Vaakulle EK2

Palveluskoiratouhuja jatkettiin Vaakun kanssa elokuussa etsintäkokeella. Lajin ykkösluokka suoritettiin Kemin yöttömän yön kisoissa neljä vuotta sitten. Nyt kun jälkikokeet saatiin päätökseen, tuli sopiva aika jatkaa tätä sivulajia.

Tulostavoittein, mutta ilman suurempia pisteodotuksia, ilmoitin Vaakun etsintäkokeeseen Raaheen. Laskin että kuudesta osa-alueesta jäljestys, tottelevaisuus ja esineruutu ovat tuttuja juttuja. Pudotetun esineen nouto ja tarkkuusetsintä oli nopeasti kokeiltu, ja nekin Vaakku muisti hyvin. Ehdottomasti arvoituksellisimmaksi osa-alueeksi tiesin henkilöhaun, sillä niin mielijohteesta ja leppoisalla asenteella ilmoittauduttiin kokeeseen, ettei yksissäkään hakutreeneissä ehditty käydä. Edellinen hakutreeni oli lähes vuoden takaa. 😲

Koepäivä aloitettiin maastossa jäljillä. Vaakku teki parhaan janasuorituksen miesmuistiin ja sai porukan ainoana jäljeltä täydet pisteet. Seuraavaksi päästiin hakuradalle, jonka vasen laita laski näkymättömiin ja oikea laita nousi mäen päälle. Radan puolivälissä Vaakku viipyi vasemmalla puolella omituisen pitkään näkymättömissä. Sitten sieltä alamäestä kurkisti Vaakku kysyvän näkäisenä, katosi taas ja hetken kuluttua juoksi lujaa luokse pieni oksanpätkä suussaan. Hyväksyin ilmaisun ja Vaakku vei vauhdikkaasti löydölle. Kiintorulla kaulassa näytti olevan kunnossa, joten ihmettelin, miten Vaakku ei ollut saanut rullaa otettua, vaikka maalimiehen mukaan oli kovasti yrittänyt. Suoritus jatkui ja toinen maalimies löytyi selvästi oikean takakulman tuntumasta mäen päältä. Vaakku tuli hakemaan minut tyhjin suin, mutta selvästi löytäneenä, ja kun aikaakaan ei enää ollut tuhlattavaksi, niin hyväksyin ilmaisun ja Vaakku vei taas vauhdikkaasti löydölle. Molemmat maalimiehet nousi, mutta arvatenkin ja ihan syystä pisteet ilmaisuista ja työskentelystä ropisivat.

Black Death Varis 4.8.2018, kuva Veera Soukka

Esineruutukin meni hieman alakanttiin, sillä kolmea esinettä tietysti haettiin, mutta Vaakku toi viidessä minuutissa vain kaksi. Tarkkuusetsintä ja pudotettu menivät onneksi ihan normisuorituksilla. Tarkalta tuomarilta tuli kuitenkin parin pisteen vähennys tarkkiksen työskentelystä ja pisteen vähennys pudotetussa, kun paluuvauhti ei ollut niin luja kuin menovauhti. Kaikkiaan maastosta saatiin kuin saatiinkin ihan reilusti tulokseen riittävät 170 pistettä.

Tottikset tehtiin Raahessa Käpälämäen kentällä, joka on suurimmaksi osaksi sorapohjainen. Pahimmoilleen tottisten alkaessa alkoi myös auringonpaiste, joten kenttä oli melko kuuma. Vaakku oli kuitenkin yllättävänkin hyvässä potkussa vielä näin päivän päätteeksi ja teki innokkaasti 88 pisteen tottiksen. Selvimpinä virheinä tuli taas liikkeestä istumisessa asentovirhe, hypyssä kosketukset ja eteenmenossa toinen maahan-käsky.

Noudoissa Vaakku hauskasti intoili perusasennossa niin, että istui välillä ihan kurrena molemmat etutassut irti maasta. Paikkamakuussa minä puolestani sekoilin hieman, kun ajattelin, että sääli auringonpaisteessa makaavaa koiraa, mutta ihanaa itse päästä näkösuojan varjoon istumaan hetkeksi ...ja samassa tajusin, että mehän ollaan kakkosluokassa eli se siitä varjopaikasta ja siirryin sujuvasti piilon viereen koiran näkösälle. 😄 Kotiinviemisiksi saatiin siis EK2 pistein 258 ja samalla varmistui, että rotumestiksiin syyskuussa lähdetään tavoittelemaan tulosta etsintäkokeen 3-luokkaan.

Black Death Varis 4.8.2018, kuva Veera Soukka

Huh hellettä ja RTK2

Tänä kesänä aurinko on porottanut hurjia hellelukemia viikkotolkulla. Taivaalta ei ole saatu vettä montaakaan pisaraa, joten kuumuus ja kuivuus ovat koetelleet luontoa monessa mielessä. Heinäkuussa oli yksi lomaviikko, mutta puolta tuntia pidempään kerrallaan ei pystynyt pihalla mitään askaretta tekemään siinä paahteessa. Kotona onneksi on mukavan viileää, joten koirienkaan ei ole tarvinnut sisällä kärsiä kuumuudesta.

Purutreenit pyöri normaalisti helteilläkin, ja lisäksi käytiin Ainon kanssa koirakoulu Kisman tokokurssilla ja Vaakun kanssa rallytokokurssilla. Kurssit alkoivat kesäkuussa sopivasti hieman ennen Ainon tokokoetta ja Vaakulle kaavailemiani rallykisoja. Siellä saatiin siis kaivattuja ryhmäpaikkiksia, liikkurointia, rallyratatreeniä ja sääntöviidakkokertausta. Omat treenailut sen sijaan jäi helteillä vähiin. Muutamaan otteeseen käytiin illemmalla puuhastelemassa pieniä tottisjuttuja kuten jäävien asentoja, perusasentoon nousuja ja heitetyn kapulan koomasta heräämistä.

Aino 17.7.2018

Heinäkuu on melko hiljainen palveluskoirakoerintamalla, joten silloin oli hyvä aika rallytokokisoille. Vaakun kanssa suoritettiin alokasluokka helmikuussa ja nyt lähdettiin tavoittelemaan kolmea avoimen luokan tulosta. Avoin luokkakin perustuu vielä enimmäkseen muista lajeista saavutettuun perusosaamiseen, joten ihan uutena asiana meille tuli vain pyörähdys seuraamisen aikana.

Ensimmäinen startti käytiin Kiimingissä Heli Kelhälän tuomaroimissa rallytokokisoissa. Sää oli helteinen kuinkas muuten, mutta kylläpä olikin helppoa kisoissa käymistä pyörähtää reilun minuutin suoritus neljän koiran luokassa ja ajella 100 pisteen tulos ja 1. sija taskussa kotiin. Hieman toista on urakoida kahdeksan tunnin päivä yhden tuloksen eteen palveluskoirakokeessa. 😄

Seuraavana viikonloppuna käytiin kaksi avoimen luokan rallykisaa belgianpaimenkoirien rotumestiksissä Oulussa. Päivä oli hurjan helteinen, mikä toista kisaa odotellessa alkoi jo hieman tuntua omassakin jaksamisessa. Ensimmäinen kisa oli hallissa, mutta ilma oli sielläkin seisova. Taru Leskisen tuomaroimana Vaakku sai radalta 97 pistettä ja sillä sijoituttiin kolmanneksi. Hannele Pirttimaan rata oli rakennettu ulos kivituhkakentälle, ja siltä saatiin 96 pistettä, kolmannen tuloksen myötä RTK2 ja niinikään 3. sija.

Molemmilla radoilla oli hieman säätöä pyörähdyksen kanssa, vaikka se treeneissä oli jo sujunutkin hyvin. Lisäksi, arvostelulaji kun on kyseessä, tuli nyt ehkä hieman aiempaa ankarammin vähennyksiä liian liki eteen istumisista ja sellaisista. Joka tapauksessa sujuvasti ja erinomaisen motivoituneilla suorituksilla saatiin avo-luokkakin tekaistua. Rallykurssilla ehdittiin vielä parin treenikerran verran katsoa voittajaluokan kuvioita, ja niiden opettelua jatketaan sitten hallikaudella itsekseen ja ehkä jollain kurssillakin.

Haloo 17.7.2018

Sään salliessa (tai oikeammin estäessä kaiken muun liikkumisen) on koirat uineet paljon. Jäälin montuilla ollaan hurjasta sesongista huolimatta aina melko helposti löydetty sopiva rauhallinen ja riittävä rantapläntti uimiseen. Itse tuli uitua vain kerran, mutta etenkin Aino ja Haloo ovat uineet sitten minunkin edestä. Niillä kasvaa varmasti kohta räpylät tassuihin, kun ne oikein antaumuksella ui ja ui ja ui ja ui ja malttaa käydä rannassa vain hetken verran. Silloinkin, jos kotiinlähtö mainitaan, niin loiskahdus käy saman tien. 😃

Ainokin touhuaa

Aino on viime syksystä alkaen treenannut ipo-hommia. Treenimahdollisuudet montsussa oli huonot, koirassa on kuitenkin ainesta ja meille aukesi paikka osaavasta aktiivisesta ipo-porukasta, joten tehtiin tällainen lajinvaihto. Treenit ovat pyörineet säännöllisesti talvikaudella hallissa kerran viikossa ja kesäkaudella kentällä kahdesti viikossa. Näiden aikaa vievien treenien takia ei Ainon kanssa muita lajeja olekaan isommin puuhasteltu.

Pieni syrjähyppy tehtiin kuitenkin talkoohengessä tokokokeeseen. Limingassa heinäkuussa pidettäviin SM-kisoihin tarvittiin briardijoukkueeseen yksi koira myös avoimeen luokkaan. Tarjouduin tuon kolosen paikkaamaan ja osallistumisen edellytyksenä Aino tarvitsi ennakkoon avoimesta luokasta vähintään 3-tuloksen. Ainon kanssa pikapikaa opeteltiin uusia juttuja sen minkä ehdittiin ja sitten eikun osallistumaan yhteen viimeisistä mahdollisista kokeista ennen joukkueitten ilmoittautumisen päättymistä. Sellainen pikku juttu vain jäi vielä treenaamatta, että mitä Ainon pitää tehdä sitten jos kun alkaa ahdistaa. Aika kauheaa sitkutteluahan se sitten olikin. Kaikista muista liikkeistä saatiin kuitenkin pisteitä paitsi ruutuun lähetyksestä, jossa Aino kohdisti ensin hyvin ruutuun, mutta sitten katse kääntyi asteen verran vasemmalle ruudun takana kehän ulkopuolella maassa liikuskelleeseen lintuun. Ei ollut vaikea arvata, mihin Aino ruutuun-käskyllä pinkaisee. Lähti kyllä komian lujaa - ja vasta käskystä👍 Tulokseksi saatiin joukkueeseen riittävä 2-tulos, mutta kieltämättä ei kyllä harmita, ettei lopulta ylempään luokkaan saatukaan edustajaa ja briardijoukkue kaatui siihen.

Lajin vaihdon myötä mukaan ohjelmaan on otettava myös peltojälki. Juhannuksena käytiinkin isommalla porukalla pellolla jäljestämässä ja Aino ajoi nilkkamittaisessa harvahkossa heinässä ensimmäisen varsinaisen peltojälkensä. Aika varman päälle tuli otettua (melko tiuhaan ruokaa ja lyhyt liina), mutta tästä nyt sitten pitäisi lähteä silläkin saralla etenemään.

Haloon hommailuja - JK2!

Ilmoitin Haloon jälkikokeeseen kesäkuulle, ja sitä ajatellen on hyödynnetty kaikki tilaisuudet treenata tottelevaisuutta ihmisten ilmoilla. Aino sai parin treenikerran jälkeen luovuttaa siskolleen paikkansa pk-tottiskurssilla, ja Haloo kävi kuokkimassa myös Ainon pururyhmän tottiksissa. Kuin tilauksesta tuli toukokuulle myös SPL-maalimies Janne Laitisen tottiskoulutus Kiimingissä. Toivoin häiriötreeniä seuraamiseen ja arvasinkin, että täältä saadaan juuri sitä mitä tarvitaan. Selvästikin aina aika ajoin on jonkun ravisteltava ohjaaja pois mukavuusalueelta. Itse vajun aina hiljalleen löysäilyyn, vaikka teoriassa tietäisinkin, mitä pitäisi tehdä. Haloo teki hienosti hommia ja sai kehut, että on kivan ja hyvän oloinen koira!




Seuraavalla viikolla toukokuisena torstai-iltana ajeltiin Haloon kanssa noseworkin 1-luokan hajutestiin Paltamoon. Kilpailukirja saatiin ilman merkintöjä jo kuukausi aiemmin, kun tunaroitiin ensimmäinen yritys Kempeleessä. Siellä Haloo huiteli vauhdikkaasti 12 laatikon radan läpi, toisella kierroksella tökkäsi kokeiluksi nenänsä johonkin laatikkoon ja minä samantien hyväksyin sen löydöksi. Ohoh. Eipä auttanut kuin treenailla lisää ja odotella uutta testiä.

Paltamossa testi oli sisätiloissa liikuntahallissa. Halli oli sen verran hämärä ja kolkko paikka, että poikkeuksellisesti jokainen koira sai käväistä tutustumassa halliin ennen testin aloitusta. Haloota ei halli kummeksuttanut yhtään ja leikittiin siinä vain hetki narupallolla. Omalla vuorollamme päästiin suorittamaan, ja heti ensimmäisen jonon kolmannen laatikon Haloo ilmaisi ilman mitään epäilystä. Vahingosta viisastuneena tehtiin kuitenkin tarkistuskierros, ja kun toisenkin kerran Haloo ilmaisi erittäin pontevasti saman laatikon, niin hyväksyin löydön. Laatikko oli oikea ja tällä kertaa saatiin kilpailukirjaan ensimmäinen merkintä.

Jälkikokeen kakkosluokkaa lähdettiin Haloon kanssa suorittamaan Opky:n 1- ja 2-luokan iltajälkikokeeseen. Koe avattiin ja koirat tarkastettiin Sanginjoella ja siitä siirryttiin jäljille. Janalla Haloo lähti vauhdikkaasti ja suhaili vähän sinne tänne ennen kuin oikea suunta löytyi. Jäljeltä saatiin kuin saatiinkin kaikki kepit taskuun, vaikka 700 metrin jäljestämisen ja neljän kepin jälkeen Haloo oli sitä mieltä, että kyllä tämä tältä erää riittää ja minäkin tulin siihen tulokseen, että eipä auta kuin lähteä autolle. Palatessamme Haloo kuitenkin pongasi jäljen uudelleen ja nosti loputkin kaksi keppiä.

Esineruudussa viime syksyn kokeessa Haloo luuli olevansa henkilöhaussa, mutta nyt se selvästi oli omastakin mielestään tullut esineruutuun. Varsin nopeasti kolmella lähetyksellä se toi kolme esinettä. Viimeinen oli oikeassa etukulmassa ja satuin lähettämään siitä lähes kohdalta. Haloo lähti lujaa ja saman tien pyörähti ympäri ja sinnikkäästi etsi esineen, vaikka hetken aikaa joutui sitä siitä paikallistamaan. Hieno suoritus. Ensimmäinen esine Haloolla kävi lyhyesti maassa, mutta kiltillä arvostelulla ei siitä vähennyksiä. Maastosta pisteitä yhteensä 191.

Tottiksiin siirryttiin Tassutörmälle, missä meidän pari kysyi, onko mun koira uros vai narttu. Tuo kysymys enteilee aina huonoa, sillä mitä ihmeen väliä sillä on, jos oma koira on hallinnassa. Haloo aloitti paikallamakuulla ja suoritti sen normaalisti parin ravaillessa noutoliikkeissä kapula suussa ympäri esteitä ja yleisöä kun sitä samalla yritettiin lukuisin tänne-käskyin saada hallintaan. Paikallamakuussa se onneksi pysyi hyvin meidän suorittaessa vuorollamme kenttäliikkeet. Liikkeestä istumisessa annoin Haloolle reilun avun, jotta varmasti istuu. Hyppynoudossa uusin ensimmäisen heiton, mutta pahaksi onneksi toinenkin heitto kimposi vasemmalle vinoon. Uusintaheitto oli Haloolle saalishulluna hieman liikaa ja se karkasi ennen käskyä - onneksi kuitenkin hypyn kautta. Paluuhyppy tuli niin vinosti, että siinä tuli hassu kosketus. Eteenmenon loppuistumiseen tarvittiin toinen käsky. Muutoin liikkeet olivat erinomaisia, ja pisteitä koko esityksestä 94. Eteenmeno oli hauska, kun Haloo lähti niin lujaa, että maa vain pölähti. Totteli hyvin maahan-käskyä, mutta liikkeen päättämisen jälkeen kun kehaisin, niin otti taas kolmen metrin syöksyn kentän päätyä kohti, kun oli taas täysin vakuuttunut, että siellä on pallo. 😄

Näillä kuvioin saatiin JK2 suoritettua komealla ykköstuloksella 285 pistettä, ja seuraavaksi tavoitellaankin jo käyttövaliokiinnityksiä 3-luokassa! Tosin tällä jäljestämisellä ei kyllä tarvitse ihan heti voittajaluokan puolentoista kilometrin jäljille lähteä. Vaihtelevan mittaisia treenijälkiä ja kestävyyttä tarvitaan paljon lisää. Tottiksessakin hyvistä pisteistä huolimatta tuli mieleen monta treenin aihetta tulevia koitoksia ajatellen.

Käyttövalio ja piirinmestari!

Vaakun kanssa uusi mato laitettiin koukkuun heti seuraavana viikonloppuna jäljen piirinmestaruuskisoissa. Hieman arvelutti näin peräkkäiset kokeet, kun ei välissä ehdi treenata yhtään mitään. Etenkin tottis kärsii, kun kokeita on liikaa suhteessa treenimäärään. Osallistuttiin kuitenkin siitä huolimatta, kun ei muitakaan kolmosluokan jälkikokeita näköpiirissä ole ja yrittämättä ei tulosta ainakaan tule.

Piirinmestaruuskokeessa oli kymmenen koiran tottelevaisuuskarsinta, mutta koska osallistujia oli vain yhdeksän, niin aloitettiin heti maastolla Sanginjoella. Sadetta ei oltu saatu edelleenkään, joten jälleen lähdettiin jäljestämään kuivuuttaan pöliseville kankaille. Janalla Vaakku eteni luotisuoraan ja taas takajäljen kautta päästiin liikkeelle. Takuuvarmaan rauhalliseen tyyliinsä Vaakku jäljesti tosi pitkältä tuntuneen jäljen loppuun asti ja minun suureksi riemuksi nosti kaikki kepit. Kutoskepiltä ei autoa näkynyt ja sen verran monta kulmaa oli matkan varrella kääntyilty, että piti puhelimen karttasovelluksesta tarkistaa, kummasta suunnasta auto löytyy. Jäljestysaika meni sen verran tiukille, ettei yhtään ollut vara eksyillä.

Esineruudusta onnistuttiin tällä kertaa löytämään kaikki neljä ensinettä. Kauheasti ei ylimääräistä aikaa jäänyt, sillä viimeisenä Vaakku löysi oikealta etuesineen ja muutamia sekunteja sen luovuttamisen jälkeen päättyi etsintäaika. Maastosta saatiin kaikkiaan huiput 192 pistettä, joten varovaisen voitonriemuisin mielin lähdettiin Tassutörmälle suorittamaan tottiksia. Ykköstulokseen tarvittaisiin tottiksesta 78 pistettä ja kaiken järjen mukaan sen pitäisi olla meille aika varma.

Yhdeksästä osallistujasta kuusi jatkoi tottelevaisuuteen, ja rotukirjokin oli mukava, kun mukana oli mali, grotsku, rotikka, bortsu, valkkari ja briardi. Vaakun kanssa oltiin viimeisessä parissa ja pienemmällä numerolla suoritettiin liikkeet ensin. Meidän tottis oli aikalailla toisinto edelliskokeesta liikkeestä istumisen asentovirhettä myöten. Lisäksi nyt tuli hypyssä kosketus mennen tullen ja eteenmenossa tarvittiin kaksi käskyä maahanmenoon. Pisteitä saatiin Markku Piipon tuomaroimana 83, ja niinpä yhteispistein 275 Vaakku sai käyttövalionarvoon tarvittavan kolmannen ykköstuloksen! Aivan huippua! Meidän rodussa edellinen käyttövalionarvo on tullut vuonna 2011 eikä niitä kautta aikainkaan ole entuudestaan kuin kuusi. Tuossa joukossa on Vaakun emä Ränni ja mummo Nova, joten Vaakku on nyt kolmannen polven käyttövalio. Ihan superhienoa!

Eikä siinä vielä kaikki. Valionarvotulosta lähdettiin tavoittelemaan, mutta samalla tuli myös ensimmäinen sija eli jälkikokeen piirinmestaruus. Ohoh. Tuota en aamulla kokeeseen startatessa osannut edes toivoa. Onpahan mulla aikamoinen Vaakku ja olipahan sen kanssa aikamoinen päivä!

Vaakku JK3 Kalajoella

Helatorstaina laitoin sakset viuhumaan ja leikkelin Vaakulle kesätukan. Nyt se oli tehtävä, jos siitä meinaa jotain hyötyä saada. Vaakku täyttää kesäkuussa jo yhdeksän vuotta eli tämä on todennäköisesti meidän viimeinen kansallisten lajien pk-kisakausi. Helteitäkin on ollut toukokuussa ihmeen paljon, joten toivottavasti tuulevire nyt pääsee paremmin iholle ja edistää hieman jaksamista ja palautumista.

Uutta tukkaa testattiin tositoimissa jälkikokeessa Kalajoella. Kyseessä oli iltakoe perjantaina ja silloin sattui aurinkoinen mutta onneksi hieman viileämpi ja tuulisempi sää. Kalajoen ABC:lla kokoonnuttiin, tarkistettiin koirat ja siitä siirryttiin tuttuihin kangasmetsämaastoihin.

Kuumaa kesäsäätä oli pidellyt koko toukokuun ilman pisaraakaan vettä, joten maasto oli rutikuivaa. Vaakun kanssa janalla tuli liuta ylimääräisiä kuvioita ennen kuin päästiin oikealle jäljelle ja oikeaan suuntaan, pisteet 25/30. Jäljentekijän askeleet näkyivät rutikuivassa jäkälässä ja sammaleessa, ja olikin mukava katsella, miten hienosti ja tarkasti Vaakku jäljesti. Yksi välikeppi meillä jäi juuri siinä main, missä Vaakku pysähtyikin sitä selvästi etsimään. Itsekin Vaakun kaverina sitä siinä etsin, mutta ei vaan kerta kaikkiaan löytynyt. Omituista. Tämä sama on käynyt meille joskus aiemminkin Kalajoen maastoissa. Kepeistä pisteet 120/140.

Esineruudulle oli löydetty korkeuseroiltaan mukavan vaihteleva maasto. Se laski hieman alamäkeen ja nousi taas takalaitaan mentäessä ylös eli näkyvyys oli kuitenkin hyvä. Koko alueen poikki matalimmassa kohdassa meni syvempi uoma, jonka yli koirat loikkasivat. Oikeassa takaneljänneksessä oli vielä pitkittäinenkin uoma. Nyt ensimmäistä kertaa maastosääntömuutoksen jälkeen etsittiin neljää esinettä, mutta eipä löytynyt Vaakun etsimisellä viidessä minuutissa kuin se vanha määrä kolme esinettä. Työskentely oli hieman virkamiesmäistä, ja ylimalkaan yhden esineen missaamisesta rokotettiin muiltakin aika paljon työskentelypisteitä. Meille kolmella esineellä 19/30 pistettä. Muitten blogeja lueskeltua tässä taitaa olla tuomareilla pisteytyksessä melko suurta hajontaa.

Illan viilettyä jo suorastaan kylmäksi siirryttiin vanhan raviradan paikoitusalueelle tottelevaisuusosuuteen. Vaakku tekaisi kokonaisuudessaan ihan siistin näköisen suorituksen. Enimmät pisteet menivät liikkestä istumisen väärästä asennosta, luoksetulojen virkamiesvauhdista ja eteenmenossa Vaakku myös hieman odotteli maahanmenoa vaikka koko ajan virkamiesmäisesti laukkoikin eteenpäin. Hyppy meni tällä kertaa puhtaasti mennen tullen. Pisteitä Sami Isopahkalalta tottelevaisuudesta 86/100 ja koko kokeesta kakkostuloksen verran, 250.

Mukava oli taas pitkästä aikaa päästä takaisin tuloskantaan, mutta jälleen olisi se yksi penteleen välikeppi tarvittu ykköstulokseen yltämiseksi. Perustekeminen on Vaakulla melko varmaa, joten hyvillä mielin laitetaan uutta matoa taas koukkuun!

Ennen kotimatkaa vielä pikaisesti kuvamuisto Kalajoen Hiekkasärkiltä. Kuva Katja Sulkala

Esineitä, jälkeä, hakua

Niin paljon kuin lunta tänä talvena olikin, niin nopeasti hanget kevään tullen hupenivat. Haloon kanssa tehtiin Jauholaarinkankaalla esineruutu ensimmäisillä riittävän kokoisilla lumettomilla metsäkaistaleilla, ja siitä onkin päästy taas maastotreenilussa vauhtiin. Ihan huippua on päästä taas pitkästä aikaa treenaamaan maastolajeja! Siinä lähtee päivä reippaasti käyntiin, kun on viikonloppuisin ja muina satunnaisina vapaina ennen kahdeksaa aamun viileydessä metsässä tekemässä jälkeä ja piilottelemassa esineitä. Näissä alkukesän maastopuuhissa on sekin mukava puoli, että vielä ei ole lainkaan hyttysiä.

Tälle vuodelle kansallisten lajien maastosäännöt muuttuivat, ja nyt esineruudussa jokaisessa tasoluokassa pitää etsiä yksi esine enemmän kuin aiemmin. Vaakun pitää siis hakea neljä, Haloon kolme ja Ainon kaksi esinettä. Hyvin kaikki kolme turria ovat tänä keväänä esineruututreeninsä suorittaneet; esineet on kyllä viety näkönä, mutta kahden, kolmen tai neljän esineen hakeminen peräkkäin ei ole ollut ongelma. Haloolla on ollut ensimmäisiä kertoja lähiesineitä ja se on vauhdikkuudestaan huolimatta heti reagoinut niihin säpäkästi - ehkä nosework-harrastus on tehostanut nenän käyttöä tässäkin.

Vaakku kevään ensimmäisellä metsäjäljellä 29. huhtikuutta.

Metsäjäljillä olen merkannut janakohdan ja kepit. Kulmat teen jonkinlaisten maamerkkien kohdalle, jotka sitten muistan jos muistan. Koira ne kulmat kuitenkin saa selvittää. Jälkikeppeihin turrit reagoi pääsääntöisesti hyvin, mutta jos sen ylittää ilmaisematta, niin kutsun takaisin ja jäljestetään se kohta uudelleen. Moittia ei voi, jos koira ei saanutkaan kepistä yhden yhtä hajumolekyyliä nenäänsä. Toisaalta ylikään ei voi päästää, jos koira ei vain syystä tai toisesta piitannut siitä hajumolekyylistä nenässään.

Vaakku on jo vuosien kokemuksella treenijäljillä tasainen työskentelijä. Satavarmasti se nostaa takajäljen 😃 ja yhtä varmasti selvittää koko kuvion loppuun asti. Mielentila voi hieman vaihdella, mutta siinä osansa on perässäkävelijällä. Kun edellyttää asennetta, niin saa asennetta. Jo pelkästään kunnon haukutukset jälkikepeillä lisää mukavasti liekkejä Vaakun jäljestykseen. Tyhjää keppijälkeä piristetään toisinaan myös matkan varrelle jätetyllä palkkapurkilla, narupallolla, lihapullalla tai lopussa odottavalla päivän ruoalla. Koskaan ei Vaakku tiedä, mitä kivaa sieltä jäljeltä löytyykään.

Haloon kanssa jälkiä on takana vielä niin vähän, että en sitä jälkikoirana oikein tunne. Vaikea sanoa, mistä narusta sitä milloinkin pitäisi vetää. Hieman aavistelen, että yllättävän paljon on samaa jälkikoirana kuin on Vaakussa. Tai sitten minä vain teen niistä samanlaisia. 😃

Ainon koetavoitteet ovat syksymmällä, joten se on tehnyt vasta yhden jäljen. Eikä niitä viime vuosilta yhteensäkään järin paljon ole takana. Täytyy senkin kanssa ryhdistäytyä, jotta ollaan valmiita kokeeseen edes sitten syksyllä.

Haloo tarkistelemassa Ainon vanhaa jälkeä 29. huhtikuuta.

Toukokuussa pidettiin briardiporukalla hakutreenipäivä Salonpäässä. Viiden naisen ja seitsemän briardin voimin treenattiin, ja ihan kohtuuajassa selvittiin, kun yksi treenikierros tuntui hellekelissä riittävältä. Satasen alueelle tehtiin kullekin turrille tasonsa mukainen treeni. Aino ja Haloo ovat hakuilleet ehkä pari kolme "pentutreeniä" viime kesänä, joten sillä samalla treenillä mentiin nytkin. Maalimiehet kävelivät näkönä etukulmiin ja siirtyivät sitten seuraaville pistoille aluetta eteenpäin. Haamuapu tehtiin jokaiselle lähetykselle ja maalimies kuljetti koiraa palkkaillen aluetta eteenpäin kunnes kutsuin koiran takaisin keskilinjalle. Viime kesänä Ainoa vielä aavistuksen verran jännitti viimeisillä metreillä maalimiehelle pinkoessaan, mutta nyt sekä Haloo että Aino paineli hippulat vinkuen perille asti ja palkkoja maalimieheltä tavoitellessaanhan kumpikin on ylenpalttisen innokkaita röyhkimyksiä.

Täytyy tänä vuonna järjestää kalenteriin joitakin hakutreenejäkin nyt kun Ainon ja Haloon kanssa aika on tehnyt tehtävänsä ja touhu on selvästi surperkivaa. Pikku hiljaa haamut paremmin ja paremmin piiloon, viivettä ennen lähetystä, valmiita jne. Siitä se lähtee. Näillä näkymin Haloosta kuumakallena kimittäjänä tulee  sitten aikanaan rullakoira ja Ainosta kuuluvaäänisenä ja taloudellisempana liikkujana haukkuilmaisija.

Toukokuussa pidettiin briardien kesken hakutreenipäivä. Haloo vauhdissa, kuva Elina Huikari.