Lisää elokuun treenailuja

Elokuussa on toki puuhailtu muutakin kuin hakua. Useimmista treeneistä ei vaan muista enää paljonkaan, mutta kirjataan nyt ylös jotain muistiin jääneitä tapauksia.

Esineruutuprojekti kuivui kasaan heti alkuunsa kesäkuussa, mutta nyt sitä on taas pitänyt herätellä henkiin. Pikku porukalla tehtiin Makkaraharjulle vaihtelevaan maastoon kisakokoinen ruutu. Varis haki sieltä etsintäajassa kolme esinettä, mutta työskentelyssä oli hieman sanomista. Ensimmäistä esinettä tuodessaan Varis löysi toisenkin esineen ja jäi siihen tilannetta ihmettelemään esine suussa ja toinen maassa. Oli pakko auttaa, että tuo nyt vaan se yksi ensin. Vaakulla on pahana tapana pitää esinettä suussa tosi huolimattomasti, joten nyt kun yksi esineistä oli todella liukas ja kuolainen, niin se putosi kolme (kolme!) kertaa matkan aikana. Muutoin toiminta onneksi oli ihan reipasta ja ripeää.

Kaksi viikkoa ennen jäljen piirinmestaruuskisoja tuli havahduttua siihen, että viimeksi on jäljestetty kokeessa kaksi kuukautta sitten. Äkkiä se aika vaan menee! Purnunnokalle kävin sitten tekemässä jäljen, ja pitkän tauon jälkeen intoa täynnä Varis teki hienon janan, jäljesti täpinöissään ...ja ilmaisi vain puolet kepeistä. Hupsista. Parin päivän päästä palattiin taas asiaan, ja tällä kertaa merkkasin kepit ja olin valmistautunut saamaan pikku raivarit niitten ylittämisestä. Mutta kävikin niin, että Varis tilasi sen henkisen tukkapöllyn jo heti janalla maleksimalla puolivillaisesti jäljen ylitse. Kiukun kanssa palattiin takaisin tielle ja otettiin janalähtö uudelleen vähän sivumpaa. Ja kas, Vaakku teki mallikkaan etenemisen ja nosti jäljen sähäkästi, jäljesti oikein tarmolla alusta loppuun ja nosti joka ikisen kepin. Justiinsa. Mites mä nyt saisin järjestettyä tommoset pikku palautteet kokeessa ennen janalle lähtöä?

Kokeenalusviikolla käytiin pariinkin otteeseen tottistelemassa koekentällä Tassutörmällä. Saatiin siinä sitten sellainen pieni viime hetken ongelma, että Varis tuli hyppynoudossa A-esteen kautta takaisin. Ja toisen kerran. Ja kolmannen. Ei hemmetti. Sitten piti jo vähän suutahtaa, kun ei tuo enää mikään vahinko ollut, ja alkoihan ne noudot taas kulkea mennen tullen hypyn yli.

Viikonlopun jälkikokeen aikataulusta päätellen esineruutu olisi Tassutörmällä, joten toisella tottistelukerralla tehtiin esineruutu läheiseen metsään. Sieltä löytyikin hakkuuaukealta valmiiksi krepattu ruutu, johon teimme ruututreenimme. Aukealla kävi kova tuuli ja maasto oli todella hankalakulkuista möykkelikköä, kantoja, uria, kuoppia ja kiviä. Esineet laitettiin takakulmiin ja keskelle ruutua, ja ihan näppärästi Varis ne sieltä haki.

Kootut hakuilut

Tarkistuslaskennan jälkeen täytyy ottaa muutama sana takaisin. Työleiriviikolla onkin käyty Vaakun kanssa yhdet tottikset ja kolmet hakutreenit. Kaikkiaan puolentoista kuukauden aikana on käyty ennätykselliset kymmenet hakutreenit. Oho! Aika monet siihen nähden, että meidän laji on jälki. Vaan eipä hakutreenit hukkaan mene. Kyllä me haussakin halutaan sitten joskus kokeisiin päästä, ja ylipäätään tämä laji on hyväksi sosiaaliselle emännälle ja vähemmän sosiaaliselle Vaakulle.


Vuoden toiset hakutreenit heinäkuun alussa pidettiin uudessa paikassa haulikkoradan lähellä, ja alueeseen sisältyi mukavasti mutkaa, kumpua ja muuta maaston muutosta. Variksen plääni oli kaksi valmista ja kolme haamua, mutta niistä tulikin melkein kaikki valmiita. Ennen alueelle tuloa katsottiin maalimiesten lähtö. Alueella eteneminen oli vauhdikasta ja sujuvaa, kun huutelin Vaakun aina suorapalkan jälkeen keskilinjalle ja lähetin taas seuraavalle. Neloselle pinkoessa lipsahti yksi "hau".


Seuraavaksi hakuiltiin vanhalla tutulla paikalla sähkölinjan alla. Varikselle oli suunnitelmana neljä valmista ja viimeiseksi haamu, mutta homma ei mennyt aivan kuin strömsössä. Kolmannelle valmiille Vaakku kaarsi aina liian aikaisin eteen tai taakse. Tästä tuli aivan tahtojen taisto ja lähetyksiä tuli noin sata. Epäilin jo, että Vaakku ei vaan halua löytää... Kuitenkin ukon näyttäydyttyä Vee paineli lujaa perille ja vaikutti siltä, että ei ehkä sittenkään vain edennyt riittävästi? Loput ukot otettiin haamuina.

Viime treenien selkkauksen jälkeen haulikkoradalla koetettiin taas varmistaa suorat pistot ottamalla kaikki ukot haamuina. Toivottavasti päästään näistä haamuista joskus vielä eroonkin... Tällä kertaa parittomalla puolella oli Varikselle uusi maalihenkilö, vaan ei sillä tuntunut olevan väliä, kuka metsässä palkkojen kanssa piileskelee. Treenien jälkeen autojen luona pelailtiin vähän irtorullalla ja ajateltiin ottaa ne treeniin mukaan - siinähän sitä samalla tulee haamuilla suorien pistojen harjoitteluakin.


Seuraavissa viisissä hakutreeneissä maalimiehet laitettiin metsään irtorullien kanssa. Rullan hakemista ja näytölle menoa me on keväällä kokeiltu kolme kertaa ihan muissa yhteyksissä, joten aivan ensimmäistä kertaa ei oltu pappia kyydissä. Vaakun kanssa otettiin käytännöksi, että piilolla maalimies antaa ensin yhden suorapalkkanamin (tätä kutsutaan kuulemma nimellä etunakki :) ja sen jälkeen rullan. Minä kannustan tuomaan rullan, taistellaan sillä vähän jotta rulla pysyy käteen asti suussa, sitten näyttöliina kiinni ja maalimiehen luo näytölle saamaan palkka.

Rullaketju toimi noiden viiden treenin aikana vaihtelevasti. Parhaimmillaan Vaakku hotkaisee etunakin, sieppaa rullan ja lähtee oma-aloitteisesti minun luo keskilinjalle ja sieltä sitten näyttöliina perässä takaisin maalimiehelle. Mutta vielä tulee black outeja, tai liekö ihan suoranaisia oikomisyrityksiä tai malttamattomuuksia, että rullan otettuaan jää tai palaa äkisti maalimiehelle takaisin kärkkymään palkkaa. Vaan eiköhän se siitä hiljakseen kirkastu, että etunakin lisäksi muuta ei tipu ennen kuin käy rullan kanssa hakemassa minut (tai ainakin näyttöliinan peräänsä) keskilinjalta.

Kaikenlaisia hauskoja tilanteitakin aina välillä sattuu. Erään kerran Vaakku hotkaisi etunakin ja sieppasi rullan sen verran kiireellä, että molemmat lensi hetimmiten yskäisyn mukana ulos. Sitten piti tietysti syödä nakki uudelleen, ottaa rulla maasta ja sitten menoksi! Oikomiskokeilussaan se on joskus hylännyt rullan parin metrin päähän maalimiehestä ja palannut takaisin kurkkaamaan maalimiehen olan takaa sen näköisenä että Mä kävin jo... O:)

Kauden kymmenennet hakutreenit tehtiin Salonpäässä. Tällä kertaa tallattiin 200 metrin alue, ja Variksen kanssa hyödynnettiin se yliheittotreenillä. Olikin aivan tervetullutta saada hieman itseään toistavien ja tylsän teknisten rullatreenien väliin jotain ihan muuta! Vasen puoli oli 150 metrin matkalta vanhaa hakkuuaukeaa ja koko rata muutoin hyvin helppokulkuista kangasmetsää. Koko matkalta takalaita laski vasemmalla puolen hieman alaspäin ja oikealla puolen nousi hyvin loivasti ylöspäin.

200 metrin matkalle otettiin vain neljä pistoa puolelleen, eli yhden piston aikana minä etenin keskilinjalla (ja seuraava maalimies maastossa) 50 metriä eteenpäin. Suorapalkan jälkeen kutsuin Vaakun keskilinjalle, ohjasin vauhdista yliheitolla toiselle puolen, missä haamu heilui valmiina ja koiran havaittua heittäytyi maihin. Koko rata saatiin vietyä tosi sujuvasti läpi ja Vaakulla tuntui olevan ihan superhauskaa, kun sai pinkoa oikein sydämensä kyllyydestä. Maalimiehet tosin vähän valittelivat, että maastossa se 50 metrin eteneminen ei ole ihan niin helppoa kuin minulla keskilinjalla... :))

Heti seuraavana päivänä jatkettiin lähes samalla teemalla sähkölinjan alla. Tällä kertaa oli tarjolla vierasta miestä, joka ennakkopelotteluista huolimatta uskaltautui maalimieheksi söpölle ja suloiselle ja maailman kilteimmälle pikku Vaakulle :-D alueen vasemmalle puolen. Siihen suuntaan otin Vaakun aina haltuun keskilinjalla, maalimies-huudon jälkeen haamu, sitten lähetys ja suorapalkka. Oikealla puolen maalimies eteni minun tahdissa ja sinne tehtiin yliheitot.

Työleiri

Heti näyttelyitten jälkeen maanantaina sain Brunon meille hoitoon reilun viikon ajaksi. Tämä peliliike kävi nopeasti, sillä kysyin Susannaa treenaamaan, mutta sainkin koko koiran hänen juuri alkavan lomareissun ajaksi. Vaan tämä sopi paremmin kuin hyvin, sillä onhan se kiva päästä tutustumaan kasvattipoikaan vähän paremmin.

Ihmeen hyvin neljävuotias briardiuros solahti tähän meidän kaikkiaan viiden koiran joukkoon. Bruno tosin on ehkä maailman positiivisin koira ja haluaa välttää kaikenlaisia konflikteja. Varis ja Veeti olivat alkuun hieman nyreitä veljensä tulosta, mutta alusta asti koko porukka on ulkoillut metsälenkit yhdessä ja oleillut sisällä ilman portteja ja torailuja. Viikon edetessä alkoi jo pieniä leikkimuuvejakin löytyä, jopa poikien kesken.

Bruno ei tietysti selvinnyt hoitojaksostaan pelkällä lomailulla, vaan kasvattipoika joutui enempikin työleirille. Useimpina päivinä ajettiin aamuin illoin maastoon tekemään jälkitreeni, ja siinä välissä oli vielä tottistreeni ja metsälenkitys muun lauman kanssa. Jäljestäminen liikahtikin sillä tavalla eteenpäin, että ensimmäisenä päivänä ajettiin makkarajälki ja viikkoa myöhemmin jäljellä oli janalähestyminen ja pelkät kepit. Tottiksessa otettiin projektiksi hyppynouto, joka sujuikin jo muutamalla toistolla 95-senttisellä esteellä. Bruno tuntuu olevan äärimmäisen innokas ja menevän suinpäin ja yhtään epäröimättä yli ihan mistä vain, todella helppo oppilas! Viikon edetessä ja samalla Brunon tokokokeen lähestyessä harjoiteltiin hieman myös seisomista ja tokohyppyä.

Vaikka vapaalla Bruno on jopa rauhallisen oloinen, niin silloin, kun jotain aletaan tehdä se taitaa olla koko pentueen energisin ja aktiivisin. Muistuttaa siis kovasti paitsi edestä katsoen ulkonäöltään myös tuon tarmokkuutensa puolesta Jimi-enoaan. Aivan sama milloin ja montako kertaa päivässä ja kuinka väsyneenä ryhdytään toimeen, niin ihan kaikki on aina pelissä - halusi ohjaaja tai ei! :-D Asettaa kyllä kieltämättä haasteita ohjaamiseen, että tsemppiä vain omistajille! :-D

Vaakun kanssa taidettiin viikon aikana käydä vain yhdet hakutreenit ja tottikset. Muutoin se joutui vain katselemaan tyrmistyneenä auton ikkunasta, kuinka Bruno sai ajaa kaikki sen jäljet. Hoitoviikon päätteeksi Bruno pääsi vielä pesuun, kammattavaksi ja kynsienleikkuuseen ja sitten kasvattipoika oli valmis palautettavaksi. Tervetuloa vaan toistekin! :)

Varis, Bruno, Nova, Veeti ja Ränni ("Jako kahteen ja ykköset suu kiinni")

VIDEO PIHAPIIRISTÄ LÄHTEVÄLTÄ POLULTA
KUVIA BRUNOSTA JA MUISTA

Agilityt ja näyttelyt

Heinäkuun toisella viikolla oli muodossa jos toisessa meidän mukavuusalueen ulkopuolelle sijoittuvaa aktiviteettia. Maanantaina oli oman agilityseuran iltakisat, joissa kakkosluokille oli Anders Virtasen hyppyrata ja perusrata. Variksen kanssa käytiin hyppelemässä molemmat startit, ja vaikka tuloksilla ei juhlittu (hyl ja 10), niin meno oli eka radalla ehkä jopa parasta mitä tähän mennessä on nähty. Kuin eri koira, kuten eräs tuttu kommentoi. Toivotaan, että se eri koira putkahtelis agibaanalla esiin useamminkin!

Viikonloppuna oli Oulun kansainväliset koiranäyttelyt, joihin olin ilmoittanut Variksen molemmille päiville. Heti sen tehtyäni alkoi kaduttaa aivan vietävästi, ja monet kerrat ehdin päivitellä, mitä ihmettä olen taas oikein ajatellut. Eihän me sitä näyttelytulosta tarvita vielä pitkiin aikoihin! Vaan tehty mikä tehty. Parit edeltävät keskiviikkotottikset uhrattiin Variksen osalta näyttelykopeloinnin ja -liikehdinnän harjoitteluun. Ehkä tämä on sitä osastoa, jossa ei tiedä itkeä vai nauraa, mutta kyllä me sit kuitenkin päädyttiin kuollaksemme nauramaan Vaakun esittämille yhdensuuntaisille liikkeille, joissa siis jokaisella raajalla on yksi, keskenään erilainen, suunta...

Lauantaina briardit arvosteli Anca Giura, Romania. Variksen nähdessään hän kyseli hämmästyneenä ja huvittuneena moneen otteeseen, missä tämän koiran turkki on. Eihän siinä auttanut kuin kertoa, että kyllä me kaikki otettiin mukaan ja tässä se kaikki nyt on. Hieman yllättyneeltä hän näytti, kun EH otettiin niin ilahtuneena vastaan, ja saatiin siinä vielä suullinenkin selostus, että rakenne on hyvä, mutta kun turkkia pitäisi olla enemmän.

Correct structure. Beautiful character. Good propotions of the head. Correct bite. Dark eyes. Good topline, underline. Open in the backpart a little bit. Good quality of coat, just little short. KÄY EH, KÄK 1

Lauantaina saatiin jo mitä tarvitaan, joten olin aivan kahden vaiheilla, mennäänkö sunnuntaina enää kehään ollenkaan. Ennen briardeja Bill Walkey, Kanada, arvosteli belgianpaimenkoirat, ja kun hetken kehän seuraamiseni aikana kolme tervuerennarttua, muun muassa edellispäivän VSP, oli käytöksen vuoksi poistunut kehästä ruskean lippulapun saattelemana, niin olin yhä enemmän kahden vaiheilla. Vaan onneksi kuitenkin mentiin kehään. Vaakku käyttäytyi hyvin, ja sai uimapukukierroksellaan ERI:n ja kaiken kukkuraksi SA:n. (Tässä kohtaa kehän laidalla riemu repesi siihen malliin, että tuomariakin ensi kerran oikein hymyilytti - kiitti kaverit ja kanssaesiintyjät treeneistä ja kannustuksesta!) Kun vielä parasta narttua valitessa Varis sijoittui neljänneksi ja edellä oli kokeneita kaunottaria sertikiintiöt täynnä, niin serti siirtyi Vaakulle asti. Ohoh!

Good shoulder and well developed second thigh. Strong topline. Coat waterproof. Head strong and good size. Moves well and confidently. Suhtautuminen tuomariin: rodunomainen lähestyttäessä. KÄY ERI, KÄK1, SA, PN4, SERT

Kuvat Sanna Kärkkäinen

Asennon korjausta 

Oops, mihinkä se häntä notkahti

Wuhuu!

Kesäkuun loppu

Pahat rakit -kokeesta tuli taas muutama huomio mieleen. Tänä vuonna janoilla on oikea suunta löytynyt suorastaan sataprosenttisella varmuudella, mutta kuten ounastelinkin, niin takajälki ei aivan pois pyyhitty ongelma ole. Kaikkien todennäköisyyksien mukaan saadaankin kaikilta kauden lopuilta janoilta takajälki. :) Kokeen tottiksesta sai kivoja kuvia muistoksi, vaan mikä ihme oli se tuulimylly ohjaajan paikalla? Ensi kerralla pitää keskittyä itse liikkumaan hillitysti ja antaa koiran esittää sitä kuuluisaa säteilyä... Jostain syystä tottis jännitti nyt aivan erityisen paljon, ja jo suorituksen aikana tajusin itsekin huutavani käskyjä epätavallisen kovaan ääneen. Siinä se meidän seisominenkin meni mönkään, kun normaali käsky on seisomisessa päinvastoin poikkeuksellisen kevyt. Pahus, kun ei nyt saatu esitettyä sitä seisomista, joka on treeneissä ollut aika hieno. Vaan jospa vielä jossain tulevassa kokeessa. Nyt onkin hieman koetaukoa, sillä seuraavaksi on suuntana piirinmestikset elokuun loppupuolella.

Viime aikoina on treenattu pikkuisen kaikenlaista, mutta ei mitään paljon. Kävin katsomassa noutajien järkkäämää tokokoetta, mutta ei kyllä yhtään poltellut itse päästä kehään. Toivottavasti sitten talvella taas. Todella pitkästä aikaa tuli tehtyä Varikselle nurtsijälki kirkon edustalla olevalle puistoalueelle. Siihen tuli seitsemän suoraa, viisi kulmaa, kaari ja neljä esinettä, eikä ollut Vaakulta ollenkaan pöllömpi suoritus. Toki tuoreeltaan ajettiin ja ruokaakin oli siellä täällä, mutta esimerkiksi esineet tuli ilmaistua korrektisti siitä huolimatta, että metsässä kepit ilmaistaan, otetaan suuhun, tuodaan, haukutaan ja kaikkea mahdollista.

Eräänä iltana viimeinkin käärin hihat ja aloitin pitkän ja kivisen esineruutuprojektin. Tarkoituksena on saada piski oppimaan kokeenomainen suoritus myös niine painostavine tuntemuksineen, kun esinettä ei heti muutamassa sekunnissa alakaan löytyä, eikä siis järjestää sille treeneissä enää vain helppoja varman päälle onnistumisia kapeilla alueilla ja ylimääräisillä esineillä. Eli ei muuta kuin tallaamaan täysikokoinen esineruutu ja sinne vain kolme esinettä, jotka kaikki on etsittävä kesti kuinka kauan kesti. Noh, siinä kesti sitten ehkä jopa minuutin, kun Vaakku tekaisi elämänsä esineruutusuorituken. Se nenä pitkällä hullun lailla paikansi esineitä jo tiellä kävellessä ja haki ne sitten ihan jojona kolmella pistolla. Ei siis "ihan" päästy treenaamaan sitä, mitä ajattelin. Vielä. :)


Kesäkuun viimeisenä päivänä käytiin hakuilemassa ensimmäisen kerran tälle vuotta. Ja kylläpä olikin kivaa! Vaakkukin tuntui heti muistavan, mistä on kyse ja veti innoissaan autolta keskilinjalle kuin hinaaja. Viimeksi on hakuiltu viime vuoden lokakuussa, joten mieleen palautteluksi tehtiin tietysti kiva helppo treeni. Vaakku sai kahdelle ensimmäiselle pistolle katsoa maalimiehen menon metsään ja seuraavat kolme pistoa oli haamuja, suorapalkat ja hain Vaakun aina keskilinjalle takaisin.


Kesäkuun loppupuoliskon tapahtumiin kuuluu tietysti myös Variksen syntymäpäivä. Neljä vuotta tuli Vauhti-Vaakulle ikää mittariin. Kuvassa mummon vieressä kytätään lupaa, joko tästä saisi sännätä liikkeelle...

Kasvihuoneilmiö

Lainaan briardiblogia hieman kasvihuoneen kuulumisille. Syksyllä rakennettu reilun 13 ja puolen neliön kasvihuone sai toukokuussa asukkaat, kun itse esikasvattamat taimet ja jokunen ostotaimi istutettiin paikoilleen. Lähes kaikki taimet on lähteneet mukavasti kasvuun, ja näin ensimmäisenä kesänä riittää ihmettelynaihetta hoitopuuhissa ja kasvun seurailussa. Ensi kesänä voi ehkä jo luottaa paremmin esikasvatuksen onnistumiseen ja kasvattaa moninaisempia lajikkeita eikä "kaiken varalta" kymmentä samanlaista paprikaa ja kymmentä samanlaista tomaattia...

Nyt keskilaatikossa asustaa Zilga-viiniköynnös, joka toivottavasti pysyy hengissä ja valtaa laatikon tulevina vuosina kokonaan. Rypäleitä voi kuulemma alkaa odotella kolmantena vuotena, joten ei kannata pidättää hengitystä niitä odotellessa. Zilgan kaverina keskellä on sokerimaissia, joista kaksi esikasvatettua ruokoa hipoo jo kattoa.

Oikealla puolella takaseinustalla on tomaattia ja nurkassa kurkut, jotka eivät meinaa millään pysyä siellä nurkassaan. Oikealla seinustalla on taaempana paprikat ja niiden edessä samannäköisinä, mutta matalampina erilaisia chilejä. Chilien esikasvatus oli kumman hidasta, mutta kasvihuoneessa ne ovat selvästi reipastuneet.

Vasemmalla puolen takaseinustalla on kirsikkatomaattia ja nurkassa tavallista tomaattia. Vasemmalla seinustalla on lisää tomaattia, kaksi kesäkurpitaa ja oven eteen on rönsyilleet tavalliset kurpitsat, joista toisen jo kärräsin pihalle. Olisi ehkä pitänyt uskoa, että ne pitäisi istuttaa avomaalle... Vasemmalla on myös parit vesimelonin taimet, mutta ne ovat jostain syystä jääneet aika kitukasvuisiksi.




Tomaattiterttuja on ostotaimissa jo paljon, mutta punertuminen näyttää kestävän pitkään. Itse kasvattamani tomaatintaimet tulevat sen verran jälkijunassa, että ovat vastikään ensi kertaa kukkineet ja tekevät nyt pieniä tomaatinalkuja.

Kurkuista vasemmanpuoleisen kuvan yksilö ja sen samanaikainen hieman suorempi kaveri on jo syöty. Ihan kurkulta maistui. :) Ja kuten oikeanpuoleisesta kuvasta näkyy, uusiakin on tulossa.

Siinä vaiheessa kun itse esikasvattamani kesäkurpitsa (vasemmalla) alkoi kasvatella pieniä vihreitä hedelmän alkuja ihmettelin, mitä ihmettä tuo toinen ostotaimi oikeen puuhaa. Nooh, Google paikkasi aukon sivistyksessäni ja kertoi, että kesäkurpitsoja on keltaisiakin... Sattuikin ihan kivasti, että nyt on sekä vihreä että keltainen!

Paprikat ovat selvinneet hengissä maaliskuun puolivälissä aloitetusta esikasvatuksesta tähän päivään ja kukkivat nyt iloisesti ja ovat pukanneet useita paprikan alkuja. Toivottavasti ehtivät ennen kasvihuonekauden päättymistä saada väriäkin.

Kasvimaa tehtiin pariin viljelylaatikkoon, ja vähän ex tempore sinne kipattiin sitä mitä sattui löytymään eli tällä kertaa kahta erilaista hernelajia, naurista, lanttua, porkkanaa ja muutama peruna.

Pahat rakit - JK3

Viime vuonna oli suuria vaikeuksia saada koepaikkoja jälkikokeisiin, mutta tämä kausi on onneksi lähtenyt paremmin käyntiin. Toukokuussa päästiin heti kokeeseen kakkosluokkaan, ja siellä "kaupattiin" paikkoja kesäkuiseen kolmosluokan kokeeseen, jossa vielä oli tilaa. Niinpä kesäkuisena lauantaiaamuna oltiin taas Variksen kanssa matkalla kohti Kalajokea.

Lohtajan Pahat ja Rannikon Rakit järjestivät yhteistyössä kokeen 20 kolmosluokan koiralle, mutta lopulta koeaamuna 15 kilpailijaa oli koolla kisakeskuksessa Raumankarin koululla. Arvonnassa Variksen kanssa pääsimme Kalajoen maastoryhmään, joka aloitti tottiksilla koulun kentällä. Toisessa parissa pienemmällä numerolla päästiin aloittamaan liikkeillä ja päättämään paikallaololla. Kuviot sujui muuten ihan hyvin, mutta seisomisessa tuli asentovirhe ja hypyssä mennen tullen selvä kosketus. Arvostelussa Markku Piippo onnitteli erinomaisesta ohjaamisesta ja totesi koiran olevan korkealle tasolle koulutettu (*sniiif*). Arvosanat taisi olla noita selviä virheliikkeitä lukuunottamatta lähinnä erinomaisia joistain pienistä huomautuksista huolimatta. Tottiksesta meille 91 pistettä ja harmittelut asentovirheestä, jota ilman olisikin ollut kovat pisteet. Parina meillä oli tosi hieno dobberi, joka tekaisi 95 pistettä. Aika mukava olikin, kun tottiksen jälkeen tuli joku setä kertomaan, että itsellään on metsästyskoiria ja hän ei ymmärrä tästä lajista mitään "vaan se on sanottava, että on teillä mahdottoman tottelevaiset ja hyvin koulutetut koirat!" No niin on! :)

Jälkien arvonnan jälkeen siirryttiin jo tuttuihin maastoihin Kalajoelle. Itseasiassa todella tuttuihin, sillä onnistuin arpomaan meille tismalleen saman jälkipaikan kuin oli toukokuun kokeessa. Jana oli ehkä viisi metriä sivummassa kuin viimeksi. Tällä kertaa Varis eteni janalla suoraan, mutta nyt tuli takajälki ja Sami Isopahkalalta myös huomautus, että jälkeen reagointi voisi olla intensiivisempää. Pisteitä 34.

Ensimmäinen keppi nousi ekalta suoralta, ja Vaakun perässä kiltisti kulkien niitä nousi vielä kaksi seuraavaakin. Tosin tuossa välissä piti jo taas yrittää hieman itsekin jäljestää. Vaakun selvittäessä kulmaa näin selvät askeleet vasemmalla puolella ja ajattelin, että siinä on hemmetin terävä kulma vasemmalle. Koetin vähän vinkata Vaakulle tuota suuntaa, mutta ei se ollut ollenkaan samaa mieltä vaan suunnisti päinvastoin ysikymppisen kulman oikealle (miltä suoralta nosti sitten kolmoskepin). Taidettiin siis tulla kulmaan sen verran jäljen sivussa, että ne mun näkemät askeleet olikin tulojälki...

Sitten sattuikin erikoinen juttu, kun Varis ilmaisi kepin, jota ei kuitenkaan löytynyt. Se siis ilahtui kepin löytymisestä niin kuin aina, häntä heilui, pyöri paikallaan ja etsi, meni maahan ja samalla etsi koko ajan, missä tässä se keppi on. Vaan ei sitä keppiä löytynyt, vaikka minäkin sitä siitä jäkälien alta etsin. Tooosi outoa. Noh, ajattelin, että ehkä tähän on vaan jäänyt jostain syystä vähän enemmän hajua jälkeä tehdessä, jatketaan matkaa, ehkä loput kolme keppiä on vielä edessä. Pian tuon paikan jälkeen tuli piikki ja lopuilta suorilta löytyi enää yksi keppi ja viimeinen kutoskeppi.

Keppien luovutuspaikalla oli siis palauttaa vain viisi keppiä. Jälkikaavion mukaan ennen piikkiä tosiaan piti kuin pitikin olla keppi juurikin niillä main, missä Vaakkukin sellaisen luuli löytäneensä! Olisi varmaankin kannattanut palata 15 metriä takaisin päin ja etsiä keppiä siitä väliltä? En tosin ymmärrä, miten Vaakku olisi niin varmasti ja ilahtuneesti, hyvin tarkalleen pienestä pisteestä ilmaissut kepin metritolkulla myöhässä. Kerrassaan omituista. Todennäköisimpänä selityksenä pidänkin sitä, että Kalajoella on jälkikeppejä varasteleva rusakko, sillä myös toukokuun kokeessa eräälle kilpailijalle kävi tismalleen samanlainen tapaus. :))

Meiltä ykköstulos oli jo mennyt, joten esineruutuun lähdettiin hakemaan tulokseen tarvittavia kahta esinettä, joka totuuden nimissä meidän tämänhetkisellä tasolla onkin esineruudusta se todennäköisin saalis. Ja se kaksi esinettä me sieltä Sirpa Haaparannalle löydettiin ja vastineeksi saatiin 20 pistettä.

Kisakeskuksessa ynnäiltiin pisteet tulostauluun, ja meille Vaakun kanssa siis tottiksesta 91, maastosta 164 ja yhteensä 255 pistettä. Hienosti siis koulutustunnus JK3 heti ekasta kokeesta! :) Toki hieman jäi harmittamaan tuo hämärä välikeppi. Ja ehkä ihan vähän se tottiksen asentovirhekin. Vaan mukava päivä oli kuitenkin: kivaa seuraa, hienot kisat ja hyvät järjestelyt. Sääkin oli lopulta mitä mainioin, vaikka ennusteet vähän muuta uhkaili. Tottiskuvista kiitokset Tiina Kankaanpäälle.