Hakutreenien lomassa on käyty jäljestämässä peräti kahdesti. Ensimmäinen oli nurtsijälki, kun elättelin toiveita erikoisjälkikoepaikasta ja piti nopsasti kokeilla, miten tuollainen tarkempi jäljestäminen sujuu pitkästä aikaa. Kulmia tuli kiitettävästi, kun taiteilin nurtsialueelle niin pitkän jäljen kuin mahdollista, esineitä oli neljä ja nameja siellä täällä. Lyhyessä liinassa ajaen homma pysyi tietysti ihan hyvin koossa ja raiteella alusta loppuun, mutta huh miten vire vain nousi koko ajan. Oli täysi työ kävellä liinassa sen näköisenä niin kuin selkä kaarella kyntävä koira ei muka yhtään vetäisi. Esineilläkin vire näkyi niin, että ensimmäisen Varis ilmaisi korrektisti maahan ja kaikki loput se täysin spontaanisti ja salamannopeasti toi. Ehkä ihan onni, ettei koepaikkaa irronnut, niin ei tarvinnut yrittää parissa viikossa taikoa tätä koekuntoon. Kaiken lisäksi koe vielä loppujen lopuksi peruttiin lumentulon takia. Olisi saattanut kaiken vaivannäön jälkeen hieman harmittaa.
Toisen kerran käytiin metsäjäljellä Salonpäässä, missä ei ollakaan jäljestelty pitkiin aikoihin. Puolentoista kilometrin jäljelle tein kaikkien tavallisempien kuvioitten lisäksi silmukan. Ja ihan tarkoituksella tein enkä onnettomien suunnitustaitojen seurauksena. Ajattelin kokeilla, mitä Vaakku tuollaisesta saman jäljentekijän risteävästä jäljestä sanoo. Noh Vaakkuhan ei sanonut yhtään mitään, vaan taituroi hienosti koko jäljen silmukoineen päivineen. :)
Pikkuisen on kuitenkin nillitettävä kepeistä, joita nousi taas perinteisesti 5/6. Jonnekin jäljen puoliväliin se yksi jäi. En oikein tiedä mitä tehdä, että se kuusi keppiä alkaisi olla enempi sääntö kuin poikkeus. Ehkä jäljestämisen vaan pitäisi olla tarkempaa ja intensiivisempää, ihan joka hetkellä. Taidankin ensi vuonna kokeilla ajaa jonkun koejäljen lyhyemmässä liinassa kuten tuolla nurtsijäljellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti