Pentuja odotellaan!

Tarpeeksi pitkään kun lykkää matkakertomusta, niin pääsee näin heti perään kertomaan, että pentuja on todellakin tulossa! Pieniä Variksen poikasia! Jippii!

Maltoin kuin maltoinkin olla viemättä Varista ultraan, vaikka aika paljon vähemmällä arvailulla siinä olisi päässyt. Monia merkkejä tiineydestä on ollut, mutta eihän niihin tietysti uskaltanut ilman pientä epäuskoa luottaa. Aika varma aloin olla kolmen ja puolen viikon jälkeen, ja nyt 34 vuorokauden jälkeen Vaakku Varis on jo hyvässä vauhdissa muodonmuutoksessa Vaakku Valaskalaksi. Tuota mahaa ei enää selitetä toiveajattelulla, juuri syödyllä ruualla tai millään. :-D

Onnellisina ja innokkaina (ja vähän kauhissaankin etenkin määrän ja sukupuolijakauman osalta) odotellaankin E'bhenin ja Variksen pentujen syntyvän maaliskuun viimeisellä kokonaisella viikolla.  Lähiaikoina herätellään pentublogi henkiin ja kirjoitellaan jatkossa pentuetta koskevat kuulumiset sinne.

Ranskan reissu

Variksen juoksu alkoi 7. tammikuuta, joten matka Ranskan Maurepas'han ajoittui tammikuun loppupuoliskolle. Talvi ei ole ihan ykkösajankohta tuhansien kilometrien autoilulle, mutta näissä asioissa ei ole oikein valinnan varaa. Pennut tulisi tässä tapauksessa kuitenkin mainiosti kesää vasten. Ennen reissua laitettiin passit kuntoon niin emännälle kuin koiralle, varmistettiin apu tienpäälle liittymällä Autoliittoon ja vaihdettiin autoon kitkat alle. Isä sponsoroi uudet renkaat, joten siihen suuntaan tuhannet kiitokset! Luurin navigaattoriin asentelin tarvittavat kartat ja tallentelin kohteet, ja lähtöajan täsmennyttyä varasin tietysti menomatkan laivat.

Lauantaiaamuna 17. tammikuuta lähdettiin Variksen kanssa liikenteeseen Oulunsalosta, ajettiin Turkuun ja illalla oltiin laivassa kohti Tukholmaa. Sunnuntaiaamuna herättiin Tukholmassa ja matka jatkui Ruotsin eteläkärkeen Trelleborgiin. Siellä oli reilusti aikaa ulkoilla, ruokailla ja hengailla, kunnes myöhään illalla lähdettiin laivalla kohti Saksaa. Maanantaiaamuna herättiin Rostockissa, ja tehtiin pitkä 1100 kilometrin ajomatka määränpäähän Ranskan Maurepas'han. Talvi tuntui jäävän Suomeen, sillä Tukholmasta eteenpäin oli käytännössä kesäkelit. Sää vaihteli eteläisen Ruotsin auringonpaisteesta Belgian ankeaan vesisateeseen.

Matka taittui sujuvasti, ja Pariisin liepeillä kävin myös tutustumassa kaupungin vilskeeseen ja joutessani tankkaamassa... (eli eksyin reitiltä ja pyörin väsyneenä parku kurkussa kaupungin ruuhkassa tankki tyhjillään) Kaupunkiseikkailun ahdingossakin nauratti ajatus, että on muuten pikkuisen erilaista kuin kotipitäjässä, missä ei ole edes liikennevaloja. Noin kymmenennellä reittiehdotuksella selvittiin väljemmille vesille ja iltakin muuttui siitä sitten erinomaiseksi, kun päästiin hotellille ja vastaan tullut ranskalainen herrasmies oitis tunnisti Variksen briardiksi!

Ranskaan tulimme tapaamaan E'Bheniä, jonka omistaa Corinne Betrom-Liorit. Corinne oli ottanut tiistain vapaaksi, joten aamulla tapasimme heidän treeniklubillaan ja sieltä siirryimme jatkamaan juttua lounaan ääreen. Iltapäivällä eläinklinikalla oli E'Bhenin rokotusaika ja samalla otettiin Variksen progearvo. Tulos oli 3,4 eli ei mitään kiirettä vielä, kuten Variskin antoi ymmärtää tuikeilla hymyillään. Corinne ei ollut yhtään liioitellut kuvaillessaan koiraansa erittäin energiseksi ja urheilulliseksi. E'Bhen oli keskikokoinen ja kevytrakenteinen (noin 30 kiloa), oikein tarmokas päästessään tekemään ja liikkumisessaan nopea, voimakas ja määrätietoinen. Luonnekin oli täysin huoleton kaikissa tilanteissa, joten vaikutti siis kaikkineen oikein hyvältä valinnalta.

Corinne toimii aktiivisesti paikallisessa ringiin keskittyneessä seurassa (cec Maurepas), joten tiistaina ja torstaina illat vietettiin tiiviisti klubilla ringitreenien merkeissä. Porukassa on tavoitteellisesti lajia treenaavia maleja, sakemanneja ja tietysti Corinnen briardi. E'bhen valmistautuu mondioringin kakkosluokkaan ja treenasi tiistain tottelevaisuus- ja hyppytreeneissä, mutta purut jäivät nyt sattumien summana väliin. Porukka klubilla oli oikein mukavaa, ja ihmisiä tietysti hämmästytti hullun suomalaisen yksin tekemä pitkä matka, Oulussa vallinnut 20 asteen pakkanen ja muu sen sellainen. Aika kylmät tosin olivat Maurepas'nkin pimeät illat valaistun kentän äärellä, mutta hyvin siellä viihdyttiin hauskassa seurassa skumppatyyppistä ranskalaista siideriä maistellen ja teetä lämmikkeeksi juoden.

Myös lauantaipäivän seuran aktiivit viettivät klubilla, sillä silloin pidettiin tavallisille koiranomistajille arkitottelevaisuustreenit. Kolmeen ryhmään jaettuna niihin osallistuikin iso liuta kaikenrotuisia koiria, ja koulutus toteutettiin perinteiseen rivitottistyyliin ilman sen suurempaa koirien motivointia. Näiden velvollisuuksien jälkeen ringiporukka jatkoi omilla purutreeneillään, joita kiinnostuneet saattoivat jäädä katsomaan.

Miten meidän lomaromanssin sitten kävi? Kuten progearvosta saattoi päätellä, Varis alkoi torstaista eteenpäin olla sitä mieltä, että olisi aika villeille lemmenleikeille. Niinsanottu nuoripari, eli tässä tapauksessa viisivuotiaat ensikertalaiset olivat oikein innokkaita ja yritteliäitä, mutta kyllähän kokemuksen puuttuessa homma meni ihan huolestuttavan monta kertaa kirjaimellisesti reisille. Sunnuntaihin mennessä saatiin onneksi tavaraa oikeaankin osoitteeseen, ja todettiin että olisipa pitänyt vaan heti jättää koirat kokonaan keskenään ja häipyä kahville. Sunnuntaina Corinnen luona voitiin kuitenkin ihan voittajafiiliksissä kippistellä ja nauttia aviomies Alainin valmistamasta ateriasta. Olisi muuten taatusti ollut hyvää myös ilman takana ollutta puuduttavaa mäkkäri-pizza-kebab-kuuria!

Sitten oli hyvästien aika. Maanantaiaamuna haettiin eläinlääkäriasemalta heisimatolääkitys ja lähdettiin kotimatkalle. Hieman huolta aiheutti autosta vasemalle kurvatessa kuuluva tasainen klonkse. Ohjaus tuntui kuitenkin vakaalta, joten kieli keskellä suuta ilman kurvailuja ajeltiin varaamaani hotelliin Bremeniin. Aamulla jatkettiin loppumatka Rostockiin, mistä tehtiin laivamatka Trelleborgiin Ruotsiin. Ruotsissa ajettiin yötä vasten niin, että keskiviikkoaamuna kukonlaulun aikaan oltiin Tukholmassa laivassa kohti Turkua. Suomessa vastassa oli taas todella huono keli, joten aikani pimeässä räntäsateessa ajettua jäätiin suosiolla parkkiin torkkumaan ja ajettiin loppusuora kotiin torstaiaamuna.

Ranskan reissusta selvittiin siis kunnialla, ja olihan se hieno ja hauska lähes kahden viikon seikkailu!
Corinnelle perheineen kuuluu suuri kiitos vieraanvaraisuudesta ja kaikesta vaivannäöstä. Oli ilo tutustua, tavata Corinnen nykyiset briardit ja nähdä kuvia sekä kuulla tarinoita historiankirjoihin jääneistä briardeistaan. Variksellekin on annettava täydet pisteet reissusta, sillä se oli todella reipas reissaaja ja helppo matkakaveri. Nyt toivotaan vain, että kaikki reissun jatkoseuraamuksetkin sujuvat yhtä mukavasti...

Tavoitteet vuodelle 2015

Tammikuu on edennyt jo pitkälle, joten on korkea aika päivittää myös blogi uuteen vuoteen. Viime vuonna touhuttiin kaikenlaista, mutta enimmäkseen vähän muuta kuin mitä oli suunnitelmissa.

Vuonna 2014 tavoitellaan Vaakun kanssa tietysti jälkikokeista niitä kahta puuttuvaa ykköstulosta ja käyttövalionarvoa. Toivotaan, että on pikkuisen parempi onni mukana entä viime vuonna! Lisäksi houkuttaa myös haun ja etsinnän ykkösluokka, mutta katsotaan nyt, miten noilta ensisijaisilta jälkikokeilta ehditään. Tokossa voidaan asettaa sama tavoite kuin viime vuonna eli ykköstulos voittajaluokasta. Agilityssa ilman mitään suuria tavoitteita kokeillaan, sattuisko yhtään luvaa kakkosluokasta tipahtamaan. Siinäpä sitä toimintasuunnitelmaa alkaneelle vuodelle!

Jälkikokeet ja ykköstulosten tavoittelu jäi enempikin toissijaiseksi, vaikka kolmeen kokeeseen osallistuttiinkin. Kokeista ensimmäinen kämmättiin ja kahdesta seuraavasta saatiin kakkostuloksella koulutustunnus JK3. Innostus kohdistui enemmän haun treenaamiseen, ja sieltä ne merkittävimmät tuloksetkin tulivat. Kemin yöttömän yön tapahtumasta saatiin EK1 ja syksymmällä Raisiossa briardien mestaruuskokeesta HK1, molemmat ykköstuloksella 282 pistettä. Lisäksi Kemissä oltiin lajin parhaita ja Raisiossa lajin rotumestareita. Lokakuussa käytiin vielä tuloksetta toisessa hakukokeessa.

Palveluskoirakokeiden tottikset sujuivat tällä kaudella paremmin. Edeltävältä vuodelta jäi tottiksista puurtamisen maku, mutta nyt virettä ja aktiivisuutta oli ihan eritavalla ja siinä samalla virheitä tuli vähemmän. Niinpä kauden kahdesta ykkösluokan ja kahdesta kolmosluokan kokeesta tottispisteitä tuli mukavasti 94, 94, 85, 95.

Tokokokeita käytiin kaksi heti keväällä, ja niistä saaliina oli kakkostulos ja kolmostulos. Sen enempään tokoa ei sitten harrastettukaan, enkä oikein tiedä, mahdetaanko harrastaa jatkossakaan. Yhtään kun ei jaksaisi panostaa lajiin. Agilityssa osallistuttiin neljään starttiin ja saatiin niiden joukossa ensimmäinen luvatulos kakkosluokasta. Vuoden kaikkein parhaimpana asiana koirat pysyivät kunnossa ja terveinä. Ränni vietti juuri loistokuntoisena 11. syntymäpäiväänsä ja Novakin taivaltaa tasaista tahtiaan kohti maaliskuista 15. syntymäpäiväänsä.

Tänä vuonna voisi asettaa ihan tavoitteeksi osallistua briardien pk-rotumestaruuskisoihin. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin asettaa saman tavoitteen, ja näin porukalla kannatetaan rodun omia tapahtumia. Varsinaisista tulostavoitteista voisi sanoa ympäripyöreästi, että ykköstuloksia jäljeltä, HK2, EK2 ja/tai FH1 ihan sen mukaan, miten on kokeita tarjolla ja miten ehditään treenata. Kaikkia noita nyt ei missään nimessä! Parikin tulosta olisi aika hyvin.

Suurimmat ja jännittävimmät tavoitteet on asetettu alkuvuodelle, sillä suunnitelmissa on pentue Varikselle. Astutusreissu suuntautuu tällä kertaa länsipuolelle Eurooppaa, ja uros on tuttuun tapaan vähän käytetty ja sekä yksilönä että suvultaan käyttöorientoitunut. Mikäli mustasurma-ipanoitten the Third Team saadaan aikaan, niin pennut syntyvät maaliskuun lopulla ja ovat luovutusikäisiä sopivasti kesän kynnyksellä. Jännittävää vuotta tästä siis odotellaan, ja nähtäväksi jää, millaiseksi se sitten käytännössä muotoutuu!

Valkeata joulua

Harmaita päiviä, pilkkopimeitä iltoja ja sateisia säitä riitti hyvän aikaa, mutta nyt tänne on tulla tupsahtanut talvi! Kerralla tulikin heti parikymmentä senttiä lunta, ja tänä aamuna mittarissakin on kirpakat parikymmentä pakkasastetta. Tulipahan kerrankin todella talventuntuinen, valkoinen joulu!

Raision tottisvideo

Raision rotumestisten kenttäosuudet videoitiin, joten tilasinpa itselle videon meidän tottiksesta. Harmittavasti suorituksesta on nauhalla loppujen lopuksi aika pieni osa, kun paikallaoloa ei tietysti ole ollenkaan ja kaikki siirtymävaiheet liikkeitten välistä oli jätetty tai leikattu pois. Siirtymät liikkeen päätöspaikalta seuraavan liikkeen aloituspaikalle ovat iso osa kokonaisuutta ja vaikuttavat arvosteluun. Variksen kohdalla niissä vieläpä parhaiten näkyy, millaisissa tiloissa se on ja mitä se pidättelee vai pidätteleekö mitään, kun itse duuniosat se tekee niin pokalla.



Sen verran reilusti tuo pätkä kustansi, että lupaan pyhästi jatkossa videoida meidän koesuorituksia ihan "itse", kun kerran niin arvokkaita esityksiä ovat. Videoituna ei ole yhtäkään aiempaa Variksen koetottista - ja tarkemmin ajateltuna ei myöskään Rännin tai Novan. Eikä taida olla yhtäkään tokokoettakaan. Näin jälkikäteen oikeasti ihan harmittaa. Niin kamalaa kuin omaa tekemistä onkin katsoa, niin koirieni suorituksia haluaisin mielelläni nähdä. Ja kyllähän niin omaa ohjaamista kuin koiran suorituksia tietää ihan eri tavalla myös petrata, kun omin silmin niitä videota näkee.

Tosin agilityssa se toiminta ei näytä petraantuvan, vaikka joka kerta joutuukin videoita kauhistelemaan. Variksen agilitykisoja on tullut videoitua Tälli-siskon omistajan lempeästä painostuksesta, ja myös viime kisat saatiin videolle Arin toimesta. Lisäsin linkit myös edelliseen postaukseen. Ensimmäisessä startissa mentiin jopa kohtuullisen sujuvasti, kunnes näköjään ihan itse hortoilin sinne putken väärän pään suuntaan. Toisessa startissa sitten kontrollifriikkinä tuollainen orastava innokkuus piti heti ottaa tiukasti hallintaan ja jähmeällä menolla hylky sitten sieltä toiseksi viimeiseltä esteeltä. Aina mä päätän, että ensi kerralla juoksen sujuvasti ja lujaa ilman töksähtelyjä, vien kontaktit reippaasti varmistelematta ja niin edespäin, mutta miten ihmeessä vidolle tallentuu aina tuollaisia suorituksia kuin tallentuu, en tajua. :-D

Hyllytavaraa

Uusi, valoisa ja avara Animagi Areena käytiin katsastamassa agiepisten merkeissä. Agilityesteitä ei olla nähty sitten viime elokuun kisojen, mutta siihen tyyliin me on lajia tähänkin asti harrastettu.

Tutustuminen mölliluokan rataan oli jo mennyt, mutta radan laidalta katselun pohjalta käytiin heittämässä siellä yksi kierros. Meille tottumattomille hankalaksi osoittautui tiiviillä ja syvällä mutkalla oleva tummansininen U-putki, johon koira lähetettiin mutkan suunnasta. Toinenkin putkikielto saatiin vielä ihan tavalliselta mutkaputkelta, eli nyt ei kirjaimellisesti mennyt putkeen.

Kilpailevien rata oli noin kakkosluokan tasoinen, ja siellä käytiin lajia harjoittelemassa kahden kierroksen verran. Sen verran harvoin Varis pääsee agilityesteitä näkemään, että vähän mietin, mahtaako se muistaa vaikkapa nyt pussia, pituutta tai muuria ollenkaan. Ensimmäisestä kierroksesta taidettiin kuitenkin selvitä virheittä ja toisellakin tökkäsi vain pujottelun aloituksessa, johon koetettiin tulla vähän avoimemmasta kulmasta kuin ensimmäisellä kerralla. Hyvää fiilistä ja sujuvuutta lähdettiin ensisijaisesti tavoittelemaan, ja onnistuttiinkin ainakin siinä mielessä, että elokuisia haahuiluja ei tullut ollenkaan.

Vakaa aikomus oli episten jälkeen viikolla varata edes yksi treenikerta Dogantti Areenalta ennen sunnuntain agikisoja, mutta toisin kävi. Tuli aivan kamala flunssa, joka päivä kerrallaan eteni kurkkukivusta lämpöilyn kautta räkävaiheeseen. Ei ollut toivoakaan päästä treenaamaan, ja viisaampi olisi varmasti jättänyt kisatkin väliin. Me käytiin kuitenkin särkylääkkein ja nenäliinoin varustautuneena toikkaroimassa Timo Vertasen agilityradat. Ensimmäisellä radalla Varis lipsahti väärään päähän mutkaputkea, mikä taisi johtua enemmän toipilaan ohjaajan hitaudesta kuin koiran varsinaisesta nopeudesta. Toisella radalla päätin sitten pitää koiran lapasessa ja hitto vie ehtiä minne olen aikonutkin, vaikka sitten tuupertumisen uhalla. Tämä toimikin melko hyvin ja maalissa iloitsin ratanollasta ...paitsi, että kuumetaudin jälkihuurujen aiheuttamassa toistaitoisessa tilassani olin ohjannut toiseksi viimeisen hypyn väärin päin. Niinpä tosiaan! :-D Tutustuin rataan ihan oikein, mutta kuten alemmasta Saryn kuvasta näkee, niin kohtuullisen selvin sävelin mä sitten radalla väärään suuntaan ohjasin... Näistä kisoista siis mulle parit hyllyt ja Vaakulle moraalinen nolla.

Hyvän mielen treenit

Marraskuun alkupuoliskolla tehtiin haussa ja pariin kertaan esineruudussa sellaiset hyvän mielen treenit, että eipä haittaa, vaikka jäisivät tämän vuoden viimeisiksi. Apujahan niissä annettiin vaikka muille jakaa, mutta ei jäänyt lainkaan houkutteluolo, vaan Vaakku oli itsekin liekeissä ja heiteltiin sitten vaan vielä bensaa joukkoon...

Hakuilemassa oltiin Kempeleessä samalla maastonmuutoksiltaan kivalla alueella kuin viimeksi. Sateinen sää taisi hieman karsia osallistujia, mutta kolmestaan saatiin tehtyä treenit sitä nopsemmin. Vaakulle otin kuusi ukkoa, joista se sai nähdä ensimmäisten lähdön, seuraaville tuli ääniapu ja viimeiset oli haamuja. Palkkaruoka oli yksitellen kädestä syötettävää, mikä hiillostaa Vaakkua kivasti. Kolmelta ensimmäiseltä löydöltä kävin hakemassa Vaakun takaisin keskilinjalle, minkä luulen myös tekevän sille hyvää; tulee yhdessä tekemisen fiilistä, kun menen perässä katsomaan mitä sieltä on löytynyt. Samalla tulee myös harjoiteltua takaisin keskilinjalle palaamista ja siinä seuraavaaan ukkoon orientoitumista - mikä tuntuikin kyllä olevan ihan kohdallaan. Alueelle oli ripoteltu myös tyhjiä piiloja, jotka Vaakku ohitti sujuvasti.

Esineruutua on käyty tekemässä pariin otteeseen Peuhuntien varressa sähkölinjan alla Variksen kanssa ihan kaksistaan. Otettiin vuoden viimeisiin ruutuihin teemaksi irrota lujaa, suoraan osoitettuun suuntaan ja 50 metriin asti. Nämä kaikki saatiin toteutumaan helposti kerralla, kun jätin Vaakun odottamaan etsintälinjalle, etenin mutkitellen ja siksakaten 50 metriin, vippasin esineen sinne ja laitoin krepin merkiksi puuhun. Sitten taas mutkitellen takaisin, vähän seuruuta väliin ja sitten lähetys kohti kreppiä. Tehtiin näitä kolme peräjälkeen aina vähän eri kohtaan, ja hienosti Vaakku aina ampaisi osoitettuun suuntaan. Sitten vaan toistoja, josko vaikka jäisi tavaksi.