Vuosi on taas pulkassa, ja kylläpä siitä tulikin melko erilainen kuin ajattelin. Vaakun kanssa oli tarkoitus metsästää puuttuvaa käyttövaliotulosta ja osallistua palveluskoirien SM-kisoihin sekä briardien rotumestiksiin. Lisäksi arvelin, että aikaa muihin palveluskoiralajeihin ei jää, mutta muutama agilitystartti käydään. Noh, miten sitten kävikään. Yhtään jälkikoetta ei käyty, SM-kisat jäi tapaturman takia väliin, rotumestiksiä ei järjestetty ja vuoden päätteeksi lähdettiin sittenkin hakuilemaan. Eli vain agilityn osalta suunnitelmat osuivat suunnilleen kohdalleen.
Ihan tuloksetta ei jääty, sillä kilpailukirjaan tuli Ainolle BH, Haloolle BH ja Vaakulle HK2. Niistä agilityräpistelyistäkin saatiin yksi LUVA ja kaksi muuta palkintosijaa. Kisailujen sijaan eniten muisteltavaa kuitenkin jäi ehdottomasti syksyllä tehdystä treenireissusta Ranskaan. Siinä tuli taas neljän viikon aikana nähtyä ja koettua Eurooppaa, koiraharrastusta ja ystäviä, tuhansien kilometrien edestä liikennekulttuuria ja nähtävyyksiäkin. Siis lomailua ja matkailua parhaimmillaan! Lisäksi viime vuonna saatiin sellaisia loistotuloksia, mitä ei kilpailukirjaan merkitä eli nuorisolle terveen paperit.
Mitäpä sitä sitten tänä vuonna? Kehtaakohan enää mainitakaan siitä käyttövaliotuloksesta, sillä se on nyt meillä Vaakun kanssa tavoitteena varmasti jo kolmatta vuotta. Palveluskoirien SM-kisat on tänä vuonna mahdollisimman kaukaisessa kolkassa Suomen kartalla, joten en tiedä osallistutaanko. Varis täyttää kesällä jo kahdeksan, joten nyt olisi osallistuttava jos enää koskaan, mutta harkitaan sitä sitten lähempänä. Briardien PK-mestikset järjestyi tänä vuonna Kyröskoskelle, ja sinne lähdetään ilman muuta. Laskeskelin kyllä, että Vaakun ei paranisi yhtään aikaistaa juoksua, jos meinataan syyskuun alussa siellä osallistua. Agilityssa yritetään saada vielä menolippu kolmosluokkaan ja jos treenit, kisat ja aikataulut suo, niin mikä ettei voisi hieman etsintää ja hakuakin touhuta.
Nuorison kanssa jatketaan harjoituksia. Joku tokokoe on tarkoitus käydä, mutta palveluskoirakokeet jäänee vielä ensi vuoteen. Ellei sitten loppukaudesta ala olla valmista jälkikokeeseen. Treenivuodelta tämä kuitenkin hyvin pitkälti näyttää nuorison kohdalla.
tiistai 10. tammikuuta 2017
perjantai 23. joulukuuta 2016
Talvihorroksen torjumiseksi
Talvihorroksen torjumiseksi osallistuttiin nuorison kanssa marras-joulukuussa kurssimuotoisiin koulutuksiin. Haloo kävi agilityn alkeiskurssin Minnan koirakoulussa ja Aino puolestaan tokon ALO/AVO-kurssin Koirakoulu Kismassa. Molemmat kurssit sisälsivät seitsemän treenikertaa, joista yksi meillä jäi flunssaa sairastaessani väliin.
Haloon kanssa agilitykurssilla tehtiin ensin etupalkkaa namilla ja lelulla, opeteltiin esteistä hyppy sekä putki ja sitten alettiin heti harjoitella ohjauslinja-asioita. Siinä ohessa käytiin läpi loput esteet. Haloo oli esteitten opettelussa oikein mutkaton oppilas eli kaikki mentiin innokkaasti ja mitään miettimättä. Putken kanssa tuli välillä ihmeellinen tenkkapoo, mutta siitä päästiin, kun käytiin hallilla kerran itsekseen kertaamassa putken läpi juoksemista etupalkalla. Ohjaustreenit sujuivat hyvin, jos ehti tottistelulla tai leikillä riittävästi viritellä Haloota omalla suoritusvuorolla. Suoraan häkistä otettuna ajatukset oli ihan muualla ja se näkyi esteiden ohi haahuiluna. Parhaimmillaan saatiin aikaan oikein hienojakin pätkiä, joissa Haloo jo luki rataa ja fokus oli hyvä.
Ainon tokokurssilla harjoiteltiin alokasluokan ja avoimen luokan asioita. Sääntömuutoksen jälkeen en ole tokoa harrastanut, joten samalla tuli päivitettyä alempien luokkien sisältö. Perusasiat (seuraaminen, paikallaolo, luoksetulo, hyppy, asennot ja noutokapula) oli Ainolle entuudestaan tuttuja juttuja palveluskoirapuolelta, mutta näitä tehtiin nyt tokoliikkeinä. Pääasiassa itsekseen treenaavina saatiin kullanarvoista harjoitusta ryhmäliikkeisiin ja häiriöihin. Paikallaoloja maahanmenoineen ja istumaan nousuineen tehtiinkin onneksi ihan joka kerta. Aino oli oikein helppo ryhmätuntioppilas. Odotellessamme se katseli mielenkiinnolla muitten koirien suorituksia, mutta oli aina heti valmis tekemään oman vuoronsa koittaessa. Kontakti ja keskittyminen oli tehdessä hyvää, mutta täytyy toki alkaa haastaa siinäkin suuremmilla häiriöillä ja edellyttää samaa myös pidempään perusasennossa istuessa.
Tokoilua ja aksailua jatketaan nyt omatoimitreenaillen Evidensia Areenalla. Vaikka Haloo tuli valittua agilitykurssille ja Aino tokoon, niin kummankin kanssa touhuillaan näin talvikaudella molempia lajeja. Vaakun kanssa ei taideta enää tokoa jaksaa, mutta sen kanssa yritetään vähän aksailla ja viilailla tottista kohti tulevaa kautta. Marraskuussa käytiin Vaakun kanssa Ikea-reissullani kolme agistarttia Torniossa ja joulukuussa kaksi Oulussa, mutta vailla suurempaa sukseeta. Torniossa olisi kaivattu sitä tarkemmin sormennokassa pysyvää Vaakkua, ja Oulussa sijoituttiin toiseksi tuloksella neljä ja risat vain yhden koiran päästessä nippa nappa alle ihanneajan. Vaan kun ei tässä talvikaudella muutakaan ohjelmaa ole, niin uutta matoa on taas laitettu koukkuun eli hankittu kisalisenssi ja ilmoittauduttu pariin starttiin.
Ainon tokokurssilla harjoiteltiin alokasluokan ja avoimen luokan asioita. Sääntömuutoksen jälkeen en ole tokoa harrastanut, joten samalla tuli päivitettyä alempien luokkien sisältö. Perusasiat (seuraaminen, paikallaolo, luoksetulo, hyppy, asennot ja noutokapula) oli Ainolle entuudestaan tuttuja juttuja palveluskoirapuolelta, mutta näitä tehtiin nyt tokoliikkeinä. Pääasiassa itsekseen treenaavina saatiin kullanarvoista harjoitusta ryhmäliikkeisiin ja häiriöihin. Paikallaoloja maahanmenoineen ja istumaan nousuineen tehtiinkin onneksi ihan joka kerta. Aino oli oikein helppo ryhmätuntioppilas. Odotellessamme se katseli mielenkiinnolla muitten koirien suorituksia, mutta oli aina heti valmis tekemään oman vuoronsa koittaessa. Kontakti ja keskittyminen oli tehdessä hyvää, mutta täytyy toki alkaa haastaa siinäkin suuremmilla häiriöillä ja edellyttää samaa myös pidempään perusasennossa istuessa.
Tokoilua ja aksailua jatketaan nyt omatoimitreenaillen Evidensia Areenalla. Vaikka Haloo tuli valittua agilitykurssille ja Aino tokoon, niin kummankin kanssa touhuillaan näin talvikaudella molempia lajeja. Vaakun kanssa ei taideta enää tokoa jaksaa, mutta sen kanssa yritetään vähän aksailla ja viilailla tottista kohti tulevaa kautta. Marraskuussa käytiin Vaakun kanssa Ikea-reissullani kolme agistarttia Torniossa ja joulukuussa kaksi Oulussa, mutta vailla suurempaa sukseeta. Torniossa olisi kaivattu sitä tarkemmin sormennokassa pysyvää Vaakkua, ja Oulussa sijoituttiin toiseksi tuloksella neljä ja risat vain yhden koiran päästessä nippa nappa alle ihanneajan. Vaan kun ei tässä talvikaudella muutakaan ohjelmaa ole, niin uutta matoa on taas laitettu koukkuun eli hankittu kisalisenssi ja ilmoittauduttu pariin starttiin.
 |
| Nova 16 vuotta 8 kuukautta |
lauantai 12. marraskuuta 2016
HK2 Vaakku
Variksen kanssa oli tarkoitus tänä vuonna jäljestää viimeistä käyttövaliotulosta, mutta monen sattuman summana ei päästy ensimmäiseenkään jälkikokeeseen. Hakukokeisiin pääsee paremmin, ja siitä se ajatus sitten lähti. Kolmen tutun kanssa pystytettiin lokakuun alussa hakutreenit, ja samalla kivalla pikku porukalla treenattiin neljänä seuraavanakin viikonloppuna. Varis oli kahden vuoden hakutauon jälkeen tietysti ihan tohkeissaan, ja hyvä niin. Tarkoitus olikin panostaa näissä vähissä treeneissä motivaatioon. Tärkeintä on maalimiesten löytäminen, ja suorapalkan halusin nyt iskostuvan päällimmäisenä Vaakun mieleen.
Sadan metrin hakurata tuli tehtyä aina samaan paikaan sähkölinjan alle kumpuilevaan mäntymetsään. Ensimmäisellä kerralla otettiin Vaakulle kuusi haamua suorapalkoilla, ja parilla seuraavalla kerralla oli neljä ensimmäistä valmiita. Näissä kaikissa ukot olivat suoran piston päässä alueen takalaidalla.
Kahdella viimeisellä kerralla vahvistettiin sitten myös alueella etenemistä. Ensimmäinen ja viimeinen ukko olivat edelleen suoran piston päässä, mutta siihen välille laitettiin pari ukkoa L:n mallisen, reilusti takalaitaa myöten etenevän piston päähän ja yksi tyhjä. Muut ukot olivat valmiita, mutta viimeinen oli aina haamu loppuhuipennukseksi. Kaikissa treeneissä yhteensä tehtiin vain kaksi rullailmaisua ja suunnilleen 23 suorapalkkausta.
Niin suorat pistot, etenemiset kuin tyhjätkin Vaakku porhalsi oikein pätevästi. Motivaatio päästä radalle oli kohdallaan, ja lähettäessä se vierellä edistikin aina koiranmitan, kun katse ja etukeno olivat jo tiukasti kohti takalaitaa. Pieni hupsista sattui toisen treenin ensimmäisellä pistolla, kun Vaakku liekeissään sai maalimiehestä hajun ja samassa silmänräpäyksessä sieppasi kiintorullan läheiseltä tyhjältä piilolta. :o Hupsista-tilanne korjattiin sitten seuraavalla kerralla, ja lopuista treeneistä jätettiin kaiken varalta tyhjät piilot pois, jotta ei suotta aiheuteta hämmennystä sellaisella, mitä kokeissa ei tule eteen.
Pari kertaa käytiin hakutreenien jälkeen tekemässä myös esineruutu. Nämäkin sujuivat hyvin vanhasta muistista ja sellaisella pitkän tauon jälkeisellä jälleen tekemisen riemulla. Jälkimmäinen ruutu oli sellainen erinomaista parempi supersuoritus, jossa esineet nousi salamavauhtia järjestyksessä lähiesineestä alkaen ilman metrinkään turhaa juoksemista.
Viiden viikonlopun treeniputken jälkeen lähdettiin Vaakun kanssa hakukokeeseen Lapualle. Paikanpäälle ajeltiin edellisenä päivänä ja yötä oltiin Kauhavalla Lentohotellissa. Ihan kokeen alla sää muuttui talvisemmaksi, ja koepäivänä maata peittikin hiuksenhieno kerros lunta ja mittari näytti -10 astetta. Onneksi koe vietiin läpi kahden tuomarin voimin, joten yhdeksästä osallistujasta 3-luokan koirat lähtivät hakuradalle ja alemmat luokat ehtivät tehdä sillä aikaa tottikset ja esineruudun.
Tottis tehtiin kolmen koirakon kiertona, jossa Varis pääsi aloittamaan. Treenaamattomuuttaan meidän liikkeet olivat hieman viimeistelemättömiä ja ääntäkin pääsi, mutta onneksi lähinnä vain noutojen väleissä. Kokonaisuus oli kuitenkin hyvä, kun seuraaminen oli erinomainen, jäävien asennot meni oikein, esteet ylitettiin mennen tullen, eteenmeno tehtiin loppuun asti ja paikallamakuussa ei huomauttamista. Meidän ihan omia virheitä olivat luoksetulon lisäkäsky, hyppynoudon kosketukset ja eteenmenon lisäkäsky. Lisäksi talviset olosuhteet aiheuttivat yllättävän paljon hankaluuksia. Tasamaanoudossa Vaakku ei löytänyt vaaleaa kapulaa lumiselta kentältä (lisäkäsky) ja estenoudossa räpiköi pahoin jäisen esteen ylitse ja teki paluun vasta lisäkäskyllä. Tottispisteet kuitenkin hienosti 90.
Maastossa esineruutu oli melko ryteikköinen ja hankalakulkuinen. Normaalisti kävelytän koiran etsintälinjan kauempaan päähän, jotta koira voi samalla haistella ilmasta esineitten sijaintia kellon vielä käymättä. Nyt jostain käsittämättömästä syystä lähetin Vaakun vain hätäisesti lähimmästä kulmasta. Varis liikuskeli kummallisen pitkään takakulmassa, joten siirryin sillä välin etsintälinjan keskelle ja kutsuin koiraa luo. Samanaikaisesti se olikin saanut esineestä hajun, mutta totteli kutsua ja jätti hajun selvittelyn sikseen. Suopursikon läpi luokse tullessaan Vaakku nappasi siitä matkalta eri esineen mukaansa, ja toinen (kolmas) esine nousi melko nopeasti vasemmasta takakulmasta. Tuosta huonosti ajoitetusta kutsusta ja liiasta kuuliaisuudesta tuli pieni vähennys, pisteitä 29.
Hakuradalla keskilinja oli pieni mutkitteleva polku ja maasto melko vaikeakulkuista, mutta mikäpä ei olisi meidän mäntykankaisiin verrattuna. Ilmoittautuessa Vaakku haisteli ilmaa lupaavasti, mutta vasemmalle lähetettynä kävi siellä vain lyhyesti. Oikealle Vaakku lähtikin reippaammin, toi sieltä varman vauhdikkaasti rullan ja näytti ukon umpipiilosta. Etenin 200 metrin aluetta reippaasti ja Vaakku teki pistoja vaihtelevasti. Kerran se otti lyhyeltä pistolta rullankin, mutta lähetin vain uudelle pistolle toiselle puolen, minne taas upposikin paremmin. Suunnilleen sadan metrin kohdilla Vaakku taas upposi hyvin, toi varman oloisesti rullan ja näytti puolipeitetyn maalimiehen. Radan lopusta hienon laajan L-piston päästä löytyi viimeinenkin maalimies umpipiilosta. Olin niin onnellinen ja innoissani radan selvittämisestä ja niin oli kyllä Vaakkukin! Palkkaamattomista maalimiehistä huolimatta suorituksen edetessä Vaakku varmistui ja paransi työskentelyä ihan huimasti. Paras mahdollinen suunta siis, ja antaa uskoa sinne 300 metrin radallekin!
Ilmaisuista Vaakku olisi saanut täydet pisteet, mutta ohjaaja aiheutti hieman pistemenetyksiä miltei samanaikaisella näytölle lähdöllään. Aaargh, olen tehnyt ennenkin saman virheen, enkä yhtään muistanut! Tuloksen kannalta ei onneksi mitään väliä. Ilmaisun (-4) ja työskentelyn (-5) vähennysten jälkeen henkilöhausta Vaakulle 161 pistettä ja koulutustunnus HK2 1-tuloksella 280. On Vaakku vaan kokonaisuudessaan mainio tapaus ja paranee kuin viini vanhetessaan. Treeneissä se oppii nopeasti, toimii loogisesti ja fokus on hyvä siihen mitä kulloinkin ollaan tekemässä. Ja kaiken lisäksi toimii vielä kokeissakin, niin mikäs on Vaakun kanssa harrastaessa. Tämä vuosi jäi sekä treenaamisen että kokeitten osalta laihanlaiseksi, mutta ensi vuonna touhutaan kyllä enemmän!
Sadan metrin hakurata tuli tehtyä aina samaan paikaan sähkölinjan alle kumpuilevaan mäntymetsään. Ensimmäisellä kerralla otettiin Vaakulle kuusi haamua suorapalkoilla, ja parilla seuraavalla kerralla oli neljä ensimmäistä valmiita. Näissä kaikissa ukot olivat suoran piston päässä alueen takalaidalla.
Kahdella viimeisellä kerralla vahvistettiin sitten myös alueella etenemistä. Ensimmäinen ja viimeinen ukko olivat edelleen suoran piston päässä, mutta siihen välille laitettiin pari ukkoa L:n mallisen, reilusti takalaitaa myöten etenevän piston päähän ja yksi tyhjä. Muut ukot olivat valmiita, mutta viimeinen oli aina haamu loppuhuipennukseksi. Kaikissa treeneissä yhteensä tehtiin vain kaksi rullailmaisua ja suunnilleen 23 suorapalkkausta.
Niin suorat pistot, etenemiset kuin tyhjätkin Vaakku porhalsi oikein pätevästi. Motivaatio päästä radalle oli kohdallaan, ja lähettäessä se vierellä edistikin aina koiranmitan, kun katse ja etukeno olivat jo tiukasti kohti takalaitaa. Pieni hupsista sattui toisen treenin ensimmäisellä pistolla, kun Vaakku liekeissään sai maalimiehestä hajun ja samassa silmänräpäyksessä sieppasi kiintorullan läheiseltä tyhjältä piilolta. :o Hupsista-tilanne korjattiin sitten seuraavalla kerralla, ja lopuista treeneistä jätettiin kaiken varalta tyhjät piilot pois, jotta ei suotta aiheuteta hämmennystä sellaisella, mitä kokeissa ei tule eteen.
Pari kertaa käytiin hakutreenien jälkeen tekemässä myös esineruutu. Nämäkin sujuivat hyvin vanhasta muistista ja sellaisella pitkän tauon jälkeisellä jälleen tekemisen riemulla. Jälkimmäinen ruutu oli sellainen erinomaista parempi supersuoritus, jossa esineet nousi salamavauhtia järjestyksessä lähiesineestä alkaen ilman metrinkään turhaa juoksemista.
Viiden viikonlopun treeniputken jälkeen lähdettiin Vaakun kanssa hakukokeeseen Lapualle. Paikanpäälle ajeltiin edellisenä päivänä ja yötä oltiin Kauhavalla Lentohotellissa. Ihan kokeen alla sää muuttui talvisemmaksi, ja koepäivänä maata peittikin hiuksenhieno kerros lunta ja mittari näytti -10 astetta. Onneksi koe vietiin läpi kahden tuomarin voimin, joten yhdeksästä osallistujasta 3-luokan koirat lähtivät hakuradalle ja alemmat luokat ehtivät tehdä sillä aikaa tottikset ja esineruudun.
Tottis tehtiin kolmen koirakon kiertona, jossa Varis pääsi aloittamaan. Treenaamattomuuttaan meidän liikkeet olivat hieman viimeistelemättömiä ja ääntäkin pääsi, mutta onneksi lähinnä vain noutojen väleissä. Kokonaisuus oli kuitenkin hyvä, kun seuraaminen oli erinomainen, jäävien asennot meni oikein, esteet ylitettiin mennen tullen, eteenmeno tehtiin loppuun asti ja paikallamakuussa ei huomauttamista. Meidän ihan omia virheitä olivat luoksetulon lisäkäsky, hyppynoudon kosketukset ja eteenmenon lisäkäsky. Lisäksi talviset olosuhteet aiheuttivat yllättävän paljon hankaluuksia. Tasamaanoudossa Vaakku ei löytänyt vaaleaa kapulaa lumiselta kentältä (lisäkäsky) ja estenoudossa räpiköi pahoin jäisen esteen ylitse ja teki paluun vasta lisäkäskyllä. Tottispisteet kuitenkin hienosti 90.
Maastossa esineruutu oli melko ryteikköinen ja hankalakulkuinen. Normaalisti kävelytän koiran etsintälinjan kauempaan päähän, jotta koira voi samalla haistella ilmasta esineitten sijaintia kellon vielä käymättä. Nyt jostain käsittämättömästä syystä lähetin Vaakun vain hätäisesti lähimmästä kulmasta. Varis liikuskeli kummallisen pitkään takakulmassa, joten siirryin sillä välin etsintälinjan keskelle ja kutsuin koiraa luo. Samanaikaisesti se olikin saanut esineestä hajun, mutta totteli kutsua ja jätti hajun selvittelyn sikseen. Suopursikon läpi luokse tullessaan Vaakku nappasi siitä matkalta eri esineen mukaansa, ja toinen (kolmas) esine nousi melko nopeasti vasemmasta takakulmasta. Tuosta huonosti ajoitetusta kutsusta ja liiasta kuuliaisuudesta tuli pieni vähennys, pisteitä 29.
 |
| Akkujen latausta hotellilla |
Hakuradalla keskilinja oli pieni mutkitteleva polku ja maasto melko vaikeakulkuista, mutta mikäpä ei olisi meidän mäntykankaisiin verrattuna. Ilmoittautuessa Vaakku haisteli ilmaa lupaavasti, mutta vasemmalle lähetettynä kävi siellä vain lyhyesti. Oikealle Vaakku lähtikin reippaammin, toi sieltä varman vauhdikkaasti rullan ja näytti ukon umpipiilosta. Etenin 200 metrin aluetta reippaasti ja Vaakku teki pistoja vaihtelevasti. Kerran se otti lyhyeltä pistolta rullankin, mutta lähetin vain uudelle pistolle toiselle puolen, minne taas upposikin paremmin. Suunnilleen sadan metrin kohdilla Vaakku taas upposi hyvin, toi varman oloisesti rullan ja näytti puolipeitetyn maalimiehen. Radan lopusta hienon laajan L-piston päästä löytyi viimeinenkin maalimies umpipiilosta. Olin niin onnellinen ja innoissani radan selvittämisestä ja niin oli kyllä Vaakkukin! Palkkaamattomista maalimiehistä huolimatta suorituksen edetessä Vaakku varmistui ja paransi työskentelyä ihan huimasti. Paras mahdollinen suunta siis, ja antaa uskoa sinne 300 metrin radallekin!
Ilmaisuista Vaakku olisi saanut täydet pisteet, mutta ohjaaja aiheutti hieman pistemenetyksiä miltei samanaikaisella näytölle lähdöllään. Aaargh, olen tehnyt ennenkin saman virheen, enkä yhtään muistanut! Tuloksen kannalta ei onneksi mitään väliä. Ilmaisun (-4) ja työskentelyn (-5) vähennysten jälkeen henkilöhausta Vaakulle 161 pistettä ja koulutustunnus HK2 1-tuloksella 280. On Vaakku vaan kokonaisuudessaan mainio tapaus ja paranee kuin viini vanhetessaan. Treeneissä se oppii nopeasti, toimii loogisesti ja fokus on hyvä siihen mitä kulloinkin ollaan tekemässä. Ja kaiken lisäksi toimii vielä kokeissakin, niin mikäs on Vaakun kanssa harrastaessa. Tämä vuosi jäi sekä treenaamisen että kokeitten osalta laihanlaiseksi, mutta ensi vuonna touhutaan kyllä enemmän!
perjantai 28. lokakuuta 2016
Loppukiri jäljellä ja terveystarkit
Reissusta palattua tuli kiire ottaa loppukiri Ainon ja Haloon metsäjälkien kanssa. Huhtikuun alussa tehtiin ensimmäinen jälki, ja siinäpä ne jäljet tähän mennessä sitten olivatkin. Nyt lokakuussa illat pimenivät jo niin nopeasti, että jäljestäminen jäi aina jompaan kumpaan viikonloppupäivään. Näin olleen saatiin lokakuun aikana tehtyä kolme jälkeä, joissa reippaasti otettiin taas uusia askelia eteenpäin. Turrijuniorit olivat taattuun tyyliinsä ihan yhtä motivoituneita sekä hyvä- ja syvänenäisiä kuin aiemminkin. Ehkä ei siis ihan mahdottomasti jääty jälkeen :) vaikka toistoja tälle kaudelle tulikin näin vähän.
Jäljillä on ollut nyt mittaa 300-400 metriä, siellä on ysikymppisiä kulmia, kolme jälkikeppiä ja nameja on keskimäärin 10-15 askeleen välein, mutta kuitenkin satunnaisuus säilyttäen. Ennen keppiä on aina hieman pidempi namiton pätkä ja kulmasta uuteen suuntaan muutama tiheämmin. Viimeisellä jäljellä tein aloitussuoran metsätien suuntaisesti, joten saatiin ensimmäinen oikeanmallinen jana-aloitus. Yritän nyt välttää turhaa hallintaa (pysäyttämistä ja suunnan osoittelua) janalle mennessä, joten turrit saavat nenä pitkällä vetää tieltä metsään. Toiveena on, että oppivat lähtemään janalle voimakkaammin kuin aiemmat koirani, joista on aina tupannut tulla enempikin janalle käskettäviä ja se varsinainen syttyminen on tapahtunut vasta jäljestyksen alkuun päästyä.
Jälkikeppien ilmaisu on vielä ihan vaiheessa, vaikka ne jäljelle on otettukin. Ilmaisuna on ainakin toistaiseksi maahanmeno ja nenän tökkääminen kiinni keppiin. Muittenkin koirien kanssa tosin olen maahanmenosta ennemmin tai myöhemmin luopunut ja ilmaisu on vaihtunut tuomiseen, joten saa nähdä. Haloolle keppien ilmaisu jäljellä on selvästi helpompaa. Vaikka se jäljestääkin keskittyneesti ja motivoituneesti, niin sille ei ole ongelma vaihtaa jäljestäminen silmänräpäyksessä kepin ilmaisuun. Ainolla taas on selvästi nihkeämpää luopua jäljestämisestä ja vaihtaa ajatukset kepin ilmaisemiseen.
Lokakuussa vietettiin nuorison kanssa myös jännittävä ilta läpivalaisun merkeissä. Pitkällisen jappasun jälkeen ei lähdetty ajelemaan kauemmaksi vaan käytiin kuvauttamassa lonkat, kyynärät ja selkä ihan meidän lähiklinikalla Oulunportin Evidensiassa. Eläinlääkärin silmin kaikki näytti hyvältä ja meidän molempien silmin Ainon lonkat hieman paremmalta. Näillä tuloksin lausunnot saapuivat kahdessa päivässä myös Kennelliitosta eli molemmilla priimat kyynärät, lanneranka ja nikamat, lonkat Ainolla A:t ja Haloolla B:t. Loistavaa!
Spondyloosinkin osalta selät olivat priimat, mutta niistä ei anneta lausuntoja alle kaksivuotiaille. Kaksivuotiaaksi taas koko kuvauksia ei lähdetty vetkuttamaan, sillä terveen paperit spondyloosista kaksivuotiaalla koiralla on ..noh, yhtä tyhjän kanssa, kun kyseessä on rappeumasairaus. Käydään siis kuvaamassa spondyloositilanne sitten 3-4 vuoden iässä, jolloin sairaudella on hieman enemmän aikaa tulla esiin ja iän tuomia muutoksia ei vielä pitäisi olla (ja koira on vielä lisääntymisikäinen :). Kuvauskeikan otokset löytyvät täältä.
Jäljillä on ollut nyt mittaa 300-400 metriä, siellä on ysikymppisiä kulmia, kolme jälkikeppiä ja nameja on keskimäärin 10-15 askeleen välein, mutta kuitenkin satunnaisuus säilyttäen. Ennen keppiä on aina hieman pidempi namiton pätkä ja kulmasta uuteen suuntaan muutama tiheämmin. Viimeisellä jäljellä tein aloitussuoran metsätien suuntaisesti, joten saatiin ensimmäinen oikeanmallinen jana-aloitus. Yritän nyt välttää turhaa hallintaa (pysäyttämistä ja suunnan osoittelua) janalle mennessä, joten turrit saavat nenä pitkällä vetää tieltä metsään. Toiveena on, että oppivat lähtemään janalle voimakkaammin kuin aiemmat koirani, joista on aina tupannut tulla enempikin janalle käskettäviä ja se varsinainen syttyminen on tapahtunut vasta jäljestyksen alkuun päästyä.
Jälkikeppien ilmaisu on vielä ihan vaiheessa, vaikka ne jäljelle on otettukin. Ilmaisuna on ainakin toistaiseksi maahanmeno ja nenän tökkääminen kiinni keppiin. Muittenkin koirien kanssa tosin olen maahanmenosta ennemmin tai myöhemmin luopunut ja ilmaisu on vaihtunut tuomiseen, joten saa nähdä. Haloolle keppien ilmaisu jäljellä on selvästi helpompaa. Vaikka se jäljestääkin keskittyneesti ja motivoituneesti, niin sille ei ole ongelma vaihtaa jäljestäminen silmänräpäyksessä kepin ilmaisuun. Ainolla taas on selvästi nihkeämpää luopua jäljestämisestä ja vaihtaa ajatukset kepin ilmaisemiseen.
Lokakuussa vietettiin nuorison kanssa myös jännittävä ilta läpivalaisun merkeissä. Pitkällisen jappasun jälkeen ei lähdetty ajelemaan kauemmaksi vaan käytiin kuvauttamassa lonkat, kyynärät ja selkä ihan meidän lähiklinikalla Oulunportin Evidensiassa. Eläinlääkärin silmin kaikki näytti hyvältä ja meidän molempien silmin Ainon lonkat hieman paremmalta. Näillä tuloksin lausunnot saapuivat kahdessa päivässä myös Kennelliitosta eli molemmilla priimat kyynärät, lanneranka ja nikamat, lonkat Ainolla A:t ja Haloolla B:t. Loistavaa!
Spondyloosinkin osalta selät olivat priimat, mutta niistä ei anneta lausuntoja alle kaksivuotiaille. Kaksivuotiaaksi taas koko kuvauksia ei lähdetty vetkuttamaan, sillä terveen paperit spondyloosista kaksivuotiaalla koiralla on ..noh, yhtä tyhjän kanssa, kun kyseessä on rappeumasairaus. Käydään siis kuvaamassa spondyloositilanne sitten 3-4 vuoden iässä, jolloin sairaudella on hieman enemmän aikaa tulla esiin ja iän tuomia muutoksia ei vielä pitäisi olla (ja koira on vielä lisääntymisikäinen :). Kuvauskeikan otokset löytyvät täältä.
perjantai 30. syyskuuta 2016
Treenireissu Ranskaan
Kahdeksan maata, 26 päivää, 6000 kilometriä, mukana Aino ja Haloo ja kulkupelinä parhaat päivänsä nähnyt Yaris. Tällaisissa raameissa tehtiin tänä syksynä treenireissu Ranskaan. Idea juontaa juurensa viime vuoden tammikuuhun, jolloin kävimme Variksen kanssa riiuureissussa Pariisin lähellä Maurepas'ssa. Siellä tuli tutuksi E'bhenin edustama ringiklubi Club d'Education Canine de Maurepas, jonka toiminnassa omistaja Corinne ja miehensä Alain ovat aktiivisesti mukana. Nyt puolitoista vuotta myöhemmin tuli sopiva hetki käydä esittelemässä viime reissun seuraukset ja hakemassa uusia eväitä treenaamiseen.
VIIKKO 1
Päivät 1-7
Päivä 1, Oulunsalosta Turkuun 650 km
Maanantaina 29. elokuuta ajettiin Oulunsalosta Turkuun ja illalla oltiin laivassa kohti Tukholmaa. Matkalla pidettiin Jämsän jälkeen pidempi tauko, jolla turrit pääsivät metsälenkille ja minä löysin ensimmäiset kantarellini. Ja kylläpä harmitti jättää ne keräämättä! Turussa ennen satamaan menoa koettiin kauhun hetkiä, kun puistossa ulkoillessa saatiin maa-ampiaiset kimppuumme. Minä selvisin yhdellä pistolla, Haloo taisi saada useampia naamaansa ja Ainokin parit selkäänsä. Onneksi allergisia reaktioita ei tullut, vaan selvittiin pelkästään helvetillisen jomotuksen kera laivaan ja hyttiimme toipumaan.
Päivä 2, Tukholmasta Trelleborgiin 650 km
Tiistaiaamuna matka jatkui Tukholmasta. Heti alkumatkasta oli paikallaan käydä aamiaisella Mäkkärillä, jotta samalla sai latailtua puhelimen navigointiohjelmasta puuttuneet Ruotsin kartat. Aikaa tälle etapille oli reilusti, joten matkalla poikettiin sekä Värnamon palveluskoirayhdistyksen tiluksilla että Helsingborgin palveluskoirayhdistyksen kentällä. Illalla Trelleborgissa ajettiin taas laivaan ja hytissä nukuttiin kuin tukit seuraavaan maahan.
Päivä 3, Rostockista Liègeen 700 km
Tällä kertaa ei sinnitelty Rostockista perille asti, vaan yövyttiin suosiolla Belgiassa. Ulkoilu hoidettiin heti aamun viileydessä pohjoisessa Saksassa, missä sopivia metsiä löytyy hyvin reitin varrelta. Euroopassa vallitsi juuri poikkeuksellinen helleaalto, joten oli aika kuuma ajella ilmastoimattomalla Yariksella. Turrit onneksi pärjäsivät kuskia paremmin auton varjoisassa takaosassa. Liègeen saavuttua käytiin katsomassa naapuripitäjän montsuklubin Centre d'éducation canine de Hermalle-Sous-Huy'n kenttä. Tänä syksynä kerholla oli vielä edessään mondioringin maailmanmestaruuskisojen järjestäminen. Heidän omalla kentällään ei nyt ollut ketään, joten turrien kanssa iltaulkoiltiin lähiympäristössä Maas-joen rannalla ja palattiin sitten hotellille syömään ja nukkumaan.
Päivä 4, Liègestä Maurepas'han 400 km
Torstaiaamupäivälle jäi ajettavaksi enää loppusuora tuttuihin maisemiin ja tutulle hotellille Maurepas'han. Heti samana iltana treeneissä CEC Maurepas'n kentällä pääsin tapaamaan myös kaikki vanhat tutut ja muutaman uudenkin. Ranskalaisia poskipusuja muiskuteltiin siis oikein urakalla. Illan päätteeksi Aino ja Haloo tekivät ensimmäisen treenin Alainin kanssa irtohihaan. Vieraasta ympäristöstä, ukosta ja hihasta sekä omista kauhukuvistani huolimatta juniorit olivat onneksi heti kartalla ja liekeissä. Jatkossa treenit sitten pukuun.
Päivät 5-7
Ensimmäiset päivät menivät aloilleen asettuessa, kun oli hankittava paikanpäältä kaikenlaista ja etsiskeltävä sopivia ulkoilumaastoja. Lähestulkoon kaikkea sähkökäyttöisestä kylmälaukusta lähtien löytyi onneksi kävelymatkan päästä. Sen sijaan Ainon ja Haloon ruokamerkillä Golden Eaglella ei ollut jälleenmyyjää koko Île-de-Francen alueella, joten jo ennen reissua tilasin niille verkkokaupasta ruokasäkin Corinnen kotiosoitteeseen.
Trappesissa noin kahdeksan kilometrin päässä hotellilta on laajat ulkoilumetsät, missä käytiin kävelyillä niin Variksen kuin nyt Ainon ja Haloonkin kanssa. Tällaiselle tavalliselle omissa aatoksissaan kulkevalle suomalaiselle tuntui aluksi hassulta ranskalainen tapa tervehtiä kaikki vastaantulevat ulkoilijat. Ei ollut niin hengästynyttä lenkkeilijää, etteikö tämä olisi ohi juostessaan sen bonjour henkäissyt. Niin paljon kuin Trappesissa onkin kauniita pitkiä metsäteitä ja -polkuja kuljettavaksi, niin olematon tai pelkkää piikkiköynnöstä oleva pohjakasvillisuus häviää kyllä puhtaasti kotimetsien jäkäläkankaille ja varvukoille.
CEC Maurepas'n kentällä lauantaisin on arkitottelevaisuustreenit, joissa käy viitisenkymmentä monenkirjavaa koiraa corgista cane corsoon. Neljään eri tasoryhmään jaettuna nämä koirat harjoittelevat koulutusohjaajien johdolla vierellä kulkemista, peruskäskyjä ja tottelevaisuutta ryhmäliikkeinä. Tunnissa tämä arkitottelevaisuusosuus on ohitse ja päivä jatkuu ringikoirien treeneillä. Niissä tehtiin ensin tottistreenit ja sitten jatkettiin puruilla. Tyypillistä on kokonaisten liikkeitten ja kuvioitten harjoittelu alusta alkaen - toki tarpeen mukaan helpotettuna tai avustettuna. Asioita ei niinkään palastella osiin ja opetella tekemään osa kerrallaan hyvällä ilmeellä ja nopeudella kuten meillä on tapana. Täkäläiset tottikset usein näyttävätkin hyvin virkamiesmäisiltä, ja tällä saralla heillä olisikin varmasti paljon opittavaa niinsanotuista IPO-tottiksista.
VIIKKO 2
Päivät 8-14
Toisella viikolla vietettiin Corinnen ja treenikentällä tutuksi tulleen Sylviin kanssa helteinen keskiviikkopäivä Espace Rambouillet'n eläin- ja luonnonpuistossa. Puistossa on neljä reittiä, joista Odyssée verte eli viiden metrin korkeudessa kiertävä luontopolku me jätettiin suosiolla väliin. Forêt des aigles (suomeksi Kotkien metsä) sisälsi reitin, jonka varrella esiteltiin 30 petolintulajia. Kaikkiaan pöllöjä, kotkia, haukkoja, korppeja ja muita petolintuja oli nähtävillä yli 120 yksilöä. Forêt sauvage oli 180 hehtaarin kokoinen metsä, missä kuljeskellessa saattoi törmätä erilaisiin peuroihin vasoineen sekä villisikoihin pahnueineen. Lisäksi oli 1,8 kilometrin mittainen reitti Forêt des cerfs eli hirvieläinten metsä, jossa saattoi pongata ainakin saksanhirviä, metsäkauriita ja kuusipeuroja.
Sorkkaeläimiä ei tällä kertaa kovin paljon ihan läheltä nähty, vaikka ympäri metsää kilometri tolkulla vaellettiinkin. Sen sijaan toinen toistaan vaikuttavampia haukkoja, pöllöjä ja kotkia nähtiin ihan lähietäisyydeltä petolintujen näytöksessä. Pöllöt lensivät ihan viereen penkille ihmettelemään ja kotkat liitelivät niin läheltä, että siipisulat hipoivat käsivarsia ja pään ylitse lentäviä tuli vaistomaisesti kumarreltua. Näytöksessä esiteltiin eri lajien tyypillisiä metsästystapoja eli osa nappasi ruokansa todella taitavasti ilmasta, osa vedestä ja tuo alakuvan kuikelo maasta. Se steppasi ja tamppasi hauskasti pyydystäessään muka käärmettä, joista sen ruokavalio pääasiassa koostuu. Hauska ja hyödyllinen eläin siis. Saisi levittäytyä Suomeenkin. (La Forêt des Aigles - Espace Rambouillet)
Pitkä ja helteinen ulkoilmapäivä vierähti tuolla Espace Rambouillet'ssa, ja iltakin meni oikein rattoisasti, kun Sylviin kanssa saatiin kutsu Corinnen ja Alainin luokse syömään.
Toinen turistipäivä vietettiin Corinnen kanssa sunnuntaina France Miniature -puistossa. Se on kahdeksan hehtaarin alueelle pienoiskokoon rakennettu Ranska nähtävyyksineen, vesistöineen ja suurimpine rautatie- ja maantieväylineen. Puisto on todella kaunis ja yli 2000 mininatyyria kaikkine yksityiskohtineen hienoja. Corinnelta sain kätevästi samalla selostuksen ketä käyttöbriardiharrastajia kullakin alueella asuu tai missä alueilla on järjestetty ABT:n (Amicale du Briard de Travail) treeniviikonloppuja tai muita tapahtumia.
Viikolla tietysti myös treenattiin ahkerasti, sillä tiistai, torstai ja lauantai ovat CEC Maurepas'n treenipäiviä. Tiistaina treeni-iltaa jatketiin vielä grillailulla, ja kun ruokaa jäi ylenmäärin, niin grilli lämpeni myös torstain treeneissä. Tottuneesti katokseen pystytettiin pitkät pöydät ja penkit, Corinne toi mukanaan astiat, jääkaapista löytyi pullo jos toinenkin erilaisia kuplivia, grillissä valmistuivat pihvit ja mausteiset makkarat, kyytipojaksi oli salaatteja, patonkia ja juustoja ja vähintään yhtä tärkeää tuntui olevan jälkiruoka eli juustokakku, luumutorttu ja omenapiirakka. Huh. Onneksi treenattiin ensin.
Ainon ja Haloon treenailut jatkuivat Alainin kanssa. Paljon työstettiin purua tolppaliinassa eli harjoitettiin tähtäämään oikein päin kiinni, koitettiin saada rauhaa ja varmuutta puruun ja totuttaa hiljalleen keppiin. Irrotuksia tulee treenattua siinä samalla, kun tehdään lyhyitä puruja ja paljon toistoja. Treeni aloitettiin ja päätettiin tolppaliinassa ja siinä välissä harjoiteltiin ohjaajan puolustusta. Selvästikin kaksikon kanssa tarvitaan paljon säännöllistä oikeanlaista treeniä peruspuruun. Intoa ja halua on, mutta rauhaa ja varmuutta toivotaan. Ei ihan helppo tavoite - etenkään Haloon tempperamentilla...
Ainon ja Haloon treenailua tuli videoitua iltahämärässä tiistaina 6.9. (videossa väärä päivä) ja päivänvalolla lauantaina 10.9.
Pariin otteeseen käytiin treenailemassa myös naapuriklubin kentällä Elancourtissa. Corinnen koirilla oli siellä edessään mondioring-kisat, joten kentällä käytiin läpi monia vaihtoehtoja, miten kentän rakennelmia tottelevaisuusliikkeitten suorittamisessa mahdollisesti käytetään tai missä etsittävä maalimies mahtaisi lymyillä. CEC Elancourtin kenttä sijaitsi Maurepas'n kansallispuiston laidalla eli kentän nurkalta alkoi 117 hehtaarin alue mukavia ulkoilumaastoja. Hotellille oli matkaa vain 4,5 kilometriä, joten tuosta tuli nopeasti meidän päivittäinen ulkoilupaikka. Tuolla alueella kulki tietysti paljon muitakin ihmisiä koirineen, ja ranskalaisesta koirakulttuurista tulikin pantua merkille lähes järkiään koirien hyvä arkikäytös ulkoillessa ja kuuliaisuus omistajiaan kohtaan. En voi olla miettimättä sen yhteyttä tuolla tapana oleviin arkitottelevaisuustreeneihin, joissa koirat pienestä pitäen ystävällisesti ja päättäväisesti ihan fyysisestikin vain laitetaan tekemään asioita ilman houkuttelua. Ei ehkä ollenkaan huono tapa toimia kotikoirien kanssa.
VIIKKO 3
Päivät 15-21
Reissun kolmannella viikolla oli myös yhtä jos toista ohjelmaa. Helteinen keskiviikkopäivä vietettiin Corinnen kanssa yhdessä Ranskan suosituimmista matkailukohteista Versailles'n palatsissa. Ranskan kuningas Ludvig XIII aloitti palatsin rakennuttamisen vuonna 1624, mutta varsinaiseen loistoonsa se rakentui kuningas Ludvig XIV:n eli Aurinkokuninkaan aikaan. Palatsissa on noin 1300 huonetta ja 100 hehtaarin laajuisessa puutarhassa on puistoja, satoja suihkulähteitä, tuhansia istutuksia, pensaita ja puita sekä pienemmät palatsit Petit Trianon ja Grand Trianon. Nähtävää olisi siis riittänyt pidemmäksikin aikaa, mutta me kierrettiin yhden päivän aikataululla audioesittelykierros tunnetuimmista huoneista, kierreltiin puistossa ja käytiin erillisessä kuninkaallisten hevoskärryjen museossa.
Ja olihan tuo koko paikka ihan käsittämätön loistokkuudessaan ja mahtipontisuudessaan, huhhuh. Kaikki, siis ihan kaikki, pinnat oli täynnä huikeita maalauksia, kultaa, kristallia, marmoria ja uskomattoman hienoja yksityiskohtia. (Histoire du château de Versailles)
Versailles'ssa vietetyn helteisen päivän jälkeen kävi kutsu Grosrouvreen Corinnen ja Alainin luo päivälliselle syömään - poroa! Tuliaisiksi Suomesta olin tuonut heille muun muassa Sompion eräherkkujen porovalmisteita ja puolukkahilloa, ja näitä Alain innokkaana kokkina halusi valmistaa päivälliseksi. Poronliha oli Corinnelle ja Alainille ihan uusi elämys, mutta erittäin hyvin tuntui poro maistuvan ja siitä erikoisuudesta riitti seuraavina päivinä kovasti kertomista kaikille ystävillekin.
Viikon toinen turistipäivä perjantaina vierähti Corinnen kanssa Thoiryn eläinpuistossa. Sää tuntui suorastaan kolealta, kun helteet yhtäkkiä loppuivat ja päivälämpötila oli kymmenen asteen pudotuksen jälkeen enää 16 asteen kieppeillä. Kätevää olikin aloittaa päivä eläinpuistossa Réserve Africainesta eli kahdeksan kilometrin mittaisesta safarista lämpimässä autossa pysytellen. Norsuilla, sarvikuonoilla ja virtahevoilla oli turvallisuussyistä omat maastoon pengerretyt tai muutoin rajatut alueensa, mutta muut eläimet kuljeskelivat safarilla vapaasti. Afrikan safarin jälkeen ajeltiin vielä läpi erillinen karhusafari, ja muutama mustakarhu metsiköstä saatiinkin pongattua.
Varsinaisessa eläintarhassa kierreltiin sitten jalkaisin. Saavuimme hieman liian myöhään aamun ruokintakierrosta ajatellen, joten isot kissapedot näyttivät lojuvan jo ruokalevolla. Niiden tarhoissa meni vieherata trissoineen, eli ilmeisesti ne pääsevät hieman saalistamaan ruokaansa. Ainakin mangustit, tonkeanmakakit ja kauneudessaan minun suosikit vuorisudet vaikuttivat olevan laumoissaan alati aktiivisia. Matelijaosasto kierrettiin myös läpi, ja olihan ne anakondat ihan järkyttävän kokoisia kammotuksia. Niillä vaan ei olosuhteet vankeudessa ole koskaan oikein mistään kotoisin. :( Niinsanottu "pikkueläinosasto" ei äkkiseltään kuulostanut kovin kiinnostavalta, mutta jo vain siellä oli vuoroin hienon ja vuoroin hämmentävän näköisiä sammakoita ja sirkkoja. Eläintarhakierroksen jälkeen käytiin vielä 1500-luvulla rakennetussa Thoiryn linnassa, jonka ympärille sen asukkaat ovat eläintarhan perustaneet. Yleisölle eläintarha on avattu vuonna 1968. Linnasta osa on avoinna kävijöille ja osassa yhä asuu saman suvun jälkipolvi. Hienon renessanssin aikaisen sisustuksen lisäksi linnassa oli nähtävillä myös kiinnostava historiikki ja lehtileikekokoelma eläintarhan vaiheista.
Ainon ja Haloon kanssa harjoitukset jatkuivat tälläkin viikolla. Tolppatreenin yhteyteen otettiin mukaan laukaukset, jotka Alain ampui noin viiden metrin päässä koirasta ja tuli sitten lähemmäs antamaan purun. Tarkoituksena tietysti on saada koiralle positiivinen mielleyhtymä, että laukauksista pääsee puremaan. Kaikkien varsinaisten purutreeniin saatujen oppien ja ojennusten lisäksi kotiläksyksi tuli turreille paljon silittelyä! Vieraitten käsiteltävänä oleminen onkin asia, josta on toki ajatellut, että se tekisi hyvää, mutta mitä ei kuitenkaan ole pitänyt niin tarpeellisena. Kaikista tämän reissun aikana saaduista eväistä voikin sanoa, että voi kun oltaisiin tämä kaikki tiedetty vuosi sitten - tai vielä mieluummin puolitoista vuotta sitten! Toivotaan ettei täysin myöhäistä ole vieläkään.
Viikonloppu pyhitettiin mondioring-kisoille Elancourtissa. Lauantaina oli alemmat luokat ja sunnuntaina kahdeksan 3-luokan koiraa. Osallistujista suurin osa oli malinoiseja, mutta saksanpaimenkoiriakin oli useita ja yllättävän monta hollanninpaimenkoiraa. Lisäksi oli yksi beauceron ja briardi E'Bhen. Kaikkia suorituksia en katsonut, mutta monen tasoisia ja tyylisiä esityksiä tuli silti nähtyä. Paljon oli "vanhanaikaisen näköisiä" tottiksia, joissa koirat olivat innoissaan, mutta katselivat mihin huvitti ja tottelemista varmisteltiin kovilla käskyillä. Joukossa oli myös muutama paremman näköinen "IPO-tottis", jota varmasti ajanoloon alkaa nähdä yhä enemmän myös ringilajien kyläkisoissa. Omaksi suosikikseni osallistujista nousi kolmosluokassa kisannut pieni tehokas malinarttu Fury. Selvisikin, että se on tältä vuodelta Ranskan mestaruuskisojen pronssimitalisti ja nämä olivat sen ensimmäiset kisat pentutauon jälkeen.
Corinne urakoi lauantaina osallistumalla saksanpaimenkoiralla Grim ykkösluokkaan ja E'bhenin kanssa kakkosluokkaan. Grim sijoittui hienosti luokkansa kolmanneksi erinomaisella tuloksella 184/200 pistettä (tulokset). E'bhenin oli ensimmäisessä kakkosen kokeessaan tyytyminen tyydyttävään tulokseen 229,5/300, mutta eväät parempaankin on olemassa. Tällä kertaa tuli helppoja pistemenetyksiä noudon nollaamisesta, lisäkäskyistä kaukoissa ja esteen kiertämisestä keppihyökkäyksessä. Välinehyökkäys oli monille koirille vaikea ja E'bhenkin suoriutui siitä rimaa hipoen - mutta suoriutui kuitenkin!
Lauantaina kisakentän laidalla vartaassa paistui possu, joka illanvietossa sitten koko porukalla syötiin. Päivä oli melko kolea ja illalla ripsi vettäkin, mutta tapahtumaa varten kootut katokset suojasivat syöjät ja notkuvat ruokapöydät. Tunnelmakin oli hyvin lämmin, hauska ja kansainvälinenkin, sillä kisan tuomari oli Portugalista ja maalimiehiä oli Ranskan lisäksi Puolasta ja Venäjältä. Sunnuntaina katseltiin kolmosluokan suoritukset, ja pitkän päivän päätteeksi heitettiin hyvästit Corinnen, Alainin ja muiden paikalla olleiden treenikavereitten kanssa, sillä reissun neljännellä viikolla oli edessä kotimatka.
VIIKKO 4
Tarkoitukseni oli lähteä maanantaina ja olla kotona torstaina, mutta paluumatkan laivat olivatkin yllättävän täynnä tai kokonaan peruttu ja jouduin siirtämään paluuaikataulua yhdellä päivällä. Samalla päätin vaihtelun vuoksi (ja kun Yariskin tuntui ehjänä pysyvän) ajella takaisinpäin Tanskan siltojen kautta, sen sijaan että mentäisiin laivalla Saksasta Ruotsiin.
Päivä 23, Maurepas'ta Rheineen 670 km
Tiistaina pakattiin siis kamppeet kasaan, tehtiin viimeiset ulkoilut ja ajettiin pitkä päivä Belgian ja Hollannin yli Rheineen, Saksaan. Siellä yövyttiin erilaisia konferenssi- ja juhlatiloja sekä majoitusta tarjoavaan paikkaan, joka oli niin kiva, että mielellään menee toistekin. Hotellihuoneet olivat rivitalomallisessa rakennuksessa eli kaikilla oli oma ovi suoraan ulos, ja läheltä löytyi oikein mukavat ulkoilumaastotkin.
Päivä 24, Rheinestä Fredensborgiin 650 km
Majoituksen varaaminen sopivan etapin päästä Tanskasta oli yllättävän haastavaa, joten päädyin Fredensborgiin. Se oli hieman turhan pohjoisessa meidän reitiltä, mutta toisaalta tuli siinä nähtyä kuninkaallinen Fredensborgin linna, jossa kuulemma ainakin osa Tanskan kuningasperheestä oli parastaikaa paikallakin. Suuri, puistoalue linnan ympärillä järven rannalla oli myös kaunis aamu-ulkoilupaikka - olkoonkin, että siellä koirat oli pidettävä hihnan jatkona.
Päivä 25, Fredensborgista Tukholmaan, 700 km
Torstaina matka jatkui siltaa pitkin Ruotsiin. Etelä-Ruotsi on verrattain tylsää ajettavaa, mutta siinähän se meni jo suomenkielistä radio-ohjelmaa kuunnellessa. Tukholmaa lähestyessä pidettiin taas hieman pidempi ulkoilutauko metsässä, jotta Aino ja Haloo jaksaisivat sitten taas oleilla pitkän laivamatkan kellotaulun ympäri. Hurjan hyvin ne kyllä olivatkin koko reissusta suoriutuneet niin autossa, laivassa kuin monissa monituisissa hotelleissa ja ympäristöissä.
Päivä 26, Turusta Oulunsaloon, 650 km
Perjantaiaamuna ajettiin laivasta ulos Turussa, ja sitten olikin enää yhden päivän ajomatka kotiin. Vaan kylläpä tuntuikin kotimaan liikenne verkkaiselta Keski-Euroopassa viilettämisen ja Ruotsinkin hieman korkeampien nopeusrajoitusten jälkeen. Tuntui ettei tuo 650 kilometriä lopu ikinä. Ne menomatkalla löydetyt kantarellit vaivasivat sen verran vielä paluumatkallakin, että pakkohan se oli etsiä sama pysähdyspaikka ja käydä keräämässä kaikki vähänkään syömiskelpoiset yksilöt mukaan.
Tästä huimasta reissusta selvittiin siis aivan mainiosti niin auto, koirat kuin emäntäkin. Ihanaa oli nähdä vanhoja tuttuja, saada uusia ystäviä ja päästä treenaamaan mainiossa CEC Maurepas'n porukassa. Corinnelle kuuluu tietysti suuret kiitokset kaikesta ohjelmasta ja Alainille kestityksestä. Corinnen ansiosta tuli nähtyä ja koettua paljon enemmän kuin osasin odottaakaan. Minä olisin ollut aivan tyytyväinen pelkkään oleiluunkin, mutta ehdottomasti parempi näin! Tuhansien kilometrien ajaminen oli tietysti puuduttavaa, mutta toisaalta kyllä siinä aina näkee ja kokee enemmän kuin lentämällä suoraan kohteeseen. Ja niin huippu reissuhan tämä oli, että toki uudesta seikkailusta jo kovasti haaveillaan. Corinnellakin oli jo monta vierailukohdetta mielessä, joissa ei vielä tällä kertaa ehditty käydä...
VIIKKO 1
Päivät 1-7
Päivä 1, Oulunsalosta Turkuun 650 km
Maanantaina 29. elokuuta ajettiin Oulunsalosta Turkuun ja illalla oltiin laivassa kohti Tukholmaa. Matkalla pidettiin Jämsän jälkeen pidempi tauko, jolla turrit pääsivät metsälenkille ja minä löysin ensimmäiset kantarellini. Ja kylläpä harmitti jättää ne keräämättä! Turussa ennen satamaan menoa koettiin kauhun hetkiä, kun puistossa ulkoillessa saatiin maa-ampiaiset kimppuumme. Minä selvisin yhdellä pistolla, Haloo taisi saada useampia naamaansa ja Ainokin parit selkäänsä. Onneksi allergisia reaktioita ei tullut, vaan selvittiin pelkästään helvetillisen jomotuksen kera laivaan ja hyttiimme toipumaan.
Päivä 2, Tukholmasta Trelleborgiin 650 km
Tiistaiaamuna matka jatkui Tukholmasta. Heti alkumatkasta oli paikallaan käydä aamiaisella Mäkkärillä, jotta samalla sai latailtua puhelimen navigointiohjelmasta puuttuneet Ruotsin kartat. Aikaa tälle etapille oli reilusti, joten matkalla poikettiin sekä Värnamon palveluskoirayhdistyksen tiluksilla että Helsingborgin palveluskoirayhdistyksen kentällä. Illalla Trelleborgissa ajettiin taas laivaan ja hytissä nukuttiin kuin tukit seuraavaan maahan.
Päivä 3, Rostockista Liègeen 700 km
Tällä kertaa ei sinnitelty Rostockista perille asti, vaan yövyttiin suosiolla Belgiassa. Ulkoilu hoidettiin heti aamun viileydessä pohjoisessa Saksassa, missä sopivia metsiä löytyy hyvin reitin varrelta. Euroopassa vallitsi juuri poikkeuksellinen helleaalto, joten oli aika kuuma ajella ilmastoimattomalla Yariksella. Turrit onneksi pärjäsivät kuskia paremmin auton varjoisassa takaosassa. Liègeen saavuttua käytiin katsomassa naapuripitäjän montsuklubin Centre d'éducation canine de Hermalle-Sous-Huy'n kenttä. Tänä syksynä kerholla oli vielä edessään mondioringin maailmanmestaruuskisojen järjestäminen. Heidän omalla kentällään ei nyt ollut ketään, joten turrien kanssa iltaulkoiltiin lähiympäristössä Maas-joen rannalla ja palattiin sitten hotellille syömään ja nukkumaan.
Päivä 4, Liègestä Maurepas'han 400 km
Torstaiaamupäivälle jäi ajettavaksi enää loppusuora tuttuihin maisemiin ja tutulle hotellille Maurepas'han. Heti samana iltana treeneissä CEC Maurepas'n kentällä pääsin tapaamaan myös kaikki vanhat tutut ja muutaman uudenkin. Ranskalaisia poskipusuja muiskuteltiin siis oikein urakalla. Illan päätteeksi Aino ja Haloo tekivät ensimmäisen treenin Alainin kanssa irtohihaan. Vieraasta ympäristöstä, ukosta ja hihasta sekä omista kauhukuvistani huolimatta juniorit olivat onneksi heti kartalla ja liekeissä. Jatkossa treenit sitten pukuun.
 |
| Haloo ja Aino Trappesissa ulkoilun jälkeen |
Päivät 5-7
Ensimmäiset päivät menivät aloilleen asettuessa, kun oli hankittava paikanpäältä kaikenlaista ja etsiskeltävä sopivia ulkoilumaastoja. Lähestulkoon kaikkea sähkökäyttöisestä kylmälaukusta lähtien löytyi onneksi kävelymatkan päästä. Sen sijaan Ainon ja Haloon ruokamerkillä Golden Eaglella ei ollut jälleenmyyjää koko Île-de-Francen alueella, joten jo ennen reissua tilasin niille verkkokaupasta ruokasäkin Corinnen kotiosoitteeseen.
Trappesissa noin kahdeksan kilometrin päässä hotellilta on laajat ulkoilumetsät, missä käytiin kävelyillä niin Variksen kuin nyt Ainon ja Haloonkin kanssa. Tällaiselle tavalliselle omissa aatoksissaan kulkevalle suomalaiselle tuntui aluksi hassulta ranskalainen tapa tervehtiä kaikki vastaantulevat ulkoilijat. Ei ollut niin hengästynyttä lenkkeilijää, etteikö tämä olisi ohi juostessaan sen bonjour henkäissyt. Niin paljon kuin Trappesissa onkin kauniita pitkiä metsäteitä ja -polkuja kuljettavaksi, niin olematon tai pelkkää piikkiköynnöstä oleva pohjakasvillisuus häviää kyllä puhtaasti kotimetsien jäkäläkankaille ja varvukoille.
CEC Maurepas'n kentällä lauantaisin on arkitottelevaisuustreenit, joissa käy viitisenkymmentä monenkirjavaa koiraa corgista cane corsoon. Neljään eri tasoryhmään jaettuna nämä koirat harjoittelevat koulutusohjaajien johdolla vierellä kulkemista, peruskäskyjä ja tottelevaisuutta ryhmäliikkeinä. Tunnissa tämä arkitottelevaisuusosuus on ohitse ja päivä jatkuu ringikoirien treeneillä. Niissä tehtiin ensin tottistreenit ja sitten jatkettiin puruilla. Tyypillistä on kokonaisten liikkeitten ja kuvioitten harjoittelu alusta alkaen - toki tarpeen mukaan helpotettuna tai avustettuna. Asioita ei niinkään palastella osiin ja opetella tekemään osa kerrallaan hyvällä ilmeellä ja nopeudella kuten meillä on tapana. Täkäläiset tottikset usein näyttävätkin hyvin virkamiesmäisiltä, ja tällä saralla heillä olisikin varmasti paljon opittavaa niinsanotuista IPO-tottiksista.
VIIKKO 2
Päivät 8-14
Toisella viikolla vietettiin Corinnen ja treenikentällä tutuksi tulleen Sylviin kanssa helteinen keskiviikkopäivä Espace Rambouillet'n eläin- ja luonnonpuistossa. Puistossa on neljä reittiä, joista Odyssée verte eli viiden metrin korkeudessa kiertävä luontopolku me jätettiin suosiolla väliin. Forêt des aigles (suomeksi Kotkien metsä) sisälsi reitin, jonka varrella esiteltiin 30 petolintulajia. Kaikkiaan pöllöjä, kotkia, haukkoja, korppeja ja muita petolintuja oli nähtävillä yli 120 yksilöä. Forêt sauvage oli 180 hehtaarin kokoinen metsä, missä kuljeskellessa saattoi törmätä erilaisiin peuroihin vasoineen sekä villisikoihin pahnueineen. Lisäksi oli 1,8 kilometrin mittainen reitti Forêt des cerfs eli hirvieläinten metsä, jossa saattoi pongata ainakin saksanhirviä, metsäkauriita ja kuusipeuroja.
Sorkkaeläimiä ei tällä kertaa kovin paljon ihan läheltä nähty, vaikka ympäri metsää kilometri tolkulla vaellettiinkin. Sen sijaan toinen toistaan vaikuttavampia haukkoja, pöllöjä ja kotkia nähtiin ihan lähietäisyydeltä petolintujen näytöksessä. Pöllöt lensivät ihan viereen penkille ihmettelemään ja kotkat liitelivät niin läheltä, että siipisulat hipoivat käsivarsia ja pään ylitse lentäviä tuli vaistomaisesti kumarreltua. Näytöksessä esiteltiin eri lajien tyypillisiä metsästystapoja eli osa nappasi ruokansa todella taitavasti ilmasta, osa vedestä ja tuo alakuvan kuikelo maasta. Se steppasi ja tamppasi hauskasti pyydystäessään muka käärmettä, joista sen ruokavalio pääasiassa koostuu. Hauska ja hyödyllinen eläin siis. Saisi levittäytyä Suomeenkin. (La Forêt des Aigles - Espace Rambouillet)
Pitkä ja helteinen ulkoilmapäivä vierähti tuolla Espace Rambouillet'ssa, ja iltakin meni oikein rattoisasti, kun Sylviin kanssa saatiin kutsu Corinnen ja Alainin luokse syömään.
 |
| “Africa's marching eagle” eli Secretary bird, suomeksi sihteeri |
Toinen turistipäivä vietettiin Corinnen kanssa sunnuntaina France Miniature -puistossa. Se on kahdeksan hehtaarin alueelle pienoiskokoon rakennettu Ranska nähtävyyksineen, vesistöineen ja suurimpine rautatie- ja maantieväylineen. Puisto on todella kaunis ja yli 2000 mininatyyria kaikkine yksityiskohtineen hienoja. Corinnelta sain kätevästi samalla selostuksen ketä käyttöbriardiharrastajia kullakin alueella asuu tai missä alueilla on järjestetty ABT:n (Amicale du Briard de Travail) treeniviikonloppuja tai muita tapahtumia.
 |
| Arc de Triomphe eli Riemukaari minikoossa |
Viikolla tietysti myös treenattiin ahkerasti, sillä tiistai, torstai ja lauantai ovat CEC Maurepas'n treenipäiviä. Tiistaina treeni-iltaa jatketiin vielä grillailulla, ja kun ruokaa jäi ylenmäärin, niin grilli lämpeni myös torstain treeneissä. Tottuneesti katokseen pystytettiin pitkät pöydät ja penkit, Corinne toi mukanaan astiat, jääkaapista löytyi pullo jos toinenkin erilaisia kuplivia, grillissä valmistuivat pihvit ja mausteiset makkarat, kyytipojaksi oli salaatteja, patonkia ja juustoja ja vähintään yhtä tärkeää tuntui olevan jälkiruoka eli juustokakku, luumutorttu ja omenapiirakka. Huh. Onneksi treenattiin ensin.
 |
| CEC Maurepas'n kenttä iltavalaistuksessa |
 |
| Treeniporukkaa :) |
Ainon ja Haloon treenailut jatkuivat Alainin kanssa. Paljon työstettiin purua tolppaliinassa eli harjoitettiin tähtäämään oikein päin kiinni, koitettiin saada rauhaa ja varmuutta puruun ja totuttaa hiljalleen keppiin. Irrotuksia tulee treenattua siinä samalla, kun tehdään lyhyitä puruja ja paljon toistoja. Treeni aloitettiin ja päätettiin tolppaliinassa ja siinä välissä harjoiteltiin ohjaajan puolustusta. Selvästikin kaksikon kanssa tarvitaan paljon säännöllistä oikeanlaista treeniä peruspuruun. Intoa ja halua on, mutta rauhaa ja varmuutta toivotaan. Ei ihan helppo tavoite - etenkään Haloon tempperamentilla...
Ainon ja Haloon treenailua tuli videoitua iltahämärässä tiistaina 6.9. (videossa väärä päivä) ja päivänvalolla lauantaina 10.9.
 |
| Ainon ohjaajan puolustus |
Pariin otteeseen käytiin treenailemassa myös naapuriklubin kentällä Elancourtissa. Corinnen koirilla oli siellä edessään mondioring-kisat, joten kentällä käytiin läpi monia vaihtoehtoja, miten kentän rakennelmia tottelevaisuusliikkeitten suorittamisessa mahdollisesti käytetään tai missä etsittävä maalimies mahtaisi lymyillä. CEC Elancourtin kenttä sijaitsi Maurepas'n kansallispuiston laidalla eli kentän nurkalta alkoi 117 hehtaarin alue mukavia ulkoilumaastoja. Hotellille oli matkaa vain 4,5 kilometriä, joten tuosta tuli nopeasti meidän päivittäinen ulkoilupaikka. Tuolla alueella kulki tietysti paljon muitakin ihmisiä koirineen, ja ranskalaisesta koirakulttuurista tulikin pantua merkille lähes järkiään koirien hyvä arkikäytös ulkoillessa ja kuuliaisuus omistajiaan kohtaan. En voi olla miettimättä sen yhteyttä tuolla tapana oleviin arkitottelevaisuustreeneihin, joissa koirat pienestä pitäen ystävällisesti ja päättäväisesti ihan fyysisestikin vain laitetaan tekemään asioita ilman houkuttelua. Ei ehkä ollenkaan huono tapa toimia kotikoirien kanssa.
VIIKKO 3
Päivät 15-21
Reissun kolmannella viikolla oli myös yhtä jos toista ohjelmaa. Helteinen keskiviikkopäivä vietettiin Corinnen kanssa yhdessä Ranskan suosituimmista matkailukohteista Versailles'n palatsissa. Ranskan kuningas Ludvig XIII aloitti palatsin rakennuttamisen vuonna 1624, mutta varsinaiseen loistoonsa se rakentui kuningas Ludvig XIV:n eli Aurinkokuninkaan aikaan. Palatsissa on noin 1300 huonetta ja 100 hehtaarin laajuisessa puutarhassa on puistoja, satoja suihkulähteitä, tuhansia istutuksia, pensaita ja puita sekä pienemmät palatsit Petit Trianon ja Grand Trianon. Nähtävää olisi siis riittänyt pidemmäksikin aikaa, mutta me kierrettiin yhden päivän aikataululla audioesittelykierros tunnetuimmista huoneista, kierreltiin puistossa ja käytiin erillisessä kuninkaallisten hevoskärryjen museossa.
Ja olihan tuo koko paikka ihan käsittämätön loistokkuudessaan ja mahtipontisuudessaan, huhhuh. Kaikki, siis ihan kaikki, pinnat oli täynnä huikeita maalauksia, kultaa, kristallia, marmoria ja uskomattoman hienoja yksityiskohtia. (Histoire du château de Versailles)
 |
| Yksi nurkka Versailles'n palatsin 1300 huoneesta |
 |
| Näkymää Versailles'n palatsin puistoon |
Versailles'ssa vietetyn helteisen päivän jälkeen kävi kutsu Grosrouvreen Corinnen ja Alainin luo päivälliselle syömään - poroa! Tuliaisiksi Suomesta olin tuonut heille muun muassa Sompion eräherkkujen porovalmisteita ja puolukkahilloa, ja näitä Alain innokkaana kokkina halusi valmistaa päivälliseksi. Poronliha oli Corinnelle ja Alainille ihan uusi elämys, mutta erittäin hyvin tuntui poro maistuvan ja siitä erikoisuudesta riitti seuraavina päivinä kovasti kertomista kaikille ystävillekin.
Viikon toinen turistipäivä perjantaina vierähti Corinnen kanssa Thoiryn eläinpuistossa. Sää tuntui suorastaan kolealta, kun helteet yhtäkkiä loppuivat ja päivälämpötila oli kymmenen asteen pudotuksen jälkeen enää 16 asteen kieppeillä. Kätevää olikin aloittaa päivä eläinpuistossa Réserve Africainesta eli kahdeksan kilometrin mittaisesta safarista lämpimässä autossa pysytellen. Norsuilla, sarvikuonoilla ja virtahevoilla oli turvallisuussyistä omat maastoon pengerretyt tai muutoin rajatut alueensa, mutta muut eläimet kuljeskelivat safarilla vapaasti. Afrikan safarin jälkeen ajeltiin vielä läpi erillinen karhusafari, ja muutama mustakarhu metsiköstä saatiinkin pongattua.
Varsinaisessa eläintarhassa kierreltiin sitten jalkaisin. Saavuimme hieman liian myöhään aamun ruokintakierrosta ajatellen, joten isot kissapedot näyttivät lojuvan jo ruokalevolla. Niiden tarhoissa meni vieherata trissoineen, eli ilmeisesti ne pääsevät hieman saalistamaan ruokaansa. Ainakin mangustit, tonkeanmakakit ja kauneudessaan minun suosikit vuorisudet vaikuttivat olevan laumoissaan alati aktiivisia. Matelijaosasto kierrettiin myös läpi, ja olihan ne anakondat ihan järkyttävän kokoisia kammotuksia. Niillä vaan ei olosuhteet vankeudessa ole koskaan oikein mistään kotoisin. :( Niinsanottu "pikkueläinosasto" ei äkkiseltään kuulostanut kovin kiinnostavalta, mutta jo vain siellä oli vuoroin hienon ja vuoroin hämmentävän näköisiä sammakoita ja sirkkoja. Eläintarhakierroksen jälkeen käytiin vielä 1500-luvulla rakennetussa Thoiryn linnassa, jonka ympärille sen asukkaat ovat eläintarhan perustaneet. Yleisölle eläintarha on avattu vuonna 1968. Linnasta osa on avoinna kävijöille ja osassa yhä asuu saman suvun jälkipolvi. Hienon renessanssin aikaisen sisustuksen lisäksi linnassa oli nähtävillä myös kiinnostava historiikki ja lehtileikekokoelma eläintarhan vaiheista.
 |
| Kirahveja ja seeproja Thoiryn eläinpuiston safarilla |
Ainon ja Haloon kanssa harjoitukset jatkuivat tälläkin viikolla. Tolppatreenin yhteyteen otettiin mukaan laukaukset, jotka Alain ampui noin viiden metrin päässä koirasta ja tuli sitten lähemmäs antamaan purun. Tarkoituksena tietysti on saada koiralle positiivinen mielleyhtymä, että laukauksista pääsee puremaan. Kaikkien varsinaisten purutreeniin saatujen oppien ja ojennusten lisäksi kotiläksyksi tuli turreille paljon silittelyä! Vieraitten käsiteltävänä oleminen onkin asia, josta on toki ajatellut, että se tekisi hyvää, mutta mitä ei kuitenkaan ole pitänyt niin tarpeellisena. Kaikista tämän reissun aikana saaduista eväistä voikin sanoa, että voi kun oltaisiin tämä kaikki tiedetty vuosi sitten - tai vielä mieluummin puolitoista vuotta sitten! Toivotaan ettei täysin myöhäistä ole vieläkään.
Viikonloppu pyhitettiin mondioring-kisoille Elancourtissa. Lauantaina oli alemmat luokat ja sunnuntaina kahdeksan 3-luokan koiraa. Osallistujista suurin osa oli malinoiseja, mutta saksanpaimenkoiriakin oli useita ja yllättävän monta hollanninpaimenkoiraa. Lisäksi oli yksi beauceron ja briardi E'Bhen. Kaikkia suorituksia en katsonut, mutta monen tasoisia ja tyylisiä esityksiä tuli silti nähtyä. Paljon oli "vanhanaikaisen näköisiä" tottiksia, joissa koirat olivat innoissaan, mutta katselivat mihin huvitti ja tottelemista varmisteltiin kovilla käskyillä. Joukossa oli myös muutama paremman näköinen "IPO-tottis", jota varmasti ajanoloon alkaa nähdä yhä enemmän myös ringilajien kyläkisoissa. Omaksi suosikikseni osallistujista nousi kolmosluokassa kisannut pieni tehokas malinarttu Fury. Selvisikin, että se on tältä vuodelta Ranskan mestaruuskisojen pronssimitalisti ja nämä olivat sen ensimmäiset kisat pentutauon jälkeen.
 |
| Mondioring 2 E'bhen |
Corinne urakoi lauantaina osallistumalla saksanpaimenkoiralla Grim ykkösluokkaan ja E'bhenin kanssa kakkosluokkaan. Grim sijoittui hienosti luokkansa kolmanneksi erinomaisella tuloksella 184/200 pistettä (tulokset). E'bhenin oli ensimmäisessä kakkosen kokeessaan tyytyminen tyydyttävään tulokseen 229,5/300, mutta eväät parempaankin on olemassa. Tällä kertaa tuli helppoja pistemenetyksiä noudon nollaamisesta, lisäkäskyistä kaukoissa ja esteen kiertämisestä keppihyökkäyksessä. Välinehyökkäys oli monille koirille vaikea ja E'bhenkin suoriutui siitä rimaa hipoen - mutta suoriutui kuitenkin!
Lauantaina kisakentän laidalla vartaassa paistui possu, joka illanvietossa sitten koko porukalla syötiin. Päivä oli melko kolea ja illalla ripsi vettäkin, mutta tapahtumaa varten kootut katokset suojasivat syöjät ja notkuvat ruokapöydät. Tunnelmakin oli hyvin lämmin, hauska ja kansainvälinenkin, sillä kisan tuomari oli Portugalista ja maalimiehiä oli Ranskan lisäksi Puolasta ja Venäjältä. Sunnuntaina katseltiin kolmosluokan suoritukset, ja pitkän päivän päätteeksi heitettiin hyvästit Corinnen, Alainin ja muiden paikalla olleiden treenikavereitten kanssa, sillä reissun neljännellä viikolla oli edessä kotimatka.
 |
| Mongioring-kisoissa Elancourtissa possu valmistui illanviettoon |
VIIKKO 4
Tarkoitukseni oli lähteä maanantaina ja olla kotona torstaina, mutta paluumatkan laivat olivatkin yllättävän täynnä tai kokonaan peruttu ja jouduin siirtämään paluuaikataulua yhdellä päivällä. Samalla päätin vaihtelun vuoksi (ja kun Yariskin tuntui ehjänä pysyvän) ajella takaisinpäin Tanskan siltojen kautta, sen sijaan että mentäisiin laivalla Saksasta Ruotsiin.
Päivä 23, Maurepas'ta Rheineen 670 km
Tiistaina pakattiin siis kamppeet kasaan, tehtiin viimeiset ulkoilut ja ajettiin pitkä päivä Belgian ja Hollannin yli Rheineen, Saksaan. Siellä yövyttiin erilaisia konferenssi- ja juhlatiloja sekä majoitusta tarjoavaan paikkaan, joka oli niin kiva, että mielellään menee toistekin. Hotellihuoneet olivat rivitalomallisessa rakennuksessa eli kaikilla oli oma ovi suoraan ulos, ja läheltä löytyi oikein mukavat ulkoilumaastotkin.
Päivä 24, Rheinestä Fredensborgiin 650 km
Majoituksen varaaminen sopivan etapin päästä Tanskasta oli yllättävän haastavaa, joten päädyin Fredensborgiin. Se oli hieman turhan pohjoisessa meidän reitiltä, mutta toisaalta tuli siinä nähtyä kuninkaallinen Fredensborgin linna, jossa kuulemma ainakin osa Tanskan kuningasperheestä oli parastaikaa paikallakin. Suuri, puistoalue linnan ympärillä järven rannalla oli myös kaunis aamu-ulkoilupaikka - olkoonkin, että siellä koirat oli pidettävä hihnan jatkona.
Päivä 25, Fredensborgista Tukholmaan, 700 km
Torstaina matka jatkui siltaa pitkin Ruotsiin. Etelä-Ruotsi on verrattain tylsää ajettavaa, mutta siinähän se meni jo suomenkielistä radio-ohjelmaa kuunnellessa. Tukholmaa lähestyessä pidettiin taas hieman pidempi ulkoilutauko metsässä, jotta Aino ja Haloo jaksaisivat sitten taas oleilla pitkän laivamatkan kellotaulun ympäri. Hurjan hyvin ne kyllä olivatkin koko reissusta suoriutuneet niin autossa, laivassa kuin monissa monituisissa hotelleissa ja ympäristöissä.
Päivä 26, Turusta Oulunsaloon, 650 km
Perjantaiaamuna ajettiin laivasta ulos Turussa, ja sitten olikin enää yhden päivän ajomatka kotiin. Vaan kylläpä tuntuikin kotimaan liikenne verkkaiselta Keski-Euroopassa viilettämisen ja Ruotsinkin hieman korkeampien nopeusrajoitusten jälkeen. Tuntui ettei tuo 650 kilometriä lopu ikinä. Ne menomatkalla löydetyt kantarellit vaivasivat sen verran vielä paluumatkallakin, että pakkohan se oli etsiä sama pysähdyspaikka ja käydä keräämässä kaikki vähänkään syömiskelpoiset yksilöt mukaan.
Tästä huimasta reissusta selvittiin siis aivan mainiosti niin auto, koirat kuin emäntäkin. Ihanaa oli nähdä vanhoja tuttuja, saada uusia ystäviä ja päästä treenaamaan mainiossa CEC Maurepas'n porukassa. Corinnelle kuuluu tietysti suuret kiitokset kaikesta ohjelmasta ja Alainille kestityksestä. Corinnen ansiosta tuli nähtyä ja koettua paljon enemmän kuin osasin odottaakaan. Minä olisin ollut aivan tyytyväinen pelkkään oleiluunkin, mutta ehdottomasti parempi näin! Tuhansien kilometrien ajaminen oli tietysti puuduttavaa, mutta toisaalta kyllä siinä aina näkee ja kokee enemmän kuin lentämällä suoraan kohteeseen. Ja niin huippu reissuhan tämä oli, että toki uudesta seikkailusta jo kovasti haaveillaan. Corinnellakin oli jo monta vierailukohdetta mielessä, joissa ei vielä tällä kertaa ehditty käydä...
maanantai 29. elokuuta 2016
2 x BH
Heinäkuun lopulla oli Variksen hampaan poisto Oulunportin Evidensiassa. Aamulla töihin mennessä vein koiran operoitavaksi ja lounastauolla kävin hakemassa sen loppupäiväksi autoon lepäilemään viileään ja hämärään parkkihalliin (ulkona kauhea helle). Iltapäivällä kotipihassa autosta ulos tuli jo ihan virkeä Vaakku. Toimenpide meni siis näppärästi ja Vaakku oli täyden kympin potilas. Ennen poistoa ammottavaa hammasta piti aamuin illoin huuhtoa, kaivaa sisältä roskia pois ja laittaa geeliä tilalle. Vaakulle tämä ei ollut mikään ongelma, mutta emäntä joutui hieman haukkomaan henkeään.
Elokuussa on treenattu Ainon ja Haloon kanssa tottelevaisuutta ja mondioringiä niin ahkerasti kuin on kyetty. Keskiviikkotottiksissa Alatemmeksellä on ollut mukavasti porukkaa, joten kahdellekin koiralle on saanut hyvin henkilöryhmää ja paikallamakuuta häirittynä. Muutamana perjantaina käytiin myös Kiimingissä Tassutörmällä kimppatottiksissa. Sinne porukkaa sattui vaihtelevasti, mutta pääasiassa tarkoituksena olikin tutustua hieman tulevaan koekenttään. Montsuiltu on milloin missäkin, ja kertaalleen käytiin niissä merkeissä myös Haapavedellä Putkan kentällä.
Elokuun lopulla koitti sitten Ainon ja Haloon käyttäytymiskoe Kiimingissä Tassutörmällä. Täpötäysi kymmenen koiran koe vietiin läpi Rauli-myrskyn tuiverruksessa, ja muutama meitä epäonnisempi sai kuin kaatamalla vettä niskaansa. Haloo suoritti ensimmäisessä parissa ja Aino ensimmäisen juoksunsa aloittaneena viimeisessä parissa. Seuraamiset oli kummallakin suurimmaksi osaksi jotain muuta kuin meidän oikeaa koeseuraamista, mutta varsinaisina virheinä Haloo tarvitsi paikkiksen maahanmenossa kolme käskyä ja Aino luoksetulossa kaksi. Varsin kiireellä kokeeseen mentiin, mutta keskeneräisyydestään huolimatta kumpikin suoritti tottisliikkeet, käyttäytyi liikenteessä ongelmitta ja ansaitsi hyväksytyn tuloksen ja BH-merkinnän kilpailukirjaan.
Perinteitäkin tuli kunnioitettua, sillä myös ensimmäisestä pentueesta pitämäni siskokset Ränni ja Nappi suorittivat yhtä aikaa käyttäytymiskokeen samanikäisinä (1v 5kk). Näiden parivaljakkojen välissä Varis kävi oman käyttäytymiskokeensa vasta kypsässä kolmen vuoden iässä, ja olihan sen viimeisen päälle valmis tottis hieman toista luokkaa kuin tällaisilla junioreilla.
Sinnittelin käyttäytymiskokeen hieman toipilaana, mutta seuraavan päivän turistireissun Haapavedelle belgien mondioringmestiksiin jätin suosiolla väliin. Maanantaina oli nimittäin oltava matkantekokunnossa...
Elokuussa on treenattu Ainon ja Haloon kanssa tottelevaisuutta ja mondioringiä niin ahkerasti kuin on kyetty. Keskiviikkotottiksissa Alatemmeksellä on ollut mukavasti porukkaa, joten kahdellekin koiralle on saanut hyvin henkilöryhmää ja paikallamakuuta häirittynä. Muutamana perjantaina käytiin myös Kiimingissä Tassutörmällä kimppatottiksissa. Sinne porukkaa sattui vaihtelevasti, mutta pääasiassa tarkoituksena olikin tutustua hieman tulevaan koekenttään. Montsuiltu on milloin missäkin, ja kertaalleen käytiin niissä merkeissä myös Haapavedellä Putkan kentällä.
Elokuun lopulla koitti sitten Ainon ja Haloon käyttäytymiskoe Kiimingissä Tassutörmällä. Täpötäysi kymmenen koiran koe vietiin läpi Rauli-myrskyn tuiverruksessa, ja muutama meitä epäonnisempi sai kuin kaatamalla vettä niskaansa. Haloo suoritti ensimmäisessä parissa ja Aino ensimmäisen juoksunsa aloittaneena viimeisessä parissa. Seuraamiset oli kummallakin suurimmaksi osaksi jotain muuta kuin meidän oikeaa koeseuraamista, mutta varsinaisina virheinä Haloo tarvitsi paikkiksen maahanmenossa kolme käskyä ja Aino luoksetulossa kaksi. Varsin kiireellä kokeeseen mentiin, mutta keskeneräisyydestään huolimatta kumpikin suoritti tottisliikkeet, käyttäytyi liikenteessä ongelmitta ja ansaitsi hyväksytyn tuloksen ja BH-merkinnän kilpailukirjaan.
Perinteitäkin tuli kunnioitettua, sillä myös ensimmäisestä pentueesta pitämäni siskokset Ränni ja Nappi suorittivat yhtä aikaa käyttäytymiskokeen samanikäisinä (1v 5kk). Näiden parivaljakkojen välissä Varis kävi oman käyttäytymiskokeensa vasta kypsässä kolmen vuoden iässä, ja olihan sen viimeisen päälle valmis tottis hieman toista luokkaa kuin tällaisilla junioreilla.
Sinnittelin käyttäytymiskokeen hieman toipilaana, mutta seuraavan päivän turistireissun Haapavedelle belgien mondioringmestiksiin jätin suosiolla väliin. Maanantaina oli nimittäin oltava matkantekokunnossa...
lauantai 30. heinäkuuta 2016
Treeniviikonloppu
Heinäkuussa pidettiin Ala-Temmeksellä pieni treeniviikonloppu vaasalaisten ystäviemme kanssa. Viikonlopulle osui kamala helle, mutta hyvin jaksettiin treenata, kun varattiin mukaan paljon kylmää juotavaa ja tehtiin useita lyhyitä treenikierroksia. Lauantaina aloitettiin puolenpäivän aikoihin mondioringillä, kun saatiin malinois Ira ja Toni paikalle. Macken sai pikaperehdytyksen mondioring-maalimieheksi, puvun päällensä ja sitten ei kun menoksi! Ratkiriemukasta oli ainakin Iralla ja yleisöllä, ja oikein hienosti sujui Mackenilla hyökkäykset, ohjaajan puolustus ja pako. Pikkuisen kyllä valitteli, että koira puree puvusta läpi - mutta se vaan kuuluu lajin luonteeseen! :-D
Aino ja Haloo pääsivät myös montsuilemaan pari kierrosta. Hyökkäyksissä ei ollut juuri kehumista, sillä niissä ollaan nyt ison kynnyksen äärellä, kun on siirrytty puremaan housuihin. Eipä auta siihen kuin treeniä, treeniä, treeniä lyhyeltä matkalta ja liinatuella. Toisella kierroksella tehtiin ohjaajan puolustusta, jossa esitettiin sitten ihan normisuoritukset ok otteilla.
Tottis- ja purutreenien täyteisen päivän jälkeen ehtikin vain pikaisesti jättää omat koirat kotiin ja jatkaa matkaa Varjakan venesatamaan. Varjakan saaressa meitä odotti nimittäin rantasauna, jonne matka taitettiin kapulalossilla. Mackenin ja Minnan veivattua lossimme vaijeria pitkin perille päästiin grillaamaan, saunomaan ja pulahtamaan mereen. Tähän ohjelmaosuuteen päivän sää oli täydellinen - ei olisi voinut upeampaa kesäiltaa olla! Illan päätteeksi Jannan kanssa vuorostamme veivasimme lossin takaisinpäin. Ihan hetkisen joutuivat muut venekunnat odottamaan lossilinjan ylitystä meidän veivatessa. Lossin nokassa juoma kädessä maisemista nautiskeleva Macken saikin veneilijöiltä huvittuneen kommentin "laitoit sitten akat töihin". :-D
Sunnuntaina jatkettiin uusin voimin harjoituksia Ala-Temmeksellä. Aino ja Haloo pääsivät Mackenin leikitettäväksi pari kierrosta, ja eipä kyllä haittaisi vaikka pääsisivät näin tavalliseen tapaan leikkimään vieraitten kanssa useamminkin. Aika jännittävää tuntui nimittäin olevan, vaikka intoa toki olikin kovasti! Tottiksessa treenailtiin etenkin ilmoittautumista ja henkilöryhmää. Paljon on treenattavaa, mutta ei auta kuin ottaa vaan rohkeasti askeleita eteenpäin.
Pitkän ja kuuman treenipäivän päätteeksi käytiin vielä syömässä ja sitä myötä alkoikin olla viikonloppu pulkassa. Niin kiva viikonloppu oli, että uusia suunnitelmia jo vähän kaavailtiin. Mukava on näitä treenijuttuja aina yhdessä pähkäillä ja tuskailla - ja myös nähdä miten koirat ovatkin edistyneet!
Aino ja Haloo pääsivät myös montsuilemaan pari kierrosta. Hyökkäyksissä ei ollut juuri kehumista, sillä niissä ollaan nyt ison kynnyksen äärellä, kun on siirrytty puremaan housuihin. Eipä auta siihen kuin treeniä, treeniä, treeniä lyhyeltä matkalta ja liinatuella. Toisella kierroksella tehtiin ohjaajan puolustusta, jossa esitettiin sitten ihan normisuoritukset ok otteilla.
Tottis- ja purutreenien täyteisen päivän jälkeen ehtikin vain pikaisesti jättää omat koirat kotiin ja jatkaa matkaa Varjakan venesatamaan. Varjakan saaressa meitä odotti nimittäin rantasauna, jonne matka taitettiin kapulalossilla. Mackenin ja Minnan veivattua lossimme vaijeria pitkin perille päästiin grillaamaan, saunomaan ja pulahtamaan mereen. Tähän ohjelmaosuuteen päivän sää oli täydellinen - ei olisi voinut upeampaa kesäiltaa olla! Illan päätteeksi Jannan kanssa vuorostamme veivasimme lossin takaisinpäin. Ihan hetkisen joutuivat muut venekunnat odottamaan lossilinjan ylitystä meidän veivatessa. Lossin nokassa juoma kädessä maisemista nautiskeleva Macken saikin veneilijöiltä huvittuneen kommentin "laitoit sitten akat töihin". :-D
 |
| Sisko ja sen veli (Black Death Haloo & Hardi) |
Sunnuntaina jatkettiin uusin voimin harjoituksia Ala-Temmeksellä. Aino ja Haloo pääsivät Mackenin leikitettäväksi pari kierrosta, ja eipä kyllä haittaisi vaikka pääsisivät näin tavalliseen tapaan leikkimään vieraitten kanssa useamminkin. Aika jännittävää tuntui nimittäin olevan, vaikka intoa toki olikin kovasti! Tottiksessa treenailtiin etenkin ilmoittautumista ja henkilöryhmää. Paljon on treenattavaa, mutta ei auta kuin ottaa vaan rohkeasti askeleita eteenpäin.
Pitkän ja kuuman treenipäivän päätteeksi käytiin vielä syömässä ja sitä myötä alkoikin olla viikonloppu pulkassa. Niin kiva viikonloppu oli, että uusia suunnitelmia jo vähän kaavailtiin. Mukava on näitä treenijuttuja aina yhdessä pähkäillä ja tuskailla - ja myös nähdä miten koirat ovatkin edistyneet!
 |
| Toinen sisko (Black Death Hulotte) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)