Lisää kuvia

Rotumestiksistä löytyi katsojien kameroista mukavasti kuvia, joten tässä edellisen postauksen Hannele Enqvistin kuvien lisäksi vielä Minna Virtasen otoksia. Mä toki jo kriiseilin sitä, kun tottiskuvissa Varis näyttää niin kovin reppanalta. Ja sitten taas haluttomasti, mutta häntä pystyssä raahustelevat koirat näyttää kuvissa helposti tosi reippailta. Ei mene nallekarkit taas ihan tasan! :)

Raision rotumestikset

Briardien PK-mestaruuksista kilpailtiin Raisiossa yhdessä beauceronien, bouviereitten, mudien ja valkoisten paimenkoirien kanssa. Päätin tänä vuonna osallistua, vaikka matkaa täältä pohjoisesta melkoisesti onkin - olkoon samalla vähän niin kuin A-luokan lomareissu Variksen kanssa. :) Lajeista tarjolla oli jälki, haku, suojelu ja erikoisjälki kaikissa tasoluokissa, ja meidän ilmoittautuminen meni hakukokeen ykkösluokkaan.

Perjantaina taitettiin Vaakun kanssa kahdeksan tunnin ajomatka Raisioon, ja hyvissä ajoin oltiin Haunisissa odottamassa vuoroa tutustua kenttään. Vuorollamme otettiin seuraamista, estenoudot ja eteenmeno pallolle. Toivoin, että Varis olisi tullut noudoissa väärän esteen kautta takaisin ja oltaisiin saatu aikaan hieman draamaa ja seuraavaksi päiväksi tuoreeseen muistiin pieni vireennousu siihen kohdin. Draamaa ei nyt saatu, mutta yritin kyllä seuruussa oikeasti treenata enkä vain fiilistellä...

Lauantaiaamuna palattiin pelipaikalle odottamaan rotutovereita, ilmoittautumaan ja tarkastamaan koira. Muutamien poisjääntien myötä kisaan osallistui kymmenen valkkaria, kymmenen beussia, kahdeksan bouvieria, viisi mudia ja viisi briardia eli kaikkiaan 38 koiraa.

Meidän kisapäivä alkoi aamun neljännessä parissa tottiksella. Vaakku oli ihan mukavassa potkussa ja saatiin aikaan ehjä suoritus ilman vitosen liikevirheitä. Voimaton tasamaanouto ja hypyn kosketukset olivat suurimmat notkahdukset. Noutojen päättämiset ja eteenmeno oli omasta mielestä erityisen hienot. Itseäni nauratti, kun Vaakku luoksetulossa edessä sanoi hau hau ja noudoissa irrotuskäskystä tiukkasi vähän otetta ennen irroitusta. Näitä molempia on muutamassa treenissä tehty ja suureksi yllätyksekseni Vaakku reippaana esitteli uudet taidot kokeessakin. Tottiksesta meille pisteitä 94.

Seuraavaksi päästiin hakuradalle, joka oli profiililtaan hyvin erilainen, mihin me Pohjois-Pohjanmaan lakeuksilla on totuttu. Radan vasen puoli nousi koko matkalta korkealle kallion päälle ja oikea puoli oli loivasti laskevaa mäntymetsää. Vaakku tuntui alkupuheitten aikana hieman lässähtävän, ja niinpä se vasemmalle lähetettynä mitään etsimättä jäi sinne kallion päälle luuraamaan, että joko täältä saa tulla pois. :o Onneksi oikeaan etukulmaan lähti hyvin, teki ison piston ja löysi noin 25 metriä aluetta eteenpäin maakuopasta ukon. Ilmaisu ja näyttö ok.

Sitten tein käsittämättömän kämmin, ja en laittanut Vaakkua uudelleen sinne vasempaan etukulmaan vaan lähdettiin etenemään aluetta. Ehkä alitajunta oli sitä mieltä, että ykkösluokassa kaksi maalimiestä ei voi olla laitettu noin alkuun aluetta. Toki silti kulmaan pitäisi tehdä pisto edes muodon vuoksi. Radan keskelle ja loppuun Vaakku teki ihan kelvolliset tyhjät, kunnes tuli kallion päältä vasemmasta takakulmasta rullan kanssa. Näyttö ok.

Löydetyistä maalimiehistä ja ilmaisuista tuli täydet pisteet, mutta työskentelypisteitä verotti reippaasti se tosiasia, että vasempaan etukulmaan jäi umppariukko. Vanhoilla säännöillä tai kakkosen radalta ei siis olisi saatu tulosta, aijaijai. Tiedä sitten, olisiko kulma tullut otettua tarkemmin, jos kaikki kolme ukkoa olisi ollut pakko löytää... Koiraa tuntemattoman silmään työskentely näytti varmaankin innokkaalta ja energiseltä, mutta todellisuudessa ei ollut nyt kyllä lähellekään sellaista oksat pois ja pala latvaa -meininkiä kuten etsintäkokeessa. Pisteitä henkilöhausta 158.

Lopuksi mentiin koko kokeen ihan viimeisenä koirakkona esineruutuun. Lähetin oikeaa reunaa myöten ja tuota pikaa Vaakku toi takakulmasta esineen. Aikaa meni 25 sekuntia. Kovasti siinä vitsailtiin, että tällaista suoritusta tässä onkin odoteltu ja tällaiseenhan se on päivä hyvä päättää. Esineruudusta 30 pistettä.

Kisakeskuksessa olikin meidän palattua tulokset jo hyvin pitkälti selvillä. Vaakku sai sen HK1:n mitä lähdettiin hakemaan pisteillä 282 ja sijoittui luokassaan toiseksi. Muita briardeja ei hakukokeessa startannut, joten Vaakusta tuli briardien hakukokeen rotumestari. Briardeissa päästiin jakamaan mestaruus myös jälkikokeessa Peipolle tuloksella JK1 ja suojelukokeessa Aapolle tuloksella IP2. Palkintojenjakoseremoniaa riittikin päivän päätteeksi pitkäksi aikaa, kun jaettiin palkinnot kaikissa lajeissa ja luokissa ja vielä kaikkien viiden rodun mestaruudet. Jälkikäteen selvisi vielä, että briardit voittivat leikkimielisen joukkuekilpailun - hyvä briardit!

Variksen kanssa jäätiin suosiolla vielä toiseksikin yöksi Raisioon ja tehtiin pitkä kotimatka sunnuntaina päivänvalolla. Kiitokset kaikille briardiosallistujille ja -katsojille kivasta päivästä - mukava oli nähdä uusia ja vanhoja tuttuja ja muutenkin oli oikein kiva reissu Variksen kanssa!

...ja lisää hakua

Koe lähenee, treenaaminen tihenee ja ongelmat pahenee, eikö se jotenkin näin ruukaa mennä? Sunnuntaina treenattiin taas vähän pidempää rataa Muuraiskankaalla. Tehtiin alue samaan paikkaan, mutta mutkan sijaan jatkettiin keskilinjaa suoraan. Vaakulle laitoin valmiit ukot etukulmaan, keskelle ja takakulmaan, väliin tyhjiä sen verran kuin sattuu tulemaan.










Etukulman ohi kaarsi liian aikaisin, joten sieltä ukko vasta toisella yrittämällä ylös. Yliheitolla hieno tyhjä vasemmalle. Kolmospistoa jouduttiin hieman jankkaamaan, kun ei irtoo tai jos irtoo, niin ei ainakaan etene. Neloselta löytö, joskin taisi sillä ja vitospistollakin työskennellä ensin taaksepäin. Kutoselle ei meinannut tyhjä luonnistua ollenkaan ja tästä kamalan pauhaamisen ja vääntämisen jälkeen suunnilleen jahtaamalla erävoitto 2 - 0 allekirjoittaneelle. Takakulmasta sitten hieman nihkeällä irtoamisella löytö. Oltiinkohan me jotenkin väsyneitä, kun epätoivon sijaan huumoria ja naurunremakkaa riitti näistä treeneistä vaikka kuinka.

Vaakun neulansilmäpistoista ja jopa taaksepäin työskentelystä sisuuntuneena seuraavana päivänä kätevänä (tai epätoivoisena) tee-se-itse-emäntänä pystytin pienen piilojenkiertotreenin haulikkoradalle. Vaakku sai kiertää piiloja tarkistaen niiden namikippotilannetta ja minä kuljin keskilinjalla kannustaen Vaakkua keskilinjansuuntaisessa etenemisessä. En tiedä oliko hyötyä, mutta ainakin koira sai toimintaa ja emäntä liikuntaa piiloja kanniskellessa.

Perjantaina treenattiin perinteisempään tyyliin maalimiesten kera samaisella haulikkoradalla. Kukaan ei ehkä olisi ikinä osannut arvata, mutta Vaakun treeniteemana oli pistoilla (oikeaan suuntaan) eteneminen. Vaakulle otettiin siis suorapalkoilla neljä haamua, joista ensimmäinen piiloutui suoran piston päähän, ja loput kolme siirtyivät näyttäydyttyään aluetta eteenpäin.



Sunnuntaina treenattiin Salonpäässä alueella, jossa saatiin takakulmaan kannella peitettävä maakuoppa. Vaakulle päivän pääpointtina olikin ilmaisu umpparista ja maakuopasta.

Oikeaan etukulmaan tuli hyvä tyhjä. Vasemmalla umpparin ympärillä Vaakku kuppaili sisäänpääsyä hakien vaikka kuinka pitkään ennen kuin ilmaisi. :o Kolmonen oli haamu suoran piston päässä suorapalkalla. Nelosena oli haamu, joka eteni takakulmaan maakuoppaan ...ja siellä alkoi sama häärääminen kuin umpparilla. Vaakku pyöri innoissaan kuopan laidalla pyrstö pystyssä yrittäen päästä kannen alle ja hirveän hääräämisen jatkoksi alkoi vielä haukkuaräksyttämään. :o Minun voimasanat ei tähän näytökseen tuoneet muutosta, joten kutsuin koiran pois ja kappas, sillähän oli rulla kainalossa. Kuopan reunalla pää alhaalla teutaroidessaan oli siis astunut rullapannan sisään. Uudella lähetyksellä saatiin viimein ilmaisu kuopalta. Loppuun otettiin keskilinjalta karkaava ukko, jolta hyvä ilmaisu.

Seuraavana päivänä pystyteltiin piiloja hakutreeneissä sähkölinjan maastoissa, mutta otettiin ihan uusi keskilinja. Vaakun treenissä suurin mielenkiinto kohdistui tietysti umpipiilojen ilmaisuihin, ja jo vain se yritti ryskiä sisään ensimmäiseen piiloon ihan tosissaan ennen ilmaisua ja seuraavalla piilolla onnistuikin siinä. Oli nimittäin yrittänyt piiloon sisälle, sitten oli tullut hetkeksi hiljaista - ja sitten yks kaks kunnon yllätyshyökkäyksellä rynnisti sisään. Sekunnin verran tuijottivat siinä maalimiehen kanssa silmät lautasina toisiaan, Vaakku sieppasi rullan kaulastaan ja lähti. Voi elämän kevät... mikä ihmeen hinku sillä on nyt tullut nähdä maalimies ennen ilmaisua?

Kisareissuun lähtö häämötti kolmen päivän päässä, joten tiistaina yritettiin vielä Millan kanssa treenata suljetun umpipiilon ilmaisua (rytinää ja ryskettä riitti edelleen) ja torstaina tappion nielleinä otettiin Minnan kanssa vielä hyvät sujuvat ilmaisut hieman raollaan olevasta umpparista.

Hakua...

Hakutreenailussa on aktivoiduttu syyspuolella säiden viilettyä, joten treenikuulumisiakin on nyt päässyt hieman kasaantumaan. Pitää yrittää lyhytsanaisesti ja mutkia oikoen kiriä touhuja ajan tasalle.

Kesällä käytiin vain kahdet hakutreenit, ja niistä ensimmäisissä Haulikkoradalla päästiin Vaakun kanssa vääntämään aiheesta tarviiko mennä osoitettuun suuntaan, ja siitä päästiin sujuvasti aiheeseen otetaanko kiintorullaa turhaan. Ensimmäisestä topiikista taisi jäädä vielä hieman tulkinnan varaa, vaikka 1 - 0 -voiton siitä ihan väkisin otinkin. Jälkimmäisestä aiheesta päästiin vähän paremmin yhteisymmärrykseen.

Toinen treeni tehtiin sähkölinjan alla. Tällä kertaa Vaakulle tuli tottelemisaiheinen dilemma, kun etukulman piilolle lähetettynä se haistoikin radan puolivälissä olleen ukon. Ukko oli niin kaukana, että onneksi ei karannut sinne vaan jäi tilannetta empimään. Uudella lähetyksellä teki piston etukulmaan, löydön toisesta etukulmasta ja sitten pääsi nostamaan dilemmaukon ja lopuksi tekemään löydön vasemmalta. Hieman empien meni sinne dilemmaukolle aprikoiden, saakohan sitä nytkään ilmaista. Toivottavasti me joskus päästään jonkinlaiseen tasapainoon hallitun risteilyn eli järkevien pistojen ja hajujen mukaan menemisen välillä.


Sitten tulikin pitkä, puolentoista kuukauden hakutauko ja asiaan palattiin vasta elokuun lopulla haulikkoradalla. Taas uudeksi orientoivaksi aluksi valettiin uskoa, että ukot löytyy osoitetusta suunnasta. Otettiin simppelisti suorapalkoilla kuusi ukkoa, joista kaksi ensimmäistä haamuja ja loput valmiita. Yliheitoillekin olisi ollut oivallinen tilaisuus, mutta lähetin jokaisen piston viereltä, jotta saadaan palkitsevia toistoja lähetystilanteeseen.

Sunnuntaina treenattiin hieman pidemmän kaavan mukaan Muuraiskankaalla. Variksen kanssa oltiin tuossa maastossa treenaamassa ensimmäistä kertaa ja lisäksi mukana oli uusi maalimies - tällä kertaa vieläpä oikeastikin mieshenkilö eikä aina vain meitä maalinaisia. Radasta tuli noin 250 metriä pitkä ja se teki 90 asteen kulman, mikä hieman aiheutti haasteita tuon kulman pistottamiseen.

Vaakun treenin tekivät kaksi maalimiestä, jotka etenivät alueella. Kaikkiaan tuli parinsadan metrin matkalle Vaakulle etsittäväksi seitsemän valmista ukkoa, jotka suorapalkaten kuljettivat Vaakkua hieman eteenpäin. Tämä oli arvatenkin kiva treeni, jossa päästiin kuin huomaamatta koluamaan läpi vähän pidempi rata - vieraassa maastossa ja vieraan maalimiehen kanssa.

Heti seuraavana aamuna hakuiltiin Kempeleen laavuradalla. Ohjelmassa oli satasen matkalle kolme ukkoa suorapalkoilla ja kolme tyhjää joukkoon. Vaakulla oli taas kovasti vauhtia ja aika paljon vähemmän tottelevaisuutta.

Vasempaan etukulmaan teki laajan tyhjän, oikeasta kulmasta löytö. Kolmospistolla teki minun kutsuista, käskyistä ja huutamisesta piittaamatta kilometrin mittaisen tyhjän, jolla kävi takakulman maalimiehellä. Oli kuulemma pysähtynyt muutaman metrin päähän, katsonut tosi turhautuneen näköisenä että sorry nyt vaan ja lähteny juoksemaan keskilinjalle - ilman rullaa. Vaakun pitäisi tietysti ilmaista löytönsä, mutta nyt se taisi tietää, että kutsua olisi pitänyt oikeasti totella jo kilometri sitten. Oikealle keskelle teki hyvän tyhjän, yliheitolla "löysi" takakulman ukon ja taas yliheitolla löytö toisesta takakulmasta.


Perjantaiaamuna treenattiin laavuradan suunnalla, mutta uudessa kohtaa. Tehtiin kaikille koirille samankaltainen lähes kokeenomainen treeni valmiine ukkoineen, ilmaisuineen ja näyttöineen. Vaakulle vasemmasta kulmasta löytö, ilmaisu, näyttö ja hallinnasta palkka. Näytölle tuli autosta karannut Robi-herrakin kaveriksi, mutta Vaakku ei sitä joutanut noteerata, kun oli hommat pahimmoilleen kesken. Toisestakin kulmasta löytö, ilmaisu, näyttö ja hallinnasta palkka. Kolmas pisto oli loistava tyhjä - taaksepäin. Uusintapisto oli hivenen vajaa, mutta lähti sinne kuitenkin suosiolla. Yliheitolla puolenvaihto, hyvä eteneminen, löytö kulmasta ja suorapalkka.

Jälkiviisautta

Meidän piti tällä kaudella tavoitella täydellä tohinalla jäljen käyttövaliotuloksia, mutta eipä ole mennyt aivan kuten strömsössä on tapana. Kesäkuussa missasin Kalajoen jälkikokeen ja heti perään unohdin Iisalmen iltakokeen soittoajan.

Jäljen treenaaminen ei ole oikein kiinnostanut, mutta elokuun alkupuolella kävin viimein tekemässä Peuhuun reilun kilometrin mittaisen jäljen. Sports tracker tallensi sekä jäljen teon että ajamisen, ja kahdesta samanlaisesta kuviosta päätellen meni oikein hyvin. Todellisuudessa suoritus oli ihan surkea, sillä Varis lompsi kuin sunnuntaikävelyllä nenä ylhäällä. Asennetta ei ollut minkäänlaista, ja pari keppiäkin olisi Vaakulta jäänyt nostamatta.

Jostain käsittämättömästä syystä en juurikaan päätäni vaivannut tuolla suoriutumisella, vaan luotin vain, että osaahan se jäljestää ja on varsin suoritusvarmakin - kertaakaan ei ole ilman tulosta jääty. Noniin, joko arvaatte...

Pari viikkoa myöhemmin oli edessä meidän kesän ainokainen jälkikoe, piirinmestaruuskisat. En ollut kauhean innoissani tuosta kokeesta, mutta valinnan varaa ei oikein ollut. Kokeen lähestyessä treenattiin lähinnä esineruutua, sillä viime syksynä saavutettu asenne tuntui jääneen sinne viime syksyyn ja nyt yritettiin nopealla aikataululla pitää pieni kertauskurssi. Jäljen osalta tehtiin vain janoja, jotka sujuivat alun pikku neuvotteluiden jälkeen suorastaan mallikkaasti.

Koeaamuna piirinmestaruuksien ratkominen aloitettiin vähäisen osallistujamäärän vuoksi tottelevaisuuskarsinnan sijaan jäljillä Sanginjoella. Sää oli jälkikoetarkoitukseen vähän turhan hyvä, joten aika moni kilpailija sai jäljelle seurakseen sienestäjiä ja marjastajia. Vaakun kanssa päästiin ensimmäisenä maastoon ja säästyttiin enimmiltä häiriöiltä, mutta oltiin huonoja sitten muutoin.

Janasuoritus oli hieman hapuileva, mutta ilman takajälkeä päästiin liikkeelle. Ensimmäinen keppi nousi hetimmiten janalta lähdettyä, ja siitä jatkettua Vaakku teki suoran kulman hieman omituiseen suuntaan takaisin kohti tietä, jonka varresta juuri oli lähdetty. Vaakku jäljesti tielle asti, kääntyi siellä ympäri, jäljesti samaa reittiä takaisin ja päätyi suurelle männylle, jonka runkoon oli sidottu talipötkö. Eiiiih... Pötkö oli aivan koskematon, joten joku oli sen käynyt ripustamassa ihan vastikään.

Tuon harhajäljen tarkastettuaan Vaakku poimi taas oman jäljen ja matka jatkui, joskin ihan yhtä surkealla sunnuntaikävelyasenteella kuin se ainokainen treenijälkikin. Vaakku seuraili jälkeä kaikkine kulmineen, mutta mitään kiirettä ei tuntunut olevan ja loput kepit se jätti tyystin minun bongaamisen varaan. Puolentoista kilometrin sunnuntaikävelymme lähestyessä tietä ja jäljen loppua oli ainoastaan kolme keppiä taskussa. Kutoskeppikin jäi löytymättä, sillä aivan tien lähellä olevien loppukulmien sijaan Vaakku talutti minut suoraan tielle, minne samaan aikaan parkkeerasi autollinen pumeja. Pumit jatkoivat ulkoilemaan hieman kauemmaksi, mutta Vaakkua ei kutoskepin etsiminen edelleenkään kiinnostanut - ja noinkohan olisi aikakaan riittänyt, epäilen suuresti. Me siirrytiin siis kolmen keppimme kanssa ilman tulosta katsomon puolelle.

Maanantaina porhalsin tästä jälkimaleksimisesta sisuuntuneena tekemään jäljen Purnunnokalle. Savu korvista sauhuten päätin, että nyt loppuu lässyily jälkiliinan molemmissa päissä. Samalla oli hyvä hetki tehdä asennemuutos ja alkaa treenata hankalammissakin maastoissa ja suorastaan toivoa marjastajia tekemään harhajälkiä. Eipähän tarvise sitten kokeissa niitä tuskailla vaan kuuluvat ikäänkuin asiaan.

Tein siis ryteikköä, suopursuja, suo-ojia ja tien varteen parkkeerattuja marjastajien autoja välttelemättä 850 metrin jäljen, joka vanheni parisen tuntia. Ja niinhän siinä kävi, että muutaman alkumatkasta oikein tunteella jyrähdetyn jälki-käskyn mukana Vaakun sunnuntaikävelyasenne rapisi ja tilalle kirkastui taas se tuttu jälkeä tehokkaasti syvällä nenällä sukkuloiva työmyyrä. Sanomattakin selvää, että kepitkin nousi pikkuisen eri asenteella kuin pitkiin aikoihin. Tulipahan taas sellainen nykäsen sanoin bon voyage -tunne, että tältähän jälkiliinan päässä kävelemisen pitikin tuntua, oli päässyt jo unohtumaan. Vaakku peilaa niin minun asennetta, että jos itse liinan päässä löysäilen, niin saan kyllä Vaakun siihenkin hommaan kaverikseni. Tämän kun olisi taas tajunnut treenijäljellä ennen koetta...

Aksaa pitkästä aikaa!

Hellekesän aikana kaikki treenirutiini ja -motivaatio ehti kaikota tyystin. Ei huvittanut ihan yhtään. Ajattelin sitten pyristellä itseni taas kentille hankkimalla sittenkin tälle vuodelle vielä kisalisenssin ja ilmoittamalla Variksen agilitykisoihin.

Muutamana aamuna tai iltana käytiin Haukkukeitaalla itsekseen agilityesteitä veivaamassa. Aika paljon tehtiin ihan vain yhtä estettä kerrallaan etupalkalla ja yritettiin näin parantaa suoritusnopeutta, saada fokusta eteenpäin ja rentouttaa mielentilaa. Itsekseen treenatessa nämä olivatkin jo ihan mukavat, mutta selvästi mikä tahansa häiriö ympärillä vie kaiken keskittymisen ja rentouden. Pitäisi selvästi päästä treenaamaan johonkin ryhmään, mutta ei meillä kyllä oikein ole sellaiseen aikaa ja halua sitoutua.

Ilmoittauduin Virpiniemen kisoihin lauantain startteihin, ja sopivasti edeltävänä keskiviikkona oli lähiseudulla tarjolla epikset. Siellä päästiin siis kokeilemaan kisatilannetta ja tekemään kokonaista rataa. Molemmat luokat eli möllit ja kilpailevat käytiin juoksemassa, ja Vaakku kulki jopa yllättävän vauhdilla ja innokkaasti tilavasti rajatulla radalla. Ensimmäisellä radalla tummassa painavapressuisessa pussissa tuli Vaakulle epäusko ja siitä mentiin läpi asti vasta uusintayrityksellä ja toisella radalla pujottelun lopusta tuli virhe. En nähnyt tuloslistaa, mutta osimoilleen näin.

Lauantaina startattiin sitten Timo Teilerin radoilla Virpiniemen loistavalla tekonurmikentällä. Agilityradalta tuli kielto ja aikavirhettä, jota hankittiin aika tavalla myös yhdessä mutkassa haahuilemalla. Kieltovirheen kohta oli (meidän olemattomalla treenaamisella) vaikea, suunnittelin siihen kolme eri versiota ja valitsin selvästikin väärän. Hyppyradalla yritettiinkin sitten pitää keskittyminen tiukasti hallinnassa, ettei jää sijaa haahuilulle. Heti lähdössä Varis alkaa katsella sivuilleen, mutta kun kiellän, niin sen katse kiinnittyy eteenpäin, suu menee kiinni ja näyttää keskittyneeltä. Ilman isompia haahuiluja ja muita virheitä selvittiin, ja Vaakulle tältä radalta nollalla sijoitus 2/12 ja ensimmäinen kakkosluokan luva kilpailukirjaan!

Tuo kilpailukirja aiheuttikin hieman tuskanhikeä kisapaikalle saavuttua. En nimittäin muistanut ottaa mukaan koko läpyskää! Sovittiin sitten, että kisaan ensin ja käyn sen jälkeen hakemassa kilpailukirjan kotoa. Onneksi tuli tuo nolla, niin ei ihan turhan takia tarvinnut lähteä hakemaan sitä näytille. Ari otti ystävällisesti meidän radat videolle, kiitos Ari! Suosittelen lämpimästi laittamaan äänet pois ja pitämään katseen tiukasti koirassa omituisesti hypähtelevän ja kumartelevan ohjaajan sijaan...

Helteitä ja pentuja - muille

Heinäkuu jatkui ja elokuu alkoi ennätyksellisen helteisenä. Mukavana puolena on se, että koirat ovat uineet kesän aikana enemmän kuin koskaan - miltei joka päivä ja parhaimpina kahdesti. Huonona puolena taas on se, että helteillä ei ole huvittanut treenata oikein mitään. Treenikuulumisia ei siis ole tässä välissä ylen määrin päässyt kasautumaan.

Hellekesä on ollut vanhoille koirille Novalle ja Rännille miellyttävä, sillä se on suosiolla vietetty lähes kokonaan vedessä puljaten eikä ole tarvinnut juurikaan kuumissaan ulkoilla. Noppis tuntuu nauttivan kovasti rauhaisasta uiskentelustaan muitten vanavedessä kohdalle osuvia leluja mukaansa poimien. Ränninkin uimisesta välittyy rauhallisuus, mutta siellä tyynen ulkokuoren alla on yhä kova polte, määrätietoisuus ja sisukkuus noutaa leluja ihan loputtomiin. Ränni onkin varsinainen kuntouimari, mutta mikäpä on uidessa, kun sen uima-asento on niin vaaterissa kuin voi olla ja se suorastaan kelluu veden pinnalla.




Palveluskoirien SM-kisat oli ja meni elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Tuusulassa. Variksella olisi ollut tulokset sinne osallistumiseksi, mutta ilmoittautumisen aikaan oli ohjaajalta itseluottamus kadoksissa, että olisi tehnyt mieli niin pitkään reissuun roposensa sijoittaa. Kevään ja kesän pentuhaaveitten tyrmäytymisestä pettyneinä jäätiin suosiolla kotiin. Mitäpä sitä sieltä asti hakemaan taas lisää pettymyksiä, kun ylevämpää on kai olla tekemättä mitään? Kyllähän se kisaviikonloppuna sitten vähän kirpaisi, että ei olla siellä arvokisahulinassa mukana.

Monelle muulle on nyt kesän aikana tullut pentu (tai jopa kokonainen pentue), niin myös siskon perheeseen. Pikaisen pohdinnan jälkeen roduksi valikoitui cavalier ja hetken odottelun jälkeen taloon elokuun alussa asteli Lissu, Jablen Pink Lady. Pentu on tuonut arkeen ihan uudenlaista tohinaa, ja tietysti kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta on koko perheen silmäterälle shoppailtu kuten asiaan kuuluu. Pariin otteeseen on Rännin kanssa käyty tulokasta katsomassa, ja oikein tyypillisen vilkas, ihmisrakas ja leikkisä cavalier tuntuu Lissu olevan! Kuvia pikku loppakorvasta löytyy täältä.