Jälkiruokaa

Vaikka muutamia aivan kesäisen aurinkoisia ja lämpimiäkin päiviä on ollut, niin elokuu toi kyllä tullessaan syksyn tuntua. Illat on vilpoisia ja hämärtyviä, yöt jo suorastaan kylmiä ja pimeitä. Treenailut ja ulkoilut puolenyön aikaan valoisissa kesäöissä on tältä vuodelta auttamattomasti ohitse.

Metsäjälki-intoa on syksyn tuntu kuitenkin tuonut tullessaan. Niinpä Varis on nyt kolmeen otteeseen päässyt syömään aamuruokansa metsäjäljen lopusta. Maastopohjaksi olen nyt vielä valinnut mahdollisimman matalaa kasvillisuutta, sammal-jäkälä-kanerva-kangasta, jossa on helpompaa edellyttää tarkkaa työskentelyä. Jäljen alkuun olen laittanut peltojälkipaalun, jota on lähestetty jommalta kummalta puolen sivusta kuin janalla ikään.

Ensimmäisen jäljen tein Papinjärventien varteen. Mittaa oli suunnilleen 300 metriä, kulmia kaksi, nameja joka 5. askeleella ja olisikohan keppejä ollut kolme. En merkannut jälkeä mitenkään, mutta koska jälkeä ajetaan vielä aivan lyhyestä liinasta, niin itse näkee kyllä kepit ja suuren osan nameistakin. Vaakku suoriutui jäljestä keppeineen aivan mallikkaasti.

Asiasta innostuneena riensin heti seuraavana päivänä taas kylvämään lihapullan paloja, tällä kertaa Kisakankaan suuntaan. Namit laitoin edelleen joka 5. askeleelle, mutta jäljelle tein mittaa nyt alokasluokan 500 metrin verran. Kulmia tuli kolme ja keppejä sattui mukaan neljä. En taas jaksanut merkata keppejä saati jälkeä. Hyvin suoriutui Varis tästäkin, vaikka metsäjäljeksi kohtuullisen suurella tarkkuudella ja maltillisella etenemisellä jälkeä tuntui ainakin itsestä riittävän ja riittävän. Yhden muistamani kepin paikan kohdilla Varis maastoutui määrätietoisesti, mutta keppiä ei siitä etujalkojen välistä löytynytkään. Minun kyselyistä Varis sitä itsekin rinnuksensa alta muka etsiskeli, mutta turhaan. Vilkaisin sitten ympärille ja keppi oli ihan samalla kohdalla, mutta ehkä 40 cm päässä vasemmalla puolen. Oho. Taisi Varis tuossa kohtaa mennä pikkusen tuulen alla ja ilmaisi sitten pelkästä hajusta.

Kolmas jälki tehtiin eilen, joten se on sentään vielä aivan tuoreessa muistissa. Tein jäljen samaan paikkaan kuin edelliskeralla. Pituutta sama alokasluokan 500 metriä, mutta nameja nyt vain joka 10. askeleella, kulmia kolme ja keppejä kaikki 6. Kepit merkkasin nyt itselleni. Ja Vaakuhan oli taas tosi pätevä! Mallikkaasti jäljesti alusta loppuun ja kaikki kepitkin tuli ilmaistua. Kepeillä maatessaan Variksesta kyllä näki, että mieli tekis jatkaa jäljestämistä. Sitä huolellisemmin yritettiin sitten touhuta siinä kepillä palkkoihin keskittyen, jotta pysyisi kiusaus keppien ylittämiseen loitolla. Viimeisestä kepistä sai Vaakku sitten tuttuun tapaan aamuruokansa.

Ja pitihän se tämäkin kokeilla piirtää...