Pohjoisen syysleiri

Perjantaina koitti lähtö Pohjoisen briardien syysleirille Vaalaan. Leiripaikka oli sama Oulujärven lomakylä kuin viimeksi syysleireillessäni seitsemän vuotta sitten. Aikaa on siis kulunut, mutta lomakylä oli aivan ennallaan eli mukava, pieni leirintäalue kauniilla paikalla ja hyvien maastojen keskellä. Koirissa tuo seitsemän vuotta näkyykin sitten hieman enemmän. Ränni oli viimeksi leireillessä puolivuotias pentu, nyt veteraani-ikää lähestyvä konkari, jolla omaakin jälkikasvua, eli Varis, Eddie ja Bruno, mukana leireilemässä. Novaa en juoksun takia ottanut mukaan, joten se pääsi viikonlopuksi isän sekä siskon perheen mukaan huvilavahdiksi Pesiöjärvelle.



Leirin aloitus oli oikeastaan lauantaiaamuna, mutta me otettiin varaslähtö jo perjantaina, jolloin Taijalla ja Rännin pojalla Eddielläkin oli mahdollisuus käydä päiväseltään. Perjantaina iltapäivällä leiripaikalle saavuttua ehdittiin tehdä jäljet ja esineruutu. Varikselle kävelin jäkäläkankaalle lyhyen 300 metrin jäljen, jonne joka kymmenennelle askeleelle lihapullanpala. Kulmia oli kaksi ja keppejä neljä. Jos nyt oikein muistan, niin viimeisestä kepistä olisi mennyt ohi ellen olisi tiennyt stopata. Muuten aivan mallikkaasti jäljestetty.

Esineruuduksi tallattiin puolikkaan kisaruudun levyinen kaistale. Variksen otin lähetyssivulle odottamaan ja katsomaan, kun mitään puhumatta vein esineen ruudun takaosaan. Tehtiin näin varman päälle, sillä viime kerralla esineruudussa Vaakulla oli vaikeuksia edetä etupuoliskoa pidemmälle. Noh, nyt ei ollut irtoamisessa ongelmia. Vaakku sinkosi matkaan kuin jänis makuulta ja paineli suunnilleen Utajärvelle asti. Piti jo huudella sitä takaisin ja käyttää joku voimasanakin ennen kuin alkoi ruudun mitat riittää. Esine tuli sitten ihan nopsaan, kunhan koiran sai ensin (takaisin) etsintäalueelle. Ränni sai lopuksi käydä siivoamassa ruudun eli hakemassa muitten koirien treenien jäljiltä ruutuun vielä jääneen viimeisen esineen.

Lauantaiaamuna saapuivat loput leireilijät, ja ensitöiksi lähdettiin tekemään jäljet. Muutama sienestäjäkin näytti samoilla hoodeilla kuljeskelevan, mutta he taisivat ottaa toisen suunnan meidän autoretkikunnan kohdattuaan. Tein Varikselle alokasluokan mittaisen jäljen, jossa kuusi keppiä ja lihapullanpala joka kymmenennellä askeleella. Jäljestäminen oli tarkkaa, intensiivistä ja keskittynyttä koko jäljen alusta loppuun ja keppien ilmaisut kunnossa, joten ihan aiheesta voi olla tyytyväinen työskentelyyn. Loppusuoralle sattui vastatuuli tuomaan hajuja kenties edessä olevista nameista tai kepistä, mikä Vaakun keskittymistä pikkuisen hetken ajan häiritsi, ja se tekikin tuolla suoralla yhden aiheettoman ilmaisun jatkaen siitä kuitenkin loppuun taas hyvin.








Jäljet ajettua palattiin leirintäalueelle pitämään ruokatauko ja sen päälle siestaa sekä Pohjois-Suomen paikallisjaoston kokous. Kokouksessa Ränni sai kotiinviemisiksi paikallisjaoston käyttöbriardin kiertopalkinnon viime vuoden menestyksestään. Iltapäivällä oli sitten vuorossa hakutreenit sekä mahdollisuus ottaa esineruutua. Esineet jätin väliin, mutta hakuradalla piipahdettiin Rännin kanssa. Otettiin ihan vain valmiit maalimiehet etukulmiin ja siinä se. Alueen oikea puoli oli aukeaa jäkäläkangasta ja vasen puoli tiheämpää männikköä. Ilmaisut otettiin nyt poikkeuksellisesti kiintorullalla.







Lauantain treenailut olikin sitten sitä myöten pulkassa. Leirintäalueella ilta meni nuotiolla syödessä ja Oulujärven rannalla saunoessa. Viikonlopuksi sattui muutoin loistavan hyvä aurinkoinen sää, mutta aivan hillittömän kova tuuli. Tai oikeammin tuuli puhalsi järven yli suoraan rantatörmän juureen leirintäalueelle ja sieltä ylemmäs "mantereelle" noustua ei tuulesta ollut tietoakaan. Päivän touhuista väsyneet Ränni ja Varis ottivat aina mökkiin päästyä levon kannalta, ja yllättivät minut sillä etteivät päästäneet yhden ensimmäistä haukahdusta kolistelinpa minä mökkiin takaisin mihin aikaan tahansa. Nova-mummeliko se yleisen hälytystilan alullepanija aina onkin?



Sunnuntai aloitettiin paikallisjaoston perinteisellä juoksukilpailulla, jossa kellotetaan aika jokaiselle koiralle noin suunnilleen 100 metrin matkalla. Minun koirat vastasi ensimmäisestä sijasta listan molemmissa päissä, kun Ränni voitti kisan ja Varis jäi jumboksi. Varis tosin hävisi Rännille ajassa sekunnin ja ehti matkan aikana lähdössä vilkaista taakseen ja loppumatkasta jarrata haukkuakseen ajanottajan (voi elämä...) - eli siinä välissä mentiin kai kohtuullisen lujaa.

Ennen leirintäalueelle paluuta tehtiin vielä porukalla täysimittainen esineruutu loivaan ylämäkeen jäkäläkankaalle. Esineet laitettiin takakulmiin ja keskelle aivan ruudun etuosaan. Variksella haetutin valmiista ruudusta yhden esineen, joka taisi nyt ensimmäistä kertaa olla ihan vieras esine ja joku muu kuin hanska tai sukka. Aika näppärästi Vaakku eteni ruudun takaosaaan ja toi vasemmasta takakulmasta lompakon. Ränni pääsi vuorollaan hakemaan kaksi esinettä. Lähetin ensin keskeltä testatakseni, onko nenä auki heti ensimmäisellä lähetyksellä. Ja olihan se. Ränni lähti lujaa, veti liinat kiinni, palasi paikallistamaan etuesineen ja toi hyvin. Toinen esine löytyi aivan yhtä helposti oikeasta takakulmasta.

Ruudun jälkeen palattiin leirintäalueelle syömään ja siivoamaan mökit. Avaimet luovutettua puolenpäivän aikoihin ajeltiin vielä maastoihin treenaamaan. Varikselle en enää viitsinyt enkä jaksanut tehdä jälkeä, mutta Rännin kanssa tekaistiin taas lyhyt ja simppeli hakutreeni. Keskilinja kaartoi hieman oikeaan. Alueen vasen puoli oli alkuosasta tiheämpää ja loppuosasta hakkuuaukeaa ja oikea puoli aukeaa kangasmetsää. Nyt on tunnustettava, että en kyllä yhtään muista, miten tuli maalimiehet ja pistot sijoiteltua. Olisko ukot ollut vasemmassa etukulmassa, oikealla keskellä ja vasemmassa takakulmassa. Ja ei yhtään tyhjää. Noh, ihan normaalisti sujui kuitenkin ilmaisuineen päivineen.

Maastoilujen jälkeen lähdettiin sitten kotimatkalle, ja oli kyllä ihan luksusta ajella leiriltä kotiin, kun matkaa oli vaivaiset sata kilometriä. Ahkerasti tuli viikonlopun aikana puuhasteltua maastoissa, ja mukava oli nähdä Rännin poikien treenejä. Kuvia leiriltä löytyy galleriasta.

Jälkiruokaa

Vaikka muutamia aivan kesäisen aurinkoisia ja lämpimiäkin päiviä on ollut, niin elokuu toi kyllä tullessaan syksyn tuntua. Illat on vilpoisia ja hämärtyviä, yöt jo suorastaan kylmiä ja pimeitä. Treenailut ja ulkoilut puolenyön aikaan valoisissa kesäöissä on tältä vuodelta auttamattomasti ohitse.

Metsäjälki-intoa on syksyn tuntu kuitenkin tuonut tullessaan. Niinpä Varis on nyt kolmeen otteeseen päässyt syömään aamuruokansa metsäjäljen lopusta. Maastopohjaksi olen nyt vielä valinnut mahdollisimman matalaa kasvillisuutta, sammal-jäkälä-kanerva-kangasta, jossa on helpompaa edellyttää tarkkaa työskentelyä. Jäljen alkuun olen laittanut peltojälkipaalun, jota on lähestetty jommalta kummalta puolen sivusta kuin janalla ikään.

Ensimmäisen jäljen tein Papinjärventien varteen. Mittaa oli suunnilleen 300 metriä, kulmia kaksi, nameja joka 5. askeleella ja olisikohan keppejä ollut kolme. En merkannut jälkeä mitenkään, mutta koska jälkeä ajetaan vielä aivan lyhyestä liinasta, niin itse näkee kyllä kepit ja suuren osan nameistakin. Vaakku suoriutui jäljestä keppeineen aivan mallikkaasti.

Asiasta innostuneena riensin heti seuraavana päivänä taas kylvämään lihapullan paloja, tällä kertaa Kisakankaan suuntaan. Namit laitoin edelleen joka 5. askeleelle, mutta jäljelle tein mittaa nyt alokasluokan 500 metrin verran. Kulmia tuli kolme ja keppejä sattui mukaan neljä. En taas jaksanut merkata keppejä saati jälkeä. Hyvin suoriutui Varis tästäkin, vaikka metsäjäljeksi kohtuullisen suurella tarkkuudella ja maltillisella etenemisellä jälkeä tuntui ainakin itsestä riittävän ja riittävän. Yhden muistamani kepin paikan kohdilla Varis maastoutui määrätietoisesti, mutta keppiä ei siitä etujalkojen välistä löytynytkään. Minun kyselyistä Varis sitä itsekin rinnuksensa alta muka etsiskeli, mutta turhaan. Vilkaisin sitten ympärille ja keppi oli ihan samalla kohdalla, mutta ehkä 40 cm päässä vasemmalla puolen. Oho. Taisi Varis tuossa kohtaa mennä pikkusen tuulen alla ja ilmaisi sitten pelkästä hajusta.

Kolmas jälki tehtiin eilen, joten se on sentään vielä aivan tuoreessa muistissa. Tein jäljen samaan paikkaan kuin edelliskeralla. Pituutta sama alokasluokan 500 metriä, mutta nameja nyt vain joka 10. askeleella, kulmia kolme ja keppejä kaikki 6. Kepit merkkasin nyt itselleni. Ja Vaakuhan oli taas tosi pätevä! Mallikkaasti jäljesti alusta loppuun ja kaikki kepitkin tuli ilmaistua. Kepeillä maatessaan Variksesta kyllä näki, että mieli tekis jatkaa jäljestämistä. Sitä huolellisemmin yritettiin sitten touhuta siinä kepillä palkkoihin keskittyen, jotta pysyisi kiusaus keppien ylittämiseen loitolla. Viimeisestä kepistä sai Vaakku sitten tuttuun tapaan aamuruokansa.

Ja pitihän se tämäkin kokeilla piirtää...

Hakua havaintometsässä

Rännin kokeen jälkeen vierähti melkein kokonainen kuukausi ennen kuin suunnattiin taas treenaamaan hakua. Piilosille mentiin minulle ihan uusiin maisemiin Havaintometsään. Sinne tallattiin tasaiselle ja aukealle mäntykankaalle alokasluokan mittainen alue, minne laitoin Rännille kolme valmista maalimiestä irtorullien kanssa. Tarkoitus on pysytellä irtorullissa kunnes eteneminen alueella ja tyhjienkin pistojen juokseminen on sujuvampaa.

Tyhjiä ei tällä kertaa tullut, vaan ensimmäinen maalimies löytyi suoran piston päästä ja toinen ihan mukavasti aluetta etenemällä. Kolmannelle pistolle Ränni lähti ärsyttävästi käsijarru päällä - ja taisipa saada puolivälissä aluetta näköhavainnon, kun lähti yks kaks kuin nato-ohjus suoraan maalimiehen luo. Ilmaisussa oli kummallista sekoilua. Ränni yritti oikaista, eli palasi heti rullan otettuaan maalimiehen luo norkoamaan palkkaa. Maasto oli aukea, joten autoin toki kutsulla heti kun näin, että jotain säätöä Rännillä siellä on.

Pari viikkoa myöhemmin suunnattiin taas samalla porukalla hakuilemaan Havaintometsään, mutta hieman eri kohtaan. Alueen oikea puoli oli meille näillä leveysasteilla kovin tuttua tasaista ja aukeaa kangasmetsää, mutta vasen puoli oli sitten sitäkin mielenkiintoisempi korkeuseroineen ja maastonvaihteluineen. Syvyyssuunnassa alueen takaosa nousi harjun päälle. Etuosa oli alkumatkasta aukeaa ja jatkui sitten tiheänä miehenmittaisena mäntytaimikkona. Rännille piiloutui kolme maalimiestä, joista ensimmäinen oli takalaidalla rinteessä ja viimeinen mäntytaimikkoalueen sisällä takakulmassa.

Ensimmäisellä pistolla vasempaan etukulmaan löytyi ukko rinteestä, toisella pistolla oikeaan etukulmaan Ränni eteni ihan vauhdikkaasti ja löysi ukon keskeltä. Kolmas pisto tehtiin sinne sankkaan mäntytaimikkoon, mihin Ränni upposikin ihan hyvin. Hetken aikaa taimikosta kuului liikkumisen ja etsimisen ääniä ennen kuin kolmaskin ukko löytyi. Ilmaisuissa irtorullilla oli taas samaa ongelmaa kuin viimeksi. Kahdella ensimmäisellä maalimiehellä annoin heti kutsun. Kolmannella en tietysti nähnyt auttaa, mutta sieltä Ränni oli jo lähtenytkin itse ilman jahkailua.

Heinäkuun loppu

Parina viime kesänä olen käynyt heinäkuussa Oulun koiranäyttelyssä turistina, mutta nyt tulin ilmoittaneeksi Rännin kehään lauantaille ja itseni talkoilemaan sunnuntaille. Viikonlopun sää vaihtui äärilaidasta toiseen, sillä Ränni kävi vesisateen keskellä pyörähtämässä kehästä laatuarvosanakseen erinomaisen ja minä sain istuskella toimitsemassa aivan pilvettömässä auringonpaisteessa. Mukava talkoopäivä oli, kiitokset vaan seurasta Sari ja Kaisu!

Heinäkuun loppu menikin lähinnä pihapuuhissa ja koirat sai lähinnä vain hengailla pihalla ja käydä välillä vähän uimassa tai ulkoilemassa. Susannan kanssa käytiin sentään Linnanmaalla jotain pientä tottistelemassa ja Valkiaisjärvellä tehtiin metsäjälki ja esineruutu. Tuo maastotreenipäivä ei vain ollut oikein Variksen päivä, sillä esineruudussa se ei ensialkuun meinannut ymmärtää edetä takaosaan ollenkaan ja jälkikin meni kiukkuisia muurahaisia sätkyillessä. Metsien muurahaisongelman välttääkseni kävin sitten yksi ilta tekemässä Varikselle jäljen pellolle. Nameja oli joka 3.-5. askeleella, pituutta ehkä 400 askelta, kulmia kaksi ja esineitä kolme. Tämä meni onneksi taas ihan hyvin.

Ensimmäiset jäljet

Kemin kokeen jälkeen saatiin jälleen hellepäiviä, jolloin treenaamisen sijaan tuli suunnattua koirien kanssa uimaan. Tai oikeammin koirat uivat keskenään meressä ja minä kävin kertaalleen uimassa järvessä lauantaipäivän väenpaljoudessa yleisellä uimarannalla. Oli tosiaan muutama muukin siellä hellepäivää viettämässä.

Variskin täytti jo kokonaiset kaksi vuotta kesäkuun puolella, ja sen kunniaksi käytiin synttäripäivänä ostamassa paitsi herkkuja myös se uusi vesilelu. Tosin kolmekaan lelua ei aina meinaa riittää, kun Ränni toisinaan onnistuu keräämään suuhunsa kaksi kerralla. Kolmea ei sentään vielä ole saanut haalittua. Toisinaan käy Rännille niinkin, että joku ennättää sen huomaamatta viemään damin nenän edestä. Silloin se ui paikallaan ympyrää vimmatusti etsien ja kun ei löydä, niin sukeltaa etsimään veden alta. Olen vähän epäillyt, että pyöriessään paikallaan sen jalat hipaisevat toisiaan ja se kuvittelee, että siellä se lelu nyt on. Blondi.

Treenitaajuudelle ei ole oikein vielä säiden taas viilettyäkään päästy, mutta on siellä helteen aikana myöhäisillan viileydessä pari kertaa sentään käväisty. Tein Varikselle vuoden ensimmäisen metsäjäljen. Ja toki sutaisin heti kerralla suunnilleen alokasluokan mittaisen jäljen, jossa nami noin joka kuudennella askeleella, en merkannut mitään ja puolivälissä ja lopussa oli ruokapurkki, kun ei nyt tähän hätään löytynyt valmiita jälkikeppejä mistään. Yllättäin ihan samaan tapaan sutaisten se tuli jäljestettyäkin.

Seuraavana iltana piti sitten käydä nurtsijäljellä kokeilemassa, että osaako Varis vielä jäljestää tarkasti - ja osasihan se. Jäljellä oli nyt kolme kulmaa, neljä peltojälkiesineettä ja joka kolmas askel tyhjä. Aloituksessa Vaakku rynnisti heti ekan namin ylitse, mutta sen yrityksen torpattua nakutti hienosti koko jäljen. Kulmatkin sujui mainiosti ja kaikki esineet ilmaisi maaten korrektisti. Huh, helpotusta.

Veikeä vuohi ja muita eläimiä

Yksi aurinkoinen ja lämmin päivä tuli vietettyä eläinpuisto Escurialissa. Nova, Ränni ja Varis olivat kyllä kovasti lähdössä mukaan, mutta joutuivat tällä kertaa jäämään kotikoiriksi ja saavat nyt vielä sen päälle lainata blogiaan tämän off topic -postauksen verran.

Kyseinen eläinpuisto on toiminut muodossa tai toisessa lähiseudulla jo pitkään, mutta vasta nyt tuli siellä vierailtua. Vuohi oli varsinainen linssilude, alpakat juuri niin hauskan näköisiä kuin kuvissa ja silkkikanat minun ennakkosuosikkeja. Harmi, ettei silkit oikein suostuneet kuvattavaksi tällä kertaa. Vaikuttavan näköiset ja kokoiset sysimustat korpit niin ikään pysyttelivät nyt kameran ulottumattomissa. Isommilla papukaijoilla on aina oma paikkansa minun ei-varmaan-koskaan-toteutuvissa haaveissa, mutta niistä ei saanut nyt kuvan kuvaa hämärissä ja pienissä sisätiloissa. Olisi ollut kiva nähdä nekin ulkotarhassa - varmasti tarkenisivat hyvin lämpiminä kesäpäivinä suojaisassa tarhassa ja nauttisivat auringonvalosta. Alla pari eläinpuiston asukasta ja lisää löytyy galleriasta.

Hakua yöttömässä yössä

Lauantaiaamuna suhattiin puolentoista tunnin ajomatka perinteisiin yöttömän yön kisoihin Kemiin. Kisat pidettiin viime vuodelta tutulla Karihaaran urheilukentällä, missä nurmikentälle oli jälleen pystytetty kolme tottiskehää vierekkäin. Osallistujiakin oli nyt mukavasti lähes puolensataa pitkin poikin Suomea, kun samalla kilpailtiin briardien lisäksi myös collieitten, dobbereitten, bortsujen ja kelpieitten rotumestaruuksista.

Rännin kanssa olimme vuorossa Allanin tottikehässä toisessa parissa vähän ennen puoltapäivää. Seuraaminen sujui tavalliseen tapaan melko korrektisti ja tiiviissä kontaktissa, mutta yhtään ylimääräistä intoilematta. Liikkeestä istumisessa Ränni tekaisi vikkelän maastoutumisen ja tämän jo enteilemänä ravasi koko luoksetulon alusta loppuun. Voi elämä... Noudoissa sitten tapahtui taas paluu elävien kirjoihin eli siistit noudot sekä tasamaalla että esteillä. Hypyssä toki tuli kosketukset ja turhan tiiviistä luovutuksista huomautettiin, mutta ei tullut tällä kertaa vähennyksiä, kun ei varsinaisesti törmää. Eteenmeno oli suora ja vauhdikas, maahan meni ekalla käskyllä ja paikallaolossa ei huomautettavaa. Pisteitä tästä kiltisti 92.

Sitten olikin reilusti aikaa palloilla kisakeskuksessa, kunnes neljän aikoihin lähdimme hakukoiraporukalla maastoon. Aloitimme esineruudulla. Ensin oli kuusi voittajaluokan koiraa, yksi avoimen luokan koira ja kaksi alokasluokan koiraa, joista Ränni se vihonviimeinen. Ruudun tuomaroi Hilkka, josta tietysti oli tiedossa, että ihan pelkällä esineen löytämisellä ei vielä automaattisesti täysiä pisteitä saa. Meidän esineruutu on usein ollut aika tahmea, mutta nytpä Ränni oli ihan super! Lähetin keskeltä aluetta, Ränni lähti lujaa - siis l u j a a :o - ihan suoraan, sai hajun, etsi ja toi vauhdikkaasti. Tästä esityksestä 30 pistettä, ja kuulemma olisi voinut 50 pistettäkin antaa, jos vain säännöt sallisivat. :)

Viimeisenä, iltayhdeksän huiteilla oli sitten edessä kaikista jännittävin osio eli henkilöhaku. Hyvät uutiset ensin, eli Ränni irtosi pistoille hyvin, kaikki maalimiehet nousi ja ilmaisuistakin taisi tulla täydet. Työskentelypisteitä verottavina huonompina uutisina tuli yksi valeilmaisu, toisen maalimiehen takakulmasta ilmaisi kaukaa eli ei ollut käynyt piilolla ja viimeiselle maalimiehelle teetin kaksi ilmaisua kun aikaa varmistamiseen oli ja toiseen valeeseen ei ollut varaa. Haun tuomaroi Kari ja pisteitä tällä suorituksella 158.

Valeilmaisu tuli toisella pistolla etukulmaan. Ränni lähti sinne vauhdikkaasti näytölle, mutta perillä oli tietysti hämmentynyt, kun ei siellä mitään ollut. Mukana tulleen tuomarin hoksatessaan Rännin lamppu syttyi ja se riemastuneena sinkaisi luokse ja hyppäsi vasten "Haa! Tässähän se on!" :-D Oikeasta takakulmasta kaukaa tehdystä ilmaisusta minulla on pieni epäilys, että tekiköhän valeen ja löysi sattumalta näytöllä piilolle ...että aika tuurillakin tuli ehkä taas seilailtua? Kolmas maalimies oli hieman lähempänä alueella maakuopassa, joka oli peitetty vanerilevyllä ja havuilla. Sen Ränni löysi ja ilmaisi pätevästi, vaikka ei tuollaista umpinaista maakuoppaa ole tullut koskaan treenattua. Alla muisteltuna jonkinlainen 'suunnilleen sinnepäin' -kuva radasta ja pistoista.

Maaston jälkeen palattiin kisakeskukseen taas seurustelemaan tuttujen ja tuntemattomien kanssa ja setvimään koesuorituksia. Yöttömän yön koepäivä on tosi pitkä, mutta on siinä oma mukava tunnelmansa, kun mihinkään ei ole kiire. Kun alun pitäen varautuu ja asennoituu niin, että evästä riittää ja iso osa koetta on se sosiaalinen ajanvietto, niin kiva päivähän se on. Puoli yhden aikoihin valoisassa kesäyössä koitti palkintojenjako, jossa Rännille haun alokasluokan voitto 1-tuloksella 280 pistettä ja briardien rotumestaruus. Tulihan se HK1 sieltä! Yippee!