Helleviikon jälkeen, säiden hieman viilettyä, alettiin virittäytyä treenitaajuudelle tekemällä vuoden ensimmäiset esineruudut. Iltamyöhään ajettiin lähiseudun maastoihin hieman uudelta suunnalta, mistä löytyikin tarkoitukseen mitä mainiointa metsää.
Tallasin kapean ja syvän kaistaleen, jonne vein yhden esineen. Ensin vuoroon Ränni, joka tuttuun tapaan laukkoi aavistuksen jähmeästi, kävi jäljestämässä takalaidan ja siitä irtauduttuaan löysi esineen ja toi vauhdikkaasti. Seuraavaksi vuoroon Varis, joka sai näin ensimmäisellä kerralla tulla puuhun kiinni katsomaan, kun käyn viemässä esineen takaisin paikalleen. Lähetyksestä Varis paineli tietysti lujaa, sai nopeasti hajun, mutta joutui sitä kokemattomana hetken aikaa paikallistamaan ja löydettyään toi vauhdikkaasti. Kun ruutu nyt kerran oli tallattu, niin veinpä sitten vielä Novallekin esineen. Ja niinhän siinä kävi, että vanha kettu pesi nuorempansa. Vauhti ei ole niin luja kuin Variksella, mutta kokeneempana Nova paikallisti esineen selvästi nopeammin.
Toisena iltana tehtiin sitten samalle suunnalle, mutta eri kohtaan jälleen samankaltainen kaistale. Ränni suoriutui tyylilleen uskollisesti ihan samaan tapaan kuin edelliskerralla. Varikselle vein nyt esineen valmiiksi, ja täysin oli Vaakku kartalla, mitä mennään tekemään. Se onnistui nyt paikallistamaankin esineen viime kertaa paljon nopeammin, joten Nova jäi tällä kertaa esineruutukisassa toiseksi. Aika pitkälle meni muuten tänä vuonna näiden ensimmäisten esineruutujen teko. Saapa nähdä milloin tulee tehtyä vuoden eka metsäjälki...
sunnuntai 19. kesäkuuta 2011
perjantai 17. kesäkuuta 2011
Deux jolies chiennes
Kesäkuun alkuun saatiin varsinainen helleaalto. Aurinko paahtoi viikon ajan täydeltä terältä ja lämpötila huiteli lähemmäs +30 asteessa. Ilma ulkona oli kuin lehmän henkäys, joten harrastelut jätettiin suosiolla sikseen; liian kuuma oli sekä koirille että itselle treenata mitään järkevää. Sen sijaan piskit pääsivät useaan otteeseen pulikoimaan vilpoisaan meriveteen Vihiluodon pienvenesatamassa. Uimareissujen tuloksena ostoslistalle laitettiin kolmas vesilelu, sillä kahdesta lelusta Ränni sinkoaa aina kyselemättä ensimmäisen perään ja Varis ja Nova joutuvat vuorottelemaan toisen lelun hakemisessa. Ränni pitääkin välillä käskeä rantaan istumaan, jotta muutkin saavat uida vähän enemmän.
Deux jolies chiennes dans un champ de fleurs jaunes, eli viimeinkin tuli helleviikolla otettua kuvia kauniista koirista keltaisella kukkaniityllä. Jo useana kesänä on keltaisena loistavien voikukkamerien ohi ajaessa käynyt mielessä ottaa sellaisella koirista joku kuva, mutta en ole ehtinyt tuumasta toimeen, ennen kuin voikukat ovat jo olleet valkoisina haituvina. Vaan nytpä ehdittiin! Netistä piti vallan tarkistaa, miten se voikukkaseppele oikeaoppisesti sidottiinkaan. Tosin turrien kutreilla se oikeaoppinenkin seppele näytti niin epämääräiseltä, että päädyttiin lopulta ihan vain yhteen kukkaan tukassa. Varikseltakin tallentui juuri oikeassa paikassa kerrankin kaunis seesteinen ilme eikä sellainen isoäidiltä peritty pirunriivaama haukankatse.
Aivan täysin kesälaitumilla ei vielä olla, sillä otin kesäopintoina pari kurssia ranskan alkeita. Olen kyllä muinoin koulussa viisi vuotta ranskaa opiskellut (huonolla menestyksellä) ja kirjoittanutkin sen (opettajan yllättäneellä menestyksellä), mutta nämä tiivistahtiset intensiivikurssit ovat oivaa mieleenpalauttelua. Näillä taidoilla ei vielä paljon säästä kummemmasta puhuta, mutta kovasti polttelisi tänä vuonna viimein suuntia ihmettelemään briardiaiheisia rientoja Ranskan suuntaan.
Kuvia klikkaamalla aukeaa isompi kuva, ja muutama voikukkakuva lisää löytyy galleriasta.
Deux jolies chiennes dans un champ de fleurs jaunes, eli viimeinkin tuli helleviikolla otettua kuvia kauniista koirista keltaisella kukkaniityllä. Jo useana kesänä on keltaisena loistavien voikukkamerien ohi ajaessa käynyt mielessä ottaa sellaisella koirista joku kuva, mutta en ole ehtinyt tuumasta toimeen, ennen kuin voikukat ovat jo olleet valkoisina haituvina. Vaan nytpä ehdittiin! Netistä piti vallan tarkistaa, miten se voikukkaseppele oikeaoppisesti sidottiinkaan. Tosin turrien kutreilla se oikeaoppinenkin seppele näytti niin epämääräiseltä, että päädyttiin lopulta ihan vain yhteen kukkaan tukassa. Varikseltakin tallentui juuri oikeassa paikassa kerrankin kaunis seesteinen ilme eikä sellainen isoäidiltä peritty pirunriivaama haukankatse.
Aivan täysin kesälaitumilla ei vielä olla, sillä otin kesäopintoina pari kurssia ranskan alkeita. Olen kyllä muinoin koulussa viisi vuotta ranskaa opiskellut (huonolla menestyksellä) ja kirjoittanutkin sen (opettajan yllättäneellä menestyksellä), mutta nämä tiivistahtiset intensiivikurssit ovat oivaa mieleenpalauttelua. Näillä taidoilla ei vielä paljon säästä kummemmasta puhuta, mutta kovasti polttelisi tänä vuonna viimein suuntia ihmettelemään briardiaiheisia rientoja Ranskan suuntaan.
Kuvia klikkaamalla aukeaa isompi kuva, ja muutama voikukkakuva lisää löytyy galleriasta.
tiistai 14. kesäkuuta 2011
Vilttiketjusta pellolle
Yli kuukausi on taas vilahtanut viimeisimmistä elonmerkeistä blogissa, joten laitetaan pikakelauksella mutkat suoriksi. Varis on saanut koko alkuvuoden paljon peliaikaa kentillä, mutta toukokuun alussa osat vaihtuivat Rännin kanssa. Sain koepaikan erikoisjälkikokeeseen Kalajoelle, joten Ränni pääsi vuorostaan vilttiketjusta harjoittelemaan peltojälkikuvioita.
Teemoittain tein jäljille paljon kulmia, esineitä tai harhoja. Kokeen lähestyessä oli myös lisättävä jäljen ikää (3h) ja venytettävä pituutta koemittoihin (1000 - 1400 askelta) tai ainakin lähelle sitä. Mieluiten toki yli, mutta meidän käyttämillä nurmialueilla ja kapeasarkaisilla pienillä pelloilla jäljet jäivät enempikin vajaiksi. Esineilmaisussa metsäjäljellä annettu vapaus käyttää jälkiesineet suussa jäi onneksi helposti pois, eivätkä harhat tuottaneet isompia hankaluuksia. Kulmissa totesin Rännin kääntyvän aina oikealle, jolloin jäljen jatkuessa vasempaan Ränni tekee silmukan oikean kautta. Tähän hätään asialle ei viitsinyt yrittääkään tehdä mitään. Kokonaisuudessaan treenijäljet sujuivat hieman vaihtelevasti. Useimmiten kuitenkin Rännille tyypilliseen tapaan alkumatkasta hieman epävarmasti ja jäljen edetessä intensiivisyyden koko ajan lisääntyen loppua kohden.
Näillä eväin lähdimme sitten Rännin kanssa toukokuun viimeisenä päivänä iltakokeeseen Kalajoelle. Toisin kuin viime syksyn kaatosateessa, nyt sää suosi. Ennen koetta ripsautti ihan vähän vettä ja sitten koko ilta oli poutaista ja lämmintä, mutta sen verran tuulista ettei päässyt tulemaan kuuma. Arpa antoi meille koko kokeen viimeisen jäljen numerolla kuusi. Kaksi voittajaluokan koiraa ajoivat heti alkuun tuloksen molemmat. Meidän avoin luokka alkoikin sitten hieman takkuisemmin eikä kolmelta ensimmäiseltä jäljeltä tullut tuloksia.
Viimeisenä oli sitten meidän Rännin kanssa vuoro startata paalupaikalta. Ja kylläpä sitä liikkeellelähtöä saikin odotella. Siinä haparoitiin puoli liinanmittaa, palatiin takaisin, hapuiltiin ja seisoskeltiin sen näköisinä, että "Eiku ei kai.. emminä... no ehkä jos... eiku ei sittenkään". Minä tiesin, että Ränni kyllä siitä ennen pitkää aktivoituu ja lähtee, ja tuomarikin armollisesti antoi aikaa puhaltamatta peliä poikki. Ikuisuudelta tuntuneen jahkaamisen jälkeen Ränni sitten poimi jäljen ja lähti sitä hieman haparoiden taivaltamaan. Ensimmäisessä ja seuraavassakin kulmassa nähtiin samankaltaista ongelmaa, mutta tuttuun tapaan koko ajan jäljen edetessä asenne ja intensitetti parani ja joukkoon tuli jo joku liki täydellinenkin kulma (oikealle tottakai). Kaikki esineet Ränni ilmaisi hyvin, joskin viimeisen vinoon ja kaikki vapaavalintaisessa asennossa. Jälkimmäinen toki onkin lajissa aivan sallittua. Loppuun asti viimeiselle esineelle siis päästiin, mutta haparoivan alkupuoliskon takia pisteitä sai hieman jännittää. Sinnikkyys vaikean alun yli ja loppupuoliskon jo aivan erittäin hyvä työskentely palkittiin lopulta 72 pisteellä ja koulutustunnuksella FH1 - Yippee!
Tulosta pisteistä piittaamatta lähdettiin hakemaan, ja iloisia ollaan, että se heti laakista saatiin! Kahdella briardilla on Suomessa entuudestaan FH-tulos; toinen on Rännin emä Nova, jolla FH1, ja toinen Rännin veli Jimi, jolla FH2. Kun Rännin tsekeissä asuvalla isällä Guidollakin on FH2 sekä muutama rodun erikoisjäljen MM-mitali, niin meillä on varsinainen briardien erikoisjälkiperhe.
Tulevia peltojälkikokeita ajatellen tämä koe taas näytti sen, kuinka treenien hyvin lievät oireet näkyvät etenkin tässä lajissa koetilanteessa paalulla potenssiin sata. Nytkin treenatessa jostain syystä vasta koetta edeltävänä iltana tulin tehneeksi eritoten paalulta lähtöjä ja ekaa suoraa. Noita tarvitaan siis paljon, paljon lisää, jotta aloituksen saa varmaksi. Kuvia kokeesta löytyy galleriasta.
Teemoittain tein jäljille paljon kulmia, esineitä tai harhoja. Kokeen lähestyessä oli myös lisättävä jäljen ikää (3h) ja venytettävä pituutta koemittoihin (1000 - 1400 askelta) tai ainakin lähelle sitä. Mieluiten toki yli, mutta meidän käyttämillä nurmialueilla ja kapeasarkaisilla pienillä pelloilla jäljet jäivät enempikin vajaiksi. Esineilmaisussa metsäjäljellä annettu vapaus käyttää jälkiesineet suussa jäi onneksi helposti pois, eivätkä harhat tuottaneet isompia hankaluuksia. Kulmissa totesin Rännin kääntyvän aina oikealle, jolloin jäljen jatkuessa vasempaan Ränni tekee silmukan oikean kautta. Tähän hätään asialle ei viitsinyt yrittääkään tehdä mitään. Kokonaisuudessaan treenijäljet sujuivat hieman vaihtelevasti. Useimmiten kuitenkin Rännille tyypilliseen tapaan alkumatkasta hieman epävarmasti ja jäljen edetessä intensiivisyyden koko ajan lisääntyen loppua kohden.
Näillä eväin lähdimme sitten Rännin kanssa toukokuun viimeisenä päivänä iltakokeeseen Kalajoelle. Toisin kuin viime syksyn kaatosateessa, nyt sää suosi. Ennen koetta ripsautti ihan vähän vettä ja sitten koko ilta oli poutaista ja lämmintä, mutta sen verran tuulista ettei päässyt tulemaan kuuma. Arpa antoi meille koko kokeen viimeisen jäljen numerolla kuusi. Kaksi voittajaluokan koiraa ajoivat heti alkuun tuloksen molemmat. Meidän avoin luokka alkoikin sitten hieman takkuisemmin eikä kolmelta ensimmäiseltä jäljeltä tullut tuloksia.
Viimeisenä oli sitten meidän Rännin kanssa vuoro startata paalupaikalta. Ja kylläpä sitä liikkeellelähtöä saikin odotella. Siinä haparoitiin puoli liinanmittaa, palatiin takaisin, hapuiltiin ja seisoskeltiin sen näköisinä, että "Eiku ei kai.. emminä... no ehkä jos... eiku ei sittenkään". Minä tiesin, että Ränni kyllä siitä ennen pitkää aktivoituu ja lähtee, ja tuomarikin armollisesti antoi aikaa puhaltamatta peliä poikki. Ikuisuudelta tuntuneen jahkaamisen jälkeen Ränni sitten poimi jäljen ja lähti sitä hieman haparoiden taivaltamaan. Ensimmäisessä ja seuraavassakin kulmassa nähtiin samankaltaista ongelmaa, mutta tuttuun tapaan koko ajan jäljen edetessä asenne ja intensitetti parani ja joukkoon tuli jo joku liki täydellinenkin kulma (oikealle tottakai). Kaikki esineet Ränni ilmaisi hyvin, joskin viimeisen vinoon ja kaikki vapaavalintaisessa asennossa. Jälkimmäinen toki onkin lajissa aivan sallittua. Loppuun asti viimeiselle esineelle siis päästiin, mutta haparoivan alkupuoliskon takia pisteitä sai hieman jännittää. Sinnikkyys vaikean alun yli ja loppupuoliskon jo aivan erittäin hyvä työskentely palkittiin lopulta 72 pisteellä ja koulutustunnuksella FH1 - Yippee!
Tulosta pisteistä piittaamatta lähdettiin hakemaan, ja iloisia ollaan, että se heti laakista saatiin! Kahdella briardilla on Suomessa entuudestaan FH-tulos; toinen on Rännin emä Nova, jolla FH1, ja toinen Rännin veli Jimi, jolla FH2. Kun Rännin tsekeissä asuvalla isällä Guidollakin on FH2 sekä muutama rodun erikoisjäljen MM-mitali, niin meillä on varsinainen briardien erikoisjälkiperhe.
Tulevia peltojälkikokeita ajatellen tämä koe taas näytti sen, kuinka treenien hyvin lievät oireet näkyvät etenkin tässä lajissa koetilanteessa paalulla potenssiin sata. Nytkin treenatessa jostain syystä vasta koetta edeltävänä iltana tulin tehneeksi eritoten paalulta lähtöjä ja ekaa suoraa. Noita tarvitaan siis paljon, paljon lisää, jotta aloituksen saa varmaksi. Kuvia kokeesta löytyy galleriasta.
perjantai 6. toukokuuta 2011
Kamikaze-lentäjä
Kuten otsikosta voi ehkä arvata, on Variksen kanssa hieman kokeiltu myös PK-esteitä. Harvemmin tulee käytyä kentillä, joilla on oikeat esteet, joten askartelin lehtikompostielementeistä, pressusta, nippusiteistä ja parista maahan pystyyn polkaistavasta sähköpaimenen tolpasta kevyen, pienessä tilassa autossa mukana kulkevan hyppyesteen. Korkeutta aitaelementillä on 92 cm ja pystytettynä vähintäänkin se metri, kun alas jää hieman rakoa. Sitten ei kun kokeilemaan Bilteman taakse nurtsialueelle.
Este pystyyn, ensimmäinen hyppy ja Varis rysäytti vauhdikkaasti läpi esteestä kuin heiluriovesta. En tiedä kuvitteliko se, että este pitää kiivetä vai mitä ihmettä, mutta nippusiteet vain singahtivat kuin nappi housusta ja Vaakku oli naama loistaen kärttämässä palloa palkaksi. Ensimmäinen ajatus oli tietysti kaiken esteen kyhäämisen jälkeen, että ***kele se hajosi heti ekasta hypystä. Ja heti seuraavaksi alkoi hysteerisesti naurattaa, että ei hemmetti tuo koira on vielä huonompi hyppäämään kuin Nova. :-D
Hieman lisää nippusiteitä ja uutta yritystä putkeen. Ja sieltähän niitä hyppyjä tulikin sitten niin hienoja leiskautuksia kuin vähemmän hienoja rymistelyjä. Varis itse ei tuntunut tekevän paljonkaan eroa sille, millä tyylillä sen esteen ylittää. Hmmh. Tämä taitaa vaatia hieman harjoittelua. Pitäisi kai myös tietää, mitä haluaa. Vauhdittomalla paikaltaan hypyllä välttyisi pahemmilta vahingoilta, mutta toisaalta kunnon vauhdikas ja voimakas hyppy pitkillä välimatkoilla sekä ohjaajaan että heitettyyn kapulaan, olisi lähempänä omaa ihannetta.
Eräänä päivänä poikettiin sitten PK-kentällä ottamassa A-estettä, joka oli ihan koejyrkkyydessä. Varis kiipesi vauhdikkaasti ylös ja ponkaisi suoraan harjalta pituushyppyloikan siihen perään. Ohoh. Ajattelin, että tämä oli vahinko ja uudemmalla kerralla se hoksaisi kiivetä pari askelta alaskinpäin etenkin kun ohjaan nyt tarkemmin ja laitan pallon vaikka ihan esteen juureen odottamaan. Jooeiauta. Vaakku otti taas ylösmenossa vauhdit kuin kiitoradalla ikään, ponkaisi harjalta ilmojen halki ja palasi sitten ihmettelemään, mitä minä oiken kuppailen siellä esteen juuressa pallon kanssa. Aiemmat koirat on luonnostaan ottaneet askeleen pari alastuloa, mutta Vaakulle se täytyy ilmeisesti oikein opettaa. Ensi kerralla siis loivempi A-este ja tuo liidokki remmiin.
Este pystyyn, ensimmäinen hyppy ja Varis rysäytti vauhdikkaasti läpi esteestä kuin heiluriovesta. En tiedä kuvitteliko se, että este pitää kiivetä vai mitä ihmettä, mutta nippusiteet vain singahtivat kuin nappi housusta ja Vaakku oli naama loistaen kärttämässä palloa palkaksi. Ensimmäinen ajatus oli tietysti kaiken esteen kyhäämisen jälkeen, että ***kele se hajosi heti ekasta hypystä. Ja heti seuraavaksi alkoi hysteerisesti naurattaa, että ei hemmetti tuo koira on vielä huonompi hyppäämään kuin Nova. :-D
Hieman lisää nippusiteitä ja uutta yritystä putkeen. Ja sieltähän niitä hyppyjä tulikin sitten niin hienoja leiskautuksia kuin vähemmän hienoja rymistelyjä. Varis itse ei tuntunut tekevän paljonkaan eroa sille, millä tyylillä sen esteen ylittää. Hmmh. Tämä taitaa vaatia hieman harjoittelua. Pitäisi kai myös tietää, mitä haluaa. Vauhdittomalla paikaltaan hypyllä välttyisi pahemmilta vahingoilta, mutta toisaalta kunnon vauhdikas ja voimakas hyppy pitkillä välimatkoilla sekä ohjaajaan että heitettyyn kapulaan, olisi lähempänä omaa ihannetta.
Eräänä päivänä poikettiin sitten PK-kentällä ottamassa A-estettä, joka oli ihan koejyrkkyydessä. Varis kiipesi vauhdikkaasti ylös ja ponkaisi suoraan harjalta pituushyppyloikan siihen perään. Ohoh. Ajattelin, että tämä oli vahinko ja uudemmalla kerralla se hoksaisi kiivetä pari askelta alaskinpäin etenkin kun ohjaan nyt tarkemmin ja laitan pallon vaikka ihan esteen juureen odottamaan. Jooeiauta. Vaakku otti taas ylösmenossa vauhdit kuin kiitoradalla ikään, ponkaisi harjalta ilmojen halki ja palasi sitten ihmettelemään, mitä minä oiken kuppailen siellä esteen juuressa pallon kanssa. Aiemmat koirat on luonnostaan ottaneet askeleen pari alastuloa, mutta Vaakulle se täytyy ilmeisesti oikein opettaa. Ensi kerralla siis loivempi A-este ja tuo liidokki remmiin.
torstai 5. toukokuuta 2011
Parempi
Blogiin kirjoittaminen on hieman jäänyt, mutta treenaaminen on huvittanut senkin edestä! Melko ahkerasti on treenattu etenkin Variksen seuraamista ja siinä yleistä asennetta ja mielentilaa. Ja kyllä se nopeasti onkin edistynyt.
Ihan aluksi pari treeniä koira oli hieman ihmeissään ja sillä meni hakiessa, millaista reaktiota ja toimintaa siltä ollaan vaatimassa, mutta nopeasti se siitä Varikselle valkeni. Tarkkana vain sai - ja saa tietysti aina - olla koiran viretason lukemisen ja siihen oikealla tavalla reagoimisen kanssa. Että pääsee tietoisesti pois siitä tavallisesta tarinasta, jossa koiran tehdessä normaalia heikommin ohjaaja alkaa kalastella ja kannustaa parempaan. Kehuu ja palkitsee saadakseen koiran tekemään hyvin eikä siksi että koira tekee hyvin.
Ulospäin meidän seuraaminen ei ehkä näytä sen ihmeellisemmältä kuin ennenkään, mutta itse huomaa eron. Kentälle tullessa piski alkaa itse hakeutua työskentelemään, olipa se autosta otettaessa millaisessa tilassa tahansa. Pallo saa olla taskussa ensimmäiseen palkkaukseen asti, ei siis etukäteisvirittelyjä. Itse koiran naamasta näen ja kropasta tunnen, että se tekee seuraamisessa enemmän ja keskittyneemmin töitä pitääkseen paikkansa. Alkaa olla haastavampaa ja haastavampaa saada se hairahtumaan paikaltaan.
Häiriöt ovat myös menettäneet merkitystään. Ajattelin oikean henkilöryhmän tuovan hieman lisähaastetta, mutta se menikin alusta asti hyvin ja Vaakku suorastaan pani parastaan seuruussa. Tuollainen reagointi meidän molempien jännitykseen kelpaisi kyllä vastakin. Miinusmerkkiseen listaan menee edistäminen, johon havahduin aivan vastikään. Pallon siirryttyä kainalosta pois, on Vaakun paikkakin hivuttautunut hieman edemmäs. Ja kyllä se on jo tiukassa. Taitaa jäädäkin siihen.
Ihan aluksi pari treeniä koira oli hieman ihmeissään ja sillä meni hakiessa, millaista reaktiota ja toimintaa siltä ollaan vaatimassa, mutta nopeasti se siitä Varikselle valkeni. Tarkkana vain sai - ja saa tietysti aina - olla koiran viretason lukemisen ja siihen oikealla tavalla reagoimisen kanssa. Että pääsee tietoisesti pois siitä tavallisesta tarinasta, jossa koiran tehdessä normaalia heikommin ohjaaja alkaa kalastella ja kannustaa parempaan. Kehuu ja palkitsee saadakseen koiran tekemään hyvin eikä siksi että koira tekee hyvin.
Ulospäin meidän seuraaminen ei ehkä näytä sen ihmeellisemmältä kuin ennenkään, mutta itse huomaa eron. Kentälle tullessa piski alkaa itse hakeutua työskentelemään, olipa se autosta otettaessa millaisessa tilassa tahansa. Pallo saa olla taskussa ensimmäiseen palkkaukseen asti, ei siis etukäteisvirittelyjä. Itse koiran naamasta näen ja kropasta tunnen, että se tekee seuraamisessa enemmän ja keskittyneemmin töitä pitääkseen paikkansa. Alkaa olla haastavampaa ja haastavampaa saada se hairahtumaan paikaltaan.
Häiriöt ovat myös menettäneet merkitystään. Ajattelin oikean henkilöryhmän tuovan hieman lisähaastetta, mutta se menikin alusta asti hyvin ja Vaakku suorastaan pani parastaan seuruussa. Tuollainen reagointi meidän molempien jännitykseen kelpaisi kyllä vastakin. Miinusmerkkiseen listaan menee edistäminen, johon havahduin aivan vastikään. Pallon siirryttyä kainalosta pois, on Vaakun paikkakin hivuttautunut hieman edemmäs. Ja kyllä se on jo tiukassa. Taitaa jäädäkin siihen.
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Huvittamisen todennäköisyys
Joku tovi sitten pistäydyin Raahessa katsomassa purutreenejä, kun Keiteleen sivutoimipisteen väki oli tulossa sinne treenaamaan. Muutama tunti etukäteen tavattiin paikanpäällä, jotta ehdittiin tärkeimmät hommat alta pois eli käydä syömässä ja tekaista turrien kanssa kentällä pikaiset tottikset. Variskin kävi kentällä ottamassa seuraamista. Ja seurasihan se. Bauttiarallaa 90% tehoilla silloin kun sattui huvittaa ja 30% tehoilla muulloin.
Vaan mitäpä muuta voi odottaa, jos joka tapauksessa tarjolla on aina täytekakkua. Noh, tästä löysäilystä sisuuntuneena on sitten alettu lisätä huvittamisen todennäköisyyttä. On jätetty onnistuneitten suoritusten petailua vähemmälle ja ajettu piskiä itse pyrkimään niihin hanakammin. Laiskottelusta on roimaistu Varis ulkokyljen kuvenahkoista enemmän yrittämisen moodiin ja kunnollisesta seuraamisen työskentelystä on sitten tarjoiltu täytekakkua. Ja maistuu muuten taatusti paremmalta kuin aikoihin!
Kaikeksi onneksi (tai eihän tässä pelkkään onneen ole luotettu, vaan on yritetty tehdä myös jalostusvalintaa) kouluttamisen kohtuullisen helpoksi tekee se, että Vaakulla on aika herkässä vastata aktiivisuudella. Toki se kokeilee himmaamistakin tarjota, mutta kun sitäkään ei kelpuuteta, niin on keksittävä tarjota jotain muuta. Nyt ei pidä antaa itseä häiritä, että tekeminen käy hieman epävarman näköisenä. Siitä se varmistuu ja kirkastuu, kun huomaa, että seuraamisessa on olemassa vain yksi oikea vastaus. Ja sitä vastausta kun tarjoilee aikaan, paikkaan, säähän, kesken jääneisiin päiväuniin ja kuun ja tähtien asentoihin katsomatta, niin on tiukasti kiinni täytekakun syrjässä. Eli työtä riittää, mutta eipähän tarvi miettiä, että mitä tehtäis!
Vaan mitäpä muuta voi odottaa, jos joka tapauksessa tarjolla on aina täytekakkua. Noh, tästä löysäilystä sisuuntuneena on sitten alettu lisätä huvittamisen todennäköisyyttä. On jätetty onnistuneitten suoritusten petailua vähemmälle ja ajettu piskiä itse pyrkimään niihin hanakammin. Laiskottelusta on roimaistu Varis ulkokyljen kuvenahkoista enemmän yrittämisen moodiin ja kunnollisesta seuraamisen työskentelystä on sitten tarjoiltu täytekakkua. Ja maistuu muuten taatusti paremmalta kuin aikoihin!
Kaikeksi onneksi (tai eihän tässä pelkkään onneen ole luotettu, vaan on yritetty tehdä myös jalostusvalintaa) kouluttamisen kohtuullisen helpoksi tekee se, että Vaakulla on aika herkässä vastata aktiivisuudella. Toki se kokeilee himmaamistakin tarjota, mutta kun sitäkään ei kelpuuteta, niin on keksittävä tarjota jotain muuta. Nyt ei pidä antaa itseä häiritä, että tekeminen käy hieman epävarman näköisenä. Siitä se varmistuu ja kirkastuu, kun huomaa, että seuraamisessa on olemassa vain yksi oikea vastaus. Ja sitä vastausta kun tarjoilee aikaan, paikkaan, säähän, kesken jääneisiin päiväuniin ja kuun ja tähtien asentoihin katsomatta, niin on tiukasti kiinni täytekakun syrjässä. Eli työtä riittää, mutta eipähän tarvi miettiä, että mitä tehtäis!
maanantai 21. maaliskuuta 2011
Ihmisten ilmoilla
Kevään ensimmäisen palveluskoirien koekalenterin ilmestyminen saa aina aikaan pienen vietinnousun ohjaajassa. Lehden muut jutut saavat odottaa parempaa hetkeä, mutta koekalenteri otetaan esiin heti ja siitä selataan pikakelauksella oman alueen kokeet metsän suorastaan jo tuoksuessa nenässä. Viis siitä että pihalla on vielä puoli metriä lunta eikä maastoihin ole asiaa vielä pitkään aikaan.
Kalenteria selatessa on myös huomattu, että uutta leiriä pukkaa eikä edellisenkään jälkeen ole laitettu rikkaa ristiin koiran edistymiseksi. Säiden lauhduttua onkin täältä korvesta jalkauduttu ihmisten ilmoille treenaamaan pienellä porukalla kuka mitäkin. Saatavilla on ollut henkilöryhmää, liikkeenohjausta ja ylipäätään häiriötä ympärillä yhtäaikaa treenaavista koirakoista. Ränni on päässyt vain pikaisesti pyörähtämään kentällä henkilöryhmässä, ja kenttäaikaa on suosiolla luovutettu tyttärelle. Variksen kanssa ei ole treenattu varsinaista tottista, vaan on harjoiteltu leikkimistä, lelun vaatimista räksyttämällä ja riekkumista häiriöidenkin läheisyydessä. Pitää pian aloittaa varsinainen treenaaminenkin ja alkaa esittää Vaakulle hieman vaatimuksia.
Ihmisten ilmoilla on Variksen kanssa käyty myös ulkoilemassa. Oulunsalon keskustaa on kävelty ympäriinsä Vaakku flexissä ja samalla on tullut itse nähtyä, miltä Oulunsalo nykyään näyttää. Varis on kovasti kiinnostunut hajujen maailmasta ja tutkii mielenkiinnolla tienlaidat, tolpanjuuret ja porttikongit. Hyvä onkin, että tohtii havainnoida ympäristöä koiramaiseen tapaan nenällään eikä silmillään. Kauppakeskuksen edustalla ihmisten tullessa ja mennessä ja nuorisoporukoiden kokoontuessa Varis hengailee suhteellisen rennosti ja tarjoilee toimintaa innostuen, mutta siihen itseensä kohdistuva huomio laittaa jännittämään.
Kertaalleen on käyty iltalenkki myös Oulussa kaupungilla, missä hajuja riittää yli lajirajojen... Torinrannassa Varis jäi flexissä haistelemaan jotain ja silmänräpäyksessä mätkähti siihen selälleen sätkimään. Yyyhh. En halua edes ajatella, mikä haju se oli. Onneksi se ei ollut tarttuvaa sorttia ja vältyttiin pesuoperaatiolta. Ulkoilun lomassa on harvakseltaan nähty muita koiria, ja on tullut pantua merkille, että ne, etenkin haukkuessaan, ovat Varikselle aika kammotus. Täytyneekin Vaakun riemuksi ottaa ekskursiokohteeksi koirapuistot ja muut koiranulkoiluttajien kansoittamat paikat.
Nova sai uuden kokonaisen vuoden mittariin täytettyään viikko sitten 11 vuotta. Ikää alkaa olla mittarissa jo siinä määrin, että kokonaisesta kuukaudestakin saa olla iloinen, puolesta vuodesta todella iloinen ja täydessä vuodessa on aihetta jo suurempaankin juhlaan. Näin siitä huolimatta, että pikku Hippiäinen on ikäisekseen aivan hyvässä kunnossa, ulkoilee reippaana muitten mukana, välillä laittaa kilpajuoksussa suorastaan kampoihin lapsenlapselle, innostuu edelleen kaikenlaisesta puuhastelusta ja ruoka katoaa kupista lähestulkoon ennen kuin sen ehtii lattialle laskea. Kuitenkin makuulta liikkeelle ponkaisu liukkaalta lattialta ei enää tapahdu aivan kuin telineistä ja iän myötä on kaikenlaista pattia ja pahkuraakin ilmaantunut. Novan kanssa on kyllä keskusteltu aiheesta, että sen pitää touhuilla täällä meidän ilona vielä ainakin viisi vuotta. :)
Kalenteria selatessa on myös huomattu, että uutta leiriä pukkaa eikä edellisenkään jälkeen ole laitettu rikkaa ristiin koiran edistymiseksi. Säiden lauhduttua onkin täältä korvesta jalkauduttu ihmisten ilmoille treenaamaan pienellä porukalla kuka mitäkin. Saatavilla on ollut henkilöryhmää, liikkeenohjausta ja ylipäätään häiriötä ympärillä yhtäaikaa treenaavista koirakoista. Ränni on päässyt vain pikaisesti pyörähtämään kentällä henkilöryhmässä, ja kenttäaikaa on suosiolla luovutettu tyttärelle. Variksen kanssa ei ole treenattu varsinaista tottista, vaan on harjoiteltu leikkimistä, lelun vaatimista räksyttämällä ja riekkumista häiriöidenkin läheisyydessä. Pitää pian aloittaa varsinainen treenaaminenkin ja alkaa esittää Vaakulle hieman vaatimuksia.
Ihmisten ilmoilla on Variksen kanssa käyty myös ulkoilemassa. Oulunsalon keskustaa on kävelty ympäriinsä Vaakku flexissä ja samalla on tullut itse nähtyä, miltä Oulunsalo nykyään näyttää. Varis on kovasti kiinnostunut hajujen maailmasta ja tutkii mielenkiinnolla tienlaidat, tolpanjuuret ja porttikongit. Hyvä onkin, että tohtii havainnoida ympäristöä koiramaiseen tapaan nenällään eikä silmillään. Kauppakeskuksen edustalla ihmisten tullessa ja mennessä ja nuorisoporukoiden kokoontuessa Varis hengailee suhteellisen rennosti ja tarjoilee toimintaa innostuen, mutta siihen itseensä kohdistuva huomio laittaa jännittämään.
Kertaalleen on käyty iltalenkki myös Oulussa kaupungilla, missä hajuja riittää yli lajirajojen... Torinrannassa Varis jäi flexissä haistelemaan jotain ja silmänräpäyksessä mätkähti siihen selälleen sätkimään. Yyyhh. En halua edes ajatella, mikä haju se oli. Onneksi se ei ollut tarttuvaa sorttia ja vältyttiin pesuoperaatiolta. Ulkoilun lomassa on harvakseltaan nähty muita koiria, ja on tullut pantua merkille, että ne, etenkin haukkuessaan, ovat Varikselle aika kammotus. Täytyneekin Vaakun riemuksi ottaa ekskursiokohteeksi koirapuistot ja muut koiranulkoiluttajien kansoittamat paikat.
Nova sai uuden kokonaisen vuoden mittariin täytettyään viikko sitten 11 vuotta. Ikää alkaa olla mittarissa jo siinä määrin, että kokonaisesta kuukaudestakin saa olla iloinen, puolesta vuodesta todella iloinen ja täydessä vuodessa on aihetta jo suurempaankin juhlaan. Näin siitä huolimatta, että pikku Hippiäinen on ikäisekseen aivan hyvässä kunnossa, ulkoilee reippaana muitten mukana, välillä laittaa kilpajuoksussa suorastaan kampoihin lapsenlapselle, innostuu edelleen kaikenlaisesta puuhastelusta ja ruoka katoaa kupista lähestulkoon ennen kuin sen ehtii lattialle laskea. Kuitenkin makuulta liikkeelle ponkaisu liukkaalta lattialta ei enää tapahdu aivan kuin telineistä ja iän myötä on kaikenlaista pattia ja pahkuraakin ilmaantunut. Novan kanssa on kyllä keskusteltu aiheesta, että sen pitää touhuilla täällä meidän ilona vielä ainakin viisi vuotta. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)