Jälkijunassa

Blogiin kirjoittelu on ollut pitkän aikaa hakupainotteista, mutta niin on ollut treenaaminenkin. Nyt kuitenkin jälkijunassa Variksen touhuja.

Syyskuun puolivälissä Variksen anturavamma oli parantunut ja pääsimme pitkän tauon jälkeen tekemään pari metsäjälkeä. Sitten hyvistä aikomuksista huolimatta jäljestys jäi Rännin hakutreenailun jalkoihin ja seuraavat jäljet tehtiinkin vasta syyslomalla lokakuun viimeisellä viikolla. Ahkerampikin olisi voinut olla, mutta viisi jälkeä tuli sentään tehtyä lomaviikolla.

Jäljet oli 500 - 700 metrin mittaisia, ja tein ne selvästi aiempaa vaikeampiin maastoihin. On siis ollut suopursikkoa, vitikkoa, ojanylityksiä ja kaikenlaista lampareikkoa. Jäljelle en ole laittanut nameja ollenkaan ja ylipäätään on edetty hieman vapaampaan suuntaan. Pohjia on tehty melko tarkkaan peltojälkityyliin (jos ei määrällisesti paljon, niin pitkällä aikavälillä kuitenkin), joten vauhdin ja vapauden lisääntyessäkin Vaakku pitää ihan hyvän huolen jäljestä. Eron kokeneempiin koiriin huomaa siinä, että ne osaavat hyödyntää hajutunnelia ja edetä siinä suoraviivaisesti kun taas Vaakku sukkuloi paljon pieniä sivusuuntaisia korjauksia takaisin jälkeen.

Näihin vähiinkin jälkiin on mahtunut monenmoisia "vaiheita". Tassuvammatauon jälkeen Vaakulla oli ilo ylimmillään, eikä sitä jäljen sukkulointia häntä hurjasti viuhuen voinut kauhean vakavana itsekään katsella. Siinä samalla Vaakun mielenkiinto jälkeen tuntui saavan lisää pontta - ja vastaavasti kepit olevan entistä enemmän vain hidasteita matkalla. Tuli nähtyä jopa sellainen näytelmä, että keppiä lähestyessä Vaakku haistoi sen jo useamman metrin päästä ja saman tien epätoivoissansa etsi koiranmitan verran kulmaa sekä oikealta että vasemmalta. Kulmaa ei löytynyt, joten Vaakku jäljesti kepille ja ilmaisi sen, mutta olisi todellakin toivonut jäljen jatkuvan mieluummin ihan jonnekin muualle.

Keppien saamiseksi suurempaan suosioon lisättiin hieman vapauksia ja hauskuutta niiden ilmaisuun. Maahanmenosta vapautin heti ja kehotin tuomaan kepin. Sillä sitten leikittiin ja sitä heiteltiin ja sai siitä lopuksi kaiken riehumisen jälkeen sen perinteisen lihapullankin. Tällä keinoin keppien ilmaisu alkoikin päästä entistä parempaan huutoon. Ennen pitkää alkoi uusi omituinen koko jäljestämisen lakkaaminen. Kannustamalla tilanne ei kun paheni, kunnes lopulta tuli karjaistua JÄLKI! ...ja sitten Vaakkua vietiin eli sehän vilahti sukkuloimaan jälkeä kuin kone. Oli tainnut Vaakulle tulla kaiken liinan päästä tulevan kehumisen, keppien minulle tuomisen ja minulla mukana kulkevan loppupalkankin myötä pienoinen ristiriita jäljestää eteenpäin. Vaan tiukemmalla käskyllä ja muutamalla kehulla oikeaan aikaan tuli ristiriita selvitettyä - ja kaiken varalta laitoin seuraaville jäljille loppupalkan jäljen loppuun.

Useimmiten jäljet on vanhentuneet pienen kävelylenkin ajan eli noin kolme tai neljä varttia. Janaa ei ole tullut erikseen harjoiteltua, vaan jäljelle mennessä on yhdessä kuljettu kohti noin kymmenen metrin päässä kulkevaa jälkeä ja Vaakku on sen siitä sitten kohdatessaan nostanut.