Lokakuun loppu

Seuraavana viikonloppuna päästiin taas hakuilemaan. Osa porukasta oli lauantaina missikisoissa, mutta sunnuntaille sovittiin treenit Haulikkoradalle. Silloin meitä olikin paikalla harvinaisen runsaslukuinen joukko, kun tavallisen kolmen tai neljän sijaan oli kuusi treenaajaa.

Variksen treenistä en muista enää mitään, mutta kuva on sentään tullut heti tuoreeltaan askarreltua. Näköjään metsään on laitettu satasen alueelle neljä valmista ukkoa ja loppuhuipennukseksi haamu. Kaikesta päätellen on pyritty avuttomiin (hyviin, ei apuja) pistoihin, joilta kaikkien ärsykkeitten puuttumisesta huolimatta löytyy ukko. Kiintorullan opettelu jätettiin suosiolla talvikaudelle, joten tässä treenissä on otettu jälleen valmiilta ukoilta ilmaisut irtorullilla ja haamulta arvatenkin suorapalkka.


Pitkään ja syvään henkeä vedettyä käytiin seuraavalla viikolla tekemässä janatreeni. Ajattelin tehdä jatkossa aina vain yhden janaharjoituksen kerrallaan ja jäljestä sellaisen 150-200 metriä pitkän. Takajälki ajetaan tielle ja todetaan, että oho, olipa tylsä juttu. Jälki nostetaan janalta uudelleen ja oikeasta suunnasta löytyy melko pian vahvisteeksi ensimmäinen keppi tai purkki ja lisää mielenkiintoista jäljestettävää paljon pidemmästi kuin väärästä suunnasta. Tällä ensimmäisellä kerralla Peuhuntien varressa Varis ajoi ensin takajäljen vasemmalle, toisella nostolla se lähti jäljestämään oikealle ja löysi pian kepin, jäljestys jatkui pari pitkää piikin muodostavaa suoraa ja lopussa oli ruoka kannellisessa rasiassa. Hyvä treeni. Toivottavasti.

Kesäajan päättymistä edeltävänä lauantaipäivänä käytiin jälleen hakuilemassa Salonpäässä. Tehtiin 150 metrin alue, ja tällä kertaa teemana taisi olla videointi ja valokuvaus. :) Kuvaa klikkaamalla löytyy Millan koostama hauska video meidän mainiosta hakuporukasta. Kannattaa antaa videon pyöriä ensin kertaalleen läpi. Toisella katselukerralla sen ei enää pitäisi pätkiä ja tökkiä.

Lokakuun viimeisinä päivinä palattiin taas janojen pariin. Maanantaina tein lentokentän taakse noin 200 metrin jäljen. Se lähti janalta vasemmalle, hetipian tuli ensimmäinen keppi, kulma oikealle, piikki vasemmalle, toinen keppi, kulma oikealle ja lopussa ruokarasia. Tällä kertaa Varis sattui nostamaan jäljen heti oikeaan suuntaan, oho. :) Jotta ei ihan pelkän jäljenpätkän takia metsään tultu, annoin jäljen vanheta sen aikaa, että tehtiin pari tarkkuusetsintää. Jos en nyt aivan väärin muista, niin Variksen kanssa on tehty tarkkisruutua kaksi vuotta sitten, kun oli keksittävä jotain sopivaa aktiviteettia tassuhaavatoipilaalle. Nyt Varis sai katsoa, kun tallasin jäkälikköön alueen ja olin piilottelevinani sinne jotain. Hauska ja helppo tehtävä tuo tuntui olevan, sillä pikkuesine löytyi aina varsin nopeasti.

Heti seuraavana päivänä tehtiin taas jäljenpätkä Peuhuun. Nyt jälki lähti oikealle, nopeasti ensimmäinen keppi, kulma vasemmalle, keppi, piikki ja lopussa ruokarasia. Ja jälleen Variksen valinta osui heti oikeaan suuntaan, jee. :) Taas jäljen vanhetessa tehtiin kiva tarkkistreeni ja sen lisäksi otettiin myös pudotetun esineen noutoa. Siinä pari ensimmäistä toistoa meni vähän hakiessa, mutta kolmannella kerralla Vaakkukin hoksasi, mistä on kyse. Ilman seuruutustahan tätä juttua on toisinaan tehty ulkoilun lomassa.

Uusintana JK3

Sunnuntaiaamu Lieksassa valkeni tuulisena. Variksen kanssa oltiin edellisiltana käyty treenaamassa lyhyesti koekentällä ja sitten majoituttu läheisessä hostellissa. Aamulla oltiin hyvin nukkuneina, mutta hivenen väsyneinä valmiina kauden viimeiseen jälkikokeeseen.

Osallistujia oli vain 16, joten tottiskarsinta käytiin kahdella kentällä. Mielenkiinnolla odotin, miten peräkkäiset koepäivät näkyvät meidän suorituksessa. Ja näkyihän ne. Ei ehkä niinkään yleisilmeessä, sillä arvostelussa koiraa kuvailtiin jopa viettivoimaiseksi sekä energiseksi (nojoo...) ja seuraaminenkin oli erinomainen, mutta virheitä tuli tavallista enemmän. Varis teki jäävissä istumisen ja seisominen maahan ja estenoudossa paluun hypyn kautta, joten liikevirheitä tuli viidentoista pisteen edestä. Hyppynoudossakin sattui ja tapahtui, sillä annoin käskyn vahingossa liian aikaisin samanaikaisesti, kun kapula yllättäin vierikin vielä esteen takaa esiin ja lisäksi Varikselle tuomittiin varaslähtö - josta tosin rohkenen olla hieman erimieltä. Luoksetuloissa ja eteenmenossa oli pientä himmaamista lopussa. Paikallaolo oli hauska ohjelmanumero, kun kentällä kävi suorastaan myrskytuuli eikä piilo meinannut millään pysyä pystyssä. Heikki Törröseltä saatiin tottiksesta 76 pistettä, mikä riitti vielä täpärästi maastopaikkaan.

Kymmenestä maastoon päässeestä puolet lähti esineruutuun ja me toisen puolen mukana aloitimme taas jäljellä. Meidän jana oli metsätien ylitse kulkevan voimalinjan varressa. Varis eteni janalla taas takellellen, nosti jäljen vasemmalle ja hämmästyksekseni päästiin taas liikkeelle ilman takajälkeä. Varis tuntui kuitenkin lähes saman tien harhautuvan takaisin voimalinjan alle eikä patisteluistani huolimatta ollut lainkaan halukas jatkamaan syvemmälle metsään. Kerrassaan omituista. Kokeilimme jatkaa myös hieman epätodennäköiseltä tuntuvaa kuviota voimalinjan toiselle puolen, mutta koira oli täysin ymmällään myös siellä. Useamman kerran nostettiin jälki uudelleen janalta. Varis nosti jäljen välillä myös oikealle, jolloin käskin sen kääntyä, mutta jälkeä ei vain päästy alkua pidemmälle millään. Todella kummallista. Ja aivan valtava pettymys.

Aikaa oli kulunut niin paljon, ettei tulokseen ollut mahdollisuuksia ja oli sama palata autolle. Ajattelin, että jäljestetään nyt se takajälki, sillä se tulee varmaan metsätielle lähelle meidän autoa ja samalla Varis näkee, että siihen suuntaan jälki on umpikuja. Oikealle nostettuna jälki lähtikin lähes janan suuntaisesti takakrepin oikealta puolen mäkeä ylös ja yllättäin tuntuikin jatkuvan ja jatkuvan, ensin tosi pitkän suoran, sitten alkoi tulla kulmia ja vähitellen alkoi nousta myös keppejä. Ei voi olla totta, meidät oli lähetetty jäljelle väärään suuntaan! Ajattelin, että ajetaan jälki loppuun ja jos saadaan tulokseen oikeuttavat kepit ja esineet, niin ehkäpä yliaika voidaan mitätöidä. Puolivälissä jälki ylitti metsätien, jonka varressa meidän auto oli, ja loppu jälkikin tien toisella puolen sujui Variksen johdolla kaikkine kulmineen hienosti. Harmittavasti keppejä kertyi hieman ahdistavan alun jälkeen vain neljä. 

Kerhon majalta lähdettiin miltei saman tien esineruutuun. Hieman sekavissa tunnelmissahan se meni, ja kahdella esineellä saatiin 20 pistettä. Olen kyllä jälleen tyytyväinen Variksen asenteeseen ja työskentelyyn ruudussa. Sille ei tullut mahdollisuutta löytää kolmatta esinettä, kun ensimmäisen löydyttyä oikealta ja toisen keskeltä en sitä enää sille puolen ruutua lähettänyt. Ensi kerralla etsitään sitten viisaammin (ja toivottavasti vähemmän sekavat tunnelmat taustalla) koko ruudun alueelta riippumatta siitä, mistä esineitä on jo löytynyt.

Majalle palattua saatiin nähtäväksi jälkikaavio ja tuomarin jana-arvostelulomake. Jälkikaavio oli yhtä tyhjän kanssa, sillä siihen ei ollut merkitty janakreppejä eikä siitä käynyt lainkaan ilmi, millä tavalla jälki janan leikkasi. Tuomarin paperiin oli piirretty jälki ylittämään jana keskeltä vasemmalle. Tuli jo vähän vastaavan tuomarin asenteesta sellainen olo, että minä olen vaan idiootti ja koira huono (enkä kyllä myöskään pitänyt tavastaan arvostella esineruutu, tottis ihan ok), mutta pyynnöistäni viimein jäljentekijään saatiin yhteys ja varmistui, että kyllä jälki todellakin leikkasi janan oikealle. Tilanne muuttui tietysti täysin, ja meille tarjottiin ilman muuta varajälkeä. Hieman emmin, sillä Vaakun kanssa oltiin molemmat jo aivan uuvuksissa koepäivästä. Mutta varajälki oli valmiina odottamassa, Vaakun painostaminen tyhjään metsään ja ottaminen pois jäljeltä oikeasta suunnasta tuntui ihan musertavalta vääryydeltä sitä kohtaan ja harmitti ajatus, että muitten virheen takia Varis näyttäisi epäonnistuneen ja jääneen ensimmäistä kertaa eläessään ilman tulosta, joten varajäljelle lähdettiin tilannetta korjaamaan. 

Jana sujui taas takellellen ja takajäljen kautta päästiin liikkeelle. Varis jäljesti alkumatkan hieman haparoiden, mutta varmistui silminnähden, kun pääsin sitä ensimmäisestä kepistä täydestä sydämestä kehumaan. Loppu jälki sujuikin sitten ihan pro-tyylillä. Minä kävelin liinasta pidätellen perässä ja Vaakku kiikutti aina välillä keppejä taskuun. Jäljen päätteeksi saatiin palauttaa janalla odotelleille mukaville ja kovin helpottuneille janatuomarille ja ratamestarille kaikki kepit. Näin ollen Varis sai maastosta 184 pistettä ja kaikkiaan kakkostuloksen 260 pisteellä. Vaakku teki aivan valtavan työn, kun eilinen koepäivä pohjalla suoritti tottiksen, janavääryyden jälkeen kokonaisen voittajaluokan jäljen, esineruudun ja sen päälle vielä toisen voittajaluokan jäljen. On se vaan aikamoinen! 

Lieksan kokeissa jälkimaastot olivat juuri niin hyvät ja tunnelma leppoisa kuin muistelinkin viime reissulta neljän vuoden takaa. Sen verran on tullut kokeissa ja kisoissa itsekin talkoiltua, että tiedän että virheitä vain joskus sattuu, ei voi mitään. Sen mukaisestihan sitä kannattaa tietysti epäselvyyksiin suhtautuakin. Lohikukot palkintona olivat mainiot - olkoonkin, että meidän lauantain lohikukon laitoin keiteleläisten mukaan. Kotimatkalla treenit ja koejana mielessä pyörien oli tietysti Vaakun puolesta pala kurkussa, ja sitä koetettiin yhdessä karistaa hyvä ruoka, parempi mieli -menetelmällä. Mä luulen, että Vaakulla ainakin onnistui ihan hyvin. :)

Kello käyntiin!

Koekauden päätteeksi meillä oli kaksi jälkikoetta Lieksassa. Kokeen lähestyessä aika loppuu aina kesken, mutta nyt olo oli janojen osalta aivan epätoivoinen. Onnistuin saamaan ne kokeenalusviikolla niin solmuun, että huono eteneminen ja takajälki oli lähes varmaa. Tottistelut jäivät syyskuussa haun ja esineruudun jalkoihin ja kokeen alla vain pariin mieleenpalauttelutreeniin, joten mitään viime kokeita kummempaa ei voinut siitäkään odottaa. Jäljestämisestä sentään oli luottavainen olo ja esineruudustakin kovasti toiveita.

Tältä pohjalta lähdettiin Variksen kanssa lauantaiaamuna puoli neljältä ajamaan kohti Lieksaa. Aikataulun perusteella osattiin odottaa lauantain tottiskarsintaan suurta osallistujamäärää, ja perillä odottikin listassa 25 koirakkoa, jotka arvottiin kolmelle kentälle. Kentät olivat lähes kiinni toisissaan hiihtokeskuksen nurmipohjaisessa stadionmontussa, joten häiriötä oli kiitettävästi koirien juostessa eteen tai luokse, noutokapuloiden lennellessä ja laukauksien kaikuessa sekaisin milloin milläkin kentällä. Tämä oli uutta useimmille koirille ja taisi näkyä tulostasossakin, sillä yllättävän paljon tapahtui paikallamakuusta nousemisia ja muuta huuhailua.

Variksen kanssa päästiin suorittamaan toisessa parissa pienemmällä numerolla ja tehtiin hyvin samankaltainen suoritus kuin muissakin syksyn kokeissa. Yleisilme on tarkkaavainen ja tekeminen melko korrektia, mutta kyllähän vire on valunut sellaiseen virkamiessuorittamiseen ja mukaan aina mahtuu se vitosen virhe ja muutama pienempi. Tälläkin kertaa seisomisessa tuli asentovirhe ja hypyssä perinteiset kosketukset. Maahanmenossa Varis hieman aavisti käskyä ja viime kokeen tapaan lähti taas vasta toisella kutsulla. Se odottaa kutsua tarkkaavaisena ja tulee reippaalla ilmeellä, mutta lähtee kuitenkin vasta toisesta kutsusta, kun on huomannut, että sellainen aina tulee. Toivottavasti se tekee tämän pian treeneissäkin, niin pääsee huomaamaan, että ei muuten tulekaan. Seuraaminen, istuminen, noudot, eteenmeno ja paikallamakuu sujui isommitta virheittä. Meidän kentällä arvosteli Ilkka Halonen, jolta saimme päivän toiseksi parhaat tottispisteet, 88.

Kymmenestä maastopaikan saaneesta puolet aloitti esineruudulla ja me toisen puolen mukana lähdimme jäljestämään. Jana sujui odotetun takkuisesti, mutta kaikeksi onneksi takajälkeä ei tullut. Tuttuun tapaan jäljestämisen alkuun päästyään Varis teki varmaa työtä, ja minä yritin pitää keskittymistä ja liinatuntumaa yllä pidättämällä etenemisen tasaisessa kävelyvauhdissa. Lopussa jälki tuli tietä kohti, mutta teki vain muutaman metrin päässä tiestä terävän kulman jälkikaavion sisäänpäin jatkuakseen siellä vielä pienen lenkin. Varis otti tuonkin piikin hienosti ja nosti jäljeltä kaikki kepit, yippee!

Viimeisenä meillä oli esineruutu, jota pääsimme treeniprojektimme jälkeen nyt ensimmäistä kertaa kokeilemaan koetilanteessa. Yhtäaikaa oli siis utelias, toiveikas ja jännittynyt olo siitä, kuinka meidän käy. Ja hyvinhän meidän kävi, itseasiassa aivan loistavasti! Kolmella lähetyksellä tuli rivakasti kolme esinettä, vauhti oli kova ja reagointi esineisiin siitä huolimatta säpäkkä. Pieni kauneusvirhe tuli ensimmäisen esineen palautuksessa, jonka Varis teki lähetyslinjaa pitkin eikä suorinta tietä ruudun läpi. Veikkaan, että tässä saattoi koiraa hieman hämätä katsojat, joita kohti Vaakku näytti ensin esinettä palauttavan. Suoritus oli kuitenkin siinä määrin Laura Pitkäsen mieleen, että häneltä saatiin siitä täydet 30 pistettä.

Järjestävän kerhon majalla saatiin päivän päätteeksi vastaanottaa ison kokeen toinen sija ja ennen kaikkea se kovasti toivottu ykköstulos! Pisteitä tuli siis tottiksesta 88, maastosta 195 ja yhteensä 283. Varis on niin ansainnut tuon tuloksen ...ja tietysti kaikki maailman palkkaherkut. Käyttövalionarvoon tarvittavat kolme ykköstulosta tulee olla vähintään kahdelta eri kaudelta, joten aivan mahtavaa, että saatiin ensimmäinen tälle vuodelle ja valiokello käyntiin!

Kasvatustoimintaa ;)

Kasvihuoneilmiö on tältä vuodelta päättynyt, joten tässä pieni katsaus, miten siinä kävi. Kesäkuun alussa näkymä kasvihuoneeseen oli hyvin vaatimaton, kuukautta myöhemmin heinäkuun alussa oltiin jo hyvässä vauhdissa ja elokuun lopulla alkoi olla jo viidakkotunnelma. Kaikki allaolevat kasvihuonekuvat on otettu syyskuun puolivälissä, jolloin ympäröivä luonto näytti jo hyvin syksyiseltä.

Tomaatit alkoivat kypsyä heinäkuun puolivälin jälkeen, ja siitä pitäen niitä riittikin aivan tolkuttomat määrät. Kulhokaupalla sai keräillä niin tavallisia tomaatteja kuin pieniä kirsikkatomaattejakin. Vaakulle koitin jo epätoivoissani opastaa, kuinka sekin voisi vähän auttaa syömällä omatoimisesti alimpia.

Keltainen kesäkurpitsa oli satoisa. Kesäkurpitsa on sellaisenaankin aivan syötävää, mutta meillä ne päätyivät kiekkoina lihan ja tomaattien oheen grillin parilalle. Jostain syystä vihreät kesäkurpitsat lähes poikkeuksetta pilaantuivat aina kasvuvaiheessa. Vain aivan pari vihreää kesäkurpitsaa selvisi grilliin saakka.

Kurkkuja tuli myös aivan omiksi ja välillä muidenkin tarpeiksi. Harmi kun eivät osaa kasvaa tasaista tahtia, vaan hetkittäin meinaa olla ylitarjontaa. Koirat auttoivat välillä myös näiden syömisessä. Kurkuista oli jännä huomata, että ne aika pian keräämisen jälkeen pehmenivät ja lötkistyivät hieman. Minkähän lie säilöntäaineen voimalla kaupan kurkut pysyvät poimintatuoreen tuntuisina iät ja ajat...

Punaisia suippopaprikoita tuli myös runsain määrin. Niiden punertuminen vain kesti pitkälle syksyyn saakka. Suuri osa paprikoista olikin lopulta kerättävä vihreinä pakkasöitten tieltä, mutta ne näyttivät kohtuullisesti jatkavan kypsymistään kerättyinäkin kuten kauden päätteeksi talteen keräämäni raa'at tomaatitkin.

Chileillekin kasvihuonekausi jäi hieman lyhyeksi, mutta ne asuvat nykyään kotona yläkerrassa. Aika kookkaita puskia niistä onkin kasvanut ja erilaisia chilipalkojakin on vaikka kuinka paljon.

Maissitkin olivat aika hitaita kypsymään, mutta joku tähkä ehti sentään valmiiksikin. Niiden käyttö syötäväksi tosin jäi vähän puolitiehen. Viiniköynnös lähti mukavasti kasvuun pitkin pylvästä ja kattoa. Toivottavasti kasvatteli myös juuriaan yhtä ahkerasti ja virkoaa sieltä sitten taas ensi keväänä. Lisäksi kasvihuoneessa viihtyi säänsuojassa kasvamassa ruohosipulia ja paria lajiketta salaattia. Salaatit kasvoivatkin hauskasti korkeiksi pyramideiksi - harmi, ettei niistä tullut otettua kuvaa.

Kasvimaan puolelta syömäkelpoisiksi valmistui herneitä ja porkkanoita. Valitettavasti nauriit ja lantut kelpasivat vähän turhan hyvin toukille. Porkkanat sentään jäivät itselle, vaikka selvästi jänikset olivat käyneet niistä syömässä varret. :)

Kasvattelun lisäksi on tietysti tullut keräiltyä marjoja ja sieniä. Tänä syksynä löysin ensimmäistä kertaa suppilovahveroita - ja paljon! Vaikkei jälkikokeessa sillä kertaa kaikkia keppejä metsästä saatukaan niin hyvä suppisapaja löytyi. Sinne on sitten jälkikäteen suunnattu turrien ja sienikorin kanssa ulkoilemaan.

Esineruutuprojekti

Syyskuun aikana on treenattu esineruutua kuntoon. Viime kokeen alla ilmeni, että Varis ei ruudussa työskennellessään aina reagoi kaikkiin esineisiin. Vaikka koiraa tuli nimitettyä ketkuksi, niin todellisuudessahan se ei aivan tiedä, mitä esineruudussa kuuluu tehdä. Vakavissani luulen, että Varis on joskus juossut esineen hajun lävitse reagoimatta ja huomannut, että minä en puuttunut asiaan lainkaan. Sille on tullut käsitys, että esineen ohittaminen on ihan okei ja esineruutu on kummallinen tehtävä, jossa välillä tuodaan esineitä ja välillä ei.

Pelkkä esineistä palkitseminen ei selvästikään auta - sitä on tehty jo neljä vuotta. Palkitseminen kannustaa tuomaan esineet jossain vaiheessa, mutta ei varsinaisesti poista turhuuksia sieltä välistä. Esineen ohittamiseen ei pysty puuttumaan, sillä en voi tietää, kävikö esineen haju koiran nenässä vai ei. Joten me alettiin luoda tarpeeksi suurta tarvetta, painetta, löytää esineet.

Tätä alettiin treenata vaikeahkossa esineruudussa, jossa oli kolme pientä esinettä. Tämä siinä toivossa, että ainakin viimeisen löytyminen kestäisi niin pitkään, että koiraa alkaa minun painostamana ahdistaa se löytymättömyys. Tarkoitus on alleviivata, että löytymättömyys on ahdistavaa, ei mitään leppoisaa sunnuntaiulkoilua ruudussa, ja niin pitkään on etsittävä painostuksen jatkuessa kunnes löytyy. Silloin esine toimii helpotuksena, jonka koira todella haluaa löytää ja jota se ei todellakaan enää ohita. Muutaman tällaisen tuskanhikisen, mutta lopulta onnistumiseen päättyvän etsimisen jälkeen ahdistus alkaa kääntyä positiiviseksi paineeksi löytää esine. Silloin etsimisessä alkaa olla intensiivisyyttä ja tahtotilaa - ja kaikki esineet, joista pienenkin hajun saa, takuuvarmasti myös nousee.

Ensimmäisellä treenikerralla meidän esineruutu kesti valehtelematta puoli tuntia. Kaksi esinettä tuli helposti, mutta kolmas pieni esine ei meinannut millään löytyä. Saatiin siis todella hyvä tuskanhiki aikaan! Tosi hyvin Vaakku pysyi epätoivoiselta tuntuvaan tilanteeseen ajettunakin aktiivisena. Ei tullut mitään en kykene, kuolen tähän paikkaan -näytelmiä. :)

Seuraavan aamun treeni kesti vartin. Samaan tapaan tuskanhien kanssa etsittiin kolmatta esinettä. Nyt helpotus tilanteeseen löytyi jo hieman nopeammin. Kolmas treenikerta samassa ruudussa ehdittiin tehdä vasta viikon kuluttua. Tällä kertaa homma hoituikin jo aivan aikarajoissa, joten kovin pitkään ei päässyt enää esineen löytymättömyyden ahdistavuutta alleviivaamaan. Vaakulla oli jo selvästi tavoitteellisempi pyrkimys esineitten löytymiseen. Lupaavaa!

Seuraavaksi oli kavereitten kanssa kaistaletreenit lentokentän takana. Hieman jännitti, kuinka meidän rakennusvaiheessa oleva esineruutu tällaisessa tilanteessa sujuu, mutta hyvin sujui. Siirtymiset tehtiin  tottisseuraamisessa, suuntaa osoittaessa Vaakku oli kuin viritetty jousi ja lähti osoitettuun suuntaan lujaa, reagoi esineen hajuun heti ja toi nopeasti. Viimeisellä kaistaleella lähtö oli vino ja sen otin uudestaan. Esineet eivät olleet aivan helpoimmasta päästä, mutta viimeaikaisen koulun käytyä sillä materiaalillakaan ei taida enää olla niin kauheasti väliä. :)

Jatkoimme omaakin treenaamista seuraavana aamuna kaistaleilla. Kolmannella kaistaleella Varis paineli pitkäksi ja joutui taas vaihteeksi tekemään pitkän ja tuskaisan etsintäsession minun painostaessa, ennen kuin helpotus löytyi. Annoin tästä vain välipalkan ja otettiin hetken kuluttua kaikki kolme kaistaletta peräkkäin uudelleen. Nyt suoritus oli kaikilla kaistaleilla tehokas ja tarkka. Seuraavana aamun treeni tehtiin samoilla kaistaleilla. Nyt koko kolmen kaistaleen ja esineen suoritus oli heti laakista erinomainen!

Muutaman päivän kuluttua oli taas kimppatreenit lentokentän takana. Tehtiin kolme kaistaletta ja treenattiin kaksi kierrosta. Tätä ei tarvitse sen enempää kuvailla - molemmilla kierroksilla Vaakku oli SUPER!

Syyskuun päätteeksi tehtiin kimppatreeneissä haulikkoradan tuntumaan kokonainen esineruutu. Laitettiin vasemmalle taakse kuoppaan pieni kenkä, ruudun keskelle lompakko ja oikeaan takakulmaan suopursikkoon käsinemytty. Ja mitä sitä suotta vähättelemään... Vaakun suoritus oli aivan ILMIÖMÄINEN! Esineet nousivat huikean hyvällä asenteella, kaukaa ja lujasta vauhdista napatuista hajuista. Todella päämäärätietoinen suoritus!

Syyskuun hakuilut

Elokuun lopussa meillä oli parin viikon hakutauko, mutta syyskuun puolella jatkettiin taas. Ennen Uuraisten leiriä hakuiltiin kertaalleen haulikkoradalla. Vaakun treeninä oli neljä ukkoa irtorullilla. Päätettiin kokeilla ilman etunakkeja siinä toivossa, että maalimieheltä rullan kanssa lähteminen selkiintyisi. Ja niinhän siinä kävikin. Ilman etunakkia rullan ottamiset ja tuonnit oli nopeat, kun ei tarvinnut jäädä kerjäämään lisää. Jätetään siis jatkossakin etunakki ilmaisusta pois.

Uuraisten leirillä sekä sieltä palattua haulikkoradalla tehdyssä treenissä otettiin neljä ukkoa, joista kahdelta ensimmäiseltä ilmaisu ja kahdelta seuraavalta suorapalkka. Nyt kun etunakki jätettiin rullanhausta pois, niin suorapalkan mahdollisuus ehkä toimii motivaationa etsiä ukot jatkossakin, vaikkei Varis vieraista ihmisistä niin pidäkään. Uuraisten treeni meni hyvin eikä tuo toinenkaan tutulla treeniporukalla sen huonommin.

Rohkeasti sovittiin treenit haulikkoradalle myös perjantaille, joka oli kolmastoista päivä. Minä selvisin aavistuksen heikommin menneellä treenillä - muut hankkivat tullessaan sakkolapun ja parkkeerasivat autonsa kohtalokkain seurauksin kannonnokkaan... Variksen plääni oli valmis ukko vasempaan etukulmaan, tyhjä pisto oikeaan etukulmaan tarkistamaan tyhjä piilo ja kolme haamua, jotka näyttäydyttyään siirtyivät parikymmentä metriä aluetta eteenpäin. Aikomukseni oli ottaa kahdelta ensimmäiseltä löydöltä ilmaisu ja kahdelta seuraavalta suorapalkka, mutta jaoin rullat vahingossa niin, että ilmaisut ja suorapalkat tuli vuorotellen. Suorapalkka keskellä treeniä saattoi ehkä aiheuttaa kuhnailun - eli kerjäämään jäämistä - jälkimmäiseen ilmaisuun. Tarkoitus on ollut aina laittaa suorapalkat vasta treenin loppuun iloisiksi yllätyksiksi.

Seuraavalla viikolla treenattiin Salonpäässä. Varikselle oli ohjelmassa valmis ukko oikeaan etukulmaan, tyhjä pisto vasempaan etukulmaan parin tyhjän piilon kautta, kaksi haamua, jotka näyttäydyttyään siirtyivät umppareihin piiloon ja loppuhuipennukseksi kiva pakeneva ukko, jolta suorapalkka. Meni mallikkaasti! Tyhjä pisto piilojen kautta oli loistava, pistot haamujen näyttäytymispaikkaa kohti suorat ja kääntyivät hienosti oikeaan suuntaan eikä ilmaisuissakaan mitään ylimääräistä.


Viikon kuluttua hakuiltiin jälleen Salonpäässä. Variksen plääni oli valmis ukko oikeaan etukulmaan, tyhjä pisto vasempaan etukulmaan tyhjän piilon kautta, pari valmista oikealle ja pari siirtyvää haamua vasemmalle. Ja jotta saataisiin vähän jännitystä elämään, ajateltiin kokeilla onnistuisiko ilmaisu kiintorullalla. No ei onnistunut! Se kiintorullan ottaminen ja auttaminen osoittautui aika hankalaksi, eli ei päästy ihan niin helpolla kuin Rännin kanssa aikoinaan. Vaakku ei itse yhtään ymmärtänyt kiintorullaa tavoitella ja autettaessa peruutti aina hoo moilasena samaa matkaa kurkottelevan käden kanssa. Vasemman puolen haamu oli vähän vieraampi treenikaveri, ja siellähän alkoi suorastaan jo peljättää moiset ahdisteluyritykset... Otettiin sitten lopuun vielä oikealle puolen hieman tutumpi haamu, jotta kiintorullan auttaminen onnistui hieman sujuvammin. Ei näköjään saatu tätä juttua ihan ilmaiseksi - pakko opetella kiintorullan ottaminen ihan erikseen "kotioloissa".

Kotiläksyjä

Leiriltä kotiuduttua riennettiin tietysti tuota pikaa kentälle jatkamaan harjoituksia. Täyskäännöksiä tehtiin nyt kaikessa rauhassa, ja mielestäni onnistuttiinkin saamaan melko hyvin loppuun asti kääntyviä suorituksia. Kädellä korjaaminen taitaa tässä olla meille se toimivampi konsti - pitää vain itse yrittää muistaa pitää koko ajan rintamasuunta suorassa ja toimia salamannopeasti silloin kun korjaa.

Seuraavaksi tartuttiin murheenkryyniin nimeltä tasamaanouto. Se tehtiin ensin hihnassa metrin ja sitten parin metrin matkalta, jolloin homma sujuukin tosi liukkaasti. Näissä Vaakku oli luovutuksissakin suorastaan ratketa liitoksista ja toki rytmitin edelleen sen kolme sekkaa, irti, kolme sekkaa, vapautus ja sitten nopsasti patukka takataskusta. Patukkapalkkauksessa tehtiin kunnolliset taistelut ja rauhat. Sitten tehtiin nouto pidemmällä matkalla vapaana ja jippii, homma tapahtui edelleen varsin liukkaasti! Selvästi noutoon kerääntyy paljon paremmin paukkuja, kun koko treenin kentälle tulosta alkaen tekee paremmassa hallinnassa. Siinähän ei ole mitään uutta, mutta jotenkin käytäntö ohjaajalta aina aikaa myöten unohtuu.

Hetken autossa huilaamisen jälkeen otettiin toisena kierroksena kahden lelun leikkiä. Ongelma on sellainen, että niin hyvin kuin Varis minun ympäriltä lelua saalistaakin, niin pidemmältä matkalta se ei kiihdytä vauhtia minun pitelemään leluun eikä myöskään heittämääni leluun. Tämä on näkynyt jo nuoresta pitäen ihan tavallisessa pallonheittotilanteessakin, jossa Varis pinkoo kyllä iloisesti hakemaan pallon, mutta ei sillä mikään suin päin kiire ole. Eron huomaa hyvin, kun on myös Rännin kaltainen koira, joka kiihdyttää hyvin minulla olevaan leluun ja syöksyy heitettyyn leluun aivan sumeilematta (minkä seurauksena hammasrivikin on kuin jääkiekkoilijalla). Myönnettävä on, että tätä asiaa ei ole Variksen kanssa aikoinaan tullut edes yritettyä yhtään kehittää ja herätellä. Nyt kypsässä neljän vuoden iässä sitten koetetaan tätä juttua edes aavistuksen verran petrata sillä ajatuksella, että eipä se ota jos ei annakaan. Leluun kiinni kiihdyttämisestä olisi vain niin kovin paljon iloa etenkin luoksetuloissa.

Tällä suunnilleen samalla agendalla tehtiin treeni seuraavana päivänä kotipihassa ja sitä seuraavana päivänä kimppatottiksissa. Ja se tasamaanouto tapahtui näissäkin varsin liukkaasti, jihuu. Kimppatottiksissa otin ensimmäisen kierroksen loppuun vielä eteenmenon valmiiksi viedylle pallolle, ja ylläri pylläri siinäkin vauhti oli ihan eri tavalla luja verrattuna moniin aiempiin treeneihin.