sunnuntai 24. joulukuuta 2017
sunnuntai 17. joulukuuta 2017
Loppuvuosi
Haloo kävi sterkkaleikkauksessa lokakuun lopulla. Toiveissa on ajan mittaan hieman rennompi elämänasenne ja suhtautuminen lauman muihin koiriin. Niin hieno kuin Haloo harrastuksissa parhaimmillaan onkin, niin se on mielenliikkeiltään turhan adhd ja laumassa hetkittäin ihan katastrofi. Ei siis toivota lisää ihan tällaisia Haloita, vaan ollaan onnellisia tämän Haloon parhaista puolista ja keskitytään niihin.
Leikkaus tehtiin perinteisesti, ja ainakaan päällisin puolin Haloo ei olisi hyötynyt tähystysleikkauksesta paljonkaan. Se ei vaikuttanut missään vaiheessa kipeältä, parani nopeasti eikä leikkaushaava vaivannut ollenkaan. (Haloo lähdössä ulos 12 tuntia leikkauksen jälkeen). Nyt vain toivotaan, että vältytään sterkkanarttujen virtsankarkailuongelmalta. Briardeilla en ole tuosta vaivasta kuullut, mutta maleilla senkin edestä.
Vaakun kanssa olisi mieluusti käyty loka-marraskuussa viimeistä käyttövalionarvosta puuttuvaa jälkikoetulosta metsästämässä, mutta ei saatu koepaikkaa mistään. Paremman puutteessa ilmoitin sen hakukokeeseen Haapavedelle, mutta kokeen alla kaulanahasta paljastui antibioottikuurin vaativat reiät (Haloo) ja jouduttiin perumaan tuokin osallistuminen. Tosin ennen koepäivää saatiin hakutreenejäkin järjestymään vain yhdet, joten ihan tuurilla oltaisiin kokeessa seilattu. Nyt ei vaan tuuri riittänyt ihan edes sinne kokeeseen asti. Kävin sitten ihan vain turistireissun Haapavedellä katsomassa samaan aikaan pidettyä mandioringkisaa ja hakukoetta.
Marraskuun alkupuolella ehdittiin vielä ennen talvikelien tuloa pitää maastotreenipäivä. Vaikka kahdestaan Outin kanssa treenattiin, niin saatiin viiden koiran kanssa kulumaan koko päivä hämärän tuloon asti - etenkin kun ajoin autonkin tukevasti kannon nokkaan kiinni. Vaakulle, Ainolle ja Haloolle tein kaikille jäljen, ja esineruudussa käytiin pari kolme kierrosta. Aino ei olekaan tänä vuonna juuri päässyt jäljestämään, kun koetavoite oli Haloon kontolla. Hyvin Aino kuitenkin jäljestämisen muisti, ja lähtökohtaisestihan se on ollut näistä kahdesta parempi jäljestäjä.
Lumen ja pakkasen tultua siirryttiin maastotreeneistä Dogantin halliin puuhastelemaan. Etenkin Haloota tuli leikkaustoipilasaikana viihdytettyä hallilla tunnistusnoudon (Haloon kolmas tunnaritreeni) ja muitten rauhallisempien - ja pikku hiljaa vauhdikkaampienkin - tehtävien merkeissä. Tokon merkinkierto, ruutu, hyppy, kaukot, tunnari ja ohjattu nouto tuli siinä siis tutuksi, vaikka ei koetavotteita tuossa lajissa olekaan. Haloo on työskentelyinnoltaan kyltymätön ja se kaipaa jatkuvasti uuden oppimista, haasteita ja vaatimuksia. Vaakku ja Aino kun kestävät toimettomuutta ja pelkkää ulkoilua paremmin, niin ne sitten harmi kyllä jäävät treenaamisessa vähemmälle, vaikka tykkäisivätkin tehdä enemmän.
Leikkaus tehtiin perinteisesti, ja ainakaan päällisin puolin Haloo ei olisi hyötynyt tähystysleikkauksesta paljonkaan. Se ei vaikuttanut missään vaiheessa kipeältä, parani nopeasti eikä leikkaushaava vaivannut ollenkaan. (Haloo lähdössä ulos 12 tuntia leikkauksen jälkeen). Nyt vain toivotaan, että vältytään sterkkanarttujen virtsankarkailuongelmalta. Briardeilla en ole tuosta vaivasta kuullut, mutta maleilla senkin edestä.
 |
| Aino ja Haloo |
Vaakun kanssa olisi mieluusti käyty loka-marraskuussa viimeistä käyttövalionarvosta puuttuvaa jälkikoetulosta metsästämässä, mutta ei saatu koepaikkaa mistään. Paremman puutteessa ilmoitin sen hakukokeeseen Haapavedelle, mutta kokeen alla kaulanahasta paljastui antibioottikuurin vaativat reiät (Haloo) ja jouduttiin perumaan tuokin osallistuminen. Tosin ennen koepäivää saatiin hakutreenejäkin järjestymään vain yhdet, joten ihan tuurilla oltaisiin kokeessa seilattu. Nyt ei vaan tuuri riittänyt ihan edes sinne kokeeseen asti. Kävin sitten ihan vain turistireissun Haapavedellä katsomassa samaan aikaan pidettyä mandioringkisaa ja hakukoetta.
Marraskuun alkupuolella ehdittiin vielä ennen talvikelien tuloa pitää maastotreenipäivä. Vaikka kahdestaan Outin kanssa treenattiin, niin saatiin viiden koiran kanssa kulumaan koko päivä hämärän tuloon asti - etenkin kun ajoin autonkin tukevasti kannon nokkaan kiinni. Vaakulle, Ainolle ja Haloolle tein kaikille jäljen, ja esineruudussa käytiin pari kolme kierrosta. Aino ei olekaan tänä vuonna juuri päässyt jäljestämään, kun koetavoite oli Haloon kontolla. Hyvin Aino kuitenkin jäljestämisen muisti, ja lähtökohtaisestihan se on ollut näistä kahdesta parempi jäljestäjä.
 |
| Outi ja Jäynä |
Lumen ja pakkasen tultua siirryttiin maastotreeneistä Dogantin halliin puuhastelemaan. Etenkin Haloota tuli leikkaustoipilasaikana viihdytettyä hallilla tunnistusnoudon (Haloon kolmas tunnaritreeni) ja muitten rauhallisempien - ja pikku hiljaa vauhdikkaampienkin - tehtävien merkeissä. Tokon merkinkierto, ruutu, hyppy, kaukot, tunnari ja ohjattu nouto tuli siinä siis tutuksi, vaikka ei koetavotteita tuossa lajissa olekaan. Haloo on työskentelyinnoltaan kyltymätön ja se kaipaa jatkuvasti uuden oppimista, haasteita ja vaatimuksia. Vaakku ja Aino kun kestävät toimettomuutta ja pelkkää ulkoilua paremmin, niin ne sitten harmi kyllä jäävät treenaamisessa vähemmälle, vaikka tykkäisivätkin tehdä enemmän.
sunnuntai 15. lokakuuta 2017
Haloo JK1
Lokakuun ensimmäisenä lauantaina oltiin Haloon kanssa jälkikokeessa Rovaniemellä. Tassuvaaraan saavuttiin hyvissä ajoin, ja onneksi heti aamusta oli kunnialla ohi kokeen jännittävin osuus eli koiran tarkastus.
Maastoon siirryttiin isojen hiekkakuoppien ympäristöön, missä ei onneksi poroja tuona päivänä näkynyt. Meidän jäljellä maasto oli aukeaa ja kasvillisuus maantasaista todella niukkaa hiekkaharjun päällystää. Janalla Haloo kävi päätymerkillä kääntymässä ja palatessa otti takajäljen. Jäljellä se eteni innokkaasti, ei noteerannut ensimmäiseltä suoralta keppiä, kulman jälkeen seuraavalla kepillä pysähtyi ja katsoi sen näköisenä, että "täällä on taas tämmönen keppi, mutta kun tämäkään ei ole meidän". Vaan kun se sai tietää, että noita juuri etsitään, niin loput ilmaisi normaalisti. Kutoskepin jälkeen käytiin vielä nostamassa se ensimmäiselle suoralle jäänyt keppi. Janalta saatiin 28/40 ja jäljeltä 130/130 pistettä. Tuohon suoritukseen täytyy kyllä olla tyytyväinen. Tehtynä oli nimittäin yksi ainoa perheenjäsenen eli jonkun muun kuin minun tekemä jälki. Yhtäkään vieraan tekemää jälkeä ei oltu koskaan ajettu.
Esineruutuun saatiin mennä rennoin mielin, sillä tulokseen tarvittavat maastopisteet oli jo koossa. Haloo innostui aivan yltiöpäisesti, kun meidät huudettiin vuorollamme ruutuun. Taisin joutua jopa lähettämään kaksi pistoa, kun vauhtia oli paljon ja etsiminen tapahtui varsin laajasti ja harvalla haravalla. Esineen löytäessään Haloo lähti sitä vähän arvellen tuomaan, mutta pudotti ja joutui hakemaan uudelleen. Tällä esityksellä tuli pisteitä 28/30. Tyytyväinen täytyy olla tähänkin. Me ollaan treenattu esineruutua aina yksin, joten koetilanne muistutti enemmän hakutreenejä ja Haloo vaikutti hieman hämmentyneeltä löytäessään maalimiehen sijaan pelkän kämäsen esineen. Vieraalla esineellä treenattiin yhden kerran pari päivää aiemmin, joten se sentään oli tuttu juttu...
Tassuvaaraan palattiin tekemään tottelevaisuudet. Haloon kanssa oltiin toisessa parissa ja päästiin suorittamaan ensin liikkeet. Seuraamisessa Haloo oli hyvin mukana, eikä tullut varsinaisia virheitä. Liikkeestä istumisen Haloo seisoi, mikä ei ollut suuri yllätys. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo oli vauhdikas, joskin edessä inasen verran vino. Tasamaanoudossa ei huomauttamista. Hyppynouto nopea ja ilmava, mutta pieni huomion herpaantuminen ja viive istumisessa. Estenouto tapahtui tutun sähäkästi ja siinä samalla paluu vahingossa viereisen mondioringesteen yli. Haloon mielestä suorituksessa ei tainnut olla mitään outoa, vaan tuli siitä säpäkästi luovuttamaan. Eteenmenossa lähti niin lujaa kuin pääsee ja meni ensimmäisestä käskystä kyynärpäitä myöten maahan. Hieno! Paikallamakuussa ei huomauttamista. Pari viiden pisteen virhettä tuli, joten muista liikkeistä ei vähennyksiä. Pisteet 90/100. Hieman tuomarin lähelle tuleminen ahdisti jonkin liikkeen alussa ennen kuin pääsi siitä suorittamaan. Sivulle siirtymisissä tuli myös liikettä ylöspäin, mistä itse en tykkää, ja ennen eteenmenon suorituslupaa Haloo teki parin metrin syöksyn, kun olisi jo kovin ollut eteen menossa. Aika suloisen vakuuttunut se oli siitä että meidän eteenmenopallo on kentän päässä, sillä puolet arvostelustakin se vielä selkä yleisöön päin tähyili kentän päätyä, että meidän pallo jäi nyt kyllä tuonne.
Koulutustunnusta lähdettiin hakemaan ja sellainen saatiin ykköstuloksella 276, joten hyvillä mielin saatiin lähteä kotimatkalle. Oli jännittävä päivä ensikertalaisen Haloon kanssa, ja se vaikuttaa kyllä edelleen sellaiselta koiralta, ettei sen kanssa pääse tylsää tulemaan. Aina sattuu ja tapahtuu - eikä koira itse tunnu sitä vauhdin hurmassaan huomaavankaan.
Maastoon siirryttiin isojen hiekkakuoppien ympäristöön, missä ei onneksi poroja tuona päivänä näkynyt. Meidän jäljellä maasto oli aukeaa ja kasvillisuus maantasaista todella niukkaa hiekkaharjun päällystää. Janalla Haloo kävi päätymerkillä kääntymässä ja palatessa otti takajäljen. Jäljellä se eteni innokkaasti, ei noteerannut ensimmäiseltä suoralta keppiä, kulman jälkeen seuraavalla kepillä pysähtyi ja katsoi sen näköisenä, että "täällä on taas tämmönen keppi, mutta kun tämäkään ei ole meidän". Vaan kun se sai tietää, että noita juuri etsitään, niin loput ilmaisi normaalisti. Kutoskepin jälkeen käytiin vielä nostamassa se ensimmäiselle suoralle jäänyt keppi. Janalta saatiin 28/40 ja jäljeltä 130/130 pistettä. Tuohon suoritukseen täytyy kyllä olla tyytyväinen. Tehtynä oli nimittäin yksi ainoa perheenjäsenen eli jonkun muun kuin minun tekemä jälki. Yhtäkään vieraan tekemää jälkeä ei oltu koskaan ajettu.
Esineruutuun saatiin mennä rennoin mielin, sillä tulokseen tarvittavat maastopisteet oli jo koossa. Haloo innostui aivan yltiöpäisesti, kun meidät huudettiin vuorollamme ruutuun. Taisin joutua jopa lähettämään kaksi pistoa, kun vauhtia oli paljon ja etsiminen tapahtui varsin laajasti ja harvalla haravalla. Esineen löytäessään Haloo lähti sitä vähän arvellen tuomaan, mutta pudotti ja joutui hakemaan uudelleen. Tällä esityksellä tuli pisteitä 28/30. Tyytyväinen täytyy olla tähänkin. Me ollaan treenattu esineruutua aina yksin, joten koetilanne muistutti enemmän hakutreenejä ja Haloo vaikutti hieman hämmentyneeltä löytäessään maalimiehen sijaan pelkän kämäsen esineen. Vieraalla esineellä treenattiin yhden kerran pari päivää aiemmin, joten se sentään oli tuttu juttu...
Tassuvaaraan palattiin tekemään tottelevaisuudet. Haloon kanssa oltiin toisessa parissa ja päästiin suorittamaan ensin liikkeet. Seuraamisessa Haloo oli hyvin mukana, eikä tullut varsinaisia virheitä. Liikkeestä istumisen Haloo seisoi, mikä ei ollut suuri yllätys. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo oli vauhdikas, joskin edessä inasen verran vino. Tasamaanoudossa ei huomauttamista. Hyppynouto nopea ja ilmava, mutta pieni huomion herpaantuminen ja viive istumisessa. Estenouto tapahtui tutun sähäkästi ja siinä samalla paluu vahingossa viereisen mondioringesteen yli. Haloon mielestä suorituksessa ei tainnut olla mitään outoa, vaan tuli siitä säpäkästi luovuttamaan. Eteenmenossa lähti niin lujaa kuin pääsee ja meni ensimmäisestä käskystä kyynärpäitä myöten maahan. Hieno! Paikallamakuussa ei huomauttamista. Pari viiden pisteen virhettä tuli, joten muista liikkeistä ei vähennyksiä. Pisteet 90/100. Hieman tuomarin lähelle tuleminen ahdisti jonkin liikkeen alussa ennen kuin pääsi siitä suorittamaan. Sivulle siirtymisissä tuli myös liikettä ylöspäin, mistä itse en tykkää, ja ennen eteenmenon suorituslupaa Haloo teki parin metrin syöksyn, kun olisi jo kovin ollut eteen menossa. Aika suloisen vakuuttunut se oli siitä että meidän eteenmenopallo on kentän päässä, sillä puolet arvostelustakin se vielä selkä yleisöön päin tähyili kentän päätyä, että meidän pallo jäi nyt kyllä tuonne.
Koulutustunnusta lähdettiin hakemaan ja sellainen saatiin ykköstuloksella 276, joten hyvillä mielin saatiin lähteä kotimatkalle. Oli jännittävä päivä ensikertalaisen Haloon kanssa, ja se vaikuttaa kyllä edelleen sellaiselta koiralta, ettei sen kanssa pääse tylsää tulemaan. Aina sattuu ja tapahtuu - eikä koira itse tunnu sitä vauhdin hurmassaan huomaavankaan.
lauantai 30. syyskuuta 2017
Ranska, osa 3
Vain muutama päivä leirin jälkeen oltiin jälleen Ainon ja Haloon kanssa tien päällä. Tällä kertaa auto oli pakattu hieman pidempää matkaa varten, sillä vuorossa oli kesälomareissu Ranskaan.
Ensimmäinen etappi oli Kyröskoskella briardien pk-mestaruuskisoissa. Haloo oli ilmoitettuna jälkikokeeseen, mutta tassuhaavan takia jouduttiin perumaan osallistumisemme ja pysyttelemään katsomon puolella. Briardiosallistujia oli kolme beussien, bouviereitten ja valkoistenpaimenkoirien joukossa ja katsomossa muutama rotutoveri lisää. Briardit eivät tällä kertaa onnistuneet tuloksen teossa, mutta muutoin oli oiva koiraurheilupäivä, jonka päätteeksi käytiin vielä briardiporukalla syömässä.
KUVIA PK-MESTARUUSKISOISTA
Matka maailmalle taittui taas Ruotsin kautta. Yö nukuttiin laivassa ensin Tukholmaan ja sitten seuraava yö Rostockiin. Siinä välissä Ruotsin läpi ajaessa pistäydyin ostoksilla Jami Hundsportissa Västervikissä ja pikaisesti tuli nähtyä omistajan Stina-briardi, joka on Haloon ja Ainon serkku. Stinalla olikin siellä hulppeat puitteet tarvikevalikoimineen, uima-altaineen ja sisätreenitiloineen.
Rostockiin rantauduttua seuraava etappi oli Belgiassa. Siellä asetuttiin pikaisesti hotelliin ja suunnattiin Ainon ja Haloon kanssa ulkoilulle Niel bij As'iin paikallisen IPO-klubin lähelle. Onni olikin myöten, sillä heti ensimmäisenä klubin pihaan parkkeerasi Ton, joka kilpailee 3-luokassa briardilla Kruif de la Maison Echaruq. Mukavasti Ton ystävineen otti suomalaisen yllätysvierailijan vastaan ja ilta meni heidän seurassaan rattoisasti treenejä katsellen. Kun koirat oli treenattu ja valot treenikentältä sammutettu, porukka jäi vielä ison klubirakennuksen baaritiskille istumaan iltaa ja suorittamaan jälkipuinteja treeneistä ja etenkin kaikesta muusta.
KUVIA KRUIFIN TREENISTÄ 5.9.
Seuraavana päivänä oli enää loppusuora määränpäähän Maurepas'han Ranskaan. Tuo olikin oikea tuskien taival, sillä flunssa pyrki päälle ja auton ratissa tunti tunnilta olo vain huononi. Perille hotelliin kuitenkin pääsin ja kunnon levon jälkeen sain aamulla apteekista lääkkeitä taudin taltuttamiseen. Vanhat tutut tuli tavattua cec Maurepas'n kentällä ensimmäisenä treeni-iltana hieman puolikuntoisena, mutta onneksi viikonlopun tullen olokin jo parani.
Etenkin nuorissa koirissa näki selvästi, kuinka ne olivat vuoden aikana menneet eteenpäin. Kolme kertaa viikossa lähes läpi vuoden treenanneina alkoivat viime syksyn pennut olla brevet-kunnossa ja ylempien luokkien liikkeetkin hyvällä alulla. Muutama uusi pentu oli tullut porukkaan sitten viime vierailun. Niistä odotetuin tuttavuus oli tietysti Corinnen nelikuinen briardipentu Neekhos de l'Aubade aux Bergers, joka on E'bhenin siskonpoika eli Ainon ja Haloon serkku.
KUVIA TREENIKENTÄLTÄ 9.9.
Sunnuntaille osui onneksi aika mukava sää, kun Evelyne tuli Maurepas'han vierailulle. Evelyn on tuttu ABT:n toimihenkilönä ja fb-kaverina, ja nyt tuli tilaisuus tavata oikeastikin. Kolmen briardistin ja parin statistin porukalla katettiin lounas kentän laidalle ja treenattiin kuuden briardin kanssa tottikset. Neekhos ja Jazz treenasivat tietysti ringikisat tähtäimessään, E'bhen teki samoja juttuja enää energianpurkumielessä, Djazzy tokoili mielenvirkistykseksi ja me Ainon ja Haloon kanssa puuhastelimme omia tottiskuvioitamme.
KUVIA BRIARDIEN TREENEISTÄ 10.9.
Evelyne kutsui katsomaan treenejä heidän kotikentälleen, joten tiistaina ajelin noin tunnin matkan Persaniin. Club Canin du Val d'Oise sijaitsi suuren peltoalueen laidassa, ja klubirakennuksen molemmin puolin oli aidatut treenikentät agilitylle ja Ranskan ringille. Evelyne kisaa ringin 1-luokassa briardiuros Jazz dou Casau de Gaian kanssa, ja olikin kiinnostavaa nähdä Jazzin ringityöskentelyä.
KUVIA JAZZIN TREENISTÄ 12.9.
KUVIA CEC MAUREPAS'N KENTÄLTÄ 14.9.
Corinne piti perjantaina vapaapäivän, joten heti aamusta tottisteltiin Maurepas'ssa ja päivällä vierailtiin La Queue Lez Yvelines'ssa trooppisessa perhospuutarhassa La Serre aux papillons. Siellä liihotteli toinen toistaan kauniimpia perhosia muun muassa Malesiasta, Afrikasta, Filippiineiltä ja Costa Ricasta. Iltapäivällä käytiin vielä Corinnen kanssa kiertämässä heidän lenkkimaastot Grosrouvressa, jotta Aino ja Haloo saivat juoksennella päivän ulkoilunsa. Sopiviin väleihin kun lisättiin Alainin valmistamat lounas ja päivällinen, niin siinä oli riittävästi ohjelmaa sille päivälle. KUVIA PERHOSPUUTARHASTA 15.9.
Viikonloppuna oli ohjelmassa cec Elancourtin jokasyksyiset mondioringkisat. Lauantaina oli 3-luokka ja sunnuntaina alemmat luokat, mutta kuvia otin vain sunnuntaina, jolloin oli parempi sää. Corinne ei ollut kisaamassa, mutta monia muita vuoden takaa tuttuja kasvoja oli taas mukana.
Tunnelma näissä kisoissa on kiva. Ihmiset ovat paitsi kisaamassa myös tapaamassa tuttuja ja viettämässä aikaa. Kisat ylimalkaan järjestetään siinä toivossa, että mahdollisimman moni onnistuisi ja kaikille toivotaan parasta. Lauantaina kisojen jälkeen alueelle pystytettiin taas ruokailua ja illanistumista varten katokset ja pöydät, joille katettiin tällä kertaa grillivartaita, patonkia, juustoja ja suklaakakkua.
KUVIA MONDIORINGKISOISTA 17.9.
Siinä missä viime vuonna nautittiin ajankohtaan nähden poikkeuksellisesta helleaallosta, niin tällä kertaa säät olivat syksyisen koleat ja sateiset. Yksi sadepäivä menikin mukavasti käymällä vajaan tunnin ajomatkan päässä Montlhéryssa ostoksilla Morin-eläintarvikeliikkeessä. Siellä on laaja valikoima etenkin koiraharrastustykötarpeita, joten katseltavaa riitti ja jotain pientä kotiin vietävääkin toki löytyi.
Ranskassa ajellessa riittää aina maisemissa ihasteltavaa ja liikentessä ihmeteltävää. Pienten kylien kivitalot ovat kauniita, mutta tiet todella kapeita. Kun ajokulttuurikin on aika huoletonta, niin eipä ihme, että kolhuja ja naarmuja näkyi vähän yhdessä jos toisessa autossa. Pariisin kehätien ruuhkissa kätevin kulkupeli on moottoripyörä, jolla huimapäät viilettävät ja sukkuloivat hätävilkut päällä kaistojen välissä autojonojen ohitse. Ihmettelen, jos ei tuossakin touhussa toisinaan niitä skraaduja autojen kylkiin tule.
Tiistaina Corinne lähti oppaakseni ja kuskikseni viettämään turistipäivää Pariisiin. Ja hyvä että lähti, sillä minun matkani olisi mutkistunut jo parkkihallissa Eiffel-tornin lähistöllä. Autot piti peruuttaa osittain isojen betonipylväitten taakse, ja pylväitä oli kahden ruudun välein. Jos vieruskaveri oli parkkeerannut hitusenkin väljemmin tai vinoon, niin kulkuaukko viereiseen ruutuun oli ihan olematon. Ihan senttipelillä meni Corinnen auto hallin ainoaan vapaaseen ruutuun.
Tunnin kestävällä turistiristeilyllä pitkin Seineä pääsi kätevästi edes vilaukselta näkemään monet Pariisin nähtävyyksistä. Audio-opastus oli saatavissa vain paatin sisätiloissa, mutta mehän katseltiin tietysti mieluummin maisemia ulkoilmassa ylimmässä kerroksessa. Corinne osasi hänkin hyvin kertoa, mitä rakennuksia ympärillä näkyi ja hieman historiaakin. Sää oli valitettavan epävakainen, mutta sateelta onneksi vältyttiin.
Paattikierroksen jälkeen otetiin leipomo-kahvilasta "sandwichit" mukaan ja tehtiin pieni turistikierros autolla. Ranskassahan tuo voileipä tarkoittaa rapeaa runsaasti täytettyä patonkia eikä mitään lötköä sämpylää tai kolmioleipää kuten meillä Suomessa. Eväinemme ajeltiin Concorden siltaa Seinen ylitse, kierrettiin ympäri Place de la Concorde -aukio ja sitten ajeltiin Pariisin valtakatua Avenue des Champs-Élysées kahdeksan kilometrin matka Riemukaarelle. Siitä jatkettiin Pariisin messukeskuksen ohitse isommille teille ja takaisin kohti Maurepas'ta. Mukava, että tuli tämä pieni kierros Pariisissa käytyä, vaikka se hieman viime tippaan jäikin. Illalla oli nimittäin tältä erää viimeiset treenit cec Maurepas'n kentällä, hieman grillailua hyvästeiksi ja aamulla alkoi meillä Ainon ja Haloon kanssa pitkä kotimatka.
KUVIA E'BHENISTÄ 19.9.
Paluumatkalla ensimmäinen etappi oli vuosi sitten hyväksi havaitussa majapaikassa Rheinessä, Saksassa. Seuraavana päivänä ajettiin taas noin 600 kilometrin matka kauniisiin maalaismaisemiin B&B-paikkaan Morudiin, Tanskaan. Sinne olin lähtöaamuksi varannut ajan paikalliselle eläinlääkäriasemalle, missä Aino ja Haloo saivat ekinokokkoosilääkityksen Suomen rajanylitystä varten. Ennen Suomeen paluuta oli kuitenkin vielä ohjelmassa Hans Verbruggenin (mondio)ringseminaari Ruotsin länsirannikolla Åsassa.
Perjantaina asetuttiin B&B-paikkaan Åsan lähelle, ja lauantaipäivä menikin sitten tiiviisti semmassa treenikentällä. Ketään en entuudestaan tuntenut, mutta hyvin tuli uudessakin porukassa viihdyttyä. Verbruggen oli positiivinen tuttavuus. Mietitytti hieman, kannattaako Ainon kanssa osallistua, mutta kun treeneissä pyrittiin voimakkaisiin puruotteisiin vähillä ärsykkeillä, niin sehän oli juuri sitä mitä pitääkin eikä siinä ole väliä, onko lajina mondioring vai ipo. Aino oli ihan oma itsensä hyvässä ja pahassa. Verbruggen ei ollut aiemmin briardia treenannut, mutta sanoi yllättyneensä miten lujaa Aino puri. Alun perin yksipäiväistä semmaa jatkettiin toisella päivällä, mutta valitettavasti me ei pystytty jäämään, sillä sunnuntaina olimme jo laivamatkalla Tukholmasta Turkuun.
Turusta köröttelin vielä loppusuoran Ouluun nopeusrajoituksia manaillen, Suomen syksyisiä maisemia ihastellen ja jokamiehen oikeuksista nauttien (kantarellit!). Ranskan reissu oli huikea kaikkineen jälleen kerran, turrit oli loistavia matkustajia maalla, merellä ja kaikenlaisissa majapaikoissa ja matka sujui osimoilleen suunnitelmien mukaan. Tämän kokemuksen perusteella uskalletaan edelleen lähteä toistekin!
Ensimmäinen etappi oli Kyröskoskella briardien pk-mestaruuskisoissa. Haloo oli ilmoitettuna jälkikokeeseen, mutta tassuhaavan takia jouduttiin perumaan osallistumisemme ja pysyttelemään katsomon puolella. Briardiosallistujia oli kolme beussien, bouviereitten ja valkoistenpaimenkoirien joukossa ja katsomossa muutama rotutoveri lisää. Briardit eivät tällä kertaa onnistuneet tuloksen teossa, mutta muutoin oli oiva koiraurheilupäivä, jonka päätteeksi käytiin vielä briardiporukalla syömässä.
KUVIA PK-MESTARUUSKISOISTA
 |
| Matkareitti osimoilleen / Haloo ja Aino laivassa |
Matka maailmalle taittui taas Ruotsin kautta. Yö nukuttiin laivassa ensin Tukholmaan ja sitten seuraava yö Rostockiin. Siinä välissä Ruotsin läpi ajaessa pistäydyin ostoksilla Jami Hundsportissa Västervikissä ja pikaisesti tuli nähtyä omistajan Stina-briardi, joka on Haloon ja Ainon serkku. Stinalla olikin siellä hulppeat puitteet tarvikevalikoimineen, uima-altaineen ja sisätreenitiloineen.
Rostockiin rantauduttua seuraava etappi oli Belgiassa. Siellä asetuttiin pikaisesti hotelliin ja suunnattiin Ainon ja Haloon kanssa ulkoilulle Niel bij As'iin paikallisen IPO-klubin lähelle. Onni olikin myöten, sillä heti ensimmäisenä klubin pihaan parkkeerasi Ton, joka kilpailee 3-luokassa briardilla Kruif de la Maison Echaruq. Mukavasti Ton ystävineen otti suomalaisen yllätysvierailijan vastaan ja ilta meni heidän seurassaan rattoisasti treenejä katsellen. Kun koirat oli treenattu ja valot treenikentältä sammutettu, porukka jäi vielä ison klubirakennuksen baaritiskille istumaan iltaa ja suorittamaan jälkipuinteja treeneistä ja etenkin kaikesta muusta.
KUVIA KRUIFIN TREENISTÄ 5.9.
 |
| Kruif de la Maison Echaruq, Belgia / Neekhos de l'Aubade aux Bergers, Ranska |
Seuraavana päivänä oli enää loppusuora määränpäähän Maurepas'han Ranskaan. Tuo olikin oikea tuskien taival, sillä flunssa pyrki päälle ja auton ratissa tunti tunnilta olo vain huononi. Perille hotelliin kuitenkin pääsin ja kunnon levon jälkeen sain aamulla apteekista lääkkeitä taudin taltuttamiseen. Vanhat tutut tuli tavattua cec Maurepas'n kentällä ensimmäisenä treeni-iltana hieman puolikuntoisena, mutta onneksi viikonlopun tullen olokin jo parani.
Etenkin nuorissa koirissa näki selvästi, kuinka ne olivat vuoden aikana menneet eteenpäin. Kolme kertaa viikossa lähes läpi vuoden treenanneina alkoivat viime syksyn pennut olla brevet-kunnossa ja ylempien luokkien liikkeetkin hyvällä alulla. Muutama uusi pentu oli tullut porukkaan sitten viime vierailun. Niistä odotetuin tuttavuus oli tietysti Corinnen nelikuinen briardipentu Neekhos de l'Aubade aux Bergers, joka on E'bhenin siskonpoika eli Ainon ja Haloon serkku.
KUVIA TREENIKENTÄLTÄ 9.9.
 |
| E'bhen Noir del Pata Viento / Lounasta treenikentällä |
Sunnuntaille osui onneksi aika mukava sää, kun Evelyne tuli Maurepas'han vierailulle. Evelyn on tuttu ABT:n toimihenkilönä ja fb-kaverina, ja nyt tuli tilaisuus tavata oikeastikin. Kolmen briardistin ja parin statistin porukalla katettiin lounas kentän laidalle ja treenattiin kuuden briardin kanssa tottikset. Neekhos ja Jazz treenasivat tietysti ringikisat tähtäimessään, E'bhen teki samoja juttuja enää energianpurkumielessä, Djazzy tokoili mielenvirkistykseksi ja me Ainon ja Haloon kanssa puuhastelimme omia tottiskuvioitamme.
KUVIA BRIARDIEN TREENEISTÄ 10.9.
Evelyne kutsui katsomaan treenejä heidän kotikentälleen, joten tiistaina ajelin noin tunnin matkan Persaniin. Club Canin du Val d'Oise sijaitsi suuren peltoalueen laidassa, ja klubirakennuksen molemmin puolin oli aidatut treenikentät agilitylle ja Ranskan ringille. Evelyne kisaa ringin 1-luokassa briardiuros Jazz dou Casau de Gaian kanssa, ja olikin kiinnostavaa nähdä Jazzin ringityöskentelyä.
KUVIA JAZZIN TREENISTÄ 12.9.
 |
| Jazz dou Casau de Gaia / La Serre aux papillons |
KUVIA CEC MAUREPAS'N KENTÄLTÄ 14.9.
Corinne piti perjantaina vapaapäivän, joten heti aamusta tottisteltiin Maurepas'ssa ja päivällä vierailtiin La Queue Lez Yvelines'ssa trooppisessa perhospuutarhassa La Serre aux papillons. Siellä liihotteli toinen toistaan kauniimpia perhosia muun muassa Malesiasta, Afrikasta, Filippiineiltä ja Costa Ricasta. Iltapäivällä käytiin vielä Corinnen kanssa kiertämässä heidän lenkkimaastot Grosrouvressa, jotta Aino ja Haloo saivat juoksennella päivän ulkoilunsa. Sopiviin väleihin kun lisättiin Alainin valmistamat lounas ja päivällinen, niin siinä oli riittävästi ohjelmaa sille päivälle. KUVIA PERHOSPUUTARHASTA 15.9.
Viikonloppuna oli ohjelmassa cec Elancourtin jokasyksyiset mondioringkisat. Lauantaina oli 3-luokka ja sunnuntaina alemmat luokat, mutta kuvia otin vain sunnuntaina, jolloin oli parempi sää. Corinne ei ollut kisaamassa, mutta monia muita vuoden takaa tuttuja kasvoja oli taas mukana.
Tunnelma näissä kisoissa on kiva. Ihmiset ovat paitsi kisaamassa myös tapaamassa tuttuja ja viettämässä aikaa. Kisat ylimalkaan järjestetään siinä toivossa, että mahdollisimman moni onnistuisi ja kaikille toivotaan parasta. Lauantaina kisojen jälkeen alueelle pystytettiin taas ruokailua ja illanistumista varten katokset ja pöydät, joille katettiin tällä kertaa grillivartaita, patonkia, juustoja ja suklaakakkua.
KUVIA MONDIORINGKISOISTA 17.9.
 |
| Mondioring 17.9.2017 Elancourt |
Siinä missä viime vuonna nautittiin ajankohtaan nähden poikkeuksellisesta helleaallosta, niin tällä kertaa säät olivat syksyisen koleat ja sateiset. Yksi sadepäivä menikin mukavasti käymällä vajaan tunnin ajomatkan päässä Montlhéryssa ostoksilla Morin-eläintarvikeliikkeessä. Siellä on laaja valikoima etenkin koiraharrastustykötarpeita, joten katseltavaa riitti ja jotain pientä kotiin vietävääkin toki löytyi.
Ranskassa ajellessa riittää aina maisemissa ihasteltavaa ja liikentessä ihmeteltävää. Pienten kylien kivitalot ovat kauniita, mutta tiet todella kapeita. Kun ajokulttuurikin on aika huoletonta, niin eipä ihme, että kolhuja ja naarmuja näkyi vähän yhdessä jos toisessa autossa. Pariisin kehätien ruuhkissa kätevin kulkupeli on moottoripyörä, jolla huimapäät viilettävät ja sukkuloivat hätävilkut päällä kaistojen välissä autojonojen ohitse. Ihmettelen, jos ei tuossakin touhussa toisinaan niitä skraaduja autojen kylkiin tule.
Tunnin kestävällä turistiristeilyllä pitkin Seineä pääsi kätevästi edes vilaukselta näkemään monet Pariisin nähtävyyksistä. Audio-opastus oli saatavissa vain paatin sisätiloissa, mutta mehän katseltiin tietysti mieluummin maisemia ulkoilmassa ylimmässä kerroksessa. Corinne osasi hänkin hyvin kertoa, mitä rakennuksia ympärillä näkyi ja hieman historiaakin. Sää oli valitettavan epävakainen, mutta sateelta onneksi vältyttiin.
 |
| Seine / Notre Damen katedraali |
Paattikierroksen jälkeen otetiin leipomo-kahvilasta "sandwichit" mukaan ja tehtiin pieni turistikierros autolla. Ranskassahan tuo voileipä tarkoittaa rapeaa runsaasti täytettyä patonkia eikä mitään lötköä sämpylää tai kolmioleipää kuten meillä Suomessa. Eväinemme ajeltiin Concorden siltaa Seinen ylitse, kierrettiin ympäri Place de la Concorde -aukio ja sitten ajeltiin Pariisin valtakatua Avenue des Champs-Élysées kahdeksan kilometrin matka Riemukaarelle. Siitä jatkettiin Pariisin messukeskuksen ohitse isommille teille ja takaisin kohti Maurepas'ta. Mukava, että tuli tämä pieni kierros Pariisissa käytyä, vaikka se hieman viime tippaan jäikin. Illalla oli nimittäin tältä erää viimeiset treenit cec Maurepas'n kentällä, hieman grillailua hyvästeiksi ja aamulla alkoi meillä Ainon ja Haloon kanssa pitkä kotimatka.
KUVIA E'BHENISTÄ 19.9.
 |
| Avenue des Champs-Élysées |
Paluumatkalla ensimmäinen etappi oli vuosi sitten hyväksi havaitussa majapaikassa Rheinessä, Saksassa. Seuraavana päivänä ajettiin taas noin 600 kilometrin matka kauniisiin maalaismaisemiin B&B-paikkaan Morudiin, Tanskaan. Sinne olin lähtöaamuksi varannut ajan paikalliselle eläinlääkäriasemalle, missä Aino ja Haloo saivat ekinokokkoosilääkityksen Suomen rajanylitystä varten. Ennen Suomeen paluuta oli kuitenkin vielä ohjelmassa Hans Verbruggenin (mondio)ringseminaari Ruotsin länsirannikolla Åsassa.
Perjantaina asetuttiin B&B-paikkaan Åsan lähelle, ja lauantaipäivä menikin sitten tiiviisti semmassa treenikentällä. Ketään en entuudestaan tuntenut, mutta hyvin tuli uudessakin porukassa viihdyttyä. Verbruggen oli positiivinen tuttavuus. Mietitytti hieman, kannattaako Ainon kanssa osallistua, mutta kun treeneissä pyrittiin voimakkaisiin puruotteisiin vähillä ärsykkeillä, niin sehän oli juuri sitä mitä pitääkin eikä siinä ole väliä, onko lajina mondioring vai ipo. Aino oli ihan oma itsensä hyvässä ja pahassa. Verbruggen ei ollut aiemmin briardia treenannut, mutta sanoi yllättyneensä miten lujaa Aino puri. Alun perin yksipäiväistä semmaa jatkettiin toisella päivällä, mutta valitettavasti me ei pystytty jäämään, sillä sunnuntaina olimme jo laivamatkalla Tukholmasta Turkuun.
Turusta köröttelin vielä loppusuoran Ouluun nopeusrajoituksia manaillen, Suomen syksyisiä maisemia ihastellen ja jokamiehen oikeuksista nauttien (kantarellit!). Ranskan reissu oli huikea kaikkineen jälleen kerran, turrit oli loistavia matkustajia maalla, merellä ja kaikenlaisissa majapaikoissa ja matka sujui osimoilleen suunnitelmien mukaan. Tämän kokemuksen perusteella uskalletaan edelleen lähteä toistekin!
perjantai 1. syyskuuta 2017
Briardileiri ja muuta elokuista
Elokuussa koekalenteri näytti hetken aikaa lupaavalta, kun Varis oli ilmoitettuna jälkikokeeseen ja etsintäkokeeseen ja lisäksi Haloo jälkikokeeseen rotumestiksiin. Nooh, joko arvaat? Ei sitten lopulta päästy näistä kokeista yhteenkään, sillä Vaakku aloitti juoksun etuajassa ja Haloo sai viiltohaavan anturaansa. Ihan uskomatonta tuuria.
Kokeitten alla tehdyt treenailut eivät tietysti menneet hukkaan, vaikkei kokeisiin päästykään. Vaakku vanhana kettuna tuskin oppi mitään uutta, mutta oli taatusti mielissään saadessaan mielekästä tekemistä. Haloo oppi uusia asioita sitten sitäkin enemmän, kun treenattiin kohti ensimmäistä koetta. Jos ei viime hetkiä olisi ei mitään tulisi tehtyä - eli aina sinne kokeen alle jää aika tavalla treenattavaa. Nyt saatiin siis tällainen ylimääräinen viime hetki.
Elokuun viimeisenä viikonloppuna oli briardien syysleiri Yläneellä. Viime vuonna en ollut leirillä, ja jotenkin se jäi harmittamaan niin että tänä vuonna oli ehdottomasti lähdettävä. Ajattelin että Yläneelle on pitkä matka, mutta kyllä sinne oli ihan t o s i pitkä matka. Leiripaikkana Kuralan kartano oli erinomainen; pihamaalla oli agilitykenttä ja treenihalli, ympärillä jälkipellot ja majoittumistilatkin oikein hyvät. Jos jotain moitittavaa niin lähiseudun metsämaastot eivät olleet kansallisten lajien treenaamiseen ihan parhaat mahdolliset. Kantarelleja niistä kyllä löytyi, ja se taas toki tuo extrapisteitä.
Leiri tuli otettua enempi lomailun kannalta, mutta Aino pääsi lauantaina leikkimään Mackenin kanssa, Haloo sunnuntaina metsäjäljelle ja molempien kanssa tehtiin vähän tottista. Jälkikäteen ajatellen olisi ehdottomasti kannattanut osallistua Holger Palomäen peltojälkitreeneihin Ainon nykyistä ipo-harrastusta silmällä pitäen. Toivotaan että uusikin tilaisuus vielä joskus tulee.
Nyt treenaamisen sijaan ehkä se ykkösjuttu oli tavata kaikki uudet ja vanhat tutut ja nähdä iso liuta briardeja, ja ennen kaikkea tietysti leirillä päiväseltään käyneet Tea, Tälli ja Tikru. Ihana Tällikki oli tapansa mukaan hyvä kaikessa ja nuori Tiikeri agiradalla sellainen menijä, että eipä ole ennen nähty. Kuvia otin ennätysvähän, mikä tietysti vähän jälkikäteen harmittaa. Pitää ottaa vahinko takaisin ensi kerralla. Nopeasti se leiriviikonloppu taas vilahti kivassa seurassa. Onneksi sunnuntain pitkä paluumatka keveni mukavasti yhden (yön) pysähdyksen taktiikalla. Siitä lämpimät kiitokset Thölixeille Vaasaan!
Kokeitten alla tehdyt treenailut eivät tietysti menneet hukkaan, vaikkei kokeisiin päästykään. Vaakku vanhana kettuna tuskin oppi mitään uutta, mutta oli taatusti mielissään saadessaan mielekästä tekemistä. Haloo oppi uusia asioita sitten sitäkin enemmän, kun treenattiin kohti ensimmäistä koetta. Jos ei viime hetkiä olisi ei mitään tulisi tehtyä - eli aina sinne kokeen alle jää aika tavalla treenattavaa. Nyt saatiin siis tällainen ylimääräinen viime hetki.
 |
| Haloo paikkamakuussa (ohjaaja samalla valokuvaamassa suorittavaa koiraa :) |
—
Elokuun viimeisenä viikonloppuna oli briardien syysleiri Yläneellä. Viime vuonna en ollut leirillä, ja jotenkin se jäi harmittamaan niin että tänä vuonna oli ehdottomasti lähdettävä. Ajattelin että Yläneelle on pitkä matka, mutta kyllä sinne oli ihan t o s i pitkä matka. Leiripaikkana Kuralan kartano oli erinomainen; pihamaalla oli agilitykenttä ja treenihalli, ympärillä jälkipellot ja majoittumistilatkin oikein hyvät. Jos jotain moitittavaa niin lähiseudun metsämaastot eivät olleet kansallisten lajien treenaamiseen ihan parhaat mahdolliset. Kantarelleja niistä kyllä löytyi, ja se taas toki tuo extrapisteitä.
Leiri tuli otettua enempi lomailun kannalta, mutta Aino pääsi lauantaina leikkimään Mackenin kanssa, Haloo sunnuntaina metsäjäljelle ja molempien kanssa tehtiin vähän tottista. Jälkikäteen ajatellen olisi ehdottomasti kannattanut osallistua Holger Palomäen peltojälkitreeneihin Ainon nykyistä ipo-harrastusta silmällä pitäen. Toivotaan että uusikin tilaisuus vielä joskus tulee.
Nyt treenaamisen sijaan ehkä se ykkösjuttu oli tavata kaikki uudet ja vanhat tutut ja nähdä iso liuta briardeja, ja ennen kaikkea tietysti leirillä päiväseltään käyneet Tea, Tälli ja Tikru. Ihana Tällikki oli tapansa mukaan hyvä kaikessa ja nuori Tiikeri agiradalla sellainen menijä, että eipä ole ennen nähty. Kuvia otin ennätysvähän, mikä tietysti vähän jälkikäteen harmittaa. Pitää ottaa vahinko takaisin ensi kerralla. Nopeasti se leiriviikonloppu taas vilahti kivassa seurassa. Onneksi sunnuntain pitkä paluumatka keveni mukavasti yhden (yön) pysähdyksen taktiikalla. Siitä lämpimät kiitokset Thölixeille Vaasaan!
 |
| Aino saalistaa, kuva Henna Lindell |
keskiviikko 2. elokuuta 2017
Potilas Haloo ja muuta heinäkuista
Näköjään ei postausta ilman etteikö jotain draamaa olisi tapahtunut. Tällä kertaa sattui ja tapahtui vieläpä omalle koiralle, mutta edetäänpä kuulumisissa suunnilleen aikajärjestyksessä.
Kesän mittaan turrit ovat päässeet uimaan useampaan otteeseen. Tähän mennessä kaikki omat koirat ovat olleet innokkaita uimareita, mutta Aino viimeisimpänä on ollut toista maata. Se on kahden vuoden ikään mennessä hädin tuskin kastellut jalkojaan; ihan enimmillään vain pyörinyt turhautuneena rantavedessä, kun muut menevät menojaan lelujen perässä. Suunnittelin jo Ainon väkipakolla raahaamista uimasyvyyksiin tuon kummallisen kynnyksen ylittämiseksi, mutta eipä tarvinnutkaan. Tänä kesänä Aino alkoi enemmän viihtyä vedessä siinä rajalla, missä pitäisi alkaa uida, ja pelastusliivi yllään huomasi nopeasti, että kivaa on ja pinnalla pysyy. Parin pelastusliiviuinnin jälkeen Aino painelee nyt muitten mukana uimassa ilmankin. Mukavaa kun Ainokin on nyt uimisesta niin riemuissaan!
Tänä vuonna on tarkoitus Ainon kanssa hieman tokoilla, ja heinäkuussa oli kisadebyytti. Koeillalle sattui melko kuuma sää, mutta onneksi oli pilviverhoa sen verran, ettei kivituhkakentälle aivan suoraan porottanut. Aino suoritti kaikki alokasluokan liikkeet tasaisen varmasti, mutta hieman koetilanne liikkureineen ja tuomareineen söi treeneissä totuttua suoritusripeyttä. Ainoa varsinainen virhe sattui luoksetulossa, kun juuri ennen kutsua Ainon katse ja ajatus seurasi liikkeenohjaajaa ja ensimmäinen kutsu meni ohi Ainon tajunnan. Toinen kutsu viekin sitten heti 9 pistettä tuloksesta. Lisäksi meni muutama pisteenpuolikas Pipan tarkassa tuomaroinnissa, joten Ainolle lopputulemana alokasluokan ykköstulos 184,5 pistettä, kunniapalkinto ja sijoitus luokan toinen. Hienosti Aino siis suoriutui, ja ehkäpä talven tullen mennään vielä hallikokeisiinkin uudelleen alokkaaseen ja/tai avoimeen luokkaan.
Yöttömässä yössä mukavassa seurassa hakuinnostus virkosi niin, että treenaamassa on käyty muutamaan otteeseen sittemminkin. Haloo ja Aino ovat tehneet yhden samankaltaisen treenin lisää, eli 4-5 seisovaa haamua, ja suoriutuivat siitä hienosti. Haloo tosin kerran palasi puolivälistä takaisin, mutta siinä taisi tulla pieni ristiriita, kun poltteli niin kovin toisellekin puolelle jäänyt maalimies. Variskin on päässyt juoksemaan parit hakutreenit Salonpäässä. Suorapalkoilla on treenattu, mutta ilmaisukin on hyvässä muistissa, sillä Vaakku ehti silmänräpäyksessä ottaa rullan yhdellä suorapalkallakin. Pistot ovat olleet hieman omavalintaisia, joten taidetaan nyt hetki jatkaa paitsi suorapalkoilla myös suorilla pistoilla.
Haloolle ja Varikselle tein Peuhussa jäljet, ja niiden vanhetessa tehtiin koko kolmikon kanssa esineruutu. Haloota tuli edellä kuvailtua toheloksi jäljestäjäksi, mutta nyt se kyllä meni noin alokaluokan mittaisen jäljen niin hienosti, että olisi voinut luulla jälkiliinan päässä olevan Vaakku parhaimmillaan. Kiinnitin nyt itsekin enemmän huomiota omaan ohjaamiseni ja oikean liinatuntuman pitämiseen, ja sekin varmasti näkyi suorituksessa. Varis ajoi oman jälkensä mallikkaasti, mutta terävässä kulmassa tuli sen verran ylimääräistä pyörimistä ja ajan ja energian haaskausta, että piikit täytyy ottaa harjoittelun alle.
Toisena ellei molempina päivinä oli tarkoitus ajella Haapavedelle katsomaan mondioringkisoja, mutta Haloo järjestikin sille viikonlopulle hieman muuta ohjelmaa. Se oksensi keskiviikkona iltaruokansa ja yöllä myös sappinesteet. Aamulla ei ruokaa tarjottu, mutta huoli alkoi todenteolla nousta, kun Haloo ei koskenutkaan iltaruokaansa, kävi vaisuksi ja alkoi spontaanisti pulautella sappinestettä. Eläinlääkärissä veriarvoista tai ultrasta ei löytynyt mitään poikkeavaa. Tukihoidoksi annettiin nesteytystä ja kipulääkettä, ja illalla saatiin päivystyksessä röntgenkuvat. Kuvissa ei näkynyt röntgensäteitä läpäisemätöntä vierasesinettä tai tukoskohtaa, joten tilannetta katsottiin vielä mahdollisena vatsaviruksena tiputtamalla nestettä, kipulääkettä ja pahoinvoinninestolääkettä. Niiden ansiosta Haloon vointi petraantuikin ja ruokahalu palasi.
Sappinesteen pulauttelu, kivuliaisuus ja ruokahaluttomuus palasivat kuitenkin pian. Röntgenkuvassa ei edelleenkään näkynyt mitään, mutta nyt vatsaa tunnustelemalla suolistosta löytyi potentiaali tukoskohta. Suoliston sektiossa sisuksista paljastuikin täydeksi yllätykseksi pätkä maissintähkää ja valitettavasti jo 20 cm kuolioitunutta suolta. Leikkaus meni hyvin ja potilas oli heti herättyään mielestään elämänsä kunnossa ja valtavan nälkäinen. Nyt on lääkekuuri loppu, velliruuat syöty ja liikkumisrajoitukset kärsitty. Leikkaushaava on ollut koko ajan todella siisti; kyllä olisi Jaakosta tullut hyvä räätälikin, mutta onneksi alkoi eläinlääkäriksi!
Loppu hyvin, kaikki hyvin siis, mutta kyllä tässä ehti jo todella pelätä pahinta, kun koira vain hiipuu eikä mitään syytä löydy. Huhuh, toivottavasti nämä tällaiset kauhun hetket ovat nyt hetkeksi aikaa tässä.
Kesän mittaan turrit ovat päässeet uimaan useampaan otteeseen. Tähän mennessä kaikki omat koirat ovat olleet innokkaita uimareita, mutta Aino viimeisimpänä on ollut toista maata. Se on kahden vuoden ikään mennessä hädin tuskin kastellut jalkojaan; ihan enimmillään vain pyörinyt turhautuneena rantavedessä, kun muut menevät menojaan lelujen perässä. Suunnittelin jo Ainon väkipakolla raahaamista uimasyvyyksiin tuon kummallisen kynnyksen ylittämiseksi, mutta eipä tarvinnutkaan. Tänä kesänä Aino alkoi enemmän viihtyä vedessä siinä rajalla, missä pitäisi alkaa uida, ja pelastusliivi yllään huomasi nopeasti, että kivaa on ja pinnalla pysyy. Parin pelastusliiviuinnin jälkeen Aino painelee nyt muitten mukana uimassa ilmankin. Mukavaa kun Ainokin on nyt uimisesta niin riemuissaan!
 |
| Haloo ja Aino Papinjärvellä |
Tänä vuonna on tarkoitus Ainon kanssa hieman tokoilla, ja heinäkuussa oli kisadebyytti. Koeillalle sattui melko kuuma sää, mutta onneksi oli pilviverhoa sen verran, ettei kivituhkakentälle aivan suoraan porottanut. Aino suoritti kaikki alokasluokan liikkeet tasaisen varmasti, mutta hieman koetilanne liikkureineen ja tuomareineen söi treeneissä totuttua suoritusripeyttä. Ainoa varsinainen virhe sattui luoksetulossa, kun juuri ennen kutsua Ainon katse ja ajatus seurasi liikkeenohjaajaa ja ensimmäinen kutsu meni ohi Ainon tajunnan. Toinen kutsu viekin sitten heti 9 pistettä tuloksesta. Lisäksi meni muutama pisteenpuolikas Pipan tarkassa tuomaroinnissa, joten Ainolle lopputulemana alokasluokan ykköstulos 184,5 pistettä, kunniapalkinto ja sijoitus luokan toinen. Hienosti Aino siis suoriutui, ja ehkäpä talven tullen mennään vielä hallikokeisiinkin uudelleen alokkaaseen ja/tai avoimeen luokkaan.
 |
| Aino |
Yöttömässä yössä mukavassa seurassa hakuinnostus virkosi niin, että treenaamassa on käyty muutamaan otteeseen sittemminkin. Haloo ja Aino ovat tehneet yhden samankaltaisen treenin lisää, eli 4-5 seisovaa haamua, ja suoriutuivat siitä hienosti. Haloo tosin kerran palasi puolivälistä takaisin, mutta siinä taisi tulla pieni ristiriita, kun poltteli niin kovin toisellekin puolelle jäänyt maalimies. Variskin on päässyt juoksemaan parit hakutreenit Salonpäässä. Suorapalkoilla on treenattu, mutta ilmaisukin on hyvässä muistissa, sillä Vaakku ehti silmänräpäyksessä ottaa rullan yhdellä suorapalkallakin. Pistot ovat olleet hieman omavalintaisia, joten taidetaan nyt hetki jatkaa paitsi suorapalkoilla myös suorilla pistoilla.
Haloolle ja Varikselle tein Peuhussa jäljet, ja niiden vanhetessa tehtiin koko kolmikon kanssa esineruutu. Haloota tuli edellä kuvailtua toheloksi jäljestäjäksi, mutta nyt se kyllä meni noin alokaluokan mittaisen jäljen niin hienosti, että olisi voinut luulla jälkiliinan päässä olevan Vaakku parhaimmillaan. Kiinnitin nyt itsekin enemmän huomiota omaan ohjaamiseni ja oikean liinatuntuman pitämiseen, ja sekin varmasti näkyi suorituksessa. Varis ajoi oman jälkensä mallikkaasti, mutta terävässä kulmassa tuli sen verran ylimääräistä pyörimistä ja ajan ja energian haaskausta, että piikit täytyy ottaa harjoittelun alle.
 |
| Haloo |
Toisena ellei molempina päivinä oli tarkoitus ajella Haapavedelle katsomaan mondioringkisoja, mutta Haloo järjestikin sille viikonlopulle hieman muuta ohjelmaa. Se oksensi keskiviikkona iltaruokansa ja yöllä myös sappinesteet. Aamulla ei ruokaa tarjottu, mutta huoli alkoi todenteolla nousta, kun Haloo ei koskenutkaan iltaruokaansa, kävi vaisuksi ja alkoi spontaanisti pulautella sappinestettä. Eläinlääkärissä veriarvoista tai ultrasta ei löytynyt mitään poikkeavaa. Tukihoidoksi annettiin nesteytystä ja kipulääkettä, ja illalla saatiin päivystyksessä röntgenkuvat. Kuvissa ei näkynyt röntgensäteitä läpäisemätöntä vierasesinettä tai tukoskohtaa, joten tilannetta katsottiin vielä mahdollisena vatsaviruksena tiputtamalla nestettä, kipulääkettä ja pahoinvoinninestolääkettä. Niiden ansiosta Haloon vointi petraantuikin ja ruokahalu palasi.
Sappinesteen pulauttelu, kivuliaisuus ja ruokahaluttomuus palasivat kuitenkin pian. Röntgenkuvassa ei edelleenkään näkynyt mitään, mutta nyt vatsaa tunnustelemalla suolistosta löytyi potentiaali tukoskohta. Suoliston sektiossa sisuksista paljastuikin täydeksi yllätykseksi pätkä maissintähkää ja valitettavasti jo 20 cm kuolioitunutta suolta. Leikkaus meni hyvin ja potilas oli heti herättyään mielestään elämänsä kunnossa ja valtavan nälkäinen. Nyt on lääkekuuri loppu, velliruuat syöty ja liikkumisrajoitukset kärsitty. Leikkaushaava on ollut koko ajan todella siisti; kyllä olisi Jaakosta tullut hyvä räätälikin, mutta onneksi alkoi eläinlääkäriksi!
Loppu hyvin, kaikki hyvin siis, mutta kyllä tässä ehti jo todella pelätä pahinta, kun koira vain hiipuu eikä mitään syytä löydy. Huhuh, toivottavasti nämä tällaiset kauhun hetket ovat nyt hetkeksi aikaa tässä.
maanantai 3. heinäkuuta 2017
Kesä ja kauheesti kaikkee
Alkuvuoden kuulumisista päästäänkin suoraan kesän kuulumisiin. Kirjoittelutahti on ollut harvahko, kun kiirettä on pitänyt ja tapahtumat, tulokset ja kuvat tulee kuitenkin laitettua ensin facebookiin. Huhtikuussa luulin, että murheellinen kevät oli saavuttanut pohjansa, mutta niin vain jotkut osaavat toimillaan yllättää. Onneksi ympärillä on hyvät ystävät ja nämä koirat, niin mukaviakin kuulumisia on kertynyt.
Pääsiäinen meni pääasiassa kotoillessa. Melko myöhäisestä ajankohdasta huolimatta metsissä oli vielä aika paljon lunta, joten maastolajien treenailu sai vielä olla. Sentään parit mondioringtreenit pääsiäisen huiteilla käytiin, nekin tietysti hallissa. Uutena asiana alettiin opetella maalimiehen kuljetusta ja tottelevaisuusosan kaukokäskyjä. Hieman epätoivoiselta tällä hetkellä tuntuu lajin harrastaminen. Tarvittaisiin paljon osaavaa opetusta ja ryhtiä treeneihin, jotta harrastaminen olisi oikeasti mielekästä ja tavoitteita voisi asettaa. Jokainen tekee varmasti nytkin parhaansa, mutta yksinkertaisesti riittääkö se. Tulevaisuus näyttää, päästäänkö tässä lajissa vielä eteenpäin.
Tavoitteeseen sen sijaan päästiin Variksen kanssa agilityharrastuksessa. Kolmosluokkaan päästyä
ajattelin jonkinlaisen tuloksen sieltä hakea, ja huhtikuun agilitykisoissa käytiinkin kolme rataa. Ne meni paremmin kuin osasin odottaa, sillä Vaakku juoksi kolmet kolmosen kiemurat ilman ratavirheitä. Aikavirhettä tuli meille odotetusti pari kolme sekuntia ja viimeisestä kisasta uskomattomana sattumana 0,01 sekuntia. Siinä meni kolmosluokan nolla niin läheltä kuin se vain voi mennä! Jonkinlainen ympyräkin tässä sulkeutui, kun ihan ensimmäisissä agilitykisoissaan Vaakku niinikään tekaisi kolme ratanollaa. Nyt sitten arkistoidaan agilitykilpailukirja ja tehdään ihan muita juttuja.
Toukokuussa vaihtui hyvin palvellut kulkupeli Yaris Verso hieman tuoreempaan ja tilavampaan Seat Alhambraan. Sopivia, silmää miellyttäviä vaihtoehtoja tuli enempi vähempi tosissaan katseltua jo pitkän aikaa. Kun sitten samaan aikaan mahdollisuus hankkimiseen tuli, Yaris pomppasi katsastuksessa ja kotipaikkakunnalla oli tarjolla oikea auto, oikean värisenä ja kaikki muutkin kriteerit täyttäen, niin mitä sitä epäröimään. Nyt kelpaa taas toivottavasti pitkän aikaa huoletta reissailla töihin, treeneihin, kisoihin ja muuten vaan.
Toukokuun lopulla kurvasinkin tapaamaan pohjoisen briardinomistajia kevätpäivän viettämisen merkeissä. Yksitoista briardia oli kaikkiaan koolla ja kävi kentällä hieman kameran edessä pyörähtämässä. Kaikki briardistit olivat entuudestaan tuttuja, mutta kuulumisia riitti toki vaihdettavaksi kahvitarjoilujen ääressä ja nuotiolla makkaraa paistaessa. Mukava oli tietysti nähdä etenkin Vaakun jälkeläisiä, Haloon ja Ainon sisaruksia Lunaa ja Jäynää omistajineen pitkästä aikaa!
Vaakun kanssa käytiin jo yksi jälkikoe Kalajoella, mutta siitä ei sukseeta syntynyt. Ehkä osansa oli kesän ensimmäisillä helteillä ja maastossa meille osuneella aukealla, rutikuivalla, paahteisella alkumatkalla, mutta joka tapauksessa lisää pitää treenata. Muuten onkin kokeissa tullut käytyä ilman koiraa eli hakukokeen tottiksissa talkoilemassa, mondioringkoetta katsomassa ja tokokokeen kulkua kertailemassa. Ainon kanssa käyttiin touko-kesäkuussa tokon alokasluokan kurssi, joka oli taas hyvää harjoitusta ja oppia sekä ojennusta meille pääasiassa itsekseen treenaaville.
Keskiviikkotottiksissa Alatemmeksellä on treeniseuraa ollut vaihtelevasti. Kanssatreenaajia kovasti kaivataan, jotta riittäisi kaikille kolmelle omalle koiralle vieras koira pariksi ilmoittautumiseen ja paikallaoloon sekä tietysti ihmisiä henkilöryhmään. Tänä kesänä on nuorison kanssa otettu opetteluun estenoudot ja eteenmeno, jotka muodostavatkin aika merkittävän osan koetottiksen pisteistä. Vaakku vanhana kettuna osaa liikkeet niin kuin osaa ja sen kanssa treenaaminen keskittyykin asennepuolelle. Ehdin jo ajatella, että se on tullut vanhaksi tehdäkseen täpäkkää tottista, mutta kun molempien asenne oli kohdallaan, niin sieltä se tuttu Vaakkukin taas paljastui. ♡
Esineruudun harjoittelua on nuorison kanssa lykätty tähän kesään asti. Kolme treeniä on nyt tehty ja eiköhän tuokin tehtävä alokasluokan koesuorituksen tasalle tule tämän kauden aikana. Kaistaleen perälle on ensin viety esine yhdessä ja sitten uusintana etsintälinjalla odottaen. Harjoittelemista toki vielä riittää, että tehtävä sujuu valmiilla esineillä, erilaisilla materiaaleilla, vaikeammassa maastossa ja pitävällä otteella.
Metsäjälkiä on tehty niinikään kolme. Kokeilin jo jättää kaiken ruuan pois jäljeltä ja laittaa pelkät kepit, mutta oli ehkä vielä vähän liian aikaista sille. Muutama nappula siellä täällä auttaa kovasti, kun kepit eivät vielä tunnu koirista niin arvokkailta. Aino on hyvin tarkka ja tunnollinen jäljestäjä, ja pitää hyvin huolen pysyäkseen jäljellä. Haloo sen sijaan on suurpiirteisempi jäljestäjä ja hankalampi luettava, sillä se on saman näköinen touhukas tohelo, onpa se jäljellä tai hukassa. Sen kanssa tuleekin elävästi mieleen ajat Novan jälkiliinan päässä. 😄
Heinäkuu aloitettiin hauskoilla yöttömän yön hakutreeneillä, joissa treenattiin kelloon katsomatta ja syötiin hyvin. Vaakun kanssa ei ole hakuilu käynyt mielessäkään marraskuun hakukokeen jälkeen ja nuoriso on pitänyt lajista taukoa, kun neljän kuukauden ikäisenä löysivät hakumetsästä mörköjä. Vaan ilman muuta me lähdettiin nyt viettämään hakuilun merkeissä hauskaa iltaa ja yötä mukavassa porukassa - ja siinähän se uinunut hakuinnostukin taas heräsi.
Haloo ja Aino saivat näkönä pinkaista syömään makkarat neljältä maalimieheltä, ja aika, kokemus ja tapakasvatus oli tehnyt tehtävänsä ja ukot saivat luokseen ahneita ja innokkaita turreja. Aino tarvitsi hieman maalimieheltä kannustusta matkalle, mutta parin treeniä lisää ja menee Ainokin varmasti yhtään miettimättä. Vaakku viimeisenä koirana sai etsiä ukon etukulmasta, viidestäkympistä ja satkusta suorapalkoilla. Koiran etenemisen maastossa näki hyvin, ja olihan se komean näköistä menoa! Hieman neljän jälkeen auringon jo taas noustua oli kaikki koirat treenattu ja ehkä puolet eväistä jaksettu syödä. Isot kiitokset kaikille treeniseurasta - juuri tällaista koiraharrastus parhaimmillaan on!
Pääsiäinen meni pääasiassa kotoillessa. Melko myöhäisestä ajankohdasta huolimatta metsissä oli vielä aika paljon lunta, joten maastolajien treenailu sai vielä olla. Sentään parit mondioringtreenit pääsiäisen huiteilla käytiin, nekin tietysti hallissa. Uutena asiana alettiin opetella maalimiehen kuljetusta ja tottelevaisuusosan kaukokäskyjä. Hieman epätoivoiselta tällä hetkellä tuntuu lajin harrastaminen. Tarvittaisiin paljon osaavaa opetusta ja ryhtiä treeneihin, jotta harrastaminen olisi oikeasti mielekästä ja tavoitteita voisi asettaa. Jokainen tekee varmasti nytkin parhaansa, mutta yksinkertaisesti riittääkö se. Tulevaisuus näyttää, päästäänkö tässä lajissa vielä eteenpäin.
Tavoitteeseen sen sijaan päästiin Variksen kanssa agilityharrastuksessa. Kolmosluokkaan päästyä
ajattelin jonkinlaisen tuloksen sieltä hakea, ja huhtikuun agilitykisoissa käytiinkin kolme rataa. Ne meni paremmin kuin osasin odottaa, sillä Vaakku juoksi kolmet kolmosen kiemurat ilman ratavirheitä. Aikavirhettä tuli meille odotetusti pari kolme sekuntia ja viimeisestä kisasta uskomattomana sattumana 0,01 sekuntia. Siinä meni kolmosluokan nolla niin läheltä kuin se vain voi mennä! Jonkinlainen ympyräkin tässä sulkeutui, kun ihan ensimmäisissä agilitykisoissaan Vaakku niinikään tekaisi kolme ratanollaa. Nyt sitten arkistoidaan agilitykilpailukirja ja tehdään ihan muita juttuja.
Toukokuun lopulla kurvasinkin tapaamaan pohjoisen briardinomistajia kevätpäivän viettämisen merkeissä. Yksitoista briardia oli kaikkiaan koolla ja kävi kentällä hieman kameran edessä pyörähtämässä. Kaikki briardistit olivat entuudestaan tuttuja, mutta kuulumisia riitti toki vaihdettavaksi kahvitarjoilujen ääressä ja nuotiolla makkaraa paistaessa. Mukava oli tietysti nähdä etenkin Vaakun jälkeläisiä, Haloon ja Ainon sisaruksia Lunaa ja Jäynää omistajineen pitkästä aikaa!
Vaakun kanssa käytiin jo yksi jälkikoe Kalajoella, mutta siitä ei sukseeta syntynyt. Ehkä osansa oli kesän ensimmäisillä helteillä ja maastossa meille osuneella aukealla, rutikuivalla, paahteisella alkumatkalla, mutta joka tapauksessa lisää pitää treenata. Muuten onkin kokeissa tullut käytyä ilman koiraa eli hakukokeen tottiksissa talkoilemassa, mondioringkoetta katsomassa ja tokokokeen kulkua kertailemassa. Ainon kanssa käyttiin touko-kesäkuussa tokon alokasluokan kurssi, joka oli taas hyvää harjoitusta ja oppia sekä ojennusta meille pääasiassa itsekseen treenaaville.
Keskiviikkotottiksissa Alatemmeksellä on treeniseuraa ollut vaihtelevasti. Kanssatreenaajia kovasti kaivataan, jotta riittäisi kaikille kolmelle omalle koiralle vieras koira pariksi ilmoittautumiseen ja paikallaoloon sekä tietysti ihmisiä henkilöryhmään. Tänä kesänä on nuorison kanssa otettu opetteluun estenoudot ja eteenmeno, jotka muodostavatkin aika merkittävän osan koetottiksen pisteistä. Vaakku vanhana kettuna osaa liikkeet niin kuin osaa ja sen kanssa treenaaminen keskittyykin asennepuolelle. Ehdin jo ajatella, että se on tullut vanhaksi tehdäkseen täpäkkää tottista, mutta kun molempien asenne oli kohdallaan, niin sieltä se tuttu Vaakkukin taas paljastui. ♡
Esineruudun harjoittelua on nuorison kanssa lykätty tähän kesään asti. Kolme treeniä on nyt tehty ja eiköhän tuokin tehtävä alokasluokan koesuorituksen tasalle tule tämän kauden aikana. Kaistaleen perälle on ensin viety esine yhdessä ja sitten uusintana etsintälinjalla odottaen. Harjoittelemista toki vielä riittää, että tehtävä sujuu valmiilla esineillä, erilaisilla materiaaleilla, vaikeammassa maastossa ja pitävällä otteella.
Metsäjälkiä on tehty niinikään kolme. Kokeilin jo jättää kaiken ruuan pois jäljeltä ja laittaa pelkät kepit, mutta oli ehkä vielä vähän liian aikaista sille. Muutama nappula siellä täällä auttaa kovasti, kun kepit eivät vielä tunnu koirista niin arvokkailta. Aino on hyvin tarkka ja tunnollinen jäljestäjä, ja pitää hyvin huolen pysyäkseen jäljellä. Haloo sen sijaan on suurpiirteisempi jäljestäjä ja hankalampi luettava, sillä se on saman näköinen touhukas tohelo, onpa se jäljellä tai hukassa. Sen kanssa tuleekin elävästi mieleen ajat Novan jälkiliinan päässä. 😄
Heinäkuu aloitettiin hauskoilla yöttömän yön hakutreeneillä, joissa treenattiin kelloon katsomatta ja syötiin hyvin. Vaakun kanssa ei ole hakuilu käynyt mielessäkään marraskuun hakukokeen jälkeen ja nuoriso on pitänyt lajista taukoa, kun neljän kuukauden ikäisenä löysivät hakumetsästä mörköjä. Vaan ilman muuta me lähdettiin nyt viettämään hakuilun merkeissä hauskaa iltaa ja yötä mukavassa porukassa - ja siinähän se uinunut hakuinnostukin taas heräsi.
Haloo ja Aino saivat näkönä pinkaista syömään makkarat neljältä maalimieheltä, ja aika, kokemus ja tapakasvatus oli tehnyt tehtävänsä ja ukot saivat luokseen ahneita ja innokkaita turreja. Aino tarvitsi hieman maalimieheltä kannustusta matkalle, mutta parin treeniä lisää ja menee Ainokin varmasti yhtään miettimättä. Vaakku viimeisenä koirana sai etsiä ukon etukulmasta, viidestäkympistä ja satkusta suorapalkoilla. Koiran etenemisen maastossa näki hyvin, ja olihan se komean näköistä menoa! Hieman neljän jälkeen auringon jo taas noustua oli kaikki koirat treenattu ja ehkä puolet eväistä jaksettu syödä. Isot kiitokset kaikille treeniseurasta - juuri tällaista koiraharrastus parhaimmillaan on!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)