon! Taisi pikku uintipulahdustensa myötä huomata, että pelastusliivit yllä ei tarvitsekaan yrittää pysyä pinnalla henkensä edestä, vaan voi uiskennella leppoisasti niin paljon kuin haluaa. Laitettiinkin heti tilaukseen omat pelastusliivit, kun niille näyttää nyt käyttöä löytyvän. Täytynee käydä ostamassa mummolle myös ihan oma vesilelu. Vaikka yllättävän monta kertaa se onnistuikin nuorempien perässä uidessaan viemään toisen lelun Variksen toheloimpana jäädessä ilman. Ränni sai myös uuden "kottaraisen" uimaseurakseen. 



Viime viikonloppuna Ränni kävi pyörähtämässä Oulun kansainvälisessä koiranäyttelyssä Saija Juutilaisen kehässä. Heinäkuussa meillä ei ole kokeita tai kisoja luvassa, joten ilmoitin Rännin nyt sitten lähinäyttelyihin, kun se yli 10-vuotiaana voi osallistua liki ilmaiseksi - mennään kehään asti niistä mihin nyt sitten lopulta satutaan ehtimään. Ränni liikkuu vaivoitta, on saanut pitää turkkinsa ja muutenkin on ihan näyttelykelpoisessa kunnossa, niin kivahan se on tällaista iäkkäämpääkin veteraania käyttää tilaisuuden tullen näytillä ja etenkin siinä samalla viettää mukavaa kesäpäivää ja tavata tuttuja.

"10,5 vuotta. Malliltaan kaunis, hyvin narttumainen kokonaisuus. Narttumainen pää. Hyvä otsapenger ja ilme. Vahva purenta (hammastodistus). Hyvä kaula ja ylälinja. Etukulmaukset saisivat olla paremmat ja kaksoiskannukset vahvemmat. Sujuvat liikkeet, mutta ikä näkyy jo hieman löysyytenä ja voimattomuutena. Hyvä karvanlaatu." VET ERI1, VSP-veteraani

Tuohon liikkeitten löysyyteen olen kiinnittänyt itsekin huomiota. Iän myötä on Rännin lihasjäntevyys hiljakseen alkanut vähentyä. Lihaksia on vielä aivan kiitettävästi, mutta ne tuntuvat käsiin aiempaa pehmeämmiltä. Näyttelykehässä tosin asiaan varmasti vaikutti sekin, että yritettiin olla mahdollisimman tylsistyneitä ja pitää näin häntä nätisti alhaalla - vaihtoehtona olisi ollut taatusti reippaampi liikkuminen, mutta samalla myös se liehuhäntä.

...ja paljon helteitä!

Heinäkuu on tunnetusti lomakuukausi, ja sellaisena se on alkanut myös Vaakulla. On nimittäin pidellyt sellaista hellettä ja samaan aikaan muita kiireitä, ettei ole puuhasteltu yhtään mitään. Ulkoilukaan ei ole kuumuudessa ollut oikein mielekästä, joten liikuntaa ja toimintaa koirat ovat saaneet lähinnä uimalla.

Nova ei oikein enää luota voimiinsa, joten se partioi vain lähinnä rantavedessä vahtimassa muiden uimista. Aivan pieniä uintipulahduksia se saattaa sopivan tilanteen tullen tehdä. Ränni taas uisi omalla äänettömällä ja vähäeleisellä innokkuudellaan juuri niin pitkään kuin sille jaksaa lelua heittää - ja toisinaan silloinkin kun ei heitetä. Edelleen se on luottokoira, joka lähtee ohjauksen mukaan uimalla etsimään ne hukkaan menneetkin lelut. Varis taas ...noh, se on kohtuullisen innostunut tästäkin puuhasta.

Vähän treeniä...

Heti koetta seuraavana päivänä päästiin tekemään pieni palauttava treeni Purnunnokalle. Tosin meno oli taas sellaista, että ei siinä kauheasti mitään palauttelua mistään tarvinnut. Varikselle sijoittelin metsään kolme valmista ukkoa, joista ensimmäiseltä ilmaisu ja kahdelta seuraavalta suorapalkka.
Vaakulla tuntui taas olevan niin vauhti päällä, että huhuh. Ensimmäiselle ukolle saapuessa pääsi pari haukahdustakin ihan silkasta riemusta, toiselle pistolle se paineli tukka putkella kulmasta yli jonnekin horisonttiin ennen kuin kaarsi aluetta eteenpäin ja kolmoselle paineli tuulispäänä hienon yliheiton. Hmmh... tarvitseekohan se mielestään minua enää ollenkaan mukaan tuonne radalle?

Täytyy kyllä vielä kiitellä meidän loistavaa hakutreeniporukkaa. Lajin fb-ryhmän keskusteluista on tullut harvinaisen selväksi, että kaikki "gurut" eivät olisi Variksen kaltaista koiraa huolineet treeneihinsä lainkaan eivätkä suostuisi sille sopivalla tavalla ihan periaatteesta edes treenaamaan. Onneksi meillä on mukava porukka, joka on ennakkoluulottomasti ja rohkeasti treenannut Vaakkua - ja Vaakku puolestaan on päässyt näyttämään, että epäsosiaalisuudesta huolimatta muita arvokkaita ominaisuuksia löytyy sitten senkin edestä!

Keskiviikkotottiksissa oltiin Vaakun kanssa ihan keskenämme, kun kentällä ei näkynyt kerrassaan ristin sielua. Tehtiin sitten kolme lyhyttä treeniä ja pidettiin taukoa aina välissä. Kokeessa noutokapula ei saa koirassa aikaan ihan sellaista vireen nousua kuin toivoisin (itseasiassa ei oikein minkäänlaista), joten ajattelin vähän villitä Vaakkua karkuuttamalla kapulaa narusta. Karkaavan kapulan jahtaaminen olikin ihan superhauskaa ja liikkeenomaiseen tilanteeseenkin tuli uutta jännitettä, kun kapula viime hetkellä vielä singahtikin karkuun. Ote kapulastakin lujeni aivan hurjasti. Tätä täytyy tehdä lisää ...ja sen jälkeen ottaa myös remmissä nostotreeniä, sillä kokeessa tuli taas todettua että pelkällä virpomisella ei kyllä paluuvauhti petraannu.

Toisena treeninä tehtiin luoksetuloja eteen haukkumaan. Tämä on vielä ihan harjoitteluasteella, mutta kyllä se haukku alkoi sieltä tulla yhä omatoimisemmin. Toivon mukaan saadaan näin hieman vireennousua, rohkeutta ja röyhkeyttä tuohon eteen tulemiseen. Mieluusti olisin tehnyt näitä avustajan pidätellessä koiraa eikä odottamaan käskettynä, mutta nyt ei ollut avustajaa käytettävissä. Vaakun kanssa ei pienenäkään ole tehty juurikaan apparin pidättelemiä vauhtiluoksetuloja, kun on treenattu lähinnä yksin ja toisaalta olen epäillyt ettei Vaakku uskalla vieraan pitelemänä yhtään intoilla. Mutta eiköhän se siihenkin tottuisi! Kolmannesta treenistä en sitten muistakaan yhtään, että mitä me tehtiin. :o

Yöttömästä yöstä EK1

Variksen kanssa avasimme pk-koekauden Kemin yöttömän yön kisoissa. Meidän p i t ä i s i tavoitella jäljeltä ykköstuloksia, mutta päätin nyt kuitenkin osallistua ihan muuhun lajiin. Kemin jälkimaastot ovat tunnetusti haastavat, ja toisaalta oli jo kova hinku päästä kokeilemaan henkilöhakua. Varsinaiseen hakukokeeseen mennään vasta syksyllä, joten nyt startattiin etsintäkokeessa.

Yöttömässä yössä osallistujia oli kaikkiaan 27, niistä etsintäkokeessa yhdeksän ja meitä ykkösluokkalaisia kaksi. Aiempina vuosina on ensin tehty kaikki tottikset kahdella tai kolmella kentällä ja iltapäivällä lähdetty maastoon, mutta tällä kertaa osa lajeista, myös etsintäkoe, alkoi maastolla.

Ensimmäisenä päästiin jäljestämään. Hyvistä treenijanoista huolimatta nähtiin taas meidän perinteinen koejana: suora rauhallinen eteneminen, takajälki ja sitten hieman haparoiden liikkeelle. Heti janalta poistuttua yritin taas jäljestää itsekin, mutta tovin paikallaan tupeksimisen jälkeen oli uskottava, että jälki todella jatkuu lähes janan suuntaisesti, minne Varis hapuilikin. Varis nosti kaikki kepit ja onneksi se jäljestäminenkin varmistui ensimmäisen kepin jälkeen. Pisteet 57/60.

Seuraavaksi oli vuorossa haku ja sen jälkeen esineruutu. Hakuvuoroa odotellessa me yllättäin päästiinkin käymään esineruudussa ensin. Pikaisella valmistautumisella lähetin Vaakun vasemmasta etukulmasta ruutuun ja tuota pikaa se toikin sieltä esineen. En tiedä, jäikö Vaakulle vähän epäselväksi, mitä se on menossa etsimään, sillä se toi esineen oudon epäilevän oloisena. Pisteitä kuitenkin täydet 30.

Haku oli suuri jännityksen aihe - mutta turhaan. Tuttuun tapaan Varis intoili radalle pääsyä ja tuomarin esitellessä aluetta tsuumaili nenä pitkällä jo kohti etukulmia. Ja aika haipakkaa homma sitten hoidettiinkin!

Ensimmäisellä pistolla löytyi ukko vasemmasta etukulmasta, oikealle puolelle tyhjä ja kolmannella lähetyksellä löytyi ukko vasemmalta jälkimmäisen viidenkympin alueen keskeltä. Vaakku lähti sekä pistoille että näytöille kuin nato-ohjus. Saatiin ilman ennakkoon annettuja ohjeita mennä niin lujaa kuin halutaan, ja mehän sitten kans mentiin! Ilmaisuista täydet, neljä pistettä lähti vähistä pistoista ja tutkimattomasta alueesta ja kahdesta pisteestä en tiedä, mistä ne meni. Tästä siis 64/70.

Pudotetun suoritusvuoroa odottaessa tuli hihiteltyä kanssakilpailijan aivoituksille, että lukihäiriöisenä ei välttämättä saisi selvää radalla olevasta "pudota"-kyltistä. Kuten arvata saattaa, niin eipä oma suoritukseni siitä sitten kauaksi jäänyt. En nimittäin huomannut koko kylttiä! :D Keskityin kulkemaan merkittyä rataa, ja olen tainnut treenata hieman pidemmillä välimatkoilla, joten havahduin tuomarin huutoon "Pudota!" :D Pelkäsin jo muutenkin, että Vaakku pidempään matkaan tottuneena porhaltaa esineestä ylitse ja nyt meidän noutomatka lyheni jonkun metrin. Hienosti Varis kuitenkin suoriutui omasta osuudestaan. Seuraaminen lopussa hieman herpaantui, mutta nouto ja esineeseen reagointi oli säpäkät. Pisteistä täydet 20.

Tarkkikseen mennessä maastopisteitä oli jo tulokseen tarvittava määrä, joten sen puolesta ei enää ollut hätää. Yritin lämmitellä Vaakkua omalla tarkkisesineellä, ja hyvin tuntui lämpenevän. Ruudun kulmalla supatin "Tarkka, tarkka..." ja käskyn saatua Vaakkuhan lähti kuin nato-ohjus, jonka sain parkaisullani pysäytettyä jostain viiden metrin tuolta puolen. Voi elämä... :D No hetken ruudussa pyöriskelyn ja jappasun jälkeen esine löytyi vasemman takakulman paalun juuresta. Hasardi-luovutuksessa ei ollut onni tai kopparin taidot mukana vaan tuli vielä kirsikaksi kakkuun pudotuskin. Pisteitä tästä 17/20.

Päivän maastoilujen jälkeen palattiin iltasella kisakeskukseen tekemään kokeen viimeiset tottikset. Variksen kanssa oltiin kolmen kierrossa ja päästiin heti aloittamaan liikkeillä. Vaakku oli suorastaan mukavassa potkussa, asennot meni oikein, esteet meni oikein, hypyssä ei kosketuksia. Luoksetulo ja tasamaanoudon paluu olisi pitänyt olla lujemmat. Pisteitä Petri Tsokkiselta 94.

Jälkikoirien palattua illan mittaan maastosta saatiin koe päätökseen. Varis sai koulutustunnuksen EK1 ja luokkavoiton pistein 282. Lisäksi Vaakku palkittiin etsintäkokeen suurimman pistemäärän tehneenä koirana. Hyvä Vaakku! :)