Kesä pikakelauksella

Kesän kuulumisia tulee nyt lyhyesti pikakelauksella. Useimpien mielestä oli sateista ja hellepäiviäkin liian vähän, mutta kyllä mulle vaan taas oli ainakin heinäkuussa liian lämmintä treenata juuri mitään. Niitä vähiäkään treenejä ei tietysti enää oikein edes muista, mutta kirjataan nyt edes päällimmäiset kuulumiset kesäkuulta ja heinäkuulta.

Kesäkuun 21. päivä Varis sisaruksineen vietti syntymäpäivää. Kolme vuotta tuli täyteen, joten pakko kai vähitellen alkaa uskoa, että ihan aikuisia koiran rötkylöitä ovat. Kotona kun on jo varttuneempia rouvia verrokkina, niin Varis vaan tuntuu n i i n juniorilta villeilyineen ja pöljäilyineen. Ja hyvä niin. Onhan se tuollaisena varsin viihdyttävä tapaus.

Varis 17.7.2012

Briardien erikoisnäyttely ja tokomestaruuskoe pidettiin tänä vuonna tässä Oulun seudulla, joten erinäisiä järjestelyhommia riitti hoidettavaksi pitkin kesäkuuta. Omalla kontolla oli lähinnä tokon järjestelyt, ja mukavasti saatiinkin tarvittava henkilöstö ja tarvikkeisto kokoon. Koeaamuna saikin sitten keskittyä jännittämään omaa suoriutumista Variksen kanssa alokasluokassa:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 9
Seuraaminen taluttimetta 9½
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0
Luoksetulo 9½
Estehyppy 7
Kokonaisvaikutus 10

Luoksepäästävyydessä Vaakku onnistui tekemään kaikki kauheudet ilman että tuomari huomasi mitään. Seuraamisissa tuli sanomista lähinnä edistämisestä. Liikkeestä maahanmenossa huomasin, että teki seisomisen, mutta en vain saanut sanottua heti uutta käskyä, höh! Luoksetulossa istuminen edessä oli hieman vino ja hypyssä tuli kosketus esteeseen ja askelia käskyn jälkeen. Tällä nippa nappa 1-tuloksella 168,5 pistettä tuli myös rotumestaruus vain 0,5 pisteen turvin seuraavaan. Vaikka ihan parhaalla mahdollisella tavalla ei liikkeissä onnistuttu, niin huojentavaa ensikertalaisen Variksen kanssa oli, että se jännittävässä koetilanteessakin oli ihan duunimoodissa.

Kuvia tokomestaruuskokeesta
Kuvia erikoisnäyttelystä

Varis seuraa tokokokeessa 30.6.2012

Metsäjälkiä on Variksen kanssa tehty toukokuun puolella kaksi, kesäkuussa kaksi ja heinäkuussa yksi. Olen merkannut jäljistä enää vain leikkauspisteen janalla enkä mitään muuta. Pisimmillään on tehty kilometrin mittainen jälki, mutta keppivälejä on pidennetty vähentämällä keppien määrää. Tienylityksissä ja terävissä kulmissa Varis joutuu vielä aika paljon selvittelemään, mutta itsenäisesti ja innolla se sen tekee.

Kepit on nyt hyvässä huudossa, kun viime syksynä vapautettiin huomattavasti niitten ilmaisua. Ei se makuulla namien syöminen ollut mistään kotoisin, mutta nyt kun saman tien maahanmenon jälkeen kepin saa tuoda, sillä leikitään ja Vaakku saa louskuttamalla vaatia naminsa, niin sehän on kepeistä suorastaan liekeissä. Siitä huolimatta on se satunnaisesti jonkun kepin missannut, mutta silloin aika usein olen joutunut toteamaan itse kulkeneeni liian vauhdikkaasti koiran perässä. Pitäisi muistaa itse liinan päässä säilyttää rauhallinen, tasainen työvauhti eli tarvittaessa pidätellä koiraa eikä antaa vauhdin kiihtyä. Samoin pitää muistaa panostaa koiran tarkkailuun etenkin kulmissa, jotta koejäljelläkin tunnistaa sitten tilanteet.

Keuruun leiri

Kesäkuun toisena viikonloppuna koitti briardien koulutusleiri Keuruulla. Leiripaikkana oli Camping Nyyssänniemi kauniilla paikalla Keurusselän rannalla. Briardikansaa kouluttamaan oli saatu Johanna Nivala ja Anu Vehviläinen, jotka antoivat oppia ja ojennusta tottiksen treenaamiseen. Vähän niin kuin kesälomailunkin nimissä suuntasimme Variksen ja seuraneidiksi mukaan lähteneen Rännin kanssa leirintäalueelle jo hyvissä ajoin perjantaina.

Lauantaiaamuna päästiin sitten itse asiaan. Koirat jaettiin kahteen porukkaan, joista Variksen kanssa sijoituimme Johannan ryhmään. Sen verran liki treenattiin, että jonkin verran saattoi kuitenkin seurailla myös naapuriryhmän tapahtumia. Aloitimme esittelykierroksella, jonka jälkeen tehtiin ensimmäisellä kierroksella oma normitreeni ja seuraavalla kierroksella otettiin saatuja ohjeita käyttöön. Variksen kanssa tehtiin ensimmäisessä treenissä seuraamista ja seuraavassa samaa hommaa henkilöryhmässä. Perusasiat olivat melko kunnossa niin koiran tekemisessä kuin omassa ohjaamisessa, mutta hyviä huomioita tuli varsinaisen tekemisen väleihin eli patukkaleikkiin ja haukuttamiseen.

Sunnuntaina ensimmäisellä kierroksella tehtiin Variksen kanssa noutoa lyhyeltä matkalta eli käytännössä kapulan poimimista ja luovutusta. Olen ihan tieten opettanut Vaakun pienestä pitäen törmäämään luovutuksessa (älkää kysykö miksi), ja toki Johannalta tuli tästä sanomista. Tottahan se, ettei kapulan kanssa törmääminen ole korrektia, ja noutoliike toistuu tottiksessa kolmeen kertaan. Täytynee siis alkaa vain kiltisti opetella luovutusta hieman etäämmäs.

Päivän toisessa treenissä minä tein liikkeestä istumisia ja Vaakku teki liikkeestä seisomisia. Tuo seisominenhan on uutena asiana opeteltu tänä keväänä, sitä on tehty paljon ja hartaasti - ja hyvin näyttää oppi menneen perille! Noh, siinä ei sen kummempia kuin että heti tokokokeen jälkeen otetaan taas istumisetkin mukaan ohjelmistoon. Kivaksi lopuksi tehtiin vielä vähän seuruuta.

Illat istuttiin tietysti uusien ja vanhojen briardituttujen (ja Anun) kanssa eväitä grillaten sekä menneitä muistellen ja tulevaa parantaen. Lauantaina lämpesi myös rantasauna ja reippaimmat kävivät uimasillakin. Sää suosi onneksi siinä mielessä, että sunnuntaina uhkaavista pilvistä huolimatta selvittiin vain pikku sateilla. Mukava oli nähdä paljon briardeja treenaamassa, kiitokset kouluttajille ja leireilijöille!

Kuvat Henna Lindell

Multapellolla

Rännin peltojälkitreenit ovat jatkuneet. Vaikka ei sitä ehkä treenaamiseksi voi oikein sanoa, kun on käyty jäljellä vain katsomassa, miten sattuu menemään. Oikealla pellolla ei ole käyty kertaakaan, vaan on jäljestetty metsässä, pihanurmella ja puolivillillä puistoalueella. Tutuksi tulleeseen tapaan paalulta lähdetään hitaasti, tahti ja intensiteetti paranee jäljen edetessä, kulmat selvitellään vaihtelevilla askelmäärillä ja esineet ilmaistaan kiitettävällä todennäköisyydellä, mutta hitaasti.

Näillä eväin lähdettiin kesäkuun alussa kokeilemaan erikoisjälkikokeen 2-luokkaan Paavolaan. Pilvisessä ja tuulisessa säässä kokoonnuttiin huoltoaseman pihassa ja siitä jatkettiin 2-luokan peltojen ohitse ensimmäisille jäljille. Tapanani ei ole luovuttaa jo ennen suoritusta, mutta täytyy myöntää, että nyt se oli hyvin lähellä. Lamaannuttava tosiasia oli nimittäin se, että kakkosluokan suorituspaikan ympärillä oli vain multapeltoa. Ja toki Rännin kanssa on jäljestetty mullalla ainoastaan kerran. Tämä tapahtui noin vuosi sitten, ja homma meni niin täydellisesti reisille, että toivoin vain, ettei koira ymmärtänyt sen multapellolla riehumiseni liittyvän peltojäljestämiseen millään lailla.

Muutama muukin oli luottanut tuuriin ja sivuuttanut multapellolla treenaamisen (lähes) kokonaan. Niinpä osallistujat yksi toisensa jälkeen palasivat paalulta ilman tulosta. Olosuhteet olivat kokonaisuudessaan varsin haastavat. Pellot eivät olleet mitään muhevaa mustaa multaa, vaan aika hiekkapitoista ainesta. Lisäksi tavallisen aukeilla käyvän tuulenvireen sijaan kävi melkoisen kova tuuli, joka ajoittain puhalsi hiekkapilviä pitkin peltojen pintaa.

Kokeen viimeisenä oli meidän vuoro eikä siitä sen suurempaa sukseeta syntynyt. Ränni takelteli monen kehoituksen voimin hyvin hitaasti ja haluttomasti pari liinanmittaa kunnes totesin, että ei tästä taida tämän kummempaa tulla. Keskeyttämisen jälkeen jatkoimme harjoitusmielessä. Lyhyemmässä liinassa tukien taaplattiin ensimmäinen suora kaariosuuksineen, ja ensimmäisen esineen jälkeen Ränni alkoi edetä omin voimin myös liinanmitan päässä. Suorat se jäljesti kovassa sivutuulessakin tarkalleen jäljen päällä, mutta vaikea alku näkyi selvästi kulmissa. Tuttuun tapaan kulmiin tullessa Ränni ei ollut tarkkana, mutta nyt tavallisesta poiketen se ei myöskään kyennyt olla niin itsenäinen niitä selvittämään. Esineistä yhden missasi Ränni ja yhden missasin minä, kun luulin koiran pysähtyvän muuten vaan. Muut esineet Ränni ilmaisi yllättävänkin korrektisti - jopa multaan peittyneen nahkaliuskan, jonka äärellä itse ensin ajattelin että eihän täällä mitään ole.

Kokemus on sitä mitä saa, silloin kun ei saa mitä haluaa. Tulosta ei siis saatu, mutta saatiin harvinaisen hyvä harjoitus. Ränni sai huomata - ja minunkin oli pakko myöntää - että mullallakin voi jäljestää, pääsin kokeenomaisessa tilanteessa palkkaamaan esineilmaisuista ja pelottavan pitkäksi kuvittelemani jälki ei sitten tuntunutkaan niin kamalan pitkältä. Oma taistelutahtokin hieman nosti päätään, ja kovasti tekee mieli yrittää uudemmankin kerran. Sitä ennen pitää vain laittaa tuon aloituksen ja kulmien treenisuunnitelmat aivan uusiksi. Sotasuunnitelmakin on jo mielessä, kunhan ehdittäisiin sitä syksymmällä toteuttamaan.

Tekniikkaa ja sen puutetta

Fontti vaihtui nyt kesken kaiken, kun Bloggerin hallintasivun uudistumisen myötä en löytänyt enää samaa vanhaa kirjasinta ja kokoa. Muutenkin tekniikan kanssa on ollut ongelmia, kun ensin jumiintui tietokone ja sitten syttyi autossa kattava valikoima erilaisia merkkivaloja. Autossa oli onneksi vain vaaraton vaiva ja se tuli nopeasti kuntoon. Tietokoneen kanssa kävi huonommin, kun tilattu uusi kovalevy ei aivan ehtinyt perille ennen vanhan kuolemaa. Siinä meni sitten vinot pinot kuvia, videoita ja sen sellaista. Jonkin verran saatiin tiedostoja hitaasti ja epävarmasti heruteltua talteen, ja pitää vielä ajan kanssa yrittää pakastaa ja vasaralla naputella siitä tavaraa ulos uudemmankin kerran. Jokohan sitä oppisi ajoissa ottamaan niitä varmuuskopioita?

Vaan sitten tekniikasta vapaamuotoisempiin kuvioihin eli Rännin peltojäljestämiseen. Pellot on olleet vielä aika onnettomassa kunnossa, joten tein Rännille "peltojäljen" metsään sammal- ja jäkäläkankaalle. Lähtö tietysti paalulta, nameja oli aina yksi siellä, toinen täällä, ysikymppisiä kulmia muutama, teräviä kulmia kolme, askelia kaikkiaan reilu 1000. Esineitä oli matkan varrella vain yksi, sillä ne unohtui autoon ja taskusta löytyi tarkoitukseen vain yksi avaimenperä. Jäljen lopussa oli rasiassa Rännin aamuruoka. Ikää jäljelle ei tullut nyt mitään, kun ajettiin se heti samon tein. Ihan kelvollisesti Ränni tästä vuoden ekasta jäljestä suoriutui. Toki se voisi olla kulmissa selvästi tarkempi ja varmempi, sillä niissä se saattaa tehdä metrin tai parin säteellä omia kuvioita ja tarkisteluita...

Seuraavan jäljen tein Vihiluotoon mille lie viheralueelle, puolivillille pellolle tai tontin pohjalle. Tein jäljen menomatkalla tottistreeneihin ja 2½ tunnin kuluttua paluumatkalla se Rännin kanssa ajettiin. Askelia en tullut laskeneeksi ollenkaan, mutta mahtui siihen jokunen ysikymppinen kulma, pari piikkiä ja kaariosuus sekä kaksi esinettä ja lopussa taas ruokarasia. Nyt oli Rännillä selvästi enemmän haastetta ja se aika paljon pyöri ja selvitteli ja paikoin tarkisteli ihan suorallakin. Maltoin mieleni etten puuttunut asiaan, sillä tuo paikka todella on sellainen, että siellä on voinut jäljen vanhetessa kulkea muitakin vaikka kuinka paljon joko läpikulkumatkalla tai ihmettelemässä, mitä minä sinne oikein piilottelin (taloja lähellä). Ränni kuitenkin koko ajan teki töitä ja halusi selvittää jäljen ja tekikin sen alusta loppuun. Tyylipisteitä vain ei olisi kauheasti tällaisesta peltojäljestämisestä herunut, mutta meidän on tyytyminen priorisoimaan itsenäisesti loppuun asti työskenteleminen moitteettoman tekniikan edelle.

Maastokausi aloitettu

Laitetaanpa blogia ajan tasalle. Nyt on nimittäin metsät jo hyvän aikaa olleet maastoilukunnossa ja muutama treenikin tehty.

Pari viikkoa sitten tehtiin ensimmäinen esineruutu. Alueeksi tallattiin 25 metrin levyinen kaistale, ja sinne vietiin neljä esinettä. Ränni jatkoi siitä mihin viime syksynä jäi, eli haki loistoasenteella nopeasti kolme esinettä. Varis on tainnut etsiä esineitä viimeksi syysleirillä elokuussa, joten se sai mieleen palautteluksi puuhun kytkettynä katsoa esineiden viennin. Tällä virittelyllä Varis ei jäänyt paljonkaan äiteetään huonommaksi, vaan haki hyvällä suoritusajalla sekin kolme esinettä peräkkäin. Molemmilla oli motivaatio kohdallaan ja reagoivat sähäkästi esineen hajuun kovastakin vauhdista. Nova sai lopuksi hakea ruudusta viimeisen, ylimääräisen esineen, ja pätevästi suoriutui mummelikin.

Seuraavan maastotreenailun aiheena oli Variksen janat. Niitä ei olekaan aiemmin tullut erikseen treenattua, vaan jäljestämään lähtiessä on lähestytty jälkeä vähitellen kauempaa ja kauempaa. Nyt tein ensin vanhenemaan yhden janaharjoituksen, ja sitten otin Variksen autosta tekemään näkönä kolme harjoitusta. Kytkin Vaakun aina puuhun janan alkupäähän katsomaan, kun kävelin jäljen laajalla kaarella kuvitteellisen janan ylitse. Leikkauspisteessä kohtisuoraan Variksen kohdalla olin laittavinani jäljelle jotain, mutta jätin vaivihkaa namirasian vasta noin kymmenen askeleen päähän. Nämä kaikki kolme janaa menivät ihan hyvin, ei nyt superisti mutta ok. Vaakku irtaantui kohti noin 30 metrin päässä risteävää jälkeä, löysi jäljen ja hetipian rasian ja ilmaisikin sen vanhasta muistista maaten. Lopuksi tehtiin se Variksen näkemättä tehty jana ja yllättävän hyvin piski irtaantui sinnekin. Tällä kertaa löytyi namirasian sijaan jälkikeppi noin 50 metrin jäljestämisen jälkeen, ja voi sitä riemua taas kun sen kanssa riekuttiin.

Pääsiäistokot

Pääsiäisenä käyttiin Variksen kanssa tokottelemassa ammattiopiston parkkipaikalla. Tehtiin paikallamakuu, seuraamiset, maahanmeno, luoksetulo ja seisominen mahdollisimman kokeenomaisesti. Yritin kulkea ihan suorassa ja koiraa vahtaamatta ja palkkasin vain kehuilla ja taputtelulla, joista Varis kyllä riehaantuu aikalailla. Muuten meni ihan hyvin, mutta eipä mennyt liikkeestä maahan vaan jäi seisomaan. Tuo tehtiin heti perään varman päälle uudelleen, ja lopuksi sitten harjoiteltiin lisää.

Seuraavana päivänä käytiin tekemässä sama kokeenomainen setti, ja nyt meni jäävätkin oikein. Seuraamiset saattaa alkaa jopa aivan korrektisti, mutta liikkeen edetessä Vaakku tuppaa hieman lämmetä ja alkaa edistää ja painaa. Pikkuisen meinataan ajoittain kopsautella toistemme jalkoihinkin. Paikkamakuun ja liikkeestä maahanmenon ylösnousemukset oli napakoita, kun ei ihan salamana anna käskyä, vaan piski ehtii padota hieman. Luoksetulo nyt vaan on sellaista ihan kiva -laukkaa, ei sen lujempi. Seisomisessa pysyi hyvin viereen paluun aloillaan.

Seuraavaksi täytynee askarrella parkkistreenejä varten jonkinlainen matala tokoeste, jotta päästäisiin harjoittelemaan hyppyliikettäkin. Kotipihassa pk-este on hautautunut takapihalle hankeen, joten siitäkään ei ole iloa ennen lumien lähtöä. Noin muutoin tykkään kovasti siitä, että Varis tuntuu palkkautuvan (ja riehaantuvan) hyvin minun kehuista ja taputteluista. Rännin kanssa kun on ollut aina se ongelma, että sille mikään muu kuin narupallo ei ole mitään ja minun pelkistä kehuista ja taputteluista se lähinnä ahdistuu.

Tokottelujen lisäksi on saatu pääsiäisenä (ja aiemminkin) nauttia hyvistä hankikantokeleistä. Ulkoillessa on voinut kulkea ristiin rastiin hangilla melkein missä vain. Itseasiassa nyt onkin hankalampi kulkea metsäteitä ja -polkuja pitkin, kun ne ovat monien sulamisien ja pakastumisien jälkeen tosi jäisiä. Isommat hiekkatiet puolestaan ovat tosi kuraisia, mutta onneksi niiden varsilta pääsee nyt vielä suoraan autosta puhtaille hangille ulkoilemaan.

Kaksitoista!

Viime viikolla tuli kuluneeksi 12 vuotta siitä, kun Prahan liepeillä Melnikissä syntyi briardipentue, josta kasvattajan toivottiin valitsevan ulkonäköön liiaksi keskittymättä touhukas ja tekevä musta narttupentu Suomeen. Ja sellainen sieltä todellakin tuli! Nova on touhuillut siis jo täydet 12 vuotta, ja kuten vuosi sitten Novan kanssa sovimme, niin edessäkin on vielä ainakin neljä vuotta. ;)

Edellisen syntymäpäivänsä alla Nova siivoili itse kotia kuntoon, mutta tänä vuonna Varis opetteli hoitamaan homman. Olikin kyllä kohtuullisen touhukas oppilas tämä lapsenlapsikin... huhhuh.



Nova onkin sitten siivoilun sijaan keskittynyt muuhun mukavaan kuten lahjapossuunsa, ulkoiluun, aktivointipallon pyörittelyyn (saattaa ottaa sen omin luvin pöydältä ja pyörittelee sitten tyhjänä) ja lastenlasten kanssa hengailuun. Muutaman harmaan hiuksen ja "on tätä joskus jonkun verran koulutettukin" -punastelua mummeli on myös aiheuttanut, kun kuuliaisuus on iän myötä käynyt katoavaiseksi. Enkä nyt tarkoita että kuuloaisti olisi merkittävästi alentunut... Videolla 12-vuotiaan Noppiksen eloa ja oloa. :)