Normimeininkiä

Laitetaas blogin tunnelman kevennykseksi pari ihan huuhaa-videota lokakuun lopulta ja marraskuun alkupuolelta. Normimeininkiä ulkoilun lomasta siis.

Veren maku suussa

...tai ainakin haju nenässä. Ostin jo kesällä pullon verta pakastimeen odottamaan verijälki-inspiraatiota. Ajattelin, että mejä voisi olla palveluskoirajäljeltä eläköityneille Novalle ja Rännille sopivaa puuhaa ja uutena lajina itsellekin ihan mielenkiintoista. Kokeetkin ovat avoinna kaikenrotuisille.

Kesä meni helteitä pidellessä ja käärmeitä pelätessä (en tänä vuonna nähnyt yhtään), syksy kului Rännin kanssa hakuillessa ja vasta nyt marraskuussa tuli otettua veripullo esiin. Jos on makkarajäljen tekeminen asiaan vihkiytymättömän silmissä hieman oudohkoa puuhaa, niin ei se verisen sienen taluttaminen metsässä sekään ihan normaalilta toiminnalta tuntunut. Tein samalla reissulla ensin Vaakulle metsäjäljen, ja en sitten jaksanutkaan enää tehdä kuin yhden puolen kisan mittaisen verijäljen. Kulmia eli makauksia, joihin loiskittiin verta vähän enemmän ja piilotettiin pieni palkkarasia, oli kolme. Jälki vanheni vain kuutisen tuntia, jotta ehdittiin ajaa se vielä valoisan aikana. Loppuun kaadoksi kuuluu laittaa hirvieläimen sorkka, mutta meillä ei sellaista (eikä pupun päätäkään) tähän hätään ollut ja laitoin päätepisteeseen sen sijaan raa'an naudan putkiluun.

Ajettiin sama jälki ensin Rännin kanssa ja sitten Novan kanssa. Novalle siihen tuli tietysti tuoreet ihmisen ja koiran jäljetkin, mutta ei se nyt ole meillä niin tarkkaa. Nova on syksyn mittaan ajanut muutaman Vaakun vanhan metsäjäljenkin - ensimmäisellä kerralla etsiäksemme sieltä maahan pudonneen krepin ja sittemmin ihan huvin ja urheilun vuoksi. Ja hyvin jäljesti nytkin Ränni verijäljen ja Nova sitten sen toisen kierroksen. Kiinnostuneena haistelivat alkumakausta, lähtivät siitä sitten liikkeelle ja parin kehun jälkeen oli jo ihan selvää pässinlihaa, että tätä siis seurataan. Loppukaadolla Ränni oli sitä mieltä, että tämä luuhan kalutaan tässä ja nyt. Nova taisi enempikin ihmetellä, että mitä tämä täällä tekee.

Miten se edellä mainittu Variksen metsäjälki sitten meni? Mittaa oli reilut puoli kilsaa, ja uutena juttuna tein pari piikkiä. Neljännelle kepille asti menikin mitä mainioimmin mukaan lukien ensimmäinen piikki. Sitten vitivalkoisessa talviturkissaan jänis loikki jostain parinkymmenen metrin päästä ohi. Varis ei huomannut mitään nenä varvukossa edetessään, mutta kun meidän jälki ylitti jäniksen juuri äsken kulkeman kohdan Vaakku silmin nähden hämmentyi. Samoilla kohdin oli se toinen piikkikin, mutta sen kohdan ohi takelleltuakaan Varis ei kyllä enää palannut oikeaan tilaan. Taisi tulla tuoreista jänön hajusta pikkuisen toisenlaiset assosiaatiot mieleen kuin keskittynyt jäljestäminen.

Pyy pivossa

Marraskuun alkupäivinä tuli nähtyä metsäneläimiä hieman lähempää kuin olisi ollut tarpeen. Lyhyellä ulkoilukierroksella kodin viereisessä metsässä Nova katosi. Huutelin sitä useamman minuutin eikä mummelia näy, ei kuulu. Ehti jo käydä mielessä kaikki tosi todennäköiset vaihtoehdot karhun suuhun joutumisesta alkaen.

Viimein Nova porhalsi paikalle - jäniksen pää suussa. :o Pupulla oli pään jatkona pätkä rankaa, nenä ja toinen korva puuttui. Yyyh. Pupun pää jätettiin metsään, mutta nähtiin se toki vielä seuraavilla ulkoiluilla ainakin Variksen kantamuksena ennen lopullista katoamistaan.



Vain pari päivää myöhemmin oltiin Novan, Rännin ja Vaakun kanssa ulkoilemassa hieman vieraammissa maastoissa. Jossain vaiheessa lenkkiä kuljettiin hakkuuaukean vieressä sammalisessa ja kivilohkareisessa harvassa mäntymetsässä pienen mäen yli. Koirat kulkivat edeltä ja mäen laelta näkivät ennen minua jotain ja spurttasivat lujaa liikkeelle. Tulivat sieltä kutsuttuani hetimmiten takaisin, mutta Variksella oli tullessaan jotain suussaan. Se näytti jo etäämpää siivekkäältä, joten esimmäinen ajatus oli, että liekö löytänyt variksen raadon. Vaan lähemmäs ehätettyään kävi selväksi, että siivet liikkuu, kantamus on elävä ja näyttää joltain kanalinnulta. Vaakku pudotti löytönsä, haavakkopyyn, jalkojen juureen ja syljeskeli höyhenet suustaan. Kiva.

Kanalinnunmetsästys oli päättynyt jo muutamia päiviä aiemmin, mutta metsästävän sukulaismiehen mukaan oli aivan mahdollista, että raanakko vielä vetelisi viimeisiä henkosiaan. Pyypaistia ei tuosta alettu valmistamaan ...mutta täytyy sanoa, että aivan kadehdittavan hyvällä oteella Varis lintua kantoi ja ilmeisen epäröimättä oli sen raanakon kantoonkin ottanut. Varsinainen lintukoira.

Ensin jäniksen pää, sitten haavakkopyy - mitähän seuraavaksi?

Jälkijunassa

Blogiin kirjoittelu on ollut pitkän aikaa hakupainotteista, mutta niin on ollut treenaaminenkin. Nyt kuitenkin jälkijunassa Variksen touhuja.

Syyskuun puolivälissä Variksen anturavamma oli parantunut ja pääsimme pitkän tauon jälkeen tekemään pari metsäjälkeä. Sitten hyvistä aikomuksista huolimatta jäljestys jäi Rännin hakutreenailun jalkoihin ja seuraavat jäljet tehtiinkin vasta syyslomalla lokakuun viimeisellä viikolla. Ahkerampikin olisi voinut olla, mutta viisi jälkeä tuli sentään tehtyä lomaviikolla.

Jäljet oli 500 - 700 metrin mittaisia, ja tein ne selvästi aiempaa vaikeampiin maastoihin. On siis ollut suopursikkoa, vitikkoa, ojanylityksiä ja kaikenlaista lampareikkoa. Jäljelle en ole laittanut nameja ollenkaan ja ylipäätään on edetty hieman vapaampaan suuntaan. Pohjia on tehty melko tarkkaan peltojälkityyliin (jos ei määrällisesti paljon, niin pitkällä aikavälillä kuitenkin), joten vauhdin ja vapauden lisääntyessäkin Vaakku pitää ihan hyvän huolen jäljestä. Eron kokeneempiin koiriin huomaa siinä, että ne osaavat hyödyntää hajutunnelia ja edetä siinä suoraviivaisesti kun taas Vaakku sukkuloi paljon pieniä sivusuuntaisia korjauksia takaisin jälkeen.

Näihin vähiinkin jälkiin on mahtunut monenmoisia "vaiheita". Tassuvammatauon jälkeen Vaakulla oli ilo ylimmillään, eikä sitä jäljen sukkulointia häntä hurjasti viuhuen voinut kauhean vakavana itsekään katsella. Siinä samalla Vaakun mielenkiinto jälkeen tuntui saavan lisää pontta - ja vastaavasti kepit olevan entistä enemmän vain hidasteita matkalla. Tuli nähtyä jopa sellainen näytelmä, että keppiä lähestyessä Vaakku haistoi sen jo useamman metrin päästä ja saman tien epätoivoissansa etsi koiranmitan verran kulmaa sekä oikealta että vasemmalta. Kulmaa ei löytynyt, joten Vaakku jäljesti kepille ja ilmaisi sen, mutta olisi todellakin toivonut jäljen jatkuvan mieluummin ihan jonnekin muualle.

Keppien saamiseksi suurempaan suosioon lisättiin hieman vapauksia ja hauskuutta niiden ilmaisuun. Maahanmenosta vapautin heti ja kehotin tuomaan kepin. Sillä sitten leikittiin ja sitä heiteltiin ja sai siitä lopuksi kaiken riehumisen jälkeen sen perinteisen lihapullankin. Tällä keinoin keppien ilmaisu alkoikin päästä entistä parempaan huutoon. Ennen pitkää alkoi uusi omituinen koko jäljestämisen lakkaaminen. Kannustamalla tilanne ei kun paheni, kunnes lopulta tuli karjaistua JÄLKI! ...ja sitten Vaakkua vietiin eli sehän vilahti sukkuloimaan jälkeä kuin kone. Oli tainnut Vaakulle tulla kaiken liinan päästä tulevan kehumisen, keppien minulle tuomisen ja minulla mukana kulkevan loppupalkankin myötä pienoinen ristiriita jäljestää eteenpäin. Vaan tiukemmalla käskyllä ja muutamalla kehulla oikeaan aikaan tuli ristiriita selvitettyä - ja kaiken varalta laitoin seuraaville jäljille loppupalkan jäljen loppuun.

Useimmiten jäljet on vanhentuneet pienen kävelylenkin ajan eli noin kolme tai neljä varttia. Janaa ei ole tullut erikseen harjoiteltua, vaan jäljelle mennessä on yhdessä kuljettu kohti noin kymmenen metrin päässä kulkevaa jälkeä ja Vaakku on sen siitä sitten kohdatessaan nostanut.

Paluulöytöjä

Muutama päivä hakukokeen jälkeen saatiin pikku treenit pystyyn Oulunsaloon. Sadan metrin alueelle sijoitin ensimmäisen maalimiehen oikealle, hieman puoliväliä lähemmäs varvukkoon pitkäkseen. Toinen maalimies sai mennä vasemmalle puoliväliin aluetta ja siirtyä sitten seuraavan tyhjän aikana vielä kolmanneksi maalimieheksi alueen loppuun, mutta jälleen hieman lähemmäs keskilinjaa. Toiveena oli saada tilanteita, joissa Ränni on tulossa minun kutsusta pistolta keskilinjalle ja siinä matkalla löytää maalimiehen.

Toin Rännin alueelle suoraan oikeaan etukulmaan, jätin sinne odottamaan, tulin itse maalimiehen ohitse keskilinjalle ja kutsuin. Ränni tuli hippulat vinkuen ...lähes maalimiehen ylitse reagoimatta mitenkään. Jahas. Lähetin sitten normaalisti pistolle samalle puolen ja hetihän se ukko siitä varvukosta löytyi. Pakko kai Rännin oli jo yli juostessa se huomata? Toinen pisto vasemmalle sujui normaalisti. Tosin tarkoituksenani oli huhuilla Rännia (toivoen, että se ei tottele), kun näen, että se on saanut maalimiehestä hajun, vaan enpä muistanut. Tyhjän jälkeen toiveissa oli vasemmalle pisto, joka menee vähän radan puolivälin jälkeen sisään ja tulee maalimiehen yli (ilmaisun kanssa!) pois. Ihan niin kuin elokuvissa kulman kautta ei pisto edennyt, vaan kaarsi pikkusen ennen aikojaan maalimiehelle. Nyt taisin kuitenkin ehtiä jonku kutsun siihen hajulla olon yhteyteen sanomaan ja Ränni siitä huolimatta etsi ja ilmaisi ok.




Parin päivän päästä oltiin vaihteeksi pienellä briardiporukalla treenaamassa Muuraiskankaalla. Keskilinjaksi otettiin metsätien pätkä, joka kaartoi selvästi vasemmalle. Näin ollen ryteikköinen vasen puoli oli lyhyehkö ja aukeampi oikea puoli pidempi. Sadan metrin rata me siihen yritettiin mittoa. Rännin kanssa jatkoimme samalla teemalla. Kerrankin oli käytettävissä valmis vieras umpipiilo, joten vasempaan etukulmaan sankkaan mäntytaimikkoon sinne ensimmäinen ukko. Toisen ukon sijoitin oikealle 50 metrin kohdille ihan etualalle ja kolmannen vasemmalle alueen loppuun myöskin aivan etualalle.

Taimikkoon Ränni sukelsi suorinta tietä ja umppari paikallistui sieltä sui sait. Toiselle maalimiehelle oli todellisuudessa aika pitkä matka, ja ensimmäinen oikeaa etukulmaa kohti laitettu pisto ei edennytkään ihan tarpeeksi. Sinne siis uusi pisto, joka kääntyi vähän turhan aikaisin eteenpäin ja Ränni tuli maalimiehelle enempikin sivusuunnasta kuin takaa. Enkä taaskaan oikein ehtinyt huhuilla niitä kutsujani oikeaan kohtaan. Vasemmalle puolenkin piti laittaa kaksi pistoa, sillä ensimmäinen oli mallia neulansilmä. Uudella yrittämällä saatiin sitten mallikkaasti ukko osumaan piston paluumatkalle ja siitä hyvä löytyö ja ilmaisu.

Purkka suussa

Viime kokeeseen haun voittajaluokkaan lähdettiin sillä meilin, että jos onnistutaan saamaan koulutustunnus, vaikka sitten täpärämminkin pistein, niin meidän tavoitteet haussa on sitten siinä. Mutta, mutta. Koska kokeesta tulikin ykköstulos, niin pitihän se lähteä samoilla tulilla kokeilemaan, tippuisiko niitä vielä...

Näillä leveysasteilla koekalenteri alkaa olla loppusuoralla, mutta saimme kuitenkin koepaikan Kokkolaan. Aamuhämärissä ajeltiin pelipaikalle, missä päivän valjettua aloitettiin heti henkilöhaulla. Rännin kanssa olimme vuorossa neljäntenä, ja nyt olin asennoitunut kehumaan löydöistä ja pitämään fiilistä yllä viime kokeenkin edestä. Jostain syystä mielessä pyöri myös ajatus, että molemmissa takakulmissa voi olla ukko, joten ei kannata jäädä turhia tupeksimaan matkan varrelle - reippaasti vain eteenpäin! Ja näihin ennakkoaatoksiin se sitten vähän niin kuin kaatuikin. :-D Kävi nimittäin kuin miehillä usein, että purkka pitäisi ottaa pois suusta, jos on tärkeää kuultavaa. Yhtäaikaa ei vaan niinku onnistu. Ja nyt kun oli päättänyt keskittyä fiilikseen ja etenemiseen, niin koiran ja tilanteen lukeminen jäi kokonaan.

Radalla vasen etukulma oli aukeaa heinikkoa ja pian keskilinjana toiminut polku sitten sukelsi kokonaan kumpuilevaan kangasmetsään. Alla on taas hyvin suurpiirteinen kuva radasta, eli kaikki ukot olivat oikealla puolen melko tasaisin välein. Ensimmäinen ukko löytyi oikeaan etukulmaan lähetetyllä pistolla suunnilleen 50 metrin paikkeilta.



Keskimmäinen ukko oli syvyydeltään suunnilleen puolivälissä aluetta, ja kutsuin Rännin pistolta pois niin, että se sattui tulemaan hyvin läheltä maalimiestä. Tullessaan Ränni poukkoili hieman sivusuunnassa ja häntäkin nousi kiihtymyksestä kuten aina, kun se on maalimiehestä hajulla, mutta kun minä sitä fiiliksissäni kutsuin, niin tulihan se sieltä (olihan tätä kuuliaisuutta tottispuolella harjoiteltukin) ja lähti toiselle puolen aluetta pistolle. Noilla main kävi ohikiitävän hetken mielessä sekin, että kylläpä tuomari, ratamestari ja löytynyt maalimies alkoivat jätättää keskilinjalla. Daa, miksiköhän?

Omat ennakkoajatukset syrjäytti kuitenkin nuo kaikki havainnot ja matka jatkui ilman niihin tarttumista kohti takakulmiin sijoittamiani maalimiehiä. Noh, yksihän sieltä sitten enää löytyi. Ränni pisteli radan alusta loppuun taas innolla, mutta hieman oli tekeminen saada pistoista tarpeeksi syviä eikä vain puolivälistä aluetta eteenpäin kaartavia. Kahdella maalimiehellä ja ilmaisulla sekä keskimmäisen maalimiehen töppäämisellä ja muilla kauneusvirheillä pisteitä meille 115. Ai vietävä että harmitti oma hölmöily tuon keskimmäisen maalimiehen kohdalla, argh! Tulokseen kun ei ollut enää maastosta riitävästi pisteitä jaossa, niin ei jääty Rännin kanssa enää esineitä etsimään saati tottistelemaan.

Palauttelu ja virittely

Heti koetta seuraavana maanantaina palattiin porukalla porsainemme koirinemme sorvin ääreen tekemään kurinpalautusta tottista Ala-Temmekselle. Ränni oli taas ihan kelpo vireessä, ja ohjelmassa oli yllättäin liikkeestä istumista ja maahanmenoa. Tehostin ne heti läpsyllä tai tökkäsyllä, ettei jää arvailujen varaan, tarviiko asentoja tehdä vaiko eikö tarvi. Ja hyvin Ränni skarppasikin. Jos oli vire erittäin hyvä alussa, niin treenin myötä se oli jo erinomainen ja ne asennotkin otettiin vikkelästi. Korvia palauteltiin myös eteenmenon maahan-käskylle. Aika monta käskyä ehdin ensimmäisellä kerralla huutaa Rännin perään juosten, ennen kuin rekku meni maihin ja saatoin heittää pallon palkaksi. Jottei itse eteenmeno suotta kärsisi tehtiin toistoja suojelupiilon kiertoon lähettämällä kunnes alkoi ensimmäinen käsky riittää maahanmenoon.

Kello kuudelta ja seitsemältä laitettiin treenit hetkeksi seis ja pidettiin kentänlaidalla koepaikansoittotalkoot. Jälkikoepaikka (ei meille) meni sivu suun, mutta hakukoepaikkoja onnistuttiin saamaan. Jihuu!

Tottistreeneissä käytiin samalla viikolla vielä parina muunakin iltana, mutta viimein lauantaina, viikko kokeen jälkeen, päästiin taas hakuradalle. Oulunsalossa tallattiin sadan metrin alue, jonne suunnittelin Rännille palkkaustreenin. Kahden lyhyellä aikavälillä olleen kokeen jälkeen on hyvä hieman sekoittaa kaavaa, jossa umpipiiloja on lähinnä vain kokeissa (=ei palkkaa) ja toisaalta kokeessa ensimmäisen palkattoman jälkeen ei lopuistakaan tule koskaan palkkaa.

Ensimmäinen pisto oikeaan etukulmaan umpipiilolle, ja sieltä heti näytölle tultua palkka. Toinen pisto vasempaan etukulmaan, ja sieltä näytöllä hallinta, maalimies ylös ja palkka. Kolmannen piston näytöllä hallinta, maalimies ylös, paluu keskilinjalle ja palkka minulta. Neljänneltä maalimieheltä heti näytölle tultua palkka. Oikeasta takakulmasta näytöllä hallinta, maalimies ylös ja palkka. Ja viimeiseltä ukolta heti näytölle tultua palkka.



Tiistaina kokoonnuttiin taas pikku porukalla heti töitten ja koulujen jälkeen tekemään kiireesti treenit ennen pimeää. Tiedossa oli, että tämä oli viimeinen treeni ennen sunnuntaina edessä olevaa hakukoetta, joten tavoitteena oli nostaa kierroksia radalle tuloon ja tehdä yksi hyvä tyhjä, jolla pääsen kehumaan hyvästä alueella etenemisestä.

Otin Rännin katsomaan (kaukaa), kun maalimiehet lähtivät keskilinjalta kutsuja huudellen piiloihinsa. Sitten intoa puhkuvan Räpsyn kanssa radan alkuun. Ensimmäisellä pistolla löytö vasemmasta etukulmasta kompostikehikosta. Toinen pisto etukulmassa olleen tyhjän piilon kautta hieman edempänä olleelle maalimiehelle. Kolmannesta pistosta oli tarkoitus tulla se hyvä tyhjä, mutta siitäpä tuli ihan neulansilmä. Laitoin näin ollen uuden piston samalle puolen. Se olikin sitten kuin suoraan Strömsöstä ja minä huutelin kehuja Rännin viilettäessä takalaitaa eteenpäin. Kutsusta pois kehujen säestämänä ja sitten vielä pisto oikeaan takakulmaan luonnonkuopassa kököttäneelle maalimiehelle. Hyvä, hyvä.