Työleiri

Heti näyttelyitten jälkeen maanantaina sain Brunon meille hoitoon reilun viikon ajaksi. Tämä peliliike kävi nopeasti, sillä kysyin Susannaa treenaamaan, mutta sainkin koko koiran hänen juuri alkavan lomareissun ajaksi. Vaan tämä sopi paremmin kuin hyvin, sillä onhan se kiva päästä tutustumaan kasvattipoikaan vähän paremmin.

Ihmeen hyvin neljävuotias briardiuros solahti tähän meidän kaikkiaan viiden koiran joukkoon. Bruno tosin on ehkä maailman positiivisin koira ja haluaa välttää kaikenlaisia konflikteja. Varis ja Veeti olivat alkuun hieman nyreitä veljensä tulosta, mutta alusta asti koko porukka on ulkoillut metsälenkit yhdessä ja oleillut sisällä ilman portteja ja torailuja. Viikon edetessä alkoi jo pieniä leikkimuuvejakin löytyä, jopa poikien kesken.

Bruno ei tietysti selvinnyt hoitojaksostaan pelkällä lomailulla, vaan kasvattipoika joutui enempikin työleirille. Useimpina päivinä ajettiin aamuin illoin maastoon tekemään jälkitreeni, ja siinä välissä oli vielä tottistreeni ja metsälenkitys muun lauman kanssa. Jäljestäminen liikahtikin sillä tavalla eteenpäin, että ensimmäisenä päivänä ajettiin makkarajälki ja viikkoa myöhemmin jäljellä oli janalähestyminen ja pelkät kepit. Tottiksessa otettiin projektiksi hyppynouto, joka sujuikin jo muutamalla toistolla 95-senttisellä esteellä. Bruno tuntuu olevan äärimmäisen innokas ja menevän suinpäin ja yhtään epäröimättä yli ihan mistä vain, todella helppo oppilas! Viikon edetessä ja samalla Brunon tokokokeen lähestyessä harjoiteltiin hieman myös seisomista ja tokohyppyä.

Vaikka vapaalla Bruno on jopa rauhallisen oloinen, niin silloin, kun jotain aletaan tehdä se taitaa olla koko pentueen energisin ja aktiivisin. Muistuttaa siis kovasti paitsi edestä katsoen ulkonäöltään myös tuon tarmokkuutensa puolesta Jimi-enoaan. Aivan sama milloin ja montako kertaa päivässä ja kuinka väsyneenä ryhdytään toimeen, niin ihan kaikki on aina pelissä - halusi ohjaaja tai ei! :-D Asettaa kyllä kieltämättä haasteita ohjaamiseen, että tsemppiä vain omistajille! :-D

Vaakun kanssa taidettiin viikon aikana käydä vain yhdet hakutreenit ja tottikset. Muutoin se joutui vain katselemaan tyrmistyneenä auton ikkunasta, kuinka Bruno sai ajaa kaikki sen jäljet. Hoitoviikon päätteeksi Bruno pääsi vielä pesuun, kammattavaksi ja kynsienleikkuuseen ja sitten kasvattipoika oli valmis palautettavaksi. Tervetuloa vaan toistekin! :)

Varis, Bruno, Nova, Veeti ja Ränni ("Jako kahteen ja ykköset suu kiinni")

VIDEO PIHAPIIRISTÄ LÄHTEVÄLTÄ POLULTA
KUVIA BRUNOSTA JA MUISTA

Agilityt ja näyttelyt

Heinäkuun toisella viikolla oli muodossa jos toisessa meidän mukavuusalueen ulkopuolelle sijoittuvaa aktiviteettia. Maanantaina oli oman agilityseuran iltakisat, joissa kakkosluokille oli Anders Virtasen hyppyrata ja perusrata. Variksen kanssa käytiin hyppelemässä molemmat startit, ja vaikka tuloksilla ei juhlittu (hyl ja 10), niin meno oli eka radalla ehkä jopa parasta mitä tähän mennessä on nähty. Kuin eri koira, kuten eräs tuttu kommentoi. Toivotaan, että se eri koira putkahtelis agibaanalla esiin useamminkin!

Viikonloppuna oli Oulun kansainväliset koiranäyttelyt, joihin olin ilmoittanut Variksen molemmille päiville. Heti sen tehtyäni alkoi kaduttaa aivan vietävästi, ja monet kerrat ehdin päivitellä, mitä ihmettä olen taas oikein ajatellut. Eihän me sitä näyttelytulosta tarvita vielä pitkiin aikoihin! Vaan tehty mikä tehty. Parit edeltävät keskiviikkotottikset uhrattiin Variksen osalta näyttelykopeloinnin ja -liikehdinnän harjoitteluun. Ehkä tämä on sitä osastoa, jossa ei tiedä itkeä vai nauraa, mutta kyllä me sit kuitenkin päädyttiin kuollaksemme nauramaan Vaakun esittämille yhdensuuntaisille liikkeille, joissa siis jokaisella raajalla on yksi, keskenään erilainen, suunta...

Lauantaina briardit arvosteli Anca Giura, Romania. Variksen nähdessään hän kyseli hämmästyneenä ja huvittuneena moneen otteeseen, missä tämän koiran turkki on. Eihän siinä auttanut kuin kertoa, että kyllä me kaikki otettiin mukaan ja tässä se kaikki nyt on. Hieman yllättyneeltä hän näytti, kun EH otettiin niin ilahtuneena vastaan, ja saatiin siinä vielä suullinenkin selostus, että rakenne on hyvä, mutta kun turkkia pitäisi olla enemmän.

Correct structure. Beautiful character. Good propotions of the head. Correct bite. Dark eyes. Good topline, underline. Open in the backpart a little bit. Good quality of coat, just little short. KÄY EH, KÄK 1

Lauantaina saatiin jo mitä tarvitaan, joten olin aivan kahden vaiheilla, mennäänkö sunnuntaina enää kehään ollenkaan. Ennen briardeja Bill Walkey, Kanada, arvosteli belgianpaimenkoirat, ja kun hetken kehän seuraamiseni aikana kolme tervuerennarttua, muun muassa edellispäivän VSP, oli käytöksen vuoksi poistunut kehästä ruskean lippulapun saattelemana, niin olin yhä enemmän kahden vaiheilla. Vaan onneksi kuitenkin mentiin kehään. Vaakku käyttäytyi hyvin, ja sai uimapukukierroksellaan ERI:n ja kaiken kukkuraksi SA:n. (Tässä kohtaa kehän laidalla riemu repesi siihen malliin, että tuomariakin ensi kerran oikein hymyilytti - kiitti kaverit ja kanssaesiintyjät treeneistä ja kannustuksesta!) Kun vielä parasta narttua valitessa Varis sijoittui neljänneksi ja edellä oli kokeneita kaunottaria sertikiintiöt täynnä, niin serti siirtyi Vaakulle asti. Ohoh!

Good shoulder and well developed second thigh. Strong topline. Coat waterproof. Head strong and good size. Moves well and confidently. Suhtautuminen tuomariin: rodunomainen lähestyttäessä. KÄY ERI, KÄK1, SA, PN4, SERT

Kuvat Sanna Kärkkäinen

Asennon korjausta 

Oops, mihinkä se häntä notkahti

Wuhuu!

Kesäkuun loppu

Pahat rakit -kokeesta tuli taas muutama huomio mieleen. Tänä vuonna janoilla on oikea suunta löytynyt suorastaan sataprosenttisella varmuudella, mutta kuten ounastelinkin, niin takajälki ei aivan pois pyyhitty ongelma ole. Kaikkien todennäköisyyksien mukaan saadaankin kaikilta kauden lopuilta janoilta takajälki. :) Kokeen tottiksesta sai kivoja kuvia muistoksi, vaan mikä ihme oli se tuulimylly ohjaajan paikalla? Ensi kerralla pitää keskittyä itse liikkumaan hillitysti ja antaa koiran esittää sitä kuuluisaa säteilyä... Jostain syystä tottis jännitti nyt aivan erityisen paljon, ja jo suorituksen aikana tajusin itsekin huutavani käskyjä epätavallisen kovaan ääneen. Siinä se meidän seisominenkin meni mönkään, kun normaali käsky on seisomisessa päinvastoin poikkeuksellisen kevyt. Pahus, kun ei nyt saatu esitettyä sitä seisomista, joka on treeneissä ollut aika hieno. Vaan jospa vielä jossain tulevassa kokeessa. Nyt onkin hieman koetaukoa, sillä seuraavaksi on suuntana piirinmestikset elokuun loppupuolella.

Viime aikoina on treenattu pikkuisen kaikenlaista, mutta ei mitään paljon. Kävin katsomassa noutajien järkkäämää tokokoetta, mutta ei kyllä yhtään poltellut itse päästä kehään. Toivottavasti sitten talvella taas. Todella pitkästä aikaa tuli tehtyä Varikselle nurtsijälki kirkon edustalla olevalle puistoalueelle. Siihen tuli seitsemän suoraa, viisi kulmaa, kaari ja neljä esinettä, eikä ollut Vaakulta ollenkaan pöllömpi suoritus. Toki tuoreeltaan ajettiin ja ruokaakin oli siellä täällä, mutta esimerkiksi esineet tuli ilmaistua korrektisti siitä huolimatta, että metsässä kepit ilmaistaan, otetaan suuhun, tuodaan, haukutaan ja kaikkea mahdollista.

Eräänä iltana viimeinkin käärin hihat ja aloitin pitkän ja kivisen esineruutuprojektin. Tarkoituksena on saada piski oppimaan kokeenomainen suoritus myös niine painostavine tuntemuksineen, kun esinettä ei heti muutamassa sekunnissa alakaan löytyä, eikä siis järjestää sille treeneissä enää vain helppoja varman päälle onnistumisia kapeilla alueilla ja ylimääräisillä esineillä. Eli ei muuta kuin tallaamaan täysikokoinen esineruutu ja sinne vain kolme esinettä, jotka kaikki on etsittävä kesti kuinka kauan kesti. Noh, siinä kesti sitten ehkä jopa minuutin, kun Vaakku tekaisi elämänsä esineruutusuorituken. Se nenä pitkällä hullun lailla paikansi esineitä jo tiellä kävellessä ja haki ne sitten ihan jojona kolmella pistolla. Ei siis "ihan" päästy treenaamaan sitä, mitä ajattelin. Vielä. :)


Kesäkuun viimeisenä päivänä käytiin hakuilemassa ensimmäisen kerran tälle vuotta. Ja kylläpä olikin kivaa! Vaakkukin tuntui heti muistavan, mistä on kyse ja veti innoissaan autolta keskilinjalle kuin hinaaja. Viimeksi on hakuiltu viime vuoden lokakuussa, joten mieleen palautteluksi tehtiin tietysti kiva helppo treeni. Vaakku sai kahdelle ensimmäiselle pistolle katsoa maalimiehen menon metsään ja seuraavat kolme pistoa oli haamuja, suorapalkat ja hain Vaakun aina keskilinjalle takaisin.


Kesäkuun loppupuoliskon tapahtumiin kuuluu tietysti myös Variksen syntymäpäivä. Neljä vuotta tuli Vauhti-Vaakulle ikää mittariin. Kuvassa mummon vieressä kytätään lupaa, joko tästä saisi sännätä liikkeelle...

Kasvihuoneilmiö

Lainaan briardiblogia hieman kasvihuoneen kuulumisille. Syksyllä rakennettu reilun 13 ja puolen neliön kasvihuone sai toukokuussa asukkaat, kun itse esikasvattamat taimet ja jokunen ostotaimi istutettiin paikoilleen. Lähes kaikki taimet on lähteneet mukavasti kasvuun, ja näin ensimmäisenä kesänä riittää ihmettelynaihetta hoitopuuhissa ja kasvun seurailussa. Ensi kesänä voi ehkä jo luottaa paremmin esikasvatuksen onnistumiseen ja kasvattaa moninaisempia lajikkeita eikä "kaiken varalta" kymmentä samanlaista paprikaa ja kymmentä samanlaista tomaattia...

Nyt keskilaatikossa asustaa Zilga-viiniköynnös, joka toivottavasti pysyy hengissä ja valtaa laatikon tulevina vuosina kokonaan. Rypäleitä voi kuulemma alkaa odotella kolmantena vuotena, joten ei kannata pidättää hengitystä niitä odotellessa. Zilgan kaverina keskellä on sokerimaissia, joista kaksi esikasvatettua ruokoa hipoo jo kattoa.

Oikealla puolella takaseinustalla on tomaattia ja nurkassa kurkut, jotka eivät meinaa millään pysyä siellä nurkassaan. Oikealla seinustalla on taaempana paprikat ja niiden edessä samannäköisinä, mutta matalampina erilaisia chilejä. Chilien esikasvatus oli kumman hidasta, mutta kasvihuoneessa ne ovat selvästi reipastuneet.

Vasemmalla puolen takaseinustalla on kirsikkatomaattia ja nurkassa tavallista tomaattia. Vasemmalla seinustalla on lisää tomaattia, kaksi kesäkurpitaa ja oven eteen on rönsyilleet tavalliset kurpitsat, joista toisen jo kärräsin pihalle. Olisi ehkä pitänyt uskoa, että ne pitäisi istuttaa avomaalle... Vasemmalla on myös parit vesimelonin taimet, mutta ne ovat jostain syystä jääneet aika kitukasvuisiksi.




Tomaattiterttuja on ostotaimissa jo paljon, mutta punertuminen näyttää kestävän pitkään. Itse kasvattamani tomaatintaimet tulevat sen verran jälkijunassa, että ovat vastikään ensi kertaa kukkineet ja tekevät nyt pieniä tomaatinalkuja.

Kurkuista vasemmanpuoleisen kuvan yksilö ja sen samanaikainen hieman suorempi kaveri on jo syöty. Ihan kurkulta maistui. :) Ja kuten oikeanpuoleisesta kuvasta näkyy, uusiakin on tulossa.

Siinä vaiheessa kun itse esikasvattamani kesäkurpitsa (vasemmalla) alkoi kasvatella pieniä vihreitä hedelmän alkuja ihmettelin, mitä ihmettä tuo toinen ostotaimi oikeen puuhaa. Nooh, Google paikkasi aukon sivistyksessäni ja kertoi, että kesäkurpitsoja on keltaisiakin... Sattuikin ihan kivasti, että nyt on sekä vihreä että keltainen!

Paprikat ovat selvinneet hengissä maaliskuun puolivälissä aloitetusta esikasvatuksesta tähän päivään ja kukkivat nyt iloisesti ja ovat pukanneet useita paprikan alkuja. Toivottavasti ehtivät ennen kasvihuonekauden päättymistä saada väriäkin.

Kasvimaa tehtiin pariin viljelylaatikkoon, ja vähän ex tempore sinne kipattiin sitä mitä sattui löytymään eli tällä kertaa kahta erilaista hernelajia, naurista, lanttua, porkkanaa ja muutama peruna.

Pahat rakit - JK3

Viime vuonna oli suuria vaikeuksia saada koepaikkoja jälkikokeisiin, mutta tämä kausi on onneksi lähtenyt paremmin käyntiin. Toukokuussa päästiin heti kokeeseen kakkosluokkaan, ja siellä "kaupattiin" paikkoja kesäkuiseen kolmosluokan kokeeseen, jossa vielä oli tilaa. Niinpä kesäkuisena lauantaiaamuna oltiin taas Variksen kanssa matkalla kohti Kalajokea.

Lohtajan Pahat ja Rannikon Rakit järjestivät yhteistyössä kokeen 20 kolmosluokan koiralle, mutta lopulta koeaamuna 15 kilpailijaa oli koolla kisakeskuksessa Raumankarin koululla. Arvonnassa Variksen kanssa pääsimme Kalajoen maastoryhmään, joka aloitti tottiksilla koulun kentällä. Toisessa parissa pienemmällä numerolla päästiin aloittamaan liikkeillä ja päättämään paikallaololla. Kuviot sujui muuten ihan hyvin, mutta seisomisessa tuli asentovirhe ja hypyssä mennen tullen selvä kosketus. Arvostelussa Markku Piippo onnitteli erinomaisesta ohjaamisesta ja totesi koiran olevan korkealle tasolle koulutettu (*sniiif*). Arvosanat taisi olla noita selviä virheliikkeitä lukuunottamatta lähinnä erinomaisia joistain pienistä huomautuksista huolimatta. Tottiksesta meille 91 pistettä ja harmittelut asentovirheestä, jota ilman olisikin ollut kovat pisteet. Parina meillä oli tosi hieno dobberi, joka tekaisi 95 pistettä. Aika mukava olikin, kun tottiksen jälkeen tuli joku setä kertomaan, että itsellään on metsästyskoiria ja hän ei ymmärrä tästä lajista mitään "vaan se on sanottava, että on teillä mahdottoman tottelevaiset ja hyvin koulutetut koirat!" No niin on! :)

Jälkien arvonnan jälkeen siirryttiin jo tuttuihin maastoihin Kalajoelle. Itseasiassa todella tuttuihin, sillä onnistuin arpomaan meille tismalleen saman jälkipaikan kuin oli toukokuun kokeessa. Jana oli ehkä viisi metriä sivummassa kuin viimeksi. Tällä kertaa Varis eteni janalla suoraan, mutta nyt tuli takajälki ja Sami Isopahkalalta myös huomautus, että jälkeen reagointi voisi olla intensiivisempää. Pisteitä 34.

Ensimmäinen keppi nousi ekalta suoralta, ja Vaakun perässä kiltisti kulkien niitä nousi vielä kaksi seuraavaakin. Tosin tuossa välissä piti jo taas yrittää hieman itsekin jäljestää. Vaakun selvittäessä kulmaa näin selvät askeleet vasemmalla puolella ja ajattelin, että siinä on hemmetin terävä kulma vasemmalle. Koetin vähän vinkata Vaakulle tuota suuntaa, mutta ei se ollut ollenkaan samaa mieltä vaan suunnisti päinvastoin ysikymppisen kulman oikealle (miltä suoralta nosti sitten kolmoskepin). Taidettiin siis tulla kulmaan sen verran jäljen sivussa, että ne mun näkemät askeleet olikin tulojälki...

Sitten sattuikin erikoinen juttu, kun Varis ilmaisi kepin, jota ei kuitenkaan löytynyt. Se siis ilahtui kepin löytymisestä niin kuin aina, häntä heilui, pyöri paikallaan ja etsi, meni maahan ja samalla etsi koko ajan, missä tässä se keppi on. Vaan ei sitä keppiä löytynyt, vaikka minäkin sitä siitä jäkälien alta etsin. Tooosi outoa. Noh, ajattelin, että ehkä tähän on vaan jäänyt jostain syystä vähän enemmän hajua jälkeä tehdessä, jatketaan matkaa, ehkä loput kolme keppiä on vielä edessä. Pian tuon paikan jälkeen tuli piikki ja lopuilta suorilta löytyi enää yksi keppi ja viimeinen kutoskeppi.

Keppien luovutuspaikalla oli siis palauttaa vain viisi keppiä. Jälkikaavion mukaan ennen piikkiä tosiaan piti kuin pitikin olla keppi juurikin niillä main, missä Vaakkukin sellaisen luuli löytäneensä! Olisi varmaankin kannattanut palata 15 metriä takaisin päin ja etsiä keppiä siitä väliltä? En tosin ymmärrä, miten Vaakku olisi niin varmasti ja ilahtuneesti, hyvin tarkalleen pienestä pisteestä ilmaissut kepin metritolkulla myöhässä. Kerrassaan omituista. Todennäköisimpänä selityksenä pidänkin sitä, että Kalajoella on jälkikeppejä varasteleva rusakko, sillä myös toukokuun kokeessa eräälle kilpailijalle kävi tismalleen samanlainen tapaus. :))

Meiltä ykköstulos oli jo mennyt, joten esineruutuun lähdettiin hakemaan tulokseen tarvittavia kahta esinettä, joka totuuden nimissä meidän tämänhetkisellä tasolla onkin esineruudusta se todennäköisin saalis. Ja se kaksi esinettä me sieltä Sirpa Haaparannalle löydettiin ja vastineeksi saatiin 20 pistettä.

Kisakeskuksessa ynnäiltiin pisteet tulostauluun, ja meille Vaakun kanssa siis tottiksesta 91, maastosta 164 ja yhteensä 255 pistettä. Hienosti siis koulutustunnus JK3 heti ekasta kokeesta! :) Toki hieman jäi harmittamaan tuo hämärä välikeppi. Ja ehkä ihan vähän se tottiksen asentovirhekin. Vaan mukava päivä oli kuitenkin: kivaa seuraa, hienot kisat ja hyvät järjestelyt. Sääkin oli lopulta mitä mainioin, vaikka ennusteet vähän muuta uhkaili. Tottiskuvista kiitokset Tiina Kankaanpäälle.

Hellettä ja agilitya

Seuraavana koitoksena oli agilityn iltakisat kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Jälkikokeen ja agilitykisojen väliin saatiin lähes kolmen viikon hellejakso, jolloin ei ihmisten aikoihin viitsinyt treenata yhtään mitään. Iltamyöhällä ilman viilettyä käytiin jonkun kerran Vaakun kanssa agilitykentällä puuhastelemassa. Tehtiin lähtösuoraa, erilaisia ohjauksia parilla hyppyesteellä, putkeen irtoamista ja vauhtia kontaktiesteisiin.

Torstai-illan kisat alkoivat Vesa Sivosen agilityradalla. Vaakku oli tavalliseen agikisatapaansa radalla jähmeä ja lisäksi aikaa vei lähtöaluetta kohti haikailu pituushypyn jälkeen, töllistely puomin alastulossa ja loppusuoralla oma vähemmän sujuva ohjailuni. Meille radalta yksi rimanpudotus ja tulokseksi vitonen ajalla -0,90. Ja tällä radalla jäi tietenkin yksi luva jakamatta, kun ei nollan tehneitä ottajia sille ollut...

Illan toinen startti oli Katariina Virkkalan hyppyrata. Nyt Vaakku oli ehkä hivenen reippaampi, mutta jopa hieman keskittymättömämpi kuin ensimmäisellä radalla. Meille jälleen yksi rimanpudotus, mutta sitä ei tarvinnut nyt sen enempiä harmitella, sillä aikakin oli +2,79.

Hivenen turhauttavaa, kun meno on kisaradalla niin kovin keskittymätöntä ja jähmeää. Jos ei se treenaillessakaan mitään hurjastelua ole, niin tasaisen reipasta ja itse asiaan keskittynyttä kuitenkin. Itsekin kontrollifiikkinä pitäisi opetella luottamaan enemmän, lakata turhat etenemistä torppaavat edessä leikkailut ja hidastavat sivusuuntaiset vekit. Kisapaikallakin tulee aina sellainen olo, että miksi ihmeessä me ollaan tänne tultu ja ollaan kyllä niin väärässä paikassa ...ja siltä se radallakin tuppaa näyttää.
VIDEO: AGILITYRATA, VIDEO: HYPPYRATA

Tälle pitäisi tehdä jotain

Koesuorituksessa kummasti aina paljastuu vanhat virheet ja jokunen uusikin vanhojen jatkoksi. Nyt siis tälle pitäisi tehdä jotain -tyyppisiä havaintoja.

Jana: Varis on tehnyt tänä keväänä oppikirjamaisia janoja, mutta kokeessa se teki kuitenkin banaanin, höh! Pisteisiin ei pikku mutka vaikuta, mutta olisihan se kiva esittää suoria etenemisiä kokeessakin. Meidän treeneihin verrattuna koejana oli lyhyt, ja Varis haistoi jäljen jo lähtöpaikalta niin selvästi, että se taisi vaikuttaa janalla etenemiseen. Meidän omilla valtavan pitkillä janoilla on ollut helppo edetä luotisuoraan "tyhjään" maastoon, ripeällä vauhdilla edetessä jälki tulee yhtäkkiä vastaan, eikä sen suuntaa tai mitään muutakaan ehdi siinä lähestyessä vielä liiaksi pähkäillä. Pitää siis harjoitella lyhyempiäkin janoja, tehdä niitä mahdollisuuksien mukaan myös vastatuuleen ja kokeilla sekin tilanne, että jälki kulkee vain parin metrin päässä lähetyspisteestä.

Esineruutu: Toisinaan pitäisi treeneissäkin tehdä täysimittainen etsintäalue, jonka esineitten sijaintia en tiedä. Kapealle kaistaleelle on vähän turhan helppo vain roiskaista koira etsimään ja mitään havainnoimatta odottaa, että piski tulee esineen kanssa takaisin. Koeruudussa pitäisi kuitenkin vähän ajatellakin lähetyspaikkoja, koiran toimintaa ja milloin ohjata ja milloin ei. Seuraavassa kokeessa pitäisi vieläpä etsiä kaikki kolme esinettä.

Noudot: Noutoliikkeissä minun heitot jäävät turhan lyhyiksi ja luovuttaessa Varis hieman törmää ja on vino. Voimaakin noudoissa voisi aina olla enemmän - ja asiaa ei ainakaan yhtään auta minun lyhyet heitot. Kokeessa estenoudossa heitto oli lisäksi niin vinokin, että kapula näkyi esteen sivusta. Onneksi ihan sissimeiningillä Vaakku noita tilanteita pelastelee. Jatkossa täytyy yrittää saada myös kolmosluokan tasamaanoudon 2 kg kapula liikahtamaan mahdollisimman pitkälle menosuuntaan ja nopeasti paluusuuntaan.

Luoksetulo: Meidän ihan kiva -luoksetuloon mä niin toivoisin lisää vauhtia ja voimaa koko matkalle - se onkin sitten eri asia, mitä asialle jaksaa tehdä. Jos asteikon toisessa päässä on rennon koiran käskeminen luokse ja toisessa päässä virittyneen koiran vapautus luokse, niin me ollaan jossain välimaastossa. Suu menee toki kutsua odottaessa kiinni, mutta voisi siinä odottaessa enemmän olla jousilla ja kierroksia keräillä.

Ja sitten vielä jäljen terävät kulmat, lisää pituutta ja vaihtelevampia maastoja, seuraamisen täyskäännös ja jäävien oikeat asennot ja eteenemenoon toistoja maahan-käskyllä ja ilman ja ja ja...