Tavoitteet vuodelle 2015

Tammikuu on edennyt jo pitkälle, joten on korkea aika päivittää myös blogi uuteen vuoteen. Viime vuonna touhuttiin kaikenlaista, mutta enimmäkseen vähän muuta kuin mitä oli suunnitelmissa.

Vuonna 2014 tavoitellaan Vaakun kanssa tietysti jälkikokeista niitä kahta puuttuvaa ykköstulosta ja käyttövalionarvoa. Toivotaan, että on pikkuisen parempi onni mukana entä viime vuonna! Lisäksi houkuttaa myös haun ja etsinnän ykkösluokka, mutta katsotaan nyt, miten noilta ensisijaisilta jälkikokeilta ehditään. Tokossa voidaan asettaa sama tavoite kuin viime vuonna eli ykköstulos voittajaluokasta. Agilityssa ilman mitään suuria tavoitteita kokeillaan, sattuisko yhtään luvaa kakkosluokasta tipahtamaan. Siinäpä sitä toimintasuunnitelmaa alkaneelle vuodelle!

Jälkikokeet ja ykköstulosten tavoittelu jäi enempikin toissijaiseksi, vaikka kolmeen kokeeseen osallistuttiinkin. Kokeista ensimmäinen kämmättiin ja kahdesta seuraavasta saatiin kakkostuloksella koulutustunnus JK3. Innostus kohdistui enemmän haun treenaamiseen, ja sieltä ne merkittävimmät tuloksetkin tulivat. Kemin yöttömän yön tapahtumasta saatiin EK1 ja syksymmällä Raisiossa briardien mestaruuskokeesta HK1, molemmat ykköstuloksella 282 pistettä. Lisäksi Kemissä oltiin lajin parhaita ja Raisiossa lajin rotumestareita. Lokakuussa käytiin vielä tuloksetta toisessa hakukokeessa.

Palveluskoirakokeiden tottikset sujuivat tällä kaudella paremmin. Edeltävältä vuodelta jäi tottiksista puurtamisen maku, mutta nyt virettä ja aktiivisuutta oli ihan eritavalla ja siinä samalla virheitä tuli vähemmän. Niinpä kauden kahdesta ykkösluokan ja kahdesta kolmosluokan kokeesta tottispisteitä tuli mukavasti 94, 94, 85, 95.

Tokokokeita käytiin kaksi heti keväällä, ja niistä saaliina oli kakkostulos ja kolmostulos. Sen enempään tokoa ei sitten harrastettukaan, enkä oikein tiedä, mahdetaanko harrastaa jatkossakaan. Yhtään kun ei jaksaisi panostaa lajiin. Agilityssa osallistuttiin neljään starttiin ja saatiin niiden joukossa ensimmäinen luvatulos kakkosluokasta. Vuoden kaikkein parhaimpana asiana koirat pysyivät kunnossa ja terveinä. Ränni vietti juuri loistokuntoisena 11. syntymäpäiväänsä ja Novakin taivaltaa tasaista tahtiaan kohti maaliskuista 15. syntymäpäiväänsä.

Tänä vuonna voisi asettaa ihan tavoitteeksi osallistua briardien pk-rotumestaruuskisoihin. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin asettaa saman tavoitteen, ja näin porukalla kannatetaan rodun omia tapahtumia. Varsinaisista tulostavoitteista voisi sanoa ympäripyöreästi, että ykköstuloksia jäljeltä, HK2, EK2 ja/tai FH1 ihan sen mukaan, miten on kokeita tarjolla ja miten ehditään treenata. Kaikkia noita nyt ei missään nimessä! Parikin tulosta olisi aika hyvin.

Suurimmat ja jännittävimmät tavoitteet on asetettu alkuvuodelle, sillä suunnitelmissa on pentue Varikselle. Astutusreissu suuntautuu tällä kertaa länsipuolelle Eurooppaa, ja uros on tuttuun tapaan vähän käytetty ja sekä yksilönä että suvultaan käyttöorientoitunut. Mikäli mustasurma-ipanoitten the Third Team saadaan aikaan, niin pennut syntyvät maaliskuun lopulla ja ovat luovutusikäisiä sopivasti kesän kynnyksellä. Jännittävää vuotta tästä siis odotellaan, ja nähtäväksi jää, millaiseksi se sitten käytännössä muotoutuu!

Valkeata joulua

Harmaita päiviä, pilkkopimeitä iltoja ja sateisia säitä riitti hyvän aikaa, mutta nyt tänne on tulla tupsahtanut talvi! Kerralla tulikin heti parikymmentä senttiä lunta, ja tänä aamuna mittarissakin on kirpakat parikymmentä pakkasastetta. Tulipahan kerrankin todella talventuntuinen, valkoinen joulu!

Raision tottisvideo

Raision rotumestisten kenttäosuudet videoitiin, joten tilasinpa itselle videon meidän tottiksesta. Harmittavasti suorituksesta on nauhalla loppujen lopuksi aika pieni osa, kun paikallaoloa ei tietysti ole ollenkaan ja kaikki siirtymävaiheet liikkeitten välistä oli jätetty tai leikattu pois. Siirtymät liikkeen päätöspaikalta seuraavan liikkeen aloituspaikalle ovat iso osa kokonaisuutta ja vaikuttavat arvosteluun. Variksen kohdalla niissä vieläpä parhaiten näkyy, millaisissa tiloissa se on ja mitä se pidättelee vai pidätteleekö mitään, kun itse duuniosat se tekee niin pokalla.



Sen verran reilusti tuo pätkä kustansi, että lupaan pyhästi jatkossa videoida meidän koesuorituksia ihan "itse", kun kerran niin arvokkaita esityksiä ovat. Videoituna ei ole yhtäkään aiempaa Variksen koetottista - ja tarkemmin ajateltuna ei myöskään Rännin tai Novan. Eikä taida olla yhtäkään tokokoettakaan. Näin jälkikäteen oikeasti ihan harmittaa. Niin kamalaa kuin omaa tekemistä onkin katsoa, niin koirieni suorituksia haluaisin mielelläni nähdä. Ja kyllähän niin omaa ohjaamista kuin koiran suorituksia tietää ihan eri tavalla myös petrata, kun omin silmin niitä videota näkee.

Tosin agilityssa se toiminta ei näytä petraantuvan, vaikka joka kerta joutuukin videoita kauhistelemaan. Variksen agilitykisoja on tullut videoitua Tälli-siskon omistajan lempeästä painostuksesta, ja myös viime kisat saatiin videolle Arin toimesta. Lisäsin linkit myös edelliseen postaukseen. Ensimmäisessä startissa mentiin jopa kohtuullisen sujuvasti, kunnes näköjään ihan itse hortoilin sinne putken väärän pään suuntaan. Toisessa startissa sitten kontrollifriikkinä tuollainen orastava innokkuus piti heti ottaa tiukasti hallintaan ja jähmeällä menolla hylky sitten sieltä toiseksi viimeiseltä esteeltä. Aina mä päätän, että ensi kerralla juoksen sujuvasti ja lujaa ilman töksähtelyjä, vien kontaktit reippaasti varmistelematta ja niin edespäin, mutta miten ihmeessä vidolle tallentuu aina tuollaisia suorituksia kuin tallentuu, en tajua. :-D

Hyllytavaraa

Uusi, valoisa ja avara Animagi Areena käytiin katsastamassa agiepisten merkeissä. Agilityesteitä ei olla nähty sitten viime elokuun kisojen, mutta siihen tyyliin me on lajia tähänkin asti harrastettu.

Tutustuminen mölliluokan rataan oli jo mennyt, mutta radan laidalta katselun pohjalta käytiin heittämässä siellä yksi kierros. Meille tottumattomille hankalaksi osoittautui tiiviillä ja syvällä mutkalla oleva tummansininen U-putki, johon koira lähetettiin mutkan suunnasta. Toinenkin putkikielto saatiin vielä ihan tavalliselta mutkaputkelta, eli nyt ei kirjaimellisesti mennyt putkeen.

Kilpailevien rata oli noin kakkosluokan tasoinen, ja siellä käytiin lajia harjoittelemassa kahden kierroksen verran. Sen verran harvoin Varis pääsee agilityesteitä näkemään, että vähän mietin, mahtaako se muistaa vaikkapa nyt pussia, pituutta tai muuria ollenkaan. Ensimmäisestä kierroksesta taidettiin kuitenkin selvitä virheittä ja toisellakin tökkäsi vain pujottelun aloituksessa, johon koetettiin tulla vähän avoimemmasta kulmasta kuin ensimmäisellä kerralla. Hyvää fiilistä ja sujuvuutta lähdettiin ensisijaisesti tavoittelemaan, ja onnistuttiinkin ainakin siinä mielessä, että elokuisia haahuiluja ei tullut ollenkaan.

Vakaa aikomus oli episten jälkeen viikolla varata edes yksi treenikerta Dogantti Areenalta ennen sunnuntain agikisoja, mutta toisin kävi. Tuli aivan kamala flunssa, joka päivä kerrallaan eteni kurkkukivusta lämpöilyn kautta räkävaiheeseen. Ei ollut toivoakaan päästä treenaamaan, ja viisaampi olisi varmasti jättänyt kisatkin väliin. Me käytiin kuitenkin särkylääkkein ja nenäliinoin varustautuneena toikkaroimassa Timo Vertasen agilityradat. Ensimmäisellä radalla Varis lipsahti väärään päähän mutkaputkea, mikä taisi johtua enemmän toipilaan ohjaajan hitaudesta kuin koiran varsinaisesta nopeudesta. Toisella radalla päätin sitten pitää koiran lapasessa ja hitto vie ehtiä minne olen aikonutkin, vaikka sitten tuupertumisen uhalla. Tämä toimikin melko hyvin ja maalissa iloitsin ratanollasta ...paitsi, että kuumetaudin jälkihuurujen aiheuttamassa toistaitoisessa tilassani olin ohjannut toiseksi viimeisen hypyn väärin päin. Niinpä tosiaan! :-D Tutustuin rataan ihan oikein, mutta kuten alemmasta Saryn kuvasta näkee, niin kohtuullisen selvin sävelin mä sitten radalla väärään suuntaan ohjasin... Näistä kisoista siis mulle parit hyllyt ja Vaakulle moraalinen nolla.

Hyvän mielen treenit

Marraskuun alkupuoliskolla tehtiin haussa ja pariin kertaan esineruudussa sellaiset hyvän mielen treenit, että eipä haittaa, vaikka jäisivät tämän vuoden viimeisiksi. Apujahan niissä annettiin vaikka muille jakaa, mutta ei jäänyt lainkaan houkutteluolo, vaan Vaakku oli itsekin liekeissä ja heiteltiin sitten vaan vielä bensaa joukkoon...

Hakuilemassa oltiin Kempeleessä samalla maastonmuutoksiltaan kivalla alueella kuin viimeksi. Sateinen sää taisi hieman karsia osallistujia, mutta kolmestaan saatiin tehtyä treenit sitä nopsemmin. Vaakulle otin kuusi ukkoa, joista se sai nähdä ensimmäisten lähdön, seuraaville tuli ääniapu ja viimeiset oli haamuja. Palkkaruoka oli yksitellen kädestä syötettävää, mikä hiillostaa Vaakkua kivasti. Kolmelta ensimmäiseltä löydöltä kävin hakemassa Vaakun takaisin keskilinjalle, minkä luulen myös tekevän sille hyvää; tulee yhdessä tekemisen fiilistä, kun menen perässä katsomaan mitä sieltä on löytynyt. Samalla tulee myös harjoiteltua takaisin keskilinjalle palaamista ja siinä seuraavaaan ukkoon orientoitumista - mikä tuntuikin kyllä olevan ihan kohdallaan. Alueelle oli ripoteltu myös tyhjiä piiloja, jotka Vaakku ohitti sujuvasti.

Esineruutua on käyty tekemässä pariin otteeseen Peuhuntien varressa sähkölinjan alla Variksen kanssa ihan kaksistaan. Otettiin vuoden viimeisiin ruutuihin teemaksi irrota lujaa, suoraan osoitettuun suuntaan ja 50 metriin asti. Nämä kaikki saatiin toteutumaan helposti kerralla, kun jätin Vaakun odottamaan etsintälinjalle, etenin mutkitellen ja siksakaten 50 metriin, vippasin esineen sinne ja laitoin krepin merkiksi puuhun. Sitten taas mutkitellen takaisin, vähän seuruuta väliin ja sitten lähetys kohti kreppiä. Tehtiin näitä kolme peräjälkeen aina vähän eri kohtaan, ja hienosti Vaakku aina ampaisi osoitettuun suuntaan. Sitten vaan toistoja, josko vaikka jäisi tavaksi.

Kameran ulkoilutusta

Aurinkoisena päivänä lokakuun lopulla ulkoilutin hieman kameraa lähiseudun lenkkimaastoissa. Kuvat löytyy täältä ja pieni videopätkä Novan menosta ja Rännin touhuista täältä.

Novalla alkaa olla ikävuosia jo lähempänä 15 kuin 14, mutta todella hyväntuulisesti se vielä laittaa tassua toisen eteen ja taivaltaa tasaista tahtiaan ihan reippaita matkoja. Välillä se unohtuu haistelemaan jotain ja ravaa sitten taas muina koirina muun joukon kiinni. Vanha viisaus 'ei matka tapa vaan vauhti' pätee hyvin tällaiseen vanhaan koiraan. Tosin toisinaan pienen hetken vauhtiakin vielä nähdään, kun teräsmummo oikein tosissaan päättää pinkoa nuorempien perässä.

Melko vanha on jo Rännikin, sillä ikää on silläkin lähes 11 vuotta. Ulkoillessa se on kuitenkin selvästi enemmän samaa kaliiberia viisivuotiaan Variksen kuin vanhan Novan kanssa. Varsin hyväkuntoinen ikäisekseen on siis sekin.

Jälkeilyä

Hakutreenien lomassa on käyty jäljestämässä peräti kahdesti. Ensimmäinen oli nurtsijälki, kun elättelin toiveita erikoisjälkikoepaikasta ja piti nopsasti kokeilla, miten tuollainen tarkempi jäljestäminen sujuu pitkästä aikaa. Kulmia tuli kiitettävästi, kun taiteilin nurtsialueelle niin pitkän jäljen kuin mahdollista, esineitä oli neljä ja nameja siellä täällä. Lyhyessä liinassa ajaen homma pysyi tietysti ihan hyvin koossa ja raiteella alusta loppuun, mutta huh miten vire vain nousi koko ajan. Oli täysi työ kävellä liinassa sen näköisenä niin kuin selkä kaarella kyntävä koira ei muka yhtään vetäisi. Esineilläkin vire näkyi niin, että ensimmäisen Varis ilmaisi korrektisti maahan ja kaikki loput se täysin spontaanisti ja salamannopeasti toi. Ehkä ihan onni, ettei koepaikkaa irronnut, niin ei tarvinnut yrittää parissa viikossa taikoa tätä koekuntoon. Kaiken lisäksi koe vielä loppujen lopuksi peruttiin lumentulon takia. Olisi saattanut kaiken vaivannäön jälkeen hieman harmittaa.

Toisen kerran käytiin metsäjäljellä Salonpäässä, missä ei ollakaan jäljestelty pitkiin aikoihin. Puolentoista kilometrin jäljelle tein kaikkien tavallisempien kuvioitten lisäksi silmukan. Ja ihan tarkoituksella tein enkä onnettomien suunnitustaitojen seurauksena. Ajattelin kokeilla, mitä Vaakku tuollaisesta saman jäljentekijän risteävästä jäljestä sanoo. Noh Vaakkuhan ei sanonut yhtään mitään, vaan taituroi hienosti koko jäljen silmukoineen päivineen. :)

Pikkuisen on kuitenkin nillitettävä kepeistä, joita nousi taas perinteisesti 5/6. Jonnekin jäljen puoliväliin se yksi jäi. En oikein tiedä mitä tehdä, että se kuusi keppiä alkaisi olla enempi sääntö kuin poikkeus. Ehkä jäljestämisen vaan pitäisi olla tarkempaa ja intensiivisempää, ihan joka hetkellä. Taidankin ensi vuonna kokeilla ajaa jonkun koejäljen lyhyemmässä liinassa kuten tuolla nurtsijäljellä.